Arvostelu: Gladiator II (2024)

GLADIATOR II

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Paul Mescal, Denzel Washington, Pedro Pascal, Joseph Quinn, Fred Hechinger, Connie Nielsen, Derek Jacobi, Lior Raz, Tim McInnerny, Alexander Karim ja Rory McCann

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Ridley Scottin ohjaama, löyhästi historiaan perustuva elokuva Gladiaattori (Gladiator - 2000) oli taloudellinen jättihitti, joka keräsi kehuja kriitikoilta ja voitti jopa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Pian ilmoitettiinkin, että jatko-osa oli suunnitteilla. David Franzoni ja John Logan ryhtyivät työstämään jatkotarinaa, mutta projekti jäi junnaamaan paikoillaan, jolloin Nick Cave palkattiin kirjoittamaan täysin uusi tarina. Siinä Maximus palaisi takaisin eloon kuolemattomana soturina, jonka tehtävänä on pyyhkiä kristinusko maailmasta ja elokuvan aikana hänet nähtäisiin kulkemassa historiallisista tapahtumista toiseen, aina nykypäivään asti. Tämä käsikirjoitus (onneksi) hylättiin DreamWorks-studion toimesta. 2000-luvun alussa studio oli kuitenkin ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui myymään elokuviensa oikeuksia eteenpäin ja myi Gladiaattorin jatko-osan Paramount Picturesille vuonna 2006. Kun projekti ei ottanut tuulta siipiensä alle, Scott päätti siirtyä muihin projekteihin, kunnes kymmenisen vuotta myöhemmin hän huomasi alkuperäiselokuvan nousseen modernin klassikon asemaan. Scott meni Paramountin juttusille ja studiolla päätettiin lopulta vuonna 2018 näyttää vihreää valoa Gladiaattorin jatkolle. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023 ja nyt Gladiator II on saanut ensi-iltansa... enkä todellakaan olisi halunnut nähdä elokuvaa. Rakastan alkuperäistä Gladiaattoria; kyseessä on yksi suosikkielokuvistani. En nähnyt mitään tarvetta jatkaa sen tarinaa ja etenkin kun jatko-osa ajautui tuotantohelvettiin, olin yhä enemmän sitä mieltä, että Scottin ja muiden pitäisi ymmärtää jättää asia sikseen. Scottin viime vuosien elokuvien, kuten Exodus: Gods and Kings (2014), All the Money in the World (2017), The Last Duel (2021) ja Napoleon (2023) oltua isoja taloudellisia pettymyksiä, koin Gladiator II:n lähinnä aikoinaan väkevän ohjaajan viimeiseksi epätoivoiseksi yritykseksi tehdä vielä yksi hitti. Suuresta skeptisyydestäni huolimatta kävin kuitenkin katsomassa Gladiator II:n heti ensi-iltapäivänä.

Vaimonsa kuoltua Rooman armeijan hyökkäyksessä, orjuutettu Hanno vannoo kostoa keisarikunnalle ja näkee tilaisuutensa tulleen, kun hänet heivataan taistelemaan gladiaattorina Colosseumilla.

Tämänkertaisena gladiaattorina, Hannona nähdään Paul Mescal, joka on tehnyt kovaa nousua elokuvamaailmassa, saatuaan Oscar-ehdokkuuden hienolla työllään Aftersun - päivämme auringossa -elokuvassa (Aftersun - 2022). Gladiator II:n myötä Mescalille taatusti avautuu lisää ovia, eikä ihme. Mescal näyttää jälleen olevan lahjakas näyttelijä, vaikkei hänestä löydykään samaa karismaa kuin edeltäjästään Russell Crowesta. Hanno jää hahmona hieman tönköksi, eikä hänen todellista henkilöllisyyttä ole missään nimessä vaikea arvata. Hahmon kohdalla tehdyt ratkaisut turhauttavat hieman, niiden tehdessä osittain hallaa Crowen esittämän Maximuksen muistolle.

     Alkuperäisestä elokuvasta paluun tekevät Connie Nielsenin näyttelemä Lucilla ja Derek Jacobin esittämä senaattori Gracchus, kun taas uusina hahmoina esitellään Pedro Pascalin näyttelemä Rooman kenraali Acacius, jonka johtamat joukot tappavat Hannon vaimon (Yuval Gonen), johtaen miehen koston polulle, Denzel Washingtonin näyttelemä Macrinus, joka tienaa rahaa gladiaattoreilla ja saakin Hannon käsiinsä, hyvin samaan tapaan kuin Oliver Reedin esittämä Proximo alkuperäisleffassa, sekä uudet keisarit, Joseph Quinnin ja Fred Hechingerin näyttelemät veljekset Geta ja Caracalla. Pascal ja erityisesti Washington hoitavat tonttinsa väkevästi ja heidän hahmonsa ovat mainiot, jopa kiinnostavammat kuin itse Hanno. Washingtonin hahmosta on saatu aikaan onnistuneen kiero, tämän ollessa valmis puukottamaan ketä tahansa selkään, saadakseen haluamansa. Pascalin esittämästa Acaciuksesta löytyy myös enemmän kuin aluksi vaikuttaisi, mutta hahmon potentiaali hukataan leffan edetessä. Heikoimmat suoritukset tarjoavat ehdottomasti Quinn ja etenkin Hechinger, joiden esittämät vallasta hulluuntuneet keisariveljekset ovat vaivaannuttavia karikatyyrejä, jotka jäävät täysin alikehitetyiksi hahmoina.

Gladiator II oli hyvin pitkälti juuri sitä, mitä odotinkin: pätevillä näyttelijöillä ja vaikuttavilla puitteilla tehty, mutta täysin turha ja rahan perässä väkisin väännetty jatko-osa, joka tekee osittain hallaa alkuperäiselle mestariteokselle. Maximuksen uhraus ei lopulta johtanutkaan mihinkään, kun valta ei siirtynyt Rooman kansalle, vaan Geta ja Caracalla ottivat Commodusin paikan uusina keisarina (näin toki tapahtui tosielämässäkin, mutta kun Ridley on kaikissa haastatteluissa haistattanut vitut jokaiselle, joka on kehdannut kyseenalaistaa hänen elokuviensa historiallisuuden, teen saman). Maximus ei myöskään ollut se kunnian mies, jona hänet esitettiin, vaan kuten monet fanit teorisoivat, Lucillan poika Lucius on paljastettu Maximuksen pojaksi. Itse pidin enemmän teoriasta, että Lucius olisi ollut insestin lopputulos ja Lucius joutuisi painiskelemaan tämän taakan kanssa, ollessaan inhotun Commoduksen poika.

Eniten Gladiator II:ssa minua kuitenkin turhautti, kuinka tylsästi se kopioi alkuperäistä elokuvaa. Juoni on hyvin pitkälti sama. Päähenkilön perhe tapetaan, hänet orjuutetaan ja hänet passitetaan gladiaattoriksi, samalla kun hän janoaa kostoa Rooman johdolle. Samaan aikaan senaatissa kaavaillaan salajuonta keisarin syrjäyttämiseksi. Suuri osa hahmoistakin tuntuu lähtökohtaisesta turhan tutuilta ja syyllistyypä elokuva kierrättämään niitä ikonisimpiakin repliikkejä varsin kiusallisesti. Eikö 24 vuodessa ihan oikeasti keksitty mitään muuta? Tähänkö on oikeasti tultu, että jopa Ridley Scottin kaltainen, ennen niin kova tekijä on joutunut helpon rahan perässä tehtyjen jatkoturhakkeiden pariin? Tiedän, että Scottin viimevuotiset leffat ovat lähes kaikki flopanneet, mutta onko ukolla näin pahasti rahasta pulaa? Vai halusiko Scott vain varmistaa, että kukaan muu kuin hän ei saa tehdä Gladiaattorille jatkoa?

Jatko-osaa on tietty tehty tutulla periaatteella, että "mitä isompaa, niin sen parempi". Eihän se näin aina todellakaan ole ja sen Gladiator II osoittaa. Leffa yrittää olla mahdollisimman mahtipontinen, mistä viestii jo se, kuinka suuruudenhulluja itse gladiaattorimatseista on tehty. Sen sijaan, että karskit äijät vain pistäisivät toisiaan lihoiksi, areenalle tuodaan suunnilleen joka kerta jokin eläin, mikä alkaa nopeasti tuntumaan kikalta, etenkin kun sarvikuonot, raivopäiset apinat ja jopa verenhimoiset haikalat on toteutettu aika kököin digiefektein. Meno muuttuu lopulta enemmän hölmöksi kuin jännittäväksi. Jännite uupuu muutenkin, sillä käsikirjoitus kulkee liian tuttuja latuja. Tunnelataus jää ylipäätään ontoksi, toisin kuin edeltäjässä. Ja jos tässä päähenkilö-gladiaattori olisi kädet levällään huutanut, että "Are you not entertained?!", olisin valitettavasti joutunut vastaamaan, että en. Ajoittain olin jopa tylsistynyt.

Vaikka Scottin työssä onkin roimasti kritisoitavaa, on samalla myös pakko ihailla, millaisella intensiteetillä Scott ajoittain ohjaa elokuvaa, ollakseen jo lähes 87-vuotias. Jos Scott olisi pistänyt näin paljon energiaa peliin vaikkapa The Last Dueliin tai Napoleoniin, ehkä ne olisivat tavoittaneet yleisönsä ja Gladiator II:een ei olisi tarvinnut turvautua. Valitettavasti yleisöt turvautuvat nykyään siihen, mikä on tuttua ja studioilla tiedetään se. Mikäli elokuva menestyy, on Gladiator III vääjäämätön. Sekin tuntuisi turhalta, sillä tämä kakkososa vie jälleen kertomuksen päätökseen.

