Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 2010) - elokuva-arvostelu

PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ

A NIGHTMARE ON ELM STREET

Ohjaus: Samuel Bayer

Näyttelijät: Rooney Mara, Kyle Gallner, Jackie Earle Haley, Katie Cassidy, Thomas Dekker, Kellan Lutz, Connie Britton ja Clancy Brown

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 18

One, two, Freddy's coming for you...

A Nightmare on Elm Street, eli suomalaisittain Painajainen Elm Streetillä on uudelleenfilmatisointi samannimisestä kauhuelokuvasta vuodelta 1984. Kun muiden kauhuleffaklassikoiden uudelleenfilmatisoinnit, kuten Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chainsaw Massacre - 2003), The Omen (2006) ja Halloween (2007) olivat taloudellisia hittejä, tuottajakolmikko Brad Fuller, Michael Bay ja Andrew Form ryhtyivät työstämään uusia versioita myös Perjantai 13. -leffasta (Friday the 13th - 1980) ja Painajaisesta Elm Streetillä. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2009 ja lopulta uusi Painajainen Elm Streetillä sai ensi-iltansa huhtikuussa 2010. Elokuva sai niin kriitikoilta kuin alkuperäisten leffojen faneilta nuivaa palautetta, mutta se oli taloudellinen menestys. Itselleni tämä uudelleenfilmatisointi oli ensikosketukseni Freddy Kruegeriin. Olin teininä alkanut kiinnostua kauhuleffoista, joten isäni päätti vuokrata tämän testileffaksi. Tuolloin pidin näkemästäni ja olen katsonut elokuvan ainakin kerran uudestaan, mutta tuosta on kulunut jo monta vuotta. Kun pari vuotta sitten huomasin alkuperäisen Painajaisen Elm Streetillä viettävän 40-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Nyt vihdoin ja viimein on aika huipentaa tämä matka vuoden 2010 uudelleenfilmatisoinnin parissa.

Kun palanut mies tappaa Elm Streetin nuoria heidän unissaan, Nancy Holbrook yrittää selvittää mistä on kyse ja kuinka yhä hengissä olevat voisivat selvitä yliluonnolliselta jahtaajaltaan.

Tämänkertaisia Elm Streetin nuoria, jotka joutuvat unissaan palaneen ja veitsihansikasta käyttävän miehen jahtaamiksi, ovat Nancy (Rooney Mara), Quentin (Kyle Gallner), Kris (Katie Cassidy), Jesse (Thomas Dekker) ja Dean (Kellan Lutz). He kaikki näkevät samanlaista painajaista, mikä on jo itsessään kummallista, mutta kun heistä ensimmäinen kuolee unessaan, he alkavat tosissaan ihmetellä tilannettaan ja pohtia, kuinka pääsisivät eroon piinaajastaan. Lukuun ottamatta hiljaista taiteilijasielu Nancya, nämä hahmot jäävät valitettavan latteiksi ja mitäänsanomattomiksi. Kun periaatteessa kaikki esitellään jo valmiiksi väsyneinä painajaistensa takia, ei heistä oikein tunnu irtoavan muuta. Dean on tainnut olla se tavanomainen urheilijajätkä ja Kris vaikuttaisi nauttineen suosiosta koulussa, mutta heistä ei onnistuta kaivamaan minkäänlaista syvyyttä. Näyttelijät hoitavat hommansa vaihtelevasti, Maran vakuutettua parhaiten yhä vain pelokkaammaksi käyvänä Nancyna.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin tietty näiden teinien piinaaja, Freddy Krueger, joka jahtaa nuoria heidän unissaan ja jos hän saa heidät tapettua unessa, he kuolevat oikeastikin. Hahmoa kahdeksan kertaa aiemmin näytellyt Robert Englund ei palannut rooliinsa uudelleenfilmatisoinnissa, vaan uudeksi Freddyksi pestattiin Watchmen-elokuvasta (2009) tuttu Jackie Earle Haley. Haleyn Freddy ei ole samanlainen kierolla tavalla hassutteleva veijari kuin Englundin, vaan huomattavasti synkempi tyyppi. Tämä Freddy heittää parit vitsit siellä täällä, mutta ne ovat joko todella tummaa huumoria tai sitten aika korneja repliikkejä. Omasta mielestäni on parempi, ettei Haley ryhtynyt matkimaan edeltäjänsä suoritusta, mutta jää hänen Freddynsä huomattavasti tylsemmäksi murisijaksi. Moni suuttui siitä, että Freddyn taustatarinassa miehestä on tehty pedofiili, eikä lasten tappaja, mutta tekijöiden puolustukseksi tämä oli jo Wes Cravenin idea alkuperäistä elokuvaa työstäessään, mihin studio ei kuitenkaan kasarilla suostunut.

