Näyttelijät: Tonatiuh, Diego Luna, Jennifer Lopez, Bruno Bichir, Josefina Scaglione, Tony Dovolani ja Aline Mayagoitia
Genre: musikaali, draama
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 12
Kiss of the Spider Woman, eli suomalaisittain Hämähäkkinaisen suudelma perustuu samannimiseen musikaaliesitykseen vuodelta 1992, joka puolestaan pohjautuu Manuel Puigin kirjaan Hämähäkkinaisen suudelma (El beso de la mujer araña) vuodelta 1976. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1985 tehty filmatisointi, joka oli ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta. Vuonna 2023 ilmoitettiin, että musikaaliesityksen pohjalta on tekeillä elokuvasovitus, jota tähdittää Jennifer Lopez. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Hämähäkkinaisen suudelma sai jo tammikuussa 2025 Sundancen elokuvajuhlilla. Leffaa on esitetty eri festivaaleilla, kunnes se on hiljalleen saanut teatterilevityksen ympäri maailman ja nyt elokuva on saapunut myös Suomeen. Itse en ole lukenut Puigin kirjaa tai nähnyt aiempaa elokuvasovitusta, mutta kiinnostuin silti uudesta elokuvasta. Tietämättä juuri mitään sen sisällöstä, kävin katsomassa Hämähäkkinaisen suudelman heti sen ensi-iltaviikonloppuna.
1980-luvun alun Argentiina on julman hallituksen vallassa. Vastarintaan kuuluva Valentin ja homoseksuaali Luis päätyvät samaan selliin. Helpottaakseen kurjuutta Luis ryhtyy kertomaan Valentinille suosikkielokuvastaan, Hämähäkkinaisen suudelmasta. Samalla kun miehet löytävät yllättävän yhteyden, todellisuuden ja mielikuvituksen raja alkaa häilyä.
Diego Luna näyttelee Valentin Arreguita, joka viruu vankilassa vastarintayhteyksiensä takia, kun taas lähes tuntematon Tonatiuh esittää Luis Molinaa, joka passitetaan samaan selliin hänen homoutensa vuoksi. Valentin ja Luis ovat persoonina täysin erilaiset. Valentin on kyyninen ja realistinen, kun taas Luis optimistinen ja romantiikasta unelmoiva. Aluksi he eivät tule yhtään juttuun, mutta kun Luis ryhtyy kertomaan suosikkielokuvastaan, fiktiivisestä Hämähäkkinaisen suudelmasta, hän saa Valentinistä irti jotain muutakin - jotain minkä Valentin itse luuli jo olevan kaiken kurjuuden tukahduttamaa. Andor-sarjasta (2022-2025) parhaiten tunnettu Luna on vähemmän yllättäen mainio synkistelevänä vastarinnan jäsenenä. Leffan todellinen yllättäjä on Tonatiuh, joka heittäytyy vakuuttavasti Luisiksi. Tonatiuh todella elää hahmonsa tunteita ja hän taitaa myös niin tanssi- ja laulunumerot, joissa Luna taas ei vaikuta olevan elementissään.
Elokuvassa nähdään myös Bruno Bichir vankilanjohtajana, sekä Jennifer Lopez Luisin rakastaman elokuvan tähtenä, Ingrid Lunana. Kun Luis kertoo Valentinille Hämähäkkinaisen suudelman tarinaa, Lopezin esittämä Ingrid näyttelee roolihahmoaan Auroraa, kun taas Tonatiuh ja Luna esittävät Auroran elämän miehiä, valokuvaaja Armandoa ja assistentti Kendallia. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan. Lopez vakuuttaa parhaiten itse leffan nimen mukaisena Hämähäkkinaisena. Hänestä löytyy oikeanlaista salaperäisyyttä, karmivuutta ja lumoavuutta, mitä rooli vaatii.
En tosiaan tiennyt Hämähäkkinaisen suudelman sisällöstä etukäteen juuri mitään. Aluksi kummastelin elokuvan voimakkaasti rakennettua kontrastia ankean harmaan ja kolkon vankilamenon ja Luisin kertoman tarinan värikkyyden ja energisten musikaalinumeroiden välillä, mutta hissuksiin leffa alkoi voittamaan minut puolelleen. Koin tämän kontrastin lopulta jopa vahvaksi tehokeinoksi ja pidin siitä, ettei kumpikaan puoli leffasta syönyt toista. Alkuperäisessä lavamusikaalissa myös vankilakohtauksissa nähdään musikaalinumeroita, mutta mielestäni oli hyvä ratkaisu elokuvantekijöiltä jättää laulaminen lähes täysin Luisin tarinaan, korostamaan tätä tunnelmien vastakkainasettelua.
Elokuvan ensimmäisen puoliskon ajan en ollut järin kiinnostunut Luisin kertomasta leffasadusta, vaan olin huomattavasti kiinnostuneempi vankilan tapahtumista, etenkin kun Luisin todellinen syy tiilenpäiden lukemiseen käy selväksi. Tämä myös mullistaa kaksikon sellin dynamiikan ja asettaa hyvän jännitteen hahmojen välille. Kuitenkin elokuvan edetessä nämä kaksi puolta, vankilan tapahtumat ja Luisin tarinan juonikuvio alkavat sulavasti heijastella toisiaan. Hämähäkkinaisen suudelman alkaessa pohdin, että onkohan tämä nyt yhtään minun juttuni, mutta elokuvan lopputekstien rullatessa ruutuun, ajattelin, että olipa tämä mainio, syvällinen, kiehtova ja jopa liikuttava teos. Elokuva herätti heti kiinnostuksen katsoa vanhemman filmatisoinnin, minkä lisäksi se oli hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on löytää iloa ja naurua silloinkin, kun elämä ja maailma näyttävät erittäin synkiltä.
Elokuvan on ohjannut ja kirjoittanut Bill Condon, jolle musikaalit eivät ole uusi juttu, olihan hän jo aiemmin käsikirjoittanut Chicagon(2002) ja The Greatest Showmanin (2017), sekä ohjannut näytellyn Kaunottaren ja hirviön(Beauty and the Beast - 2017). Hämähäkkinaisen suudelmassa Condon hoitaa tonttinsa mallikkaasti, sulauttaen tietyn historiallisen ankeuden ja satumaisen lumon. Leffa on myös osaavasti kuvattu ja vaikuttavasti värimääritelty. Lavasteet ovat hienot ja puvustus tyylikästä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja laulut toimivat elokuvan aikana mainiosti, vaikka niistä ei yksikään jäänyt juuri päähän pyörimään.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Kiss of the Spider Woman, Yhdysvallat, 2025, Artists Equity, Mohari Media, Josephson Entertainment, Tom Kirdahy Productions, Nuyorican Productions, 1000 Eyes
Ohjaus: Bill Condon Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Mackenzie Foy, Peter Facinelli, Elizabeth Reaser, Nikki Reed, Kellan Lutz, Ashley Greene, Jackson Rathbone, Billy Burke, Michael Sheen, Casey LaBow, Dakota Fanning, Jamie Campbell Bower, Christopher Heyerdahl, Lee Pace, Rami Malek, Booboo Stewart, Chaske Spencer, Julia Jones, Guri Weinberg, Noel Fisher, Joe Anderson ja Maggie Grace Genre: romantiikka, fantasia, jännitys, toiminta Kesto: 1 tunti 55 minuuttia Ikäraja: 12
Stephenie Meyerin hittikirjasarjaan perustuvat elokuvat Twilight - Houkutus(Twilight - 2008), Twilight - Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon - 2009) ja Twilight - Epäilys (The Twilight Saga: Eclipse - 2010) olivat isoja menestyksiä, joten myös kirjasarjan viimeinen osa päätettiin tehdä elokuvaksi.Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011) innoittamana myös tämän sarjan kanssa päätettiin jakaa viimeinen kirja kahdeksi elokuvaksi. Filmien kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2010 ja Twilight - Aamunkoi, osa 1(The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1) sai ensi-iltansa marraskuussa 2011. Vuotta myöhemmin sarja vihdoin päättyi, kun Twilight - Aamunkoi, osa 2 ilmestyi teattereihin. Monille kyseessä oli vuoden odotetuin elokuva ja filmi olikin iso menestys. Kriitikot eivät sille kuitenkaan lämminneet. Itselläni oli vuosien 2010 ja 2011 aikana sellainen vaihe, että pidin Twilight-leffoja (ja jopa kirjoja) ihan kelpo teoksina. Tämä vaihe alkoi tosin jo katoilla, kun vihdoin näin sarjan huipennusosan, enkä pitänyt siitä kovin paljoa. Katsoin sen kerran uudestaan, mutta se ei silloinkaan toiminut, joten ajattelin, että minun osaltani Twilightien katselu taisi olla tässä. Kuitenkin aloitettuani kirjoittamaan arvosteluita Elokuvan taikaa -sivulle, minun on aina välillä tehnyt mieli katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne. Lopulta eräänä kesäisenä päivänä katsoinkin alkuperäisen Twilightin ja kökköydestään huolimatta se oli tarpeeksi hupaisaa viihdettä, joten katsoin seuraavana päivänä Uusikuun ja Epäilyksen. Koska Aamunkoi -leffat on tarkoitettu katsottavaksi yhdessä, katsoin ne kolmantena päivänä peräkkäin.
