Arvostelu: El Camino: Breaking Bad -elokuva (El Camino: A Breaking Bad Movie - 2019)

EL CAMINO: BREAKING BAD -ELOKUVA

EL CAMINO: A BREAKING BAD MOVIE

Ohjaus: Vince Gilligan
Pääosissa: Aaron Paul, Charles Baker, Matt Jones, Jesse Plemons, Scott MacArthur, Scott Shepherd, Robert Forster, Tess Harper, Michael Bofshever, Jonathan Banks, Bryan Cranston ja Krysten Ritter
Genre: rikos, draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Vince Gilliganin luoma Breaking Bad (2008-2013) on yksi maailman arvostetuimmista televisiosarjoista. Sarja on äärimmäisen suosittu, kriitikoiden ylistämä ja se on voittanut hurjan määrän palkintoja, kuten mm. 16 Primetime Emmy -pystiä 58:sta ehdokkuudestaan ja 12 Saturn Awardia 27:stä ehdokkuudestaan! Sarja jopa tehtiin lähes täysin kuva kuvalta uudestaan espanjalaisena versiona nimeltä Metástasis (2014). Gilligan itse taas auttoi luomaan asianajaja Saul Goodmanista kertovan lisäosasarjan Better Call Saul (2015-), minkä viides kausi saapuu ensi kuussa Netflixiin. Jo Breaking Badin päätöstä suunnitellessaan Gilligan mietti, mitä yhdelle sen päähahmoista, Jesse Pinkmanille kävisi sarjan loputtua. Kuitenkin vasta vuonna 2017 hän alkoi tosissaan suunnittelemaan Jessen jatkotarinaa ja alkoi puhumaan tästä hahmon näyttelijälle, Aaron Paulille, joka innostui. Aluksi Gilligan pohti yksinkertaista, noin puolen tunnin erikoisjaksoa, mutta vähitellen hänen tekstinsä muovautui kahden tunnin elokuvan käsikirjoitukseksi. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2018 ja leffaa työstettiin mahdollisimman salassa, kunnes lopulta El Camino: Breaking Bad -elokuva julkaistiin Netflixissä lokakuussa 2019. Itse en ollut katsonut Breaking Badia koskaan aiemmin, vaikka sen katsomista on kehotettu minulle jo vuosia. Kun kuulin El Caminon olevan tulossa, ajattelin, että katsoisin sarjan vihdoin valmistautumisena siihen. Kuitenkin kun leffa ilmestyi nopeammin kuin ajattelin ja olin juuri katsonut koko Downton Abbey -sarjan (2010-2015) valmistautumisena sarjaa jatkavaan elokuvaan Downton Abbey (2019), en jaksanut käydä samaa prosessia läpi heti uudestaan Breaking Badin kanssa. Kuitenkin nyt, kun Better Call Saulin viides kausi on tosiaan tulossa, päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloin katsomaan Breaking Badia. Sarjan osoittauduttua aika lailla täydelliseksi paketiksi, olin todella jännittynyt, kun aloin katsomaan El Camino: Breaking Bad -elokuvaa, peläten, ettei se millään yltäisi sarjan tasolle.

Jesse Pinkman on paennut vangitsijoiltaan Walter Whiten pelastettua hänet, mutta poliisit ovat yhä hänen kintereillään. Jessen täytyykin pohtia, mitä tehdä tulevaisuudellaan. Paluu entiseen ei ole enää vaihtoehto.

Aaron Paul palaa tosiaan Jesse Pinkmanin rooliin ja hoitaa homman muutamien vuosienkin tauon jälkeen erinomaisesti. Kauas on jäänyt se virnuileva "yo, bitch!" -Jesse ja kaikkien tapahtumien vuoksi jäljelle on jäänyt murtunut mies, joka katuu elämänsä valintoja ja suree kaikkea menettämäänsä. Komediallisena sivuhahmona alkaneen Jessen matkaa on ollut kiehtovaa ja jopa yllättävän traagista seurata pitkin sarjaa ja ne fanit, jotka halusivat palavasti nähdä, mitä Jesse tekee sen jälkeen, kun on päässyt pakoon vangitsijoiltaan, saavat rahoilleen ihan tarpeeksi vastinetta. Elokuvan vahvuus syntyykin siitä, kuinka se vie katsojan päähenkilön mieleen ja näyttää, kuinka rikki se on. Paul vakuuttaa synkempänä versiona Jessestä, jota seuratessa katsojana ei voi olla miettimättä, kuinka paljon helpommalla hän olisi päässyt, jos ei olisi koskaan lähtenyt Walter Whiten (Bryan Cranston) bisneksiin mukaan.

