Arvostelu: Halloween: Resurrection (2002)

HALLOWEEN: RESURRECTION

Ohjaus: Rick Rosenthal

Pääosissa: Bianca Kajlich, Busta Rhymes, Katee Sackhoff, Ryan Merriman, Daisy McCrackin, Sean Patrick Thomas, Luke Kirby, Thomas Ian Nicholas, Tyra Banks, Brad Loree ja Jamie Lee Curtis

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 18

John Carpenterin ohjaama kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli kriitikoiden kehuma kassamagneetti, josta on vuosien varrella muodostunut klassikko, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Halloween II - tappajan paluu (Halloween II - 1981), Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982), Halloween 4 (Halloween 4: The Return of Michael Myers - 1988), Halloween 5 (Halloween: The Revenge of Michael Myers - 1989) ja Halloween: The Curse of Michael Myers (1995) saivat yhä vain heikompaa palautetta niin kriitikoilta kuin katsojiltakin, joten elokuvasarjassa päätettiin ottaa takapakkia. Vuonna 1998 julkaistu Halloween H20 oli jatko-osa kahdelle ensimmäiselle elokuvalle, unohtaen muut jatko-osat kokonaan. Elokuva sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, mutta taloudellisesti se oli sarjan menestynein osa, joten jatkoa päätettiin tehdä vielä lisää - siitäkin huolimatta, että päätähti Jamie Lee Curtis halusi Halloween H20:n jäävän sarjan päätösosaksi. Aluksi Daniel Farrands kirjoitti käsikirjoituksen "Halloween 8: Lord of the Dead", jossa Curtisin hahmo olisi ollut murhaaja Michael Myersin sijaan, mutta idea ei toteutunut. Larry Brand kirjoitti uuden, "Halloween: MichaelMyers.com" -nimellä kulkeneen tekstin, josta tuottajat innostuivat, joskin vaatien nimen vaihtamista. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2001 työnimellä "Halloween: Homecoming" ja lopulta Halloween: Resurrection sai ensi-iltansa heinäkuussa 2002. Elokuva ei ollut kuitenkaan toivottu hitti, jääden lipputuloissa vain puoleen siitä, mitä Halloween H20 oli tuottanut. Sen lisäksi niin kriitikot kuin sarjan fanit antoivat lähes täydessä yhteisymmärryksessä murskavastaanoton leffalle. Jopa alkuperäisen elokuvan ohjannut Carpenter on julkisesti haukkunut leffan. Itse tutustuin Halloween-elokuviin Rob Zombien vuonna 2007 ohjaaman uudelleenfilmatisoinnin myötä ja vasta vuonna 2017 katsoin alkuperäisen elokuvan. Pidin siitä valtavasti ja arvostelin sen halloweenin kunniaksi. Päätin ottaa perinteeksi arvostella joka vuonna yhden Halloween-elokuvista ja nyt olen päässyt sarjan kahdeksanteen osaan, Halloween: Resurrectioniin.

Kuusi collegeopiskelijaa osallistuvat uudenlaiseen internetohjelmaan, jossa heidän täytyy yöpyä Myersien hylätyssä talossa ja selvittää, mikä teki perheen pojasta Michaelista murhaajan. Pian opiskelijat kuitenkin huomaavat, että kuolleeksi luultu Michael Myers majailee talon uumenissa edelleen.

Vaikka Halloween: Resurrectionia mainostettiin Jamie Lee Curtisin ja hänen hahmonsa Laurie Stroden kautta, Curtisillä on lopulta vain muutama minuutti ruutuaikaa leffan alussa. Hänen sijaan leffa keskittyy uusiin hahmoihin, collegeopiskelijoihin Saraan (Bianca Kajlich), Jeniin (Katee Sackhoff), Jimiin (Luke Kirby), Donnaan (Daisy McCrackin), Rudyyn (Sean Patrick Thomas) ja Billiin (Thomas Ian Nicholas), jotka houkutellaan uudenlaiseen, internetissä esitettävään reality-ohjelmaan, "Vaaraviihteeseen", jossa heidän on tarkoitus yöpyä ränsistyneessä ja pahamaineisessa Myersin perheen talossa. Lukuun ottamatta tylsän geneeristä päähenkilöä Saraa, muut hahmokuusikosta ovat toinen toistaan ärsyttävämpiä ja himokkaampia nulikoita, joiden hormonit hyrräävät siihen tahtiin, etteivät he malta pitää näppejään erossa toisistaan, huolimatta kameroista tai toisen osapuolen kielloista.