Bella Swan on muuttunut vampyyriksi, ja hänelle ja Edward Cullenille on syntynyt tytär nimeltä Renesmee. Tyttären kohtalo on kuitenkin vaakalaudalla, kun Volturit saavat kuulla syntymästä ja haluavat tappaa uhkana kokemansa lapsen.
Kristen Stewart palaa (toivottavasti) viimeistä kertaa Bellan rooliin ja hahmolle on vihdoin keksitty jotain oikeaa käyttöä. Kun edellisissä osissa kaikkien täytyi vain koko ajan suojella Bellaa, tässä leffassa hän pystyy viimeinkin suojelemaan itseään. Vampyyrinä Bellasta on vihdoin saatu kiinnostava hahmo ja onkin harmi, että tämä tapahtui vasta sarjan päätösosassa. Millaisiakohan aiemmat elokuvat olisivat olleet, jos Bella olisi ollut niissäkin kiinnostava tai pidettävä? Eivät varmaan kovin paljon parempia, sillä Bellaa olisi silti esittänyt Stewart. Vaikka Stewart pääsee viimein olemaan jotain muutakin kuin avuton neitokainen ja hän osoittaa olevansa myös kova mimmi, ei hän vieläkään osaa näytellä. Hauskasti ja jokseenkin ironisesti elokuva jopa sisältää kohtauksen, jossa muiden vampyyrien täytyy opettaa hänelle, miten näytellä ihmistä, aivan kuin tekijät haluaisivat osoittaa, kuinka turhauttavaa hänen kanssaan on työskennellä. Robert Pattinsonin esittämä Edward Cullen pääse edellistä osaa paremmin esille, eikä hänen tarvitse tällä kertaa näytellä pelkästään huolestuneella ilmeellä. Sitäkin on luvassa, mutta edellisistä osista huolimatta Edward on selvästi innoissaan Bellan muutoksesta. Hänen hahmollaan ei ole enää oikein mitään tarjottavaa, mutta Pattinsonin ollessa hieman Stewartia tasokkaampi näyttelijä, on ihan hyvä, että hän pyörii yhä mukana. Sen lisäksi, että Bella muuttui vampyyriksi Twilight - Aamunkoi, osa 1:n lopussa, hän ja Edward saivat myös tyttären, Renesmeen, jota esittää Mackenzie Foy. Tai esittää ainakin loppupäässä, kunhan edellisestä osasta tuttu digikammotus-vauva ensin hieman kasvaa. Hahmona Renesmeestä ei ole saatu aikaiseksi mitä kiinnostavinta, eikä häntä ehditä rakentamaan tarpeeksi, mutta onhan se hienoa, että tällä kertaa Twilightissa päähenkilö suojelee jotakuta, eikä toisin päin. Ihmissusi Jacob Blackin (Taylor Lautner) mukanaololle on vaikea löytää syytä. Hahmo on menettänyt kiinnostuksensa Bellaa kohtaan, sekä kadottanut inhonsa vampyyrejä kohtaan. Jacob pyöriikin jaloissa lähinnä Renesmeen takia, johon hän edellisen osan päätteeksi leimaantui, mikä eväsi katsojilta viihdyttävän vampyyri-ihmissusi-taiston. Leimautumisella kai yritetään jollain tapaa perustella pedofiliaa, en ole täysin varma. Oli se sitten "susijuttu", kuten Jacob yrittää puolustella tai ihan vain lapsiinsekaantumista, tilanne ei saa pitämään Jacobista yhtään sen enempää.
Edwardin perheenjäsenet, Bellan Charlie-isä (Billy Burke) ja tutut ihmissudet tekevät myös paluun, mutta monet muut vanhat hahmot loistavat poissaolollaan. Vaikka tavallaan kiinnostaisi tietää, miten Bellan äiti reagoi tyttären muutokseen, oli hahmo niin tyhjentävä, ettei häntä jää kaipaamaan. On myös hienoa, että läpi sarjan täysin yksiulotteisina pysyneet Bellan luokkakaverit tekivät viimeisen esiintymisensä edellisessä osassa. Vaikka Charlien rooli ei ole tässä osassa kovin iso, on silti helppo todeta, että Burke pitää tasonsa ja tekee joka leffan parhaimman roolityön. Peter Facinelli pääsee tosin lähelle mukavana Carlisle-tohtorina. Toisin kuin aiemmin, Alice (Ashley Greene) ja Jasper (Jackson Rathbone) jäävät hyvin vähälle ruutuajalle, mutta sen sijaan tympeä Rosalie (Nikki Reed) ja lihaksiaan pullisteleva vitsiniekka Emmett (Kellan Lutz) nostetaan esille. Olin tyytyväinen, että ennen täysin varjoon jäänyt Edwardin Esme-äitikin (Elizabeth Reaser) pääsee parissa kohtaa selkeästi esille. Tutut susiheput Sam (Chaske Spencer), sekä sisarukset Leah (Julia Jones) ja Seth Clearwater (Booboo Stewart) viettävät suurimman osan ajasta susimuodossaan. Pari kertaa aiemmin sarjassa esiintyneet Volturit nousevat vihdoin tarinan antagonisteiksi ja vaikka Michael Sheen vetää pahisroolinsa yli Volturi-johtaja Arona, on hänen naurunsa timanttia! Aron kanssa pyörivä kaksikko vanha Marcus (Christopher Heyerdahl) ja muotitajuton Caius (Jamie Campbell Bower) saavat hieman enemmän ruutuaikaa, mutta jäävät silti hyvin tylsiksi hahmoiksi. Dakota Fanningin esittämän Jane-kiduttajan voimia ei valitettavasti päästä hyödyntämään tarpeeksi, vaan hahmolle on luotu vielä vaarallisempi veli nimeltä Alec (Cameron Bright), jonka pahoja voimia pohjustetaan pitkän kohtauksen verran, mutta sitten hahmo unohdetaankin täysin. Alecin ja Renesmeen lisäksi leffassa nähdään iso liuta uusia hahmoja, jotka ovat lähinnä Carlislen vampyyrituttuja, jotka saapuvat auttamaan Culleneita. Suuri osa näistä hahmoista ei saa minkäänlaista kunnon esittelyä, mutta heidät tuodaan mukaan joka tapauksessa. Ainoat mainitsemisen arvoiset ovat Aamunkoi, osa 1:ssä pikaisesti nähty sähkövoimainen Kate (Casey LaBow), rokkarityyliä edustava Garrett (Lee Pace), hulvattomilla venäläisaksenteilla varustettu kaksikko Vladimir (Noel Fisher) ja Stefan (Guri Weinberg), sekä Mr. Robot -sarjalla (2015-) tunnetuksi nousseen Rami Malekin näyttelemä Benjamin, joka ei kuulu sarjaan mukaan millään tavalla. Hahmo muistuttaa enemmän supersankaria kuin vampyyriä outojen voimiensa kanssa. Benjamin pystyy nimittäin ohjailemaan vettä, tulta, hiekkaa ja ties mitä mielensä voimalla kuin mikäkin Avatar. Hänen takiaan homma muuttuu paikoitellen niin naurettavaksi, että elokuvan vakavaa tunnelmaa ei pysty mitenkään ottamaan tosissaan.
