Arvostelu: Poor Things (2023)

POOR THINGS

Ohjaus: Yorgos Lanthimos

Pääosissa: Emma Stone, Mark Ruffalo, Willem Dafoe, Ramy Youssef, Vicki Pepperdine, Jerrod Carmichael, Hanna Schygulla, Kathryn Hunter, Suzy Bemba, Margaret Qualley ja Christopher Abbott 

Genre: komedia, fantasia

Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 16

Poor Things perustuu Alasdair Grayn samannimiseen kirjaan vuodelta 1992. Yli viisitoista vuotta myöhemmin kreikkalainen elokuvantekijä Yorgos Lanthimos innostui kirjasta valtavasti ja tapasi Grayn puhuakseen tämän kanssa mahdollisesta elokuvasovituksesta. Gray suostui ja elokuvan suunnittelu käynnistyi. Lanthimos päätyi kuitenkin muihin projekteihin, mutta Poor Things pysyi hänen mielessään kaiken aikaa. Tehdessään elokuvaansa The Favouritea (2018), hän keskusteli näyttelijä Emma Stonen kanssa Grayn kirjasta ja Stone innostui ideasta. Kun The Favourite voitti palkintoja ja menestyi hyvin, Lanthimos koki vihdoin pystyvänsä tekemään kirjasta sen ansaitseman adaptaation. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja lopulta Poor Things sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2023. Nyt elokuva saapuu myös Suomeen ja itse odotin sen näkemistä innolla. Olin pitänyt todella paljon Lanthamosin edellisistä englanninkielisistä elokuvista, The Lobsterista (2015), The Killing of a Sacred Deeristä (2017) ja The Favouritesta, ja halusin nähdä, mitä hänen kummallinen mielensä seuraavaksi tuottaisi. Olinkin iloinen, kun pääsin näkemään Poor Thingsin ennakkoon jo ennen joulua Finnkinon After Work -näytöksessä.

Erikoisen tiedemiehen, Godwin Baxterin uusin luomus on aikuisen naisen kehon omaava Bella, jonka aivot ovat kuitenkin vauvan tasolla. Kasvaessaan Bella päättää karata ja tutkia maailmaa, sekä itseään.

Jo useamman fantastisen roolisuorituksen tarjonnut Emma Stone tekee kenties parasta työtään Poor Thingsissä. Stone näyttelee Bella Baxteria, tieteellistä koetta, joka on kuin taapero aikuisen naisen kehossa. Stone heittäytyy sellaisella vimmalla roolinsa vietäväksi, ettei katsojana voi muuta kuin ihailla ja hämmästellä. Hän tulkitsee upeasti hahmoaan, joka esitellään kehitykseltään vauvan tasolla olevana. Aluksi Bella ei osaa puhua tai lukea, hädin tuskin edes kävelläkään. Kaikki eleet, äännähdykset ja muut Stone on omaksunut todella taidokkaasti pieniltä lapsilta ja onkin huvittavaa kuin myös kummallista katsoa, kun aikuiselta naiselta näyttävä Bella sylkee ruoan takaisin lautaselle dramaattisesti, jos ei pidä siitä tai vetää ehdat itkupotkuraivarit lattialla, jos ei saa tahtoaan läpi. Elokuvan edetessä Bella kehittyy ja Stone vain jatkaa vaikutusten tekemistä. Hahmo on heti pidettävä ja Bellan matkaa ryhtyy seuraamaan mielellään.

     Sivurooleissa taas nähdään muun muassa Willem Dafoe Bellan luoneena tiedemiehenä Godwin "Jumala" Baxterina, Ramy Youssef tämän assistenttina Max McCandlesina ja Vicki Pepperdine tämän kodinhoitajana, rouva Priminä, Mark Ruffalo lakimies Duncan Wedderburnina, sekä Hanna Schygulla, Jerrod Carmichael, Kathryn Hunter ja Suzy Bemba Bellan karkumatkalla kohtaamina vekkuleina persoonina. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Sivurooleista kirkkaimmat tähdet ovat vähemmän yllättäen Dafoe, joka on nappivalinta eksentrisen ja epämuodostuneen tiedemiehen rooliin, sekä Ruffalo, joka irrottelee todella hauskasti naistenmiehenä, oltuaan vuosikymmenen jumissa Bruce Bannerin, eli Hulkin roolissa Marvelin elokuvissa.

