Arvostelu: Charlien enkelit (Charlie's Angels - 2000)

CHARLIEN ENKELIT

CHARLIE'S ANGELS

Ohjaus: McG
Pääosissa: Cameron Diaz, Drew Barrymore, Lucy Liu, Bill Murray, Sam Rockwell, Kelly Lynch, Tim Curry, Crispin Glover, Matt LeBlanc, Luke Wilson, Tom Green ja Melissa McCarthy
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Charlien enkelit pohjautuu samannimiseen televisiosarjaan (Charlie's Angels), mikä pyöri televisioissa vuodesta 1976 vuoteen 1981. Sarjan suuren suosion vuoksi se päätettiin tietty kääntää elokuvamuotoon. Leffan teko ei ollut kuitenkaan helppoa, sillä Columbia Pictures -yhtiö ja ohjaajaksi valittu McG eivät olleet tyytyväisiä käsikirjoitusversioihin, joita tehtiin lopulta yli 30 ja joita työstivät yhteensä kahdeksantoista henkilöä. Lisäksi elokuvan kolmeen pääosaan oli vaikea löytää sopivat näyttelijät. Ehdolla olivat mm. Halle Berry, Helena Bonham Carter, Ashley Judd, Angelina Jolie, Jodie Foster, Gwyneth Paltrow, Uma Thurman, Kate Winslet, Reese Witherspoon, Penélope Cruz, Milla Jovovich, Jennifer Aniston, Ellen DeGeneres ja Julia Roberts, kunnes lopulta rooleihin valittiin Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu. Kuvauksissakin syntyi ongelmia, kun Liu ja McG eivät tulleet toimeen Ghostbusters - Haamujengistä (Ghostbusters - 1984) tutun Bill Murrayn kanssa. Liu sanoi Murrayn haukkuneen häntä näyttelijänä, kun taas McG kertoi Murrayn käyneen hänen kimppuunsa fyysisesti. Lopulta elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja Charlien enkelit sai ensi-iltansa 22. lokakuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai ihan positiiviset arviot ja se oli yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä teoksista. Itse näin leffan vasta muutama vuosi sitten, kun se tuli televisiosta ja minä suorastaan inhosin sitä. Leffan katsominen oli kuin tuskaa ja aika lailla yhtä kamalaa oli sen jatko-osan, Charlien enkelit: Kurvit suoriksi (Charlie's Angels: Full Throttle - 2003) katselu. Kun huomasin tämän elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin lopulta pitkän harkinnan jälkeen antaa tälle uuden mahdollisuuden - lähinnä, koska halusin käsitellä nämä kaksi teosta, ennen kuin katson ja arvostelen uuden, Suomessa teatterikierroksen väliin jättäneen Charlie's Angels -leffan (2019). 

Salaperäisen miljonääri Charlien kolme enkeleiksi kutsuttua huippuagenttia saavat tehtäväkseen etsiä siepatun ohjelmistonero Eric Knoxin, joka on kehittänyt järjestelmän, jolla voi paikantaa ihmisiä äänen perusteella.

Charlien enkeleinä, Nataliena, Dylanina ja Alexina nähdään tosiaan Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu, joista yksikään ei ole kovin hyvä näyttelijä. Olen Diazilta ja Barrymorelta nähnyt ehkä pari kelpo roolisuoritusta, mutta muuten he ovat usein aika kehnoja. Tässä leffassa he ovat kaikki kolme huonoja ja yhdistettynä välillä jopa sietämättömän surkeita. Kaikki kolme ylinäyttelevät minkä ehtivät ja hauskuuttamiseen sijaan lähinnä ärsyttävät. Heidän hahmonsakaan eivät ole mielenkiintoisia, vaan Natalie, Dylan ja Alex jäävät lopulta todella pinnallisiksi. Jos jotain kehuttavaa pitää sanoa, niin sentään Diaz, Barrymore ja Liu hyppäävät kaikki kolme täysillä mukaan toimintakohtauksissa.

