Legends of Tomorrow, kausi 5 (2020) - sarja-arvostelu

LEGENDS OF TOMORROW - KAUSI 5

Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim, Andrew Kreisberg ja Phil Klemmer
Näyttelijät: Caity Lotz, Nick Zano, Jes Macallan, Dominic Purcell, Matt Ryan, Brandon Routh, Courtney Ford, Tasa Ashe, Maisie Richardson-Sellers, Olivia Swann, Ramona Young, Adam Tsekhman, Shayan Sobhian, Amy Louise Pemberton, Mina Sundwall, Joanna Vanderham, Lisa Marie DiGiacinto, Sarah Strange, Michael Eklund, Terry Chen, Rowan Schlosberg, Neal McDonough, Grant Gustin, Melissa Benoist, Ruby Rose, Jon Cryer, Cress Williams, David Harewood, Nicole Maines, Tom Cavanagh, Danielle Panabaker, Chyler Leigh, Rick Gonzalez, Juliana Harkavy, David Ramsey, Tyler Hoechlin ja Elizabeth Tulloch
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Jaksomäärä: 15
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 12

DC-sarjakuviin perustuva supersankarisarja Legends of Tomorrow nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa alkuvuodesta 2016, sisarsarjana Arrow'lle (2012-2020), The Flashille (2014-2023) ja Supergirlille (2016-2021). Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2019 ja lopulta Legends of Tomorrow'n viides tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa tammikuussa 2020. Kausi sai positiivista palautetta ja vaikka sen katsojaluvut laskivat jälleen, sarja pysyi tarpeeksi suosittuna. Itse ryhdyin katsomaan Legends of Tomorrow'ta vihdoin muutama vuosi sitten, kun Arrowverse täytti kymmenen vuotta. Pidin parista ensimmäisestä kaudesta, mutta kolmas ja neljäs kausi heikkenivät mielestäni selvästi ja aloitinkin viidennen kauden katselun skeptisenä.

Selvittyään multiversumin sekoittaneesta Kriisistä, kuuluisiksi nousseet Legendat päätyvät uusiin aikaseikkailuihin, kohdaten muun muassa Rasputinin, Marie Antoinetten, Tšingis-kaanin ja William Shakespearen.

Huomisen Legendat tekevät jälleen paluun ja tiimissä on taas muutoksia. Oliver Queenin, eli Green Arrow'n (Stephen Amell) kuolemasta toipuva Sara Lance (Caity Lotz) toimii edelleen Waveriderin kapteenina ja hänen rakas Ava Sharpensa (Jes Macallan) liittyy Legendoihin, Aikaviraston lakkauttamisen myötä. Mick Rory (Dominic Purcell), Nate Heywood (Nick Zano), Ray Palmer (Brandon Routh), John Constantine (Matt Ryan), Nora Darhk (Courtney Ford) ja Charlie (Maisie Richardson-Sellers) ovat menossa mukana ja saavat mukaansa myös Zari Tarazin (Tala Ashe), toisen maailman version Zari Tomazista, sekä tämän veljen Behradin (Shayan Sobhian). Hahmokattaus jää tällä kaudella harmillisen latteaksi ja alkuperäistä tiimiä tulee useammassakin kohtaa ikävä, kun seuraa miten tylsillä tyypeillä heidät on kausien varrella korvattu. Näyttelijäsuorituksissakaan ei ole juuri hurraamista. Lotz näyttää osan kaudesta siltä, ettei häntä enää pahemmin kiinnosta roikkua mukana. Routhin ja Purcellinkin työ tuntuvat tässä kohtaa väkinäiseltä, mutta Ryan suoriutuu yhä mainiosti Constantinen osasta. Macallan, Zano, Ford, Richardson-Sellers ja Ashe eivät muuten vain juurikaan tee vaikutusta.

