Carrie, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

CARRIE - KAUSI 1

Luoja: Mike Flanagan

Näyttelijät: Summer H. Howell, Samantha Sloyan, Siena Agudong, Alison Thornton, Joel Oulette, Josie Totah, Amber Midthunder, Matthew Lillard, Arthur Conti, Thalia Dudek, Michael Trucco, Rahul Kohli, Tim Bagley, Heather Graham, Katee Sackhoff, Tahmoh Penikett, Crystal Balint, Mapuana Makia, Naika Toussaint, Ruth Codd, Delainey Hayles, Cassandra Naud, Gil Bellows ja Kate Siegel

Genre: draama, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 1 tunti - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 16

Carrie perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1974. Kirjan pohjalta oli jo tehty useampi elokuva, vuoden 1976 Carrie, sen jatko-osa Carrie 2 - raivo (The Rage: Carrie 2 - 1999), suoraan televisioesitykseen tehty Carrie (2002) ja vuonna 2013 ilmestynyt Carrie. Vuonna 2022 kauhusarjoja Netflixille tehnyt Mike Flanagan solmi diilin Amazonin kanssa, aikomuksenaan kääntää Kingin Musta torni -kirjat (The Dark Tower - 1982-2012) televisiosarjaksi. Projekti muuttui kuitenkin niin haastavaksi, että Flanagan päätyikin työstämään sarjasovitusta Carrie-kirjan pohjalta, haluten tuoda tarinan nykypäivään. Kuvakset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Carrien ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu kokonaisuudessaan Amazon Prime Video -palvelussa. Itse olin innoissani, kun Flanagan paljasti työstävänsä Mustasta tornista televisiosarjaa, aiemman Musta torni -leffan (The Dark Tower - 2017) jäätyä aika heikoksi esitykseksi. Olinkin pettynyt, kun Flanagan ilmoitti tekevänsä sittenkin Carrien, koska mielestäni tarina oli jo kerrottu tarpeeksi monta kertaa, kun taas Musta torni odotti yhä onnistunutta adaptaatiotaan. Skeptisyydestäni huolimatta pistin Carrien pyörimään heti sen julkaisupäivänä. 

Isänsä kuoltua nuori Carrie White pääsee kouluun ensimmäistä kertaa. Hän joutuu kuitenkin nopeasti huomaamaan, että ulkomaailma ei ole helppo paikka, eivätkä hänen ikätoverinsa ole kaikki ystävällisiä. Lisäksi Carrie hoksaa omaavansa omituisia voimia.

Päärooliin Carietta "Carrie" Whiteksi valikoitui Summer H. Howell, joka on aiemmin nähty muun muassa Curse of Chuckyssa (2013) ja Cult of Chuckyssa (2017). Howell on nappivalinta rooliin, tulkiten mainiosti hahmonsa sinisilmäisyyttä, kasvavaa ahdistusta, sekä myös ihmetystä, kun Carrie huomaa pystyvänsä liikuttamaan esineitä mielensä voimalla. Carrie on viettänyt koko lapsuutensa tiiviisti kotonaan uskovaisen äitinsä Margaretin (Samantha Sloyan) ja salaliittoteorioihin hurahtaneen isänsä Ralphin (Tahmoh Penikett) kanssa. Kun Ralph kuolee työonnettomuudessa, viranomaiset kiinnittävät ensi kertaa huomiota Whiten perheen kotioloihin ja vaativat Carrien pääsyä tavalliseen kouluun, äidin vastustelusta huolimatta. Howellin lisäksi myös Sloyan on hyvä osassaan, vaikka hänen Margaretinsa jää samalla hiukan vaisuksi aiempiin tulkintoihin verrattuna.

