Marie Antoinette (2006) - elokuva-arvostelu

MARIE ANTOINETTE

Ohjaus: Sofia Coppola

Näyttelijät: Kirsten Dunst, Jason Schwartzman, Judy Davis, Steve Coogan, Rip Torn, Rose Byrne, Asia Argento, Molly Shannon, Shirley Henderson, Jamie Dornan, Danny Huston, Marianne Faithfull, Mary Nighy, Al Weaver, Mathieu Amalric ja Tom Hardy

Genre: draama, historia

Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 3

Marie Antoinette perustuu Antonia Fraserin elämäkertakirjaan Marie Antoinette: The Journey (2001), joka puolestaan pohjautuu Ranskan viimeisen kuningattaren Marie Antoinetten elämään. Sofia Coppola oli jo vuosia kiinnostunut Marie Antoinettesta ja halusi tehdä naisesta elokuvan. Coppola oli jo hankkinut filmatisointioikeudet Évelyne Leverin elämäkertakirjaan Marie Antoinette: The Last Queen of France (2000), mutta luettuaan Fraserin kirjan, Coppola päättikin vaihtaa sen elokuvansa pohjaksi. Elokuvaa saatiin poikkeuksellisesti kuvata Versailles'n palatsissa. Lopulta Marie Antoinette sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 24. toukokuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton historiallisten epätarkkuuksien takia, eikä se menestynyt kummoisesti lippuluukuilla, mutta onnistui kuitenkin voittamaan parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon. Itse olin nähnyt Marie Antoinettesta vain lyhyen pätkän yläasteen historiantunnilla, kun käsittelimme Ranskan vallankumousta ja olen siitä asti halunnut katsoa elokuvan kokonaan. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa sen ja samalla arvostella leffan juhlan kunniaksi.

Vuonna 1770 nuori itävaltalaisprinsessa Maria naitetaan Ranskan kruununperijälle, prinssi Ludvig XVI:lle, vahvistamaan Itävallan ja Ranskan liittoa.

Pääroolin Marie Antoinettena, eli Itävallan prinsessa Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringenina sai ohjaaja-käsikirjoittaja Sofia Coppolan esikoiselokuvaa The Virgin Suicidesiakin (1999) tähdittänyt Kirsten Dunst. Dunst onkin nappivalinta osaansa, tulkiten hyvin sinisilmäisen tytön ihmetystä, kun hänet naitetaan poliittisista syistä toisen maan tulevaksi kuningattareksi, eikä elämä Ranskassa ihan ole sitä, mitä hän etukäteen ajatteli. Kun usein Marie Antoinette kuvataan narsistisena ja kansasta vähät välittävänä, sekä politiikasta mitään ymmärtämättömänä hallitsijana, tässä elokuvassa nainen esitetään paljon sympaattisemmassa valossa. Leffa kuljettaa katsojan hahmon pään sisälle ja auttaa ymmärtämään, miksi Marie toimi toisinaan niin kuin toimi. Elokuva korostaa naisen yksinäisyyttä ja hyljintää uudessa maassa, sekä sitä kuinka kaikki negatiiviset jutut sysättiin hänen syykseen.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Coppolan serkku Jason Schwartzman Ranskan kruununprinssi Ludvig XVI:na, Rip Torn tämän isoisänä, Ranskan kuningas Ludvig XV:nä, Asia Argento tämän rakastajattarena du Barryna, Steve Coogan Marieta valvovana suurlähettiläs Mercynä, Marianne Faithfull Marien äitinä, Itävallan hallitsijana Maria Teresiana, Danny Huston Marien veljenä, arkkiherttua Joosef II:na, Rose Byrne Marien ystävänä kreivitär de Polignacina, sekä Jamie Dornan ensimmäisessä elokuvaroolissaan ruotsalaiskreivi von Ferseninä, josta Marie kiinnostuu, kun kruununprinssi osoittautuu sulkeutuneeksi ja himottomaksi. Lisäksi Tom Hardy tekee yhden ensimmäisistä rooleistaan leffan loppusuoralla. Näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa pääasiassa oivallisesti, mutta onhan leffa lopulta Dunstin show.