Todennäköisesti sen takia, että juuri tämä Painajainen Elm Streetillä oli ensikosketukseni elokuvasarjaan, minun täytyy todeta, etten todellakaan inhoa tätä leffaa samalla tavalla kuin monet muut. Ja kun puhutaan näistä 2000-luvun alun kauhu-uudelleenfilmatisoinneista, mielestäni Painajainen Elm Streetillä on selvästi parempi kuin vaikkapa Rob Zombien kamala Halloween-räpellys. Leffa on kuitenkin selvästi osa kyseisen Halloweenin ja muutaman muun uudelleenfilmatisoinnin trendiä. Kuten nuo muutkin 2000-luvun alun versioinnit, myös Painajainen Elm Streetillä on todella synkkä, iloton ja julma. Toki kyseessä on kauhuelokuva, mihin kuuluukin synkät aiheet ja muu, mutta tämä on sitä aikaa, kun ajateltiin, että on coolia, kun synkistellään oikein antaumuksella. On siis turha odottaa samanlaista pilkettä silmäkulmasta kuin useammasta vanhasta Elm Street -leffasta.

Elokuvan isoin vika on kuitenkin sen tietty ponnettomuus. Leffa tehtiin selvästi rahan takia ja siitä puuttuu kunnon palo projektia kohtaan. Sekaan on pitänyt toki heittää ne ikonisimmat kuvat alkuperäisestä elokuvasta, mutta ne tuntuvat jopa oudon pakotetuilta. Pari ihan onnistunuttakin kohtausta mahtuu mukaan, etenkin loppusuoralla, kun todellisuuden ja unen raja alkaa häilyä tosissaan, yhä elossa olevien hahmojen väsymyksen voimistuessa. Itse finaali on myös kivan erilainen alkuperäisestä leffasta, sen sijaan, että elokuva olisi vain täysi yks yhteen kopio. Erilaisen lähestymistapansa kautta tämä uudelleenfilmatisointi on kiinnostava osa Freddy Kruegerin valkokangashistoriaa ja parempi kuin vaikkapa Viimeinen painajainen Elm Streetillä: Freddyn kuolema (Freddy's Dead: The Final Nightmare - 1991).

Elokuvan ohjaajaksi valikoitui Samuel Bayer, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan elokuvaa, eikä hän myöskään ole toistaiseksi ohjannut mitään muuta täyspitkää leffaa - ainoastaan musiikkivideoita yhtyeille, kuten Metallicalle ja Green Daylle. Elokuvaohjaajana Bayer ei vakuuta ja hänen kauhutaitonsa rakentuvat vain kovaäänisten böö-pelotteluiden varaan, kunnon tunnelman luomisen sijaan. Wesley Strickin ja Eric Heissererin käsikirjoitus on hitusen ponneton, mutta se onneksi lähtee hieman omaan suuntaansa loppusuoralla. Teknisesti Painajainen Elm Streetillä on kelvollinen, joskin jopa puolentoista tunnin kestossa sen leikkaus laahaa toisinaan. Elokuva on menevästi kuvattu, lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa. Freddy Kruegerin maskeeraukset ovat tässä jakaneet reippaasti mielipiteitä. Tekijät tutkivat paljon todellisia tulipalojen uhreja, tehdäkseen palovammoista mahdollisimman realistiset. Freddyn osittain sulanut naama on kuitenkin paikoitellen hieman perunan näköinen ja siten tahattoman huvittava. Pidän kuitenkin hänen repaleisesta poskestaan, joka toteutettiin tietokone-efektien avulla. Steve Jablonskyn säveltämät musiikit synkistelevät pääasiassa tylsästi, mutta sisältävät myös vanhoja teemoja alkuperäisestä leffasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Nightmare on Elm Street, Yhdysvallat, 2010, New Line Cinema, Platinum Dunes

