Arvostelu: Iron Sky The Coming Race (2019)

IRON SKY THE COMING RACE

Ohjaus: Timo Vuorensola
Pääosissa: Lara Rossi, Vladimir Burlakov, Kit Dale, Julia Dietze, Udo Kier, Tom Green, Stephanie Paul, Emily Atack, Martin Swabey ja Edward Judge
Genre: scifi, komedia, toiminta, seikkailu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

Timo Vuorensolan ohjaama kuunatseista kertova scifikomedia Iron Sky (2012) osoittautui hitiksi, jolloin tekijät pystyivät työstämään jatko-osan. Vaikka voisi luulla, että hittileffan jälkeen jatko-osan teko olisi huomattavasti helpompi prosessi, näin ei kuitenkaan käynyt tämän kanssa. Tekijät saivat rahoitusta eri tavoilla - mm. suoraan faneilta, jotka pääsivät vastineeksi esiintymään itse leffaan statisteiksi - mutta rahaa tarvittiin kuitenkin huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa, sillä elokuva vaatisi paljon enemmän tehosteita. Rahan kanssa syntyikin ongelmia, kuten myös levityksen kanssa. Universal Pictures oli alunperin suostunut levittämään jatko-osan, mutta kun efektien teko venytti projektia ja sovittua ensi-iltaa jouduttiin siirtämään, Universal jätti projektin. Tilanne alkoi kuitenkin näyttää valoisalta ja leffan uskottiin saavan ensi-iltansa vuoden 2018 puolella, mutta ongelmia syntyi jälleen, kun koko Iron Sky Universe -yhtiö haastettiin oikeuteen. Ensimmäiseen leffaan aluksia suunnitellut harjoittelija koki, että yhtiö oli luvatta käyttänyt hänen mallejaan ja vaati yhtiöltä korvauksia. Tämän vuoksi elokuvan tuotanto piti keskeyttää ja monet sijoittajat alkoivat olla epävarmoja kannattaako heidän olla enää mukana projektissa. Oikeusjuttu kääntyi kuitenkin Iron Skyn eduksi ja tuotanto lähti jälleen rullaamaan. Lopulta Iron Sky The Coming Race -nimellä kulkeva jatko-osa saatiin valmiiksi ja se sai ensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa. Leffa sai kuitenkin murska-arvostelut, minkä lisäksi se osoittautui Suomessa jättiflopiksi - elokuva ei saanut edes puolia ensimmäisen osan katsojista. Itse en käynyt katsomassa leffaa, kun se saapui teattereihin, sillä en erityisemmin välittänyt ensimmäisestä Iron Skysta. Minulla oli itse asiassa mahdollisuus nähdä filmin efektitön raakaversio jo muutama vuosi sitten, mutten tarttunut mahdollisuuteen samasta syystä. Kuitenkin nyt kun Iron Sky The Coming Race on saapunut myyntiin ja vuokralle, yhtiöllä työskentelevä ystäväni halusi näyttää minulle elokuvan. Katsoimmekin samana päivänä molemmat Iron Sky -leffat peräkkäin.

Vuonna 2018 sota natseja vastaan tuhosi Maan ja jäljelle jääneet ihmiset pakenivat Kuun natsitukikohtaan. Vuonna 2047 Renaten tytär Obi lähtee erikoisen joukon kanssa takaisin Maahan, etsimään mystistä Graalin maljaa maapallon keskipisteestä.

