Arvostelu: The Little Things (2021)

THE LITTLE THINGS

Ohjaus: John Lee Hancock

Pääosissa: Denzel Washington, Rami Malek, Terry Kinney, Natalie Morales, Jared Leto, Chris Bauer, Michael Hyatt ja Isabel Arraiza

Genre: trilleri

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 16

The Little Things on Denzel Washingtonin ja Rami Malekin tähdittämä trillerielokuva. John Lee Hancock kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen jo vuonna 1993, ehdottaen sitä Steven Spielbergille ohjattavaksi. Spielbergin mielestä teksti oli kuitenkin liian synkkä, joten Hancock kävi kyselemässä mm. Clint Eastwoodia, Warren Beattya ja Danny DeVitoa ohjaajaksi, mutta kun kaikki torjuivat hänet, Hancock päätti itse ohjata elokuvan. Kesti kuitenkin vuosia, kunnes Hancock pääsi oikeasti työstämään leffaa ja sen kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2019. Yhdysvalloissa The Little Things ilmestyi jo tammikuussa 2021, mutta Suomeen filmi saapui vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Itse kiinnostuin elokuvasta sen näyttelijäkaartin ja trailerin vuoksi, mutta odotuksiani latisti leffan saama negatiivinen palaute maailmalta. Epäröiden pistinkin The Little Thingsin pyörimään, kun se oli vihdoin saapunut Suomeen vuokrattavaksi.

Vuonna 1990 apulaissheriffi Joe Deacon kutsutaan Los Angelesiin avustamaan etsivä Jimmy Baxteria murhan tutkimuksessa, jonka tekotyyli viittaa tapaukseen, jota Deacon ei ollut vuosia aiemmin saanut selvitettyä.

Nuoren naisen murhaa selvittämään ryhtyviä apulaissheriffi Deaconia ja etsivä Baxteria näyttelevät Denzel Washington ja Rami Malek. Tuttuun tapaansa molemmat ovat nappivalinnat rooleihinsa. Karismaattinen Washington sopii täydellisesti iäkkäämmäksi ja kokeneemmaksi lainvalvojaksi, kun taas urallaan yhä nousua tekevä Malek istuu loistokkaasti nuoren ja itsevarman etsivän osaan. Tästä huolimatta he eivät täysin toimi parivaljakkona. Washington ja Malek ovat molemmat hyviä omillaan, mutta heidän kemiansa eivät oikein koskaan kohtaa elokuvan aikana - eikä tämä johdu vain siitä, että heidän esittämillään hahmoilla kestää kauan lämmetä toisilleen.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Terry Kinney Los Angelesin poliisipäällikkö Farrisina, Natalie Morales etsivä Estradana, Isabel Arraiza Baxterin vaimona Anana, sekä Jared Leto (jonka olen nähnyt neljästi esiintymässä Thirty Seconds to Mars -yhtyeensä kanssa) outona Albert Sparmana. Muuten sivunäyttelijät eivät pääse kunnolla nousemaan esille, mutta Leto tarjoaa todella erikoisen roolityön Sparmana, joka nousee nopeasti Deaconin ja Baxterin pääepäillyksi. Välillä on vaikea sanoa, kanavoiko Leto hahmonsa outoutta lahjakkaasti, vai tekeekö hän vain aika kiusallista työtä kameran edessä.

