Arvostelu: Star Wars: The Rise of Skywalker (2019)

STAR WARS: THE RISE OF SKYWALKER

Ohjaus: J. J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, John Boyega, Oscar Isaac, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Joonas Suotamo, Naomie Ackie, Domhnall Gleeson, Richard E. Grant, Lupita Nyong'o, Keri Russell, Kelly Marie Tran, Billy Dee Williams, Dominic Monaghan ja Ian McDiarmid
Genre: seikkailu, scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

George Lucasin avaruusseikkailu Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli jättimenestys, jolloin Lucas pääsi jatkamaan kauan suunnittelemaansa sarjaa. Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) järisytti maailmaa suurella paljastuksellaan, kun taas Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) vei trilogian eeppiseen päätökseensä. Elokuvien menestyksen myötä sarjaa jatkettiin kirjojen, pelien, sarjakuvien ja ties minkä voimalla. Lucas itse päätti palata sarjassa ajassa taaksepäin ja teki esiosatrilogian. Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) oli ilmestymisvuotensa odotetuin elokuva, mutta se sai todella tylyn vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ei pärjännyt sen paremmin, mutta Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) otettiin jo huomattavasti paremmin vastaan. Sen myötä Lucas ilmoitti, että saaga oli siinä, kunnes Disney-yhtiö osti sarjan häneltä vuonna 2012 ja alkoi suunnittelemaan uusia leffoja. Vuonna 2015 ilmestynyt Star Wars: The Force Awakens aloitti uuden trilogian ja se oli suurenmoinen hitti, tienaten yli 2 miljardia dollaria. Sen jatko-osa Star Wars: The Last Jedi (2017) oli myös valtava menestys, mutta se jakoi fanikunnan rajusti kahtia. Jotkut rakastavat sitä, jotkut taas vihaavat. Lisäksi tässä välissä on ilmestynyt myös kaksi lisäosaleffaa, Rogue One: A Star Wars Story (2016) ja ikävästi kesken jäänyt Solo: A Star Wars Story (2018). Nyt uusi trilogia viedään päätökseen Star Wars -saagan yhdeksännen episodin, The Rise of Skywalkerin voimin ja pakko myöntää, että olin peloissani elokuvan näkemisestä. Itse pidin erittäin paljon sekä The Force Awakensista että The Last Jedistä ja näiden parin vuoden aikana äänekäs faniviha on latistanut intoani saagaa kohtaan huomattavasti. Jotkut toksiset fanit saivat suuni loksahtamaan usein auki, mm. kiusatessaan näyttelijöitä ulos sosiaalisesta mediasta, leikatessaan leffoista versioita ilman naisia ja vähemmistöjen edustajia, sekä lähettäessään tappouhkauksia niille, jotka pitävät uusista Star Wars -elokuvista. Intoni alkoi kuitenkin kasvamaan leffan ilmestymisen lähestyessä ja sydämeni hakkasikin innon ja jännityksen sekaisesta tunteesta, kun kävin katsomassa Star Wars: The Rise of Skywalkerin sen lehdistönäytöksessä Finnkino Itiksen upeassa IMAX-salissa.

Rey jatkaa jeditaitojen opettelua, kun muu vastarinta kerää joukkojaan viimeiseen taisteluun Ensimmäistä ritarikuntaa vastaan.

Uuden trilogian tutut hahmot tekevät paluun vielä kolmatta kertaa. Daisy Ridley osoittaa jälleen lahjansa Reynä, jedinä, joka joidenkin mielestä osaa liian paljon liian nopeasti. John Boyegan näyttelemä Finn ei enää pakene sotaa, vaan lähtee taistoon urhoollisesti. Oscar Isaacin esittämä Poe Dameron on oppinut kuuntelemaan ohjeita, eikä painele menemään yhtä impulsiivisesti kuin ennen. Vaikka kolmikko ei ole läheskään yhtä legendaarinen kuin alkuperäisen trilogian Luke Skywalker (Mark Hamill), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Han Solo (Harrison Ford), on trion seikkailuja ollut mukavaa seurata, etenkin nyt kun kolmikko on kunnolla vihdoin kasassa - Poe ja Reyhän tapasivat vasta The Last Jedin lopussa. Ridley, Boyega ja Isaac ovat kaikki oivallisia osissaan.

Myös vanhemmat tutut, kuten droidit C-3PO (Anthony Daniels), R2-D2 - unohtamattakaan aivan mahtavaa BB-8:a - karvaturri Chewbacca (suomalainen Joonas Suotamo, jonka haastattelun voit lukea tästä), sekä kenraali Leia (edesmennyt Carrie Fisher, osittain arkistomateriaalista kaiveltuna ja osittain digitaalisesti tehtynä) palaavat. C-3PO saa eniten hauskoja repliikkejä ja on myös hienoa nähdä, kuinka paljon Suotamo pääsee esille Chewiena. Monet fanit luultavasti huojentuvat siitä, ettei Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose ole läheskään yhtä paljon esillä kuin The Last Jedissä. Lisäksi fanit innostuvat siitä, että Billy Dee Williams palaa vihdoin ja viimein Lando Calrissianiksi ja hänessä on edelleen sitä tiettyä tyylikkyyttä tallella. Uusiakin tuttavuuksia tehdään, kuten avaruushevosella ratsastava Jannah (Noamie Ackie) ja taisteleva Zorri (Keri Russell), mutta he ovat aika tylsiä ja nopeasti unohdettavia.
      Adam Driverin näyttelemä pahis Kylo Ren sanoi The Force Awakensissa vievänsä loppuun sen, minkä Darth Vader aloitti. The Last Jedissä hän kukisti johtajansa Snoken ja on nyt noussut Ensimmäisen ritarikunnan uudeksi yksinvaltiaaksi, tehden siis sen, mitä Darth Vader aina uhkasi, eli syrjäytti pomonsa. Ristiriitaisten tunteiden myllerryksen piinaama Kylo Ren saattaa jopa olla suosikkihahmoni tästä trilogiasta ja on jälleen kiehtovaa seurata, mitä hahmo seuraavaksi päättää tehdä. Driver on yhä intensiivinen osassaan.
     Paluun tekee myös eräs hahmo, joka on paljastettu jo mainoksissa ja trailereissa, mutta jos olet kovasti vältellyt niitä, en paljasta kenestä on kyse. Hän on kuitenkin niin isossa roolissa tässä elokuvassa, että haluan puhua hänestä hieman. Lähinnä siitä, että etukäteen en oikein tiennyt, mitä olisin mieltä hahmon paluusta ja nyt nähtyäni leffan täytyy todeta, etten vieläkään oikein tiedä. Tavallaan hän ajoi asiansa, mutta samalla pidin hahmoa aika tylsänä lisäyksenä.

Hahmon käytön lisäksi en oikein tiedä, mitä mieltä olen itse elokuvasta. Lopputekstien alkaessa olin erittäin hämmentynyt, sillä tunteeni olivat niin ristiriitaiset. Joissakin kohdissa pidin Star Wars: The Rise of Skywalkerista todella paljon, kun taas joissakin kohdissa täytyy myöntää, etten erityisemmin pitänyt leffasta. Nykyään näiden isojen franchise-elokuvien kohdalla mielipiteiden tuntuu aina olevan pakko edustaa jompaakumpaa ääripäätä: joko rakastat tai vihaat. Siksi onkin outoa, jos itse putoaakin siihen väliin, eikä kallistu kumpaankaan suuntaan. Minulla on ongelmani The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa, mutta pääasiassa pidän molemmista. The Rise of Skywalkerin kohdalla minulla taitaa olla positiivisia ja negatiivisia mietteitä yhtä paljon.

Isoin ongelmani elokuvan kanssa on sen rytmitys. Elokuvalla on nimittäin aivan kauhea kiire. Se painelee menemään liiankin kovaa vauhtia, eikä se osaa rauhoittua ja keskittyä johonkin tärkeään juttuun kunnolla. Leffa loikkii planeetasta toiseen, kohtauksesta seuraavaan ja isoja tapahtumia vyörytetään katsojan päälle sellaiseen tahtiin, että massiivisen avaruustaistelun alkaessa voi olla jo pieni ähky. Kiirehdinnän vuoksi koin vaikeuksia saada kunnon otetta tarinasta ja myös tunnepuoli jätti minut etäiseksi. Vitseille kyllä naurahtelee (joita ei muuten ole läheskään yhtä paljon kuin The Last Jedissä), mutta koskettaviksi tarkoitetut hetket eivät onnistu iskemään, kun leffa lähtee jo seuraavaan suuntaan. Kiirehdintä tarinassa vaikuttaa myös siihen, että monia reittejä oikaistaan ja hahmot tekevät välillä asioita ihan vain siksi, että heillä on tunne, että niin pitää tehdä. The Force Awakens on mielestäni näistä uusista parhaiten rytmitetty, kun taas The Last Jedi ei tarvinnut kahden ja puolen tunnin kestoa, ja Rogue One lähinnä laahasi ensimmäiset puolitoista tuntia. The Rise of Skywalker kaipaisi ainakin puoli tuntia lisää, jotta se voisi kulkea maltillisemmin.

Yksittäisenä avaruusseikkailuna kyseessä on kelpo teos, mutta oman trilogiansa, sekä yhdeksän elokuvan mittaisen Skywalker-saagan päätöksenä The Rise of Skywalker tuntuu harmillisen antiklimaattiselta. Sen loppuhuipennus aiheutti itselleni pettymyksen, sillä suuren pohjustuksen jälkeen valtavia avaruusalusten armadoja ei edes käytetä mihinkään. Tiettyjen hahmojen kuviot viedään hyvin päätökseensä, mutta yleisesti elokuvalla on suuria vaikeuksia tarjota niin eeppistä ja mahtipontista lopetusta kuin millaisena se selkeästi kuvittelee itseään. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Avengers: Endgamen (2019) eeppisyys oli niin omaa luokkaansa ja sen mahti on vielä niin suuri, että Star Wars: The Rise of Skywalker tyytyy kiltisti jäämään sen varjoon. Välillä leffa onnistuu nostamaan ihon kananlihalle, mutta se tapahtuu lähinnä säveltäjä John Williamsin upeiden musiikkien ansiosta. Williams on tällä kertaa päässyt aika helpolla, sillä lähinnä hän kierrättää sävelmiä aiemmista episodeista.

