Arvostelu: Tuomari (The Punisher - 2004)

TUOMARI

THE PUNISHER

Ohjaus: Jonathan Hensleigh

Pääosissa: Thomas Jane, John Travolta, Will Patton, Laura Harring, Rebecca Romijn, Ben Foster, John Pinette, Eddie Jemison, James Carpinello, Omar Avila, Eduardo Yanez, Mark Collie, Kevin Nash, Samantha Mathis, Marcus Johns ja Roy Scheider

Genre: toiminta, rikos

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia - Unrated Extended Cut: 2 tuntia 20 minuuttia

Ikäraja: 16

The Punisher, eli suomalaisittain Tuomari perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1974. Hahmosta oli vuonna 1989 tehty Dolph Lundgrenin tähdittämä filmatisointi Rankaisija (The Punisher), joka ei kuitenkaan saanut studio-ongelmien takia kunnon levitystä, eikä siis noussut järin isoksi hitiksi. Vuonna 1997 Marvelilla ryhdyttiin suunnittelemaan uutta elokuvasovitusta hahmosta ja Jonathan Hensleigh palkattiin niin käsikirjoittamaan kuin myös ohjaamaan leffa. Hensleigh joutui työstämään tekstiään uudestaan useaan otteeseen, sillä studion myöntämä budjetti osoittautui liian pieneksi. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2003 ja lopulta Tuomari sai maailmanensi-iltansa 12. huhtikuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kohtalainen menestys, joka sai lähes täyslyttäyksen kriitikoilta. Itse näin Tuomarin joskus vähän yli kymmenen vuotta sitten ja pidin sitä ihan kelvollisena toimintarainana. En ole katsonut leffaa kertaakaan uudestaan, vaikka olen omistanut sen Blu-rayna jo useamman vuoden. Kun huomasin Tuomarin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja samalla arvostella sen.

FBI-agentti Frank Castle on juuri jäänyt nauttimaan eläkepäivistään, kun rikollispomo Howard Saint tapattaa hänen koko perheensä, kostona Frankin viimeisen tehtävän aikana kuolleesta Howardin pojasta. Henkihieveriin jätetty Frank janoaa nyt kostoa Saintille ja tämän jengille.

Pääroolissa Frank Castlena, eli pahiksia niittävänä Tuomarina nähdään Thomas Jane, joka sopii osaansa varsin passelisti. Janesta löytyy sopivaa kivikasvoisuutta ja hän tulkitsee yhä vain julmemmaksi ja häikäilemättömämmäksi muuttuvaa kostajaa vakuuttavasti. Tuomari kun ei ole mikään tavallinen Marvel-sankari, joka suojelee siviilejä supervoimaisilta pahiksilta, vaan oman käden oikeutta jakava tappaja, jonka tielle ei todellakaan kannata astua. Katsojana on heti valmiina hyppäämään mukaan tämän kostoretkelle, kun elokuvan alkupäässä Frank joutuu todistamaan koko perheensä, mukaan lukien vaimonsa Marian (Samantha Mathis) ja poikansa Willin (Marcus Johns) teloituksen Saintin rikollisjengin toimesta.

     Frankin perheen kuolemasta vastuussa olevaa jengiä johtaa John Travoltan näyttelemä Howard Saint. Travolta on oikein kelpo valinta omaan osaansa, mutta hänen hahmonsa jää aika yhdentekeväksi ja unohdettavan geneeriseksi rikollispomoksi. Laura Harring esittää Howardin vaimoa, ihan yhtä häikäilemätöntä Livia Saintia, James Carpinellon tehdessä tuplaroolin pariskunnan kaksoispoikina Bobbynä ja Johnina. Will Patton nähdään Howardin uskollisimpana kätyrinä Glassina, kun taas Eddie Jemison esittää nyhveröroisto Mickeytä. Pientä huumoria mukaan yrittävät tuoda Frankin uudet naapurit, Dave (Ben Foster) ja Bumpo (John Pinette), kun taas aiemmin Marvelin X-Men -trilogian (2000-2006) Mystikko-pahista näytelleen Rebecca Romijnin esittämä naapuri Joan yrittää näyttää Frankille lempeämpää tietä. Naapurit ovat leffan heikointa antia, vaikka tarjoavatkin parit hassut hetkensä.

