Arvostelu: G.I. Joe: Kosto (G.I. Joe: Retaliation - 2013)

G.I. JOE: KOSTO

G.I. JOE: RETALIATION

Ohjaus: Jon M. Chu
Pääosissa: Dwayne Johnson, Ray Park, Adrianne Palicki, D. J. Cotrona, Byung-hun Lee, Jonathan Pryce, Élodie Yung, Ray Stevenson, Bruce Willis, Channing Tatum, Walton Goggins, RZA ja Luke Bracey
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia / Extended Cut: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 12

Hasbron lelusarjaan perustuva toimintaseikkailu G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009) oli menestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Paramount Pictures alkoikin työstää jatkoa samantien, kun ensimmäinen oli todettu hitiksi. Monet näyttelijöistä eivät kuitenkaan halunneet palata jatko-osaan, joten tekijöiden piti luoda uusia hahmoja ja kirjoittaa tarinaa uusiksi. Kuvaukset alkoivat kesällä 2011, mutta niissä tuli ongelmia, kun yksi työryhmästä kuoli onnettomuudessa kuvauspaikalla lavasteiden vaihdon aikana. Lopulta leffa saatiin valmiiksi ja sen oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo kesällä 2012, mutta kun Paramount halusikin muuttaa elokuvan 3D:ksi, julkaisua päätettiin viivästyttää. G.I. Joe: Retaliation, eli suomalaisittain G.I. Joe: Kosto sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2013 ja se oli edeltäjäänsä isompi menestys rahallisesti, mutta sai kriitikoilta tylymmän vastaanoton. Minäkin kävin katsomassa leffan kaverini kanssa, kun se ilmestyi ja olin aivan raivoissani, sillä pidin sitä todella surkeana. Olin sitä ennen pitänyt sarjan ensimmäisestä osasta, mutta G.I. Joe: Koston nähtyäni en pitkään halunnut katsoa kumpaakaan uudestaan. Viime vuoden ajan olen kuitenkin pohtinut G.I. Joe: The Rise of Cobran uudelleenkatselua ja kun huomasin elokuvan täyttävän tänä vuonna 10 vuotta, päätin sen tekosyyn varjolla katsoa leffan pitkästä aikaa. Olin selvästi kasvanut yli kohdeikäryhmästä, enkä pitänyt filmiä enää kovinkaan hyvänä. Päätin kuitenkin antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden ja pari viikkoa ensimmäisen osan jälkeen katsoin G.I. Joe: Koston.

Kun lähes koko G.I. Joe -joukko tuhotaan, henkiin jääneet Joet saavat selville, että paha Cobra-järjestö hallitsee Valkoista taloa. Pienen Joe-tiimin täytyy pysäyttää Cobra, ennen kuin maailma ajautuu tuhoisaan sotaan.

Edellisestä osasta vain muutama näyttelijä palaa tuttuihin rooleihinsa, eikä muiden puuttumista vaivauduta selittämään sanallakaan. Channing Tatum nähdään toistamiseen Dukena, josta on nyt tullut oman Joe-joukkonsa johtaja. Yllättäen Tatumin osuus leffassa jää hyvin pieneksi ja hänen tehtävänään on lähinnä tutustuttaa uudet hahmot katsojille. Tämän elokuvan päähenkilö on nimittäin ex-showpainija Dwayne Johnsonin esittämä Roadblock, kova, lihaksikas ja tuima heppu, joka vetää vastustajiaan turpaan ja näyttää siistiltä... eli periaatteessa täsmälleen samanlainen hahmo, jota Johnson esittää lähes kaikissa leffoissaan. Nykyään Johnson kuitenkin tiedostaa asemansa toimintastarana ja hän on muuttunut rennommaksi elokuvissaan. Tässä leffassa hän on kuitenkin vielä aikamoinen tosikko. Johnson sopii osaansa täydellisesti - lähinnä siksi, että on vaikea kuvitella kenenkään muunkaan esittävän hahmoa.
     Roadblockin kanssa Cobraa vastustamaan lähtevät sotilaat Lady Jaye (Adrianne Palicki) ja Flint (D. J. Cotrona), sekä fanisuosikki Snake Eyes -ninja (Ray Park). Tai no, Snake Eyesilla on lähes koko leffan ajan oma juonikuvionsa ninjanainen Jinxin (Élodie Yung) kanssa, mutta sekin liittyy Cobran päihittämiseen. Snake Eyes on yhä kaikista coolein Joe, mutta valitettavasti uudet tuttavuudet Lady Jaye, Jinx ja etenkin Flint ovat todella tylsät lisäykset. Lady Jayelle yritetään luoda pientä taustatarinaa, mutta Flint on vain totaalisen persoonaton tapaus. Jinx on hyvä taisteluissa, mutta hahmona täysin unohdettava. Palicki, Cotrona ja Yung ovat kaikki aika mitäänsanomattomia rooleissaan.
     Cobra-järjestöstä nähdään enemmän vanhoja tuttuja kuin G.I. Joe -tiimistä. Cobra Commander (näyttelijä vaihtunut Joseph Gordon-Levittistä Luke Braceyhyn) toimii johtajana pöhkön kypäränsä kera, muttei harmillisesti pääse lainkaan oikeuksiinsa koko elokuvan aikana. Kyseessä on itse asiassa todella alikäytetty ja tylsä pahis, joka käy pari kertaa kääntymässä ruudulla, jotta katsoja muistaa hänen olemassaolonsa. Soluttautumisen mestari Zartan onnistui The Rise of Cobrassa muuttumaan Yhdysvaltain presidentiksi (Jonathan Pryce) ja yrittääkin presidentin vallan kautta lopettaa G.I. Joen ja nostaa Cobran uudeksi erikoisryhmäksi. Storm Shadow (Byung-hun Lee) tekee yllättäen paluun, vaikka hän vaikutti kuolleen edellisen osan lopussa. Hahmoa kuitenkin hyödynnetään niin huonosti, että katsojana lopulta toivoo, että hän olisi vain pysynyt kuolleena. Uutena tärkeänä Cobran sotilaana esitellään Ray Stevensonin näyttelemä Firefly, joka nimensä mukaisesti käyttää robottitulikärpäsiä aseinaan.
     Uusina hahmoina elokuvassa nähdään myös huippuvankilan johtaja James (Walton Goggins), Snake Eyesin ja Jonxin mestari (rap-artisti RZA), sekä alkuperäinen Joe (Die Hard -tähti Bruce Willis).