     Koulussa Carrie tapaa muun muassa kiusaaja Chrisin (Alison Thornton) ja tämän kaverit Tinan (Josie Totah) ja Suen (Siena Agudong), Suen poikaystävän Tommyn (Joel Oulette), sekä henkilökuntaan kuuluvat rehtori Graylen (Matthew Lillard), liikunnanopettaja Ritan (Amber Midthunder), äidinkielenopettaja Sethin (Rahul Kohli) ja opinto-ohjaaja Peterin (Tim Bagley). Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyviä rooleissaan. Thornton tekee kaikkensa, jotta Chris näyttäytyisi mahdollisimman inhottavana ja vihattavana tyyppinä, onnistuen siinä erittäin perusteellisesti. Katsojaa ärsyttää joka ikinen kerta, kun Chris kävelee kuvaan.

Skeptisyyteni uutta Carrie-adaptaatiota kohtaan oli paikallaan, joskin ei niinkään sen takia, että tarina oli jo kerrottu moneen otteeseen ja uusi sovitus tuntuu siksi turhalta, vaan koska Mike Flanagan on päättänyt sooloilla tutun tarinan kanssa aikamoisesti. Periaatteessa tutut raamit ovat paikoillaan. Carrie on varttunut syvästi uskovaisen ja ylisuojelevan äitinsä kanssa, ja koulussa häntä kiusataan erilaisuutensa vuoksi. Tytöllä ilmenee erikoisia kykyjä ja mukana on tuttuja kohtauksia Carrien ensimmäisistä kuukautisista kohtalokkaisiin tanssiaisiin. Silti se, mitä Flanagan on tehnyt sarjan kanssa tuntuu siltä kuin hän kertoisi omaa kertomustaan tutuilla hahmoilla.

Jos jostain sarjassa pidin, niin siitä, että kertomus on siirretty nykypäivään, jolloin kiusaaminen näyttäytyy hyvin eri tavalla kuin 1970-luvulla. Internet ja sosiaalinen media ovat mahdollistaneet täysin uudenlaisen piinan, josta ei pääse eroon edes kotona. Flanagan on kuitenkin tarttunut tähän ikävään ilmiöön jopa liian intensiivisesti ja hakeutuu sen myötä omituisille sivupoluille, jotka saavat Carrien tuntumaan välillä sivuhenkilöltä omassa sarjassaan. Flanagan on myös niin kiinnostunut laajentamaan Carrien kaltaisten tyttöjen mytologiaa ja tarinaa alkuperäisen lopetuksen ulkopuolelle, jolloin lopulta minusta tuntui, että hän halusi vain saada tutun kertomuksen alta pois, jotta hän voisi tulevaisuudessa keksiä oman jatkonsa Carrien matkalle. Flanagan on nimittäin sanonut, että hänellä on ideana kolmen kauden mittainen sarja.

Silloin, kun Carrie kulkee Kingin kirjan tuttuja latuja, se on kelvollinen adaptaatio. Näyttelijät ovat hyviä ja tietynlainen kiusaamisen modernisointi tosiaan toimii. Kauhuosasto jättää kuitenkin kylmäksi. Mukana on muutama kauhua etäisesti muistuttava kohtaus, mutta sarja ei onnistu olemaan missään kohtaa tippaakaan pelottava. Tämänkin katsoin vielä sormien läpi, mutta Flanaganin turhat ja kehnot sooloilut jättivät minut täysin kylmäksi. Mitä reippaammin mies tekee irtiottoa lähdemateriaalista - ja erityisesti millä tavalla hän tekee sitä irtiottoa - sitä vähemmän pidin näkemästäni. Vikatikki oli loppuhuipennuksena toimivat tanssiaiset, joita ei oikeastaan pohjusteta sarjassa mitenkään ja jotka lähinnä turhauttavat toteutuksellaan. Minusta alkoi tuntua, ettei Flanagan sovituksessaan edes ymmärtänyt Kingin kirjan ydintä ja mikä Carrien tarinassa on niin traagista. Viime minuutit tosiaan rakentelevat jatkoa, mutta valitettavasti Flanagan ei saanut minua edes uteliaaksi siitä, miten hän voisi jatkaa Carrien kertomusta tästä eteenpäin.

