Unohdettu saari (Forgotten Island - 2026) - elokuva-arvostelu

UNOHDETTU SAARI

FORGOTTEN ISLAND

Ohjaus: Joel Crawford ja Januel Mercado

Näyttelijät: H.E.R., Liza Soberano, Dave Franco, Jenny Slate, Manny Jacinto, Lea Salonga, Dolly de Leon, Kevin McCann, Jo Koy, Ronny Chieng, Kailey Crawford, Kayla Teruel, Harvey Guillén ja Wagner Moura

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 7

Forgotten Island, eli suomalaisittain Unohdettu saari on DreamWorksin uusi animaatioelokuva. Joel Crawford ja Januel Mercado keksivät idean elokuvaan, hyödyntäen omia lapsuudenmuistojaan ja sekoittaen niihin filippiiniläistä mytologiaa. He saivat ideansa läpi DreamWorksilla, ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Unohdettu saari on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti kun luin, että DreamWorksilta oli tulossa uusi animaatio, jonka toinen ohjaaja (Crawford) oli tehnyt mahtavan Saapasjalkakissa: Viimeisen toivomuksen (Puss in Boots: The Last Wish - 2022). Kävinkin uteliaana katsomassa Unohdetun saaren heti sen ensi-iltapäivänä.

Filippiineillä asuvat Jo ja Raissa ovat olleet parhaat ystävät lapsesta asti, haaveillen löytävänsä myyttisen unohdetun saaren, Nakalin. Juuri kun Raissa on muuttamassa ulkomaille opiskelemaan, he löytävät rannalta kummallisen kiven, joka avaa portaalin ja lähettää ystävät Nakaliin.

Elokuvan keskiössä ovat Josephine Yuson, kavereille ihan vain Jo (äänenä laulaja H.E.R.) ja Raissa Molina (Liza Soberano), jotka ovat olleet ystäviä jo vuosia. Läpi lapsuutensa Jo kuuli isoäidiltään (Dolly de Leon) tarinoita myyttisestä unohdetusta saaresta, Nakalista ja sen satumaisista asukkaista. Jo kertoi näistä Raissalle ja he vannoivat löytävänsä saaren joskus. Jo ja Raissa ovat hahmoina hyvin erilaiset toisistaan. Jo on äkkipikainen, säännöistä vähät välittävä energiapommi, kun taas Raissa on maltillisempi, mutta silti lopulta innokas ystävänsä villeistäkin tempauksista. Hahmot tukevat hyvin toisiaan ja heidän kanssa lähtee mielellään seikkailuun, kun he vihdoin ja viimein päätyvät portaalin kautta Nakaliin.

     Nakalissa Jo ja Raissa kohtaavat muun muassa koirapoika Raww'n (Dave Franco), muistoja keräilevän kissamaisen Batiban (Jenny Slate), vauvademoni Bungin (Manny Jacinto), merimies Mermanin (Kevin McCann), sotaisaa pikkujoukkoa johtavan Truffle Wufflen (Ronny Chieng), sekä vampyyrimaisen Manannangalin (Lea Salonga), joka pystyy irrottamaan ylä- ja alavartalonsa toisistaan ja joka häijyjen silmiensä, terävien hampaidensa ja muutenkin hurjan ulkonäkönsä kanssa voi aiheuttaa perheen pienimmille katsojille painajaisia. Nämä erilaiset fantasiaotukset ovat lähes kaikki vekkuleita ja kiinnostavia, etenkin Raww, joka muuttaa vähän väliä muotoaan ihmispojan ja koiran välillä, jääden usein sekoitukseksi molempia.

Unohdettu saari osoittautui ilahduttavaksi koko perheen animaatioseikkailuksi, joskin ajoittain elokuvan energinen turbotykitys aiheuttikin minulle ähkyä. Leffa on selvästi tehty nykypäivän TikTok-sukupolven lapsille, jotka tarvitsevat jatkuvaa visuaalista ärsykettä, jotta he eivät ehdi kyllästyä. Niinpä Unohdettu saari paahtaa menemään aikamoista vauhtia, viskaten ruudulle vähän väliä uusia ja hassuja näkyjä. Ajoittain koin tämän turhankin levottomaksi, mutta koska tarina ja sen hahmot olivat niin hyviä, olin kaiken aikaa kiinnostunut näkemään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tämä hengästyttävä seikkailu tarjoaakin jos jonkinmoista tapahtumaa, oli kyse sitten vauhdikkaista takaa-ajoista, veikeistä toimintakohtauksista, hersyvästä huumorista tai yllättävänkin karmivista jutuista. Kävin samana päivänä katsomassa Other Mommyn (2026) ja mielestäni Manannangal oli melkeinpä pelottavampi kuin mikään tuossa varsinaisessa kauhuelokuvassa. Tämä ei kuitenkaan ollut mielestäni huono asia, vaan päinvastoin. Ihailin sitä, että tekijöillä oli pokkaa pistää lastenleffaan näinkin hurja hirviö kaiken värikkään ja höpsön kohelluksen keskelle. Parasta Unohdetussa saaressa on kuitenkin sen kuvaus näiden kahden päähenkilön välisestä ystävyydestä. Joskus lapsuudenystävät kasvavat eri suuntiin, mutta se ei tarkoita, etteikö siitä suhteesta voisi yhä pitää kiinni, vaikka ne alkuperäiset unelmat jäisivätkin toteutumatta.