Tuomari tuntui toimivan itselleni paremmin uusintakatselulla kuin kymmenisen vuotta sitten. Voi olla, että se johtuu omasta kypsymisestä tai sitten siitä, että kun Marvel-elokuvasovitukset ovat muuttuneet viimeisten parinkymmenen vuoden aikana aika samanlaiseksi bulkiksi, tämä rosoisempi, synkempi ja tylympi kostotarina erottuu paremmin edukseen. En siis sano, että kyseessä olisi parempi leffa kuin monet uudemmat Marvel-elokuvat vaikkapa Avengerseista Guardians of the Galaxyihin tai Captain Americoista Spider-Maneihin, mutta siitä löytyy oma viehätyksensä, jota nämä leffat eivät enää nykyään tarjoa. Yleisesti toimintaelokuvien saralla Tuomari hukkuukin sitten hieman massaan, eikä siinä ole muuta selvää erottavaa tekijää kuin ikoninen päähenkilö hemmetin päheän pääkallopaitansa kanssa.

Elokuva nappaa toimivasti mukaansa ja onnistuu alussa luomaan katsojalle tarpeeksi voimakkaan tunnesiteen, jolloin kun vääjäämätön tapahtuu ja Frank joutuu pitelemään kuolleitta vaimoaan ja poikaansa sylissään, kotisohvallakin voi tulla tippa linssiin. Katsoja todella on täysillä mukana Frankin kostoreissulla ja leffa pitää pääasiassa sujuvasti mukanaan, tarjoten vuoronperään kohtauksia, joissa Frank haavoittaa Saintin rikollisia liiketoimia tai pistää tämän kätyreitä hengiltä ja kohtauksia, joissa Saint lähettää yhä vain isompia korstoja Frankin perään. Frankin ja Kevin Nashin esittämän venäläisjättiläisen välinen kamppailu on onnistuneen tiivistunnelmainen. Kuvauksissa tehdyn mokan myötä Jane vahingossa tökkäsi oikealla puukolla Nashia, joka kuitenkin jatkoi kohtausta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Loppuhuipennus on toisaalta passelin räjähtävä, mutta silti jotenkin pieni antikliimaksi kaiken jälkeen.

Elokuvan ohjauksesta vastaa sen toinen käsikirjoittaja, Jonathan Hensleigh, joka teki Tuomarissa debyyttiohjauksensa. Hensleigh'n aiempiin töihin kuuluu muun muassa koko perheen seikkailu Jumanji (1995) ja katastrofiraina Armageddon (1998). Hänen työnsä Tuomarissa on oikein kelvollista ja hän on onnistunut toimivasti tiivistämään ja hiomaan käsikirjoitusta, kun studio ei myöntynyt korkeampaan budjettiin tai Hensleigh'n mielestä riittävään kuvauspäivien määrään. Leffa on oivallisesti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat tyylikkäät ja maskeeraukset sopivan rujot. Frankin Tuomari-asu pääkallopaidan kanssa on simppeli, mutta sitäkin tehokkaampi. Erikoistehosteet näyttävät edelleen hyviltä ja äänitehosteet jylisevät hyvin. Äänityksestä voi kuitenkin aika ajoin huomata, että puheet on selvästi jälkiäänitetty myöhemmin studiossa. Carlo Siliottin säveltämät musiikit säestävät menoa passelisti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Punisher, 2004, Columbia Pictures, Lions Gate Films, Marvel Entertainment, Marvel Enterprises, Valhalla Motion Pictures, Artisan Entertainment, St. Petersburg Clearwater Film Commission, VIP 2 Medienfonds, VIP 3 Medienfonds

Arvostelu: Hell or High Water (2016)

HELL OR HIGH WATER (2016)

Ohjaus: David Mackenzie
Pääosissa: Chris Pine, Ben Foster, Jeff Bridges ja Gil Birmingham
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 16

En ollut kuullutkaan Hell or High Waterista, ennen kuin Oscar-ehdokkaat julkistettiin. Elokuva oli ehdolla leikkauksesta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta, miessivuosasta ja jopa parhaan elokuvan tittelistä. Hell or High Water ei saanut Suomessa teatterilevitystä lainkaan, joten sitä ei myöskään mainostettu ollenkaan. Ei siis mikään ihme, etten ollut siitä tietoinen. Kiinnostuin leffan näyttelijöistä ja toivoin, että se saisi ensi-iltansa juuri ennen Oscar-gaalaa, jotta kaikki parhaan elokuvan ehdokkaat näkisi ennen voittajan valintaa. Näin ei kuitenkaan käynyt ja luin, että leffa tulisi vain myyntiin ja vuokralle. Päätinkin heti vuokrata elokuvan, kun oli mahdollista. Kävelin vanhaan kunnon Makuuniin - josta vuokrasin myös Storksin (Haikarat - 2016) - ja katsoin elokuvan, toivoen, että se olisi mainio.

Kaksi veljestä ryöstävät pieniä pankkeja Texasissa. Kaksi poliisia yrittävät selvittää, mistä on kyse ja napata rosvot.

