Arvostelu: Magnum .44 (Magnum Force - 1973)

MAGNUM .44

MAGNUM FORCE

Ohjaus: Ted Post
Pääosissa: Clint Eastwood, Hal Holbrook, David Soul, Felton Perry, Tim Matheson, Kip Niven, Robert Urich, Christine White, John Mitchum, Adele Yoshioka, Mitchell Ryan, Margaret Avery ja Albert Popwell
Genre: rikos, jännitys, toiminta
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

Clint Eastwoodin tähdittämä rikosjännäri Likainen Harry (Dirty Harry - 1971) oli kehuttu menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Elokuvan tarina oli alun perin jo ensimmäiseen osaan kehitelty juoni, jonka keksi Terrence Malick, mutta josta ohjaaja Don Siegel ei ollut pitänyt. Eastwood kuitenkin piti juonesta ja kun jatko-osaa alettiin suunnittelemaan, hän halusi tarinan mukaan. John Milius alkoi tältä pohjalta työstämään käsikirjoitusta, kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 1973 ja Magnum Forceksi, eli suomalaisittain Magnum .44:ksi nimetty jatko-osa ilmestyi saman vuoden joulukuussa (Suomessa vasta maaliskuussa 1974). Elokuva menestyi vielä ensimmäistä osaa paremmin, mutta se sai ristiriitaiset arvostelut kriitikoilta ilmestyessään. Vuosien varrella leffa on alkanut keräämään positiivisempaa arvostusta. Itse näin Likaisen Harryn alun perin joitain vuosia sitten, mutta silloin olin vielä liian nuori ja pidin leffaa tylsänä, enkä siis katsonut sen jatko-osia. Kun huomasin elokuvan täyttävän viime vuonna 50 vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi. Ja koska pidin Likaisesta Harrysta nyt todella paljon, päätin katsoa myös jatko-osat. Pari kuukautta Likaisen Harryn jälkeen katsoin Magnum .44:n.

Kun San Franciscossa alkaa murhavyyhti, minkä tekijä vaikuttaisi olevan moottoripyöräpoliisi, Harry Callahan ryhtyy tutkimaan tapausta.

Clint Eastwood nähdään toistamiseen poliisi Harry Callahanina, eli "Likaisena Harryna". Ensimmäinen elokuva sai kuitenkin jonkin verran kritiikkiä siitä, että Harry oli jopa liian likainen kaveri poliisiksi ja jatko-osassa hahmosta onkin tehty pehmompi. Harry esimerkiksi nähdään alkupäässä huolehtimassa erään poliisikaverinsa vaimosta (Christine White), minkä lisäksi hän jahtaa vielä likaisempaa poliisia (tai ainakin poliisiksi pukeutuvaa), mikä saa hänet vaikuttamaan sankarilliselta. Pehmommaksi muokkaaminen ei kuitenkaan poista tehoa hahmosta, sillä Eastwood on yhä niin hemmetin cool äijä roolissa. Kun vastaan tulee roistoja, Harry kaivaa rakkaan Magnumissa ihan yhtä nopeasti esille, ampuen ensin ja kysyen sitten. Tällä kertaa tosin ikoninen "Well do you, punk?" -kysymys on jätetty alkutekstejä lukuun ottamatta pois.

     Elokuvassa nähdään myös Hal Holbrook Harrya komentavana komisario Briggsinä, Felton Perry Harryn kanssa tutkintaa hoitavana Earlyna, sekä David Soul, Tim Matheson, Kip Niven ja Robert Urich innokkaina tulokaspoliiseina. Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa hyvin (poislukien tiettyjä huvittavan ylidramaattisia kuolemia), mutta itse kukin jää toki Eastwoodin varjoon.

Magnum .44 ei yllä Likaisen Harryn upeuteen, mutta on se silti erittäin hyvä jatko-osa - paikoitellen jopa aivan mahtava. Harryn ja tämänkertaisen roiston kissa-hiiri-jahti ei ole yhtä intensiivinen kuin viimeksi, eikä elokuva muutenkaan pidä yhtä tiukasti mukanaan, mutta silti sen parissa voi viettää tiivistunnelmaisen parituntisen. Elokuva lähtee heti liikkeelle painostavalla kohtauksella, jossa poliisiksi pukeutunut murhaaja hoitelee ensimmäiset uhrinsa. Harry saapuu paikalle ja ryhtyy selvittämään tapausta... siis heti, kun on päihittänyt muutaman rikollisen lentokoneessa. Sekä pahiksen avauskohtaus että Harryn lentokonepätkä imaisevat katsojan koukuttavasti mukaan ja uutta jännitysnäytelmää seuraa erittäin mielellään.

