Arvostelu: G.I. Joe: Kosto (G.I. Joe: Retaliation - 2013)

G.I. JOE: KOSTO

G.I. JOE: RETALIATION

Ohjaus: Jon M. Chu
Pääosissa: Dwayne Johnson, Ray Park, Adrianne Palicki, D. J. Cotrona, Byung-hun Lee, Jonathan Pryce, Élodie Yung, Ray Stevenson, Bruce Willis, Channing Tatum, Walton Goggins, RZA ja Luke Bracey
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia / Extended Cut: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 12

Hasbron lelusarjaan perustuva toimintaseikkailu G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009) oli menestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Paramount Pictures alkoikin työstää jatkoa samantien, kun ensimmäinen oli todettu hitiksi. Monet näyttelijöistä eivät kuitenkaan halunneet palata jatko-osaan, joten tekijöiden piti luoda uusia hahmoja ja kirjoittaa tarinaa uusiksi. Kuvaukset alkoivat kesällä 2011, mutta niissä tuli ongelmia, kun yksi työryhmästä kuoli onnettomuudessa kuvauspaikalla lavasteiden vaihdon aikana. Lopulta leffa saatiin valmiiksi ja sen oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo kesällä 2012, mutta kun Paramount halusikin muuttaa elokuvan 3D:ksi, julkaisua päätettiin viivästyttää. G.I. Joe: Retaliation, eli suomalaisittain G.I. Joe: Kosto sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2013 ja se oli edeltäjäänsä isompi menestys rahallisesti, mutta sai kriitikoilta tylymmän vastaanoton. Minäkin kävin katsomassa leffan kaverini kanssa, kun se ilmestyi ja olin aivan raivoissani, sillä pidin sitä todella surkeana. Olin sitä ennen pitänyt sarjan ensimmäisestä osasta, mutta G.I. Joe: Koston nähtyäni en pitkään halunnut katsoa kumpaakaan uudestaan. Viime vuoden ajan olen kuitenkin pohtinut G.I. Joe: The Rise of Cobran uudelleenkatselua ja kun huomasin elokuvan täyttävän tänä vuonna 10 vuotta, päätin sen tekosyyn varjolla katsoa leffan pitkästä aikaa. Olin selvästi kasvanut yli kohdeikäryhmästä, enkä pitänyt filmiä enää kovinkaan hyvänä. Päätin kuitenkin antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden ja pari viikkoa ensimmäisen osan jälkeen katsoin G.I. Joe: Koston.

Kun lähes koko G.I. Joe -joukko tuhotaan, henkiin jääneet Joet saavat selville, että paha Cobra-järjestö hallitsee Valkoista taloa. Pienen Joe-tiimin täytyy pysäyttää Cobra, ennen kuin maailma ajautuu tuhoisaan sotaan.