Teknisesti Carrie on pääasiassa toimiva, vaikka jotkut tietokonetehosteet korostuvatkin erittäin digitaalisina ja päälleliimattuina. Sarja on kuitenkin osaavasti kuvattu ja mukaan mahtuu muutamia tyylikkäitä kamera-ajoja. Lavasteet näyttävät hyviltä, puvustus on pätevää ja maskeeraukset äityvät loppua kohti varsin verisiksi. Äänimaailma on mainiosti rakennettu, joskin Newtonin veljesten säveltämät musiikit hukkuvat täysin sarjassa vähän väliä soivien eri artistien kappaleiden alle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.10.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste ja kuvat / poster and still images of Carrie season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Carrie, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Red Room Pictures

Arvostelu: Hush / Shhh (2016)

HUSH (2016)

SHHH

Ohjaus: Mike Flanagan
Pääosissa: Kate Siegel, John Gallagher Jr, Samantha Sloyan ja Michael Trucco
Genre: kauhu, trilleri
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: Netflix-suositus: AIKUISET

Olin tietoinen Hushista, eli suomalaisittain hauskasti nimetystä Shhh-elokuvasta jo kesällä. Se on Netflixin levittämä elokuva, enkä tiedä pystyykö sitä edes katsomaan muualta laillisesti. Olin lisännyt Hushin katselulistalleni Netflixissä jo kuukausia sitten, mutten saanut aikaiseksi katsottua sitä. Idea kiinnosti minua, mutta palvelussa oli niin paljon muutakin katsottavaa, jolloin tämä jäi aina pyörimään muiden jalkoihin. Don't Breathen (2016) nähtyäni kiinnostuin Hushista, sillä kummassakin elokuvassa perusidea on, että joku/jotkut murtautuvat aistivammaisen kotiin, jonka täytyy puolustautua. Otinkin itseäni niskasta kiinni ja katsoin elokuvan Netflixistä, päättäen samalla arvostella sen.

Metsän keskellä asuva kuuromykkä kirjailija Maddie Young saa epämiellyttävän vieraan, joka yrittää tunkeutua hänen taloonsa ja tappaa Maddien.

Maddie Youngia näyttelee Kate Siegel, joka on myös toiminut elokuvan toisena käsikirjoittajana. Siegel suoriutuu kuuromykän roolista uskottavasti ja onkin opetellut viittomakieltä roolia varten. Myös kohdat, joissa hahmo on paniikissa ja pelkää henkensä puolesta, ovat hyvin näyteltyjä. Maddie on kirjoittanut jo yhden kirjan, muttei vain tunnu saavan aikaiseksi kirjoitettua toista opusta loppuun. Elokuvassa ei erityisemmin selitetä, miksi Maddie on erakoitunut metsään. Hyvin hänellä ainakin internet toimii.
     Nimetöntä murhaajaa esittää John Gallagher Jr. Kertaakaan elokuvan aikana ei käy selväksi, miksi tämä mies haluaa tappaa Maddien. Kai hän vain on hullu ja tykkää ihmisten murhaamisesta, mutta ihmettelen silti, miksi hän on valinnut juuri metsän keskellä asustavan kuuromykän kohteekseen. Enkä oikein tiedä, miten hän on metsään alunperin eksynyt. Hahmolla on karmiva naamio aluksi, mutta valitettavasti hän ottaa sen tosi nopeasti pois, eikä käytä sitä enää loppuelokuvan aikana, mikä oli mielestäni hölmöä, sillä Gallagher Jr ei ole omalla naamallaan kovin uhkaava. Aseina murhaajalla on varsijousi ja veitsi.
     Maddien lähistöllä asustaa pariskunta Sarah (Samantha Sloyan) ja John (Michael Trucco), jotka ovat pienessä roolissa elokuvassa. Heidän lisäkseen elokuvassa nähdään myös videopuhelun kautta Emilia Graves Maxina, joka taitaa olla Maddien sisko.

Maddie Young asuu metsän keskellä pienessä talossa Narttu-nimisen kissansa kanssa. Hän yrittää saada aikaiseksi toista kirjaansa, muttei oikein tiedä, miten haluaisi sen päättyvän. Eräänä yönä naamiota käyttävä mies ilmestyy hänen talonsa luokse ja uhkaa tappaa Maddien. Maddie yrittää pitää miehen pois talostaan ja taistella tätä vastaan, jotta selviäisi tilanteesta hengissä.