Marie Antoinette on ilmestymisestään lähtien herättänyt vaihtelevia mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toiset kritisoivat elokuvan historiallista epätarkkuutta, toiset taas kehuvat Coppolan kuvausta nuoresta, hukassa olevasta naisesta, joka on samaistuttava korkeasta asemastaan huolimatta. Periaatteessa molempia osapuolia voi ymmärtää. Vaikkei juuri todellisen Marie Antoinetten elämästä tietäisikään, Coppolan anakronismit hyppäävät kyllä silmille. Jouduin itsekin kelaamaan taaksepäin, että näinkö juuri oikein; lojuiko Marie Antoinetten vaatehuoneen lattialla Conversen tennarit? Kyllä lojui, eivätkä ne olleet vain epähuomiossa jääneet kuvaan, vaan muun muassa niillä Coppola pyrki tekemään Mariesta samaistuttavan 2000-luvun nuorille naisille, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Osa näistä anakronismeista ovat tarkoituksellista, kuten esimerkiksi The Strokesin ja The Curen soiminen taustalla, osa taas pakon sanelema ratkaisu, kuten Versailles'n palatsin kattokruunuja koristavat sähkölamput. Koska leffaa kuvattiin oikeassa palatsissa, eivät lavastajat voineet kajota lamppuihin paikan historiallisen merkityksen vuoksi.

Vaikka esimerkiksi ne Conversen tossut pistävät rapsuttelemaan päätä ja rikkovat immersiota, voi Coppolan vision nähdä ja siihen on pääasiassa helppo uppoutua mukaan. On kiinnostavaa, jopa huvittavaa seurata Marien saapumista Ranskaan ja kuinka hän yrittää totutella uuteen elämäänsä, erilaisiin etiketteihin ja muutenkin poikkeavaan kulttuuriin. Naisen yksinäisyyttä ja ympäristöönsä kuulumattomuutta on helppo ymmärtää, kuten myös ajan kanssa turhautumisen purkautumista tuhlailuun, mikä osasyynä ajoi lopulta Ranskan monarkian tuhoonsa, kurjistuneen kansan päätettyä vihdoin että nyt muuten riitti. Ihan Marien elämän viimeisiin vaiheisiin leffassa ei paneuduta, vaan naisen kohtalo jää katsojan selvitettäväksi.

Coppolan rakentama yleinen ilmapiiri vetää onnistuneesti puoleensa ja parin tunnin kesto kulkee kuin huomaamatta. Hänen käsikirjoituksensa on pääasiassa mainio ja sisältää joitain todella hauskoja tilanteita, kuten sen kun Marie herää ensi kertaa uusien palvelijoidensa ympäröimänä ja hänen pukemisensa osoittautuu turhan vaikeaksi prosessiksi, kun homman pitää hoitaa huoneen tärkein henkilö - siis Marien jälkeen. Marie Antoinette on myös todella hyvin kuvattu. Lavasteet ovat erittäin näyttävät ja puvustustiimi ansaitsi kyllä Oscar-pystinsä, sillä niin toinen toistaan upeampia asuja he tuovatkaan näytille. Myös maskeeraajat ja hiustenmuotoilijat ansaitsevat kehunsa Marien yhä vain räväkämpien tyylien toistamisessa. Äänimaailma on kanssa pätevästi toteutettu ja Dustin O'Halloranin säveltämät musiikit istuvat menoon mukaan silloin, kun vaikkapa jokin tanssiaisissa kuultava moderni punkpop-kappale saa kohottelemaan kulmia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Marie Antoinette, 2006, Columbia Pictures, Pricel, Tohokushinsha Film Corporation (TFC), American Zoetrope, Commission du Film France, Commission du Film Île-de-France

Arvostelu: xXx (2002)

XXX (2002)

Ohjaus: Rob Cohen
Pääosissa: Vin Diesel, Samuel L. Jackson, Marton Csokas, Asia Argento, Werner Daehn, Petr Jákl, Ricky Müller ja Danny Trejo
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia / Unrated Director's Cut: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 16

Heti ensimmäisenä täytyy sanoa, että ei, tuossa ei ole kirjoitusvirhettä. Vaikka se rikkoo kieliopin sääntöjä lähes kaikkialla, tämän elokuvan nimi tosiaan on "xXx", eikä "Xxx" tai "XXX" (se olisikin jo täysin toisenlainen leffa). Jopa silloin, kun elokuvan nimi aloittaa lauseen, se kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, eli "XXx" on myös väärin. Se on hölmöä, mutta hölmö on tämä elokuvakin, joten sen kanssa voi oppia elämään.

Näin xXx:n ensimmäistä kertaa lähes kymmenen vuotta sitten, kun se tuli televisiosta. Pidin toimintarymistelyistä ja The Fast and the Furiousista (2001), joten Vin Dieselin tähdittämä agenttileffa kuulosti hyvältä. Valitettavasti xXx ei kuitenkaan ollut hyvä elokuva, enkä siis katsonut sitä uudestaan tai sen jatko-osaa xXx: State of the Unionia (2005) ollenkaan. Kuitenkin nyt kun sarja on yllättäen saamassa lisäystä yli kymmenen vuoden jälkeen, eli elokuvan xXx: Return of Xander Cage (2017), päätin antaa uudet mahdollisuudet kahdelle ensimmäiselle osalle. Meidän oli tarkoitus tyttöystäväni kanssa katsoa kummatkin elokuvat Netflixista, mutta ensimmäinen osa poistettiin samaisena päivänä, kun olimme katsomassa sen. Päädyinkin siis käyttämään vanhaa kunnon Makuunia ja vuokrasinkin huonossa kunnossa olevan DVD:n elokuvasta ja katsoimme sen yhdessä. Eipä tarvitse katsoa enää ikinä uudestaan...

