Arvostelu: Jason X (2001)

JASON X

Ohjaus: Jim Isaac
Pääosissa: Lexa Doig, Kane Hodder, Jonathan Potts, Lisa Ryder, Peter Mensah, Chuck Campbell, Melyssa Ade, Melody Johnson, Derwin Jordan, Phillip Williams, Dov Tiefenbach, Kristi Angus, Dylan Bierk, Amanda Brugel ja David Cronenberg

Genre: kauhu, scifi
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 18

Kauhuelokuvasta Perjantai 13. (Friday the 13th - 1980) muodostui iso hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Jatko-osat Perjantai 13. päivä, osa 2 (Friday the 13th Part 2 - 1981), Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi (Friday the 13th Part III - 1982), Friday the 13th: The Final Chapter (1984), Perjantai 13. päivä, osa 5 - uusi alku (Friday the 13th Part V: A New Beginning - 1985), Perjantai 13. päivä, osa 6 (Friday the 13th Part VI: Jason Lives - 1986), Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri (Friday the 13th Part VII: The New Blood - 1988), Perjantai 13. päivä VIII: Jason Manhattanilla (Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan - 1989) ja Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993) olivat kaikki edes pienimuotoisia hittejä saamistaan haukuista huolimatta, joten jatkoa päätettiin tehdä vielä lisää. Jason Goes to Hell: The Final Fridayn oli tarkoitus johtaa elokuvasarjan yhdistymiseen toisen kauhuleffasarjan, Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010) kanssa, mutta kun Freddy vs. Jason (2003) päätyi tuotantohelvettiin, sitä ennen päätettiin tehdä yksi murhaaja Jason Voorheesin sooloseikkailu lisää. Todd Farmer ehdotti ideaa Jasonista avaruudessa ja sillä pohjalla kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2000 ja lopulta Jason X -nimen saanut sarjan kymmenes elokuva ilmestyi marraskuussa 2001. Leffa ei kuitenkaan ollut toivottu hitti ja kriitikotkin haukkuivat sen lyttyyn. Itse en ollut aiemmin nähnyt Jason X:ää. Olin tutustunut Perjantai 13. päivä -elokuvasarjaan vuonna 2015, kun katsoin ensi kertaa vuoden 2009 uudelleenfilmatisoinnin Friday the 13th. Kun aloin kirjoittamaan elokuva-arvosteluja, päädyin ottamaan perinteeksi arvostella joka perjantai 13. päivä yhden sarjan elokuvista. Kun pääsin vihdoin Jason X:än asti, aloitin elokuvan toisaalta innostuneena, sillä kyseessä oli ainoa sarjan leffoista, jota en ollut nähnyt, mutta toisaalta haikeana, sillä tämä tiesi samalla perinteen päättymistä. Pian elokuvan alettua niin into kuin haikeus kuitenkin vaihtuivat turhautumiseen, sillä Jason X on aika kamala elokuva.

Vuonna 2455 ryhmä tuhoutunutta Maata tutkivia ihmisiä löytää syväjäädytetyn Jason Voorheesin ja vie tämän avaruusalukselleen. Siellä Jason herää horroksestaan ja ryhtyy tappamaan miehistöä.

Kane Hodder palaa neljättä kertaa murhaaja Jason Voorheesin rooliin, joka päätyy tällä kertaa lahtaamaan poloisia ihmisiä tulevaisuudessa ja vieläpä avaruusaluksella. Jason ei kauaa jaksa kummastella aikaa tai paikkaa, vaan ryhtyy tappohommiin välittömästi. Vaikka Hodder onkin jälleen kaikessa suurikokoisuudessaan uhkaava Jasonina, ei hahmo enää jaksa pelottaa tai sen kummemmin innostaa. Jasonin kohdalla tehdään aikamoisia ratkaisuja filmin aikana, mikä katsojasta ja sarjan fanista riippuen saa joko riemastumaan tai inhoamaan näkemäänsä. Tai jotain siltä väliltä, kuten itselleni kävi.

     Tällä kertaa Jasonin kohteeksi päätyy Grendel-rahtialuksen miehistö, johon kuuluu mm. oppilaitaan hyväksikäyttävä professori Lowe (Jonathan Potts), kersantti Brodski (Peter Mensah), androidi Kay-Em 14 (Lisa Ryder), Tsunaron (Chuck Campbell), Janessa (Melyssa Ade), Waylander (Derwin Jordan), Kinsa (Melody Johnson), Crutch (Phillip Williams) ja Azrael (Dov Tiefenbach), sekä alukselle syväjäädytettynä myös päätyvä tutkija Rowan (Lexa Doig). Myös elokuvan idean isä Todd Farmer tekee pienen roolityön Dallasina ja itse David Cronenberg nähdään elokuvan alussa Jasonia tutkivana tohtori Wimmerinä. Androidia lukuun ottamatta hahmogalleria koostuu toinen toistaan tylsemmistä hahmoista, joiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan. Asiaa ei auta, kuinka kehnoa työtä suuri osa näyttelijöistä tekee. Muutamassa kohtaa näyttelijöiden huonous onnistuu huvittamaan, mutta lähinnä se on vain kiusallista.

