Arvostelu: September 5 (2024)

SEPTEMBER 5

Ohjaus: Tim Fehlbaum

Pääosissa: John Magaro, Peter Sarsgaard, Leonie Benesch, Ben Chaplin, Zinedine Soualem, Marcus Rutherford, Georgina Rich, Corey Johnson, Daniel Adeosun, Benjamin Walker ja Rony Herman

Genre: draama, jännitys, historia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 12

September 5 perustuu tositapahtumiin Saksan Münchenissa tapahtuneesta terroristien hyökkäyksestä kesäolympialaisissa syyskuun 5. päivä vuonna 1972. Tapahtumista oli tehty jo 20 vuotta sitten Steven Spielbergin toimesta elokuva München (Munich - 2005), mutta 2020-luvulla ryhdyttiin työstämään elokuvaa, joka kertoisi ABC-kanavan urheilutoimittajista, jotka esittivät tapahtuneen suorassa lähetyksessä, mikä oli tuolloin täysin ennennäkemätöntä. Tekijät keräsivät runsaat määrät arkistomateriaalia ja todellista kuvastoa tuolta päivältä. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta September 5 sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2024. Nyt elokuva saapuu vihdoin myös Suomeen. Itselleni kyseinen tositapahtuma ei ollut erityisen tuttu tapaus, enkä ollut nähnyt Spielbergin elokuvaa aiheesta, mutta kiinnostuin September 5:stä heti, kun kuulin sen tarinasta. Minua harmitti, kun elokuvaa ei päässyt näkemään Suomessa ennen Oscar-gaalaa, missä se oli ehdolla parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta ja kävinkin katsomassa September 5:n heti sen ensi-iltaviikonloppuna, kun se vihdoin koitti.

Saksan Münchenin kesäolympialaiset vuonna 1972. Palestiinalaisterroristit tunkeutuvat Olympiakylään ja ottavat israelilaisurheilijat panttivangeikseen. Paikalla olevat ABC-kanavan urheilutoimittajat päättävät tehdä jotain ennennäkemätöntä ja esittää panttivankitilanteen suorassa lähetyksessä koko maailmalle.

September 5 ottaa erilaisen ja mielenkiintoisen lähestymistavan 5. syyskuuta 1972 Münchenin kesäolympialaisissa tapahtuneeseen terroristi-iskuun, esittäen tapahtumat paikalla olevien yhdysvaltalaisen ABC-kanavan urheilutoimittajien kautta, jotka tekivät historiaa rohkealla tempauksellaan esittää tapahtuman suorassa lähetyksessä, jota katsoi lopulta lähes miljardi ihmistä maailmanlaajuisesti. Peter Sarsgaard näyttelee ABC:n urheiluosaston johtajaa Roone Arledgeä, Ben Chaplin tuotantopäällikkö Marvin Baderia, John Magaro uutisvalvomoa johtamaan päätyvää Geoffrey Masonia, Leonie Benesch ABC:n saksalaistulkki Marianne Gebhardtia, Benjamin Walker journalisti Peter Jenningsiä, sekä Zinedine Soualem, Georgina Rich, Corey Johnson, Marcus Rutherford ja Daniel Adeosun tiimin muita jäseniä, kuvaajia, leikkaajia ja niin edelleen. Elokuva myös hyödyntää runsaasti uutisarkistokuvaa ja ruudulla usein nähtävät pätkät tapahtumia selostavasta ABC:n uutisankkuri Jim McKaysta ovat niitä ihan oikeita klippejä McKaysta tuolta hirvittävältä päivältä. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin erinomaisessa vedossa, jokaisen tulkiten vaikuttavasti hahmonsa kokemaa jännitettä ja painetta. Kyseiset olympialaiset olivat jo itsessään ennennäkemätön tapahtuma, sillä ensi kertaa ikinä kisat esitettiin livenä televisioissa ympäri maailman. ABC-kanavan tyypit olivat siis jo valmiiksi tekemässä jotain uutta ja mullistavaa, mikä oli jo itsessään taatusti stressaavaa, ennen kuin koko hyökkäys edes käynnistyi.