Viimeistään Benjaminin voimat saavat katsojat pohtimaan, mistä ihmeestä näiden vampyyrien voimat oikein tulevat? Stephenie Meyer on kertonut, ettei hän tiennyt vampyyreistä mitään ennen "Twilightin" kirjoittamista, mutta mistä hän keksi, että vampyyreillä olisi jotain supervoimia? Edwardin kyvyn lukea ajatuksia ja Alicen kyvyn nähdä tulevaisuuteen vielä katsoo sormien läpi, sillä ne tapahtuvat vain hahmojen päässä. Ne eivät ole mitään näkyviä voimia. Benjaminin yliampuvat kyvyt ja Katen sähkökädet saavat lähinnä kohottelemaan kulmia. Halusiko Meyer sittenkin kirjoittaa supersankareista? Sen lisäksi, että katsojana pohtii, miksi ihmeessä vampyyreillä on voimia, alkaa samalla pohtimaan, miksei joillain vampyyreillä ole voimia? Mikä tekee joistakin erityisempiä kuin toisista? Lisäksi elokuva ei vieläkään vastaa kysymykseen, mitä monet ovat pohtineet jo ensimmäisestä osasta alkaen: miksi ihmeessä monien voimat eivät tehoa Bellaan? Hänellä oli vampyyrivoimia jo ennen kuin hänestä tuli vampyyri, miksi? Ai niin, koska Meyer ei suunnitellut sarjaansa etukäteen, vaan kirjoitti vain sen, mitä hänen mieleensä juolahtaa. Miksi muut uudet vampyyrit eivät pysty vastustamaan ihmisverta, mutta Bella kykenee siihen helposti? En tiedä, enkä usko Meyerinkään tietävän. Tai edes välittävän.
Epäkohdat kuitenkin sikseen - millainen elokuva Twilight-sarjan huipennusosa on? Tätä hetkeä varten rakennettiin neljän leffan ajan, mutta oliko se kaiken vaivan arvoista? Twilight - Aamunkoi, osa 2:sta kieltämättä löytyy hetkensä, mutta kokonaisuutena elokuva on pettymys jopa niille, jotka eivät ole pitäneet aiemmista osista. Ilman lämmittelyjä leffa lähtee samantien liikkeelle siitä, mihin edellinen osa päättyi; Bellan avatessa silmänsä ensimmäistä kertaa vampyyrinä. Tätä hetkeä on odotettu siitä lähtien, kun Bella ja Edward rakastuivat toisiinsa, mutta eipä filmi tietenkään osaa käsitellä asiaa kunnolla. Leffan mielenkiintoisimmat asiat kiirehtivät liikaa, sillä tekijät kokivat tarvetta jättää tilaa uusille hahmoille, jotka eivät saa millään lailla tarpeeksi ruutuaikaa, jotta heistä kiinnostuisi edes vähän. Kun Culleneille selviää, että Volturit tietävät Renesmeestä ja luulevat tämän olevan laiton vampyyriksi muutettu lapsi, elokuva alkaa vain rakentamaan tunnelmaansa kohti huipennusta. Cullenit keräävät itselleen joukkoja mahdollista taistelua varten ja hieman näytetään, mitä nämä supersankari... anteeksi, vampyyrit osaavat tehdä.
Eipä siinä, tavallaan jännitteen rakentaminen on ihan kivasti toteutettu. Se saa katsojan ajattelemaan, että nyt todella on kyse huipennuksesta, mikä päättäisi sarjan. On myös pakko todeta, että elokuvan lopputaistelu on oikeasti viihdyttävää katseltavaa. Edellisten osien tavoin tässäkin taistossa nähdään irtoraajoja, mutta tietty täysin verettömiä, jotteivät nuorimmat fanit näe painajaisia. Taistelu käy yliampuvissa mitoissa, mutta toisaalta se saa herätettyä samoja tunteita kuin sarjan avauselokuva, joka oli niin naurettava, että se muuttui viihdyttäväksi. Mutta sitten, sen sijaan, että tekijät olisivat päättäneet räväyttää oikein kunnolla, he päättävätkin viime hetkellä pilata koko jutun. Olemme juuri katsoneet tätä sarjaa kymmenen tunnin verran ja ihan lopuksi tekijät päättävät näyttää isoa keskisormea kaikille. Lopun tarkoituksena on kai osoittaa, ettei toisten repiminen riekaleiksi ole vastaus ongelmiin, mutta toteutus on niin laimea ja niin antiklimaattinen, että oikein raivostuttaa. Noh, on se kai parempi kuin kirjan finaali, joka koostuu pelkästä puhumisesta, mutta se jättää silti pahan jälkimaun. Vaikka olin nähnyt koko Twilight-sarjan jo pariin otteeseen aiemmin, sanoin silti ääneen leffan jälkeen: "Tässäkö tämä nyt oli?"
Taistelun päätöksestä ja kehnoista hetkistä huolimatta tämäkään osa ei kuitenkaan ole huono. Muutaman viihdyttävän hetkensä ja sen takia, että Bella on vihdoin ja viimein vampyyri, eikä avuton neito pulassa, Aamunkoi, osa 2 nousee juuri ja juuri edellisen osan yläpuolelle. Myös filmin lopetus, jossa kerrataan edellisien osien tapahtumia saa huijattua katsojaa ihan menevästi siitä, että sarja olisikin ollut eheä kokonaisuus, eikä viideksi leffaksi venytetty ohut romanssi.
Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Bill Condon, joka on jälleen kerran tehnyt parhaansa sen kanssa, mitä hänelle on annettu. Käsikirjoittaja Melissa Rosenbergkin joutuu hyvin pitkälti kulkemaan Meyerin ehdoilla, mutta on hienoa, että hän on saanut muutettua kirjan pitkästyttävän lopetuksen. Rosenbergin suurin ongelma on, ettei hän ole saanut tungettua jättimäistä hahmokaartia alle kahden tunnin filmiin. Leikkaus on myös liian kiirehtivää, mutta on Twilight - Aamunkoi, osa 2 kuitenkin oivallisesti kuvattu. Visuaaliset tehosteet eivät vieläkään ole edes 130 miljoonan dollarin budjetilla niin hyvät kuin tämän kokoiselta elokuvalta voisi odottaa. Digisudet näyttävät paremmilta kuin aiemmin, mutta edellisestä osasta tuttu digivauva on tässäkin mukana ja näyttää ihan yhtä hirvittävältä. Jostain syystä Renesmeen kasvot on digitalisoitu myös silloin, kun lapsi kasvaa isommaksi, mikä on kertakaikkiaan surkea idea. Surkeampi on toteutus, jossa diginaama tuntuu liikkuvan luonnottamasti lapsen päässä. Äänimaailma on kuitenkin mainio, vaikka loppuhuipennus muuttuukin aikamoiseksi sekamelskaksi, eikä Carter Burwell ole saanut sävellettyä mitään muistettavaa. Edellisen osan tavoin myös tässä leffassa kuullaan tuttuja sävelmiä ensimmäisestä Twilightista.
Yhteenveto: Twilight - Aamunkoi, osa 2 on hyvin antiklimaattinen huipennus elokuvasarjalle. On hienoa, että Bella on vihdoin ja viimein vampyyri, ja hänestä saadaan aikaiseksi kiinnostava hahmo, joka osaa itse tehdä asioita, eikä tarvitse muita hahmoja suojelemaan, mutta Stewartin taidottomuus pilaa senkin ilon. Elokuva onnistuu ihan mukavasti kasvattamaan jännitettään, kun Cullenit keräävät joukkoja tukemaan heitä Voltureita vastaan, minkä lisäksi lopputaistosta on saatu aikaiseksi menevää viihdettä, mutta koko tunnelman nostatus onnistutaan kuitenkin pilaamaan ihan viime hetkellä. Lopuksi katsojalle jää vain hyvin hämmentynyt olo, että tähänkö tämä sarja nyt sitten jätetään? Tekijöillä ja näyttelijöillä ei tunnu olevan enää paljoa annettavaa sarjalle, vaan päätösosa on vain hoidettu pois alta, jotta sarja on vihdoin ohi. Loppujen lopuksi tämäkin Twilight-elokuva on heikko, mutta jostain syystä en kykene inhoamaan tätäkään sarjan osaa. Leffasta löytyy huonoja ja jopa naurettavia puolia, kuten Benjaminin supervoimat, mutta jokin filmissä ja koko filmisarjassa sai minut viihtymään tarpeeksi, jotta pystyin katsomaan leffat sujuvasti kokonaan. Ei Twilight - Aamunkoi, osa 2 hyvä ole, mutta on sitä huonompiakin nähty ja paljon. Tätäkään osaa on vaikea suositella kenellekään muulle kuin sarjan vannoutuneimmille faneille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 2, 2012, Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Sunswept Entertainment
Ohjaus: Bill Condon Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Peter Facinelli, Elizabeth Reaser, Ashley Greene, Jackson Rathbone, Nikki Reed, Kellan Lutz, Billy Burke, Sarah Clarke, Chaske Spencer, Julia Jones, Booboo Stewart, Anna Kendrick, Michael Welch, Justin Chon, Christian Serratos ja Michael Sheen Genre: romantiikka, fantasia, jännitys Kesto: 1 tunti 57 minuuttia / Extended Edition: 2 tuntia 5 minuuttia Ikäraja: 12
Stephenie Meyerin menestyskirjasarjaan perustuvat elokuvat Twilight - Houkutus (Twilight - 2008), Twilight - Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon - 2009) ja Twilight - Epäilys (The Twilight Saga: Eclipse - 2010) olivat huonosta palautteestaan huolimatta suuria hittejä, joten tietysti kirjasarjan viimeinenkin osa päätettiin kääntää elokuvaksi. Ja koska "Harry Potter" -kirjasarjan viimeinen osa päätettiin jakaa kahdeksi filmiksi, Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011), Twilight-tekijät päättivät kokeilla samaa ja tehdä sittenkin vielä kaksi elokuvaa yhden päätösosan sijaan. Molempien osien kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2010 ja huipennuksen aloitus, Twilight - Aamunkoi, osa 1 ilmestyi marraskuussa 2011. Edeltäjiensä tavoin kriitikot eivät lämmenneet sille, mutta filmi oli silti iso hitti fanien ansiosta. Itse näin elokuvan vasta seuraavana kesänä, kun se ilmestyi DVD:lle. Olin jollain tapaa pitänyt edellisistä osista, mutten kuitenkaan halunnut maksaa siitä, että näkisin uuden leffan teattereissa. Niinpä odotin filmin ilmestymistä ja silloin pidin sitä ihan hyvänä jatkumona. Katsoin leffan pariin otteeseen uudestaan, viimeksi kesällä 2014, mutta sen jälkeen en ole Twilight-leffoihin koskenut. Kuitenkin viime aikoina olen pohtinut sarjan uudelleenkatselua, jotta tietäisin, mitä olen siitä oikeasti mieltä. Eräänä päivänä päätinkin katsoa alkuperäisen Twilight-filmin ja koska se oli kaikessa kehnoudessaan hauska, katsoin heti seuraavana päivänä Uusikuun ja Epäilyksen. Ja koska Epäilys oli paikoitellen yllättävän viihdyttävä, katsoin seuraavana päivänä Aamunkoi, osa 1:n.
