Pääosissa: Ine Marie Wilmann, Kim Falck, Mads Sjøgård Pettersen, Sara Khorami ja Karoline Viktoria Sletteng Garvang
Genre: fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 13
Norjalainen hirviöelokuva Peikko(Troll - 2022) oli katsojahitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Espen Aukan kirjoitti jatko-osankin käsikirjoituksen ja Roar Uthaug palasi ohjaamaan. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024 ja nyt Peikko 2 on saapunut Netflixiin. Itse katsoin ensimmäisen Peikon vasta joitain kuukausia sitten ja olin yllättynyt, kuinka paljon pidinkään näkemästäni. Katsoin Peikko 2:n heti sen julkaisupäivänä positiivisin odotuksin.
Kun uusi peikko herää vuoren alta ja ryhtyy tekemään tuhojaan Norjassa, Noran, Andreaksen ja Krisin on jälleen yhdistettävä voimansa, sekä haettava apua yllättävältä taholta voittaakseen hirviön.
Ensimmäisen Peikon tutut, edelleen elossa olevat hahmot tekevät paluun. Ine Marie Wilmannin näyttelemä Nora Tidemann jatkaa tieteellisiä tutkimuksiaan nyt entistä innostuneemmin, saatuaan ykkösosassa tietää isänsä Tobiaksen (Gard B. Eidsvold) oltua aina oikeassa vuorenalaisista peikoista. Nora haaveilee maailmasta, missä ihmiset ja peikot voisivat jälleen elää rinnatusten, mutta tämä haave jää sinisilmäiseksi unelmaksi, kun uusi peikko ryhtyy kylvämään tuhoa. Wilmann suoriutuu toistamiseen passelisti roolistaan.
Myös Kim Falckin näyttelemä Andreas, Karoline Viktoria Sletteng Garvangin esittämä Andreaksen tyttöystävä Sigrid ja Mads Sjøgård Pettersenin näyttelemä Kris - tai siis majuri Holm - ovat menossa mukana, kun taas uutena hahmona mukaan tuodaan Sara Khoramin esittämä Marion, joka on tiimeineen piilotellut vihaista peikkoa vuorenalaisessa tutkimuslaitoksessa jo pidemmän aikaa. Andreas, Sigrid ja Kri... majuri Holm ovat yhä mainiot hahmot, mutta Marion ärsyttää saman tien ja katsojana toivoo jo ensikohtaamisen aikana, että nainen joutuisi peikon kitaan. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa hyvin.
Mielestäni ensimmäinen Peikko oli tosiaan poikkeuksellisen onnistunut moderni kaiju-elokuva ja odotinkin samojen tekijöiden työstämän jatko-osan näkemistä positiivisin mielin. Valitettavasti Peikko 2 on todella keskinkertainen hirviöraina, joka ei oikein missään kohtaa pääse vauhtiin. Kestoa elokuvalla on jopa huimat yksi minuutti enemmän kuin edeltäjällään, mutta silti tuntuu, että kaikkea on vähemmän hahmokehityksestä itse peikkojen näyttäytymisiin. Ja kyllä, "peikkojen" monikossa, sillä kuten jo elokuvan juliste paljastaa, tällä kertaa luvassa on kahden peikon välinen turpasauna... joka kestää suunnilleen sen huiman yhden minuutin. Jos odotit jotain eeppistä monsterimähinää, niin siinä vasta leffa tuottaakin mojovan pettymyksen. Hyvä jos peikot pari kertaa ärähtävät toisilleen.
Suuri osa elokuvasta käytetään salaliiton tutkimiseen, mihin liittyy Norjan entinen kuningas Olavi Pyhä, kirkko ja näiden peikkovainot. Tämä mysteeri vie hahmoja lähes indianajonesmaiseen seikkailuun, joka jättää kuitenkin hieman kylmäksi niin menoltaan kuin paljastuksiltaan. Elokuvan erilaiset paljastukset ja käänteet ovat myös todella ennalta-arvattavia. Vaikka jo ensimmäisessä Peikossa oli näkyvissä Hollywood-vaikutteita, leffa onnistui pitämään tietyn norjalaisviehätyksen. Peikko 2 kuitenkin kopioi Hollywoodia kiusallisuuteen asti, aivan kuin pikkulapsi, joka yrittää matkia hiekkalaatikolla, mitä näki isojen poikien tekevän koulun pihalla.