Jos elokuva ei ole yhtä jännittävä kuin edeltäjänsä, on siinä ainakin enemmän toimintaa. Budjetti on selvästi ollut isompi ja luodit pääsevät laulamaan isommin. Huumoriakin mahtuu sekaan ja Harry piikittelee jälleen oivallisesti vuorosanoillaan. Pientä ongelmaa leffaan tuo se, kuinka arvattava tämänkertaisen murhaajan henkilöllisyys on. Puolesta välistä löytyy hieman laahaavampi pätkä, mikä toimii oikeastaan vain, jos katsoja ei ole Harryn tavoin vielä hoksannut murhaajan identiteettiä. Kun Harryllekin valkenee asioiden todellinen laita, elokuva nousee takaisin alkupään korkeammalle tasolle ja tyylikäs loppuhuipennus vie filmin kunnialla päätökseen. 

Uusi ohjaaja Ted Post ei ole yhtä taitava kuin edeltäjänsä Don Siegel, mutta hoitaa hommansa silti hyvin. Sentään Post, Eastwood ja muut tajusivat, että tämä tarina on oikein mainio, vaikka Siegel siitä ei pitänytkään. John Miliuksen ja Michael Ciminon käsikirjoitus toimii, vaikka Milius onkin jälkikäteen todennut julkisesti, ettei pitänyt siitä, millainen lopullisesta filmistä tuli. Kuvaus on sujuvaa ja sitä tukee oiva leikkaus. Visuaalisesta ilmeestä voi huomata kevyemmän otteen siinä, ettei elokuva ole yhtä synkkäsävyinen kuin Likainen Harry. Magnum .44 tapahtuu lähes kaiken aikaa päiväsaikaan. Tämäkin johtuu luultavasti isomman budjetin tuomista vapauksista, mutta samalla elokuvasta katoaa ensimmäisen osan tummuuden rautainen ote. Erikoistehosteet ovat toimivia ja leffasta löytyy tyylikkäitä stuntteja. Äänimaailmakin on onnistunut ja Lalo Schifrinin säveltämät musiikit säestävät tapahtumia tunnelmallisesti.

Yhteenveto: Magnum .44 ei ole Likaisen Harryn veroinen rikosjännäreiden mestariteos, mutta se on silti erittäin pätevä jatko-osa. Puolenvälin tietämiltä löytyy pientä paikoillaan junnaamista, eikä murhaajan henkilöllisyys ole sellainen yllätys kuin filmi tuntuu luulevan, mutta silti homma toimii. Clint Eastwood on toistamiseen aivan mahtava etsivä Harry Callahanina, huokuen lujaa karismaa. Hahmosta on tehty hieman pehmompi kuin viimeksi, mutta silti Harry hoitaa hommansa rautaisella otteella. Budjetti on selvästi isompi kuin edellisessä elokuvassa, mikä näkyy tyylikkäissä toimintakohtauksissa. Ihan samaa jännitystä ei löydy, mutta sitten taas tämänkertainen huumori toimii passelisti. Magnum .44 jää edeltäjänsä jalkoihin, muttei lopulta erityisen pahasti. Nyt odotankin mielenkiinnolla, mitä seuraavat jatko-osat tuovat tullessaan...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.11.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Magnum Force, 1973, The Malpaso Company, Warner Bros.

Arvostelu: Child's Play (2019)

CHILD'S PLAY

Ohjaus: Lars Klevberg
Pääosissa: Gabriel Bateman, Aubrey Plaza, Mark Hamill, Brian Tyree Henry, David Lewis, Beatrice Kitsos, Ty Consiglio, Carlease Burke, Marlon Kazadi ja Tim Matheson
Genre: kauhu, komedia
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 18

"You are my Buddi, until the end
More than a Buddi, you're my best friend
I love you more than you will ever know
I will never let you go..."