Edellisestä osasta vain muutama näyttelijä palaa tuttuihin rooleihinsa, eikä muiden puuttumista vaivauduta selittämään sanallakaan. Channing Tatum nähdään toistamiseen Dukena, josta on nyt tullut oman Joe-joukkonsa johtaja. Yllättäen Tatumin osuus leffassa jää hyvin pieneksi ja hänen tehtävänään on lähinnä tutustuttaa uudet hahmot katsojille. Tämän elokuvan päähenkilö on nimittäin ex-showpainija Dwayne Johnsonin esittämä Roadblock, kova, lihaksikas ja tuima heppu, joka vetää vastustajiaan turpaan ja näyttää siistiltä... eli periaatteessa täsmälleen samanlainen hahmo, jota Johnson esittää lähes kaikissa leffoissaan. Nykyään Johnson kuitenkin tiedostaa asemansa toimintastarana ja hän on muuttunut rennommaksi elokuvissaan. Tässä leffassa hän on kuitenkin vielä aikamoinen tosikko. Johnson sopii osaansa täydellisesti - lähinnä siksi, että on vaikea kuvitella kenenkään muunkaan esittävän hahmoa.
     Roadblockin kanssa Cobraa vastustamaan lähtevät sotilaat Lady Jaye (Adrianne Palicki) ja Flint (D. J. Cotrona), sekä fanisuosikki Snake Eyes -ninja (Ray Park). Tai no, Snake Eyesilla on lähes koko leffan ajan oma juonikuvionsa ninjanainen Jinxin (Élodie Yung) kanssa, mutta sekin liittyy Cobran päihittämiseen. Snake Eyes on yhä kaikista coolein Joe, mutta valitettavasti uudet tuttavuudet Lady Jaye, Jinx ja etenkin Flint ovat todella tylsät lisäykset. Lady Jayelle yritetään luoda pientä taustatarinaa, mutta Flint on vain totaalisen persoonaton tapaus. Jinx on hyvä taisteluissa, mutta hahmona täysin unohdettava. Palicki, Cotrona ja Yung ovat kaikki aika mitäänsanomattomia rooleissaan.
     Cobra-järjestöstä nähdään enemmän vanhoja tuttuja kuin G.I. Joe -tiimistä. Cobra Commander (näyttelijä vaihtunut Joseph Gordon-Levittistä Luke Braceyhyn) toimii johtajana pöhkön kypäränsä kera, muttei harmillisesti pääse lainkaan oikeuksiinsa koko elokuvan aikana. Kyseessä on itse asiassa todella alikäytetty ja tylsä pahis, joka käy pari kertaa kääntymässä ruudulla, jotta katsoja muistaa hänen olemassaolonsa. Soluttautumisen mestari Zartan onnistui The Rise of Cobrassa muuttumaan Yhdysvaltain presidentiksi (Jonathan Pryce) ja yrittääkin presidentin vallan kautta lopettaa G.I. Joen ja nostaa Cobran uudeksi erikoisryhmäksi. Storm Shadow (Byung-hun Lee) tekee yllättäen paluun, vaikka hän vaikutti kuolleen edellisen osan lopussa. Hahmoa kuitenkin hyödynnetään niin huonosti, että katsojana lopulta toivoo, että hän olisi vain pysynyt kuolleena. Uutena tärkeänä Cobran sotilaana esitellään Ray Stevensonin näyttelemä Firefly, joka nimensä mukaisesti käyttää robottitulikärpäsiä aseinaan.
     Uusina hahmoina elokuvassa nähdään myös huippuvankilan johtaja James (Walton Goggins), Snake Eyesin ja Jonxin mestari (rap-artisti RZA), sekä alkuperäinen Joe (Die Hard -tähti Bruce Willis).

Kun näin G.I. Joe: Koston leffateatterissa, olin äärimmäisen pettynyt, sillä elokuva ei sisältänyt lähes lainkaan vanhoja tuttuja hahmoja, minkä lisäksi elokuva ei ollut läheskään yhtä scifiä kuin G.I. Joe: The Rise of Cobra. Onhan tässäkin toki teknologiaa, mitä tosimaailmasta ei vielä löydy (toivottavasti), mutta tällä kertaa mukana ei ole superpukuja, jotka tekevät käyttäjästään pysäyttämättömän, nano-ohjuksia, joilla voi syövyttää Eiffel-tornin tai vedenalaisia tukikohtia, joiden ympärillä käydään taisteluita vauhdikkailla aluksilla. Varhaisteininä nämä huipputeknologiset härpättimet tekivät ensimmäisestä osasta siistin kokemuksen ja kun jatko-osa olikin "realistisempi" (jos niin vain voi sanoa), pidin sitä huomattavasti tylsempänä. Onkin erittäin huvittavaa, että nyt kuusi vuotta myöhemmin ne asiat, jotka saivat minut aikoinaan pitämään The Rise of Cobrasta, saavat minut nyt pitämään G.I. Joe: Kostoa edeltäjäänsä parempana teoksena. Ei tämäkään vielä kovin kummoinen filmi ole, mutta on tämä monilla tavoilla edeltäjäänsä laadukkaampi elokuva.