Tiedän kyllä, että Jason X tehtiin lähinnä nopeana välityönä ja kokeiluna, kun tekijät yrittivät samanaikaisesti selvittää Freddy vs. Jasonin tuotanto-ongelmia. Samalla leffa myös tuntuu siltä, että tekijätkin hoksasivat edellisen elokuvan, Jason Goes to Hell: The Final Fridayn olleen hirveää kuraa, sillä Jason X käyttäytyy kuin sitä leffaa ei olisi tapahtunutkaan. Eipä elokuva muutenkaan selvästi yhdisty edellisiin osiin, filmin käynnistyessä suoraan siitä, että Jason on jollain ihmeen kaupalla saatu vangittua ja häntä tutkitaan. Ei kestä kauaa, kun Jason jo pistetään jäihin ja hypätään noin 450 vuotta tulevaisuuteen. Ja vieläpä avaruuteen. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että yksi Perjantai 13. päivä -sarjan elokuvista tapahtuisi avaruudessa, luulin, että minua yritetään juksata. Mutta ei. Tekijät ihan oikeasti vievät sarjan näinkin pähkähulluun suuntaan ja ehkä näin uhkarohkeasta kokeilusta voi nostaa tekijöille hattua hieman.

Hatunnoston tekisi toki kunnioittavammin, jos itse elokuvasta olisi jollain taikuudella onnistuttu tekemään hyvä. Mutta ei. Jason X on aikamoista roskaa, mutta sentään se osaa paikoitellen olla itseironista roskaa. Elokuvassa on yksi simulaatiokohtaus, joka tekee vekkulimaisesti pilkkaa elokuvasarjan kliseistä, minkä lisäksi aina silloin tällöin tekijät tajuavat tökätä kielen poskeensa. Leffa on kuitenkin tunnelmaltaan oudon epätasainen paketti, sillä se yrittää kaikessa itsetietoisessa pöhköydessäänkin olla varteenotettava kauhuelokuva. Siinä se vasta epäonnistuukin. Pelottava elokuva ei ole, vaan tosikkomaiset kauhukohtaukset ovat kenties jopa koomisempia kuin selvät huumoriosiot. Elokuvan komediapuoli on lähinnä myötähäpeällistä ja osa vitseistä tunnutaan sanovan täysin väärässä kohtaa.

Vaikka kyseessä onkin huono elokuva, Jason X ei onneksi aiheuttanut minulle samanlaista vitutusta kuin kaksi edellistä osaa, surkea Perjantai 13. päivä VIII: Jason Manhattanilla ja vielä hirveämpi Jason Goes to Hell: The Final Friday. Leffa onnistui aina silloin tällöin viihdyttämään huonoudessaan, enkä ihmettele yhtään, että elokuva on saanut tietynlaisen "guilty pleasure" -maineen sarjan fanien keskuudessa. Vaikkei leffa onnistu pelottamaan, se sentään tarjoaa joitain todella vekkulimaisia tappoja. Kun elokuva on kokonaisuudessaan näin urpo, on hyvä, että myös tapoista on tehty mahdollisimman pöhköjä. Paikoitellen filmi menee jopa Perjantai 13. päivä -parodian puolelle ja on hassua ajatella, että kyseessä on oikea osa elokuvasarjaa. Kyseessä on enemmänkin mielenkiintoinen osa yhden kauhun ikonisimman elokuvasarjan historiaa kuin niinkään mielenkiintoinen omilla jaloillaan seisova elokuva.

Jason X:n on ohjannut James Isaac, joka oli aiemmin tehnyt lähinnä erikoistehosteita elokuviin, kuten Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluuseen (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983), Riiviöihin (Gremlins - 1984) ja Araknofobiaan (Arachnophobia - 1990). Isaacin kömpelyys ohjauksessa ei tule erityisenä yllätyksenä, mutta sen sijaan on jotenkin käsittämätöntä, että herran efektitaustasta huolimatta Jason X on pullollaan surkeita tehosteita. 2000-luvun alun halvat digitehosteet ovat ikääntyneet todella huonosti ja välillä ruudulla tapahtuvaa on jopa kiusallista katsoa. Lavasteet näyttävät halvoilta, lähes televisiotuotantomaisilta. Asuja katsoessa huvittaa, kuinka leffa yrittää toisaalta olla futuristinen, mutta samalla sortuu 2000-luvun alun trendeihin. Sentään elokuvasta löytyy kelvollista kuvausta, meneviä ääniefektejä ja Harry Manfredinin säveltämät musiikit toimivat ihan sujuvasti taustalla.

Yhteenveto: Jason X on ihan hassusta lähtökohdastaan huolimatta aika karsea scifikauhuleffa. Tekijöille voi nostaa hattua varsin lennokkaasta ideasta viedä elokuvasarjaa uusiin sfääreihin, mutta samalla toteutus voisi olla huomattavasti parempi. Leffa ei oikein tunnu tietävän, onko se kunnon kauhua, vai jopa parodia sarjan aiemmista osista. Komedia ja jännitys eivät onnistu kulkemaan käsi kädessä ja niinpä filmi on täynnä vitsejä, jotka eivät naurata ja kauhukohtauksia, jotka eivät pelota. Parit veikeät jutut mahtuu mukaan, mutta kokonaisuus jää todella latteaksi. Itse Jason Voorhees ei oikein jaksa enää herättää kauhun tunteita ja katsojasta riippuen joko pitää tai inhoaa tekijöiden ratkaisuista hahmon varalle. Näyttelijät ovat lähinnä kehnoja pahvisissa rooleissaan, eikä teknisessä toteutuksessa ole kehumista. Jason X on toki pakkokatsottavaa elokuvasarjan faneille ja sitä voi suositella yleisesti kauhun ystäville kerran katsottavaksi sen villin ideansa vuoksi. Kyseessä on kuitenkin niitä filmejä, jotka toimivat ajatuksen tasolla huomattavasti paremmin kuin toteutuksessa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.5.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jason X, 2001, New Line Cinema, Crystal Lake Entertainment, Friday X Productions, Sean S. Cunningham Films

