Arvostelu: Equalizer 3 - The Final Chapter (The Equalizer 3 - 2023)

EQUALIZER 3 - THE FINAL CHAPTER

THE EQUALIZER 3

Ohjaus: Antoine Fuqua

Pääosissa: Denzel Washington, Dakota Fanning, Remo Girone, Eugenio Mastrandrea, Gaia Scodellaro, Andrea Dodero, Andrea Scarduzio, Sonia Ben Ammar, David Denman ja Bruno Bilotta

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Kutsukaa McCall -televisiosarjaan (The Equalizer - 1985-1989) perustuva elokuva The Equalizer - oikeuden puolustaja (The Equalizer - 2014) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. The Equalizer 2 (2018) ei kuitenkaan saanut yhtä positiivista vastaanottoa, vaikka se tuottikin lähes yhtä paljon rahaa kuin edeltäjänsä. Jo kakkososan ilmestymisen aikaan ohjaaja Antoine Fuqua puhui mahdollisesta kolmannesta elokuvasta, mutta sen teko käynnistyi vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2022 ja nyt Equalizer 3 - The Final Chapter on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin trilogian avausosasta, mutta koin kakkosleffan edeltäjäänsä selvästi heikompana. Kävinkin katsomassa Equalizer 3 - The Final Chapterin hieman skeptisin odotuksin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.

Ampumisestaan toipuva Robert McCall päätyy suojelemaan pientä italialaiskaupunkia paikalliselta mafiaperheeltä.

Yleensä jatko-osat kaukaa kiertävä Denzel Washington nähdään jo kolmatta ja jos Suomessakin elokuvalle käytettävää lisänimeä "The Final Chapter" on uskominen, myös viimeistä kertaa Robert McCallina. Tällä kertaa entinen sotilas päätyy Italiaan, Sisilian alueella sijaitsevaan fiktiiviseen Altamonten pikkukaupunkiin, missä hän alkaa suojella asukkaita ilkikurisilta ja katalaa bisnestään pyörittäviltä rikollisilta. Washington on jälleen kerran karismaattinen roolissaan. Hänestä löytyy väkevyyttä tappokohtauksiin, mutta myös tiettyä pehmeyttä. Parhaita hetkiä ovat Washingtonin pienemmät teot ja sanat, joista osa vaikuttaisi jopa kuvaushetkellä mieleen juolahtaneilta vedoilta.

     Elokuvassa nähdään myös Dakota Fanning CIA:n talousoperaatioryhmän agenttina Collinsina, Remo Girone Altamonten paikallisena lääkärinä Enzona, Eugenio Mastrandrea poliisi Giona, Gaia Scodellaro Robertin suosiman kahvilan tarjoilijana Aminahina, sekä Andrea Dodero ja Andrea Scarduzio Altamontea sortavina Quarantan rikollisveljeksinä, Marcona ja Vincentinä. Sivunäyttelijät suoriutuvat hyvin hommistaan, joskin useamman hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Fanning on mainio CIA-roolissaan ja Dodero ja Scarduzio hoitavat tonttinsa leffan pahiksina ihan menevästi. Paras sivuosista on lääkäriä esittävä Girone, joka saa Robertin pohtimaan asemaansa maailmassa.

Denzel Washington kannattelee ison osan Equalizer 3 - The Final Chapterista yksinään harteillaan. Heikomman näyttelijän kanssa kyseessä olisi lähinnä yksi tusinatoimintaraina muiden joukossa, mutta karismaattinen Washington nostaa leffan tasoa plussan puolelle. Toinen pelastava tekijä on ihastuttava italialaiskaupunki asukkaineen, jota katsoja haluaakin nähdä Robertin suojelevan - joskin Fast & Furious X:n (Fast X - 2023), Mission: Impossible - Dead Reckoning Part Onen (2023) ja Book Club - uuden luvun (Book Club: The Next Chapter - 2023) jälkeen täytyy ihmetellä, että eikö Hollywoodissa tiedetä enää muita eurooppalaisia maita kuin Italia? Ei siinä, nätti maa, kävin siellä itsekin tänä kesänä. Jos idylliset italialaismaisemat eivät kuitenkaan lämmitä sydäntä, voi elokuva olla pitkien pätkien ajan puuduttavaa seurattavaa.