Elokuvan on tosiaan ohjannut Roar Uthaug ja käsikirjoittanut Espen Aukan, eli puikoissa on sama kaksikko kuin viimeksi. He tuntuvat kuitenkin lähteneen jatko-osan kimppuun vääristä syistä, vain koska ensimmäinen Peikko menestyi niin yllättävän hyvin maailmalla. Uthaug saa ajoittain laadittua viihdyttäviä kohtauksia, mutta Aukanin käsikirjoitus jää tönköksi. Sentään teknisesti Peikko 2 on mainio. Elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa ja tietokonetehosteet ovat pääasiassa vakuuttavat, itse peikkojen ollessa jälleen jylhiä ilmestyksiä. Kyseessä on Pohjoismaiden kallein elokuva koskaan ja sen myös huomaa. Äänimaailmakin on pätevästi rakennettua ryminää ja Johannes Ringenin säveltämät musiikit säestävät tapahtumia mahtipontisesti.
Lopputekstien aikana nähdään tietty mahdollista kolmososaa pohjustava kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.12.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Pääosissa: Ine Marie Wilmann, Kim Falck, Mads Sjøgård Pettersen, Gard B. Eidsvold, Anneke von der Lippe, Fridtjov Såheim, Karoline Viktoria Sletteng Garvang, Dennis Storhøi ja Billy Campbell
Genre: jännitys, fantasia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 13
Troll, eli suomalaisittain Peikko on norjalainen Netflix-elokuva. Ohjaaja Roar Uthaug oli kiehtoutunut norjalaisesta mytologiasta ja saatuaan valmiiksi Tomb Raider -videopelileffansa (2018), hän kertoi uudesta ideastaan Motion Blur Filmsille, joka tarttui projektiin. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja lopulta Peikko julkaistiin Netflixissä joulukuussa 2022. Elokuva sai kriitikoilta positiivista palautetta ja se nousi Netflixin katsotuimmaksi ei-englanninkieliseksi leffaksi. Minulta Peikko meni ohi, kun se julkaistiin, mutta nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Peikko 2 (Troll 2 - 2025), päätin sitä odotellessa vihdoin katsoa alkuperäisen leffan.
Tunnelin kaivuutyö Dovren vuoristossa herättää muinaisen jättiläisolennon, joka ryhtyy kylvämään tuhoa ympäri Norjaa.
Norjan vuoriston uumenista heräävää peikkoa vastassa on pieni joukko hyvin erilaisia ihmisiä. On Ine Marie Wilmannin näyttelemä paleobiologi Nora, hänen myytteihin hurahtanut isänsä, Gard B. Eidsvoldin näyttelemä Tobias, Kim Falckin esittämä pääministerin neuvonantaja Andreas, sekä Mads Sjøgård Pettersenin esittämä sotilaskapteeni Holm. Nelikon jäsenet ovat sopivan erilaisia persoonia, jolloin he muodostavat kiinnostavan monipuolisen joukon, jota kannustaa katastrofin keskellä. Wilmann on oiva pääroolissa Norana ja Eidsvold kanavoi lystikkäästi isähahmoaan, jolla ei ole kaikki muumit laaksossa. Ei toki ole mikään uusi juttu, että elokuvassa on isä ja tytär, joista jälkimmäinen on lähtenyt vanhempansa luota, pidettyään tätä hulluna, vain hoksatakseen tämän olleen aina oikeassa. Noran ja Tobiasin vaikea suhde on kuitenkin kliseisyydessäänkin toimiva ratkaisu. Falck ja Pettersen ovat myös mainiot rooleissaan.
Elokuvassa nähdään lisäksi Anneke von der Lippe Norjan pääministeri Moberginä, Fridtjov Såheim puolustusministeri Markussenina ja Karoline Viktoria Sletteng Garvang tietokonevelho Sigridinä. Von der Lippe istuu osaansa pääministeriksi ja Garvang ajaa asiansa roolissaan, mutta Såheimin puolustusministerihahmo menee nopeasti kiusallisen karikatyyrin puolelle. Kyseessä on se pakollinen hahmo, joka vähättelee päähenkilöitä, uskoen tietävänsä parhaiten, kuinka suuresta uhkasta päästään eroon, kaikkien muiden tietäessä hänen olevan väärässä.