     Tutuista hahmoista paluun tekevät myös Gary (Adam Tsekhman) ja Mona (Ramona Young), ja merkittäväksi hahmoksi nousee Roryn tytär Lita (Mina Sundwall, Emmerson Sadler ja Scarlett Jando). Vastaansa Legendat saavat Atroposin (Joanna Vanderham), joka etsii Kohtalon kangaspuita, saadakseen ihmiset hallintaansa. Atropos on tylsä antagonisti, jonka suunnitelma jää latteaksi.

Legends of Tomorrow'n viides kausi käynnistyy viemällä päätökseen Arrowversen tähän mennessä isoimman crossover-tapahtuman, Crisis on Infinite Earthsin, jossa Legendat lyöttäytyivät yhteen Green Arrow'n, Flashin (Grant Gustin), Supergirlin (Melissa Benoist), Batwomanin (Ruby Rose), Black Lightningin (Cress Williams) ja muiden sankarien kanssa pelastaakseen koko multiversumin tuholta. Tämä on fiksu päätös, sillä muut sarjat kärsivät siitä, kun ne pistivät Kriisin puoleenväliin kautta, jolloin Kriisin tapahtumat sotkivat kausien varsinaiset tarinat lähes totaalisesti, aiheuttaen lähinnä sekavaa jälkeä. Fiksu päätös tosiaan, mutta siihenpä ne kehumisen aiheet Legends of Tomorrow'n viidennellä kaudella sitten jäävätkin.

Tai no, on seassa pari ihan hyvää juttua, kuten Roryn yritys bondata tyttärensä kanssa, minkä lisäksi pidin huvittavana kahdeksatta jaksoa, jossa hahmot päätyvät keskelle The CW -kanavan hittisarja Supernaturalin (2005-2020) kuvauksia - joskin valitettavasti budjetti ei kuitenkaan riittänyt cameoihin Jensen Acklesilta ja Jared Padaleckiltä. Ai että, kun olisi ollut lystikästä nähdä heidät esittämässä itseään ja kohdatessa muka-todellisia demoneita John Constantinen kanssa... Tällaisten taatusti mahtavien juttujen sijaan luvassa on enemmän tai vähemmän sitä samaa aikamatkustusseikkailua, mistä alkaa into hiipua aikamoista vauhtia. Vaikka Kriisi ei juurikaan vaikuta kauden tarinaan, tuntuu se silti olevan täysin levällään ja varsinainen punainen lanka katoilee vähän väliä. Atropos Kohtalon kangaspuineen ei tosiaan paljoa säväytä, mikä tekee pääjuonesta aika tylsää seurattavaa. Yleisesti kautta vaivaa vaivaannuttava yliyritteliäisyys ja tekopirteä energia. Tekijöiltä alkavat ideat loppua ja ne vähät ideat, mitkä ovat jäljellä, saavat pääasiassa pudistelemaan päätä. Huumori on kiusallista, toiminta yhdentekevää ja draama kuin mistä tahansa halvasta saippuasarjasta.

Kauden ohjaajat (muun muassa Caity Lotz) takeltelevat menon kanssa aikamoisesti, eivätkä käsikirjoittajat saa pidettyä pakettia kasassa. Tämäkään Legends of Tomorrow'n kausi ei tuotantoarvoillaan paljoa häikäise. Kameratyöskentely on kelvollista, mutta lavasteista, asuista ja etenkin tietokonetehosteista paistaa läpi katsojalukujen kanssa alati pienenevä budjetti. Jotkut hetket näyttävät jälleen kiusallisen halvoilta kaikkia puitteita myöten. Äänimaailma on sen sijaan menevästi rakennettu ja jos jotain, niin Blake Neelyn ja Daniel James Chanin säveltämät musiikit toimivat oivallisesti edelleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2024
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.arrow.fandom.com
Legends of Tomorrow, Yhdysvallat, 2016-2022, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions, Bonanza Productions