Bella Swan ja Edward Cullen menevät vihdoin naimisiin, mutta heidän häämatkansa keskeytyy ikävästi, kun Bella huomaa olevansa raskaana. Ihmissudet suuttuvat tilanteesta ja Jacob Blackin täytyy päättää, onko hän lojaali heimolleen vai Bellalle.
Kristen Stewart tarjoaa tähän mennessä parhaimman roolisuorituksensa Bellana. Hän ei vieläkään näyttele luontevasti tai osaa pitää suutansa kiinni ollessaan hiljaa, mutta muuten hän tekee parempaa työtä kuin aiemmin. Häissä ja häämatkalla hän onnistuu näyttämään muutamankin aidolta vaikuttavan hymyn. Elokuvan toisella puoliskolla Bella on jo pitkällä raskaudessaan, eikä Bella todellakaan voi hyvin, kun hänen sisällään on vampyyrivauva. Hahmo näyttää oikeasti kärsivän ja Stewart on jo kolmen leffan verran osoittanut sen tunteen tulevan häneltä luonnostaan. Bella on jälleen kerran avuton hahmo, joka vain tarvitsee muiden apua, mutta tällä kertaa siihen onneksi löytyy kunnon syy. Myös Edward-vampyyriä esittävä Robert Pattinson näyttää usein tuskaiselta. Tai sitten se on hänen tapansa näytellä huolestunutta, sillä se on hänen hahmonsa isoin tunnetila koko filmin aikana. Pattinson on useissa haastatteluissa kertonut inhonneensa Twilightien tekoa ja tässä leffassa sen voi huomata kaikkein parhaiten. Hänellä ei kuitenkaan ole kovin paljoa tekemistä, sillä hänen hahmonsa on yllättävän paljon varjossa. Yhdessä kohtaa Edward pääsee avaamaan menneisyyttään, mutta siihen se jää. Taylor Lautnerin näyttelemä Jacob Black on ihan yhtä rasittava tyyppi kuin kahdessa aiemmassakin leffassa. Tällä kertaa hän ei yhtä sinnikkäästi yritä taivutella Bellaa itselleen, mutta osoittaa jatkuvasti negatiivisen mielipiteensä Bellan elämänvalinnoista. Lautner ei vieläkään tee kummoista työtä, miksi onkin outoa, että hän saa kenties eniten ruutuaikaa pääkolmikosta. Hääparin kummankin osapuolen perheenjäsenet osallistuvat tietty hääseremoniaan. Edwardin perhe - Carlisle-isä (Peter Facinelli), Esme-äiti (Elizabeth Reaser), Alice (Ashley Greene), Jasper (Jackson Rathbone), Rosalie (Nikki Reed) ja Emmett (Kellan Lutz) - nähdään tietty myös häiden jälkeen, mutta he joutuvat tyytymään osaan, missä heidän täytyy lähinnä seistä ja keskustella huolestuneina. Billy Burke on aina yhtä oivallinen Bellan isänä ja tässä osassa nähdään aiempia osia enemmän Sarah Clarken näyttelemää Bellan äitiä. Molempien osuudet ovat pienet, mutta ne tarjoavat kuitenkin ihan mukavat vanhempi-tytär -hetket. Elokuvassa nähdään myös muita vanhoja tuttuja hahmoja. Edellisessä osassa vain nopeasti esitellyt ihmissusisisarukset Leah (Julia Jones) ja Seth Clearwater (Booboo Stewart) nousevat isompaan rooliin Jacobin tueksi. Jacobin isä Billy (Gil Birmingham) käy pari kertaa pistäytymässä filmissä, mutta susia johtava Sam Uley (Chaske Spencer) on edelleen tyhjentävä tapaus. Ja kuten aiemminkin, jos tyhjentävistä hahmoista puhutaan, myös Bellan luokkatoverit Jessica (Anna Kendrick), Eric (Justin Chon), Mike (Michael Welch) ja Angela (Christian Serratos) nähdään häävieraina. Kirjailija Stephenie Meyerinkin voi bongata häistä.
Twilight - Aamunkoi, osa 1:n näkeminen ei yllättäen edellytä sarjan edellisen osan, Twilight - Epäilyksen näkemistä, sillä elokuva ei ota lainkaan huomioon sen osan tapahtumia. Victorian ja pahojen vampyyrien hyökkäystä ei mainita sanallakaan, vaan leffa voisi olla suoraa jatkumoa Twilight - Uusikuulle. Se filmi päättyi siihen, kun Edward kosi Bellaa ja siitä voisi ihan hyvin siirtyä Aamunkoihin. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten sarja on täynnä kaikenlaista täytettä, eikä oikea tarina etene mihinkään. Tämä on myös sääli, sillä Epäilys oli mielestäni tähän asti sarjan paras osa. Se on myös tämän jälkeen sarjan paras osa, sillä Aamunkoi, osa 1 ei ole kovin kummoinen tekele.
Elokuva kyllä alkaa ihan kivasti ja on hienoa, että tarina etenee vihdoin johonkin suuntaan. Bella ja Edward menevät vihdoin naimisiin ja on pakko myöntää, että häät ovat kelvosti toteutettu. Parasta antia ovat vieraiden kiusalliset puheet, joista kenties koko leffan tähtihetkeksi nousee Bellan isän puhe siitä, että Edwardin on parasta olla maailman paras aviomies tai muuten hän hyödyntää poliisitaitojaan jahdatessaan Edwardia maailman ääriin asti. Tästä siirrytään tietty häämatkaan ja ensimmäistä kertaa sarjan aikana alkaa tuntua siltä, että Stewartin ja Pattinsonin väliltä löytyisi jonkinlaista kemiaa! Häämatka on itse asiassa ihan kivaa, vaikkakin hyvin siirappista seurattavaa. Toisaalta, voiko häämatkaa kutsua onnistuneeksi, jos sen aikana romanssi ei muutu hieman imeläksi? Ensimmäisen kerran katsojana huomaa ajattelevansa, että onpas kiva, kun nämä kaksi löysivät toisensa - ehkä tämä sarja voisikin pysyä samalla viihdyttävyyden tasolla edellisen osan kanssa.
