Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soon-Tek Oh. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soon-Tek Oh. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. elokuuta 2020

Arvostelu: Mulan (1998)

MULAN



Ohjaus: Barry Cook ja Tony Bancroft
Pääosissa: Ming-Na Wen, Eddie Murphy, BD Wong, Miguel Ferrer, Harvey Fierstein, June Foray, Soon-Tek Oh, Gedde Watanabe, Jerry Tondo, James Hong, Pat Morita, Freda Foh Shen ja George Takei
Genre: animaatio, seikkailu, toiminta, musikaali
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

Mulan on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 36. osa. Elokuva perustuu kiinalaiseen legendaan Hua Mulan -naissoturista Kiinan eteläisten ja pohjoisten dynastioiden aikakaudella 400-luvulla. Vuonna 1989 Walt Disney perusti Floridaan animaatiostudion, minkä tarkoituksena oli tehdä lyhytleffoja. Kuitenkin kun studio auttoi Disney-yhtiötä tekemään hittimenestyselokuvia, kuten Aladdin (1992) ja Leijonakuningas (The Lion King - 1994), Disney päätti antaa studiolle mahdollisuuden todistaa tosissaan kykynsä täyspitkän elokuvan teossa. Samaan aikaan Disney oli kiinnostunut aasialaisista tarinoista, joita kääntää animaatioleffan muotoon ja kirjailija Robert D. San Souci ehdotti yhtiölle Hua Mulanin legendaa. Disney innostui ja Floridan studio sai elokuvan tehtäväkseen. Aluksi tarina lähti luisumaan romanttisen komedian puolelle, mutta kun Leijonakuningasta työstänyt Chris Sanders saapui projektiin mukaan, hän tokaisi suoraan tämän idean olevan huono ja studio uusi lähestymistapansa tarinaan. Animointiprosessi alkoi ja lopulta Mulan ilmestyi kesäkuussa 1998. Elokuva oli menestys, mitä kriitikotkin kehuivat. Se sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista, sekä Golden Globe -ehdokkuudet musiikeista ja alkuperäislaulusta. Itse näin Mulanin useaan otteeseen lapsena ja pidin siitä kovasti. Jossain kohtaa kesti kuitenkin monta vuotta, kunnes katsoin leffan uudestaan keväällä 2015. Nyt kun uuden näytellyn Mulan-elokuvan (2020) julkaisu on viivästynyt yhä uudestaan ja uudestaan, päätin katsoa alkuperäisen Mulanin pitkästä aikaa ja arvostella sen uutta versiota odotellessa.

Hurjien hunnien hyökätessä Kiinaan, keisari määrää, että jokaisesta perheestä yksi mies lähtee puolustamaan maata. Nuoren Mulan-tytön perheen ainoa mies on hänen sairas isänsä. Pelätessään isänsä puolesta, Mulan päättää varastaa tämän sotisovan ja ilmoittautua tämän tilalle armeijaan, esittäen miestä nimeltä Ping.

Elokuvan päähenkilö on sen nimikkohahmo Mulan (äänenä Ming-Na Wen, laulut Lea Salonga), aikuistumisen kynnyksellä oleva naisenalku, jonka on tarkoitus mennä naimisiin jonkun miehen kanssa ja jatkaa ylpeästi sukuaan. Sellainen ei kuitenkaan Mulania kiinnosta, vaan hän haluaa tehdä sukunsa ylpeäksi eri tavalla. Kun kutsu sotaan saapuu, Mulan ei anna heikossa kunnossa olevan isänsä (Soon-Tek Oh) lähteä, vaan lähtee itse keskellä yötä taisteluun. Kyseessä onkin todella erilainen tapaus Disneyn muihin naishahmoihin verrattuna. Mulan ei todellakaan jää odottamaan mitään prinssi Uljasta pelastamaan päivää ja jo se tekee hänestä paljon mielenkiintoisemman ja iskevämmän hahmon kuin monista prinsessoista.