The Paper, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

THE PAPER - KAUSI 1

Luojat: Greg Daniels ja Michael Koman

Näyttelijät: Domhnall Gleeson, Sabrina Impacciatore, Chelsea Frei, Melvin Gregg, Gbemisola Ikumelo, Alex Edelman, Ramona Young, Tim Key, Oscar Nuñez, Duane Shepard Sr., Allan Havey, Tracy Letts ja Josh Holloway

Genre: komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 26 minuuttia - 32 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: S

Brittiläiseen komediasarjaan perustuva yhdysvaltalainen Konttori (The Office - 2005-2013) nautti suurta suosiota, joten sarjan maailmaa päätettiin tietty laajentaa lisäosasarjalla. Yksi suunnitelluista ideoista muovautui lopulta kokonaan omaksi jutukseen, Puisto-osastoksi (Parks and Recreation - 2009-2015), kun taas toinen idea "The Farm" jäi toteutumatta. Tammikuussa 2024 Konttorin luoja Greg Daniels paljasti kehitelleensä uuden sarjan, jossa sama kuvausryhmä seuraisi eri toimiston arkea. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2025 ja lopulta The Paper julkaistiin ensin Yhdysvalloissa syyskuussa ja täällä Suomessa sen esitys alkoi pari kuukautta myöhemmin. Itse katsoin Konttorin vasta viime vuonna läpi sarjan 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Pidin näkemästäni, vaikka koinkin sarjan venyneen liian pitkäksi. Minulla ei ollut juuri mitään odotuksia uutta sarjaa kohtaan, mutta katsoin The Paperin jaksot niiden ilmestymisviikoilla.

Dokumenttiryhmän selvittäessä, mitä tapahtui paperifirma Dunder Mifflinille, he päätyvät kuvaamaan uutislehti Truth Tellerin toimiston menoa.

The Paper kertoo ohiolaisen uutislehti Truth Tellerin toimiston arjesta. Hahmoja ovat juuri työnsä aloittanut päätoimittaja Ned Sampson (Domhnall Gleeson), vastaava päätoimittaja Esmeralda Grand (Sabrina Impacciatore), journalisti Mare Pritti (Chelsea Frei), mainosmyynnistä vastaava Detrick Moore (Melvin Gregg), toimittaja Adelola Olofin (Gbemisola Ikumelo), toimittaja Adam Cooper (Alex Edelman), levikistä vastaava Nicole Lee (Ramona Young), liiketoimintasuunnittelija Ken Davies (Tim Key), sekä vanha tuttu Oscar Martinez (Oscar Nuñez), joka työskentelee pääkirjanpitäjänä nyt Truth Tellerissä. Valitettavasti tämä poppoo ei ainakaan vielä tällä avauskaudella onnistu juuri vakuuttamaan. Gleeson on oivallinen hieman kömpelönä Nedinä, kun taas Impacciatore aiheuttaa lähinnä ärsyyntymistä kivuliaan epähauskan Esmeralda-hahmonsa kanssa. Loput hahmoista ovat lähinnä aika tylsiä, eikä seasta löydy samalla lailla vekkuleita persoonia kuten Konttorissa. Oscarin mukanaolo tuntuu lähinnä väkinäiseltä tavalta linkittää The Paper Konttoriin.

The Paperin avauskausi on ihan kelpo hömppää, mutta eipä tässä Konttorin korkeuksiin päästä missään vaiheessa. Toisaalta myös Konttori takelteli avauskaudellaan ja pääsi käyntiin vasta myöhemmin, joten kenties The Paperille käy sama ja jo työn alla oleva kakkoskausi tarjoaisi parempaa menoa. Ei uusi sarja siis huono ole, mutta ykköskausi jää lopulta aika yhdentekeväksi ja aina jaksojen ilmestymisen välissä ehdin jo melkein unohtaa koko The Paperin olemassaolon.

