Arvostelu: Hävitys (Annihilation - 2018)

HÄVITYS

ANNIHILATION

Ohjaus: Alex Garland
Pääosissa: Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh, Tessa Thompson, Gina Rodriguez, Tuva Novotny, Oscar Isaac, Benedict Wong ja David Gyasi
Genre: scifi
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 16

Annihilation, eli suomalaisittain Hävitys perustuu Jeff VanderMeerin samannimiseen kirjaan vuodelta 2014. Jo vuotta ennen kirjan julkaisua Paramount Pictures ja Scott Rudin Productions hankkivat kirjan elokuvaoikeudet ja alkoivat työstämään filmatisointia. Kuvaukset alkoivat keväällä 2016 ja sen oli tarkoitus ilmestyä jo 2017, mutta kehnon testiyleisöreaktion vuoksi filmiä jouduttiin kuvaamaan ja leikkaamaan uudestaan, jolloin ensi-iltaa piti siirtää. Lisäongelmia syntyi, kun yhtiöiden pomot riitaantuivat. Tämän vuoksi Hävitys myytiin suoratoistopalvelu Netflixiin, missä se julkaistiin, kun elokuva oli ensin pyörinyt parin viikon ajan Yhdysvaltojen teattereissa. Tästä syystä leffan menestys oli kehno ja se sai vain juuri ja juuri tienattua budjettinsa takaisin. Elokuva oli kuitenkin kriitikoiden mieleen ja monet kutsuvat sitä yhdeksi vuoden 2018 parhaimmista filmeistä. Minun oli tarkoitus katsoa Hävitys, kun se ilmestyi Netflixiin, mutta jostain syystä se jäi tekemättä ja ehdin jopa unohtaa koko leffan. Kun vuoden lopussa aloin pohtia, mitä filmejä minulla on vielä näkemättä, Hävitys tuli mieleeni ja katsoinkin sen vihdoin juuri ennen joulua.

Ryhmä tutkijoita lähtee selvittämään, mikä on keskelle ei-mitään ilmestynyt "hohde"? Ulkoapäin "hohde" näyttää värikkäältä muurilta, joka laajetessaan imaisee kaiken sisäänsä, eikä kukaan tai mikään sinne päätynyt ole palannut takaisin. Mitä salaisuuksia paikka kätkee sisäänsä?

Tutkijaryhmä koostuu viidestä hahmosta. Tarinan päähenkilö on Natalie Portmanin näyttelemä Lena, joka on armeijataustainen biologi. Lenalla on siis sekä tietoa, jolla tutkia hohdetta että myös asetaitoja, joilla kohdata mahdolliset hohteen sisältämät vaarat. Hahmo on oivasti kirjoitettu ja hänen taustojaan avataan läpi leffan. Lenasta alkaa hyvin nopeasti välittämään ja katsojana jännittää hänen puolestaan, kun tutkijat marssivat kohti pelottavaa tuntematonta. Portman on tuttuun tapaansa erinomainen roolissaan ja onnistuu usein tekemään paljon hyvin vähällä.
     Harmillisesti tutkijaryhmän muista jäsenistä on aika hankala välittää elokuvan aikana. Jokaiselle luodaan jonkinlaista taustaa ja jokainen pääsee ainakin hetkeksi esille kunnolla, mutta hahmot tuntuvat silti oudon etäisiltä. Heti elokuvan alussa myös paljastetaan asia, minkä vuoksi hahmoihin on hankala luoda tunnesidettä. Tutkijoiden näyttelijät tekevät kuitenkin hyvää työtä. Jennifer Jason Leigh on mainio kylmänä johtohahmo tohtori Ventressinä ja Tessa Thompson myy hieman nörttimäisen tutkijan roolin uskottavasti. Gina Rodriguez pääsee parissa kohtaan oikein kunnolla vauhtiin Anyana, kun taas Tuva Novotnyn esittämä Cassie jää hahmoista kaikista etäisimmäksi. Hahmot lähinnä palvelevat tarkoituksensa tarinan kannalta, mutta jäävät persoonina aika yksiulotteisiksi.
     Elokuvassa nähdään myös Oscar Isaac Lenan miehenä Kanena, Benedict Wong eräänä tutkijana, sekä David Gyasi Lenan kanssa työskentelevänä professorina, jolle on luotu oma sivujuoni. Tavallaan tällä on tarkoituksensa isomman kokonaisuuden kannalta, mutta toisaalta sen voisi myös leikata kokonaan pois.

Hieman tylsähköistä hahmoistaan huolimatta Hävitys on erinomainen, koukuttava, kiehtova ja hypnoottinen teos, mikä jättää katsojan pohdiskelemaan sen sisältöä vielä pitkäksi aikaa. Kirjoitan tätä arvostelua muutama päivä elokuvan näkemisen jälkeen ja huomaan aina välillä löytäneeni leffasta jotain uutta ja mielenkiintoista, mikä saa minut pitämään siitä entistäkin enemmän. Jos on nähnyt elokuvan trailerin, ei tavallaan ole ihme, että viihteellisempää scifiä katsovat eivät pitäneet Hävityksestä. Traileri saa leffan vaikuttamaan enemmän toimintaa ja kauhua yhdistelevältä scifiseikkailulta, missä taistellaan erilaisia yliluonnollisia hirvityksiä vastaan, eikä elokuva todellakaan ole sitä. Tai no, kyllä filmissä pari sellaistakin hetkeä on, mutta pääasiassa kyseessä on hidastempoinen teos, joka rakentaa rauhassa tunnelmaansa ja mysteeriään, herättäen jatkuvasti kysymyksiä. Mikä hohde on? Mistä se on tullut? Miksi se on tullut? Mitä se tekee? Mihin se pyrkii? Mysteeri avautuu upealla tavalla hitaasti ja varmasti, mikä teki filmistä itselleni erittäin jännittävän ja vangitsevan kokemuksen. Elokuva vaatii kunnon keskittymistä, mutta tämä ei tuota vaikeuksia, sillä leffa on niin hienosti tehty. Mukana on myös vaikeita teemoja ihmisyydestä, mitkä lisäävät elokuvan kiehtovuutta entisestään. Jälkeenpäin on mahtava tunne, kun tajuaa, kuinka läpi leffan on pohjustettu tiettyjä asioita hohteesta ja annettu vihjeitä loppuhuipennuksesta.