The Force Awakensissa minua ei erityisemmin haitannut, kuinka vahvasti sen tarina oli otettu alkuperäisestä Tähtien sodasta. Ohjaaja J. J. Abrams osasi mielestäni tyylikkäästi yhdistää nostalgiaa ja jotain uutta pakettiinsa. Mutta vaikka pidin The Force Awakensista, tiedostan kyllä, että Abrams pelasi hyvin turvallisesti. Rian Johnson taas koetteli rajojaan The Last Jedillä, mikä tosiaan jakoi mielipiteitä. Abramsia on tainnut pelottaa kokevansa fanien vihan ja onkin yrittänyt tehdä leffan, mikä miellyttäisi niitä, jotka pitivät The Last Jedistä sekä niitä jotka eivät. Lopputulos voi olla sellainen, mikä ei miellytä oikein ketään. Mielenkiinnolla odotankin, kuinka leffaan reagoidaan tulevien viikkojen aikana. Abramsin ja Chris Terrion työstämä käsikirjoitus on turvallisen lisäksi kömpelö. Voi olla, että käsikirjoitus on ollut maltillisempi ja vasta leikkauksessa rytmitys on muuttunut näin pikaiseksi. Käsikirjoituksessa ongelmani onkin lähinnä dialogi. Star Warsissa on alusta asti ollut kökköä dialogia, mutta The Rise of Skywalkerissa replikointi on välillä hämmentävän töksähtelevää. Itseäni häiritsi etenkin, kuinka hahmojen on koko ajan pakko kertoa, miltä heistä tuntuu. Abrams ääninäyttelee uutta droidia, D-O:ta, joka kirjaimellisesti sanoo lähinnä tunnetiloja. Abramsilla on myös ongelmana, ettei hän osaa viedä asioita loppuun. Yksi hahmoista sanoo yhdessä kohtaa, että hänellä on tärkeää asiaa jollekulle ja vaikka tähän tavallaan palataan läpi leffan, jää asia lopulta kertomatta.

Visuaalisesti The Rise of Skywalker näyttää tietty aivan mielettömän hyvältä. Elokuva on kuvattu upeasti ja siinä käytetään värejä ja valoja vaikuttavasti hyödyksi. Suomenkin teattereihin on asetettu varoituskylttejä, että filmi voi aiheuttaa valoherkille epilepsiakohtauksen, eikä varoitus ole turha, vaan joissakin kohtauksissa välkkyy kyllä aikamoisesti. Lavasteet ovat näyttävät ja asut sekä maskeeraukset taidokkaasti luotuja. On äärimmäisen hienoa nähdä vanhanaikaisin keinoin toteutettuja avaruuden olentoja. Äänimaailma on erinomaisesti rakennettu ja on mahtavaa päästä jälleen kuulemaan valomiekkojen, laserammusten, TIE-hävittäjien sun muiden Star Wars -juttujen ikonisia ääniefektejä.

Yhteenveto: Star Wars: The Rise of Skywalker on harmillisen vaisu päätösosa sekä omalle trilogialleen että yhdeksän episodin pituiselle saagalle. Elokuvalla tuntuu olevan aivan järjetön kiire, jolloin siihen voi olla hyvin vaikea hypätä mukaan. Tunnepuoli voi tämän vuoksi jättää kylmäksi. Suurta loppuhuipennusta pohjustetaan leffan alusta asti, mutta se vasta tuottaakin pettymyksen, kun suuria armeijoita ei hyödynnetäkään. Elokuva tuntui itsestäni antiklimaattiselta. Reyn ja Kylo Renin tarinoita on kiehtovaa seurata, mutta muut hahmot eivät tee erityistä vaikutusta, vaikka näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti. Erään hahmon paluu aiheuttaa itsessäni edelleen ristiriitaisia tunteita ja niin tekee leffa muutenkin. Rytmityksen lisäksi myös dialogi on usein kömpelöä. Visuaalisesti filmi on tietty todella upea ja näyttävä, minkä lisäksi John Williamsin musiikit toimivat aina. Mammuttimaisen saagan päättäminen on kuitenkin ollut J. J. Abramsille liian iso pala purtavaksi. Hän hoitaa homman mahdollisimman turvallisin keinoin, yrittäen miellyttää sekä niitä jotka pitivät The Last Jedistä että niitä jotka eivät. Minua kiinnostaakin, millaisia reaktioita Star Wars: The Rise of Skywalker tulee aiheuttamaan. Kun kyseessä on iso franchise-teos, mielipiteet vaihtelevat varmasti ääripäästä toiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019, Lucasfilm, Walt Disney Pictures, Bad Robot

Arvostelu: M:i:III - Vaarallinen tehtävä III (Mission: Impossible III - 2006)

M:I:III - VAARALLINEN TEHTÄVÄ III

MISSION: IMPOSSIBLE III

Ohjaus: J. J. Abrams

Pääosissa: Tom Cruise, Philip Seymour Hoffman, Ving Rhames, Michelle Monaghan, Maggie Q, Jonathan Rhys Meyers, Billy Crudup, Laurence Fishburne, Simon Pegg ja Eddie Marsan

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 16

Mission: Impossible -televisiosarjan (1966-1973) pohjalta tehtiin elokuva Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible) vuonna 1996.   Elokuva ei kuitenkaan saanut kovin lämmintä vastaanottoa faneilta ja kriitikoilta, vaikka olikin myös niitä, jotka siitä pitivät. Sarjan toista osaa, M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2:a (Mission: Impossible II - 2000) kritisoitiin vielä enemmän. Molemmat elokuvat olivat kuitenkin isoja hittejä - jälkimmäinen ilmestymisvuotensa suurin kassamagneetti - joten jatkoa tietty seurasi. Kolmannen osan työstäminen lähti liikkeelle, kun Fight Club (1999) -ohjaaja David Fincher palkattiin ohjaajaksi. Hän kuitenkin hylkäsi projektin, sillä hänelle tuli erimielisyyksiä tuotantoyhtiön kanssa, joten hänet korvasi Joe Carnahan. Hän työsti elokuvaa yli vuoden, kunnes jätti elokuvan erimielisyyksien vuoksi. Lopullinen ohjaaja löytyi vihdoin, kun päätähti Tom Cruise pyysi J. J. Abramsia ohjaajaksi. Leffan teko lähti liikkeelle ja Mission: Impossible III, eli suomeksi M:i:III - Vaarallinen tehtävä III sai ensi-iltansa keväällä 2006. Elokuva ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, mutta siitä pidettiin enemmän kuin niistä. Leffa sai myös negatiivista palautetta, mutta yleisesti kolmatta osaa pidettiin siihen asti sarjan parhaana. Itse olin myös sitä mieltä, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran. En ollut kovin innoissani kahdesta ensimmäisestä osasta, joten olin todella yllättynyt siitä, miten mainio kolmas osa oli, mikä on hyvin epätavallista elokuvissa. Olenkin katsonut filmin muutaman kerran uudestaan ja kun huomasin, että sarja on taas kerran saamassa jatkoa elokuvalla Mission: Impossible - Fallout (2018), päätin arvostella aiemmat Mission: Impossiblet ennen uutta osaa. Katsoinkin M:i:III - Vaarallinen tehtävä III:n kolme päivää toisen osan jälkeen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Vaarallinen tehtävä ja M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2!

Kun vaarallinen mustanpörssin kauppias Owen Davian tappaa IMF-agentin, Ethan Huntin täytyy palata kentälle ja etsiä hänet käsiinsä.