Avauskausi pitää sisällään kymmenen noin puolen tunnin mittaista jaksoa, joiden taso ailahtelee ihan kivasta varsin hupaisaan. Huumorin puolesta sarja on harmillisen maltillinen ja vaikka sekaan mahtuu pari rouheampaa läppää, Konttorin hävyttömämmät jutut loistavat poissaolollaan. Kunnon naurujen sijaan sarja saikin minusta irti lähinnä positiivisia hymähdyksiä silloin tällöin. Kauden hauskimmaksi anniksi koin kuudennen jakson, jossa Truth Tellerin väki saa arvioitavakseen erilaisia tuotteita, jotka aiheuttavat erilaista päänvaivaa toimistolla ihottumista ruokamyrkytyksiin. Kauden kiinnostavinta antia taas oli mielestäni romanttinen jännite Nedin ja Maren välillä, missä lopputulosta ei kuitenkaan ole kovin vaikea arvata. Kaiken kaikkiaan The Paper osoittautui kertakäyttöiseksi rahastukseksi, joka olisi kenties voinut hyötyä siitä, että Puisto-osaston tapaan siitä olisi tehty kokonaan oma juttunsa, ilman Konttori-kytköksiä. Mutta kuten jo totesin, myös Konttori pääsi vauhtiin vasta kakkoskaudellaan, joten nähtäväksi jää, toistaako The Paper tätä kaavaa...

Tuotantokauden ohjaajat (muun muassa Konttorissa Tobya näytellyt Paul Lieberstein) pitävät kepeää ilmapiiriä hyvin yllä, mutta käsikirjoittajien (muun muassa Lieberstein ja sarjan luojat Daniels ja Michael Koman) työ jää hieman vaisuksi. Teknisesti The Paper on pätevää suorittamista ja tämäkin sarja hyödyntää pseudodokumenttityyliä. Avauskausi on hyvin kuvattu ja tylsän väritön ulkoasu istuu täydellisesti arkiseen toimistotyöhön. Lavasteet ovat oivalliset, äänityöskentely on osaavaa ja pidin paljon sarjan alkutekstipätkästä, jossa näytetään klippejä ihmisistä, jotka hauskan kekseliäästi käyttävät sanomalehtiä kaikkeen muuhun paitsi niiden lukemiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Paper, Yhdysvallat, 2025-, 3 Arts Entertainment, Banijay Americas, Deedle-Dee Productions, Electus, Reveille Productions, Universal Television, WDM

Arvostelu: Ruby - Teini-ikäinen merihirviö (Ruby Gillman, Teenage Kraken - 2023)

RUBY - TEINI-IKÄINEN MERIHIRVIÖ

RUBY GILLMAN, TEENAGE KRAKEN

Ohjaus: Kirk DeMicco

Pääosissa: Lana Condor, Toni Collette, Colman Domingo, Annie Murphy, Sam Richardson, Will Forte, Jaboukie Woung-White, Lisa Koshy, Eduardo Franco, Ramona Young, Blue Chapman ja Jane Fonda

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 7

Ruby Gillman, Teenage Kraken, eli suomalaisittain Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on DreamWorksin uusi animaatioelokuva. Idea elokuvasta merihirviöiden perheestä syntyi jo useampia vuosia sitten, mutta DreamWorks ilmoitti sen teosta vasta kesällä 2021, jolloin se kulki työnimellä "Meet the Gillmans". Näyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja nyt Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin, että DreamWorksilta olisi tulossa jokin uutta tarinaa uusilla hahmoilla kertova koko perheen elokuva merten satuolennoista (kröhöm, Disney), mutta harmillisesti leffan traileri ei oikein vakuuttanut minua. Kävin silti katsomassa Ruby - Teini-ikäisen merihirviön ihan positiivisin mielin heti sen ensi-iltapäivänä.

Pienessä Oceansiden kaupungissa asuva 15-vuotias Ruby Gillman on kuin kuka tahansa ikäisensä tyttö - paitsi että hän on todellisuudessa merihirviö, kraken. Vauvasta asti hänen vanhempansa ovat kieltäneet häneltä uimisen ja muutenkin meressä käymisen. Kun Ruby eräänä päivänä uhmaa käskyä, hänelle avautuu täysin uudenlainen maailma ja hän saa tietää totuuden itsestään.