     Elokuvassa nähdään myös rap-artisti Busta Rhymes ja Tyra Banks Vaaraviihdettä pyörittävinä Freddienä ja Norana, Ryan Merriman ohjelmaa seuraavana Mylesinä, sekä Brad Loree ikonisena sarjamurhaaja Michael Myersina, jonka ulkonäössä on jokin mennyt niin pieleen, että Michael näyttää enemmän huvittavalta kuin uhkaavalta. Näyttelijäkaartissa ei ole pahemmin kehumista. Nuoret näyttelijät ovat pääasiassa kiusallisen kehnoja rooleissaan. Poppoon kirkkain tähti on Rhymes, joka on myös poppoon huonoin näyttelijä. Rhymes ampuu roolissaan kuitenkin niin yli, että hän on huonoudessaan koominen, mitä muista ei voi sanoa.

Ei ole mikään ihme, että jälkikäteen niin Jamie Lee Curtis kuin koko Halloween-sarjan käynnistänyt John Carpenter ovat haukkuneet Halloween: Resurrectionin lyttyyn. Kyseessä on aikamoinen pökäle, jonka ainoaksi kehuksi voisi mieltää sen, että oikeassa mielentilassa ja seurassa katsottuna elokuva on varsin hupaisa kaikessa kökköydessään. Elokuva on täynnä ratkaisuja, jotka pistävät kerta toisensa perään kummastelemaan, että mitäköhän käsikirjoitushuoneessa on polteltu tekstiä työstäessä? Larry Brandin idea keskelle reality-ohjelman kuvauksia putkahtaneesta sarjamurhaajasta voisi olla vekkuli omana juttunaan, mutta Halloweeniin idea ei oikein istu. Kun kauhujen yö Myersien talossa alkaa, katsojan päähän juolahtaa jatkuvasti kysymyksiä, kuten että miten Michael onnistuu kaiken aikaa välttelemään kameroita ja erityisesti että miksi ihmeessä hahmot eivät vain pakene talosta? Leffa näyttää useaankin otteeseen, että ränsistynyt talo on aika heiveröisessä kunnossa, joten eiköhän sitä tarpeeksi isossa pelkotilassa ja adrenaliiniryöpyssä saisi puskettua itsensä talosta pihalle. Viimeistään lopputeksteihin päästessä ei voi kuin pohtia, että miten ihmeessä elokuva edes pääsi julkaisuun asti?

Elokuvan kauhuosasto rakentuu täysin toinen toistaan naurettavampien ja huonompien hyppysäikyttelyjen varaan. Mitään jännitettä ei pääse muodostumaan, etenkään kun elokuva ei saa katsojaa välittämään ainoastakaan hahmosta. Tarina myös asettaa katsojan herkästi Michaelin puolelle. Tämähän on hänen kotinsa, ei ihme, että hän haluaa päästä epätoivotuista tunkeilijoista eroon! Pelottavaksi elokuvaa ei voi kutsua, vaan Halloween: Resurrection menee lähinnä tahattomasta komediasta.

Leffan ohjauksesta vastaa Rick Rosenthal, joka oli aiemmin ohjannut elokuvasarjan toisen osan, Halloween II - tappajan paluun. Vaikkei Rosenthalin työ ollut siinäkään kovin hääviä, on pöyristyttävää, kuinka paljon surkeammin hän hoitaa tonttinsa Halloween: Resurrectionissa. Asiaa ei tietenkään auta Brandin ja Sean Hoodin käsikirjoitus heikon juonen, ärsyttävien hahmojen, puisevan dialogin ja typerien käänteiden kera. Elokuva ei ole edes teknisiltä ansioiltaan kummoinen. Tekijät ovat selvästi halunneet toistaa muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneen The Blair Witch Projectin (1999) suosiota, pistämällä hahmot itse toimimaan kuvaajina osan ajasta. Hahmojen kuvaamat materiaalit ovat lähinnä ärsyttävää katseltavaa rumasti venytetyn ja pahasti rakeisen kuvan heiluessa kaiken aikaa. Sentään Myersin talon lavasteet ovat oivalliset. Tehosteet eivät pahemmin vakuuta, eikä äänimaailma ole kummoisesti työstetty. Carpenterin säveltämä ikoninen tunnusmelodia soi tietty pari kertaa leffan aikana, mutta jokin Danny Luxin sovituksessa tuntuu laiskalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2023