Peikko osoittautui ilahduttavaksi yllätykseksi ja vaikka osa sen hahmoista ovatkin turhan tuttua peruskauraa, kyseessä on silti oikein mainio ja viihdyttävä hirviöelokuva, joka ennen kaikkea vetää hyvin vertoja ison budjetin amerikkalaistuotannoille. Siis suoraan sanottuna pidin Peikosta enemmän kuin viime vuosina ilmestyneistä jenkkilän Godzilla- ja Kong-rainoista. Elokuva on ehdottomasti saanut vaikutteita Hollywoodin monsteriblockbustereista, mutta se on hyvä osoitus siitä, että vakuuttavia kaijurymistelyjä voidaan saada aikaiseksi muuallakin.
Elokuva menee nopeasti itse asiaan, eli kun jokin jättimäinen olento keskeyttää kaivuutyöt ja nousee riehumaan maan päälle. Peikon kunnollista paljastusta panttaillaan oivallisesti, rakentaen onnistunutta jännitettä ja kun tämä myyttinen olio vihdoin esitellään koko komeudessaan, ei jälkeä voi kuin ihailla. Peikon aiheuttamat tuhot ja ihmisten erilaiset yritykset pysäyttää otus ovat mukaansatempaavaa seurattavaa, mutta ei leffa pelkkää ryminää ole. Elokuva osaa rauhoittua oikeina hetkinä syventämään hahmojen välisiä suhteita ja itse hirviön mytologiaa. Vaikka leffa lainaileekin selvästi muista monsterileffoista, norjalaismytologia tuo menoon mukavaa raikkautta. Peikko on tiettyine vikoineenkin varsin miellyttävä teos, jota voi lämpimästi suositella genren ystäville. En nyt tiedä, kaipaako elokuva jatkoa, mutta jos taso pysyy tällaisena, katson mieluummin lisää Peikkoa kuin Godzillan ja Kongin yhteentörmäyksiä.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Roar Uthaug, jolle katastrofielokuvat eivät ole uusi juttu - olihan hän jo muutamia vuosia aiemmin ohjannut luonnonkatastrofista kertovan The Waven(Bølgen - 2015). Uthaug onnistuu pätevästi yhdistelemään näyttävää (ja paikoin hirvittävää) tuhoa ihmisdraamaan. Espen Aukanin käsikirjoitus ei ole luovimmasta päästä, mutta se antaa hyvät raamit tekijöille ammentaa. Elokuvan todellinen yllättäjä on sen vaikuttava audiovisuaalinen toteutus. Peikko on hyvin kuvattu ja leikattu. Valaisu on oivaa ja yökohtaustenkin aikana näkee hyvin, missä mennään ja mitä tapahtuu. Tärkeintähän toki on, että itse peikko on vakuuttava ilmestys. Tietokonetehosteilla luotu mörökölli on jopa hienompi kuin monissa Hollywoodin leffoissa esiintyvät monsterit tänä päivänä ja pidin valtavasti peikon ulkonäöstä, joka on kuin eloon heräävä sammaleinen kallio. Muutenkin efektit ovat hienot tuhokohtausten aikana. Äänimaailma jylisee mainiosti ja Johannes Ringenin säveltämät musiikit säestävät menoa oivasti, Ringenin ujuttaessa mukaan jylhän seikkailullista sovitusta Edvard Griegin klassikkotyöstä Vuorenkuninkaan luolassa (I Dovregubbens hall).