Howardin veljeksiä, eli Tobya ja Tanneria näyttelevät Chris Pine ja Ben Foster. Pine on mielestäni mainio näyttelijä (vaikka hänellä onkin heikompia rooleja ollut) ja näyttää tässä todella osaavansa, jos niin haluaa. Toby on veljeksistä järkevämpi ja rauhallisempi. Hän ei ole erityisen innoissaan ryöstelystä ja meneekin parissa kohtauksessa lukkoon, kun ei oikein tiedä, mitä tehdä. Toby kuitenkin osoittaa olevansa vaarallinen, jos niin haluaa. Tanner taas on rauhattomampi ja täpinöissään varastelusta. Hän on aiemmin ollut vankilassa, eikä mikään ihme, sillä hänen käytöksensä on useasti törkeää. Tanneria ei myöskään pelota tappaa joku, jos sellaiseen tulee pakottava tilanne. En aiemmin ole erityisesti pitänyt Ben Fosterista, vaikka hänellä onkin pari hyvää suoritusta ollutkin, mutta tässä hän oli todella hyvä koko leffan läpi ja sopi loistavasti rooliinsa.
     Veljeksiä jahtaavia poliiseja, eli Marcus Hamiltonia ja Alberto Parkeria esittävät Jeff Bridges ja Gil Birmingham. Marcus on jo vanha, joten häntä odottaa eläkkeelle lähtö, mistä hän ei tunnu olevan innoissaan. Marcus haluaisi mieluummin tehdä hommia kuolemaansa asti. Hän toimii rauhallisesti, mutta erittäin tarkasti, jolloin hänen toimintansa on uskottavaa katsojalle. Uskottavuutta lisää myös veteraaninäyttelijä Bridgesin erittäin hyvä roolisuoritus. Hän ottaa roolin haltuunsa aivan täysin ja on vaikea kuvitella ketään muuta osaan, sillä hän myös näyttää siltä, millaiseksi hahmon kuvittelisi kuulemansa perusteella. Marcuksen työpari Alberto ei ole erityisen suuressa roolissa, vaikka pyöriikin mukana kaiken aikaa. Hahmoon ei saa erityisemmin kontaktia katsojana, vaikka onkin hauska seurata, kuinka Alberto ja Marcus naljailevat toisilleen taustoistaan, Marcuksen ollessa kuin mikäkin valkoinen cowboy ja Alberton ollessa osittain meksikolaisena kuin mikäkin intiaani.

Ei ole suuri ihme, että Hell or High Water oli ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta. Oscar-ehdokkaat/voittajat valitseva Yhdysvaltain elokuva-akatemia koostuu yleisellä tiedolla vanhemmista henkilöistä, jotka varmasti pitävät enemmän 1900-luvulla ilmestyneistä elokuvista kuin suurimmasta osasta nykyteoksista. Heihin on siis varmasti vedonnut Hell or High Waterin kaltainen filmi, joka muistuttaa vahvasti "vanhoista hyvistä ajoista". Elokuva on rauhallisesti eteenpäin kulkeva, hahmovetoinen draamaelokuva, joka sisältää realistista tunnetta ja toimintaa. Se on nykypäivän westernteos, jossa rosvojen naamat peittävät huivit on korvattu kommandopipoilla, hevosvaunut pakoautoilla, sheriffit poliiseilla, majatalot motelleilla,  ja pubit... no ne pysyvät pubeina, mutta muuten. Vaikka Marcuksen ja Alberton heitot ovatkin lähinnä vitsejä, katsojana voi helposti nähdä, kuinka sheriffi ja intiaani tekevät yhteistyötä napatakseen rosvot. Ryöstelyssä on myös oikea ajatus takana, jolloin varkaiden motiivit ymmärtää. Ryöstelyn syissä viitataan vahvasti siihen tosiasiaan, ettei yhteiskunta oikeasti tarjoa kaikille tarpeeksi varaa elämiseen. Vaikka tavallaan haluaisi nähdä, kuinka poliisit saavat varkaat kiinni, katsojana kiehtoo nähdä varkaat voittajina, jotka onnistuvat hommassaan. Elokuvassa on vaikea päättää puolta, mikä on hienoa. Monet länkkäreiden ystävät löytävät leffasta varmasti suurta riemua, kuten monet muutkin 1900-luvun toisella puolikkaalla varttuneet henkilöt. Vaikka näenkin Hell or High Waterin hienoudet, ei elokuva kuitenkaan pysty koskettamaan minua tarpeeksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten pitäisi elokuvasta. Hell or High Water on mainio elokuva. Oikeasti. Se on erittäin lähellä ollakseen todella hyvä elokuva. Valitettavasti siitä kuitenkin puuttuu tunnetta, joka saisi sen nostettua korkeammalle tasolle. Vaikka pidinkin veljeksistä hahmoina ja syy ryöstelylle oli selvä, leffan tunteet eivät kyenneet tunkeutumaan ulos television ruudusta, tarttumaan minusta väkevästi kiinni ja imaisemaan minua mukaansa. Elokuvassa kerrotaan, että veljesten äiti on kuollut, mutta tämä ei herätä mitään tunteita. Ei kertaakaan koko leffan aikana. Ja ottaen huomioon, että siitä seurasi tapahtumaketju, joka johti ryöstelyyn, kuuluisi kuoleman saada katsojassa jotain aikaiseksi. Elokuvassa on myös joitain hieman liian hitaita kohtia, joissa tarina ei tunnu etenevän. Onneksi mukana on paljon hyviä asioita. Hell or High Waterista löytyy huumoria - ei sellaista jolle nauraisi niin, että mahaan sattuu, mutta hassuja kohtia kuitenkin - sekä yksinkertaisen näyttävää toimintaa. Kuten jo sanoin, elokuva on niin lähellä ollakseen todella hyvä, että ihan pahaa tekee, kun en voi kutsua sitä todella hyväksi.