Ailahtelevaa on myös elokuvan tekninen puoli. Gladiator II on taitavasti kuvattu ja mukana on useita näyttäviä otoksia. Puitteiltaan leffa on huikea taidonnäyte. Lavasteet ovat parhaimmillaan uskomattomat kaikessa jylhyydessään ja puvustuskin on erinomaista. Enpä yllättyisi, jos näistä ropisisi Oscar-ehdokkuuksia. Äänimaailma rymistelee oivallisesti, mitä tukevat Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit. Parasta antia musiikeissa on toki alkuperäisleffasta kierrätetyt Hans Zimmerin kauniit melodiat. Tietokonetehosteet ovat hämmentävästi jo nyt parhaat päivänsä nähneen näköisiä. Siinä, missä alkuperäisleffa on kestänyt pääasiassa hyvin aikaa, Gladiator II:n digiefektit ovat jatkuvasti silmiinpistävät ja paikoin hassunkin viimeistelemättömät. Kokonaisuus on myös hitusen kömpelösti leikattu kasaan ja vähän väliä minusta tuntui siltä, että seasta puuttuu pätkiä. Scott on toki tunnettu siitä, että hänen elokuvistaan julkaistaan myöhemmin pidempiä leikkausversioita, joten kenties Gladiator II:stakin tulee vielä joku päivä kolmen tunnin versio.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Gladiator II, 2024, Paramount Pictures, Scott Free Productions, Red Wagon Films

Arvostelu: Philadelphia (1993)

PHILADELPHIA

Ohjaus: Jonathan Demme

Pääosissa: Tom Hanks, Denzel Washington, Jason Robards, Mary Steenburgen, Antonio Banderas, Joanne Woodward, Robert W. Castle, Ann Dowd, Adam LeFevre, John Bedford Lloyd, Charles Napier, Roger Corman, Ron Vawter ja Bradley Whitford

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 12

Philadelphia on Tom Hanksin ja Denzel Washingtonin tähdittämä draamaelokuva. Elokuva sai inspiraationsa tosielämän oikeudenkäynneistä, joissa AIDS-tartuntojensa takia potkut saaneet asianajajat Geoffrey Bowers ja Clarence Cain haastoivat firmansa oikeuteen. Elokuvatuottaja Scott Rudin haastatteli Bowersin perhettä tämän menehtymisen jälkeen ja alkoi suunnitella leffaa keskustelujen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Philadelphia sai maailmanensi-iltansa 14. joulukuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joka sai viisi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus ja maskeeraus), joista se voitti parhaan miespääosan ja laulun palkinnot, sekä kolme Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus), joista se voitti myös parhaan miespääosan ja laulun palkinnot. Laulupalkinnot menivät Bruce Springsteenin kappaleelle Streets of Philadelphia, joka voitti jopa neljä Grammy-palkintoa (vuoden kappale, paras miessolistin esitys, paras rock-kappale ja paras elokuvaa tai televisiota varten tehty kappale). Elokuva joutui kuitenkin ongelmiin, kun Bowersin perheenjäsenet haastoivat studion oikeuteen, sillä toisin kuin oli sovittu, he eivät koskaan saaneet Bowersin tarinan käytöstä luvattuja rahoja. Oikeustapaus käsiteltiin, mutta tarkempia tietoja sovittelusta ei paljastettu julkisuuteen. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä Hollywoodin merkkiteoksista, jossa ensimmäisten joukossa nostettiin homoseksuaali hahmo pääosaan ja jossa saatiin muovattua ihmisten ajatusmaailmaa AIDS-sairaudesta. Itse en ollut aiemmin nähnyt Philadelphiaa, vaikka Filmikela-arvostelusivua kirjoittava ystäväni onkin kehunut sitä minulle useasti ja hankkikin jopa leffan minulle joululahjaksi muutama vuosi sitten. Kun huomasin Philadelphian täyttävän nyt 30 vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa ja arvostella elokuvan sen juhlavuoden kunniaksi.

Asianajaja Andrew Beckett työskentelee arvostetulle philadelphialaiselle lakifirmalle, mutta hän saa potkut, kun hänen homoseksuaalisuutensa ja AIDS-sairautensa paljastuvat yhtiön johtajille. Andy päättää haastaa firman oikeuteen ja saa lopulta asianajajakseen homofoobikko Joe Millerin.

Roolistaan parhaan miespääosan Oscar- ja Golden Globe -palkinnot voittanut Tom Hanks näyttelee Andrew Beckettiä, asianajajaa, joka on vuosia salannut homouttaan ja sen jälkeen AIDSiksi äitynyttä HIV-tartuntaansa. Kun Andyn pomot Wyant-Wheeler -lakifirmassa saavat tietää asiasta, he yrittävät tekaista erään Andyn hoitaman lakitapauksen epäonnistumiseksi ja sen nojalla antavat Andylle potkut. Lakikirjansa tunteva Andy ei päätöstä purematta niele ja haastaakin firman oikeuteen. Sen tehdäkseen hän tarvitsee ulkopuolisen asianajajan apua ja lopulta usean torjunnan jälkeen Denzel Washingtonin näyttelemä Joe Miller päättää hypätä Andyn apuun - siitäkin huolimatta, että Joe on homofoobikko, joka kokee homoseksuaalisuuden vastenmieliseksi ja luonnottomaksi. Katsoja on tietty alusta alkaen Andyn puolella, toivoen tämän saavan oikeutta. Hanks on vastikään todennut haastattelussa, että nykypäivänä ei olisi enää hyväksyttävää, että hetero näyttelisi homoa ja että hän ei ottaisi roolia vastaan. Ja vaikka onkin totta, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat näyttelijät tarvitsevat enemmän näkyvyyttä, mielestäni näyttelijöiden työ nimenomaan on esittää jotakuta muuta kuin itseään. Hanks on roolissaan erinomainen, tulkiten hienosti traagista miestä, mennen jopa niin pitkälle, että hän laihdutti monia kiloja rooliaan varten. Washington on täydellinen vastapari ja pääseekin usein varastamaan valokeilan oikeussalikohtauksissa. Oli katsojana Joen ajatusmaailman puolella tai sitä vastaan, on kiinnostavaa seurata, kuinka tapauksen edetessä hänen mielenmaisemansa ja maailmankuvansa alkaa muovautua.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Jason Robards lakifirman pomona Charles Wheelerinä, Mary Steenburgen lakifirman asianajajana Coninena, Antonio Banderas Andyn poikaystävänä Miguelina, Charles Napier tuomarina, sekä Joanne Woodward ja Robert W. Castle Andyn vanhempina ja Ann Dowd ja John Bedford Lloyd Andyn sisaruksina, jotka kaikki suoriutuvat mallikkaasti rooleistaan. Yhtenä tapauksen todistajista toimivaa miestä esittää Ron Wavter, jolla oli todettu HIV-tartunta. Ohjaaja Jonathan Demmen täytyi taistella tuotantoyhtiö TriStaria vastaan, jotta sai Wavterin mukaan elokuvaan, vedoten lopulta ironiaan, jos tällaista elokuvaa tekevä studio ei suostuisi palkkaamaan HIV-tartunnan saanutta, korkeiden vakuutusmaksujen vuoksi.

Filmikela-sivua kirjoittavani ystäväni ei turhaan kehunut elokuvaa minulle (hänen arvostelunsa on luettavissa tästä klikkaamalla). Philadelphia on erinomainen lakidraama, joka onnistui liikuttamaan minua oikein tosissaan. On traagista seurata elokuvan alussa esitellyn hymyilevän, reippaan ja päättäväisen miehen matkaa sairauden tietä. Elokuvan loppupäässä laihtunut ja värit kasvoiltaan menettänyt Andy enää kähisee ja pelkkä nouseminen todistajan aitioon vie miehen voimat ja saa huimaamaan. Tuohon aikaan AIDS-hoidot olivat vielä lapsen kengissä ja niinpä katsojalle on alusta alkaen selvää, kuinka Andylle tulee käymään. Huoli onkin enemmän siinä, ehtiikö mies saada oikeutta ennen vääjäämätöntä tai tapahtuuko oikeutta lainkaan. Tuohon aikaan homoseksuaaleja ja AIDS-sairaita kohdistuvaa syrjintää esiintyi ihan oikeussalissa asti. Andyn ja Joen ei siis täydy vakuuttaa tuomaria ja valamiehiä vain Wyant-Wheelerin tekemistä laittomuuksista, vaan myös saada heidät katsomaan omien ennakkoluulojensa ja asenteidensa ohi. Peiliin katsomisen paikka on myös Joella ja niin outoa kuin se onkin nyt sanoa, mielestäni oli hyvä ratkaisu kirjoittaa hahmosta lähtökohtaisesti homofoobikko. Joen omaan matkaan kuuluu henkistä kasvua ja saman toivoo tapahtuvan myös katsomon puolella.