M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2:ssa Tom Cruisen näyttelemä agentti Ethan Hunt oli todella erilainen kuin ensimmäisessä elokuvassa, mikä häiritsi katselukokemusta. Tässä edeltäjien kaksi erilaista Ethania on saatu yhdistettyä hienosti yhdeksi hahmoksi, jolloin hän on sekä kekseliäs ja fiksu että asetta käyttävä toimintasankari. Ethan on löytänyt rakkauden, jonka takia hän on siirtynyt pois vaarallisista kenttätehtävistä ja alkanut kouluttaa uusia agentteja. Mutta kun juuri hänen kouluttamansa agentti tapetaan, on aika kostaa. Läpi elokuvan Ethan pääsee näyttämään taitojaan sekä älyllisesti että taistelumielessä. Cruise suoriutuu roolista paremmin kuin kahdessa edellisessä leffassa ja tuo uusia tunteita esille hahmosta, jotka tekevät Ethanista kiinnostavamman kuin ennen. Cruise pääsee myös näyttämään kuntoaan, sillä leffan aikana hän juoksee paljon.
     Ethanin tyttöystävä ei suinkaan ole edellisen osan varashahmo Nyah, vaan Michelle Monaghanin näyttelemä sairaanhoitaja Julia, joka ei tiedä, mitä hänen poikaystävänsä tekee oikeasti työkseen. Tietämättömyys luo oivallisen jännitteen suhteeseen. Vaikka Julian ruutuaika ei ole iso, on hän silti tärkeässä asemassa ja hänet on kirjoitettu hyvin mukaan tarinaan. Monaghan suoriutuu roolistaan hyvin.
     Ethan tarvitsee tottakai mukaansa tiimin ja tälläkin kertaa siihen kuuluu Ving Rhamesin esittämä Luther, jolle on keksitty hauskoja hetkiä. Rhames on yhä sama mainio heppu, jonka tietää turvaavan Ethanin selustan tilanteessa kuin tilanteessa. Uusina hahmoina tiimiin tulevat pilotti Declan (Jonathan Rhys Meyers), josta on saatu paljon mielenkiintoisempi kuin edellisen osan pilottihahmosta ja Zhen (Maggie Q), joka pääsee hieman liian vähän toimintaan. Tulokkaat ovat hyvä lisäys ja jokaisella tiimin jäsenellä tuntuu olevan tarkoitus tehtävissä, jolloin kertaakaan ei mieti, miksi joku hahmoista on pitänyt lisätä mukaan.
     Elokuvan pahis Owen Davian, jota Philip Seymour Hoffman näyttelee, on huomattavasti parempi kuin sarjan aiemmat roistot. Tällä kertaa pahishahmo ei ole entinen IMF-agentti, vaan rikollisille ja terroristeille vaarallisia asioita myyvä mies. Owen on todella vaikutusvaltainen henkilö, mikä oikein huokuu Hoffmanin roolityöstä. Vaikka Hoffmanin tapa puhua kuulostaa välillä laiskalta, luo se myös taidokkaasti tunteen siitä, että hän tietää asemansa. Leffan aikana Owen osoittaa vaarallisuutensa muutamaankin otteeseen.
     Muita hahmoja filmissä ovat IMF:n johtaja Brassel (Laurence Fishburne), operaatiojohtaja Musgrave (Billy Crudup) ja teknikko Benji (Simon Pegg). Fishburne ja Pegg hoitavat hommansa oivasti ja heitä voisi nähdä elokuvassa enemmänkin. Crudup on myös ihan kelpo, muttei kovin muistettava.

M:i:III - Vaarallinen tehtävä III tuntuu vihdoin ja viimein käynnistävän elokuvasarjan, joka on kahden edellisen osan perusteella tuntunut vain ihan kivalta agenttihömpältä. Leffa nappaa samantien mukaansa, sillä heti ensimmäisessä kohtauksessa nähdään Ethan vangittuna ja hänelle kerrotaan, että hänen päähänsä on asennettu räjähde. Kohtaus pistää katsojan välittömästi jännittämään ja miettimään, mitä ihmettä on tapahtunut ja kun leffa siirtyy siitä hetkestä alkutekstien kautta muutaman päivän ajassa taaksepäin, katsojana haluaa nähdä, miten siihen tilanteeseen päädytään. Leffa myös jatkaa mielenkiinnon ylläpitoa, eikä kestä kauaa, kun Ethan lähtee suorittamaan ensimmäistä tehtäväänsä ja päästään toiminnan makuun. Läpi elokuvan toimintakohtaukset ovat huomattavasti parempia kuin kahdessa edeltäjässä. Aiemmassa osassa nähdyt kungfuliikkeet ovat poissa ja toiminta hoidetaan siten, miten agenttileffoissa kuuluukin: joko vedetään turpaan tai ammutaan. Tulitaistelukohtaukset ovat tyylikkäästi toteutetut ja myös nyrkkitappelut ovat erinomaisia. Mukana on esimerkiksi yksi hieno toimintakohtaus sillalla, joka näyttää selvästi suuremman luokan tapahtumalta kuin kahden edellisen osan taistelut yhteensä. Toimintaan on saatu myös kekseliäisyyttä mukaan, jolloin se ei ole vain hölmöä räiskintää ja mätkimistä.

Ensimmäisen elokuvan nokkeluus on palannut sarjaan ja varsinkin, kun Ethan tiimeineen lähtee suorittamaan tehtävää Vatikaanissa, katsojana pääsee jopa naurahtelemaan pariin otteeseen, koska filmi on niin oivaltava. Huumoria on muutenkin mukana sopiva määrä, vaikka vitsit eivät hulvattomia olekaan. Jännitystä on saatu hienosti mukaan, jolloin elokuva pääsee paikoitellen nimensä tasolle ja katsojana voi ajatella tehtävän olevan mahdoton. Etenkin Vatikaaniosioon ja loppuhuipennukseen on saatu erittäin oivallisesti jännitettä. Vatikaaniosio on muutenkin mestarillisesti hiottu loppuun saakka, jolloin se nousee selkeästi elokuvan tähtikohdaksi. Siinä kaikki palaset loksahtavat taidokkaasti kohdalleen ja koko tiimiä hyödynnetään oikein, jolloin osion katsoisi mielellään heti uudestaan. Koskettavuuttakin on hieman mukana, minkä lisäksi elokuva saattaa yllättää pariin otteeseen, mikä on (lähes) aina hieno asia. Teos on myös äärimmäisen viihdyttävä, jolloin siitä nauttii useammankin katselukerran ajan.

Heikkouksiakin valitettavasti löytyy elokuvasta ja suurin heikkous on tarinan MacGuffin. Te, jotka ette tiedä, mikä McGuffin on, niin selitän lyhyesti: se tarkoittaa tarinankerronnan apuvälinettä, joka pitää tarinaa ja hahmoja liikkeellä, ja läpi tarinan sanotaan, että se on äärimmäisen tärkeä asia, mutta yleisölle se on aika yhdentekevä. Edellisissäkin Mission: Impossible -filmeissä on sellainen ollut, mutta harmillisesti tässä ei siinä kohtaa onnistuta paremmin kuin aiemmin. Leffan McGuffinin, eli "Jäniksenkäpälän" tarkoitusta ei koskaan selitetä elokuvassa. Sen tiedetään olevan vaarallinen, mutta koska sen vaarallisuutta ei avata, ei katsojaa jaksa kiinnostaa, mitä esineelle käy. Benji heittää yhdessä kohtaa arvauksensa, mikä se voisi olla, mutta tarkkaa tietoa siitä ei saa. Ja koska Jäniksenkäpälästä puhutaan vähän väliä, vie hieman makua, kun ei tiedä yhtään, mistä on kyse. Ja kun Jäniksenkäpälä ei kiinnosta, on myös turhauttavaa, kun se tuodaan jatkuvasti esille.

Elokuvan on tosiaan ohjannut J. J. Abrams, joka oli aiemmin ohjannut vain televisiosarjoja, kuten Alias (2001-2006) ja Lost (2004-2010). Tämä on hänen esikoiselokuvansa, mutta sitä ei huomaa lainkaan, sillä Abrams hoitaa hommansa hienosti. Hän saa tuotua sarjaan erilaisia tunteita ja hänellä on selvästi silmää tyylikkäille toimintakohtauksille. Abrams on saanut mukaan pari tavaramerkkiään, eli linssiin heijastuvat valot (joita ei kuitenkaan ole yhtä paljon kuin hänen uudemmissa leffoissaan) ja isoisänsä Kelvinin nimen. Hänen, Alex Kurtzmanin ja Roberto Orcin käsikirjoitus on todella mainio, jos ei lasketa mukaan, kuinka Jäniksenkäpälä on kirjoitettu tarinaan. M:i:III - Vaarallinen tehtävä III on kuvattu pääasiassa käsivaralla, jolloin kuva heiluu paikoitellen täysin tarpeettomasti. Jännittävissä kohtauksissa tyyli on kuitenkin saatu onnistumaan ja se tuo oman lisäyksensä tunnelmaan, mutta paikoitellen toivoisi, että kamera olisi ihan paikoillaan. Leikkaus on suurimmaksi osaksi sujuvaa, mutta muutamassa kohtaa liian nopeatempoista. Muuten tekninen toteutus on onnistunutta ja Michael Giacchino on tehnyt loistavaa työtä musiikkien parissa. Mukana on tietty Lalo Schifrinin upea tunnusmusiikki, joka jää taas kerran päähän soimaan.

Yhteenveto: M:i:III - Vaarallinen tehtävä III on loistava agenttiseikkailu, joka kohoaa helposti kahden edeltäjänsä yläpuolelle. Elokuva nappaa paremmin mukaansa ja se on paikoitellen jopa jännittävä, jolloin tuntuu siltä kuin tehtävä tosiaan olisi mahdoton. Philip Seymour Hoffman on erinomainen valinta pahikseksi ja Tom Cruisen esittämä Ethan Hunt on saatu juuri oikeanlaiseksi sankariksi. Tällä kertaa myös tiimi tuntuu läpikotaisin toimivalta. Edellisten osien tapaan leffan paras osio nähdään noin puolessa välissä ja siinä kekseliäisyys on tuotu takaisin sarjaan. Toimintakohtauksetkin ovat parempia kuin aiemmin, jolloin kyseessä todella on paljon mainiompi paketti. Onkin harmi, että hahmojen jahtaama Jäniksenkäpälä jää niin turhauttavaksi asiaksi, kun sen merkitystä ei koskaan kerrota. Muuten J. J. Abrams on tiiminsä kanssa saanut aikaiseksi erinomaisen teoksen, joka viihdyttää läpi kestonsa, eikä mukana ole ainuttakaan tylsää kohtaa. Toiminnallisten ja jännittävien agenttielokuvien ystäville suosittelenkin lämpimästi M:i:III - Vaarallinen tehtävä III:a ja koska tämä ei ole selkeää jatkoa kahdelle edelliselle osalle, niin ne voi vaikka hypätä kokonaan yli ja aloittaa tästä. Tämä elokuva nosti Mission: Impossible -sarjan parhaimpien James Bond -leffojen tasolle, jolloin sarja on muutakin kuin pelkkää kertakäyttöviihdettä. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.9.2017

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fi.wikipedia.org

Mission: Impossible III, 2006, Paramount Pictures, Cruise/Wagner Productions, MI 3 Film, China Film Co-Production Corporation, The Fourth Production Company Film Group, China Film Group Corporation (CFGC), Studio Babelsberg

Arvostelu: Star Trek Into Darkness (2013)

STAR TREK INTO DARKNESS

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Benedict Cumberbatch, Zoë Saldana, Karl Urban, Simon Pegg, John Cho, Anton Yelchin, Bruce Greenwood, Peter Weller, Alice Eve ja Leonard Nimoy
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 12

Minun on pakko tunnustaa, että en ole kovin iso Star Trek -fani. Ei minua kai voi oikeastaan sanoa minkäänlaiseksi faniksi, sillä en ole nähnyt kuin pätkiä alkuperäisestä sarjasta (1966-1969) ja Star Trek: The Next Generationista (1987-1994), sekä nämä uudet elokuvat (Star Trek, 2009 ja Star Trek Into Darkness). Uudet elokuvat saivat minut kuitenkin kiinnostumaan aiheesta ja odotan innolla tulevaa Star Trek Beyondia (2016). Sitä ennen täytyi kuitenkin käydä läpi uuden Star Trek -elokuvasarjan kaksi aiempaa osaa. Näin Star Trek Into Darknessin sen ensi-iltaviikolla, kun se ilmestyi kesällä 2013.