Mutta takaisin itse asiaan. Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan menevää huttua, joka toisaalta tyydyttää väkivaltaisten elokuvien fanien nälän, sisältäessään elokuvasarjan tähän mennessä tylyimpiä tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Elokuva on ajoittain niin raaka, että jos se olisi ilmestynyt vaikka 30 vuotta sitten, olisi sille luultavasti lätkäisty K18-ikärajaleima. Toimintaviihteen ystäville leffa kuitenkin voi olla pettymys. Turpaanvedot ja ampumiset lähes loistavat poissaolollaan ja pääasiassa taistelut ovat sitä, että varjoista ilmestyvä Robert lähettää hissuksiin rikollisia helvettiin. Vaikka nämä harvat kohtaukset ovatkin viihdyttäviä, jännite uupuu leffasta. Kenestäkään ei ole haastetta päähahmolle. Osa jutuista myös ratkeaa turhan helposti, etenkin loppupäässä. Equalizer 3 - The Final Chapter on parempi pakkaus kuin lattea The Equalizer 2, mutta se jää pahasti ensimmäisen The Equalizer -filmin jalkoihin.

Trilogian ohjaajana jatkaa Antoine Fuqua, joka suoriutuu kelvollisesti työstään, mutta joka ei onnistu säväyttämään muuten kuin roistojen kuolemien rankkuudella. Richard Wenkin mutkia suoriksi oikova käsikirjoitus tarjoaa tarpeeksi toimivat raamit tämänkertaiselle menolle, mutta Wenk olisi voinut haastaa Robertia enemmän, minkä pohjalta Fuqua olisi edes hetkeksi voinut saada katsojan jännittämään hahmon selviämisen puolesta. Equalizer 3 - The Final Chapter on teknisiltä ansioiltaan oivallinen, joskin leikkaus on ajoittain hieman lepsua. Leffa on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraukset rujot. Tietokonetehosteet näyttävät viimeistelemättömiltä, mutta äänimaailma jytisee miellyttävästi. Washingtonin ja italialaismaisemien ohessa leffan parasta antia ovat Marcelo Zarvosin tunnelmoivat musiikit.

Yhteenveto: Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan kelvollinen toimintajännäri, josta ei kuitenkaan toimintaa tai jännitystä erityisemmin löydy. Denzel Washington on jälleen huippuvireessä pääroolissa Robert McCallissa, kannatellen elokuvaa lähes yksin harteillaan. Tämänkertaisena tapahtumapaikkana toimiva italialaiskaupunki on ihastuttava, voittaen katsojan nopeasti puolelleen ja saaden haluamaan nähdä, kun Robert suojelee sen asukkaita. Pahiksia pistetään hengiltä todella tylyin tavoin, mutta kunnolliset turpaanvedot ja ammuskelut jäävät uupumaan. Taisteluista ei myöskään pahemmin jännitettä löydy, sillä kenestäkään ei tunnu olevan haastetta Robertille. Richard Wenkin käsikirjoitus menee toisinaan siitä, mistä aita on matalin ja erityisesti loppua kohti Wenk ryhtyy oikomaan mutkia suoriksi turhankin vauhdilla. Equalizer 3 - The Final Chapter on vioistaan huolimatta tarpeeksi kelvollinen toimintaraina, jonka luulisi uppoavan edellisosista pitäneille. Se on parempi kuin kakkosleffa, mutta jää pahasti ykkösen jalkoihin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Equalizer 3, 2023, Columbia Pictures, Sony Pictures Entertainment, Eagle Pictures, Escape Artists ZHIV Productions

Arvostelu: Greenland (2020)

GREENLAND

Ohjaus: Ric Roman Waugh
Pääosissa: Gerard Butler, Morena Baccarin, Roger Dale Floyd, David Denman, Hope Davis, Scott Glenn, Merrin Dungey, Andrew Bachelor ja Holt McCallany
Genre: jännitys, draama, toiminta
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 12

Greenland on Gerard Butlerin tähdittämä katastrofielokuva. Alunperin leffan pääroolissa oli tosin tarkoitus nähdä Chris Evans ja ohjaajaksi oli pestattu Neill Blomkamp. Kuitenkin alkuvuodesta 2019 Evans vaihtui Butleriin ja Blomkamp Ric Roman Waughiin. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2019 ja nyt Greenland saa ensi-iltansa. Itse aloin odottamaan elokuvaa yllättävänkin paljon, kun ensimmäisen kerran näin sen trailerin kesällä - lähinnä siksi, että koko kesänä ei ole ilmestynyt kunnon ison luokan popcorn-viihdettä elokuvateattereihin. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan leffaa sen ennakkonäytökseen Finnkinon upeassa ISENSE-salissa.