September 5 osoittautui todella tehokkaaksi ja koukuttavaksi trilleriksi, mihin taatusti vaikutti se, etten tiennyt tapahtuman lopputulosta. Elokuva pitää erittäin väkevästi otteessaan, mikä voi olla jopa yllättävää, sillä lähes koko leffa sijoittuu vain ABC:n uutisvalvomoon, sen sijaan että seuraisimme vaikkapa israelilaisia panttivankeja. Näemme vain sen, minkä valvomonkin tyypit näkevät kameroidensa kautta, eli lähinnä aina silloin tällöin ikkunasta kurkistavan tai parvekkeelle asettaan heristämään saapuvan terroristin. Joidenkin katsojien mielestä toteutustapa voi tuntua tylsältä, mutta itse olin kuin naulattu penkkiini. Tiivis tunnelma ei koskaan hiipunut, vaan minusta tuntui siltä kuin olisin itsekin paikalla hiostavassa valvomossa, seuraten sydän tykyttäen tapahtumien eskaloitumista.

Elokuvalla on kestoa vain puolitoista tuntia, mikä muodostaa tehokkaan tiiviin paketin. Asiaan mennään nopeasti ja loppuleffa onkin puhdasta jännitysnäytelmää. Lyhyeen kestoon on saatu mahdutettua paljon, mutta homma ei onneksi koskaan tunnu kiirehdityltä. Erityisen mielenkiintoista omasta mielestäni oli toimittajille syntyvä eettinen dilemma. Onko heidän oikein esittää jotain tällaista suorassa lähetyksessä? Painavatko vaarassa olevat ihmishenget vai ennätyskorkeuksiin nousseet katsojaluvut enemmän? Elokuva myös jaksaa muistuttaa tilanteen tietty absurdiutta, kun samaan aikaan olympialaiskisat jatkuvat ihan nurkan takana kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan. Loppua kohti jännitys vain kasvaa ja kaiken kaikkiaan September 5 olikin loistoleffa, jonka kenties ainoaksi miinukseksi voisi luokitella sen, että elokuva julkaistaan nyt ehkä väärään aikaan, kun Israelin ja Palestiinan välinen konflikti roihuaa uudestaan hirvittävällä tavalla. Eiköhän nykyisestäkin konfliktista synny vuosien päästä useita elokuvia, joissa tapahtumaa kuvataan erilaisista vinkkeleistä, vaihtelevin vastaanotoin.

September 5:n ohjauksesta vastaa sveitsiläinen Tim Fehlbaum, joka pitää jännittävää tunnelmaa tehokkaasti yllä. Hänen, Moritz Binderin ja Alex Davidin työstämä käsikirjoitus on myös väkevä kerrontaa ja dialogia myöten. Teknisiltäkin ansioiltaan September 5 on vakuuttava teos ja pidin erityisesti siitä, kuinka vanhanaikaiselta leffa näyttää, mitä vain vahvistaa sekaan ripotellut arkistoklipit tuolta oikealta päivältä. Elokuva on hyvin kuvattu ja sulavasti leikattu. Valvomon lavaste tehtiin todella tarkaksi toisinnoksi aidosta vastaavasta ja puvustuskin on mainiota. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Lorenz Dangelin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

September 5, 2024, BerghausWöbke Filmproduktion, Projected Picture Works, Constantin Film, Edgar Reitz Filmstiftung

Arvostelu: Abraham Lincoln: Vampire Hunter (2012)

ABRAHAM LINCOLN: VAMPIRE HUNTER

Ohjaus: Timur Bekmambetov

Pääosissa: Benjamin Walker, Dominic Cooper, Mary Elizabeth Winstead, Rufus Sewell, Anthony Mackie, Marton Csokas, Jimmi Simpson, Erin Wassom, Alan Tudyk, Joseph Mawle ja Robin McLeavy