Avukseen Mulan saa pienen lohikäärme Mushun (aivan mahtava Eddie Murphy), joka tarjoaa paljon huumoria synkkyyden keskelle. Hahmo voisi helposti pilata leffan ja olla pelkkä ärsyttävä vitsiniekka, mutta Mushu on erittäin onnistuneesti tuotu mukaan ja naurattaa moneen otteeseen. Suuri osa tästä johtuu Murphyn takuuvarmasta karismasta ja komediallisista taidoista. Lisäksi jonkun studiopomon käskystä mukaan on myös lisätty sirkka Siri, jota elokuvan tekijät eivät halunneet mukaan. Mushu yksinään on riittävä eläinkaveri päähenkilölle. Siri tuntuu enemmän sen Disneyn pakollisen eläinkaverin eläinkaverilta.
     Armeijassa Mulan (tai siis Ping) tapaa kapteeni Li Shangin (BD Wong), sekä kärttyisän Yaon (Harvey Fierstein), hömelön Lingin (Gedde Watanabe) ja isokokoisen Chien-Pon (Jerry Tondo), joista vain kapteenissa vaikuttaisi olevan ainesta taisteluun. Li Shang on tavallaan mainio, mutta toisaalta hieman tylsä tapaus. Koska Mulan on tarinan päähenkilö, ei Shangista tehdä sankaria, mutta hän ei myöskään koskaan ole hauska. Lopulta hän lähinnä tuo pakollisen romanttisen puolen leffaan, mikä ei sellaista tarvitse. Yao, Ling ja Chien-Po ovat hassu kolmikko ja on kiinnostavaa seurata heidän suhtautumistaan Mulaniin/Pingiin.
     Tarinan pahis on hunneja johtava Shan Yu (Miguel Ferrer). Hahmolle ei sen kummemmin luoda taustatarinaa tai selvää motiivia, mutta siitä huolimatta hän on onnistunut vihollinen häikäilemättömän julmuutensa ja häijyn luonteensa ansiosta. Lapsikatsojista Shan Yu voi olla jopa pelottava ja hänen tekonsa karmivat aikuiskatsojaakin.




Disneyn animaatioita katsotaan liian usein siitä vinkkelistä, että ne ovat vain kivoja lastenleffoja, eikä ymmärretä sitä, kuinka hienoja nämä elokuvat voivatkaan olla. Mulan on niitä piirroselokuvia, mitkä pistävät monet ns. aikuisten elokuvat nurkkaan häpeämään, kun sitä alkaa tutkimaan syvällisemmin. Hyvin nopeasti leffan alussa on selvää kritiikkiä naisten asemasta Kiinassa, mikä ei vielä tänäkään päivänä ole kummoinen. Mulanin elämälle on suunnitelmissa vain se, että hänet naitetaan jollekin miehelle, jotta hän voisi synnyttää tälle poikia. Mulanin täytyy esittää miestä, jotta hän edes pääsee armeijaan ja jos totuus hänestä paljastuisi, rangaistus olisi kuolema! Jo se tekee Mulanista hahmona urhean, sillä rangaistuksesta tietäen hän kuitenkin uhmaa järjestelmää turvatakseen isänsä hengen. Elokuvan sanoma ei kuitenkaan todellakaan ole, että naista ei voisi ottaa tosissaan ilman, että tämä tekeytyy mieheksi, vaan kyllä Mulan pääsee lopulta osoittamaan sankaruutensa selvästi naisena. Ei olekaan mikään ihme, että leffan ilmestymisen aikaan Mulan oli monille tytöille suuri idoli, sillä tällaisia naishahmoja ei vieläkään oikein nähdä elokuvissa.

