Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alfonso Cuarón. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alfonso Cuarón. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. syyskuuta 2026

Ihmisen pojat (Children of Men - 2006) - elokuva-arvostelu

IHMISEN POJAT

CHILDREN OF MEN



Ohjaus: Alfonso Cuarón
Näyttelijät: Clive Owen, Clare-Hope Ashitey, Julianne Moore, Michael Caine, Chiwetel Ejiofor, Pam Ferris, Charlie Hunnam, Peter Mullan, Oona Pellea ja Danny Huston
Genre: jännitys
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Children of Men, eli suomalaisittain Ihmisen pojat perustuu P. D. Jamesin kirjaan The Children of Men vuodelta 1992. Vuonna 1997 Beacon Pictures hankki kirjan filmatisointioikeudet ja Paul Chart kirjoitti elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen, mitä Mark Fergus ja Hawk Ostby työstivät uusiksi. Kun Alfonso Cuarón palkattiin ohjaajaksi, hän ja Timothy J. Sexton kirjoittivat tekstiä jälleen uudelleen, minkä jälkeen David Arata saapui vielä viilaamaan käsikirjoitusta lopulliseen muotoonsa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2005 ja lopulta Ihmisen pojat sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 3. syyskuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ja katsojien ylistämä, saaden parhaan sovitetun käsikirjoituksen, kuvauksen ja leikkauksen Oscar-ehdokkuudet, mutta taloudellisesti leffa epäonnistui. Itse katsoin Ihmisen pojat ensi kertaa suunnilleen kymmenisen vuotta sitten ja pidin näkemääni ihan hyvänä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen ja samalla arvostella sen juhlan kunniaksi.

Vuoden 2009 jälkeen maailmaan ei ole syntynyt uusia lapsia, mikä on aiheuttanut massapaniikin. Vuonna 2027 entinen aktivisti Theo Faron saa tehtäväkseen suojella ihmiskunnan uutta toivoa, ensimmäistä raskaaksi tullutta naista lähes kahteen vuosikymmeneen.




Tänä päivänä valtavirtaelokuvista lähes täysin kadonnut Clive Owen oli vielä 2000-luvun alussa iso tähti. Ihmisen pojissa hän näyttelee päähenkilö Theo Faronia, entistä aktivistia ja nykyistä byrokraattia, joka saa yllättävän ja äärimmäisen tärkeän tehtävän, kun hänen pitää suojella koko maailman ensimmäistä raskaaksi tullutta naista kahdeksaantoista vuoteen. Owen on tuttuun tapaansa mainio ja karismaattinen roolissaan. Hän tulkitsee hyvin hahmonsa muovautuvaa ajatusmaailmaa ja maailmankuvaa elokuvan edetessä, kun Theo alkaa tosissaan ymmärtää missionsa tärkeyden. Theo on oiva hahmo, jota kannustaa matkallaan.
     Elokuvassa nähdään myös Clare-Hope Ashitey jollain ihmeen kaupalla raskaaksi tulleena Keenä, Julianne Moore Theon apua tarvitsevana ex-tyttöystävänä ja Kalat-vastarintaliikettä johtavana Julianina, Chiwetel Ejiofor ja Charlie Hunnam Kaloihin kuuluvina radikaaleina Lukena ja Patricina, Pam Ferris Keestä huolehtivana Miriamina, Danny Huston Theon arvovaltaisena serkkuna Nigelina, sekä Michael Caine Theon ystävänä ja entisenä poliittisena pilapiirtäjänä Jasperina. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin vahvassa vedossa. Ashitey on nappivalinta naiseksi, josta on yhtäkkiä tullut koko ihmiskunnan toivo ja samalla toki koko maailman etsityin ihminen. Mooresta, Ejioforista ja Hunnamista löytyy oikeaa asennetta vastarintaliikkeen jäseniksi, joilta löytyy eri näkemyksiä siitä, kuinka asiat pitäisi hoitaa. Caine on toki aina mahtava ja hän tuo tiettyä kepeyttä muuten todella synkän elokuvan keskelle.




Aikuisiällä uudelleenkatseltuna Ihmisen poikien hienous avautui oikein tosissaan. Kyseessä on erinomainen ja runsaasti ajatuksia herättävä dystopiaelokuva, joka tuntuu paikoin jopa pelottavan ajankohtaiselta, todellisen vuoden 2027 lähestyessä kovaa kyytiä. Elokuva vie katsojansa ankeaan ja lohduttomalta tuntuvaan maailmaan, missä ihmisten äkillinen hedelmättömyys ja uusien lasten syntymättömyys on ajanut maailman kaaokseen. Uutisklipit ja muut taustalla paljastavat, että lähes muu ulkomaailma on tuhoutunut eri tavoin ja vain Iso-Britannia seisoo edes jotenkuten jaloillaan. Myös Briteillä on omat ongelmansa ja poliittinen lataus valkoisten päättäjien ja maahan vyöryvien pakolaisaaltojen välillä on äitynyt huippuunsa. Vähänkin ulkomaalaisilta näyttäviä ihmisiä napataan kaduilta ja viedään keskitysleireille, samalla kun valtionjohto lavastaa maahanmuuttajia terroristeiksi hyökkäämällä omien kansalaisten kimppuun pommi-iskuilla.

Tämän roskaisen, synkän ja nihilistisen maailman keskelle uutta valoa ja toivoa tuo raskaana oleva Kee. Katsojalle käy nopeasti selväksi, miksi Theon täytyy suojella naista muulta maailmalta ja tästä käynnistyykin aivan pirun tiivistunnelmainen matka halki rappeutuvan Englannin mahdollisen turvapaikan toivossa. Onko paikkaa edes oikeasti olemassa ja voiko kehenkään matkan varrella vastaan tulevaan luottaa? Leffa on täynnä äärimmäisen jännittäviä tilanteita ja varttia vaille kahden tunnin kesto pitää tiukasti kiinni katsojastaan. Kaiken tämän harmauden ja ahdistavuuden keskellä uuden lapsen syntymä tarjoaa aitoa kauneutta ja loppuhuipennus onkin kertakaikkisen vaikuttava, herkistäen katsojansa potentiaalisesti jopa kyyneliin asti. Haastava, mutta sitäkin hienompi teos.