Genre: toiminta, fantasia, kauhu

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

Abraham Lincoln: Vampire Hunter perustuu Seth Grahame-Smithin samannimiseen kirjaan vuodelta 2010. Heti kirjan ilmestyttyä tuottaja Tim Burton ja ohjaaja Timur Bekmambetov yhdistivät voimansa hankkiakseen kirjan elokuvaoikeudet ja saivat samalla Grahame-Smithin työstämään elokuvasovituksen käsikirjoituksen. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2011 ja lopulta Abraham Lincoln: Vampire Hunter sai maailmanensi-iltansa 18. kesäkuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei ollut kummoinen menestys taloudellisesti, minkä lisäksi niin kriitikot kuin katsojatkaan eivät erityisemmin pitäneet elokuvasta. Itsekään en pitänyt elokuvasta, kun katsoin sen vuotta myöhemmin vuokralta. Muistan olleeni todella pettynyt, sillä olin odottanut innolla elokuvan näkemistä veikeän konseptin takia. En olekaan suostunut katsomaan elokuvaa uudestaan, kunnes huomasin sen täyttävän nyt kymmenen vuotta ja päätin juhlan kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden.

Vuonna 1818 nuori Abraham Lincoln näkee vampyyrin murhaavan hänen äitinsä. Vampyyreitä metsästävä Henry Sturgess ottaa kostonhimoisen Abrahamin hoiviinsa ja kouluttaa tästä näiden öisten verenimijöiden tappajan.

Pääroolissa Abraham Lincolnina nähdään Benjamin Walker, joka on täysin väärä valinta. Walkerista ei löydy tarpeeksi karismaa toiminnallisen kauhufantasian päätähdeksi ja vielä vähemmän häneltä löytyy karismaa täyttämään legendaarisen presidentti Lincolnin saappaita. Toisin kuin samana vuonna Lincoln-elokuvassa presidenttiä näytellyt ja rooliin täysin kadonnut Daniel Day-Lewis, Walkerin touhuja seuratessa ei koskaan tunnu siltä, että kyseessä olisi se Abraham Lincoln. Walker yrittää kovasti kohtauksissa, joissa Lincoln pitää poliittisia puheitaan, mutta silloin Abrahamista herää lähinnä mielikuvia nuoresta näyttelijänalusta, joka yrittää esittää suurta poliitikkoa.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Dominic Cooper Lincolnin vampyyrimetsästäjäksi kouluttavana Henry Sturgessina, Mary Elizabeth Winstead Abraham vaimona Mary Toddina, Anthony Mackie Abrahamin lapsuudenystävänä Willinä ja Jimmi Simpson Abrahamin assistenttina Joshuana, sekä Rufus Sewell vampyyreitä johtavana 5000-vuotiaana Adamina ja Marton Csokas ja Erin Wasson tämän tärkeimpinä käskyläisinä. Siitä huolimatta, että sivurooleihin on pestattu päteviä nimiä Winsteadista Sewelliin ja Mackieen, yksikään näyttelijöistä ei vakuuta tässä leffassa. Läpikotaisin näyttelijäsuoritukset tuntuvat liikaa keikkatyöltä, josta on kääräisty helpot rahat.

Harmillisesti Abraham Lincoln: Vampire Hunter ei osoittautunut yhtään sen paremmaksi elokuvaksi kuin ensimmäisellä kerralla katsottuna. Itse asiassa, kun tässä on vuosien varrella kertynyt enemmän kokemusta ja tietoa filmeistä, elokuvan ongelmat näyttäytyivät vielä isommin kuin viimeksi. Henry Jackmanin paikoitellen oikein passelisti jumputtavien musiikkien ja muutaman oivallisen verisen vampyyritapon lisäksi elokuvasta on vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Yksi isoimmista ongelmista on sen ohjaus. Timur Bekmambetov ottaa tämän pöljän konseptin Yhdysvaltojen entisestä presidentistä lahtaamassa vampyyrejä aivan liian tosissaan. Tällaisen filmin kuuluisi olla hieman kieli poskessa tehty, mutta Bekmambetov on tehnyt leffasta melodramaattisesti synkistelevän ja tylsän harmaan. 

