Supergirl, kausi 6 (2021) - sarja-arvostelu

SUPERGIRL - KAUSI 6

Luojat: Greg Berlanti, Ali Adler ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Melissa Benoist, Chyler Leigh, David Harewood, Katie McGrath, Jesse Rath, Nicole Maines, Azie Tesfai, Julie Gonzalo, Staz Nair, Peta Sergeant, Jon Cryer, Brenda Strong, Sharon Leal, Claude Knowlton, Jason Behr, Matt Baram, Jhaleil Swaby, Mila Jones, Andrew Morgado, Cara Buono, Thomas Lennon, David Ramsey ja Helen Slater
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Jaksomäärä: 20
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 14 tuntia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Supergirl nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä lokakuussa 2015, osana isompaa Arrowverse-saagaa. Katsojaluvut lähtivät laskuun jo toisen kauden aikana, mutta sarja pysyi tarpeeksi suosittuna, että se sai kolmannen, neljännen ja viidennenkin kauden. Viidennen kauden jälkeen tekijät kuitenkin ilmoittivat, että seuraava kausi tulisi jäämään sarjan viimeiseksi. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 ja lopulta Supergirlin kuudennen ja samalla viimeisen tuotantokauden esitys alkoi maaliskuussa 2021. Kausi sai sarjan alhaisimmat katsojaluvut, mutta se sai silti positiivista palautetta kriitikoilta. Itse ryhdyin katsomaan Supergirliä, kun pääsarja Arrow (2012-2020) vietti kymmenvuotisjuhlaansa. Pidin avauskaudesta, mutta sen jälkeen taso on ollut ailahtelevaa. Heikon vitoskauden jälkeen aloitin finaalikauden hieman skeptisenä.

Supergirlin ja kumppaneiden yrittäessä päihittää Lex Luthorin, Supergirl joutuu vangiksi Aavevyöhykkeelle, missä hän tapaa salaperäisen Nyxlyn.

Melissa Benoist palaa näillä näkymin viimeistä kertaa Kara Zor-Eliksi, eli Kara Danversiksi, eli Supergirliksi. Benoist on ollut sarjan heikoimpinakin hetkiä se valopilkku ja sama jatkuu myös finaalikaudella. Benoist hoitaa tonttinsa Supergirlinä loppuun asti mainiosti, eikä näytä samanlaisia kyllästymisen merkkejä, kuten vaikka The Flash -sarjan (2014-2023) päätähti Grant Gustin oman sarjansa loppusuoralla. Onkin vain sääli, että Supergirl pusketaan vähän väliä sivuun, finaalikauden keskittyessä enemmän muihin hahmoihin.

     Tutuista hahmoista mukana ovat viimeisen kerran vielä myös Karan sisko Alex (Chyler Leigh) ja tämän tyttöystävä Kelly Olsen (Azie Tesfai), J'onn J'onzz, eli Martian Manhunter (David Harewood), tulevaisuudesta saapunut Brainiac 5 (Jesse Rath), Nia Nal, eli Dreamer (Nicole Maines), Supergirliä nykyään auttava Lena Luthor (Katie McGrath) ja tämän paha veli Lex (Jon Cryer), CatCo-sanomalehden uusi omistaja Andrea Rojas (Julie Gonzalo), sekä firmalla työskentelevä William (Staz Nair). Uusina hahmoina kaudella esitellään muun muassa salaperäinen Nyxly (Peta Sergeant), jonka Supergirl kohtaa Aavevyöhykkeellä, sekä avaruusoliotyttö Esme (Mila Jones), jonka Alex ja Kelly adoptoivat. Sivunäyttelijöiden työ on ailahtelevaa, eikä Jon Cryer vieläkään vakuuta Lex Luthorina. Uusi tulokas Sergeant on paikoin varsin vaivaannuttava teatraalisuudessaan ja kun Lex ja Nyxly yhdistävät voimansa, on heidän yhteisiä kohtauksiaan aika raskasta seurata.