Sen lisäksi, että elokuvalla on painavaa sanottavaa, mikä jo itsessään tekee siitä kypsemmän kuin pelkän "lastenleffan", on se myös yllättävän synkkä teos. Disneyä kritisoidaan usein siitä, että niihin ei uskalleta laittaa juttuja, mitkä voisivat aiheuttaa lapsille painajaisia, mutta Mulan onnistuu siinäkin lyömään luun kritisoijien kurkkuun. Olin itsekin unohtanut, kuinka synkäksi filmi muuttuu, kun hunnit ovat kuvioissa. Tämä korostuu parhaiten erittäin vaikuttavassa kohtauksessa, missä sotilaat laulavat reippaasti ja vitsailevat matkallaan kohti taistelua, kun he yhtäkkiä päätyvät poltettuun kylään, missä kaikki on tapettu lapsia myöten. Kohtaus on kauhistuttava ja on erityisen hienoa, kuinka sen jälkeen ei nähdä ja kuulla enää yhtäkään musikaalinumeroa, mikä vain painottaa sitä, että nyt ei muuten ole kyse mistään perinteisestä Disney-piirretystä.




Kypsät teemat naisten asemasta ja paikoitellen karmiva synkistely eivät kuitenkaan tarkoita, että lapset eivät voisi katsoa tätä - ne ovat lähinnä osoitus siitä, kuinka Mulan toimii upeasti kaikenikäisille. Kuten jo aiemmin totesin, Mushu-lohikäärme tuo huumoria synkkyyteen ja elokuvan aikana saa nauraa. Itse asiassa synkkyyden ja komedian välillä tasapainotteleminen näin hyvin on vain yksi vahvuus lisää. Elokuva nappaa heti alussa mukaansa jännittävällä hunnien hyökkäyksellä, eikä suostu irrottamaan otetta ennen lopputekstejä. Mukana on aidosti näyttäviä toimintakohtauksia ja hunnien ratsastus lumista vuorenrinnettä pitkin nostaa helposti ihon kananlihalle. Mulan yllättääkin eeppisyydellään ja etenkin kohtaus, missä Mulan päättää lähteä sotaan, tarjoaa voimakkaat kylmät väreet, mikä vain saa katsojan innostumaan tulevista tapahtumista enemmän.

Kuten pystyikin jo päättelemään, monien muiden Disney-piirrettyjen tapaan Mulankin on musikaali. Kovin montaa laulua leffassa ei kuitenkaan ole ja laulaminen tosiaan katkeaa kuin seinään, kun sodan karmeus oikeasti paljastuu Mulanille ja muille. Elokuvan ensimmäinen laulu Honor to Us All esittelee Mulanin ja konservatiiviset kiinalaiset tavat, kun taas Mulanin laulama Reflection kuvastaa hänen haaveitaan. Kolmas kappale, sotilaiden koulutuksen aikana soiva I'll Make a Man Out of You on ehdottomasti elokuvan tunnetuin laulu ja samalla myös paras. Neljäs laulu A Girl Worth Fighting For taas on juuri se kappale, mitä sotilaat hoilaavat matkallaan, ennen kuin kohtaavat hirveän näyn. I'll Make a Man Out of Youta lukuunottamatta Mulanin kappaleet eivät ole erityisen muistettavia tai ihmeellisiä. Ne kuitenkin toimivat kaikki tarpeeksi passelisti - toisin kuin lopputekstien aikana kuultava, 98°:n ja Stevie Wonderin esittämä True to Your Heart, mikä ei sovi elokuvaan lainkaan. Kaiken nähdyn ja koetun jälkeen kappale tuntuu jopa vesittävän loppua. Elokuvan musiikeista taas vastaa Jerry Goldsmith, joka tekee tuttuun tapaansa hienoa työtä ja tarjoaa mahtipontisia sävelmiä, mitkä vain vahvistavat tiettyjä kohtauksia.




Tuttuun Disney-tyyliin kyseessä on tietty todella tyylikkäästi animoitu elokuva. Hahmot ovat selkeästi disneymäisiä ja veikeitä. Kiinan maisemat ovat upean kauniita; niin seesteiset maalaiskuvat kuin valtavat ja hurjat vuoristot. Myös värien käyttö on taidokasta. Taistelukohtauksissa on hyödynnetty tietokoneanimaatiota, minkä kyllä huomaa, mutta se ei pistä silmään pahasti, vaan sulautuu hyvin joukkoon. Etenkin loppuhuipennus on näyttävä ja yllättävänkin valtava piirroselokuvaksi.