Kun näin G.I. Joe: Koston leffateatterissa, olin äärimmäisen pettynyt, sillä elokuva ei sisältänyt lähes lainkaan vanhoja tuttuja hahmoja, minkä lisäksi elokuva ei ollut läheskään yhtä scifiä kuin G.I. Joe: The Rise of Cobra. Onhan tässäkin toki teknologiaa, mitä tosimaailmasta ei vielä löydy (toivottavasti), mutta tällä kertaa mukana ei ole superpukuja, jotka tekevät käyttäjästään pysäyttämättömän, nano-ohjuksia, joilla voi syövyttää Eiffel-tornin tai vedenalaisia tukikohtia, joiden ympärillä käydään taisteluita vauhdikkailla aluksilla. Varhaisteininä nämä huipputeknologiset härpättimet tekivät ensimmäisestä osasta siistin kokemuksen ja kun jatko-osa olikin "realistisempi" (jos niin vain voi sanoa), pidin sitä huomattavasti tylsempänä. Onkin erittäin huvittavaa, että nyt kuusi vuotta myöhemmin ne asiat, jotka saivat minut aikoinaan pitämään The Rise of Cobrasta, saavat minut nyt pitämään G.I. Joe: Kostoa edeltäjäänsä parempana teoksena. Ei tämäkään vielä kovin kummoinen filmi ole, mutta on tämä monilla tavoilla edeltäjäänsä laadukkaampi elokuva.

G.I. Joe: The Rise of Cobra yritti tunkea mahdollisimman paljon toimintaa kahteen tuntiin, unohtaen samalla kertoa selkeän ja hyvin rytmitetyn tarinan kiinnostavien hahmojen kera. G.I. Joe: Kostollakin on ongelmia hahmojen kanssa, mutta tarina on paljon paremmin kerrottu kuin viimeksi. Elokuva osaa rauhoittua oikeissa kohdissa ja antaa tilaa hengittää, kun edellinen osa vain paineli turbovauhtia menemään. Tämän ansiosta toimintakohtauksiin on saatu pientä jännitettäkin mukaan ja lopputaisteluun rakennetut panokset tuntuvat joltakin, kun katsoja saadaan imaistua paremmin tapahtumiin. Omasta mielestäni elokuvan paras taistelu on kuitenkin vuorilla käytävä ninjataisto. Koko vuoriosio on tunnelmaltaan oudon irrallinen muusta leffasta, mutta sen aikana elokuva onnistuu viihdyttämään parhaiten. Jos mukaan ei mahtuisi ärsyttäviä hölmöyksiä, kuten kaikki kohtaukset Snake Eyesin ja Jinxin mestarin luona, pakotettu romanssi leffan tylsimpien hahmojen välillä, sekä Storm Shadowiin liittyvä juonikuvio, G.I. Joe: Kosto olisi kelpo toimintaleffa. Jo tällaisenaan sitä katsoo mielellään ja se viihdyttää hyvin, mutta elokuvana se on lopulta vain ihan kiva.