NSA-turvallisuusvirasto valitsee uudeksi agentikseen rämäpää Xander Cagen ja lähettää hänet Prahaan pysäyttämään Anarkia 99 -järjestön, ennen kuin tämä käyttää vaarallista "Hiljainen yö" -biokemikaaliasetta tappaakseen ihmisiä.

Xander Cagea näyttelee Vin Diesel, joka on parasta elokuvassa. Xander ei pidä tottelemisesta ja säännöistä, minkä takia häntä ei olisi kannattanut lähettää tehtävää suorittamaan. Hän tekee nimittäin asiat niin kuin parhaaksi näkee. Häneltä kuitenkin löytyy päättelykykyä, kuten myös taitoja taistelijana ja temppujen suorittajana. Hahmon sarkastisuus ja lievä kusipäisyys ovat hauska lisä, ja Vin Diesel toimii roolissa mainiosti, vaikkei kovin ihmeellinen olekaan. Elokuvan nimi tulee Cagen niskassa olevasta tatuoinnista, jossa on kolme x-kirjainta.
     Xanderin pomoa, Augustus Gibbonsia esittää Samuel L. Jackson, joka on yleensä toimiva valinta johtajarooliin. Tämä ei ole poikkeus, mutta kovin muistettavaa roolityötä hän ei tee, eikä Gibbonsilta löydy erityisemmin persoonallisuutta. Lähinnä hahmo vain yllättäen ilmestyy paikalle eri tilanteisiin ja antaa Xanderille käskyjä.
     Elokuvan pahiksena, eli Anarkia 99:n johtajana nähdään Marton Csokaksen esittämä Jorgi, joka on aika mitäänsanomaton tapaus. Csokas ei ole uhkaava pahiksena, eikä Jorgi ole mielenkiintoinen. Hahmon tyttöystävä Jelenaa esittää Asia Argento. Jelena ei ole täysin sitä, miltä vaikuttaa ja hahmon todellisen tarkoituksen voi arvata helposti. Argento ei myöskään tee vaikutusta roolissaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat tappaja Kiril (Werner Daehn), Jorgin veli Kolya (Petr Jákl), joka on innostunut Xander Cagen temppuiluista ja Tšekin salaisen poliisin edustaja Milan Sova (Ricky Müller). Danny Trejo nähdään lyhyesti kolumbialaisena huumekartellin jäsenenä.

Ensimmäistä kohtausta lukuunottamatta xXx lähtee viihdyttävästi liikkeelle. Xander Cagen hahmo esitellään hauskasti ja on mielenkiintoista katsoa hänen tekojaan. Kolumbiassa tapahtuva osio on ihan hyvä toimintapätkä, mutta siitä lähtee alamäki. Elokuvalla on todella yksinkertainen juoni, mutta jotta siinä tuntuisi olevan enemmän sisältöä, mukaan on tungettu asioita, jotka vain häiritsevät katsojaa sen sijaan, että ne lisäisivät jotain tärkeää. Jopa mielenkiinto Xander Cagea kohtaan laskee, sillä ei kiinnosta se, mitä hahmon täytyy tehdä. Välillä on mukana toimintakohtauksia, mutta niihin lisätty jumputtava musiikki saa elokuvan tuntumaan lähinnä MTV:n (Music Television, ei MTV3) ohjelmalta, eikä niinkään kunnon elokuvalta. Muuten leffassa on erittäin usein videopelileffan tunnelma, vaikka elokuva ei edes perustuu peliin.

Idea koko juttuun on varmasti lähtenyt James Bondista. Lisäyksenä on vain, että salainen agentti on myös jonkinlainen extremeurheilija, mitä ei kuitenkaan syvennetä erityisemmin, jotta hahmo olisi sellaisena uskottavana. Kyllä Xander Cage tekee useita temppuja elokuvan aikana, esimerkiksi elokuvan kuuluisimmassa kohdassa, kun hän liitää moottoripyörällä piikkilanka-aidan yli, mikä on kuvattu kymmenestä eri kulmasta. Muuten hahmo tuntuu aluksi vain ääliöltä, joka haluaa kehuskella kyvyillään, vaikka hänen pitäisi olla vakavasti otettava televisiotähti. Myös koko biokemikaaliase tuntuu joltain, mikä Bondin tehtävänä olisi pysäyttää. Mieluummin katsoisikin, kun 007 lähtee Prahaan etsimään vaarallista tappoasetta kuin tällaista kuraa. Jossain kohtaa ajellaan jopa autolla, johon on asennettu muutamia keksintöjä.

