Pääosissa: Austin Butler, Regina King, Zoë Kravitz, Matt Smith, Liev Schreiber, Vincent D'Onofrio, Benito A Martínez Ocasio, Nikita Kukushkin, Yuri Kolokolnikov ja D'Pharaoh Woon-A-Tai
Genre: rikos, komedia, trilleri
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16
Caught Stealing perustuu Charlie Hustonin samannimiseen kirjaan vuodelta 2004. Jo vuonna 2013 David Hayter aikoi tehdä kirjasta elokuvasovituksen, jota olisi tähdittänyt Patrick Wilson, mutta projekti ei edennyt. Vuonna 2024 Sony Pictures ilmoitti Hustonin itse kirjoittavan studiolle elokuva-adaptaatiota, jonka ohjaisi Darren Aronofsky. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt Caught Stealing saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Hustonin kirja ei ole tuttu, mutta kiinnostuin heti, kun kuulin Aronofskyn tekevän uutta elokuvaa ja kun näin leffan näyttelijäkaartin. Kävinkin uteliaana katsomassa Caught Stealingin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Vuonna 1998 New Yorkissa Hank Thompson tekee naapurilleen Russille palveluksen ja huolehtii tämän kissasta, kun mies matkustaa Lontooseen näkemään sairasta isäänsä. Pian Hankille valkenee, että Russ on sotkeutunut hämärähommiin ja Hank joutuu keskelle kahden rikollisjengin konfliktia.
Pääroolissa Hank Thompsonina nähdään Elvis-elokuvan (2022) nimikkoroolista tuttu Austin Butler. Hank on entinen pesäpallolupaus ja nykyinen baarimikko, joka yrittää pitää elämäänsä kasassa, soitellen päivittäin äidilleen ja tapaillen rakastamaansa Yvonnea (Zoë Kravitz). Kun Hankin naapuri Russ (Matt Smith) eräänä iltana saapuu Hankin ovelle hätäpäissään, kertoen että hänen täytyy matkustaa Lontooseen tapaamaan sairasta äitiään, Hank huomaa yhtäkkiä pitävänsä huolta Russin kissasta Budista ja joutuvansa osaksi tämän rikollisia puuhia. Butler näyttää jälleen olevansa yksi tämän hetken kiinnostavimmista nimistä Hollywoodissa, heittäytyen vakuuttavasti roolinsa vietäväksi, kun menneisyyden traumojen keskellä kamppaileva Hank joutuu New Yorkin alamaailman pyöriteltäväksi. Myös Kravitz ja etenkin rääväsuista naapuria esittävä Smith ovat oivat rooleissaan, eikä pidä missään nimessä unohtaa Budia esittävää, erinomaisesti koulutettua Tonic-kissaa. Kyseessä ei muuten ole Tonicin elokuvadebyytti, vaan katti nähtiin jo vuoden 2019 Uinu, uinu lemmikkini -kauhuleffassa (Pet Sematary).
Elokuvassa nähdään myös Benito A Martínez Ocasio, eli rap-artisti Bad Bunny rikollisena Coloradona ja Nikita Kukushkin ja Yuri Kolokolnikov tämän kätyreinä, Vincent D'Onofrio ja Liev Schreiber rikollisina juutalaisveljeksinä Shmullynä ja Lipana, sekä Regina King etsivä Romanina, joka saapuu tutkimaan, kun Coloradon kätyrit hakkaavat Hankin rappukäytävässä, etsiessään Russia. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. D'Onofrio ja Schreiber ovat mainiot rikollisveljeksinä, jotka vaikuttavat lämpimiltä ja mukavilta, mutta voivat äityä todella julmiksi sille tuulelle sattuessaan.
Caught Stealing osoittautui erittäin hyväksi elokuvaksi ja jälleen varsin erilaiseksi lisäykseksi Darren Aronofskyn monipuoliseen filmografiaan. Leffasta löytyy tiettyä tragediaa, sekä synkkiä puolia, mutta se ei kuitenkaan uiskentele läheskään niin tummissa vesissä kuin ohjaajan tunnetuimmat työt, kuten vaikkapa Unelmien sielunmessu(Requiem for a Dream - 2000). Kyseessä on sopivassa määrin trilleriä ja komediaa sekoittava rikosleffa, joka nappaa tehokkaasti mukaansa, kun Russ häipyy Lontooseen, jättäen Bud-kissansa Hankille ja kun hämäräheput saapuvat koputtelemaan ovea. Ennen kuin Hank edes tajuaa, hänet on jo kiskaistu mukaan tapahtumaketjuun, josta ei äkillisiä kuolemia puutu ja onkin mukaansatempaavaa seurata tämän ketjun eskaloitumista.