G.I. Joe: The Rise of Cobra yritti tunkea mahdollisimman paljon toimintaa kahteen tuntiin, unohtaen samalla kertoa selkeän ja hyvin rytmitetyn tarinan kiinnostavien hahmojen kera. G.I. Joe: Kostollakin on ongelmia hahmojen kanssa, mutta tarina on paljon paremmin kerrottu kuin viimeksi. Elokuva osaa rauhoittua oikeissa kohdissa ja antaa tilaa hengittää, kun edellinen osa vain paineli turbovauhtia menemään. Tämän ansiosta toimintakohtauksiin on saatu pientä jännitettäkin mukaan ja lopputaisteluun rakennetut panokset tuntuvat joltakin, kun katsoja saadaan imaistua paremmin tapahtumiin. Omasta mielestäni elokuvan paras taistelu on kuitenkin vuorilla käytävä ninjataisto. Koko vuoriosio on tunnelmaltaan oudon irrallinen muusta leffasta, mutta sen aikana elokuva onnistuu viihdyttämään parhaiten. Jos mukaan ei mahtuisi ärsyttäviä hölmöyksiä, kuten kaikki kohtaukset Snake Eyesin ja Jinxin mestarin luona, pakotettu romanssi leffan tylsimpien hahmojen välillä, sekä Storm Shadowiin liittyvä juonikuvio, G.I. Joe: Kosto olisi kelpo toimintaleffa. Jo tällaisenaan sitä katsoo mielellään ja se viihdyttää hyvin, mutta elokuvana se on lopulta vain ihan kiva.

Leffan ohjaajana toimii tällä kertaa Jon M. Chu, joka oli tätä ennen tehnyt tanssileffat Step Up 2 The Streets (2008) ja Step Up 3D (2010). Niistä toimintaelokuvan pariin hyppääminen on aikamoinen muutos, mutta kenties koreografioista tietäminen auttoi Chuta esimerkiksi ninjataistojen teossa. Chu toimii ohjaajana selvästi paremmin kuin The Rise of Cobrasta vastannut Stephen Sommers, vaikkei erityisen taidokasta työtä teekään. Rhett Reesen ja Paul Wernickin työstämä käsikirjoitus on selkeästi tasokkaampi kuin edellisen osan teksti ja vaikka mukana onkin hölmöyksiä ja kehnoja repliikkejä, pysyy tarina paremmin kasassa. Kuvaukseltaan leffa on ihan tyylikäs, etenkin vuoriosiossa. Jotkut lähitappelut ovat kömpelösti leikattuja, mutta muuten editointi on sujuvaa. Lavasteet, puvut ja maskeeraukset ovat hyvin toteutetut ja efektit ovat huomattavasti näyttävämmät kuin edellisessä elokuvassa. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu, mutta säveltäjä Henry Jackman ei ole saanut mitään muistettavaa aikaiseksi musiikkipuolella.

Elokuvasta on olemassa noin 10 minuuttia pidempi versio. Pidennetty versio sisältää mm. leikkimielisen kilpailun Joe-tiimin jäsenten välillä, pidennetyn harjoitustaistelun Snake Eyesin ja Jinxin välillä, kohtauksen presidenttiä esittävän Zartanin ja presidentin pojan tapaamisesta, sekä pidennettyjä taisteluita, jotka ovat hieman väkivaltaisempia kuin lähes verettömässä teatteriversiossa.