Elokuvan tarina on rakennettu iskevästi ja varsin mukaansatempaavasti, vaikka paikoitellen, etenkin leffan alkupäässä kerronta on aika hyppivää. Vähän väliä ruutuun ilmestyy teksti "kaksi viikkoa myöhemmin", "kolme kuukautta myöhemmin" ja niin edelleen. Tästä huolimatta käsikirjoitus tuntuu eheältä ja tarinaan jää koukkuun. Etenkin pitkät oikeussalikohtaukset ovat vangitsevaa seurattavaa ja läpi elokuvan on kirjoitettu mukaan vuoropuheluja ja monologeja, joita katsoja kuuntelee hiirenhiljaa. Tunnelma on myös fantastisesti rakennettu ja kuten saattaakin odottaa, oikeusdraamasta muodostuva jännite ja ajoittainen huumorikin saavat lopulta väistyä herkkyyden tieltä. Nessut kannattaa varata mukaan, sillä Philadelphian katselu kuivin silmin taitaa olla mahdoton tehtävä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jonathan Demme, joka oli pari vuotta aiemmin tehnyt palkintoja kahmineen hittitrillerin Uhrilampaat (The Silence of the Lambs - 1991). Demme osoittaa, ettei kyseinen mestariteos ollut pelkkä yksittäinen onnistuminen ja rakentaakin Philadelphiasta erittäin koskettavan ja väkevän draaman. Demmellä on myös silmää hyvälle visuaaliselle ilmeelle. Elokuva on taidokkaasti kuvattu ja pääasiassa väkevästi leikattu. Lavasteet ovat hienot, asut oivalliset ja Hanksin maskeeraukset palkintoehdokkuutensa ansainneet. Äänimaailmakin on hyvin työstetty ja Howard Shoren säveltämät musiikit vain korostavat surumielistä ilmapiiriä. Alussa kuultava ja palkintoja voittanut Bruce Springsteenin kappale Streets of Philadelphia on kieltämättä mainio, erityisesti sanoitustensa puolesta.

Yhteenveto: Philadelphia on erinomainen ja todella liikuttava draamaelokuva. Sen tarinaan uppoutuu täysillä ja Andyn haluaa nähdä saavan oikeutta väärinkohtelunsa takia. Tom Hanks tarjoaa yhden uransa parhaista roolitöistä AIDSia sairastavana Andyna ja huikeaa työtä tekee myös Denzel Washington, jonka asianajajahahmo Joen kehityskaari on todella vahvasti kirjoitettu. Homoihin ja HIV-sairauteen kohdistuvat vihat, pelot ja muut negatiiviset tunteet pistävät vihaksi kotisohvalla, oli kyse sitten tartunnan saaneiden surkeasta hoitamisesta tai oikeusjärjestelmänkin ennakkoluuloista. Elokuvasta löytyy useita vangitsevia tilanteita ja keskusteluja, ja etenkin oikeussalikohtauksia seuraa hiirenhiljaa. Jonathan Demmen ohjaus on väkevää, Ron Nyswanerin käsikirjoitus on hieno ja elokuva on teknisiltäkin ansioiltaan vakuuttava. Philadelphia on upea filmi, jota suosittelen todella paljon kaikille katsottavaksi edes kerran elämän aikana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Philadelphia, 1993, TriStar Pictures, Clinica Estetico

Arvostelu: Equalizer 3 - The Final Chapter (The Equalizer 3 - 2023)

EQUALIZER 3 - THE FINAL CHAPTER

THE EQUALIZER 3

Ohjaus: Antoine Fuqua

Pääosissa: Denzel Washington, Dakota Fanning, Remo Girone, Eugenio Mastrandrea, Gaia Scodellaro, Andrea Dodero, Andrea Scarduzio, Sonia Ben Ammar, David Denman ja Bruno Bilotta

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Kutsukaa McCall -televisiosarjaan (The Equalizer - 1985-1989) perustuva elokuva The Equalizer - oikeuden puolustaja (The Equalizer - 2014) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. The Equalizer 2 (2018) ei kuitenkaan saanut yhtä positiivista vastaanottoa, vaikka se tuottikin lähes yhtä paljon rahaa kuin edeltäjänsä. Jo kakkososan ilmestymisen aikaan ohjaaja Antoine Fuqua puhui mahdollisesta kolmannesta elokuvasta, mutta sen teko käynnistyi vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2022 ja nyt Equalizer 3 - The Final Chapter on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin trilogian avausosasta, mutta koin kakkosleffan edeltäjäänsä selvästi heikompana. Kävinkin katsomassa Equalizer 3 - The Final Chapterin hieman skeptisin odotuksin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.

Ampumisestaan toipuva Robert McCall päätyy suojelemaan pientä italialaiskaupunkia paikalliselta mafiaperheeltä.

Yleensä jatko-osat kaukaa kiertävä Denzel Washington nähdään jo kolmatta ja jos Suomessakin elokuvalle käytettävää lisänimeä "The Final Chapter" on uskominen, myös viimeistä kertaa Robert McCallina. Tällä kertaa entinen sotilas päätyy Italiaan, Sisilian alueella sijaitsevaan fiktiiviseen Altamonten pikkukaupunkiin, missä hän alkaa suojella asukkaita ilkikurisilta ja katalaa bisnestään pyörittäviltä rikollisilta. Washington on jälleen kerran karismaattinen roolissaan. Hänestä löytyy väkevyyttä tappokohtauksiin, mutta myös tiettyä pehmeyttä. Parhaita hetkiä ovat Washingtonin pienemmät teot ja sanat, joista osa vaikuttaisi jopa kuvaushetkellä mieleen juolahtaneilta vedoilta.

     Elokuvassa nähdään myös Dakota Fanning CIA:n talousoperaatioryhmän agenttina Collinsina, Remo Girone Altamonten paikallisena lääkärinä Enzona, Eugenio Mastrandrea poliisi Giona, Gaia Scodellaro Robertin suosiman kahvilan tarjoilijana Aminahina, sekä Andrea Dodero ja Andrea Scarduzio Altamontea sortavina Quarantan rikollisveljeksinä, Marcona ja Vincentinä. Sivunäyttelijät suoriutuvat hyvin hommistaan, joskin useamman hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Fanning on mainio CIA-roolissaan ja Dodero ja Scarduzio hoitavat tonttinsa leffan pahiksina ihan menevästi. Paras sivuosista on lääkäriä esittävä Girone, joka saa Robertin pohtimaan asemaansa maailmassa.

Denzel Washington kannattelee ison osan Equalizer 3 - The Final Chapterista yksinään harteillaan. Heikomman näyttelijän kanssa kyseessä olisi lähinnä yksi tusinatoimintaraina muiden joukossa, mutta karismaattinen Washington nostaa leffan tasoa plussan puolelle. Toinen pelastava tekijä on ihastuttava italialaiskaupunki asukkaineen, jota katsoja haluaakin nähdä Robertin suojelevan - joskin Fast & Furious X:n (Fast X - 2023), Mission: Impossible - Dead Reckoning Part Onen (2023) ja Book Club - uuden luvun (Book Club: The Next Chapter - 2023) jälkeen täytyy ihmetellä, että eikö Hollywoodissa tiedetä enää muita eurooppalaisia maita kuin Italia? Ei siinä, nätti maa, kävin siellä itsekin tänä kesänä. Jos idylliset italialaismaisemat eivät kuitenkaan lämmitä sydäntä, voi elokuva olla pitkien pätkien ajan puuduttavaa seurattavaa.

Mutta takaisin itse asiaan. Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan menevää huttua, joka toisaalta tyydyttää väkivaltaisten elokuvien fanien nälän, sisältäessään elokuvasarjan tähän mennessä tylyimpiä tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Elokuva on ajoittain niin raaka, että jos se olisi ilmestynyt vaikka 30 vuotta sitten, olisi sille luultavasti lätkäisty K18-ikärajaleima. Toimintaviihteen ystäville leffa kuitenkin voi olla pettymys. Turpaanvedot ja ampumiset lähes loistavat poissaolollaan ja pääasiassa taistelut ovat sitä, että varjoista ilmestyvä Robert lähettää hissuksiin rikollisia helvettiin. Vaikka nämä harvat kohtaukset ovatkin viihdyttäviä, jännite uupuu leffasta. Kenestäkään ei ole haastetta päähahmolle. Osa jutuista myös ratkeaa turhan helposti, etenkin loppupäässä. Equalizer 3 - The Final Chapter on parempi pakkaus kuin lattea The Equalizer 2, mutta se jää pahasti ensimmäisen The Equalizer -filmin jalkoihin.

Trilogian ohjaajana jatkaa Antoine Fuqua, joka suoriutuu kelvollisesti työstään, mutta joka ei onnistu säväyttämään muuten kuin roistojen kuolemien rankkuudella. Richard Wenkin mutkia suoriksi oikova käsikirjoitus tarjoaa tarpeeksi toimivat raamit tämänkertaiselle menolle, mutta Wenk olisi voinut haastaa Robertia enemmän, minkä pohjalta Fuqua olisi edes hetkeksi voinut saada katsojan jännittämään hahmon selviämisen puolesta. Equalizer 3 - The Final Chapter on teknisiltä ansioiltaan oivallinen, joskin leikkaus on ajoittain hieman lepsua. Leffa on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraukset rujot. Tietokonetehosteet näyttävät viimeistelemättömiltä, mutta äänimaailma jytisee miellyttävästi. Washingtonin ja italialaismaisemien ohessa leffan parasta antia ovat Marcelo Zarvosin tunnelmoivat musiikit.