On kiinnostavaa ryhtyä Hankin kanssa selvittämään, että mihin ihmeeseen hän on joutunut mukaan ja mitä Russ on tehnyt, saadakseen useammankin tahon peräänsä? Osa kohtauksista ovat tiivistunnelmaisia jännitysnäytelmiä, osa rujon väkivaltaisia ja osa yllättävänkin hauskoja. Leffassa on pari toistuvaa vitsiä, jotka jaksavat naurattaa joka kerta. Muutenkin elokuvaan on ovelasti upotettu yksityiskohtia, jotka huipennetaan loppusuoralla palkitsevan tuntuisesti. Varttia vaille parin tunnin kestossa Caught Stealingiin ei juuri ylimääräistä mahdu ja elokuva viihdyttää mukavasti viime minuuteille asti. Kirjojen puolella kyse on vasta trilogian avausosasta, mutta omasta mielestäni leffa päättyy niin, etten jäänyt kaipaamaan jatkoa.
Aronofsky yhdistelee sulavasti kertomuksen synkempiä ja humoristisempia puolia, mikä näkyy erityisesti D'Onofrion ja Schreiberin hahmoissa, joissa tämä kepeyden ja julmuuden yhdistelmä tarjoaa kunnon jännitettä, kun koskaan ei voi tietää, milloin toinen miehistä ryhtyy häikäilemättömiin tekoihin. Charlie Hustonin käsikirjoitus on oivallinen ja hän kuljettaa käänteitä täynnä olevaa kertomusta sujuvasti maaliinsa. Caught Stealing on myös pätevästi kuvattu ja leikattu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on onnistuneesti työstetty. Musiikit on säveltänyt Rob Simonsen ja ne esittää Idles-yhtye. Yhteistyö toimii ja musiikit säestävät jännittävää menoa hyvin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Caught Stealing, 2025, Columbia Pictures, Protozoa Pictures
Pääosissa: Jared Leto, Matt Smith, Adria Arjona, Jared Harris, Al Madrigal ja Tyrese Gibson
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16
Morbius perustuu Marvelin sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä The Amazing Spider-Man -sarjakuvassa vuonna 1971. Alun perin hahmon oli tarkoitus olla mukana elokuvassa Blade (1998), mutta tämä suunnitelma ei edennyt toteutukseen. Vuonna 2017 Sony ilmoitti työstävänsä omaa elokuvauniversumiaan Spider-Man -sarjakuvissa esiintyneiden hahmojen pohjalta. Yhtiö teki elokuvat Venom(2018) ja Venom: Let There Be Carnage (2021) ja ryhtyi samalla työstämään filmatisointia Morbiuksesta. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua on jouduttu siirtämään useasti. Korona-aikaan elokuvalle on tehty pariinkin otteeseen lisäkuvauksia ja nyt Morbius saa vihdoin ja viimein ensi-iltansa. Itse innostuin, kun kuulin Morbiuksen saavan oman filminsä, mutta olin silti skeptinen kehnon Venomin jälkeen. Trailerit eivät vakuuttaneet minua ja maailmalta luetut ennakkoarviot laskivat odotuksiani entisestään. Kävin silti katsomassa Morbiuksen sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa ja täytyy sanoa, että olen täysin mykistynyt näkemästäni. Kyseessä on henkeäsalpaavan jännittävä, jopa suorastaan pelottava vampyyrielokuva, joka ei jätä verenhimoisia katsojia kylmäksi. Elokuva on täynnä näyttäviä toimintakohtauksia upeiden tietokonetehosteiden kera. Tarina on vangitseva ja Jared Leto tekee elämänsä roolityön pääroolissa itse Morbiuksena. Filmi on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista sarjakuvafilmatisoinneista!
Niin siis aprillia... Morbius on suorastaan ihan paska leffa.
Tohtori Michael Morbius sairastaa hirvittävää tautia ja on käyttänyt koko elämänsä etsiäkseen sille parannuskeinoa. Hän päätyy kokeilemaan vampyyrilepakon DNA:ta lääkkeenä ja aluksi koe vaikuttaisi parantavan hänet. Mutta sitten Michael huomaa himoitsevansa ihmisverta.
Jared Leto nähdään pääroolissa tohtori Michael Morbiuksena, joka on pienestä pitäen sairastanut harvinaista veritautia. Mieleltään nerokas Michael pääsi koulusta kunniakkain paperein ja hän on mullistanut urallaan lääketiedettä huimasti. Kaiken tämän hän on tehnyt päästäkseen omasta sairaudestaan eroon, mutta hänen tekemänsä kokeilut eivät toimi toivotulla tavalla... Viime vuosina varsin kehnoja roolisuorituksia esimerkiksi Suicide Squadissa (2016), The Little Thingsissä (2021) ja House of Guccissa (2021) tarjonnut Leto tekee itse asiassa ihan kelvollista työtä osassaan. Hän on huomattavasti hillitympi kuin viime aikoina on totuttu näkemään. Hän sopii passelisti tohtorin osaan ja tulkitsee sujuvasti myös Michaelin lisääntyvää verenhimoa, kun tämä alkaa kokemaan muutoksia lääkkeeksi luulemansa aineen myötä.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Michaelin kanssa töitä tekevä tohtori Martine (Adria Arjona), Michaelin paras ystävä Milo (Matt Smith), Michaelia lapsena hoitanut tohtori Nicholas (Jared Harris), sekä FBI-agentit Stroud (Tyrese Gibson) ja Rodriguez (Al Madrigal), jotka ryhtyvät selvittämään kummallisia kuolemia, joissa uhreilta on imetty veret pois kehoista. Arjona, Harris ja Madrigal suoriutuvat tarpeeksi hyvin osistaan, mutta heidän hahmonsa jäävät hieman tylsiksi. Smith on kuitenkin kiusallisen huono yhä vain eksentrisemmäksi muuttuvan hahmonsa kanssa. Ja kuka ihme koki hyväksi ideaksi pistää Gibsonin esittämään kovanaamakyttää?