     Elokuva pitää sisällään yllättävänkin isoja nimiä (joista osa on tosin tullut kuuluisaksi vasta vuosia leffan ilmestymisen jälkeen, kuten yhdessä kohtauksessa nopeasti esiintyvä Melissa McCarthy). Ghostbusters-tähti Bill Murray esittää John Bosleyta, Charlien jonkinsortin välikättä, joka lähettää enkelit tehtävilleen. Bosleyn on tarkoitus pitää kolmikosta huolta, mikä tosin paikoitellen näyttäytyy hieman pervomaisena "sugar daddy" -tyyppinä. Murray näyttää useaan otteeseen leffan aikana siltä, että olisi liian myöhään tajunnut, mihin on ryhtymässä, muttei voi enää purkaa sopimustaan (ei olekaan siis yllätys, ettei häntä tulla näkemään jatko-osassa).

Sam Rockwellkaan ei ole ollut vielä iso stara tätä elokuvaa tehdessään. Rockwell näyttelee Eric Knoxia, tietokoneneroa, jota enkelit etsivät. Kelly Lynch taas nähdään hänen assistenttinaan, Vivian Woodina. Tim Curry näyttelee enkeleiden pääepäiltyä, rikasta ja lipevää Roger Corwinia. Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta (Back to the Future - 1985) monille tuttu Crispin Glover esittää mystistä salamurhaajaa, kun taas Frendit-sarjan (Friends - 1994-2004) tähti Matt LeBlanc näyttelee Alexin poikaystävää, elokuvanäyttelijä Jasonia. Natalien kiinnostuksen kohteena nähdään Luke Wilson. Drew Barrymoren entinen mies, koomikko Tom Green nähdään nopeasti raivostuttavan Chadin roolissa. Glover sopii oikein passelisti hullun murhaajan osaan psykoottisten silmiensä kera ja Curry on uskottava miljonäärinä. Silti läpi leffan tuntuu siltä, että hyvien näyttelijöiden lahjoja haaskataan.

Mielipiteeni ei valitettavasti muuttunut Charlien enkeleistä: tämä elokuva on aivan järkyttävän huono. Jos siitä täytyy väkisin löytää jotain positiivista hyvien (mutta alikäytettyjen) näyttelijöiden lisäksi, niin siinä on kyllä muutamia tyylikkäitä stuntteja taistelukoreografioiden aikana. Taisteluista huomaa, että The Matrix (1999) ilmestyi vuotta aiemmin, sillä toimintakohtaukset yrittävät epätoivoisesti kopioida samaa tyyliä. Lisäksi näin suomalaiselle katsojalle elokuva sisältää yhden aivan hulvattoman kohtauksen, missä enkelit puhuvat toisilleen salakielellä, mikä muuten sattuu olemaan suomi! Olin unohtanut koko kohtauksen ja itselläni kesti hetken ennen kuin tajusin, että minähän muuten ymmärrän, mitä kolmikko puhuu - vaikkakin ääntäminen on Diazin kohdalla todella kehnoa (ja juuri siksi niin hauskaa). Entistä paremman tästä kohtauksesta tekee se, ettei tekstityksissä lukeva suomennos täsmää siihen, mitä hahmot sanovat suomeksi! Kun Barrymore selvästi sanoo "Ei tietenkään", tekstityksissä lukee "Hymyilkää. Asiakas pelästyy."