Elokuvassa nähdään paljon tuttuja kasvoja Breaking Bad -sarjasta - niin eloon jääneitä kuin takaumien kautta kuolleitakin. Jessen huumekaverit Skinny Pete (Charles Baker) ja Badger (Matt Jones) ovat tietty mukana, vaikkakin oudon vähän aikaa. Elokuva olisi ollut loistava mahdollisuus tarjota heille enemmän tehtävää kuin he saivat itse sarjan lopetuskaudella. Osa takaumissa nähdyistä kuolleista hahmoista on ymmärrettävästi tuotu takaisin, etenkin Todd (Jesse Plemons), jota tarvitaan, kun näytetään katsojalle paremmin, mitä kaikkea Jesse joutui kokemaan vankeutensa aikana. Osa hahmoista taas on mukana ihan vain fanipalveluksena. Kun kyseessä on Breaking Badin jatkotarina, monet fanit olisivat varmasti raivoissaan, jos tietyt henkilöt eivät saisi edes yhtä kohtausta. Itse lähinnä kohottelin kulmia ja pohdin, että "jaa, kai hänetkin oli sitten pakko raahata takaisin".

Kirjoittaessani arvostelua Breaking Badin viimeisestä tuotantokaudesta, mietin, että olisin lisännyt loppuun spoileri-osion, missä olisin käsitellyt tarkemmin tiettyjä ratkaisuja, kuten hahmojen kuolemia ja loppuratkaisua, mitä en tietenkään voinut tehdä spoilerittomassa tekstissä. Tein samanlaisen spoileri-osion arviossani Game of Thronesin (2011-2019) päätöskaudesta ja vakavasti ajattelin, että Breaking Bad vaatisi samaa. Lopulta kuitenkin hoksasin, että voisin avata mietteitäni sarjan loppuratkaisusta tämän leffan, El Caminon arviossani. Sanoin kyllä Breaking Badin viimeisen kauden arvostelussani, että rakastin sarjan lopetusta ja pidin sitä täydellisenä päätöksenä. Walterin tunnustus vaimolleen siitä, että hän teki tämän kaiken, koska piti metamfetamiinibisneksestä, oli todella vaikuttava ja herkkä hetki, minkä lisäksi oli hirvittävää seurata Jessen elämää vankeudessa. Walterin matkan loppu oli upeasti toteutettu ja oli hienoa, että viimeisenä tekonaan hän lopulta pelasti Jessen, jota Walter selvästi piti usein kuin poikanaan. Walterin ja hänen huumeimperiuminsa kukistuessa, toivoa katsojaan loi lopetus, missä Jesse ajoi ulos porteista, kohti mahdollisesti parempaa tulevaisuutta. Jäisikö hän kiinni, vai pääsisikö hän elämään loppuelämänsä rauhassa, pidin siitä, kuinka sarja jätti hahmon tulevaisuuden auki.

Tai no, tämän elokuvan myötä hahmon tulevaisuus ei enää jäänytkään auki ja jo siinä on ensimmäinen ongelmani El Camino: Breaking Bad -elokuvan kanssa. Sitä ei olisi mielestäni tarvinnut tehdä. Elokuva yrittää tehdä samaa Jessen kohdalla kuin sarjan päätöskausi teki Walterin kanssa, missä hahmo pohtii tekojaan ja kauhistelee niiden seurauksia, tietäen, ettei takaisin ole enää paluuta. Walterin kohdalla tämä tehtiin iskevästi ja koskettavasti. Leffa ei valitettavasti pysty läheskään samaan. Elokuva tuo äärimmäisen vähän uutta pöytään ja kun sen tarina on vielä todella löyhä, lähes olematon, en voinut muuta kuin miettiä, että El Camino on aika väkisin väännetty teos. Leffa ei ole kovinkaan jännittävä, toisin kuin äärimmäisen intensiivinen ja vangitseva Breaking Bad. Sen draamapuoli ei liikuta katsojaansa jopa kyyneliin asti, kuten sarja teki. Tämä elokuva vain on. Se on hyvin näytelty ja on mahtavaa nähdä Aaron Paul esittämässä tunnetuinta hahmoaan näin hienosti vielä viimeisen kerran, mutta lopulta olen sitä mieltä, että jo Breaking Bad -sarja tarjosi hahmolle upean lopun. Ei El Camino todellakaan huono ole ja siinä on paljon hyvää, kuten mielenkiintoinen western-henki, sekä joitain erittäin hyviä kohtauksia, mutta kun täydellisen sarjan jälkeen tehdään elokuva, mikä on vain "kelvollinen", on pettymys valtava.