Valitettavasti Supergirl-sarja ei lähde uuteen kiitoon viimeisen kautensa kunniaksi, vaan viidenneltä kaudelta tuttu lattea meno jatkuu. Finaalikausi jatkaa muutenkin viidennen kauden jalanjäljissä, sillä kun koronaviruspandemian takia vitoskauden loppuhuipennus jäi kuvaamatta, kuudes kausi alkaa suoraan tällä taistelulla Lex Luthoria vastaan. Kauden alkupää vietetään lähinnä sivuhahmojen seurassa, jotka yrittävät keksiä keinon pelastaa Supergirlin Aavevyöhykkeeltä, kun taas loppupää kaudesta kertoo Supergirlin ja kumppaneiden yrityksestä pysäyttää yhteistyötä tekevät Lex ja Nyxly, jotka pyrkivät saamaan hyppysiinsä seitsemän mahtitoteemia, joilla voi hallita esimerkiksi rohkeutta, totuutta, rakkautta ja toivoa.

Finaalikausi on tarinaltaan jouhevammin eteenpäin rullaava kuin vitoskausi, mutta aika kylmäksi se silti jättää - jos siis ei ole sarjan kovan luokan fani, jolloin etenkin päätösjakson loputtomalta tuntuva nyyhkyily saa takuulla kyynelhanat avautumaan kotisohvallakin. Surkea pahisosasto koituu kauden kohtaloksi ja kuten jo totesin, Lex Luthorin ja Nyxlyn yhteisiä kohtauksia on jopa aika tuskastuttavaa seurata, sillä hahmotulkinnat ovat köykäiset, eikä näyttelijöiden välillä ole kemiaa. Kauden toiminta-anti jää yhdentekeväksi ja jännityksettömäksi, sekä paikoin jopa tahattoman koomiseksi. Sen sijaan kauden varsinainen huumoriosasto on kornia ja kiusallista. Parhaiten Supergirlin päätöskausi onnistuu henkilödraamahetkissä, vaikka tällöinkin meno on ajoittain varsinaista melodraamaa. Kaudella on hetkensä, mutta kuten muutkin lupaavasti käynnistyneet Arrowversen sarjat, myös Supergirl olisi ansainnut paremman loppusuoran.

Tuotantokauden ohjaajien (muun muassa Leigh ja Harewood ovat kokeilleet onneaan kameran takana) työ on epätasaista, mihin vaikuttavat toki ontuvat käsikirjoitukset. Teknisiltäkin ansioiltaan Supergirl pitää ailahtelevasta tasostaan kiinni. Kameratyöskentely on kelpuutettavaa, lavasteet ja asut ajavat halpuudessaan asiansa, mutta tietokonetehosteet näyttävät lähinnä kehnoilta. Kauden parasta antia Benoistin roolityön ohessa ovat Blake Neelyn ja Daniel James Chanin säveltämät musiikit.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.arrow.fandom.com
Supergirl, Yhdysvallat, 2015-2021, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions

Arvostelu: Rebel Moon - Part Two: The Scargiver (2024)

REBEL MOON - PART TWO: THE SCARGIVER

Ohjaus: Zack Snyder

Pääosissa: Sofia Boutella, Michiel Huisman, Ed Skrein, Djimon Hounsou, Doona Bae, Staz Nair, Elise Duffy, Anthony Hopkins, Charlotte Maggi, Alfonso Herrera, Sky Yang, Stuart Martin, Ingvar Sigurdsson, Cleopatra Coleman, Fra Fee, Cary Elwes, Rhian Rees ja Ray Fisher

Genre: scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia

Ikäraja: 12

Alun perin Star Wars -leffaksi tarkoitettu Zack Snyderin Rebel Moon muovautui vuosien varrella videopeliksi ja televisiosarjaksi, ennen kuin Netflix oli valmis tarttumaan projektiin. Snyderin suunnittelema elokuva oli kuitenkin ehtinyt paisua jo niin valtavaksi, että se täytyi leikata kahteen osaan. Kummankin leffat kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2022 ja ensimmäinen osa, Rebel Moon - Part One: A Child of Fire julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa joulukuussa 2023. Kriitikoiden haukuista huolimatta leffa oli katselumenestys. Nyt jatko-osa Rebel Moon - Part Two: The Scargiver on myös julkaistu Netflixissä, alle puoli vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen ja itseäni leffa ei voinut vähempää kiinnostaa. Olin odottanut ensimmäistä Rebel Moonia paljon, mutta elokuva ei ollut itselleni vain suuri pettymys, vaan yksi viime vuoden surkeimmista rainoista. Rebel Moon - Part Two: The Scargiver ehtikin olla Netflixin valikoimassa jo viikon ajan, kunnes vihdoin jaksoin pistää sen pyörimään. Sanotaanpa heti suoraan, että jos pidit ensimmäisestä Rebel Moon -leffasta, kannattaa jatko-osakin katsoa. Jos taas et pitänyt ykkösosasta, pysy kaukana kakkosesta.