Hävitykseen on onnistuttu luomaan mahtava ilmapiiri, joka tekee siitä samaan aikaan kauniin ja karmivan. Hohde ei aluksi kuulostaa mitenkään houkuttelevalta paikalta, kun sanotaan, ettei sieltä ole kukaan palannut, mutta samalla sen saippuakuplaa muistuttava taianomaisen värikäs muuri kutsuu voimakkaasti luokseen. Hohteen sisällä nähdään asioita, jotka aiheuttavat epämiellyttävää tunnetta, sillä niissä on jotain luonnotonta ja väärin, mutta samalla monet niistä asioista ovat erittäin kauniita. Oikeasti pelottaviakin hetkiä löytyy ja mukana on häiriintynyttä kuvastoa, joka voi jäädä kummittelemaan mielessä. Minun tekisi todella kovasti mieli ryhtyä kunnolla analysoimaan elokuvan sisältöä ja kertomaan omia ajatuksiani filmin teemoista ja hohteen merkityksestä, mutta enemmän kuitenkin haluan, että jokainen katsoisi leffan itse ja tekisi omat tulkintansa. Kaiken kaikkiaan Hävitys on loistokas scifiteos. Elokuvasta löytyy vikansa, kuten hahmot jotka kaipaisivat viilausta, minkä lisäksi leffan alussa löytyy juoniaukko siitä, miten koko maailma ei muka tiedä laajenevasta hohteesta, mutta sen syvällinen pohdiskelu, erinomaisesti luotu mysteeri, hienosti rakennettu tunnelma ja pysäyttävä loppu saavat antamaan anteeksi pieniä heikkouksia.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Alex Garland, joka on tätä ennen ohjannut scifileffan Ex Machina (2014). Garlandilla on selvää taitoa tehdä ajattelevaa scifiä ja hän osaa luoda tunnelmaa mestarillisesti. Lisäksi hän tietää yksinkertaisen tehokkaita tapoja, joilla järkyttää katsojaa. Garland on myös käsikirjoittanut leffan ja tehnyt siinäkin mahtavaa työtä, vaikka hän olisikin voinut hieman panostaa hahmoihin enemmän. Paria hieman liian digitaaliselta näyttävää hetkeä lukuunottamatta Hävitys on teknisesti aivan huikea filmi. Elokuva on upeasti kuvattu. Kuvat ovat täynnä näyttäviä lavasteita ja tehosteita, sekä väriä, mikä lisää leffan hypnoottisuutta. Maskeeraukset ovat taidokkaasti toteutetut, kuten on myös valaisu. Äänimaailma on fantastisesti rakennettu aina äänitehosteista Ben Salisburyn ja Geoff Barrow'n säveltämiin musiikkeihin asti. Yksi leffan sävelmistä on aivan täydellinen scifielokuvalle ja siihen on saatu mukaan juurikin sitä mystisyyttä ja outoutta, mitä elokuva muutenkin tarjoaa.

Yhteenveto: Hävitys on upea scifielokuva, mikä tarjoaa pohdiskeltavaa vielä pitkäksi aikaa. Leffa menee erittäin syvälliseksi teemoissaan ja on mahtava tunne, kun filmin mysteerit alkavat selviämään elokuvan aikana ja sen jälkeen. Ohjaaja Alex Garland tekee erinomaista työtä tunnelman kanssa, luoden filmistä ja hohteesta samalla sekä kauniin että karmivan. Uhkaavuudestaan huolimatta hohteen saloja on pakko päästä tutkimaan. Leffassa riittää aidosti järkyttäviä asioita, jotka jäävät kummittelemaan mielessä elokuvan hienon musiikin kera. Näyttelijät ovat todella mainioita rooleissaan, etenkin Natalie Portman, mutta harmillisesti hahmot jäävät aika unohdettaviksi. Visuaalisesti filmi on todella näyttävä hienojen efektiensä ja lavasteidensa ansiosta. Hävitys ei todellakaan ole kaikille, ja nopeatempoisemmasta toiminta-kauhu-scifistä pitävät saattavat tylsistyä tämän parissa. Kuitenkin ne, jotka ovat kaivanneet syvällisempää scifiteosta, tulevat varmasti riemastumaan leffasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Annihilation, 2018, DNA Films, Paramount Pictures, Scott Rudin Productions, Skydance Media

Arvostelu: Pikkujalka (Smallfoot - 2018)

PIKKUJALKA

SMALLFOOT

Ohjaus: Karey Kirkpatrick
Pääosissa: Channing Tatum, James Corden, Zendaya, Common, LeBron James, Gina Rodriguez, Ely Henry, Danny DeVito, Jimmy Tatro ja Yara Shahidi
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, musikaali
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Pikkujalka on Warner Bros. -yhtiön uusi animaatioelokuva. Käsikirjoittajat Glenn Ficarra ja John Requa saivat idean siihen tutkiessaan isojalan ja lumimiehen mytologiaa. He veivät ideansa Warnerille, mikä kiinnostui siitä ja alkoi työstämään leffaa. Kesällä 2016 projekti lähti tosissaan käyntiin, kun Karey Kirkpatrick valittiin ohjaajaksi ja lopulta Pikkujalka sai ensi-iltansa tämän vuoden lokakuussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä, sillä idea vaikutti erittäin hauskalta. Odotukseni kuitenkin laskivat, kun aloin nähdä mainoksia filmistä, mitkä eivät näyttäneet kovin laadukkailta. Luin siitä myös hyvin ristiriitaisia arvioita, joissa jotkut kehuivat leffaa ja toiset taas lyttäsivät sen. Meninkin aika varautunein mielin katsomaan Pikkujalan, kun se oli jo pyörinyt pari viikkoa teattereissa.