John Garrity yrittää saada perheensä turvaan salaisessa lokaatiossa sijaitsevaan bunkkeriin, kun Maapalloa uhkaa täystuho valtavan Clark-komeetan syöksyessä avaruudesta.

Esimerkiksi Olympos on valloitettu -elokuvaa (Olympus Has Fallen - 2013) ja sen jatko-osia tähdittänyt Gerard Butler nähdään pääroolissa John Garrityna, kovan luokan rakennussuunnittelijana, joka saa hallitukselta kutsun salattuun bunkkeriin (minkä lokaation elokuvan nimi paljastaa heti), kun Clarkiksi nimetty jättikomeetta uhkaa tuhota kaiken elämän Maan päältä. Mukaansa John saa ottaa vain vaimonsa Allisonin (Morena Baccarin) ja heidän poikansa Nathanin (Roger Dale Floyd). Pariskunnalla on aviokriisi päällä, minkä lähtökohtia salaillaan jostain syystä leffan loppupäähän asti. Avio-ongelmat ovat aika kömpelösti kirjoitetut ja lähinnä katsojaa huvittaa, kuinka Allison on valmis unohtamaan miehensä teot heti, kun tästä tulee valttikortti selviytymiselle, sillä Allison itse ei saa kutsua bunkkeriin. Butler ja Baccarin ovat kyllä oivalliset rooleissaan ja nuori Floyd on kelpo valinta heidän pojakseen.

Greenland ei harmillisesti oikein ollut sitä suurta kesäviihdettä, mitä siltä kaipasin. Elokuva on jopa yllättävän pienimuotoinen teokseksi maailmanlopusta. Clark-komeetta unohdetaan pitkin leffaa ja päähenkilöiden kohtaamat vaarat johtuvat lähinnä ihmisistä, jotka riehaantuvat kaaoksen keskellä tai yrittävät keplotella itsensä heidän kautta bunkkeriin. Pienen, vain noin 30 miljoonan dollarin budjetin (tällaiset leffat tehdään yleensä ainakin kolminkertaisella summalla) vuoksi palasia Clarkista putoilee maahan vain suunnilleen puolen tunnin välein, aiheuttaen jonkin verran tuhoa, mutta silti kunnon jännitettä ei koskaan pääse muodostumaan. Elokuva kuitenkin kuvittelee olevansa aikamoinen trilleri ja ottaa tarinansa todella vakavasti. Siinä, missä esimerkiksi katastrofileffa 2012 (2009) piti puhtaan viihdevaihteen päällä, Greenland haluaa katsojansa ahdistuvan ja ajattelevan, että tällainen tuho voisi hyvinkin olla mahdollista. Elokuva vajoaa usein ylidramaattisuuden puolelle ja sitä on siksi jotenkin raskasta katsoa.

Iso ongelma leffassa on sen käsikirjoitus. Eipä katastrofileffojen teksteiltä mitään Oscar-tasoista suoritusta voi koskaan odottaakaan, mutta Greenlandista löytyy selviä heikkouksia, mitä hieman muuttamalla elokuvasta olisi saanut jo paremman. Ärsyttävintä on, että suuri osa perheen kohtaamista vaikeuksista löytyy yhden hahmon ajattelemattomuudesta ja hetken mielihalusta tehdä jotain, mikä eskaloituu aikamoiseksi tapahtumavyyhdiksi. Elokuva olisi luultavasti puolessa tunnissa ohi, jos hahmo ei tekisi tätä pientä juttua. On ymmärrettävää, että pakettia on haluttu monimutkistaa, mutta nyt elokuva vain kulkee erilaisia kiertoteitä pidentääkseen kestoa liki kahteen tuntiin. Ei Greenland huono leffa ole, mutta se on lopulta aika keskinkertainen ja vaisu maailmanloppuraina. Puhtaasti aivottomana kesäviihteenä se toimisi paremmin ja nyt se kompastelee liialliseen yrittämiseen. Sentään suomalaiset voivat yhdessä kohtaa huutaa "Torille!" elokuvaa katsoessaan. On sekin kai jo jotain.

