Operaatio Majava (Hoppers - 2026) - elokuva-arvostelu

OPERAATIO MAJAVA

HOPPERS

Ohjaus: Daniel Chong

Näyttelijät: Piper Curda, Bobby Moynihan, Kathy Najimy, Jon Hamm, Eduardo Franco, Aparna Nancherla, Melissa Villaseñor, Tom Law, Sam Richardson, Dave Franco, Isiah Whitlock Jr., Steve Purcell, Ego Nwodim, Nichole Sakura, Vanessa Bayer ja Meryl Streep

Genre: animaatio, komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 7

Hoppers, eli suomalaisittain Operaatio Majava on Pixarin uusi animaatioelokuva. Vuonna 2020 paljastettiin, että Daniel Chong työsti uutta leffaa Pixarille, joka ei olisi osa jotain yhtiön elokuvasarjoista. Alun perin Chong halusi elokuvan kertovan pingviinistä, mutta kun Pixarin taiteellinen johtaja Pete Docter koki, että pingviinianimaatioita on jo liikaa, Chong vaihtoi eläimen majavaksi. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi pyörähti käyntiin ja nyt Operaatio Majava saapuu elokuvateattereihin. Itse innostuin heti, kun luin Pixarin työstävän uutta originaalielokuvaa ja intoani lisäsi söpö majavajuliste. Kävinkin uteliaana katsomassa Operaatio Majavan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Uusi teknologia siirtää luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien puolesta puhuvan Mabelin tietoisuuden robottimajavaan, jotta hän voi kerätä lähimetsän eläimet taistelemaan paikallisen lammen puolesta, mitä ollaan muuttamassa moottoritieksi.

Operaatio Majavan päähenkilö on 19-vuotias naisenalku Mabel Tanaka (äänenä Piper Curda), joka ihastui lapsena isoäitinsä (Karen Huie) kautta luontoon ja joka onkin siitä lähtien halunnut tehdä kaikkensa, jotta lähiympäristön erilaiset eläimet saavat nauttia elostaan rauhassa. Tähän löytyy aikamoinen scifikeino, kun paikallisen yliopiston professori Sam (Kathy Naimy) esittelee kehittämänsä teknologian, jolla ihmisen mielen voi siirtää robottimajavaan. Mabel muuttuu majavaksi ja aloittaa operaationsa pelastaa paikallisen lammen pormestari Jerryltä (Jon Hamm), joka kaavailee sen tilalle moottoritietä. Mabel on heti tykättävä hahmo sinnikkyydessään ja päättäväisyydessään, sekä toki eläinrakkaudessaan. Jerry on kelpo antagonisti tarinalle ja miehestä löytyy lopulta enemmänkin kuin pelkkää kapitalistiahneutta.

     Majavaksi muuttuessaan ja seikkailunsa aloittaessaan Mabel kohtaa paljon erilaisia eläimiä, kuten majavakuningas Georgen (Bobby Moynihan), Loaf-majavan (Eduardo Franco), Ellen-karhun (Melissa Villaseñor), Tom-liskon (Tom Law), hyönteiskuningattaren (Meryl Streep) ja tämän pojan Titusin (Dave Franco). Eläinhahmot ovat lystikkäitä ja hyvin erilaisia kuin Mabel olisi etukäteen kuvitellut. Veikkaisin, että monien suosikiksi nousee joko hidas Loaf tai yli-innokas Tom.

Operaatio Majava on jälleen mahtava lisäys Pixarin filmografiaan ja mielestäni yhtiön paras animaatio sitten korona-aikana suoraan Disney+ -palveluun julkaistun Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020). Se on saman tien ilahduttava ja mukaansatempaava, ja menohan vain paranee, kun Mabelin tietoisuus siirretään robottimajavaan ja hän aloittaa operaationsa lammen pelastamiseksi. On lystikästä seurata, kun Mabel yrittää päästä jyvälle eläinyhteisön tavoista, jotka ovat eläimille arkipäivää ja reilua, mutta tuntuvat ihmisestä helposti jopa julmilta. Pienemmät eläimet ovat esimerkiksi sinut sen kanssa, että saattavat joutua isomman otuksen ateriaksi. Niinhän se luonto toimii.