Kaikki muu leffassa sai minut lähinnä pyörittelemään silmiäni ja ainakin kymmenen minuutin välein tarkistamaan, kauanko elokuvaa on vielä jäljellä. Suomikohtausta lukuunottamatta elokuvan huumori on todella ala-arvoista ja myötähäpeällistä seurattavaa. Enkelit saavat itsensä usein näyttämään totaalisilta idiooteilta, mutta se enemmänkin nolottaa kuin naurattaa. Filmi yrittää parissa kohtaa liikkua jonkin sortin itsetietoisella meta-tasolla - esimerkiksi kun alussa hahmot katsovat televisiota ja toinen tokaisee "Taas on televisiosarjasta tehty leffa". Tämä on samalla varmasti viittaus muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen Vaarallinen tehtävä -elokuvaan (Mission: Impossible - 1996), mikä perustui samannimiseen televisiosarjaan (1966-1973). Charlien enkelit kuvittelee paikoitellen olevansa kuin Vaarallinen tehtävä, mutta leffasta puuttuu täysin jännite. Ei vain sen takia, että elokuva yrittää liikaa huumorinsa kanssa, vaan koska mistään ei tunnu olevan haastetta päähenkilöille. Kun katsojasta ei koskaan tunnu siltä, että päähenkilöt voisivat epäonnistua, on kaikki liian helppoa, eikä mikään oikein tunnu miltään.

Lisäksi itseäni ärsyttää todella paljon, kuinka pinnallinen ja teennäinen filmi on kyseessä. Elokuva yrittää usein olla todella feministinen, mutta samalla se esineellistää päähenkilöitään vähän väliä. Filmissä miehet esitetään jatkuvasti pervoina ja enkelit hyödyntävätkin kaiken aikaa vartaloitaan ja ulkonäköään tehtäviensä aikana. Toisaalta tällainen sotku ei ole ihme, kun huomaa, että ohjaaja McG ja käsikirjoittajatiimi Ryan Rowe, Ed Solomon ja John August ovat kaikki miehiä. Heidän vuoksi elokuva tuntuu kaiken aikaa siltä kuin se yrittäisi kovasti olla kunnon mimmileffa, olematta sitä lopulta ikinä. Charlien enkelit on monin tavoin jopa säälittävä raina.

Tekniseltä toteutukseltaan Charlien enkelit muistuttaa enemmän MTV:n musiikkivideota kuin elokuvaa. Se on kuvattu ja leikattu samoilla tyyleillä kuin 2000-luvun alun musiikkivideot. Taistelukohtauksista löytyy myös videopelimäisiä vivahteita. Useaan otteeseen ruutua jaetaan moneen osaan, jotta näytetään, mitä enkelit tekevät eri paikoissa. Vaikka aiemmin hieman kehuin leffan stuntteja, on mukana myös selkeästi vaijereilla toteutettuja mätkimisiä, mitkä saavat katsojan kohottelemaan kulmia. Tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä vuosia sitten, mutta sentään aidot räjähdykset näyttävät hyvältä. Äänimaailma on joissain kohdissa yliampuva niin efektiensä kuin jatkuvasti jumputtavien biisivalintojensa takia.

Yhteenveto: Charlien enkelit on kiusallisen myötähäpeällinen ja muutenkin surkea elokuva. Huumoripuoli saa lähinnä pyörittelemään silmiä, eivätkä toimintakohtauksetkaan muutamista tyylikkäistä stunteista huolimatta vakuuta. Tarina ei koskaan nappaa mukaansa, eikä jännitettä löydy. Niinpä elokuva käy usein tylsyyden puolella ja jatkuvasti voi huomata vilkaisevansa kelloa. Tekninen toteutus muistuttaa enemmän musiikkivideota ja videopeliä kuin elokuvaa, mikä jo itsessään vaikeuttaa katselua. Pahinta on, että Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu ovat toinen toistaan huonompia pääosissa. He kyllä hyppäävät innolla mukaan kohtauksiin, mutta se johtaa jatkuvasti ylinäyttelemiseen, rasittavuuteen ja teennäisyyteen. Teennäisyys piinaa leffaa muutenkin läpikotaisin. Elokuva kuvittelee olevansa kovin feministinen ja rautainen mimmipläjäys, mutta miestekijöiden kautta toteutus kompastuu pahasti omaan nilkkaansa. Bill Murray, Crispin Glover, Sam Rockwell ja Tim Curry ovat kelvollisia osissaan, mutta heistä näkee välillä kauhistuksen, kun he ovat tajunneet, mihin kuraan ovatkaan ajautuneet. Charlien enkelit on yksi ilmestymisvuotensa huonoimmista teoksista ja kaikin tavoin nolo ja kehno ilmestys. Suomalaisille leffaa voi juuri ja juuri suositella salakielikohtauksen vuoksi, mutta senkin voi varmaan katsoa irrallisena YouTubesta, ilman että tarvitsee kärsiä läpi muuta elokuvaa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Charlie's Angels, 2000, Columbia Pictures, Flower Films, Tall Trees Productions, Global Entertaiment Productions GmbH & Company Medien KG