Alfonso Cuarón on erittäin taitava elokuvantekijä ja Ihmisen pojat on todennäköisesti miehen paras työ. Hänen rakentamansa ilmapiiri on läpikotaisin järisyttävää ja hänellä on todellinen kyky pitää katsojaa otteessaan. Usean kirjoittajan kynästä syntynyt käsikirjoitus ei onneksi muuttunut sekamelskaksi, vaan teksti on vahvaa ja hiottua alusta loppuun, tarinankerrontaa, keskusteluja ja monia tätä karua maailmaa syventäviä yksityiskohtia myöten. Teknisesti Ihmisen pojat on myös todellinen taidonnäyte. Elokuva on upeasti kuvattu. Kaikista jännittävimmät kohtaukset on päätetty toteuttaa todella pitkillä otoksilla, mikä tuntuu siltä kuin olisi itsekin menossa mukana. Juuri kun ehdit luulla, että leffa on tarjonnut huippuhetkensä, se pistää jo seuraavan, vielä paremman kohtauksen pyörimään. Elokuvan lavasteet ovat kaikessa likaisuudessaan vakuuttavaa jälkeä, puvustus on myös sottaista ja maskeeraukset äityvät perin rajuiksi. Tehosteet ovat näyttävät ja äänimaailmakin onnistuneesti rakennettu John Tavenerin hienosti tunnelmoivia musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Children of Men, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Japani, 2006, Universal Pictures, Strike Entertainment, Hit & Run Productions, (Hit and Run Productions, Ingenious Film Partners 2, Toho-Towa


keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Arvostelu: Roma (2018)

ROMA



Ohjaus: Alfonso Cuarón
Pääosissa: Yalitza Aparicio, Marina de Tavira, Marco Graf, Daniela Demesa, Diego Cortina Autrey, Carlos Peralta, Nancy García, Verónica García, Jorge Antonio Guerrero ja Fernando Grediaga
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 12

Roma on meksikolaisohjaaja Alfonso Cuarónin uusi elokuva ja se perustuu Cuarónin lapsuuden kokemuksiin. Cuarón aloitti leffan suunnittelemisen jo 2000-luvun alussa, mutta hänen muiden projektiensa, kuten Harry Potter ja Azkabanin vangin (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) ja Gravityn (2013) vuoksi elokuvan teko siirtyi kaiken aikaa eteenpäin. Lopulta vuonna 2016 hän päätti vihdoin toteuttaa filmin ja kuvaukset alkoivat saman vuoden marraskuussa. Kuvauksissa koettiin suuria ongelmia, kun kuvausryhmän kimppuun käytiin, minkä aiheuttamana viisi henkilöä joutui sairaalaan ja lompakoita, puhelimia ja pieniä arvokkaita lavasteita varastettiin. Lopulta Roma kuitenkin saatiin valmiiksi ja se sai ensiesityksensä elokuussa 2018 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen leijonan. Tämän jälkeen leffaa esitettiin eri festivaaleilla, kunnes se sai pienen teatterikierroksen ja julkaistiin sitten suoratoistopalvelu Netflixissä. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin sen olevan Cuarónin tekemä ja minua kiehtoi, että hän palaisi lapsuutensa muistoihin Meksikoon, eikä tekisi jälleen ison tuotannon leffaa. Kiinnostukseni nousi, kun huomasin, että kyseessä on yksi vuoden ylistetyimmistä teoksista ja katsoinkin Roman viikko sen jälkeen, kun elokuva oli ilmestynyt Netflixiin.

Vuoden tapahtumat käsittelevä tarina rikkaan perheen palvelija Cleon elämästä 1970-luvun Mexico Cityssä.

Pääroolissa Cleona nähdään Yalitza Aparicio, joka on erinomainen valinta osaansa. Aparicio onnistuu välittämään paljon tunteita hyvin vähällä ja hänestä löytyy juuri sitä herkkyyttä, minkä rooli vaatii. Hahmona Cleo on erittäin sympaattinen tapaus. Hän ei ole mitenkään säälittävä, mutta häntä säälii useassa kohtaa läpi leffan, kun joutuu katsomaan, kuinka muut ihmiset kohtelevat häntä. Cleo tekee kaikkensa tämän perheen vuoksi, on enemmän äiti lapsille kuin lasten todellinen äiti ja pistää aina muut itsensä edelle, mutta silti hän saa eniten kuraa niskaansa. Kukaan ei tunnu huomaavan Cleon panosta, eikä ketään tunnu kiinnostavan hänen oma elämänsä, mikä ei ole mitään ruusuilla tanssimista.
     Cleon palvelemaan perheeseen kuuluvat äiti Sofia (Marina de Tavira), jatkuvasti matkoilla oleva isä Antonio (Fernando Grediaga), sekä lapset Paco (Carlos Peralta), Toño (Diego Cortina Autrey), Sofi (Daniela Demesa) ja innokas pieni poika Pepe (Marco Graf), joka joutuu pienimpänä usein isoveljiensä kiusan kohteeksi. Lasten leikkimistä ja hauskanpitoa on mukava katsella, minkä lisäksi leffa onnistuu luomaan oivallisen siteen heidän ja Cleon välille, mutta hahmoina he jäävät aika tylsiksi. Sofia-äiti taas on hieman ärsyttävä, kun hän ei tunnu kantavan lainkaan vastuuta ja syyttää monista asioista Cleota. Hänen ärtymyksensä muuttuu ymmärrettävämmäksi leffan aikana, mutta hän jää silti aika unohdettavaksi tapaukseksi. Näyttelijät tekevät kuitenkin kelpo työtä - etenkin lapset ovat mainioita rooleissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Jorge Antonio Guerrero Cleon kamppailulajeja harrastavana poikaystävänä, Nancy García perheen toisena palvelijana, José Manuel Guerrero Mendoza tämän poikaystävänä, sekä Verónica García lasten isoäitinä. Sivunäyttelijöistä lähinnä Jorge Guerrero tekee vaikutuksen ailahtelevana poikaystävänä.




