Arvostelu: Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds - 2009)

KUNNIATTOMAT PASKIAISET

INGLOURIOUS BASTERDS

Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Brad Pitt, Mélanie Laurent, Christoph Waltz, Eli Roth, Daniel Brühl, Diane Kruger, Til Schweiger, B. J. Novak, Michael Fassbender, August Diehl, Sylvester Groth, Martin Wuttke, Mike Myers, Jacky Ido, Omar Doom, Denis Ménochet, Harvey Keitel ja Samuel L. Jackson
Genre: draama, sota
Kesto: 2 tuntia 33 minuuttia
Ikäraja: 16

Kunniattomat paskiaiset on ohjaaja Quentin Tarantinon seitsemäs elokuva - kuudes, jos Kill Bill: Volume 1 (2003) ja Kill Bill: Volume 2 (2004) lasketaankin vain yhdeksi elokuvaksi ja kahdeksas, jos otetaan huomioon Tarantinon ensimmäinen teos, viimeistelemätön ja osittain tuhoutunut "My Best Friend's Birthday". Tarantino keksi idean Kunniattomiin paskiaisiin jo 1998, mutta kun tarina alkoi vain laajentua entisestään käsikirjoitusvaiheessa, ei hän keksinyt hyvää lopetusta elokuvalle ja jätti projektin rauhaan keskittyäkseen muihin elokuviin. Tarantino kuitenkin vähän väliä palasi tekstin pariin, sillä hän oli niin innoissaan leffasta ja piti sitä jopa parhaana kirjoituksenaan. Tarinan paisuessa hän pohti jopa muokkaavansa siitä minisarjan. Kun hän oli saanut viimeisteltyä Death Proof -elokuvan (2007), hän päätti uppoutua vanhaan ideaansa oikein kunnolla ja saada sen viimeisteltyä. Lopulta Tarantino sai tekstinsä valmiiksi ja alkoi työstämään sen pohjalta elokuvaa. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2008 ja lopulta Kunniattomat paskiaiset sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 20. toukokuuta 2009, tasan kymmenen vuotta sitten, missä se sai lähes 10 minuuttia kestävät suosionosoitukset. Suomeen leffa saapui vasta syyskuussa. Elokuva oli siihen mennessä Tarantinon uran isoin hitti ja se voitti suurimmaksi osaksi kriitikot puolelleen. Leffa voitti ja oli ehdolla useista palkinnoista, mm. kahdeksasta Oscar-palkinnosta (esim. paras elokuva, paras ohjaus, paras alkuperäiskäsikirjoitus), joista se voitti parhaan miessivuosapystin. Itse näin Kunniattomat paskiaiset kesällä 2013 tätini kanssa, joka halusi näyttää minulle hieman erilaisen elokuvan. Ihastuin filmiin ensiminuuteista lähtien ja pidin sitä aivan huikeana teoksena. Olen kuitenkin katsonut sen vain kerran uudestaan, mistä on kulunut jo nelisen vuotta. Olen pitkään pohtinut elokuvan uudelleenkatselua, ja kun huomasin filmin täyttävän 10 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla leffan jälleen ja arvostelemalla sen.

Vuonna 1944 joukko "Paskiaisiksi" kutsuttuja juutalaisamerikkalaisia sotilaita matkaa Ranskaan tappamaan natseja. Samalla elokuvateatteria pyörittävä neiti Mimieux keksii keinon kostaa kuolleen perheensä puolesta.

Natseja metsästävien "Paskiaisten" johtajana, luutnantti Aldo Rainena nähdään Brad Pitt, joka tekee tässä elokuvassa yhden uransa parhaista rooleista. Pitt on aivan huikea rentona, mutta määrätietoisena johtohahmona ja pääsee pitämään hauskaa Aldon vahvan aksentin kanssa. Hahmon tapa puhua tarjoaa useat naurut ja tätä vain vahvistaa Pittin tyyli näytellä hahmoaan. Aldon taustoja ei erityisemmin lähdetä avaamaan, mutta silti katsoja saa hyvän käsityksen siitä, millainen tyyppi hän on. Muita "Paskiaisia" Aldon lisäksi ovat pesäpallomailalla natseja hakkaava Donny "Karhujuutalainen" Donowitz (kauhuohjaaja Eli Roth), Hugo Stiglitz (Til Schweiger), Smithson Utivich (B. J. Novak), sekä pienikokoinen Ulmer (Omar Doom). Jokainen hahmoista saa jossain kohtaa leffaa hetkensä loistaa jollain tapaa. Joukkona "Paskiaisista" on tehty aikamoinen tiimi, jonka tehtävän suorittamista katsoja haluaa innokkaasti seurata.
     Mélanie Laurent näyttelee juutalaisneiti Mimieuxia, jonka perheen natsit ovat tappaneet ja joka nyt odottaa tilaisuuttaan kostaa. Katsoja huomaa välittömästi olevansa Mimieuxin puolella ja on jännittävää nähdä, millaisia juonia hän kehittelee. Laurent on nappivalinta rooliinsa ja hän tuo upeasti esille hahmon kokeman tuskan ja vihan.

Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Christoph Waltz, joka nappasi roolisuorituksestaan näyttelijäpalkinnon mm. Oscareissa, Golden Globesissa, Cannesin elokuvajuhlilla ja BAFTA-gaalassa. Waltz näyttelee julmaa natsieverstiä Hans Landaa, joka on hahmona aivan hirveä. Landasta onnistutaan luomaan epämiellyttävä ja ahdistava tapaus heti ensikohtauksessaan, ja leffan aikana hän jatkaa inhottavuuden osoittamista. Ja Waltz on aivan mielettömän hyvä osassaan; todellakin palkintojen arvoinen suoritus! Hän onnistuu luomaan hahmostaan niin vastenmielisen lieron että hieman hupaisankin tapauksen, kun tämä yrittää tehdä vaikeista tilanteista hieman rennompia. Waltzin tapa puhua, sekä hänen ilmeensä ja eleensä ovat hiottu täydellisiksi ja hänen fantastinen suorituksensa jääkin lähes päällimmäisenä mieleen elokuvan päätyttyä.
     Leffassa nähdään myös iso joukko muita hahmoja. Nykyään iso Hollywood-stara, mutta vielä 2009 aika tuntematon heppu Michael Fassbender näyttelee natsiksi soluttautunutta brittivakoojaa, joka saa käskynsä Mike Myersin esittämältä komentajalta. Kotimaassaan Saksassa iso tähti Daniel Brühl pääsee näyttelemään hieman meta-tasolla, sillä hänen hahmonsakin, Fredrick Zoller, on Saksassa juhlittu sotasankari, joka on päässyt näyttelemään elokuvassa. Myös Diane Kruger esittää saksalaisnäyttelijää, hienostunutta Bridget von Hammersmarkia, kun taas Sylvester Groth näyttelee tosielämän Joseph Goebbelsia, joka teki sotapropagandafilmejä natseille. Jacky Ido nähdään neiti Mimieuxin assistenttina elokuvateatterilla ja August Diehl taas esittää epämiellyttävää natsimajuria. Natsien johtajana, Adolf Hitlerinä nähdään Martin Wuttke, joka pääsee oikein kunnolla eläytymään huutavan ja katalan diktaattorin rooliin. Kaikki näyttelijät ovat todella mainioita osissaan, etenkin Brühl, joka sopii osaansa kuin valettu. Shrek- (2001-2010) ja Austin Powers -leffoista (1997-2002) tuttua Myersia on hauska nähdä todella erilaisessa roolissa kuin yleensä, ja Fassbenderin kohtauksissa on huvittavaa miettiä, että eipä hän tainnut tietää, millainen kuuluisuus hänestä muutaman vuoden päästä tulisi.
     Quentin Tarantinon tuttuun tyyliin ohjaaja tekee cameon jos toisenkin leffassa, minkä lisäksi hän on kutsunut mukaan pari ystäväänsä, jotka ovat esiintyneet hänen muissa elokuvissaan.

Ensimmäisenä Kunniattomista paskiaisista pitää tietää, että vaikka sen tapahtumat sijoittuvatkin toiseen maailmansotaan, ei elokuva kerro historiallista tositarinaa, vaan omaa fantasiaansa siitä, miten sodan kulku olisi voinut mennä. Toiseksi on hyvä tietää, että vaikka toinen maailmansota onkin isosti esillä, ei kyseessä ole sotaelokuva. Ammuskelua leffasta kyllä löytyy - Tarantinon tyyliin erittäin brutaalia ja veristä ammuskelua - mutta kunnon sotakohtauksia ei mukana ole. Elokuvaa on itse asiassa hyvin vaikea sulloa mihinkään tiettyyn genreen. Siinä on toimintaa, mutta lopulta liian vähän, että se olisi toimintaelokuva. Mukana on myös romantiikkaa ja mustaa huumoria, mutta leffaa on vaikea kutsua romanttiseksi filmiksi tai komediaksi. Elokuva kallistuu vahvasti draaman puolelle useiden hitaiden keskustelukohtaustensa myötä, mutta samalla filmissä on niin paljon muutakin, ettei draamakaan lopulta ole oikea lajityyppi. Oikea termi onkin varmaan "Tarantino-elokuva". Kunniattomat paskiaiset on todella tarantinomainen teos monin tavoin ja minun täytyy sanoa, että olen aika samaa mieltä kuin Tarantino oli tätä elokuvaa kirjoittaessaan: kyseessä on mielestäni ohjaajan uran paras teos. Tiedän kyllä, että hän on ohjannut klassikkoasemaan jo nousseen elokuvan Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction - 1994), mutta itseäni Kunniattomat paskiaiset puhuttelee huomattavasti enemmän.

