Arvostelu: Training Day (2001)

TRAINING DAY

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Ethan Hawke, Denzel Washington, Scott Glenn, Eva Mendes, Cliff Curtis, Raymond Cruz, Noel Gugliemi, Dr. Dre, Peter Greene, Nick Chinlund, Charlotte Ayanna, Harrin Yulin, Tom Berenger, Raymond J. Barry, Macy Gray ja Snoop Dogg
Genre: rikos, draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Training Day on Denzel Washingtonin tähdittämä rikoselokuva, mikä lähti liikkeelle David Ayerin käsikirjoituksesta. Ayer oli jo työstämässä filmin tarinaa, kun hän kiehtoutui Los Angelesissa jengejä vastaan taistelevasta CRASH-poliisiyksiköstä, joka oli paljastunut korruptoituneeksi ja jengien kanssa yhteistyötä tekeväksi. Tämä muokkasi tekstin lopulliseen muotoonsa, minkä pohjalta ohjaaja Antoine Fuqua aloitti kuvaukset kesällä 2000. Leffaa jopa saatiin kuvattua oikeilla jengikaduilla Los Angelesissa, mihin jengit eivät olleet aiemmin antaneet lupaa. Lopulta Training Day sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 2. syyskuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli menestys ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa myös sai kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan miespääosan palkinnon. Itse olin tiennyt Training Daysta jo pidemmän aikaa, mutten ollut koskaan ennen nähnyt sitä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa sen ja samalla myös arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Huumepoliisiksi pyrkivä Jake Hoyt määrätään etsivä Alonzo Harrisin arvioitavaksi. Koulutuspäivänään Jake joutuu kohtaamaan kaikenlaista ja hänen käsityksensä koko työstä alkaa vähitellen muuttua.

Elokuvasta Oscar-ehdokkuuden saanut Ethan Hawke näyttelee konstaapeli Jake Hoytia, joka on innokkaasti siirtymässä huumepoliisin hommiin, uskoen voivansa tehdä sankaritekoja ja parantaa Los Angelesia. Jo ensimmäisen vartin aikana Jake saa kuitenkin huomata olleensa aivan liian sinisilmäinen. Koulutuspäivänsä aikana hahmo alkaakin kokea suurta muutosta ja on mielenkiintoista seurata, kun naiivista keltanokasta alkaa kuoriutua katu-uskottavampi kyttä.

     Hawke on erittäin hyvä roolissaan, mutta jää lopulta täysin Denzel Washingtonin varjoon, joka on elokuvan todellinen tähti. Washington voitti Oscar-palkinnon roolityöstään etsivä Alonzo Harrisina ja täysin ansaitusti. Washington huokuu karismaa eksentrisenä huumekyttänä, joka ei todellakaan tee asioita ohjekirjan mukaisesti. Hän on hauska, uhkaava, viihdyttävä ja karmiva, luoden hahmon, jota on aivan mahtavaa seurata elokuvassa, mutta jollaista ei koskaan haluaisi tavata tosielämässä. Olisikin kiinnostavaa tietää, kuinka iso osa Alonzosta oli käsikirjoituksessa ja kuinka paljon Washington improvisoi mukaan. Hän valtaa elokuvan itselleen heti saapuessaan mukaan kuvioihin ja jo yksinään tekee filmistä vangitsevaa seurattavaa.

     Leffasta löytyy muutenkin paljon hyviä roolisuorituksia. Scott Glenn on mainio huumediilerinä ja Cliff Curtis, Raymond Cruz ja Noel Gugliemi veikeät rikoskolmikkona. Eva Mendes tekee yhden uransa ensimmäisistä elokuvarooleista Alonzon tyttöystävänä, minkä lisäksi rap-artisti Snoop Dogg ja laulaja Macy Gray tekevät pienet roolit rikollisina.