En tiedä, kuinka paljon ohjaaja-käsikirjoittaja John Lee Hancock muovasi tekstiään näiden muutaman vuosikymmenen varrella, mutta jos se on ollut 1990-luvusta asti edes pääpiirteittään samanlainen, en ihmettele, miksi useampi ohjaaja kieltäytyi elokuvan ohjaamisesta luettuaan tekstin. Hancockin käsikirjoitus on erittäin epätasainen ja lopulta lähes merkityksettömän tuntuinen. Hän selvästi yrittää sanoa filmillään jotain, mutta se sanoma on niin kömpelösti rustattu mukaan, että koko elokuva meinaa kaatua sen takia. Hän aloittaa kertomuksensa hyvin perinteisenä murhatutkimusjuonena, mutta vie elokuvan lopulta niin erilaisiin suuntiin, että katsojalle jää herkästi pettynyt - jopa petetty olo. Elokuva nappaa katsojan mukaansa esittelemällä idean, muttei koskaan vie ideaansa loppuun asti. Lukemani perusteella en ole ainoa, joka lopputekstien alettua koki, että nyt tuli heitettyä vähän päälle kaksi tuntia hukkaan. Siitä huolimatta yritin pohtia loppuratkaisua parikin päivää eri suunnilta, ennen kuin aloitin kirjoittamisen. Senkin jälkeen päädyin samaan turhautuneisuuden tunteeseen kuin heti filmin päätyttyä.

Ei The Little Things kuitenkaan huono leffa ole. Siitä löytyy paljon hyvääkin. Näyttelijäkaartiin kuuluu kolme Oscar-palkittua näyttelijää ja vaikka Leto tekeekin hieman epätasaista työtä, eikä Washingtonin ja Malekin väliltä löydy toivottua kyttäkemiaa, näitä kolmea näyttelijää seuraa mielellään. Tämän lisäksi elokuvan neo noir -tyyli ja -henki pitävät oivallisesti mukanaan, vaikkakin ruumiin löydyttyä filmin jännittävä tunnelma alkaa vähitellen hiipumaan. Elokuvan alkupää on väkevä ja lupailee tasokkaasta trilleristä. Harmillisesti lopulta Hancockin käsikirjoitus on niin heikko, etteivät muut osa-alueet onnistu pelastamaan kokonaisuutta. Filmin nimen mukaisesti Hancockin tekstissä jo ihan repliikkejä myöten pyritään painottamaan niihin "pieniin asioihin" ja vaikka yksityiskohdat ovatkin tärkeitä, eivät ne lopulta merkkaa tarpeeksi, jos isompi kokonaisuus on näin ontuva.

Ohjaajana Hancock vakuuttaa huomattavasti paremmin kuin käsikirjoituksellaan, vaikkei hän onnistukaan David Fincherin tyylin kanavoimisessa. Hancock selvästi ihailee Fincherin töitä, kuten Seitsemää (Se7en - 1995) - niin vahvaa finchermäisyyttä The Little Thingsistä löytyy. Tekniseltä puolelta elokuvasta löytyy paljon hyviä puolia. Filmi on erittäin tyylikkäästi kuvattu, mitä vain tukee onnistunut valaisu. Lavasteilla on herätetty 1990-luvun alku takaisin henkiin, viestien aikakaudesta, jolloin Hancock alun perin työsti tarinansa. Maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailmakin hyvin rakennettu tehosteista Thomas Newmanin tunnelmoiviin musiikkeihin.

Yhteenveto: The Little Things on hyvistä lähtökohdistaan huolimatta harmillisen lattea trilleri, josta jää petetty olo. Elokuva lähtee mainiosti liikkeelle, mutta murhatutkimuksen alkamisen jälkeen taso alkaa hiljalleen hiipua. Jännite katoaa vähitellen, eikä huipennus onnistu pelastamaan lopputulosta - päinvastoin, se suorastaan tympäännyttää. Denzel Washington ja Rami Malek ovat erittäin mainiot rikostutkijoina, mutta näyttelijöiden kemiat eivät kohtaa. Jared Leton suorituksen laadukkuutta on vaikea arvioida. John Lee Hancock yrittää kovasti kanavoida sisäistä Fincheriään, mutta elokuva ei vain toimi, kun sen käsikirjoitus on näin heikko. Oli kyse sitten useiden vuosien uudelleenkirjoituksista tai mistä tahansa, The Little Things on epäonnistunut jännäri, joka lähinnä haaskaa katsojansa aikaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Little Things, 2021, Warner Bros., Gran Via