Kun sanon elokuvan olevan hyvin tarantinomainen teos, tarkoitan tietty kaikenlaisia tyylejä, mitä Tarantino usein käyttää filmeissään. Ensinnäkin mukana tosiaan on todella väkivaltaisia hetkiä, mutta elokuva ei kuitenkaan mässäile verellä, vaan kauheat kuolemat on ripoteltu juuri oikeisiin kohtiin filmin aikana. Lisäksi mukana on paljon nokkelaa ja absurdia huumoria. Kyseessä ei ole mikään hulvaton teos, mutta elokuvan aikana saa kyllä nauraa ja hymähdellä tyytyväisenä useampaankin otteeseen. Absurdius syntyy myös siitä, että Tarantino saattaa kesken kohtauksen päättää näyttää jotain hieman kummallista, mikä saattaa pysäyttää tarinan kulun kokonaan hetkeksi. Oivana esimerkkinä parissakin kohtaa kohtaus keskeytyy lyhyeksi aikaa selventääkseen jonkun hahmon menneisyyttä. Tarvitseeko leffa näitä hetkiä? Ei välttämättä, mutta olen täysin tyytyväinen, että Tarantino otti ne mukaan, sillä se vain lisäävät elokuvan kekseliäisyyttä.

Lisäksi tarantinomaisuutta löytyy paljon myös tarinasta ja tarinankerronnasta. Kosto on teemana hyvin tuttu Tarantinolle ja sitä hyödynnetään vahvasti myös tässä. Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa, sanoisinko jopa mestarillisen täydellisessä avauksessa Tarantino pääsee katsojan ihon alle ja luo upeasti jännitystä, minkä vuoksi katsoja seuraa tapahtumia hievahtumatta ensiminuuteista alkaen. Tämä avaus myös luo syyn kostolle ja katsoja on välittömästi kostajan puolella, jolloin hahmoa kannustaa koko elokuvan ajan. Itse tarina on tietty jaettu osiin, tässä tapauksessa lukuihin, aivan kuin teatteriesityksen näytöksiin. Filmissä onkin jotain hyvin teatterimaista, mikä kiehtoo itseäni valtavasti, sillä olen harrastanut teatteria neljän vuoden ajan. Jokainen luvuista sijoittuu pääasiassa yhteen tapahtumapaikkaan, jolloin luvut voisi siirtää helposti näyttämölle. Tämä myös luo luvuille jonkinlaista tarkoitusta, eivätkä ne ole mukana vain kivana lisäkikkailuna. Jokainen luvuista myös keskittyy hieman eri asiaan ja eri hahmoihin, mutta ne kuitenkin liikuttavat isompaa tarinaa eteenpäin, mikä johtaa mielestäni äärimmäisen onnistuneeseen tarinankerrontaan.

Kunniattomien paskiaisten vahvuus todella syntyy Quentin Tarantinosta ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hän hoitaa molemmat hommat niin taiturimaisella otteella, etten voi olla ihailematta lopputulosta todella paljon. Elokuva on täynnä erinomaisesti rakennettuja ja huippuunsa hiottuja kohtauksia, mitkä vain lisäävät ja lisäävät filmin koukuttavuutta. Aloituksen lisäksi mahtava esimerkki on baarikohtaus, missä natseiksi naamioituneet "Paskiaiset" joutuvat pahaan paikkaan. Jännitystä nostatetaan vähitellen ja tilanteen epämiellyttävyys ja ahdistavuus välittyy hitaasti katsojaankin. Kaikki muu ympärillä unohtuu, kun leffa lumoaa kuin hypnoosi. Kohtauksen lopussa jännitys vedetään tappiinsa ja vasta kun ruutu menee mustaksi merkiksi luvun vaihtumisesta, katsoja voi jälleen hengähtää. Tarantino ei tee tätä vain yksittäisten kohtausten aikana, vaan koko elokuvansa kanssa. Leffa koostuu useista hitaista kohtauksista, joissa lähinnä vain keskustellaan. Mutta kun keskustelut ovat niin tarkasti luotuja ja näyteltyjä, aika menee todella nopeasti. Elokuvan kahden ja puolen tunnin kesto on yllättävänkin nopeasti ohi. Loppuhuipennuksessa filmi painelee menemään oikein kunnolla ja leffan lopetus meinaa saada minut taputtamaan. Vain pari kohtausta tuntuvat hieman venytetyiltä, muuten Kunniattomat paskiaiset on mestariteos.