Huonosti menneen operaation jälkeen kapteeni Kirk ja hänen uskollinen miehistönsä lähtee U.S.S. Enterprisella metsästämään vaarallista rikollista, John Harrisonia. Kaikki ei kuitenkaan ole, niin kuin heille on kerrottu...

Chris Pinen suoritus kapteeni James "Jim" Kirkinä vain paranee. Hahmo on edelleen aika villi naistenmies, mutta tiukan paikan tullen hän on valmis tekemään kaikkensa miehistönsä puolesta. Kirk on loistava päähenkilö, sillä hahmossa on useita puolia. Pinen ilmeistä käy hyvin selville hänen tunnetilansa.
     Zachary Quinton Spock on edelleen sekä ärsyttävä, että hauska ja hahmo pääsee kunnolla mätkimään turpaan loppupuolella. Quinto on erittäin hyvä roolitus Spockiksi. Kirkin ja Spockin ystävyys - sekä pieni vihamielisyys - on hyvin tuotu esille elokuvassa ja heidän käymät dialogikohdat ovat hyvin näyteltyjä ja hyvin kirjoitettuja. Myös Leonard Nimoyn näyttelemä alkuperäinen Spock nähdään taas.
     U.S.S. Enterprisen miehistössä tärkeimpinä henkilöinä nähdään jälleen Simon Peggin näyttelemä Scotty, joka on tosin hieman liian vähän elokuvassa, Zoë Saldanan esittämä Uhura, jolla on vaikeuksia Spockin kanssa, Karl Urbanin näyttelemä "Bones", joka on edelleen hauska, vaikka suurimmaksi osaksi erittäin yrmyilevä ja hän heittää outoja vertauskuvia, John Chon näyttelemä Sulu, joka pääsee näyttämään, että hänestä olisi ainesta kapteeniksi, sekä vastikään edesmenneen Anton Yelchinin esittämä Chekov, joka on todella alikäytetty. Mukaan tulee myös Alice Even näyttelemä tiedeupseeri Carol Wallace. Elokuvassa on kohtaus, jossa hahmo on pelkissä alusvaatteissaan Kirkin vieressä ja tästä kohtauksesta on tehty paljon pilkkaa, sillä ei ole mitään syytä, miksi hän riisuuntuisi.

Elokuvan pahiksena nähdään Benedict Cumberbatchin näyttelemä John Harrison, jonka todellinen henkilöllisyys ei tule yhdellekään Star Trek -fanille yllätyksenä. Harrisonilla on hyvä motiivi, hän on sekä viisas, että voimakas ja häntä näyttelee Cumberbatch - voiko mennä vikaan? Ei. Cumberbatchin äänessä on jotain maagista, mitä löytyy todella harvoilta ihmisiltä.
     Bruce Greenwoodin näyttelemä Christopher Pike on ylentynyt amiraaliksi. Harmi vain, ettei häntä näe paljoa elokuvassa. Uutena hahmona on myös amiraali Marcus (Peter Weller), jonka todellista luonnetta ei ole vaikea arvata.

Star Trek Into Darkness tapahtuu noin vuosi ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Heti alussa päästään jo vauhtiin, kun U.S.S. Enterprisen väki vierailee M-luokan Nibiru-planeetalla, jossa alkuasukkaat jahtaavat Kirkiä ja Bonesia. Samalla Spock, Uhura ja Sulu yrittävät pysäyttää purkautuvan tulivuoren, joka tuhoaisi planeetan väestön. Muuten kohtaus toimii, mutta on hieman hölmöä laittaa yhtä päähenkilöistä hengenvaaraan heti alussa, sillä sen arvaa helposti, ettei tämä kuole. Intron jälkeen itse tarina lähtee käyntiin ja jälleen on Star Trekilla koskettava alku. Tähtilaivaston upseerin (Noal Clarke) tytär on kuolemassa ja Harrison tulee tarjoamaan tälle apua. Jotta Harrison pelastaisi tyttären, upseerin täytyy räjäyttää Liiton arkisto. Tämä sivutarina tapahtuu ihan alussa, mutta se on omalla tavallaan erittäin vaikuttava, eikä se tarvitse lähes ollenkaan repliikkejä, jotta kaikki ymmärtäisivät, mistä on kyse. Koko osiosta saisi täydellisen, jos ainoa repliikki olisikin Harrisonin: "Minä voin pelastaa hänet."

Arkiston räjäyttämisen, sekä Tähtilaivaston korkea-arvoisimpien henkilöiden kimppuun hyökkäyksen seurauksena Kirk ja hänen miehistönsä lähtee jahtaamaan Harrisonia, johon epäilykset osuvat ja jonka he paikallistavat Kronokseen. Pelkästään Kronoksen kuuleminen mahtoi saada fanit innostumaan, sillä se on klingonien kotiplaneetta. Klingonit ovat yksiä tunnetuimmista asioista Star Trekissä - vulcanuslaisen tervehdyksen ja U.S.S. Enterprisen lisäksi. Ne ovat armottomia olentoja, jotka eivät ole lämpimissä väleissä Tähtilaivaston tai Liiton kanssa. Elokuva saa hyvin vanhat fanit innostumaan klingoneista, sekä uudet katsojat ymmärtämään heti, että tässä on oliolaji, jolle ei kannata ryttyillä.

Tässä elokuvassa on enemmän toimintaa kuin edellisessä, kuten myös enemmän toimintaa kuin olen nähnyt yhdessäkään jaksossa vanhoissa Star Trek -sarjoissa. Tämä aiheutti suuttumusta monessa, sillä alunperin U.S.S. Enterprise toimi tutkimusaluksena, kun taas tässä se on kuin sota-alus, joka metsästää vaarallista rikollista. Itse pidän toiminnasta ja vauhdikkaista scifielokuvista, joten ratkaisu toimi minusta erittäin hyvin. Elokuvassa on hengähdystaukoja, joissa tarinaa avataan enemmän, mutta sitten taas mennään. U.S.S. Enterprise ottaa paljon osumaa ja punapaitaisia kuolee. Yksi parhaista kohtauksista on, kun Kirkin ja Harrisonin täytyy päästä U.S.S. Enterpriselta toiseen alukseen sinkoutumalla siihen avaruusroinan läpi. Sen lisäksi muitakin jännittäviä kohtia löytyy paljon ja elokuva pitää otteessaan loppuun asti, vaikka siinä on muutamia hölmöjäkin puolia.

Star Trek Into Darknessin on edellisen osan tapaan ohjannut J.J. Abrams, jonka kädenjälki on jälleen hyvin tunnistettavaa. Abramsin rakastamia linssiheijastuksia on paljon, kuten myös äkkinäisiä kameraliikkeitä ja arkisto, joka räjäytetään, on nimetty Abramsin isoisän mukaan Kelviniksi. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Ääniefektit ovat jälleen erittäin huikeita ja visuaaliset tehosteet todella näyttäviä. Avaruusalusten lentely ja taistelut näyttävät erinomaisilta.

Erinomainen on myös Blu-rayn kuvanlaatu. Lisämateriaalina Blu-raylla ovat pätkät Creating the Red Planet, Attack on Starfleet, The Klingon Home World, The Enemy of My Enemy, Ship to Ship ja Brawl by the Bay, jotka kestävät yhteensä noin neljäkymmentä minuuttia. Lisämateriaalissa on myös Play All -toiminto, jolloin ei tarvitse erikseen jokaista pätkää valita, vaan ne voi katsoa putkeen yhdellä napinpainalluksella.

