Arvostelu: Star Wars: The Rise of Skywalker (2019)

STAR WARS: THE RISE OF SKYWALKER

Ohjaus: J. J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, John Boyega, Oscar Isaac, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Joonas Suotamo, Naomie Ackie, Domhnall Gleeson, Richard E. Grant, Lupita Nyong'o, Keri Russell, Kelly Marie Tran, Billy Dee Williams, Dominic Monaghan ja Ian McDiarmid
Genre: seikkailu, scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

George Lucasin avaruusseikkailu Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli jättimenestys, jolloin Lucas pääsi jatkamaan kauan suunnittelemaansa sarjaa. Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) järisytti maailmaa suurella paljastuksellaan, kun taas Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) vei trilogian eeppiseen päätökseensä. Elokuvien menestyksen myötä sarjaa jatkettiin kirjojen, pelien, sarjakuvien ja ties minkä voimalla. Lucas itse päätti palata sarjassa ajassa taaksepäin ja teki esiosatrilogian. Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) oli ilmestymisvuotensa odotetuin elokuva, mutta se sai todella tylyn vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ei pärjännyt sen paremmin, mutta Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) otettiin jo huomattavasti paremmin vastaan. Sen myötä Lucas ilmoitti, että saaga oli siinä, kunnes Disney-yhtiö osti sarjan häneltä vuonna 2012 ja alkoi suunnittelemaan uusia leffoja. Vuonna 2015 ilmestynyt Star Wars: The Force Awakens aloitti uuden trilogian ja se oli suurenmoinen hitti, tienaten yli 2 miljardia dollaria. Sen jatko-osa Star Wars: The Last Jedi (2017) oli myös valtava menestys, mutta se jakoi fanikunnan rajusti kahtia. Jotkut rakastavat sitä, jotkut taas vihaavat. Lisäksi tässä välissä on ilmestynyt myös kaksi lisäosaleffaa, Rogue One: A Star Wars Story (2016) ja ikävästi kesken jäänyt Solo: A Star Wars Story (2018). Nyt uusi trilogia viedään päätökseen Star Wars -saagan yhdeksännen episodin, The Rise of Skywalkerin voimin ja pakko myöntää, että olin peloissani elokuvan näkemisestä. Itse pidin erittäin paljon sekä The Force Awakensista että The Last Jedistä ja näiden parin vuoden aikana äänekäs faniviha on latistanut intoani saagaa kohtaan huomattavasti. Jotkut toksiset fanit saivat suuni loksahtamaan usein auki, mm. kiusatessaan näyttelijöitä ulos sosiaalisesta mediasta, leikatessaan leffoista versioita ilman naisia ja vähemmistöjen edustajia, sekä lähettäessään tappouhkauksia niille, jotka pitävät uusista Star Wars -elokuvista. Intoni alkoi kuitenkin kasvamaan leffan ilmestymisen lähestyessä ja sydämeni hakkasikin innon ja jännityksen sekaisesta tunteesta, kun kävin katsomassa Star Wars: The Rise of Skywalkerin sen lehdistönäytöksessä Finnkino Itiksen upeassa IMAX-salissa.

Rey jatkaa jeditaitojen opettelua, kun muu vastarinta kerää joukkojaan viimeiseen taisteluun Ensimmäistä ritarikuntaa vastaan.

Uuden trilogian tutut hahmot tekevät paluun vielä kolmatta kertaa. Daisy Ridley osoittaa jälleen lahjansa Reynä, jedinä, joka joidenkin mielestä osaa liian paljon liian nopeasti. John Boyegan näyttelemä Finn ei enää pakene sotaa, vaan lähtee taistoon urhoollisesti. Oscar Isaacin esittämä Poe Dameron on oppinut kuuntelemaan ohjeita, eikä painele menemään yhtä impulsiivisesti kuin ennen. Vaikka kolmikko ei ole läheskään yhtä legendaarinen kuin alkuperäisen trilogian Luke Skywalker (Mark Hamill), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Han Solo (Harrison Ford), on trion seikkailuja ollut mukavaa seurata, etenkin nyt kun kolmikko on kunnolla vihdoin kasassa - Poe ja Reyhän tapasivat vasta The Last Jedin lopussa. Ridley, Boyega ja Isaac ovat kaikki oivallisia osissaan.

Myös vanhemmat tutut, kuten droidit C-3PO (Anthony Daniels), R2-D2 - unohtamattakaan aivan mahtavaa BB-8:a - karvaturri Chewbacca (suomalainen Joonas Suotamo, jonka haastattelun voit lukea tästä), sekä kenraali Leia (edesmennyt Carrie Fisher, osittain arkistomateriaalista kaiveltuna ja osittain digitaalisesti tehtynä) palaavat. C-3PO saa eniten hauskoja repliikkejä ja on myös hienoa nähdä, kuinka paljon Suotamo pääsee esille Chewiena. Monet fanit luultavasti huojentuvat siitä, ettei Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose ole läheskään yhtä paljon esillä kuin The Last Jedissä. Lisäksi fanit innostuvat siitä, että Billy Dee Williams palaa vihdoin ja viimein Lando Calrissianiksi ja hänessä on edelleen sitä tiettyä tyylikkyyttä tallella. Uusiakin tuttavuuksia tehdään, kuten avaruushevosella ratsastava Jannah (Noamie Ackie) ja taisteleva Zorri (Keri Russell), mutta he ovat aika tylsiä ja nopeasti unohdettavia.
      Adam Driverin näyttelemä pahis Kylo Ren sanoi The Force Awakensissa vievänsä loppuun sen, minkä Darth Vader aloitti. The Last Jedissä hän kukisti johtajansa Snoken ja on nyt noussut Ensimmäisen ritarikunnan uudeksi yksinvaltiaaksi, tehden siis sen, mitä Darth Vader aina uhkasi, eli syrjäytti pomonsa. Ristiriitaisten tunteiden myllerryksen piinaama Kylo Ren saattaa jopa olla suosikkihahmoni tästä trilogiasta ja on jälleen kiehtovaa seurata, mitä hahmo seuraavaksi päättää tehdä. Driver on yhä intensiivinen osassaan.
     Paluun tekee myös eräs hahmo, joka on paljastettu jo mainoksissa ja trailereissa, mutta jos olet kovasti vältellyt niitä, en paljasta kenestä on kyse. Hän on kuitenkin niin isossa roolissa tässä elokuvassa, että haluan puhua hänestä hieman. Lähinnä siitä, että etukäteen en oikein tiennyt, mitä olisin mieltä hahmon paluusta ja nyt nähtyäni leffan täytyy todeta, etten vieläkään oikein tiedä. Tavallaan hän ajoi asiansa, mutta samalla pidin hahmoa aika tylsänä lisäyksenä.

Hahmon käytön lisäksi en oikein tiedä, mitä mieltä olen itse elokuvasta. Lopputekstien alkaessa olin erittäin hämmentynyt, sillä tunteeni olivat niin ristiriitaiset. Joissakin kohdissa pidin Star Wars: The Rise of Skywalkerista todella paljon, kun taas joissakin kohdissa täytyy myöntää, etten erityisemmin pitänyt leffasta. Nykyään näiden isojen franchise-elokuvien kohdalla mielipiteiden tuntuu aina olevan pakko edustaa jompaakumpaa ääripäätä: joko rakastat tai vihaat. Siksi onkin outoa, jos itse putoaakin siihen väliin, eikä kallistu kumpaankaan suuntaan. Minulla on ongelmani The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa, mutta pääasiassa pidän molemmista. The Rise of Skywalkerin kohdalla minulla taitaa olla positiivisia ja negatiivisia mietteitä yhtä paljon.

Isoin ongelmani elokuvan kanssa on sen rytmitys. Elokuvalla on nimittäin aivan kauhea kiire. Se painelee menemään liiankin kovaa vauhtia, eikä se osaa rauhoittua ja keskittyä johonkin tärkeään juttuun kunnolla. Leffa loikkii planeetasta toiseen, kohtauksesta seuraavaan ja isoja tapahtumia vyörytetään katsojan päälle sellaiseen tahtiin, että massiivisen avaruustaistelun alkaessa voi olla jo pieni ähky. Kiirehdinnän vuoksi koin vaikeuksia saada kunnon otetta tarinasta ja myös tunnepuoli jätti minut etäiseksi. Vitseille kyllä naurahtelee (joita ei muuten ole läheskään yhtä paljon kuin The Last Jedissä), mutta koskettaviksi tarkoitetut hetket eivät onnistu iskemään, kun leffa lähtee jo seuraavaan suuntaan. Kiirehdintä tarinassa vaikuttaa myös siihen, että monia reittejä oikaistaan ja hahmot tekevät välillä asioita ihan vain siksi, että heillä on tunne, että niin pitää tehdä. The Force Awakens on mielestäni näistä uusista parhaiten rytmitetty, kun taas The Last Jedi ei tarvinnut kahden ja puolen tunnin kestoa, ja Rogue One lähinnä laahasi ensimmäiset puolitoista tuntia. The Rise of Skywalker kaipaisi ainakin puoli tuntia lisää, jotta se voisi kulkea maltillisemmin.

Yksittäisenä avaruusseikkailuna kyseessä on kelpo teos, mutta oman trilogiansa, sekä yhdeksän elokuvan mittaisen Skywalker-saagan päätöksenä The Rise of Skywalker tuntuu harmillisen antiklimaattiselta. Sen loppuhuipennus aiheutti itselleni pettymyksen, sillä suuren pohjustuksen jälkeen valtavia avaruusalusten armadoja ei edes käytetä mihinkään. Tiettyjen hahmojen kuviot viedään hyvin päätökseensä, mutta yleisesti elokuvalla on suuria vaikeuksia tarjota niin eeppistä ja mahtipontista lopetusta kuin millaisena se selkeästi kuvittelee itseään. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Avengers: Endgamen (2019) eeppisyys oli niin omaa luokkaansa ja sen mahti on vielä niin suuri, että Star Wars: The Rise of Skywalker tyytyy kiltisti jäämään sen varjoon. Välillä leffa onnistuu nostamaan ihon kananlihalle, mutta se tapahtuu lähinnä säveltäjä John Williamsin upeiden musiikkien ansiosta. Williams on tällä kertaa päässyt aika helpolla, sillä lähinnä hän kierrättää sävelmiä aiemmista episodeista.