Training Day osoittautui erinomaiseksi rikosjännäriksi, joka piti minut tiukasti mukanaan läpi parin tunnin kestonsa. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo yhden koulutuspäivän tapahtumat, mihin mahtuu kaikenlaista tappeluista ampumavälikohtauksiin ja takaa-ajoista suuriin paljastuksiin. Hienoa on, kuinka upeasti ja uskottavasti päähenkilön kehityskaari on saatu kirjoitettua. Kehitys on suuri, vaikka kaikki tapahtuukin yhden päivän aikana. Hawken ja Washingtonin kemiat kohtaavat täydellisesti ja katsojana on heti valmis hyppäämään heidän matkaansa pidättämään päihderikollisia. Mutta pian niin Jakelle kuin katsojallekin isketään esiin totuus. Kun Jake kertoo Alonzolle, miksi hän haluaa huumepoliisiksi, Alonzo nauraa tälle päin naamaa. Ei Los Angelesin rikollisuutta päihitetä leikkimällä sankaripoliisia. Poliisit tekevät kyseenalaisia ja jopa rikollisia tekoja, jotta saavat rikollisia päihitettyä ja Jaken moraali pistetään kaiken aikaa koetukselle.

Juurikin tämä moraalin tökkiminen pitkin leffaa pitää homman kutkuttavana. Yrittääkö Jake kaikesta huolimatta hoitaa hommat rehdisti ja lain mukaan, vai taipuuko hän käyttämään Alonzon arveluttavia metodeja? Poliisien ja rikollisten välistä suhdetta pohdiskellaan kiehtovasti ja iskevän lisäyksen elokuvaan tuo viime vuosien aikana yhä vain isommin uutisiin nousseet tapaukset poliisien vallan väärinkäytöstä. Korruptio on kuitenkin niin syvälle uppoutunut, että katsoja alkaa vähemmästäkin pohtimaan, mitä asialle voi edes tehdä, jos lainvalvojat ovat pahoja? Kuka pistää heidät vastuuseen teoistaan? Jännitettä pääkaksikon välillä rakennetaan vakuuttavasti, kunnes kaikki eskaloituu erittäin tiivistunnelmaisessa loppuhuipennuksessa.

Ohjaaja Antoine Fuqua rakentaa loistokkaasti tunnelmaa, kasvattaen jännitettä vähitellen. Fuqua syventyy hienosti rikollisiin henkiin ja saa näyttelijöistään kaiken irti. Käsikirjoituksesta vastaava David Ayer saattaa tehdä tässä uransa parasta työtä, sillä tämän jälkeen hänen filmografiaansa on kuulunut aikamoisia epäonnistumisia (köh, vuoden 2016 Suicide Squad, köh). Teknisestikin Training Day on onnistunut. Kuvaus on tyylikästä, mitä tukee oiva valaisu etenkin loppuleffassa. Värimaailmakin on oivallisesti tyylitelty. Lavasteet ovat hienot, kuten myös asut. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Mark Mancinan säveltämät musiikit tuovat oman panoksensa leffan tunnelmaan.

Yhteenveto: Training Day on loistokas rikosjännäri, joka saa pelkän yhden päivän tapahtumista kerrottua vaikuttavan tarinan. Ethan Hawke ja Denzel Washington ovat nappivalinnat rooleihinsa keltanokkapoliisiksi ja konkarikytäksi, joiden ajatusmaailmat ja moraalit kohtaavat useasti koulutuspäivän aikana. Molemmat hahmot ovat kiinnostavia ja näyttelijöiden kemiat osuvat täysillä yhteen. Washington ehdottomasti ansaitsi Oscar-pystinsä. Elokuva pitää todella tiukasti mukanaan, tarjoten oivaa huumoria, sekä jännittäviä vaaratilanteita sopivassa suhteessa. Meno käy kaiken aikaa tiivistunnelmaisemmaksi, kunnes kaikki eskaloituu väkevässä lopetuksessa. Antoine Fuquan ohjaus on lahjakasta ja David Ayerin käsikirjoitus yllättävänkin hyvä. Kaiken kaikkiaan Training Day on kova teos, joka toimii täysillä yhä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Training Day, 2001, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Outlaw Productions, WV Films II

