Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mark Waters. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mark Waters. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. heinäkuuta 2025

Arvostelu: Perjantai on pahin (Freaky Friday - 2003)

PERJANTAI ON PAHIN

FREAKY FRIDAY



Ohjaus: Mark Waters
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Lindsay Lohan, Mark Harmon, Ryan Malgarini, Harold Gould, Chad Michael Murray, Stephen Tobolowsky, Christina Vidal, Haley Hudson, Rosalind Chao, Lucille Soong, Willie Garson ja Dina Waters
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 7

Freaky Friday, eli suomalaisittain Perjantai on pahin perustuu Mary Rodgersin samannimiseen kirjaan vuodelta 1972. Kirjan oikeudet ostanut Walt Disney -yhtiö oli tehnyt kirjan pohjalta jo kaksi elokuvasovitusta, vuoden 1976 Perjantai on pahin (Freaky Friday) ja vuoden 1995 suoraan televisiossa esitetty Freaky Friday. Disneyn omistaman Buena Vista Motion Pictures Groupin johtaja Nina Jacobson halusi pestata tuottaja Andrew Gunnin firmaan, mutta tällä oli kuitenkin ehtona, että hän saisi tehdä joko uuden Perjantai on pahin -elokuvan tai uuden elokuvan Alexander Keyn Pako taikavuorelle -kirjan (Escape to Witch Mountain - 1968) pohjalta. Jacobson epäröi, sillä Disney oli juuri tehnyt vuoden 1995 elokuvan, mutta päätti lopulta antaa Gunnin tehdä uuden Perjantai on pahin -filmatisoinnin. Alun perin uuden elokuvan oli tarkoitus kertoa psykiatriäidistä ja koulun lehteä kirjoittavasta tyttärestä, mutta ohjaaja Mark Waters halusi tarinaan enemmän särmää ja teksti kirjoitettiin uusiksi. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Perjantai on pahin sai ensi-iltansa elokuussa 2003. Elokuva oli kriitikoiden kehuma taloudellinen jättihitti, joka sai parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Vaikka olen ollut tietoinen elokuvasta lapsesta saakka, en jostain syystä ole koskaan katsonut Perjantai on pahin -leffaa. Kuitenkin nyt kun elokuva on saamassa jatkoa elokuvalla Perjantai on pahin 2 (Freakier Friday - 2025), päätin vihdoin ja viimein katsoa, mistä on oikein kyse?

Häihinsä valmistautuva psykiatri Tess ja hänen kapinoiva tyttärensä Anna huomaavat eräänä perjantaina kauhukseen vaihtaneensa kehoja. Tessin ja Annan täytyy keksiä keino palauttaa asiat normaaliksi, ennen kuin heidän elämänsä murenevat ympäriltä.