The Force Awakensissa minua ei erityisemmin haitannut, kuinka vahvasti sen tarina oli otettu alkuperäisestä Tähtien sodasta. Ohjaaja J. J. Abrams osasi mielestäni tyylikkäästi yhdistää nostalgiaa ja jotain uutta pakettiinsa. Mutta vaikka pidin The Force Awakensista, tiedostan kyllä, että Abrams pelasi hyvin turvallisesti. Rian Johnson taas koetteli rajojaan The Last Jedillä, mikä tosiaan jakoi mielipiteitä. Abramsia on tainnut pelottaa kokevansa fanien vihan ja onkin yrittänyt tehdä leffan, mikä miellyttäisi niitä, jotka pitivät The Last Jedistä sekä niitä jotka eivät. Lopputulos voi olla sellainen, mikä ei miellytä oikein ketään. Mielenkiinnolla odotankin, kuinka leffaan reagoidaan tulevien viikkojen aikana. Abramsin ja Chris Terrion työstämä käsikirjoitus on turvallisen lisäksi kömpelö. Voi olla, että käsikirjoitus on ollut maltillisempi ja vasta leikkauksessa rytmitys on muuttunut näin pikaiseksi. Käsikirjoituksessa ongelmani onkin lähinnä dialogi. Star Warsissa on alusta asti ollut kökköä dialogia, mutta The Rise of Skywalkerissa replikointi on välillä hämmentävän töksähtelevää. Itseäni häiritsi etenkin, kuinka hahmojen on koko ajan pakko kertoa, miltä heistä tuntuu. Abrams ääninäyttelee uutta droidia, D-O:ta, joka kirjaimellisesti sanoo lähinnä tunnetiloja. Abramsilla on myös ongelmana, ettei hän osaa viedä asioita loppuun. Yksi hahmoista sanoo yhdessä kohtaa, että hänellä on tärkeää asiaa jollekulle ja vaikka tähän tavallaan palataan läpi leffan, jää asia lopulta kertomatta.

Visuaalisesti The Rise of Skywalker näyttää tietty aivan mielettömän hyvältä. Elokuva on kuvattu upeasti ja siinä käytetään värejä ja valoja vaikuttavasti hyödyksi. Suomenkin teattereihin on asetettu varoituskylttejä, että filmi voi aiheuttaa valoherkille epilepsiakohtauksen, eikä varoitus ole turha, vaan joissakin kohtauksissa välkkyy kyllä aikamoisesti. Lavasteet ovat näyttävät ja asut sekä maskeeraukset taidokkaasti luotuja. On äärimmäisen hienoa nähdä vanhanaikaisin keinoin toteutettuja avaruuden olentoja. Äänimaailma on erinomaisesti rakennettu ja on mahtavaa päästä jälleen kuulemaan valomiekkojen, laserammusten, TIE-hävittäjien sun muiden Star Wars -juttujen ikonisia ääniefektejä.

Yhteenveto: Star Wars: The Rise of Skywalker on harmillisen vaisu päätösosa sekä omalle trilogialleen että yhdeksän episodin pituiselle saagalle. Elokuvalla tuntuu olevan aivan järjetön kiire, jolloin siihen voi olla hyvin vaikea hypätä mukaan. Tunnepuoli voi tämän vuoksi jättää kylmäksi. Suurta loppuhuipennusta pohjustetaan leffan alusta asti, mutta se vasta tuottaakin pettymyksen, kun suuria armeijoita ei hyödynnetäkään. Elokuva tuntui itsestäni antiklimaattiselta. Reyn ja Kylo Renin tarinoita on kiehtovaa seurata, mutta muut hahmot eivät tee erityistä vaikutusta, vaikka näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti. Erään hahmon paluu aiheuttaa itsessäni edelleen ristiriitaisia tunteita ja niin tekee leffa muutenkin. Rytmityksen lisäksi myös dialogi on usein kömpelöä. Visuaalisesti filmi on tietty todella upea ja näyttävä, minkä lisäksi John Williamsin musiikit toimivat aina. Mammuttimaisen saagan päättäminen on kuitenkin ollut J. J. Abramsille liian iso pala purtavaksi. Hän hoitaa homman mahdollisimman turvallisin keinoin, yrittäen miellyttää sekä niitä jotka pitivät The Last Jedistä että niitä jotka eivät. Minua kiinnostaakin, millaisia reaktioita Star Wars: The Rise of Skywalker tulee aiheuttamaan. Kun kyseessä on iso franchise-teos, mielipiteet vaihtelevat varmasti ääripäästä toiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019, Lucasfilm, Walt Disney Pictures, Bad Robot

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI III - SITHIN KOSTO

STAR WARS: EPISODE III - REVENGE OF THE SITH

Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Hayden Christensen, Ewan McGregor, Natalie Portman, Ian McDiarmid, Samuel L. Jackson, Frank Oz, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Temuera Morrison ja Christopher Lee
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Viimeistä viedään ennen Star Wars: The Force Awakensia (2015)! Kahden pettymyksen aiheuttaneen Tähtien sota -pätkän jälkeen oli vielä tiedossa vuonna 2005 ilmestyvä elokuva, joka huipentaisi saagan, eli Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto. Tätä elokuvaa ihmiset olivat alunperinkin odottaneet, sillä tässä nähtäisiin viimein Anakinin kääntyminen pimeälle puolelle ja Imperiumin nousu. Se myös vastaisi moniin kysymyksiin alkuperäisestä trilogiasta. Sithin kosto oli monille pettymys, niin kuin muutkin leffat esiosa-trilogiasta, mutta se on silti yleisesti pidetyin trilogiasta. Nyt minä kerron oman mielipiteeni elokuvasta...

Kreivi Dooku ja kenraali Grievous ovat hyökänneet Coruscantiin ja kidnapanneet kansleri Palpatinen. Jedit Anakin Skywalker ja Obi-Wan Kenobi lähetetään pelastamaan Palpatine. Samaan aikaan Anakinia vaivaa pelko Padmén menettämisestä ja vaara vajota pimeälle puolelle ympäröi häntä yhä enemmän.

Hayden Christensen on edennyt näyttelijäntaidoissaan ja hänen suorituksensa Anakin Skywalkerina on parantunut huomattavasti. Hän kantaa hyvin tulevan Darth Vaderin taakan harteillaan - vaikka toki muutamia kohtia löytyy elokuvasta, joissa hänen suorituksensa ei ole kovin uskottava. Yleisesti kuitenkin hyvää työtä. Motiivi sille, miksi Anakinista tulee lopulta Darth Vader on oikein hyvä, vaikka kyseessä onkin hieman perinteikkäämpi "tuhoutunut rakkaustarina". Vaderin äänenä lopussa kuullaan tietenkin James Earl Jones.
     Ewan McGregorin suoritus Obi-Wan Kenobina on ihan hyvä, mutta hieman heikompi kuin Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002). Hänen näyttelijäntaitojensa heikkous on uskottavasti reagoida järkyttäviin asioihin. Myös paikoitellen kuultava keskinkertainen dialogi vie uskottavuutta tietyistä kohdista. McGregorin jedimestarityyli on onnistunut.
     Natalie Portmanin Padmé jää pahasti taka-alalle elokuvassa, vaikka onkin tärkeässä osassa juonen kannalta. Senkin aikaa, kun hän on ruudulla, niin suurimmaksi osaksi hän itkee.
     Ian McDiarmidin kansleri Palpatine paljastaa vihdoin todellisen identiteettinsä. Tuliko jollekin, joka on nähnyt alkuperäisen trilogian muka yllätyksenä, että hän on Keisari? Keisarina hänen suorituksensa paranee, vaikkei hahmo vieläkään ole kovin kiinnostava. Parasta hahmossa ovat kummalliset kurkkuäänet, mitä hän päästelee välillä huppunsa alta.

Christopher Leen esittämä kreivi Dooku -hahmo on todella pienessä roolissa elokuvassa, eikä häntä kaipaakaan elokuvan aikana. Sääli, että sellainen näyttelijänlahja on tungettu aika turhaan mukaan Tähtien sotaan, missä hän olisi voinut olla jotain mahtavaa.
     Paras uutuus hahmojen osalta - ja lähes ainoa uutuus - on droidikenraali Grievous, jota ääninäyttelee Matthew Wood. Grievous on tyylikkään näköinen ja hienosti toteutettu hahmo. Grievous käyttää yhdessä kohtaa neljää valomiekkaa, mikä tekee hahmosta onnistuneesti uhkaavan vastustajan.
     Mace Windu, jota esittää Samuel L. Jackson, ei pääse samalla lailla toimintaan kuin edellisessä osassa, vaan pysyy suurimmaksi osaksi ruutuajastaan tuolissaan. Hänellä on yksi toimintakohtaus, mutta siihen se jääkin. Jälleen yksi lahjakkuus, joka on käytetty hukkaan väärässä roolissa.
     Frank Ozin ääninäyttelemä jedimestari Yoda kuulostaa hieman vanhemmalta kuin aiemmin. Hänen äänessään on jonkinlaista karheutta, mitä ainakaan omasta mielestäni aiemmissa osissa ei ollut.
     Anthony Daniels ja Kenny Baker jatkavat droideina C-3PO ja R2-D2. C-3PO on tässä lähes tarpeeton, eikä hän esiinny elokuvassa melkein ollenkaan. R2-D2:lle löytyy onneksi vihdoin käyttöä ja hän kulkeekin lähes koko ajan Anakinin mukana. Vanhoista elokuvista tuttu wookiee Chewbacca (Peter Mayhew) on myös mukana elokuvassa. Hahmo ei - yllättävä kyllä - edes tunnu väkisin mukaan laitetulta, vaan ihan loogiselta ratkaisulta, kun kerran wookieeiden kotiplaneetalla käydään taistelemassa.
     Temuera Morrison esittää jälleen klooneja ja Ahmed Best ääninäyttelee inhottua Jar Jar Binksiä. Binks-vihaajat, älkää huoliko; Jar Jar esiintyy elokuvassa vain pikaisesti ja hänellä on yksi ainoa repliikki.
     Myös ohjaaja George Lucasin voi bongata nopeasti sini-ihoisena Baron Papanoidana, juuri ennen kun Anakin kävelee sisään teatterisaliin tapaamaan kansleri Palpatinea. Muita bongattavia asioita on alun taistelussa kloonisotilaan päästämä Wilhelm-huuto ja taistelun jälkeisessä kohtauksessa laajan kuvan alareunassa lentävä Millenium Falcon.

Sithin kosto jatkaa tarinaa jokin aika siitä, mihin Kloonien hyökkäys päättyi. Kloonisodat ovat valloillaan ympäri galaksia, mutta ne ovat jo päättymässä, mikä on harmi, sillä edellisessä osassa niiden alkua pohjustettiin niin kauan, joten niitä olisi tehnyt mieli nähdä enemmänkin. Onneksi kloonisodista tehtiin animaatiosarja Star Wars: The Clone Wars (2008-2015) ja saman niminen animaatioelokuva (2008). Elokuvan alku on sarjan toiseksi paras. Erittäin vaikuttava taistelu heti elokuvan alussa, jossa lennetään pienillä aluksilla tähtihävittäjien välistä, on visuaalisesti yhä huikeaa katsottavaa. Alkupätkästä olisi tosin voitu ottaa pois turha kohtaus repijädroidien kanssa ja koko hissihässäkkä ennen taistelua kreivi Dookua vastaan. Tämä on myös sarjan ensimmäinen elokuva, jossa on valomiekkataistelu heti alussa.

Episodi III on selkeästi koko sarjan synkin osa. Muttei sitä voinutkaan kuvitella, että Darth Vaderin syntytarina olisi kovin pirteä. Alussa ollaan samoissa tunnelmissa kahden edellisen elokuvan kanssa, vaikka outoja vitsirepliikkejä on lisätty mukaan. Anakinin alkaessa nähdä painajaisia ja Obi-Wanin lähtiessä Utapaulle, elokuva synkkenee ja yhtäkkiä huomaa katsovansa, kun lapsia tapetaan säälittä. Eli perheen pienimmille ei tätä Tähtien sotaa ole tehty. Synkkyys tuo onnistuneesti uudenlaista tunnelmaa sarjaan ja tekee siitä hieman erilaisen Tähtien sota -elokuvan, mutta siinä pysyy silti saagan olennainen tunnelma.

