Arvostelu: Octopussy - mustekala (Octopussy - 1983)

OCTOPUSSY - MUSTEKALA

OCTOPUSSY

Ohjaus: John Glen
Pääosissa: Roger Moore, Maud Adams, Louis Jordan, Kristina Wayborn, Steven Berkoff, Kabir Bedi, David Meyer, Anthony Meyer, Robert Brown, Desmond Llewelyn, Lois Maxwell, Albert Moses, Vijay Amritraj ja Douglas Wilmer
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 16

Octopussy - mustekala on kolmastoista James Bond -elokuva ja vaikka sen nimi pohjautuu Ian Flemingin novellikokoelmaan "Mustekala" ("Octopussy and The Living Daylights" - 1966), elokuvan juoni on käsikirjoittajien keksimä. Tekstin kirjoitti alunperin George MacDonald Fraser, joka halusi lähettää Bondin Intiaan ja hänen työnsä pohjalta edellisen Bond-leffan, Erittäin salaisen (For Your Eyes Only - 1981) käsikirjoittajaduo Michael G. Wilson ja Richard Maibaum työstivät lopullisen tarinan. James Bondia jo viidessä elokuvassa näytellyt Roger Moore ei halunnut palata rooliin enää ja tekijät alkoivat etsiä uutta näyttelijää hänen tilalle (mm. eräs Timothy Dalton oli tekijöiden mielessä... kukahan lie hän on). Kuitenkin kun ilmoitettiin, että Sean Connery oli palaamassa Bondin rooliin epävirallisessa elokuvassa Älä kieltäydy kahdesti (Never Say Never Again - 1983), virallisten 007-filmien tekijät alkoivat uskoa, että he häviävät kyseiselle filmille uuden päätähden kanssa ja suostuttelivat Mooren palaamaan rooliin. Kuvaukset alkoivat elokuussa 1982 ja lopulta Octopussy - mustekala sai ensi-iltansa kesällä 1983. Kyseessä oli jälleen hitti, mutta leffa ei menestynyt ihan yhtä hyvin kuin muutama sarjan aiempi osa. Elokuva sai myös paljon negatiivisia arvosteluja ja nykyään filmi löytyy useilta listoilta yhtenä Bond-sarjan heikoimpana elokuvana. Itselleni Octopussy - mustekala on yksi ensimmäisistä 007-leffoista, minkä näin. Katsoin sen jo ennen aiemmissa Bond-arvioissani mainitsemaani kesää, jolloin katsoin isäni kanssa vanhat 20 elokuvaa läpi. Sen jälkeen en ole kuitenkaan tainnut katsoa filmiä uudestaan. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla No Time to Die (2020), päätin katsoa sarjan aiemmat osat uudestaan ja arvostella ne. Katsoinkin Octopussy - mustekalan samalla viikolla kuin Erittäin salaisen.

MI6:n salainen agentti 009 murhataan, sillä hän varasti kallisarvoisen Fabergén munan kopion. Agentti 007 James Bond lähetetään selvittämään, mistä koko hommassa on kyse?