Morbius on aika lailla juuri niin kökkö elokuva kuin ennakkoon aavistelin. Se on Venom-leffojen kaltainen sillisalaatti, joka saa toivomaan, että Sony tajuaisi luovuttaa Spider-Maniin liittyvien hahmojen elokuvaoikeudet takaisin Marvelille. Venomin eduksi sentään nousee Eddien (Tom Hardy) ja Venomin hilpeä päänsisäinen keskustelu, mutta Morbius ei tarjoa edes sitä hupia. Eipä tätä tosin ole paria surkeaa vitsiä lukuun ottamatta komediaksi kirjoitettukaan. Se ei toki sinänsä haittaa, kun kyseessä on vampyyrifilmi. Jos jotain, odottaisin elokuvan olevan synkkä ja painottuvan enemmän kauhun puolelle. Kyllä Morbius sellaista aluksi yrittää, joskin jännityspuoli rakentuu lähinnä pöljien ja kovaäänisten äkkisäikyttelyjen puolelle. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän se alkaa muistuttamaan vuosia sitten tehtyjä Marvel-elokuvia, kuten Ben Affleckin Daredeviliä(2003), X-Men Origins: Wolverinea (2009), Ghost Rider: Koston henkeä (Ghost Rider: Spirit of Vengeance - 2011) ja vuoden 2015 Fantastic Fouria.
Elokuvan katsomisen jälkeen katsoin kotona leffasta julkaistut trailerit, jotka varmistivat luuloni siitä, että leffaa on alkuperäisten kuvausten jälkeen työstetty uudestaan. Trailereissa nähtiin pätkiä, joita ei ole elokuvassa lainkaan. Mukana on hahmo, jolla on täysin erilainen rooli trailereissa kuin itse elokuvassa ja varsinkin hänen kohdalla haluaisin nähdä alkuperäisen leikkausversion Morbiuksesta. Tämä teattereihin julkaistu tekele on niin pitkäveteinen ja geneerinen mitäänsanomattomuus, etten jaksa edes ärsyyntyä siitä. Elokuva on kömpelösti kasattu kokoon ja vaikka se kulkee kuin pikakelauksella, käy se usein tylsäksi. Leffan yritykset olla kauhua saavat haukottelemaan ja toimintakohtaukset pitävät sisällään naurettavan surkeita tietokonetehosteita.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Daniel Espinosa, jonka aiempiin töihin kuuluvat mm. ihan menevä toimintapätkä Turvatalo (Safe House - 2017) ja ihan katsottava scifiraina Life (2017). Aiempi filmografia antaa jo kuvaa siitä, ettei Espinosassa ole kovin taidokkaasta elokuvatekijästä kyse, mutta Morbius on jo aikamoinen rimanalitus. Tähän on toki varmasti vaikuttanut paljon leikkaa-liimaa-taktiikalla Marvel-elokuviaan tekevä Sony-yhtiö. Matt Sazaman ja Burk Sharplessin kynäilemä käsikirjoitus on tönkkö ja tylsä, ja vähäisetkin yllätykset on menty paljastamaan trailereissa. On harmi, ettei kaksikko ole edes lähtenyt kunnolla tutkimaan Michaelille muodostuvaa moraalista konfliktia siitä, että hän käytti vuosia ihmisten auttamiseen ja pelastamiseen, mutta nyt hänen pitäisi tappaa ihmisiä selviytyäkseen itse. Leffa on sentään ihan kelvollisesti kuvattu ja mukana on oivallista valaisua, lavastusta ja äänityöskentelyä. Efektit näyttävät kuitenkin vähän väliä viimeistelemättömiltä. Morbiuksen vampyyrinaama on enemmän huvittava kuin pelottava ja kuvan jatkuva sumentaminen ja suttaaminen tekee elokuvasta usein ärsyttävää katseltavaa.