Uusina planeettoina elokuvassa nähdään Utapau, Kashyyyk (ei kirjoitusvirhe, vaan planeetan nimessä on oikeasti kolme y-kirjainta) ja Mustafar. Utapaussa asutus on rakennettu leveisiin onkaloihin, joita planeetta näyttäisi olevan täynnä. Kashyyyk on metsäplaneetta, joka muistuttaa hieman Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) Endor-kuuta. Kashyyykin karvaveikkoset ovat kuitenkin vähän suurempikokoisia kuin Endorin. Mustafar on paras uutuus. Koko planeetta on laavan peitossa. Mustafarilla käytävä lopputaistelu on erittäin hienosti toteutettu.

Taistelut yleisesti ovat läpi elokuvan toimivia. Ainoastaan Mace Windun ja Palpatinen toisiaan valomiekoilla tökkiminen on hieman vaivaannuttavaa katseltavaa. Alun taistelu avaruudessa saisi olla pidempi ja siinä olisi voinut näyttää enemmän, mitä muissa aluksissa tapahtuu ja mihin taistelu lopulta päättyi, eikä vain keskittyä Anakiniin, Obi-Waniin ja Palpatineen. Kaikkien odottama taistelu Obi-Wanin ja Anakinin välillä lopussa on aivan täydellinen. Laavaplaneettaa hyvin hyödyntävä taistelu liikkuu nopeatempoisesti eteenpäin. Taistelukoreografia on erittäin upea ja valomiekat osuvat tämän taistelun aikana useammin toisiinsa kuin kaikissa muissa Tähtien sodissa yhteensä. Monet kritisoivat sitä, että taistelu näyttää liian koreografioidulta ja monet puolustavat väitettä sillä, että Obi-Wan ja Anakin tuntevat toisensa niin hyvin, että osaavat ennakoida toistensa iskut. Minulle on aivan sama, mikä selityksenä on nopeammalle valomiekkaheilutukselle, sillä se taistelu on aivan mahtava. Ainoa häiritsevä asia on, että siitä leikataan usein hieman tylsempään Yodan ja Keisarin väliseen taisteluun.

Elokuva lopetetaan erinomaisesti ja siinä saadaan yhdistettyä prequel-trilogia alkuperäiseen trilogiaan onnistuneesti. Onnellista loppua on turha odottaa, mutta siinä annetaan mahdollisuus uudelle toivolle (hehe). Siinä vastataan moniin kysymyksiin, jotka olivat jääneet auki muista elokuvista. Tunnelma säilytetään hienosti loppuun asti, mistä elokuva siirtyy tuttuun, pirteään lopputekstimusiikkiin. Sithin kosto jättää vahvimmin tyhjän olon elokuvan päättymisen jälkeen koko saagasta, sillä sen tunnelma, mukaansatempaavuus ja jännitys pitävät niin otteessaan.

George Lucas on vihdoin päässyt kärryille siitä, mitä tältä trilogialta odotettiin. Hän on vihdoin saanut kerrottua tarinansa onnistuneesti. Minusta on hienoa, että juuri synkkyydessä ei ole pihtailtu, vain jotta muksut pääsisivät elokuvaa katsomaan. Silti ongelmana on dialogi. Se on parempaa kuin Kloonien hyökkäyksessä, mutta silti paikoitellen kiusallisen kömpelöä. Jos siihen olisi panostettu enemmän, niin tämä elokuva olisi vieläkin parempi. Hän on myös selkeästi huomannut muutamassa kohdassa, että hahmojen tunteet voi välittää katsojalle jopa pelkillä katseilla.

Elokuva on kuvattu oikein hyvin, vaikkei tässäkään elokuvassa paljoa aitoa ole, sillä niin paljon on tietokonetehosteita käytetty. Tutut siirtymäleikkaukset ovat tietysti mukana ja ne menevät tässä jo naurettavuuksiin asti. Äänimaisema on tuttuun tapaan erittäin huikea. Sithin kostossa on esiosa-trilogian parhaat tehosteet. Muutamat kohdat ovat eläneet aikansa, mutta suurimmaksi osaksi tehosteet näyttävät yhä hyviltä, mikä tekee katselukokemuksesta miellyttävämmän. Jälleen kerran musiikin sävellyksestä on vastuussa John Williams. Tässä elokuvassa on tehosteiden lisäksi myös trilogian paras soundtrack. Useassa kohtaa jopa-piinaava musiikki välittää tunnelmaa vielä paremmin. Parasta antia on Grievousin tunnari, Utapaulla soiva musiikki ja lopputaistelussa käytettävät "Battle of the Heroes" ja "Anakin vs Obi-Wan", joita jaksaa kuunnella putkeen monta kertaa peräkkäin. Myös musiikki Anakinin ja kloonisotilaiden marssiessa jeditemppeliin on erittäin upeaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Spektaakkelikohtaukset näyttävät upealta teräväpiirtona. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla elokuva on levyllä kolme ja sen lisämateriaali on levyllä seitsemän, kuten myös episodien I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) ja II. Lisämateriaalina on esimerkiksi poistettuja kohtauksia, gallerioita ja haastatteluja edellisten elokuvien tapaan. Elokuvan lisämateriaali on jaettu neljään osaan, jotka ovat "Coruscant", "Utapau", "Mustafar" ja "Kashyyyk and Order 66". Lisää extroja koko saagalle löytää levyltä yhdeksän.

Prequel-trilogiasta kokonaisuutena on pakko sanoa, ettei kyseessä ole kovin kompakti paketti. Episodi III - Sithin kosto on ylivoimaisesti trilogian paras osa, jonka jälkeen tulee ihan kiva Episodi II - Kloonien hyökkäys ja viimeisenä heikko Episodi I - Pimeä uhka. Trilogian avausosa ei tunnu olevan tarinan aloittaja, vaan esittelee nuoremmat versiot hahmoista, sekä uudet tulokkaat ja maailman, joka on jo tuttu. Vasta Episode II aloittaa tarinan kunnolla, mikä johtaa lopulta Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) tapahtumiin. Tehosteet ovat vuosien varrella kärsineet. Ongelmana trilogiassa on selkeästi huono ohjaus. Dialogi on suurimmaksi osaksi kehnoa ja näyttelijänsuoritukset välillä puisia. Trilogiasta suosittelen katsomaan Sithin koston, mutta muuten jos ei ole mikään suuri fani, niin ei välttämättä tarvitse käyttää aikaa kahteen ensimmäiseen osaan. Ehkä Lucasin olisi pitänyt odottaa vielä pari vuotta, että olisi saanut käsikirjoitukset hiottua valmiiksi, ennen kuin pisti kameran pyörimään.

Yhteenveto: Minun on pakko myöntää, että vastoin yleistä mielipidettä, minun mielestäni Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto on oikein mainio elokuva. Aiemmin tämä oli minun lempparini Star Warsien joukosta, mutta nykyään mielipiteeni on eri. Jos dialogi olisi parempaa ja siirtymäleikkaukset olisivat hillitympiä, niin tämä saisi minulta vielä yhden pisteen lisää. Ensimmäisen neljänkymmenen minuutin jälkeen elokuva lähtee kunnolla nousuun, vaikka alkutaistelu onkin toimiva. Synkkyys on hyvä ratkaisu ja toimintaa on mukana kunnolla. Tästä voisi hyvin jatkaa Tähtien sota: Episodi IV - Uuteen toivoon, mutta sen katsoinkin jo viime viikolla, joten jätän nyt väliin. Nyt olen valmis kokemaan jälleen Star Wars: The Force Awakensin, kunhan saan sen käsiini. The Force Awakensin näkemistä ja arvostelun naputtelua odotellessa... Olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.theverge.com
Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith, 2005, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI II - KLOONIEN HYÖKKÄYS

STAR WARS: EPISODE II - ATTACK OF THE CLONES

Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Hayden Christensen, Ewan McGregor, Natalie Portman, Christopher Lee, Samuel L. Jackson, Frank Oz, Ian McDiarmid, Temuera Morrison, Ahmed Best, Anthony Daniels, Kenny Baker ja Pernilla August
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Pitkään odotettu Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) oli suuri pettymys ilmestyessään, mutta se tienasi kuitenkin niin paljon rahaa, että sarjan jatkaminen oli mahdollista. Koska edellinen elokuva ei ollut kovin hyvä fanien ja muiden katsojien silmissä, niin Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys ei ollut samanlainen menestys ilmestyessään vuonna 2002. Tähtien sota on yksi kolmesta ensimmäisestä live action -elokuvasarjoista, joita katsoin pienenä ja joista innostuin. Hassua, että näistä kolmesta sarjasta jokaisen toinen osa ilmestyi samana vuonna. Muut kaksi sarjaa ovat siis Harry Potter (2001-2011) ja Taru sormusten herrasta -trilogia (The Lord of the Rings - 2001-2003). Ennen Star Wars: The Force Awakensin (2015) ilmestymistä Blu-raylle perjantaina 22.4, pitää tietysti käydä läpi sarjan kuusi edellistä osaa - ihan niin kuin en muistaisi tasan tarkkaan, mitä näissä tapahtuu. Katsoin elokuvat läpi enemmänkin juuri näitä arvosteluja varten ja tämä on myös ensimmäinen kerta, kun katson Tähtien sodat läpi Blu-raylla.

Noin kymmenen vuotta Pimeän uhan jälkeen Anakin Skywalkerista on tullut jedipadawan, jota Obi-Wan Kenobi opettaa. Entinen kuningatar/nykyinen senaattori Padmé Amidala yritetään salamurhata, ja Anakin ja Obi-Wan alkavat selvittää, kuka oli murhayrityksen takana. Johtolangat vievät Obi-Wanin Kamino-planeetalle, jossa on vastassa yllätys Tasavallalle.

Anakin Skywalkerin näyttelijä on vaihtunut Jake Lloydista Hayden Christenseniin. Vaikka Christensen ei ole kovin kummoinen näyttelijä, niin hän on silti paljon parempi kuin Lloyd. Anakin osoittaa elokuvassa merkkejä raivosta, mitkä enteilevät hahmon vajoamista Darth Vaderiksi välillä ihan onnistuneestikin. Suurimmaksi osaksi hän vilkuilee niin häiritsevästi Padméa, että jopa kotikatsomossa tulee kiusallinen olo. Hahmo myös kiukuttelee paljon elokuvassa - tosin suurimmaksi osaksi ihan syystä.
     Ewan McGregor jatkaa nuorena Obi-Wan Kenobina, joka on omaksunut jediritarin roolin. Hieman vanhemman ja kokeneemman näköinen Kenobi pääsee suurempaan rooliin kuin edellisessä osassa.
     Natalie Portmanin suoritus Padména paranee. Hän pääsee loppupuolella osoittamaan, että pystyy toimintakohtauksiinkin, mutta se osoitus jää valitettavasti vähäiselle, eikä hän ehdi tekemään muuta, kuin ampua pari droidia. Portmanin ja Christensenin kemia ei tunnu toimivan elokuvassa ja heidän rakkaustarinansa on jopa hieman väkinäisesti väännettyä. Rakkaustarina on tietenkin tärkeämpää kokonaisuuden kannalta kuin palkkionmetsästäjän jahtaaminen, mikä on kuitenkin paljon kiinnostavampaa katsottavaa, verrattuna kuherteluun Naboolla.