Vuoden 1976 Perjantai on pahin -elokuvassa Annaa esittänyttä Jodie Fosteria yritettiin kalastella uudelleenfilmatisointiin esittämään Tess-äidin roolia, mutta Foster piti roolitusta hölmönä kikkana ja kieltäytyi, jolloin roolin sai ensin Annette Bening. Bening kuitenkin jätti elokuvan neljä päivää ennen kuvausten alkua, joten hänet piti kiireen vilkkaa vaihtaa ja roolin nappasi lopulta Halloween-elokuvien (1978-2022) Jamie Lee Curtis. Anna-tyttäreksi taas palkattiin aluksi Michelle Trachtenberg, mutta tämä joutui jättämään leffan, koska häntä tarvittiin Buffy, vampyyrintappaja -sarjan (Buffy the Vampire Slayer - 1997-2003) kuvauksissa, jolloin roolin sai Lindsay Lohan, tekijöiden pidettyä hänen suorituksestaan Ansa vanhemmille -elokuvassa (The Parent Trap - 1998). Curtis ja Lohan ovat kummatkin loistovedossa rooleissaan, eikä ole ihme että Lohania pidettiin 2000-luvun alussa niin lupaavana näyttelijätulokkaana. Curtisin ja Lohanin työ ei ole helppo, sillä heidän täytyy aluksi näytellä äitiä ja tytärtä, sitten näytellä toistensa roolihahmoja, kun Tess ja Anna eräänä perjantaina heräävät toistensa kehoista ja sitten vielä näytellä toistensa roolihahmoja yrittämässä esittää omaa hahmoaan, jotta kukaan ei ala luulla heidän seonneen. Curtisin ja Lohanin kemiat iskevät täysillä yhteen. Lohan pärjää hämmästyttävän hyvin, kun hän esittää tiukkaa Tess-äitiä ja Curtis taas revittelee hulvattomasti, kun hän tulkitsee kapinahenkistä Anna-tytärtä.
     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Ryan Malgarini Annan Harry-veljenä, Harold Gould lasten isoisänä, Mark Harmon Tessin uutena miesystävänä Ryanina, Chad Michael Murray Annan ihastuksenkohteena Jakena, Stephen Tobolowsky opettaja Batesina, Willie Garson Tessin potilaana Evanina, Rosalind Chao kiinalaista ravintolaa pyörittävänä Pei-Peinä ja Lucille Soong tämän äitinä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, etenkin Chao ja Soong ovat huvittavia parissa kohtauksessaan.




Miksi en ollut älynnyt katsoa Perjantai on pahin -elokuvaa jo vuosia sitten?! Pidin elokuvasta jo nyt paljon ja voin vain kuvitella kuinka innokkaasti olisin palannut sen pariin, jos olisin nähnyt elokuvan jo lapsena. Kyseessä on todella vekkuli ja kekseliäs elokuva, sekä hämmentävän toimiva tapaus ollakseen jo kolmas filmatisointi saman kirjan pohjalta ja vieläpä samalta leffastudiolta. Jo Curtisin ja Lohanin roolisuoritusten vuoksi tätä hupaisaa kehonvaihtotarinaa jämähtää seuraamaan kiinnostuneena ja hymyssä suin, mitä auttaa se, millaisia hauskoja ja vaivaannuttavia tilanteita käsikirjoittajat ovat keksineet äidin ja tyttären pään menoksi. Koska heti hoksattuaan tilanteensa laidan, Tess ja Anna tulevat samaan tulokseen, että heidät lukittaisiin mielisairaalaan, jos he yrittäisivät saada muita vakuuttuneiksi siitä, että Tess elää nyt tyttärensä kehossa ja Anna äitinsä, joten he päättävät yrittää elää toistensa elämiä.

On erittäin hilpeää nähdä, kun Tess, joka on varma siitä, että hänen tyttärensä vain valittaa tyhjästä ja että tämän elämä olisi oikeasti helppoa kuin heinänteko, joutuu palaamaan koulun penkille 2000-luvulla, pärjätä opettajien, kiusaajien ja ihastuksenkohteen kanssa, samalla kun Annan, joka on varma siitä, että hänen äitinsä elämä on ruusuilla tanssimista, pitää käydä äitinsä töissä ja valmistella tämän tulevia häitä. Kehonvaihtoskenaariosta revitään kaikki ilo irti ja muutamaa minuuttia päälle puolentoista tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa. Loppupäässä niin päähahmojen kuin katsojankin tunteet ovat herkät, kun äiti ja tytär alkavat vihdoin ymmärtämään toisiaan. Tarina on tavallaan hyvin ajaton, eikä siis ihme, että sitä on haluttu vuosien varrella kertoa uudestaan ja uudestaan. Ei tämä Perjantai on pahin silti jatkoa tarvitsisi.