Kora ja muut soturit palaavat Veldtiin, kouluttamaan maanviljelijöistä taistelijoita ja valmistautumaan amiraali Noblen johtamien Imperiumin joukkojen hyökkäykseen.

Rebel Moonin tutut hahmot tekevät paluun The Scargiverissä, lukuun ottamatta Ray Fisherin näyttelemää Darrian Bloodaxea ja Charlie Hunnamin esittämää Kaita, jotka menettivät henkensä A Child of Firessä. Sofia Boutella nähdään toistamiseen Korana, menneisyyttään Imperiumin merkkihenkilönä pakoilevana naisena, joka haluaa auttaa pientä maanviljelyskylää päihittämään sortavat sotilaat. Ykkösleffassa Boutella vakuutti hieman paremmin, mutta jatko-osassa hänen suorituksensa jää aika latteaksi, lukuun ottamatta loppupään toimintakohtauksia. Kora paljastaa jälleen tasaisin väliajoin menneisyydestään hieman jotain lisää, mutta eipä hahmo vieläkään juuri herätä kiinnostusta.

     Koran kanssa taisteluun nousevat hänen rakastamansa Gunnar (Michiel Huisman), entinen kenraali Titus (Djimon Hounsou), valomiekoilla heiluva Nemesis (Doona Bae), paidoista vähät välittävä Tarak (Staz Nair), sekä joukkoon hypännyt Milius (Elise Duffy), jotka jäävät edelleen etäisiksi hahmoiksi, vaikka leffan alkupäässä jokainen pääseekin pikaisesti kertomaan omat nyyhkytarinansa, miksi he halusivat liittyä taistoon. Pääpahiksena nähdään tälläkin kertaa Imperiumin amiraali Noble (Ed Skrein), siitä huolimatta, että Kora tappoi hänet viime leffassa. Noble on tuotu takaisin, mutta täysin turhaan, sillä hahmosta ei saada tällä kertaa yhtään mitään irti, eikä Skrein ole kovin vakuuttava roolissaan. Menossa mukana ovat myös Anthony Hopkinsin ääninäyttelemä Jimmy-robotti, latteaksi takapiruksi jälleen jäävä Imperiumin johtaja Balisarius (Fre Fee), sekä Darrianin sisko Devra Bloodaxe (Cleopatra Coleman). Jimmy taitaa jopa olla leffojen kiinnostavin hahmo ja onkin harmi, että robotin kehityskaari Imperiumin apulaisesta mysteeriseksi sarvipääksi on taidettu jättää myöhemmin julkaistaviin, pidennettyihin Snyder-versioihin leffoista.

Kuten alussa kerroin, ensimmäinen Rebel Moon -elokuva oli itselleni yksi viime vuoden pahimmista pettymyksistä. Snyderin perisyntejä pullollaan oleva scifiraina tuntui laiskalta kopiolta huomattavasti paremmista elokuvista. Tarina oli varastettu Seitsemästä samuraista (七人の侍 - 1954), jolloin koko leffa koostui lähinnä itseään toistavasta kuviosta, jossa uusia, toinen toistaan mitäänsanomattomampia hahmoja pestattiin taistelemaan (lue: seisoskelemaan tuppisuuna taustalla loppuleffan ajan). Rebel Moon - Part One: A Child of Fire päättyi siihen, kun Kora ja kumppanit saapuivat takaisin Veldtin kylään ja Part Two: The Scargiver jatkaa tarinaa siitä. Toisin sanoen elokuva on vain jälkimmäinen puolisko Seitsemästä samuraista. 