Aiemmin mainitsemallani alamäellä tarkoitan pudotusta jyrkänteeltä. Prahaosion alkaessa xXx muuttuu tylsäksi ja sitä kautta heikoksi elokuvaksi. Lopulta kun tajuaa katsovansa loppuhuipennusta, eikä elokuvasta ole irronnut muuta kuin paha mieli, arvosana putoaa huonoon. Leffa on myös kahden tunnin kestossaan aivan liian pitkä. Se voisi toimia paremmin hieman yli puolitoista tuntia kestävänä toimintajännärinä, mutta tällaisenaan se suurimmaksi osaksi puuduttaa. Jopa toimintaosiot ovat puuduttavaa katseltavaa, mikä ei ole eduksi toimintaleffalle. Edes jutun älyvapaus ei anna elokuvalle jonkinlaista arvoa. Jännitystä ei löydy ja ainoa huumori syntyy Xander Cagen näsäviisastelusta. Toki pahisten sukellusveneeseen piirretty "Ahab"-nimi näyttää aika koomiselta. Lähinnä sitä tekisi mieli itkeä. Ei sen takia, että elokuva olisi surullinen, vaan koska se ei tunnu päättyvän koskaan. Plussat jutusta löytyvät juuri ja juuri, kun tarpeeksi pinnistelee. Alkuosio on toimiva. Sen jälkeen nähtävä puolitoistatuntinen ei. Ainakin päähenkilö toimii jotenkin.

Sen lisäksi, että elokuvan pääosassa nähdään Vin Diesel, xXx:n ohjaaja Rob Cohenkin oli mukana The Fast and the Furiouksessa. Vaikea sanoa, kumpi on mennyt pahemmin vikaan, Cohenin ohjaus vai Rich Wilkesin käsikirjoitus. Kumpikaan ei oikeastaan toimi. xXx on kuvattu heikosti, eikä sitä paranna miljoonat leikkaukset. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä ja esimerkiksi lumivyöry näyttää liian digitaalisesti tehdyltä, jotta katsojana kokisi hahmojen olevan vaarassa. Randy Edelmanin musiikki katoaa kokonaan elokuvaan valittujen, jo olemassa olevien kappaleiden alle.

Jostain syystä elokuvasta on olemassa kaksi versiota: alkuperäinen teatteriversio ja lähes kymmenen minuuttia pidempi Unrated Director's Cut, joka sisältää pidennettyjä ja muutettuja kohtauksia, kuten myös täysin uusia kohtia. Vaikea sanoa, kuka haluaisi nähdä pidemmän version tästä pätkästä. Itse näin teatteriversion, enkä aio katsoa sitäkään enää uudestaan.

Yhteenveto: xXx on todella huono elokuva, jonka ainoat plussat ovat alun toimivuus ja Vin Dieselin esittämän Xander Cagen hauska ylimielisyys. Muuten tarina ei kiinnosta, eikä siitä saa kunnolla kiinni. Elokuva on myös noin puoli tuntia liian pitkä. Toimintakohtauksetkaan eivät ole yleisesti ottaen edes viihdyttäviä. Ja siinä kohtaa, kun toimintaelokuvan toimintakohtaukset lähinnä puuduttavat, jotain on pahasti pielessä. xXx tuntuu pelileffalta, kun siinä tapahtuu jotain ja MTV:n ohjelmalta, kun siinä soi musiikki. Kokonaisuus ei toimi, eivätkä hahmojen kohtalot kiinnosta. Paras hetki on, kun Xander Cage liitää moottoripyörällään piikkilanka-aidan päältä kymmenestä eri kuvakulmasta kuvattuna. Se kertoo jo paljon tasosta. En suosittele katsomaan tätä. Maailma on täynnä paljon parempiakin toimintaleffoja. Jos Vin Diesel kiinnostaa, niin pysykää The Fast and the Furious -sarjassa (2001-) ja jos agenttielokuvat ovat juttunne, niin pistäkää joku James Bond -pätkä (1962-) tai Mission: Impossible -leffa (1996-) pyörimään. Hieman hirvittää katsoa xXx: State of the Union, sillä siitä en ole kuullut mitään positiivista.

Kirjoittanut: Joonatan, 19.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.files.graphiq.com
xXx, 2002, Revolution Studios, Original Film