Elokuvan ohjauksesta vastasi Mark Waters, joka teki vuotta myöhemmin Lohanin kanssa supersuositun Mean Girlsin (2004). Watersin rakentama ilmapiiri on veikeä ja mukaansatempaava, ja leffa pursuaa energiaa. Heather Hachin ja Leslie Dixonin käsikirjoitus on mainio, etenkin kun heidän on pitänyt jatkuvasti muistaa, millaisina kirjoittaa hahmojen käytöksen ja puhetavan, vaikka he ovat eri kehoissa. Perjantai on pahin on myös kelvollisesti kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattu. Lavastukset ovat oivat ja puvustus- ja maskeeraustiimit ovat päässeet hieman leikittelemään Tessin ja Annan kanssa, kun nämä vaihtavat kehoja ja tuovat omat piirteensä esiin myös ulkonäöllisesti. Äänimaailma on hyvin rakennettu Rolfe Kentin säveltämiä musiikkeja ja muita leffassa käytettyjä kappaleita myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Freaky Friday, 2003, Walt Disney Pictures, Casual Friday Productions, Gunn Films


tiistai 12. joulukuuta 2023

Arvostelu: Mean Girls (2004)

MEAN GIRLS



Ohjaus: Mark Waters
Pääosissa: Lindsay Lohan, Rachel McAdams, Lacey Chabert, Amanda Seyfried, Lizzy Caplan, Daniel Franzese, Jonathan Bennett, Tim Meadows, Tina Fey, Rajiv Surendra, Amy Poehler, Daniel DeSanto, Diego Klattenhoff, Ana Gasteyer ja Neil Flynn
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 7

Mean Girls on Lindsay Lohanin tähdittämä komediaelokuva. Tina Fey luki Rosalind Wisemanin kirjan Queen Bees and Wannabes (2002) ja ehdotti tuottaja Lorne Michaelsille, että kirja käännettäisiin elokuvan muotoon. Michaels sai Paramount Picturesin hankkimaan kirjan elokuvaoikeudet ja Fey ryhtyi työstämään elokuvan käsikirjoitusta, ottaen useita vapauksia kirjasta. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2003 ja lopulta Mean Girls sai ensi-iltansa huhtikuussa 2004. Elokuva oli taloudellinen menestys, jota kriitikotkin kehuivat ja joka sai lukuisia Teen Choice Awards -ehdokkuuksia. Vuosien varrella leffasta on muodostunut todellinen ilmiö, josta tehdään meemejä ja jonka repliikkejä monet käyttävät oikeassa elämässä. Olin itse nähnyt Mean Girlsin kerran aiemmin ja pidin leffasta. Nyt kun elokuva on saamassa musikaali-uudelleenfilmatisoinnin, päätin odotellessa katsoa elokuvan uudestaan (tietty Mean Girls -päivänä 3. lokakuuta) ja samalla arvostella sen.

16-vuotias Cady Heron aloittaa ensimmäistä kertaa opinnot oikeassa koulussa, oltuaan kotikoulussa koko lapsuutensa. Koulussa hän tapaa Plastikit, koulun suosituimman teinityttötrion, joka vaikuttaisi ottavan Cadyn porukkaansa, mutta pian naiiville tytölle käy selväksi kolmikon todellinen luonne.