Rooster, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

ROOSTER - KAUSI 1

Luojat: Bill Lawrence ja Matt Tarses

Näyttelijät: Steve Carell, Charly Clive, Phil Dunster, Danielle Deadwyler, Lauren Tsai, John C. McGinley, Rory Scovel, Maximo Salas, Sophia Macy, Annie Mumolo, Connie Britton, Alan Ruck, Robby Hoffman, Madison Hu, Rick Glassman ja Scott MacArthur

Genre: komedia, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 30 minuuttia - 34 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: 16

Rooster on Bill Lawrencen ja Matt Tarsesin luoma komediasarja. Kaksikko sai ideansa läpi HBO:lla vuonna 2024 ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025. Nyt Roosterin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun HBO Maxissa ja itse kiinnostuin sarjasta heti kun luin, että mahtavat Ted Lasson (2020-) ja Shrinkingin (2023-) luonut Lawrence työsti uutta sarjaa ja että sitä tähdittäisi Steve Carell. Katsoinkin Roosterin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Menestyskirjailija Greg Russo saapuu Ludlow Collegeen pitämään luentoa, vain huomatakseen joutuneensa pitämään oppituntia loppulukuvuoden ajan, samalla kun hän yrittää setviä tyttärensä aviokriisiä.

Muun muassa yhdysvaltalaisesta Konttori-komediasarjasta (The Office - 2005-2013) tuttu Steve Carell näyttelee Greg Russoa, joka on noussut kuuluisaksi "Rooster"-kirjasarjastaan. Greg on pyydetty luennoimaan New Englandissa sijaitsevaan Ludlow Collegeen, mutta hänelle käy nopeasti ilmi, että hänen rantalukemiseksi tarkoitetut vakoojaseikkailunsa ovat täysin eri maailmasta kuin opinahjon nuorten arvot. Vaikeammaksi tilanne käy Gregille, kun hänet onnistutaan keplottelemaan opettajaksi loppulukuvuoden ajaksi ja kun hän joutuu keskelle tyttärensä Katien (Charly Clive) parisuhdeongelmia. Katie opettaa collegella taidetta ja oli mennyt naimisiin toisen professorin Archien (Phil Dunster) kanssa, mutta Archie oli pettänyt Katieta yhden oppilaistaan, nuoren Sunnyn (Lauren Tsai) kanssa. Carell on nappivalinta päärooliin ja hän näyttää taitavansa monenlaista komediaa, tarjoten paljon huumoria huomattavasti vähäeleisemmin kuin vaikkapa Konttorissa. Greg on mainio hahmo, jonka edesottamuksia ryhtyy saman tien seuraamaan kiinnostuneena. Myös aikamoisen kolmiodraaman keskellä olevia hahmoja esittävät Clive, Dunster ja Tsai ovat hyviä rooleissaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat koulua johtava Walter Mann (John C. McGinley), äidinkielen professori Dylan (Danielle Deadwyler), Gregin ex-vaimo Beth (Connie Britton), poliisi Donnie (Rory Scovel), "Rooster"-kirjoista tykkäävä opiskelija Tommy (Maximo Salas) ja kirjoja seksistisenä roskana pitävä opiskelija Ronni (Sophia Macy). Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia, McGinleyn varastaessa show'n kohtauksissaan eksentrisenä collegen johtajana.

Rooster osoittautui erittäin lystikkääksi uudeksi komediasarjaksi - enpä olisi juuri muuta odottanutkaan Bill Lawrencelta. Sarjan alkupään mielsin jopa suorastaan mahtavaksi. On todella hauskaa seurata, kun Greg saapuu collegelle pitämään luentoa, vain huomatakseen, että hän on täysin väärän yleisön edessä. Avausjakso on täydellinen esimerkki siitä, kuinka hyödyntää valtavaa myötähäpeää komediakeinona. Katsojana ei oikein kiemurrellessaan tiedä miten päin sohvalla olisi, mutta samalla ei voi myöskään lopettaa nauramista. Ja menohan melkeinpä vain paranee, kun Greg päätyy opettamaan tätä luokkaa, joka pitää hänen kirjasarjaansa lähinnä ongelmallisena. Myös Gregin tyttären vaikea kolmiodraama hoidetaan hupaisan huumorin kautta, katkerien osapuolten aiheuttaessa toisilleen melkoista päänvaivaa. Kokoukset Walterin minisaunassa jaksavat myös naurattaa jaksosta toiseen.