Child's Play on uudelleenfilmatisointi samannimisestä kauhuelokuvasta vuodelta 1988. Alkuperäinen Child's Play oli hitti, joka keräsi nopeasti oman uskollisen fanikuntansa ja sarjaa jatkettiinkin kuuden jatko-osan voimin, joista viimeisin, Cult of Chucky (2017) ilmestyi pari vuotta sitten. Monille tulikin yllätyksenä, kun viime vuonna ilmoitettiin, että sarja on päätetty aloittaa alusta. Tämä tuli yllätyksenä myös seitsemän aiempaa filmiä tehneille, jotka suuttuivat studiolle siitä, että heidän luomansa tarina vietiin pois heiltä. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2018 ja nyt uusi Child's Play saa ensi-iltansa. Ilmoitus leffan tulosta herätti heti paljon negatiivisuutta, sillä fanit olisivat halunneet vanhan sarjan jatkuvan ja minäkin ihmettelin, että koko juttu oli päätetty aloittaa alusta. Olen itse nähnyt sarjasta vain alkuperäisen Child's Playn, joka on mielestäni erittäin mainio ja karmiva filmi. Olin etukäteen aika skeptinen uuden filmin ratkaisuista, eivätkä mainokset olleet erityisen houkuttelevia. Vaikka olin iloinen, että pääsin katsomaan filmin noin kuukauden ennakkoon, kävelin leffateatteriin silti todella matalin odotuksin. Kun poistuin teatterista, olin erittäin hämmästynyt. Uusi Child's Play on nimittäin yksi parhaista kauhu-uudelleenfilmatisoinneista, minkä olen nähnyt!

Nuori Andy-poika saa syntymäpäivälahjaksi monitoimisen Buddi-nuken, minkä hän nimeää Chuckyksi. Buddi-nuket ovat ohjelmoituja rakastamaan ja huolehtimaan omistajistaan, mutta Chuckyn kohdalla homma lähtee todella pahasti (ja verisesti) käsistä.

Andy-poikaa näyttelee Lights Out -kauhuleffasta (2016) tuttu Gabriel Bateman. Andy on turhautunut ja syrjään vetäytyvä nuorukainen, jonka on vaikea löytää uusia ystäviä. Buddi-nukke on siis mitä mainioin lahja hänelle... jos se vain toimisi oikein. Hahmo on helposti samaistuttava ja on mielenkiintoista seurata, kuinka hän reagoi ymmärtäessään, että Chuckyssa on jotain pahasti vialla. Bateman on oiva valinta rooliin, onnistuessaan välittämään monenlaisia tunteita ilmeillään ja eleillään.
     Andy asuu kahdestaan äitinsä Karenin (Aubrey Plaza) kanssa, joka tapailee tympeää ja inhottavaa Shanea (David Lewis), eikä äidiltä siksi löydy aikaa pojalleen. Harmillisesti Karen jää lopulta vain tylsäksi sivuhahmoksi, joka ei tietenkään usko mitään, mitä Andy kertoo Chuckysta. Plaza ei myöskään vakuuta näyttelijänä, vaan joko ali- tai ylinäyttelee läpi leffan. Lewis sen sijaan sopii todella hyvin ärsyttävän mulkvistin rooliin.
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. etsivä Mike (Brian Tyree Henry) ja tämän vanha äiti Doreen (Carlease Burke), sekä samassa talossa asuvat nuoret Falyn (Beatrice Kitsos), Pugg (Ty Consiglio) ja Omar (Marlon Kazadi). Etsivä Mike ja Doreen ovat omilla tavoillaan hupaisat hahmot, ja Henry ja Burke ovat erinomaiset rooleissaan, mutta nuoret hahmot jäävät todella alikehittyneiksi. Falyn, Pugg ja Omar ovat totaalisen yksiulotteisia tapauksia, eikä heidän näyttelijöistä valitettavasti paista erityistä intoa elokuvaa kohtaan. Hahmot tavallaan ajavat asiansa, mutta heihin olisi voinut panostaa enemmän.
     Ja sitten on tietty itse Chucky-nukke, jonka äänenä kuullaan Mark Hamill. Etukäteen nuken muutettu ulkonäkö herätti ärtymistä fanien keskuudessa, eivätkä monet varmasti lämpene sille, mistä syystä Chucky alkaa tässä leffassa tekemään pahojaan. Alkuperäisessä elokuvassa Brad Dourifin esittämä sarjamurhaaja Charles Lee Ray siirtää synkän sielunsa lelukaupan nukkeen, mutta tällaisesta ei ole tietoakaan uudessa leffassa. Jos pääsee yli Chuckyn uudistetusta ilmeestä ja uudesta alkuperätarinasta, nukke toimii mahtavasti. Vaikka syy Chuckyn pahuudelle onkin aika laiska, on hahmo muuten yllättävänkin hyvin kirjoitettu. Elokuva onnistuu viemään katsojan nuken pään sisälle, jolloin Chuckysta saadaan välillä jopa sympaattinenkin tapaus. Hahmo onnistuu olemaan suloinen, karmiva ja hauska monellakin eri tavalla. Tähän vielä päälle se, että nuken ääninäyttelijänä toimii itse Luke Skywalker, joka oikein kunnolla herkuttelee roolillaan, niin pidin tästä Chucky-versiosta todella paljon.