Arvostelu: Riddickin aikakirja (The Chronicles of Riddick - 2004)

RIDDICKIN AIKAKIRJA

THE CHRONICLES OF RIDDICK

Ohjaus: David Twohy
Pääosissa: Vin Diesel, Alexa Davalos, Colm Feore, Thandie Newton, Karl Urban, Judi Dench, Keith David, Linus Roache, Nick Chinlund, Yorick van Wageningen, Kim Hawthorne ja Alexis Llewellyn
Genre: scifi, toiminta, seikkailu
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 16

David Twohyn ohjaama scifikauhuelokuva Pimeän uhka (Pitch Black - 2000) ei ollut mikään erityisen iso menestys lippuluukuilla, mutta sen DVD-tuotot olivat niin isot, että Universal-yhtiö kysyi Twohylta jatko-osaa. Twohy kirjoitti jopa kolme eri tarinaa, jotka hän esitti Universalille, jotka valitsivat niistä mieleisimmän. Alunperin Twohyn ei ollut tarkoitus ohjata jatkoa ja uudeksi ohjaajaksi pohdittiin mm. Peter Jacksonia ja Guillermo del Toroa, mutta lopulta Twohy otettiin takaisin ja kuvaukset alkoivat. Riddickin aikakirjaksi nimetty jatko-osa sai ensi-iltansa kesällä 2004, mutta se oli valitettavasti kriitikoiden lyttäämä taloudellinen floppi; leffa sai hädintuskin budjettiaan takaisin. Itse näin Riddickin aikakirjan hyvin nopeasti Pimeän uhkan jälkeen ja olin todella pettynyt siihen, sillä mielestäni jatko-osa oli liian erilainen. Nyt kun huomasin, että Pimeän uhka täytti 20 vuotta, päätin katsoa ja arvostella koko Riddick-trilogian. Katsoinkin Riddickin aikakirjan uudestaan muutama viikko Pimeän uhkan jälkeen.

Planeetta Helion Yksi on joutumassa pahojen nekromangien ja heidän johtajansa, Marsalkan käsiin. Vain etsintäkuulutettu huippuvaarallinen rikollinen Riddick voi päihittää Marsalkan ja tämän armeijan.

Tämän elokuvan ilmestymisen aikoihin Vin Diesel oli epätoivoisesti hittileffan tarpeessa. Hän palaisi Fast & Furious -sarjaan (2001-) vasta muutaman vuoden päästä, eikä hän lähtenyt mukaan xXx 2: The Next Leveliin (xXx: State of the Union - 2005). Riddickin hahmosta Diesel oli selvästi innoissaan, sillä sellaisella vimmalla hän palaa rooliinsa avaruuden lainsuojattomana. Dieselin äijähenki pitää katsojan mielenkiintoa ihan hyvin yllä, etenkin kun leffa perehtyy kunnolla Riddickin historiaan, mikä vielä Pimeän uhkassa jätettiin jonkinlaiseksi mysteeriksi... ehkä parempi niin. Diesel on toistamiseen uskottava huipputehokkaan tappajan roolissa ja katsojalle leviää hymy huulille, kun vastuksen kätyrit luikkivat pakoon, kun näkevät, että heidän pomonsa on kohdannut jonkun pätevämmän.
     Muutkin edellisestä elokuvasta selvinneet hahmot tekevät paluun. Poikaa esittänyt tyttö Jack (roolissa tällä kertaa Alexa Davalos) on kasvanut nuoreksi naiseksi ja yrittää seurata idolinsa Riddickin jalanjäljissä, kun taas uskovainen Imaami (Keith David) on perustanut perheen Helion Yhdellä Lajjun-vaimonsa (Kim Hawthorne) kanssa. On kiinnostavaa nähdä, mille teille hahmot ovat lähteneet kauhistuttavan kokemuksensa jälkeen ja kuinka se on vaikuttanut heihin. Jackin kasvu on ymmärrettävä ja Davalos vakuuttaa kovan mimmin roolissa. David on edelleen mainio hienostuneena Imaamina.