Elokuvan päähahmo on sen nimikkohahmo Ruby Gillman (äänenä Lana Condor), joka elää krakenina ihmisten joukossa. Muut eivät kuitenkaan tiedä hänen todellista luontoaan (siitä huolimatta, että Rubyn iho on sininen ja hänellä on kidukset), eikä hän saa sitä paljastaakaan, sillä hänen vanhempansa ovat vuosia varoittaneet, että ihmiset pitävät krakeneita hurjina hirviöinä, jotka täytyy tappaa. Ruby on oiva, joskin hieman tylsän geneerinen teinityttöpäähenkilö, jollaisia on lastenleffoissa nähty etenkin viime vuosina kerta toisensa perään. Ruby elää vanhempiensa tiukkojen sääntöjen mukaan, kunnes eräänä päivänä päättääkin uhmata käskyjä, mistä seikkailu alkaa.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Rubyn vanhemmat, tiukka Agatha-äiti (Toni Collette) ja hieman hönö Arthur-isä (Colman Domingo), Rubyn täysin taka-alalle jäävä pikkuveli Sam (Blue Chapman), Rubyn eksentrinen eno Brill (Sam Richardson), Rubyn isoäiti (Jane Fonda), Rubyn kaverit Margot (Lisa Koshy), Trevin (Eduardo Franco) ja Bliss (Ramona Young), Rubyn ihastuksenkohde Connor (Jaboukie Young-White), koulun uusi suosittu tyttö Chelsea (Annie Murphy), sekä leffan hauskin tapaus, kapteeni Gordon Lighthouse (Will Forte), joka vannoo saalistavansa ihka aidon krakenin. Hahmogalleria koostuu harmillisesti mitä kliseisimmästä porukasta vanhempia, outoa lähisukulaista, räikeää kaveriporukkaa ja pissistyttöä myöten. Kenestäkään ei tunnu löytyvän mitään säväyttävää, vaan hahmot ovat kuin vaisuja kopioita lukuisista muista lastenleffoista.

Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on kaikin puolin todella lattea animaatioraina, josta ei löydy oikein minkäännäköistä panostusta suuntaan tai toiseen. Viimevuotisten veikeän Hurjan jengin (The Bad Guys - 2022) ja mahtavan Saapasjalkakissa: Viimeisen toivomuksen (Puss in Boots: The Last Wish - 2022) jälkeen odotin uutta kiitoa DreamWorksilta, mutta tämä merihirviöuutuus on yksi animaatiostudion heikoimmista leffoista ikinä. Kaikessa on menty siitä, mistä aita on matalin ja lopputulos tuntuu ajoittain siltä, että oikeiden ihmisten sijaan sen on työstänyt tekoäly, johon on syydetty aiempia animaatioelokuvia ja joka on niiden perusteella pyöräyttänyt tämän rainan ulos. Merimaailmasta kiinnostuneita pikkutyttöjä leffa voi riemastuttaa ja heille elokuvasta löytyy passeleita teemoja (vaikkakin murrosiän kuvaaminen hirviöksi muuttumisella alkaa jo käydä vanhaksi metaforaksi), mutta kenellekään muulle elokuvaa on todella vaikea suositella. Koska elokuva tuntuu turhauttavasti monelta muulta leffalta, on helpompi vain suositella niiden muiden, pääasiassa huomattavasti parempien elokuvien katselua.