Kora ja muut luulivat ongelmiensa olevan ohi Noblen tappamisen jälkeen, mutta pian he saavat ikäviä uutisia, että Noble onkin elossa ja johtaa uutta hyökkäystä viiden päivän päästä. Tähän viiteen päivään ehtii mahtua monenlaista. Sen lisäksi, että hahmojen täytyy päästä avaamaan lisää menneisyyttään, kyläläisistä saadaan siinä ajassa koulittua taitavia sotureita ja itse kylästä ehditään rakentamaan taistelutanner vallihautoineen ja tunneleineen kaikkineen. Eikä pidä unohtaa maanviljelyä, sillä pitäähän Snyderin saada mukaan siisteiksi tarkoitettuja, mutta todellisuudessa lähinnä huvittunutta tuhahtelua kotisohvalla aiheuttavia hidastuksia siitä, kun viljaa leikataan, siemeniä puhalletaan tuuleen, lihakset kimmeltävät hiestä ja kun lapset leikkivät riemuissaan ympärillä.

Elokuvan toinen puolisko onkin sitten periaatteessa pelkkä pitkä toimintakohtaus ja leffaa katsoessa ei voi olla tuumimatta, että jos turhat hidastukset olisi leikattu pois, Rebel Moonin olisi takuuvarmasti voitu julkaista yhtenä ainoana elokuvana. Kaikki tarina jäi ykkösleffaan ja jatko-osa on jopa aika uuvuttavaa seurattavaa mammuttimaisessa mäiskeessään. Kun hahmoista ei välitä tuon taivaallista, eikä toiminnan saralla tarjota oikeasti mitään mielenkiintoista, iskee ähky nopeasti taistelua katsoessa. Kaikkien valtavien räjähdystenkin keskellä elokuva tuntuu hassun pienimuotoiselta. Kun ykkösleffassa lennettiin avaruuden halki uusiin maailmoihin rekrytoimaan sotureita, on aika tylsää, että kakkosleffassa jumitetaan lähes koko aika pienellä farmilla. Taistelun päätyttyä itselleni jäi todella tyhjentävä fiilis. Rebel Moon oli selvästi tarkoitettu järisyttäväksi elämykseksi, mutta lopputulos tökkii aika lailla jokaisella osa-alueella. Elokuvien unohdettavuus ja yhdentekevyys on taidettu huomata myös Netflixillä, sillä jatko-osa alkaa kertauksella edellisen leffan tapahtumista. Siis leffan, joka julkaistiin neljä kuukautta sitten. Viimeiset minuutit The Scargiveristä taas käytetään tietty kolmososan pohjustamiseen. Snyderillä on nähtävästi villit suunnitelmat useammasta uudesta Rebel Moon -rainasta, mutta tällä näytöllä niitä ei todellakaan jää odottamaan.

Zack Snyderin ohjaus ja käsikirjoitus eivät tälläkään kertaa vakuuta, vaan mies on tainnut jopa tehdä uransa tähän mennessä huonoimman elokuvan (hassusti tätä asemaa piti tätä ennen ensimmäinen Rebel Moon -leffa). Snyder on tässä täysin maneeriensa sokea orja, joka ei tunnu enää edes tajuavan, kuinka meemimateriaaliksi hänen tyylinsä on muuttunut. Päheiksi tarkoitettu patsastelu on lähinnä vain koomista. Hänen tyyli ennen sisältöä -mentaliteettinsa todella kostautuu The Scargiverissä, sillä kyseessä ei edes ole tyylikäs elokuva. Seassa on joitain komeita otoksia, mutta leffa näyttää käsittämättömän halvalta ollakseen Netflixin jättisatsaus. Erikoistehosteet näyttävät monin paikoin keskeneräisiltä ja leffa luottaa liikaa niiden toimivuuteen. Lavasteet ovat sentään kelvolliset, mutta puvustuksessa on ajoittain menty siitä, mistä aita on matalin. Etenkin maanviljelyskohtausten aikana voi useasti huomata unohtaneensa, että leffan kuuluisi tapahtua kaukaisessa galaksissa, eikä täällä Maassa. Äänimaailmassakaan ei ole juuri kehumista. Ääniefektit ja Tom Holkenborgin musiikit kilpailevat siitä, kumpi mekastaa ja jytisee lujempaa. Mahtuupa leffaan myös todella koominen äänikömmähdys, kun eräässä Koran takaumassa taustalle on jostain syystä pistetty viulisteja ja sellistejä soittamaan ja tarkkaavaisimmat katsojat voivat huomata, että soittajien kädet liikkuvat lopulta täysin eri tahtiin kuin miten kuultava musiikki soi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Rebel Moon - Part Two: The Scargiver, 2024, Grand Electric, The Stone Quarry