Lähteet: elokuvan juliste www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Halloween: Resurrection, 2002, Dimension Films, Nightfall Productions, Aon/Ruben-Winkler Entertainment Insurance, Trancas International Films

Arvostelu: Glass (2019)

GLASS

Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: James McAvoy, Bruce Willis, Samuel L. Jackson, Sarah Paulson, Anya Taylor-Joy, Spencer Treat Clark, Charlayne Woodard, Luke Kirby ja Adam David Thompson
Genre: trilleri, toiminta
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 16

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) ja Split (2016)!

Vuonna 2000 M. Night Shyamalan päätti tuoda oman näkemyksensä supersankarigenreen ja teki elokuvan Unbreakable - särkymätön. Se ei ollut iso hitti, mutta se on kuitenkin kerännyt oman vannoutuneen fanikuntansa. Elokuvan jälkeen Shyamalanin ura lähti alamäkeen ja hänestä tuli enemmänkin vitsailun kohde kuin arvostettu visionääri, mitä hänestä odotettiin. Vuonna 2016 Shyamalan julkaisi trillerin Split, mikä viimeisessä kohtauksessaan paljasti katsojille, että se olikin jatko-osa Unbreakablelle, eikä kestänyt kauaa, kun Shyamalan ilmoitti yhdistävänsä nämä kaksi filmiä trilogian päättävässä kolmannessa osassa. Aluksi tästä syntyi pientä haastetta, sillä leffojen oikeudet kuuluivat eri yhtiöille, joten Shyamalanin piti saada Disney ja Universal tekemään yhteistyötä, jotta hän sai tehtyä leffansa. Kuvaukset lähtivät käyntiin lokakuussa 2017 ja nyt Glassiksi nimetty päätösosa on vihdoin saanut ensi-iltansa. Itse en innostunut, kun kuulin elokuvan olevan tekeillä, sillä en erityisemmin välittänyt Unbreakable - särkymättömästä ja Splitistä, mutta kun katsoin ne uudestaan vuoden vaihteessa, pidin niistä paljon enemmän ja aloin odottamaan uuden osan näkemistä. Valitettavasti odotukseni laskivat, sillä elokuva sai lähes täystyrmäyksen kriitikoilta. Meninkin aika ristiriitaisin tuntein katsomaan leffaa ja valitettavasti poistuin myös aika samoin miettein.

Tuhoutumattoman David Dunnin jahdatessa petomaista Kevin Wendell Crumbia, he päätyvät vangeiksi Raven Hillin mielisairaalaan, missä he kohtaavat Davidin entisen vihollisen, Elijah "Glass" Pricen.