Ihan loppuun asti mahtava meno ja ilmapiiri eivät kuitenkaan kanna. Tuotantokauden vakavoituessa edetessään, alkupään loistokas terä tylsyy hieman. On toki yhä kiinnostavaa seurata hahmojen kuvioita, kun heihin syvennytään enemmän ja kun tarinakaaret alkavat vähitellen eskaloitua, mutta ne ensimmäisten jaksojen hulvattomuudet jäävät samalla harmillisesti taakse. Hyviä nauruja mahtuu viimeisiinkin jaksoihin ja ne korvaava henkilödraama on oikein passelia, mutta silti kokonaisuus ei ollut niin vahva kuin mihin olisi ollut aineksia ja potentiaalia. Tästä pienestä notkahduksesta huolimatta odotan kyllä positiivisin mielin jo työn alla olevaa Roosterin toista tuotantokautta.

Myös teknisesti Rooster on mainio, joskin aluksi minulta kesti hetki tottua, että komediasarjaksi se on erikoisen voimakkaasti värimääritelty. Kuvat kylpevät vahvoissa värisävyissä, minkä lisäksi kontrasti on tarkoituksellisen korostettua. Jos siis jotain, niin genressään Rooster erottuu jo visuaalisesti massasta. Kameratyöskentely on oivallista ja leikkaus sujuvaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja äänimaailmakin osaavasti rakennettu. Michael Stipen ja Andrew Wattin tunnuskappale I Played the Fool on erittäin hyvä avaus jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Rooster, Yhdysvallat, 2026-, Doozer, Warner Bros. Television

Arvostelu: Lupaava nuori nainen (Promising Young Woman - 2020)

LUPAAVA NUORI NAINEN

PROMISING YOUNG WOMAN

Ohjaus: Emerald Fennell

Pääosissa: Carey Mulligan, Bo Burnham, Jennifer Coolidge, Clancy Brown, Laverne Cox, Alison Brie, Chris Lowell, Connie Britton, Max Greenfield, Adam Brody, Christopher Mintz-Plasse, Sam Richardson, Steve Monroe ja Alfred Molina

Genre: trilleri, komedia

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 16

Promising Young Woman, eli suomalaisittain Lupaava nuori nainen on Carey Mulliganin tähdittämä mustan huumorin kostotrilleri. Killing Eve -sarjaa (2018-) työstänyt Emerald Fennell kehitteli filmin idean ja esitteli sen Margot Robbielle, joka tarttui siihen tuotantoyhtiönsä LuckyChap Entertainmentin kautta ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2019. Elokuva sai maailmanensi-iltansa jo tammikuussa 2020 Sundancen elokuvajuhlilla, mutta juuri kun filmin oli tarkoitus saada teatterikierroksensa, koronapandemia alkoi ja elokuvateatterit ympäri maailman sulkeutuivat. Elokuvan julkaisua on siirrelty kerta toisensa perään, mutta nyt se on vihdoin ja viimein saapunut Suomeen. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun sen traileri julkaistiin viime vuoden alussa. Mitä enemmän leffaa ruvettiin kehumaan, sitä enemmän halusin sen nähdä. Lupaava nuori nainen saikin mm. viisi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, naispääosa ja leikkaus), joista se voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnon, neljä Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaus, naispääosa ja käsikirjoitus), sekä kuusi BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, roolitus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan käsikirjoituksen ja brittiläiselokuvan palkinnot. Olinkin innoissani, kun elokuvasta järjestettiin vihdoin lehdistönäytös ja kävinkin erittäin positiivisin mielin katsomassa Lupaavan nuoren naisen.

Joka viikko Cassie menee viettämään iltaa yöklubille tai baariin, esittäen olevansa kauheassa humalassa ja odottaen, että joku mies yrittää käyttää häntä hyväkseen. Cassie on lopensa kyllästynyt näihin miehiin ja nyt on heidän aika kokea hänen kostonsa.

Pääroolissa Cassiena nähdään Carey Mulligan, joka on kerännyt roolityöllään useita palkintoehdokkuuksia sekä muutamia pystejäkin - ja täysin ansaitusti! Olen aina pitänyt Mulliganista näyttelijänä, mutta olen tottunut näkemään häneltä hiljaisempia ja mukavampia esiintymisiä. Cassien roolissa Mulligan kuitenkin todella päräyttää esiin synkemmät ja kierommat puolensa ja heittäytyy täysillä hahmon villin kostoretken vietäväksi. Mulligan kanavoi Cassien hurjia tunteita vaikuttavasti laidasta laitaan. Yhtenä hetkenä Cassie on erittäin kiva ja hauska, toisena taas jopa suorastaan pelottava. Mitä pidemmälle filmi etenee, sitä paremmin katsoja ymmärtää, mikä todella motivoi Cassieta kostamaan ja sitä enemmän hahmoa kannustaa - vaikka jossain kohtaa saattaisikin pohtia, ovatko hänen tekonsa enää moraalisesti oikein?