Leffan ohjaajana toimii tällä kertaa Jon M. Chu, joka oli tätä ennen tehnyt tanssileffat Step Up 2 The Streets (2008) ja Step Up 3D (2010). Niistä toimintaelokuvan pariin hyppääminen on aikamoinen muutos, mutta kenties koreografioista tietäminen auttoi Chuta esimerkiksi ninjataistojen teossa. Chu toimii ohjaajana selvästi paremmin kuin The Rise of Cobrasta vastannut Stephen Sommers, vaikkei erityisen taidokasta työtä teekään. Rhett Reesen ja Paul Wernickin työstämä käsikirjoitus on selkeästi tasokkaampi kuin edellisen osan teksti ja vaikka mukana onkin hölmöyksiä ja kehnoja repliikkejä, pysyy tarina paremmin kasassa. Kuvaukseltaan leffa on ihan tyylikäs, etenkin vuoriosiossa. Jotkut lähitappelut ovat kömpelösti leikattuja, mutta muuten editointi on sujuvaa. Lavasteet, puvut ja maskeeraukset ovat hyvin toteutetut ja efektit ovat huomattavasti näyttävämmät kuin edellisessä elokuvassa. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu, mutta säveltäjä Henry Jackman ei ole saanut mitään muistettavaa aikaiseksi musiikkipuolella.

Elokuvasta on olemassa noin 10 minuuttia pidempi versio. Pidennetty versio sisältää mm. leikkimielisen kilpailun Joe-tiimin jäsenten välillä, pidennetyn harjoitustaistelun Snake Eyesin ja Jinxin välillä, kohtauksen presidenttiä esittävän Zartanin ja presidentin pojan tapaamisesta, sekä pidennettyjä taisteluita, jotka ovat hieman väkivaltaisempia kuin lähes verettömässä teatteriversiossa.

Yhteenveto: G.I. Joe: Kosto on edeltäjäänsä parempi viihdepläjäys, vaikka jää lopulta vain ihan kivaksi leffaksi. Tarinankerronta on laadukkaampaa ja rauhallisemmin etenevä käsikirjoitus ja leikkaus antavat elokuvalle tilaa hengittää toimintakohtausten väliin. Harmillisesti tätä aikaa ei hyödynnetä hahmojen syventämiseen, vaan pääasiassa leffan hahmot jäävät todella yhdentekeviksi, eivätkä heidän näyttelijänsäkään tarjoa kummoisia roolisuorituksia. Dwayne Johnson sopii tosin passelisti tällaisen toimintaviihteen pääosaan. Elokuvan pahisosastokaan ei onnistu vakuuttamaan, mutta Joe-tiimin ja Cobra-järjestön väliset yhteenotot viihdyttävät silti ihan mukavasti. Pientä jännitettä onnistutaan nostattamaan loppua kohti, mutta erityisen mukaansatempaava paketti ei ole kyseessä. Teknisesti leffa on G.I. Joe: The Rise of Cobraa laadukkaammin tehty, mutta lopputulokseen jää silti paljon parannettavan varaa. Jos pidit kovasti sarjan ensimmäisestä osasta, voi olla, ettei tämä toimi sen "realistisemman" otteen vuoksi, mutta jos ensimmäinen osa tuotti ison pettymyksen, voi G.I. Joe: Kosto kenties olla se G.I. Joe -filmi, minkä alunperin halusitkin nähdä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
G.I. Joe: Retaliation, 2013, Paramount Pictures, Metro-Goldwyn-Mayer, Skydance Media, Hasbro, Di Bonaventura Pictures, Saints LA, Spyglass Entertainment

Arvostelu: Terminator Genisys (2015)

TERMINATOR GENISYS

Ohjaus: Alan Taylor
Pääosissa: Jai Courtney, Emilia Clarke, Arnold Schwarzenegger, Jason Clarke, J. K. Simmons, Dayo Okeniyi, Matt Smith, Byung-hun Lee ja Courtney B. Vance
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 12

James Cameronin tekemä Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) oli iso hitti, joten sarjaa jatkettiin. Terminator 2: Tuomion päivä (Terminator 2: Judgment Day - 1991) oli vielä isompi menestys, joten jatkoa seurasi jälleen. Cameron kuitenkin poistui projektista ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Jonathan Mostow. Kolmas osa Terminator 3: Koneiden kapina (Terminator 3: Rise of the Machines - 2003) ei saanut yhtä hyvää vastaanottoa, mutta se tuotti niin paljon rahaa, että sarjaa päätettiin jatkaa vielä lisää. Ohjaaja vaihtui jälleen ja uudeksi ohjaajaksi valittiin McG, jolla oli suunnitelmia kokonaisen uuden Terminator-trilogian varalle. Terminator - Pelastus (Terminator Salvation - 2009) oli taas yksi kassamagneetti, mutta koska se ei saanut kovin positiivista palautetta, eivät jatkosuunnitelmat käyneet toteen. Viidennen osan teko osoittautui myös hankalaksi sen takia, että sarjan oikeudet lähtivät jälleen kiertelemään yhtiöltä toiselle, kunnes lopulta ne päätyivät Annapurna Picturesille vuonna 2012. Uuden leffan suunnittelu alkoi hyvin nopeasti ja kuvaukset lähtivät käyntiin kaksi vuotta myöhemmin. Lopulta Terminator Genisys sai ensi-iltansa kesällä 2015. Elokuva menestyi hyvin, muttei tarpeeksi jotta sitä olisi voinut pitää suurhittinä. Kriitikot eivät elokuvasta pitäneet ja monet fanit olivat myös pettyneitä. Itse taas pidin leffaa viihdyttävänä, kun kävin katsomassa sen elokuvateatterissa. Vaikka ostin sen Blu-rayna, en ollut kuitenkaan katsonut sitä uudestaan, kunnes vuoden alussa pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat päättää yhden elokuvasarjan arvostelut kesälle 2017. Terminator-sarja voitti, jolloin oli jälleen aika katsoa filmit läpi ja arvostella ne.