Legendaarinen Christopher Lee esittää elokuvan pahista, kreivi Dookua. Hahmo ei ole valitettavasti kovin kiinnostava tai uhkaava, joten katsojana toivoisi mieluummin, että Darth Maul tuotaisiin takaisin kuolleista. Ja siis aivan varmasti sir Lee teki kaikki taistelustunttinsa itse...
     Temuera Morrison esittää palkkionmetsästäjä Jango Fettiä, kuten myös kloonisotilaita, jotka ovat kloonattu Jangosta. Morrison ei ole erikoinen näyttelijä, mutta hänen äänensä sopii klooneille ja Jango Fett on hahmona toimiva. Hahmon poika Boba Fett on erittäin ärsyttävä kakara, jolla on erittäin ärsyttävä ääni. Erittäin ärsyttävää nulikka-Boba Fettiä esittää Daniel Logan.
     Frank Oz, Anthony Daniels ja Kenny Baker jatkavat Yodana, C-3PO:na ja R2-D2:na. R2-D2 osaa tässä elokuvassa lentää, mutta muuten tuntuu vain roikkuvan hyödyttömänä mukana. Enpä oikein tiedä, että mitä Baker teki hahmon hyväksi, sillä suurimmaksi osaksi droidi on luotu tietokoneella C-3PO on saanut metallisen kuoren itselleen. Danielsin esittämä C-3PO on elokuvassa hieman isommassa osassa kuin edellisessä, mutta on silti aika turha tarinan kannalta. Yoda pääsee vihdoin tositoimiin ja taistelemaan vihreän valomiekkansa kanssa. Yodan taistelutyyli on jokseenkin koomisen ADHD:ta, sillä suurimmaksi osaksi hän pomppii paikasta toiseen taistellessaan Dookua vastaan.
     Samuel L. Jacksonin Mace Windu pääsee myös taistoon elokuvan loppupuolella. Hahmolla on käytössään uudenlainen, violetti valomiekka, joten hahmon voi bongata selvästi Geonosiksen taistelun laajoista kuvista.
     Ian McDiarmidin kansleri Palpatine käy nopeasti tylsäksi hahmoksi ja alkuperäisen trilogian nähneenä katsojana toivoo, että paljastus hahmon todellisesta henkilöllisyydestä tuotaisiin jo selville muiden hahmojen keskuudessa, eikä sitä yritettäisi hölmösti (muka) piilotella.
     Ahmed Bestin näyttelemän Jar Jar Binksin rooli on pienempi kuin Pimeässä uhassa, mikä johtuu varmaankin kritiikistä ja vihasta, mitä hahmo sai niskoilleen. Millainen älykääpiö muuten laittaa Jar Jar Binksin senaattiin tärkeään virkaan?

Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys jatkaa tarinaa sujuvasti, vaikka aikahyppy onkin kymmenen vuotta edellisen elokuvan ja tämän välillä. Ainoa outous on, että Anakin ja Padmé vaikuttavat elokuvassa saman ikäisiltä, vaikka heillä pitäisi olla ikäeroa lähes kymmenen vuotta. Vaikka elokuvassa on taustalla juoni salamurhasta, separatistien noususta ja kloonisotien alkamisesta, niin tärkeintä elokuvassa on tarinallisesti Anakinin ja Padmén rakkaustarina, jotta alkuperäisen trilogian sankarit Luke ja Leia saisivat alkunsa. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, imelä rakkaustarina ei ole kovin onnistunut ja Obi-Wanin seikkailuja on paljon mielenkiintoisempaa, mukaansatempaavampaa ja jännittävämpää katsoa. Elokuva on muuten pääosin vain kaksituntinen pohjustus kloonisotien alkamiselle. Taustalla käydään tietenkin vihan nousemista Anakinin sisällä, jotta hahmosta muodostuisi trilogian lopuksi kaikkien rakastama pahishahmo Darth Vader.

Kloonien hyökkäys avaa jälleen enemmän Tähtien sodan maailmaa. Uusina paikkoina nähdään sateinen vesiplaneetta Kamino ja Geonosis, joka muistuttaa aavikkomaisemaltaan hieman Tatooinea (jossa myös käydään), mutta jossa on kuitenkin omanlainen designinsa. Edellisen osan uudet tuttavuudet Coruscant ja Naboo ovat hyvin keskeisiä tapahtumapaikkoja tässäkin elokuvassa. Coruscantin meininkiä näytetään hieman enemmän, jopa katutasolta. Coruscantissa sijaitseva Dexter Jettsterin kahvila ei tunnu kuuluvan Tähtien sodan -maailmaan lähes ollenkaan. Elokuvassa on uudenlaisia droideja ja uutuutena ovat kloonit, jotka elokuvan nimen mukaisesti hyökkäävät. Kloonit ovat erittäin toimiva lisä ja ei tarvitse olla kovinkaan viisas, että osaa yhdistää kloonit ja stormtrooperit toisiinsa asujen perusteella. Geonosiksen hyönteismäiset olennot ovat mielenkiintoisia, mutta niitä ei pääse näkemään samalla lailla syventävästi, kuin esimerkiksi edellisen osan gunganeita. Kaminon hujoppioliot ovat myös omalla tavallaan mielenkiintoisia, vaikka eivät teekään paljoa.

George Lucas tuntuu olleen keskittynyt elokuvan tarinaan ja sen spektaakkeleihin niin paljon, ettei hän ole yhtään miettinyt dialogin viimeistelyä. Monet repliikit ovat todella tönkköjä. Myös ohjausta Lucas olisi voinut miettiä enemmän, sillä näyttelijät tuntuvat paikoitellen olevan tietämättömiä siitä, mitä heidän pitäisi tehdä samalla, kun he puhuvat kökköä vuoropuhelua. Usein näyttelijät ovatkin melkein paikoillaan. Elokuva on kuvattu hyvin (sinistä kangasta vasten). Vaikea sanoa, että mikä on loppujen lopuksi aitoa leffan kuvassa, sillä siihen on käytetty niin paljon CGI-tehosteita (tietokoneella luotuja efektejä). Siirtymäleikkaukset ovat aina yhtä hölmöjä, mutta muuten leikkaus toimii. Harmi vain, että lähes aina kun jotain mielenkiintoista on tapahtumassa, niin leikataan Anakinin ja Padmén hempeilyyn Naboolla. Äänimaailma elokuvassa on muiden Tähtien sota tapaan kiehtova.

Kloonien hyökkäyksen tehosteet ovat alkaneet jo näyttää kömpelöiltä. Visuaalisesti kyseessä on hienomman näköinen pätkä kuin Episodi I, mutta siinä on silti paljon kohtia, jotka näyttävät nykypäivän kriteereillä huonoilta. Toivottavasti elokuvan tehosteet eivät tulevaisuudessa tuntuisi vanhenevan enää hirveästi, jottei se näyttäisi jonain päivänä siltä, miltä 70- ja 80-luvun tehosteleffat näyttävät tänä päivänä. Kloonisodan alkaminen on visuaalisesti tyylikästä katsottavaa. Harmi vain, että suurimmaksi osaksi kloonit on tehty tietokoneella, vaikka ovatkin ihmishahmoja, eivätkä avaruusmörköjä. Elokuvan musiikista vastaa tietenkin John Williams. Monet ovat varmasti huomanneet, että Williams käytti tiettyä säveltämäänsä kohtaa - joka tässä esiintyy alun takaa-ajossa - myös toisessa samana vuonna ilmestyneessä elokuvassa: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002). Parasta antia soundtrackilla on Kaminon kohtauksissa soiva musiikki, kloonisotilaiden tunnari ja elokuvan rakkausteema "Across the Stars".

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä, mutta se korostaa heikkoja tehosteita. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla elokuva sijaitsee levyllä kaksi ja sen lisämateriaalit levyllä seitsemän, Tähtien sota: Episodi I - Pimeän uhan ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin koston (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) extrojen kanssa. Lisämateriaalina on muun muassa haastatteluita, poistettuja kohtauksia ja gallerioita. Ne on jaettu neljään osaan, jotka ovat nimeltään "Coruscant", "Naboo", "Tatooine" ja "Geonosis".

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys on hieman parempi kuin Episodi I, muttei silti kovin kummoinen. Se on ihan kiva, mutta siihen se jääkin. Alun takaa-ajo ja lopputaistelu ovat erittäin toimivia kohtia, mutta keskivaihe on aika tylsä. Obi-Wanin vierailu Kaminolla on mielenkiintoisinta elokuvan puolessa välissä, kuten myös takaa-ajo läpi asteroidikentän. Elokuva ei onneksi tunnu selkeältä väliosalta, vaan enemmän tarinan aloittajalta, vaikka onkin trilogian toinen osa. Edellisessä elokuvassa käytettiin niin paljon aikaa hahmojen esittelyyn, että tuntuu kuin itse tarina alkaisi vasta tässä. Näyttelijäntyö läpi elokuvan ei ole mitenkään erityistä, mistä voikin varmaan syyttää huonoa ohjausta ja dialogia. Siinä on hyviä kohtia, mutta ne eivät tee siitä vielä täysin hyvää elokuvaa. Seuraavana tiedossa siis Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (ei Sh*tin) ja siihen asti olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.theverge.com
Star Wars: Episode II - Attack of the Clones, 2002, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I -The Phantom Menace - 1999)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI I - PIMEÄ UHKA

STAR WARS: EPISODE I - THE PHANTOM MENACE

Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Liam Neeson, Ewan McGregor, Natalie Portman, Jake Lloyd, Ian McDiarmid, Pernilla August, Ahmed Best, Anthony Daniels, Kenny Baker, Frank Oz, Terence Stamp ja Ray Park
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Kolmen maailmaa muuttaneen Tähtien sota -elokuvan jälkeen (Episodi IV - Uusi toivo, Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977, Episodi V - Imperiumin vastaisku, Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980 ja Episodi VI - Jedin paluu, Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) odotukset olivat erittäin korkealla, kun ilmoitettiin, että sarja saa jatkoa. Yli kymmenessä vuodessa tehosteet olivat kehittyneet, joten mainoksista pystyi jo näkemään, että kyseessä olisi visuaalisesti huikeampi elokuva. Jännityksellä kaikki menivät katsomaan T'ähtien sota: Episodi I - Pimeän uhan vuonna 1999 ja noh... lopputulos ei tuntunut miellyttävän ketään. Vieläkään, melkein jo kahdenkymmenen vuoden jälkeen fanit eivät tunnu antamaan anteeksi tätä elokuvaa ja sen "syntejä ihmiskuntaa kohtaan". Mutta mikä siinä sitten on niin pahasti vialla?