Korkealla vuoren huipulla asustaa lumimiesten, eli jetien yhteiskunta. Jetit asustavat rauhassa ja onnellisina, kunnes eräänä päivänä jeti nimeltä Migo kohtaa kauhistuttavan olennon, mitä jetit ovat luulleet pelkäksi myytiksi: ihmisen.

Elokuvan päähenkilö Migo (äänenä Channing Tatum) on nuori lumimies, jolla on suuret unelmat periä isänsä (Danny DeVito) ammatti aamugongin hakkaajana, sekä täysi luotto jetiyhteiskunnan johtoon. Vasta urbaanilegendaksi luullun ihmisen eli pikkujalan kohtaaminen saa Migon kyseenalaistamaan ikivanhat lakitekstit, joissa pikkujalkojen olemassaolo kielletään ja kun hänet tämän takia potkitaan pihalle jetikommuunista, hänen täytyy todistaa ihmisten olemassaolo muille kaltaisilleen. Hahmolle kirjoitettu tarina on kiinnostava, mutta harmillisesti samaa ei oikeastaan voi sanoa itse hahmosta. Migo on päähenkilöksi yllättävän tylsä tapaus, joka ei koskaan tee kummoista vaikutusta. Tatum kuitenkin sopii osaansa ja Migon äänestä paistaa Tatumin innokkuus leffaa kohtaan.
     Paljon Migoa mielenkiintoisempi hahmo on nimikkohahmo pikkujalka, eli itseään täynnä oleva TV-persoona Percy (James Corden), joka yrittää kaikkensa nostaakseen ohjelmansa katsojalukuja. Aluksi hieman turhamaisena ääliönä nähtävä Percy on oudolla tavalla pidettävämpi hahmo kuin Migo ja on paljon kiinnostavampaa seurata, kuinka Percy alkaa oppia elämän oikeasti tärkeistä asioista.
     Migon lisäksi muita jetihahmoja ovat jetiyhteiskuntaa johtava Kivenhaltija (Common), tämän ihmisistä kiinnostunut tytär Meechee (Zendaya) ja hieman pöljä poika Thorp (Jimmy Tatro), sekä jokseenkin erikoinen kolmikko Gwangi (LeBron James), Kolka (Gina Rodriguez) ja Fleem (Ely Henry). Thorpin hauskoista jutuista huolimatta sivuhahmot ovat unohdettavia ja Fleemin tapauksessa jopa aika ärsyttäviä. Kivenhaltijasta arvaa heti, että hänellä on jotain hämärää meneillään. Migon ja Meecheen välille yritetään tietysti kehitellä jonkin sortin ihastusta, mutta tämä on kömpelösti toteutettu. Myös Percy-ihmiselle on yritetty luoda romanssintynkää hänen assistenttinsa Brendan (Yara Shahidi) kautta, mikä on vielä kömpelömpi yritys.

Kuten arvelinkin, Pikkujalka ei todellakaan ole mikään maata järisyttävä kokemus, mutta oli se hieman parempi kuin odotin. Omalla tavallaan se on hyvin geneerinen lastenleffa, mutta siitä löytyy kuitenkin asioita, joista vanhemmatkin voivat nauttia, mitä arvostan aina perhe-elokuvissa. Lapsille on luvassa hassua koheltamista höpsön näköisten hahmojen kanssa ja vauhdikasta seikkailua, mutta aikuiset löytävät leffasta yhteiskunnallisiakin viestejä. Kuten jo nopeasti sanoin, jetiyhteiskunta uskoo sokeasti siihen, mitä heidän johtajansa sanoo, eikä kyseenalaista oudoimpiakaan lakeja, joita pyhiin kiviin on kirjoitettu. Kaikkea uutta pidetään vaarallisena ja Kivenhaltija haluaa pitäytyä siinä, minkä on todennut tutuksi ja turvalliseksi (puhumattakaan helposta). Elokuva viestii ennakkoluulojen ylittämisestä ja rajojen rikkomisesta. Maailma ei edisty junnaamalla paikoillaan, vaan kokeilemalla rohkeasti uusia asioita. Tämä syvällisempi puoli tuo leffaan paljon lisää ja sitä ilman kyseessä olisi aika keskinkertainen ja unohdettava tekele. Nyt elokuvan muistaa siis hieman kauemmin kuin yhden päivän ajan. Syvällisyys nostaa Pikkujalan hieman monia muita ei-Disneyn tai -Pixarin tekemiä animaatioita korkeammalle, vaikkakaan Warner Bros. -yhtiön Lego elokuvan (The LEGO Movie - 2014) tasolle ei ylletä millään. Onhan tämä paljon laadukkaampi kuin esimerkiksi kesällä ilmestynyt Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018), mutta mistään parhaan animaatioelokuvan Oscar-pystistä tekijöiden on turha haaveilla.