Elokuvan on ohjannut minulle tuntematon nimi David Mackenzie, joka tekee mainiota työtä, jolloin herää mielenkiinto tutustua hänen muuhun tuotantoonsa. Mackenzie on selvästi kiinnostunut tekemään elokuvia, kuten niitä tehtiin vuosikymmeniä sitten, mikä on mielestäni hienoa. Sellaisia tekijöitä tarvitaan. Leffan on käsikirjoittanut Taylor Sheridan, joka on tehnyt erittäin hyvää työtä etenkin repliikkien kanssa. Kuvaus on sujuvaa, mutta leikkauksessa olisi voitu tehdä pientä tiivistämistä. Elokuvan maailma on saatu onnistuneesti luotua muistuttamaan westerniä, vaikka koko juttu tapahtuukin nykyaikana. Musiikin ovat säveltäneet Nick Cave ja Warren Ellis. Heidän työnsä toimii hyvin leffan aikana.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla ovat pätkät "Enemies Forever: The Characters of Hell or High Water", "Damaged Heroes: The Performances of Hell or High Water" ja "Visualizing the Heart of America", jotka kertovat elokuvan hahmoista ja niiden näyttelijöistä, sekä leffan maailman luomisesta. Mukana on myös puolituntinen "Filmmaker Q&A", jossa haastatellaan elokuvan ohjaajaa ja näyttelijöitä. Yhteensä katsottavaa on viideksi vartiksi.

Yhteenveto: Hell or High Water on lähellä ollakseen todella hyvä elokuva, mutta kun se ei erityisemmin pysty koskettamaan katsojaa, jää se vain tasolle hyvä. Leffa on kuin nykyajan western, jossa monet lännenelokuvista tutut asiat on siirretty nykyaikaan, mikä toimii. Elokuvassa on muutenkin vanhan ajan henkeä, mikä varmasti vetoaa moniin aikuiskatsojiin. Vaikka rauhallinen tunnelma onkin hienoa, mukana on joitain liian hitaita kohtia, joissa juttu ei tunnu liikkuvan eteenpäin. Näyttelijätyö on erittäin mainiota läpi elokuvan ja näyttelijöille kirjoitetut repliikit ovat hyviä. Ohjaaja Mackenzie vaikuttaa ohjaajalta, joka tekee samanlaisia elokuvia kuin mitä vuosikymmeniä sitten tehtiin, minkälaisia ohjaajia nykymaailma tarvitseekin. Jos pidät westerneistä, niin kannattaa vilkaista Hell or High Water. Myös hahmovetoisista, raskaista draamateoksista pitävät voivat nauttia tästä. Nuorisolle tätä ei ole tehty, eivätkä monet nuoret välttämättä ymmärrä, mikä siinä on hienoa. On sääli, että leffa ei kykene oikeastaan herättämään tunteita, sillä Hell or High Waterilla on niin suurta potentiaalia olla todella mainio. Joskus muutamien vuosien päästä täytyy katsoa tämä elokuva uudestaan, jos se vihdoin saavuttaisi mielestäni korkeamman tason.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Hell or High Water, 2016, Film 44, LBI Productions, OddLot Entertainment, Sidney Kimmel Entertainment

Arvostelu: Inferno (2016)

INFERNO (2016)

Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Tom Hanks, Felicity Jones, Omar Sy, Irrfan Khan, Ben Foster, Sidse Babett Knudsen ja Ana Ularu
Genre: jännitys
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12