Ensimmäisen Iron Skyn päähenkilöt Renate Richter (Julia Dietze) ja James Washington (Christopher Kirby) ovat saaneet lapsen nimeltä Obianaju Washington, eli Obi (Lara Rossi), josta on kasvanut nuori ja reipas aikuinen. Obi on päättäväinen ja valmis tekemään kaikkensa Kuun asukkien ja vanhan äitinsä puolesta. Harmi vain, että suurimmaksi osaksi ajasta tämä tulee esiin äkkipikaisuutena, kun Obi ei tunnu miettivän tulevia tekojaan, vaan lähtee välittömästi hommiin. Obista voisi helposti kehitellä paremman päähenkilön, mutta tällaisenaan hän jää harmillisen yksiulotteiseksi ja tylsäksi tapaukseksi. Rossi on kelpo valinta osaan, muttei tarpeeksi pidettävä, jotta hänkään saisi katsojaa kiinnostumaan Obin seikkailusta.
     Obin kanssa Maahan lähtevät venäläinen moottoriturpa Sasha (Vladimir Burlakov), muskelikasa Malcolm (Kit Dale), sekä joukko "jobsisteja". Jobsistit ovat Kuun asukkien uusi uskonto, kun Applen tabletti mullisti teknologisesti jälkeen jääneet natsit. Nimensä mukaisesti he palvovat Steve Jobsia ja vaikka paperilla tämä idea kuulostaa kekseliäältä, ei se toimi leffassa lainkaan. Jobsismista ei ole saatu aikaiseksi hauskaa vitsiä ja läppä vain huononee, mitä kauemmin sitä viljellään. Jobsistien johtajaa, Donaldia näyttelevä Tom Green on myös niin kehno ja ärsyttävän tympeä osassaan, ettei hän naurata millään tavalla. Malcolm on porukan ainoa pidettävä tapaus, vaikka monet hänenkin vitseistään ovat huonoja. Hän on kuitenkin paljon lystikkäämpi kuin todella rasittava Sasha, jonka toivoo kuolevan hirvittävällä tavalla heti, kun katsoja saa selville, että leffassa on dinosauruksia.
     Elokuvassa nähdään myös ensimmäisestä osasta tutut Udo Kier tuplaroolissa entisenä Kuu-führerina sekä itse oikeana führerina, Adolf Hitlerinä, Stephanie Paul Yhdysvaltain entisenä presidenttinä, sekä tosiaan Julia Dietze Obin äitinä. Paul ja Dietze saavat yllättävän vähän ruutuaikaa, eivätkä onnistu vakuuttamaan taidoillaan, mutta Kier tuntuu olevan jopa liiankin paljon mukana. Kier ylinäyttelee minkä kerkeää ja vaikka se tavallaan sopii kahden natsidiktaattorin osiin, on hän lähinnä ärsyttävä eikä uhkaava, vaikka Adolf kuinka ratsastaisi tyrannosauruksella. Lisäksi filmistä löytyy myös suomalaisia kasvoja, kuten Kati Ketonen Venäjän presidentti Putinina, Jukka Hilden paavi Urbanus II:na, sekä elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa Urho Kekkosena.

Vaikkei ensimmäinen Iron Sky ollut erityisen hyvä elokuva, oli siinä vahva ja hauska idea, mitä siinä hyödynnettiin pääasiassa mainiosti. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Iron Sky The Coming Racesta. Ensimmäisen osan jälkeen tämä on valtava pettymys ja harmillisen huono elokuva. Ensimmäisen osan lystikäs henki, nokkela juoni ja veikeä visio saavat kyytiä, ja siinä missä ensimmäinen Iron Sky tuntui suomalaiselta tavalta tehdä b-leffa, millaisia Hollywoodissa tehtiin vuosia sitten, Iron Sky The Coming Race tuntuu todella epätoivoiselta yritykseltä tehdä ison luokan blockbuster, millaisia Hollywoodissa tehdään nyt. Ensimmäisestä osasta paistoi tekijöiden into, kun taas toinen osa tuntuu hieman väkisin väännetyltä. Leffa yrittää aivan liian kovasti olla mahtipontinen ja eeppinen seikkailu, mutta se on lopulta lähinnä isoa mekastusta ilman ensimmäisen osan sielua. Budjetti on tuplaantunut ja efekteihin on voinut käyttää enemmän rahaa, mutta silti ensimmäinen Iron Sky tuntui eeppisemmältä teokselta. Tästä puuttuu Kuutukikohdan jylhyys ja oikeasti suurelta vaikuttava lopputaistelu. Panoksetkin tuntuvat hurjan paljon pienemmiltä.