Luonnonsuojelu on teemana ollut viime aikoina pinnalla lastenelokuvissa, etenkin täällä Suomessa. Viime vuoden Ella ja kaverit - Operaatio Saukon (2025) ja Supermarsu ja suuren huijauksen (2025) nähneet lapsikatsojat saattavatkin aluksi kummastella, että taasko joku tyttö on yrittämässä estää bisnesmiestä tuhoamasta metsää omien rakennustensa tieltä - eikö tämä ole jo nähty? Operaatio Majavaan oman juttunsa tuo toki sen vekkuli mielensiirtoteknologia. Elokuva yhdisteleekin luonnonsuojelua scifiin ja jopa tavallaan agenttimaiseen soluttautumiseen, eikä tämän kaiken keskeltä puutu hauskoja hetkiä ja hurjia vaaratilanteita, jotka voivat olla erityisesti perheen pienimmille jännittäviä. Pixarille ominaista tunteikkuuttakin löytyy ja elokuva meinaa herkistää kyyneliin niin surusta kuin onnesta.

Ja kuten odottaa saattaa, visuaalisesti Operaatio Majava on todella miellyttävä. Eläinhahmot ovat ulkonäöiltään niin suloisia kuin hupaisia. Metsämaisemat ovat upeita ja niin taustoista kuin eläinten turkeista löytyy paljon yksityiskohtia. Lisäksi leffa on ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on myös taitavasti rakennettu ja Mark Mothersbaughin säveltämät musiikit erottuvat leikittelevyydessään kivasti. Kaiken kaikkiaan Operaatio Majava siis näyttää, että Pixarilla on vielä taito tallella alkuperäisideoihin perustuvissa animaatioissa. Kesällä ilmestyvää Toy Story 5:ä (2026) ja työn alla olevia Ihmeperhe 3:a (Incredibles 3) ja Coco 2:a enemmän odotankin ensi vuonna ilmestyvää kissaleffa Gattoa (2027).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hoppers, Yhdysvallat, 2026, Walt Disney Pictures, Pixar Animation Studios

Arvostelu: Cocaine Bear (2023)

COCAINE BEAR

Ohjaus: Elizabeth Banks

Pääosissa: Keri Russell, O'Shea Jackson Jr., Alden Ehrenreich, Christian Convery, Brooklynn Prince, Isiah Whitlock Jr., Margo Martindale, Jesse Tyler Ferguson, Aaron Holliday, Ray Liotta, Ayoola Smart, Kristofer Hivju, Hannah Hoekstra ja Matthew Rhys

Genre: komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Cocaine Bear perustuu löyhästi tositapahtumiin karhusta, joka löysi vuonna 1985 Tennesseestä, Yhdysvalloista hylätyn huumelastin ja söi kilokaupalla kokaiinia. Elokuvan teko lähti liikkeelle Jimmy Wardenin kirjoittamasta käsikirjoituksesta, josta tuottajat Phil Lord ja Christopher Miller innostuivat. Alun perin ohjaamaan valittiin Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, mutta kun he poistuivat projektista tehdäkseen Screamin (2022), Elizabeth Banks nappasi pestin itselleen. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja nyt Cocaine Bear saapuu elokuvateattereihin... ja itse olin todella innoissani leffan näkemisestä. Kun viime vuoden lopulla ryhdyin tutkimaan 2023 elokuvatarjontaa, koin lähinnä jatko-osia, esiosia, lisäosia, uudelleenfilmatisointeja ja uudelleenkäynnistyksiä sisältävän kattauksen aika tylsäksi. Elokuva kokaiinista sekoavasta karhusta kiinnitti kuitenkin huomioni ja kun leffan traileri vaikutti lupaavan vekkulilta, aloin tosissaan odottamaan elokuvan näkemistä. Meninkin positiivisin mielin katsomaan Cocaine Bearia sen lehdistönäytökseen pari päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1985 huumekuriirit pudottavat lastinsa keskelle Chattahoocheen kansallispuistoa, mistä sen löytää mustakarhu. Kokaiinia nuuhkiva ja ahmiva karhu sekoaa ja pian kaikki lähistöllä kulkevat joutuvat sen kohteiksi.

Elokuva pitää sisällään aika laajan hahmokattauksen erilaisia tyyppejä, jotka joutuvat kohtaamaan kokaiinikarhun. On Sari (Keri Russell), äiti, joka lähtee kansallispuistoon etsimään koulusta lintsaavaa tytärtään Deirdreä (Brooklynn Prince) ja tämän kaveria Henryä (Christian Convery). On rikolliskaksikko Daveed (O'Shea Jackson Jr.) ja Eddie (Alden Ehrenreich), jotka työskentelevät Eddien huumediileri-isälle, Syd Whitelle (alle vuosi sitten menehtynyt Ray Liotta yhdessä viimeisistä elokuvarooleistaan) ja lähtevät noutamaan huumelastia metsästä. On Sydiä jahtaava rikosetsivä Bob (Isiah Whitlock Jr.) ja tämän työpari Reba (Ayoola Smart). On puistonvartija Liz (Margo Martindale), tätä auttava villieläintarkastaja Peter (Jesse Tyler Ferguson), sekä heille ongelmia aiheuttava nuorukainen Stache (Aaron Holliday). Ja lisäksi on turistipariskunta Olaf (Kristofer Hivju) ja Elsa (Hannah Hoekstra). Näyttelijäkaarti suoriutuu passelisti rooleistaan ja lähes jokaiseen hahmoon tuodaan selvä ominaispiirre, vaikka osa on toki mukana vain karhunruoaksi. Katsoja voikin poimia porukasta omat suosikkinsa, joiden toivoo pääsevän pakoon kansallispuistosta. Itse tykästyin eniten roistoduo Daveediin ja Eddieen, joista jälkimmäinen yrittää toipua vaimonsa kuolemasta.