Ja sitten tunnelma synkistyy, kun Bella tulee raskaaksi tavallaan todella softcore-, mutta samalla hyvinkin rajun seksisession takia. Raskaudesta on tehty yllättävänkin kiinnostava, sillä kukaan ei voi tietää, millainen sekasikiöpentu Bellan sisällä kasvaa. On aivan pakko kehua maskeeraustiimiä, joka sai Bellan näyttämään aidosti sairaalta ja inhottavan laihalta. Ja kuten jo sanoin, Stewart näyttää yleensäkin tuskaiselta ja tässä hän voi hyödyntää sitä taitoa roolityössään, jolloin hän jopa sopii osaansa. Raskaus voisi olla mielenkiintoista, jos tilannetta ei olisi toteutettu näin hätäisesti ja jos leffa osaisi keskittyä olennaiseen. Mikä siinä on, että aina kun Twilightissa onnistutaan keksimään jotain hyvää, sitä ei osata käsitellä, vaan tarina lähtee sivuraiteille? Nimittäin sen sijaan, että elokuva keskittyisi Bellaan, se alkaa yhtäkkiä keskittymään Jacobiin. Tiedän kirjankin tekevän näin, sillä olen lukenut sen (se oli sellainen vaihe elämässäni...), muttei se silti ole järkevä idea. Tähän asti koko sarja on tapahtunut Bellan näkökulmasta, joten on typerää tässä kohtaa vaihtaa päähenkilö päätrion ärsyttävimpään hahmoon.
Twilight - Aamunkoi, osa 1:n toinen puolisko onkin aika pitkäveteistä katseltavaa. Menevä potentiaali valuu hukkaan - siis kirjaimellisesti hukkaan, sillä ihmissudet eivät ole läheskään yhtä kiinnostavia tyyppejä tässä kuin vampyyrit, joiden bling bling -kyky on onneksi päätetty vähentää täysin minimiin. Tämän lisäksi elokuva alkaa käsittelemään aborttivaihtoehtoa hyvin yksipuolisesti. Sen sijaan, että leffa onnistuisi luomaan kunnon pohdintaa siitä, pitäisikö Bellan tehdä abortti, sillä on suuri vaara, että hän kuolee synnytykseen, elokuva vain toteaa, ettei abortti ole koskaan vaihtoehto. Siihen vielä päälle, kuinka leffa tuntuu painottavan, että seksi kuuluu vasta avioliittoon, luo elokuva oudon vanhahtavan kuvan parisuhteista nykypäivän nuorille. Noh, onneksi loppuun on saatu edes minimalista jännitettä mukaan, sillä ihmissudet eivät todellakaan pidä minkään vampyyrihybridin syntymistä hyvänä ideana.
Valitettavasti aiempien osien tavoin tässäkään ei voida käydä kunnon taistoa, vaan Twilighteille tyypillisellä tavalla jostain löytyy jokin hätäinen syy sille, ettei tappelua tarvitakaan. Jos tällä oli tarkoitus näyttää, ettei väkivalta ole mikään ratkaisu, on se hieman ristiriidassa sen kanssa, kuinka usein väkivahvat vampyyrit ja paidattomat ihmissudet pullistelevat lihaksiaan toisilleen muka-uhkaavina. Elokuva päättyy hyvin ennalta-arvattavasti ja se saa kyllä katsojan haluamaan jatkoa, muttei onnistu olemaan mitään muuta kuin rahastuksen vuoksi tehty väliosa. Ei siinä, jokseenkin lupaavan alkunsa takia Aamunkoi, osa 1 on ihan katsottava leffa, mutta on vaikeaa nähdä muuta syytä sille, että kirja piti jakaa kahtia kuin rahan varastaminen innokkailta fanitytöiltä. Viimeisen "Harry Potter" -kirjan jakaminen oli täysin perusteltua, sillä kirja on täynnä oleellista tietoa lähes tuhannen sivun verran, ettei sitä voinut tiivistää yhteen leffaan pilaamatta tarinaa. Tämän kirjan olisi helposti saanut mahtumaan yhteen kahden ja puolen tunnin elokuvaan, sillä toisin kuin asiaa kirjoittava J. K. Rowling, Meyer osaa naputella pelkkää täytettä.
Elokuvan ohjausvastuu on jälleen kerran vaihtunut ja tällä kertaa puikoissa pyörii mm. uuden Beauty and the Beast - Kaunotar ja Hirviön (Beauty and the Beast - 2017) ohjannut Bill Condon. Jälleen on vaikea syyttää ohjaajaa leffan tasosta, kun ottaa huomioon lähdemateriaalin ja Melissa Rosenbergin työstämän käsikirjoituksen laadun. Condon on tehnyt parhaansa sillä, mitä hänelle on annettu. Rosenbergin kirjoittamat kehnot repliikit eivät ole mitään uutta Twilight-sarjassa ja on varmasti ollut vaikeaa venyttää ohutta tarinaa kahdeksi elokuvaksi. Aamunkoi, osa 1 on kuitenkin kahden edeltäjänsä tavoin hyvin kuvattu ja tavallaan ihan hyvin leikattu. Vaikka filmi on pitkäveteinen, voisi tiivistäminen muuttaa sitä liian kiirehtiväksi. Maskeeraustiimiä ehdinkin jo kehua, mutten voi käsittää, miten ihmeessä elokuvasarjan efektit eivät ole kehittyneet, vaikka filmillä on tuplabudjetti edelliseen osaan verrattuna? Ihmissudet näyttävät kyllä usein paremmilta kuin aiemmin, mutta lähinnä silloin, kun vieressä ei ole ihmistä korostamassa suden digitaalisuutta. Kaikkein kamalin tehoste nähdään kuitenkin vasta ihan lopussa. Se aiheuttaa pahempia painajaisia kuin glitter-vampyyrit. Äänimaailma on muuten onnistunut, mutta ensimmäisen Twilightin säveltäneen Carter Burwellin musiikit eivät ole kummoiset. Burwell on tuonut takaisin tuttuja teemoja ensimmäisestä osasta, mutta mitkään uudet sävelmät eivät tee vaikutusta.
Edellisten osientavoin myös Aamunkoi, osa 1:stä on olemassa pidennetty versio, jota ei ole kuitenkaan saatavilla Suomessa. Pidennetyssä versiossa filmi esimerkiksi alkaa eri tavalla, Volturien saadessa kutsun Bellan ja Edwardin häihin, minkä lisäksi myös häämatkaa ja loppuhuipennusta on pidennetty.
Yhteenveto:Twilight - Aamunkoi, osa 1 alkaa menevästi, mutta puolen välin kohdalla voi jo huomata, että kyseessä on pelkkä rahastuksen takia tehty väliosa vailla kunnon tarinaa. Päähahmon vaihtaminen Bellasta Jacobiin on typerä ratkaisu, etenkin kun Bellasta on vihdoin tehty kiinnostava. Tästä suuri kiitos kuuluu tosin lahjakkaalle maskeeraustiimille, jotka tekivät huikeaa työtä saadessaan Bellan näyttämään riutuneelta. Elokuvan toinen puolisko on todella kehnosti toteutettu ja ilman huvittavia häähetkiä ja imelää häämatkaa (jolloin päätähdet Stewart ja Pattinson osoittavat vihdoin, että he olivat oikeastikin parisuhteessa) Aamunkoi, osa 1 olisi sarjan heikoin tekele. Tämä "kunnia" kuuluu yhä Uusikuulle, muttei tämä leffa kovin paljon parempi tai kiinnostavampi tekele ole. Jopa loppuhuipennuksesta on tehty laimea. Huonointa koko elokuvassa on kuitenkin eräs digihirvitys ihan lopussa, mikä saa katsojan silmät suurentumaan järkytyksestä. Miten yli 100 miljoonaa dollaria maksavassa megaleffassa voikin olla niin surkeita tehosteita... Suosittelen tätäkin Twilight-elokuvaa vain sarjan faneille. Muiden kannattaa pysyä kaukana koko leffasta. Sääli, sillä elokuvan alkupuolisko vaikuttaa ihan lupaavalta. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, jolla pohjustetaan sarjan päätösosaa. Siitä sitten lisää ensi viikolla...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1, 2011, Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Total Entertainment, Sunswept Entertainment, TSBD Canada Productions, TSBD Louisana, TSBD Productions, Zohar International
Ohjaus: Bill Condon Pääosissa: Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans, Josh Gad, Ewan McGregor, Ian McKellen, Emma Thompson, Kevin Kline, Audra McDonald ja Stanley Tucci Genre: fantasia, romantiikka Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia Ikäraja: 12
Vuoden 1991 animaatioelokuva Beauty and the Beast, eli suomalaisittain Kaunotar ja hirviö on tärkeä teos monella tapaa. Ensinnäkin se oli kaikkien aikojen ensimmäinen animaatioleffa, joka oli ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta. Se oli jättimäinen menestys ja se on todella monien lempielokuva Disney-klassikkojen joukosta. Omasta mielestäni se on erittäin mainio ja taianomainen teos. Elokuvan tarina perustuu Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin kirjaan "La Belle et la Bête" (1756), joka on taas lyhennetty versio Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuven samannimisestä sadusta (1740). Leffa ilmestyi ns. Disneyn renessanssiaikana, jolloin ilmestyi myös suursuosikkeja, kuten Aladdin (1992), Leijonakuningas (The Lion King - 1994) ja Pocahontas (1995). Silloin ilmestyivät mielestäni ehkä jopa parhaimmat Disneyn animaatiot, jotka perustuivat satuihin. Nykypäivänä tilanne on hieman toinen. Vaikka yhä ilmestyy satuihin perustuvia leffoja kuten Kaksin karkuteillä (Tangled - 2010) ja Frozen - huurteinen seikkailu (Frozen - 2013), ei se enää riitä yhtiölle, vaan heidän täytyy tehdä vanhoja elokuviaan uudestaan näyteltyinä versioina. Aluksi ilmestyi ihan kiva Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland - 2010), joka ei tehnyt erityisemmin vaikutusta. Sitten tuli Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty - 1959) -leffaan perustuva Maleficent (Pahatar - 2014), joka jätti kylmäksi erikoisten ratkaisujensa vuoksi. Vaikka Cinderella - Tuhkimon tarina (Cinderella - 2015) oli viihdyttävä, ei se tuntunut vieläkään osuvan maaliinsa. Vasta viime vuoden Viidakkokirja (The Jungle Book - 2016) oli oikeasti hyvä elokuva ja nosti toivoa näihin uudelleenfilmatisointeihin. Aloinkin siis odottaa innolla tulevaa, näyteltyä Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviötä, etenkin kun kuulin, että sen pääosassa nähtäisiin pääasiassa Harry Potter -sarjan (2001-2011) Hermione Grangerina tunnettu Emma Watson. Myös muut näyttelijävalinnat vaikuttivat mielenkiintoisilta ja innostuin lisää nähdessäni ensimmäisen trailerin. Valitettavasti hirviön ulkonäkö oli hieman kummallinen ja liian digitaalinen, joten aloin jännittää, miten se toimisi itse elokuvassa. Innokkaana ja toiveikkaana menin kuitenkin katsomaan Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviön tyttöystäväni kanssa, kun se sai ensi-iltansa.