Ansa vanhemmille -komedialla (Parent Trap - 1998) ja Perjantai on pahin -uudelleenfilmatisoinnilla (Freaky Friday - 2003) vuosituhannen vaihteen lapsinäyttelijöistä tunnetuimmaksi noussut Lindsay Lohan nähdään Caddy, ei kun siis Cady Heronina, kuusitoistavuotiaana tyttönä, joka on varttunut Afrikassa eläintieteilijävanhempiensa (Ana Gasteyer ja Neil Flynn) kanssa, jotka ovat myös toimineet hänen opettajinaan. Kun vanhemmat muuttavat Yhdysvaltoihin uuden työn perässä, Cadyn on aika aloittaa opinnot ensi kertaa ihka aidossa koulussa, missä hän huomaa pian, ettei teinielämä välttämättä ole sen helpompaa kuin elo savannin villipetojen keskellä. 2000-luvun alussa Lohan oli vielä erittäin lupaava näyttelijänalku ja Mean Girlsissä hän tekeekin yhden uransa parhaista rooleista. Hän suoriutuu erinomaisesti sinisilmäisenä Cadyna, mutta vakuuttaa sitäkin enemmän, kun hahmon kehityskaari etenee ja Cady muovautuu ympärillään olevien ihmisten myötä niin, ettei ensiminuuttien kilttiä ja rehtiä tyttöä meinaa enää tunnistaa.
     Ja tämä johtuu niistä "ilkeistä tytöistä", Plastikeista, eli Regina Georgesta, Gretchen Wienersistä ja Karen Smithistä, joita näyttelevät fantastisesti samana vuonna myös The Notebook - Rakkauden sivuja (The Notebook - 2004) tähdittänyt Rachel McAdams, Lacey Chabert ja Mean Girlsissä debyyttiroolinsa tekevä Amanda Seyfried. Kolmikko on aivan mahtava kaikessa kamaluudessaan. Regina on ilkeiden pissisten perikuva, kun taas Gretchen ja etenkin Karen ovat hulvattomat tämän toinen toistaan tyhmempinä, mutta uskollisina seuraajina. McAdamsin, Chabertin ja Seyfriedin kemiat pelaavat täysillä yhteen ja vaikka heidän hahmonsa ovat inhottavat, trioon tykästyy jollain oudolla tavalla.




Elokuvassa nähdään myös muun muassa Lizzy Caplan ja Daniel Franzese Cadyyn aluksi ystävystyvinä Janisina ja Damianina, Jonathan Bennett Cadyn ihastuksenkohteena Aaronina, Rajiv Surendra kiimaisena matematiikkanerona Gnapoorina, Amy Poehler Reginan äitinä, Tim Meadows koulun rehtori Duvallina, Dwayne Hill valmentaja Carrina, sekä elokuvan käsikirjoittaja Tina Fey opettaja Norburyna. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan mainiosti - erityisesti Meadows erittäin hauskana rehtorina.

Ei ole mikään ihme, että Mean Girls nousi suureen suosioon niin katsojien kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Kyseessä on aivan pirun viihdyttävä ja hauska teinikomedia, johon voivat samaistua niin parhaillaan koulua käyvät nuoret kuin opintonsa jo kauan sitten huipentaneet aikuiset. Samalla leffa on myös todella oivaltava ja terävä kuvaus nuorien vaikeuksista koulussa; millaisia paineita muut ihmiset aiheuttavat, millaista on opetella sosiaalisia kanssakäymisiä ja kuinka kaikki puhuvat lähes kaikista muista ikäviä juttuja näiden selkien takana. Parhaiten tätä kaikkea voikin kuvata sellaisen hahmon silmien kautta, joka ei ole aiemmin käynytkään tavallisessa koulussa ja nyt hänet heitetään keskelle kouluvuosien kaikista kamalinta aikaa, yläastetta. Hormonit hyrräävät ja on varmaa, että konflikteja syntyy kaiken aikaa. Helppoa ei ole kenellekään ja jopa ne, jotka näyttävät pintapuoleisesti muiden oppilaiden palvomilta kuninkaallisilta, käyvät läpi omia vaikeuksiaan.




Sen lisäksi, että elokuvalta löytyy napakkaa sanottavaa erityisesti yläastekulttuurista ja oppilaiden statuksista ja ryhmäytymisistä, leffa on aivan törkeän hauska. Mean Girlsissä saa nauraa ääneen vähän väliä ja etenkin alkupää on hulvatonta menoa. Hahmojen väliset keskustelut ovat todella lystikkäitä, usein kaikessa tyhmyydessään ja useammat elokuvan repliikeistä ovatkin nousseet ikimuistoisiksi lausahduksiksi, joita moni käyttää harva se päivä. Tarina on myös todella vahva ja katsojana jää täysin koukkuun Cadyn kehityskaareen, kun tämä alkaa viettää aikaa Plastikkien kanssa. Tämän kautta filmillä on myös hyvää sanottavaa karmasta ja kuinka omat ikävät teot kostautuvat vielä jossain kohtaa. Elokuvan huipennus on toisaalta imelä, mutta muuten loistavan menon jälkeen sen katsoo sormien läpi. Mean Girls on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista teinikomedioista!