Kauppaliitto on saartanut Naboo-planeetan. Senaatti lähettää kaksi jediritaria, Qui-Gon Jinnin ja Obi-Wan Kenobin neuvottelemaan kauppasaarron päättymisestä. Neuvottelujen epäonnistuessa jedit joutuvat auttamaan Naboon kuningatar Amidalaa ja planeetan kansalaisia, näiden paetessa Kauppaliiton kynsistä. Matkalla he kohtaavat uusia tuttavuuksia, joista yhden, orpopoika Anakin Skywalkerin, tulevaisuus saattaa aikanaan koko galaksin kohtalon vaakalaudalle.

Liam Neeson on pääosassa Qui-Gon Jinninä. Toisaalta tästä elokuvasta on vaikea sanoa, että kuka on pääosassa, sillä periaatteessa tämän trilogian on tarkoitus seurata Anakinia ja hieman myös Obi-Wania, mutta he tuntuvat kuitenkin jäävän Neesonin hahmon jalkoihin. Enkä sano sitä sillä, että Liam Neeson olisi elokuvan näyttelijöistä paras. Neeson ei ole mielestäni kummoinen näyttelijä, vaikka Takenissa (2008) hän toimii oikein hyvin. Voimakkaana jedimestarina häntä on välillä vaikea ottaa tosissaan ja hänen lettinsä on aika kammottava.
     Ewan McGregor astui Alec Guinnessin saappaisiin, esittääkseen nuorta Obi-Wan Kenobia. Obi-Wan on tässä elokuvassa padawan, eli jedioppilas. McGregor on oiva valinta nuoreksi Kenobiksi.

Natalie Portman näyttelee Padméa, Naboon kuningattaren palvelijaa. Padmén todellinen henkilöllisyys voi olla arvattavissa, jos elokuvaa seuraa tarpeeksi tarkkaan. Yleisesti hyvä Portman vetää kuitenkin aika tönkön suorituksen, mutta niin tekevät suurimmaksi osaksi muutkin tässä elokuvassa. Ehkä tässä tapauksessa voi syyttää ohjaajaa näyttelijöiden sijaan.
     Ahmed Bestin Jar Jar Binks -hahmo on kerännyt äärimmäisen paljon vihaa niskoilleen. Jar Jar on uudenlaisen gungan-lajin edustaja, jotka ovat Naboolla veden alla asustavia olentoja. Hahmo puhuu ärsyttävästi ja jotkut väittävät sitä stereotypiseksi tummaihoiseksi, vaikka Lucasfilm ja itse Ahmed Best ovat kieltäneet nämä väitteet. Onhan hahmo ärsyttävä. Sitä ei voi kieltää. Jar Jar on elokuvan komediahahmo, joka ei oikeastaan ole edes hauska. Lapsille se varmaan toimii parhaiten.
     Ärsyttävintä elokuvassa on kuitenkin Jake Lloydin näyttelemä Anakin Skywalker. En tiedä mainitsiko kukaan Lloydille, että hänen hahmostaan tulee isona itse Darth Vader. Tai sitten Lloydilla ei ollut vielä edes ikää katsoa Tähtien sotia. Joka tapauksessa roolitus on mennyt aivan väärälle ipanalle ja Anakinia ei jaksa katsoa kauaa. Onneksi hän tulee mukaan vasta vähän ennen elokuvan puoltaväliä. Nykyään ei Jake Lloydilla tunnu menevän kovin hyvin ja "herttainen pikkupoika" on selkeästi kadonnut. Pidätyskuvista näyttelijää on oikeasti vaikea tunnistaa.
     Samuel L. Jackson tuntuu olevan tuskissaan, kun ei pääse päästelemään "f*ck"-sanaa läpi elokuvan, kuten lähes kaikissa Quentin Tarantinon elokuvissa, missä hän on esiintynyt. Samuel L. Jackson esittää tässä jedimestari Mace Windua, joka suurimmaksi osaksi ruutuajastaan vain istuskelee ringissä muiden jedien kanssa.
     Frank Oz, Anthony Daniels ja Kenny Baker jatkavat jedimestari Yodana, ja droideina C-3PO ja R2-D2. Tässä elokuvassa selitetään näiden tuttujen droidien alkuperät. Katsojana tajuaa, että joka kerta, kun C-3PO sanoi alkuperäisessä trilogiassa "thank the maker!", niin hän taisikin viitata Darth Vaderiin, sillä kyllä, Anakin Skywalker rakensi C-3PO:n. R2-D2 on vain droidi, joka sattuu roikkumaan mukana samassa aluksessa. Näiden droidien alkuperät tuntuvat hieman väkisin väännetyiltä ja niiden mukana olon syy oli varmaan se, ettei heitä voitu poiskaan jättää.
     Ray Park esittää uutta pahista, Darth Maulia. Maul on mysteerinen ja siisti hahmo, jolla on uudenlainen, kaksipäinen valomiekka. Hahmo on valitettavasti todella alikäytetty. Darth Maul on yksi elokuvan parhaista asioista ja siksi toivoisi, että häntä näkisi enemmän. Maulin äänenä toimii Peter Serafinowicz.
     Ian McDiarmid esittää Palpatinea, joka on senaattori Tasavallassa. Hänen todellinen henkilöllisyytensä on jonkinlainen salaisuus, jonka voi tosin arvata, jos on nähnyt alkuperäiset Tähtien sodat - auttaa myös, jos tietää, ketä McDiarmid esitti alkuperäisessä trilogiassa.
     Mukana on myös Pirates of the Caribbean -elokuvista tuttu Keira Knightley, jonka nimi on kirjoitettu lopputeksteihin Kieraksi - ja tietenkin mukana on paljon muitakin sivuhahmoja, joista ehkä merkittävin on Kauppaliiton johtaja Nute Gunray, jonka äänenä toimii Silas Carson.

Ensimmäinen asia, mikä tässä elokuvassa on pielessä, on juoni. Alkuperäinen Tähtien sota -elokuva oli prinsessanpelastus-seikkailutarina avaruudessa, mutta tässä onkin kyse kauppasaarroista, neuvotteluista ja politiikasta. Ei siis pahemmin piiloteltuja poliittisia viittauksia, vaan ihan näytettyjä poliittisia istuntoja ja väittelyitä. Uudessa toivossa hieman vihjaillaan, että paljon kaikkea mielenkiintoista oli tapahtunut ennen sen elokuvan tapahtumia, mutta tässä ei ole hyödynnetty lähes yhtään sitä mielenkiintoisuutta. Jedejä elokuvassa kyllä on, mutta heistä vain kaksi näkyy toiminnassa, kun taas muut istuvat ringissä ja juttelevat toisilleen. Tähän elokuvaan olisi voitu keksiä suuria taisteluita ja sotia, mutta niiden sijaan elokuvassa on useita kohtauksia, joissa muutama hahmo vain kävelee ja puhuu... tai istuu ja puhuu... tai toinen istuu ja toinen seisoo ja kummatkin puhuvat. Tähtien sodan taikaa löytää tästä elokuvasta vain muutamista kohdista, mikä on tietenkin harmi, sillä kyseessä on kuitenkin Tähtien sota -elokuva. Silti ihan sama, mikä Tähtien sodista on kyseessä, on se aina hienoa nähdä logon ampaisevan avaruuden halki ja alkuhöpötystekstien rullaavan ylöspäin.

Jotten vain hauku tätä elokuvaa, niin pitäähän tästä sanoa positiivisiakin asioita, sillä kyllä tämä niitäkin sisältää - vaikkei tosin kovin montaa. Rakettirekikilpailu on erittäin toimiva kohtaus, vaikka siinä häiritseekin, että kun ei kuvata edestä tai takaa, niin reet liikkuvat aina kuvassa vasemmalta oikealle. Muutamia tahattoman koomisia kohtia löytyy siitäkin pätkästä mukana. Lopputaistelut elokuvassa ovat hyviä - vaikka Naboon linnoituksen valloittaminen Padmén ja sotilaiden toimesta on hieman tylsä. Parasta onkin lopputaistelu Darth Maulia vastaan. Nopeampitempoinen valomiekkaskabailu on erittäin hyvä, mutta ehkä hieman liian lyhyt. Siitä myös leikataan muihin taisteluihin liian usein. Onneksi jostain YouTubesta sen voi kai löytää pelkkänä valomiekkataisteluna, mistä on pätkitty muut pois - ainakin aiemmin löysi. Droidit ovat oiva lisäys elokuvasarjaan. Pimeä uhka myös omalla tavallaan laajentaa Tähtien sodan maailmaa onnistuneesti uusilla planeetoilla ja hahmoilla, mutta koko midi-chlorian -hömpötyksen olisi voinut jättää pois. Midi-chlorianit siis jollain tapaa kertovat Voiman määrästä jossain henkilössä... tai jotain. Asia ei tunnu ketään kiinnostavan niin paljoa, että kukaan osaisi sanoa. Elokuva myös yhdistää Steven Spielbergin E.T. - The Extra Terrestrialin (1982) mukaan Tähtien sota -universumiin. Muutama E.T:n lajin edustaja on nähtävissä senaatin istunnossa. Toinen bongattava asia on aina elokuvaa täydellistävä Wilhelm-huuto, joka on kuultavissa lopussa Naboon taistelussa.

George Lucas oli tullut hieman suuruudenhulluksi tehdessään Pimeää uhkaa. Hirveästi rahaa tienanneet edelliset Star Warsit osoittivat sen, että uusi elokuvakin tienaisi tolkuttoman summan. Lucas taisi onneksi huomata suuruudenhulluutensa, sillä yhdessä videossa nähdään, kun hän katsoo leikkausversiota Episodi I:stä ja miettii ääneen, että hän on mennyt liian pitkälle. Loppujen lopuksi Pimeä uhka tienasi joka tapauksessa niin paljon rahaa, että siitä tuli menestynein Tähtien sota -elokuva... siihen asti, että Star Wars: The Force Awakens (2015) ilmestyi. Lucas on myös käsikirjoittanut elokuvan ja sen huomaa etenkin dialogista, joka on paikoitellen todella kökköä.

Elokuva on kuvattu hyvin ja tässä taitaa olla prequel-trilogiasta eniten oikeita lavasteita, joten ruudulla on varmaan enemmän aitoa kuin Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ja Episodi III - Sithin kostossa (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005). Hölmöt siirtymäleikkaukset alkuperäisestä trilogiasta on tietenkin otettu mukaan. Värimaailma elokuvassa on tyylikäs. Ärsyttävintä kuvan suhteen on jeditemppelissä tuleva takavalo, joka sumentaa hahmojen päiden rajat. Elokuvan tehosteet ovat jo pahasti alkaneet heikentyä, eivätkä ole enää nykypäivän kriteereillä kovin hulppeita. Taisteludroidit ovat visuaalisesti hienoja, mutta avaruusoliot näyttävät huonoilta. Merenalainen kohtaus on toimiva, vaikka jättikalat näyttävät suurimmaksi osaksi heikosti tehdyiltä. Yksi oudoimmista tehosteista on Qui-Gonin ja Obi-Wanin supernopeusjuoksu, kun droidekat yrittävät tappaa heidät alussa. Alkuperäisen trilogian tapaan myös tähän Tähtien sotaan on musiikin säveltänyt John Williams. Elokuvan musiikki on läpikotaisin hyvää ja toimivaa. Parasta antia soundtrackilla on "The Droid Invasion" -osio ja tietysti fanisuosikki "Duel of the Fates", joka soi lopun valomiekkataistelun aikana. Harmi, ettei kyseistä kappaletta oltu laitettu soimaan Blu-rayn valikon pyöriessä...