Kun käsikirjoitus on näin ponnettomasti laadittu, ei tarina onnistu nappaamaan mukaansa ja puolentoista tunnin kestossaankin Ruby - Teini-ikäinen merenhirviö on hämmentävän tylsä elokuva. Aikuiskatsojalle kertomus on turhan ennalta-arvattava, eikä se pääse yllättämään missään kohtaa. Merenalainen maailma taas jää hukatuksi potentiaaliksi toteutuksellaan. Valitettavasti leffa ei ole edes hauska. Pari ihan hupaisaa juttua mahtuu sekaan, mutta pääasiassa huumoriosasto ampuu huti. Loppuhuipennus taas äityy aika puuduttavaksi rymistelyksi, jossa todella arvattavalla käänteellä paljastuva pahis alkaa latomaan toinen toistaan kuullumpia repliikkejä. Pitkäveteistä filmiä tuijottaessa takertuu jokaiseen yksityiskohtaan. Margot-kaverin kautta yritetään kerätä inklusiivisuuspisteitä, kun tämä kertoo menevänsä tanssiaisiin jonkun tytön kanssa. Rohkean vedon sijaan tämä tuntuu pelkältä studion omahyväiseltä oman selän taputtamiselta, etenkin kun asiaan ei palata enää myöhemmin.

Elokuva ei ole edes erityisen kehuttavasti animoitu. Lapsille hassun näköiset ja hupsusti liikkuvat hahmot saattavat tarjota riemua, mutta itse en lämmennyt visuaaliselle toteutukselle. Oceansiden kaupunki on mahdollisimman vekkuliksi suunniteltu paikka, mutta se ei näytä yhtään eletyltä tai houkuttelevalta. Sentään elokuva on mukavan värikäs ja jos jotain voi oikeasti kehua, niin loppuhuipennuksessa pahiksen vaahtoavaa vettä matkivat hiukset ovat hieno näky. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, mutta eipä Stephanie Economou paljoa säväytä musiikeillaan.

Yhteenveto: Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on käsittämättömän laiska ja heikko animaatioraina, joka saattaa upota kohdeyleisöönsä, ala-asteikäisiin tyttöihin, mutta joka jättää luultavasti kaikki muut kylmäksi. Elokuva on todella ponnettomasti tehty ja lopulta pelkkä kasa muista viime vuosien animaatioleffoista kerättyjä ideoita. Pixarin Punainen (Turning Red - 2022) nousee herkästi mieleen useampaankin otteeseen, esimerkiksi äidin ja tyttären hankalan suhteen ja murrosikää hirviöksi muuttumisella kuvaavan metaforan kanssa. Leffa viljelee kliseitä innottomasti, eikä saa oikein mitään luovaa aikaiseksi tutuilla aineksilla. Käänteet ovat ennalta-arvattavia, merenalainen maailmaa jää vaisuksi, huumoriosasto on todella lattea, eikä leffa edes näytä erityisen hyvältä. Ruby - Teini-ikäinen merenhirviö ei ole ihan totaali pohjakosketus, mutta se on todella raskassoutuinen kokemus, josta paistaa läpi, että se on väsätty helppojen rahojen perässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ruby Gillman, Teenage Kraken, 2023, DreamWorks Animation, Universal Pictures

Arvostelu: Wendell & Wild (2022)

WENDELL & WILD

Ohjaus: Henry Selick

Pääosissa: Lyric Ross, Keegan-Michael Key, Jordan Peele, Angela Bassett, James Hong, Ving Rhames, Sam Zelaya, Tamara Smart, Seema Virdi, Ramona Young, Maxine Peake, David Harewood, Gary Gatewood ja Gabrielle Dennis

Genre: animaatio, fantasia, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 13

Wendell & Wild on stop motion -animaatiot Painajainen ennen joulua (The Nightmare Before Christmas - 1993) ja Coraline ja toinen todellisuus (Coraline - 2009) ohjanneen Henry Selickin uusi elokuva. Selick laati leffan tarinan ja ryhtyi sitten kirjoittamaan siitä elokuvakäsikirjoitusta yhdessä koomikkona ja myöhemmin elokuvien Get Out (2017) ja Us (2019) ohjaajana tunnetun Jordan Peelen kanssa. Vuonna 2018 kaksikko sai Netflixin kiinnostumaan leffasta ja animointiprosessi käynnistyi. Vuonna 2020 koronaviruspandemian alettua elokuvan tuotanto vaikeutui, kun sitä jouduttiin työstämään eri tavoin etänä, mutta lopulta filmi saatiin valmiiksi ja lopulta Wendell & Wild saapui Netflixiin lokakuussa 2022. Itse innostuin heti, kun kuulin Selickin työstävän uutta stop motion -animaatiota ja innostukseni kasvoi, kun kuulin Peelen olevan mukana projektissa. Katsoin Wendell & Wildin heti julkaisupäivänä halloweenjuhlissa, yhdessä Episodi-lehteen kirjoittavan tyttöystäväni, Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni ja cosplayta harrastavan kaverini kanssa.