Pienessä kylässä asuva Belle päätyy elämänsä seikkailuun, kun hän ottaa isänsä paikan hirviön vankina kirotussa linnassa. Vähitellen Belle tutustuu linnan maagisiin asukkaisiin ja alkaa ymmärtämään, ettei hirviö olekaan sitä, miltä hän aluksi näyttää...
"Emma Watson on Belle." Tämä luki joissain elokuvan mainoksissa. Tämä on myös aika lailla totta. Emma Watson näyttää olevansa lähes täydellinen vaihtoehto kyseisen Disney-prinsessan rooliin. Aluksi hänen esiintymiseensä on hieman epävarmaa ja takeltelevaa, mutta alkaa muuttua luontevammaksi, mitä pidemmälle elokuva kulkee. Hirviön linnaan joutuessaan Watson on täysin muuttunut Belleksi. Hahmosta on tehty hieman kekseliäämpi kuin animaatiossa ja hän rakentaakin leffan alussa erikoisen pyykinpesukoneen. Belle on kylänsä ainoa nainen, joka osaa lukea, mikä aiheuttaa halveksivia katseita muiden kyläläisten joukossa. Ei mikään ihme, ettei Belle koe kuuluvansa kylään, vaan uskoo, että suurella maailmalla on jotain muutakin tarjottavaa hänelle. Vaikka hän onkin vanki hirviön linnassa, hän alkaa vihdoin kokea voivansa olla oma itsensä ilman, että siitä tulee sanomista. Suurena Harry Potter -fanina on hienoa sanoa, että tämä on Watsonin ensimmäinen rooli sarjan ulkopuolella, jota katsoessa minulle ei tule koko ajan mieleen, että tuossahan on Hermione! Watson veti siis niin vaikuttavan suorituksen, että unohdin kokonaan hänen kaikkein tunnetuimman roolityönsä. Bellen keksijäisä Mauricea näyttelee Kevin Kline, joka on mainio roolissaan. Maurice ei ole ihan yhtä höpsähtänyt tapaus kuin animaatiossa, mutta tuntuu muutamaan otteeseen vajoavan muistelemiseen, eikä pysy todellisessa maailmassa. Myös Mauricea pilkataan kylässä hänen keksintöjensä vuoksi, mutta Maurice ei tästä välitä, vaan luo jatkuvasti jotain uutta.
Itse hirviönä nähdään "Downton Abbey" -sarjasta (2010-2015) tuttu Dan Stevens. Kuten jo sanoin, mainoksissa hirviön ulkonäkö ei ollut kovin toimiva ja se näytti kummalliselta. Elokuvassa hirviö onneksi pääasiassa toimii, vaikka aluksi kestääkin totutella hänen ulkonäköönsä. Kuvissa, joissa hirviö näkyy kokonaisuudessaan tai hänen naamaansa ei näytetä, ulkonäkö on mainio, mutta kun kasvot tulevat kuvaan, jokin ei tunnu ihan toimivan. Stevensin naamaa on muutettu oudosti ja häntä on paikoitellen vaivaannuttavaa katsoa. Onneksi tähän kuitenkin tottuu, mitä pidemmälle leffa menee, eikä ulkonäkö enää erityisemmin häiritse ja pystyy helpommin pääsemään kohtauksiin ja tunnelmaan mukaan. Hirviön digitaalisuuden katsoo sormien läpi useassa kohtaa myös sen takia, että Stevensin ja Watsonin kemia toimii niin hyvin. Aluksi hirviöstä löytyy pientä uhkaavuutta, kun hänestä nähdään pelkkiä vilahduksia ja varjoja, mutta muuten hän pelottaa luultavasti vain perheen pienimmät. Hirviön lisäksi myös muut linnan asukkaat ovat kirottuja: he ovat nimittäin eläviä huonekaluja ja astioita. Tärkeimmissä rooleissa näistä asukkaista ovat kynttelikkö Lumière (Ewan McGregor), kello Könni (Ian McKellen), vaatekaappi Madame De Garderobe (Audra McDonald), cembalo-soitin Maestro Cadenza (Stanley Tucci), rouva Pannu (Emma Thompson) ja hänen poikansa Kippo (Nathan Mack). Animaatiossa Lumière on suosikkini linnan asukkaista, sillä hän on täynnä elämää ja hän on tyylikkään näköinen. Vaikka McGregorin koomista ranskalaisenglantia on viihdyttävää kuunnella, ei hahmon ulkonäkö miellyttää silmää kertaakaan, jolloin häntä on vaikea katsoa. Lumièren kanssa jatkuvasti kisaileva Könni on onneksi saatu näyttämään toimivalta ja McKellenin ääni tuo sopivaa eleganttiutta rooliin. Rouva Pannu on erittäin äidillinen hahmo ja hän antaakin Bellelle muutamia elämänohjeita. Thompsonin ääni on täydellinen hahmolle, sillä siitä löytyy oikeaa lämpöä ja rauhallisuutta. Kippo ei ole samalla lailla yhtä isossa roolissa kuin animaatiossa. Madame De Garderobe on aikamoinen diiva, mikä sopii hahmoon ja hänellä on pari hauskaa kohtaa - toinen niistä on erittäin hauska. De Garderobe tuppaa nukahtelemaan usein, mille annetaan aika pysäyttävä selitys leffan aikana. Vaikka Stanley Tucci on mielestäni pääasiassa hyvä näyttelijä, häntä ei ole käytetty tässä elokuvassa kovin hyvin. Animaatiossa nähdään kyllä samanlainen soitin, mutta tässä sille on annettu kunnon rooli, joka ei valitettavasti erityisemmin jää mieleen ja tuntuu aika tarpeettomalta. Hobitti - Smaugin autioittamasta maasta (The Hobbit: The Desolation of Smaug - 2013) ja Hobitti - Viiden armeijan taistelusta (The Hobbit: The Battle of the Five Armies - 2014) tuttu Luke "jousimies Bard" Evans nähdään Gastonina, ylimielisenä naistenmiehenä, joka haluaa Bellen omakseen, sillä Belle on hänen silmissään kylän ainoa kunnon nainen. Harmi vain, ettei Gaston kiinnosta Belleä yhtään. Aluksi mietin, että Evans ei ole tarpeeksi suuri kooltaan täyttääkseen Gastonin ylilihaksikkaan vartalon, mutta nopeasti huomasin, ettei se haitannutkaan yhtään. Evans on nimittäin erinomainen roolissaan! Hän tuo juuri oikeaa lipevyyttä ja ärsyttävyyttä Gastonin rooliin, jolloin hahmoa inhoaa ja rakastaa samanaikaisesti. Gastonin iskuyrityksiä on hauska seurata ja hänellä on muitakin koomisia hetkiä läpi elokuvan. Ennen elokuvan ilmestymistä syntyi suuri kohu siitä, että Gastonin apuri Töppö on Disneyn ensimmäinen homo hahmo. Joissain maissa tämän takia leffaa ei suostuttu näyttämään ollenkaan ja joissain sitä yritettiin sensuroida. Venäjällä elokuvalle lätkäistiin K16-ikäraja ja sielläkin se on joissain paikoissa kielletty kokonaan. Homohahmo on Disneylta hieno ja uskalias veto, etenkin kun sellainen pistetään klassikkosatuun mukaan. Vaikka yhtiöllä tiedettiin, että useat maat ovat edelleen suuresti jäljessä suvaitsevaisuudessa, päätös on kuitenkin pidetty. Loppujen lopuksihan elokuvan tarina ei oikeastaan muutu mihinkään yhden homohahmon takia. Yksikään päähahmo ei yllättäen päädy yhteen hänen kanssaan tai jotain sellaista - Töppö nyt vain sattuu olemaan homo. Tätä ei onneksi myöskään korosteta liikaa, jolloin kaikki huomio ei ole kaiken aikaa yhdessä sivuhahmossa. Töpöstä löytyy kyllä stereotypisesti naisellisia eleitä, hän tanssahtelee yhdessä kohtaa miehen kanssa ja katselee Gastonia vähän sillä silmällä, mutta siinä kaikki. Töppöä on hauska seurata ja hänen näyttelijänsä Josh Gad vetää mainion roolisuorituksen. Animaatiossa Töppö on pelkkä hassutteluhahmo, jolla lapset saadaan nauramaan, mutta tässä häneen on saatu mukaan hieman järkevyyttäkin. Yksi hahmon hienoimmista kohdista on, kun Gaston päättää tehdä jotain todella pahaa, Töppö kysyy häneltä varovasti, että onko nyt menty liian pitkälle? Tämä yksi repliikki muuttaa Töpön hahmoa paljon ja upeasti!