Arvostelu: Iron Sky The Coming Race (2019)

IRON SKY THE COMING RACE

Ohjaus: Timo Vuorensola
Pääosissa: Lara Rossi, Vladimir Burlakov, Kit Dale, Julia Dietze, Udo Kier, Tom Green, Stephanie Paul, Emily Atack, Martin Swabey ja Edward Judge
Genre: scifi, komedia, toiminta, seikkailu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

Timo Vuorensolan ohjaama kuunatseista kertova scifikomedia Iron Sky (2012) osoittautui hitiksi, jolloin tekijät pystyivät työstämään jatko-osan. Vaikka voisi luulla, että hittileffan jälkeen jatko-osan teko olisi huomattavasti helpompi prosessi, näin ei kuitenkaan käynyt tämän kanssa. Tekijät saivat rahoitusta eri tavoilla - mm. suoraan faneilta, jotka pääsivät vastineeksi esiintymään itse leffaan statisteiksi - mutta rahaa tarvittiin kuitenkin huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa, sillä elokuva vaatisi paljon enemmän tehosteita. Rahan kanssa syntyikin ongelmia, kuten myös levityksen kanssa. Universal Pictures oli alunperin suostunut levittämään jatko-osan, mutta kun efektien teko venytti projektia ja sovittua ensi-iltaa jouduttiin siirtämään, Universal jätti projektin. Tilanne alkoi kuitenkin näyttää valoisalta ja leffan uskottiin saavan ensi-iltansa vuoden 2018 puolella, mutta ongelmia syntyi jälleen, kun koko Iron Sky Universe -yhtiö haastettiin oikeuteen. Ensimmäiseen leffaan aluksia suunnitellut harjoittelija koki, että yhtiö oli luvatta käyttänyt hänen mallejaan ja vaati yhtiöltä korvauksia. Tämän vuoksi elokuvan tuotanto piti keskeyttää ja monet sijoittajat alkoivat olla epävarmoja kannattaako heidän olla enää mukana projektissa. Oikeusjuttu kääntyi kuitenkin Iron Skyn eduksi ja tuotanto lähti jälleen rullaamaan. Lopulta Iron Sky The Coming Race -nimellä kulkeva jatko-osa saatiin valmiiksi ja se sai ensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa. Leffa sai kuitenkin murska-arvostelut, minkä lisäksi se osoittautui Suomessa jättiflopiksi - elokuva ei saanut edes puolia ensimmäisen osan katsojista. Itse en käynyt katsomassa leffaa, kun se saapui teattereihin, sillä en erityisemmin välittänyt ensimmäisestä Iron Skysta. Minulla oli itse asiassa mahdollisuus nähdä filmin efektitön raakaversio jo muutama vuosi sitten, mutten tarttunut mahdollisuuteen samasta syystä. Kuitenkin nyt kun Iron Sky The Coming Race on saapunut myyntiin ja vuokralle, yhtiöllä työskentelevä ystäväni halusi näyttää minulle elokuvan. Katsoimmekin samana päivänä molemmat Iron Sky -leffat peräkkäin.