     Lisäksi elokuvassa esiintyvät myös mm. Jennifer Coolidge ja Clancy Brown Cassien vanhempina, Bo Burnham, Alison Brie ja Chris Lowell Cassien entisinä luokkatovereina Ryanina, Madisonina ja Alina, Laverne Cox Cassien pomona kahvilassa, sekä mm. Adam Brody, Christopher Mintz-Plasse, Sam Richardson ja Max Greenfield niljakkaina miehinä, jotka iskevät silmänsä humalaista esittävään Cassieen, uskoen tilaisuutensa koittaneen. Läpikotaisin näyttelijät tekevät hyvää työtä. Hyväksikäyttäjien rooleihin valittiin tarkoituksella lähinnä aiemmin mukavia heppuja esittäneitä miehiä ja heistä saadaankin irti todella vastenmielisiä tyyppejä. 

Ai että, kylläpä nyt pitkä odotus palkittiin! Lupaava nuori nainen on kaikkea, mitä sen yli vuosi sitten julkaistu iskevä traileri lupaili ja vieläkin enemmän. Sen kostotarina on piristävän erilainen ja todella intensiivisesti tehty, minkä lisäksi aihe on tietty äärimmäisen ajankohtainen. Tietty valitettavasti naisten seksuaalista ahdistelua on tapahtunut läpi historian, mutta viime vuosien aikana siitä on ryhdytty puhumaan täysin uusin tavoin ja nämä miehet, jotka ovat ennen päässeet kuin koira veräjästä, joutuvat nyt vastuuseen teoistaan. Cassie on hahmo, jollaisen monet varmasti toivovat olevan olemassa tai jollainen moni haluaisi uskaltaa itse olla. Cassie on päättänyt näpäyttää näitä ahdistelijoita oikein toden teolla ja hänen matkaansa läpi leffan on äärimmäisen mielenkiintoista seurata. 

Elokuva on tietty erittäin feministinen, mutta samalla tällaisen tarinankin kanssa se onnistuu välttämään puhtaaksi miesvihaksi muuttumisen. Cassie ei ole leffassa vain miesten perässä, vaan hänen "oikeutensa" eteen päätyy myös naisia, jotka ovat joko katsoneet kauheita tapahtumia sormien läpi, vähätelleet uhreja tai asettautuneet täysin ahdistelijan puolelle. Ja kuten jo totesin, ei Cassiekaan mikään puhdas pulmunen ole, vaan hänenkin tekonsa muuttuvat jossain kohtaa arveluttaviksi. Leffa ei lähde maalailemaan toisista puhtoisia hyviksiä ja toisista ihmishirviöitä, mikä on hienoa. Samalla se kuitenkin takoo oikein tosissaan viestiään päin katsojaa, mikä on myös hyvä. Usein sanotaan, että kaikille pitäisi olla selvää, että "ei tarkoittaa ei", mutta tekijätkin tietävät, ettei se silti ole selvää, joten rautalangasta vääntäminen on pakollista. Jos katsoja kokee elokuvan liian syyllistäväksi, kenties sitten on peiliin katsomisen paikka ja omien tekojen ja sanojen pohtimisen aika.

Itselleni filmin ohjaaja-käsikirjoittaja Emerald Fennell ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu nimi, mutta tämän jälkeen olen erittäin kiinnostunut, mitä hän pääsee vielä tekemään elokuvien puolella. Voisikin jopa sanoa, että Fennell on itse lupaava nuori nainen. Hänen käsikirjoituksensa on todella nokkela, Fennellin pyöritellessä kostotarinaa uudenlaiseen muottiin, sekä hyödyntäessä kekseliäästi naisten jatkuvasti kuulemia lauseita, mutta kääntäen niitäkin erilaisiin yhteyksiin. Tekstinsä pohjalta Fennell ohjaa elokuvaansa todella tyylikkäästi. Hänen rakentamansa tunnelma on erinomainen ja hän hyödyntää taidokkaasti palasia eri lajityypeistä muodostamaan kokonaisuuden. Filmistä löytyy hempeää romantiikkaa ja lämmintä hassuttelua, mutta siinä on myös todella painostavia, suorastaan kauhumaisia kohtauksia. Huumori on synkkää ja kieroa, kuten kuuluukin. Tunnelman vaihtelussa ainoastaan yksi apteekkiin ja Paris Hiltoniin liittyvä kohtaus aiheutti kamalaa myötähäpeää; muuten homma toimii.