Vaikka katsojana pitäisi juurikin siitä, että elokuva on päätetty tehdä vakavasti eikä leikitellen, elokuva on täynnä muitakin ongelmia. Rakenteeltaan se on aikamoinen sotku, joka joko hyppii liiankin hurjaa vauhtia eteenpäin, oikoen mutkia suoriksi turhankin helposti tai sitten laahaa paikoillaan. Elokuvan alkupää Abrahamin lapsuudesta siihen, kun Henry ryhtyy kouluttamaan häntä, on kiirehditty läpi, jotta päästään siihen, kun Abraham pilkkoo kirveellä vampyyreitä palasiksi. Kiirehtimisen takia elokuvaan on vaikea päästä mukaan, eikä Abrahamin kostoretkeen jaksa investoida tarvittavia tunteita. Jossakin kohtaa tekijät muistavat, että "ai niin, tästä hepustahan pitäisi tulla Yhdysvaltojen presidentti" ja leffa kääntää hetkellisesti suuntaansa kohti poliittista draamaa. Nämä kohtaukset ovat väkinäisen puisevia ja saavat katsojan toivomaan, että palattaisiin takaisin siihen pöljään vampyyrimekastukseen. Onneksi siihen palataan, mutta silti loppuhuipennus on aika ponneton tuhnu.

Vaikka Bekmambetov epäonnistuu elokuvan kanssa muuten, on hän sentään saanut ujutettua mukaan muutaman ihan veikeän vampyyritapon. Nämä tappokohtaukset äityvät kuitenkin leffan edetessä yhä vain yliampuvammiksi, eivätkä ne jossain kohtaa enää sovi muuten haudanvakavaan rainaan. Asiaa eivät auta selvät 3D-hetket, joissa kohti kameraa syöstään toinen toistaan surkuhupaisampia efektejä. Muistelisin, että Abraham Lincoln: Vampire Hunterin erikoistehosteet näyttivät halvoilta jo elokuvan ilmestyessä, eivätkä ne todellakaan näytä yhtään paremmilta kymmenen vuotta myöhemmin. On täysin selvää, että suuri osa leffasta kuvattiin taustakankaan edessä, sillä sellaiselta digimössöltä kaikki tapahtumapaikat näyttävät. Yhden hevoskohtauksen aikana purskahdin nauruun muutamankin kerran, sillä kaikki kohtauksessa on niin kökösti tehty. Elokuva ei ole edes järin hyvin kuvattu. Sen puvustukset toimivat, mutta maskeeraajien yritys saada Benjamin Walker näyttämään loppuleffan ajan ikääntyneeltä Lincolnilta on kiusallinen. Äänimaailma luottaa liikaa vaivalloisiin böö-pelästysääniin, joilla yritetään luoda edes pientä kauhua jännityksettömään elokuvaan.

Yhteenveto: Abraham Lincoln: Vampire Hunter on villin vekkulimaisesta ideastaan huolimatta surkea elokuva. Vampyyreja lahtaavasta presidentti Lincolnista saisi varmasti viihdyttävän hömppäleffan, jos sen tekisi enemmän humoristisella ja itseironisella asenteella, mutta ohjaaja Timur Bekmambetov käsittelee pöljää aihettaan aivan liian vakavasti. Synkkä ja harmaa leffa on tylsää katsottavaa, vaikka parit mainiot vampyyritapot ilahduttavatkin. Tarinankerronta on todella kömpelöä ja elokuva joko kiirehtii tai laahaa. Tarinan siirtyessä poliittisemmalle puolelle, meno muuttuu jopa kiusalliseksi. Toimintakohtauksia eivät yhtään auta kehnot erikoistehosteet ja selvät yritykset leikitellä 3D-teknologialla. Elokuva ei edes näytä hyvältä, eivätkä näyttelijät ole kummoisia rooleissaan. Benjamin Walker ei istu pääosaan lainkaan ja muut hoitavat hommansa siitä, mistä aita on matalin. Abraham Lincoln: Vampire Hunteria ei voi suositella oikein kenellekään. Kenties jonain päivänä joku muu koittaa onneaan idean kanssa ja saa siitä aikaiseksi vaikka näppärän televisiosarjan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.8.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Abraham Lincoln: Vampire Hunter, 2012, Abraham Productions, Bazelevs Production, Tim Burton Productions, Genre Films, Location Gourmet

