Arvostelu: Den of Thieves (2018)

DEN OF THIEVES

Ohjaus: Christian Gudegast

Pääosissa: Gerard Butler, O'Shea Jackson Jr., Pablo Schreiber, Curtis "50 Cent" Jackson, Evan Jones, Cooper Andrews, Maurice Compte, Brian Van Holt, Meadow Williams, Mo McRae, Kaiwi Lyman-Mersereau ja Dawn Olivieri

Genre: rikos, jännitys, toiminta

Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Den of Thieves on Gerard Butlerin tähdittämä pankkiryöstöelokuva. Ohjaaja Christian Gudegast ja Paul Scheuring saivat idean elokuvaan jo 2000-luvun alussa ja tekivät diilin leffasta New Line Cineman kanssa. Projekti jäi kuitenkin pyörimään limboon moneksi vuodeksi, minkä aikana New Line Cinema jättäytyi projektista. Lopulta kuvaukset saatiin aloitettua tammikuussa 2017 ja Den of Thieves sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa vuotta myöhemmin, tammikuussa 2018. Suomeen elokuva saapui vasta myöhemmin samana vuonna, suoraan myyntiin ja vuokralle. Leffa oli pienimuotoinen hitti, joka ei kuitenkaan voittanut kriitikoita puolelleen. Minulta elokuva jäi täysin väliin, kun se julkaistiin. Vasta nyt, kun elokuva on saamassa jatko-osan Den of Thieves 2: Pantera (2025), päätin sitä odotellessa vihdoin katsoa ensimmäisen leffan. 

Los Angelesin erikoispoliisiyksikkö ryhtyy tutkimaan rikollisryhmää, joka on ottanut kohteekseen kaupungin ainoan pankin, jota ei olla vielä onnistuttu ryöstämään.

Den of Thieves seuraa rikollisten ryhmää, jotka aikovat ryöstää Los Angelesin Federal Reserve -pankin, mitä pidetään mahdottomana tehtävänä. Ryhmää johtaa Pablo Schreiberin näyttelemä, vastikään vankilasta vapautunut Ray Merriman ja ryhmän muut jäsenet ovat hänen oikea kätensä, Curtis Jacksonin, eli rap-artisti 50 Centin näyttelemä Levoux, rap-artisti Ice Cuben pojan O'Shea Jackson Jr:n näyttelemä Donnie, Evan Jonesin esittämä Bosco, sekä Cooper Andrewsin esittämä Mack, joka toimii ryöstöissä teknikkona, auttaen ryhmää etäältä. Schreiberista löytyy oikeaa rosoisuutta joukon johtajaksi, mutta tiimin parhaaksi vetäjäksi nousee Jackson Jr., joka esittää hyvin hahmonsa vaikeaa paikkaa, kun tämä joutuu ristituleen rikollisryhmän ja hiillostavien poliisien väliin.

     Merrimenin miehiä on vastassa Gerard Butlerin näyttelemä Nicholas "Big Nick" O'Brien, Los Angeles County Sheriff Departmentin etsivä, joka paskat nakkaa sääntökirjojen noudattamisesta ja jota ei kiinnosta, millä keinolla rosvot saadaan nalkkiin. Hahmokattauksessa onkin kiinnostavinta se, että leffassa ei ole selkeitä hyviksiä ja pahiksia, vaan toisinaan poliisit saattavat näyttäytyä törkeämpinä tyyppeinä kuin rosvot. Butler on nappivalinta Big Nickiksi, johon katsoja ei pitkään tiedä, miten suhtautua. Haluaako katsoja nähdä miehen nappaavan rosvot, vai näkeekö katsoja itse asiassa hänet tarinan antagonistina?

Den of Thieves pääsi yllättämään erittäin mukavasti. Odotin elokuvasta latteaa kertakäyttökuonaa, mutta vastassa olikin oikein pätevästi tehty pankkiryöstötrilleri, joka piti yllättävänkin hyvin otteessaan yli parin tunnin kestonsa. Ei tämä nyt tasoltaan todellakaan mikään uusi Heat - ajojahti (Heat - 1995) ole, vaikka kyseinen leffa onkin päivänselvästi toiminut ohjaaja-käsikirjoittaja Christian Gudegastin innoittajana. Jos päättää tehdä elokuvan pankkiryöstöistä, miksipä ei lainaisi genren parhaalta teokselta? 