Arvostelu: Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993)

JASON GOES TO HELL: THE FINAL FRIDAY

Ohjaus: Adam Marcus
Pääosissa: John D. LeMay, Kari Keegan, Steven Williams, Allison Smith, Kipp Markus, Erin Gray, Richard Gant, Steven Culp, Kathryn Atwood, Michelle Clunie, Michael B. Silver, Madelon Curtis ja Kane Hodder
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 18

Kauhuelokuva Perjantai 13. (Friday the 13th - 1980) oli iso hitti, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Jatko-osat Perjantai 13. päivä, osa 2 (Friday the 13th Part 2 - 1981), Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi (Friday the 13th Part III - 1982), Friday the 13th: The Final Chapter (1984), Perjantai 13. päivä, osa 5 - uusi alku (Friday the 13th: A New Beginning - 1985), Perjantai 13. päivä, osa 6 (Friday the 13th Part VI: Jason Lives - 1986), Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri (Friday the 13th Part VII: The New Blood - 1988) ja Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla (Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan - 1989) olivat kaikki edes pienimuotoisia menestyksiä kriitikoiden haukuista huolimatta, joten sarjaa päätettiin jatkaa vielä lisää. Alkuperäisen Perjantai 13. -elokuvan ohjaaja Sean S. Cunningham oli jo pitkään unelmoinut näkevänsä elokuvasarjan murhaaja Jason Voorheesin taistelemassa Painajainen Elm Streetillä -kauhuleffasarjan (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010) murhaaja Freddy Kruegeria vastaan. Hän saikin lopulta Paramount Picturesin neuvottelemaan Painajainen Elm Streetillä -leffoja tehtailevan New Line Cineman kanssa ja Paramount suostuikin antamaan Jasonin yhtiön käyttöön. Ohjaajaksi valittiin juuri elokuvaopinnoistaan valmistunut Adam Marcus ja kuvaukset käynnistyivät. Koska New Line Cinema sai käyttää vain Jason Voorheesia, eikä heillä ollut oikeuksia Perjantai 13. päivä -nimeen, uusi elokuva julkaistiin nimellä Jason Goes to Hell: The Final Friday 13. elokuuta 1993 (yllättäen tasan 28 vuotta sitten). Elokuva menestyi edellistä osaa paremmin, mutta niin kriitikot kuin fanitkin haukkuivat leffan lyttyyn. Itse tutustuin Perjantai 13. päivä -sarjaan vuonna 2015, kun katsoin vuoden 2009 uudelleenfilmatisoinnin Friday the 13th. Vuotta myöhemmin katsoin vihdoin sarjan avausosan ja arvostelin sen perjantai 13. päivälle. Siitä aloitinkin perinteen, missä olen jokaisena perjantai 13. päivänä arvostellut yhden sarjan leffoista. Nyt olemme päässeet jo sarjan yhdeksänteen osaan, Jason Goes to Hell: The Final Fridayhin.

FBI:n erikoisyksikkö onnistuu räjäyttämään Jason Voorheesin palasiksi. Ruumishuoneella Jasonin henki kuitenkin siirtyy kuolinsyytutkijaan, joka lähtee tappohommiin. Peräänsä hän saa ylimielisen sarjamurhaajien tappajan, Creighton Duken.

Kyllä, luitte oikein, Jason Goes to Hell: The Final Friday päättää heti ensikohtauksessaan räjäyttää Jason Voorheesin (Kane Hodder) ja siirtää hänen henkensä johonkin tuiki tavalliseen mattimeikäläiseen. Vau, kuinka pelottavaa. Leffa lässähtää välittömästi kasaan. Eikä vain sen takia, että elokuva repii jostain hanuristaan, että Jason muka olisikin pelkkä paha henki, joka on vain päättänyt tähän asti käyttää tiettyä ruumista kaikkien leffojen ajan. Isoin ongelma on, että zombimaisesti liikkuva, Jasonin hengellä varustettu uusi tappaja (Richard Gant) ei ole lainkaan uhkaava ja vielä vähemmän jännitettä tarjoavat ne parat, joihin henki leffan kuluessa siirtyy. Hodder-parka pääsee esiintymään Jasonina yhteensä ehkä minuutin koko puolentoista tunnin elokuvan aikana.

     Tällä kertaa Jasonin (tai siis hänen henkensä riivaamien yksilöt) joutuvat kohtaamaan mm. ärsyttävä muka-kovis Creighton Duke (Steven Williams), nuori Steven Freeman (John D. LeMay), tämän ex-tyttöystävä Jessica Kimble (Kari Keegan) ja tämän nykyinen mies Robert (Steven Culp), Jessican äiti Diana Kimble (Erin Gray), leireilevä kolmikko Alexis (Kathryn Atwood), Luke (Michael B. Silver) ja Deborah (Michelle Clunie), sekä raivostuttavan typerät kuppilanpyörittäjät Vicki (Allison Smith) ja Randy (Kipp Marcus), joiden kuolemaa katsoja odottaa siitä hetkestä lähtien, kun he ilmestyvät ruutuun. Jälleen kerran Perjantai 13. päivä -leffa (ai niin, eihän tätä saanut tekijänoikeudellisista syistä kutsua sillä nimellä) on täynnä toinen toistaan tylsempiä ja yksiulotteisempia tyyppejä, joiden kohtalot eivät voisi vähempää kiinnostaa. LeMay sentään yrittää kovasti Stevenin roolissa, mutta eipä hän onnistu leffaa yksin pelastamaan.