Chuckyn uudistusten toimivuus ei todellakaan ollut ainoa uuden Child's Playn tarjoama yllätys. Kuten jo alussa totesin, odotukseni olivat matalat ja ajattelin filmin olevan täysin tarpeeton ja surkea uudelleenfilmatisointi, mutta läpi leffan en voinut olla miettimättä, että tämähän on jopa parempi kuin tämän edes tarvitsisi olla. Kauhuelokuvien uudelleenfilmatisoinnit ovat pääasiassa selkeästi alkuperäisiä versioitaan heikompia, mutta mukaan on onneksi mahtunut niitä, jotka toimivat omillaan erittäin menevinä filmeinä ja olen äärimmäisen iloinen, että Child's Play kuuluu tähän pieneen joukkoon. Toki elokuvasta löytyy selkeitä heikkouksia, kuten yksiulotteisiksi jäävät henkilöt, ennalta-arvattavuus ja pieni tyhjäkäynti hieman ennen elokuvan puoltaväliä, mutta ne eivät yllättävää kyllä häirinneet minua lopulta kovinkaan paljoa, sillä kokonaisuutena nautin tästä todella paljon. Kun uutta versiota suunniteltiin, tekijät pohtivat tekevänsä elokuvasta synkän ja mahdollisimman pelottavan, mutta onneksi he tulivat toisiin ajatuksiin ja tajusivat, että murhaajalelusta kertovan elokuvan pitää olla lystikäs. Ja tämähän on itse asiassa suorastaan hulvaton! Child's Play kallistuu enemmän komedian kuin kauhun puolelle ja sitä katsoessa saa nauraa jatkuvasti. Mustaa huumoria on mukana paljon ja nauroimme ystävieni kanssa näytöksessä lähes silmät kyynelissä joillekin elokuvan julmimmista vitseistä. Leffa on todella tehty kieli poskessa ja siitä jää yllättävänkin hyvä mieli, kun poistuu teatterista.

Pelottava tämä elokuva ei kuitenkaan ole (ei ainakaan itselleni), vaikka Chucky onkin paikoitellen karmiva ilmestys. Pääasiassa filmin kauhupuoli luottaa äkkisäikäytyksiin, joista osa on mukavasti rakennettuja ja joista osa on lähinnä halpamaisia temppuja. Jos kyseessä olisi puhdas kauhuleffa, äkkisäikäytykset häiritsisivät minua paljon, mutta kun leffa on enemmän komedia, tuntuvat ne lähinnä irvailulta totisten kauhuelokuvien böö-pelotteluille. Kauhupuolella ehdottomasti parasta on, kuinka raaka Child's Play on. Elokuva on saanut Suomessa korkean K18-ikärajan, eikä ihme, sillä kun verta tulee, niin sitä myös oikeasti tulee. Joillekin katsojista jotkut tapot ja kohtaukset voivat tuottaa pahaa oloa, sillä tekijät ovat päättäneet oikein kunnolla mässäillä. Ja juuri tekijöiden asenne elokuvan tekoa kohtaan sai minut pitämään tästä todella paljon. He ovat selkeästi tienneet, millaiset paineet heillä on tehdä kulttileffasta uusi versio ja siksi he pistävät täysillä haisemaan, jotta katsoja viihtyisi mahdollisimman hyvin läpi leffan. Elokuva on juuri oikealla tavalla todella yliampuva ja siksi se on mitä viihdyttävin. Ei Child's Play tule pääsemään vuoden parhaimpien elokuvien listalleni, mutta on tämä ehdottomasti yksi vuoden viihdyttävimmistä ja hauskimmista leffoista, enkä malta odottaa, että näen tämän uudestaan!