Sarjan luoja Vince Gilligan toimii El Caminossa sekä ohjaajana että käsikirjoittajana ja ottaen huomioon, kuinka mielettömän mestarillista työtä hän teki sarjan kanssa, on hämmentävää, kuinka vaisua hänen työnsä leffassa on. Gilligan halusi selkeästi palata sarjan pariin, mutta harmillisesti lopputulos tuntuu hieman epätoivoiselta. Jos Jessen tarinaa oli pakko jatkaa, Gilligan olisi voinut malttaa pitää tämän vajaan tunnin mittaisena televisiospesiaalina. Kun miettii elokuvan onnistumisia, täytyy kehua teknistä puolta, sekä tekijöiden taitoa saada filmi tuntumaan siltä kuin se olisi tehty heti sarjan päätyttyä. El Camino lähtee liikkeelle suoraan siitä, mihin sarja päättyi ja se tuntuu siltä kuin teon välissä ei olisi kulunut lainkaan vuosia. Vasta kun päästään pitkiin fanipalvelus-takaumiin, alkaa selvetä, että kuvaukset eivät startanneetkaan heti sarjan valmistuttua. Kuvaukseltaan El Camino on taattua Breaking Bad -laatua. Mukana on paljon todella tyylikkäitä otoksia, niin läheltä kuin kaukaa. Maskeeraukset ovat karun onnistuneita ja lavastus on oivallista. Äänimaailma on vaikuttavasti rakennettu ja sarjan tavoin leffakin hyödyntää hiljaisuutta hienosti.

Yhteenveto: El Camino: Breaking Bad -elokuva on ihan kelvollinen, mutta hyvinkin tarpeeton jatko-osa mestarilliselle televisiosarjalle. On selvää, että tekijöissä on ollut paljon samoja henkilöitä, mutta se vimma ja huikea taiturimaisuus, millä sarjaa työstettiin, loistaa elokuvassa poissaolollaan. Lähinnä tekninen puoli on ansiokasta ja Aaron Paulkin pistää parastaan pääroolissa Jesse Pinkmanina. Koko sarjan luonut Vince Gilligan aiheuttaa kuitenkin suuren pettymyksen käsikirjoituksellaan. Jessen jatkotarina on enemmänkin kahden tunnin mittaan venytetty epilogispesiaali. Kun fanipalveluksen vuoksi tehtyjä takaumia, sekä tylsää haahuilua leikkaisi pois, olisi tämä mahtunut tunnin mittaiseen televisiojaksoon. Leffa ei tuo mitään uutta pöytään, eikä sen tunnepuoli vakuuta. Toisin kuin sarja, elokuva ei jännitä tai kosketa. Ihan mukavan western-hengen Gilligan on saanut luotua, mutta lopulta El Camino: Breaking Bad -elokuva tuntuu lähinnä epätoivoiselta paluulta Gilliganin joskus-niin-nerokkaaseen luomukseen. Niille, jotka kokivat Breaking Badin päätyttyä valtavaa hinkua palata sarjan maailmaan, eikä Better Call Saul riittänyt, El Camino voi toimia passelisti. Mutta jos minun tavoin pidit Breaking Badin viimeistä jaksoa täydellisenä loppuna täydelliselle sarjalle, on kyseessä lähinnä turha tekele.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
El Camino: A Breaking Bad Movie, 2019, Netflix, Sony Pictures Television, High Bridge Productions, Gran Via Productions

Arvostelu: Brightburn (2019)

BRIGHTBURN

Ohjaus: David Yarovesky
Pääosissa: Jackson A. Dunn, Elizabeth Banks, David Denman, Meredith Hagner, Matt Jones, Emmie Hunter, Becky Wahlstrom ja Gregory Alan Williams
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 16

Brightburn on David Yaroveskyn ohjaama kauhuelokuva, joka lähti liikkeelle Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunnin veljen Brian Gunnin ja serkun Mark Gunnin ideasta "mitä jos Superman olisikin paha"? Brian ja Mark saivat Jamesin innostumaan ideasta ja sen työstäminen alkoi nopeasti. Kuvaukset lähtivät käyntiin maaliskuussa 2018 ja Brightburnin oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo saman vuoden marraskuussa, mutta sen julkaisua siirrettiin tälle keväälle. Täällä Suomessa olemme valitettavasti joutuneet odottamaan vielä kauemmin. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä keväällä täälläkin ja leffalla oli jopa ensi-iltapäivä näkyvissä mm. Finnkinon sivuilla. Ensi-iltaa kuitenkin siirrettiin pariin otteeseen, kunnes elokuva katosi kokonaan tulevien filmien listoilta. Itselleni tämä tuotti suuren pettymyksen, sillä innostuin Brightburnista todella paljon, kun kuulin siitä viime vuonna ja olin kovasti odottanut sen näkemistä. Nyt elokuva on vihdoin julkaistu myyntiin ja vuokralle, ja katsoinkin sen heti yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa. Olimme puhuneet filmistä ja sen katsomisesta yhdessä vuoden alusta alkaen ja nyt kun tilaisuus vihdoin koitti, pistimme elokuvan innokkaasti pyörimään.