En ole nähnyt Yorgos Lanthimosin kreikkalaisia elokuvia, ainoastaan hänen englanninkieliset elokuvansa The Lobsterin, The Killing of a Sacred Deerin, The Favouriten ja nyt Poor Thingsin. Vaikka pidin jo kolmesta aiemmasta todella paljon, täytyy minun sanoa, että Poor Things on parasta työtä, mitä olen Lanthimokselta tähän mennessä nähnyt. Kyseessä on aivan fantastinen ja häkellyttävän mielikuvituksellinen aikuisten satuelokuva ja suorastaan hulvattoman hauska mustan huumorin komedia. Elokuvan aikana pääsee nauramaan vähän väliä, oli kyse sitten kierosta huumorintajusta tai absurdiuden tulvasta, joka virtaa läpi leffan. Juuri kun luulit nähneesi kaiken, elokuva vetäisee taas kerran maton jalkojesi alta ja yllättää ratkaisuillaan ja keksinnöillään. Ihan jokaiseen makuun elokuva ei todellakaan sovi, mutta jos olet nauttinut Lanthimoksen aiemmista filmeistä, Poor Things tarjoaa varsinaista herkkua.

Elokuvasta löytyy myös vahva tarina. Klassikkohirviöistä tykkäävänä koin kertomuksen viittaukset Mary Shelleyn Frankensteiniin ilahduttavina, Bellan ollessa hieman vastaavanlainen kokeilu tohtori Baxterilta. Kun Bella lähtee matkalleen, on erittäin kiehtovaa ryhtyä seuraamaan tapahtumia. Bella kokee hurjan kehityskaaren elokuvan aikana ja katsojana pääseekin tutkimaan monenlaisia asioita täysin naiivein silmin. Matkan varrelta löytyy hyvää kummastelua muun muassa naisten roolista yhteiskunnassa, sekä nasevaa satiiria esimerkiksi valtaapitävistä miehistä. Ja seksiä, paljon seksiä. Bellan kasvutarinaan kuuluu seksuaalinen herääminen, eikä tätä puolta piilotella lainkaan. Ihmisluontoa, sekä kaikkien paikkoja yhteiskunnassa pohditaan ja kyseenalaistetaan ansiokkaasti läpi leffan.

Elokuvan tunnelma on erinomaisesti luotu ja kaikessa outoudessaankin sen maailma lumoaa mukaansa täysin. Kohtaus toisensa perään en voinut kuin ihastella steampunk-henkistä maailmaa, joka on luotu upein lavastein ja tehostein. Lavastuksesta löytyy paljon teatterimaisuutta ja välillä näyttäisikin siltä, että elokuva olisi kuvattu teatterin lavalla. En kuitenkaan sano tätä millään lailla negatiivisessa mielessä - tyylikeino nimenomaan luo leffalle niin omaperäisen ilmeen. Värikäs taivas on ajoittain jopa psykedeelinen ilmestys, vain vahvistaen tiettyä aikuisten satumaisuutta. Tämä kaikki avautuu pitkän mustavalkoisen alun jälkeen kuin merkiksi Bellan maailmankuvan laajenemisesta.

Poor Things on muutenkin visuaalisesti ja teknisiltä ansioiltaan vaikuttava. Se on todella tyylikkäästi kuvattu, vaikka aluksi saattaakin kestää hetki tottua vähän väliä käytettävään, pyöristävään kalansilmälinssiin. Tällä kuitenkin korostetaan valtavan maailman laajenemista Bellan silmin katsottuna, minkä lisäksi se saa osan kohtauksista näyttämään siltä kuin ne olisi kuvattu ovisilmän läpi, viittauksena Bellan kokemaan valvontaan ja kontrolliin. Erikoistehosteet ovat onnistuneet, etenkin tohtori Baxterin erilaiset eläinyhdistelmät. Baxterin rujo maskeeraus taas on palkinnon arvoinen suoritus. Äänimaailmakin on tasokkaasti rakennettu Jerskin Fendrixin kummia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Poor Things, 2023, Searchlight Pictures, Film4, Element Pictures, TSG Entertainment

Arvostelu: Ferdinand (2017)