Yhteenveto:Morbius on surkea tekele niin sarjakuvafilmatisointina kuin vampyyrikauhuna. Jared Leto on itse asiassa yllättävän toimiva pääroolissa, mutta oikein mikään hänen ympärillään ei toimi. Käsikirjoitus on sotkuinen ja tylsä, mitä ei yhtään auta leffan pikasaksittu leikkaus ja päivänselvät uusintakuvaukset. Elokuva kulkee mitäänsanomattoman tuttuja latuja ja vähäiset yllätyksetkin on menty paljastamaan trailereissa. Kauhukohtaukset ovat kökköjä typerien äkkisäikäyttelyjensä takia, toimintakohtaukset pitävät sisällään toinen toistaan kehnompia tietokonetehosteita ja vähäiset vitsit aiheuttavat lähinnä suurta myötähäpeää. Matt Smith on surkea osassaan Michaelin kaverina ja Tyrese Gibsonia ei millään voi ottaa tosissaan kovanaamaisena FBI-agenttina. On suuri sääli, että kun Morbius pääsi vihdoin tähdittämään omaa leffaansa, ei hahmo todellakaan saanut ansaitsemaansa filmatisointia. Kyseessä on suorastaan varsinainen vitsi, eikä siis ihme, että useasti viivästynyt leffa päädyttiin lopulta julkaisemaan juuri aprillipäivänä. Jos pidit kovasti Venom-elokuvista, voi Morbius toimia myös. Muuten jos haluat nähdä Marvelin sarjakuviin perustuvan vampyyrielokuvan, suosittelen mieluummin katsomaan Bladet.
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyet kohtaukset, jotka enemmänkin hämmentävät kuin innostavat katsojaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Morbius, 2022, Columbia Pictures, Marvel Entertainment
Pääosissa: Thomasin McKenzie, Anya Taylor-Joy, Matt Smith, Diana Rigg, Michael Ajo, Synnøve Karlsen, Terence Stamp, Rita Tushingham, James Phelps, Oliver Phelps ja Sam Claflin
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16
Last Night in Soho on Edgar Wrightin ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva. Wright ilmoitti elokuvan teosta tammikuussa 2019 ja kuvaukset käynnistyivät toukokuussa. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä syyskuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisua on siirretty pariinkin otteeseen. Nyt Last Night in Soho saapuu myös Suomen elokuvateattereihin ja itse olin innoissani filmistä. Wright kuuluu suosikkiohjaajieni listalle ja ilahduin heti, kun kuulin hänen tekevän uutta elokuvaa. Sen kummemmin mitään leffasta etukäteen tietämättä menin katsomaan Last Night in Sohon sen lehdistönäytökseen noin viikkoa ennen ensi-iltaa.
Muotisuunnittelijan urasta haaveileva Eloise Turner muuttaa Lontooseen opiskelemaan. Siellä hän alkaa nähdä kiehtovia unia ja näkyjä nuoresta Sandie-naisesta 1960-luvulla. Eloise jää koukkuun seuraamaan Sandien tarinaa, kunnes vähitellen näyt muuttuvat kammottaviksi painajaisiksi.
Thomasin McKenzie nähdään Eloise Turnerina, maaseudulla asuvana, muotisuunnittelusta haaveilevana nuorena naisenalkuna, joka saa opiskelupaikan Lontoosta ja lähtee tavoittelemaan unelmiaan. Jojo Rabbit -elokuvasta (2019) parhaiten tuttu McKenzie osoittaa jälleen lahjansa ja näyttäytyy yhä vain lupaavampana näyttelijänä, josta voi kuoriutua jotain vieläkin enemmän. Hän tulkitsee taidokkaasti sympaattisen innokasta nuorukaista, joka matkaa sinisilmäisenä ison kaupungin pyörteeseen ja vain vahvistaa suoritustaan, kun Eloise alkaa nähdä kummia näkyjä Sandiesta, jota esittää Anya Taylor-Joy. Sandie oli 1960-luvulla matkustanut Lontooseen omien unelmiensa perässä ja hänestä muodostuukin pian Eloisen idoli. Näyt alkavat kuitenkin muuttua pikkuhiljaa synkemmiksi ja Sandien mysteeri muuttuu koukuttavammaksi. Useasti taitonsa osoittanut Taylor-Joy on myös nappivalinta osaansa, esittäen hienosti hahmonsa eri puolet glamour-elämän keskellä.
Elokuvassa nähdään myös Rita Tushingham Eloisen isoäitinä Peggynä, Synnøve Karlsen Eloisen inhottavan omahyväisenä kämppiksenä Jocastana, Michael Ajao Eloisen luokkatoverina Johnina, sekä Matt Smith näyissä Sandien kanssa esiintyvänä Jackina. Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tuttu Diana Rigg tekee Last Night in Sohossa viimeisen elokuvaroolinsa vuokraemäntä Collinsina. Rigg menehtyi vain kuukausi elokuvan kuvausten päättymisen jälkeen ja elokuva onkin omistettu hänelle. Näyttelijät ovat läpikotaisin mainioita, vaikka paikoitellen Karlsen ehkä ampuukin yli narsistisen Jocastan roolissa.
Last Night in Soho on onneksi vuodella pidemmäksi venähtäneen odotuksen arvoinen elokuva. Vaikkei leffa nousekaan ohjaaja Wrightin töiden kärkipäähän, on se silti erittäin hyvä lisäys herran alati muovautuvaan filmografiaan ja ennen kaikkea hyvin erilainen teos Wrightilta. Kyseessä ei ole yhtä äkkipikainen, sähäkkä ja räjähtävä teos kuin vaikkapa Shaun of the Dead (2004), Hot Fuzz (2007), Scott Pilgrim vastaan maailma(Scott Pilgrim vs. the World - 2010) tai Baby Driver (2017), mutta Wright pääsee kyllä toteuttamaan outoa itseään eri tavoin leffan aikana. Pääasiassa Wright kuitenkin kanavoi sisäistä Dario Argentoaan, lainaillen vahvasti kyseisen kauhutekijän elokuvista 1970-luvulta. Vaikka toisaalta tällainen giallotyyli onkin kenties vuosikymmenen liian myöhässä siitä, että elokuva sijoittuu näkyjen kautta osittain 1960-luvulle, sopii voimakas väri- ja valotyylittely hienosti leffaan.