Ohjaaja Ric Roman Waugh työskenteli Butlerin kanssa viime vuonna Angel Has Fallenissa (2019), eli Olympos on valloitettu -elokuvan aloittaman trilogian kolmannessa osassa. Tässä Waughin ote on väsyneempi ja kenties juuri budjettisyistä tuntuu siltä, ettei hän koskaan pääse oikeasti vauhtiin leffan kanssa. Chris Sparlingin käsikirjoitus vaatisi viilaamista, mutta hienoa on, että hän yrittää keskittyä Allisoniin lähes yhtä paljon kuin Johniinkin. Greenlandin tekninenkään toteutus ei ole päätähuimaava. Erikoistehosteiden taso heittelee ja jotkut liekkiefektit näyttävät viimeistelemättömiltä. Kuvat ovat välillä turhan ahtaita ja esimerkiksi yksi nyrkkitappelu on todella kömpelösti kuvattu. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää. Lavasteet ovat kuitenkin mainiot ja äänimaailmakin toimii hyvin, vaikkakin David Buckleyn säveltämät musiikit eivät koskaan erotu kunnolla.

Yhteenveto: Greenland ottaa itsensä turhan vakavasti ja on lopulta harmillisen vaisu ja keskinkertainen maailmanloppuleffa. Clark-komeetta pohjustetaan hyvin, mutta kunnon uhan tunnetta se ei koskaan muodosta - ei, vaikka elokuva kuinka luulee olevansa mitä tiivistunnelmaisin trilleri. Luultavasti pienehkön budjetin takia komeettaa ei päästetä oikeasti valloilleen, tiputtelemaan tulikuumia palasia päähenkilöiden niskaan, vaan elokuva keskittyy enemmän ihmisiin, joista koituu haittaa matkan varrella. Budjetin huomaa myös erikoistehosteista, jotka näyttävät siltä kuin ne olisi tehty kymmenen vuotta sitten. Tekninen toteutus ei muutenkaan onnistu säväyttämään. Tarinankerronnasta löytyy selvät ongelmansa, kun simppeliä juonta on pitänyt väkisin venyttää kahteen tuntiin ja aika käy yllättäen pitkäksi, varsinkin kun elokuva tuputtaa ylidramaattisuuttaan katsojan niskaan. Gerard Butler ja Morena Baccarin ovat kuitenkin hyvässä vireessä päärooleissa ja kantavat lopulta kahdestaan harteillaan aika mitäänsanomatonta katastrofiteosta. Isomman budjetin, kekseliäämmän käsikirjoituksen ja hieman viihteellisemmän menon kanssa Greenland olisi mitä mainioin rymistely, mitä tuijottaa jättikankaalta samalla, kun tunkee popcornia suuhunsa, mutta tällaisenaan sitä voi suositella lähinnä vain, koska muutakaan vastaavaa ei ole saatavilla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Greenland, 2020, Anton, G-BASE, Riverstone Pictures, STX Films, Truenorth Productions, Thunder Road Pictures

Arvostelu: Brightburn (2019)

BRIGHTBURN

Ohjaus: David Yarovesky
Pääosissa: Jackson A. Dunn, Elizabeth Banks, David Denman, Meredith Hagner, Matt Jones, Emmie Hunter, Becky Wahlstrom ja Gregory Alan Williams
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 16

Brightburn on David Yaroveskyn ohjaama kauhuelokuva, joka lähti liikkeelle Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunnin veljen Brian Gunnin ja serkun Mark Gunnin ideasta "mitä jos Superman olisikin paha"? Brian ja Mark saivat Jamesin innostumaan ideasta ja sen työstäminen alkoi nopeasti. Kuvaukset lähtivät käyntiin maaliskuussa 2018 ja Brightburnin oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo saman vuoden marraskuussa, mutta sen julkaisua siirrettiin tälle keväälle. Täällä Suomessa olemme valitettavasti joutuneet odottamaan vielä kauemmin. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä keväällä täälläkin ja leffalla oli jopa ensi-iltapäivä näkyvissä mm. Finnkinon sivuilla. Ensi-iltaa kuitenkin siirrettiin pariin otteeseen, kunnes elokuva katosi kokonaan tulevien filmien listoilta. Itselleni tämä tuotti suuren pettymyksen, sillä innostuin Brightburnista todella paljon, kun kuulin siitä viime vuonna ja olin kovasti odottanut sen näkemistä. Nyt elokuva on vihdoin julkaistu myyntiin ja vuokralle, ja katsoinkin sen heti yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa. Olimme puhuneet filmistä ja sen katsomisesta yhdessä vuoden alusta alkaen ja nyt kun tilaisuus vihdoin koitti, pistimme elokuvan innokkaasti pyörimään.