Tekniseltä puoleltaankin Lupaava nuori nainen on onnistunut paketti. Se on mainiosti kuvattu, mitä vain vahvistaa tyylitelty valaisu ja värimaailma. Kuvauksessa kenties parasta on heti alussa, kun Fennell kuvaa yöklubilla tanssivia miehiä täysin samalla himokkaalla tavalla kuin miehet kuvaisivat naisia. Takapuolet keinuvat, kehot osuvat toisiinsa, kielet lipovat huulia... leffa näyttää heti ensiminuuteilla, mitä filmi tulee olemaan. Leikkauskin on pääosin onnistunutta, vaikka mukana onkin yksi ravintolakohtaus, missä koin erittäin häiritseväksi jatkuvat jatkumovirheet. Suunnilleen joka leikkauksen myötä vaihtuu, onko hahmolla kädessään juoma vai ranskalainen peruna, onko hän juuri laskemassa mukia pöydälle vai ottamassa siitä huikkaa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat kaikki hyvin ja äänimaailma on oivallisesti laadittu efekteistä musiikkien käyttöön (miinus se Paris Hilton).

Yhteenveto: Lupaava nuori nainen on piristävän sähäkkä kostotrilleri synkällä huumorilla höystettynä. Heti vekkulimaisista ensiminuuteistaan lähtien filmi tekee selväksi, mistä tulee olemaan kyse ja tähän Cassien kostoreissuun hyppääkin innokkaasti mukaan. Tarina on äärimmäisen ajankohtainen ja Cassie hahmona monille varma ihailun kohde. Carey Mulligan säkenöi pääroolissa Cassiena, tarjoten huomattavasti monisävyisemmän roolityön kuin mitä häneltä on totuttu näkemään. Myös niljakkaita ahdistelijoita esittävät hoitavat hommansa hyvin. Hienoa kuitenkin on, ettei leffa tee asioista mustavalkoisia, vaan esittää ongelmia muiden lisäksi myös päähenkilön toimissa. Syyttävän sormen eteen eivät joudu vain miehet, vaan myös naisetkin. Emerald Fennellin ohjaus on napakkaa ja käsikirjoitus nokkela. Teknisesti filmi on vahvasti tyylitelty ja sitä on kaikin puolin innostavaa seurata. Aiheensa takia jotkut saattavat kokea elokuvan liian päällekäyvänä agendateoksena, mutta itse viihdyin valtavan paljon Lupaavan nuoren naisen seurassa. Ajankohtaisuutensa takia kyseessä on yksi vuoden tärkeimmistä elokuvista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.4.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Promising Young Woman, 2020, FilmNation Entertainment, Focus Features, LuckyChap Entertainment

Arvostelu: Bombshell - hiljaisuuden rikkojat (Bombshell - 2019)

BOMBSHELL - HILJAISUUDEN RIKKOJAT

BOMBSHELL

Ohjaus: Jay Roach
Pääosissa: Charlize Theron, Margot Robbie, Nicole Kidman, John Lithgow, Kate McKinnon, Rob Delaney, Liv Hewson, Brigette Lundy-Paine, Connie Britton, Allison Janney, Mark Duplass ja Malcolm McDowell
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 7

Bombshell - hiljaisuuden rikkojat perustuu tositapahtumiin muutaman vuoden takaa, Fox Newsin naistyöntekijöiden paljastaessa yhtiön johtajan Roger Ailesin ahdistelleen heitä seksuaalisesti vuosia. Toukokuussa 2017 Ailesin kuoleman jälkeen Annapurna Pictures ilmoitti työstävänsä elokuvaa tapahtumista. Työryhmää alettiin kasaamaan ja Charles Randolph alkoi kirjoittamaan käsikirjoitusta. Annapurna Pictures kuitenkin jättäytyi projektista budjetin kasvaessa, jolloin mukaan tulivat Bron Studios ja Lionsgate. Leffaa alettiin kuvaamaan lokakuussa 2018 työnimellä "Fair and Balanced" ja nyt uudelleennimetty Bombshell - hiljaisuuden rikkojat saa ensi-iltansa Suomessa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä ja meninkin odottavaisin mielin katsomaan leffaa sen lehdistönäytökseen puolitoista viikkoa ennen ensi-iltaa.