Arvostelu: The Founder (2016)

THE FOUNDER (2016)

Ohjaus: John Lee Hancock
Pääosissa: Michael Keaton, Nick Offerman, John Carroll Lynch, Laura Dern, Kate Kneeland, Patrick Wilson, Linda Cardellini ja B.J. Novak
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 7

En tiedä miksi, mutta kun kuulin, että pikaruokaketju McDonald'sista on tulossa elokuva, oletin heti, että se olisi animaatioelokuva elävistä hampurilaisista, ranskalaisista perunoista sun muista ruoista. Se saattoi johtua viime syksyn Sausage Partysta (2016) ja tänä syksynä ilmestyvästä The Emoji Moviesta (2017), mutta olihan se silti todella outoa. Saadessani selville, että kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo McDonald'sin syntyajoista, kiinnostuin todella paljon. Kyseessä on yksi maailman suurimmista ravintolaketjuista ja onkin ihme, jos aiheesta ei oikeasti ole tehty elokuvaa aiemmin. En tunne ketään, joka ei olisi koskaan joko syönyt McDonald'sissa tai edes käynyt ravintolan sisällä. Jo pelkkä nimi on tunnettu todella useissa paikoissa ympäri maailman, kuten myös McDonald'sin keltainen M-kirjain. Itse käyn McDonald'sissa useammin kuin kai pitäisi, mutta niinhän se vain on, että sieltä saa nopeasti ja halvalla jotain äkkinäiseen nälkään. Kun näin The Founderin trailerin, tajusin, etten ihan oikeasti tiedä, mistä ravintolaketju on saanut alkunsa ja odotin vielä enemmän näkeväni elokuvan. En odottanut ihmeitä, mutta mielenkiinnolla kävin katsomassa elokuvan.

Kaiken maailman asioita kauppaava Ray Kroc päätyy syömään McDonaldin veljesten hampurilaisravintolassa ja innostuu pikaruokakonseptista niin paljon, että hän haluaa tehdä ravintolasta maanlaajuisen. Valitettavasti Ray tähtää paljon suurempiin kuin McDonaldin veljekset, joten kiistahan siitä syntyy.

Ray Krocina nähdään Michael Keaton, joka sopii rooliin erinomaisesti. Raysta löytyvät Keatonin perinteiset ilmeilyt ja elekieli, jotka tuntuvat joskus yliampuvilta, mutta innokkaan Rayn rooliin ne istuvat. Aluksi Ray vaikuttaa rehdiltä tyypiltä, joka innostuu kaikesta erikoisesta ja haluaa olla niissä erikoisuuksissa mukana. McDonald'sin kohdalla Ray osuu kultasuoneen ja tajutessaan sen, hän haluaa aina vain enemmän ja enemmän valtaa ravintolaketjusta. Hän käyttää jokaisen tilaisuuden markkinoidakseen ravintolaa ja kasvattaakseen sen suosiota. Kuten kaikki tietävät, McDonald's nousee nopealla sykkeellä kansan suosioon ja siitä vasta Ray nauttiikin. Jopa niin paljon, ettei häntä enää kiinnosta alkuperäinen sopimus McDonaldin veljesten kanssa ja Ray muuttuukin elokuvan aikana jopa aika inhottavaksi. Rayn sihteeri Junena nähdään Kate Kneeland.
     McDonaldin veljeksinä, eli Dickina ja Macina nähdään Nick Offerman ja John Carroll Lynch. Veljekset ovat aika erilaisia: Dick on päättäväisempi ja kiivaampi, kun taas Mac on rauhallisempi ja joutuu välillä rauhoittelemaan veljeään. Dick ärsyyntyy Rayn toiminnasta, muttei tunnu voivan asialle mitään. Myös Macia häiritsee tilanne, johon he joutuvat, mutta yrittää silti pysyä tyynenä. Sekä Offerman että Lynch ovat mainioita rooleissaan ja heitä olisi voinut näyttää enemmän. Elokuvan aikana katsoja kokee usein sääliä veljeksiä kohtaan.
     Rayn vaimoa, Ethel Krocia näyttelee Jurassic Parkista (1993) tuttu Laura Dern. Ethel ei ole erityisen innoissaan siitä, että hänen miehensä on jälleen löytänyt uuden asian, sillä kun Ray innostuu jostain, hän ei muusta puhukaan. Ainoa asia, mistä kotona enää kuulee, on McDonald's. Ei mikään ihme, että Ethelilla alkaa palaa hermot Rayhin, etenkin kun Ray ei huomioi Ethelin avunantoa. Dern on hyvä roolissaan, mutta hahmo jää selkeästi taka-alalle. Elokuvassa nähdään myös Patrick Wilson Rollie Smithina, joka on myös kiinnostunut McDonald'sista, Linda Cardellini Joan Smithina, Rollien vaimona, johon Ray iskee silmänsä ja B.J. Novak Harry J. Sonnebornina, joka saa Rayn tekemään, mitä ikinä Ray haluaa.

