Arvostelu: After We Collided (2020)

AFTER WE COLLIDED

Ohjaus: Roger Kumble
Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes Tiffin, Dylan Sprouse, Candice King, Louise Lombard, Charlie Weber, Shane Paul McGhie, Rob Estes, Karimah Westbrook, Dylan Arnold ja Selma Blair
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli todella suosittu, joten sille alettiin heti tekemään jatkoa Toddin kirjan After We Collided (2014) pohjalta. Kuvaukset lähtivät käyntiin elokuussa 2019 ja nyt After We Collided -elokuva on saapunut Suomen teattereihin. Itse lähes inhosin ensimmäistä After-leffaa, joten en todellakaan odottanut paljoa jatko-osalta. Odotukseni vain laskivat, kun kävi ilmi, ettei elokuvaa esitettäisi lehdistölle Suomessa lainkaan, mikä viestii siitä, että studio ja levittäjäkin tiesivät, että leffa haukuttaisiin lyttyyn. Meninkin katsomaan After We Collidedin heti ensi-iltapäivän ensimmäiseen aamunäytökseen ja koin oloni todella kummalliseksi, istuessani kiusallisena keskellä teinityttöjä ja keski-ikäisiä naisia, jotka olivat varmasti odottaneet filmiä kuin kuuta nousevaa.

Tessa pääsee työharjoitteluun kirjakustantamoon, mutta Hardin ei suostu jättämään häntä rauhaan. Lankeaako Tessa takaisin Hardinin pauloihin, vai onko töissä tavattu nuori Trevor parempi vaihtoehto?

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin palaavat rooleihinsa toksisina rakastavaisina, Tessana ja Hardinina. Parin suhde näyttää ikävyytensä pitkin leffaa ja jälleen katsojana haluaisi vain nähdä Tessan pakenevan mahdollisimman kauas kamalalta Hardinilta. Mutta kuten aina tällaisissa filmeissä, Hardinin oikut ja ärsyttävyydet esitetään romanttisina eleinä. Langford parantaa otettaan viime elokuvasta, mutta Fiennes Tiffin on ihan yhtä puinen pökkelö. Ainoa hetki, jolloin hän osoittaa todentuntuisia tunteita, on kun Hardin ja Tessa alkavat suudella intohimoisesti. Tosin jos rehellisiä ollaan, ei se vaadi paljoa näyttelemistä, kun vastanäyttelijänä on Langfordin kaltainen kaunotar.

Elokuvassa nähdään myös Charlie Weber kustantamon omistavana herra Vancena, Candice King tämän assistenttina Kimberlyna, Dylan Sprouse siellä työskentelevänä ja Tessasta kiinnostuvana Trevorina, Louise Lombard Hardinin äitinä, sekä edellisestä osasta vanhat tutut Rob Estes Hardinin isänä, Shane Paul McGhie Hardinin velipuolena ja Selma Blair pikaisessa roolissa Tessan äitinä. Sivunäyttelijät tekevät parhaansa, mutta heistäkin näkee välillä, että he tietävät, millaiseen tekeleeseen ovat suostuneet mukaan. Sprousen Trevor-hahmo on paikoitellen hilpeä lisäys, mutta hänkin käy ärsyttäväksi, mitä enemmän hän kiinnostuu Tessasta.