Ei ole mikään ihme, että Roma on mennyt täysillä läpi elokuvafestivaaleilla, palkintojen jaossa ja kriitikoiden arvosteluissa. Tämähän on suoraan tehty rökittämään muut teokset taiteellisuudellaan. Kyseessä on menneisyyteen sijoittuva henkilödraama, joka on vieläpä mustavalkoinen. Lisäksi Roma on todellinen auteur-työ, sillä Cuarón ei ole vain ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvaa, vaan hän on myös tuottanut, leikannut ja kuvannut sen. Leffa herättää elokuvapiireissä ihailua ja ihan syystäkin, sillä teknisesti kyseessä on aivan huikea teos. Visuaalisesti Roma on suorastaan täydellinen, enkä voinut olla ihastelematta Cuarónin vahvaa visiota kuvauksen kanssa. Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaiten kuvatuista filmeistä tänä vuonna. Kameratyöskentely on äärimmäisen sulavaa ja virheetöntä. Cuarón asettelee kameran usein tapahtumien keskelle ja pyörittää sitä hitaasti ympäri näyttääkseen hahmojen liikkeet, mikä luo tunnetta siitä kuin olisi oikeasti paikan päällä seuraamassa perheen elämää. Kuvat ovat erittäin pitkiä, mutta todella kiehtovia, sillä ne ovat niin mestarillisesti toteutettuja ja niissä tapahtuu koko ajan jotain. Cuarón hyödyntää syvyyttä uskomattoman taiturimaisesti, käyttäen etu- ja taka-alaa hyväkseen kaiken aikaa. Hahmot sijoitetaan usein lähelle kameraa ja samalla heidän takanaan nähdään jotain kiinnostavaa. Tämä tulee upeasti esille esimerkiksi kohtauksessa, missä joku saapuu laulamaan kameran eteen, kun hänen takanaan ihmiset yrittävät sammuttaa tulipaloa. Kuvat ovat kauniita ja yksinkertaisella tavalla hypnoottisia.

Valitettavasti tarinalliselta sisällöltään Roma jätti minut hieman kylmäksi. Etenkin leffan emotionaalinen puoli tuntui mielestäni todella etäiseltä. Kuten jo sanoin, minua kyllä harmitti nähdä, kuinka Cleota kohdellaan, minkä lisäksi mukana on yksi aika järkyttävä hetki, mutta muuten elokuva ei saanut herätettyä niitä tunteita, mihin se selvästi pyrki. Olen lukenut kommentteja, joissa ihmiset sanovat itkeneensä koko loppupään ajan, mutta minua leffa ei onnistunut tavoittamaan tällä lailla. Cleota lukuunottamatta hahmot eivät erityisemmin kiinnostaneet minua, joten koin vaikeuksia yrittäessäni välittää heistä ja tapahtumista. On toisaalta mukava seurata, kun Cuarón esittelee muistojaan lapsuudestaan keksittyjen hahmojen kautta, mutta paria hetkeä lukuunottamatta elokuvassa ei tapahtunut itselleni kovin muistettavia juttuja. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin. Pidin Romaa erittäin hyvänä leffana, mutta lähinnä sen teknisten saavutusten ja Cuarónin vahvan vision vuoksi.




Vaikka pidän siitä, että Cuarón haluaa leikkauksessa näyttää kauan pitkiä hienoja kuviaan ja leffa on täynnä taidokasta leikkausta, voisi kokonaisuutta lyhentää hieman. Valaisu on läpi elokuvan tyylikästä ja perheen koti on hienosti lavastettu. 1970-luvun ajankuva on tuotu esille erinomaisesti läpi elokuvan lavasteilla ja puvustuksella. Ääniefektit ovat oivallisia, mutta elokuvan vähäiset musiikit eivät jää mieleen.

Yhteenveto: Roma on teknisesti täydellinen elokuva, missä Alfonso Cuarón pääsee esittelemään taitojaan niin ohjaajana ja käsikirjoittajana kuin kuvaajana ja leikkaajana. Cuarónin kuvaus on ilmiömäisen upeaa läpi leffan. Pitkät, sulavat kuvat ovat hypnoottisia ja mustavalkoisuus tuo niihin oman kivan lisänsä. Kuvat ovat myös nerokkaasti sommiteltuja ja niissä tapahtuu paljon kiinnostavia asioita. Valitettavasti itse tarina ei saanut minua kiinnostumaan kovinkaan paljon. Perheen elämää on mukava seurata, mutta tunnetasolla elokuva jäi itselläni oudon etäiseksi. Päähenkilö Cleo on ainoa, josta oikeasti välitin ja muut hahmot ovat harmillisen tylsiä. Muutamia hienoja hetkiä lukuunottamatta elokuvassa ei tapahdu erityisen muistettavia asioita ja minulle jäi lähinnä vain mieleen teknisesti mestarillinen toteutus. Elokuvantekoa ammattina haaveilevien täytyy nähdä Roma sen teknisen puolen vuoksi, minkä lisäksi taidefilmejä fanittavat tulevat varmasti rakastumaan tähän. Alkuvuoden palkintogaaloissa Roma tulee varmasti pärjäämään, onhan se kuin suoraan niitä varten tehty.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Roma, 2018, Esperanto Filmoj, Participant Media


maanantai 15. toukokuuta 2017

Arvostelu: Gravity (2013)

GRAVITY



Ohjaus: Alfonso Cuarón
Pääosissa: Sandra Bullock ja George Clooney
Genre: scifi, trilleri, draama
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 12

Kuulin Gravitysta ensimmäisen kerran ollessani työharjoittelussa yläasteella. Olin kertonut, että katson paljon elokuvia, jolloin minulle sanottiin, että minun on aivan pakko mennä katsomaan Gravity, kun se ilmestyy. Muuta minulle ei kerrottu kuin että elokuva tapahtuu avaruudessa. Pidän yleisesti ottaen scifigenrestä, joten ajattelin, että kyseessä voisi olla hyvä pätkä. Näin trailerin ollessani katsomassa jotain muuta elokuvaa ja mietin, että kylläpä näyttää jännittävältä. Meninkin ystäväni kanssa katsomaan sen alkuvuodesta 2014. Elokuva oli näyttävä, muttei niin ihmeellinen kuin toivoin. Ostin sen kuitenkin Blu-ray -versiona, kun löysin sen halvalla Anttilasta ja olen katsonut sen pariin otteeseen uudestaan - viimeksi alkuvuodesta 2015. Leffan taso tuntui heikkenevän joka katselukerralla, enkä kokenut viime vuonna kertaakaan mielenkiintoa katsoa sitä uudelleen. Jostain syystä kiinnostukseni palautui kuitenkin alkuvuodesta 2017 ja katsoin sen uudestaan, toivoen, että kahden vuoden tauon jälkeen se olisi parempi.