Vuonna 2018 sota natseja vastaan tuhosi Maan ja jäljelle jääneet ihmiset pakenivat Kuun natsitukikohtaan. Vuonna 2047 Renaten tytär Obi lähtee erikoisen joukon kanssa takaisin Maahan, etsimään mystistä Graalin maljaa maapallon keskipisteestä.

Ensimmäisen Iron Skyn päähenkilöt Renate Richter (Julia Dietze) ja James Washington (Christopher Kirby) ovat saaneet lapsen nimeltä Obianaju Washington, eli Obi (Lara Rossi), josta on kasvanut nuori ja reipas aikuinen. Obi on päättäväinen ja valmis tekemään kaikkensa Kuun asukkien ja vanhan äitinsä puolesta. Harmi vain, että suurimmaksi osaksi ajasta tämä tulee esiin äkkipikaisuutena, kun Obi ei tunnu miettivän tulevia tekojaan, vaan lähtee välittömästi hommiin. Obista voisi helposti kehitellä paremman päähenkilön, mutta tällaisenaan hän jää harmillisen yksiulotteiseksi ja tylsäksi tapaukseksi. Rossi on kelpo valinta osaan, muttei tarpeeksi pidettävä, jotta hänkään saisi katsojaa kiinnostumaan Obin seikkailusta.
     Obin kanssa Maahan lähtevät venäläinen moottoriturpa Sasha (Vladimir Burlakov), muskelikasa Malcolm (Kit Dale), sekä joukko "jobsisteja". Jobsistit ovat Kuun asukkien uusi uskonto, kun Applen tabletti mullisti teknologisesti jälkeen jääneet natsit. Nimensä mukaisesti he palvovat Steve Jobsia ja vaikka paperilla tämä idea kuulostaa kekseliäältä, ei se toimi leffassa lainkaan. Jobsismista ei ole saatu aikaiseksi hauskaa vitsiä ja läppä vain huononee, mitä kauemmin sitä viljellään. Jobsistien johtajaa, Donaldia näyttelevä Tom Green on myös niin kehno ja ärsyttävän tympeä osassaan, ettei hän naurata millään tavalla. Malcolm on porukan ainoa pidettävä tapaus, vaikka monet hänenkin vitseistään ovat huonoja. Hän on kuitenkin paljon lystikkäämpi kuin todella rasittava Sasha, jonka toivoo kuolevan hirvittävällä tavalla heti, kun katsoja saa selville, että leffassa on dinosauruksia.
     Elokuvassa nähdään myös ensimmäisestä osasta tutut Udo Kier tuplaroolissa entisenä Kuu-führerina sekä itse oikeana führerina, Adolf Hitlerinä, Stephanie Paul Yhdysvaltain entisenä presidenttinä, sekä tosiaan Julia Dietze Obin äitinä. Paul ja Dietze saavat yllättävän vähän ruutuaikaa, eivätkä onnistu vakuuttamaan taidoillaan, mutta Kier tuntuu olevan jopa liiankin paljon mukana. Kier ylinäyttelee minkä kerkeää ja vaikka se tavallaan sopii kahden natsidiktaattorin osiin, on hän lähinnä ärsyttävä eikä uhkaava, vaikka Adolf kuinka ratsastaisi tyrannosauruksella. Lisäksi filmistä löytyy myös suomalaisia kasvoja, kuten Kati Ketonen Venäjän presidentti Putinina, Jukka Hilden paavi Urbanus II:na, sekä elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa Urho Kekkosena.