After We Collided lähtee käyntiin nopealla kertauksella edellisen elokuvan tapahtumista, mikä tuli tarpeeseen ainakin omalla kohdallani, sillä täytyy myöntää, että olin jo unohtanut suurimman osan ensimmäisestä Afterista. Siitä palataankin sitten pian samanlaisiin tunnelmiin ja kuvioihin kuin viimeksi. Tessa ja Hardin jossittelevat kaiken aikaa, pitäisikö palata yhteen vai ei. He riitelevät, sitten ikävöivät toisiaan ja harrastavat seksiä. Etenkin jälkimmäistä tapahtuu hämmentävän, jopa kiusallisen paljon leffassa. Ensimmäinen osa tuntui jo olevan Fifty Shades of Grey (2015) teineille ja tämä vain vahvistaa sitä mielikuvaa, etenkin kun tarinasta löytyy samoja kuvioita kuin Fifty Shades Darker -jatko-osasta (2017). Elokuva ei edes yritä pyrkiä kaavamaisuudesta eroon, vaan se velloo kliseissä ja ennalta-arvattavuudessa puutumiseen asti. Kai Tessan ja Hardinin rakkauskuviot jollekulle tarjoavat kiksejä, mutta itse vilkuilin kelloa useaankin otteeseen ja tuhahtelin, että miksei tämä ole edes puolessa välissä vielä. En todellakaan voi sanoa kuuluvani kohdeyleisöön, mutta toivoisin tältä edes jotain elokuvallisia ansioita.

Noh, löytyy leffasta kaksi kohtausta, joista pidin, toinen liittyen Hardinin luistelutaitoihin ja toinen junallaan leikkivään poikaan. Nämä olivat aidosti hauskat hetket. Siinä se sitten olikin. Muuten filmin katsominen kuluu aikamoiseen tuskailuun, kun tarinaan keksitään koko ajan väkisin lisää täytettä, jotta elokuva kestäisi edes tunnin ja 45 minuuttia. Tätä tunnetta vain vahvistaa se, kuinka kummallisesti tarina (tai sen tapainen) on rakennettu. Sen sijaan, että leffassa olisi monta juonikuviota, jotka kulkevat luontevasti päällekäin, elokuva käsittelee juonikuvion kerrallaan ja pakottaa aina vain uuden jutun mukaan - aivan kuin leffa koostuisi useasta televisiosarjan lyhyestä jaksosta. Ei siinäkään vielä mitään, mutta jokainen juonikuvio on tietty edellistä pöljempi ja heikompi. Loppupäässä elokuva ui jo erittäin syvissä vesissä, hädintuskin pysyen pinnalla. Huipennus yrittää järkyttää, mutta toteutus lähinnä naurattaa kehnoudellaan.

Ohjausvastuu on siirtynyt Jenny Gagelta Roger Kumblelle, joka onnistuu tekemään vielä kehnompaa työtä. Iso tekijä on toki surkea käsikirjoitus, minkä takana ovat alkuperäisen kirjan rustannut Anna Todd ja Mario Celaya. Kaksikon työstämä dialogi on kiusallisen huonoa ja tarinankerronta kenties jopa tökerömpää. Leffa on onneksi kuvattu ihan hyvin. Seksikohtausten aikana voi huomata, että Victoria's Secret on tainnut toimia elokuvan sponsorina, sillä kamera pysähtyy joka kertaa kuvaamaan mahdollisimman tarkasti Tessan pikkuhousuja, kun ne riisutaan. Tekniseltä puolelta löytyy muitakin onnistumisia esimerkiksi lavasteissa, valaisussa ja ääniefekteissä. Justin Burnettin säveltämät musiikit jäävät kuitenkin täysin taka-alalle, sillä edeltäjänsä tavoin myös After We Collidedissa tuntuu jatkuvasti jumputtavan jokin jo aiemmin olemassa oleva radiohitti.