"McDonald'sista voisi tulla uusi amerikkalainen kirkko!" sanoo Ray Kroc innostuessaan ketjusta. Ottaen huomioon kuinka paljon Yhdysvalloissa on ylipainoisia, Rayn sanomasta tuli todellista. Nykyään ravintolaketju ei kuitenkaan ole samassa arvossa kuin aiemmin. Useat sadat ravintolat ympäri maailmaa, oheistuotteet, jättimäinen mainonta ja halvat hinnat. Tästä vain yksi asia vastasi sitä, mitä alkuperäiseen veljesten perustamaan ravintolaan kuului. Elokuvan aikana käy selville, ettei nykypäivän McDonald's ole lähelläkään sitä, mikä sen kuului alunperin olla. Elokuvan mukaan ravintolaketju ruokkii joka päivä yhden prosentin koko maailman väestöstä ja se on jo miljoonia ihmisiä päivittäin! Nykypäivänä McDonald's edustaa lähinnä paikkaa, josta saa helposti, nopeasti ja halvalla roskaruokaa, joka ei ole hyvästä, mutta on silti hyvää. Jos kertoo saaneensa työpaikan McDonald'silta, niin ei katsota kovin hyvällä. Ihmiset heittävät vitsiä siitä, etteivät koskaan saa mitään kunnon työpaikkaa ja huomaavat päätyneensä 'Mäkkärin' kassalle. Vaikka McDonald's on järjettömän kovassa huudossa, ei se erityisen arvostettu ravintolaketju ole.

Toisin oli 1950-luvulla, kun ensimmäiset McDonald'sit pistettiin toimintaan muutamissa Yhdysvaltain kaupungeissa. Silloin lähinnä drive-in -tyylillä toimiva ravintola oli arvostettu uusi juttu, joka mullisti ravintoloissa käynnin. Ravintolasta sai ruokaa mukaansa alle minuutissa (mikä ei nykypäivänä ole täysin mahdollista) ja siitä keskusteleminen oli tyylikästä. McDonaldin veljekset nauttivat suosiosta hillitysti. Tietenkin heitä innosti, kun joku saapuu täpinöissään paikalle, valmiina pistämään McDonald'sin maailmankartalle niin, että tuntuu, vaikka epäilyjäkin on aluksi, sillä muutamat laajennuskokeilut olivat epäonnistuneet. Ray Krocilla innostus vain menee täysin yli ja vaikka hän puhuu McDonald's-perheestä, hän unohtaa täysin sen, mistä koko juttu lähti liikkeelle. Ray muuttuu sokeaksi kaikelle muulle, eikä hän kykene tekemään enää muuta kuin kasvattamaan ravintolaketjua, vaikka se rikkoisi hänen sopimustaan ja olisi vastoin veljesten tahtoa. Elokuvan aikana tuntui pahalta, kun tajusi, että on vuosia syönyt ravintoloissa, joiden tyyli hyödyntää väärin alkuperäistä ideaa. Koko ravintolaketju alkoi tuntua huijaukselta. Silti on pakko myöntää, että hampurilaisten näkeminen tuotti minulle nälän ja kävinkin heti elokuvan jälkeen syömässä pari euron juustoa...