Avaruussukkulan miehistö on avaruudessa korjaamassa teleskooppia, kun tuhoutuneen satelliitin romupilvi osuu heidän sukkulaansa. Kaksi selviytyjää, tohtori Ryan Stone ja astronautti Matt Kowalski jäävät leijumaan tyhjyyteen ja yrittävät keksiä keinon päästäkseen takaisin Maahan.

En erityisemmin välitä Sandra Bullockista, joka näyttelee tohtori Ryan Stonea. Elokuvassa Speed - Kuoleman kyydissä (Speed - 1994) hän on mielestäni hyvä, mutta esimerkiksi Odottamattomassa ehdotuksessa (The Proposal - 2009) ja The Heatissa (2013) hän vain lähinnä ärsyttää. En siis ole erityisen innoissani siitä, että juuri hänet nähdään leffan pääosassa. Onneksi hän ei kuitenkaan ärsytä, vaan on itse asiassa kelpo valinta rooliin. En kuitenkaan ymmärrä, miksi hän oli tohtori Stonen roolista ehdolla Oscar-kilpailussa 2014. Parissa kohtaa Bullock ei täysin vakuuta, mutta onnistuu hän suurimmaksi osaksi vakuuttamaan hahmonsa paniikista.




En myöskään erityisemmin välitä George Clooneysta, joka esittää astronautti Matt Kowalskia. Voi veljet, missä lienet? -leffassa (O Brother, Where Art Thou? - 2000) hän on kyllä erittäin hyvä, mutta hänen suorituksensa Batman & Robinin (1997) sankarina jätti minulle pahan maun koko näyttelijästä. En vain kykene katsomaan häntä missään leffassa ilman, että minulle tulee mieleen hänen tönkkö ja hölmö Lepakkomiehensä. Gravityssa Clooneyn hahmo Kowalski on muka-hurmuri, eli sellainen, jota Clooney yleensä näytteleekin. Hahmo on selvästi kokeneempi kuin tohtori Stone ja hän kykenee paremmin keksimään mahdollisia selviytymiskeinoja. Bullockin tavoin Clooneytakin sietää katsoa, mutta voisi päärooleissa olla jotkut muutkin. Etenkin kun koko elokuvassa ei ole ääniroolien lisäksi muita näyttelijöitä.

"600 km:n korkeudella Maasta lämpötila voi olla +125 tai -100 °C. Siellä ääni ei kanna. Ilmanpainetta ei ole. Happea ei ole. Avaruudessa ei voi elää." Näillä pelottelevilla sanoilla ja painostavalla huminalla alkaa Gravity. Tästä seuraa kaksitoistaminuuttinen kuva, joka kiertää avaruussukkulan ympärillä, esittelee hahmot ja näyttää, kuinka romupilvi tuhoaa sukkulan, jonka takia päähenkilöt sinkoutuvat avaruuteen. Ensimmäinen vartti hämmästyttää katsojaa monella tapaa. Teksti lämmittelee katsojan hienon yksinkertaisesti oikeaan tunnelmaan, kun taas avaruusmaisema saa katsojan suun loksahtamaan auki upeudellaan. Avaruus on iso paikka. Siis tosi iso. Gravity tuo sen esille saman tien. Tämän takia herkimmille voi tulla huono olo, kun he näkevät tohtori Stonen turvaköyden katkeavan ja tajuavat, ettei Stone voi saada kiinni yhtään mistään. Onneksi Kowalskylla on käytössään rakettireppu, jonka avulla he voivat liikkua tyhjyydessä. Harmi vain, että sekä pukujen happi että repun bensiini ovat lopussa. Sen lisäksi heillä on vain puolitoista tuntia aikaa, ennen kuin romupilvi kiertää Maan ja on jälleen törmäyskurssilla heidän kanssaan. Päätöksiä täytyy siis tehdä nopeasti.




Gravityn alku on todella vaikuttava. Se imaisee katsojan heti mukaansa ja vihjailee huikeasta selviytymistarinasta. Tarina ei itsessään kuitenkaan ole erityisen huikea. Huikeaa on elokuvan toteutustapa. Vaikka monia varmasti ärsyttää, että leffa on lähes kokonaisuudessaan kuvattu sinisen tai valkoisen kankaan edessä, on pakko ihmetellä, kuinka painoton tila on toteutettu niin hienosti. Tämän lisäksi kameratyöskentely on erinomaista. Ei mikään ihme, että elokuva voitti Oscar-palkinnon kuvauksestaan, sillä leffassa ei ole ainuttakaan huonoa kuvaa. Siinä ei myöskään ole kovin paljon kuvia. Etenkin alkupäässä kuvat ovat pitkiä ja rauhallisia, ja niissä kamera pyörii hienosti kaiken ympärillä ja näyttää selkeästi, mitä tapahtuu. Yhden otoksen sisällä saatetaan näyttää laaja kuva, jossa Maa näkyy suurena taustalla, lähikuva henkilön kasvoista ja kuvaa siitä, mitä hahmo näkee kypäränsä sisällä. Visuaaliset tehosteet ovat fantastisen upeita. Taustalla lähes joka kuvassa näkyvä maapallo on hieno ilmestys. Avaruusmaisema on täydellisesti toteutettu. Etenkin kohtaukset, joissa romupilvi osuu johonkin ja aiheuttaa lisää sotkua, ovat hämmästyttäviä. Äänitehosteilla on tuotu hienoa lisäystä avaruuden tunnelmaan. Kuten alussa sanotaan, avaruudessa ääni ei kanna, minkä takia taustalla avaruudessa tapahtuvat asiat ovat totaalisen hiljaisia. Useasti kuullaan lähinnä kypärien sisältä kuuluvaa hengitystä. Nämä toteutustavat tuovat realismin tunnetta mukaan ja välillä tuntuukin siltä, että katsoisi dokumenttia, eikä fiktiivistä tarinaa.