Dan Brownin Robert Langdon -kirjoihin perustuvat elokuvat jatkuvat Infernolla. Jostain kumman syystä elokuvantekijät päättivät hypätä sarjan todellisen kolmososan, "The Lost Symbolin" (2009) yli ja siirtyivät suoraan neljänteen, eli "Infernoon" (2013). Toisaalta, kun The Da Vinci Code (2006) ja Angels & Demons (2009) tehtiin väärässä järjestyksessä, niin ehkä The Lost Symbol -elokuva tehdään samalla logiikalla Infernon jälkeen. Vaikka pidän paljon sarjan kahdesta aiemmasta osasta, en kovin paljoa odottanut Infernoa, kun sen julkaisu ilmoitettiin. Vasta, kun katsoin The Da Vinci Coden ja Angels & Demonsin uudestaan, innostuin Infernon näkemisestä paljon, enkä välillä malttanut edes odottaa pääseväni katsomaan sen. Toivoin vain, että taso pysyisi samana, sillä edellisen osan ilmestymisestä oli kuitenkin jo seitsemän vuotta.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia The Da Vinci Code ja Angels & Demons! Elokuvat ovat kuitenkin itsenäisiä tarinoita, joten lähinnä vain päähenkilö yhdistää elokuvia toisiinsa.

Professori Langdonin täytyy etsiä ja pysäyttää Inferno-niminen virus, ennen kuin se vapautuu ja tappaa suurimman osan ihmiskunnasta.

Tom Hanks vetää jälleen nappisuorituksen professori Robert Langdonina. Vaikka edellisen elokuvan teosta on kulunut jo monta vuotta, niin rooli tulee selkeästi luonnostaan. Alkupuolella hahmo on hieman erilainen, mutta alkaa näyttää tuttuja piirteitä yhä vain enemmän, kun elokuva kulkee eteenpäin. Silti katsoja näkee, että alusta asti kyseessä on tuttu professori. Langdonin hieno Mikki Hiiri -kellokin pääsee hieman esille elokuvassa.
     Felicity Jones on alkanut saada näkyvyyttä viime vuosien aikana. 2015 hän oli Oscar-ehdokkaana elokuvasta The Theory of Everything (2014) ja pian hän tulee esittämään pääosaa uudessa Rogue One: A Star Wars Story -elokuvassa (2016). Tässä hän esittää tohtori Sienna Brooksia, joka auttaa Langdonia etsimään Infernoa. Välillä Jonesin suoritus ei ole täysin parhaasta päästä, mutta toimii muuten ihan hyvin naispääosassa. Jotkut hahmolle kirjoitetut repliikit ovat aika hölmöjä.
     Omar Sy esittää agentti Bouchardia, joka jahtaa Langdonia ja tohtori Brooksia. Sy vakuutti minut Intouchablesissa (2011) ja olikin mukavaa nähdä hänet jälleen valkokankaalla. Pääkaksikkoa jahtaavat myös Sidse Babett Knudsenin näyttelemä tohtori Sinskey, sekä Vayentha-niminen tappaja (Ana Ularu). Irrfan Khan nähdään herra Simsinä, joka on hieman erikoinen heppu ja jolla on oma kiinnostuksensa Infernoa kohtaan. Ben Foster esittää Bertrand Zobristia, henkilöä joka kehitti viruksen. En ole aiemmin oikein perustanut Fosterista, mutta tässä hän on hyvä. Kovin paljoa hän ei kuitenkaan esiinny elokuvassa.

Langdon herää sairaalasta Firenzessä, eikä kykene muistamaan mitään parin viimeisen vuorokauden tapahtumista. Sairaalaan saapuu Vayentha, joka yrittää tappaa professorin ja Langdonin täytyy paeta sairaalasta yhdessä tohtori Brooksin kanssa. Brooksin luona Langdon alkaa muistella, mitä on tapahtunut ja hän alkaa yhdistellä asioita Bertrand Zobristiin ja "Danten helvettiin". Langdon ja Brooks lähtevät vihjeiden perässä etsimään Zobristin luomaa Inferno-virusta, jonka tarkoituksena on tappaa noin puolet maapallon väestöstä. Heidän perässään on agentteja, jotka yrittävät jostain syystä saada Langdonin kiinni. Kaksikon täytyy yrittää piiloutua, mutta samalla heidän on pakko löytää virus, sillä sen leviäminen alkaa todella lyhyen ajan sisällä.