Mulanissa ei ole samalla lailla "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, kuten Disneyn nykyisissä tuotannoissa, mutta leffasta löytyy kyllä pari selkeää silmäniskua, jos osaa kiinnittää huomiota. Selkein taitaa olla, kun Mushu herättää Mulanin ja kutsuu tätä prinsessa Ruususeksi. Lisäksi Mushulle heitetään samat sydänkuvioiset alushousut kuin mitä Rajah-tiikeri pureskeli Aladdinissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on mm. poistettuja kohtauksia, faktoja elokuvasta, leffan laulut erikielisinä musiikkivideoina, sekä lyhyitä videoita elokuvan teosta, joissa esitellään suunnittelua, piirrosanimointia, värimaailmaa ja hahmojen tyyliä. Lisäkatsottavaa on lähes kahdeksi tunniksi. Ainoa ongelma on, että poistettuja kohtauksia lukuunottamatta muille lisämateriaaleille ei ole "Katso kaikki" -toimintoa ja katsoja joutuu jatkuvasti palaamaan takaisin valikkoon, jopa pelkän lyhyen esittelyvideon jälkeen.




Yhteenveto: Mulan on erinomainen koko perheen toimintaseikkailu, joka sisältää kenties Disneyn parhaimman naishahmon. Ainakin Mulan on Disneyn coolein naishahmo, eikä mikään ihme, että hän on edelleen monien ihailun kohde ympäri maailman. Elokuva tarjoaa studiolle tuttuja veikeitä lauluja (joista I'll Make a Man Out of You on ehdoton suosikkini), hienoa animaatiota ja hauskaa huumoria, etenkin lohikäärme Mushun tarjoamana. Leffa kuitenkin uskaltaa olla yllättävänkin synkkä ja kun hunnit päästetään valloilleen, saattaa aikuiskatsojaakin karmia. Taistelut ovat näyttäviä ja eeppisiä. Elokuvalla on myös painavaa sanottavaa naisten asemasta Kiinassa, eikä filmi todellakaan ole kevyttä viihdettä. Elokuvan upeutta latistavat hieman Siri-sirkka (etenkin kun tietää, että tekijätkään eivät halunneet hahmoa leffaan), sekä pakotettu rakkaustarina. Muuten Mulan on mahtava teos ja yksi Disneyn parhaista animaatioista. Odotukseni uutta filmatisointia kohtaan eivät ole korkeat viime vuoden keskinkertaisen Aladdinin (2019) ja todella laimean Leijonakuninkaan (2019) jälkeen, mutta toivon, että mukana olisi oikea tiimi, joka kunnioittaisi tätä alkuperäistä animaatiota, mutta onnistuisi tekemään täysin oman juttunsa tarinasta. Siinä jossain on se häilyvä raja, mihin osuttaessa uusi Mulan voi toimia.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mulan, 1998, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios, Walt Disney Feature Animation Florida


sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Arvostelu: 007 ja kultainen ase (The Man with the Golden Gun - 1974)

007 JA KULTAINEN ASE

THE MAN WITH THE GOLDEN GUN



Ohjaus: Guy Hamilton
Pääosissa: Roger Moore, Christopher Lee, Britt Ekland, Maud Adams, Hervé Villechaize, Soon-Tek Oh, Richard Loo, Bernard Lee, Lois Maxwell, Desmond Llewelyn, Marne Maitland ja Clifton James
Genre: toiminta, seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 16