Pahana (ja samalla aivan käsittämättömän tylsänä ja mitäänsanomattomana) nekromangien johtajana Marsalkkana nähdään Colm Feore. Kyseessä on niin laimea pahis, ettei hän onnistu luomaan minkäänlaista uhkaa. Saapuessaan Helion Yhdelle Marsalkka muistuttaakin enemmän uhoavaa koulukiusaajaa kuin pelottavaa maailmanvalloittajaa. Feore on vieläpä todella puinen ja kehno roolissaan. Harmillisesti kehnoiksi jäävät myös hänen kätyrinsä, soturi Vaako (Karl Urban) ja lady Vaako (Thandie Newton), sekä saarnaava Puhdistaja (Linus Roache). Hahmot ovat hieman mielenkiintoisempia kuin heidän pomonsa ja heidän näyttelijänsä parempia, mutta eipä katsojaa kiinnosta Riddickin tämänkertaiset vastustajat pätkääkään. Jopa ensimmäisen osan digiörkeissä oli enemmän persoonaa kuin näissä tyypeissä.
     Lisäksi leffassa nähdään myös mm. Nick Chinlund Riddickiä jahtaavana palkkionmetsästäjänä, sekä poloinen Judi Dench elementaali-Aereonina. Dench on jälkikäteen tunnustanut, ettei oikein ollut perillä, mistä koko filmissä on kyse ja sen kyllä huomaa. Filmin lahjakkaimman näyttelijän taidot valuvat täysin hukkaan.

Kuten alussa mainitsin, Riddickin aikakirja on todella erilainen elokuva kuin edeltäjänsä. Siinä, missä Pimeän uhka oli Alien - kahdeksas matkustaja -klassikkoa (Alien - 1978) muistuttava scifikauhuleffa avaruushirviöidensä, yhden lokaationsa ja tiiviin tunnelmansa kanssa, Riddickin aikakirja on enemmänkin scifitoimintaseikkailu, mikä tuo mieleen lähinnä samoihin aikoihin ilmestyneen Tähtien sota -saagan (Star Wars - 1977-) esiosatrilogian. Voisikin siis sanoa, että elokuva muistuttaa enemmän Tähtien sota: Episodi I - Pimeää uhkaa (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) kuin Pimeän uhkaa! Ja kuten arvata saattaa, se ei ole kovin hyvä merkki. Kyseessä on hieman sekava avaruusseikkailu, mikä yrittää laajentaa sarjan maailmaa huomattavasti, mutta samalla unohtaa, mikä teki alkuperäisestä filmistä niin viehättävän. Riddick on edelleen päheä antisankarihahmo, mutta kaikki hänen ympärillään on tällä kertaa aika unohdettavaa ja mitäänsanomatonta. Nekromangit eivät ole koskaan uhkaavia vastuksia, eikä leffan tunnelmakaan nappaa mukaansa.