Yhteenveto: Star Trek Into Darkness on todella hyvä scifitoimintaelokuva ja paikoitellen edellistä osaa parempi. Hahmot toimivat hyvin ja Benedict Cumberbatch pahiksena on nappivalinta. Muutamat pikkujutut häiritsevät, mutta muuten elokuva toimii todella hyvin. Abrams on jälleen tehnyt loistotyötä. Alun osio, jossa kerrotaan kuolevasta tytöstä ja tämän isästä, joka on valmis kaikkeen pelastaakseen tyttärensä, on erittäin hienosti rakennettu, vaikka se olisikin mielestäni täydellinen vasta, kun dialogi on vähennetty yhteen ainoaan repliikkiin, jonka aiemmin mainitsin. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä ja elokuva lupailee mielenkiintoista jatkoa. Nyt olen valmis Star Trek Beyondiin ja toivon, että sekin on yhtä mainio scifiseikkailu. Hieman kyllä jännittää, pysyykö taso samana, kun ohjaajana ei ole enää J.J. Abrams...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.wearemoviegeeks.com
Star Trek Into Darkness, 2013, Paramount Pictures, Bad Robot, Skydance Productions

Arvostelu: Star Trek (2009)

STAR TREK

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Bruce Greenwood, Zoë Saldana, Eric Bana, Karl Urban, John Cho, Anton Yelchin, Simon Pegg ja Leonard Nimoy
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 12

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut Star Trekista (1966-), vaan olen itse enemmän Star Warsin (1977-) fani. Olin nähnyt yksittäisiä jaksoja Star Trek -sarjoista, mutta ne eivät erityisemmin innostaneet minua, joten en mennyt katsomaan uutta versiota, kun se ilmestyi vuonna 2009. Näinkin elokuvan vasta vuokralta ja olen kyllä katunut, etten lähtenyt elokuvateatteriin katsomaan sitä. Muistan, kun löysin sen DVD:llä kesänä 2010 matkalla mökille ja katsoinkin sen aika lailla heti pariin otteeseen muutaman päivän sisällä. Nyt kun Star Trek Beyond (2016) on ilmestymässä, oli aika katsoa uudestaan ja arvostella vuoden 2009 Star Trek.

Rämäpää James "Jim" Kirk liittyy Tähtilaivastoon ja joutuu suojelemaan maailmaa yhdessä muun U.S.S. Enterprisen miehistön kanssa pahoilta romuluslaisilta, jotka aikovat hävittää koko Liiton, johon Tähtilaivasto kuuluu.

Jim Kirkinä nähdään Chris Pine. Pinen suoritus villinä, mutta nokkelana päähenkilönä on erittäin hyvä ja hänen yrityksiään iskeä naisia on hauska seurata. Alkupuolella hahmo tuntuu vähät välittävän muista, mutta loppupuolella hänestä alkaa muodostua sankari.
     Lähes tunteettomana Spockina nähdään Zachary Quinto. Spock saattaa välillä ärsyttää, mutta hänessä on myös hauskat hetkensä, etenkin kun hän ei aina ymmärrä ihmisten asioita ja on turhan ilmeetön. Quinton roolisuoritus Spockina on erinomainen. Myös Leonard Nimoyn esittämä alkuperäinen Spock esiintyy elokuvassa.
     Tähtilaivastoon Kirkin houkuttelee kapteeni Christopher Pike, jota näyttelee Bruce Greenwood. Piken motivointipuhe Kirkille on hyvä, samoin Greenwoodin suoritus.
     U.S.S. Enterprisen miehistössä nähdään mm. kielitaituri Uhura (Zoë Saldana), jota Kirk yrittää iskeä, tohtori Leonard "Bones" McCoy (Karl Urban), joka on omassa kyynisyydessään erittäin hauska, lentäjä Hikaru Sulu (John Cho), joka pääsee tositoimiin tyylikkään miekkansa kanssa ja nuori Chekov (vastikään edesmennyt Anton Yelchin), jonka venäläinen aksentti on loistava.

Elokuvan pahiksena toimii Eric Banan näyttelemä Nero, joka johtaa romuluslaisia. En pahemmin perusta Banasta näyttelijänä, mutta tähän rooliin hän sopii. Hahmon motiivit kostolle ovat ymmärrettäviä, mikä tekee mistä tahansa pahiksesta aina hieman paremman.
     Elokuvassa esiintyvät myös Simon Pegg Scottina, joka tulee mukaan vasta elokuvan loppupuolella, Thorista (2011) tuttu Chris Hemsworth Kirkin isänä, joka nähdään vain elokuvan alussa, sekä Winona Ryder ja Ben Cross Spockin vanhempina.

Elokuva tapahtuu 2300-luvulla ja alkaa päivästä, jona Jim Kirk syntyi. U.S.S. Kelvin lentää avaruudessa ja kohtaa mustasta aukosta saapuvan romuluslaisen Narada-aluksen. Narada hyökkää U.S.S. Kelvinin kimppuun, jonka kapteenina toimiva Kirkin isä käskee muiden hylätä aluksen, kun hän itse johtaa sen päin Naradaa. Alun kohtaukseen, jossa Kirk syntyy ja tämän vanhemmat keskustelevat lapsen nimestä juuri ennen isän kuolemaa, on saatu hyvin tunnetta mukaan. Tämä on todella hyvä asia, sillä harva elokuva saa luotua tunnesidettä katsojaan heti ensiminuuteilla. Intron jälkeen nähdään kohtaus nuoren Kirkin kanssa, kuten myös nuoren Spockin kanssa. Siirtymä kummankin aikuisuuteen on toimiva, eikä kestä kauaa, kun Pike jo saakin Kirkin suostuteltua liittymään laivastoon.

Tämä elokuva tapahtuu ennen alkuperäisen sarjan kertomia seikkailuita ja tässä nähdään hahmojen nousu niihin asemiin, joissa heidät nähtäisiin myöhemmin. Elokuvaa voi pitää osana alkuperäistä tarinaa, sillä siinä alkuperäinen Spock saapuu menneisyyteen ja aikajatkumo muuttuu, jolloin hahmot voivat kohdata tuttuja pahiksia uudestaan. Näin on alkuperäinen ja uusi Star Trek saatu yhdistettyä erittäin kekseliäästi. Toisin kuin vanhat tutkimusmatkailu- Star Trekit, tämä elokuva on enemmänkin scifiseikkailu, jossa on mukana paljon toimintaa, mikä varmasti ärsyttää vanhimpia faneja, mutta siten on toimivasti tuotu mukaan jotain uutta ja erilaista. Tämä Star Trek on vauhdikas elokuva, joka ei päästä otteestaan.

Elokuvassa nähdään ihmisten lisäksi avaruusolentoja, kuten vihreäihoiset romuluslaiset, joilla on ihan tyylikkäitä tatuointeja päissään ja suippokorvaiset vulcanuslaiset, jollainen Spock on puoliksi.
Tähtilaivaston avaruusalusten design on tyylikkään yksinkertainen ja ne on saatu näyttämään erilaisilta muuttelemalla vain muutamia asioita. U.S.S. Enterprise on pidetty mahdollisimman uskollisena alkuperäiselle versiolle ja voin kuvitella, miten hienoa oli fanien nähdä heidän rakastamansa tähtilaiva jälleen isolla valkokankaalla. Narada-aluksen designista taas en pahemmin perusta, eikä siitä oikein ota tolkkua. Paikkoja, joissa elokuvassa käydään, on Maan lisäksi Vulcan, jossa tapahtuu tyylikäs taistelukohtaus korkealla maanpinnan yläpuolella, sekä Delta Vega -jääplaneetta, jossa Kirkiä jahtaa kaksi hirviötä.

Elokuvan on ohjannut J.J. Abrams, joka on yksi suosikkiohjaajistani. Hänen kädenjälki on vahvasti läsnä elokuvassa: valaistuksessa on käytetty linssiheijastuksia, kuvauksessa nähdään nopeita kameran käännöksiä, jälkikäsittelyssä on tehty mukaan äkkinäisiä zoomauksia, jotka tuovat vauhtia mukaan ja niistä tulee tavallaan tunne, että tapahtumat olisivat oikeita, sekä hänen isoisänsä Kelvinin nimi on käytetty ensimmäisenä nähtävän U.S.S. -aluksen nimessä. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, vaikka välillä kamera heiluukin hieman liikaa ja muutamat kuvat ovat epätarkkoja. Se on myös leikattu hyvin, jos ei ota huomioon, kun alkuosiosta siirrytään itse seikkailuun tekstillä "Kolme vuotta myöhemmin". En itse pidä kovin paljoa siitä, kun elokuvissa käytetään tekstejä selittämään aikasiirtymiä, paitsi jos se tapahtuu heti alussa tai ihan lopussa, jolloin se erottaa prologin tai epilogin muusta elokuvasta. Tässä se myös tulee hieman töksähtävästi. Musiikin sävellyksestä vastaa Michael Giacchino, joka on tehnyt todella hyvää työtä. Elokuvassa kuullaan vanhaa teemaa yhdistettynä uuteen musiikkiin. Elokuvan tunnusmusiikki on erittäin hieno. Visuaaliset tehosteet ovat näyttäviä. Avaruustaistelut näyttävät aivan huikeilta. Delta Vegan punainen avaruushirviö on hieman heikon näköinen verrattuna muihin elokuvan tehosteisiin. Äänimaailma on lahjakkaasti tehty monipuoliseksi ja välillä myös pelkkä äänettömyys on vangitsevaa. Lavasteet ja puvustus ovat tietysti hyvin lähellä alkuperäisiä. Jos olisin Tähtilaivastossa, niin minulla olisi varmaan punainen paita, sillä se on lempivärini. Toisaalta silloin kuolemismahdollisuuteni nousee noin 99,99 prosenttiin...

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on paljon lisämateriaalia, jotka kertovat elokuvan teosta. Niissä käsitellään roolitusta, avaruusaluksia, alieneita, planeettoja, puvustusta, musiikkia, äänitehosteita ja visuaalisuutta. Kerrotaan myös siitä, kun tekijät alkoivat miettiä Star Trekin uudistamista ja tuomista takaisin elokuvapuolella. Mukana on myös "Gag Reel", jossa pääsee nauramaan näyttelijöiden mokaotoksille ja vitsailuille, sekä mainoksia.