Tulevaisuudessa pahaa Skynetiä ja sen tuhoajakoneita vastaan taistelevan ihmisvastarinnan johtaja John Connor lähettää uskollisen sotilaansa Kyle Reesen ajassa taaksepäin vuoteen 1984, suojelemaan Johnin äitiä, Sarahia, tuhoajalta joka on lähetetty tappamaan Sarah. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet paljon, eikä menneisyys ole samanlainen, millaisena John sen kuvaili Kylelle.

Kyle Reeseä näyttelee Jai Courtney, joka ei täysin toimi roolissa. Kyle on nuori sotilas, joka ei tiedä muuta elämää kuin taistelun Skynetiä vastaan. Hän on uskollinen John Connorille ja on heti valmis taistelemaan tämän äidin puolesta, kun John niin pyytää. Läpi elokuvan Kylen taistelutaidot pääsevät esille, mutta valitettavasti näyttelijätaidot eivät, sillä Courtney ei ole kovin kummoinen näyttelijä. Tämän huomaa varsinkin kohtauksissa, joissa hänellä ei ole muuta tehtävää kuin puhuminen. Silloin hän ei kykene tuomaan tarvittavaa uskottavuutta esille.
     Sarah Connorina nähdään Game of Thrones -sarjan (2011-) tähti Emilia Clarke, jonka tiedän osaavan näytellä. Tässä Clarke ei kuitenkaan onnistu, sillä hän ei sovi rooliin lähes yhtään. Hän näyttää aivan liian nuorelta, eikä hän ole kaikkein uskottavin toimintakohtauksissa pistoolien ja kiväärien kanssa. Vaikka leffassa Sarah onkin samanikäinen kuin alkuperäisessä The Terminatorissa, on hahmo täysin erilainen. Sarah tietää tulevaisuudesta ja hän onkin valmistautunut sitä varten kouluttamalla itseään taistelemaan ja selviytymään.

Arnold Schwarzenegger tekee paluun sarjaan kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Herra nähdään tietty tutussa roolissaan tuhoajana, eli Terminaattorina. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan saavu tulevaisuudesta leffan alussa ja heilu tunteettomana siihen asti, että häntä opetetaan ihmisten tavoille, vaan hän on kulkenut jo vuosia Sarahin mukana, joka on nimennyt hänet Papaksi. Papasta onkin muodostunut isähahmo Sarahille, jonka tehtävänä on suojella Sarahia siihen asti, että itse tuhoutuu. Papa on kiehtova ja erilainen Terminaattorihahmo, sillä hän on paljon vanhempi kuin tuhoajat yleensä ja hänessä on enemmän inhimmillisiä piirteitä. On upeaa nähdä Schwarzenegger jälleen ikonisessa roolissaan, mutta harmillisen usein elokuvan aikana hän näyttää siltä, ettei häntä oikein kiinnosta enää.
     John Connorina nähdään tällä kertaa Apinoiden planeetan vallankumouksesta (Dawn of the Planet of the Apes - 2014) tuttu Jason Clarke, joka on kahden päänäyttelijän tavoin väärä valinta rooliin. Clarke ei ole uskottava suurena johtajana ja hän vetää osansa muutenkin aika laiskasti. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa ongelma, sillä Johnin hahmo on kirjoitettu todella typerästi. Hänet on suoraan sanottuna pilattu ihan totaalisesti.
     Elokuvassa nähdään myös loistava (mutta tässä leffassa pahasti alikäytetty) J. K. Simmons etsivä O'Brienina, joka tietää tuhoajista menneisyydessä ja yrittää selvittää, mistä ne tulevat; Byung-hun Lee tuhoajamalli T-1000:na, joka kykenee muotoutumaan erilaisin tavoin, sillä se on tehty nestemäisestä metallista; Dayo Okeniyi Danny Dysonina, joka on luonut Genisys-ohjelman, jota ihmiset odottavat innolla; Courtney B. Vance Dannyn isänä, Miles Dysonina, joka on tuttu hahmo Terminator 2:sta; sekä uudessa Doctor Who -sarjassa (2005-) pääosaa kolmen kauden ajan esittänyt Matt Smith, joka nähdään pienessä, mutta tarinan kannalta tärkeässä roolissa.