Kerrankin elokuvan "pahikselta" löytyy ihan ymmärrettävä syy tappaa miljardeja ihmisiä. Zobrist on huolissaan maapallon ylikansoittumisesta ja on luonut Inferno-viruksen pelastaakseen ihmiskunnan sukupuutolta. Jos ihmisiä syntyisi samaan tahtiin lisää, ei vuosikymmenen päästä olisi enää mahdollista elää. Syy ei siis ole se, että hahmo haluaa tappaa ihmisiä vain, koska se olisi hänen mielestään kivaa. Hän näkee maailmassa vääryyden ja kokee siihen vain yhden ratkaisun, vaikka se olisikin kuinka julma tahansa. Vaikka miljardien ihmisten tappaminen olisikin hirveä teko, niin Zobristin perusteluiden kautta katsoja kokee välillä ymmärtävänsä, miksi se olisi tarpeellista. Toivottavasti ylikansoittumiseen kuitenkin todellisuudessa löydetään joku parempi ratkaisu kuin tappava virus...

Infernossa on tiettyjä samanlaisuuksia The Da Vinci Coden kanssa, mutta tunnelmaltaan se on lähempänä Angels & Demonsia. Jälleen täytyy siis löytää vihjeiden kautta jokin tuhoava voima ja pysäyttää se, ennen kuin on liian myöhäistä. Aikaa ei tietenkään ole paljoa, joten elokuva muuttuu koko ajan jännittävämmäksi, mitä pidemmälle tarina kulkee. Se ei paljoa jää hidastelemaan, vaan kulkee hyvällä temmolla eteenpäin. Elokuvassa nähdään jokseenkin odottamaton käänne, joka yllätti itseni täysin ja tuntui tavallaan parantavan elokuvaa, vaikka käännekohdassa näytteleminen ei ollut täysin onnistunutta. Loppupuoli on erittäin jännittävä ja kaikin puolin kyseessä on jälleen yksi erinomainen ja todella mainio Langdon-seikkailu. Ei kun vaan lisää tekeille!

Ohjaajana on edelleen pysynyt Ron Howard ja onkin hienoa, että Hanksin ja Howardin yhteistyö on jatkunut läpi sarjan. Kuvaus ei ole täysin onnistunutta. Ymmärrän, että alussa kuvan heilumisella on pyritty korostamaan Langdonin sekavaa olotilaa, mutta myöhemmin se vain häiritsee katsojaa. Muutamat kuvat eivät ole myöskään täysin tarkkoja. Leikkauksia on joissain kohdissa hieman liikaa. Hyppyleikkauksia esiintyy muutamaan otteeseen kuvan sisällä ja välillä kuvanmuutos on niin vähäinen, ettei leikkausta edes tarvita. Äänimaailmalla on tuotu lisäsisältöä, etenkin Langdonin näkyihin. Visuaalisesti elokuva on ihan tyylikkäästi toteutettu, mutta näyt ovat paikoitellen liian digitaalisen näköisiä. Sävellyksestä vastaa jälleen Hans Zimmer, jonka musiikki toimii oivasti taustalla, muttei jää jälkikäteen erityisemmin mieleen.

Yhteenveto: Inferno on todella hyvä elokuva ja erittäin mainio lisäys sarjaan. Tom Hanks on jälleen erinomainen professori Langdonin roolissa. Felicity Jones on pääosin hyvä, mutta häneltä löytyy selkeästi heikompiakin kohtia. Saa nähdä, miten hän pärjää tulevan Star Wars -leffan pääosassa. Vaikka "pahiksen" juoni tappaa miljardeja on kauhea, niin hänellä on ihan oikea syy siihen, eikä vain se perustelu, että hän on hullu ja haluaa tappaa paljon jengiä. Pitkästä aikaa elokuvasta löytyy odottamaton käänne ja vaikka sen aikana näytteleminen ei ole mitä parhainta, niin käänne toimii hienosti. Kuvaus on välillä hieman sekavaa ja leikkauksia on paikoitellen liikaa. On hienoa, että Ron Howard on pysynyt ohjaajana yhä ja toivon, että "The Lost Symbol" tehtäisiin elokuvaksi muutaman vuoden sisällä. Ensi vuonna ilmestyy viides Langdon-kirja nimeltään "Origin" ja toivoisin, että myös siitä tulisi elokuva. Mielestäni Langdon-pätkiä voi, saa ja pitää tulla niin monta kuin vain on mahdollista. Suosittelen tätä Brown-kirjojen faneille, sekä niille, jotka pitivät edellisistä osista. Nämä ovat itsenäisiä teoksia, joten ei ole pakollista nähdä The Da Vinci Codea tai Angels & Demonsia, jotta voi ymmärtää Infernon. Suosittelen käymään vilkaisemassa!