The Founderin näytöksen jälkeen kuulin jonkun paikalla olleen sanovan, että leffa tuntui pelkältä mainokselta McDonald'sille. Itse olen täysin eri mieltä. Ottaen huomioon, että elokuva aiheutti minut näkemään nykyisen McDonald'sin mulkun firmana, ei voi oikeastaan sanoa, että The Founder olisi kovin eduksi ravintolaketjun maineelle. Toisaalta kävin elokuvan jälkeen McDonald'sissa, joten sinänsä sen voisi kai ottaa mainoksena. Joka tapauksessa mielestäni on yllättävän hyvä elokuva. Siis todella hyvä elokuva. Sen tunnelma toimii läpi keston ja tarina on oikeasti mielenkiintoinen. Minut jopa yllätti, ettei The Founder ollutkaan kuin Happy Meal, joka on täynnä hyvää ja josta saa jopa lelun mukaan. Iloisuutta on kyllä ja nauraa saa, mutta synkkyyttä löytyy. Heikkoja hetkiä on mukana vain muutama. Heti alun kohdalla tajuaa katsovansa hyvää leffaa ja voi vain toivoa, että taso pysyy loppuun asti. Näin tapahtuu ja onneksi taso myös nousee elokuvan aikana. Michael Keaton on kusipäänäkin elokuvan kantava voima ja hän tuo lisäyksensä mainioon tunnelmaan. Lopputuloksena on todella hyvä ja mielenkiintoinen elokuva McDonald'sin alkuajoista.

Elokuvan on ohjannut John Lee Hancock, joka on ohjannut aiemmin mm. elokuvat The Blind Side (2009) ja Saving Mr. Banks (2013), joka on myös todella hyvä leffa. Hancock selvästi tietää, mitä elokuvalta haluaa ja on saanut luotua erittäin mainion paketin yhdessä hyvän työtiimin kanssa. Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin. Ajankuva on erinomaisesti toteutettu. Lavasteet ja puvustukset ovat tyylikkäitä. Valitettavasti Carter Burwellin säveltämät musiikit eivät jää lainkaan mieleen.

Yhteenveto: The Founder on oikeasti mielenkiintoinen ja yllättävän hyvä elokuva. Siitä välittyy hienosti tunteita ja katsojana tajuaa, että nykypäivän McDonald's on täysin erilainen kuin alunperin oli tarkoitettu. Michael Keaton on todella toimiva pääosassa ja McDonaldin veljeksiä esittävät Nick Offerman ja John Carroll Lynch ovat myös mainioita. Ajankuva on toimivasti luotu ja läpi elokuvan kulkee erinomainen tunnelma. Suosittelen käymään katsomassa The Founderin, jotta saatte käsityksen, millaisessa ravintolaketjussa vierailette vähintään kerran vuodessa. Elokuva yllätti minut olemalla selkeästi parempi kuin toivoin ja olisi hienoa, jos se saisi katsojia. Valitettavasti Finnkinon saleihin ei saa viedä hampurilaisia, joten Big Macit täytyy nauttia joko ennen tai jälkeen leffan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
The Founder, 2016, Faliro House Productions, FilmNation Entertainment, Speedie Distribution, The Combine

Arvostelu: Saving Mr. Banks (2013)

SAVING MR. BANKS (2013)