Sen lisäksi, että pidin filmin syvällisemmistä teemoista, on myös pakko sanoa, että elokuvan idea on erittäin mainio. On nokkela keksintö kääntää ihmisten ja lumimiesten asemat päälaelleen, vaikkakin tämän olisi voinut hoitaa paremmin ja selkeästi kiinnostavampien hahmojen kanssa. Pakkohan se on myöntää, että leffa saa hekottelemaan ja hymähtelemään useaan otteeseen, oli kyse sitten Migon kohelluksesta, hänen ensi kertaa päätyessään ihmiskylään tai hauskoista vitseistä, mitkä saattavat mennä lapsilta ohi. Rääkyvä vuohi oli jopa hulvaton lisäys. Sen sijaan asia, mistä en pitänyt lainkaan, on, että Pikkujalka on väkisin päätetty muuttaa musikaaliksi (mikä ei tosin tule yllätyksenä, kun katsoo laulajista koostuvaa näyttelijäkaartia). Syvällisemmät aiheet tekevät elokuvasta jo ajankohtaisen, sitä ei tarvitse painottaa tunkemalla mukaan modernia pop- tai rap-musiikkia, mikä ei vain istu leffaan. Ja mikä pahinta, nämä laulut ovat sieltä tylsemmästä ja unohdettavasta päästä, eikä todellakaan mitään radiohittejä. Aikuisille elokuva yrittää tarjota myös tällä osa-alueella jotain, mutta uudelleensanoitettu Queen-hitti "Under Pressure" saa välittömästi toivomaan, että se olisi jo ohi. Joitakin muita laulut eivät tietenkään tule häiritsemään. Näytöksessä, missä näin Pikkujalan, parin penkin päässä itsestäni vasemmalla istui kaksi nuorta naista, jotka alkoivat tanssimaan laulujen aikana, mikä oli tietty jokseenkin häiritsevää (ei tosin läheskään yhtä ärsyttävää kuin se, että toinen heistä otti kymmenen minuutin välein puhelimensa esiin tarkistaakseen Snapchatinsa). Samalla tosin ajattelin, että onhan se kiva, että tämä toimii heille.

Samalla tavoin kuin elokuva ei ole sisällöltään yhtä laadukas teos kuin Disneyn tai etenkään Pixarin animaatioleffat, se ei ole myöskään visuaalisesti samalla tasolla. Jeteihin on kyllä selvästi panostettu ja heidän turkkiensa yksittäiset karvat erottuvat hienosti, mutta jostain syystä filmi ei ole visuaalisesti kovin näyttävä. Tämä saattaa johtua siitä, että värimaailma luottaa paljon valkoiseen ja siniseen, mikä ei ole erityisen kiinnostavaa. Valkoinen lumimies valkoisessa lumessa on aika tylsä näky. Ihmisten kylä tuo onneksi hieman väriä mukaan, mutta eipä siellä paljoa vietetä aikaa. Pikkujalan ohjaaja Karey Kirkpatrick on aiemmin ohjannut animaation Yli aidan (Over the Hedge - 2006), mikä ei sekään ole kovin ihmeellinen teos. Kirkpatrick taitaa visuaalisen hauskuuttamisen, mutta hän ja käsikirjoittaja Clare Sera olisivat voineet miettiä uudestaan, kannattaako lähinnä kestoa pidentäviä lauluja tunkea mukaan. Äänimaailma on oivallisesti luotu ja Heitor Pereiran säveltämät musiikit sopivat mukaan hyvin.

Yhteenveto: Pikkujalka on kelpo animaatiofilmi, mistä löytyy jotain sekä lapsille että aikuisille. Perheen pienemmille on tarjolla vauhdikasta seikkailua hassunnäköisten hahmojen kera ja aikuiset voivat huomata syvällisempää puolta, kun leffa viestii yhteiskunnallisista asioista. Vitsejä on luvassa kaikenikäisille ja elokuva onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Tunnelmaa lyttäävät lähinnä täysin tarpeettomat musikaaliosiot, joiden laulut eivät istu elokuvaan lainkaan ja jotka ovat totaalisen unohdettavia. Lähes yhtä unohdettavia ovat tarinan hahmot, joista vain Percy jää mieleen ylimielisen persoonansa takia. Jetit Migo ja Meechee ovat aika tylsiä tapauksia, eikä heidän juttunsa oikein kiinnosta. Tavallaan leffa on oivallisesti animoitu, sillä jeteihin on panostettu tuomalla esiin heidän turkkinsa jokainen karva, mutta värimaailmaltaan elokuva on hieman tylsää seurattavaa. Loppujen lopuksi Pikkujalka on siis helposti kerran katsottava ja ihan yhtä helposti unohdettava animaatio, minkä parissa koko perhe voi viihtyä puolentoista tunnin keston ajan. Ei tämän takia tarvitse kuitenkaan teattereihin asti raahautua, vaan filmin voi ihan hyvin katsoa omalta kotisohvalta, kun siihen tulee mahdollisuus. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Smallfoot, 2018, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, Zaftig Films

Arvostelu: Ferdinand (2017)