Elokuva nappaa mukaansa heti alussa, kun Merrimenin ryhmä varastaa panssaroidun auton ja ryöstön tietyt omalaatuisuudet herättävät etsivä Big Nickin huomion. On kiinnostavaa seurata, kuinka Nick alkaa hiljalleen päästä Merrimenin poppoon jäljille ja kuinka samalla jengi valmistautuu elämänsä vaativimpaan keikkaan. Donnien rooli kaiken keskellä on myös mielenkiintoinen. Pysyykö mies uskollisena Merrimenille, vai tuleeko tästä Nickin vasikka? Loppuhuipennuksena toimiva ryöstö on laadukkaasti työstetty jännitysnäytelmä, tarjoten niin tiivistunnelmaista soluttautumista kaikessa hiljaisuudessa kuin intensiivistä tulitaistelua ja joka jättää katsojan arvuuttelemaan loppuun asti. Onnistuuko ryhmä tavoitteessaan, vai onnistuuko Nick nappaamaan heidät? Leffalla on lopuksi parikin ässää hihassaan, jotka taas tuovat Heatin lisäksi mieleen toisen vuoden 1995 ryöstöleffan, Epäillyt (The Usual Suspects). Vaikka inspiraation lähteet ovat selvät, Den of Thieves tuntuu juuri ja juuri tarpeeksi omalta jutultaan. Toisaalta leffa toimisi ihan hyvin itsenäisenä teoksenaan, mutta olen silti utelias näkemään, mitä pian ilmestyvä jatko-osa Pantera tuo tullessaan...

Teknisiltä ansioiltaankin Den of Thieves toimii. Kameratyöskentely on pääasiassa onnistunutta ja vaikka kestoa onkin liki kaksi ja puoli tuntia, leikkaus on niin sulavaa, että kesto kulkee suurimmaksi osaksi ajasta kuin hujauksessa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa ja maskeerauksetkin mainiot. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Cliff Martinezin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla kelvollisesti, jäämättä kuitenkaan millään lailla mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.11.2024

Lähteet elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Den of Thieves, 2018, STX Films, Diamond Film Productions, Tucker Tooley Entertainment, G-BASE, Atmosphere Entertainment MM

Arvostelu: Nosferatu (2024)

NOSFERATU

Ohjaus: Robert Eggers

Pääosissa: Nicholas Hoult, Lily-Rose Depp, Bill Skarsgård, Aaron Taylor-Johnson, Emma Corrin, Ralph Ineson, Simon McBurney ja Willem Dafoe

Genre: kauhu, fantasia

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

Nosferatu on uudelleenfilmatisointi samannimisestä saksalaiselokuvasta (Nosferatu - Eine Symphonie des Grauens) vuodelta 1922, joka puolestaan oli luvaton filmatisointi Bram Stokerin kirjasta Dracula (1897). Elokuvasta oli tehty jo vuonna 1979 uudelleenfilmatisointi Nosferatu - yön valtias (Nosferatu: Phantom der Nacht) ja vuonna 2015 ilmoitettiin, että Robert Eggers ohjaisi uuden version elokuvasta. Eggers aikoi tehdä elokuvan heti The Witchin (The VVitch: A New-England Folktale - 2015) jälkeen, mutta päättikin lopulta tehdä ensin The Lighthousen (2019) ja The Northmanin (2022). Alun perin näyttelijäkaartiin palkattiin Anya Taylor-Joy ja Harry Styles, mutta kummatkin joutuivat jättämään projektin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2023 ja nyt uusi Nosferatu saapuu elokuvateattereihin. Itse olen ollut viime aikoina varsin nuiva ja epäileväinen kaikenlaisia uudelleenfilmatisointeja kohtaan, mutta olin todella utelias Nosferatun suhteen, pääasiassa Eggersin takia. Elokuvan ensimmäinen traileri oli mielestäni erittäin vaikuttava ja odotin positiivisin mielin näkeväni elokuvan. Olinkin innoissani, kun pääsin näkemään Nosferatun jo kuukautta ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1838 saksalainen Thomas Hutter matkustaa Transylvaniaan tapaamaan kreivi Orlokia, joka haluaa ostaa kartanon pienestä saksalaiskaupungista. Thomas ei kuitenkaan tiedä, että kreivi on verta himoitseva pahan ruumiillistuma, joka aikoo syöstä kaupungin pimeyteen ja tehdä Thomasin rakkaasta Ellenistä vaimonsa.

Puolentoista vuoden takaisessa Renfield-elokuvassa (2023) kreivi Draculan palvelijaa näytellyt Nicholas Hoult palaa vampyyrien maailmaan ja näyttelee Nosferatussa Thomas Hutteria, nuorta kiinteistönvälitysalalla toimivaa miestä, joka saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet lähetetään solmimaan tärkeitä kauppoja iäkkään aatelismiehen kanssa. Hoult tekee yhden uransa parhaista roolitöistä, tulkiten erinomaisesti hahmonsa kasvavaa pelkoa, kun hänen bisneskumppaninsa todelliset aikomukset käyvät selväksi. Näyttelijäkaarti on muutenkin väkevä. The Idol -sarjasta (2023) tuttu Johnny Deppin tytär Lily-Rose säväyttää Thomasin rakkaana Elleninä, jonka pahuus on ottanut tähtäimeensä. Nuoren Deppin työ on suorastaan intensiivistä. Aaron Taylor-Johnson ja Emma Corrin ovat mainiot pääparin varakkaana ystäväpariskuntana Friedrich ja Anna Hardingina, Simon McBurney heittäytyy hyvin lieron vampyyripalvelijan, herr Knockin osaan ja Willem Dafoe on vähemmän yllättäen nappivalinta Von Franziksi, erikoiseksi professoriksi, joka kutsutaan tutkimaan tilannetta, kun tavalliset metodit eivät enää auta. Nosferatu ei suinkaan ole uusi juttu Dafoelle, näyttelihän mies jo itse kreivi Orlokia - tai pikemminkin tämän näyttelijää, Max Schreckiä - alkuperäisen Nosferatun teosta kertovassa Shadow of the Vampire -elokuvassa (2000).