Yhteenveto: Star Trek on todella koukuttava scifiseikkailu. Siinä on paljon kunnianosoituksia faneille, mutta se saa myös onnistuneesti uudet ihmiset kiinnostumaan sarjasta, kuten itseni yli kuusi vuotta sitten. Vaiheiset ja poimuajo ovat tottakai mukana elokuvassa, mutta siinä voi nähdä myös Star Warseista tutun R2-D2 -droidin... Elokuvassa on tosi lahjakas näyttelijäkaarti ja ohjaaja J.J. Abrams on selkeästi tiennyt, mitä haluaa elokuvalta. Tehosteet ovat näyttäviä ja toimintakohtaukset tyylikkäitä. Muutama kohta minua häiritsee, kuten "Kolme vuotta myöhemmin" -teksti, mutta ne voi helposti katsoa sormien läpi, sillä muuten kyseessä on todella mahtava elokuva. Odotan erittäin innolla näkeväni Star Trek Beyondin ja toivon, että se on hyvä, vaikka J.J. Abrams ei ole enää ohjaajana. Onkohan kenelläkään oikeasti Nokia Tunea soittoäänenä vielä yli kahdensadan vuoden päästä?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Star Trek, 2009, Paramount Pictures, Spyglass Entertainment, Bad Robot

Arvostelu: Star Wars: The Force Awakens (2015)

STAR WARS: THE FORCE AWAKENS

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac, Adam Driver, Harrison Ford, Carrie Fisher, Lupita Nyong'o, Andy Serkis, Domhnall Gleeson, Anthony Daniels, Peter Mayhew, Gwendoline Christie ja Mark Hamill
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Star Wars: The Force Awakens oli viime vuoden odotetuin elokuva. Ei vain omalta osaltani, vaan maailmanlaajuisesti. Vaikka se on tehosteseikkailu, niin se sai myös kriitikot innostumaan, sillä kyseessä on kuitenkin Star Wars. Elokuvaa odotettiin todella ristiriitaisin tuntein. Innostus oli suuri, mutta epäilykset korkealla, sillä edellinen trilogia, Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999), Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002 ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) ei ollut miellyttänyt valtaosaa faneista. Mainokset saivat ihmiset innostumaan elokuvasta ja pakko sanoa, etten ole ikinä nähnyt ja kokenut samanlaista fanitusodotusta mitään muuta kohtaan yhtä paljon kuin The Force Awakensin kohdalla. Sosiaalinen media oli täynnä Tähtien sotaa. Kun innostus on suuri, niin silloin myös odotukset ovat todella korkeat ja pettymyksen mahdollisuuskin nousee huomattavasti. Kyllähän sitä yrittää pitää odotukset matalina, ettei lähtisi teatterista ulos miettien, että katsoisi mieluummin uudestaan Pimeän uhkan. Mainoksissa ei näytetty Luke Skywalkeria ollenkaan, mikä nosti suuren haloon, mutta minua se ei niinkään kiinnostanut, sillä uudet hahmot vaikuttivat mielenkiintoisilta. Kävin ensi-iltana katsomassa saagan seitsemännen osan sydän pamppaillen. Lopputuloshan oli se, että kävin katsomassa The Force Awakensin parin viikon sisällä kolme kertaa elokuvateatterissa.

Luke Skywalker on kadonnut. Imperiumia ihannoiva First Order on noussut orjuuttamaan galaksia. Kenraali Leia lähettää Poe Dameronin Jakku-planeetalle hakemaan karttaa, joka johtaisi Luken luo. Samaan seikkailuun päätyvät myös entinen stormtrooper Finn ja romunkerääjä Rey.

Daisy Ridley on aivan loistava löytö Reyksi. Vaikka Ridleyllä on muutamia samanlaisia piirteitä kuin Keira Knightleylla, niin hän on paljon, paljon parempi näyttelijä. Toivottavasti näen Ridleyn jatkossa vielä useassa elokuvassa, sillä hän vakuutti minut lahjoillaan jo elokuvan alussa. Hänessä on ainesta isommaksikin tähdeksi ja hän vetää roolinsa yhtenä päähenkilöistä aivan nappiin.
     John Boyega oli minulle entuudestaan tuttu kasvo vuoden 2011 scifipätkästä Attack the Block. Kesti kuitenkin hetken, ennen kuin tajusin, että hän oli kyseessä, kun mainokset ilmestyivät. Boyega esittää Finniä, eli entistä stormtrooperia FN-2187. Boyega on todella pidettävä tyyppi ja niin on myös Finn. Hän on onnistuneesti elokuvan vitsailija, joka kuitenkin tilanteen vaatiessa osaa vakavana tarttua aseeseen ja käydä taistoon.

Poe Dameronia näyttelee Oscar Isaac. Isaacin olin tietämättäni nähnyt aika monessa elokuvassa ennen tätä ja luulinkin, että näkisin hänet tässä ensimmäistä kertaa. Isaac vetää toimintasankarin roolin hyvin, vaikka hän jää hieman taka-alalle loppua kohden. Kun Rey muistuttaa Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) jedikokelas-Lukea, niin Poe muistuttaa lentäjä-Lukea.
     Uutena pahiksena on Kylo Ren, jota näyttelee Adam Driver. Jälkeenpäin olen nähnyt Driverin hyvin kummallisissa rooleissa, minkä takia onkin hieman outoa, että hänet on valittu tähän elokuvaan. Kun Kylo Ren ottaa maskinsa pois, hän ei ole enää kovin uhkaava hahmo (mitä hän on naamio päässään), mutta elokuvan mennessä eteenpäin tulee selkeäksi, ettei hahmon kuulukaan olla uhkaava. Ensimmäisessä kohtauksessa, jossa hahmo esiintyy ilman kypäräänsä, niin mieleeni tuli Javier Bardemin Silva-hahmo elokuvasta Skyfall (2012), puhetavan takia. Kylo Renin valomiekka on erilainen ja siinä on pari ns. lisäterää, joita hahmo hyödyntää toimivasti elokuvan loppupuolella. Kylo Ren on Darth Vaderin jälkeen Star Wars -saagan toiseksi paras pahis.
     Harrison Ford palaa Han Solona ja Peter Mayhew palaa hänen uskollisena Chewbaccana. Chewbaccaa esittää myös suomalainen Joonas Suotamo! Ford vetää roolinsa yhtä legendaarisesti kuin ennenkin ja hänen vanhempi Han-hahmonsa muistuttaa hieman Uuden toivon Obi-Wan Kenobia. Chewbacca pääsee hyvin esille tässä elokuvassa.
     Leiaa näyttelevä Carrie Fisher on vanhentunut todella paljon. Syynä on varmaankin heroiini ja muut huumeet, mitä näyttelijä on käyttänyt. Leia ei pääse elokuvassa toimintaan ja tulee mukaan vasta elokuvan puolen välin jälkeen. Fisherin puheesta ei välillä saa tolkkua ja tekee hieman pahaa nähdä, millaiseen kuntoon hän on itsensä saanut.
     Droidit C-3PO ja R2-D2 ovat tietysti mukana, vaikka vain hieman. Anthony Danielsin esittämä C-3PO ei ärsytä, koska hän esiintyy todella vähän elokuvassa. C-3PO:lla on punainen käsi, mitä ei pahemmin selitellä. R2-D2 ei esiinny melkein ollenkaan, eikä kumpaakaan oikeastaan kaipaa, sillä mukana on BB-8.

BB-8 on nimittäin yksi parhaista uutuuksista sarjassa. Pallodroidi saa saagan aiemmat droidit tuntumaan tarpeettomilta ja köykäisiltä. BB-8 on aivan ihana. Sille on saatu luotua persoonallisuus ja eleitä, mistä sen tunnetilat voi aistia. Ja kyseessä on oikea robotti! Tahtoo oman BB-8:n!!
     Lisäyksenä sarjaan on myös Maz Kanata, porkkanan näköinen alien, jota esittää Lupita Nyong'o. Ensimmäisillä katselukerroilla en oikein tiennyt, pidinkö hahmosta, mutta nyt olen tottunut hänen mukanaoloon.
     Pahiksia elokuvassa ovat myös Supreme Leader Snoke, kenraali Hux ja kapteeni Phasma. Snoke on tavallaan Keisari 2.0, sillä hahmo tuntuu todella samanlaiselta. Snokea esittää Andy Serkis, joten tottakai hahmo on toteutettu motion capture -tekniikalla. Domhnall Gleeson esittää Huxia, jossa parasta on hänen pitämänsä puhe, minkä aikana hän muistuttaa nuorta Hitleriä tai vastaavaa. Game of Thrones (2011-2019) -tähti Gwendoline Christie esittää stormtroopereiden johtajaa, kapteeni Phasmaa. Hahmo on tyylikäs, mutta todella alikäytetty. Toivottavasti hänelle löytyy enemmän puuhaa seuraavassa elokuvassa.
     Mark Hamillin esittämä Luke Skywalker esiintyy kyllä elokuvassa, mutten kerro, millainen osa hänellä on tässä leffassa. Mukana on myös kolme vaikeasti tunnistettavaa isoa nimeä. Näistä isoin rooli on Simon Peggillä, jonka hahmo on Jakku-planeetalla elävä Unkar Plutt. Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluussa (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) ewokkia näytellyt Warwick Davis esittää tässä Wollivania. Isoin cameo on kuitenkin James Bond -tähti Daniel Craigillä, joka esittää tässä stormtrooperia kohtauksessa, jossa Rey on vankina.

Monet ovat valittaneet, että elokuva muistuttaa liikaa Uutta toivoa. Toki tässäkin on droidi, jolla on jotain tärkeää sisällään, minkä pahikset haluavat. Ja toki tässä on orpo päähenkilö aavikkoplaneetalla. Tietenkin pahiksella on pelottava musta kypärä. Ja mutta totta kai mukana on iso ase, jolla pahikset voivat tuhota kokonaisia planeettoja. Kun prequel-trilogia ilmestyi, niin valitettiin, että se oli liian erilainen kuin alkuperäiset elokuvat. Nyt kun tämä ilmestyi, niin valitetaan siitä, kuinka tämä on liian samanlainen kuin alkuperäiset elokuvat. Nykypäivänä tuntuu, ettei faneja vain kykene miellyttämään. Minua elokuva miellytti suuresti, eikä minua kiinnosta, onko se liian samanlainen kuin saagan aloittanut elokuva.