007 ja kultainen ase on yhdeksäs James Bond -elokuva ja se perustuu löyhästi Ian Flemingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1965. Kirjasta oli tarkoitus tehdä elokuva jo Elät vain kahdesti -leffan (You Only Live Twice - 1967) jälkeen, mutta tuotanto koettiin liian haastavaksi, jolloin tekijät siirtyivät filmatisoimaan "Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa" -kirjaa ("On Her Majesty's Secret Service" - 1963). Kun Roger Moore korvasi Sean Conneryn Bondina elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla (Live and Let Die - 1973), tekijät päättivät seuraavan leffan olevan vihdoin "007 ja kultainen ase" -romaanin pohjalta. Kirjan tapahtumapaikka oli pääasiassa Jamaika, mutta koska sitä oli hyödynnetty jo edellisessä Bond-leffassa, sekä Salainen agentti 007 ja tohtori No'ssa (Dr. No - 1962), tapahtumat päätettiin siirtää Aasiaan. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 1973 ja lopulta 007 ja kultainen ase sai ensi-iltansa joulukuussa 1974. Elokuva oli iso hitti, mutta sai nihkeän vastaanoton kriitikoilta, joista monet kutsuivat leffaa Bond-sarjan heikoimmaksi. Vuosien varrella elokuvan maine on pysynyt aika lailla samana ja monilla listoilla leffa kuuluu yhä kehnoimpien Bond-elokuvien joukkoon. Itse näin 007 ja kultaisen aseen lapsena, kenties jo ennen kuin pidin isäni kanssa Bond-kesän, mistä olen aiemmissa arvosteluissani puhunut. En muista, olenko sen jälkeen katsonut elokuvaa kertaakaan uudestaan, mutta nyt kun James Bond -sarja on saamassa jälleen uuden osan No Time to Die (2020), päätin katsoa kaikki 20 ensimmäistä 007-leffaa uudestaan ja arvostella ne. Noin kuukausi Elä ja anna toisten kuolla jälkeen katsoin 007 ja kultaisen aseen.

MI6:n agentti James Bond saa tappouhkauksen maailman salaperäisimmältä palkkamurhaajalta, Francisco Scaramangalta, joka käyttää hommassaan vain omaa kultaista asettaan. Bondin täytyy löytää Scaramanga, ennen kuin tämä löytää hänet.

Roger Moore palaa salainen agentti James Bondin rooliin, jonka salaisuus on tosin hieman kyseenalainen käsite, ottaen huomioon kuinka kaikki leffassa tuntuvat tietävän hänet. Moore ei kuitenkaan anna tällaisten seikkojen häiritä ja osoittaa toistamiseen olevansa Conneryn jälkeen paras vaihtoehto rooliin. Moore on uskottava niin eleganttina hurmurina puku päällään kuin nokkelana ja taistelukykyisenä agenttina. Bond pistetään taas kerran kiperiin tilanteisiin, joissa hänen täytyy hyödyntää kykyjään selvitäkseen ehjin nahoin. Tulee siinä pari vitsiäkin murjaistua.