Ohjaus: John Lee Hancock
Pääosissa: Emma Thompson, Tom Hanks, Paul Giamatti, Colin Farrell, Ruth Wilson, B.J. Novak, Jason Schwartzman ja Bradley Whitford
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Saving Mr. Banks on elokuva, johon törmäsin hieman sattumalta. Katsoin YouTubesta jonkun Blu-ray -kokoelmavideota ja kyseinen elokuva käväisi esillä siinä. Kiinnitin samantien huomiota sen kanteen, missä näkyi Mikki Hiiren ja Maija Poppasen varjot. Vähän aikaa sen jälkeen huomasin, että siinä on pääosissa Emma Thompson ja Tom Hanks, ja kiinnostukseni nousi. Huomasin jo 2015, että elokuva löytyy Netflixistä, mutten vain jotenkin saanut aikaiseksi katsottua sitä. Kunnes viime lauantaina tein päätöksen, että nyt se on aika nähdä. Samana päivänä vasta luin tarkemmin, että mikä elokuvassa on ideana. Kesken elokuvaa tajusin, että minun on pakko kirjoittaa siitä.

Walt Disney on innokas tekemään elokuvan Maija Poppasesta, mutta Poppasen kirjoittaja, P.L. Travers ei ole kovin suostuvainen antamaan kirjojensa oikeuksia Disneyn käsiin. Travers matkustaa Los Angelesiin, missä Disneyn työryhmä yrittää saada hänet vakuuttuneeksi, että he onnistuisivat tekemään Maija Poppasesta hyvän elokuvan.

Emma Thompson on aivan mahtava näyttelijä ja tässä hän tekee kenties jopa lempisuoritukseni. Thompson esittää P.L. Traversia. Travers on hauska, mutta silti katsojalle tuodaan selväksi, että häntä vaivaa hänen vaikea menneisyytensä, mitä hän yrittää piilottaa muilta. Thompson pääsee kunnolla valloilleen elokuvassa ja häntä on koko ajan ilo katsella.
     Myös Tom Hanks on aina loistava ja tässä hän esittää itse Walt Disneyä. Disney ei kuitenkaan esiinny kovin paljoa elokuvassa, mutta Hanks vetää silti roolin aivan nappiin ja hänet on saatu tyylikkäästi maskeerattua herra Disneyksi. Jännä juttu, että elokuvan mukaan Disney inhosi, jos häntä kutsuttiin "herra Disneyksi", ja että häntä piti sinutella, mutta studio on päätynyt nykyään käyttämään pelkkää nimeä "Disney" elokuviensa alussa.
     Thompsonin lisäksi myös Colin Farrell tekee yhden lempisuorituksistani tässä elokuvassa. Farrell esittää Traversin isää, joka näytetään aluksi todella leikkisänä isähahmona, mutta myöhemmin paljastuu, että alkoholi hallitsee hänen elämäänsä. Aivan loistavaa työtä Farrellilta.
     Paul Giamatti esittää Traversin kuskia, Ralphia. Hahmo tuntuu aluksi hieman ontolta, mutta häneen tuodaan hyvin lisää sisältöä, kun hän alkaa kertoa tyttärestään. Giamatti vetää roolinsa hyvin ja jopa hieman koskettavasti.
     B.J. Novak, Bradley Whitford ja Jason Schwartzman esittävät Disneyn tiimiä, jotka yrittävät esitellä ideoitaan hankalalle Traversille ja vakuuttaa hänet siitä, että elokuva pitäisi tehdä.

Jos Walt Disneystä pitää tehdä elokuva, niin mikä muukaan yhtiö voisi tehdä sen kuin Walt Disney Pictures? Tosin kuten jo sanoin, niin Disneyä ei paljoa näe elokuvassa ja tarina keskittyykin P.L. Traversiin. Elokuvassa näytetään sekä Los Angelesissa tapahtuvaa tarinaa, että myös Traversin lapsuudenmuistoja, joilla saadaan näytettyä, mikä Maija Poppasen tarinassa on todella taustalla. Lapsuudenmuistot keskittyvät nuoren Traversin, eli Gintyn (Annie Rose Buckley) ja tämän isän suhteeseen, mikä on saatu tehtyä onnistuneen uskottavaksi. Isä on alkoholisti, mutta hän yrittää silti kaikkensa, että hänen perheellään olisi asiat kunnossa ja hänen tyttärensä joutuu vain seuraamaan vierestä, kun isän elämä murenee tämän käsiin.