Visuaalisesti Unohdettu saari on pääasiassa mainio, vaikka toisinaan hahmoja tuodaankin turhan lähelle "kameraa". Elokuva on kolmiulotteisesti animoitu, mutta tekijät ovat ripotelleet sekaan niin Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia -leffan (Spider-Man: Into the Spider-Verse - 2018) visuaalista leikittelyä kuin animemaista kikkailua. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustoista löytyy paljon yksityiskohtia. Jo näiden yksityiskohtien takia katsojana toivoisi, että leffa malttaisi rauhoittua enemmän, jotta kaiken vyörytyksen keskellä kuvia pääsisi ihastelemaan enemmän. Värien käyttö on myös mainiota. Äänityöskentely toimii ja Nathan Matthew Davidin säveltämät musiikit tuovat oivallisen lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.10.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Forgotten Island, Yhdysvallat, 2026, DreamWorks Animation, Dentsu

Arvostelu: Häivähdys purppuraa (The Color Purple - 2023)

HÄIVÄHDYS PURPPURAA

THE COLOR PURPLE

Ohjaus: Blitz Bazawule

Pääosissa: Fantasia Barrino, Colman Domingo, Danielle Brooks, Taraji P. Henson, Corey Hawkins, H.E.R., Halle Bailey, David Alan Grier, Louis Gossett Jr., Deon Cole, Aunjanue Ellis-Taylor, Ciara, Elizabeth Marvel ja Whoopi Goldberg

Genre: draama, musikaali

Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 12

The Color Purple, eli suomalaisittain Häivähdys purppuraa perustuu samannimiseen Broadway-musikaaliin, joka puolestaan perustuu Alice Walkerin samannimiseen kirjaan vuodelta 1982. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1985 tehty elokuva Steven Spielbergin toimesta. 2010-luvulla Warner Bros. -yhtiö alkoi kehitellä uutta elokuvaa, tällä kertaa Broadway-esityksen pohjalta. Spielberg ja aiempaa elokuvaa tähdittänyt Oprah Winfrey ryhtyivät uuden elokuvan tuottajiksi ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2022. Monissa maissa Häivähdys purppuraa sai ensi-iltansa jo viime jouluna ja nyt elokuva saapuu myös Suomen teattereihin. Itse katsoin Spielbergin elokuvan vasta kuukausi sitten ensimmäistä kertaa ja pidin siitä valtavasti. En nähnyt tarvetta uudelle leffalle ja minua epäilytti uuden elokuvan musikaaliaspekti. Päätin silti uteliaisuudesta käydä katsomassa uuden Häivähdys purppuraa -elokuvan.

Vuonna 1909 nuori Celie naitetaan vasten tahtoaan vastikään leskeksi jääneelle Misterille. Varttuessaan Celie alkaa löytämään itseään ja pyrkii pääsemään takaisin siskonsa, sekä lastensa luokse, jotka häneltä vietiin heti syntymän jälkeen.

Pääroolissa Celienä nähdään laulaja Fantasia Barrino, joka tekee Häivähdyksessä purppuraa elokuvadebyyttinsä. Täysin kokematon näyttelijähommista Barrino ei kuitenkaan ole, vaan hänet nähtiin Celienä jo yli kymmenen vuotta sitten Broadway-versiossa. On ollut varmasti kiinnostavaa ja jännittävää palata rooliin kymmenen vuoden jälkeen ja vielä eri formaatissa; teatterilavalta kameran eteen ja valkokankaalle. Barrino suoriutuu roolistaan oikein mukiinmenevästi, vakuuttaen loppua kohti yhä vain enemmän. Ongelma muodostuu pikemminkin siitä, kuinka Celie on tällä kertaa kirjoitettu. Ujosta tytöstä kuoriutuvan päättäväisen naisen matka esitetään hieman kömpelömmin, etenkin kun hahmo jätetään jatkuvasti huomattavasti eksentrisempien sivuhenkilöiden varjoon.

     Uudesta Pienestä merenneidosta (The Little Mermaid - 2023) tuttu Halle Bailey nähdään Celien siskona Nettienä, kun taas Colman Domingo esittää Celien vaimokseen ottavaa inhottavaa Misteriä. Corey Hawkins näyttelee Misterin poikaa Harpoa, Orange Is the New Black -sarjasta (2013-2019) tuttu Danielle Brooks esittää Harpon tyttöystävää Sofiaa ja Taraji P. Henson nähdään Shug Averyna, laulajatähtenä ja Misterin palavana rakkaudenkohteena. Sivuosissa esiintyvät myös laulaja H.E.R. Squeakina, David Alan Grier pastorina, Elizabeth Marvel pormestarin vaimona, sekä Deon Cole ja Aunjanue Ellis-Taylor Celien ja Nettien vanhempina. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa pätevästi. Domingo on mainio epämiellyttävänä Misterinä, kun taas Brooks ja Henson taistelevat valokeilasta upeilla roolisuorituksillaan Sofiana ja Shugina. Siinä, missä Barrino jää Spielbergin versiossa Celietä esittäneen Whoopi Goldbergin varjoon, Brooks ja Henson pistävät kyllä kampoihin Oprah Winfreyn ja Margaret Averyn hienoille tulkinnoille. Ei olekaan ihme, että Brooks sai roolistaan niin Oscar- kuin Golden Globe -ehdokkuudet.