Ensimmäiseen osaan verrattuna Iron Sky The Coming Race on myös erikoisen vakava elokuva. Filmissä synkistellään paljon, mikä johtaakin siihen, että useat hauskoiksi tarkoitetut puolet, kuten jobsistit tuntuvat erittäin kummallisilta lisäyksiltä. Joka kerta jobsistien ollessa ruudulla, en voinut olla miettimättä, etteivät he kuulu tähän elokuvaan. Itse asiassa minä naurahdin vain yhden ainoan kerran leffan aikana ja muuten vitsit olivat joko kehnoja, tylsiä tai ihan myötähäpeällisen surkeita. Seikkailuhenkeäkään ei leffasta löydy, jolloin Obin ja kumppaneiden matka Maan keskipisteeseen ei nappaa millään tavalla mukaansa - etenkään kun hahmot ovat huomattavasti mitäänsanomattomampia verrattuna ensimmäisen osan henkilöihin. Hahmoista ei jaksa kiinnostua tai välittää, mikä osoittautuu ikävällä tavalla parissa kohtauksessa Renaten ja Obin välillä. Niiden on tarkoitus koskettaa, mutta äidin ja tyttären suhde on heikosti kirjoitettu.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista on sen rytmitys. Iron Sky The Coming Racella on kestoa vain puolitoista tuntia, mihin kuuluvat alku- ja lopputekstit, ja se on ahdettu täyteen tavaraa, jolloin leffalla on törkeän kova kiire. Koko leffa lähtee käyntiin töksähtäen ja niin se myös päättyykin. Siinä välissä mennään kovaa vauhtia eteenpäin, mutta silti homma tuntuu välillä pitkäveteiseltä. Kaikki Obin seikkailussa on aivan liian helppoa, eikä missään tunnu olevan haastetta. Tarinan vastukset ovat liian helppoja päihittää, jolloin leffasta ei löydy pienintäkään jännitettä. Paljon asioita tapahtuu, mutta leffalla ei ole aikaa keskittyä niistä mihinkään. Läpi elokuvan kuullaan Obin kertojaääni, joka tuntuu siltä kuin se olisi lisätty viime tipassa, kun tekijät hoksasivat, ettei elokuvasta saa selvää ilman jatkuvaa selitystä. Kokonaisuutena Iron Sky The Coming Race tuntuu keskeneräiseltä tekeleeltä aika lailla jokaisella osa-alueellaan, mikä on outoa, kun ottaa huomioon, kuinka kauan näiden kahden filmin välissä oli kulunut aikaa.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Timo Vuorensola, joka ei millään löydä tasapainoa vakavuuden ja huumorin välille, eikä onnistu rakentamaan leffan vaatimaa seikkailuhenkeä. Tähän vaikuttavat myös vahvasti huono käsikirjoitus ja kehno leikkaus. Elokuvaan pyydettiin käsikirjoittajaksi Dalan Musson, sillä tekijät uskoivat hänen voivan tuoda mukaan Hollywoodin tyyliä, jotta leffa vetoaisi isompaan yleisöön. Mussonin teksti on kuitenkin yksi elokuvan huonoimmista puolista, sillä se on tuntuu aivan liian keskeneräiseltä. Aivan kuin Musson olisi kirjoittanut käsikirjoituksen, missä kerrotaan, mitä kaikkea leffassa tapahtuu, mutta mistä puuttuvat vielä hahmojen syventäminen ja heidän kohtaamat esteet, ja se versio on päätetty kuvata, jolloin itse leffa jää pintaraapaisuksi. Lisäksi Mussonin kirjoittamat vitsit eivät naurata. Käsittääkseni elokuva on alunperin kestänyt kauemmin, mutta mm. budjettisyistä sitä on pitänyt tiivistää roimasti ja siksi leffa onkin muuttunut liian nopeatempoiseksi ja kömpelösti rytmitetyksi. Sentään Iron Sky The Coming Race on kelvollisesti kuvattu leffa. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä, mutta efektien taso vaihtelee. Tehosteista vastaa sama firma kuin Game of Thrones -sarjan (2011-2019) efekteistä, Pixomondo, ja vaikka mukana on tyylikkäitä efektejä, on mukana myös paljon liian digitaaliselta näyttäviä asioita, eli budjetti on tullut lopulta pahasti vastaan. Äänimaailma on onneksi oivallisesti rakennettu ja Laibachin ja Tuomas Kantelisen musiikit toimivat ihan hyvin.