Yhteenveto: Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan kelvollinen toimintajännäri, josta ei kuitenkaan toimintaa tai jännitystä erityisemmin löydy. Denzel Washington on jälleen huippuvireessä pääroolissa Robert McCallissa, kannatellen elokuvaa lähes yksin harteillaan. Tämänkertaisena tapahtumapaikkana toimiva italialaiskaupunki on ihastuttava, voittaen katsojan nopeasti puolelleen ja saaden haluamaan nähdä, kun Robert suojelee sen asukkaita. Pahiksia pistetään hengiltä todella tylyin tavoin, mutta kunnolliset turpaanvedot ja ammuskelut jäävät uupumaan. Taisteluista ei myöskään pahemmin jännitettä löydy, sillä kenestäkään ei tunnu olevan haastetta Robertille. Richard Wenkin käsikirjoitus menee toisinaan siitä, mistä aita on matalin ja erityisesti loppua kohti Wenk ryhtyy oikomaan mutkia suoriksi turhankin vauhdilla. Equalizer 3 - The Final Chapter on vioistaan huolimatta tarpeeksi kelvollinen toimintaraina, jonka luulisi uppoavan edellisosista pitäneille. Se on parempi kuin kakkosleffa, mutta jää pahasti ykkösen jalkoihin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Equalizer 3, 2023, Columbia Pictures, Sony Pictures Entertainment, Eagle Pictures, Escape Artists ZHIV Productions

Arvostelu: The Little Things (2021)

THE LITTLE THINGS

Ohjaus: John Lee Hancock

Pääosissa: Denzel Washington, Rami Malek, Terry Kinney, Natalie Morales, Jared Leto, Chris Bauer, Michael Hyatt ja Isabel Arraiza

Genre: trilleri

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 16

The Little Things on Denzel Washingtonin ja Rami Malekin tähdittämä trillerielokuva. John Lee Hancock kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen jo vuonna 1993, ehdottaen sitä Steven Spielbergille ohjattavaksi. Spielbergin mielestä teksti oli kuitenkin liian synkkä, joten Hancock kävi kyselemässä mm. Clint Eastwoodia, Warren Beattya ja Danny DeVitoa ohjaajaksi, mutta kun kaikki torjuivat hänet, Hancock päätti itse ohjata elokuvan. Kesti kuitenkin vuosia, kunnes Hancock pääsi oikeasti työstämään leffaa ja sen kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2019. Yhdysvalloissa The Little Things ilmestyi jo tammikuussa 2021, mutta Suomeen filmi saapui vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Itse kiinnostuin elokuvasta sen näyttelijäkaartin ja trailerin vuoksi, mutta odotuksiani latisti leffan saama negatiivinen palaute maailmalta. Epäröiden pistinkin The Little Thingsin pyörimään, kun se oli vihdoin saapunut Suomeen vuokrattavaksi.

Vuonna 1990 apulaissheriffi Joe Deacon kutsutaan Los Angelesiin avustamaan etsivä Jimmy Baxteria murhan tutkimuksessa, jonka tekotyyli viittaa tapaukseen, jota Deacon ei ollut vuosia aiemmin saanut selvitettyä.

Nuoren naisen murhaa selvittämään ryhtyviä apulaissheriffi Deaconia ja etsivä Baxteria näyttelevät Denzel Washington ja Rami Malek. Tuttuun tapaansa molemmat ovat nappivalinnat rooleihinsa. Karismaattinen Washington sopii täydellisesti iäkkäämmäksi ja kokeneemmaksi lainvalvojaksi, kun taas urallaan yhä nousua tekevä Malek istuu loistokkaasti nuoren ja itsevarman etsivän osaan. Tästä huolimatta he eivät täysin toimi parivaljakkona. Washington ja Malek ovat molemmat hyviä omillaan, mutta heidän kemiansa eivät oikein koskaan kohtaa elokuvan aikana - eikä tämä johdu vain siitä, että heidän esittämillään hahmoilla kestää kauan lämmetä toisilleen.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Terry Kinney Los Angelesin poliisipäällikkö Farrisina, Natalie Morales etsivä Estradana, Isabel Arraiza Baxterin vaimona Anana, sekä Jared Leto (jonka olen nähnyt neljästi esiintymässä Thirty Seconds to Mars -yhtyeensä kanssa) outona Albert Sparmana. Muuten sivunäyttelijät eivät pääse kunnolla nousemaan esille, mutta Leto tarjoaa todella erikoisen roolityön Sparmana, joka nousee nopeasti Deaconin ja Baxterin pääepäillyksi. Välillä on vaikea sanoa, kanavoiko Leto hahmonsa outoutta lahjakkaasti, vai tekeekö hän vain aika kiusallista työtä kameran edessä.

En tiedä, kuinka paljon ohjaaja-käsikirjoittaja John Lee Hancock muovasi tekstiään näiden muutaman vuosikymmenen varrella, mutta jos se on ollut 1990-luvusta asti edes pääpiirteittään samanlainen, en ihmettele, miksi useampi ohjaaja kieltäytyi elokuvan ohjaamisesta luettuaan tekstin. Hancockin käsikirjoitus on erittäin epätasainen ja lopulta lähes merkityksettömän tuntuinen. Hän selvästi yrittää sanoa filmillään jotain, mutta se sanoma on niin kömpelösti rustattu mukaan, että koko elokuva meinaa kaatua sen takia. Hän aloittaa kertomuksensa hyvin perinteisenä murhatutkimusjuonena, mutta vie elokuvan lopulta niin erilaisiin suuntiin, että katsojalle jää herkästi pettynyt - jopa petetty olo. Elokuva nappaa katsojan mukaansa esittelemällä idean, muttei koskaan vie ideaansa loppuun asti. Lukemani perusteella en ole ainoa, joka lopputekstien alettua koki, että nyt tuli heitettyä vähän päälle kaksi tuntia hukkaan. Siitä huolimatta yritin pohtia loppuratkaisua parikin päivää eri suunnilta, ennen kuin aloitin kirjoittamisen. Senkin jälkeen päädyin samaan turhautuneisuuden tunteeseen kuin heti filmin päätyttyä.

Ei The Little Things kuitenkaan huono leffa ole. Siitä löytyy paljon hyvääkin. Näyttelijäkaartiin kuuluu kolme Oscar-palkittua näyttelijää ja vaikka Leto tekeekin hieman epätasaista työtä, eikä Washingtonin ja Malekin väliltä löydy toivottua kyttäkemiaa, näitä kolmea näyttelijää seuraa mielellään. Tämän lisäksi elokuvan neo noir -tyyli ja -henki pitävät oivallisesti mukanaan, vaikkakin ruumiin löydyttyä filmin jännittävä tunnelma alkaa vähitellen hiipumaan. Elokuvan alkupää on väkevä ja lupailee tasokkaasta trilleristä. Harmillisesti lopulta Hancockin käsikirjoitus on niin heikko, etteivät muut osa-alueet onnistu pelastamaan kokonaisuutta. Filmin nimen mukaisesti Hancockin tekstissä jo ihan repliikkejä myöten pyritään painottamaan niihin "pieniin asioihin" ja vaikka yksityiskohdat ovatkin tärkeitä, eivät ne lopulta merkkaa tarpeeksi, jos isompi kokonaisuus on näin ontuva.

Ohjaajana Hancock vakuuttaa huomattavasti paremmin kuin käsikirjoituksellaan, vaikkei hän onnistukaan David Fincherin tyylin kanavoimisessa. Hancock selvästi ihailee Fincherin töitä, kuten Seitsemää (Se7en - 1995) - niin vahvaa finchermäisyyttä The Little Thingsistä löytyy. Tekniseltä puolelta elokuvasta löytyy paljon hyviä puolia. Filmi on erittäin tyylikkäästi kuvattu, mitä vain tukee onnistunut valaisu. Lavasteilla on herätetty 1990-luvun alku takaisin henkiin, viestien aikakaudesta, jolloin Hancock alun perin työsti tarinansa. Maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailmakin hyvin rakennettu tehosteista Thomas Newmanin tunnelmoiviin musiikkeihin.

Yhteenveto: The Little Things on hyvistä lähtökohdistaan huolimatta harmillisen lattea trilleri, josta jää petetty olo. Elokuva lähtee mainiosti liikkeelle, mutta murhatutkimuksen alkamisen jälkeen taso alkaa hiljalleen hiipua. Jännite katoaa vähitellen, eikä huipennus onnistu pelastamaan lopputulosta - päinvastoin, se suorastaan tympäännyttää. Denzel Washington ja Rami Malek ovat erittäin mainiot rikostutkijoina, mutta näyttelijöiden kemiat eivät kohtaa. Jared Leton suorituksen laadukkuutta on vaikea arvioida. John Lee Hancock yrittää kovasti kanavoida sisäistä Fincheriään, mutta elokuva ei vain toimi, kun sen käsikirjoitus on näin heikko. Oli kyse sitten useiden vuosien uudelleenkirjoituksista tai mistä tahansa, The Little Things on epäonnistunut jännäri, joka lähinnä haaskaa katsojansa aikaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Little Things, 2021, Warner Bros., Gran Via

Arvostelu: Training Day (2001)

TRAINING DAY

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Ethan Hawke, Denzel Washington, Scott Glenn, Eva Mendes, Cliff Curtis, Raymond Cruz, Noel Gugliemi, Dr. Dre, Peter Greene, Nick Chinlund, Charlotte Ayanna, Harrin Yulin, Tom Berenger, Raymond J. Barry, Macy Gray ja Snoop Dogg
Genre: rikos, draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Training Day on Denzel Washingtonin tähdittämä rikoselokuva, mikä lähti liikkeelle David Ayerin käsikirjoituksesta. Ayer oli jo työstämässä filmin tarinaa, kun hän kiehtoutui Los Angelesissa jengejä vastaan taistelevasta CRASH-poliisiyksiköstä, joka oli paljastunut korruptoituneeksi ja jengien kanssa yhteistyötä tekeväksi. Tämä muokkasi tekstin lopulliseen muotoonsa, minkä pohjalta ohjaaja Antoine Fuqua aloitti kuvaukset kesällä 2000. Leffaa jopa saatiin kuvattua oikeilla jengikaduilla Los Angelesissa, mihin jengit eivät olleet aiemmin antaneet lupaa. Lopulta Training Day sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 2. syyskuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli menestys ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa myös sai kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan miespääosan palkinnon. Itse olin tiennyt Training Daysta jo pidemmän aikaa, mutten ollut koskaan ennen nähnyt sitä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa sen ja samalla myös arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Huumepoliisiksi pyrkivä Jake Hoyt määrätään etsivä Alonzo Harrisin arvioitavaksi. Koulutuspäivänään Jake joutuu kohtaamaan kaikenlaista ja hänen käsityksensä koko työstä alkaa vähitellen muuttua.