Onkohan tästä tulossa joku uusi villitys, että ensin kirjan pohjalta tehdään elokuva, sitten siitä tehdään Broadway-musikaali ja siitä taas puolestaan tehdään uusi elokuvasovitus? Kuukauden sisällä on julkaistu nyt samalla kaavalla tehty uusi Mean Girls (2024), sekä uusi Häivähdys purppuraa. Uusi Häivähdys purppuraa on onneksi huomattavasti parempi kuin uusi Mean Girls -kammotus, mutta ei tämä vedä vertoja Spielbergin filmille - siitäkin huolimatta, että Danielle Brooks ja Taraji P. Henson ovat fantastiset rooleissaan. 

Merkittävin vika on heti kättelyssä uuden elokuvan musikaaliaspekti. Näyttelijäkaarti osaa kyllä laulaa hyvin ja sekaan mahtuu pari menevää kappaletta, kuten Sofian Hell No!, mutta pääasiassa kappaleet jättävät kylmäksi. Laulujen aiheet tuntuvat rajoittuvan joko naisten voimaannuttamiseen tai Jumalan ylistämiseen. Eipä niissä aiheina juuri vikaa ole, mutta tuntuu hölmöltä kuunnella, kuinka naiset laulavat, että heidän olojaan pitäisi parantaa, mutta he eivät sitten teekään leffassa oikeastaan mitään asioiden eteen, kun laulu päättyy. Lauluja on myös ajoittain heitetty sekaan kömpelösti ja tyylitajuttomasti. Kuten Spielbergin leffan nähneet tai Alice Walkerin alkuperäiskirjan lukeneet tietävät, Häivähdys purppuraa käsittelee todella rankkoja aiheita ja niinpä tuntuu kummalta, kun yhtäkkiä varsin dramaattinen kohtaus muuttuukin lennokkaaksi laulu- ja tanssinumeroksi.

Ajoittain kömpelöä on elokuvan kerrontakin. Erityisesti ensimmäiset puoli tuntia hyppii turhankin vauhdilla eteenpäin, sen sijaan, että se rakentelisi kaikkea kunnolla. Celien lapsuus kiirehditään läpi ja hänen ja Nettie-siskon suhde jää väkisinkin vajaaksi, kun siihen käytetään liian vähän aikaa. Välillä tuntuu siltä, että tekijät eivät luota ujon Celien ja elokuvien puolella kokemattoman Fantasia Barrinon pitävän katsojien kiinnostusta yllä ja että heidän pitäisi saada tuotua Sofia ja Shug mahdollisimman nopeasti mukaan kuvioihin. Kun nämä kaksi ovat kohtauksessa mukana, he saavat runsaasti tilaa ja aikaa. Brooksia ja Hensonia on ilo katsoa, mutta samalla he syövät Barrinon ja Celien puolta. 

Myös leffan aikahyppely on ajoittain kompastelevaa. Välillä tuntuu jopa siltä, että elokuvalla olisi kohtaus kesken, kun se jo hyppääkin viisi vuotta ajassa eteenpäin. Marcus Gardleyn käsikirjoituksesta myös uupuu tietty rakentelu ja kasvattelu, mistä täydellinen esimerkki on, kun Celie ajaa Misterin partaa. Spielbergin elokuvassa nämä kohtaukset olivat todella jännittäviä, kun taas tässä filmissä yksi ainoa vastaava kohtaus jää toteutukseltaan latteaksi. En haluaisi jatkuvasti verrata leffaa Spielbergin versioon, mutta se on vaikeaa, kun aiempi elokuva teki lähes kaiken paremmin. Oikeastaan vain Celien ja Shugin välille syttyvän lemmen kohdalla uusi versio päihittää vanhan. Spielberg onkin jälkikäteen harmitellut, ettei uskaltanut esittää Walkerin kirjan lesbopuolta ja tätä osuutta on kasvatettu uudessa tulkinnassa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Blitz Bazawule, joka saa näyttelijänsä irrottelemaan onnistuneesti, mutta joka ei ihan pysty pitämään vuosikymmenien tarinaa kertovaa elokuvaa pysymään täysin kasassa, etenkään tunnepuolella, jossa leffa hyppelee turhankin railakkaasti traumaattisista koettelemuksista riemukkaisiin musikaalinumeroihin. Veikkaisin homman toimivan paremmin näyttämöllä kuin elokuvamuodossa. Teknisiltä puoliltaan Häivähdys purppuraa on kuitenkin laadukas. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat erinomaiset ja puvut tyylikkäät.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Color Purple, 2023, Warner Bros., Amblin Entertainment, Harpo Films, Quincy Jones Productions, Scott Sanders Productions