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ohjaus: Roar Uthaug Pääosissa: Alicia Vikander, Walton Goggins, Daniel Wu, Dominic West, Kristin Scott Thomas, Nick Frost ja Derek Jacobi Genre: toiminta, seikkailu Kesto: 1 tunti 58 minuuttia Ikäraja: 12
Tomb Raider perustuu samannimiseen pelisarjaan, mikä alkoi vuonna 1996 ja on vuosien varrella noussut suureksi hitiksi. Pelien pohjalta tehtiin jo vuonna 2001 Angelina Jolien tähdittämä elokuva Lara Croft: Tomb Raider, jota kriitikot haukkuivat, mutta joka pärjäsi hyvin rahallisesti, joten sille tehtiin jatko-osa Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life - 2003). Se ei kuitenkaan ollut yhtä tuottoisa leffa, eikä Jolie halunnut jatkaa roolissaan, joten leffasarja lopetettiin siihen. Kuitenkin vuonna 2011 GK Films osti pelin elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään uutta filmatisointia. Projekti lähti kunnolla käyntiin muutamaa vuotta myöhemmin ja kuvaukset alkoivat tammikuussa 2017. Nyt Tomb Raider on ilmestymässä teattereihin ja minun täytyy sanoa, ettei se erityisemmin kiinnostanut itseäni. En ole koskaan pelannut alkuperäisiä pelejä, mutta olen nähnyt Jolien ensimmäisen Lara Croft: Tomb Raiderin ja se oli niin kamalaa kuraa, etten halunnut kuullakaan koko jutusta enempää. Kuitenkin lehdistönäytöksen lähestyessä aloin miettiä, että tässä uudessa versiossa on eri tekijät kuin aiemmissa leffoissa ja että uusi päätähti Alicia Vikander on paljon parempi näyttelijä kuin Jolie, joten tästä voi ehkä tullakin jotain. Silti menin katsomaan Tomb Raiderin todella varautuneena, sillä peleihin perustuvat leffat ovat harvemmin - vai pitäisikö sanoa, etteivät ne ole lähes koskaan - hyviä.
Lara Croft päätyy seikkailuun, kun hän lähtee etsimään isäänsä, joka katosi vuosia sitten autiolle saarelle.
Selvästi parasta elokuvassa on itse Lara Croft ja ennen kaikkea hahmoa näyttelevä Alicia Vikander. En ole "Tomb Raider" -pelejä pelannut, mutta sanoisin silti Vikanderin toimivan pääroolissa. Hän on erinomainen seikkailijana, joka joutuu jatkuvasti löytämään rohkeutensa ja keksimään nopeita ratkaisuja paineen alla. Olen aiemmin nähnyt Vikanderin lähinnä draamarooleissa, joten oli ilo huomata, että hän taitaa toiminnallisemmankin osan mainiosti. Leffassa on löydetty loistava tasapaino sille, ettei Lara voita helposti kaikkea, mutta hän ei kuitenkaan ole koko ajan vastustajiaan heikompi. Hahmo kiehtoo heti alussa, sillä hänen rikkaan sukunsa takia hän voisi elää ylellistä elämää, mutta hän on silti päättänyt elää kuin muut ja tienata itse elantonsa, mikä antaa jo vihjeitä siitä, miten hahmo on nokkela keksimään selviytymiskeinoja. Pidin todella paljon siitä, miten Lara oli hahmona kirjoitettu ja toivon, että hän nousisi monille nuorille naisille roolimalliksi samalla lailla kuin Wonder Woman viime vuonna. Harmillisesti elokuvan muut hahmot eivät ole läheskään yhtä hyvin kirjoitettuja. Antagonisti Mathias Vogel (Walton Goggins) on välillä arkeologisista jutuista kiinnostunut mies ja välillä taas kylmäverinen tappaja. Jälkimmäisestä puolesta huolimatta Goggins ei täysin onnistu olemaan kovin vaaralliselta tuntuva uhka Laralle. Sitten on kapteeni Lu Ren (Daniel Wu), joka vaikuttaa aluksi ihmisiä inhoavalta alkoholistilta, mutta muuttuu nopeasti rohkeaksi seikkailijaksi, kun hän päättää lähteä Laran mukaan. Mukana on myös eräs hahmo, joka muuttuu yhden yön aikana höperöstä erakosta täysijärkiseksi herraksi. Ottaen huomioon, kuinka hyvin Laran kehitys oli kirjoitettu, on harmillista, kuinka laiskasti muut hahmot on kiirehditty mukaan. Filmissä nähdään myös pienissä rooleissa Nick Frost hömelönä arvotavaraa ostavana Maxina, joka ei oikein tunnu sopivan mukaan muuten vakavaan leffaan, sekä Kristin Scott Thomas Laran isän (Dominic West) omistaman yhtiön tärkeänä työntekijänä.