Vaikkei kyseessä olekaan samanlainen vuoristorata-ajelu kuin äsken mainitsemani Wrightin työt, vaan Last Night in Soho on huomattavasti rauhallisempi ja hitaasti jännitettään kasvattava, ei elokuva ole millään lailla tylsä tai pitkäveteinen. Se on nimenomaan jopa vangitseva, etenkin kun Sandien mysteeriä aletaan tosissaan kehittelemään ja avaamaan. Vaikka koin tietyt puolet tarinasta ennalta-arvattaviksi, osaa leffa myös ovelasti johtaa harhaan. Tarina lumoaa viekkaasti mukaansa, samalla kun Wright rakentaa hiljalleen jännitettä. Tunnelma ujuttautuu pikkuhiljaa mutta vääjäämättömästi katsojan ympärille, ja kun sitä vähiten odottaa, elokuva iskee tosissaan. Parhaimmillaan (tai jonkun mielestä pahimmillaan) leffa on jopa hieman piinaava. Siitä huolimatta, että mukana on joitain koviin ääniefekteihin luottavia säikyttelyjä, pääasiassa kauhuosasto luottaa nimenomaan miellyttävän epämiellyttävään tunnelmaan.
Sen lisäksi, että Wright taitaa visuaalisen näyttävyyden ja äänimaailmalla kikkailemisen (palataan siihen kohta), hän on myös tehnyt kertomuksestaan sisällöllisesti rikkaan. Leffa on ajankohtainen käsitellessään teemoja esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen aiheuttamista traumoista. Aikakausihyppelyllä heijastetaan misogyniaa 60 vuoden väliltä ja mikä on muuttunut vuosien varrella ja mikä ei. Elokuva jättää pohdiskeltavaa katsojalleen päätyttyään. Se onnistuu takomaan voimakasta sanomaansa, olematta silti saarnaava. Apuna käsikirjoittamisessa Wrightilla on ollut Krysty Wilson-Cairns ja yhdessä kaksikko on laatinut erittäin hyvän tekstin.
Tekniseltä puoleltaan Last Night in Soho on huippuluokkaa. Filmi on upeasti kuvattu kamera-ajoja, kuvakulmia ja -sommitteluja myöten, mitä vain tukee tyylikäs valojen, varjojen ja varsinkin voimakkaiden värien käyttö. Leikkaus on onnistunutta ja on hyvä, että Wright on tällä kertaa hoitanut homman maltillisesti, sillä elokuvaan ei olisi sopinut ohjaajalle ominainen äkkipikainen saksimistyyli. Lavasteet ja asut ovat läpikotaisin hienot ja maskeerauksetkin mainiot. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Wrightille tuttuun tapaan mukana on paljon mukaansatempaavia laulurallatuksia. Tehosteissa parasta on, kuinka Eloise ja Sandie yhdistyvät ja vaihtavat paikkaa läpi näkyjen. Erityisesti yksi pitkällä otoksella tehty tanssi tekee suuren vaikutuksen, kun lähes joka pyörähdyksellä Taylor-Joy vaihtuu McKenzieen ja takaisin.
Yhteenveto: Last Night in Soho on erittäin mainio kauhumysteeri, joka pitää tiukasti mukanaan koukuttavan tarinansa ja kiehtovan tunnelmansa ansiosta. Karmiva henki rakentuu vähitellen ja puristuu yhä vain vahvemmin katsojan ympärille elokuvan kulkiessa eteenpäin. Ohjaaja Edgar Wright hoitaa hommansa tavanomaista maltillisemmin, silti kikkailen vekkulimaisesti, kun tarve sitä vaatii. Varsinkin Eloisen näyt ovat vaikuttavasti toteutettuja. Eloisea näyttelevä Thomasin McKenzie on erinomainen roolissaan, tulkiten hahmonsa monia puolia hienosti. Myös Anya Taylor-Joy vakuuttaa ja Diana Riggin viimeiseksi jäänyt työ on vahva ja karismaattinen. Tekniseltä toteutukseltaan filmi on erinomainen kuvausta, valoja, värejä, lavasteita ja tehosteita myöten. Tarinasta löytyy tiettyä ennalta-arvattavuutta, mutta myös omat oveluutensa. Last Night in Soho ei nouse Wrightin filmografian kärkikastiin, mutta se on silti todella hyvä teos, joka saattaa jopa parantua uudelleenkatselulla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.11.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Last Night in Soho, 2021, Working Title Films, Focus Features, Film4, Complete Fiction