Kun pahikset eivät vakuuta, tarina ei imaise mukaansa, eikä tunnelmakaan oikein tiedä, mitä se on olevinaan, on Riddickin aikakirja jokseenkin pitkäveteistä seurattavaa. Siinä nähdään useita toimintakohtauksia, mutta lähes yksikään niistä ei vakuuta tai innosta. Jännitystä on turha etsiä. Ainoastaan vankilaplaneetta Krematorialla löydetään kunnon Riddick-henki ja noin pariksi kymmeneksi minuutiksi katsojan kiinnostus herätetään. Joka kerta, kun sieltä leikataan nekromangeihin, alkavat silmät painua kiinni. Leffasta löytyy joitain toimivia puolia, kuten Riddickin ja Jackin välinen... no, ei nyt ihan "isä-tytär-suhde", mutta jotain siihen suuntaan. Kokonaisuudessaan elokuva on kuitenkin heikko ja laimea tekele. Hassua on, että vaikka filmi on selvästi isommalla rahalla tehty, se näyttää halvemmalta kuin edeltäjänsä - aivan kuin suoraan DVD:lle tehdyltä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja David Twohy ei siis tee kovin kummoista työtä tällä kertaa. Hän ei rakenna kunnon tunnelmaa, eikä ole saanut aikaiseksi erityisen mielenkiintoista kertomusta. Twohy tosin kirjoitti kolme käsikirjoitusta, mitkä hän antoi Universalille, joten kenties pitäisikin syyttää Universalia, että he valitsivat juuri tämän niistä kolmesta. Riddickin aikakirjaa ei ole edes kuvattu kaksisesti. Vaikka mukana on joitain tyylikkäitä otoksia, on mukana paljon heiluvaa kameratyöskentelyä, sekä ärsyttävän vinoja kuvia, jotka tuovat mieleen yhden kaikkien aikojen surkeimman scifirainan, Taistelukenttä Maan (Battlefield Earth - 2000). Toimintakohtauksissa leikkaus on liian nopeatempoista ja muuten liian hidasta. Efektit eivät ole kestäneet aikaa ja etenkin todella selkeät digiympäristöt tuovat mieleen Tähtien sota -esiosat. Sentään lavasteet ja asut ovat kelvolliset - lukuunottamatta Marsalkan naurettavan typerää kypärää. Ääniefektitkin ovat oivalliset, mutta säveltäjä Graeme Revell ei tällä kertaa onnistu muussa kuin ensimmäisen osan musiikkien kierrättämisessä parissa kohtaa.

Elokuvasta on olemassa vartin pidempi Director's Cut, mikä sisältää pidennettyjä ja kokonaan uusia kohtauksia. Esimerkiksi Jack esitellään pidennetyssä versiossa jo aiemmin ja Vaakon pariskunnan keskustelut ovat pidempiä. Lisäksi Director's Cut sisältää kiroilua ja hieman verta, jotta ikärajaa saatiin nostettua. Itse katsoin elokuvan pidennetyn version.

Yhteenveto: Riddickin aikakirja on laimea scifiseikkailu, mikä kadottaa lähes kaiken, mikä teki Pimeän uhkasta niin mainion teoksen. Lähes ainoastaan päähenkilö Riddick toimii ja Vin Diesel palaakin rooliin suurella antaumuksella. Itse tarina on hieman sekava ja se kerrotaan kömpelösti. Tapahtumat eivät ole kovinkaan mielenkiintoisia, sillä tämänkertainen uhka on niin mitäänsanomaton. Pöljällä kypärällä varustettu Marsalkka on surkea pahis, eikä häntä esittävä Colm Feore onnistu luomaan jännitettä. Elokuva käy paikoitellen pitkäveteisyyden puolella, mutta mukaan mahtuu sentään joitain viihdyttäviä toimintakohtauksia. Visuaalisesti filmi ei ole kummoinen ja se näyttää jopa halvemmalta kuin Pimeän uhka, vaikka onkin isommalla rahalla tehty. Elokuva tuo herkästi mieleen Tähtien sota -saagan esiosatrilogiat, sekä vinojen kuviensa puolesta Taistelukenttä Maan, eikä kumpikaan ole hyvä merkki. Lopputuloksena on heikko scifiraina, mikä saa harmittelemaan Riddick-sarjan kadotettua potentiaalia. Jos innostuit Pimeän uhkasta, ei tältä kannata odottaa paljoa. Jos tämän loppuratkaisu ei liittyisi vahvasti sarjan kolmanteen osaan, Riddickiin (2013), suosittelisin vain skippaamaan tämän ja siirtymään suoraan kolmosleffaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Chronicles of Riddick, 2004, Universal Pictures, Radar Pictures, One Race Productions, Primal Foe Productions