Arvostelu: Rebel Moon - Part One: A Child of Fire (2023)

REBEL MOON - PART ONE: A CHILD OF FIRE

Ohjaus: Zack Snyder

Pääosissa: Sofia Boutella, Michiel Huisman, Ed Skrein, Charlie Hunnam, Staz Nair, Doona Bae, Djimon Hounsou, Ray Fisher, Cleopatra Coleman, Corey Stoll, Stuart Martin, Alfonso Herrera, Jena Malone, Fra Fee, Charlotte Maggi, Anthony Hopkins, Rhian Rees ja Cary Elwes

Genre: scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 13

Rebel Moon - Part One: A Child of Fire on ohjaaja Zack Snyderin uusi scifitoimintaelokuva. Tähtien sota -elokuvista (Star Wars - 1977-) innostunut Snyder kynäili oman Tähtien sota -käsikirjoituksensa, jota hän yritti kymmenisen vuotta sitten kaupitella elokuvasarjan omistavalle Disney-yhtiölle. Disney kuitenkin torjui Snyderin ideat, jolloin tämä päätti muokata tekstistään täysin oman juttunsa. Hän esitteli ideansa Warner Bros. Picturesille, mutta tämäkin yhtiö torjui hänet. Halutessaan ideansa esille muodossa tai toisessa, Snyder kauppasi projektiaan myös videopeliksi. Lopulta Netflix tarttui ideaan, jota ryhdyttiin ensin työstämään televisiosarjana, kunnes Snyder päätti pysyä aiemmassa aikomuksessaan tehdä elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2022 ja nyt Rebel Moon - Part One: A Child of Fire on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Snyderin työstävän uutta elokuvaa, vaikka hänen filmografiansa onkin ollut äärimmäisen ailahteleva ja katsoin Rebel Moon - Part One: A Child of Firen heti sen julkaisupäivänä.

Kaukaisessa galaksissa paha imperiumi Äitimaailma pitää eri planeettojen asukkaita hirmuotteessaan. Kun Äitimaailman sotilaat saapuvat uhkaamaan pientä maanviljelijöiden planeettaa, planeetan asukkaat päättävät lähteä etsimään galaksin mahtavimpia sotureita, jotka voisivat puolustaa heitä taistelussa Äitimaailmaa vastaan.

Tom Cruisen The Mummy -elokuvan (2017) muumion roolista parhaiten tunnettu Sofia Boutella näyttelee Koraa, salaperäisen menneisyyden omaavaa naista, joka asustaa rauhanomaisella Veldtin maanviljelysplaneetalla. Kun pahat voimat uhkaavat planeetan kylän asukkaita, joista on vuosien varrella muodostunut Koran perhe, Kora päättää auttaa heitä. Ensimmäisen ison sankariroolinsa tekevä Boutella näyttää, että hänessä olisi ainesta ison toimintaleffan keulakuvaksi, mutta valitettavasti hänen hahmonsa jää latteaksi. Koralle on kirjoitettu kiinnostava menneisyys, jota tämä avaa hiljalleen leffan edetessä, mutta silti tämä jää hieman persoonattomaksi ja tylsäksi tyypiksi.