Elokuvan on ohjannut Lars Klevberg, joka on aiemmin tehnyt lyhytfilmejä, sekä todella pienelle huomiolle jääneen jännärin Polaroid (2019). Klevberg vaikuttaisi tietävän, mitä tekee, sillä hän on saanut luotua mukaan mitä mahtavimman tunnelman ja hän pistää parastaan, jotta todistaisi skeptisten Chucky-fanien ennakkoluulot vääriksi. Käsikirjoituksen taas on kirjoittanut Tyler Burton Smith, joka ei ole keksinyt hahmoille sisältöä, eikä mitään yllätyksiä tarinaan, mutta joka kuitenkin päivittää Chuckyn mitä parhaimmalla tavalla 2010-luvulle (tai voikohan tässä kohtaa jo melkein alkaa puhua 2020-luvusta). Elokuva kritisoikin hieman sitä, mihin suuntaan teknologia on menossa seuraavalla vuosikymmenellä. Child's Play on myös oivallisesti kuvattu ja välillä leffassa käytetään hauskasti hyväksi Chuckyn näkökulma-kuvaa. Yhdessä kohtaa leffa kaipaisi pientä tiivistämistä, mutta pääasiassa leikkaus on sujuvaa. Valaisu on taidokkaasti toteutettu ja kaikkein vaikuttavinta on nukkena tehty Chucky. Hahmon silmät ja jotkut vaikeammat liikkeet ovat tietokoneella toteutetut, minkä lisäksi nuken kasvoja on joissain kohdissa hieman muokattu digitaalisesti, mutta muuten on aivan mieletöntä, että tänä päivänä tekijät halusivat luoda Chuckyn oikeasti ohjailtavana nukkena! Äänimaailma on hyvin rakennettu, vaikka Bear McCrearyn säveltämät musiikit eivät jääkään mitenkään mieleen. Sen sijaan ainakin itselläni pyöri vielä pitkään päässä Chuckyn hyräilemä "The Buddi Song", minkä sanat kirjoitin arvostelun alkuun.

Yhteenveto: Child's Playn uudelleenfilmatisointi onnistuu lähes mahdottomassa, eikä ole huono uusintaversio. Kyseessä on yllättävänkin hyvä ja ennen kaikkea verinen leffa, mikä viihdyttää täysillä läpi kestonsa ja päivittää tutun tappajanuken nykyaikaan. Elokuva on enemmänkin komedia kuin kauhuleffa, mutta itseäni tuo ei haitannut, sillä synkkä huumori iski kovaa ja nauroin läpi leffan. Leffa ei ole turhaan korkeaa ikärajaansa saanut, vaan tietyissä kohtauksissa veri oikeasti roiskuu ja joillekin katsojille voi tulla huono olo niitä katsoessa. Itse Chucky-nukke tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, mutta minä pidin todella paljon uudesta versiosta. Chuckysta on onnistuttu tekemään samaan aikaan sekä sympaattinen että karmiva ja on hienoa, kuinka paikoitellen saattaa huomatakin kannustavansa Chuckya. On myös mahtavaa, että pääasiassa Chucky on toteutettu oikeasti nukkena. Mark Hamillin äänirooli tekee nukesta tietty vielä entistäkin mahtavamman. Muutkin näyttelijät tekevät pääasiassa kelpo työtä, lukuunottamatta Aubrey Plazaa. Gabriel Bateman on nappivalinta pääosaan Andy-pojaksi, mutta muut nuoret hahmot jäävät todella yksiulotteisiksi. Filmistä löytyy kyllä heikkoutensa, mutta pääasiassa Child's Play on todella viihdyttävä ja veikeä paketti, mikä todisti ennakkoluuloni iloisesti vääriksi. Toivonkin kaikkien Chucky-fanien antavan tälle elokuvalle mahdollisuuden ja onhan se hyvä, että tätä kautta uusi sukupolvi saattaa löytää tämän leffasarjan. Enkä todellakaan pistäisi vastaan, jos tekijät haluavat tehdä tälle jatkoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Child's Play, 2019, Orion Pictures, BRON Studios, Bron Creative, KatzSmith Productions, Metro-Goldwyn-Mayer, Oddfellows Entertainment, TF1 Studio