Arvostelu: The Ice Road (2021)

THE ICE ROAD

Ohjaus: Jonathan Hensleigh

Pääosissa: Liam Neeson, Marcus Thomas, Amber Midthunder, Benjamin Walker, Laurence Fishburne, Holt McCallany, Martin Sensmeier ja Matt McCoy

Genre: jännitys, toiminta

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 12

The Ice Road on jälleen uusi Liam Neesonin tähdittämä toiminnallinen jännäri. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020 ja joissain maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa elokuva on jo julkaistu Netflixin ja Amazonin suoratoistopalveluissa. Suomeen The Ice Road saapuu kuitenkin ihan elokuvateattereihin asti. Itse kiinnostuin filmistä, kun näin sen mainoksen jonkin muun elokuvakäynnin yhteydessä alkukesästä. Meninkin ihan positiivisin mielin katsomaan The Ice Roadia sen lehdistönäytökseen.

Kun kanadalaisessa kaivoksessa tapahtuu onnettomuus ja 26 mainaria jäävät loukkuun, rekkakuski Mike McCann ja hänen veljensä Gurty palkataan kuljettamaan tarvittavia työkaluja mainareiden pelastamiseksi. Vaarallinen reitti kulkee satojen kilometrien jäätietä pitkin ja jää on alkanut sulaa...

Liam Neeson on kyllä aikamoinen teräsäijä - The Ice Road on herran jo kolmas elokuva koronaviruspandemian aikana Honest Thiefin (2020) ja The Marksmanin (2021) jälkeen! Neeson tekee leffassa itselleen hyvin tutun ja turvallisen roolin iäkkäänä ja rehtinä, mutta toimintaan ja jännitykseen sujuvasti mukaan hyppäävänä miehenä. Hänen tämänkertainen hahmonsa Mike McCann sekoittuu helposti moniin hänen aiempiin rooleihinsa, vaikkei kyseessä ole mikään entinen sotaveteraani, mikä selittäisi hänen kykynsä toimintakohtausten aikana. Sotaveteraanin osaa hoitaa nimittäin tällä kertaa hänen veljensä Gurty (Marcus Thomas), jolle sota on aiheuttanut vakavan stressihäiriön ja puhetta sekoittavan afasian. Sympaattinen veli onkin elokuvan pidettävin hahmo, ja hänen ja Miken sukulaissuhde tuo jotain lämpöä kylmän retken varrelle.

     Veljesten lisäksi vaaralliselle matkalle lähtevät myös Laurence Fishburnen näyttelemä Goldenrod, Amber Midthunderin esittämä Tantoo ja Benjamin Walkerin esittämä Varnay. Näyttelijät sopivat passelisti osiinsa, mutta heidän hahmonsa jäävät hieman ohuiksi - siitä huolimatta, että Tantoolle on kehitelty hyvä motiivi tarttua hurjaan keikkaan; hänen veljensä Cody (Martin Sensmeier) on yksi kaivokseen loukkuun jääneistä mainareista.

The Ice Road jää kelvollisista lähtökohdistaan huolimatta harmillisen vaisuksi toimintajännäriksi. Vielä filmin alussa katsoja on jännittäen valmiina lähdössä hurjaksi luvattuun kyytiin läpi Kanadan jäätiköiden pelastaakseen poloiset mainarit ansastaan, mutta mitä pidemmälle matka etenee, sitä väsähtäneemmäksi meno muuttuu. Elokuva ei tunnu koskaan osaavan päättää, haluaako se olla vakavasti otettava ja tiivistunnelmainen trilleri, vai hieman pöljä kesäviihdepläjäys ja lopputulos onkin kömpelö sekoitus kumpaakin. Tiettyjä hetkiä ei voi ottaa tosissaan, sillä ne ovat niin hölmösti hoidettu. Jotkut käsikirjoituksen ratkaisut taas ovat muuten vain kummallisia.