Mielestäni Hushin idea on mielenkiintoinen. Maddie ei tietenkään kuule murhaajaa, jos tämä liikkuu hänen talossaan, jolloin tämä voi vaeltaa täysin vapaasti ja olla missä vain. Kuitenkin heti alussa mieleeni ilmestyi ajatus: "Mitä tässä oikeastaan edes voi tapahtua vajaan puolentoista tunnin ajan?" Totuus on, ettei oikeastaan mitään. Hahmoja elokuvassa on vain muutama ja pääasiassa elokuva keskittyy pelkästään Maddieen ja tappajaan. Tappaja on kaiken aikaa ulkona, joten kunnon jännitystä ei oikein tunnu olevan ilmassa. Kyseessä on aika tylsä elokuva, vaikka minun on pakko myöntää, että on siinä ihan toimivatkin hetkensä, jolloin se ei ole täysin huono. Heikko leffa se on silti, enkä usko koskaan katsovani sitä uudestaan. Hush on todella lyhyt elokuva, joka on tarinalleen liian pitkä ja yrittääkin venyttää useita kohtia, jotta pysyisi "koko-illan-elokuvana". Juttu toimisi paremmin puolen tunnin lyhytelokuvana, jolloin siihen olisi ehkä saatu jännitystä ja kauhua mukaan. Onneksi tämä ei pohjaudu äkkisäikäytyksiin, kuten suurin osa kauhuleffoista nykyään, vaan pyrkii löytämään pelottelukeinoja muualta. Välillä elokuvassa ei kuulla ollenkaan ääniä, jolloin katsoja pääsisi paremmin kuuron maailmaan mukaan. Keino toimii ihan hyvin ja sitä olisi voitu käyttää enemmän. Jälkikäteen lähinnä vain miettii, mikä oli naamiomiehen motiivi?

Elokuvan on ohjannut Mike Flanagan, joka myös kirjoitti elokuvan Kate Siegelin kanssa. Flanagan on myös leikannut elokuvan. Kuvaus on sujuvaa, mutta leikkauspöydällä pakettia olisi voitu tiivistää. Elokuva on aika synkkä ja joitain kohtia oli hieman hankala katsoa, sillä ruudulta ei nähnyt kunnolla, mitä tapahtui. Äänitehosteilla on yritetty korostaa pelottavia ääniä, mutta mielestäni äänettömät kohdat toimivat paremmin. Alunperin ohjaaja halusi elokuvan lähes äänettömäksi, mutta se ei vetoaisi massayleisöön, joten siihen täytyi luoda äänimaailma mukaan. Musiikkia ei ole erityisemmin käytetty, mikä on toimiva ratkaisu.

Yhteenveto: Hush on erittäin unohdettava kauhupätkä, jossa on ihan toimiva idea taustalla, mutta joka ei vain toimi edes alle puolentoista tunnin elokuvana. Lyhyelokuvana se voisi olla parempi ja juttu jaksaisi kantaa loppuun asti. Kate Siegel on hyvä pääosassa Maddiena, mutta John Gallagher Jr ei oikein vakuuta uhkaavana tappajana ja hän olisi voinut pitää naamion päässään. Kohdat, joissa äänet katoavat ja katsoja pääsee elokuvaan mukaan päähenkilön kokemana, ovat toimivia ja niitä olisi voitu hyödyntää enemmän. Jännitystä ja kauhua ei erityisemmin esiinny, mutta herkimmille tämä voi silti toimia. Suosittelisin tätä lähinnä, jos olet yksin mökillä yöllä, kun ikkunasta ei näe muuta kuin pimeyttä ja mielikuvitus alkaa villiintyä siitä, mikä metsässä voisi vaania. Tämän elokuvan löytää vain Netflixistä, eli jos Hush kiinnostaa, mutta palveluun ei ole tunnuksia, niin muistakaa, että ensimmäinen kuukausi on ilmainen.

Kirjoittanut: Joonatan, 3.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Hush, 2016, Intrepid Pictures, Blumhouse Productions