Vaikkei ensimmäinen Iron Sky ollut erityisen hyvä elokuva, oli siinä vahva ja hauska idea, mitä siinä hyödynnettiin pääasiassa mainiosti. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Iron Sky The Coming Racesta. Ensimmäisen osan jälkeen tämä on valtava pettymys ja harmillisen huono elokuva. Ensimmäisen osan lystikäs henki, nokkela juoni ja veikeä visio saavat kyytiä, ja siinä missä ensimmäinen Iron Sky tuntui suomalaiselta tavalta tehdä b-leffa, millaisia Hollywoodissa tehtiin vuosia sitten, Iron Sky The Coming Race tuntuu todella epätoivoiselta yritykseltä tehdä ison luokan blockbuster, millaisia Hollywoodissa tehdään nyt. Ensimmäisestä osasta paistoi tekijöiden into, kun taas toinen osa tuntuu hieman väkisin väännetyltä. Leffa yrittää aivan liian kovasti olla mahtipontinen ja eeppinen seikkailu, mutta se on lopulta lähinnä isoa mekastusta ilman ensimmäisen osan sielua. Budjetti on tuplaantunut ja efekteihin on voinut käyttää enemmän rahaa, mutta silti ensimmäinen Iron Sky tuntui eeppisemmältä teokselta. Tästä puuttuu Kuutukikohdan jylhyys ja oikeasti suurelta vaikuttava lopputaistelu. Panoksetkin tuntuvat hurjan paljon pienemmiltä.

Ensimmäiseen osaan verrattuna Iron Sky The Coming Race on myös erikoisen vakava elokuva. Filmissä synkistellään paljon, mikä johtaakin siihen, että useat hauskoiksi tarkoitetut puolet, kuten jobsistit tuntuvat erittäin kummallisilta lisäyksiltä. Joka kerta jobsistien ollessa ruudulla, en voinut olla miettimättä, etteivät he kuulu tähän elokuvaan. Itse asiassa minä naurahdin vain yhden ainoan kerran leffan aikana ja muuten vitsit olivat joko kehnoja, tylsiä tai ihan myötähäpeällisen surkeita. Seikkailuhenkeäkään ei leffasta löydy, jolloin Obin ja kumppaneiden matka Maan keskipisteeseen ei nappaa millään tavalla mukaansa - etenkään kun hahmot ovat huomattavasti mitäänsanomattomampia verrattuna ensimmäisen osan henkilöihin. Hahmoista ei jaksa kiinnostua tai välittää, mikä osoittautuu ikävällä tavalla parissa kohtauksessa Renaten ja Obin välillä. Niiden on tarkoitus koskettaa, mutta äidin ja tyttären suhde on heikosti kirjoitettu.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista on sen rytmitys. Iron Sky The Coming Racella on kestoa vain puolitoista tuntia, mihin kuuluvat alku- ja lopputekstit, ja se on ahdettu täyteen tavaraa, jolloin leffalla on törkeän kova kiire. Koko leffa lähtee käyntiin töksähtäen ja niin se myös päättyykin. Siinä välissä mennään kovaa vauhtia eteenpäin, mutta silti homma tuntuu välillä pitkäveteiseltä. Kaikki Obin seikkailussa on aivan liian helppoa, eikä missään tunnu olevan haastetta. Tarinan vastukset ovat liian helppoja päihittää, jolloin leffasta ei löydy pienintäkään jännitettä. Paljon asioita tapahtuu, mutta leffalla ei ole aikaa keskittyä niistä mihinkään. Läpi elokuvan kuullaan Obin kertojaääni, joka tuntuu siltä kuin se olisi lisätty viime tipassa, kun tekijät hoksasivat, ettei elokuvasta saa selvää ilman jatkuvaa selitystä. Kokonaisuutena Iron Sky The Coming Race tuntuu keskeneräiseltä tekeleeltä aika lailla jokaisella osa-alueellaan, mikä on outoa, kun ottaa huomioon, kuinka kauan näiden kahden filmin välissä oli kulunut aikaa.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Timo Vuorensola, joka ei millään löydä tasapainoa vakavuuden ja huumorin välille, eikä onnistu rakentamaan leffan vaatimaa seikkailuhenkeä. Tähän vaikuttavat myös vahvasti huono käsikirjoitus ja kehno leikkaus. Elokuvaan pyydettiin käsikirjoittajaksi Dalan Musson, sillä tekijät uskoivat hänen voivan tuoda mukaan Hollywoodin tyyliä, jotta leffa vetoaisi isompaan yleisöön. Mussonin teksti on kuitenkin yksi elokuvan huonoimmista puolista, sillä se on tuntuu aivan liian keskeneräiseltä. Aivan kuin Musson olisi kirjoittanut käsikirjoituksen, missä kerrotaan, mitä kaikkea leffassa tapahtuu, mutta mistä puuttuvat vielä hahmojen syventäminen ja heidän kohtaamat esteet, ja se versio on päätetty kuvata, jolloin itse leffa jää pintaraapaisuksi. Lisäksi Mussonin kirjoittamat vitsit eivät naurata. Käsittääkseni elokuva on alunperin kestänyt kauemmin, mutta mm. budjettisyistä sitä on pitänyt tiivistää roimasti ja siksi leffa onkin muuttunut liian nopeatempoiseksi ja kömpelösti rytmitetyksi. Sentään Iron Sky The Coming Race on kelvollisesti kuvattu leffa. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä, mutta efektien taso vaihtelee. Tehosteista vastaa sama firma kuin Game of Thrones -sarjan (2011-2019) efekteistä, Pixomondo, ja vaikka mukana on tyylikkäitä efektejä, on mukana myös paljon liian digitaaliselta näyttäviä asioita, eli budjetti on tullut lopulta pahasti vastaan. Äänimaailma on onneksi oivallisesti rakennettu ja Laibachin ja Tuomas Kantelisen musiikit toimivat ihan hyvin.