Elokuvasta Oscar-ehdokkuuden saanut Ethan Hawke näyttelee konstaapeli Jake Hoytia, joka on innokkaasti siirtymässä huumepoliisin hommiin, uskoen voivansa tehdä sankaritekoja ja parantaa Los Angelesia. Jo ensimmäisen vartin aikana Jake saa kuitenkin huomata olleensa aivan liian sinisilmäinen. Koulutuspäivänsä aikana hahmo alkaakin kokea suurta muutosta ja on mielenkiintoista seurata, kun naiivista keltanokasta alkaa kuoriutua katu-uskottavampi kyttä.

     Hawke on erittäin hyvä roolissaan, mutta jää lopulta täysin Denzel Washingtonin varjoon, joka on elokuvan todellinen tähti. Washington voitti Oscar-palkinnon roolityöstään etsivä Alonzo Harrisina ja täysin ansaitusti. Washington huokuu karismaa eksentrisenä huumekyttänä, joka ei todellakaan tee asioita ohjekirjan mukaisesti. Hän on hauska, uhkaava, viihdyttävä ja karmiva, luoden hahmon, jota on aivan mahtavaa seurata elokuvassa, mutta jollaista ei koskaan haluaisi tavata tosielämässä. Olisikin kiinnostavaa tietää, kuinka iso osa Alonzosta oli käsikirjoituksessa ja kuinka paljon Washington improvisoi mukaan. Hän valtaa elokuvan itselleen heti saapuessaan mukaan kuvioihin ja jo yksinään tekee filmistä vangitsevaa seurattavaa.

     Leffasta löytyy muutenkin paljon hyviä roolisuorituksia. Scott Glenn on mainio huumediilerinä ja Cliff Curtis, Raymond Cruz ja Noel Gugliemi veikeät rikoskolmikkona. Eva Mendes tekee yhden uransa ensimmäisistä elokuvarooleista Alonzon tyttöystävänä, minkä lisäksi rap-artisti Snoop Dogg ja laulaja Macy Gray tekevät pienet roolit rikollisina.

Training Day osoittautui erinomaiseksi rikosjännäriksi, joka piti minut tiukasti mukanaan läpi parin tunnin kestonsa. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo yhden koulutuspäivän tapahtumat, mihin mahtuu kaikenlaista tappeluista ampumavälikohtauksiin ja takaa-ajoista suuriin paljastuksiin. Hienoa on, kuinka upeasti ja uskottavasti päähenkilön kehityskaari on saatu kirjoitettua. Kehitys on suuri, vaikka kaikki tapahtuukin yhden päivän aikana. Hawken ja Washingtonin kemiat kohtaavat täydellisesti ja katsojana on heti valmis hyppäämään heidän matkaansa pidättämään päihderikollisia. Mutta pian niin Jakelle kuin katsojallekin isketään esiin totuus. Kun Jake kertoo Alonzolle, miksi hän haluaa huumepoliisiksi, Alonzo nauraa tälle päin naamaa. Ei Los Angelesin rikollisuutta päihitetä leikkimällä sankaripoliisia. Poliisit tekevät kyseenalaisia ja jopa rikollisia tekoja, jotta saavat rikollisia päihitettyä ja Jaken moraali pistetään kaiken aikaa koetukselle.

Juurikin tämä moraalin tökkiminen pitkin leffaa pitää homman kutkuttavana. Yrittääkö Jake kaikesta huolimatta hoitaa hommat rehdisti ja lain mukaan, vai taipuuko hän käyttämään Alonzon arveluttavia metodeja? Poliisien ja rikollisten välistä suhdetta pohdiskellaan kiehtovasti ja iskevän lisäyksen elokuvaan tuo viime vuosien aikana yhä vain isommin uutisiin nousseet tapaukset poliisien vallan väärinkäytöstä. Korruptio on kuitenkin niin syvälle uppoutunut, että katsoja alkaa vähemmästäkin pohtimaan, mitä asialle voi edes tehdä, jos lainvalvojat ovat pahoja? Kuka pistää heidät vastuuseen teoistaan? Jännitettä pääkaksikon välillä rakennetaan vakuuttavasti, kunnes kaikki eskaloituu erittäin tiivistunnelmaisessa loppuhuipennuksessa.

Ohjaaja Antoine Fuqua rakentaa loistokkaasti tunnelmaa, kasvattaen jännitettä vähitellen. Fuqua syventyy hienosti rikollisiin henkiin ja saa näyttelijöistään kaiken irti. Käsikirjoituksesta vastaava David Ayer saattaa tehdä tässä uransa parasta työtä, sillä tämän jälkeen hänen filmografiaansa on kuulunut aikamoisia epäonnistumisia (köh, vuoden 2016 Suicide Squad, köh). Teknisestikin Training Day on onnistunut. Kuvaus on tyylikästä, mitä tukee oiva valaisu etenkin loppuleffassa. Värimaailmakin on oivallisesti tyylitelty. Lavasteet ovat hienot, kuten myös asut. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Mark Mancinan säveltämät musiikit tuovat oman panoksensa leffan tunnelmaan.

Yhteenveto: Training Day on loistokas rikosjännäri, joka saa pelkän yhden päivän tapahtumista kerrottua vaikuttavan tarinan. Ethan Hawke ja Denzel Washington ovat nappivalinnat rooleihinsa keltanokkapoliisiksi ja konkarikytäksi, joiden ajatusmaailmat ja moraalit kohtaavat useasti koulutuspäivän aikana. Molemmat hahmot ovat kiinnostavia ja näyttelijöiden kemiat osuvat täysillä yhteen. Washington ehdottomasti ansaitsi Oscar-pystinsä. Elokuva pitää todella tiukasti mukanaan, tarjoten oivaa huumoria, sekä jännittäviä vaaratilanteita sopivassa suhteessa. Meno käy kaiken aikaa tiivistunnelmaisemmaksi, kunnes kaikki eskaloituu väkevässä lopetuksessa. Antoine Fuquan ohjaus on lahjakasta ja David Ayerin käsikirjoitus yllättävänkin hyvä. Kaiken kaikkiaan Training Day on kova teos, joka toimii täysillä yhä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Training Day, 2001, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Outlaw Productions, WV Films II

Arvostelu: The Equalizer 2 (2018)

THE EQUALIZER 2

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Denzel Washington, Ashton Sanders, Melissa Leo, Pedro Pascal, Bill Pullman, Orson Bean, Garrett Golden, Adam Karst ja Kazy Tauginas
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 16

Kutsukaa McCall -televisiosarjaan (The Equalizer - 1985-1989) perustuva elokuva The Equalizer - oikeuden puolustaja (The Equalizer - 2014) oli pieni hitti, joten tekijät päättivät tehdä jatkoa. Jo ennen ensimmäisen osan ilmestymistä Sony Pictures- ja Escape Artists -yhtiöt suunnittelivat jatkoa, mutta ohjaaja Antoine Fuqua oli sitä mieltä, että hän tekisi toisen osan vain, jos päätähti Denzel Washington ja katsojat haluaisivat tarinan jatkuvan. Lopulta Fuqua ja Washington suostuivat tekemään toisenkin elokuvan ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2017. The Equalizer 2 sai ensi-iltansa kesällä 2018 ja se tuotti edeltäjänsä tavoin tarpeeksi hyvin, jotta sitä voi kutsua menestykseksi. Leffa ei kuitenkaan saanut kummoista vastaanottoa kriitikoilta. Itse en nähnyt leffaa, kun se saapui Suomen teattereihin. Olin suunnitellut katsovani ja arvostelevani sarjan molemmat osat viime vuonna, mutta jostain syystä se ei toteutunutkaan. Kun The Equalizer 2 oli vihdoin ilmestynyt vuokrattavaksi, katsoin ensimmäisen osan uudestaan ja koska pidin siitä todella paljon, hankin jatko-osan pari päivää myöhemmin Blockbusterista ja katsoin sen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa The Equalizer - oikeuden puolustaja!

Robert McCall on ryhtynyt kuskiksi ja yrittää samalla auttaa hädässä olevia ihmisiä. Hän joutuu kuitenkin kohtaamaan menneisyytensä, kun hänelle läheinen henkilö tapetaan.