Kyseessä on myös teknisesti mestarillinen elokuva. Filmi on todella hienosti kuvattu; elokuva on täynnä tyylikkäitä otoksia ja hauskaa kamerakikkailua. Leikkaus on läpikotaisin taidokasta ja kohtausten erikoiset katkaisut ovat nerokkaasti rytmitetyt. Valaisu on myös oivallista, minkä lisäksi näyttävät lavasteet ja tyylikkäät asut luovat hyvin toisen maailmansodan ajankuvaa. Tekoverta ei erityisemmin säästellä. Visuaalisuuksistakin löytyy paljon viittauksia vanhoihin aikoihin, esimerkiksi alku- ja lopputekstien tyyleillä. Äänimaailmakin on erittäin mainiosti rakennettu, mitä vain vahvistavat leffassa käytetyt oudon osuvat kappalevalinnat, sekä legendaarisen Ennio Morriconen sävelmät.

Yhteenveto: Kunniattomat paskiaiset on mestariteos ja omasta mielestäni Quentin Tarantinon paras elokuva! Tarantinon käsikirjoitus on nerokas - tavat, joilla hän kuljettaa tarinaa eteenpäin saavat minut innostumaan suuresti, enkä voi muuta kuin ihailla, mitä hän on tämän filmin kanssa saanut aikaiseksi. Tässä tarinan jakaminen lukuihin ei ole pelkkää tyylikikkailua, vaan jokainen luku tuntuu kertovan hieman omaa tarinaansa, yhdistyen kuitenkin samalla isompaan kokonaisuuteen. Se, että jokainen luku sijoittuu lähinnä yhteen tapahtumapaikkaan, on mielestäni äärimmäisen kiehtovaa, sillä se luo elokuvaan uniikin teatterinäytelmän kaltaisen hengen. Tarantino luokin huikealla tavalla tunnelmaa ja yhdistelee eri lajityyppejä ja ideoita luodakseen täysin omannäköisensä taideteoksen. Elokuva pistää jännittämään, minkä lisäksi siinä saa nauraa. Ammuskelukohtaukset ovat raakoja, mutta mukana on myös romantiikkaa. Toisen maailmansodan ajankuva on erinomaisesti luotu lavasteiden, pukujen ja musiikkien voimin. Näyttelijät tekevät kaikki hienoa työtä - Pitt tekee kenties koko uransa parhaan roolisuorituksen ja Christoph Waltz todella ansaitsi kaikki palkintonsa Hans Landan roolista. Mélanie Laurent ja Daniel Brühlkin ovat fantastiset osissaan. Vain pari kohtausta tuntuvat kestävän hieman liian kauan, mutta muuten Kunniattomat paskiaiset on aika lailla täydellinen teos, mitä ei voi olla ihastelematta. Suosittelenkin elokuvan katselua kaikille Tarantinon faneille, erikoisesti rakennettujen tarinoiden ystäville, sekä historiasta kiinnostuneille, vaikka leffa luokin ihan oman versionsa toisen maailmansodan kulusta.

"You know something, Utivich? I think this just might be my masterpiece."

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.5.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Inglourious Basterds, 2009, Universal Pictures, The Weinstein Company, A Band Apart, Studio Babelsberg, Visiona Romantica

Arvostelu: The Founder (2016)

THE FOUNDER (2016)

Ohjaus: John Lee Hancock
Pääosissa: Michael Keaton, Nick Offerman, John Carroll Lynch, Laura Dern, Kate Kneeland, Patrick Wilson, Linda Cardellini ja B.J. Novak
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 7