FERDINAND

Ohjaus: Carlos Saldanha
Pääosissa: John Cena, Kate McKinnon, Lily Day, Bobby Cannavale, Anthony Anderson, Peyton Manning, David Tennant, Gina Rodriguez, Daveed Diggs, Gabriel Iglesias, Tim Nordquist, Miguel Ángel Silvestre, Juanes, Flula Borg, Boris Kodjoe, Sally Phillips, Raúl Esparza ja Jerrod Carmichael
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Ferdinand perustuu kirjailija Munro Leafin ja kuvittaja Robert Lawsonin lastenkirjaan "The Story of Ferdinand" (1936). Ferdinand-härkä on vuosien varrella esiintynyt elokuvissa pienissä rooleissa, mutta vasta nyt hahmosta on tehty oma leffansa. Vuonna 2011 20th Century Fox osti kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään siitä animaatiota Blue Skyn kanssa. Alunperin leffan oli tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2017, mutta sen tuotanto viivästyi hieman ja ensi-ilta siirrettiin joulukuulle. Ferdinand sai aika positiiviset arviot, muttei mitään erityisempää ylistystä. Se oli ehdolla mm. kahdesta Golden Globe -palkinnosta (paras animaatioelokuva ja paras alkuperäislaulu), muttei voittanut kumpaakaan. Itse en käynyt katsomassa Ferdinandia, kun sille järjestettiin lehdistönäytös, sillä se oli suomeksi dubattu ja haluan nähdä aina kaikki filmit alkuperäiskielellä. Ajattelin odottaa siihen, että elokuva ilmestyy vuokrattavaksi, mutta tammikuun lopulla päätinkin toisin. Olin ostanut useita Finnkinon sarjalippuja joulukuussa, koska minun oli tarkoitus mennä armeijaan tammikuussa, enkä sen takia pääsisi lehdistönäytöksiin. Noh, se armeija meni miten meni, joten huomasin jälleen istuvani presseissä, kasa lippuja vailla käyttöä. Niinpä kun eräänä iltana tuumin, mitä tekisin seuraavana päivänä, mieleeni juolahti, etten ole vielä nähnyt Ferdinandia. Varasin heti liput ja seuraavana aamuna istuin Kinopalatsin salissa, odottamassa elokuvan alkamista. Hauskinta oli, ettei näytöksessä ollut ketään muuta, joten sain nauttia filmistä yksin.

Lempeän Ferdinand-härän mokatessa pahasti, hänet viedään takaisin kurjaan lapsuudenkotiinsa. Siellä hänen täytyy tehdä valinta taisteluhäräksi kouluttamisen ja teurastamon välillä.