Vielä Mooreakin vakuuttavampaa työtä tekee tarinan roistoa, Francisco Scaramangaa näyttelevä Christopher Lee. Edesmennyt Lee on aina nappivalinta pahiksen rooliin, minkä hän on osoittanut mm. vampyyrikreivi Draculana, Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) Saruman-velhona, sekä Tähtien sota -esiosien (Star Wars - 2002-2005) kreivi Dookuna. Lee pitää sisällään sellaista jylhyyttä, että se sopii täydellisesti elämää suuremmille pahiksille ja vaikka Scaramanga onkin hillitympi tapaus kuin vaikkapa mahtaileva Saruman, ei hän ole tässä millään lailla kehnompi. Scaramanga on juonikas tapaus ja äärimmäisen tehokas tappaja. Hahmo ei ole mitä tavallisin Bond-roisto ja kenties juuri siksi hän onkin niin mielenkiintoinen. Scaramanga tykkää treenata kykyjään ja haastaa itsensä, mitä varten hänellä onkin lyhytkasvuinen avustaja Nick Nack (Hervé Villechaize), joka on myös katala heppu. Kyseessä on erinomainen pahiskaksikko, joka vetää vertoja jopa 007 ja Kultasormen (Goldfinger - 1964) ikoniselle roistoduolle.
     Tälläkin seikkailullaan James Bond tapaa erilaisia neitoja, jotka tietty lankeavat hänen syliinsä välittömästi. Mukana on mm. napatanssija Saida (Carmen du Sautoy), Scaramangan rakastajatar Anders (Maud Adams) ja Bondia avustava agentti Mary Goodnight (Britt Ekland). Elokuvaa katsoessa on vaikea olla pohtimatta, miten ihmeessä Goodnight on onnistunut käymään agenttikoulutuksen läpi ja päässyt hoitamaan kenttätehtäviä, kun kyseessä on täysin uusavuton bimbo, joka mokailee kaiken aikaa ja tarvitsee Bondin pelastamaan hänet pulasta. Goodnight on tähän mennessä yksi kehnoimmista Bond-tytöistä, eikä Ekland ole kovin hyvä osassaan, miksi onkin outoa, että hän on naishahmoista tärkein. Saida-tanssijan osuus jää todella lyhyeksi, eikä Andersiakaan onnistuta hyödyntämään niin paljon kuin hahmossa olisi ollut potentiaalia. Adams on huomattavasti Eklandia parempi, joten läpi leffan toivoin, että näyttelijät esittäisivätkin toistensa rooleja.
     Leffassa nähdään myös vanhat tutut MI6:n pomo M (Bernard Lee), tämän sihteeri Moneypenny (Lois Maxwell), sekä vempaintehtailija Q (Desmond Llewelyn) ja lisäksi uusiakin tuttavuuksia, kuten rikas bisnesmies Hai Fat (Richard Loo), Bondia auttava luutnantti Hip (Soon-Tek Oh) ja Scaramangalle kultaisia luoteja valmistava Lazar (Marna Maitland). Jostain syystä joku on myös pitänyt hyvänä päätöksenä, että Elä ja anna toisten kuolla -leffassa ärsyttänyt sheriffi J. W. Pepper (Clifton James) pitäisi ottaa mukaan tähänkin elokuvaan. Kaikista sivuhahmoista, jotka voisivat tehdä paluun, miksi, voi miksi tekijät valitsivat juuri hänet?! Kyseessä on varmaan koko Bond-historian raivostuttavin hahmo, joka ei sovi millään tavalla mukaan näihin leffoihin! Kenen idiootin "neronleimaus" tämä oli?!




007 ja kultainen ase hyötyy huomattavan paljon siitä, että se sisältää mahtavan vastustajan sankarille, sillä tarinallisesti filmi ei ole erityisen kiinnostava. Elokuva alkaa napakasti ja on kiinnostava idea, että tällä kertaa Bondia jahtaisi joku ja hänen pitäisi napata Scaramanga, ennen kuin tämä nappaa hänet, mutta harmillisesti itse leffa on lopulta ihan muuta. Tiivistunnelmaisen kissa ja hiiri -leikin sijaan elokuvaan heitetään mukaan ns. MacGuffin, jonka perässä hahmot ovat. Jos ette tiedä, mikä MacGuffin on, niin sellaiseksi kutsutaan jonkinsortin objektia, jota tarinan hahmot jahtaavat ja mikä pitää tarinan liikkeellä. Sen painotetaan olevan äärimmäisen tärkeä hahmoille, mutta katsoja ei usein edes välitä siitä. Toisinaan, kuten alkuperäisessä Tähtien sota: Episodi IV - Uudessa toivossa (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) Kuolemantähden piirustukset, MacGuffin onnistutaan tuomaan mukaan erinomaisesti ja sillä on merkitystä katsojallekin, mutta näin ei todellakaan käy 007 ja kultaisessa aseessa. Eräänlaisen laitteen jahtaaminen on pitkäveteistä puuhaa, eikä katsoja jaksa millään kiinnostua siitä, kenen käsiin masiina päätyy.