Tämän elokuvan myötä Roger Mooresta tuli ensimmäinen näyttelijä, joka esitti James Bondia kuudessa peräkkäisessä leffassa. Vaikka myös Sean Connery esitti Bondia kuudessa filmissä (seitsemässä, jos epävirallinen Älä kieltäydy kahdestikin lasketaan), hänellä oli yhden elokuvan tauko, jolloin Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -filmissä (On Her Majesty's Secret Service - 1969) hahmoa näytteli George Lazenby. Valitettavasti Octopussy - mustekalassa Mooren (tässä kohtaa) noin 55 vuoden ikä alkaa näkyä, eikä hän jaksa samalla innostuksella hypätä rooliin kuin aiemmin. Moore oli tosiaan jo jäämässä eläkkeelle Bondin roolista ja paikoitellen sen myös huomaa. Samanlaista kyllästymisen huokumista Mooresta ei sentään näy kuin Connerysta tämän viimeisissä Bondeissa. Tässä leffassa James Bond on hieman erilainen Mooren aiempaan tyyliin verrattuna ja hänestä on tullut tylympi vanhetessaan. Yhdessä kohtaa hän esimerkiksi ampuu lähietäisyydeltä vastustajaansa päähän, millaista ei olisi nähty Mooren ensimmäisissä 007-seikkailuissa.
     Tällä kertaa Bond saa vastaansa afgaaniprinssi Kamal Khanin (Louis Jordan) ja Neuvostoliiton kenraali Orlovin (Steven Berkoff), jotka juonittelevat yhdessä Yhdysvaltojen pään menoksi. Harmillisesti kumpikaan roistoista ei tee erityistä vaikutusta. Kamal Khan lähtee liikkeelle uhkaavampana kuin hän lopulta onkaan ja Berkoff vetää venäläiskomentajan osan yliampuvasti, kuten hän tulee tekemään pari vuotta myöhemmin hieman samanlaisessa roolissa Rambo - taistelija 2:ssa (Rambo: First Blood Part II - 1985). Paljon mielenkiintoisempia ovat Kamal Khanin kätyrit, joista yksi heiluttelee erikoista sirkkeliviritelmää ja toinen on suurikokoinen, mutta lopulta hieman pelokas ja pomonsa käskyt kyseenalaistava heppu. Lisäksi identtiset veitsenheittäjäkaksoset Mischka ja Grischka (veljekset David ja Anthony Meyer) ovat toimiva lisä.
     Myös tämänkertaiset Bond-tytöt tuottavat pettymyksen. Elokuvan nimikkohahmo Octopussy (Maud Adams) jää valitettavan tylsäksi hahmoksi, eikä hänestä saada revittyä paljoa irti. Adams ei myöskään tee erityistä vaikutusta näyttelijänä ja kyseessä onkin yksi unohdettavimmista Bondin naisista - mikä on tietty hassua, sillä hän taitaa olla ainoa, jonka nimi on elokuvankin nimi! Lisäksi 007 iskee silmänsä Kamal Khanin assistenttiin, Magdaan (Kristina Wayborn), joka jää myös aika yksiulotteiseksi tapaukseksi.
     MI6:n johtajaa, M:ää sarjan ensimmäisestä elokuvasta, Salainen agentti 007 ja tohtori No'sta (Dr. No - 1962) asti näytellyt Bernard Lee menehtyi vuonna 1981, minkä vuoksi hahmoa ei nähty lainkaan Erittäin salaisessa. Nyt M:n rooliin on valittu Robert Brown, josta löytyy oikeaa arvokkuutta rooliin. M:n sihteerinä Moneypennynä ja Bondin erikoiset vimpaimet suunnittelevana Q:na nähdään yhä Lois Maxwell ja Desmond Llewelyn. Muita hahmoja leffassa ovat mm. MI6:n Intian osastoa johtava Sadruddin (Albert Moses) ja osastolla toimiva Vijay (Vijay Amritraj), sekä taide-ekspertti Jim Fanning (Douglas Wilmer), joka tuodaan mukaan Fabergén mukan vuoksi.

Erittäin salaisessa mukaan hypännyt ohjaaja John Glen teki elokuvastaan lähes mahtavan paketin. Ohjaukseltaan filmi oli erinomainen ja sen toimintakohtaukset ovat edelleen ällistyttävän hienosti ja vangitsevasti toteutettuja. Glen otti uudenlaisen lähestymistavan koko Bond-sarjaan ja teki yhden sarjan parhaista elokuvista. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Octopussy - mustekalan kohdalla. Glen ei onnistu tuomaan mukaan samaa voimakkuutta ja energiaa, eikä leffa pääse koskaan edellisen filmin tasolle. Filmi on yksinään kelvollinen agenttijännäri, mistä löytyy kyllä hyvät hetkensä, mutta Bond-sarjassa se jää heikompien teosten puolelle. Elokuva alkaa erittäin viihdyttävällä toimintajaksolla, mutta harmillisesti mikään sen jälkeen ei ole yhtä mukaansatempaavaa seurattavaa. Leffa siis pelaa parhaat korttinsa liian aikaisin ja loppupeli meneekin sitten epätasaisemmin.