Lasta pitkään toivonut Breyerin pariskunta saa vastauksen rukouksiinsa, kun he löytävät läheiseen metsään pudonneesta aluksesta poikavauvan. Aluksi Brandoniksi nimetty poika vaikuttaa täysin tavalliselta, mutta täytettyään 12 vuotta, Brandon huomaa omaavansa yliluonnollisia kykyjä.

Pääroolissa Brandon Breyerinä nähdään nuori Jackson A. Dunn, joka hoitaa hommansa tarpeeksi mallikkaasti. Dunnilta löytyy selkeät heikommat hetkensä, mutta suurimmaksi osaksi hän pärjää kelvollisesti erikoisessa roolissa. Brandon on selvästi kummallinen tapaus ja Dunn pääseekin leikkimään hahmon outoudella. Valitettavasti hahmon motiivit toimia tietyllä tavoin jäävät todella ohuiksi ja samalla hänen muutoksensa superminäkseen jää harmillisen kömpelöksi.
     Brandonin vanhempia, Tori ja Kyle Breyeriä esittävät Elizabeth Banks ja David Denham, jotka ovat molemmat mainioita rooleissaan. On mielenkiintoista seurata, kuinka he suhtautuvat poikaansa ja kuinka he alkavat pikkuhiljaa ymmärtämään, mitä on meneillään. Banks on erityisen hyvä äitinä, joka on valmis puolustamaan rakasta poikaansa, vaikka mikä olisi.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Meredith Hagner Torin siskona Merileenä ja Matt Jones tämän miehenä Noahina, Emmie Hunter Brandonin luokkatoveri Caitlyninä ja Gregory Alan Williams sheriffinä. Kaikki näyttelijät ovat passeleita rooleissaan, miksi onkin harmi sanoa, että heidän lahjansa valuvat hieman hukkaan tässä teoksessa.

Brightburn sisältää mielestäni yhden fantastisimmista ideoista, mitä olen vähään aikaan lukenut tai kuullut: mitä jos Superman olisikin paha? Elokuva ei yritä lainkaan piilotella sitä, että Brandonin tarinan pohjana toimii Supermanin taustatarina. Kuinka farmilla asuva pariskunta löytää avaruudesta saapuneen lapsen ja päättää kasvattaa tämän omanaan. Kuinka kasvaessaan tämä nuorukainen huomaa, että omaa kykyjä, mitä muut eivät, kuten läpäisemättömän ihon, kyvyn lentää ja laserkatseen. Mutta sen sijaan, että Brandon seuraisi Clark Kentin jalanjäljissä ja matkaisi suurkaupunkiin taistelemaan rikollisuutta vastaan, hän alkaa tappamaan ihmisiä... raaoilla tavoilla. Jos joku ei vielä tiennyt tai hoksannut, Brightburn ei ole supersankarileffa, vaan kauhuelokuva. Minä suorastaan rakastan tämän elokuvan ideaa! Se on aivan nerokas! Mutta valitettavasti tämä elokuva on hyvä esimerkki siitä, ettei hyvä idea riitä, jos sen käsikirjoittaa elokuvaksi näin kömpelösti. Brightburn on yksi vuoden isoimmista pettymyksistä.

Minua suorastaan harmitti tämän elokuvan aikana, kun en voinut olla miettimättä, kuinka mahtava idea tuhlataan näin laimeaan tekeleeseen ja kuinka tästä olisi helposti saanut paljon paremman. Ensinnäkin filmin tarina on todella kompastellen kerrottu ja elokuvalla tuntuu olevan aivan kamala kiire. Hahmoja ehditään hädin tuskin edes esittelemään, kun Brandon jo hoksaa kykynsä, eikä siitä aikaakaan, kun hän jo aloittaa lahtausprojektinsa kotitekoisessa naamiaisasussaan. Aivan kuin elokuvasta olisi poistettu ainakin puolen tunnin edestä materiaalia. Alusta tuntuu puuttuvan useita tärkeitä kohtauksia. Mihinkään ei ehditä keskittyä, vaan leffa heittää kaikenlaisen pohjustuksen välinpitämättömästi esille, jotta pääsee vihdoin pitämään hauskaa Brandonin superpahuuden kanssa. Ongelma vain on, että kehnon alustuksen vuoksi yhdestäkään hahmosta ei välitä, eikä kenenkään kuolema tunnu missään. Kuten jo sanoin, syyt Brandonin tapporeissulle tuodaan huonosti mukaan ja loppuleffa onkin sitten vain supertappamista ilman vahvaa draamaa, mitä tällainen tarina vaatisi toimiakseen kunnolla.