Kun ehdin jo luulla, että surkea Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla (tai siis pikemminkin "Jason veneilemässä ja sitten piipahtamassa Vancouverissa") on sarjan huonoin osa, eikä sitä pystyisi enää alittamaan, paikalle saapuu Jason Goes to Hell: The Final Friday, joka tarttuu haasteeseen ja onnistuu kaivamaan vielä pohjamutiakin syvemmälle. Ohjaaja Adam Marcus oli selvästi kyllästynyt Perjantai 13. päivä -elokuvien tiettyjä, tuttuja latuja kiertävään tarinaan ja halunnut vähän ravistella leffasarjaa. Eipä siinä, ihan hyvä idea, sillä nämä leffat ovat lopulta lähes täysin samanlaisia keskenään. Marcusin toteutus on vain aivan karsea. Kerta toisensa perään katsojan tekee mieli lopettaa leffan katselu, kun Marcus yrittää jollain uudella tavalla mullistaa elokuvasarjaa. Jos se ei riittänyt, että Jason tapetaan heti alussa ja katsoja joutuu seuraamaan toinen toistaan huonommin näytteleviä puupökkelöitä jahtaamassa teinejä, Marcus on myös jonain älynväläyksenä keksinyt, että Perjantai 13. päivä on muuten samaa sarjaa Sam Raimin Evil Dead -trilogian (1981-1992) kanssa!

Marcusta ei ole tainnut yhtään kiinnostaa tehdä oikeasti Perjantai 13. päivä -leffaa, vaan hän on vain päättänyt sekoilla kuten parhaakseen näkee. Tämä ilmenee jo sillä, että toisin kuin sarjan aiemmat osat, joissa on aina selitetty, kuinka Jason herää minäkin kertana takaisin henkiin, tässä ei vaivauduta selittämään, kuinka viime filmissä happoon syöpynyt Jason on jälleen vaanimassa Camp Crystal Lakella. Marcuksen ensikertalaisuus paistaa läpi leffasta ja filmi on täynnä toinen toistaan amatöörimäisempiä kohtauksia, joista monet jopa hävettävät. Vaikka Marcus on selvästi tarkoittanut leffansa raikkaaksi tuulahdukseksi ummehtuneessa elokuvasarjassa, lopputulos on juuri päinvastoin. Teos on väsähtänyt ja tylsä. Raakuuksista intoilevan katsojan pettymykseksi myös tapot ovat laimeita. Loppujen lopuksi elokuvan ainoa hyvä juttu taitaa olla Jason Voorheesin ja Freddy Kruegerin eeppistä taistelua mainostava lopetus. Ja jos toisen elokuvan vihjailu on leffan paras juttu... noh, ei voi olla kovin hyvä elokuva kyseessä.

Elokuva ei ole edes tekniseltä toteutukseltaan kaksinen, vaikka täytyy myöntää, että yksi lattialle sulava ruumis on tyylikkään kuvottava ilmestys. Jasonin uusi ulkonäkö jättää paljon toivomisen varaan. Toisaalta on siis kai onni, että hahmo näkyy leffassa vain sen minuutin ajan. Lavasteista löytyy onnistumisia ja parissa kohtaa tekoveressä ei ole onneksi säästelty, mutta kuvaus on aika keskinkertaista ja valaisu paikoitellen erittäin kömpelöä. Äänimaailma luottaa pitkälti koviin äkkisäikäytyksiin, jotta Jasonin hengen riivaamista saisi edes jotenkin pelästyttävät. Harry Manfredin säveltämät musiikit ajavat asiansa, mutta ikonisen "Ki-ki-ki ma-ma-ma" -tunnuskuiskailun käyttö tuntuu jopa pyhäinhäväistykseltä näin umpisurkeassa roskassa.

Yhteenveto: Jason Goes to Hell: The Final Friday on luokatonta roskaa ja aivan käsittämätön pohjanoteeraus Perjantai 13. päivä -kauhuleffasarjassa. Jasonin viime seikkailut koululaisristeilyllä ja New Yorkia korvaavassa Vancouverissa alkavat vähitellen tuntua sittenkin laadukkailta, kun joutuu kärvistelemään tämän leffan kanssa. Ensikertalaisohjaaja Adam Marcus on päättänyt ravistella leffasarjaa ihan tosissaan ja tekee toinen toistaan typerämpiä ratkaisuja elokuvan aikana. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Marcus yrittää väkisin yhdistää Jason Voorheesia Evil Dead -elokuviin, leffan katsominen tekisi mieli lopettaa. Pelottavaksi filmiä ei voi kutsua, vaan sen kauhun yritykset ovat läpikotaisin surkuhupaista säheltämistä. Kenenkään puolesta ei jaksa jännittää, mutta harmillisesti tätä leffaa katsoessa ei edes voi kannustaa Jasonia, sillä ajatus murhaajan hengestä riivaamasta muita ihmisiä ei millään lämmitä katsojan mieltä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on läpimätä kauhuraina, jonka ainoaksi hyväksi hetkeksi jää lopun vihjailu Jasonin ja Freddy Kruegerin tulevasta taistelusta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.10.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jason Goes to Hell: The Final Friday, 1993, New Line Cinema, Sean S. Cunningham Films

Arvostelu: Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla (Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan - 1989)

PERJANTAI 13. PÄIVÄ VIII - JASON MANHATTANILLA

FRIDAY THE 13TH PART VIII: JASON TAKES MANHATTAN

Ohjaus: Rob Hedden
Pääosissa: Jensen Daggett, Scott Reeves, Peter Mark Richman, Barbara Bingham, V. C. Dupree, Kelly Hu, Sharlene Martin, Saffron Henderson, Martin Cummins, Warren Mundson, Fred Henderson, Gordon Currie, Todd Caldecott, Tiffany Paulsen ja Kane Hodder
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16