Yhteenveto: G.I. Joe: Kosto on edeltäjäänsä parempi viihdepläjäys, vaikka jää lopulta vain ihan kivaksi leffaksi. Tarinankerronta on laadukkaampaa ja rauhallisemmin etenevä käsikirjoitus ja leikkaus antavat elokuvalle tilaa hengittää toimintakohtausten väliin. Harmillisesti tätä aikaa ei hyödynnetä hahmojen syventämiseen, vaan pääasiassa leffan hahmot jäävät todella yhdentekeviksi, eivätkä heidän näyttelijänsäkään tarjoa kummoisia roolisuorituksia. Dwayne Johnson sopii tosin passelisti tällaisen toimintaviihteen pääosaan. Elokuvan pahisosastokaan ei onnistu vakuuttamaan, mutta Joe-tiimin ja Cobra-järjestön väliset yhteenotot viihdyttävät silti ihan mukavasti. Pientä jännitettä onnistutaan nostattamaan loppua kohti, mutta erityisen mukaansatempaava paketti ei ole kyseessä. Teknisesti leffa on G.I. Joe: The Rise of Cobraa laadukkaammin tehty, mutta lopputulokseen jää silti paljon parannettavan varaa. Jos pidit kovasti sarjan ensimmäisestä osasta, voi olla, ettei tämä toimi sen "realistisemman" otteen vuoksi, mutta jos ensimmäinen osa tuotti ison pettymyksen, voi G.I. Joe: Kosto kenties olla se G.I. Joe -filmi, minkä alunperin halusitkin nähdä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
G.I. Joe: Retaliation, 2013, Paramount Pictures, Metro-Goldwyn-Mayer, Skydance Media, Hasbro, Di Bonaventura Pictures, Saints LA, Spyglass Entertainment

Arvostelu: John Wick (2014)

JOHN WICK

Ohjaus: Chad Stahelski
Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Alfie Allen, Willem Dafoe, Dean Winters, Adrianne Palicki, Ian McShane ja John Leguizamo
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 16

Ensimmäiset puheet, mitä kuulin John Wickista vuoden 2014 lopussa, olivat lähinnä pelkkää kehua. Jotkut sanoivat, että kyseessä on paras toimintaelokuva vuosiin. Tällainenhan tietenkin herättää kiinnostuksen, jos toimintapätkistä pitää. Itselleni ne ainakin suurimmaksi osaksi kolahtavat. Niinpä katsoinkin John Wickin ja kehumisten takia olin pettynyt. En ymmärtänyt, mikä koko leffassa oli niin ihmeellistä ja se jäi arvotasolle: "no joo..." Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan John Wick: Chapter 2 (2017), päätin antaa ensimmäiselle osalle uuden mahdollisuuden, jos se vaikka toimisi paremmin. Ja jotta ymmärtäisin jatko-osan paremmin, sillä en muistanut ensimmäisestä elokuvasta muuta kuin että koira kuolee ja sitten pam! pam! pam!

Kuollutta vaimoaan sureva ex-palkkatappaja John Wick menettää elämänsä viimeisetkin ilot, kun mafioson idiootti poika tappaa hänen koiransa ja varastaa hänen autonsa. Tämä ei Johnille käy, vaan hän lähtee kostoretkelle, eikä anna minkään tulla hänen ja kohteensa väliin.

Pääosassa John Wickina nähdään The Matrix -trilogian (1999-2003) tähti Keanu Reeves, joka pystyy kantamaan roolia omalla tavallaan hyvin, mutta toisaalta taas heikosti. Reeves ei ole kovin kummoinen draamanäyttelijä, mutta ainakin toimintakohtaukset sujuvat häneltä hienosti. Varmaan sen takia, ettei hänen tarvitse puhua tai erityisemmin näytellä niiden aikana. Silloin kun Reeves näyttelee esimerkiksi surullista, uskottavuus alkaa katoailla. John Wick on kylmäverinen tappaja, jota eivät vastukset paljoa liikuta ja hän listiikin porukkaa nopeasti ja taidokkaasti. Se puoli Reevesin näyttelijätaidoista onneksi tuntuu löytyvän.
     Syy John Wickin kostoreissuun on Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tutun Alfie Allenin näyttelemä Iosef Tarasov, joka mafioson poikana kokee voivansa tehdä mitä huvittaa. Wickille ei kuitenkaan olisi kannattanut ryttyillä, sillä Iosefin elämä muuttuu helvetilliseksi. Hahmo on selkeä pelkuri, joka tarvitsee muita tukemaan itseään, sillä ei pysty yksin tekemään asioita. Allen on toimiva roolissaan ja vaikka hahmo inhottaakin, häntä käy vähän sääliksikin, sillä hänestä on tullut niin ylimielinen ääliö.
     Iosefin isää, Viggo Tarasovia esittää Stieg Larssonin "Millenium"-trilogian (2006-2007) elokuvaversioissa esiintynyt Michael Nyqvist. Jostain kumman syystä ruotsalainen Nyqvist on jälleen valittu esittämään venäläistä pahista, vähän niin kuin Mission: Impossible - Ghost Protocolissa (2011). Pakko kuitenkin sanoa, että ratkaisu toimii kummassakin leffassa ja Nyqvist on erinomainen roisto. Viggo on pettynyt poikaansa, mutta yrittää silti isänä suojella häntä Wickilta. Viggon oikeaa kättä, Avia - joka ei ymmärrä venäjää - esittää Dean Winters.
     Elokuvassa nähdään myös Willem Dafoe Wickin entisenä työkumppani Marcuksena, Adrianne Palicki palkkatappaja neiti Perkinsina, Ian McShane Continental Hotelin omistaja Winstonina ja Ice Age -animaatioista (2002-) tuttu John "Sid-laiskiainen" Leguizamo autokorjaamon omistaja Aureliona.