Lasta pitkään toivonut Breyerin pariskunta saa vastauksen rukouksiinsa, kun he löytävät läheiseen metsään pudonneesta aluksesta poikavauvan. Aluksi Brandoniksi nimetty poika vaikuttaa täysin tavalliselta, mutta täytettyään 12 vuotta, Brandon huomaa omaavansa yliluonnollisia kykyjä.

Pääroolissa Brandon Breyerinä nähdään nuori Jackson A. Dunn, joka hoitaa hommansa tarpeeksi mallikkaasti. Dunnilta löytyy selkeät heikommat hetkensä, mutta suurimmaksi osaksi hän pärjää kelvollisesti erikoisessa roolissa. Brandon on selvästi kummallinen tapaus ja Dunn pääseekin leikkimään hahmon outoudella. Valitettavasti hahmon motiivit toimia tietyllä tavoin jäävät todella ohuiksi ja samalla hänen muutoksensa superminäkseen jää harmillisen kömpelöksi.
     Brandonin vanhempia, Tori ja Kyle Breyeriä esittävät Elizabeth Banks ja David Denham, jotka ovat molemmat mainioita rooleissaan. On mielenkiintoista seurata, kuinka he suhtautuvat poikaansa ja kuinka he alkavat pikkuhiljaa ymmärtämään, mitä on meneillään. Banks on erityisen hyvä äitinä, joka on valmis puolustamaan rakasta poikaansa, vaikka mikä olisi.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Meredith Hagner Torin siskona Merileenä ja Matt Jones tämän miehenä Noahina, Emmie Hunter Brandonin luokkatoveri Caitlyninä ja Gregory Alan Williams sheriffinä. Kaikki näyttelijät ovat passeleita rooleissaan, miksi onkin harmi sanoa, että heidän lahjansa valuvat hieman hukkaan tässä teoksessa.

Brightburn sisältää mielestäni yhden fantastisimmista ideoista, mitä olen vähään aikaan lukenut tai kuullut: mitä jos Superman olisikin paha? Elokuva ei yritä lainkaan piilotella sitä, että Brandonin tarinan pohjana toimii Supermanin taustatarina. Kuinka farmilla asuva pariskunta löytää avaruudesta saapuneen lapsen ja päättää kasvattaa tämän omanaan. Kuinka kasvaessaan tämä nuorukainen huomaa, että omaa kykyjä, mitä muut eivät, kuten läpäisemättömän ihon, kyvyn lentää ja laserkatseen. Mutta sen sijaan, että Brandon seuraisi Clark Kentin jalanjäljissä ja matkaisi suurkaupunkiin taistelemaan rikollisuutta vastaan, hän alkaa tappamaan ihmisiä... raaoilla tavoilla. Jos joku ei vielä tiennyt tai hoksannut, Brightburn ei ole supersankarileffa, vaan kauhuelokuva. Minä suorastaan rakastan tämän elokuvan ideaa! Se on aivan nerokas! Mutta valitettavasti tämä elokuva on hyvä esimerkki siitä, ettei hyvä idea riitä, jos sen käsikirjoittaa elokuvaksi näin kömpelösti. Brightburn on yksi vuoden isoimmista pettymyksistä.

Minua suorastaan harmitti tämän elokuvan aikana, kun en voinut olla miettimättä, kuinka mahtava idea tuhlataan näin laimeaan tekeleeseen ja kuinka tästä olisi helposti saanut paljon paremman. Ensinnäkin filmin tarina on todella kompastellen kerrottu ja elokuvalla tuntuu olevan aivan kamala kiire. Hahmoja ehditään hädin tuskin edes esittelemään, kun Brandon jo hoksaa kykynsä, eikä siitä aikaakaan, kun hän jo aloittaa lahtausprojektinsa kotitekoisessa naamiaisasussaan. Aivan kuin elokuvasta olisi poistettu ainakin puolen tunnin edestä materiaalia. Alusta tuntuu puuttuvan useita tärkeitä kohtauksia. Mihinkään ei ehditä keskittyä, vaan leffa heittää kaikenlaisen pohjustuksen välinpitämättömästi esille, jotta pääsee vihdoin pitämään hauskaa Brandonin superpahuuden kanssa. Ongelma vain on, että kehnon alustuksen vuoksi yhdestäkään hahmosta ei välitä, eikä kenenkään kuolema tunnu missään. Kuten jo sanoin, syyt Brandonin tapporeissulle tuodaan huonosti mukaan ja loppuleffa onkin sitten vain supertappamista ilman vahvaa draamaa, mitä tällainen tarina vaatisi toimiakseen kunnolla.