The Force Awakens jatkaa tarinaa 30 vuotta siitä, mihin Jedin paluu päättyi. Olisi voinut luulla, että Imperiumin tuhon jälkeen kaikki olisi kivasti galaksissa, mutta olisihan tämä aika tylsä elokuva ilman vaaroja. Siksipä mukana on uusnatsimainen First Order, joka pyrkii samaan kuin Imperiumi. Kapinaliitto on muuttunut Vastarinnaksi ja Leian arvonimi on vaihtunut prinsessasta kenraaliksi. Luke Skywalker on alkanut kouluttaa uusia jedejä ja tietty siinäkin meni jokin pieleen. Hanin ja Leian välit eivät ole kovin lämpimät ja Han on palannut samoihin puuhiin, mitä hän teki ennen esittelyään Uudessa toivossa.

Muistan elokuvateatterissa ensi-illassa, kun kaikessa hiljaisuudessa ruutuun tuli Lucasfilmin logo ja tajusin, että elokuva alkaisi vihdoin. Tuttu sininen "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..." -teksti tulee ruutuun ja jännitys tiivistyy. Ensimmäinen ääni lähtee, kun Star Wars -logo ampaisee avaruuden halki tunnarin säestämänä ja perinteinen alkuselitysteksti lähtee rullaamaan. Ja koko sali taputtaa innostuneena. Star Wars on palannut. Olin siitä asti aivan myyty. Elokuvan alku on todella huikea, vaikkakin yksinkertainen. Alussa esitellään toimivasti lähes kerralla uudet hahmot; Poe, Kylo Ren, Finn ja Rey. Elokuvassa on otettu iso riski, että tiedostetusti Han Solon ja kumppaneiden ilmestymistä katsoja joutuu odottelemaan. Uusi loistava näyttelijäkaarti pitää kuitenkin katsojaa onnistuneesti otteessaan heti alusta lähtien.

Uusien hahmojen lisäksi myös uusia paikkoja on paljon elokuvassa. Alussa oleva Jakku muistuttaa monella tapaa aiempien osien aavikkoplaneetta Tatooinea. Maz Kanata asustaa Takodanalla, jossa on metsikköä ja Kanatan tyylikäs linnoitus. Vastarinnan päämajaplaneetta D'Qar ei näy kovin paljoa, mutta sekin näyttäisi olevan vehreä paikka. Tasavallan uusi pääplaneetta Hosnian Prime vilahtaa elokuvassa, mikä on toimiva pätkä, sillä se lisää tähän elokuvaan yhteen kohtaukseen tunnetta, mikä puuttui Uuden toivon Alderaanista. Viimeisimpänä uutuutena on planeettaan First Orderin rakentama Starkiller Base, jonka tuhovoima on paljon voimakkaampi kuin Death Starin. Se on myös paljon massiivisempi, sillä onhan koolla kai väliä tässäkin asiassa. Uusina olentoina nähdään muun muassa rathtareja, jotka muistuttavat hieman Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstun (Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest - 2006) Krakenia.

Tämä on ehdottomasti saagan hauskin elokuva. Vaikka The Force Awakens on paikoitellen todella synkkä, niin se onnistuu hauskuuttamaan erittäin simppeleillä asioilla läpi elokuvan. Varsinkin Finn ja BB-8 saavat useassa kohtaa nauramaan ääneen. Myös Han Solon ja Chewbaccan keskustelut ovat hauskoja. Elokuva onnistuu olemaan vakava oikeissa kohdissa, mutta koominen kun on tarvetta, eikä vakaviä pätkiä heitetä läskiksi vitseillä.

The Force Awakens on mahtava aloitus uudelle trilogialle, sillä se herättää useita kysymyksiä katsojissa. Ketkä ovat Reyn vanhemmat? Mitä Kylo Renille oikeasti kävi? Mitä kaikkea Finn näki, mikä sai hänet pelkäämään First Orderia niin paljon? Miksi Maz Kanatalla on Luken vanha valomiekka? Miksi C-3PO:lla on punainen käsi? Ja sitten on tietenkin kysymys R2-D2:sta koskien elokuvan loppua, mitä en nyt tosin paljasta. Elokuva jättää katsojan haluamaan lisää ja pitää otteessaan loppuun asti. Se oli hirveä tunne, kun tajusin, että joutuisin odottamaan vielä kaksi vuotta ennen Episode VIII:ä. Noh, onneksi tässä välissä tulee Rogue One: A Star Wars Story (2016), mutta se ei kuitenkaan vastaa kysymyksiin, eikä jatka uusien hahmojen seikkailua.

Kun ilmoitettiin, että J.J. Abrams ohjaa uuden Star Warsin, niin en aluksi pitänyt ideasta, sillä se tarkoitti, että hän ei tekisi kolmatta Star Trekiä. Tiesin kuitenkin, että hän onnistuisi elokuvan kanssa, sillä en ole nähnyt yhtään huonoa elokuvaa häneltä (eipä hän tosin ole tehnyt montaa leffaa ja omistan niistä kaikki). Nyt kun olen nähnyt The Force Awakensin, niin ärsyttää vain, ettei hän ohjaa seuraavaa episodia. Jos hän sitten palaisi tekemään Star Trek 4:sen... jooko? Abramsin tavaramerkkinä tunnettuja linssiheijastuksia ei kovin paljoa elokuvassa nähdä, enimmäkseen alussa, eivätkä ne ole häiritseviä. Abramsin toinen tavaramerkki, eli nimen "Kelvin" käyttö, tulee kohtauksessa, jossa Rey ja BB-8 tapaavat.

Elokuva on kuvattu hienosti. Abramsin tyyliin osa kuvista alkaa sillä, että kamera osoittaa seinää, mistä se panoroi nopeasti hahmoihin. Muutenkin panorointeja on elokuvassa useita ja ne toimivat erittäin hyvin. Tutut siirtymäleikkaukset Star Warsista ovat käytössä tietysti myös tässä ja ne ovat jopa läpeensä toimivia. Elokuva on paikoitellen todella synkkä, mutta usein myös erittäin valoisa. Takodanan vihreä metsä näyttää kivan värikkäältä. Äänimaailma on todella perinteistä Star Warsia. Vanhat tutut ääniefektit ovat yhä käytössä ja tietysti myös Wilhelm-huuto esiintyy elokuvan alkupuolella. Kylo Renin valomiekan ääni on uudenlainen ja todella hyvä. Se on saatu onnistuneesti kuulostamaan hieman siltä, että se saattaisi jopa räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

Tehosteet elokuvassa ovat lähes täydellisiä. Tietokonetehosteet ovat huikeita, kuten myös lavasteet ja pienoismallit. Ainoana ongelmana ovat motion capture -tekniikalla toteutetut Supreme Leader Snoke ja Maz Kanata, jotka erottuvat selkeästi tietokonehahmoina. Massiiviset kuvat, joissa näkyy raunioituneita Imperiumin aluksia hautautuneina hiekkaan jne, ovat karkkia silmille. Vielä pitää antaa plussaa ja hehkuttaa sitä, että BB-8 on oikea robotti. Taistelut ovat näyttäviä, niin maankamaralla kuin avaruudessakin. Minusta on suuri vääryys, ettei tämä voittanut Oscar-palkintoa parhaista tehosteista.

Kuten aiempienkin saagan elokuvien kohdalla, niin myös tämän elokuvan musiikista vastaa John Williams. The Force Awakensin musiikki on todella hienoa ja se on selkeä paluu Star Warsiin. Ainoa miinus on, ettei samanlaisia uutuuksia kuin Pimeän uhkan "Duel of the Fates" tai Sithin koston "Battle of the Heroes" löydy tästä. Parhaat uutuudet elokuvan soundtrackilla (jota muuten kuuntelen juuri nyt) ovat Reyn teema, Kylo Renin teema, Vastarinnan tunnari ja loppukohtauksissa soiva musiikki. Toivottavasti seuraavasta osasta löytyy jo jotain aivan huikeaa uutuutta. Tosin ei minua haittaisi, jos vivahteita kahdesta prequel-trilogian esimerkkikappaleesta löytyisi... Lopputekstien ihan lopussa kuullaan hieman Disney-henkinen versio Star Wars -tunnarista.

Elokuvassa on easter eggsejä, eli viittauksia saagan aiempiin osiin. Esimerkiksi Millenium Falconista löytyy yhä sama robottipallo, jolla Luke treenasi valomiekkataitojaan Uudessa toivossa. Erikoinen pelilauta näkyy myös hetken ja se on toteutettu aivan samanlaiseksi kuin Episodi IV:ssä. Yodan ja Obi-Wanin äänetkin voi kaiketi laskea viittauksiksi. Ne voi kuulla Reyn hallusinaatioiden aikana.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietysti täydellinen. Kaksilevyinen Blu-ray -julkaisu sisältää lisämateriaalina poistettuja kohtauksia ja pätkät "Secrets of The Force Awakens: A Cinematic Journey", "The Story Awakens: The Table Read", "Building BB-8", "Crafting Creatures", "Blueprint of a Battle: The Snow Fight", "The Visual Magic of the Force", "John Williams: The Seventh Symphony" ja "Force for Change".