Yhteenveto: After We Collided onnistuu olemaan vielä ensimmäistä elokuvaa surkeampi rakkausraina. Pidin ainoastaan kahdesta kohtauksesta leffassa ja muuten tuskailin läpi keston kiusallisuuden ja myötähäpeän vallassa. Tarina kulkee samaa kaavaa kuin edellinenkin osa, yrittämättä olla mitään sen enempää - aivan kuin tekijöitäkään ei kiinnostaisi. Tessan ja Hardinin suhdejossittelu käy nopeasti tylsäksi, etenkin kun se vain junnaa paikoillaan. Josephine Langford on ihan toimiva Tessana, mutta Hero Fiennes Tiffin on naurettavan pökkelömäinen Hardinina. Kaikessa kiusallisuudessaan elokuva yrittää olla muka todella tuhma ja pitkiä seksikohtauksia on hämmentävänkin paljon. Tarinankerronta on jopa nolostuttavan kömpelöä. Leffan tapa käsitellä juonikuvioita yksi kerrallaan saa elokuvan muistuttamaan parin tunnin televisiosarjaa, missä joudut kerralla katsomaan monta jaksoa peräkkäin. Draama on tunkkaista, romantiikka ällön siirappista, dialogi paikoitellen kammottavaa ja puskista revityt käänteet vielä naurettavampia kuin viime leffassa. After We Collidedia voi suositella vain ja ainoastaan niille, jotka pitivät ensimmäisestä elokuvasta ja Anna Toddin kirjoista. Heille onkin varmaan riemuvoitto, että tekijät ovat jo nyt ilmoittaneet työstävänsä kaksi jatko-osaa lisää, Toddin kirjojen After We Fell (2014) ja After Ever Happy (2015) pohjalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
After We Collided, 2020, CalMaple, Frayed Pages Entertainment

Arvostelu: After (2019)

AFTER

Ohjaus: Jenny Gage
Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes-Tiffin, Khadijha Red Thunder, Shane Paul McGhie, Selma Blair, Dylan Arnold, Inanna Sarkis, Pia Mia, Samuel Larsen, Swen Temmel ja Peter Gallagher
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

After perustuu Anna Toddin kirjaan "After - Törmäyksen jälkeen" ("After") vuodelta 2014. Alunperin kirja oli Toddin kirjoittama fanifantasia One Direction -poikabändin jäsenistä, minkä hän julkaisi Wattpad-sivustolla. Kuitenkin kun Todd teki sopimuksen kustantajan kanssa ja pystyi julkaisemaan tekstinsä kunnon kirjana, hän vaihtoi yhtyeen jäsenten nimet. Kirja oli taloudellinen hitti, mutta sitä ja Toddin kirjoitustyyliä kritisoitiin paljon. Vuonna 2014 Paramount Pictures hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia. Susan McMartin alkoi kirjoittamaan käsikirjoitusta, mutta kun oikeudet päätyivätkin vuonna 2017 CalMaple Medialle ja Offspring Entertainmentilla, hän jätti projektin ja tilalle palkattiin Tamara Chestna. Alunperin päärooleihin valittiin Julia Goldani Telles ja Hero Fiennes-Tiffin, mutta Telles joutui jättämään elokuvan aikataulusyistä ja hänen tilalle valittiin Josephine Langford. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2018 ja lopulta After sai ensi-iltansa tänä keväänä. Kirjan tavoin elokuvakin oli rahallinen menestys, mutta kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Itse en käynyt katsomassa leffaa, kun se ilmestyi teattereihin, sillä en päässyt lehdistönäytökseen. Katsoinkin Afterin vasta, kun se saapui elokuvapalvelu Blockbusterin valikoimaan.

Collegen aloittava kiltti tyttö Tessa Young tapaa tummiin pukeutuneen ja muka-mysteerisen Hardin-pojan. Romanssihan siitä syntyy.