Omasta huvipuistostaan haaveilevat demoniveljekset Wendell ja Wild yrittävät huijata auto-onnettomuuden takia orvoksi jäänyttä tyttöä, Kat Elliotia, päästäkseen elävien maailmaan. Kat on kuitenkin löytänyt itsestään voimia, joihin demonit eivät ole varautuneet.

Koomikkokaksikko Keegan-Michael Key ja Jordan Peele (joka toimii myös leffan toisena käsikirjoittajana ja tuottajana) kuullaan elokuvan nimikkodemoneina, Wendellinä ja Wildinä. Demoniveljekset raatavat päivät pitkät huvipuistoa pyörittävän jättimäisen isänsä Buffalo Belzerin (Ving Rhymes) päässä, kasvattaen tälle lisää hiuksia. Yksitoikkoista duunia tehdessään Wendell ja Wild saavat neronleimauksen perustaa oman huvipuistonsa ja sitä varten he tarvitsevat apua elävältä ihmiseltä, joka sattuu olemaan vanhempansa auto-onnettomuudessa menettänyt tyttö Kat Elliot (Lyric Ross), joka on elokuvan todellinen päähenkilö. Lapsuuden trauma on asettanut Katin rikolliselle polulle ja hänet on lopulta passitettu paikalliseen tyttökouluun nunnien valvovan silmän alle. Kat on ihan kiinnostava tapaus, kun hän löytää itsestään voimia, joilla hän päättää käyttää demoneita omiin hyötyihinsä. Silti tyttö jää hilpeiden demoniveljien varjoon.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa tyttökoulua pyörittävä isä Bests (James Hong), koulussa opettava sisar Helley (Angela Bassett), sekä siellä opiskelevat Raúl (Sam Zelaya), Sloane (Seema Virdi), Sweetie (Ramona Young) ja Siobhan (Tamara Smart), jonka vanhemmat, Lane ja Irmgard Klaxon (David Harewood ja Maxine Peake) periaatteessa omistavat elokuvan tapahtumapaikkana toimivan Rust Bankin kaupungin. Sivuhahmot ovat hieman ailahtelevampia tapauksia, eivätkä he säväytä samalla lailla kuin nimikkoduo. Erityisesti pahisvirkaa ajavat Klaxonit ovat tylsiä tapauksia.

Painajainen ennen joulua ja Coraline ja toinen todellisuus kuuluvat suosikkianimaatioideni joukkoon, erityisesti kun ne koettelevat rajoja, kuinka karmivia juttuja lapsille voi näyttää, joten olin erittäin innoissani, kun kuulin niiden ohjaajan Henry Selickin tarjoavan kolmentoista vuoden tauon jälkeen uuden animaatioelokuvan. Vielä enemmän innostuin siitä, että mahtavien Get Outin ja Nopen ohjaaja ja hauska koomikko Jordan Peele on mukana tuottajana ja käsikirjoittajana. Siksi onkin sääli todeta, että Wendell & Wild on harmillisen keskinkertainen tekele ja itselleni yksi ilmestymisvuotensa isoimmista pettymyksistä. Tämä johtuu nimenomaan Selickin ja Peelen käsikirjoituksesta, sekä sen pohjalta Selickin ohjauksesta.