Vaarallinen jäätie ei tainnut lopulta herättää kirjoittajan mielikuvitusta kunnolla, sillä heiltä loppuu yllättävänkin pian ideat, kuinka hyödyntää tietä aiheuttamaan vaaratilanteita rekkakuskeille. Niinpä toiselle puoliskolle on rustattu mukaan tyhjänpäiväisiä pyssypahiksia lisävaikeuksiksi, jolloin omalaatuisena alkava trilleri vaipuu aika geneeriseksi toimintarymistelyksi. Elokuvan isoin synti on kuitenkin, ettei se millään osaa päättyä. Loppuhuipennuksessa on kohta, jolloin katsoja luultavasti tuumii, että nyt on viimeinenkin konflikti kohdattu ja seuraavaksi pistetään lopputekstit rullaamaan, mutta ei. Leffa kestää varmaan lähemmäs puoli tuntia sen jälkeen, tunkien yhä vain uutta vastoinkäymistä mukaan. Parhaimmassa tapauksessa tämä voisi toki johtaa erittäin intensiiviseen finaaliin, mutta jokin toteutuksessa tökkii ja lopun itseään toistava rekkakaahailu käy pitkäveteiseksi ja niitä lopputekstejä alkaa tosissaan odottamaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jonathan Hensleigh, joka tunnetaan paremmin käsikirjoittajan työstään mm. leffoissa Die Hard - Koston enkeli (Die Hard with a Vengeance - 1995), Jumanji (1995) ja Armageddon (1998). Hensleigh ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana kuitenkaan kirjoittanut tai ohjannut ainuttakaan elokuvaa ja se näkyy The Ice Roadissa. Hänen tekstinsä on epätasainen ja ohjauksensa tökkivää. Hän ei saa toimintakohtauksiin kunnon iskua ja vauhdikkaiksi tarkoitetut takaa-ajot näyttävät hitailta. Leffa on sentään menevästi kuvattu ja siinä on oivallisia lavasteita, asuja, maskeerauksia ja äänitehosteita. Elokuvan erikoistehosteet ovat kuitenkin hämmentävän huonot. Efektit näyttävät siltä kuin ne olisi revitty kymmenen vuoden takaisesta PlayStation 3:n videopelistä. Halkeilevasta jäästä tulee mieleen välillä ensimmäinen Ice Age - jäätikön sankarit (Ice Age - 2002) grafiikoiden puolesta. Lähes kaikki hurjiksi tai näyttäviksi tarkoitetut kohtaukset liukastuvat ja kaatuvat kovaa rähmälleen surkeiden tehosteiden takia.

Yhteenveto: The Ice Road on kelvollisista lähtökohdistaan huolimatta aika heikko ja vaisu tusinajännäri, joka menettää vähäisenkin otteensa noin puolessa välissä leffaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Jonathan Hensleigh ei millään keksi tarpeeksi vaaratilanteita jäätiestä, joten hän on päättänyt tunkea loppupäähän mukaan tylsiä pahishahmoja, joiden kautta omaperäisempänä alkanut jännäri muuttuu geneeriseksi rymistelyksi. Loppuhuipennuksen ongelmana on myös, ettei se tunnu oikein koskaan päättyvän. Hensleigh'n rakentama tunnelma ei koskaan saavuta sellaisia korkeuksia, joita leffalta toivoisi ja se pieninkin intensiivisyys katoaa, kun elokuva pistää kehnot erikoistehosteensa esille. Monet vaikuttaviksi tarkoitetut hetket lässähtävät jo efektiensä puolesta, jotka näyttävät lähes 20 vuotta sitten tehdyiltä. Liam Neeson hoitaa hommansa pääroolissa tutulla varmuudellaan, mutta hänkin alkaa olla jo väsähtänyt näihin toinen toistaan samanlaisiin rooleihin. Toivottavasti herra Neeson pääsisi vielä säväyttämään jossain kohtaa oikein kunnolla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.8.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Ice Road, 2021, Code Entertainment, ShivHans Pictures, Solution Entertainment Group, Aperture Media Partners, Envision Media Arts, Manitoba Film & Music, Ice Road Productions