Slasher-kauhuelokuva Perjantai 13. (Friday the 13th - 1980) oli hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Perjantai 13. päivä, osa 2 (Friday the 13th Part 2 - 1981) esitteli maailmalle kunnolla murhaaja Jason Voorheesin ja Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verisessä vuorokaudessa (Friday the 13th Part III - 1982) hahmo sai ikonisen lätkämaskinsa. Neljäs elokuva Friday the 13th: The Final Chapter (1984) oli tarkoitettu sarjan päätösosaksi, mutta sen menestyksen myötä tehtiin Perjantai 13. päivä, osa 5 - uusi alku (Friday the 13th: A New Beginning - 1985). Perjantai 13. päivä, osa 6 (Friday the 13th Part VI: Jason Lives - 1986) yritti tehdä sarjasta humoristisemman, kun taas Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri (Friday the 13th Part VII: The New Blood - 1988) toi mukaan lisää yliluonnollisuutta. Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu hitti, joten suunnitelmat jatkaa sen tarinaa päätettiin unohtaa. Uuden veren ohjaaja John Carl Buechler ja päätähti Lar Park Lincoln olivat molemmat kirjoittaneet omat versionsa jatkotarinasta, mutta Paramount Pictures päättikin ottaa uudeksi ohjaajaksi ja kirjoittajaksi Rob Heddenin, jolla oli yhtiötä miellyttäviä ideoita seuraavan osan suunnasta. Kuvaukset alkoivat ja lopulta Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla sai ensi-iltansa kesällä 1989. Elokuva oli kuitenkin taloudellinen pettymys ja kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Itse tutustuin sarjaan vuonna 2015, kun näin vuoden 2009 uudelleenfilmatisoinnin Friday the 13th. Arvostelin sen perjantaina 13. toukokuuta 2016 ja päätin ottaa perinteeksi arvostella koko sarjan, yksi leffa jokaisena perjantai 13. päivänä. Nyt olemme päässeet sarjan kahdeksanteen filmiin.

Nuori pari Jimmy ja Suzi ovat veneilemässä Crystal Lakella, kun he sattuvat vahingossa herättämään järven pohjassa lojuvan Jason Voorheesin henkiin... taas. Crystal Laken leirin ollessa hylätty, Jason päättää lähteä etsimään uhreja muualta.

Herättyään (jälleen kerran) kuolleista, Jason päättää heti lähteä purkamaan suurta inhoaan teinejä kohtaan. Tällä kertaa lätkämaskisen murhaajazombin joutuu kohtaamaan opiskelijaryhmä, joka koostuu mm. kiltti tyttö Renniestä (Jensen Daggett), tähän hieman ihastuneesta Seanista (Scott Reeves), nyrkkeilijä Juliuksesta (V. C. Dupree), kaveruksista Tamarasta (Sharlene Martin) ja Evasta (Kelly Hu), kitaristi J. J.:stä (Saffron Henderson), sekä kuvaaja Waynesta (Martin Cummins). Vähemmän yllättäen nuoret ovat taas kerran tylsiä tapauksia, joista ei voisi vähempää välittää. Katsojana arvaa heti, kuka tai ketkä jäävät henkiin, ja kuka tai ketkä kuolevat ensimmäisinä. Näyttelijätkään eivät ole kovin hyviä. Opiskelijaryhmän mukana määräilevät opettajat McCulloch (Peter Mark Richman) ja Van Deusen (Barbara Bingham). Van Deusen on mukava, mutta McCulloch on niin rasittava ja julma, että katsoja alkaa suorastaan odottamaan tämän kuolemaa.

Itse Jason Voorhees (Kane Hodder) ei valitettavasti tällä kertaa vakuuta. Hodder on kyllä yhä oiva heppu rooliin ja onnistuu välillä olemaan uhkaava, mutta hahmoa hyödynnetään niin hölmösti, ettei hänestä löydy samaa tehoa kuin parissa viime osassa. Jo pelkästään hahmon ulkoasua on muutettu laimeampaan suuntaan ja Perjantai 13. päivä VII: Uuden veren aidosti karmiva Jason on poissa. Jasonin uusi maskeeraus jääkiekkonaamion alla on myötähäpeällisen huono ja kauheinta on, että sitä vielä esitellään lopussa oikein ylpeästi. Lisäksi Jason on ominut jostain teleporttaamisen taidon, sillä hän vaihtaa läpi leffan hämmentävän nopeasti paikkaa. Jo aiemmin on ollut outoa, kuinka hän saa juoksevat nuoret kiinni kävelemällä hitaasti heidän perässään, mutta tässä hän oikeasti siirtyy paikasta toiseen.

Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla kuulostaa nimenä todella siistiltä. Crystal Laken leirialue ja metsät ovat jo niin nähtyjä, pistetään Jason Voorhees tositoimiin New York Cityssä! Aloittaessaan leffan katselua, katsoja voi jo oikein kuvitella, kuinka Jason tappaa ihmisiä Vapaudenpatsaalla, Times Squarella, Empire State Buildingilla, Brooklyn Bridgellä... Innostus leviää ja katsoja on valmis huikeaan kokemukseen... kunnes tajuaa, että elokuvan nimi on hirveä huijaus. Sen sijaan, että Jason oikeasti riehuisi Manhattanilla, hän päätyy nuorten risteilylle ja hiippaileekin suuren osan ajasta ympäri laivaa. Mitä helvettiä?! Okei, otetaanhan abi-risteilyillekin vanhempia valvomaan nuorten käyttäytymistä, mutta Jason vetää valvontahomman vähän liian pitkälle. Kestää noin tunti ennen kuin Jason pääsee New Yorkiin ja silloinkin kyseessä ovat lähinnä Vancouverin tunkkaiset kujat, sillä New Yorkissa kuvaaminen oli liian kallista. Kyllä Jason käy kääntymässä Times Squarella, mutta se, että leffan englanninkielinen nimi vihjailee sitä, että Jason valtaisi Manhattanin, on kyllä suorastaan paskapuhetta.