Kirjoittanut: Joonatan, 19.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.croogles.com
Inferno, 2016, Columbia Pictures, Imagine Entertainment, LStar Capital

Arvostelu: Warcraft / Warcraft: The Beginning (2016)

WARCRAFT (2016)

WARCRAFT: THE BEGINNING

Ohjaus: Duncan Jones
Pääosissa: Travis Fimmel, Toby Kebbell, Paula Patton, Ben Foster, Dominic Cooper, Ben Schnetzer ja Daniel Wu
Genre: fantasia
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 12

Olen kohta menossa katsomaan Warcraftin tai kuten se kulkee Euroopassa nimellä Warcraft: The Beginning. Ensimmäiseksi sanon suoraan, etten ole koskaan pelannut "Warcraftia" (1994-), joten kaikki mitä tiedän maailmasta perustuu tässä arvostelussa vain siihen, mitä elokuvassa kerrotaan. Kovin suurilla odotuksilla en ole menossa katsomaan sitä, sillä suurimmaksi osaksi Warcraft on kerännyt vain haukkuja, vaikka onkin esimerkiksi Kiinassa menestynyt todella hyvin. Toivon, että elokuva jaksaisi viihdyttää koko kahden tunnin kestonsa aikana. Saa nähdä, mitä tästä tulee...

Örkkien johtaja Gul'dan johdattaa armeijansa ihmisten maailmaan, Azerothiin. Ihmissoturi Lothar lähtee taistoon örkkejä vastaan kuninkaan miehien, Khadgar-velhon ja Vartija Medivhin kanssa.

Lotharia näyttelee Travis Fimmel. Vikings-sarjasta (2013-) tuttu Fimmel ei vakuuta johtajahahmona, mutta suoriutuu muuten roolistaan ihan hyvin. Häiritsevää on, että jokaisessa kohtauksessa Fimmelin silmät vetistävät, niin kuin hän olisi juuri itkenyt.
     Khadgar-velhona nähdään Ben Schnetzer. Schnetzer nousee ihmishahmoista suosikiksi, vaikkei hänen näyttelijänsuorituksensa ihmeellinen olekaan. Pääosin hän vain kulkee paikasta toiseen etsimässä tietoja asioista, mitä katsojille pitää selventää.
     Örkeistä isoimmassa roolissa on Toby Kebbellin näyttelemä Durotan. Durotan on omalla tavallaan inhimmillisin hahmo koko elokuvassa, vaikka onkin todellisuudessa lähinnä vain digimörökölli.
     Elokuvan pahiksena nähdään Gul'dan, jota esittää Daniel Wu. Onnistuneen tyylikäs pahis olisi parempi, jos ei olisi niin ontto sisällöltään. Gul'dan tuntuu vain haluavansa tuhota kaiken.
     Ben Foster näyttelee Medivh-Vartijaa, joka esitetään todella suurena ja mahtavana henkilönä. Harmi vain, että Fosterin suoritus on heikko ja paikoitellen todella koominen, eikä hahmoa osaa ottaa vakavasti. Hahmo toimisi paremmin, jos se olisi joku vanha viisas tietäjä, eikä mikään nuori kundi.
     Ihmisten kuningasta, Llanea näyttelee Dominic Cooper. Kuningas jää todella taka-alalle, mikä on sääli, sillä hahmoon olisi voitu tuoda voimaa antamalla hänelle lisäsisältöä elokuvassa.
     Paula Patton esittää puoliksi örkkiä ja puoliksi jotain muuta olevaa Garonaa. Pattonin hahmo on yksi elokuvan parhaista, vaikka alkupuolella Patton ei hirveästi vakuuta vihreän maskeerauksensa alta.

Elokuva alkaa introlla, jossa örkit lähtevät ihmisten maailmaan ja Durotanin lapsi syntyy. Sen jälkeen ruutuun ilmestyy isona elokuvan logo, mistä voisi olettaa, että tehdään aikahyppy muutama vuosi eteenpäin aikaan, jossa ihmiset ja örkit ovat sotineet jo kauan, mutta elokuva jatkaakin suoraan siitä, mihin intro loppui. Esitellään ihmishahmot ja näytetään hieman heidän maailmaansa. Pääasiassa elokuvan alkupuolisko koostuu hahmojen, paikkojen ja asioiden nimien luettelemisella. Jos ei ole "WoW"-fani, niin täytyy keskittyä kaiken aikaa, jotta muistaa tarvittavat nimet koko elokuvan loppuun saakka. Minulla onneksi oli muistiinpanovihko mukana, jotta kaikki tarvittavat nimet pysyisivät muistissa. Todella sisältörikas maailma on selkeästi kyseessä, mutta onkin harmi, että elokuva ei tunnu pystyvän hyödyntämään kaikkea.