Lisäksi iso ongelma on se, ettei Brightburn pelota. Leffa luottaa täysin halpoihin äkkisäikäyttelyihin sen sijaan, että se yrittäisi rakentaa pelottavaa tunnelmaa. Suuri osa säikäytyksistä on myös täysin typeriä, kun leffa yrittää epätoivoisesti saada huomiota katsojaltaan. Mukana on pari karmivaa kuvaa, kun Brandon vaanii uhriaan, mutta siihen se sitten jää. Päiväsaikaan Brandonin superpahis-asu on lähinnä koominen, mikä myös rikkoo vähäisenkin yrityksen tunnelmasta. Yllättävän raakojakin hetkiä mahtuu mukaan, mutta eivät ne riitä. Elokuva kulkee turbovauhdilla kohti loppuhuipennustaan, mikä sekin aiheuttaa suuren pettymyksen. Lopussa leffa vielä kehtaa pohjustaa uutta elokuvauniversumia erilaisista supervoimaisista pahiksista, mutta sellainen universumi ei tunnu ansaitulta tämän jälkeen. Brightburn onnistuu tunaroimaan ideansa kanssa niin, ettei ainakaan itseäni kiinnosta enää nähdä muita samanlaisia filmejä.

Elokuvan on ohjannut David Yarovesky, joka on aiemmin ohjannut vain yhden leffan, todella pienelle huomiolle jääneen The Hiven (2014). Sen lisäksi hän on tehnyt pienen roolityön Guardians of the Galaxyn (2014) ravagerina, sekä toteuttanut Guardians of the Galaxy Vol. 2:n (2017) myyntijulkaisun markkinointivideon. Kokemattomuuden kyllä huomaa. Yarovesky ei onnistu rakentamaan tunnelmaa, eikä kerro tarinaansa kunnolla - mihin tietty vaikuttaa myös Brian ja Mark Gunnin kömpelö käsikirjoitus, sekä leikkaus. Sentään Brightburn on muuten teknisesti hyvin toteutettu ja tekijät ovat hyödyntäneet todella pienen, noin 10 miljoonan dollarin budjettinsa nerokkaasti, saaden elokuvan näyttämään huomattavasti kalliimmalta kuin se oikeasti on. Mukaan mahtuu muutama täysin selvä digiefekti, mutta muuten toteutus on taidokasta. Mukana on paljon upeita kuvia, minkä lisäksi lavasteet ja maskeeraukset ovat hienot. Äänimaailma on muuten onnistunut, mutta äkkisäikäytysten ääniefektit saavat usein kohottelemaan kulmia säpsähtämisen sijaan.

Yhteenveto: Brightburn on valitettavan suuri pettymys, mikä tuhlaa mahtavan ideansa heikon toteutuksensa vuoksi. Tekijöillä on aivan kauhea kiire kertoa tätä tarinaa, jolloin katsojan on todella vaikea hypätä mukaan. Hahmoihin ei ehdi luomaan emotionaalista sidettä missään kohtaa, jolloin tappamisen alkaessa katsojaa ei niinkään kiinnosta. Varsinkin päähenkilö Brandon on harmillisen kehnosti kirjoitettu hahmo ja hänen motiivinsa teoilleen tuodaan kömpelösti mukaan. Elokuva ei myöskään pelota, eikä ohjaaja David Yarovesky osaa luoda tunnelmaa. Elokuva luottaa täysin halpoihin äkkisäikäytyksiin. Läpi leffan en voinut olla ajattelematta, kuinka tästä voisi saada paljon paremman teoksen. Idea pahasta Supermanista on erinomainen ja onkin suuri sääli nähdä sen valuvan täysin hukkaan osaamattomissa käsissä. Sentään tekninen toteutus saa elokuvan näyttämään kalliimmalta kuin se oikeasti on ja näyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan. Jos hätäinen kerronta, laiskat böö-pelottelut ja ohuiksi jäävät hahmot eivät haittaa, voi Brightburn toimia. Itse odotin kuitenkin paljon enemmän.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Brightburn, 2019, The H Collective