En tiedä miksi, mutta kun kuulin, että pikaruokaketju McDonald'sista on tulossa elokuva, oletin heti, että se olisi animaatioelokuva elävistä hampurilaisista, ranskalaisista perunoista sun muista ruoista. Se saattoi johtua viime syksyn Sausage Partysta (2016) ja tänä syksynä ilmestyvästä The Emoji Moviesta (2017), mutta olihan se silti todella outoa. Saadessani selville, että kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo McDonald'sin syntyajoista, kiinnostuin todella paljon. Kyseessä on yksi maailman suurimmista ravintolaketjuista ja onkin ihme, jos aiheesta ei oikeasti ole tehty elokuvaa aiemmin. En tunne ketään, joka ei olisi koskaan joko syönyt McDonald'sissa tai edes käynyt ravintolan sisällä. Jo pelkkä nimi on tunnettu todella useissa paikoissa ympäri maailman, kuten myös McDonald'sin keltainen M-kirjain. Itse käyn McDonald'sissa useammin kuin kai pitäisi, mutta niinhän se vain on, että sieltä saa nopeasti ja halvalla jotain äkkinäiseen nälkään. Kun näin The Founderin trailerin, tajusin, etten ihan oikeasti tiedä, mistä ravintolaketju on saanut alkunsa ja odotin vielä enemmän näkeväni elokuvan. En odottanut ihmeitä, mutta mielenkiinnolla kävin katsomassa elokuvan.

Kaiken maailman asioita kauppaava Ray Kroc päätyy syömään McDonaldin veljesten hampurilaisravintolassa ja innostuu pikaruokakonseptista niin paljon, että hän haluaa tehdä ravintolasta maanlaajuisen. Valitettavasti Ray tähtää paljon suurempiin kuin McDonaldin veljekset, joten kiistahan siitä syntyy.

Ray Krocina nähdään Michael Keaton, joka sopii rooliin erinomaisesti. Raysta löytyvät Keatonin perinteiset ilmeilyt ja elekieli, jotka tuntuvat joskus yliampuvilta, mutta innokkaan Rayn rooliin ne istuvat. Aluksi Ray vaikuttaa rehdiltä tyypiltä, joka innostuu kaikesta erikoisesta ja haluaa olla niissä erikoisuuksissa mukana. McDonald'sin kohdalla Ray osuu kultasuoneen ja tajutessaan sen, hän haluaa aina vain enemmän ja enemmän valtaa ravintolaketjusta. Hän käyttää jokaisen tilaisuuden markkinoidakseen ravintolaa ja kasvattaakseen sen suosiota. Kuten kaikki tietävät, McDonald's nousee nopealla sykkeellä kansan suosioon ja siitä vasta Ray nauttiikin. Jopa niin paljon, ettei häntä enää kiinnosta alkuperäinen sopimus McDonaldin veljesten kanssa ja Ray muuttuukin elokuvan aikana jopa aika inhottavaksi. Rayn sihteeri Junena nähdään Kate Kneeland.
     McDonaldin veljeksinä, eli Dickina ja Macina nähdään Nick Offerman ja John Carroll Lynch. Veljekset ovat aika erilaisia: Dick on päättäväisempi ja kiivaampi, kun taas Mac on rauhallisempi ja joutuu välillä rauhoittelemaan veljeään. Dick ärsyyntyy Rayn toiminnasta, muttei tunnu voivan asialle mitään. Myös Macia häiritsee tilanne, johon he joutuvat, mutta yrittää silti pysyä tyynenä. Sekä Offerman että Lynch ovat mainioita rooleissaan ja heitä olisi voinut näyttää enemmän. Elokuvan aikana katsoja kokee usein sääliä veljeksiä kohtaan.
     Rayn vaimoa, Ethel Krocia näyttelee Jurassic Parkista (1993) tuttu Laura Dern. Ethel ei ole erityisen innoissaan siitä, että hänen miehensä on jälleen löytänyt uuden asian, sillä kun Ray innostuu jostain, hän ei muusta puhukaan. Ainoa asia, mistä kotona enää kuulee, on McDonald's. Ei mikään ihme, että Ethelilla alkaa palaa hermot Rayhin, etenkin kun Ray ei huomioi Ethelin avunantoa. Dern on hyvä roolissaan, mutta hahmo jää selkeästi taka-alalle. Elokuvassa nähdään myös Patrick Wilson Rollie Smithina, joka on myös kiinnostunut McDonald'sista, Linda Cardellini Joan Smithina, Rollien vaimona, johon Ray iskee silmänsä ja B.J. Novak Harry J. Sonnebornina, joka saa Rayn tekemään, mitä ikinä Ray haluaa.