Näiden elokuvien taso on heitellyt vuosien mittaan ja sarjan kulkiessa eteenpäin. On huonoa, heikkoa, keskinkertaista ja parhaimmillaan ihan kelvollistakin menoa, mutta Jason Manhattanilla on aikamoinen rimanalitus. Leffa sisältää mahtavan nimen, josta moni sarjan fanikin olisi voinut tehdä paremman elokuvan. Tapot ovat pääasiassa mitäänsanomattomia - etenkin kun raakuudet jätetään pääasiassa näyttämättä - hahmot ovat tavanomaisen tylsiä ja unohdettavia, eikä Jasonkaan onnistu vakuuttamaan. Laivaosuudesta voisi saada mielenkiintoisen, jos leffa todella hyödyntäisi hahmojen pakokauhua siitä, etteivät he voi paeta keskellä merta, mutta eipä filmi tarjoa sitäkään vähää. Pääasiassa laivaosio on pitkäveteistä seurattavaa ja katsoja alkaa jo epäillä, ettei New Yorkiin mennä koskaan. Onneksi loppupäässä New Yorkissa on joitain hauskoja hetkiä. Jason käy veikeän nyrkkitappelun erään nuoren kanssa talon katolla, mikä loppuu hulvattomasti. Lisäksi hän säikäyttää itsestään liikoja luulevat nuorisorikolliset. Muutama hyvä kohtaus lopussa ei kuitenkaan riitä pelastamaan elokuvaa ja kokonaisuutena Perjantai 13. päivä VIII - Jason risteilyllä... eikun Manhattanilla on tähän mennessä sarjan huonoin osa.

Kyseessä on ohjaaja-käsikirjoittaja Rob Heddenin ensimmäinen elokuva ja sen myös huomaa. Heddenillä oli loistava idea viedä Jason New Yorkiin, mutta erilaisten syiden vuoksi idea pilattiin täysin. Hedden ei osaa rakentaa tunnelmaa ja hän luottaa liikaa hölmöihin böö-pelotteluihin. Hänen käsikirjoituksensa on myös hätäisesti rustattu, aivan kuin hänen olisi pitänyt kirjoittaa se nopeasti uudestaan, kun Paramount totesi, etteivät rahat riitä kuvaamaan koko filmiä Manhattanilla. Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla ei ole edes tekniseltä toteutukseltaan kaksinen. Niin kuvauksessa kuin leikkauksessa on hyviä ja huonoja hetkiä - ja kun leikkauksessa on huonoja, ne ovat todella huonoja. Valaisu ja lavasteet ovat sentään onnistuneet, mutta maskeeraus on läpi leffan aika kehnoa. Äänimaailma on kömpelösti rakennettu ja mukana on paljon outoja ratkaisuja. Fred Mollinin säveltämät musiikit soivat tarpeeksi toimivasti taustalla, mutta eivät jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: Perjantai 13. päivä VIII - Jason Manhattanilla vaikuttaa nimensä perusteella sarjan cooleimmalta osalta, mutta itse elokuva on kaikkea muuta. Nimi on aikamoinen huijaus ja ennen pikaista visiittiä Manhattanilla katsoja joutuu tuskailemaan, seuratessaan, kun Jason pistää yksi kerrallaan risteilyllä olevia nuoria hengiltä. Toinen toistaan tylsemmät ja kehnommin näytellyt nuoret eivät jaksa kiinnostaa ja elokuva on lähinnä tylsä pelottavan sijaan. Kun risteilyltä päästään vihdoin maihin, katsoja tuhahtelee, kun leffa näyttää kerta toisensa perään pienen budjettinsa - oli kyse sitten New Yorkia korvaavista Vancouverin likaisista kujista tai Jasonin surkeista maskeerauksista. Leffasta löytyy pari ihan hilpeää tappoa, mutta muuten elokuva on hirveä rimanalitus jopa Perjantai 13. päivä -sarjan mittapuulla. Saa nähdä, onko seuraava osa, suuresti haukuttu Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993) yhtään tätä parempi...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.10.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan, 1989, Paramount Pictures, Horror Inc., Sean S. Cunningham Films

Arvostelu: Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri (Friday the 13th Part VII: The New Blood - 1988)