Kostotarina ei ole toimintaelokuvissa millään tavalla uusi juttu. Se on itse asiassa yksi yleisimmistä kertomuksista lajityypissä. Mad Maxissa (1979) kostetaan, kuten myös esimerkiksi Conan - barbaarissa (Conan the Barbarian - 1982), Commandossa (1985), Kill Bill: Vol. 1:ssa (2003), Tuomarissa (The Punisher - 2004), Takenissa (2008) ja The Expendables 2:ssa (2012). Ei sillä, että kostamistarina olisi väärin, mutta pitää elokuvasta jotain muutakin löytyä kuin kostaminen, jos se voi saada näin ison maineen. Kostoreissun syy on tosin poikkeuksellinen, mutta tarinallisesti elokuva noudattaa hyvin pitkälti samanlaista kaavaa kuin monet 2000-luvun tusinatoiminnat. Tämän elokuvan hyvä puoli ei tulekaan käytetystä tarinasta, vaan toiminnasta. Mutta sitähän nuo aiemmin mainitut kostotarinatkin ovat täynnä, joten miten tämä muka eroaa niistä? No siten, että John Wickin toimintakohtaukset ovat aivan tajuttoman hienosti toteutettuja! Näyttelijöille ja stunt-henkilöille täytyy nostaa hattua, sillä he ovat opetelleet nopeat ja vaikeat taistelukoreografiat ja vetävät ne täydellisesti. Toiminnan nopeatempoisuus ei tule tässä leffassa siitä, että leikkaaja on päättänyt vaihtaa kuvaa kaksi kertaa sekunnin sisällä, vaan siitä, miten henkilöt kameran edessä liikkuvat. Kameratyöskentelykään ei ole rauhatonta, mikä on joissain toimintaelokuvissa - kuten Medusan iskussa (The Bourne Supremacy - 2004) - ongelmana. Kamera liikkuu rauhallisesti ja joskus pysyy täysin jalustalla. Ja sellaisesta minä pidän erittäin paljon.