Tomb Raider saattaa olla paras peliin perustuva elokuva, minkä olen nähnyt ja se on huomattavasti laadukkaampi teos kuin Jolien Lara Croft: Tomb Raider. Se ei kuitenkaan vielä takaa laatua, kun ottaa huomioon pelileffojen alhaisen tason. Ja voi kunpa voisinkin sanoa, että kyseessä on oikeasti todella hyvä tai mainio elokuva, mutta ihan sille tasolle ei vieläkään päästä. Tomb Raider onnistuu kuitenkin nappaamaan mukaansa ja viihdyttämään alusta loppuun, jolloin sitä katsoo oikein mielellään. Elokuvan tarina ei ole kovin kummoinen, mutta enpä usko kenenkään odottavan mitään häikäisevää mennessään katsomaan tätä filmiä. Leffan seikkailu on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoinen, jotta katsojana haluaa tietää, mitä tulee tapahtumaan. Kun vihdoin päästään autiosaarelle, on luvassa vauhdikkaita toimintajaksoja, joista voi helposti huomata, että tekijät ovat kopioineet peleistä siistejä hetkiä elokuvaansa. Useat kohdat ovat hieman yliampuvia ja hölmöjä, mikä on toisaalta ihan hyvä asia, sillä liian vakavana teoksena Tomb Raider menettäisi viihdearvonsa.
Kenties eniten elokuvassa pidin Indiana Jones ja viimeistä ristiretkeä (Indiana Jones and the Last Crusade - 1989) muistuttavasta osiosta, jossa hahmot etsivät erästä asiaa ja he joutuvat keksimään tapoja selvitäkseen erilaisista ansoista arvoitusten avulla. Harmillisesti osio ei kuitenkaan käytä täyttä potentiaaliaan, eikä muutu niin jännittäväksi tai kekseliääksi kuin katsojana toivoisi. Myös loppuhuipennus jätti mielestäni paljon toivomisen varaa ja kun siirrytään takaisin sivistyksen pariin, leffan tunnelma lässähtää lähes täysin, vaikka lopuksi yritetäänkin hieman pohjustaa mahdollista jatko-osaa.
Kuten jo sanoin, parasta Tomb Raiderissa on Lara Croft ja häntä näyttelevä Alicia Vikander. Väärin kirjoitettuna tai jonkun toisen näyttelijän esittämänä hahmo ei välttämättä toimisi, jolloin elokuvan heikkoudet korostuisivat enemmän. Vikander pelastaa kokonaisuutta hieman, jolloin sen kehnommat muut hahmot ja hätäisesti kirjoitetun tarinan voi katsoa jollain tapaa sormien läpi ja nauttia parin tunnin ajan seikkailusta. Aikani ei kertaakaan käynyt pitkäksi filmin aikana ja olisin jopa halunnut päästä näkemään hieman enemmän. Loppujen lopuksi Tomb Raider jäi siis hieman pintaraapaisuksi ja sen takia toivonkin, että se saisi lähivuosina jatkoa. Mitään erityistä ei ole luvassa, mutta mielestäni kaikkien elokuvien ei tarvitse olla Oscareiden arvoisia mestariteoksia. Joskus on parasta, kun voi vaan rentoutua kahden tunnin ajan ja katsoa, kun Alicia Vikander juoksentelee viidakossa, ampuu pahiksia jousipyssyllä ja ratkoo arvoituksia löytääkseen jonkinlaisen aarteen.
Elokuvan ohjauksesta vastaa norjalainen Roar Uthaug, joka aloittelee tällä uraansa Yhdysvalloissa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen taidonnäyte, joten jää nähtäväksi, tullaanko Uthaugista kuulemaan enää Hollywoodissa. Geneva Robertson-Dworetin ja Alastair Siddonsin työstämä käsikirjoitus ei ole parhaasta päästä. Tuntuukin siltä, että he käyttivät viikkoja miettiäkseen, millainen henkilö Lara on ja sitten ideoivat kaiken muun parissa päivässä. Tomb Raider on sentään kuvattu taidokkaasti, mutta leikkaus on välillä liian nopeatempoista. Valaisu on oivallista synkkinä hetkinä, minkä lisäksi puvustus- ja maskeeraustiimit ovat tehneet hienoa työtä. Harmillisesti visuaaliset tehosteet eivät ole kovin vakuuttavat. Yhdessä kohtaa nähtävässä laskuvarjohypyssä taustakankaan käyttö oikein korostuu hahmon takana, minkä lisäksi yöllinen myrsky oli aika kehnosti toteutettu. Äänimaailma on kuitenkin oivallinen ja Junkie XL on saanut sävellettyä mukaan toimivia viidakkoteemaisia jumputuksia.