Cocaine Bear on juuri niin pöljä elokuva kuin miltä jo sen nimi kuulostaa. Karhu sekoaa kokaiinista ja aiheuttaa kauhun tunteita lähistön ihmisille. Elokuviltaan pelkkää älykästä ja henkevää kaipaaville leffa siis tuskin toimii. Jos taas kaipaa kasarin ja ysärin oikeista eläimistä kertovia monsterirainoja, jotka eivät ota itseään liian todesta, tämä niille kumarteleva teos on kuin sinulle tehty. Itselleni kyseessä oli tosiaan yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta ja vaikka Cocaine Bear tuskin yltää joulukuussa vuoden parhaiden leffojen listalle, en silti voi sanoa olevani pettynyt. Kieli visusti poskessa tehty kauhukomedia viihdyttää erittäin mukavasti.

Vaikka alkuperäinen tositarina kokaiinia ahmineesta karhusta ei ole yhtään niin lennokas kuin voisi odottaa (tosielämässä karhu vain veti yliannostuksen ja kuoli, tappamatta ainuttakaan ihmistä), sen pohjalta on saatu rakennettua mitä mainiointa hömppää. Elokuva ei turhia aikaile, vaan pistää heti alussa ensimmäiset uhrinsa huumehöyryisen mesikämmenen tielle. Siitä lähtee liikkeelle toimivan napakka puolitoistatuntinen, joka saa välillä jännittämään ja välillä taas nauramaan. Leffasta ei ole tehty lapsiystävällistä, vaan veri roiskuu, raajoja pureskellaan irti ja ihmisiä revitään riekaleiksi. Kaikessa tässä leffalla on kuitenkin pilke silmäkulmassa. Meno on tarkoituksellisen yliampuvaa ja veikeästä ideasta otetaan kaikki irti. Välillä elokuvalla on pieniä ongelmia kertoa useiden hahmojen juonikuvioita lomittain ja lopetus on hieman pliisu herkullisen tykittelyn jälkeen, mutta muuten Cocaine Bear on yksi vuoden tähän asti viihdyttävimmistä elokuvaelämyksistä.

Elokuvan on ohjannut pääasiassa komedianäyttelijänä tuttu Elizabeth Banks, joka on aiemmin ohjannut muun muassa musiikkileffa Pitch Perfect 2:n (2015) ja uuden Charlie's Angelsin (2019). Cocaine Bear on mielestäni Banksin tähän asti paras ohjaustyö. Hän tasapainottelee onnistuneesti jännityksen ja huumorin välillä, ja tiedostaa tekevänsä puhdasveristä hömppää. Jimmy Wardenin käsikirjoitus leikittelee hyvin ideallaan ja rakentaa edes osasta hahmoja tarpeeksi kiinnostavia tapauksia. Elokuva on myös pätevästi kuvattu ja valaistu. Maskeeraajat pääsevät leikittelemään rujoilla haavereilla ja lotraamaan tekoverellä. Efektitiimi suoriutuu tarpeeksi hyvin digikarhun kanssa. Joissain otoksissa karhu näyttää huomattavasti aidommalta kuin toisissa. Äänimaailma toimii hyvin, joskin Mark Mothersbaughin taustalla jumputtavista musiikeista ei jää mitään mieleen.