Denzel Washington palaa Robert McCallin rooliin, mikä oli aikamoinen yllätys, sillä tätä ennen Washington ei ollut tehnyt jatko-osaa millekään elokuvalleen, eikä ole siis näytellyt samaa hahmoa kahta kertaa! Tähän osaan hän sopii yhä erinomaisesti ja onkin hienoa jälleen hypätä Robertin mukaan, kun tämä muuttaa näkemiään vääryyksiä maailmassa. Robertista on tullut jonkin sortin naamiokostaja, sillä päivisin hän elää tavallista elämää kuskaten ihmisiä paikasta toiseen ja yöllä hän lähtee hakkaamaan roistoja. Naamiota Robert ei tosin käytä, joten kai hän on vain kostaja.
     Edellisestä leffasta tutut Susan (Melissa Leo) ja Brian Plummer (Bill Pullman) tekevät myös paluun. Susan on huomattavasti tärkeämmässä roolissa kuin edellisessä osassa, mutta Brian jää edelleen aika taustalle, mikä on harmi, sillä Avaruusboltseista (Spaceballs - 1987) tuttua Pullmania näkisi mielellään enemmänkin. Hahmot eivät ole erityisen kiinnostavia, mutta onnistuvat edellistä osaa paremmin tuomaan kunnon lisän tarinaan.
     Uusina hahmoina leffassa esitellään Susanin työpari Dave (Pedro Pascal), sekä Robertin naapurustossa asuva nuori poika Miles (Ashton Sanders), joka on siinä mielessä samanlainen hahmo kuin edellisen osan Chloë Grace Moretzin näyttelemä Teri, että molemmat ovat huonoilla poluilla kulkevia nuoria, joita Robert yrittää sysätä parempaan suuntaan.

The Equalizer 2 on ihan menevä filmi yksinään, mutta The Equalizer - oikeuden puolustajan jatko-osana se tuottaa pettymyksen. Elokuvasta ei löydy lainkaan sitä samaa koukuttavaa jännittävyyttä kuin edellisestä osasta, eikä sen tarina ole läheskään yhtä mielenkiintoinen. Ensimmäinen osa käytti alussa erinomaisesti aikansa esitelläkseen Robertin ja näyttääkseen, kuinka hänelle kehkeytyy halu suojella Teriä, jolloin Terin joutuessa sairaalaan, katsoja lähtee vihaisena kostoreissulle Robertin kanssa. Vaikka tässäkin Robertilla on kostettavaa, ei siihen ole löydetty samaa painoarvoa, mikä tekisi tarinasta läheskään yhtä vakuuttavan. The Equalizer 2:lla tuntuu myös kestävän todella kauan käynnistyä. Ensimmäinen puolisko käyttää kyllä aikaansa kostotarinan pohjustamiseen, mutta samalla se käyttää ihan liikaa aikaa näyttääkseen Robertin uuden elämän kulkua. Onhan se mukava nähdä, mitä Robert tekee nykyään, mutta filmi kokee pakottavaa tarvetta keskittyä hänen asiakkaisiinsa enemmän kuin katsojaa kiinnostaisi. Etenkin vanha Samuel (Orson Bean) taulupakkomielteensä kanssa on erittäin tylsä lisäys. Elokuvan vahvin puoli on selvästi Robertin ja Milesin välille syntyvä isä-poika -henkinen suhde. Kaksikon kohtaukset ovat parhaimmillaan erittäin mainioita ja suhdetta syvennetään läpi leffan paremmin kuin edellisessä osassa Robertin ja Terin välillä, kun Teri lähestulkoon katosi koko loppuelokuvasta jouduttuaan sairaalaan.

Kyseessä on huomattavasti selkeämpi toimintaelokuva kuin edeltäjänsä. Leffa ei malta rakentaa jännitettään, sillä se haluaa vain päästä räiskinnän ja mäiskinnän kimppuun. Toimintapuolelta löytyy tässäkin onnistuneita kohtauksia, mutta harmillisesti lopputaistelu jättää toivomisen varaa. Taistelun lokaatio on veikeä idea, mutta tarinan pahikset ovat niin tylsiä ja mitäänsanomattomia tapauksia, ettei taistelu jaksa erityisemmin innostaa. Siitä, kuten muustakin filmistä, löytyy hyvät hetkensä, mutta lopputulos jää aika keskinkertaiseksi, eikä elokuva saavuta lainkaan ensimmäisen osan todella hyvää tasoa.

Elokuvan tuottamaa pettymystä korostaa se, että ohjaajana toimii edelleen Antoine Fuqua, joka ei löydä samaa iskua kuin edellisessä osassa. The Equalizer 2 ei tunnu samalla lailla intohimoprojektilta kuin ensimmäinen osa, vaan Fuqua vaikuttaa tehneen leffan hieman siihen suuntaan. Richard Wenkin käsikirjoituskaan ei ole yhtä toimiva ja hänen kirjoittama roistokäänteensä on aivan liian laiska tähän filmiin. Elokuva on kuitenkin taidokkaasti kuvattu suurimmaksi osaksi (mukana on yksi häikäisevän upea kuva kesken toimintakohtausta autossa), eikä tekniseltä puolelta erityisemmin mitään haukuttavaa löydy, jos ei lasketa sitä, että leikkauksessa olisi voinut karsia turhia pois (köh kaikki Samuelia koskeva köh!). Äänimaailmassa on tehty hienoja juttuja etenkin lopputaistelun aikana, mutta tässäkään leffassa Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit eivät nouse esille.

Yhteenveto: The Equalizer 2 on harmillinen pettymys erittäin mainion The Equalizer - oikeuden puolustajan jälkeen. Elokuvasta löytyy todella hyvä ihmissuhde Robertin ja uuden Miles-nuorukaisen väliltä, mutta kaikki muu leffassa on aika keskinkertaista ja unohdettavaa kamaa. Toimintakohtauksista löytyy hetkensä, mutta kun leffa ei tee yhtä hyvää työtä pohjustuksen kanssa kuin edellinen osa, eivät tappelut nappaa mukaansa tai pistä jännittämään. Varsinkin lopputaistelu on yllättävän innotonta ammuskelua. Elokuvaan on myös tungettu liikaa tavaraa ja etenkin vanhan Samuelin juonikuvio taulunsa kanssa kuuluisi poistettuihin kohtauksiin kaikessa turhuudessaan. Lisäksi tarinalla kestää aivan liian kauan käynnistyä. Denzel Washington on edelleen todella mainio Robert McCallina ja Ashton Sanders on oiva valinta nuoren Milesin rooliin, mutta muuten näyttelijät eivät oikein vakuuta. On vaikea uskoa, että ohjaajana toimii yhä Antoine Fuqua, sillä elokuva on huomattavasti keskinkertaisemmin toteutettu kuin edeltäjänsä. Jos pidit The Equalizer - oikeuden puolustajasta, voi The Equalizer 2:nkin katsoa sujuvasti, mutta eipä siitä jää paljoa mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Equalizer 2, 2018, Columbia Pictures Corporation, Escape Artists, Fuqua Films, Lonetree Entertainment, Mace Neufeld Productions, Sony Pictures Entertainment, ZHIV Productions

Yhteistyössä:

Arvostelu: The Equalizer - oikeuden puolustaja (The Equalizer - 2014)

THE EQUALIZER - OIKEUDEN PUOLUSTAJA

THE EQUALIZER

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Denzel Washington, Marton Csokas, Chloë Grace Moretz, Johnny Skourtis, David Harbour, David Meunier, Melissa Leo, Bill Pullman, Haley Bennett ja Vladimir Kulich
Genre: trilleri, toiminta
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 16

The Equalizer - oikeuden puolustaja on Denzel Washingtonin tähdittämä toimintaelokuva, mikä pohjautuu kasaritelevisiosarjaan Kutsukaa McCall (The Equalizer - 1985-1989). Vuonna 2010 ilmoitettiin, että Russell Crowe olisi kiinnostunut näyttelemään pääosaa sarjaan perustuvassa elokuvassa, mutta 2011 hänet vaihdettiin Washingtoniin. Kuvaukset alkoivat kesällä 2013 ja lopulta The Equalizer - oikeuden puolustaja sai ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 2014 (Suomeen leffa saapui vasta syksyllä). Elokuva sai hieman ristiriitaiset arviot, mutta oli kuitenkin aikamoinen hitti. Itse näin leffan muistaakseni vuonna 2015 isäni kanssa, mutta katsoimme sen yöllä ja nukahdin parissa kohtaa, joten en muista filmistä lähes mitään. Olen välillä pohtinut katsovani elokuvan kunnolla uudestaan ja kun ilmoitettiin, että leffa saisi jatkoa, ajattelin toteuttaa tämän. Tästä huolimatta en katsonut elokuvaa ennen The Equalizer 2:n (2018) ilmestymistä teattereihin ja päätin lopulta odottaa, että jatko-osa saapuisi vuokralle, jotta voisin katsoa molemmat rauhassa kotona. Kun The Equalizer 2 ilmestyi vuokrattavaksi, lainasin isältäni ensimmäisen osan ja katsoin sen eräänä aamuna uudestaan... tai noh, ensimmäistä kertaa kokonaan.

Yksinäinen kodintarvikeliikkeen työntekijä Robert McCall käy iltaisin kuppilassa, missä hän tutustuu nuoreen prostituoituun tyttöön, Teriin. Kun Teri eräänä yönä hakataan henkihieveriin, Robert päättää kostaa tämän tekijöille. Samalla hän päätyy kuitenkin häiritsemään venäläisen rikollisjengin hommia, joka ottaa Robertin kohteekseen.