     Hieman persoonattomia ja tylsiä ovat myös elokuvan lukuisat sivuhenkilöt. Corey Stoll esittää Veldtin kylän päällikköä Sindriä, Michiel Huismanin näytellessä Koran mukaan lähtevää maanviljelijä Gunnaria. Ed Skrein nähdään pahana imperiumin amiraali Atticus Noblena, joka saapuu uhkailemaan Veldtiä, kuninkaalta (Cary Elwes) vallan anastaneen Balisariuksen (Fra Fee) nimissä. Charlie Hunnam, Djimon Hounsou, Doona Bae, Staz Nair, Ray Fisher ja Cleopatra Coleman taas näyttelevät salakuljettaja Kaita, kenraali Titusta, miekkamestari Nemesistä, eläinten kanssa kommunikoivaa Tarakia, sekä kapinajohtajasisaruksia Darrian ja Devra Bloodaxea, joilta Kora lähtee pyytämään apua taistelussa Noblen joukkoja vastaan. Menossa on mukana myös Anthony Hopkins kertojaäänenä ja Jimmy-robottina, jonka rooli jää vielä tässä ykkösosassa harmillisen vähäiseksi. Näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan vaihtelevin tuloksin. Isoimmaksi ongelmaksi muodostuu se, kuinka käsittämättömän mitäänsanomattomia ja unohdettavia leffan hahmot ovat. Monista heistä puhutaan merkittävinä tapauksina, mutta he eivät tee lopulta yhtikäs mitään, mikä saisi katsojankin pitämään heitä merkittävinä.

Erittäin ailahtelevan filmografian tehnyt Zack Snyder on tarjonnut meille nyt uransa huonoimman elokuvan. Siis jos tämä nyt edes on Snyderin elokuva, ainakaan tässä muodossa. Snyder on nimittäin jo vihjaillut, että joskus tulevaisuudessa myös Rebel Moonista julkaistaisiin "Snyder Cut", joka olisi parempi ja eheämpi, mukaillen Snyderin todellista visiota elokuvasta. Tämä herättääkin kysymyksen, että jos kerta jostain Snyderin leffasta on jälleen kerran olemassa jokin parempi versio, miksei sitä julkaista saman tien? Miksi joudumme sen sijaan katsomaan tällaisen sillisalaatin, joka ei herätä mielenkiintoa sitä "parempaa" versiota kohtaan, eikä myöskään jatko-osaa, jo ensi keväänä ilmestyvää Rebel Moon - Part Two: The Scargiveriä (2024) kohtaan.

Vaikka Rebel Moon - Part One: A Child of Firestä olisikin olemassa Snyderille mieluisampi versio, on vaikea kuvitella, että se olisi kovin paljoa tätä parempi. Pohjana kummassakin versiossa on kuitenkin sama käsikirjoitus, joka tuntuu siltä kuin se olisi tekoälyn avulla rustattu. Kuten jo ehkä huomasitte, juoni on ihan puhtaasti otettu Akira Kurosawan klassikosta Seitsemän samuraita (七人の侍 - 1954). Pahikset kiusaavat kylää ja kyläläiset päättävät etsiä käsiinsä mahtavimmat soturit puolustamaan heitä. Erityisen turhauttavaa tästä kopioinnista tekee se, että kun kyseessä on pelkkä ensimmäinen osa kaksiosaisesta kokonaisuudesta, A Child of Fire oikeastaan vain esittelee kaksi tuntia uusia hahmoja, kunnes se jo pistääkin lopputekstit pyörimään.

Lainailu ei rajoitu vain Seitsemään samuraihin. Kuten jo alussa kävi selväksi, Snyder työsti elokuvan alun perin Tähtien sota -leffaksi ja sen todella huomaa. On pahaa galaktista imperiumia ja valomiekkoja. Leffan aikana vain odottaa, milloin pieni sammakkomainen olento ryhtyy opettamaan päähenkilölle mystisiä taikavoimia. Lainailuja voi huomata sieltä sun täältä pitkin leffaa. Tarakin esittelykohtaus on suoraan kopioitu Harry Potter ja Azkabanin vangista (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004). Snyder on aina ollut parhaimmillaan, kun hän adaptoi jotain työtä suoraan, kuten sarjakuvaelokuvat 300 (2006) ja Watchmen (2009) ovat osoittaneet. Rebel Moon näyttää, ettei mieheltä taida löytyä omia ideoita juuri lainkaan.