Valitettavasti tämä tunnelma rikkoutuu aina välillä. Pitkät kuvat ja otokset ovat mielestäni hieno idea, mutta kun on tottunut katsomaan yhtä kuvaa useita minuutteja putkeen, leikkaukset ovat paikoitellen liian napakoita. Mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä sujuvammiksi leikkaukset muuttuvat. Elokuva voitti Oscar-palkinnon leikkauksestaan ja vaikka tiettyä tönkköyttä löytyy, on työ ehdottomasti ihailtavaa. Gravity voitti Oscar-pystin myös musiikistaan, mikä on itselleni hieman ristiriitainen juttu. Toisaalta Steven Pricen säveltämä musiikki luo hienosti painostavaa ja ahdistavaa henkeä, minkä lisäksi loppupään säveltämät nostavat helposti ihon kananlihalle, mutta toisaalta elokuvaan ei täysin sovi musiikki. Kun muuten Gravityyn on haettu hyvin realistista tunnetta, musiikki vie hieman pois tästä realismista. Realistisuuden tunnetta vie pois myös WALL•E:sta (2008) otettu kohta, jossa yksi hahmoista hyödyntää vaahtosammutinta liikkuakseen avaruudessa. WALL•E:ssa hetki on suloinen, mutta tässä katsoja saattaa huomata kohottelevansa kulmiaan.




Lisäongelmana on myös se, että puolentoista tunnin elokuvaksi Gravity tuntuu parissa kohtaa hieman pitkäveteiseltä. On toki hienoa, että mukana on rauhallisuutta, eikä tarina kiirehdi ja että isojen jännityskohtausten välistä löytyy hetkiä hengähtää vähän aikaa, mutta paikoitellen jotkut kohdat tuntuvat venytetyiltä. Tarina liikkuu yhdellä kaavalla eteenpäin, eli mennään paikasta toiseen, jotta löytyisi vihdoin pelastuskeino. Jännitystä luodaan jatkuvasti uusista asioista, eikä mikään suunnitelma tunnu onnistuvan. Jännitys kuitenkin rakoilee hieman näiden muutaman pitkäveteisen hetken kohdalla.

Ohjauksesta vastaa mm. Harry Potter ja Azkabanin vangin (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) ohjannut Alfonso Cuarón, joka käsikirjoitti elokuvan yhdessä poikansa Jonás Cuarónin kanssa. Cuaróneilla on selvästi ollut vahva visio siitä, miltä elokuvan kuuluu näyttää ja he ovat siirtäneet visionsa tyylikkäästi elokuvaksi. Alfonso osaa selvästi näyttelijäohjauksen ja on hoitanut tässäkin hommansa mainiosti. Hän myös tuo mukaan kiehtovia viittauksia ja vertauskuvia universumin ja ihmislajin synnystä. Alfonso voitti ohjauksestaan sekä Oscar- että Golden Globe -palkinnon.

Blu-rayn kuvanlaatu on aivan loistava. Kaikki näyttää todella terävältä ja tarkalta. Lisämateriaalina Blu-raylla on lähes kaksituntinen "Gravity: Mission Control", joka kertoo elokuvan teosta yhdeksässä pätkässä, jonka lisäksi "Shot Breakdownsissa" kerrotaan, kuinka eri kohtaukset tehtiin. Mukana on myös Ed Harrisin kertojaäänellä höystetty dokumentti "Collision Point: The Race to Clean Up Space" ja Jonás Cuarónin lyhytelokuva "Aningaaq". Yhteensä katsottavaa on noin kolmeksi tunniksi.




Yhteenveto: Gravity on mainio selviytymisjännäri, jossa parasta on lopulta sen uskomattoman komea visuaalinen toteutus. Pitkät kuvat ovat huikeita, etenkin kun kamera liikkuu niin monipuolisesti niiden aikana ja etsii jatkuvasti uusia kuvakulmia ja -sommitteluja. Ääniefektejä käytetään esimerkillisen vaikuttavasti ja erikoistehosteet ovat mielettömän hienot. Avaruusmaisema näyttää todella hienolta. Jännitystä luodaan hyvin ja tunnelma vain tiivistyy loppua kohti. Parissa kohtaa tarjotut rauhallisemmat hetket kuitenkin laskevat jännitystä hieman liikaakin ja puolentoista tunnin elokuvaksi mukaan mahtuu yllättävää pitkäveteisyyttäkin. Sandra Bullock ja George Clooney ovat kelvolliset rooleissaan, mutta uskoisin pitäväni elokuvasta enemmän, jos rooleihin olisi valittu vielä vakuuttavammat esiintyjät. Jo tällaisenaan leffa on kuitenkin erittäin hyvä tiettyjen heikkouksiensakin kanssa. Jos olet kyllästynyt nykypäivän scifitarjontaan, jossa lähes jokainen scifipätkä sisältää avaruusmörköjä tai epärealistisuutta, kannattaa Gravity vilkaista. Jos kärsitte avaruuspelosta, niin kannattaa jättää tämä väliin. Kotona katsottuna elokuva ei pääse lainkaan oikeuksiinsa, vaan tämä on niitä filmejä, mitkä täytyisi kokea mahdollisimman isolta kankaalta. Tämä on myös niitä harvoja elokuvia, joihin 3D-tekniikka jopa tuo jotain lisää, hahmojen ja pirstaloituneiden sateellittien leijuessa ja syöksyessä kohti katsojaa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.2.2017 - Muokattu 10.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Gravity, 2013, Warner Bros. Pictures, Esperanto Filmoj, Heyday Films


torstai 15. syyskuuta 2016

Arvostelu: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004)

HARRY POTTER JA AZKABANIN VANKI

HARRY POTTER AND THE PRISONER OF AZKABAN



Ohjaus: Alfonso Cuarón
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Michael Gambon, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, David Thewlis, Emma Thompson, Gary Oldman, Richard Griffiths, Fiona Shaw ja Timothy Spall
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

"Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."