Vaikka Terminator Genisystä pidetään sarjan viidentenä osana, ei se sitä kuitenkaan ole - ainakaan täysin. Teos on kyllä viidentenä ilmestynyt elokuva sarjassa, mutta heti alussa huomaa, ettei siinä huomioida edellisiä osia. Ensimmäisten viiden minuutin aikana Terminator 2: Tuomion päivä, Terminator 3: Koneiden kapina ja Terminator - Pelastus kirjoitetaan ulos jatkumosta, kertomalla tuomion päivän ajankohdaksi täysin eri vuosi kuin milloin se sarjassa oikeasti tapahtui ja näyttämällä Johnin ja Kylen ensikohtaaminen täysin erilaisella tavalla kuin edellisessä elokuvassa. Filmillä on selvästi yritetty aloittaa sarjaa alusta, siinä toivossa, että se nousisi yhtä suosituksi kuin esimerkiksi supersankarielokuvat, mutta siinä ei ole onnistuttu yhtään. Niissä supersankaripätkissä on nimittäin yksi asia, mitä tämä todella kaipaa: selkeä tarina.

Tuntuu siltä kuin käsikirjoittajat eivät olisi edes yrittäneet. Jos edellisissä osissa oli outouksia aikamatkustushommissa, tässä ne muuttuvat ihan käsittämättömiksi. Heti alussa tulee ensimmäinen virhe siinä, että jos kerran 1980-lukua on menty muokkaamaan, niin sen olisi pitänyt vaikuttaa tulevaisuuteenkin, eikä Kylelle pitäisi olla mikään yllätys, että Sarah olikin toimintasankari jo vuonna 1984. Juonikin poukkoilee sinne sun tänne. Yhdessä kohtaa pääkolmikko päättää matkustaa ajassa eteenpäin vuoteen 2017, ihan vain koska Kyle näki pari kertaa unta, että silloin tapahtuisi jotain jännää. Ja sitten mukaan tulee elokuvan pahis, joka on todella typerryttävän laiska ratkaisu. Elokuva on täynnä huonoja päätöksiä aina juonikuvioista roolituksiin, jolloin siitä on aika vaikea nauttia. Jo pelkästään se, että sarjaa ei keksitä jatkaa mitenkään muuten kuin kierrättämällä ensimmäisen osan juttuja uudestaan, on äärimmäisen laiska ratkaisu.

Se on kuitenkin pakko sanoa, että leffan alkupäässä nähdään erinomainen kohtaus. Siinä on nimittäin kopioitu alkuperäistä Terminator - tuhoajaa lähes kuva kuvalta, kun digitaalisesti nuorennettu Arskanaattori saapuu menneisyyteen ja käy kolmen punkkarin kimppuun. Tämä kuitenkin keskeytyy, kun paikalle ilmestyy vanha Papa, joka käy taistoon nuorempaa kyborgia vastaan. Se on selvästi koko teoksen paras kohtaus, mikä on sinänsä surullista, että mikään leffan ikioma hetki ei yllä lähellekään sen tasoa. Joitain viihdyttäviä toimintakohtauksia on kyllä mukana; esimerkiksi taistelu Golden Gate -sillalla koulubussissa on oikein mainiota hömppää. Valitettavasti mukana ei ole ainuttakaan kovin ihmeellistä toimintapätkää. Lopputaistelu on myös liian pitkä, jolloin jopa sen pieni viihdyttävyysarvokin laskee. Jännitystäkään ei ole saatu luotua mihinkään kohtaan, varsinkaan kun kenenkään kohtalo ei kiinnosta. Siinä missä kahdessa ensimmäisessä osassa jännitti, milloin ja mistä pahis seuraavaksi hyökkää, tässä vain odottaa, että vastus vaivautuisi ilmestymään paikalle, jotta jotain vähänkin mielenkiintoista tapahtuisi.

Huumoria on sentään mukana ja jotkut jutut jopa hieman naurattavat - pääasiassa Papan hymyilyhetket. Romantiikkaa löytyy tietty Sarahin ja Kylen väliltä samaan tapaan kuin ensimmäisessä osassa, mutta sitä ei pohjusteta tarpeeksi hyvin, jotta ensisuudelma liikuttaisi katsojaa mitenkään. Loppuhuipennus on hieman antiklimaattinen ja kun filmi on ohi, ei katsojaa jaksaisi enää kiinnostaa koko sarja. Voi mikseivät tekijät vain tehneet kunnon jatko-osaa Terminator Salvationille? Alussa nähdään tyylikästä tulevaisuussotaa koneita vastaan laserpyssyjen kanssa ja sitä olisi voinut koko leffa olla täynnä. Filmin olisi pitänyt seurata Johnin ja Kylen ystävyyttä, kun he yrittävät päihittää Skynetin, ei mitään tällaista sekamelskaa.