Ohjaus: Alan Taylor Pääosissa: Jai Courtney, Emilia Clarke, Arnold Schwarzenegger, Jason Clarke, J. K. Simmons, Dayo Okeniyi, Matt Smith, Byung-hun Lee ja Courtney B. Vance Genre: scifi, toiminta Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia Ikäraja: 12 James Cameronin tekemä Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) oli iso hitti, joten sarjaa jatkettiin. Terminator 2: Tuomion päivä (Terminator 2: Judgment Day - 1991) oli vielä isompi menestys, joten jatkoa seurasi jälleen. Cameron kuitenkin poistui projektista ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Jonathan Mostow. Kolmas osa Terminator 3: Koneiden kapina (Terminator 3: Rise of the Machines - 2003) ei saanut yhtä hyvää vastaanottoa, mutta se tuotti niin paljon rahaa, että sarjaa päätettiin jatkaa vielä lisää. Ohjaaja vaihtui jälleen ja uudeksi ohjaajaksi valittiin McG, jolla oli suunnitelmia kokonaisen uuden Terminator-trilogian varalle. Terminator - Pelastus (Terminator Salvation - 2009) oli taas yksi kassamagneetti, mutta koska se ei saanut kovin positiivista palautetta, eivät jatkosuunnitelmat käyneet toteen. Viidennen osan teko osoittautui myös hankalaksi sen takia, että sarjan oikeudet lähtivät jälleen kiertelemään yhtiöltä toiselle, kunnes lopulta ne päätyivät Annapurna Picturesille vuonna 2012. Uuden leffan suunnittelu alkoi hyvin nopeasti ja kuvaukset lähtivät käyntiin kaksi vuotta myöhemmin. Lopulta Terminator Genisys sai ensi-iltansa kesällä 2015. Elokuva menestyi hyvin, muttei tarpeeksi jotta sitä olisi voinut pitää suurhittinä. Kriitikot eivät elokuvasta pitäneet ja monet fanit olivat myös pettyneitä. Itse taas pidin leffaa viihdyttävänä, kun kävin katsomassa sen elokuvateatterissa. Vaikka ostin sen Blu-rayna, en ollut kuitenkaan katsonut sitä uudestaan, kunnes vuoden alussa pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat päättää yhden elokuvasarjan arvostelut kesälle 2017. Terminator-sarja voitti, jolloin oli jälleen aika katsoa filmit läpi ja arvostella ne.
Tulevaisuudessa pahaa Skynetiä ja sen tuhoajakoneita vastaan taistelevan ihmisvastarinnan johtaja John Connor lähettää uskollisen sotilaansa Kyle Reesen ajassa taaksepäin vuoteen 1984, suojelemaan Johnin äitiä, Sarahia, tuhoajalta joka on lähetetty tappamaan Sarah. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet paljon, eikä menneisyys ole samanlainen, millaisena John sen kuvaili Kylelle.
Kyle Reeseä näyttelee Jai Courtney, joka ei täysin toimi roolissa. Kyle on nuori sotilas, joka ei tiedä muuta elämää kuin taistelun Skynetiä vastaan. Hän on uskollinen John Connorille ja on heti valmis taistelemaan tämän äidin puolesta, kun John niin pyytää. Läpi elokuvan Kylen taistelutaidot pääsevät esille, mutta valitettavasti näyttelijätaidot eivät, sillä Courtney ei ole kovin kummoinen näyttelijä. Tämän huomaa varsinkin kohtauksissa, joissa hänellä ei ole muuta tehtävää kuin puhuminen. Silloin hän ei kykene tuomaan tarvittavaa uskottavuutta esille. Sarah Connorina nähdään Game of Thrones -sarjan (2011-) tähti Emilia Clarke, jonka tiedän osaavan näytellä. Tässä Clarke ei kuitenkaan onnistu, sillä hän ei sovi rooliin lähes yhtään. Hän näyttää aivan liian nuorelta, eikä hän ole kaikkein uskottavin toimintakohtauksissa pistoolien ja kiväärien kanssa. Vaikka leffassa Sarah onkin samanikäinen kuin alkuperäisessä The Terminatorissa, on hahmo täysin erilainen. Sarah tietää tulevaisuudesta ja hän onkin valmistautunut sitä varten kouluttamalla itseään taistelemaan ja selviytymään.