Kun Roger Moore alkaa väsähtämään Bondin roolissa, nimikkohahmo Octopussy ei tee vaikutusta ja roistotkin jättävät hieman kylmäksi, ei elokuva jaksa hahmojensa puolesta kiinnostaa. Onneksi leffan tarina on tarpeeksi mielenkiintoinen, ettei leffa sentään pitkästyttävä ole. Parissa kohtaa elokuva käy hieman raskaaksi, mutta sitten taas se onnistuu ravistelemaan hereille absurdeilla hetkillään, oli kyse sitten käärmeenlumoojasta, joka alkaa soittamaan Bondin tunnusmusiikkia tai Bondin Tarzan-huudosta, kun tämä pakenee pahiksia liianeja pitkin. Ja en muuten vitsaile, tuo oikeasti tapahtuu. Erityisempää jännitettä leffasta ei löydy ja tiivistunnelmaisiksi tarkoitetuissa hetkissä Glen ei tee samanlaisia napakymppejä kuin Erittäin salaisessa. Toimintakohtaukset eivät saa katsojan suuta loksahtamaan auki, vaikka mukaan mahtuu taistelua niin liikkuvassa junassa kuin lentokoneessakin, mutta kyllä ne oikein mukavasti viihdyttävät.

Erittäin salaisen käsikirjoittajaduo Michael G. Wilson ja Richard Maibaum palaavat tämänkin filmin pariin ja saavat kirjoittajakaverikseen George MacDonald Fraserin. Kolmikko on kynäillyt menevän kertomuksen, mutta kun näyttelijät eivät täysin toimi rooleissaan, eivät hahmotkaan saavuta mahdollista potentiaaliaan. Filmi on kuitenkin taidokkaasti kuvattu. Leikkauskin on pääasiassa sujuvaa, vaikka pientä tiivistämistä olisi voitu tehdä. Lavasteet ja asut ovat jälleen tyylikkäät, ja etenkin Mansuunipalatsi on näyttävä ilmestys. Erikoistehosteiden taso vaihtelee tässäkin Bondissa pitkin leffaa. Jotkut efektit ovat kestäneet erinomaisesti aikaa, toiset eivät niinkään. Äänimaailma on kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvin rakennettu ja John Barry palaa säveltämään filmin musiikit yhden leffan tauon jälkeen. Barryn sävelmiä on aina ilo kuulla. Valitettavasti tämänkertainen Bond-laulu, Rita Coolidgen laulama "All Time High" on aika tylsä ja mitäänsanomaton kipale, mikä jää yhdeksi unohdettavimmaksi sarjasta.

Yhteenveto: Octopussy - mustekala on ihan kelpo lisäys James Bond -elokuvien sarjaan, mutta jättää kylmäksi lähestulkoon mahtavan Erittäin salaisen jälkeen. Ohjaaja John Glen ei tuo mukaan samaa iskua ja intensiivisyyttä kuin viime leffassa, vaan hoitaa homman laiskemmin. Toimintakohtaukset eivät ole erityisen ihmeellisiä, eikä tarinakaan oikein nappaa mukaansa. Muutamia tylsempiä pätkiä on luvassa, mutta ei elokuva onneksi kokonaisuudessaan ole pitkästyttävä. Paikoitellen filmi tuntuu lähtevän synkempään suuntaan kuin Mooren aiemmat, mutta aina välillä mukaan tuodaan todella outoa huumoria, mikä on paikoitellen jopa myötähäpeällistä. Mooresta alkaa pikkuhiljaa näkymään väsymys sarjaa kohtaan, mutta hän on yhä paremmassa vedossa kuin Connery myöhemmissään Bondeissa. Tämänkertaiset pahikset tai Bondin mielitietyt eivät tee vaikutusta, kuten ei tee myöskään leffan tunnuslaulu "All Time High". Monin tavoin Octopussy - mustekala jää yhdeksi unohdettavimmaksi 007-leffaksi ainakin omalla kohdallani.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Octopussy, 1983, Eon Productions, United Artists, Metro-Goldwyn-Mayer, Danjaq

Arvostelu: 007 ja kultainen ase (The Man with the Golden Gun - 1974)

007 JA KULTAINEN ASE

THE MAN WITH THE GOLDEN GUN

Ohjaus: Guy Hamilton
Pääosissa: Roger Moore, Christopher Lee, Britt Ekland, Maud Adams, Hervé Villechaize, Soon-Tek Oh, Richard Loo, Bernard Lee, Lois Maxwell, Desmond Llewelyn, Marne Maitland ja Clifton James
Genre: toiminta, seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 16