Yhteenveto: Cocaine Bear on mitä mainiointa hömppäviihdettä, joka ottaa kaiken irti lystikkäästä premissistään. On niin hupaisaa kuin myös ajoittain varsin jännittävääkin seurata, kun poloiset ihmiset yrittävät selviytyä kokaiinia nuuhkineen ja aineesta seonneen karhun kynsistä ja hampaista. Pöljältä kuulostavaa hommaa ei oteta vakavasti, vaan tekijöillä on ollut oivasti kieli poskessa. Ohjaaja Elizabeth Banks tasapainottelee taitavasti komedian ja jännityksen välillä. On myös hienoa, ettei leffasta ole lähdetty tekemään lapsiystävällistä. Hahmokattaus vaihtelee pidettävistä tyypeistä unohdettaviin karhunaterioihin, mutta näyttelijäkaarti heittäytyy hyvin menoon mukaan. Teknisiltä ansioiltaan leffa on ihan pätevä ja itse kokaiinikarhu on tarpeeksi uskottava digi-ilmestys. Elokuvasta löytyy ontumisensa esimerkiksi useiden juonikuvioiden kanssa jonglööratessaan ja hieman vaisulta tuntuvan loppuhuipennuksen suhteen, mutta pääasiassa Cocaine Bear on erittäin vekkuli popparihömppä, jota voi suositella lämpimästi kaikille, joihin vetoaa juoni kokaiinista sekoavasta karhusta. Ottakaa siis kaverinne mukaan ja käykää viihtymässä tämän nallen huumeseikkailujen parissa!

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyitä kohtauksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Cocaine Bear, 2023, Universal Pictures, Lord Miller, Brownstone Productions

Arvostelu: Lightyear (2022)

LIGHTYEAR

Ohjaus: Angus MacLane

Pääosissa: Chris Evans, Keke Palmer, Peter Sohn, Taika Waititi, Dale Soules, Uzo Aduba, Mary McDonald-Lewis, Isiah Whitlock Jr., Efren Ramirez ja James Brolin

Genre: animaatio, scifi, seikkailu, toiminta

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 7

"Kohti ääretöntä... ja sen yli!"

Pixar-animaatioyhtiön esikoiselokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli kriitikoiden ylistämä jättimenestys, joka mullisti animaatioteollisuuden digiteknologiallaan. Jatko-osat Toy Story 2 (1999), Toy Story 3 (2010) ja Toy Story 4 (2019) saivat myös paljon kehuja ja olivat suuria menestyksiä lippuluukuilla. Jo ennen Toy Story 4:n ilmestymistä Angus MacLane ehdotti Pixarille ideansa Buzz Lightyearin omasta elokuvasta ja yhtiö innostui siitä. Animointiprosessi käynnistyi ja nyt Lightyear-nimen saanut elokuva saa ensi-iltansa. Itse olin skeptinen, kun Pixar ilmoitti tekevänsä hahmosta oman filminsä, mutta yritin muistuttaa itseäni siitä, että olin todella skeptinen myös Toy Story 4:n suhteen ja se osoittautui loistoleffaksi. Mitä enemmän kuulin elokuvasta, sitä enemmän innostuin sen erilaisesta lähestymistavasta ja Lightyear nousikin yhdeksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Lightyearia sen lehdistönäytökseen viikkoa ennen ensi-iltaa - mukanani oma Buzz Lightyear -leluni!

Avaruusretkikunta jää jumiin vihamieliselle planeetalle valovuosien päässä Maasta. Avaruusrangeri Buzz Lightyear yrittää keksiä pelastuskeinoa yhdessä robottikissa Soxin ja alokasryhmän kanssa, kun he saavat vastaansa pahan Zurgin ja tämän armeijan.

Siitä asti, kun elokuvan teosta ilmoitettiin, monet ovat kummastelleet, että mistä on oikein kyse ja miksi Buzz Lightyear näyttää ihan erilaiselta kuin Toy Story -leffoissa? Se johtuu siitä, että tämä ei ole se Buzz Lightyear -lelu, johon olemme tottuneet. Tämä on se Buzz Lightyear, jonka pohjalta tunnettu lelu tehtiin. Kuten heti elokuvan alussa kerrotaan: "Vuonna 1995 Andy-poika sai syntymäpäivälahjaksi Buzz Lightyear -lelun, joka perustuu Andyn lempielokuvaan. Tämä on se elokuva." Tästä syystä Tim Allen ei palaa Buzzin ääneksi, vaan roolissa kuullaan Chris Evans. Marvel-leffojen Captain Americana parhaiten tunnettu Evans sopii toki täydellisesti urhoollisen avaruussankarin osaan, joka aikoo tehdä kaikkensa pelastaakseen muut. Hahmon omaan seikkailuun hyppääkin innoissaan mukaan ja on hauska nähdä todellinen Buzz Lightyear toiminnassa.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Buzzin avaruusrangerikaveri Alisha (Uzo Aduba), nuori ja innokas kokelassotilas Izzy (Keke Palmer) ja tämän kaverit Mo (Taika Waititi) ja Darby (Dale Soules), Buzzin robottikissa Sox (Peter Sohn), komentaja Burnside (Isiah Whitlock Jr.), sekä Toy Story -elokuvista tuttu avaruusrangerien arkkivihollinen Zurg (James Brolin). Sivuhahmotkin toimivat mainiosti mukana seikkailussa, joskin yleensä lystikkään Waititin esittämä hahmo on paikoitellen aika ärsyttävä jatkuvan toilailunsa kanssa. Sox-robottikissa on elokuvan hauskinta antia ja Zurgista taas on onnistuttu tekemään varsin uhkaava vastus sankareille.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että onpa aivan mahtavaa päästä pitkästä aikaa näkemään Pixarin leffa valkokankaalta. Yhtiön leffoja levittävä Disney on ollut koronavuosina todella epäreilu Pixaria kohtaan, heivatessaan jopa kolme peräkkäistä elokuvaa, Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020), Lucan (2021) ja Punaisen (Turning Red - 2022) suoraan Disney+ -suoratoistopalveluunsa. Minua jännittikin pitkään, että myös Lightyear tungettaisiin suoraan striimiin, ilman mahdollisuutta nähdä elokuvaa siten kuin se on tarkoitettu. Onneksi Disney hoksasi, että tämä avaruusseikkailu kuuluu katsoa isolta valkokankaalta. Siitä ei välttämättä löydy samoja oivalluksia ja syvyyksiä kuin kolmesta suoratoistoon päätyneestä elokuvasta, mutta se on täysin puhdasveristä ja valloittavaa viihdettä, josta koko perhe voi nauttia.