Elokuvan epäonnistumisesta ei voi syyttää ohjaaja Alan Tayloria, joka on aiemmin tehnyt mm. Thor: The Dark Worldin (2013). On nimittäin aika vaikeaa työskennellä surkean käsikirjoituksen kanssa ja yrittää saada siitä hyvä kokonaisuus. Kirjoittajakaksikko Laeta Kalogridis ja Patrick Lussier ovat epäonnistuneet sekä tarinassa että dialogissa, joka kuulostaa välillä tosi kehnolta. Visuaalisesti Terminator Genisys näyttää kuitenkin pääasiassa hyvältä. Muutamat kohdat näyttävät liian digitaalisilta, kuten lopun helikopteriosio, mutta alun tulevaisuussotimiset ovat tyylikkäitä, minkä lisäksi tietokoneella nuorennettu Schwarzenegger näyttää oivalliselta - jopa paremmalta kuin vuosi myöhemmin ilmestyneen Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) digi-Tarkin ja digi-Leia. Kuvaus on myös hyvää ja tasaista. Leikkauksessa on tehty suunnilleen parasta jälkeä, mitä kuvatusta materiaalista edes saisi aikaan. Ääniefektit ovat mainiot ja säveltäjä Lorne Balfe on onnistunut musiikeissa. Tuttu teemamusiikki on mukana ja sen rummut paukkuvat mahtipontisemmin kuin koskaan ennen!

Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Lisämateriaalina Blu-raylla on näyttelijöistä ja hahmoista kertova "Family Dynamics", kuvauksista kertova "Infiltration and Termination", sekä efekteistä kertova "Upgrades: VFX of Terminator Genisys". Katsottavaa on yhteensä lähes tunniksi.

Yhteenveto: Terminator Genisys on heikko yritys jatkaa todella hyvin alkanutta sarjaa ja vielä heikompi yritys aloittaa se jollain tapaa alusta. Leffan tarinassa kuljetaan erittäin laiskoja ja tylsiä reittejä, minkä lisäksi filmi on paikoitellen jopa yllättävänkin sekava, etenkin kun käsikirjoittajat eivät ole miettineet aikamatkustusta ollenkaan loppuun asti. Teoksen pahis on äärimmäisen kehno ratkaisu. Mukana ei ole minkäänlaista jännitystä, ei edes toimintakohtauksissa, vaikka ne suurimmaksi osaksi viihdyttävätkin - varsinkin alun tulevaisuustaistot, joita toivoisi elokuvan olevan täynnä. On upeaa nähdä Arnold Schwarzenegger taas tuhoajana, mutta hän näyttää usein olevansa kyllästynyt rooliinsa. Jai Courtney, Emilia Clarke ja Jason Clarke eivät taas sovi osiinsa, minkä lisäksi harmittaa, että mahtava J. K. Simmons on todella alikäytetty. Visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa toimivat, mutta mukana on myös heikkoja efektejä. Säveltäjä Lorne Balfe on saanut tehtyä tutusta Terminator-tunnusmusiikista entistäkin rautaisemman. Jos pidit edellisistä sarjan osista, niin voihan Terminator Genisyksenkin vilkaista. Jos taas olet kahden ensimmäisen osan suuri fani, muttet ole pitänyt niiden jälkeisistä osista, tämä luultavasti aiheuttaa pettymyksen. Kun filmi ei ota huomioon kahta edellistä osaa (eikä Terminator 2:n loppua), niin edellisten osien näkeminen ei ole välttämättömyys. Tämä ei kuitenkaan toimi tarpeeksi hyvin yksinään, jotta tästä voisi aloittaa sarjan katselun, vaikka tarkoitus olikin tehdä tästä sarjan uudelleenkäynnistys. Ainakin alkuperäinen Terminator - tuhoaja pitää katsoa ennen tätä. Toivon, että sarja saisi vielä jatkoa, mutta toivon, että se mietitään kunnolla loppuun, ennen kuin kameraa pistetään kertaakaan päälle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.theterminatorfans.com
Terminator Genisys, 2015, Paramount Pictures, Skydance Media

Arvostelu: The Magnificent Seven (2016)

THE MAGNIFICENT SEVEN (2016)

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Denzel Washington, Chris Pratt, Ethan Hawke, Vincent D'Onofrio, Byung-hun Lee, Manuel Garcia-Rulfo, Martin Sensmeier, Haley Bennett ja Peter Sarsgaard
Genre: western, toiminta
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16