"McDonald'sista voisi tulla uusi amerikkalainen kirkko!" sanoo Ray Kroc innostuessaan ketjusta. Ottaen huomioon kuinka paljon Yhdysvalloissa on ylipainoisia, Rayn sanomasta tuli todellista. Nykyään ravintolaketju ei kuitenkaan ole samassa arvossa kuin aiemmin. Useat sadat ravintolat ympäri maailmaa, oheistuotteet, jättimäinen mainonta ja halvat hinnat. Tästä vain yksi asia vastasi sitä, mitä alkuperäiseen veljesten perustamaan ravintolaan kuului. Elokuvan aikana käy selville, ettei nykypäivän McDonald's ole lähelläkään sitä, mikä sen kuului alunperin olla. Elokuvan mukaan ravintolaketju ruokkii joka päivä yhden prosentin koko maailman väestöstä ja se on jo miljoonia ihmisiä päivittäin! Nykypäivänä McDonald's edustaa lähinnä paikkaa, josta saa helposti, nopeasti ja halvalla roskaruokaa, joka ei ole hyvästä, mutta on silti hyvää. Jos kertoo saaneensa työpaikan McDonald'silta, niin ei katsota kovin hyvällä. Ihmiset heittävät vitsiä siitä, etteivät koskaan saa mitään kunnon työpaikkaa ja huomaavat päätyneensä 'Mäkkärin' kassalle. Vaikka McDonald's on järjettömän kovassa huudossa, ei se erityisen arvostettu ravintolaketju ole.

Toisin oli 1950-luvulla, kun ensimmäiset McDonald'sit pistettiin toimintaan muutamissa Yhdysvaltain kaupungeissa. Silloin lähinnä drive-in -tyylillä toimiva ravintola oli arvostettu uusi juttu, joka mullisti ravintoloissa käynnin. Ravintolasta sai ruokaa mukaansa alle minuutissa (mikä ei nykypäivänä ole täysin mahdollista) ja siitä keskusteleminen oli tyylikästä. McDonaldin veljekset nauttivat suosiosta hillitysti. Tietenkin heitä innosti, kun joku saapuu täpinöissään paikalle, valmiina pistämään McDonald'sin maailmankartalle niin, että tuntuu, vaikka epäilyjäkin on aluksi, sillä muutamat laajennuskokeilut olivat epäonnistuneet. Ray Krocilla innostus vain menee täysin yli ja vaikka hän puhuu McDonald's-perheestä, hän unohtaa täysin sen, mistä koko juttu lähti liikkeelle. Ray muuttuu sokeaksi kaikelle muulle, eikä hän kykene tekemään enää muuta kuin kasvattamaan ravintolaketjua, vaikka se rikkoisi hänen sopimustaan ja olisi vastoin veljesten tahtoa. Elokuvan aikana tuntui pahalta, kun tajusi, että on vuosia syönyt ravintoloissa, joiden tyyli hyödyntää väärin alkuperäistä ideaa. Koko ravintolaketju alkoi tuntua huijaukselta. Silti on pakko myöntää, että hampurilaisten näkeminen tuotti minulle nälän ja kävinkin heti elokuvan jälkeen syömässä pari euron juustoa...

The Founderin näytöksen jälkeen kuulin jonkun paikalla olleen sanovan, että leffa tuntui pelkältä mainokselta McDonald'sille. Itse olen täysin eri mieltä. Ottaen huomioon, että elokuva aiheutti minut näkemään nykyisen McDonald'sin mulkun firmana, ei voi oikeastaan sanoa, että The Founder olisi kovin eduksi ravintolaketjun maineelle. Toisaalta kävin elokuvan jälkeen McDonald'sissa, joten sinänsä sen voisi kai ottaa mainoksena. Joka tapauksessa mielestäni on yllättävän hyvä elokuva. Siis todella hyvä elokuva. Sen tunnelma toimii läpi keston ja tarina on oikeasti mielenkiintoinen. Minut jopa yllätti, ettei The Founder ollutkaan kuin Happy Meal, joka on täynnä hyvää ja josta saa jopa lelun mukaan. Iloisuutta on kyllä ja nauraa saa, mutta synkkyyttä löytyy. Heikkoja hetkiä on mukana vain muutama. Heti alun kohdalla tajuaa katsovansa hyvää leffaa ja voi vain toivoa, että taso pysyy loppuun asti. Näin tapahtuu ja onneksi taso myös nousee elokuvan aikana. Michael Keaton on kusipäänäkin elokuvan kantava voima ja hän tuo lisäyksensä mainioon tunnelmaan. Lopputuloksena on todella hyvä ja mielenkiintoinen elokuva McDonald'sin alkuajoista.

Elokuvan on ohjannut John Lee Hancock, joka on ohjannut aiemmin mm. elokuvat The Blind Side (2009) ja Saving Mr. Banks (2013), joka on myös todella hyvä leffa. Hancock selvästi tietää, mitä elokuvalta haluaa ja on saanut luotua erittäin mainion paketin yhdessä hyvän työtiimin kanssa. Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin. Ajankuva on erinomaisesti toteutettu. Lavasteet ja puvustukset ovat tyylikkäitä. Valitettavasti Carter Burwellin säveltämät musiikit eivät jää lainkaan mieleen.