Fox Newsin johtaja Roger Ailes on vuosia ahdistellut yhtiön naistyöntekijöitä, uhaten potkuilla ja maineen pilaamisella, jos naiset kertovat asiasta, ja lupaillen paremmista tuloista ja tähteydestä, jos nämä suostuvat hänen uhreikseen. Kun yksi uutisreporttereista päättää vihdoin nostaa asian esille julkisuuteen, kaikki muuttuu Fox Newsilla pysyvästi...

Elokuvan päärooleissa nähdään Charlize Theron, Nicole Kidman ja Margot Robbie, jotka näyttelevät Fox Newsin työntekijöitä. Theron esittää uutistoimittaja Megyn Kellyä, joka on tarkka sanoissaan ja tykkää näpäytellä suorassa lähetyksessä. Kidman taas näyttelee reportteri Gretchen Carlsonia, jolla on ollut menestyksekäs ura yhtiöllä, mutta joka alkaa miettiä, onko Ailesin tapa kohdella naisia menestyksen jatkamisen arvoista. Margot Robbie esittää elokuvaa varten luotua hahmoa, Fox Newsin uutta työntekijää Kaylaa, johon on yhdistetty yhtiön naisten kokemuksia Ailesin kanssa. Kaikki kolme näyttelijää suoriutuvat rooleistaan upeasti. Robbie pistää parastaan traagisissa hetkissä, kun taas Theron ja Kidman ovat maskeerattu näyttämään täysin esikuviltaan. Theron on jopa onnistunut omaksumaan oikean Kellyn tavan puhua uutislähetyksissä.

Hienoa työtä tekee myös John Lithgow, joka luikertelee inhottavan Roger Ailesin rooliin. Yleensä sympaattisia hahmoja esittävä Lithgow on yllättävänkin ällöttävä ja ahdistava Fox Newsin johtajana, jonka katse todella tunkee naisten vaatteiden läpi. Katsoja kokee usein puistatusta hahmon ollessa läsnä. Ailes oli todella epämiellyttävä tapaus ja Lithgow tuo sen esille fantastisesti.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Allison Janney Ailesin asianajajana, Rob Delaney, Liv Hewson ja Brigette Lundy-Paine Megan Kellyn avustajina, Kate McKinnon Kaylan työkaverina, sekä Malcolm McDowell Fox Newsin omistaja Rupert Murdochina. On ilo nähdä Kellopeliappelsiinista (A Clockwork Orange - 1971) tuttu McDowell pitkästä aikaa näyttelemässä, minkä lisäksi on myös erittäin suuri ilo huomata, että yleensä äärimmäisen rasittava ja jopa raivostuttava koomikonyritys McKinnon osaa hillitä itsensä ja näytellä, jos niin haluaa! Janney on erittäin mainio, kuten aina, mutta hän jää harmillisen pieneen osaan.

Me Too -kampanjan noustessa esiin muutama vuosi sitten, oli selvää, että tästä yhteiskunnallisesti merkittävästä ja kulttuuria muovaavasta keskustelusta tehtäisiin jossain kohtaa elokuvia. Bombshell - hiljaisuuden rikkojat on varmasti vain ensimmäinen monista ja jos taso pysyy tällaisena, niin antaa tulla vain lisää! Kyseessä on erittäin mainio teos erittäin tärkeästä aiheesta, mikä aika lailla kaikkien pitäisi katsoa. Filmi sisältää paljon tunnetta ja on varmaa, että monille, jotka ovat itse kokeneet ahdistelua, tunteet tulevat olemaan voimakkaita. Etenkin yhdessä kohtaa kyynelhanat saattavat aueta herkästi. Leffa onnistuu välittämään naisten kokeman ahdistuksen, vaikka itse ahdistelukohtauksia siinä on lopulta yllättävänkin vähän. Sitäkin enemmän näytetään, kuinka seksististä ja tökeröä toimintaa Fox Newsilla on ollut - ja valitettavasti on edelleen. Naiset eivät saa käyttää housuja, vaan vain lyhyitä hameita. Katsojalukujen nostamiseksi vaihdetaan laajakuvaan, jotta saadaan läpinäkyvän pöydän takaa näkyvät paljaat jalat esiin. Jos tähän ei suostu, ei ole asiaa töihin seuraavana päivänä. Elokuva esittelee läpi kestonsa yhä vain enemmän vääryyksiä ja sitä katsoessa on vaikea olla tuntematta suurta kiukkua kasvamassa sisällä.