Toimintakohtauksia on myös useasti elokuvassa ja vaikka taistelut ovat pääasiassa todella onnistuneesti toteutettuja, loppupuolen mätkimiset käyvät hieman tylsiksi. Etenkin kun lopussa päävastus on pakko kohdata paljain käsin, sillä pelkkä ampuminen olisi kerronnan kannalta antikliimaksi. Muitakin kliseitä löytyy, mutta toisaalta ne kuuluvatkin toimintaelokuviin. Pakko se on silti vain ihmetellä, sataako Yhdysvalloissa oikeasti aina, kun on jonkun hautajaiset? Yksi parhaista toimintapätkistä tulee elokuvan alkupäässä, kun joukko Viggon miehiä tunkeutuu Wickin taloon, tappaakseen Wickin, ennen kuin hän ehtii tappamaan Iosefin. Siinä koreografiat, kameratyöskentely ja leikkaus kulkevat upeasti käsi kädessä ja hienolla rytmillä. Sen lisäksi myös esimerkiksi kylpyläklubilla käytävä ammuskelu on äärimmäisen näyttävän näköinen. Verta roiskuu useasti ja lyönnit näyttävät sattuvan, joten kovin nuorille tätä toimintarymistelyä ei ole suunnattu. Huumoria on mukana vain hieman ja sekin syntyy oudoista asioista, kuten kummallisista tapoista. Yksi hauskimmista asioista on tiimi, joka tulee tappojen jälkeen siivoamaan paikat. Valitettavasti vaikka toimintakohtaukset ovatkin pääosin toimivia, draamahetket vievät jutusta pois tunnelmaa, sillä Keanu Reevesin näyttelijänlahjojen uskottavuus ei ihan riitä murheessa eläväksi mieheksi. Draamahetkillä jää myös miettimään tarkemmin, kuinka tuttu ja turvallinen elokuvan tarina onkaan. John Wickin toimintakohtauksiin on panostettu huomattavasti enemmän kuin itse kertomukseen, jolloin leffa ei saavuta täyttä potentiaaliaan.

Ohjauksesta vastaa Chad Stahelski, jolle tämä on hänen esikoisohjauksensa. Aiemmin hän on toiminut useissa elokuvissa stunt-puolella. Hän on ollut tekemässä mm. elokuvia 300 (2006) ja Rambo (2008), minkä lisäksi The Matrixissa (1999) hän oli Keanu Reevesin stunt-double! Tästä urasta on ollut erittäin paljon hyötyä John Wickia tehdessä ja Stahelski on tuonut toimintakohtauksiin visionsa hurmaavasti. Toivottavasti Stahelskin visio säilyy myös jatko-osassa. Elokuva on tosiaan kuvattu tyylikkäästi ja leikkauksen rytmitys on hyvä. Ainoa muutos, jonka tekisin leikkauksen osalta, niin ottaisin alkukohtauksen pois, joka tapahtuu selkeästi vasta elokuvan lopussa. Siitä vain huokuu liikaa hömelö "Mietitte varmaan, kuinka päädyin tähän tilanteeseen..." -tapa aloittaa tarina. Äänitehosteet ovat hienoja, etenkin tietty taisteluissa. Tyler Batesin ja Joel J. Richardin musiikit toimivat välillä, mutta joskus ne ärsyttävät yksitoikkoisella jumputuksellaan.

Yhteenveto: John Wickin kostotarina on jo nähty moneen otteeseen, mutta elokuvan tavallista näyttävämmät toimintakohtaukset tuovat leffalle lisäarvoa niinkin paljon, että juonella ei itsessään ole enää oikein väliä. Taisteluissa on jokseenkin realistinen tunne ja niiden koreografiat ovat häikäisevän upeita. On hienoa, ettei niitä olla pilattu heiluvalla kameratyöskentelyllä ja hätäisellä leikkaamisella. Keanu Reeves on toimintakohtauksissa hyvä tylynä John Wickina, mutta hän ei saa tuotua hahmon herkkiä hetkiä kovin toimivasti esille. Toivottavasti seuraavassa osassa Wick mätkii ja räiskii enemmän kuin keskustelee. Michael Nyqvist on mainio pahis, mutta ehkä hän voisi olla seuraavassa jenkkileffassa ruotsalainen gangsteri, eikä aina venäläinen? Jos toimintapätkät ovat juttunne, kannattaa vilkaista John Wick. Sen tarina on kliseitä täynnä, mutta huikea toiminta korvaa sen. Onneksi John Wick: Chapter 2 ilmestyy, sillä muuten en olisi varmaan katsonut tätä elokuvaa uudestaan. Nyt minulla on jopa jonkinlaiset odotukset jatko-osaa kohtaan. Kuoleekohan siinä sitten John Wickin kissa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.1.2017 - Muokattu 30.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
John Wick, 2014, Thunder Road Pictures, 87Eleven, MJW Films, DefyNite Films, Company Films, Huayi Brothers Media, Poquito Productions, Unbelievable Entertainment