Yhteenveto: Iron Sky The Coming Race on harmillisen surkea elokuva, mistä on erittäin vaikea löytää hyvää sanottavaa. Mukana on tyylikkäitä lavasteita ja efektejä, mutta siihen se aika pitkälti jää. Tarina tuntuu monien ideoiden pakotetulta yhdistelmältä ja mukaan on ängetty aivan liian paljon kaikkea puolentoista tunnin leffaksi. Dalan Mussonin käsikirjoitus on todella huono ja sen pohjalta olisi kenen tahansa hankalaa tehdä hyvä elokuva. Hahmot ovat ohuita, tylsiä ja ärsyttäviä, eikä heidän kanssa kiinnosta lähteä seikkailuun - etenkään kun ohjaaja Vuorensola ei onnistu luomaan seikkailuhenkeä tai mitään muutakaan tunnetta, joita hän selvästi yrittää. Jännitystä ei löydy lainkaan ja kaikki vastoinkäymiset ovat aivan liian helppoja päihittää. Vuorensola ei myöskään löydä tasapainoa huumorin ja synkkyyden välille, vaan nämä tunnelmat ovat pahassa ristiriidassa keskenään. Tätä vain pahentaa se, kuinka myötähäpeällisen kehnoa leffan huumori on. Jobsistit olisi pitänyt poistaa kokonaan, sillä he eivät millään sovi mukaan ja Tom Green on lähinnä rasittava roolissaan. Näyttelijät eivät muutenkaan ole kummoisia. Leffa rymistelee hirveällä kiireellä ohuen tarinansa läpi, eikä sillä ole aikaa keskittyä mihinkään, jolloin kaikki jää harmillisen pinnalliseksi, ja koskettavaksi tarkoitettu kohtaus äidin ja tyttären välillä menettää kaiken tehonsa. Ensimmäisen Iron Skyn veikeys on poissa ja vaikka budjetti on tuplaantunut, tästä puuttuvat myös ensimmäisen filmin eeppiset hetket.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, mikä pohjustaa tarinalle jatkoa. Täytyy kyllä todeta, että tämä jatko vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta idealta kuin Iron Sky The Coming Race ja todella toivon, että tällä kertaa jatkossa onnistutaan. Sitä ennen nähdään kuitenkin vielä kiinalaisrahoitteinen lisäosaleffa The Ark - An Iron Sky Story.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Iron Sky The Coming Race, 2019, 27 Films Production, Potemkino

Arvostelu: Iron Sky (2012)

IRON SKY

Ohjaus: Timo Vuorensola
Pääosissa: Julia Dietze, Christopher Kirby, Götz Otto, Stephanie Paul, Peta Sergeant, Udo Kier ja Tilo Prückner
Genre: scifi, komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia / Dictator's Cut: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 12