J. K. Rowlingin kirjasarjaan (1997-2007) perustuvat elokuvat Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) ja Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002) olivat suurmenestyksiä, joten sarjaa päätettiin tietty jatkaa. Kolmannen osan tekoa ei kuitenkaan saatu aloitettua yhtä sujuvasti kuin Salaisuuksien kammion, sillä ohjaaja Chris Columbus päätti sanoa itsensä irti keskittyäkseen omaan perheeseensä. Kun uudeksi ohjaajaksi vihdoin löydettiin meksikolainen Alfonso Cuarón, tuotanto lähti viimeinkin kunnolla käyntiin ja kuvaukset alkoivat helmikuussa 2003. Lopulta Harry Potter ja Azkabanin vanki sai ensi-iltansa keväällä 2004 ja se oli ilmestymisvuotensa toiseksi menestynein elokuva Shrek 2:n (2004) jälkeen. Kriitikot ihastuivat siihen edellisiä osia enemmän ja monet pitävät Azkabanin vankia yhtenä sarjan parhaista elokuvista. Itse näin elokuvan vasta loppuvuodesta 2004, kun sain sen lahjaksi VHS:nä. Olen katsonut filmin useaan otteeseen ja omalla listallani se on vaihdellut paikkaa sarjan parhaiden ja heikoimpien osien joukossa. Nyt kun Rowligin luoma velhomaailma saa lisäystä elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), oli aika katsoa elokuvat jälleen kerran ja arvostella ne.

Massamurhaaja Sirius Musta vapautuu Azkabanin velhovankilasta ja kolmannen kouluvuotensa aloittava velhopoika Harry Potter saa tietää Siriuksen olevan hänen perässään.




Daniel Radcliffen näyttelemä Harry Potter ei ole samanlainen sankarihahmo kuin aiemmin. Harrysta alkaa löytyä synkempiäkin puolia, sekä vihaa, jotka tuovat uutta sisältöä hahmoon ja osoittavat, että kaikkein puhtoisimmissakin ihmisissä voi olla jotain "pahaa". Tietysti Harry on silti yhä tarinan keskipisteessä oleva hyvis, jolle jälleen kerran sattuu ja tapahtuu. Radcliffen suoritus paranee jälleen, mutta jösses kuinka huono hän on kiukutessaan lumisessa metsässä! Elokuvassa kerrotaan taas hieman enemmän Harryn vanhempien kuolemasta.
     Ron Weasley (Rupert Grint) ja Hermione Granger (Emma Watson) kinastelevat enemmän kuin aiemmin. Hermione on ostanut kissan nimeltä Koukkujalka, joka yrittää syödä Ronin Kutka-rotan ja tästähän Ron suuttuu. Watson on mielestäni oiva näyttelijä ja on jälleen hyvä Hermionena. Hermione pääsee näyttämään, mistä hänet on tehty ja todistamaan, ettei hänelle kannata ryttyillä. Grint suoriutuu osastaan myös hyvin. Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys syntyy näyttelijöiltä jo luonnostaan.
     Dursleyn perhe ei esiinny elokuvassa kovin paljoa, vain muutaman ensimmäisen minuutin ajan. Vernon-setä (Richard Griffiths) ja Petunia-täti (Fiona Shaw) ovat aivan samanlaiset kuin ennenkin, mutta Dudleysta (Harry Melling) on tullut varsinainen tyhjäntoimittaja, eikä hän tee oikeasti mitään muuta kuin katsoo televisiota ja syö. Uutena hahmona esitellään Vernonin sisko Marge, jota näyttelee Pam Ferris. Vaikka hahmo on todella vähän elokuvassa, vetää Ferris roolinsa aivan nappiin ja Marge on samaan aikaan aivan hirveä ja todella hauska.




Koska kahdessa edellisessä elokuvassa rehtori Albus Dumbledorea näytellyt Richard Harris menehtyi hieman ennen Harry Potter ja salaisuuksien kammion ensi-iltaa, täytyi hänelle löytää korvaaja tähän elokuvaan. Uutena Dumbledorena nähdään Michael Gambon, joka ottaa roolin toimivasti haltuunsa. Omasta mielestäni Gambon sopii osaan paremmin, sillä hänessä on enemmän sitä energiaa, mitä kirjan versiossa esiintyy, mutta hän pysyy silti yhtä viisaana hahmona.
     Muut tutut opettajat ovat myös mukana. Professori McGarmiwa (Maggie Smith) ei kovin paljoa esiinny elokuvassa, mutta professori Kalkaroksen (Alan Rickman) roolia on suurennettu ja hahmoon annetaan hieman lisäsyvyyttä parin uuden hahmon kautta. Kalkaros myös todistaa yhdessä repliikissä, ettei välttämättä vihaakaan Harrya niin paljon kuin on luultu ja on lopussa valmis suojelemaan pääkolmikkoa, vaikka oma henki menisi. Hagrid-jättiläinen (Robbie Coltrane) pääsee myös opettamaan, mutta se ei suju ihan toivotulla tavalla. Warwick Davisin esittämä professori Lipetit on mukana ja hänen ulkonäköään on muutettu radikaalisti. Myös ilkeä vahtimestari Voro (David Bradley) nähdään jälleen.
     Uusina opettajina nähdään professori Lupin, jota näyttelee David Thewlis ja professori Punurmio, jota näyttelee Emma Thompson. Lupin on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja ja hän ystävystyy Harryn kanssa, kun käy selville, että Lupin oli aikoinaan Harryn vanhempien ystävä. Emma Thompson on aivan huikea ennustuksen opettaja Punurmiona, joka on hieman pimahtanut tyyppi.