007 ja kultainen ase on yhdeksäs James Bond -elokuva ja se perustuu löyhästi Ian Flemingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1965. Kirjasta oli tarkoitus tehdä elokuva jo Elät vain kahdesti -leffan (You Only Live Twice - 1967) jälkeen, mutta tuotanto koettiin liian haastavaksi, jolloin tekijät siirtyivät filmatisoimaan "Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa" -kirjaa ("On Her Majesty's Secret Service" - 1963). Kun Roger Moore korvasi Sean Conneryn Bondina elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla (Live and Let Die - 1973), tekijät päättivät seuraavan leffan olevan vihdoin "007 ja kultainen ase" -romaanin pohjalta. Kirjan tapahtumapaikka oli pääasiassa Jamaika, mutta koska sitä oli hyödynnetty jo edellisessä Bond-leffassa, sekä Salainen agentti 007 ja tohtori No'ssa (Dr. No - 1962), tapahtumat päätettiin siirtää Aasiaan. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 1973 ja lopulta 007 ja kultainen ase sai ensi-iltansa joulukuussa 1974. Elokuva oli iso hitti, mutta sai nihkeän vastaanoton kriitikoilta, joista monet kutsuivat leffaa Bond-sarjan heikoimmaksi. Vuosien varrella elokuvan maine on pysynyt aika lailla samana ja monilla listoilla leffa kuuluu yhä kehnoimpien Bond-elokuvien joukkoon. Itse näin 007 ja kultaisen aseen lapsena, kenties jo ennen kuin pidin isäni kanssa Bond-kesän, mistä olen aiemmissa arvosteluissani puhunut. En muista, olenko sen jälkeen katsonut elokuvaa kertaakaan uudestaan, mutta nyt kun James Bond -sarja on saamassa jälleen uuden osan No Time to Die (2020), päätin katsoa kaikki 20 ensimmäistä 007-leffaa uudestaan ja arvostella ne. Noin kuukausi Elä ja anna toisten kuolla jälkeen katsoin 007 ja kultaisen aseen.

MI6:n agentti James Bond saa tappouhkauksen maailman salaperäisimmältä palkkamurhaajalta, Francisco Scaramangalta, joka käyttää hommassaan vain omaa kultaista asettaan. Bondin täytyy löytää Scaramanga, ennen kuin tämä löytää hänet.

Roger Moore palaa salainen agentti James Bondin rooliin, jonka salaisuus on tosin hieman kyseenalainen käsite, ottaen huomioon kuinka kaikki leffassa tuntuvat tietävän hänet. Moore ei kuitenkaan anna tällaisten seikkojen häiritä ja osoittaa toistamiseen olevansa Conneryn jälkeen paras vaihtoehto rooliin. Moore on uskottava niin eleganttina hurmurina puku päällään kuin nokkelana ja taistelukykyisenä agenttina. Bond pistetään taas kerran kiperiin tilanteisiin, joissa hänen täytyy hyödyntää kykyjään selvitäkseen ehjin nahoin. Tulee siinä pari vitsiäkin murjaistua.