PERJANTAI 13. PÄIVÄ VII: UUSI VERI

FRIDAY THE 13TH PART VII: THE NEW BLOOD

Ohjaus: John Carl Buechler
Pääosissa: Lar Park Lincoln, Kevin Blair, Susan Blu, Terry Kiser, Susan Jennifer Sullivan, Elizabeth Kaitan, Jon Renfield, Diana Barrows, Heidi Kozak, Jeff Bennett, Larry Cox, Diane Almeida, Craig Thomas, William Butler, Staci Greason ja Kane Hodder
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Kauhuelokuva Perjantai 13. (Friday the 13th - 1980) oli menestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Perjantai 13. päivä, osa 2 (Friday the 13th Part 2 - 1981) nosti esiin nykypäivänä kauhuikonina tunnetun Jason Voorheesin ja Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verisessä vuorokaudessa (Friday the 13th Part III - 1982) hahmo kruunattiin hänelle tutulla lätkämaskilla. Friday the 13th: The Final Chapterin (1984) oli nimensä mukaisesti tarkoitus olla sarjan päätösosa, mutta koska sekin oli hitti, oli jatkoa tiedossa vielä lisää. Perjantai 13. päivä, osa 5 - uusi alku (Friday the 13th: A New Beginning - 1985) yritti tuoda sarjaan jotain poikkeavaa, mutta koska fanit eivät siitä pitäneet, tekijät palauttivat Jasonin pääviholliseksi Perjantai 13. päivä, osa 6:ssa (Friday the 13th Part VI: Jason Lives - 1986). Tekijät eivät halunneet toistaa vanhaa kaavaa aiemmista osista, kun he alkoivat suunnittelemaan seitsemättä elokuvaa. Alunperin Paramount-yhtiö yritti yhdistää voimansa New Line Cineman kanssa, mikä omisti Perjantai 13. päivä -sarjaa suositumman Painajainen Elm Streetillä -kauhuleffasarjan (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010), jotta molempien sarjojen kauhuhahmot Jason ja Freddy Krueger voisivat ottaa toisistaan mittaa. Yhtiöt eivät kuitenkaan päässeet sopuun, eikä tekijöiden idea onnistunut (ainakaan vielä kymmeneen vuoteen). Seuraavaksi he pohtivat, että Jason saisi vastaansa Stephen Kingin "Carrie"-kirjan (1974) päähenkilön. Tekijät eivät saaneet hahmon oikeuksia, joten he päättivät vain luoda oman, samankaltaisen hahmonsa ja kuvaukset alkoivat vihdoin marraskuussa 1987. Filmiä piti leikata roimasti siistimmäksi, sillä Motion Picture Association of America piti sitä jatkuvasti liian raakana teatterilevitykseen. Lopulta Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri sai ensi-iltansa keväällä 1988. Elokuva tuotti rahansa hyvin takaisin, muttei ollut toivottu hitti. Kriitikot myös haukkuivat leffan lyttyyn. Vuosien varrella elokuvasta on kuitenkin muodostunut monien sarjan fanien suosikkiosa. Itse olin nähnyt vuonna 2009 julkaistun uudelleenfilmatisoinnin Friday the 13th, mutta aloitin sarjan käymisen läpi alkuperäisestä alkaen vasta vuonna 2017. Sen jälkeen olen joka perjantai 13. päivä arvostellut yhden sarjan osista. Nyt olemme päässeet sarjan seitsemänteen elokuvaan.

Telekineettisillä voimilla varustettu nuori Tina vapauttaa vahingossa Crystal Laken pohjassa vuosia kahlittuna olleen Jason Voorheesin. Tappaminen alkaa jälleen ja vain Tina voi pysäyttää Jasonin.

Koska elokuvan tekijät eivät saaneet oikeutta käyttää Kingin luomaa Carrie-hahmoa, he loivat Tinan, jota näyttelee Lar Park Lincoln. Tina kykenee mm. liikuttamaan esineitä mielensä voimalla ja vaikka aiemmin sarjassa on selkeästi osoitettu, että Jason Voorheesiin liittyy yliluonnollisuutta, on Tina ensimmäinen hahmo, jolla on selkeitä "supervoimia". Hahmoa piinaa menneisyyden trauma, mitä hän yrittää korjata äitinsä (Susan Blu) ja tohtori Crewsin (Terry Kiser) avulla, sekä pelko omista voimistaan. Lincoln tuo nämä puolet kelvollisesti esiin ja näyttää myös hyvin kauhun tunteet, kun hän tajuaa, mitä on aiheuttanut.

Tinaa lukuunottamatta muut hahmot ovat lähinnä kirjoitettu uhreiksi Jasonille, eikä keneenkään ole erityisemmin jaksettu panostaa. Joukko nuoria on kokoontunut Crystal Lakelle juhlistamaan Michaelin (William Butler) syntymäpäivää. Paikalla ovat Michaelin tyttöystävä Jane (Stacy Greason), Michaelin serkku Nick (Kevin Blair), tähän ihastunut Melissa (Susan Jennifer Sullivan), Russell (Larry Cox) ja tämän tyttöystävä Sandra (Heidi Kozak), Ben (Craig Thomas) ja tämän tyttöystävä Kate (Diane Almeida), scifinörtti Eddie (Jeff Bennett), pilviveikko David (Jon Renfield), ujo Maddy (Diana Barrows), sekä kiimainen Robin (Elizabeth Kaitan). Hahmoja on yllättävänkin iso määrä ja tuntuu siltä, että kuvauksiin on tuotu kesken lisää näyttelijöitä, jotta leffaan saataisiin lisää kuolemia. Katsojaa ei kiinnosta pätkääkään nuorten kohtalo ja lähinnä vain haluaakin nähdä, millä eri tavoilla Jason riistää heidän henkensä.
     Ja Jasonista puheenollen... huhhuh, Jason Voorhees saattaa olla paremmassa terässä kuin koskaan tässä elokuvassa! Jason on uhkaavampi ja pelottavampi ilmestys kuin koskaan ennen. Hänen uusi näyttelijänsä Kane Hodder tuo hahmoon jotain todella vahvaa ja väkevää liikkeillään ja olemuksellaan. Lisäksi Jason on muutenkin ulkonäöltään karmivampi kuin ennen. Hahmon jatkuva tappaminen on vaatinut veronsa ja leffasarjan myötä Jason on mädäntynyt. Jo Perjantai 13. päivä, osa 6:ssa hahmo oli ällöttävän näköinen, mutta tässä maskeeraajat vievät hahmon astetta pidemmälle. Hahmon luut pilkottavat mädäntyneen ihon ja lihan alta, ja kaikista kuvottavin, mutta samalla vaikuttavin yksityiskohta on, että Jasonin selkäranka näkyy täysin selvästi repaleisten vaatteiden alta. Tämä aiheutti minussa samanaikaisesti sekä "hyi" että "vau" -reaktiot.