Tina Feyn loistokkaan käsikirjoituksen pohjalta Perjantai on pahin -uudelleenfilmatisoinnistakin vastannut ohjaaja Mark Waters tekee mahtavaa työtä tunnelman kanssa ja pitäessään pakettia kasassa. Hän saa näyttelijät irrottelemaan riemastuttavasti ja hyvä fiilis siirtyy täydellisesti kotisohvalle. Mean Girls on myös hyvin kuvattu ja sulavasti leikattu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Rolfe Kentin säveltämät musiikit eivät erityisemmin jää mieleen, mutta päähän jää kyllä rallattamaan Bobby Helmsin Jingle Bell Rock, jota käytetään yhdessä leffan muistettavimmista kohtauksista.




Yhteenveto: Mean Girls on aivan mahtava teinikomedia - yksi ehdottomasti parhaista omassa lajityypissään. Elokuvan tarina nappaa tehokkaasti mukaansa ja sen terävään kuvaukseen yläasteen hävyttömästä meiningistä on helppo samaistua. Sekaan mahtuu hyviä teemoja muun muassa karmasta. Leffa on myös suorastaan hulvattoman hauska ja sen parissa viihtyy täysillä alusta loppuun. Kun päälle vielä lisätään ikimuistoisia repliikkejä, on Tina Feyn käsikirjoitus todella onnistunut paketti. Vain loppupää äityy turhan imeläksi, mutta se annettakoon anteeksi. Elokuvan hahmot ovat todella hyviä ja näyttelijäkaarti irrottelee ilahduttavasti. Lindsay Lohan on nappivalinta päärooliin ja ilkeitä tyttöjä näyttelevät Rachel McAdams, Lacey Chabert ja Amanda Seyfried ovat loistovedossa. Mean Girls on teinileffojen kirkasta parhaimmistoa, suoraan sanottuna todella fetch ja suosittelenkin sitä lämpimästi. Nyt jään jännittyneenä odottamaan tammikuussa ilmestyvää, musikaalivetoista uudelleenfilmatisointia...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mean Girls, 2004, Paramount Pictures, M.G. Films, Broadway Video


perjantai 25. marraskuuta 2016

Arvostelu: Bad Santa 2 / Paha pukki 2 (2016)

BAD SANTA 2 (2016)

PAHA PUKKI 2



Ohjaus: Mark Waters
Pääosissa: Billy Bob Thornton, Tony Cox, Kathy Bates, Brett Kelly, Christina Hendricks, Ryan Hansen, Jenny Zigrino, Jeff Skowron ja Octavia Spencer
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 12

Näin Bad Santan (2003) ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2014 ja se oli mielestäni ihan hauska elokuva. Nyt kun elokuvan jatko-osa, Bad Santa 2, oli saamassa ensi-iltansa, ensimmäinen osa täytyi tietysti katsoa uudestaan. Tein sen ja pidin elokuvasta enemmän kuin ensimmäisella katselukerralla. Aloin jokseenkin jopa odottamaan jatko-osaa ja toivoin tunnelman pysyvän yhä samana. Hieman kyllä pelotti, että miten jatko-osa toimisi, kun elokuvien ilmestymisien välissä on kolmetoista vuotta. Kuulin, että kyseessä olisi aika keskinkertainen teos, joten menin varautuneena katsomaan elokuvan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä elokuvaa Bad Santa!

Willie lyöttäytyy yhteen lyhytkasvuisen Marcus-petturin ja inhottavan Sunny-äitinsä kanssa, ryöstääkseen rahat hyväntekeväisyysjärjestöstä. Hienostihan se taas sujuu...