Yhteenveto:Tomb Raider on viihdyttävä seikkailuelokuva, joka toimii kun sitä katsoo, mutta josta ei jää paljoa mieleen, mitä kauemmin sen näkemisestä on kulunut aikaa. Tarina ei ole kummoinen, mutta se pitää katsojan mielenkiintoa yllä tarpeeksi hyvin - etenkin kun vähän väliä nähdään suoraan peleistä kopioituja toimintakohtauksia. Arvoitusten ratkomishetket ovat kiehtovia, mutta tietyistä kohdista puuttuu tarvittavaa jännitystä. Loppuhuipennus on harmillisen laimea, mutta leffaan mahtuu myös oivallisia hetkiä. Muuten näyttelijätyö ja näyttelijöiden esittämät hahmot eivät ole erityisen onnistuneita, mutta itse Lara Croft on erinomaisesti luotu ja häntä näyttelevä Alicia Vikander vetää toimintaroolin taidokkaasti. Kömpelöitä efektejä ja nopeatempoista leikkausta lukuunottamatta tekninen toteutus on hyvä. Pääasiassa viat löytyvätkin ohjaajasta, joka ei täysin tiedä, miten tehdä ison luokan filmejä ja käsikirjoittajista, joiden teksti jää loppujen lopuksi pintaraapaisuksi. Silti kyseessä on yksi parhaista pelielokuvista koskaan, joka viihdyttää tarpeeksi, jotta sille voisi mielellään katsoa jatkoakin. Pelien fanit käyvät aika varmasti katsomassa elokuvan, minkä lisäksi suosittelen Tomb Raideria nuorille, jotka haluavat nähdä vauhdikasta meininkiä viidakossa. Helppona popcorn-viihteenä tämä toimii parhaiten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Tomb Raider, 2018, Warner Bros. Pictures, GK Films, Metro-Goldwyn-Mayer, Square Enix
Ohjaus: Roar Uthaug Pääosissa: Kristoffer Joner, Ane Dahl Torp, Jonas Hoff Oftebro ja Edith Haagenrud-Sande Genre: katastrofielokuva Kesto: 1 tunti 45 minuuttia Ikäraja: 12 En olisi varmaan pitkään aikaan saanut tietää Bølgenista, jos en olisi mennyt katsomaan sitä työharjoitteluni merkeissä. Ainoa mitä tiesin elokuvasta, kun kävelin saliin oli, että julisteessa aalto on osumassa taloon ja että elokuva on norjalainen. Luulin kuitenkin meneväni katsomaan jonkinlaista vakavampaa, pohjoismaista, todellisempaa katastrofipätkää kuin mitä Hollywood putkauttaa ilmoille. Ihmettelen vain, miksi tätä ei voitu suomentaa "Aalloksi", vaan tämä pitää pyöriä englanninkielisellä nimellä The Wave?
Geologi Kristian Eikjord on muuttamassa perheensä kanssa pois Geirangerista. Kuitenkin vanhat kollegat huomaavat, että läheisen vuoren maaperä on liikkumassa. Kristianin mielestä kaikki pitäisi saada turvaan onnettomuuden varalta, mutta kukaan ei kuuntele häntä. Pahimmat pelot käyvät lopulta toteen, kun vuoren seinämä murenee, mikä aiheuttaa massiivisen hyökyaallon.
Perheenisää, Kristian Eikjordia esittää Oscar-ehdokaselokuva The Revenantissakin (2015) esiintynyt Kristoffer Joner. Kyseessä on hyvin perinteinen isähahmo, joka lopulta lähtee pelastamaan perhettään uhkarohkeasti. Silti Jonerin suoritus on hyvä ja ainoa, mikä hänessä häiritsee, on hänen hermostunut naurunsa, jota kuullaan useasti elokuvan alkupuolella. Perheenäitiä, Idun Karlsenia näyttelee Ane Dahl Torp. Hienoa hahmossa on, ettei hän ole vain avuton neitokainen odottamassa miestään pelastamaan, vaan hän myös tekee kaikkensa pitääkseen poikansa hengissä. Asia, mitä ihmettelin hahmossa on, että minkä pituisia työpäiviä hän oikein tekee? Sillä elokuvassa hän työskentelee hotellissa ja kyseinen työpäivä, mikä näytetään, kestää aamusta iltaan. Tietenkin perheessä on yksi teiniangsti. Jonas Hoff Oftebro esittää Sondrea, omiin maailmoihinsa keskittyvää, musiikkia kuulokkeilla kuuntelevaa, tyttöjä vilkuilevaa skeittaripoikaa, jonka uhma sääntöjä vastaan aiheuttaa tietenkin ongelmia. Ottaen huomioon, millaiseen vaaraan Sondre pistää muita hahmoja, niin itseäni ei ainakaan paljoa kiinnostanut hahmon kohtalo. Ja kuka oikeasti pelaa huojuvaa tornia puhelimellaan? Perheellä on myös tytär, Julia, jota näyttelee Edith Haagenrud-Sande. Tämä on Edithin ensimmäinen elokuvarooli ja hän hoitaa osuutensa toimivasti. Vaikka Kristian selkeästi rakastaa tytärtään, niin silti hän pistää Julian kaiken aikaa vaaratilanteissa muiden vastuulle.