Perjantai 13. päivä, osa 6 vei sarjan pois kauhusta enemmänkin camp-henkisen huumorin äärelle, mikä tiedosti olevansa hölmö säikyttelyraina. Se rikkoi neljättä seinää ja todella leikki kuolemakohtausten kanssa. Leffa nousikin kevyesti suosikikseni koko sarjasta! Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri taas tekee totaalisen U-käännöksen. Huumori heitetään menemään ja sarja palaa vakavammille juurilleen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä elokuva hyödyntää kauhupuoltaan usein oikein mainiosti. Mukana on mukavaa jännitettä ja jatkuvasti katsojana pohtii, milloin Jason hyökkää seuraavan uhrinsa kimppuun. Vaikkei hahmoista erityisemmin välitä, ovat Jasonin iskut paikoitellen karmivasti toteutetut. Harmi vain, että Motion Picture Association of America halusi leikata kauhukohtauksista liialliset raakuudet pois - tekijöiden alkuperäinen versio olisi nimittäin ollut koko sarjan verisin osa! Jo tällaisinaan kuolemat ovat kuitenkin tehokkaita - herkemmille katsojille jopa liiankin.

Aluksi monia (kuten itseäni) varmasti mietityttää, vajoaako filmi totaaliseen alamäkeen, kun sen päähenkilölle on päätetty antaa yliluonnollisia kykyjä. Onneksi näitä voimiakin hyödynnetään oivallisesti, eikä katsoja lopulta malta odottaa, milloin Tina ja Jason kohtaavat toisensa silmästä silmään. Loppua kohti jännitystä rakennetaan yhä vain koukuttavammaksi. Katsojaa kiinnostaa heti paljon enemmän, kuinka taistossa käy, kun Jason ei ole vain unohdettavien teinien perässä, vaan hän saa vastaansa jonkun, joka voisi oikeasti pistää hänelle kampoihin. Toki Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri syyllistyy samaan kaavamaisuuteen, mikä on vaivannut sarjan kaikkia osia, mutta Tina tuo tarpeeksi raikkautta ja Jason Voorhees on parempi kuin koskaan, jolloin filmiä katsoo oikein mielellään. Itse asiassa leffa nousi omalla listallani sarjan toiseksi parhaaksi osaksi Perjantai 13. päivä, osa 6:n jälkeen! Enpä olisi ikinä arvannut, että sarjan loppupään osat voisivat olla parempia kuin alkupään...

Elokuvan ohjauksesta vastaa John Carl Buechler, joka saa luotua hyvää tunnelmaa mukaan ja tekee selvästi parhaansa Manuel Fidellon ja Daryl Haneyn tönkön käsikirjoituksen pohjalta. Repliikit ovat paikoitellen kehnoja, tarina kierrättää hyvin samaa kaavaa aiemmista osista ja hahmot ovat ohuesti kirjoitetut. Buechlerin ohjaus ja muu työtiimi saavat onneksi käsikirjoituksesta irti parhaat puolet. Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri on kelvollisesti kuvattu ja tarpeeksi sujuvasti leikattu. Valaisijat tekevät oivaa työtä ja itse pidin todella paljon kuvasta, missä pikainen salaman välähdys paljastaa nurkassa piileskelevän Jasonin. Itse Jasonin kanssa on tehty upeaa työtä. Maskeeraajat ovat onnistuneet tekemään murhaajasta aidosti kauhistuttavan ilmestyksen. Lavastus on myös vaikuttavaa. Erikoistehosteiden taso vaihtelee läpi leffan, kuten myös ääniefektien. Musiikit tuovat oman kivan lisänsä tunnelmaan.

Yhteenveto: Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri jatkaa sarjan kuudennen osan asettamalla oudonkin hyvällä linjalla, vaikka tyyliltään leffa on täysin erilainen. Koomisuus saa kyytiä ja Jason Voorheesin uusi murharetki hoidetaan vakavin ilmein ja yllättävänkin karmivasti. Itse Jason on pelottavampi ilmestys kuin koskaan ja hahmoa esittävä Kane Hodder tuo hahmoon tiettyä lisäuhkaavuutta. Hahmon maskeeraukset ovat samanaikaisesti sekä kuvottavat että hienot. Aluksi päähenkilö Tinan yliluonnolliset kyvyt saavat katsojan nostamaan kulmiaan, mutta pian ne tuntuvat sopivalta lisäykseltä ja Lar Park Lincoln hoitaa osansa hyvin. Muut hahmot ovatkin sitten täysin yhdentekeviä teinejä, joiden kohtalosta ei piittaa pätkääkään. Leffa kierrättää paljon tuttuja juttuja aiemmista osista, mutta se onnistuu tuomaan mukaan jotain raikasta - vaikka se raikkaus olisikin sitten täysi kopio Stephen Kingin Carriesta. Perjantai 13. päivä VII: Uusi veri yllätti positiivisesti ja nousi omalla listallani sarjan toiseksi parhaaksi osaksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras,
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Friday the 13th Part VII: The New Blood, 1988, Paramount Pictures, Friday Four Films Inc., Sean S. Cunningham Films