Iron Sky on Timo Vuorensolan ohjaama suomalais-saksalais-australialainen scifikomedia vuodelta 2012. Elokuvan teko lähti liikkeelle, kun Blind Spot Pictures löysi Vuorensolan ohjaaman ja Samuli Torssosen ja Atte Joutsenen tuottaman Star Trek -parodiaelokuvan Star Wreck: In the Pirkinning (2005), mikä oli levinnyt internetissä suureen suosioon. Leffa oli tehty vain 10 000 euron budjetilla ja se oli pääasiassa toteutettu Torssosen äidin kotona. Kaverukset olivat aiemmin tehneet viisi Star Wreck -lyhytelokuvaa, mutta tämä oli heidän ensimmäinen täyspitkä tuotos ja se teki Blind Spot Picturesiin suuren vaikutuksen. Yhtiön tuottaja Tero Kaukomaa otti tekijöihin yhteyttä ja kysyi, mitä heillä oli seuraavaksi suunnitteilla. Yksi Star Wreckin käsikirjoittajista, Jarmo Puskala oli aiemmin saanut saunassa villin idean Kuuhun paenneista natseista ja tästä Kaukomaa innostui. Vaikka heti heräsi piinaava ajatus siitä, ettei tällaisen elokuvan teko olisi ikinä mahdollista Suomessa, Kaukomaa päätti antaa tekijöille mahdollisuuden ja Iron Skyn vaikea työstäminen lähti liikkeelle. Käsikirjoitusta tehtiin pitkään ja hartaasti, ja samalla luotiin jonkinlaista videomateriaalia, jolla leffa saataisiin myytyä. Rahoitusta piti repiä ties mistä (esimerkiksi Suomen elokuvasäätiö myönsi tukea 800 000 euroa ja Star Wreckin fanit olivat valmiita investoimaan filmin tekoon yhteisrahoituksella), sillä tällaisen elokuvan teko ei olisi halpa prosessi. Lopulta Iron Skysta tulikin siihen aikaan Suomen kallein elokuva yli 7 miljoonan euron budjetillaan. 2010 kuvaukset saatiin viimein alkamaan ja elokuvaa kuvattiin Saksassa ja Australiassa. Alunperin filmin oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2011, mutta sen vaativan työprosessin takia se saatiin teattereihin vasta alkuvuodesta 2012. Iron Sky sai kuitenkin ristiriitaiset arvostelut kriitikoilta, eikä se menestynyt budjettiinsa nähden kummoisesti teattereissa, vaikka saikin Suomessa jopa 180 tuhatta katsojaa. Internetlevityksen kautta elokuva osoittautui kuitenkin hitiksi ja sen on nähnyt noin 50 miljoonaa ihmistä. Itse en nähnyt leffaa elokuvateatterissa, vaan vasta myöhemmin. En kuitenkaan erityisemmin pitänyt siitä, joten en käynyt katsomassa jatko-osaakaan, Iron Sky The Coming Racea (2019), kun se ilmestyi tammikuussa. Kuitenkin nyt kun jatko-osa on saapunut myyntiin ja vuokralle, Iron Sky Universe -yhtiöllä työskentelevä ystäväni halusi näyttää minulle molemmat elokuvat ja katsoimmekin ne eräänä kesäpäivänä peräkkäin.

James Washingtonin Kuu-matka saa yllättävän käänteen, kun selviää, että natsit ovat paenneet Kuun pimeälle puolelle vuonna 1945 ja nyt he odottavat tilaisuutta hyökätä koko Maan kimppuun.

Vaikka James Washington (Christopher Kirby) pääsee matkaamaan Kuuhun, ei hän ole astronautti, vaan miesmalli, joka toimii Yhdysvaltain presidentin toisen kauden mainoskasvona. Washington on hilpeä tapaus, joka ei oikein tiedä, kuinka suhtautua natsilöytöönsä Kuun pimeällä puolella. Hän on hahmoista hauskin ja Kirby on oiva valinta rooliinsa.
     Kuussa asuvia natseja johtaa Udo Kierin näyttelemä Kuuführer Wolfgang Kortzfleisch. Kieristä löytyy sopivaa arvokkuutta ja uhkaavuutta natsijohtajan osaan, mutta hahmo jää hieman varjoon, sillä todellinen paha tuntuu olevan Götz Otton esittämä natsikomentaja Klaus Adler. Adler on häijy ja vallanahne tapaus, joka on malttamaton hyökkäämään Maahan, ja Otto hyppää inhottavaan rooliinsa täysillä mukaan. Julia Dietze taas näyttelee Adlerin kihlattua, maatieteilijä Renate Richteriä. Renate on naiivi nainen, jolle on koko elämän ajan syötetty natsipropagandaa, eikä hän todellisuudessa tiedä Maan menosta mitään. Dietzekin on oiva valinta osaansa ja hänen kehityskaarensa on kiinnostavin. Tilo Prückner näyttelee Renaten isää, tohtori Richteriä, josta on saatu malliesimerkki hullusta tiedemiehestä.