Tutut oppilaat Neville Longbottom (Matthew Lewis), Seamus Finnigan (Devon Murray), Dean Thomas (Alfred Enoch), kaksoset Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), Ronin pikkusisko Ginny (Bonnie Wright), kiusaajahahmo Draco Malfoy (Tom Felton) ja tämän kaverit Crabbe (Jamie Waylett) ja Goyle (Josh Herdman) ovat tietysti mukana. Uutena oppilaana nähdään lopputeksteissä Boy 1:ksi nimetty hahmo, jonka oikeaksi nimeksi selvisi pikaisen etsimisen jälkeen Bem. Bemiä näyttelee Ekow Quartey ja hän on elokuvaa varten luotu hahmo, joka esiintyy vain tässä elokuvassa. Hänen ainoa tarkoituksensa on selittää muille hahmoille asioita ja hän tuntuu aika turhalta lisäykseltä.
     Edellisessä elokuvassa nopeasti näkynyt Taikaministeri Cornelius Toffee (Robert Hardy) esiintyy tässä elokuvassa, kuten myös Ronin vanhemmat Molly (Julie Walters) ja Arthur Weasley (Mark Williams), joista kummallakaan ei ole paljoa tehtävää elokuvassa. Uusina hahmoina esitellään mm. Poimittaislinjan rahastaja Stan Pikitie (Lee Ingleby) ja Peter Piskuilan (Timothy Spall). Merkittävin uusi hahmo on Sirius Musta, eli juuri tämä elokuvan nimessä mainittu Azkabanin vanki, jota näyttelee Gary Oldman. Oldman on todella hyvä näyttelijä ja täydellinen valinta rooliin. Hän tuo hahmon hulluuden hyvin esille. Hahmo ei ole kuitenkaan niin yksiulotteinen kuin voi luulla.




Elokuvan alussa Vernon-sedän sisko Marge tulee käymään Dursleyn perheen luona, jonne Harry on taas (elokuvassa selittämättömästä syystä) joutunut viettämään kesäänsä. Vierailu ei mene kovin hyvin ja päivällisellä Marge haukkuu Harryn vanhempia, jolloin Harry vahingossa paisuttaa Margen ihmisilmapalloksi ja karkaa Dursleyn kotoa. Villin Poimittaislinjakyydin jälkeen Harry tapaa jälleen ystävänsä, eikä aikaakaan, kun he jo suuntaavat Tylypahkaan. Azkabanin vangissa päästään tähän mennessä nopeimmin itse kouluun. Kouluvuoden aikana ei kovin paljoa sinänsä tapahdu - lähinnä käydään oppitunneilla, kerran pelataan huispausta sateessa ja välillä pelätään Sirius Mustaa, mutta eniten tapahtuu loppuosiossa, joka kestää kuitenkin aika kauan. Vaikka tässä elokuvassa ei tarvitse taistella peikkoja ja jättiläishämähäkkejä vastaan, niin silti jotain tapahtuu kouluvuoden aikana. Hahmoja nimittäin syvennetään paljon. Harry Potter ja Azkabanin vanki keskittyy edellisiä osia enemmän hahmoihinsa ja vähemmän huimiin seikkailuihin. Erilainen lähestymistapa tuo tuoreutta sarjaan.

Tuoreutta tuo myös uudenlainen tyyli itse elokuvassa. Harry Potter ja salaisuuksien kammio oli loppupuolella aika synkkä elokuva, mutta muuten se on väreiltään lämmin ja siinä on perhe-elokuvan kaltaisia viboja siellä täällä. Azkabanin vanki on läpikotaisin synkkä ja värimaailma on paljon harmaampi ja kylmempi. Yhtenä aiheuttajana tälle ovat ankeuttajat, Azkabanin velhovankilan vartijat, jotka vartioivat Tylypahkaa Sirius Mustan varalta. Ankeuttajat ovat synkkiä olentoja, jotka pukeutuvat kaapuihin, eikä niiden kasvoja näy - ne leijuvat ilmassa ja imevät ihmisistä onnellisuuden ja lopulta sielun. Hahmot ovat täydellisesti luotuja, konkreettisia pahuuksia, jotka voivat tuntua pelottavilta. Läpi elokuvan sataa myös paljon, jolloin loogisesti aurinkoa ei paljon näy. Värimäärittelyllä on myös lisätty synkkyyttä - varjot ovat korostetumpia ja monia muita asioita on hieman pehmennetty, jolloin elokuvalla on erittäin omanlainen tyylinsä verrattuna moniin muihin elokuviin. Vastapainoksi synkkyydelle elokuvasta löytyy onneksi paljon huumoria.




Hahmoihin liittyy myös uusi asia, etenkin nuoriin hahmoihin, nimittäin puvustus. Toki heillä on yhä kaikilla tutut koulupukunsa (valkoinen kauluspaita, kravatti, tummanharmaa neule ja musta kaapu), mutta niitä käytetään hieman eri tavalla kuin aiemmin. Edellisessä osissa puvut pysyivät kiltisti päällä mahdollisimman esimerkillisesti, mutta tässä paidat on vedetty pois housuista, ylin nappi on auki ja kravattia löysennetty, kuten myös pelkkää kauluspaitaa käyttäessä hihoja on kääritty ylös. Hahmot alkavat olla jo teini-iässä, jolloin pukeutumisen muuttuminen rennommaksi on täysin loogista ja toimivaa. Hahmot nähdään myös tavallista enemmän arkivaatteissaan.

Vanhat tutut paikat ovat jälleen nähtävissä, mutta Hagridin mökin ja Tällipajun sijainteja on muutettu ja pihamaille on lisätty kokonaan uusi alue, jossa mökki sijaitsee. Uutena paikkana nähdään Tylyaho, joka on kylä Tylypahkan lähellä, sekä sen vieressä sijaitseva Rääkyvä röttelö, joka huhujen mukaan kummittelee. Rääkyvässä röttelössä nähdään yksi suosikkikohtauksistani elokuvassa, joka rakentaa hahmoihin lisäsyvyyttä ja avaa hyvin uusia asioita katsojille, jotka koskevat Harryn menneisyyttä. Ankeuttajien lisäksi uusia juttuja ovat mm. Poimittaislinja, joka on kolmikerroksinen bussi velhoille; hevoskotkat, jotka ovat puoliksi hevosia ja puoliksi kotkia; Kalmakoira, jonka näkeminen enteilee kuolemaa; Kelmien kartta, joka näyttää reaaliajassa, mitä Tylypahkassa tapahtuu; animaagit, jotka pystyvät muuttumaan eläimiksi; sekä ajankääntäjä. Tässä elokuvassa on nimittäin aikamatkustusta. Tietysti tässä on jokaisen muunkin aikamatkustuselokuvan tavoin epäloogisuuksia, mutta se on silti aiheena hauska ja on hienoa nähdä sitä hyödynnettävän velhomaailmassakin. Elokuvassa nähdään myös ensimmäistä kertaa ihmissusi, joka ei tosin ole millään lailla uusi juttu kellekään.