Vielä Mooreakin vakuuttavampaa työtä tekee tarinan roistoa, Francisco Scaramangaa näyttelevä Christopher Lee. Edesmennyt Lee on aina nappivalinta pahiksen rooliin, minkä hän on osoittanut mm. vampyyrikreivi Draculana, Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) Saruman-velhona, sekä Tähtien sota -esiosien (Star Wars - 2002-2005) kreivi Dookuna. Lee pitää sisällään sellaista jylhyyttä, että se sopii täydellisesti elämää suuremmille pahiksille ja vaikka Scaramanga onkin hillitympi tapaus kuin vaikkapa mahtaileva Saruman, ei hän ole tässä millään lailla kehnompi. Scaramanga on juonikas tapaus ja äärimmäisen tehokas tappaja. Hahmo ei ole mitä tavallisin Bond-roisto ja kenties juuri siksi hän onkin niin mielenkiintoinen. Scaramanga tykkää treenata kykyjään ja haastaa itsensä, mitä varten hänellä onkin lyhytkasvuinen avustaja Nick Nack (Hervé Villechaize), joka on myös katala heppu. Kyseessä on erinomainen pahiskaksikko, joka vetää vertoja jopa 007 ja Kultasormen (Goldfinger - 1964) ikoniselle roistoduolle.
     Tälläkin seikkailullaan James Bond tapaa erilaisia neitoja, jotka tietty lankeavat hänen syliinsä välittömästi. Mukana on mm. napatanssija Saida (Carmen du Sautoy), Scaramangan rakastajatar Anders (Maud Adams) ja Bondia avustava agentti Mary Goodnight (Britt Ekland). Elokuvaa katsoessa on vaikea olla pohtimatta, miten ihmeessä Goodnight on onnistunut käymään agenttikoulutuksen läpi ja päässyt hoitamaan kenttätehtäviä, kun kyseessä on täysin uusavuton bimbo, joka mokailee kaiken aikaa ja tarvitsee Bondin pelastamaan hänet pulasta. Goodnight on tähän mennessä yksi kehnoimmista Bond-tytöistä, eikä Ekland ole kovin hyvä osassaan, miksi onkin outoa, että hän on naishahmoista tärkein. Saida-tanssijan osuus jää todella lyhyeksi, eikä Andersiakaan onnistuta hyödyntämään niin paljon kuin hahmossa olisi ollut potentiaalia. Adams on huomattavasti Eklandia parempi, joten läpi leffan toivoin, että näyttelijät esittäisivätkin toistensa rooleja.
     Leffassa nähdään myös vanhat tutut MI6:n pomo M (Bernard Lee), tämän sihteeri Moneypenny (Lois Maxwell), sekä vempaintehtailija Q (Desmond Llewelyn) ja lisäksi uusiakin tuttavuuksia, kuten rikas bisnesmies Hai Fat (Richard Loo), Bondia auttava luutnantti Hip (Soon-Tek Oh) ja Scaramangalle kultaisia luoteja valmistava Lazar (Marna Maitland). Jostain syystä joku on myös pitänyt hyvänä päätöksenä, että Elä ja anna toisten kuolla -leffassa ärsyttänyt sheriffi J. W. Pepper (Clifton James) pitäisi ottaa mukaan tähänkin elokuvaan. Kaikista sivuhahmoista, jotka voisivat tehdä paluun, miksi, voi miksi tekijät valitsivat juuri hänet?! Kyseessä on varmaan koko Bond-historian raivostuttavin hahmo, joka ei sovi millään tavalla mukaan näihin leffoihin! Kenen idiootin "neronleimaus" tämä oli?!

007 ja kultainen ase hyötyy huomattavan paljon siitä, että se sisältää mahtavan vastustajan sankarille, sillä tarinallisesti filmi ei ole erityisen kiinnostava. Elokuva alkaa napakasti ja on kiinnostava idea, että tällä kertaa Bondia jahtaisi joku ja hänen pitäisi napata Scaramanga, ennen kuin tämä nappaa hänet, mutta harmillisesti itse leffa on lopulta ihan muuta. Tiivistunnelmaisen kissa ja hiiri -leikin sijaan elokuvaan heitetään mukaan ns. MacGuffin, jonka perässä hahmot ovat. Jos ette tiedä, mikä MacGuffin on, niin sellaiseksi kutsutaan jonkinsortin objektia, jota tarinan hahmot jahtaavat ja mikä pitää tarinan liikkeellä. Sen painotetaan olevan äärimmäisen tärkeä hahmoille, mutta katsoja ei usein edes välitä siitä. Toisinaan, kuten alkuperäisessä Tähtien sota: Episodi IV - Uudessa toivossa (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) Kuolemantähden piirustukset, MacGuffin onnistutaan tuomaan mukaan erinomaisesti ja sillä on merkitystä katsojallekin, mutta näin ei todellakaan käy 007 ja kultaisessa aseessa. Eräänlaisen laitteen jahtaaminen on pitkäveteistä puuhaa, eikä katsoja jaksa millään kiinnostua siitä, kenen käsiin masiina päätyy.