Arnold Schwarzenegger tekee paluun sarjaan kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Herra nähdään tietty tutussa roolissaan tuhoajana, eli Terminaattorina. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan saavu tulevaisuudesta leffan alussa ja heilu tunteettomana siihen asti, että häntä opetetaan ihmisten tavoille, vaan hän on kulkenut jo vuosia Sarahin mukana, joka on nimennyt hänet Papaksi. Papasta onkin muodostunut isähahmo Sarahille, jonka tehtävänä on suojella Sarahia siihen asti, että itse tuhoutuu. Papa on kiehtova ja erilainen Terminaattorihahmo, sillä hän on paljon vanhempi kuin tuhoajat yleensä ja hänessä on enemmän inhimmillisiä piirteitä. On upeaa nähdä Schwarzenegger jälleen ikonisessa roolissaan, mutta harmillisen usein elokuvan aikana hän näyttää siltä, ettei häntä oikein kiinnosta enää. John Connorina nähdään tällä kertaa Apinoiden planeetan vallankumouksesta (Dawn of the Planet of the Apes - 2014) tuttu Jason Clarke, joka on kahden päänäyttelijän tavoin väärä valinta rooliin. Clarke ei ole uskottava suurena johtajana ja hän vetää osansa muutenkin aika laiskasti. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa ongelma, sillä Johnin hahmo on kirjoitettu todella typerästi. Hänet on suoraan sanottuna pilattu ihan totaalisesti. Elokuvassa nähdään myös loistava (mutta tässä leffassa pahasti alikäytetty) J. K. Simmons etsivä O'Brienina, joka tietää tuhoajista menneisyydessä ja yrittää selvittää, mistä ne tulevat; Byung-hun Lee tuhoajamalli T-1000:na, joka kykenee muotoutumaan erilaisin tavoin, sillä se on tehty nestemäisestä metallista; Dayo Okeniyi Danny Dysonina, joka on luonut Genisys-ohjelman, jota ihmiset odottavat innolla; Courtney B. Vance Dannyn isänä, Miles Dysonina, joka on tuttu hahmo Terminator 2:sta; sekä uudessa Doctor Who -sarjassa (2005-) pääosaa kolmen kauden ajan esittänyt Matt Smith, joka nähdään pienessä, mutta tarinan kannalta tärkeässä roolissa.
Vaikka Terminator Genisystä pidetään sarjan viidentenä osana, ei se sitä kuitenkaan ole - ainakaan täysin. Teos on kyllä viidentenä ilmestynyt elokuva sarjassa, mutta heti alussa huomaa, ettei siinä huomioida edellisiä osia. Ensimmäisten viiden minuutin aikana Terminator 2: Tuomion päivä,Terminator 3: Koneiden kapina ja Terminator - Pelastus kirjoitetaan ulos jatkumosta, kertomalla tuomion päivän ajankohdaksi täysin eri vuosi kuin milloin se sarjassa oikeasti tapahtui ja näyttämällä Johnin ja Kylen ensikohtaaminen täysin erilaisella tavalla kuin edellisessä elokuvassa. Filmillä on selvästi yritetty aloittaa sarjaa alusta, siinä toivossa, että se nousisi yhtä suosituksi kuin esimerkiksi supersankarielokuvat, mutta siinä ei ole onnistuttu yhtään. Niissä supersankaripätkissä on nimittäin yksi asia, mitä tämä todella kaipaa: selkeä tarina.
Tuntuu siltä kuin käsikirjoittajat eivät olisi edes yrittäneet. Jos edellisissä osissa oli outouksia aikamatkustushommissa, tässä ne muuttuvat ihan käsittämättömiksi. Heti alussa tulee ensimmäinen virhe siinä, että jos kerran 1980-lukua on menty muokkaamaan, niin sen olisi pitänyt vaikuttaa tulevaisuuteenkin, eikä Kylelle pitäisi olla mikään yllätys, että Sarah olikin toimintasankari jo vuonna 1984. Juonikin poukkoilee sinne sun tänne. Yhdessä kohtaa pääkolmikko päättää matkustaa ajassa eteenpäin vuoteen 2017, ihan vain koska Kyle näki pari kertaa unta, että silloin tapahtuisi jotain jännää. Ja sitten mukaan tulee elokuvan pahis, joka on todella typerryttävän laiska ratkaisu. Elokuva on täynnä huonoja päätöksiä aina juonikuvioista roolituksiin, jolloin siitä on aika vaikea nauttia. Jo pelkästään se, että sarjaa ei keksitä jatkaa mitenkään muuten kuin kierrättämällä ensimmäisen osan juttuja uudestaan, on äärimmäisen laiska ratkaisu.
Se on kuitenkin pakko sanoa, että leffan alkupäässä nähdään erinomainen kohtaus. Siinä on nimittäin kopioitu alkuperäistä Terminator - tuhoajaa lähes kuva kuvalta, kun digitaalisesti nuorennettu Arskanaattori saapuu menneisyyteen ja käy kolmen punkkarin kimppuun. Tämä kuitenkin keskeytyy, kun paikalle ilmestyy vanha Papa, joka käy taistoon nuorempaa kyborgia vastaan. Se on selvästi koko teoksen paras kohtaus, mikä on sinänsä surullista, että mikään leffan ikioma hetki ei yllä lähellekään sen tasoa. Joitain viihdyttäviä toimintakohtauksia on kyllä mukana; esimerkiksi taistelu Golden Gate -sillalla koulubussissa on oikein mainiota hömppää. Valitettavasti mukana ei ole ainuttakaan kovin ihmeellistä toimintapätkää. Lopputaistelu on myös liian pitkä, jolloin jopa sen pieni viihdyttävyysarvokin laskee. Jännitystäkään ei ole saatu luotua mihinkään kohtaan, varsinkaan kun kenenkään kohtalo ei kiinnosta. Siinä missä kahdessa ensimmäisessä osassa jännitti, milloin ja mistä pahis seuraavaksi hyökkää, tässä vain odottaa, että vastus vaivautuisi ilmestymään paikalle, jotta jotain vähänkin mielenkiintoista tapahtuisi.