Netflixin hittisarja Kolmetoista syytä (13 Reasons Why - 2017-2020) päätähti Katherine Langfordin sisko Josephine näyttelee Tessaa, kilttiä ja ujoa tyttöä, joka ei biletä, eikä ole edes harrastanut seksiä, vaikka hänellä onkin poikaystävä (Dylan Arnold). Kyseessä on siis malliesimerkki tällaisten tarinoiden päähenkilöstä ja heti, kun hänet esiteltiin, ajattelin, että "jaahas, tämä todella on näitä leffoja". Tessassa ei ole mitään uutta ja poikkeavaa, puhumattakaan kiinnostavasta. Hänen hahmonsa onnistuminen jääkin täysin Josephine Langfordin lahjojen harteille ja harmillisesti täytyy sanoa, ettei Josephine ole yhtä hyvä näyttelijä kuin siskonsa Katherine. Josephinen on vaikea tuoda uskottavia tunteita esille ja lähinnä hän jää vain tuijottamaan hahmoja ja tapahtumia suu hieman auki.
     Synkkänä ja muka todella salaperäisenä Hardinina nähdään Harry Potter ja puoliverisessä prinssissä (Harry Potter and the Half-Blood Prince - 2009) lordi Voldemortia lapsena esittänyt Hero Fiennes-Tiffin. Koska Tessa on kiltti tyttö, on hänet tietty pakko parittaa "pahan pojan" kanssa ja tässäkin on kyseessä malliesimerkki - tosin todella ontuva sellainen. Hardinista yritetään rakentaa mysteerinen, mutta lopputulos on lähinnä hölmö. Asiaa ei auta yhtään se, kuinka kehno Fiennes-Tiffin roolissaan on. Hän on todella puinen ja eloton, eikä hänellä ole mitään kemiaa Langfordin kanssa. Hän myös lausuu repliikkinsä laiskalla tavalla, puhumattakaan hänen töykeästä käytöksestään, ettei voi muuta kuin ihmetellä, miksi Tessa tai kukaan muu lankeaisi noin ilmiselvästi esittävään jätkään.
     Elokuvassa nähdään myös Selma Blair Tessan äitinä, Khadijha Red Thunder Tessan college-kämppiksenä, sekä Shane Paul McGhie mukavana Landonina, johon Tessa tutustuu oppitunneillaan. Yksikään näyttelijöistä ei tee kovin kummoista työtä. Blair on varmaankin näyttelijäkaartista lahjakkain, mutta hän ei pääse näyttämään taitojaan, sillä esiintyy vain parissa kohtauksessa.

After on niin kliseinen, niin nähty rakkaustarina, että sen katsominen on jopa ärsyttävää puuhaa. Leffasta oikein paistaa läpi, että se perustuu kirjaan, mikä on alunperin ollut "fan fictionia". Kirjailija Anna Todd on selvästi lukenut paljon samanhenkisiä kirjoja ja katsonut paljon samanlaisia leffoja, ja listannut vihkoon ylös ranskalaisin viivoin, mitä kaikkea hänen opuksessa pitää tapahtua. Siltä After nimittäin tuntuu. Aivan kuin siinä käytäisiin listalta läpi genrelle tyypillisiä kliseitä siihen asti, että leffa päättyy. Tarinan sisältö on kuitenkin unohtunut siinä samalla. Tämä on todella mitäänsanomaton rakkauskertomus, mikä menee koko ajan siitä, mistä aita on matalin ja katsoja, joka on nähnyt samanlaisia teoksia, toivoisi katsovansa mieluummin niitä, eikä tätä tylsää kopiota. Sitä After nimittäin myös on: tylsä. Leffassa hädintuskin tapahtuu mitään kiinnostavaa. Loppupäähän filmi yrittää tunkea jonkinlaista twistiä, mutta se on lähinnä naurettava yritys lisätä suurta draamaa.

Elokuvan kliseisyys ja tavanomaisuus vain ärsyttää entisestään, kun leffa yrittää alkupäässä yhden kohtauksen ajan esittää olevansa erilainen. Nuoret keskustelevat tunnilla Jane Austenin klassikkokirjasta "Ylpeys ja ennakkoluulo" ("Pride and Prejudice" - 1813) ja Tessa ylpeästi kertoo, kuinka hänen mielestään kyseessä on ihailtavan feministinen kirja, sillä siinä nainen antaa pakit itsestään liikoja luulevalle miehelle. Tämän yhden hetken ajan ehdin jo ajatella, että mitä jos tämä olisikin erilainen teos? Turha kuvitellakaan! Tämän jälkeen asiaan ei enää palata ja Tessa rakastuu palavasti Hardiniin, vaikka tämä kohtelisi häntä kuinka kehnosti. Välillä leffa yrittää olla rohkea sisältämällä seksikohtauksia, mutta ne ovat lähinnä niin huvittavan muka-tuhmia, että jopa Fifty Shades -leffat (2015-2018) muistuttavat rajua pornoa. Elokuva myös tuntuu loppuvan kuin seinään. Tiedän, että Toddin kirjalla on muutama jatko-osa, mutta kun lopputekstit lähtevät käyntiin, minua alkoi vain turhauttamaan entistä enemmän, että olin tuhlannut tunnin ja kolme varttia näin laiskaan, pitkäveteiseen, huumorittomaan ja kaikin tavoin surkeaan rainaan. Olenko ainoa, jonka mielestä nämä teinirakkausleffat vain huononevat vuosi vuodelta? Johtuuko se vain ikääntymisestäni?