Robert McCall (Denzel Washington) vaikuttaa nopeasti vilkaistuna täysin normaalilta hepulta, joka käy hyvin tavallisessa paikassa töissä ja viettää illat lukien kirjaa ja juoden teetä kahvilassa. Kuitenkin kun häntä katsoo pidempään, voi huomata, että Robert piilottelee jotain ja ettei hän todellakaan ole sitä, miltä aluksi vaikutti. Kyseessä on todella kiehtova päähenkilö, jonka taustoja avataan mielenkiintoisesti läpi leffan. Parasta hahmossa kuitenkin on, että häntä on saatu näyttelemään Denzel Washington, joka on erinomainen valinta rooliin. Washington onnistuu olemaan kylmä kostaja, kuten myös täysin tavallinen heppu ja saa nämä kaksi täysin erilaista persoonaa tuntumaan samalta hahmolta. Washington osoittaa lahjakkuutensa useaan otteeseen filmin aikana ja lopulta on vaikea kuvitella ketään muuta hahmoksi.
     Nuorta prostituoitua, Teriä, jonka Robert ottaa suojelukseensa, esittää Chloë Grace Moretz. Itse olen aina pitänyt Moretzia lahjakkaana nuorena näyttelijänä. Jopa kehnommissa elokuvissa Moretz onnistuu vakuuttamaan. Tässä hän omaksuu rikkinäisen nuoren tytön roolin täydellisesti. Robertin tavoin Teriäkin selvästi vaivaa vaikea menneisyys, jota hän yrittää piilottaa käyttäytymisellään. Ainoa harmi Moretzin kohdalla on, että kun hänet on mukiloitu sairaalakuntoon, häntä hädintuskin enää nähdään elokuvassa.
     Elokuvan roistoina nähdään venäläisen rikollisjengin jäseniä, jotka ovat hyvin tyypillisiä Hollywood-toimintafilmin kuvauksia venäläisistä rikollisista. David Meunier esittää Slavia, joka kauppaa nuoria tyttöjä, kuten Teri. Marton Csokas näyttelee Nikolai Itchenkoa, vaarallista miestä, joka lähetetään hoitelemaan Robert. Vladimir Kulich taas esittää takapirua, herra Pushkiniä. Kaikki kolme sopivat hyvin rooleihinsa ja ajavat asiansa elokuvassa. Etenkin Csokas tekee vaikutuksen häijynä tappajana.
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. Robertin työkaveri Ralphie (Johnny Skourtis), Robertille tietoa rikollisista tarjoavat Susan (Melissa Leo) ja Brian Plummer (Bill Pullman), sekä korruptoitunut etsivä Masters (David Harbour). Ralphielle on jostain syystä päätetty kirjoittaa yllättävänkin iso juonikuvio. Lopulta sen merkityksen elokuvan päätarinan kanssa ymmärtää, mutta aluksi se tuntuu hieman tarpeettomalta lisäykseltä.

Kuten alussa kerroin, ensimmäisen kerran kun näin The Equalizer - oikeuden puolustajan, katsoin sitä keskellä yötä ja nukahtelin vähän väliä. Niinpä nyt kun katsoin sen uudestaan, tuntui kuin katsoisin filmiä ensi kertaa, sillä muistin siitä loppupeleissä hyvin vähän. Lähes kaikki ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tuli siis minulle enemmän tai vähemmän yllätyksenä. Yksi isoimmista yllätyksistä itselleni oli, ettei kyseessä niinkään ole puhdas toimintaleffa, vaan enemmänkin jännäri, trilleri jolla kestää aikaa rakentaa tunnelmaansa ja hahmojaan. Toimintaa on yllättävänkin vähän ja taistelut on ripoteltu maltillisesti, jotta niissä olisi enemmän painoarvoa. Tämä oli mielestäni vain positiivinen yllätys, sillä jostain syystä minulla oli käsitys, että elokuva olisi vain sitä, kun Robert tunkeutuu erilaisiin venäläisten rikollisten piilopaikkoihin ja ampuisi kaikki. Elokuva onnistui tarjoamaan huomattavasti enemmän. Itse asiassa Robert ei oikeastaan edes ammu ihmisiä; hän pitelee asetta lähinnä uhkaillakseen. Tappamiseen hän tuntuu käyttävän kaikkea muuta, mitä käteensä saa tappelun aikana, mikä johtaa todella kekseliäisiin kuolemiin. Eräässä kohtauksessa Robert esimerkiksi murskaa roiston niskan kirjalla.

Yksi parhaimmista asioista elokuvassa on erikoinen suhde, mikä Robertin ja Terin välille luodaan. Alun kohtaukset, joissa kaksikko alkaa oikeasti tutustumaan toisiinsa kahvilassa, muuttuvat yllättävänkin koskettaviksi. Kohtaukset onnistuvat luomaan vahvan siteen hahmojen välille, jolloin kun Terille käy huonosti, on tämä täydellisesti rakennettu motivaatio Robertille lähteä kostamaan. Jos alkupää hätiköisi esitellessään hahmoja, olisi leffa luultavasti aika tylsä ja keskinkertainen, mutta nyt kun alkuun on panostettu huolellisesti, katsoja imaistaan hyvin mukaan, eikä toimintakohtauksien vähäinen määräkään haittaa, sillä tarina on niin hyvä. The Equalizer - oikeuden puolustajasta löytyy pieniä ongelmia, kuten sivujuonet, joilla on kyllä selkeä paikkansa kokonaisuudessa, mutta jotka vievät hieman liikaakin aikaa. Elokuvalla on kestoa pari tuntia ja vartti, ja siitä saisi leikattua pienesti pois, jotta kokonaisuus olisi tiiviimpi ja ytimekkäämpi paketti. Jo tällaisenaan kyseessä on kuitenkin erittäin mainio filmi.

Elokuvan on ohjannut Antoine Fuqua, joka ohjasi Washingtonia aiemmin elokuvassa Training Day (2001), mistä Washington nappasi itselleen parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Fuqua on todella taidokas tekijä, joka osaa luoda tunnelmaa hyvin, eikä hyppää suoraan pelkkään mäiskeeseen. Hän myös käsittelee toimintakohtauksia onnistuneesti, eikä luota sekaviin leikkauksiin, jolloin katsoja lähinnä hämmentyy siitä, mitä tapahtuu. Filmi on muutenkin taidokkaasti leikattu, vaikka kokonaiskestoa voisikin hieman lyhentää. Tiivistämisen olisi voinut tehdä myös jo käsikirjoitusvaiheessa. Richard Wenkin teksti on sujuvaa, mutta hän olisi voinut esimerkiksi pienentää Ralphien merkittävyyttä tarinassa. Visuaalisesti The Equalizer - oikeuden puolustaja on hieno. Se on erittäin tyylikkäästi kuvattu ja valaistu, minkä lisäksi lavastajat ovat tehneet oivaa työtä. Äänimaailma on muuten hyvin rakennettu, mutta Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit eivät nouse lainkaan esille.

Yhteenveto: The Equalizer - oikeuden puolustaja on erittäin mainio jännitysfilmi, mikä onnistuu olemaan paljon enemmän kuin tavallinen 2000-luvun kertakäyttötoiminta. Tämä johtuu pääasiassa Antoine Fuquan loistavasta ja rauhallisesta ohjaustavasta, kun hän pyrkii rakentamaan päähenkilöään ja tunnelmaansa, eikä vain pistä heti mäiskettä käyntiin. Toimintaakin löytyy, muttei erityisen suuressa määrin. Toimintakohtaukset ovat kekseliäitä, Robertin hyödyntäessä lähes kaikkea muuta aseina kuin itse aseita. Robertia esittävä Denzel Washington on tietty elokuvan kantava voima ja fantastinen valinta päärooliin. Myös Marton Csokas ja Chloë Grace Moretz tekevät mainiot roolityöt, vaikka jälkimmäinen katoaa aika tönkösti elokuvasta ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Paikoitellen elokuvan yli kaksituntinen kesto tuntuu liian pitkältä, kun hieman tarpeettomilta vaikuttavat sivujuonet saavat vähän liikaakin tilaa. Kokonaisuudessaan leffa pitää kuitenkin todella hyvin otteessaan ja suosittelenkin The Equalizer - oikeuden puolustajaa vanhempien toimintafilmien ystäville. Jos tarvitset jatkuvaa räiskimistä, ei leffa välttämättä sovi sinulle, mutta koukuttavaa jännitysnäytelmää etsiville tämä tarjoaa paljonkin. Saa nähdä, pääseekö The Equalizer 2 samalle tasolle...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Equalizer, 2014, Columbia Pictures Corporation, LStar Capital, Village Roadshow Pictures, Escape Artists, ZHIV Productions, Mace Neufeld Productions, Lonetree Entertainment

Arvostelu: The Magnificent Seven (2016)

THE MAGNIFICENT SEVEN (2016)

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Denzel Washington, Chris Pratt, Ethan Hawke, Vincent D'Onofrio, Byung-hun Lee, Manuel Garcia-Rulfo, Martin Sensmeier, Haley Bennett ja Peter Sarsgaard
Genre: western, toiminta
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16

The Magnificent Seven on uusintaversio samannimisestä elokuvasta vuodelta 1960, joka taas perustuu elokuvaan Shichinin no samurai (1954), eli suomalaisittain Seitsemän samuraita. Kumpaakaan aiempaa elokuvaa en ole nähnyt, mutta tiedän kyseessä olevan kaksi enemmän tai vähemmän ylistettyä klassikkoa, jotka todellisten elokuvaharrastajien kuuluisi nähdä ainakin kerran elämässään. Sen sijaan päädyin katsomaan tämän uuden version, joka ilmestyi jo viikkoja sitten, mutta jota en saanut aikaiseksi katsottua. Lehdistönäytöksiin en ehtinyt, mutta syyslomamaanantaina oli vihdoin aikaa käydä vilkaisemassa kyseinen westernpätkä. Odotukset olivat omalla tavallaan korkeat, mutta lähinnä kahden päätähden, etenkin Chris Prattin takia. Siinä ohessa länkkäriteemakin menisi helposti.