Ferdinand (äänenä showpainija John Cena) on todella sympaattinen härkä, jota eivät taistelut kiinnosta. Hän haluaisi mieluummin katsella ja nuuhkia kukkia, ja loikoilla ruohikolla auringonpaisteessa. Katsojan käykin heti sääliksi, kun Ferdinand joutuu takaisin muiden härkien luokse, jotka kiusasivat häntä koko hänen lapsuutensa ajan. On kiinnostavaa seurata, kun nuori härkä alkaa kokoamaan rohkeutta, jotta voisi selvitä elossa takaisin rakkaidensa luokse, jotka hyväksyvät hänet kukkia haistelevana pehmona. Ferdinand on suloinen sekä henkisesti että ulkoisesti, etenkin Colin H. Murphyn ääninäyttelemänä vasikkana.
     Lapsuudenkodissaan Casa del Torossa Ferdinand tapaa Lulu-vuohen, jota ääninäyttelee inhokkini Kate McKinnon. En voi käsittää, miten hän pystyy olemaan raivostuttavan ärsyttävä jo pelkällä äänellään?! Lulu on vähän väliä äänessä ja hänestä on tehty mahdollisimman energinen ja typerä, koska se on kai lapsien mielestä hauskaa. Vaikka hahmosta löytyy hieman sydäntäkin, kun hän osaa vihdoin olla hiljaa, on hänelle silti annettu ihan liikaa ruutuaikaa.
     Muita härkähahmoja elokuvassa ovat ylimielinen Urho (Bobby Cannavale), joka ei pidä Ferdinandista yhtään; laiha Luikki (Anthony Anderson), joka on nopea, muttei mikään taistelija; Hottis (Peyton Manning), joka kuvittelee olevansa taitava, mutta joka kärsii voimakkaasta ramppikuumeesta; skotlantilainen Angus (Doctor Who -sarjasta, 2005-, tuttu David "kymmenes Tohtori" Tennant), joka ei näe otsatukkansa takaa mitään; sekä suuri Masi (Tim Nordquist), joka käyttäytyy kuin mikäkin Frankensteinin hirviö. Härkähahmoista on tehty mainiosti erilaiset ja muistettavat. Angus ja Masi ovat aika yksiulotteisia tapauksia, mutta Urholle, Luikille ja Hottikselle on annettu hyvin erilaisia puolia.
     Ihmishahmoja leffassa taas ovat Ferdinandia rakastava pieni tyttö Nina (Lily Day) ja hänen isänsä Juan (muusikko Juanes), Casa del Toron omistaja Moreno (Raúl Esparza) ja matadori eli härkätaistelija Kingi (Miguel Ángel Silvestre), joka saapuu Casa del Toroon valitsemaan itselleen vastuksen. Urho-härän tavoin matadori Kingi vaikuttaa todella ylimieliseltä tyypiltä, jolloin toivoo kaksikon tekevän toisistaan selvää areenalla. Moreno ja Juan-isä jäävät pahasti taustalle, kuten jää harmillisesti myös Nina, joka on Ferdinandin tavoin sympaattinen hahmo. Ottaen huomioon, kuinka paljon Ferdinand ja Nina kaipaavat toisiaan, Ninaa olisi pitänyt näyttää enemmän.
     Härkien (ja vuohen) lisäksi elokuvassa nähdään muitakin eläimiä, kuten siilikolmikko Eka (Gina Rodriguez), Toka (Daveed Diggs) ja Nelkku (Gabriel Iglesias), joista on välillä hyötyä, mutta jotka jäävät aika unohdettaviksi; hevoskolmikko Hans (Flula Borg), Klaus (Boris Kodjoe) ja Kreetta (Sally Phillips), jotka muuttavat ylimielisyytensä hauskuudeksi; sekä Ninan ja Juanin koira Paco (Jerrod Carmichael), jonka olemassa olon ehtii unohtaa, kun häntä ei näe pitkään aikaan alun jälkeen.

Nimikkohahmonsa tavoin itse Ferdinand-elokuva on suloinen ja sympaattinen. Katsoja on heti pienen Ferdinandin puolella, kun hän saapuu tarinaan ja katsojana pysyy hänen puolellaan loppuun asti, jossa hän on selkeästi isompi kuin muut härät. Ferdinandin kokohan on tehty tietysti huumorin vuoksi, sillä suuren härän ei uskoisi nuuhkivan kukkia ja ihailevan kaunista luontoa. Ei se siis mitenkään erityisen hauskaa ole, mutta on se huvittava idea. Elokuva ei muutenkaan ole kovin hauska, mikä on mielestäni harmillista. Ei sen toisaalta tarvitsisi olla hauska - pelkkä suloinen tarina riittäisi, mutta kun leffa sisältää useita juttuja, jotka on tarkoitettu vitseiksi, huumorin kehnous jää häiritsemään. Lapsia Lulu-vuohen sekoilut saattavat naurattaa, mutta aikuisille ne ovat aika myötähäpeällistä seurattavaa. Suurimman myötähäpeän aiheuttaa kuitenkin irrallinen tanssikohtaus, jossa nähdään mm. däbbääviä hevosia ja twerkkaavia härkiä. Muuten hölmöt hevoset onnistuvat tarjoamaan parit makeat naurut, mutta tanssimisen olisi voinut jättää poistettuihin kohtauksiin. Hauskinta filmissä olivat mielestäni kylän nunnat, joiden tarjoamia vitsejä lapset eivät välttämättä ymmärrä. Myhäilin myös pienille yksityiskohdille, joita elokuva sisältää ja kauhistelin, kun ensimmäistä kertaa näytetään, kun härkä viedään kohti teurastamoa.