FERDINAND

Ohjaus: Carlos Saldanha
Pääosissa: John Cena, Kate McKinnon, Lily Day, Bobby Cannavale, Anthony Anderson, Peyton Manning, David Tennant, Gina Rodriguez, Daveed Diggs, Gabriel Iglesias, Tim Nordquist, Miguel Ángel Silvestre, Juanes, Flula Borg, Boris Kodjoe, Sally Phillips, Raúl Esparza ja Jerrod Carmichael
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Ferdinand perustuu kirjailija Munro Leafin ja kuvittaja Robert Lawsonin lastenkirjaan "The Story of Ferdinand" (1936). Ferdinand-härkä on vuosien varrella esiintynyt elokuvissa pienissä rooleissa, mutta vasta nyt hahmosta on tehty oma leffansa. Vuonna 2011 20th Century Fox osti kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään siitä animaatiota Blue Skyn kanssa. Alunperin leffan oli tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2017, mutta sen tuotanto viivästyi hieman ja ensi-ilta siirrettiin joulukuulle. Ferdinand sai aika positiiviset arviot, muttei mitään erityisempää ylistystä. Se oli ehdolla mm. kahdesta Golden Globe -palkinnosta (paras animaatioelokuva ja paras alkuperäislaulu), muttei voittanut kumpaakaan. Itse en käynyt katsomassa Ferdinandia, kun sille järjestettiin lehdistönäytös, sillä se oli suomeksi dubattu ja haluan nähdä aina kaikki filmit alkuperäiskielellä. Ajattelin odottaa siihen, että elokuva ilmestyy vuokrattavaksi, mutta tammikuun lopulla päätinkin toisin. Olin ostanut useita Finnkinon sarjalippuja joulukuussa, koska minun oli tarkoitus mennä armeijaan tammikuussa, enkä sen takia pääsisi lehdistönäytöksiin. Noh, se armeija meni miten meni, joten huomasin jälleen istuvani presseissä, kasa lippuja vailla käyttöä. Niinpä kun eräänä iltana tuumin, mitä tekisin seuraavana päivänä, mieleeni juolahti, etten ole vielä nähnyt Ferdinandia. Varasin heti liput ja seuraavana aamuna istuin Kinopalatsin salissa, odottamassa elokuvan alkamista. Hauskinta oli, ettei näytöksessä ollut ketään muuta, joten sain nauttia filmistä yksin.

Lempeän Ferdinand-härän mokatessa pahasti, hänet viedään takaisin kurjaan lapsuudenkotiinsa. Siellä hänen täytyy tehdä valinta taisteluhäräksi kouluttamisen ja teurastamon välillä.

Ferdinand (äänenä showpainija John Cena) on todella sympaattinen härkä, jota eivät taistelut kiinnosta. Hän haluaisi mieluummin katsella ja nuuhkia kukkia, ja loikoilla ruohikolla auringonpaisteessa. Katsojan käykin heti sääliksi, kun Ferdinand joutuu takaisin muiden härkien luokse, jotka kiusasivat häntä koko hänen lapsuutensa ajan. On kiinnostavaa seurata, kun nuori härkä alkaa kokoamaan rohkeutta, jotta voisi selvitä elossa takaisin rakkaidensa luokse, jotka hyväksyvät hänet kukkia haistelevana pehmona. Ferdinand on suloinen sekä henkisesti että ulkoisesti, etenkin Colin H. Murphyn ääninäyttelemänä vasikkana.
     Lapsuudenkodissaan Casa del Torossa Ferdinand tapaa Lulu-vuohen, jota ääninäyttelee inhokkini Kate McKinnon. En voi käsittää, miten hän pystyy olemaan raivostuttavan ärsyttävä jo pelkällä äänellään?! Lulu on vähän väliä äänessä ja hänestä on tehty mahdollisimman energinen ja typerä, koska se on kai lapsien mielestä hauskaa. Vaikka hahmosta löytyy hieman sydäntäkin, kun hän osaa vihdoin olla hiljaa, on hänelle silti annettu ihan liikaa ruutuaikaa.
     Muita härkähahmoja elokuvassa ovat ylimielinen Urho (Bobby Cannavale), joka ei pidä Ferdinandista yhtään; laiha Luikki (Anthony Anderson), joka on nopea, muttei mikään taistelija; Hottis (Peyton Manning), joka kuvittelee olevansa taitava, mutta joka kärsii voimakkaasta ramppikuumeesta; skotlantilainen Angus (Doctor Who -sarjasta, 2005-, tuttu David "kymmenes Tohtori" Tennant), joka ei näe otsatukkansa takaa mitään; sekä suuri Masi (Tim Nordquist), joka käyttäytyy kuin mikäkin Frankensteinin hirviö. Härkähahmoista on tehty mainiosti erilaiset ja muistettavat. Angus ja Masi ovat aika yksiulotteisia tapauksia, mutta Urholle, Luikille ja Hottikselle on annettu hyvin erilaisia puolia.
     Ihmishahmoja leffassa taas ovat Ferdinandia rakastava pieni tyttö Nina (Lily Day) ja hänen isänsä Juan (muusikko Juanes), Casa del Toron omistaja Moreno (Raúl Esparza) ja matadori eli härkätaistelija Kingi (Miguel Ángel Silvestre), joka saapuu Casa del Toroon valitsemaan itselleen vastuksen. Urho-härän tavoin matadori Kingi vaikuttaa todella ylimieliseltä tyypiltä, jolloin toivoo kaksikon tekevän toisistaan selvää areenalla. Moreno ja Juan-isä jäävät pahasti taustalle, kuten jää harmillisesti myös Nina, joka on Ferdinandin tavoin sympaattinen hahmo. Ottaen huomioon, kuinka paljon Ferdinand ja Nina kaipaavat toisiaan, Ninaa olisi pitänyt näyttää enemmän.
     Härkien (ja vuohen) lisäksi elokuvassa nähdään muitakin eläimiä, kuten siilikolmikko Eka (Gina Rodriguez), Toka (Daveed Diggs) ja Nelkku (Gabriel Iglesias), joista on välillä hyötyä, mutta jotka jäävät aika unohdettaviksi; hevoskolmikko Hans (Flula Borg), Klaus (Boris Kodjoe) ja Kreetta (Sally Phillips), jotka muuttavat ylimielisyytensä hauskuudeksi; sekä Ninan ja Juanin koira Paco (Jerrod Carmichael), jonka olemassa olon ehtii unohtaa, kun häntä ei näe pitkään aikaan alun jälkeen.