En kuitenkaan sano, että 007 ja kultainen ase olisi huono elokuva. Siinä vain on omat heikkoutensa, jotka laskevat sen kokonaistasoa, eikä leffa onnistu saavuttamaan potentiaaliaan hieman mitäänsanomattoman tarinansa vuoksi. Tarina kulkee eteenpäin hieman tylsähköjä polkuja, minkä lisäksi leffa kärsii todella kehnosta Bond-tytöstä, sekä raivostuttavan sheriffi Pepperin lisäämisestä. Komediapuoli on muutenkin hieman laiskaa tässä, eikä leffa onnistu naurattamaan normaaliin tapaan Bondin muka-nokkelien sanomisien takia. Mutta kuten jo sanoin, filmi hyötyy huomattavasti loistavan pahiksen sisältämisestä ja kaikki kohtaukset Scaramangan kanssa nappaavat erinomaisesti mukaansa. Muuten leffan toimintakohtaukset eivät paljoa tarjoa, mutta loppumatsi Bondin ja Scaramangan välillä on jännittävää seurattavaa. Tekijät halusivat hahmoista toistensa peilikuvat, joista löytyy kuitenkin pieniä eroavaisuuksia ja se tekeekin kaksikon yhteisestä kamppailusta kiehtovan.

Guy Hamilton jatkaa kolmatta kertaa putkeen Bond-ohjaajana, tehtyään kaksi aiempaa osaa, Conneryn viimeisen eli Timantit ovat ikuisia (Diamonds Are Forever - 1971) ja Mooren ensimmäisen eli Elä ja anna toisten kuolla, minkä lisäksi Hamilton ohjasi myös tähän asti parhaimman Bond-leffan, 007 ja Kultasormen. Hamiltonin ote on kuitenkin selkeästi alkanut lipsumaan, eikä hän löydä samaa intoa sarjaan kuin 10 vuotta aiemmin. Richard Maibaumin ja Tom Mankiewiczin työstämä käsikirjoitus on myös aika innoton, eikä toisaalta ihme, olihan Maibaum siirtänyt tähän mennessä jo kuusi Bond-tarinaa elokuvamuotoon ja kirjoittanut ensimmäisen version Timantit ovat ikuisia -käsikirjoituksesta. Kaksikko on saanut aikaiseksi erinomaisen pahisduon, mutta tarina jää harmillisen vaisuksi. 007 ja kultainen ase on kuitenkin kuvattu oivallisesti ja se sisältää tyylikkäitä lavasteita, sekä omalle ajalleen hienoja efektejä. Ääniefektitkin ovat mainiot, lukuunottamatta erästä typerää ääntä autostuntin aikana, mikä rikkoo hetken vaikuttavuuden täysin. John Barryn säveltämät musiikit ovat tuttuun tyyliin erittäin oivalliset ja skotlantilaisen Lulun laulama tunnuskappale "The Man with the Golden Gun" on todella hyvä ja aikamoinen korvamato. Tämäkin Bond-tunnari saattaa kuulua niihin, jotka ovat itse asiassa parempia kuin itse elokuva!

Yhteenveto: 007 ja kultainen ase on kelvollinen lisäys James Bond -elokuvien sarjaan, muttei onnistu nousemaan muutaman aiemmin osan asettamasta tasapaksusta tasosta - ei, vaikka roistona nähdäänkin legendaarinen Christopher Lee. Leen näyttelemä Scaramanga on erinomainen pahis ja kohtaukset hänen kanssa ovat leffan parasta antia. Loppuhuipennus Bondin ja Scaramangan välillä on jännittävä, mutta muuten toimintapuoli (kuten myös huumori) jättää toivomisen varaa. Hahmojen jahtaama "MacGuffin" ei kiinnosta katsojaa ja leffasta löytyy pitkäveteisiä hetkiä. Leen lisäksi myös James Bondia näyttelevä Roger Moore onnistuu pitämään katsojan mielenkiintoa edes jotenkin yllä tylsemmissä kohtauksissa. Moore osoittaa toistamiseen olevansa huomattavasti parempi täyttämään Conneryn saappaita kuin puinen George Lazenby. Onkin harmi, ettei hän vielä tässä kohtaa saanut tasolleen sopivaa elokuvaa ympärilleen. Onneksi se korjaantuu sarjan seuraavassa leffassa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Man with the Golden Gun, 1974, Eon Productions