1800-luvun lopussa pahan Boguen pitäessä pientä Rose Creek -kaupunkia vallassaan, seitsemän miestä saapuu päihittämään Boguen.

Tämän elokuvan "seitsemän rohkeaa miestä" ovat aika hätäisesti kasattu jengi. Porukan johtoasemassa on haastemies Sam Chisolm, jota näyttelee Denzel Washington. Washington ei tunnu hirveästi isomman luokan elokuvia tekevän tällä hetkellä ja onkin hienoa nähdä hänet vihdoin valkokankaalla. Tuttuun tapaansa Washington suoriutuu roolistaan oivallisesti ja sopii johtohahmoksi täydellisesti.
     Guardians of the Galaxylla (2014) minut vakuuttanut Chris Pratt näyttää jälleen, että hänet on luotu näyttelijäksi. Prattilta löytyy todella paljon karismaa ja itsevarmuutta, ja hän suoriutuu tässäkin elokuvassa mallikkaasti roolistaan. Hän näyttelee korttitemppuja tekevää Faradayta, joka on myös erittäin hyvä ampumaan ja heittämään hyviä heittoja muille hahmoille.
     Ethan Hawke näyttelee jonkin sortin legendaa, Goodnight Robicheauxia, joka tuntuu olevan taidoiltaan heikompi kuin mitä hänestä kerrotut jutut antavat ymmärtää. Goodnightin hahmosta ei oikein saa kunnon otetta, mutta Hawke on tehnyt parhaansa näyttelemisessään. Goodnightin apurina toimii tiimin neljäs jäsen, Byung-hun Leen näyttelemä Billy Rocks, joka on kova poika veitsiensä kanssa. Omasta mielestäni ainakin Billy oli mielenkiintoisempi kuin itse Goodnight. Pitäisiköhän sitä muuttaa oma nimi näin suomalaisittain, että olisin "Hyvääyötä"...
     Tiimiin kuuluvat myös Vincent D'Onofrion näyttelemä Jack Horne, isokokoinen mies, jota muut vertaavat välillä karhuun ja joka puhuu hieman hassusti; Martin Sensmeierin esittämä paikoitellen-hieman-stereotypinen intiaani Red Harvest, joka on hiljainen, mutta tappava kaveri; sekä Manuel Garcia-Rulfon näyttelemä meksikolainen Vasquez, joka lähinnä tuntuu vain roikkuvan porukan mukana, eikä hänen mukanaoloaan välillä edes muista.
     The Magnificent Seven -porukan kokoamisen aloittaa häiritsevän paljon Jennifer Lawrencelta näyttävän Haley Bennettin esittämä rouva Emma Cullen, joka haluaa saada kostetuksi miehensä kuoleman, jonka Boguen joukot olivat aiheuttaneet. Tämä on lyhyen ajan sisällä toinen kerta, kun näen Bennettin elokuvassa ja tähän mennessä hän on vaikuttanut lupaavalta näyttelijältä. Tässä hän näyttää olevansa myös kova mimmi, jolle ei kannata ryttyillä. Emman kanssa ryhmää etsii Teddy Q (Luke Grimes), joka ei loppujen lopuksi kovin paljoa tunnu tekevän.
     Elokuvan pahista, Bogueta näyttelee Peter Sarsgaard. Aluksi minun oli erittäin vaikeaa ottaa Sarsgaardia tosissaan, sillä minulle tuli vain mieleen hänen hirveä roolisuorituksensa Green Lanternissa (2011). Onneksi hän on tässä kuitenkin ihan hyvä, vaikkei kovin ihmeellinen tai erityisen uhkaava pahis olekaan kyseessä.

Elokuvan alussa kerrotaan, kuinka Bogue ja hänen miehensä sortavat Rose Creekin kaupunkia ja kaupungin asukkaat haluavat nousta vastarintaan. Viimeinen pisara on, kun Boguen miehet polttavat kaupungin kirkon. Emma lähtee etsimään avukseen oikeita taistelijoita, jotta kaupungin kokema kurjuus loppuisi. Emma löytää Samin ja Faradayn, joiden avulla hän kokoaa joukkoon vielä viisi muuta, joista osa päätyy mukaan hieman vahingossa.

The Magnificent Sevenin juoni on erittäin yksinkertainen. Pahiksia vastaan tarvitaan taistelijoita, taistelijat haetaan ja sitten taistellaan. Ajattelin, että kun kyseessä on uusi versio ylistetystä klassikosta, niin juoni olisi jollain tapaa todella erityinen, mutta se olikin yllättävän simppeli. Elokuva kulkee todella suoraviivaisesti eteenpäin, eikä tuo katsojille minkäänlaisia käänteitä kestonsa aikana. Tavallaan olen pettynyt, mutta tavallaan mietin, tarvitseeko elokuva sen kummempia? Paikoitellen kyseessä on hieman pitkästyttävä elokuva; lähinnä silloin kun siinä avataan seitsemän päähenkilön taustoja. Kaikille ei tunnu kuitenkaan olevan kovin paljoa aikaa, eikä The Magnificent Seven -ryhmä ole nimensä mukaisesti kovinkaan "magnificent". Sitten kun vihdoin taistellaan, niin kyseessä on erittäin tyylikkään näköinen leffa, mutta sitä ennen se ei kovin paljoa nappaa mukaansa. Ilman päätähtiään ja hyvää huumoria elokuva ei varmasti toimisi edes näin kivasti. Kyseessä onkin siis vain "ihan kiva" elokuva, joka on aika tyhjentävä kokemus, kun sitä tarkemmin miettii. Hirveästi mitään syvällistä on turha hakea, eikä kovin suuria moraalisiakaan juttuja tunnu elokuvassa esiintyvän. Nopeammalla temmolla tämä toimisi paremmin ja sen voisi laskea helpoksi popcornviihteeksi, mitä tosin alkuperäinen Seitsemän samuraita ei varmasti ole. Hieman ihmettelin, miksi elokuvan ikäraja oli 16, sillä ei se mielestäni niin rajulta tuntunut. Välillä heitetään kirosanoja, mutta verta ei tunnu olevan nimeksikään.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Antoine Fuqua, joka on työskennellyt Denzel Washingtonin kanssa jo kaksi kertaa aiemmin, elokuvissa Training Day (2001) ja The Equalizer (2014). Fuqualla tuntuu olevan näyttelijäohjaus ihan hallussa, mutta muuten paketti ei tunnu täysin kokonaiselta. Leikkauspöydällä olisi voinut hieman tiivistää rohkeammin. Vaikka muutamat kuvat ovatkin epätarkkoja, niin elokuva on yleisesti ottaen kuvattu erinomaisesti. Etenkin lopun taistelu on todella näyttävän näköinen. Visuaalisesti länkkärimeininki on hyvin saatu toteutettua ja siitä voi onnitella ainakin lavastus- ja puvustustiimejä. Elokuvan musiikista vastaavat Simon Franglen ja James Horner, jotka ovat luoneet oikein menevän soundtrackin elokuvalle. Äänimaailma rikastuttaa myös westerntunnelmaa.

Yhteenveto: The Magnificent Seven on valitettavasti aika lattea pätkä, mutta on siinä onneksi hyvät hetkensä, joiden ansiosta se on tasolla "ihan kiva". Westerntunnelma on hyvin saatu tehtyä ja päätähdet ovat oikein mainioita. Juoni on erittäin yksinkertainen ja oli pettymys, ettei siinä ollut minkäänlaisia käänteitä ja yllätyksiä. Lopputaistelu on hieno ja useasti elokuva onnistuu naurattamaan, mutta kovin kummoisesta pätkästä ei ole kyse. Välillä tarina tuntui laahaavan ja kävi tylsäksi. Se olisi muuten selkeä viihde-elokuva, mutta hitaalla temmollaan se ei täysin sovi siihen kategoriaan. Korkeahkon ikärajan takia odotin rajumpaa menoa ja olinkin hieman pettynyt, ettei siinä ollut mielestäni asioita, joiden takia se olisi selkeästi K16. Kovin suurta houkutusta ei tästä herännyt nähdä alkuperäistä versiota elokuvasta, mutta täytyyhän se jossain kohtaa katsoa. Jos elokuva kiinnostaa, niin kannattaahan se vilkaista, mutta ei siitä kannata elokuvalipun hintaa välttämättä pulittaa, vaan kannattaa odottaa vuokrausmahdollisuutta. Jos on ihan pakko päästä pitkästä aikaa näkemään lännenelokuva valkokankaalta, niin sitten kannattaa toki mennä katsomaan.

Kirjoittanut: Joonatan, 18.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
The Magnificent Seven, 2016, Metro-Goldwyn-Mayer Pictures, Columbia Pictures, LStar Capital, Village Roadshow Pictures, Pin High Productions, Escape Artists, Fuqua Films