Toisin kuin odotin, Bølgen on itse asiassa aika lailla samanlainen kuin Hollywoodin katastrofielokuvat. Se on tehty pienemmässä mittakaavassa, mutta huomaa, että esimerkiksi elokuvat The Day After Tomorrow (2004) ja 2012 (2009) on katsottu ennen elokuvan tekoa. Ei siinä mitään, jos elokuva olisikin Hollywoodin tuotantoa, mutta nyt se tuntuu vain kopiolta. Onhan Bølgen viihdyttävä, mutta hieman latteaksi se kuitenkin jää. Elokuvan alussa näytetään uutiskuvaa vanhoista samankaltaisista tapaturmista, mistä tarina lähtee käyntiin. Itse aaltoa saakin sitten odotella kolme varttia. Plussana pitää kuitenkin sanoa, että vaikuttavan vuorenrinteen sortumisen ja aallon tekijät ovat saaneet toteutettua.
Hollywood-katastrofielokuvien monet kliseet on nähtävissä elokuvassa. Vuorelta poistuvat linnut enteilevät pahaa. Kun suuri aalto tulee lähemmäksi, sitä pitää jäädä tuijottamaan. Pelastumiset tapahtuvat juuri viime hetkellä. Juuri kun jokin on hyvin, niin uusi ongelma iskee. Nopeasti esitelty toinen perhe auttaa hädässä päähenkilöitä - toinen mielellään ja toinen vastahakoisesti. Pelkästään koko juoni siitä, ettei kukaan usko päähenkilöä, joka lopulta onkin oikeassa, on hyvin yleistä lajityyppinsä edustajille. Elokuvasta puuttuu vielä perheen koira, joka mystisesti pelastuu lopussa.
Bølgenin on ohjannut Roar Uthaug, jonka olisi tarkoitus ohjata tuleva Tomb Raider -elokuva. Hänen aiempia elokuviaan ovat olleet mm. Fritt vilt (2006) ja Flukt (2012). Elokuva on kuvattu todella taidokkaasti. Laajat kuvat Geirangerista ovat erittäin tyylikkäitä. Leikkaus on myös onnistunutta ja kuten jo sanoin, tehosteet ovat yllättävän näyttävät. Outous, mikä minulle huomautettiin, on väestönsuojan ovi, joka välillä pitää työntää kiinni ja välillä vetää kiinni...
Yhteenveto:Bølgen on norjalainen Hollywood-kopio. Se ei paljoa eroa isoista jenkkileffoista, muuten kuin että se on pienemmässä mittakaavassa, se tapahtuu Norjassa, kaikki ovat norjalaisia ja koko elokuva puhutaan norjaksi. Se on ihan kiva elokuva, mutta toimisi paremmin, jos se olisi oikeasti Hollywoodissa tehty, kuin kopio samasta tyylistä. Visuaalisesti yllättävän näyttävän näköinen elokuva on kyseessä, joten siitä on pakko antaa plussaa. Ehkä jos olisin tiennyt, mitä odottaa, niin olisin pitänyt elokuvasta enemmän. Bølgen on ennalta-arvattava, mutta niinhän ne katastrofielokuvat yleensä ovatkin - kun on nähnyt yhden, niin on tavallaan nähnyt kaikki. Jos tietää, mitä elokuva tarjoaa, niin sen parissa luultavasti viihtyy paremmin.
Kirjoittanut: Joonatan, 11.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
Bølgen, 2015, Fantefilm, Film Väst