Yhteenveto: Star Wars: The Force Awakens on mielestäni aivan mahtava elokuva! Se ottaa alkuperäisen trilogian ja prequel-trilogian parhaat puolet, tuo mukaan uutta, ja pistää sen kaiken kasaan yhdeksi paketiksi, joka on erittäin toimiva elokuva. Se jatkaa saagaa tyylillä ja jättää katsojan odottamaan tulevaa suurella mielenkiinnolla. Tämä elokuva sopii alkuperäisen trilogian faneille, prequel-trilogian faneille ja se saa varmasti uudet ihmiset innostumaan Star Warsista. Uudet näyttelijät ovat loistavia ja he toimivat hyvin vanhan legendaarisen näyttelijäporukan kanssa. Visuaalisesti filmi on pelkkää silmäkarkkia ja muutenkin se pitää tiukasti mukanaan. En malta odottaa, että Episodi VIII ilmestyy ja saattaa olla, että katson tämän uudestaan jo ensi viikolla...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.com
Star Wars: The Force Awakens, 2015, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Super 8 (2011)

SUPER 8 (2011)

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Joel Courtney, Elle Fanning, Riley Griffiths, Ryan Lee, Zach Mills, Gabriel Basso, Kyle Chandler, Ron Eldard ja Noah Emmerich
Genre: scifi, jännitys
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Ohjaaja J.J. Abrams todisti scifielokuvan teon taitonsa vuoden 2009 Star Trek -elokuvalla. Vuonna 2011 ilmestyi ensimmäinen kokonaan hänen omaan tarinaansa perustuva elokuva, Super 8. Monet luulivat, että kyseessä oli jatko- tai esiosa Cloverfieldille (2008), jossa Abrams toimi tuottajana, mutta luulot osoittautuivatkin vääräksi. En edes muista enää, miksen mennyt katsomaan Super 8:a elokuvateattereihin ja se kaduttaa minua yhä.

Äitinsä onnettomuudessa menettänyt Joe Lamb kuvaa ystäviensä kanssa zombilyhytelokuvaa Super 8 -filmifestivaaleille. Heidän kuvatessaan kohtausta juna-asemalla, auto ajaa päin ohi kulkevaa junaa, saaden sen suistumaan raiteilta, mikä aiheuttaa massiivista tuhoa. Ystävien toipuessa traumoista, heille selviää, että junassa oli jokin, mikä pääsi pakoon.

Yleensä elokuvissa, joissa pääosat ovat lapsia ja nuoria, näytteleminen ei ole kovin vakuuttavaa. Super 8 on poikkeus, sillä lapsinäyttelijät ovat loistavia löytöjä.
Joel Courtney vetää pääosan upeasti ja hän on erittäin lupaava tapaus. Hän kykenee esittämään Joe Lambin monet ristiriitaiset tunteet täydellisesti. Äitinsä menettäneellä, isänsä kanssa ongelmissa olevalla, ja väärään tyttöön ihastuneella Joella on tarpeeksi vaikeuksia ilman, että kaupungissa pyörii jättimäinen avaruudesta tullut hirviö. Hahmo on loistavasti rakennettu ja kaikkien elokuvan tapahtumien vaikutukset näkyvät Courtneyn näyttelemisessä.
     Elle Fanning on paljon parempi näyttelijä kuin siskonsa Dakota (mm. War of the Worlds - 2005, The Twilight Saga - 2008-2012). Elle Fanningin hahmolla Alice Dainardilla on omia ongelmia kotonaan: hänen äitinsä on lähtenyt ja hänen isänsä on juoppo. Fanning vetää nappisuorituksen elokuvassa. Sekä Joella, että Alicella on vaikeuksia oman isänsä kanssa ja kummallakaan ei ole enää äitiä, joten hahmoilla synkkaa helposti. Courtneyn ja Fanningin kemia toimii.
     Muut nuoret näyttelijät vetävät myös hienosti ja jokainen on omalla tavallaan muistettava. Parhaiten muista erottuu Riley Griffiths, joka esittää Joen parasta ystävää, Charles Kaznykia. Griffithsillä on hyvää energiaa ja hän vetää pomottelijahahmonsa erinomaisesti. Joen ja Charlesin ystävyys on uskottavaa katsottavaa. Hahmo hokee todella paljon sanaa "makeeta".
     Kyle Chandler esittää Joen isää, apulaisseriffi Jackson Lambia. Chandler on oikein hyvä roolissaan.
     Alicen isää, Louis Dainardia näyttelee Ron Eldard, joka näyttää hieman Jeff Danielsilta elokuvassa Dumb & Dumber (1994), mutta juoppoversiolta. Eldard vetää täydellisesti hukassa olevan isän roolin, joka ei kykene huolehtimaan tyttärestään, mikä saa hänet murtumaan vielä pahemmin.
     Ihmispahista, eversti Neleciä esittää Noah Emmerich. Hänen hahmonsa on aika yksiulotteinen, mikä on harmi, mutta silti toimiva sellaisenaan.

J.J. Abrams on tiennyt tasan tarkkaan, mitä haluaa, tehdessään Super 8:a. Abramsin kädenjälki on selkeää. Hänen rakastamiaan linssiheijastuksia on paljon ja perinteisesti hänen isoisänsä Kelvinin nimi esiintyy elokuvassa. Kelvin on elokuvassa kaupungin huoltoaseman nimi. Elokuvan aihe ystävyksistä tekemässä lyhäreitä on selkeästi lähellä Abramsin sydäntä. Juurikin Super 8 -kameralla Abrams kuvasi nuorena. Elokuvasta näkyy myös kunnioitus elokuvan tuottajaa, Steven Spielbergiä (mm. Indiana Jones -elokuvat, 1981-) kohtaan. Super 8 on yhdistelmä Spielbergin elokuvia E.T. The Extra-Terrestrial (1982), Jaws (1975) ja Close Encounters of the Third Kind (1977). Avaruusolion ja pojan tarina ei ole kuitenkaan samanlainen kuin E.T.:ssä, sillä oliota esitellään enemmänkin samoin tavoin kuin haita Jawsissa. Avaruusolio näkyy pitkin elokuvaa pääosin vain heijastuksina tai taustalla pimennossa, jotta jännitys pysyy loppuun asti.

Avaruushirviö on toteutettu hienosti. Otuksen design on tyylikäs ja erilainen kuin muissa scifielokuvissa. Otuksessa on onneksi myös muita puolia kuin vain pelottava hirviö. Kohtauksissa, joissa hirviö esiintyy, on yleensä yllättäviä kohtia ja ääniä, jotka voivat saada katsojan pomppaamaan tuolistaan. Otuksen neljä kättä ovat hauska keksintö. Muut tehosteet ovat myös todella upeita. Etenkin junaonnettomuus on toteutettu täydellisesti, kuten myös lopun massiiviset kohtaukset kaupungissa.

Elokuva tapahtuu keksityssä pikkukaupungissa, Lillianissa, vuonna 1979. Siinä tulee hyvin selväksi, että kyseessä on paikka, jossa kaikki tuntevat toisensa ja uudet asiat ja ihmiset ovat epäilyttäviä. Ajankuva on saatu luotua hienosti. Lavastettu kaupunki on erittäin tarkasti mietitty, että se vastaa 70- ja 80-luvun vaihdetta. Elokuvan tulevista tapahtumista on paljon vinkkejä läpi elokuvan, mitkä tajuaa kun elokuvan on nähnyt monta kertaa.

Super 8 on kuvattu loistavasti. Abramsin elokuviin kuuluvia tiettyjä kameraliikkeitä on nähtävissä myös tässä. Elokuva on leikattu täydellisesti ja kohtauksesta toiseen kulkeminen on todella toimivaa. Michael Giacchinon musiikki elokuvassa on erittäin hyvää, varsinkin pääteema, joka esiintyy useaan otteeseen elokuvassa. Yhdessä kohtaa elokuvaa, kun apulaisseriffi Lamb varastaa sotilaalta kiväärin ja kolkkaa tämän tajuttomaksi, musiikin alku muistuttaa hieman Mission: Impossiblen teeman alkua, mikä voi olla viittaus siihen, että Abrams ohjasi sarjan kolmannen elokuvan (Mission: Impossible III - 2006). Se voi myös tietenkin olla sattumaa. Elokuvan jälkeen päässä soi The Knack -yhtyeen kappale "My Sharona".

Blu-rayn kuvanlaatu on upeaa, vaikka hämärissä kohdissa kuva on hieman rakeista, muttei häiritsevän paljon. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettujen kohtauksien lisäksi Featurettet "The Dream Behind Super 8", "The Search for New Faces", "Meet Joel Courtney", "Rediscovering Steel Town", "The Visitor Lives", "Scoring Super 8", "Do You Believe in Magic?", "The 8mm Revolution" ja interaktiivinen "Deconstructing the Train Crash", joissa pääsee näkemään elokuvan tekoa. Lisämateriaali sisältää suomenkielisen tekstityksen.

Yhteenveto: Super 8:n tarina on erinomainen sekoitus ystävyyden ja perheen merkitystä, ja avaruusolion aiheuttamasta pakokauhua. Loistava J.J. Abrams on luonut hyvän maailman, johon eloa tuovat eritoten lahjakkaat lapsinäyttelijät. Lapsille elokuva on hieman liian jännittävä, mutta nuoret scififanit ja yleisesti scifielokuvista diggaavat pitävät elokuvasta takuulla. Tämä on todiste siitä, että Abramsin kannattaisi tehdä myös omia elokuviaan suurien tunnettujen elokuvasarjojen lisäksi. Super 8 toimii ja jännittää yhä monen katsomiskerran ja olen näyttänyt elokuvan monille tutuilleni. Elokuva ei ollut varsinainen jymymenestys vuonna 2011, mutta on silti yleisesti pidetty elokuva. Muistakaa jäädä katsomaan lopputekstit, sillä niiden aikana näytetään kokonaisuudessaan ystävyksien kuvaama lyhytelokuva "The Case".

Kirjoittanut: Joonatan, 23.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.thepeoplesmovies.com
Super 8, 2011, Paramount Pictures, Amblin Entertainment, Bad Robot