After on ohjaaja Jenny Gagen ensimmäinen elokuva, mikä on päässyt teatteriin asti. Aiemmin hän on tehnyt vain dokumentin All This Panic (2016) ja televisiossa esitetyn Lennyn (2018). Tämän todella huomaa, eikä Gagen työ ole kovin kehuttavaa. Hän ei onnistu luomaan kunnon tunnelmaa mihinkään kohtaukseen. Draama ampuu yli ja kuumiksi tarkoitetut seksikohtaukset pistävät katsojan lähinnä pyörittelemään silmiään. Hän ei edes saa säpinää päätähtien välille. Gage yrittää paikkailla tätä lisäämällä jatkuvia 2010-luvun biisejä, joilla edes jotenkin saisi manipuloitua katsojan herkistymään, mutta siinäkin hän epäonnistuu. Muuten leffassa ei edes taida olla musiikkia, vaikka säveltäjäksi onkin merkitty Justin Burnett. Gage ja Tamara Chestna ovat kai tehneet parhaansa siirtäessään Anna Toddin kirjaa leffakäsikirjoituksen muotoon, mutta ottaen huomioon, kuinka jo Toddin kirjaa haukuttiin sisällöttömäksi ja tylsäksi, on syy tekstin kehnouteen lähinnä lähdemateriaalissa. Sentään After on kelvollisesti kuvattu ja suurimmaksi osaksi ihan sujuvasti leikattu. Tekniseltä puolelta oikeastaan löytyvätkin ainoat kehunarvoiset asiat elokuvassa.

Yhteenveto: After on ärsyttävän huonoa ja kliseistä teinirakkaussoopaa. On selvää, että Anna Toddin kirja on alunperin ollut fanifiktiota, mistä on lähinnä nimiä muuteltu. Samanlaisten leffojen kliseiden listalta käydään aika lailla kaikki kohdat läpi jopa kiusallisin tavoin. Tarinaa on tuskin lainkaan, eikä kiltin tytön ja tuhman pojan rakkaus ole millään lailla kiinnostava, sillä Josephine Langfordin ja kehnon Hero Fiennes-Tiffinin väliltä ei löydy lainkaan kemiaa. Loppuun yritetään tuoda jotain todella mullistavaa ja sykähdyttävää draamaa, mutta itseäni alkoi vain ärsyttämään enemmän, sillä lopun käänne on niin käsittämättömän typerä. Yhdessä kohtaa filmi ehtii saada ajattelemaan, että tiedossa voisikin olla jotain erilaista, mutta tämä unohdetaan nopeasti. Elokuva yrittää myös olla "rohkea" seksikohtauksiensa kanssa, mutta itselleni tuli lähinnä mieleen nolo yritys toistaa Fifty Shades of Greyn (2015) suosio. Mikä siinä on, että vuosi vuodelta nämä teiniromanssileffat vain huononevat ja huononevat? Afterin jälkeen vähän pelottaa, mitä ensi vuosi tarjoaa... itse asiassa tiedän jo: tämän elokuvan jatko-osan, After We Collidedin (2020).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
After, 2019, CalMaple, Wattpad, Diamond Film Productions, Voltage Pictures, Offspring Entertainment

Yhteistyössä