Ferdinand ei ole kovin ihmeellinen teos, mutta se on oiva satu koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Se ei tarjoa vanhemmille ihan samanlaisia syvällisyyksiä ja aikuisteemoja kuten useat Pixar-animaatiot, mutta se ei ole myöskään liian lapsellinen filmi, jotta aikuisetkin voivat nauttia siitä. Leffan syvällisyydet syntyvät siitä teemasta, että jokaisen pitäisi kuunnella omaa sydäntään ja tehdä sitä mitä itse haluaa, eikä vain kuunnella, mitä muut haluavat sinun tekevän. Aikuiset huomaavat tarinasta myös synkkiä totuuksia siitä, kuinka härkiä kohdellaan. On traaginen hetki, kun tajuaa, ettei härkien unelma päästä areenalle olisikaan sellainen tähtihetki kuin he uskovat. Harmi vain, että noin puolessa välissä elokuva alkaa laahaamaan, jolloin katsojana toivoisi tarinan etenevän nopeasti johonkin suuntaan. Elokuvalla on kestoa tunti ja kolme varttia, ja siitä saisi helposti leikattua minuutteja pois. Puolentoista tunnin teoksena Ferdinand olisi tiiviimpi ja viihdyttävämpi paketti. Mukaan on kuitenkin saatu mukavaa seikkailuhenkeä, pari ihan jännittävääkin hetkeä, sekä pientä liikuttavuutta, jolloin leffan katsoisi mielellään uudestaankin.

Vaikka eläinhahmot ovat aika kulmikkaasti suunniteltuja ja ihmisille on päätetty pistää jättimäiset nenät, on Ferdinand tyylikkäästi animoitu elokuva. Taustat ovat kauniita ja pidän äärimmäisen paljon siitä, kuinka värikäs leffa on. Laajoista kuvista on kiinnostavaa tutkia kaikenlaisia yksityiskohtia. Elokuvan ohjauksesta vastaa Carlos Saldanha, joka on aiemmin ohjannut Blue Sky -yhtiölle mm. kolme ensimmäistä Ice Agea (2002-2009) ja molemmat Rio-animaatiot (2011-2014). Tässä Saldanha osoittaa, etteivät hänen taitonsa kadonneetkaan Ice Age 3: Dinosaurusten ajan (Ice Age: Dawn of the Dinosaurs - 2009) jälkeen, minkä lisäksi Ferdinand on osoitus myös siitä, että koko yhtiöllä saattaakin olla positiivinen tulevaisuus tiedossa. En nimittäin erityisemmin välitä Riosta (2011), enkä varsinkaan Rio 2:sta (2014) tai fantasialeffa Salaisesta valtakunnasta (Epic - 2013). Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie - 2015) on kyllä todella mainio, mutta muuten en ole pitänyt Blue Skyn muista leffoista kuin Ice Ageista ja senkin sarjan uusin osa, Ice Age 5: Törmäyskurssilla (Ice Age: Collision Course - 2016) oli pieni pettymys. Äänimaailma Ferdinandissa on todella oivallinen ja yllättävää kyllä, John Powell on saanut sävellettyä mainiota musiikkia, joka luo hienosti espanjalaista henkeä elokuvaan.

Yhteenveto: Ferdinand on sympaattinen animaatioseikkailu koko perheelle. Se nostaa usein hymyn huulille, muttei valitettavasti saa oikeasti nauramaan. Lapset saattavat kokea riemua ylienergisestä Lulu-vuohesta, mutta itse pidin hahmoa vain rasittavana. Päähahmo Ferdinand on kuitenkin mainio tapaus, jolle ei haluaisi nähdä mitään pahaa tapahtuvan, sillä hahmo itse ei halua mitään pahaa kenellekään. Siinä missä lapsille on tarjolla suloisia hetkiä ja pöhköilyä, aikuiset saavat hämmästellä, kuinka yllättävän karuja teemoja elokuvaan on saatu mukaan. Noin puolessa välissä leffa muuttuu hieman pitkäveteiseksi, mutta muuten se onnistuu viihdyttämään hyvin. Visuaalisesti filmi näyttää hienolta ja se on ihanan värikäs. John Powellin musiikit tuovat erinomaisen lisänsä leffan espanjalaisympäristöön. Kokonaisuudessaan Ferdinand ei ole mitä ihmeellisin elokuva, mutta se on juuri sopiva satuhetki koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Tietyt karuudet eivät täysin sovi pienimmille lapsille, mutta kyllä leffan voi katsoa ihan sujuvasti jo ennen ala-asteen aloitusta. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten sitä ennen ei kannata poistua teatterista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.foxmovies.com
Ferdinand, 2017, Blue Sky Studios, Twentieth Century Fox Animation, Davis Entertainment