The Magnificent Seven on uusintaversio samannimisestä elokuvasta vuodelta 1960, joka taas perustuu elokuvaan Shichinin no samurai (1954), eli suomalaisittain Seitsemän samuraita. Kumpaakaan aiempaa elokuvaa en ole nähnyt, mutta tiedän kyseessä olevan kaksi enemmän tai vähemmän ylistettyä klassikkoa, jotka todellisten elokuvaharrastajien kuuluisi nähdä ainakin kerran elämässään. Sen sijaan päädyin katsomaan tämän uuden version, joka ilmestyi jo viikkoja sitten, mutta jota en saanut aikaiseksi katsottua. Lehdistönäytöksiin en ehtinyt, mutta syyslomamaanantaina oli vihdoin aikaa käydä vilkaisemassa kyseinen westernpätkä. Odotukset olivat omalla tavallaan korkeat, mutta lähinnä kahden päätähden, etenkin Chris Prattin takia. Siinä ohessa länkkäriteemakin menisi helposti.

1800-luvun lopussa pahan Boguen pitäessä pientä Rose Creek -kaupunkia vallassaan, seitsemän miestä saapuu päihittämään Boguen.

Tämän elokuvan "seitsemän rohkeaa miestä" ovat aika hätäisesti kasattu jengi. Porukan johtoasemassa on haastemies Sam Chisolm, jota näyttelee Denzel Washington. Washington ei tunnu hirveästi isomman luokan elokuvia tekevän tällä hetkellä ja onkin hienoa nähdä hänet vihdoin valkokankaalla. Tuttuun tapaansa Washington suoriutuu roolistaan oivallisesti ja sopii johtohahmoksi täydellisesti.
     Guardians of the Galaxylla (2014) minut vakuuttanut Chris Pratt näyttää jälleen, että hänet on luotu näyttelijäksi. Prattilta löytyy todella paljon karismaa ja itsevarmuutta, ja hän suoriutuu tässäkin elokuvassa mallikkaasti roolistaan. Hän näyttelee korttitemppuja tekevää Faradayta, joka on myös erittäin hyvä ampumaan ja heittämään hyviä heittoja muille hahmoille.
     Ethan Hawke näyttelee jonkin sortin legendaa, Goodnight Robicheauxia, joka tuntuu olevan taidoiltaan heikompi kuin mitä hänestä kerrotut jutut antavat ymmärtää. Goodnightin hahmosta ei oikein saa kunnon otetta, mutta Hawke on tehnyt parhaansa näyttelemisessään. Goodnightin apurina toimii tiimin neljäs jäsen, Byung-hun Leen näyttelemä Billy Rocks, joka on kova poika veitsiensä kanssa. Omasta mielestäni ainakin Billy oli mielenkiintoisempi kuin itse Goodnight. Pitäisiköhän sitä muuttaa oma nimi näin suomalaisittain, että olisin "Hyvääyötä"...
     Tiimiin kuuluvat myös Vincent D'Onofrion näyttelemä Jack Horne, isokokoinen mies, jota muut vertaavat välillä karhuun ja joka puhuu hieman hassusti; Martin Sensmeierin esittämä paikoitellen-hieman-stereotypinen intiaani Red Harvest, joka on hiljainen, mutta tappava kaveri; sekä Manuel Garcia-Rulfon näyttelemä meksikolainen Vasquez, joka lähinnä tuntuu vain roikkuvan porukan mukana, eikä hänen mukanaoloaan välillä edes muista.
     The Magnificent Seven -porukan kokoamisen aloittaa häiritsevän paljon Jennifer Lawrencelta näyttävän Haley Bennettin esittämä rouva Emma Cullen, joka haluaa saada kostetuksi miehensä kuoleman, jonka Boguen joukot olivat aiheuttaneet. Tämä on lyhyen ajan sisällä toinen kerta, kun näen Bennettin elokuvassa ja tähän mennessä hän on vaikuttanut lupaavalta näyttelijältä. Tässä hän näyttää olevansa myös kova mimmi, jolle ei kannata ryttyillä. Emman kanssa ryhmää etsii Teddy Q (Luke Grimes), joka ei loppujen lopuksi kovin paljoa tunnu tekevän.
     Elokuvan pahista, Bogueta näyttelee Peter Sarsgaard. Aluksi minun oli erittäin vaikeaa ottaa Sarsgaardia tosissaan, sillä minulle tuli vain mieleen hänen hirveä roolisuorituksensa Green Lanternissa (2011). Onneksi hän on tässä kuitenkin ihan hyvä, vaikkei kovin ihmeellinen tai erityisen uhkaava pahis olekaan kyseessä.

Elokuvan alussa kerrotaan, kuinka Bogue ja hänen miehensä sortavat Rose Creekin kaupunkia ja kaupungin asukkaat haluavat nousta vastarintaan. Viimeinen pisara on, kun Boguen miehet polttavat kaupungin kirkon. Emma lähtee etsimään avukseen oikeita taistelijoita, jotta kaupungin kokema kurjuus loppuisi. Emma löytää Samin ja Faradayn, joiden avulla hän kokoaa joukkoon vielä viisi muuta, joista osa päätyy mukaan hieman vahingossa.