     Mutta elokuvan suurin täky on totta kai itse nosferatu, vampyyrikreivi Orlok, jota näyttelee Bill Skarsgård. Skarsgård vakuutti toisena kauhuikonina, Pennywise-klovnina Se-elokuvissa (It - 2017-2019), mutta jätti kylmäksi muutenkin vaivaannuttavan huonossa The Crow -uudelleenfilmatisoinnissa (2024). Orlokina Skarsgård on hyytävä ja suorastaan tunnistamaton. Usein pelkkänä siluettina taustalla pimeyden syleilemänä nähtävä, vanhaa kieltä möreästi mongertava ja tarkoin harkitusti liikkuva kreivi seisauttaa veret katsomoissa, joskin maskeerajien pornoviiksivalinta voikin aiheuttaa myös huvittunutta tirskuntaa.

Olen viime vuosina yhä vain enenevimmissä määrissä kritisoinut Hollywoodin fiksaatiota uudelleenfilmatisointeja kohtaan, jotka tuntuvat toinen toistaan sieluttomammilta rahastusyrityksiltä. Hyvänä esimerkkinä on aiemmin mainittu Skarsgårdin The Crow. Nosferatusta olin kuitenkin optimistisempi, lähinnä kameran edessä ja takana pyörivän tiimin takia. Minun on hyvin vaikeaa kuvitella, että Robert Eggers tekisi mitään elokuvaa puhtaasti rahan vuoksi ja vaikka tekisikin, uskoisin hänen pistävän silti kaikkensa peliin. Lisäksi Bram Stokerin Dracula-kirjan pohjalta on tehty jo niin runsaasti filmatisointeja, että tässä kohtaa melkeinpä tuntuu siltä, että on vääjäämätöntä, että jokainen sukupolvi saa oman elokuvasovituksensa tutusta tarinasta - kulki se sitten nimellä Dracula tai Nosferatu.

Jos on nähnyt kaksi aiempaa Nosferatu-elokuvaa tai vaikkapa Bela Lugosin tähdittämän Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931), Christopher Leen tähdittämän Pimeyden prinssin (Dracula - 1958), Gary Oldmanin tähdittämän Bram Stokerin Draculan (Bram Stoker's Dracula - 1992), Netflixin Dracula-sarjan (2020) tai jopa Leslie Nielsenin komedian Dracula - verevä vainaja (Dracula: Dead and Loving It - 1995), uusi Nosferatu ei tarinallisesti tarjoa mitään uutta. Elokuva seuraa tuttua kaavaa, eikä käsikirjoitus juuri yllätä, mutta lopputuloksen hienous syntyykin Eggersin vaikuttavasta ohjauksesta.

Sen lisäksi, että Eggers saa näyttelijöistään kaiken irti, on hänen loihtimansa tunnelma erinomainen. Nosferatu on todella karmiva elokuva, etenkin ensimmäisen puolituntisensa aikana, kun elokuva kasvattelee painostavuutta kohti ensikohtaamista kreivi Orlokin kanssa. Mukana on muutamia todella onnistunuteita ja aidosti pelottavia kohtauksia, ja yleistunnelma on muutenkin synkkä ja ahdistava. Kun Orlok lähestyy pientä saksalaiskaupunkia ja hänen pimeytensä laskeutuu kaupungin ylle, on tietty epätoivo käsinkosketeltavaa. Samalla elokuvassa on jotain oudon hypnoottista. Samalla lailla kuin Orlok lumoaa uhrinsa pauloihinsa, leffa tekee niin katsojalle. Parin tunnin ja vartin kesto pitää pääasiassa tehokkaasti otteessaan, huipentuen jopa varsin piinaavalla tavalla.

Nosferatu on audiovisuaalisesti aivan mieletön teos. Kameratyöskentely on läpikotaisin tarkkaa kuvasommittelua ja kamera-ajoja myöten. Leffan olisikin parasta napata Oscar-ehdokkuus, ehkä jopa voitto kuvauksesta. Valaisua hyödynnetään esimerkillisen taitavasti, etenkin kohtauksessa, jossa vaunut saapuvat hakemaan Thomasin kreivin linnaan. Värityöskentely on todella tyylikästä ja siitä löytyy hauskoja kunnianosoituksia alkuperäiselle klassikolle. Leikkauskin on pääasiassa ensiluokkaista ja mukana on muutamia hurjan sulavia siirtymiä. Lavastus on kertakaikkisen komeaa jälkeä, mainion puvustuksen kanssa jälleen Oscarin arvoista suorittamista. Erikoistehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma tukee menoa oivallisesti. Robin Carolanin musiikit tuovat oman lisänsä tunnelmaan, oli kyse sitten pelottavista hetkistä tai kaihoisista kohtauksista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Nosferatu, 2024, Focus Features, Maiden Voyage Pictures, Studio 8, Birch Hill Road Entertainment