Stephanie Paul taas esittää Yhdysvaltain presidenttiä, joka ei välttämättä ole mitä pätevin työhönsä. Presidentin on tarkoitus olla parodia Alaskan entisestä kuvernööristä, Sarah Palinista ja Iron Sky sai ilmestyessään kritiikkiä siitä, ettei Palin-vitsi ollut enää ajankohtainen vuonna 2012. Vielä vähemmän se on nykypäivänä. Itse en seuraa politiikkaa, minkä vuoksi jouduinkin googlettamaan, kuka Palin on. Minultakin meni siis ohi hahmon vitsi, minkä lisäksi Paul ei vaikuta olevan kovin kaksinen näyttelijä. Vielä heikompaa työtä tekee Peta Sergeant, joka esittää presidentin kampanjamanageria Vivian Wagneria. Hahmo nostetaan elokuvan aikana isoon rooliin, mikä ei paranna katselukokemusta, sillä Vivian on aika ärsyttävä.

Iron Sky osoittautui onneksi toisella katselukerralla hieman paremmaksi elokuvaksi, mutta jotain tästä jäi vielä uupumaan, jotta tätä voisi kutsua oikeasti hyväksi leffaksi. Mahtavan idean elokuva kyllä sisältää - se täytyy myöntää. 2010-luvun alussa Kuun pimeältä puolelta tuntui löytyvän ties mitä; muotoaan muuttavia robotteja Transformers: Kuun pimeässä puolessa (Transformers: Dark of the Moon - 2011) ja avaruusolioiden vankila Men in Black 3:ssa (2012). Iron Sky onnistuu kuitenkin päihittämään nämä hupaisat ideat natsitukikohdallaan. Tukikohdasta tekee erityisen hauskan se, ettei natsien teknologia ole oikeastaan kehittynyt, vaan monin tavoin he ovat jääneet 1940-luvulle. Miten siis käy, kun natsit ovat vuosikymmeniä valmistautuneet hyökkäykseen, mutteivät ole valmiita kohtaamaan 2010-luvun lopun teknologiaa? Elokuvasta todella löytyy lennokkaita ideoita, mutta valitettavasti toteutus jää paikoitellen puolitiehen, eikä Iron Sky onnistu saavuttamaan potentiaaliaan.

Elokuvan alkupää, missä James Washington saapuu Kuuhun ja natsien tukikohta esitellään, on selvästi leffan parempi puolisko. Erinomainen idea imaisee katsojan nopeasti mukaansa ja on erittäin kiinnostavaa nähdä, kuinka natsit toimivat avaruudessa. Kun tarina siirtyy Maahan, taso alkaa vähitellen laskemaan ja voi jo huomata ensimmäisiä merkkejä siitä, ettei idea kanna loppuun asti, sillä Vuorensolan ja Michael Kalesnikon työstämä käsikirjoitus ei tunnu tietävän, kuinka kuljettaa tarina ja hahmot finaaliin. Elokuvan loppuhuipennuskin jättää toivomisen varaan ja vaikka natsien hyökkäystä pohjustetaan sujuvasti, on itse hyökkäys lopulta aika yhdentekevää seurattavaa. Lopputaistelu ei onnistu edes viihdyttämään. Onneksi sitä ennen on kuitenkin mukana oivallisia hetkiä. Huumorin taso heittelee vahvasti leffan aikana. Palin-parodian lisäksi mukaan mahtuu muitakin vanhentuneita vitsejä, mutta onneksi muutamaan otteeseen leffa tarjoaa makeat naurut. Yhdessä kohtaa tekijät ovat ottaneet valtavan riskin ja tuovat mukaan nykypäivänä hyvin kyseenalaista huumoria. Tämäkin on saanut osakseen kritiikkiä, mutta itse ihailin, että tekijöillä oli munaa kirjoittaa mukaan näinkin julma läppä.

Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensolasta paistaa kyllä suuri into tehdä elokuvia ja leffasta voikin huomata välillä, mistä hän on ottanut inspiraatiota mukaan. Elokuvasta löytyy mukavaa b-luokan henkeä, mutta samalla se myös tuntuu välillä yrittävän olla a-luokan teos. Iron Skyn visuaalista puolta täytyy kyllä kehua ja on pakko sanoa, että pienehkö 7 miljoonan euron budjetti on osattu hyödyntää pääasiassa todella hyvin. Vasta suuressa lopputaistelussa budjetin rajat tuntuvat tulevan vastaan. Alkupäässä avaruusalukset näyttävät hienoilta, mutta loppupäässä niistä alkaa huokumaan digitaalisuus. Kuunatsien tukikohta on vaikuttava ilmestys ja sen lavasteet ovat hienot. Puvustustiimi on myös tehnyt loistotyötä kuunatsien asujen kanssa. Avaruuskypäriksi muokatut kaasunaamarit ovat mahtava idea. Paikoitellen taustakankaan käyttö on todella selkeää, mutta toisaalta se sopii b-leffahenkeen. Elokuva on myös oivallisesti kuvattu, mutta leikkauksesta löytyy välillä pientä tökkimistä, kun siirrytään kohtauksesta toiseen. Välillä tuntuu siltä kuin kohtauksien välistä puuttuisi jotain (ja minä siis katsoin leffan pidennetyn version, missä suuri osa poistetuista kohtauksista on lisätty mukaan). Äänimaailma on taidokkaasti rakennettu ja Laibachin säveltämät musiikit säestävät filmiä hyvin.

Elokuvasta on tosiaan olemassa lähes 20 minuuttia pidempi Dictator's Cut, mikä sisältää muutaman uuden, sekä useita pidennettyjä kohtauksia. Esimerkiksi Renaten oppitunti natsilapsille on pidempi, minkä lisäksi yhden kohtauksen lisätyssä alussa natsilapset nähdään leikkimässä hakaristin muotoisella hyppyruudukolla. New Yorkiin saapumista on myös pidennetty ja mukana on mm. lisätty kohtaus, missä Kuuführer suunnittelee hyökkäystä Maahan. Ohjaaja Timo Vuorensola tekee nopean cameon Dictator's Cutissa suomea mumisevana juoppona.

Yhteenveto: Iron Sky sisältää mahtavan idean, mutta hyödyntää sitä lopulta harmillisen keskinkertaisesti. Elokuvan alkupää on vielä todella hyvä, kiehtova ja lystikäs, mutta taso alkaa laskea, kun tarina siirtyy Kuusta Maahan. Kaikkein kiinnostavinta on natsien meno Kuussa ja kuinka he ovat jämähtäneet teknologisesti vuosikymmenien päähän. Leffasta löytyy veikeä b-leffojen hömppähenki, mitä tosin rikkovat muutamat hetket, kun elokuva yrittää olla enemmän ison luokan Hollywood-viihdettä. Lopputaistelussa leffa lässähtää hieman, eikä tyylikkääksi tarkoitettu mäiske onnistu vakuuttamaan katsojaa. Huumorin taso heittelee läpi leffan vanhentuneista jutuista yllättävänkin julmiin vitseihin. Myös efektien taso vaihtelee. Paikoitellen filmi on yllättävänkin näyttävä 7 miljoonan euron budjetilla tehdyksi ja välillä siitä taas paistaa taustakankaan käyttö ja digitaalisuus. Natsien tukikohta on kyllä kaikin puolin visuaalisesti hieno ilmestys. Osa näyttelijöistä ovat oikein mainioita rooleissaan, mutta jotkut taas ampuvat roolinsa väärällä tavalla yli. Timo Vuorensolalla ja kumppaneilla on ollut erinomainen idea, mutta lopputulos ei onnistu saavuttamaan idean potentiaalia. Iron Sky on kuitenkin menevä scifikomedia, minkä jokaisen suomalaisen pitäisi nähdä ainakin kerran - onhan se tärkeä osa meidän elokuvahistoriaamme!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Iron Sky, 2012, Iron Sky Universe, Blind Spot Pictures Oy, 27 Films Productions, New Holland Pictures, Tuotantoyhtiö Energia, Yleisradio (YLE)