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Blu-ray valitettavasti korostaa aikansa eläneitä tehosteita paljon. Kuten muihinkin Tähtien sotiin, niin myös Pimeään uhkaan on tehty Blu-raylle muutoksia, joista huomattavin on nukke-Yodan muuttaminen digi-Yodaksi. Vaikka digi-Yoda on tehty joskus 2010-luvun alussa, niin se näyttää silti huonolta. Muutoksissa ei ole vieläkään huomioitu lopputeksteissä väärin kirjoitettua Keira Knightleyn nimeä. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla elokuva on levyllä yksi ja lisämateriaali löytyy levyltä seitsemän, muiden prequel-trilogian elokuvien extrojen kanssa. Lisämateriaalina on haastatteluita, poistettuja kohtauksia ja vähän muuta kivaa, jotka on jaettu kolmeen osaan. Nämä osat ovat nimeltään "Naboo", "Tatooine" ja "Coruscant".

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka on heikko elokuva. Lopputaistelu, rakettirekikilpailu ja "Duel of the Fates" antavat kuitenkin elokuvalle lisäpisteen. Ja joka tapauksessa huomaan, että pystyn helposti katsomaan sen vuodesta toiseen uudestaan, joten ei se voi läpimätäkään olla. Pimeä uhka on harmitonta huttua, mutta jos sitä vertaa aiemmin tehtyihin Tähtien sota -elokuviin, niin onhan se köyhempi kaikin puolin. Lapsenahan tämä toimi loistavasti, kun tehosteet näyttivät paremmilta kuin alkuperäistrilogiassa. Muistelisin silti, että ensimmäisillä näkemiskerroilla jo mietin, että siinä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Jos on Tähtien sota -fani, niin täytyyhän tämä katsoa ja omistaa. Se on ihan kiva pätkä, mutta ei siitä sen enempää oikein irtoa. Tulipa huomattua sellainen hassu juttu, että Jabba the Hutt on merkitty lopputeksteissä näyttelemään itseään. Seuraavaksi siis Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys. Siihen asti olkoon Voima kanssanne.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwarswikia.com
Star Wars: Episode I - The Phantom Menace, 1999, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI VI - JEDIN PALUU

STAR WARS: EPISODE VI - RETURN OF THE JEDI

Ohjaus: Richard Marquand
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Billy Dee Williams, Alec Guinness, Frank Oz, Ian McDiarmid, Warwick Davis ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 7

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Kahden jättimäisen hitin jälkeen paineet Tähtien sota -saagan päätösosalle kasvoivat. Ihmiset olivat häkeltyneitä edellisen elokuvan lopetuksesta. Onko Darth Vader muka oikeasti Luken isä? Koska Tähtien sota oli muodostunut niin isoksi jutuksi, trilogian päätösosa täytyi kuvata valenimi "Blue Harvestin" alla. Alunperin elokuvan nimeksi piti tulla "Jedin kosto", mutta se muutettiin Jedin paluuksi juuri viime hetkellä, sillä sarjan luojan George Lucasin mukaan kosto ei kuulu jedeille. Joskus vuosia sitten, kun olin paljon nuorempi, niin Jedin paluu oli suosikkini Tähtien sota -elokuvien joukosta. Nykypäivänä mielipiteeni on kuitenkin eri...

Luke Skywalker ystävineen on palannut aavikkoplaneetalle Tatooinelle, pelastaakseen Han Solon julman Jabba the Huttin kynsistä. Samalla Luke haluaa löytää vastauksen kysymykseensä: onko Darth Vader oikeasti hänen isänsä? Imperiumi valmistelee uutta Kuolemantähteä, joilla heidän on aikomus tuhota kapinalliset lopullisesti.

Mark Hamillin Luke Skywalker on noussut vihdoin täydelliseksi sankariksi. Hän tietää, että hänen täytyy kohdata Vader ja Keisari, eikä enää samalla lailla kamppaile kohtaloaan vastaan. Hamill on vanhentunut hirveästi edellisen osan ja tämän välissä, mikä on hieman hämmentävää, sillä vuosia ei ollut montaa elokuvien teon välissä. Huumeet saattoivat myös vaikuttaa asiaan, eli pysykäähän poissa päihteistä! Perinteisen sinisen valomiekan sijaan Lukella nähdään tässä vihreä valomiekka.
     Harrison Fordin Han Solo-hahmon oli tarkoitus kuolla näyttelijän toiveesta, mutta hänet pidettiin kuitenkin hengissä ja hänkin nousee suuremmaksi sankariksi, eikä ole enää rahan perässä.
     Prinsessa Leiaa näyttelee edelleen Carrie Fisher, joka pääsee vielä enemmän mukaan toimintakohtauksiin. Leia tekee Endorin metsäkuussa uuden tuttavuuden; ewokin nimeltä Wicket, jota esittää Warwick Davis, joka on nykyään tunnettu erityisesti Harry Potter -sarjasta (2001-2011). Fisher vetää uskottavasti sankarittaren roolin, eikä ole enää edes sarjan (melkein) ainoa naishahmo.

Sankareiden mukana ovat yhä droidit R2-D2 (Kenny Baker) ja C-3PO (Anthony Daniels), sekä wookiee Chewbacca (Peter Mayhew). C-3PO ei ole enää yhtä ärsyttävä hahmo kuin kahdessa edellisessä osassa.
     Billy Dee Williamsin Lando Calrissian -hahmo jatkaa edellisestä osasta ja pääseekin taistoon elokuvan loppupuolella. Billy Dee Williams vetää hyvin roolinsa, eikä ärsytä samalla lailla kuin edellisessä elokuvassa.
     Frank Ozin esittämä Yoda on valitettavasti todella pienessä roolissa tässä elokuvassa. Vihreä nukkeolio on yhä uskottavan oloinen ja toivoisi, että hän pääsisi enemmän esille.
     Esille toivoisi pääsevän myös palkkionmetsästäjä Boba Fettin, joka on erittäin alikäytetty hahmo elokuvassa. Niin alikäytetty, että ärsyttää. Boba Fettiä esittää Jeremy Bulloch.
     David Prowsen esittämä ja James Earl Jonesin ääninäyttelemä Darth Vader on yhä yksi elokuvahistorian parhaimmista pahishahmoista. Darth Vaderin roolissa ovat myös Sebastian Shaw, kun Vaderilla ei ole naamiota ja Bob Anderson esitti hahmoa toimintakohtauksissa. Kun on selvillä, että kyseessä on Luken isä, niin Vader muuttuu inhimmillisemmäksi hahmoksi, mikä tekee hänestä lähestyttävämmän, sillä hän ei olekaan paha vain, koska pahuus nyt sattuu olemaan cool.
     Ian McDiarmid Keisari taas on niitä, jotka ovat pahiksia sen takia, että se on coolia, mikä tekee hahmosta vähemmän mielenkiintoisen ja jopa hieman tylsän. Parasta hahmossa on ääni ja hänen kykynsä ampua sähköä käsistään. Keisarin motivaatio pahikseksi on hieman epäselvä.

Jabba the Hutt kävi pikavisiitillä Tähtien sota: Episodi IV - Uudessa toivossa (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977), mutta on tässä elokuvassa enemmän esillä. Isokokoinen gangsteriolento on erittäin hyvin tehty. Vaikka Jabbankin motivaatio pahiksena on epäselvä, niin tässä tapauksessa ratkaisu on jokseenkin toimiva, sillä Jabba on pääasiassa rikollinen, eikä mikään maailmankaikkeuden hallitsija.
     Mukana on tietenkin myös amiraali Ackbar, jonka äänenä toimii Tim Rose. "It's a trap!" -lause on noussut lähes yhtä tunnetuksi kuin "I am your father."

Jedin paluu tuntuu jatkavan tarinaa lähes suoraan siitä, mihin Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) päättyi. Elokuva on selkeä trilogian päätösosa, sillä elokuvan juoni on pääosin vain nostattaa tunnelmaa lopputaisteluun asti. Alkutekstien mukaan Imperiumilla olisi uusi ja mahtavampi ase kuin Kuolemantähti, mikä on hieman outoa, sillä tässä oleva Kuolemantähti tuntuu olevan paljon pienempi ja se tuhoaa vain yhden aluksen kokonaisen planeetan sijaan. Ei tunnu siis kovinkaan "mahtavammalta". Vaikka elokuva alkaa Han Solon pelastamisella, niin se ei todellakaan ole koko elokuvan juoni, vaan pikemminkin ensimmäisen neljänneksen osuus, mistä päästään kunnolla jatkamaan tarinaa.

Jedin paluu on paljon lapsellisempi elokuva kuin kaksi edellistä. Sen aiheuttavat lähinnä ewokit, pienet nallekarhut Endor-metsäkuulla, joiden kanssa trilogian sankarit ystävystyvät. Monet tuomitsevat Tähtien sota: Episodi I - Pimeän uhkan (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) Jar Jar Binks -hahmon ärsyttävimmäksi hahmoksi Tähtien sodissa, mutta omasta mielestäni kimeä-ääniset pikku halinallet ovat varmaan ihan yhtä rasittavia. Monet katsovatkin ewokkeja sormien läpi, koska ne kuitenkin kuuluvat alkuperäistrilogiaan, eikä niitä siksi voi haukkua. Edellinen elokuva oli varmaan liian synkkä joidenkin mielestä, minkä takia tästä on tehty hieman pirteämpi pätkä.

Elokuva tietysti laajentaa Tähtien sodan maailmaa. Endor-kuun lisäksi ollaan jälleen aavikkoplaneetta Tatooinella, missä näytetään vihdoin hieman enemmän Jabba the Huttia. Jabban palatsissa meininki on kuin kunnon mafialuolassa. Jabban possuja muistuttavat gamorrean-vartijat ovat vähän jopa koominen lisäys sarjaan. Tatooinella esitellään myös kaksi uutta hirviötä; rancor ja Sarlacc. Rancor on jättikokoinen petolaji, jonka yhtä edustajista vastaan Luke joutuu taistelemaan Jabban palatsissa. Rancor näyttää paikoitellen köykäiseltä nukelta, mutta suurimmaksi osaksi se näyttää silti ihan hyvältä. Sarlacc-hirviö asustaa Karkoonin kuopassa, jonne Luke ystävineen aiotaan uhrata. Sarlaccia ei kuitenkaan näytetä kummemmin. Legendaarinen Wilhelm-huuto on bongattavissa tässä kohtauksessa, kun yksi Jabban sotilaista putoaa Sarlaccin kitaan. Ewokkeja ehdinkin jo haukkua, vaikka pakko sanoa, ettei ensimmäinen ruudulla näkyvä ewok - eli Warwick Davisin näyttelemä Wicket - ole vielä kovin ärsyttävä. Lopputaistelussa ewokit ovat jo aika myötähäpeällisiä ja on vaikea oikeasti kuvitella, että Imperiumin stormtrooperit todellisuudessa häviäisivät nallukoille, jotka vain heittelevät kiviä. Tällä on luultavasti haettu symboliikkaa luonnon ja koneiden taistelun välille, mutta omasta mielestäni tämä vain vesittää muuten mahtavaa elokuvaa.