Vaikka kyseessä on Disney-elokuva, niin se on silti aika rankka pätkä. Alkoholin käyttöä tosiaan esiintyy ja myös sen vaikutuksia näytetään. Lasten elokuva tämä siis ei ole. Kaiken rankkuuden ohella Saving Mr. Banks on silti todella hauska ja siinä on mukana lämmintä henkeä. "Disney-taikaa" on ujutettu mukaan juuri sopivissa määrin. Studiolla on varmaan ollut hirveät läjät pehmo-Mikkejä ja -Akuja yms varastossa, joita on tungettu tähän mukaan. Välillä tuntuukin, että yhtiö on päättänyt hieman pilailla omalla kustannuksellaan tätä elokuvaa tehdessä. He myös näyttävät sen, ettei Mary Poppins -elokuva (1964) - tai siis suomalaisittain Maija Poppanen - loppujen lopuksi tehnytkään oikeutta kirjoille. Itse olen nähnyt Maija Poppasen vain kerran ja olin silloin niin pieni, etten muista elokuvasta paljoa. Saving Mr. Banksin lopussa Maija Poppasen ensi-iltakohtauksessa näytetään lyhyitä pätkiä elokuvasta ja läpi elokuvan kuullaan ns. "suunnitelmia" elokuvan lauluille, joita kovasti vastaan Travers on.

Ohjaaja John Lee Hancock on tehnyt todella hyvää työtä käsikirjoittajien Kelly Marcelin ja Sue Smithin kanssa ja lopputulos on erittäin onnistunut. Loistavasti kirjoitettu dialogi yhdessä kaikin puolin tasokkaan näyttelemisen kanssa takaa katsojalle niin miellyttävän katselukokemuksen, että elokuvan haluaa nähdä uudestaan. Hancock on tunnettu mm. elokuvien The Rookie (2002) ja The Blind Side (2009) ohjauksesta ja hän on käsikirjoittanut esimerkiksi tulevan The Magnificent Seven -elokuvan (2016).

Elokuva on kuvattu erittäin taidokkaasti. Leikkaus on onnistunut ja siirtyminen 1960-luvun Los Angelesista 1900-luvun alkuun ja takaisin on erittäin sujuvaa. Lavastus ja puvustus ovat myös taidolla toteutettuja. Musiikki ei jää erityisemmin mieleen, mutta toimi elokuvan aikana.

Yhteenveto: Saving Mr. Banks on oikeasti hieno elokuva ja suosittelen katsomaan sen. Erittäin onnistunut näyttelijäntyö ilahduttaa katsojaa ja elokuva näyttää, että Disneyllä pystytään tekemään muitakin elokuvia kuin animaatioita ja seikkailuja. Ihan perheen pienimmille elokuva ei ole suunnattu ja kyseessä on enemmänkin elokuva lapsien vanhemmille. Elokuva herätti mielenkiinnon tutkia Traversin taustoja ja siitä heräsi halu nähdä Maija Poppanen uudestaan - ihan sama vaikka elokuva ei tekisi oikeutta kirjoillensa. Elokuvan nimen tarkoituksen saatte selvittää katsomalla elokuvan. Kaupoissa en ole leffaa nähnyt pitkään aikaan, mutta sen voi löytää vaikka Makuunista ja jos Netflix löytyy taloudesta, niin sieltä sen itsekin katsoin. Lopputekstien aikana kuullaan pala alkuperäistä, oikeaa nauhoitetta Traversin ja Disney-tiimin keskustelusta.

Kirjoittanut: Joonatan, 9.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvanjuliste www.frontierlandstation.com
Saving Mr. Banks, 2013, Walt Disney Pictures