Warcraft on selkeä yritys tuoda pelisarja pidemmäksi elokuvasarjaksi, mutta silti tuntuu kuin tekijät eivät olisi tienneet, mitä kaikkea lähdemateriaalia he käyttäisivät avausosassa, joten he ovat päättäneet tunkea mukaan kaikkea mahdollista. Siltikin elokuvan asiat ovat pelkkä pintaraapaisu pelisarjan maailmaan. Jos tekijät olisivat tarkkaan miettineet, minkä osion fanien tuntemasta tarinasta he haluavat kertoa näin aluksi, niin uskoisin, että tästä olisi saatu tehtyä paljon kompaktimpi paketti. Nyt elokuva tuntuu vain erittäin sekavalta lämmittelyltä, joka voisi mahdollisesti johtaa suurempaan kokonaisuuteen.

Hieman erikoiset roolitusvalinnat eivät myöskään tuo vahvuutta elokuvaan, jolloin parasta ovatkin toimintakohtaukset. Silloin, kun mätkitään turpaan, niin oikeasti mätkitään kunnolla, mikä on hienoa. Taisteluissa näytetään tyylikkäitä, laajoja kuvia, joissa voi katsella, miten isoissa mittakaavoissa soditaan ja välillä näytetään yksittäisiä lähitaisteluita. On sinänsä erikoista, että ihmishahmot ovat niin onttoja, että pääosin itse ainakin olin örkkien puolella, sillä juurikin Durotanin ja Garonan toimintojen motiivit on hyvin tuotu esille. Jännä asia elokuvassa on, että vaikka sekä örkkien, että ihmisten kuullaan puhuvan englantia, niin todellisuudessa kummatkin puhuvat omia kieliään, eivätkä ymmärrä toisiaan. Kohtaukset, joissa örkkien kieltä pitää tulkata ihmisille ja toisinpäin, ovat hieman oudosti toteutettuja, sillä se joka puhuu englantia vaihtuu aina välillä.

Elokuva on kuvattu hyvin, vaikka suurimmaksi osaksi kaikki onkin tehty tietokoneella. En tiedä tottuivatko silmäni tehosteisiin, vai muuttuivatko digiefektit paremmiksi, mitä pidemmälle elokuva meni. Alussa nimittäin tehosteet ovat hieman heikkoja, mutta loppupuolella näyttävät jopa yllättävän hyviltä. Silti läpi elokuvan on mukana myös heikompia tehosteita. Leikkaus on kohtauksissa sujuvaa, mutta välillä kohtauksesta toiseen siirtyminen ei tunnu kovin luonnolliselta. Lopputaistelussa tulee outo hyppy leikkauksessa, mikä sai minut hämilleen ja tuntui kuin kokonainen pätkä puuttuisi. Äänimaailma taisteluissa on hyvin mietitty ja musiikki jumputtaa toimivasti taustalla. Warcraftin on ohjannut Duncan Jones, edesmenneen David Bowien poika. Jonesin aiempia elokuvaohjauksia ovat scifielokuvat Moon (2009) ja Source Code (2011). Kovin montaa elokuvaa ei herra siis ole vielä tehnyt. Näin elokuvan 3D:nä ja vaikka välillä esimerkiksi digiveri näytti lennähtävän päin katsojaa, niin oli tehoste silti aika turha. Ja pakkohan se on myöntää, että vaikka kuinka tyylikkäitä tehosteita elokuvassa onkin, niin se näyttää kuitenkin suurimmaksi osaksi vain todella kalliisti tehdyltä, pelin tasojen välissä nähtävältä videolta.

Yhteenveto: Warcraft on ihan kiva, mutta heikko aloitus mahdolliselle elokuvasarjalle. Se ei ole kovin ihmeellinen ja tuntuu pääasiassa vain introlta suuremmalle kokonaisuudelle. Näyttelijäntyö ei ole erikoista ja ihmishahmot ovat aika onttoja. Siitä kuitenkin löytyy potentiaalia jatko-osalle ja toivon, että jos sellainen tulee, niin selkeään tarinaan panostetaan paremmin. Suosittelen elokuvaa lähinnä pelisarjan faneille, sillä heille tämä aukeaa parhaiten. Jos "WoW" ei ole tuttu, niin monet asiat voivat mennä täysin ohi. Viihdyttävänä kesämäiskintäpätkänä Warcraft toimii, etenkin jos ulkona sataa kaatamalla, kuten tänään. Toimintakohtaukset ovat pääosin näyttäviä, vaikka välillä niistä on vaikea ottaa selvää, kun ruudulla tapahtuu niin paljon kaikkea. Legendaarinen Wilhelm-parkaisu on kuultavissa metsässä käytävässä taistelussa.

Kirjoittanut: Joonatan, 18.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, World of Warcraft -tiedot www.en.wikipedia.org ja juliste www.screencrush.com
Warcraft, 2016, Universal Pictures, Legendary Pictures, Atlas Entertainment, Blizzard Entertainment