Elokuvan nimikkohahmot ovat lystikkäät veijarit ja heidän velmua suunnitelmaansa lähtee seuraamaan ihan mielellään. Samoin orvoksi jääneen Katin matka kiinnostaa ja näiden kolmen hahmon kohtaamista odottaa, etenkin kun hahmot haluavat hyödyntää toisiaan eri tavoin. Tässä on hyvä premissi oivalle animaatioleffalle, joka sopisi täydellisesti koko perheen yhteiseen halloween-ajan elokuvailtaan. Selick ja Peele ovat kuitenkin täyttäneet elokuvan liian monilla kuvioilla, jotka eivät jaksa innostaa ja jotka tekevät potentiaalisesti tehokkaan simppelistä tarinasta turhan monimutkikkaan. Elokuva menettää tehoaan jo ensimmäisen puoliskonsa aikana. Siitä ei löydy kunnon potkua, vaan elokuva etenee jopa hieman pitkäveteisesti. Kaikki jää jotenkin alikehitetyksi ja niinpä loppupään käänteet ja suuri huipennus eivät tee mitään vaikutusta. Tämän sopan keskeltä löytyy mahdollisesti erittäin hyvä tuotos, mutta tällaisena saatu filmi jätti minut kylmäksi.

Visuaalisesti kyseessä on kuitenkin mainio elokuva. Stop motionina toteutettu nukkeanimaatio on pääasiassa näyttävää ja vaikkei käsikirjoitus vakuutakaan, elokuvaa kelpaa katsella sen tyylikkään toteutuksen ansiosta. En voi muuta kuin ihailla animaattoreiden huolellista, kärsivällistä ja siistiä kädenjälkeä. Hahmot liikkuvat sulavasti ja veikeät taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Filmi on myös miellyttävän värikäs. Visuaalisella puolella minua häiritsi vain Selickin päätös jättää hahmojen kasvoissa näkyviin palasten väleihin jäävät raot. Selick koki stop motion -animaation kehittyneen niin pitkälle ja sulavaksi, että se on alkanut jo näyttämään tietokonetyöltä. Niinpä hän päätti tarkoituksellisesti tehdä mukaan "virheitä", korostaakseen käsityötä. Äänimaailmakin on oivasti rakennettu ja Bruno Coulaisin säveltämä musiikki tunnelmoi kelvollisesti.

Yhteenveto: Wendell & Wild on erittäin hyvistä lähtökohdistaan huolimatta harmillisen keskinkertainen animaatioelokuva, joka kaipaisi mojovaa lisäpotkua. Ihan kiinnostavasti käynnistyvä elokuva menettää nopeasti tehoaan ja muuttuu vähitellen jopa aika raskassoutuiseksi. Periaatteessa simppeli tarina on kiemurreltu turhan monimutkikkaaksi. Huumori jää aika latteaksi, eikä leffa ole niin karmiva kuin ohjaaja Henry Selickin aiempien animaatioelokuvien perusteella voisi toivoa. Hahmot ovat kelvollisia, joskin pahisosasto jättää aika kylmäksi. Animaatiojälki on pääasiassa komeaa, mutta itse en piitannut siitä, että tietyt virheet on tarkoituksella haluttu jättää kuvaan. Wendell & Wild oli minulle siis aikamoinen pettymys, minkä takia kestikin puoli vuotta elokuvan julkaisemisesta, että edes halusin pistää siitä arviota ulos. Veikkaisin monen innostuvan katsomaan sen Selickin aiempien töiden perusteella, mutta varoitan, ettei hän onnistu läheskään niin hyvin kuin aiemmin. Wendell & Wild sopii kuitenkin tarpeeksi passelisti koko perheen yhteiseen halloween-leffailtaan, kun lapset haluaisivat katsoa jotain jännittävämpää, mutta heillä ei ole vielä ikää edes haaveilla kunnon kauhuelokuvien katselusta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Wendell & Wild, 2022, Netflix, Netflix Animation, Monkeypaw Productions, Artists First, Gotham Group, SIF 309 Film Music