Yhteenveto: The Founder on oikeasti mielenkiintoinen ja yllättävän hyvä elokuva. Siitä välittyy hienosti tunteita ja katsojana tajuaa, että nykypäivän McDonald's on täysin erilainen kuin alunperin oli tarkoitettu. Michael Keaton on todella toimiva pääosassa ja McDonaldin veljeksiä esittävät Nick Offerman ja John Carroll Lynch ovat myös mainioita. Ajankuva on toimivasti luotu ja läpi elokuvan kulkee erinomainen tunnelma. Suosittelen käymään katsomassa The Founderin, jotta saatte käsityksen, millaisessa ravintolaketjussa vierailette vähintään kerran vuodessa. Elokuva yllätti minut olemalla selkeästi parempi kuin toivoin ja olisi hienoa, jos se saisi katsojia. Valitettavasti Finnkinon saleihin ei saa viedä hampurilaisia, joten Big Macit täytyy nauttia joko ennen tai jälkeen leffan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
The Founder, 2016, Faliro House Productions, FilmNation Entertainment, Speedie Distribution, The Combine

Arvostelu: Saving Mr. Banks (2013)

SAVING MR. BANKS (2013)

Ohjaus: John Lee Hancock
Pääosissa: Emma Thompson, Tom Hanks, Paul Giamatti, Colin Farrell, Ruth Wilson, B.J. Novak, Jason Schwartzman ja Bradley Whitford
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Saving Mr. Banks on elokuva, johon törmäsin hieman sattumalta. Katsoin YouTubesta jonkun Blu-ray -kokoelmavideota ja kyseinen elokuva käväisi esillä siinä. Kiinnitin samantien huomiota sen kanteen, missä näkyi Mikki Hiiren ja Maija Poppasen varjot. Vähän aikaa sen jälkeen huomasin, että siinä on pääosissa Emma Thompson ja Tom Hanks, ja kiinnostukseni nousi. Huomasin jo 2015, että elokuva löytyy Netflixistä, mutten vain jotenkin saanut aikaiseksi katsottua sitä. Kunnes viime lauantaina tein päätöksen, että nyt se on aika nähdä. Samana päivänä vasta luin tarkemmin, että mikä elokuvassa on ideana. Kesken elokuvaa tajusin, että minun on pakko kirjoittaa siitä.

Walt Disney on innokas tekemään elokuvan Maija Poppasesta, mutta Poppasen kirjoittaja, P.L. Travers ei ole kovin suostuvainen antamaan kirjojensa oikeuksia Disneyn käsiin. Travers matkustaa Los Angelesiin, missä Disneyn työryhmä yrittää saada hänet vakuuttuneeksi, että he onnistuisivat tekemään Maija Poppasesta hyvän elokuvan.

Emma Thompson on aivan mahtava näyttelijä ja tässä hän tekee kenties jopa lempisuoritukseni. Thompson esittää P.L. Traversia. Travers on hauska, mutta silti katsojalle tuodaan selväksi, että häntä vaivaa hänen vaikea menneisyytensä, mitä hän yrittää piilottaa muilta. Thompson pääsee kunnolla valloilleen elokuvassa ja häntä on koko ajan ilo katsella.
     Myös Tom Hanks on aina loistava ja tässä hän esittää itse Walt Disneyä. Disney ei kuitenkaan esiinny kovin paljoa elokuvassa, mutta Hanks vetää silti roolin aivan nappiin ja hänet on saatu tyylikkäästi maskeerattua herra Disneyksi. Jännä juttu, että elokuvan mukaan Disney inhosi, jos häntä kutsuttiin "herra Disneyksi", ja että häntä piti sinutella, mutta studio on päätynyt nykyään käyttämään pelkkää nimeä "Disney" elokuviensa alussa.
     Thompsonin lisäksi myös Colin Farrell tekee yhden lempisuorituksistani tässä elokuvassa. Farrell esittää Traversin isää, joka näytetään aluksi todella leikkisänä isähahmona, mutta myöhemmin paljastuu, että alkoholi hallitsee hänen elämäänsä. Aivan loistavaa työtä Farrellilta.
     Paul Giamatti esittää Traversin kuskia, Ralphia. Hahmo tuntuu aluksi hieman ontolta, mutta häneen tuodaan hyvin lisää sisältöä, kun hän alkaa kertoa tyttärestään. Giamatti vetää roolinsa hyvin ja jopa hieman koskettavasti.
     B.J. Novak, Bradley Whitford ja Jason Schwartzman esittävät Disneyn tiimiä, jotka yrittävät esitellä ideoitaan hankalalle Traversille ja vakuuttaa hänet siitä, että elokuva pitäisi tehdä.