Ja taas on vaihdettu ohjaajaa. Lucas oli alunperin kaavailemassa ohjaajaksi Steven Spielbergiä, mutta Directors Guild of American kanssa olevien ongelmien takia se ei onnistunut ja ohjaajaksi tuli lopulta Richard Marquand. Elokuva olisi varmaan edellisten osien veroinen mestariteos, jos sen olisi ohjannut Spielberg. Lucas ei käsittääkseni tullut toimeen Marquandinkaan kanssa. Ehkä Lucasin olisi itse pitänyt ohjata trilogian päätös.

Elokuva on kuvattu hyvin, mutta kuva on välillä hieman epätarkka. Kenties paras kuva on Lukesta osittain pimeydessä, viitaten hänen sisäiseen taisteluunsa pimeän puolen kanssa. Hölmöjä siirtymäleikkauksia on tietty käytetty, kuten Tähtien sodassa kuuluukin. Äänimaailma on edelleen todella hyvin mietitty. Endorin bunkkerissa askeleiden äänet kuulostavat kuitenkin niin saman ajan elokuvista repäistyiltä kuin vain voi, mutta muuten äänet kuulostavat hyviltä. Äänet kuulostavat vielä paremmilta yhdistettynä John Williamsin huikeaan musiikkiin. Vaikka ewokeista en välitäkään, niin paras uutuus musiikillisesti on Endorissa soivat sävellykset. Keisarin tunnusmusiikkimölinäkin on toimivaa.

Jedin paluun tehosteet ovat alkaneet jo nähdä aikaa. Etenkin green screen -efektit Tatooinella ja Endorilla ovat kököt. Lopputaistelu avaruudessa on kuitenkin visuualisesti yhä uskomattoman hienon näköinen. Maskeeraus on myös upeaa, varsinkin Keisarilla. Lavasteet ja pienoismallit ovat yhtä taiturimaisesti tehtyjä kuin edellisissä osissa. Hologrammit ovat köykäisesti tehtyjä ja ottaen huomioon kaikki lisäykset, mitä trilogiaan on tehty, luulisi, että niitä olisi voitu parannella.

Tähtien sota -saagaan on tehty vuosien varrella paljon lisäyksiä, etenkin alkuperäiseen trilogiaan. Blu-ray -julkaisun lisäyksiä ovat muunmuassa: Pimeän uhkan Sebulbaa muistuttava dug-olento käppäilee Jabban palatsissa pikaisesti. Ewokkien silmiin on tehty tietokoneella silmäluomet, jotta ewokit näyttäisivät välillä räpyttelevän silmiään. SPOILER: Kun Keisari kiduttaa Lukea sähköllä, niin Darth Vader sanoo "Ei." ja huutaa samaa, nostaessaan Keisarin ilmaan. Hirvein lisäys kuitenkin on jo vanhempaan versioon tehty, missä kaksi digialienia laulaa Jabban palatsissa. Ehkä hirveintä ikinä Tähtien sodassa. Jos ette tienneet, niin heidän laulamansa kappale on nimeltään "Jedi Rocks".

Jedin paluu on "epäloogisin" elokuva alkuperäisestä trilogiasta. Tässä muutamia outouksia - SPOILER-varoituksella:
- Miksei Darth Vader aistinut aiemmin, että hänellä on tytär - tai miksei hän aistinut Leian seurassa tämän olevan hänen tyttärensä?
- Leia sanoo tietäneensä aina, että Luke on hänen veljensä, joten miksi hän pussaili Luken kanssa edellisessä osassa? Muutenkin Leian ja Luken sisaruus on hieman hölmö lisäys sarjaan.
-  Yodan sanojen mukaan Luke ei ollut edellisessä elokuvassa vielä valmis kohtaamaan Vaderia, mutta tässä elokuvassa hän muka olisi. Miten, sillä eihän Luke ole saanut jedikoulutusta Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun välissä. Yodan luona hän ei ainakaan käynyt, sillä Luke lupasi edellisessä osassa, että hän palaa Yodan luokse ja tässä elokuvassa hän sanoo, että hänen täytyy pitää lupauksensa, joten repliikkien perusteella hän kävi Yodan luona vain kahdesti - Episodi V:ssä ja Episodi VI:ssa.
- Miksi Yoda on yhtäkkiä kuolemassa, kun hän vielä edellisessä osassa tuntui niin reippaalta ja vetreältä?
- Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin miten oikeasti Imperiumin joukot häviäisivät joillekin nallekarhuille?

Blu-rayn kuvanlaatu on ihan hyvä, mutta heikoin trilogiasta. Varsinkin Endorin kohtauksissa tuntuu usein, kuin katsoisi DVD:tä. Edellisten osien tapaan 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla Jedin paluun lisämateriaali sijaitsee levyllä kahdeksan. Itse elokuva on levyllä kuusi. Lisämateriaalina on poistettuja kohtauksia, gallerioita, haastatteluita ja hieman muutakin, jotka on jaettu kolmeen osaan. Osien nimet ovat "Tatooine", "Endor" ja "Death Star II Space Battle". Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

 
Tähtien sodan alkuperäistrilogia on mahtava kokonaisuus, vaikkakin heikkenee loppua kohti. Varsinkin Jedin paluun ewokit saavat sarjan tunnelman katoamaan hieman ja se tuntuu enemmän Disney-leffalta (mitä se nykyään tavallaan onkin). Uusi toivo on erinomaisen mestarillinen aloitus sarjalle, joka muutti maailmaa. Imperiumin vastaisku on vähintään yhtä upea, ellei jopa parempi. Harmi vain, että trilogian huipennus on myös sen heikoin osa. Trilogiassa hahmot käyvät läpi suuren kaaren ja muuttuvat paljon lähtökohdistaan.

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu on erittäin hyvä elokuva, mutta jää selkeästi edellisten osien jalkoihin - lähinnä koska Uusi toivo ja Imperiumin vastaisku ovat mestariteoksia. Se on mahtava päätös trilogialle, vaikkakin ewokit yrittävät kovasti pilata leffan. Lopputaistelu avaruudessa on jännittävä ja hienosti toteutettu. Luken ja Darth Vaderin valomiekkataistelu on ihan upea, mutta liian lyhyt. Lapsellisuus ei täysin sovi elokuvaan, mutta ehkä sen takia se toimi minulle paremmin skidinä. Tietyin muutoksin kyseessä voisi olla yhtä mestarillinen teos kuin kaksi aiempaa osaa. Omana seikkailuelokuvana Jedin paluu on todella mainio. Ensi viikolla palaan Star Warsien pariin esiosa-trilogian, eli Episodi I - Pimeän uhkan, Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksen (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin koston (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) kanssa. Siihen asti olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.wikia.com
Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi, 1983, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI V - IMPERIUMIN VASTAISKU

STAR WARS: EPISODE V - THE EMPIRE STRIKES BACK

Ohjaus: Irvin Kershner
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Frank Oz, Billy Dee Williams, Alec Guinness, Ian McDiarmid ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli hitti - siis aivan järjetön hitti - joten tietenkin George Lucasille tuli mahdollisuus jatkaa saagaansa. Lucas oli saanut hermoromahduksen edellistä osaa tehdessä, joten hän ei palannut ohjaamaan jatkoa, vaan tilalle tuli Irvin Kershner. Lucas oli silti tietenkin taustalla katsomassa, että elokuvasta tulee sellainen, kuin hän haluaa. Vuonna 1980 ilmestynyt Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku räjäytti jälleen kaikkien tajunnat. Etenkin elokuvan suuri käänne ja "cliffhanger"-loppu tuntui olevan maailmaa muuttava. Tähtien sota on yksi niistä sarjoista, joita olen nähnyt niin pienenä, etten edes muista ensimmäistä näkemiskertaa. 22.4. kauppoihin tulevaa Star Wars: The Force Awakensia (2015) varten pitää tietenkin valmistautua ja käydä läpi koko aiempi saaga. Se pitää tietysti tehdä siinä järjestyksessä, missä elokuvat ovat alunperin ilmestyneet.

Kuolemantähden tuhouduttua kapinalliset ovat lähteneet pakosalle kylmälle Hoth-planeetalle. Samaan aikaan mahtava Imperiumi, johtajanaan Darth Vader, jahtaa kapinallisia ympäri galaksia. Luke Skywalker jatkaa koulutustaan, kun Obi-Wanin henki lähettää hänet vanhan jedimestarinsa Yodan luokse.

Mark Hamillin esittämä Luke Skywalker alkaa muuttua kunnolla elokuvan sankariksi ja on kiehtovaa seurata hänen matkaansa Voiman polulla. Hamill vetää jälleen erittäin hyvän suorituksen, eikä hahmo ole enää lainkaan ärsyttävä kuten edellisen filmin alussa.
     Harrison Fordin Han Solo pysyy ylimielisenä ääliönä, joka kuitenkin näyttää elokuvan kuluessa aitoja tunteita, jotka tuovat hahmoon lisää sisältöä.

Carrie Fisherin näyttelemä prinsessa Leia pääsee paremmin esille tässä osassa. Hahmo pääsee myös toimintaan ja käyttämään aseita, joten hän ei ole enää perinteikkäämpi "neito pulassa" -hahmo. Hassua kyllä, että hän on ainoa naishahmo koko elokuvassa (jos ei siis laske mukaan taustalla Cloud Cityssä esiintyviä nimettömiä ja repliikittömiä naisavustajia). Hanin ja Leian yhteiset kohtaukset ovat hyviä ja omalla tavallaan jopa koomisia. Heidän kemiansa on uskottavaa. Tällä kertaa kaikki hahmot osaavat lausua Leian nimen oikein.
     Tietenkin mukana ovat droidit C-3PO ja R2-D2. Hahmot joutuvat erilleen elokuvassa, mikä on hyvä ratkaisu, sillä edellisessä osassa hahmot olivat kuin paita ja peppu. R2-D2 päätyy Luken mukana Dagobahille, kun taas C-3PO matkaa Hanin, Leian ja Chewbaccan kanssa. C-3PO:n ainoa tehtävä elokuvassa tuntuu olevan kertoa muille, mitkä ovat onnistumisen mahdollisuudet ja kritisoida kaikkien toimintaa, mikä tekee hahmosta hyvin nopeasti ärsyttävän. Edellisen osan tapaan C-3PO:ta esittää Anthony Daniels ja R2-D2:n sisällä toimii Kenny Baker.
     Jälleen kerran Han Solon mukana on wookiee Chewbacca. Peter Mayhew jatkaa karvaturrihahmon roolissa. Chewbaccakin pääsee hieman enemmän esille, mutta hahmo tuntuu silti oikeastaan vain roikkuvan mukana.
     Ensimmäisenä ja parhaimpana lisäyksenä hahmogalleriaan on jedimestari Yoda. Yoda on vihreä, pienikokoinen, suippokorvainen ja oudoin lauserakentein puhuva olento, joka on asunut suoplaneetalla vuosikausia. Tässä elokuvassa ei paljasteta, miksi hahmo asuu Dagobahilla. Yoda on nukke, jonka äänenä ja liikuttajana toimii Frank Oz. Yoda on erittäin hyvin luotu hahmo ja suurimmaksi osaksi ruutuajastaan Yoda tuntuu edelleen todelliselta. Kyseessä on luultavimmin parhaiten tehtyä nukkeanimaatiota live action -elokuvassa, mitä olen nähnyt.
     Toisena merkittävänä uutena hahmona on Billy Dee Williamsin näyttelemä Lando Calrissian. Lando on myös hyvä lisäys sarjaan, vaikka aluksi hahmo hieman ärsyttääkin, kun ei ole oikein varma, että kenen puolella hän on.