Elokuvan toimivia juonenkäänteitä sisältävä scifikertomus vie täysin mukanaan ja noin tunnin ja 45 minuutin kesto kulkee vauhdilla. Rytmitys on tehokas, jolloin leffalla on meno hyvin päällä, mutta homma ei koskaan kiirehdi ja tarvittaessa on myös aikaa hengähdystauoille ja draamapainotteisemmille henkilöhetkille. Seikkailun henki on vahvasti läsnä ja vauhdikasta toimintaa on paljon. Huumoria löytyy runsaasti, mutta myös oivallisen jännittäviä hetkiä on saatu mukaan. Ja kun kyseessä on Pixarin leffa, voitte olla varmoja, että nenäliinoille on käyttöä. Lightyearista ei ollut tainnut mennä edes puolta tuntia, kun minulla meinasi tulla tippa linssiin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Angus MacLane, joka oli aiemmin auttanut mm. Doria etsimässä -leffan (Finding Dory - 2016) teossa. MacLanen ohjauksessa on oivaa sähäkkyyttä ja kyseessä on selvästi ollut intohimoprojekti. Hän toimii myös toisena käsikirjoittajana Jason Headleyn kanssa ja kaksikon teksti on mainio niin tarinankerrontansa kuin hahmokäsittelynsä puolesta. Visuaalisesti Lightyear on täyttä Pixar-laatua. Animointi on henkeäsalpaavan upeaa. Niin karu planeetta ihmisten rakentamine asutuksineen kuin myös avaruuskohtaukset ovat todella näyttäviä. Animaattorit ovat pistäneet parastaan ja täyttäneet joka otoksen yksityiskohdilla. Monet taustat ovat niin vaikuttavia, että ne menisivät läpi näytellyn elokuvan aidoista lavasteista. Hyviä visuaalisuuksia on toki tukemassa mainio äänimaailma, jota tehostaa Michael Giacchinon säveltämät musiikit. Giacchinolla on muuten ollut todella kiireinen vuosi. Hän oli juuri tehnyt musiikit suurelokuviin Spider-Man: No Way Home (2021), The Batman (2022) ja Jurassic World: Dominion (2022) ja myös ensi kuussa ilmestyvässä Thor: Love and Thunderissa (2022) kuullaan Giacchinon sävelmiä. Olen ollut vuosia herran kannattaja ja on hienoa nähdä, että hänestä on muovautunut näin iso luottonimi Hollywoodissa.

Pixarille ominaiseen tapaan Lightyear on toki täynnä monenlaisia viittauksia muihin elokuviin ja sarjoihin. Sen lisäksi, että studion fanit voivat bongailla tuttuja juttuja piilotettuina kuvien taustoihin, scifielokuvien ystävät voivat riemastua monista viittauksista tunnettuihin tieteisklassikoihin. Tähtien sota -leffat (Star Wars - 1977-) ovat olleet ilmiselvä innoittaja, mutta elokuvassa on kuvastoa, joka tuo mieleen esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailun (2001: A Space Odyssey - 1968) ja Aliens - paluun (Aliens - 1986). Tarinasta taas herää mielleyhtymiä mm. Interstellariin (2014).