Billy Bob Thorntonin esittämä Willie on yhtä elämäänsä kyllästynyt juoppo perverssi kuin ensimmäisessäkin elokuvassa. Tässä Willie on niinkin kyllästynyt elämäänsä, että yrittää itsemurhaa heti elokuvan alussa parillakin eri tavalla. Häntä ei kiinnosta pätkääkään, mitä muut ihmiset hänestä miettivät ja törttöileekin mahdollisimman paljon kaiken aikaa. Thornton suoriutuu roolistaan edelleen yhtä toimivasti ja Willien taustoja avataan katsojille. Elokuvassa kuullaan useasti Willien kertojaääntä.
     Jostain syystä edellisessä elokuvassa Willien pettänyt Marcus (Tony Cox) on edelleen kuvioissa ja Marcus saa Willien suostuteltua uudelle ryöstökeikalle. Marcusin lyhytkasvuisuudesta tehdään jälleen pilaa, muttei kovin onnistuneesti. Coxin suoritus on ihan hyvä, mutta hahmo on muuttunut todella ärsyttäväksi. Katsojana odottaa kaiken aikaa, milloin Marcus pettäisi Willien uudestaan.
     Elokuvassa esitellään Willien äiti Sunny, jota näyttelee Kathy Bates. Kovin kauaa ei Sunnyn tarvitse olla ruudulla, jotta katsoja ymmärtää, miksi Williesta on tullut sellainen kuin hän on. Sunny on nimittäin todellinen ämmä noin niin kuin korrektisti sanottuna. Hän kohtelee kaikkia todella ärsyttävästi, eivätkä hänen ja Willien välit ole millään lailla lämpimät. Willie suorastaan vihaa häntä. Bates suoriutuu roolistaan hyvin ja on useassa kohtaa hauska.
     Ensimmäisessä elokuvassa ollut Thurman-poika (Brett Kelly) on kasvanut todella paljon vuosien varrella ja hän on jo mies... tai ainakin melkein. Thurman on henkisesti yhä samanlainen kuin aiemmin ja aiheuttaa päänvaivaa jatkuvasti Willielle. Hän työskentelee rakastamiensa voileipien parissa, eikä välillä puhu muusta. Thurman ei esiinny ihan yhtä paljon elokuvassa ja tuntuu paikoitellen olevan mukana vain, koska esiintyi edellisessä osassa. Kellyn suoritus ei ole yhtä hyvä, eikä hahmossa ole samanlaista tunnelmaa enää.
     Christina Hendricks näyttelee Diane Hastingsia, joka työskentelee hyväntekeväisyysjärjestössä. Diane vaikuttaa erittäin viralliselta naiselta, mutta hänestä löytyy myös muitakin puolia, jotka voivat tulla hieman yllätyksenä. Hendricks on roolissaan hyvä.
     Elokuvassa nähdään myös Jenny Zigrino vartija Ginana, Jeff Skowron yli-innokkaana vartijana, Ryan Hansen hyväntekeväisyysjärjestön rikkaana pomona, Regent Hastingsina, sekä ensimmäisessä elokuvassa lyhyesti esiintynyt, Octavia Spencerin näyttelemä Opal-huora.

Kolmetoista vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen Willie viettää turhauttavaa, viinan ja seksin täytteistä elämäänsä ja yrittää itsemurhaa. Häntä häiritsee Thurman, joka tuntuu olevan yhä siinä uskossa, että Willie olisi joulupukki. Marcus suostuttelee Willien suorittamaan ryöstökeikan hyväntekeväisyysjärjestössä. Tilannetta vaikeuttaa Willien äidin mukana olo, mutta Willie suostuu kuitenkin. Jälleen on aika pukeutua joulupukiksi ja tontuksi, ja soluttautua kohteeseen, josta voisi olla tiedossa mukavat kahden miljoonan dollarin taskurahat.