Nimikkohahmonsa tavoin itse Ferdinand-elokuva on suloinen ja sympaattinen. Katsoja on heti pienen Ferdinandin puolella, kun hän saapuu tarinaan ja katsojana pysyy hänen puolellaan loppuun asti, jossa hän on selkeästi isompi kuin muut härät. Ferdinandin kokohan on tehty tietysti huumorin vuoksi, sillä suuren härän ei uskoisi nuuhkivan kukkia ja ihailevan kaunista luontoa. Ei se siis mitenkään erityisen hauskaa ole, mutta on se huvittava idea. Elokuva ei muutenkaan ole kovin hauska, mikä on mielestäni harmillista. Ei sen toisaalta tarvitsisi olla hauska - pelkkä suloinen tarina riittäisi, mutta kun leffa sisältää useita juttuja, jotka on tarkoitettu vitseiksi, huumorin kehnous jää häiritsemään. Lapsia Lulu-vuohen sekoilut saattavat naurattaa, mutta aikuisille ne ovat aika myötähäpeällistä seurattavaa. Suurimman myötähäpeän aiheuttaa kuitenkin irrallinen tanssikohtaus, jossa nähdään mm. däbbääviä hevosia ja twerkkaavia härkiä. Muuten hölmöt hevoset onnistuvat tarjoamaan parit makeat naurut, mutta tanssimisen olisi voinut jättää poistettuihin kohtauksiin. Hauskinta filmissä olivat mielestäni kylän nunnat, joiden tarjoamia vitsejä lapset eivät välttämättä ymmärrä. Myhäilin myös pienille yksityiskohdille, joita elokuva sisältää ja kauhistelin, kun ensimmäistä kertaa näytetään, kun härkä viedään kohti teurastamoa.

Ferdinand ei ole kovin ihmeellinen teos, mutta se on oiva satu koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Se ei tarjoa vanhemmille ihan samanlaisia syvällisyyksiä ja aikuisteemoja kuten useat Pixar-animaatiot, mutta se ei ole myöskään liian lapsellinen filmi, jotta aikuisetkin voivat nauttia siitä. Leffan syvällisyydet syntyvät siitä teemasta, että jokaisen pitäisi kuunnella omaa sydäntään ja tehdä sitä mitä itse haluaa, eikä vain kuunnella, mitä muut haluavat sinun tekevän. Aikuiset huomaavat tarinasta myös synkkiä totuuksia siitä, kuinka härkiä kohdellaan. On traaginen hetki, kun tajuaa, ettei härkien unelma päästä areenalle olisikaan sellainen tähtihetki kuin he uskovat. Harmi vain, että noin puolessa välissä elokuva alkaa laahaamaan, jolloin katsojana toivoisi tarinan etenevän nopeasti johonkin suuntaan. Elokuvalla on kestoa tunti ja kolme varttia, ja siitä saisi helposti leikattua minuutteja pois. Puolentoista tunnin teoksena Ferdinand olisi tiiviimpi ja viihdyttävämpi paketti. Mukaan on kuitenkin saatu mukavaa seikkailuhenkeä, pari ihan jännittävääkin hetkeä, sekä pientä liikuttavuutta, jolloin leffan katsoisi mielellään uudestaankin.

Vaikka eläinhahmot ovat aika kulmikkaasti suunniteltuja ja ihmisille on päätetty pistää jättimäiset nenät, on Ferdinand tyylikkäästi animoitu elokuva. Taustat ovat kauniita ja pidän äärimmäisen paljon siitä, kuinka värikäs leffa on. Laajoista kuvista on kiinnostavaa tutkia kaikenlaisia yksityiskohtia. Elokuvan ohjauksesta vastaa Carlos Saldanha, joka on aiemmin ohjannut Blue Sky -yhtiölle mm. kolme ensimmäistä Ice Agea (2002-2009) ja molemmat Rio-animaatiot (2011-2014). Tässä Saldanha osoittaa, etteivät hänen taitonsa kadonneetkaan Ice Age 3: Dinosaurusten ajan (Ice Age: Dawn of the Dinosaurs - 2009) jälkeen, minkä lisäksi Ferdinand on osoitus myös siitä, että koko yhtiöllä saattaakin olla positiivinen tulevaisuus tiedossa. En nimittäin erityisemmin välitä Riosta (2011), enkä varsinkaan Rio 2:sta (2014) tai fantasialeffa Salaisesta valtakunnasta (Epic - 2013). Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie - 2015) on kyllä todella mainio, mutta muuten en ole pitänyt Blue Skyn muista leffoista kuin Ice Ageista ja senkin sarjan uusin osa, Ice Age 5: Törmäyskurssilla (Ice Age: Collision Course - 2016) oli pieni pettymys. Äänimaailma Ferdinandissa on todella oivallinen ja yllättävää kyllä, John Powell on saanut sävellettyä mainiota musiikkia, joka luo hienosti espanjalaista henkeä elokuvaan.

Yhteenveto: Ferdinand on sympaattinen animaatioseikkailu koko perheelle. Se nostaa usein hymyn huulille, muttei valitettavasti saa oikeasti nauramaan. Lapset saattavat kokea riemua ylienergisestä Lulu-vuohesta, mutta itse pidin hahmoa vain rasittavana. Päähahmo Ferdinand on kuitenkin mainio tapaus, jolle ei haluaisi nähdä mitään pahaa tapahtuvan, sillä hahmo itse ei halua mitään pahaa kenellekään. Siinä missä lapsille on tarjolla suloisia hetkiä ja pöhköilyä, aikuiset saavat hämmästellä, kuinka yllättävän karuja teemoja elokuvaan on saatu mukaan. Noin puolessa välissä leffa muuttuu hieman pitkäveteiseksi, mutta muuten se onnistuu viihdyttämään hyvin. Visuaalisesti filmi näyttää hienolta ja se on ihanan värikäs. John Powellin musiikit tuovat erinomaisen lisänsä leffan espanjalaisympäristöön. Kokonaisuudessaan Ferdinand ei ole mitä ihmeellisin elokuva, mutta se on juuri sopiva satuhetki koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Tietyt karuudet eivät täysin sovi pienimmille lapsille, mutta kyllä leffan voi katsoa ihan sujuvasti jo ennen ala-asteen aloitusta. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten sitä ennen ei kannata poistua teatterista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.foxmovies.com
Ferdinand, 2017, Blue Sky Studios, Twentieth Century Fox Animation, Davis Entertainment