Yhteenveto: Lightyear on loistava avaruusseikkailu, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Tekijöiden lähestymistapa Buzz Lightyearin omaan elokuvaan on veikeä ja vaikka hahmon erilaiseen ulkonäköön tottumiseen menisikin hetki, kertomus vie niin hyvin mukanaan, että tämä tuskin haittaa. Tunnin ja neljänkymmenen minuutin kesto kulkee vauhdilla, mutta elokuva osaa myös rauhoittua tarpeen vaatiessa syventämään hahmojaan. Mihinkään erityisiin syvällisyyksiin Pixar ei tässä leffassa mene, mutta silti homma toimii hienosti. Hauskaa huumoria riittää, kuten myös hurjaa toimintaa. Osa kohtauksista voi olla aikuisillekin hieman jännittäviä ja surulliset hetket iskevät ihan jokaisen tunteisiin. Visuaalisesti elokuva on todella vaikuttava. Pixarin animaattorit pistävät parastaan ja on aivan mahtavaa, että tämän leffan pääsee näkemään elokuvateatterissa, missä se on tarkoitettukin katsottavaksi. Lightyear osoittautui itse asiassa niinkin mainioksi leffakokemukseksi, että aion käydä katsomassa sen vielä uudelleen isolta kankaalta - itse asiassa jopa isommalta kankaalta, sillä kyseessä on ensimmäinen IMAX-formaattiin tehty animaatioelokuva!

Lopputekstien aikana ja jälkeen nähdään vielä kolme kohtausta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lightyear, 2022, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Da 5 Bloods (2020)

DA 5 BLOODS

Ohjaus: Spike Lee
Pääosissa: Delroy Lindo, Clarke Peters, Norm Lewis, Isiah Whitlock Jr., Jonathan Majors, Mélanie Thierry, Paul Walter Hauser, Jasper Pääkkönen, Jean Reno, Lê Y Lan, Johnny Trí Nguyễn ja Chadwick Boseman
Genre: draama, seikkailu, sota
Kesto: 2 tuntia 35 minuuttia
Ikäraja: 16

Da 5 Bloods on Spike Leen uusi elokuva - tai kuten hän tykkää niitä kutsua, "jointti". Elokuva lähti alunperin Danny Bilsonin ja Paul De Meon työstämästä käsikirjoituksesta nimeltä "The Last Tour", mitä he yrittivät kaupitella eteenpäin ja saivatkin ohjaaja Oliver Stonen kiinnostumaan siitä. Kuitenkin kun Stone jätti projektin ja Lee hyppäsi kyytiin, hän päätti muokata tekstiä oikein kunnolla. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2019 ja alunperin Da 5 Bloodsin oli tarkoitus saada maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla, minkä jälkeen sitä olisi esitetty rajoitetusti teattereissa, kunnes se olisi julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Koronaviruksen takia Cannes kuitenkin peruttiin ja teatterit sulkeutuivat, joten elokuva päätettiin julkaista suoraan Netflixissä. Itse kiinnostuin Da 5 Bloodsista heti, kun kuulin siitä ja että kyseessä olisi Leen elokuva. Katsoinkin elokuvan samana päivänä, kun se julkaistiin Netflixiin.

Vietnamin sodan veteraaniystävykset palaavat vuosikymmenien jälkeen takaisin Vietnamiin, etsiäkseen siellä kuolleen ystävänsä jäänteet, sekä heidän hautaamansa kulta-arkun, minkä sisältö tekisi heistä miljonäärejä.

Elokuvan veteraaniystävykset ovat Delroy Lindon näyttelemä Paul, Clarke Petersin esittämä Otis, Norm Lewisin näyttelemä Eddie ja Isiah Whitlock Jr:n esittämä Melvin, jotka kutsuvat toisiaan "Bloodeiksi", kuvastaen heidän voimakasta sidettään sodan seurauksena. Aluksi hahmot ovat hilpeitä kaveruksia, jotka iloitsevat jälleennäkemisestään ja odottavat innolla uudenlaista seikkailuaan Vietnamin viidakoissa, etsien viidennen "Bloodin", eli sodassa kuolleen ystävänsä Norman (Chadwick "Black Panther" Boseman) jäänteitä, sekä aikamoista aarretta. Kuitenkin kun moderni maailma jätetään taakse ja päästään viidakkoon, jokaisen luonne alkaa puskea vahvemmin näkyville. Sotatraumat kaivautuvat esille, eikä mieli välttämättä täysin enää rekisteröi, mitä aikakautta eletään. Yksi elokuvan isoimmista vahvuuksista onkin, kuinka upeasti siinä näytetään sodan vaikutus hahmoissa ja etenkin kuinka huikeita Lindon, Peters, Lewis ja Whitlock Jr. ovat rooleissaan. He vakuuttavat ystävinä, jotka ovat tunteneet suuren osan elämästään, kuten myös sodasta palanneina yksilöinä, joiden arvet eivät ole kadonneet minnekään.