Jos Walt Disneystä pitää tehdä elokuva, niin mikä muukaan yhtiö voisi tehdä sen kuin Walt Disney Pictures? Tosin kuten jo sanoin, niin Disneyä ei paljoa näe elokuvassa ja tarina keskittyykin P.L. Traversiin. Elokuvassa näytetään sekä Los Angelesissa tapahtuvaa tarinaa, että myös Traversin lapsuudenmuistoja, joilla saadaan näytettyä, mikä Maija Poppasen tarinassa on todella taustalla. Lapsuudenmuistot keskittyvät nuoren Traversin, eli Gintyn (Annie Rose Buckley) ja tämän isän suhteeseen, mikä on saatu tehtyä onnistuneen uskottavaksi. Isä on alkoholisti, mutta hän yrittää silti kaikkensa, että hänen perheellään olisi asiat kunnossa ja hänen tyttärensä joutuu vain seuraamaan vierestä, kun isän elämä murenee tämän käsiin.

Vaikka kyseessä on Disney-elokuva, niin se on silti aika rankka pätkä. Alkoholin käyttöä tosiaan esiintyy ja myös sen vaikutuksia näytetään. Lasten elokuva tämä siis ei ole. Kaiken rankkuuden ohella Saving Mr. Banks on silti todella hauska ja siinä on mukana lämmintä henkeä. "Disney-taikaa" on ujutettu mukaan juuri sopivissa määrin. Studiolla on varmaan ollut hirveät läjät pehmo-Mikkejä ja -Akuja yms varastossa, joita on tungettu tähän mukaan. Välillä tuntuukin, että yhtiö on päättänyt hieman pilailla omalla kustannuksellaan tätä elokuvaa tehdessä. He myös näyttävät sen, ettei Mary Poppins -elokuva (1964) - tai siis suomalaisittain Maija Poppanen - loppujen lopuksi tehnytkään oikeutta kirjoille. Itse olen nähnyt Maija Poppasen vain kerran ja olin silloin niin pieni, etten muista elokuvasta paljoa. Saving Mr. Banksin lopussa Maija Poppasen ensi-iltakohtauksessa näytetään lyhyitä pätkiä elokuvasta ja läpi elokuvan kuullaan ns. "suunnitelmia" elokuvan lauluille, joita kovasti vastaan Travers on.

Ohjaaja John Lee Hancock on tehnyt todella hyvää työtä käsikirjoittajien Kelly Marcelin ja Sue Smithin kanssa ja lopputulos on erittäin onnistunut. Loistavasti kirjoitettu dialogi yhdessä kaikin puolin tasokkaan näyttelemisen kanssa takaa katsojalle niin miellyttävän katselukokemuksen, että elokuvan haluaa nähdä uudestaan. Hancock on tunnettu mm. elokuvien The Rookie (2002) ja The Blind Side (2009) ohjauksesta ja hän on käsikirjoittanut esimerkiksi tulevan The Magnificent Seven -elokuvan (2016).

Elokuva on kuvattu erittäin taidokkaasti. Leikkaus on onnistunut ja siirtyminen 1960-luvun Los Angelesista 1900-luvun alkuun ja takaisin on erittäin sujuvaa. Lavastus ja puvustus ovat myös taidolla toteutettuja. Musiikki ei jää erityisemmin mieleen, mutta toimi elokuvan aikana.

Yhteenveto: Saving Mr. Banks on oikeasti hieno elokuva ja suosittelen katsomaan sen. Erittäin onnistunut näyttelijäntyö ilahduttaa katsojaa ja elokuva näyttää, että Disneyllä pystytään tekemään muitakin elokuvia kuin animaatioita ja seikkailuja. Ihan perheen pienimmille elokuva ei ole suunnattu ja kyseessä on enemmänkin elokuva lapsien vanhemmille. Elokuva herätti mielenkiinnon tutkia Traversin taustoja ja siitä heräsi halu nähdä Maija Poppanen uudestaan - ihan sama vaikka elokuva ei tekisi oikeutta kirjoillensa. Elokuvan nimen tarkoituksen saatte selvittää katsomalla elokuvan. Kaupoissa en ole leffaa nähnyt pitkään aikaan, mutta sen voi löytää vaikka Makuunista ja jos Netflix löytyy taloudesta, niin sieltä sen itsekin katsoin. Lopputekstien aikana kuullaan pala alkuperäistä, oikeaa nauhoitetta Traversin ja Disney-tiimin keskustelusta.

Kirjoittanut: Joonatan, 9.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvanjuliste www.frontierlandstation.com
Saving Mr. Banks, 2013, Walt Disney Pictures