Huumoria on sentään mukana ja jotkut jutut jopa hieman naurattavat - pääasiassa Papan hymyilyhetket. Romantiikkaa löytyy tietty Sarahin ja Kylen väliltä samaan tapaan kuin ensimmäisessä osassa, mutta sitä ei pohjusteta tarpeeksi hyvin, jotta ensisuudelma liikuttaisi katsojaa mitenkään. Loppuhuipennus on hieman antiklimaattinen ja kun filmi on ohi, ei katsojaa jaksaisi enää kiinnostaa koko sarja. Voi mikseivät tekijät vain tehneet kunnon jatko-osaa Terminator Salvationille? Alussa nähdään tyylikästä tulevaisuussotaa koneita vastaan laserpyssyjen kanssa ja sitä olisi voinut koko leffa olla täynnä. Filmin olisi pitänyt seurata Johnin ja Kylen ystävyyttä, kun he yrittävät päihittää Skynetin, ei mitään tällaista sekamelskaa. Elokuvan epäonnistumisesta ei voi syyttää ohjaaja Alan Tayloria, joka on aiemmin tehnyt mm. Thor: The Dark Worldin (2013). On nimittäin aika vaikeaa työskennellä surkean käsikirjoituksen kanssa ja yrittää saada siitä hyvä kokonaisuus. Kirjoittajakaksikko Laeta Kalogridis ja Patrick Lussier ovat epäonnistuneet sekä tarinassa että dialogissa, joka kuulostaa välillä tosi kehnolta. Visuaalisesti Terminator Genisys näyttää kuitenkin pääasiassa hyvältä. Muutamat kohdat näyttävät liian digitaalisilta, kuten lopun helikopteriosio, mutta alun tulevaisuussotimiset ovat tyylikkäitä, minkä lisäksi tietokoneella nuorennettu Schwarzenegger näyttää oivalliselta - jopa paremmalta kuin vuosi myöhemmin ilmestyneen Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) digi-Tarkin ja digi-Leia. Kuvaus on myös hyvää ja tasaista. Leikkauksessa on tehty suunnilleen parasta jälkeä, mitä kuvatusta materiaalista edes saisi aikaan. Ääniefektit ovat mainiot ja säveltäjä Lorne Balfe on onnistunut musiikeissa. Tuttu teemamusiikki on mukana ja sen rummut paukkuvat mahtipontisemmin kuin koskaan ennen!
Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Lisämateriaalina Blu-raylla on näyttelijöistä ja hahmoista kertova "Family Dynamics", kuvauksista kertova "Infiltration and Termination", sekä efekteistä kertova "Upgrades: VFX of Terminator Genisys". Katsottavaa on yhteensä lähes tunniksi.
Yhteenveto:Terminator Genisys on heikko yritys jatkaa todella hyvin alkanutta sarjaa ja vielä heikompi yritys aloittaa se jollain tapaa alusta. Leffan tarinassa kuljetaan erittäin laiskoja ja tylsiä reittejä, minkä lisäksi filmi on paikoitellen jopa yllättävänkin sekava, etenkin kun käsikirjoittajat eivät ole miettineet aikamatkustusta ollenkaan loppuun asti. Teoksen pahis on äärimmäisen kehno ratkaisu. Mukana ei ole minkäänlaista jännitystä, ei edes toimintakohtauksissa, vaikka ne suurimmaksi osaksi viihdyttävätkin - varsinkin alun tulevaisuustaistot, joita toivoisi elokuvan olevan täynnä. On upeaa nähdä Arnold Schwarzenegger taas tuhoajana, mutta hän näyttää usein olevansa kyllästynyt rooliinsa. Jai Courtney, Emilia Clarke ja Jason Clarke eivät taas sovi osiinsa, minkä lisäksi harmittaa, että mahtava J. K. Simmons on todella alikäytetty. Visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa toimivat, mutta mukana on myös heikkoja efektejä. Säveltäjä Lorne Balfe on saanut tehtyä tutusta Terminator-tunnusmusiikista entistäkin rautaisemman. Jos pidit edellisistä sarjan osista, niin voihan Terminator Genisyksenkin vilkaista. Jos taas olet kahden ensimmäisen osan suuri fani, muttet ole pitänyt niiden jälkeisistä osista, tämä luultavasti aiheuttaa pettymyksen. Kun filmi ei ota huomioon kahta edellistä osaa (eikä Terminator 2:n loppua), niin edellisten osien näkeminen ei ole välttämättömyys. Tämä ei kuitenkaan toimi tarpeeksi hyvin yksinään, jotta tästä voisi aloittaa sarjan katselun, vaikka tarkoitus olikin tehdä tästä sarjan uudelleenkäynnistys. Ainakin alkuperäinen Terminator - tuhoaja pitää katsoa ennen tätä. Toivon, että sarja saisi vielä jatkoa, mutta toivon, että se mietitään kunnolla loppuun, ennen kuin kameraa pistetään kertaakaan päälle.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.theterminatorfans.com
Terminator Genisys, 2015, Paramount Pictures, Skydance Media