Arvostelu: Deepwater Horizon (2016)

DEEPWATER HORIZON (2016)

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, Kurt Russell, Gina Rodriguez, John Malkovich, Brad Leland, Dylan O'Brien ja Kate Hudson
Genre: jännitys, draama
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

En muista lukeneeni tai kuulleeni Deepwater Horizonin tapahtumista vuonna 2010, kun Yhdysvaltain suurin öljyonnettomuus tapahtui. Muistan hämärästi, että olisin kuullut öljyn leviämisestä mereen, mutten muista, tiesinkö tapahtuneen johtuvan öljynporauslautalla käyneestä onnettomuudesta. Yhdysvaltoja tilanne tietenkin kosketti suuresti ja tottakai siitä täytyi Hollywoodissa saada elokuva aikaiseksi. Usein kun kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, niin pitäisi tarkkaan miettiä, miksi tästä tapahtumasta täytyisi tehdä elokuva? Deepwater Horizonin kohdalla tämä on ymmärrettävää, sillä jo pelkästään fiktiivinen öljynporauslauttatapaturma voisi helposti kerätä katsojia, varsinkin kun pääosassa on Mark Wahlberg. Kun kyseessä on vielä tositarina, niin leffa saa heti omanlaistaan lisäsyvyyttä. En erityisemmin odottanut elokuvalta paljoa, mutta halusin silti nähdä sen ja toivoin, että se olisi onnistuneempi tekele oikeasti tapahtuneesta vaaratilanteesta kuin esimerkiksi aika lattea Everest (2015).

Työmiehet joutuvat hengenvaaraan, kun painetesti Deepwater Horizon -öljynporauslautalla menee pahasti pieleen.

Elokuvan pääosassa nähdään tosiaan Mark Wahlberg, joka näyttelee lautalla töissä olevaa Mike Williamsia. Elokuvasta ei oikeastaan täysin käy selväksi, miksi siinä seurataan juuri Miken osuutta elokuvassa, mutta kun hahmo sekä hänen näyttelijänsä toimivat erinomaisesti, niin miksi pitäisi valittaa? Wahlberg oli joskus mielestäni aika rasittava tyyppi, mutta olen vuosien varrella alkanut tottua häneen. Nykyään hän on mielestäni ihan kelpo näyttelijä, vaikka aikamoisia pohjanoteerauksiakin hän on päässyt tekemään (köh Max Payne, 2008 köh). Tämän pääosaan hän on oiva valinta ja tuntuu uskottavalta roolissaan. Williamsin vaimona, Feliciana nähdään Kate Hudson ja heidän tyttärenään Stella Allen, jotka eivät erityisemmin pääse tekemään paljoa elokuvassa. Kumpikin esiintyy alussa yhdessä Wahlbergin kanssa, mutta myöhemmin Hudson on ruudulla vain näyttääkseen huolestuneelta miehensä puolesta.
     Kurt Russell esittää lautalla johdossa olevaa herra Jimmy Harrellia ja suoriutuu roolistaan mainiosti. Russellin uskoo helposti auktoriteettihahmoksi, etenkin kun näkee, kuinka muut hahmot käyttäytyvät hänen ollessa läsnä. Syy voi johtua myös siitä, että muut näyttelijät oikeasti kunnioittivat veteraaninäyttelijää ja heistä oli hienoa olla samassa tilassa Russellin kanssa.
     Työtiimistä löytyvät myös Gina Rodriguezin esittämä Andrea Fleytas, sekä Dylan O'Brienin näyttelemä Caleb Holloway. Fleytas vaikuttaa alkupuolella aika kovalta mimmiltä, mutta hänen mukanaolonsa muuttuu kaiken aikaa vain vähäisemmäksi, mikä oli mielestäni sääli, sillä Rodriguez veti rooliaan toimivasti. Hahmoa ei ole kirjoitettu uusavuttomaksi, vaan tuntuu parissa kohtaa äijemmältä kuin muut työmiehet. Dylan O'Brien tuli minulle tutuksi The Maze Runnerista (2014) ja pakko sanoa, että tässä hänen esiintymisensä tuntuu paljon luontevammalta kuin kyseisessä seikkailupätkässä. Koska Calebin naama on koko elokuvan ajan lian peitossa, minun oli aluksi vaikea tunnistaa näyttelijä.
     Deepwater Horizonilla toimii kaksi mulkvistia, Vidrine ja Kaluza, jotka miettivät vain rahaa ja ovatkin yksi syy, miksi lautalle lopulta käy huonosti. Vidrinenä nähdään legendaarinen John Malkovich, joka on erinomainen - vaikkakin koko elokuvan ajan toivoisi, että öjynporauslautta sortuisi hänen niskaansa - ja Kaluzana Brad Leland, joka on sekä hahmona että näyttelijänä selkeästi Malkovichin varjossa jokaisessa kohtauksessa.
     Öljynporauslautalla työskentelee myös paljon muitakin, mutta he ovat erittäin pienissä rooleissa ja vain muutamalle edes annetaan nimi. Alkupuolella monet työmiehistä vaikuttavat aika ärsyttäviltä, mutta siihen onneksi tottuu nopeasti ja hahmoista välittää edes jotenkin, vaikkei tietäisikään heidän nimiään.