Bruce Willis nähdään kolmatta kertaa David Dunnina, vihreään sadeviittaan pukeutuvana sankarina, joka on rikkoutumaton ja väkivahva, minkä lisäksi hän pystyy kosketuksen perusteella selvittämään, onko joku paha. David on ryhtynyt kaupunkinsa suojelijaksi yhdessä tietokoneen takaa auttavan poikansa Josephin (aikuiseksi kasvanut Spencer Treat Clark) kanssa. Willis on tämän vuosikymmenen aikana vaikuttanut siltä, että hän näyttelee enää rahan vuoksi, miksi onkin piristävää nähdä hänet oikeasti yrittämässä roolissaan. Ja siksi onkin harmi, että hänen hahmonsa jää lopulta hieman tyhjentäväksi, vaikka aluksi on hienoa, kuinka Davidista on luotu kunnon supersankari.
     James McAvoy näyttelee toistamiseen Kevin Wendell Crumbia, monipersoonahäiriöistä miestä, jonka sisällä elää eläimellinen voima, Peto. Kevinin vanhat tutut persoonat, kuten siisteydestä pitävä tosikko Dennis, elegantti nainen Patricia, 9-vuotias Hedwig ja muotisuunnittelija Barry tekevät tietty paluun, minkä lisäksi leffa esittelee monen monta muuta persoonaa. McAvoy varastaa show'n jokaisessa kohtauksessaan ja pistää niin täysillä menemään kuin vain pystyy. Hän on aivan mielettömän huikea roolissaan ja onnistuu luomaan jotain pelottavaa kaikista normaaleimmiltakin vaikuttaviin persooniinsa. Etenkin Hedwig-poikana McAvoy on suorastaan täydellinen ja tarjoaa useat naurut.
     Elokuvan nimikkohahmona Elijah Pricena, eli herra Glassina nähdään 19 vuoden tauon jälkeen Samuel L. Jackson. Jacksonille supersankarileffat eivät todellakaan ole tuntematon juttu, onhan hän esittänyt Nick Furya jo seitsemässä Marvel-filmissä ja tänä vuonna hänet nähdään roolissa ainakin Captain Marvelissa (2019) ja Spider-Man: Far From Homessa (2019), minkä lisäksi hän on myös ääninäytellyt Ihmeperhe-animaatioissa (2004-2018). Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa nähdä hänen palaavan tähän synkempään rooliin rikolliseksi neroksi, jolla on katalat suunnitelmat kehitteillä. Jackson on erittäin hyvä osassaan, mutta jotkut hänelle kirjoitetuista repliikeistä ovat aika kömpelöitä.
     Elokuvassa nähdään myös Splitistä tuttu Anya Taylor-Joy Kevinin uhrina Caseyna, Unbreakable - särkymättömässä aika lyhyen roolityön tehnyt Charlayna Woodard Elijahin äitinä, sekä uusina hahmoina Sarah Paulson mielisairaalan psykologi Staplena, joka tutkii ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa supersankareita, ja pääkolmikon vartijat Pierce (Luke Kirby) ja Daryl (Adam David Thompson). Woodard ja Taylor-Joy ovat mainiot rooleissaan, mutta Paulson ei vakuuta psykologin osassa. Hänen hahmonsa on myös todella tylsä ja ärsyttävä. Leffan ohjaaja Shyamalan tekee tietty tuttuun tapaansa cameon elokuvan alkupäässä.

Glass lähtee käyntiin todella koukuttavasti. On mahtavaa nähdä Willis ja Jackson pitkästä aikaa tutuissa rooleissaan ja McAvoy Kevininä heidän kanssaan. Katsojana jännittää, miten käy, kun David jahtaa Keviniä ja iho saattaa nousta kananlihalle, kun he vihdoin kohtaavat toisensa. Elokuvan ensimmäiset parikymmentä minuuttia ovat aivan mahtavat ja lupailevat todella hyvää. Harmillisesti kun tarinaa siirtyy mielisairaalaan, alkaa taso heittelemään. On toisaalta mielenkiintoista, että elokuvassa yritetään löytää psykologisia syitä hahmojen kyvyille ja leffa yrittää saada katsojan kyseenalaistamaan, ovatko he sittenkään supersankareita. Tämä kuitenkin ontuu pahasti, kun Unbreakable - särkymättömässä ja Splitissä käsittely tapahtui juuri toisinpäin. Niissä pohdittiin, mitä jos nämä tavallisilta ihmisiltä vaikuttavat henkilöt ovatkin oikeasti jotain yliluonnollista, joten on hieman hassua viimeisessä leffassa kääntää pohdinta nurinkurin. Samalla leffaa katsoessa herää myös hölmöjä kysymyksiä mielisairaalan toiminnasta. Psykologi Staplesta esimerkiksi katoaa nopeasti uskottavuus, kun hän toteaa, että hänellä on kolme päivää aikaa vakuuttaa päähenkilöt siitä, että he ovat tavallisia ihmisiä. Miksi vain kolme päivää? Millainen psykologi luovuttaisi potilaansa kanssa kolmen päivän jälkeen?