Valitettavasti elokuvasta ei myöskään löydy juuri mitään viihdearvoa. Jos jotain Snyderiltä voisi odottaa, niin viihdyttäviä ja komeita toimintakohtauksia, mutta taisteleminen on jätetty vielä tässä avausosassa täysin minimiin. Kun tarina tuntuu muualta kopioidulta ja hahmot ovat toinen toistaan tylsempiä tyyppejä, on Rebel Moon - Part One: A Child of Firen katselu aika pitkäveteistä puuhaa. Snyderin leffaksi se on yllättävän lyhyt vain vähän päälle kahden tunnin kestossaan, mutta meno on niin raskassoutuista, että elokuvaa voisi luulla lähemmäs kolmen tunnin mittaiseksi. Loppuhuipennus sentään pistää hieman haisemaan, mutta eeppiseksi tarkoitettu taistelu kompastuu niin siihen, ettei katsojaa ole saatu piittaamaan hahmojen kohtaloista kuin myös siihen, että taisto on visuaaliselta anniltaan hämmentävän kehno.

Jos jossain Snyder yleensä onnistuu, niin visuaalisuuksissa, mutta myös sillä saralla Rebel Moon jättää kylmäksi. Netflix on selvästi syytänyt rahaa leffaan, mutta lopputulos näyttää silti keskeneräiseltä. Hetken aikaa Snyder oli pohtinut Rebel Moonin muuttamista videopeliksi ja ajoittain leffasta tuleekin mieleen PlayStation 3:n peli grafiikoidensa puolesta. Visuaaliselta puolelta löytyvät tietenkin Snyderin perisynnit. On ylidramaattisia hidastuksia, jotka menevät välillä jopa koomisuuden puolelle ja on ylidramaattista synkistelyä, joka sekin aiheuttaa lähinnä myötähäpeää ja huvittuneisuutta kotisohvalla. Snyder on itse kuvannutkin elokuvan ja vaikka seassa on hyviä kameraotoksia, kuvia vaivaa myös ajoittain epätarkkuus ja kömpelö asettelu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat sentään kelvolliset. Äänimaailma tukee massiivista menoa jylinällään ja säveltäjä Tom Holkenborg kasvattelee musiikkejaan, kunnes ne ovat loppupäässä jo aikamoista pauhaamista.

Yhteenveto: Rebel Moon - Part One: A Child of Fire on harmillisen kehno scifiraina, joka ei synnytä juuri mitään mielenkiintoa jo muutaman kuukauden päästä ilmestyvää jatko-osaa kohtaan. Pöyristyttävän mielikuvitukseton elokuva varastaa koko ajan muualta, lähtien Seitsemästä samuraista kopioidusta juonesta. Kun tarina on vielä jaettu kahteen leffaan, ei ykkösosa lopulta koostu muusta kuin jatkuvasta uusien hahmojen esittelystä. Hahmot ovat toinen toistaan persoonattomampia ja tylsempiä tyyppejä, joihin ei saa mitään tarttumapintaa ja joiden kohtalot eivät kiinnosta yhtään. Elokuvasta ei valitettavasti löydy edes kummoista viihdearvoa ja toiminta jää oudon vähäiseksi ja latteaksi. Kierrätetyn tarinan ja tylsien hahmojen kanssa elokuva on siis turhauttavaa ja pitkästyttävää katseltavaa, joka tuntuu ainakin puoli tuntia kestoaan pidemmältä. Zack Snyder on tehnyt tähän mennessä uransa huonoimman leffan. Kun efektit näyttävät vielä ajoittain täysin keskeneräisiltä, ei Snyder pysty pelastamaan katselukokemusta edes komeilla visuaalisuuksilla. Miehen vannoutuneimmille faneille Rebel Moon - Part One: A Child of Fire tarjoaa luultavasti nannaa, mutta muuten sanoisin, että tähän oman painonsa alle musertuvaan scifimekastukseen ei juuri kannata tuhlata aikaa. Elokuvasta pitäville tulee varmasti ilouutisena, että jatko-osa Rebel Moon - Part Two: The Scargiver julkaistaan Netflixissä jo 19. huhtikuuta 2024.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Rebel Moon - Part One: A Child of Fire, 2023, Grand Electric, The Stone Quarry, Netflix