Kuten pelkäsinkin, Bad Santa 2:n ja alkuperäisen elokuvan ilmestymisien välissä on kulunut liian monta vuotta, eikä juttu enää oikein toimi. Kyllähän elokuvan katsoo, mutta se on loppujen lopuksi aika turha ja sen jälkeen toivoisi, että ensimmäinen elokuva olisi jäänyt ainoaksi. Kyllä Bad Santa 2:ssa saa nauraa ja todella mainioita kohtia löytyy, mutta ne eivät saa luotua yhtä toimivaa kokonaisuutta. Jos elokuva olisi tehty muutama vuosi ensimmäisen osan jälkeen, sillä olisi voinut olla jokin merkityskin. Tällaisena se tuntuu lähinnä ylimääräiseltä rahastukselta, kun uutta ei olla keksitty. Onhan se kiva nähdä Willien hölmöilyjä lisää, mutta elokuvan sijaan aiheesta olisi voitu tehdä vaikka jouluspesiaalivideo tai jotain vastaavaa. Häröilyä ja kiroilua löytyy, vaikka suurin osa "fuck"-sanoista onkin jätetty suomentamatta, jotta ikäraja on saatu kahteentoista vuoteen. Lastenelokuvasta ei kuitenkaan ole kyse. Synkistelyä löytyy paljon, mutta siihen ei olla saatu tarpeeksi huumoria mukaan, jotta synkkyys olisi muutakin kuin katsojien ahdisteluyritys. Lopputulos on aika ennalta-arvattava. Kyllähän elokuvan katsoo ainakin kerran, mutta ei sitä välttämättä tarvitse uudestaan katsoa.

Ohjaus on vaihtunut Terry Zwigoffilta Mark Watersille, joka on aiemmin ohjannut esimerkiksi Mean Girlsin (2004). Myös käsikirjoitustiimi on vaihtunut Glenn Ficarrasta ja John Requasta Shauna Crossiin ja Johnny Rosenthaliin. Jos alkuperäiset tekijät olisivat työstäneet myös jatko-osan, niin ehkä tämä toimisi paremmin. Kuvaus ja leikkaus hoituvat sujuvasti. Musiikista vastaa Lyle Workman, mutta hänen sävellyksensä jäävät täysin elokuvassa käytettyjen joulukappaleiden varjoon. Elokuvassa kuullaan mm. Felix Bernardin ja Richard B. Smithin "Winter Wonderland", Walter Rollinsin ja Steve Nelsonin "Frosty the Snowman", sekä Edward Polan ja George Wylen "It's the Most Wonderful Time of the Year". Ensimmäisessä elokuvassa kuultu Frédéric Chopinin "Nocturne in E-Flat Major, Op.9 No.2" soi pariin otteeseen tässäkin.

Yhteenveto: Bad Santa 2 on aika tarpeeton jatko-osa mainiolle joulukomedialle. Kyseessä ei ole huono elokuva, mutta valitettavasti leffa jää tasolle "ihan kiva". Billy Bob Thornton on kyllä edelleen mainio kyynisen juoppopervon roolissa ja hänen äitinsä Sunny on toimiva lisäys. Thurman tuntuu olevan aika väkisin mukana, enkä oikein ymmärrä, miksi Marcuskin piti mukaan tunkea. Muutamia todella hauskoja kohtia esiintyy ja muutenkin elokuvan aikana saa nauraa, mutta lopputulos ei ole yhtä onnistunut. Vanhalla työtiimillä tästä olisi voinut tulla parempi. Jos pidit ensimmäisestä osasta, niin kannattaahan tämä vilkaista. Hieman härömpien komedioiden ystävät voivat pitää tästä. Bad Santa 2 ei ole kovin kummoinen jatko-osa ja toivon, ettei kolmososaa väännetä turhaan.




Kirjoittanut: Joonatan, 24.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.filmwonk.net
Bad Santa 2, 2016, Broad Green Pictures, Ingenious Media, Miramax