Elokuva osaa kuitenkin rakentaa jännitystä toimivasti. Katsoja jännittää, miten käy, jos kolmikko pääseekin ulos. Jotkut kohtaukset muistuttavat jopa kauhua ja tunnelma on pääasiassa toimivasti luotu. Valitettavasti jännityksen rakentaminen on lopulta lähes yhtä tyhjän kanssa ja tuntuu siltä, ettei se johdakaan mihinkään. Elokuvan loppuhuipennus vaikuttaa aluksi todella hyvältä, mutta sitten se lähtee kulkemaan kummallisiin suuntiin ja tietty viime hetkille on pitänyt tunkea se perus Shyamalan-twisti, mikä on vain todella typerä ja latistaa elokuvan hyviä puolia vahvasti. Glassissa on monia erittäin hyviä juttuja, etenkin näyttelijöiden ja tunnelman osalta. Onkin vain harmi, että Shyamalan on valinnut juuri tämän antiklimaattisen tarinan kerrottavakseen, mikä lopulta pilaa monien fanien odotuksen. Filmi on erittäin epätasainen sekä liian pitkä ja siksi poistuin ristiriitaisin tuntein teatterista - en ollut oikein varma, näinkö hyvän elokuvan vai en? Lopulta tulin siihen tulokseen, että Glass on valitettavan keskinkertainen päätös hienosti alkaneelle sarjalle.

M. Night Shyamalan tekee ohjaajana oivallista työtä, mutta hänen käsikirjoituksensa ontuu useassa kohtaa pahasti. Elokuvasta oikein huokuu, että Shyamalan on pitänyt filmin päätöstä todella nokkelana ja ajatuksia herättelevänä, mutta harmillisesti tämä tunne ei välity yleisöön. Hän ei myöskään luota visuaaliseen kerrontaan, kuten sarjan edellisissä osissa, vaan kokee liian suurta tarvetta selittää kaikki katsojille. Tämä johtaa välillä kehnoon dialogiin. Shyamalan ei myöskään ole istuttanut sarjakuvia mukaan tarinaansa lainkaan niin kekseliäästi kuin hän on luultavasti uskonut. Teknisesti Glass on kuitenkin hyvin toteutettu. Kuvaus on pääasiassa erinomaista, mutta mukaan tungetut näkökulmakuvat ovat aika tökeröitä. Leikkaus on myös useassa kohtaa sujuvaa, mutta kokonaisuutta voisi helposti tiivistää - etenkin päättymättömältä tuntuvaa loppua. Valaisu ja värien käyttö on erinomaista; Davidin, Elijahin ja Kevinin päävärit vihreä, violetti ja keltainen ovat vahvasti esillä, kun hahmot ovat näkyvillä. Erikoistehosteet ovat minimaaliset ja oivalliset. Äänimaailma on aivan mahtavasti rakennettu karmivista ääniefekteistä säveltäjä West Dylan Thordsonin hienoihin musiikkeihin asti. Kaikki Keviniin liittyvät äänet ovat huikeita.

Yhteenveto: Glassista löytyy paljon hyvää, mutta myös selkeitä isoja heikkouksia, jotka tekevät kokonaisuudesta harmillisen epätasaisen ja keskinkertaisen huipennuksen hienosti alkaneelle trilogialle. Elokuva alkaa aivan mahtavasti, mutta mielisairaalaan päädyttäessä taso lähtee heittelemään voimakkaasti. Tunnelmaa rakennetaan toimivasti, mutta se ei tunnu oikeasti johtavan minnekään. Leffa selittelee liikoja, mutta samalla sitä katsoessa herää outoja kysymyksiä. Lopussa ohjaaja Shyamalan yrittää tehdä oikein kunnon vaikutuksen, mutta lopputwisti tuntuu vain pilaavan hyvin alkaneen tarinan. Elokuvan päätös ei tunnu millään tavalla "ansaitulta", jolloin se jättää lähinnä happaman maun katsojan suuhun. Leffan selkeä pelastus tulee pääkolmikon näyttelijöiltä, McAvoylta, Jacksonilta ja Willisiltä, jotka ovat kaikki erittäin hyviä rooleissaan - McAvoy on suorastaan täydellinen. Jos innostuitte Unbreakable - särkymättömästä ja Splitistä, pitäähän tämä tietty nähdä, mutta sillä varoituksella, ettei se ole läheskään yhtä hyvä. Jos taas jopa Shyamalanin haukutummatkin leffat ovat uponneet kyseenalaisien twistiensä kanssa, voi Glass toimia täysillä sinulle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Glass, 2019, Blumhouse Productions, Blinding Edge Pictures