Uskoisin, että useimmat ovat nähneet Disneyn animaatioelokuvan Kaunotar ja hirviö edes kerran, mutta siltä varalta, että se on jäänyt näkemättä tai tarina on päässyt unohtumaan, pieni kertaus: vuosia aiemmin ruma eukko yritti saada yösijaa linnasta, mutta prinssi ei tähän suostunut eukon ulkonäön vuoksi. Eukko paljastuikin kauniiksi haltiattareksi, joka päätti antaa prinssille opetuksen sisäisestä kauneudesta ja muutti prinssin hirviöksi ja linnan asukkaat eläviksi esineiksi. Tämä kirous raukeaisi vasta, kun prinssi oppisi rakastamaan jotakuta ja tämä joku rakastaisi häntä takaisin. Aika olisi kuitenkin rajallinen; prinssi sai maagisen ruusun, josta putoilee aina välillä terälehtiä. Siinä kohtaa, kun viimeinenkin lehti on pudonnut, kirous pysyy linnassa ikuisesti. Vuosien varrella kaikki toivo tuntuu olevan mennyttä, kunnes Belle astuu portista sisään, jolloin asukkaat tajuavat, että tässä on heidän pelastuksensa.
Olen jo muutamaan otteeseen verrannut tätä uutta näyteltyä Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviötä vuoden 1991 animaatioversioon ja näin tulee tapahtumaan koko loppuarvostelun ajan. Elokuva nimittäin on lähes kokonaisuudessaan kopio kyseisestä animaatiosta, jossa mukana onkin oikeita näyttelijöitä piirroshahmojen sijaan. Jotkut kuvat tuntuvat olevan täysin suoraan otettuja animaatiosta ja perusjuoni on täsmälleen sama - pienillä muutoksilla. Jos on nähnyt Disneyn animaation, ei tämä elokuva tarjoa oikeastaan mitään yllättävää. Tässä kohtaa herääkin helposti kysymys: miksi tämä elokuva sitten piti edes tehdä? Omasta mielestäni on loppujen lopuksi hienoa nähdä tutun tarinan heräävän henkiin oikeilla näyttelijöillä, jolloin on useaan otteeseen mielenkiintoista nähdä, miten jotkut asiat ovat toteutettu tässä versiossa. Suurimmaksi osaksi ratkaisut ovat toimivia, vaikka esimerkiksi kaikkien digitaalisesti toteutettujen hahmojen ulkonäöt eivät erityisemmin miellytäkään katsojan silmiä. Jos animaatiosta pitää paljon, mitä suuremmalla todennäköisyydellä odottaa koko elokuvan ajan, jotta pääsisi näkemään, miten eri kohtaukset ovat tuotu näyteltyyn versioon. Ensiksi tietenkin mietityttää, miten intro on toteutettu ja sitten miten juoni lähtee liikkeelle ja että miten linnaan päädytään. Tällä tavoin Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö onkin selvästi faneilta faneille -elokuva, jossa tekijät ovat tehneet rakastamastaan teoksesta uuden elokuvan niille, jotka sitä myös rakastavat.
Elokuva ei onneksi ole kuitenkaan täysi kopio kuvasta kuvaan ja sanasta sanaan, vaan muutamia juttuja on muutettu ja joitain juttuja on lisätty tarinaan... sekä joitain juoniaukkoja on korjailtu. Edes klassikotkaan eivät ole täydellisiä, vaikka monet niin yrittävätkin uskotella muille ja ennen kaikkea itselleen. Klassikoita ei vain katsota niin kriittisin silmin kuin uusia elokuvia. Kuitenkaan monilta eivät ole Kaunotar ja hirviö -animaation juoniaukot menneet olankohautuksella ohi, vaan he ovat internetissä huomioineet nämä ja pistäneet ihmiset miettimään. Näköjään myös tekijät ovat törmänneet näihin ongelmiin, sillä elokuvassa annetaan ratkaisuja muutamille outouksille, mitä jotkut ovat tarinasta löytäneet. Ensinnäkin animaatiossa haltiatar kiroaa prinssin ja muut, prinssin ollessa vielä lapsi, mutta loppupuolella tästä tulee sekavaa, kun muut hahmot eivät olekaan ikääntyneet, toisin kuin prinssi. Monien ongelma oli myös siinä, että missä ihmeessä prinssin vanhemmat olivat, mille ei anneta mitään selitystä. Tässä elokuvassa on päädytty siihen ratkaisuun, että prinssi ja muut kirotaan, kun prinssi on nuori aikuinen, eikä kukaan ikäänny kirouksen alaisina. Leffassa myös annetaan lisätietoa prinssin vanhemmista, jolloin ymmärtää paremmin, miksi prinssi oli vain alamaistensa kanssa. Toiseksi monet ihmettelivät, miksei kukaan kylässä muista, että he elivät aiemmin kuningaskunnassa tai että lähistöllä olisi aikoinaan tärkeä linna. Tässä selityksenä annetaan, että kirouksen takia kukaan linnassa olleen tuttu ei muistaisi heitä, jotta kirotut joutuisivat elämään lopun aikansa hylkiöinä. Kolmantena leffassa yritetään korjata sitä, että animaatiossa linnan tapahtumat tuntuvat kestävän parin vuodenajankin verran, kun taas samanaikaiset kylän tapahtumat tuntuvat kestävän vain parisen päivää. Tässä asia on ratkaistu sillä, että kaikki tapahtuu kesällä, mutta jotta kuuluisat talvikohtaukset saataisiin mukaan, linnan ympärillä on kaiken aikaa taianomaisesti lunta. Valitettavasti tässä tapauksessa ongelma ei kuitenkaan ratkea täysin, sillä tuntuu siltä, että Belle viettäisi linnassa aikaa viikkoja, kun taas kylän tapahtumat kestävät edelleen vain pari päivää.
Ongelmien ratkaisemisen lisäksi mukaan on tuotu muitakin uusia asioita. Sen lisäksi, että prinssin vanhempien tarinaa selvitetään, myös Bellen äidin kohtaloa tuodaan esille, sillä hän ei esiinny animaatioversiossa ollenkaan. Tämä on ihan mielenkiintoinen lisäys, mutta se tuntuu yhdessä kohtaa vievän liikaa pois päätarinasta, vaikka samaan aikaan se myös syventää Bellen ja hirviön suhdetta. Bellen hahmoa on tosiaan muutettu kekseliäämmäksi, jottei hän ole vain hento neitokainen. Kiroukseen on lisätty uusia yksityiskohtia: aina kun terälehti putoaa, linnan asukkaat muuttuvat pienesti enemmän esineiksi, joita he muistuttavat, minkä lisäksi linnasta itsestään sortuu paloja. Nämä olivat mielestäni toimivia ratkaisuja ja pääasiassa muutokset toimivat, sekä antoivat lisäsyitä sille, miksi tämä elokuva piti tehdä.