En kuitenkaan sano, että 007 ja kultainen ase olisi huono elokuva. Siinä vain on omat heikkoutensa, jotka laskevat sen kokonaistasoa, eikä leffa onnistu saavuttamaan potentiaaliaan hieman mitäänsanomattoman tarinansa vuoksi. Tarina kulkee eteenpäin hieman tylsähköjä polkuja, minkä lisäksi leffa kärsii todella kehnosta Bond-tytöstä, sekä raivostuttavan sheriffi Pepperin lisäämisestä. Komediapuoli on muutenkin hieman laiskaa tässä, eikä leffa onnistu naurattamaan normaaliin tapaan Bondin muka-nokkelien sanomisien takia. Mutta kuten jo sanoin, filmi hyötyy huomattavasti loistavan pahiksen sisältämisestä ja kaikki kohtaukset Scaramangan kanssa nappaavat erinomaisesti mukaansa. Muuten leffan toimintakohtaukset eivät paljoa tarjoa, mutta loppumatsi Bondin ja Scaramangan välillä on jännittävää seurattavaa. Tekijät halusivat hahmoista toistensa peilikuvat, joista löytyy kuitenkin pieniä eroavaisuuksia ja se tekeekin kaksikon yhteisestä kamppailusta kiehtovan.




Guy Hamilton jatkaa kolmatta kertaa putkeen Bond-ohjaajana, tehtyään kaksi aiempaa osaa, Conneryn viimeisen eli Timantit ovat ikuisia (Diamonds Are Forever - 1971) ja Mooren ensimmäisen eli Elä ja anna toisten kuolla, minkä lisäksi Hamilton ohjasi myös tähän asti parhaimman Bond-leffan, 007 ja Kultasormen. Hamiltonin ote on kuitenkin selkeästi alkanut lipsumaan, eikä hän löydä samaa intoa sarjaan kuin 10 vuotta aiemmin. Richard Maibaumin ja Tom Mankiewiczin työstämä käsikirjoitus on myös aika innoton, eikä toisaalta ihme, olihan Maibaum siirtänyt tähän mennessä jo kuusi Bond-tarinaa elokuvamuotoon ja kirjoittanut ensimmäisen version Timantit ovat ikuisia -käsikirjoituksesta. Kaksikko on saanut aikaiseksi erinomaisen pahisduon, mutta tarina jää harmillisen vaisuksi. 007 ja kultainen ase on kuitenkin kuvattu oivallisesti ja se sisältää tyylikkäitä lavasteita, sekä omalle ajalleen hienoja efektejä. Ääniefektitkin ovat mainiot, lukuunottamatta erästä typerää ääntä autostuntin aikana, mikä rikkoo hetken vaikuttavuuden täysin. John Barryn säveltämät musiikit ovat tuttuun tyyliin erittäin oivalliset ja skotlantilaisen Lulun laulama tunnuskappale "The Man with the Golden Gun" on todella hyvä ja aikamoinen korvamato. Tämäkin Bond-tunnari saattaa kuulua niihin, jotka ovat itse asiassa parempia kuin itse elokuva!

Yhteenveto: 007 ja kultainen ase on kelvollinen lisäys James Bond -elokuvien sarjaan, muttei onnistu nousemaan muutaman aiemmin osan asettamasta tasapaksusta tasosta - ei, vaikka roistona nähdäänkin legendaarinen Christopher Lee. Leen näyttelemä Scaramanga on erinomainen pahis ja kohtaukset hänen kanssa ovat leffan parasta antia. Loppuhuipennus Bondin ja Scaramangan välillä on jännittävä, mutta muuten toimintapuoli (kuten myös huumori) jättää toivomisen varaa. Hahmojen jahtaama "MacGuffin" ei kiinnosta katsojaa ja leffasta löytyy pitkäveteisiä hetkiä. Leen lisäksi myös James Bondia näyttelevä Roger Moore onnistuu pitämään katsojan mielenkiintoa edes jotenkin yllä tylsemmissä kohtauksissa. Moore osoittaa toistamiseen olevansa huomattavasti parempi täyttämään Conneryn saappaita kuin puinen George Lazenby. Onkin harmi, ettei hän vielä tässä kohtaa saanut tasolleen sopivaa elokuvaa ympärilleen. Onneksi se korjaantuu sarjan seuraavassa leffassa...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Man with the Golden Gun, 1974, Eon Productions