Elokuvan tarina on jo itsessään mielenkiintoinen ja kun vielä tietää, että se on suurimmaksi osaksi tositarina, on se vieläkin kiehtovampi. Bombshell - hiljaisuuden rikkojat nappaa nopeasti mukaansa ja pitää oivallisesti otteessaan loppuun saakka. Sen rytmitys on napakkaa, eikä aika käy pitkäksi. Paikoitellen katsojana toivoisi, että elokuva pysähtyisi syventämään jotain hetkeä, hahmoa tai juonikuviota pidemmäksi aikaa. Jotkut asiat hoidetaan pois alta kiirehtien ja niiden merkittävyys hieman katoaa, eikä näin pitäisi käydä. Pääasiassa elokuva kuitenkin tasapainottelee taidokkaasti kolmen päähenkilönsä juonikuvioiden välillä.

Asia, mistä Bombshell - hiljaisuuden rikkojat saa (ja onkin jo saanut) suurta kritiikkiä, on se, että elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat molemmat miehiä. Onhan tämä kieltämättä kumma, kun leffa kertoo naisten kokemasta ahdistelusta ja onkin suuri mahdollisuus, että elokuva olisi vieläkin iskevämpi, jos siinä toimisi naistiimi puikoissa. Jay Roach ja Charles Randolph tekevät kuitenkin oivaa työtä ja kun Charlize Theron on toiminut tuottajana, olen varma, että hänellä on ollut sanavaltaa tehdä muutoksia, kun jompikumpi tai molemmat ovat olleet tekemässä jotain töksähtävästi. Elokuva on teknisestikin hyvin toteutettu. Kameratyöskentelystä löytyy televisiolähetyksille ja -ohjelmille tyypillisiä zoomailuja, minkä lisäksi leffassa on muutenkin hienovaraista, mutta veikeää visuaalista kikkailua. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet, kuten on myös äänimaailma. Theodore Shapiron säveltämät musiikit luovat lisätunnelmaa tehokkaasti.

Yhteenveto: Bombshell - hiljaisuuden rikkojat on erittäin mainio teos tärkeästä aiheesta ja varmasti vain yksi monista tulevista Me Too -kampanjaan liittyvistä elokuvista. Leffa nappaa heti mukaansa mielenkiintoisen aiheensa vuoksi, minkä lisäksi se onnistuu hyvin nopeastikin pistää katsojan tuntemaan voimakkaitakin tuntemuksia. Tietty raivo alkaa kiehua sisällä, kun John Lithgow ällöttelee oikein antaumuksella Roger Ailesin roolissa ja kun naistyöntekijöistä alkaa yhä paremmin nähdä, mitä se tekee heidän psyykkeelleen. Ahdistus välittyy katsomoon asti, mutta leffa voisi mennä vieläkin pidemmälle epämiellyttävän tunteensa kanssa. Vaikka elokuvan rytmitys on mukavan reipas, voisi se välillä hiljentää vauhtia ja syventää tiettyjä asioita paremmin. Visuaalista kikkailua on yllättävänkin veikeästi mukana. Charlize Theron, Nicole Kidman ja Margot Robbie ovat kaikki todella hyviä rooleissaan - Theron ja Robbie ovat jopa erinomaisia. On kyllä hieman kumma, että ohjaajana ja käsikirjoittajana toimivat miehet ja toivonkin, että kun samanlaisesta tositarinasta tehdään seuraavan kerran elokuva, olisi kameran takana merkittävimmissä rooleissa huomattavasti enemmän naisia. Se todella on varmaa, että näitä tositarinoita tullaan filmatisoimaan, mutta tuskinpa tuottaja Harvey Weinsteinista onnistutaan vielä hetkeen vääntämään elokuvaa, sillä harmillisesti hänellä on yhä paljon vaikutusvaltaa elokuvamaailmassa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bombshell, 2019, Lionsgate, Annapurna Pictures, BRON Studios, Creative Wealth Media Finance, Denver and Delilah Productions, Lighthouse Management & Media