Elokuvan tunnelma on pääasiassa hyvin luotu. Intro, jossa katsojille kerrotaan kirouksen lähtökohdat, ei vielä täysin vakuuta, mutta kun päästään "nykyhetkeen", leffa lähtee liikkeelle ja imaisee katsojan mukaansa. Itse kuuluin niihin katsojiin, jotka odottivat näkevänsä eri kohtaukset näyteltyinä versioina, joten aika ei oikeastaan käynyt kertaakaan pitkäksi elokuvan aikana. Kun kohtaus alkoi, pääsi nauttimaan siitä ja sen jälkeen ehti vain hetken miettiä, mitä seuraavaksi tulee, kun uusi kohtaus jo alkaakin. Ja välillä leffa tosiaan yllättää näyttämällä uusia kohtauksia. Bellen ja hirviön kohtauksia on mielenkiintoista seurata, vaikka tietääkin etukäteen, miten lopuksi tulee käymään. Romantiikkakakkua leivotaan tunteikkaasti ja hellästi, jotta lopputulos miellyttäisi katsojien rakkaustarinan tarvetta. On myös erittäin hauskaa aina välillä käväistä kylässä, jolloin pääsee näkemään Gastonin ja Töpön välisiä kohtauksia. Yksi yllättävimmistä asioista elokuvassa olikin, että se on todella hauska. Itse nauroin useasti elokuvan aikana, eivätkä hauskuudet lopu edes lopputaistelussakaan. Myös Lumièren ja Könnin yhteiset kohtaukset ovat hupaisia, kun Könni yrittää noudattaa sääntöjä, mutta Lumière ei voisi vähääkään välittää niistä. Seikkailun tunne on myös vahvasti läsnä ja siitä löytyy hieman jännitystä. Valitettavasti Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviöstä löytyy myös ongelmia - eikä vain aikasekoilun puolesta. Elokuvalla kestää löytää oikea taikuus, jonka tarina vaatii, mutta onneksi se lopulta huomataan piilostaan ja tuodaan valokeilaan. Alussa hieman pelottikin, että löytyyköhän sitä ollenkaan kunnolla. Vaikka elokuva onkin hauska, siinä on joitain tyhmiä juttuja, jotka aiheuttavat kulmien kohottelua. Muutamat lisäykset eivät toimi ollenkaan, etenkään uudet laulut.
Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö on tietenkin animaation tavoin musikaali. Tutut kappaleet ovat tottakai mukana. "Belle" -biisissä esitellään sen nimikkohahmo. "Gastonissa" Töppö yrittää piristää Gastonia kehuskelemalla tämän upeita puolia. "Be Our Guestissa" linnan asukkaat järjestävät Bellelle musikaalinumeron ennen ruokailua. "Beauty and the Beast" on rouva Pannun laulama herkkä rakkausbiisi. "Something There" lauletaan Bellen ja hirviön rakastuessa toisiinsa. "The Mob Songissa" Gaston päättää tappaa hirviön. Pääasiassa tutut kappaleet ovat siirtyneet hienosti näyteltyyn versioon ja näyttelijät laulavat mainiosti. Valitettavasti suosikkikappaleeni "Be Our Guest" ei kuitenkaan ole niin hieno kuin toivoin, sillä siitä ei löydy samaa taianomaisuutta kuin animaatiosta, eivätkä digihahmot ole samalla lailla suloisia kuin animaation versiot. "Gaston" on kuitenkin saatu aivan nappiin ja biisiä on pidennetty toimivasti. Mukaan on tosiaan lisätty uusia biisejä, jotka eivät kuitenkaan jää mieleen, eivätkä ole kovin hyviä. Madame De Garderoben laulama "Aria" on outo ratkaisu, etenkin kun se kuullaan elokuvan ensimmäisenä lauluna, eikä se oikeastaan vakuuta. Linnan asukkaiden laulama haaveilubiisi "Days in the Sun" toimii ihan kivasti leffan aikana, mutta sitä ei muista jälkikäteen (jos ei kuuntele leffan soundtrackia Spotifysta jälkikäteen, kuten minä teen juuri nyt). Hirviön laulama "Evermore" on myös aika turha lisäys, sillä sen tilalla olisi pitänyt olla pelkkä epätoivoinen, surua ja rakkautta täynnä oleva karjaisu. Parissa kohtaa tuntuu hieman siltä, että musikaalikohtaukset eivät kuulu niihin - olivat ne uusia tai vanhoja biisejä - vaan ne ovat mukana pakotetusti, sillä tässä leffassa on pakko laulaa aina välillä. Hienoa on, että elokuvan musiikeista vastaa animaation tavoin Alan Menken, joka on myös tehnyt hyvää työtä muiden sävellysten kanssa elokuvaa varten.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Bill Condon, joka on aiemmin tehnyt mm. Twilight -sarjan (2008-2012) päätösosat Twilight - Aamunkoi, osa 1 (Twilight: Breaking Dawn - Part 1 - 2011) ja Twilight - Aamunkoi, osa 2 (Twilight: Breaking Dawn - Part 2 - 2012). Tässä Condon osoittaa, että hänet kannattaa valita hyviinkin elokuviin, sillä hän on siirtänyt hienosti animaatiota näytellyksi elokuvaksi. Käsikirjoituksesta vastaavat Stephen Chbosky ja Evan Spiliotopoulos, jotka olisivat voineet keskittyä uusiin kohtiin tarkemmin, jotta ne sopisivat paremmin tutun tarinan lisukkeeksi. He ovat kuitenkin saaneet paljon hyvää aikaiseksi ja loppujen lopuksi Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö onkin erittäin mainio satuelokuva, jonka katsoo virheistään huolimatta mieluusti uudestaan. Leffa on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Visuaaliset tehosteet ovat muutamaa digihahmoa lukuunottamatta erinomaisia. Lavasteet ovat upeita ja puvustus on tyylikkäästi toteutettu. Äänitehosteilla on tuotu myös hyviä lisäyksiä kohtauksiin ja kyllä se hirviö osaa tarvittaessa karjaista huikeasti.
Yhteenveto: Uusi Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö on todella hyvä seikkailuelokuva, joka on taidokas esimerkki siitä, miksi Disney-klassikkoja kannattaa päivittää näytellyiksi versioiksi. Alkuperäisen animaation taikaa tämä leffa ei saavuta, vaikka onkin useasti lähes kuva kuvalta identtinen sen kanssa. Uusista jutuista jotkut ovat toimivia ja jotkut taas eivät - etenkään uudet laulut. Tutut biisit ovat mainioita ja leffan näyttelijät osaavat onneksi laulaa. Emma Watson on loistovalinta Belleksi, vaikka hänen esiintymisensä alussa takelteleekin. Dan Stevensin hirviö ei näytä kaikista parhaimmalta, mutta on hän silti tarpeeksi toimiva rooliin. Luke Evans on mahtava itseään täynnä olevana Gastonina ja Josh Gad on todella mainio Gastonin Töppö-apurina. Yksi suosikkihahmoistani Lumière ei tässä täysin vakuuta, vaikka Ewan McGregorin hölmö ranskalaisenglanti toimiikin. Sen sijaan Könni on hassu. Elokuva on muutenkin hauska, vaikka tyhmiäkin kohtia on mukana. Leffassa on saatu korjailtua juoniaukkoja animaatioversiosta, mutta ajan kulumista ei ole vieläkään täysin ratkaistu. Visuaalinen ilme on pääasiassa toimiva, vaikka jotkut digihahmot hieman silmiä häiritsevätkin. Lavastus ja puvustus ovat taidokkaasti toteutetut. Ohjaaja Bill Condon selvästi tietää, mitä on elokuvaltaan halunnut. Ongelmistaan huolimatta Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö on todella hyvä ja suosittelenkin sitä animaatioversion faneille. Myös ne jotka eivät ole nähneet alkuperäistä leffaa, voivat nauttia tästä. Jos kaipaatte fantasiaelokuvaa, jossa on seikkailua, romantiikkaa, huumoria ja jännitystä, tässä on oiva elokuva teille. Ei voi muuta sanoa kuin että lisää näitä näyteltyjä versioita kehiin, jos taso vaan pysyy samana! Tulossa on uudet versiot mm. Dumbosta (1941), Aladdinista ja Mulanista (1998). Kenellä muulla tuli muuten yhdestä Bellen kohtauksesta mieleen The Sound of Music (1965)...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.darkhorizons.com
Beauty and the Beast, 2017, Walt Disney Pictures, Mandeville Films