Lisäksi iso ongelma on se, ettei Brightburn pelota. Leffa luottaa täysin halpoihin äkkisäikäyttelyihin sen sijaan, että se yrittäisi rakentaa pelottavaa tunnelmaa. Suuri osa säikäytyksistä on myös täysin typeriä, kun leffa yrittää epätoivoisesti saada huomiota katsojaltaan. Mukana on pari karmivaa kuvaa, kun Brandon vaanii uhriaan, mutta siihen se sitten jää. Päiväsaikaan Brandonin superpahis-asu on lähinnä koominen, mikä myös rikkoo vähäisenkin yrityksen tunnelmasta. Yllättävän raakojakin hetkiä mahtuu mukaan, mutta eivät ne riitä. Elokuva kulkee turbovauhdilla kohti loppuhuipennustaan, mikä sekin aiheuttaa suuren pettymyksen. Lopussa leffa vielä kehtaa pohjustaa uutta elokuvauniversumia erilaisista supervoimaisista pahiksista, mutta sellainen universumi ei tunnu ansaitulta tämän jälkeen. Brightburn onnistuu tunaroimaan ideansa kanssa niin, ettei ainakaan itseäni kiinnosta enää nähdä muita samanlaisia filmejä.

Elokuvan on ohjannut David Yarovesky, joka on aiemmin ohjannut vain yhden leffan, todella pienelle huomiolle jääneen The Hiven (2014). Sen lisäksi hän on tehnyt pienen roolityön Guardians of the Galaxyn (2014) ravagerina, sekä toteuttanut Guardians of the Galaxy Vol. 2:n (2017) myyntijulkaisun markkinointivideon. Kokemattomuuden kyllä huomaa. Yarovesky ei onnistu rakentamaan tunnelmaa, eikä kerro tarinaansa kunnolla - mihin tietty vaikuttaa myös Brian ja Mark Gunnin kömpelö käsikirjoitus, sekä leikkaus. Sentään Brightburn on muuten teknisesti hyvin toteutettu ja tekijät ovat hyödyntäneet todella pienen, noin 10 miljoonan dollarin budjettinsa nerokkaasti, saaden elokuvan näyttämään huomattavasti kalliimmalta kuin se oikeasti on. Mukaan mahtuu muutama täysin selvä digiefekti, mutta muuten toteutus on taidokasta. Mukana on paljon upeita kuvia, minkä lisäksi lavasteet ja maskeeraukset ovat hienot. Äänimaailma on muuten onnistunut, mutta äkkisäikäytysten ääniefektit saavat usein kohottelemaan kulmia säpsähtämisen sijaan.

Yhteenveto: Brightburn on valitettavan suuri pettymys, mikä tuhlaa mahtavan ideansa heikon toteutuksensa vuoksi. Tekijöillä on aivan kauhea kiire kertoa tätä tarinaa, jolloin katsojan on todella vaikea hypätä mukaan. Hahmoihin ei ehdi luomaan emotionaalista sidettä missään kohtaa, jolloin tappamisen alkaessa katsojaa ei niinkään kiinnosta. Varsinkin päähenkilö Brandon on harmillisen kehnosti kirjoitettu hahmo ja hänen motiivinsa teoilleen tuodaan kömpelösti mukaan. Elokuva ei myöskään pelota, eikä ohjaaja David Yarovesky osaa luoda tunnelmaa. Elokuva luottaa täysin halpoihin äkkisäikäytyksiin. Läpi leffan en voinut olla ajattelematta, kuinka tästä voisi saada paljon paremman teoksen. Idea pahasta Supermanista on erinomainen ja onkin suuri sääli nähdä sen valuvan täysin hukkaan osaamattomissa käsissä. Sentään tekninen toteutus saa elokuvan näyttämään kalliimmalta kuin se oikeasti on ja näyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan. Jos hätäinen kerronta, laiskat böö-pelottelut ja ohuiksi jäävät hahmot eivät haittaa, voi Brightburn toimia. Itse odotin kuitenkin paljon enemmän.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Brightburn, 2019, The H Collective