Lisäksi leffassa nähdään myös Jonathan Majors Paulin poikana Davidina, Johnny Trí Nguyễn ystävyksiä auttavana Vinhinä, Lê Y Lan Otisin sodan aikaisena rakkaana Tiêninä, Jean Reno kullasta rahaa maksavana Desrochena, sekä Mélanie Thierry, Paul Walter Hauser ja Suomen oma Jasper Pääkkönen sodan aikaisia miinoja etsivänä joukkona. Pääkkönen jopa esittää suomalaista hahmoa, Seppoa ja pääsee lausumaan pari repliikkiä suomeksi! Hän ja Hauser esiintyivät Spike Leen edellisessä filmissä, BlacKkKlansmanissa (2018), mutta tällä kertaa he eivät onneksi ole mitään Ku Klux Klanin jäseniä. Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti ja on muuten mahtavaa nähdä Jean Renoa pitkästä aikaa leffassa!

On olemassa useita elokuvia, joissa näytetään Vietnamin sodan vaikutuksia amerikkalaisiin sotilaisiin, kun he palaavat takaisin kotiin. Esimerkiksi alkuperäinen Rambo-leffa Taistelija (First Blood - 1982) oli kaiken vauhdikkaan räiskimisen ohessa hieno analyysi tästä. Da 5 Bloods taas näyttää, miten käy, kun nämä sotaveteraanit päätyvät takaisin Vietnamiin vuosia myöhemmin ja muistojen tulva täyttää mielen, hämärryttäen totuutta. Rambo - taistelija 2 (Rambo: First Blood Part II - 1985) heitti myös hahmon takaisin Vietnamiin, mutta lähinnä yrityksenä muokata historiaa ja esittää jenkit sankarillisina sodan voittajina. Ei siis ihme, että Da 5 Bloodsissa naljaillaan kyseisen leffan kustannuksella. Elokuvasta löytyy muitakin selviä viittauksia muihin Vietnamin sotaan liittyviin leffoihin. Ilmestyskirja. Nyt -mestariteoksen (Apocalypse Now - 1978) viittauksia ei voi olla huomaamatta, vaikkei itse leffaa olisikaan nähnyt. Vahvoine viittauksineenkin Da 5 Bloods seisoo tukevasti omilla vahvoilla jaloillaan. Spike Lee ei ole hienovarainen ohjaaja, joten ei ihme, etteivät hänen viittauksensakaan ole. Lee ei vieläkään lähde kevyelle linjalle, vaan heittää katsojansa aikamoiseen kyytiin jälleen kerran.

Sen lisäksi, että Lee pohtii, mitä sotaveteraaneille käy, kun he joutuvat takaisin näihin maisemiin, hän myös kailottaa suurella vimmalla, ettei maailma ole muuttunut vuosien varrella kunnolla, jotta nämä vanhat arvet edes voisivat parantua. BlacKkKlansmanin tavoin Lee esittää vertauksia menneisyydestä ja nykypäivästä, kysyen katsojilta, olemmeko oikeasti menneet parempaan suuntaan? Lee hyödyntää paljon oikeaa uutiskuvaa, sekä kuvia sodan aiheuttamista karmeuksista, eikä todellakaan halua päästää katsojaa helpolla. Lisäksi hän tekee taas päivänselväksi, ettei pahemmin piittaa Yhdysvaltojen nykyisestä presidentistä. Joillekin Leen isot kannanotot näkyvät liian yliampuvana poliittisena aktivismina, mutta itse ihailen suuresti Leetä ja hänen voimakkuuttaan elokuvissaan. Hän ei lähde nössöilemään, vaan takoo nyrkillä pöytää, vaatien muutosta ja ihmisten heräämistä karuun todellisuuteen. Minua häiritsi ainoastaan kohtaus, missä eräs hahmoista alkaa puhumaan suoraan kameraa kohti. Hahmo olisi mielestäni voinut puhua täysin samat asiat, muttei rikkoen neljättä seinää. Toisaalta kun kyseessä on Spike Lee, voiko muutakaan odottaa? Hän todella osaa tehdä päälleliimaavuuden tyylikkäästi ja kunnon asenteella.