Uutena ohjaajana toimii tosiaan Alfonso Cuarón, jolla on hyvin vahva synkkä tyyli. Pääasiassa pidän Cuarónin luomasta hengestä ja on hienoa, että ohjaaja pääsee näin isossa tuotannossa oikeasti toteuttamaan itseään, mutta minulta löytyy myös kritisoitavaa. En tiedä, oliko se hänen ideansa vai ei, mutta tässä elokuvassa monet kohtaukset päättyvät siihen, että kuva himmenee mustaksi. Tämä toimisi muuten, mutta himmentymiset ovat tehty tavalla, joka muistuttaa Looney Tunesia (1930-), jolloin himmentyminen alkaa kuvan reunoista ja päättyy johonkin tiettyyn kohtaan kuvan keskellä, esimerkiksi Harryn naamaan. Monet kohtaukset alkavat tällä lailla, mutta toisinpäin toteutettuna. Kikka toimii muutamalla ensimmäisellä kerralla, mutta kun sitä käytetään kaiken aikaa, alkaa katsojaa ärsyttää. Elokuva myös loppuu kuvaan, joka pysähtyy hetkeksi ja sitten käytetään himmennystä, jolla siirrytään lopputeksteihin. Ei näin. Muuten leikkaus on sujuvaa ja elokuva on kuvattu jopa erinomaisesti. Ja kuten jo sanoin, elokuva tuntuu värimäärittelyn takia erittäin kylmältä.

Tehosteet ovat jälleen parantuneet, vaikka paikoitellen kuvaan lisätty pehmennys saa jotkut jutut näyttämään huonommilta kuin ne ovatkaan. Ankeuttajat ovat visuaalisesti näyttäviä, sekä pelottavia. Monet ovat valittaneet siitä, miltä elokuvan ihmissusi näyttää, mutta elokuvan tekijöiden perustelujen jälkeen olen ymmärtänyt, miksi hahmo näyttää sellaiselta. Elokuvan ihmissusi on lähes karvaton ja hieman riutunut, mutta silti karmiva. Pienenä en uskaltanut katsoa kohtia, joissa se esiintyy. Hevoskotka Hiinokka on myös tyylikkäästi toteutettu, kuten myös ihmisilmapalloksi muuttuva Marge. Äänitehosteet ovat loistavat. Lavastuksen osalta suosikkini on Rääkyvä röttelö. Maskeeraus ja puvustus ovat jälleen todella taidokkaasti toteutettuja ja parasta on mielestäni, että oppilaiden kaapujen sisäpinnat ovat sen väriset, mihin tupaan he kuuluvat. Musiikin sävellyksestä vastaa jälleen John Williams. Muutamien tuttujen nuottien lisäksi kuultava musiikki poikkeaa hyvin paljon aiemmin kuullusta, jolloin Williamsin kädenjälki ei ole yhtä selkeä. Elokuvassa on silti todella hyvä soundtrack.




Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on viimeistelemättömiä kohtauksia ja mainoksia, kuten myös yli neljäkymmentä minuuttia kestävä Head to Shrunken Head jossa haastatellaan elokuvan näyttelijöitä ja tekijöitä. Haastatteluissa esiintyvä kutistettu pää on äärimmäisen ärsyttävä ja aivan turhaan mukana. Mukana on näiden lisäksi Choir Practice jossa kuullaan koko Double Trouble -kappale sanojen kanssa, jos haluaa laulaa mukana, Care of Magical Creatures jossa kerrotaan eläinten koulutuksesta, sekä itse elokuvan teosta kertova Conjuring a Scene. Lisämateriaali sisältää suomenkielisen tekstityksen. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten esittelyvideo elokuvalle haastattelujen kera, The Magic Touch of Harry Potter joka sisältää harvinaisia videoita kolmen ensimmäisen leffan kuvauksista, ohjaaja Alfonso Cuarónin haastattelu, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter kolmas, tunnin kestävä osa Creatures, jossa kerrotaan sarjan olennoista.

Yhteenveto: Harry Potter ja Azkabanin vanki on loistava jatko-osa fantasiasarjalle, mutta jää pienesti kahden edellisen jalkoihin, sillä kyseessä ei ole yhtä tapahtumarikas teos. Toisaalta on hienoa, että tämä elokuva keskittyy enemmän henkilöhahmojen syventämiseen kuin hurjiin seikkailuihin. Ennen loppupuolen jännittävää osiota, elokuvassa ei tapahdu paljoa. Silti jännitys on läsnä läpi elokuvan. Huumoriakin löytyy onnistuneesti, eniten professori Punurmion hahmosta. Emma Thompson ja Gary Oldman ovat loistavat valinnat rooleihinsa, kuten myös Michael Gambon uudeksi Dumbledoreksi. Rennompi tyyli päähahmoilla tuo vahvemman tunnelman siitä, että velhohenkilötkin voivat olla nuoria siinä missä muutkin. Tämä ei todellakaan ole enää lastenelokuva, sillä siinä on niin paljon jännittäviä ja synkkiä kohtia. Tai no, mistä minä tiedän, sillä itse taisin nähdä tämän jo loppuvuodesta 2004... Potter-faneille tämä on tietysti "pakko nähdä" ja "pakko omistaa" -elokuva ja suosittelen sitä vahvasti muillekin.

"Ilkityö onnistui!"




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2016 - Muokattu 26.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.harrypotter.wikia.com
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 2004, Warner Bros, Heyday Films, 1492 Pictures, P of A Productions Limited