Kolmas uutuus on palkkionmetsästäjä Boba Fett. Bobaa esittää Jeremy Bulloch, mutta hänen ääneksi on uudemmissa versioissa vaihdettu Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) Jango Fettina tuttu Temuera Morrison. Harmi, ettei hahmo pääse paljoa toimimaan, sillä hän on todella mielenkiintoinen uusi pahis.
     Darth Vader jatkaa olemistaan elokuvahistorian yhtenä parhaimmista pahishahmoista. Hahmo on tuotu isompaan rooliin, mikä varmasti miellyttää kaikkia. Jos Imperiumissa haluaa saada ylennyksen, niin kannattaa vain toivoa, että oma pomo möhlii, sillä Vader pitää huolta, että pomon paikka vapautuu hetkessä. Vaderin hengitys on edelleen hahmon täydellistävä tekijä. Hänen olemuksensa ja liikkeensä tuntuvat tarkemmin mietityiltä kuin edellisessä osassa, mikä on hyvä. Darth Vaderia näyttelee yhä David Prowse ja äänenä jatkaa James Earl Jones, jonka jo Uuden toivon arvostelussani kehuin melkein maasta taivaisiin - tai toisiin galakseihin... Elokuvan lopetus tuo hahmoon sisältöä lisää, mikä muuttaa katsojan käsitystä hahmosta. Vaderin oma "pomo", eli Keisari näytetään myös elokuvassa pikaisesti. Keisaria esittää Ian McDiarmid (siis uudemmissa versioissa elokuvasta).
     Alec Guinnessin Obi-Wan Kenobi on mukana, vaikka hahmo kuolikin edellisessä osassa. Obi-Wanin haamu tai jokin Voima-kummitus ohjeistaa Luken Yodan luo ja antaa yleisestikin käytännöllisiä neuvojaan.

Imperiumin vastaisku on erittäin esimerkillinen trilogian toinen osa. Edellinen elokuva loppui hyvisten voittoon, joten tämä elokuva taas menee sillä lailla, että hyvikset ovat kaiken aikaa alakynnessä. Vaikka edellisessä osassa Imperiumilla oli käytössään Kuolemantähti, niin tuntuu, että Imperiumi on tässä elokuvassa uhkaavampi ja he vaikuttavatkin ylivoimaisilta läpi elokuvan. Trilogian toinen osa jää tietenkin pahasti kesken, jotta katsojat janoaisivat lisää ja jotta kolmas osa saavuttaisi samat, ellei jopa korkeammatkin katsojaluvut.

Fanien kesken on yleinen kysymys, joka minultakin on muutamaan otteeseen kysytty: "Kumpi on parempi; Uusi toivo vai Imperiumin vastaisku?" Itse en oikein tiedä, kummasta pidän enemmän. Molemmat ovat mestariteoksia ja viiden tähden klassikoita. Suunnilleen joka katselukerralla mielipiteeni vaihtuu siitä, kumpaa suosin, joten itse sanoisin, että molemmat ovat yhtä hyviä.

Imperiumin vastaisku laajentaa Tähtien sodan maailmaa. Jäinen Hoth on hyvä kontrasti kuumalle aavikkoplaneetta Tatooinelle, joka aloitti edellisen osan. Hyinen planeetta, sen otukset ja siellä käytävä taistelu ovat erittäin hyvä tapa aloittaa jatko-osa. Dagobah-planeetta, jolla Yoda asustaa, on myös toimiva uutuus, ollessaan kokonaan suon peitossa. Sumuinen, ötököitä ja matelioita pursuava suoplaneetta on saatu hyvin todellisen oloiseksi ja se on ehdottomasti paikka, missä ei tekisi mieli käydä koskaan visiitillä. Myös planeetta Bespin on hyvä lisäys, sillä siellä ei näytetä maankamaraa ollenkaan, vaan tapahtumat sijoittuvat pilvissä leijuvaan Cloud Cityyn. Lavasteet ovat erittäin onnistuneet, vaikkakin Cloud Cityn taustat näyttävät välillä liikaa maalauksilta.

Tässä elokuvassa on toimivia taisteluita. Heti alussa käydään taistoa Hothilla, mihin on yhdistetty onnistuneesti maan päällä ja ilmassa käytävää taistelua. Takaa-ajo asteroidikentän läpi on erittäin hieno toimintaosuus ja se näyttää nykypäivän kriteereillä yhä hyvältä. Parasta antia taisteluiden osalta on kuitenkin lopun valomiekkaskabailu. Edellisen elokuvan "Obi-Wan vastaan Darth Vader" tuntui enemmän vain nololta, hahmojen heiluttaessa miekkojaan kömpelösti. Tässä valomiekkataisteluun on saatu vauhtia ja enemmän liikettä. Taistelu myös etenee paikasta toiseen, eikä vain tapahdu yhdellä käytävällä.

Kuten jo alussa sanoin, niin Lucasin hermoromahduksen jälkeen Irvin Kershner tuli ohjaamaan jatko-osan. Kershnerin muita tunnettuja elokuvaohjauksia ovat esimerkiksi epävirallinen James Bond -elokuva Älä kieltäydy kahdesti (Never Say Never Again - 1983) ja RoboCop 2 (1990). Kershner ja Lucas eivät olleet käsittääkseni aivan yhteisymmärryksessä elokuvasta, sillä Lucas halusi vain luoda spektaakkelin, kun taas Kershner halusi keskittyä tarinaan. Lopputulos oli kuitenkin onnistunut ja Imperiumin vastaiskusta tuli toimiva tarinaan perustuva elokuva, joka kuitenkin tuntuu spektaakkelilta. Suuria kohtauksia riittää, sekä eeppisyyttä, mutta suurimmassa roolissa ovat silti hahmot ja niiden koettelemukset elokuvan kulkiessa eteenpäin.

Imperiumin vastaisku on hyvin kuvattu elokuva. Suurimmaksi osaksi kuva pysyy tarkkana ja tämäkin saagan osa sisältää hölmöjä siirtymäleikkauksia. Kuten tavallista, myös tähän Star Warsiin on tehty jälkikäteen lisäyksiä. Blu-ray -versioon (jonka itse katsoin arvostelua varten) tehdyt muutokset ovat hyvin pieniä ja enemmänkin hienosäätöjä. Esimerkiksi kun Luke ja R2-D2 ovat matkalla Dagobahiin, niin R2-D2:n siniset paneelit olivat aiemmin mustia kohtauksessa, mutta nyt ne on korjattu sinisiksi. Äänimaailma on todella kiehtova elokuvassa ja hyvin samanlainen kuin Uudessa toivossa.

Kuten tavallista, niin Tähtien sodan musiikista vastaa John Williams. Williams on jälleen pistänyt parastaan säveltäessään Imperiumin vastaiskun musiikkia. Toimintakohtausten rallatukset tuovat kunnon tuntuman kohtauksiin. Mukana on myös hieman "hempeämpää", eli niin sanottua rakkausteemamusiikkia. Parasta antia on kuitenkin mahtipontinen/eeppinen/täydellinen "The Imperial March", eli se mistä monet puhuvat Darth Vaderin teemamusiikkina.

Elokuvan tehosteet ovat suurimmaksi osaksi kestäneet aikaa. Jotkut green screen -kohdat, etenkin Hothin taistelussa, näkyvät selvästi, muttei liian häritsevästi. Heikointa tehosteiltaan on tauntaun-ratsun nukketoteutus. Tauntaun näyttää laajakuvissa todella epäaidolta ja siitä näkee selvästi, että kyseessä on nukke. Lähikuvissa toteutus ei ole niin häiritsevää. Aiemmin mainittu asteroidikentän läpi kulkeva takaa-ajo näyttää yhä todella hyvältä. Hologrammit näyttävät hieman kömpelöiltä.

Kuten jo aiemmin sanoin, lopun cliffhanger tuntui muuttavan maailmaa. Tämä kappale tulee sisältämään SPOILEREITA koko elokuvasta, joten jos et ole nähnyt Imperiumin vastaiskua, niin hyppää suoraan Blu-ray -osioon. Han Solo pistetään jäihin (vaikka Harrison Ford itse toivoi hahmon kuolevan) ja Luke menettää kätensä. Isoin juttu lopussa on kuitenkin Darth Vaderin suuri paljastus Lukelle: "Olen isäsi." Onneksi elokuva ilmestyi 80-luvulla, sillä nykypäivänä asia olisi samantien paljastettu internetissä. Lause on muuttunut legendaariseksi ja yhdeksi tunnetuimmista repliikeistä elokuvahistoriassa. Tämä paljastus pidettiin myös työryhmältä salassa, mikä on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ratkaisu, joka tietenkin tarjosi työryhmänkin jäsenille tilaisuuden kokea odottamattoman lopetuksen. Paljastus on täydellinen tapa päättää elokuva, sillä se lisää katsojan kysymyksiä ja halua nähdä jatkoa. Nykypäivänä tällaiset suuret paljastukset ovatkin niin muotia, etteivät ne tunnu enää niin isoilta asioilta.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen, etenkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on elokuva vuodelta 1980. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla Imperiumin vastaisku on levyllä viisi ja elokuvan lisämateriaalit ovat levyllä kahdeksan. Samalla levyllä ovat myös Episodi IV - Uuden toivon ja Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) extrat. Lisämateriaalina on neljään osioon jaettuja poistettuja kohtauksia, haastatteluita, gallerioita ja yleiskatsauksia. Nämä neljä osiota ovat nimeltään "Hoth", "Dagobah", "Pursued by the Imperial Fleet" ja "Cloud City". Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku on aivan mestarillinen elokuva. Se on yhtä hyvä, ellei jopa parempi kuin edeltäjänsä ja nousee yhdeksi parhaista jatko-osista ikinä. Se syventää Tähtien sodan maailmaa ja hahmoja, ja tuo mukaan uutta. Se on synkempi, mutta mukana on myös huumoria. Etenkin Yoda on aluksi todella huvittava veitikka. Elokuva oli valittu yleisöäänestyksellä Empire Magazinessa joskus kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Se kertoo jo paljon elokuvan vaikutuksesta maailmaan. Vaikka tiedän, miten elokuva päättyy, sen lopetus saa minut silti haluamaan nähdä, miten trilogia päättyy (vaikka tiedän toki senkin). Suosittelen Imperiumin vastaiskua todella paljon kaikille. Jonkin sortin Tähtien sota -nörttinä katsoin elokuvan Darth Vader -pipo päässäni. Palataan huomenna asiaan trilogian päätösosan, Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun kanssa. Olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2016 - Muokattu 1.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.wikia.com
Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back, 1980, Lucasfilm Ltd