Da 5 Bloods ei kuitenkaan ole pelkkää poliittista kannanottoa, eikä sen hienous synny vain Leen rohkeasta tavasta esittää näkemyksiään, vaan näiden hahmojen matka todella on voimakas ja vaikuttava. Kun matka ei sujukaan toivotulla tavalla, näiden sotaveteraanien todellinen luonne alkaa puskemaan yhä enemmän esille ja konflikteja syntyy herkästi. Jännitystä rakennetaan monella tapaa ja etenkin noin puolessa välissä on niinkin piinaavaksi ja painostavaksi luotu kohtaus, että katsojallakin alkaa valumaan hiki. Läpi leffan tuntuu siltä kuin olisi oikeastikin etsintäretkellä mukana. Aluksi mahtavalta seikkailulta kuulostava reissu alkaa saamaan uusia, synkempiä puolia, kun uusia asioita paljastuu niin hahmoista kuin itse kullasta. Elokuva pistää niin hahmonsa kuin katsojansa pohtimaan oikeaa ja väärää. Moraalisesti arveluttavia asioita tapahtuu ja vähitellen huomaa pohtivansa, että ehkä he eivät olekaan tämän aarteen arvoisia. Da 5 Bloodsilla on kestoa yli kaksi ja puoli tuntia, mutta vain muutamassa kohtaa se tuntui minusta siltä, että sitä pitäisi tiivistää hieman. Näiden hahmojen matkaan (niin etsintäreissuun kuin henkiseenkin matkaan) uppoutuu niin vahvasti, että aluksi pitkältä vaikuttava kesto on pian ohi. Karujenkin hetkien lomassa leffasta löytyy jotain kaunista ja koskettavaa.

Spike Lee osoittaa jälleen vahvuutensa ohjaajana ja puskeekin mukaan paljon omia taiteellisuuksiaan. Lisäksi hän on tehnyt hyvää työtä myös käsikirjoittajana, yhdessä Danny Bilsonin, Paul De Meon ja Kevin Willmottin kanssa. Da 5 Bloods on hienosti kuvattu. Monet maisemaotokset Vietnamista ovat huikean näyttäviä, mutta kamera myös menee oikein lähelle hahmoja esittelemään valuvia hikipisaroita. Visuaalisuuksissa iskevintä on kuitenkin kuvasuhteilla kikkailu. Sen lisäksi, että sota-ajan takaumat esitetään lähes neliömäisessä kuvasuhteessa, esittäen sen ajan tyyliä, vaikutuin siitä, että viidakko-osuuden alkaessa kuva laajenee lisää, näyttäen hahmojen avautumista, kun he poistuvat nykypäivän maisemista. Lavasteet ja asut ovat oivalliset, mutta takaumissa hieman häiritsee, ettei iäkkäitä näyttelijöitä ole maskeerattu yhtään nuoremmiksi, vaan yli 60-vuotiaat Lindo, Peters, Lewis ja Whitlock Jr. kulkevat sotavarusteissa sellaisinaan, vaikka heidän on selvästi tarkoitus olla 20-30-vuotiaita. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja säveltäjä Terence Blanchard tunnelmoi mainiosti musiikeillaan.

Yhteenveto: Da 5 Bloods on jälleen kerran mahtava jointti Spike Leeltä, jota ei vieläkään kiinnosta tehdä kevyttä viihdettä tai päästää katsojaansa helpolla. Leellä on paljon sanottavaa maailman menosta, mustien kohtelusta, Vietnamin sodasta ja Yhdysvaltojen presidentistä, eikä hän jaksa olla hienovarainen tuntemuksiensa kanssa. Lee puskee asiaansa läpi ihailtavalla vimmalla ja voimakkuudella. Vahvojen aiheiden lisäksi elokuva on myös todella koukuttava matka, niin hahmojen tekojen kuin heidän henkisenkin matkansa kautta. Moraali pistetään koetukselle ja kaikki pistetään yhä vain vaikeampien tilanteiden äärelle. Jossain kohtaa jännitys nostetaan aivan tappiin asti, luoden yhden vuoden tiivistunnelmaisimmista kohtauksista. Kertomus pitää tiukasti mukanaan läpi kahden ja puolen tunnin keston. Tätä vain vahvistavat upeat näyttelijäsuoritukset ja erinomainen tekninen toteutus. Lähinnä vain parissa kohtauksessa suoraan kameralle puhuminen häiritsee. Da 5 Bloods ei todellakaan ole elokuva, mikä miellyttäisi kaikkia, mutta eipä Spike Lee pyrikään siihen. Se voi kuitenkin hyvinkin olla yksi vuoden merkittävimmistä elokuvatapauksista, mikä saa suosittelemaan kokeilemaan sen katselua. Eipä olisi leffa muuten voinut ilmestyä parempaan aikaan. Black Lives Matter.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Da 5 Bloods, 2020, 40 Acres & A Mule Filmworks