The Magnificent Sevenin juoni on erittäin yksinkertainen. Pahiksia vastaan tarvitaan taistelijoita, taistelijat haetaan ja sitten taistellaan. Ajattelin, että kun kyseessä on uusi versio ylistetystä klassikosta, niin juoni olisi jollain tapaa todella erityinen, mutta se olikin yllättävän simppeli. Elokuva kulkee todella suoraviivaisesti eteenpäin, eikä tuo katsojille minkäänlaisia käänteitä kestonsa aikana. Tavallaan olen pettynyt, mutta tavallaan mietin, tarvitseeko elokuva sen kummempia? Paikoitellen kyseessä on hieman pitkästyttävä elokuva; lähinnä silloin kun siinä avataan seitsemän päähenkilön taustoja. Kaikille ei tunnu kuitenkaan olevan kovin paljoa aikaa, eikä The Magnificent Seven -ryhmä ole nimensä mukaisesti kovinkaan "magnificent". Sitten kun vihdoin taistellaan, niin kyseessä on erittäin tyylikkään näköinen leffa, mutta sitä ennen se ei kovin paljoa nappaa mukaansa. Ilman päätähtiään ja hyvää huumoria elokuva ei varmasti toimisi edes näin kivasti. Kyseessä onkin siis vain "ihan kiva" elokuva, joka on aika tyhjentävä kokemus, kun sitä tarkemmin miettii. Hirveästi mitään syvällistä on turha hakea, eikä kovin suuria moraalisiakaan juttuja tunnu elokuvassa esiintyvän. Nopeammalla temmolla tämä toimisi paremmin ja sen voisi laskea helpoksi popcornviihteeksi, mitä tosin alkuperäinen Seitsemän samuraita ei varmasti ole. Hieman ihmettelin, miksi elokuvan ikäraja oli 16, sillä ei se mielestäni niin rajulta tuntunut. Välillä heitetään kirosanoja, mutta verta ei tunnu olevan nimeksikään.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Antoine Fuqua, joka on työskennellyt Denzel Washingtonin kanssa jo kaksi kertaa aiemmin, elokuvissa Training Day (2001) ja The Equalizer (2014). Fuqualla tuntuu olevan näyttelijäohjaus ihan hallussa, mutta muuten paketti ei tunnu täysin kokonaiselta. Leikkauspöydällä olisi voinut hieman tiivistää rohkeammin. Vaikka muutamat kuvat ovatkin epätarkkoja, niin elokuva on yleisesti ottaen kuvattu erinomaisesti. Etenkin lopun taistelu on todella näyttävän näköinen. Visuaalisesti länkkärimeininki on hyvin saatu toteutettua ja siitä voi onnitella ainakin lavastus- ja puvustustiimejä. Elokuvan musiikista vastaavat Simon Franglen ja James Horner, jotka ovat luoneet oikein menevän soundtrackin elokuvalle. Äänimaailma rikastuttaa myös westerntunnelmaa.

Yhteenveto: The Magnificent Seven on valitettavasti aika lattea pätkä, mutta on siinä onneksi hyvät hetkensä, joiden ansiosta se on tasolla "ihan kiva". Westerntunnelma on hyvin saatu tehtyä ja päätähdet ovat oikein mainioita. Juoni on erittäin yksinkertainen ja oli pettymys, ettei siinä ollut minkäänlaisia käänteitä ja yllätyksiä. Lopputaistelu on hieno ja useasti elokuva onnistuu naurattamaan, mutta kovin kummoisesta pätkästä ei ole kyse. Välillä tarina tuntui laahaavan ja kävi tylsäksi. Se olisi muuten selkeä viihde-elokuva, mutta hitaalla temmollaan se ei täysin sovi siihen kategoriaan. Korkeahkon ikärajan takia odotin rajumpaa menoa ja olinkin hieman pettynyt, ettei siinä ollut mielestäni asioita, joiden takia se olisi selkeästi K16. Kovin suurta houkutusta ei tästä herännyt nähdä alkuperäistä versiota elokuvasta, mutta täytyyhän se jossain kohtaa katsoa. Jos elokuva kiinnostaa, niin kannattaahan se vilkaista, mutta ei siitä kannata elokuvalipun hintaa välttämättä pulittaa, vaan kannattaa odottaa vuokrausmahdollisuutta. Jos on ihan pakko päästä pitkästä aikaa näkemään lännenelokuva valkokankaalta, niin sitten kannattaa toki mennä katsomaan.

Kirjoittanut: Joonatan, 18.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
The Magnificent Seven, 2016, Metro-Goldwyn-Mayer Pictures, Columbia Pictures, LStar Capital, Village Roadshow Pictures, Pin High Productions, Escape Artists, Fuqua Films