Elokuvan alkupuolella esitellään päähenkilöt ja avataan Miken ja Andrean taustoja. Miken työnkuva esitetään toimivalla tavalla, kun hänen tyttärensä aikoo pitää koulussa esitelmän isänsä työstä ja lukee tekstinsä vanhemmilleen, sekä havainnollistaa öljynporauslautan toiminnan limutölkillä. Etenkin alussa nähdään ruudulla myös paljon tekstejä, jotka selittävät, missä Deepwater Horizon sijaitsee, mitä se tekee, sekä että miten ja millä öljyn etsintä tapahtuu. Välillä nähdään uhkaavia kuvia merenpohjasta, jotka näyttävät katsojille, että minä hetkenä hyvänsä voi käydä ikävästi. Onnettomuuden alkamista joutuu kuitenkin odottamaan lähestulkoon tunnin verran, mikä ei toisaalta edes haittaa, sillä kun aluksi ärsyttäviltä vaikuttaviin työmiehiin tottuu, niin huomaa kuinka nokkelasti heitä on käytetty elokuvassa. Paikoitellen elokuva tuntuu dokumentaariselta, etenkin kun nähdään lyhyitä pätkiä, joissa työmiehet käyvät yllättävän uskottavaa small talkia keskenään omista elämistään. Nopeasti kuultavat repliikit osoittavat hieman, että kyseessä on todellisia ihmisiä, eikä vain mahdollisia uhreja. Tämän takia alkupuoli tuntuu kulkevan nopealla temmolla.

Kun tapahtumat vihdoin kunnolla alkavat, niin alun "ihan toimiva" -meininki muuttuu yllättävänkin jännittäväksi. Juuri kun Deepwater Horizon saa jälleen yhden turvallisuuspalkinnon, alkaa mutaa sun muuta mömmöä suihkuta paineella kannelle. Kaasu leviää ilmastointiin ja jättimäiset koneistot räjähtävät. Yhtäkkiä koko lautta on liekeissä. Vaikka alku jo paljastaa, miten lopulta käy, niin elokuva on silti jännittävä ja hieman koskettavakin. Elokuva ei onneksi yritä olla ylidramaattinen tai liian eeppinen, vaikka onkin näyttävä ja toimii sujuvasti juuri näin. Ainoa, mikä hieman sai minut pois tunnelmasta, oli hidastettu kuva, jossa yksi työmies kääntyy katsomaan palavaa lauttaa ja keskellä ruutua näkyy Yhdysvaltojen lippu heilumassa, muistuttaen katsojia, kuinka isänmaallinen paikka Hollywood onkaan. Deepwater Horizon tietysti alkaa isolla "Perustuu tositapahtumiin" -tekstillä, mikä sai minut hieman pyörittelemään silmiäni, mutta yritin antaa kliseen mennä ohi pelkällä olankohautuksella. Elokuvasta näkee selkeästi, miksi juuri tämä tarina on haluttu kertoa ja itse halusin tietää lisää aiheesta heti, kun pääsin kotiin. Hieman pelkäsin, että loppu lässähtäisi samalla tavalla kuin Everestissä, mutta olin huojentunut, että elokuva kantoi lopputeksteihin asti mainiosti.

Deepwater Horizonin on ohjannut Peter Berg, joka on aiemmin toiminut Wahlbergin ohjaajana elokuvassa The Lone Survivor (2013). Hän on selkeästi osannut pitää homman kasassa ja toiminut hyvin näyttelijöiden kanssa. Kuvaus on vähän siinä ja siinä, sillä monet kuvat ovat todella vaikuttavia, mutta käsivarakuva heiluu aivan liikaa ja muutamassa kohdassa kamera lähtee kääntymään juuri ennen kuin tulee leikkaus, mistä taas voi syyttää hätäisempää leikkausta. Näitä ja paria hyppäävää leikkausta lukuunottamatta editointi on sujuvaa. Tehosteet ovat useasti näyttäviä, mutta muutamat kohdat näyttävät hieman liian digitaalisesti tehdyiltä. Onneksi suurimmaksi osaksi visuaaliset efektit vaikuttavat katsojan. Ääniefektit ovat myös mainiosti suunniteltuja ja on pakko mainita loistava maskeeraus. Tyylikkäästi toteutetut haavat ja ruhjeet näyttävät erittäin uskottavilta. Aluksi hieman apaattiselta vaikuttava musiikki muuttuu onneksi loppua kohden paremmaksi.

Yhteenveto: Deepwater Horizon on mainio ja jännittävä tositapahtumiin perustuva katastrofileffa. Mark Wahlberg toimii erinomaisesti pääosassa ja sivurooleista esille nousevat parhaiten Kurt Russell ja John Malkovich. Gina Rodriguezille olisin toivonut enemmän tekemistä, mutta jos oikeat tapahtumat menivät niin kuin tässä nähdään, niin miksi lähteä muuttelemaan? Oli hienoa, että nimettömille sivuhahmoillekin oli annettu hieman lisäsisältöä dialogilla. Loppupuoli on vaikuttavaa katseltavaa, vaikka välillä digitehosteet eivät täysin vakuuta. Jos elokuva kiinnostaa, niin suosittelen sen katsomista. Se ei ole mitenkään erityisen hieno, mutta sellaisenaan toimii oikein hyvin. Jos ei tiedä, että elokuvan asiat tapahtuivat todella, niin siitä voi helposti nauttia popcornviihteenä, sillä siinä on toimivasti jännitystä ja räjähdyksiä. Deepwater Horizon pääsee helposti kilpailemaan vuoden parhaan tositapahtumiin perustuvan elokuvan tittelistä. Lopputekstien aikana nähdään kuvat lautalla menehtyneistä henkilöistä, sekä tietoa öljyvuodon vaikutuksesta.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Deepwater Horizon, 2016, Closest to the Hole Productions, Di Bonaventura Pictures, Imagenation Aby Dhabi FZ, Leverage Entertainment, Lionsgate, Participant Media, Summit Entertainment