Yhteenveto: Iron Sky The Coming Race on harmillisen surkea elokuva, mistä on erittäin vaikea löytää hyvää sanottavaa. Mukana on tyylikkäitä lavasteita ja efektejä, mutta siihen se aika pitkälti jää. Tarina tuntuu monien ideoiden pakotetulta yhdistelmältä ja mukaan on ängetty aivan liian paljon kaikkea puolentoista tunnin leffaksi. Dalan Mussonin käsikirjoitus on todella huono ja sen pohjalta olisi kenen tahansa hankalaa tehdä hyvä elokuva. Hahmot ovat ohuita, tylsiä ja ärsyttäviä, eikä heidän kanssa kiinnosta lähteä seikkailuun - etenkään kun ohjaaja Vuorensola ei onnistu luomaan seikkailuhenkeä tai mitään muutakaan tunnetta, joita hän selvästi yrittää. Jännitystä ei löydy lainkaan ja kaikki vastoinkäymiset ovat aivan liian helppoja päihittää. Vuorensola ei myöskään löydä tasapainoa huumorin ja synkkyyden välille, vaan nämä tunnelmat ovat pahassa ristiriidassa keskenään. Tätä vain pahentaa se, kuinka myötähäpeällisen kehnoa leffan huumori on. Jobsistit olisi pitänyt poistaa kokonaan, sillä he eivät millään sovi mukaan ja Tom Green on lähinnä rasittava roolissaan. Näyttelijät eivät muutenkaan ole kummoisia. Leffa rymistelee hirveällä kiireellä ohuen tarinansa läpi, eikä sillä ole aikaa keskittyä mihinkään, jolloin kaikki jää harmillisen pinnalliseksi, ja koskettavaksi tarkoitettu kohtaus äidin ja tyttären välillä menettää kaiken tehonsa. Ensimmäisen Iron Skyn veikeys on poissa ja vaikka budjetti on tuplaantunut, tästä puuttuvat myös ensimmäisen filmin eeppiset hetket.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, mikä pohjustaa tarinalle jatkoa. Täytyy kyllä todeta, että tämä jatko vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta idealta kuin Iron Sky The Coming Race ja todella toivon, että tällä kertaa jatkossa onnistutaan. Sitä ennen nähdään kuitenkin vielä kiinalaisrahoitteinen lisäosaleffa The Ark - An Iron Sky Story.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Iron Sky The Coming Race, 2019, 27 Films Production, Potemkino