Arvostelu: Star Wars: The Rise of Skywalker (2019)

STAR WARS: THE RISE OF SKYWALKER

Ohjaus: J. J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, John Boyega, Oscar Isaac, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Joonas Suotamo, Naomie Ackie, Domhnall Gleeson, Richard E. Grant, Lupita Nyong'o, Keri Russell, Kelly Marie Tran, Billy Dee Williams, Dominic Monaghan ja Ian McDiarmid
Genre: seikkailu, scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

George Lucasin avaruusseikkailu Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli jättimenestys, jolloin Lucas pääsi jatkamaan kauan suunnittelemaansa sarjaa. Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) järisytti maailmaa suurella paljastuksellaan, kun taas Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) vei trilogian eeppiseen päätökseensä. Elokuvien menestyksen myötä sarjaa jatkettiin kirjojen, pelien, sarjakuvien ja ties minkä voimalla. Lucas itse päätti palata sarjassa ajassa taaksepäin ja teki esiosatrilogian. Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) oli ilmestymisvuotensa odotetuin elokuva, mutta se sai todella tylyn vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ei pärjännyt sen paremmin, mutta Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) otettiin jo huomattavasti paremmin vastaan. Sen myötä Lucas ilmoitti, että saaga oli siinä, kunnes Disney-yhtiö osti sarjan häneltä vuonna 2012 ja alkoi suunnittelemaan uusia leffoja. Vuonna 2015 ilmestynyt Star Wars: The Force Awakens aloitti uuden trilogian ja se oli suurenmoinen hitti, tienaten yli 2 miljardia dollaria. Sen jatko-osa Star Wars: The Last Jedi (2017) oli myös valtava menestys, mutta se jakoi fanikunnan rajusti kahtia. Jotkut rakastavat sitä, jotkut taas vihaavat. Lisäksi tässä välissä on ilmestynyt myös kaksi lisäosaleffaa, Rogue One: A Star Wars Story (2016) ja ikävästi kesken jäänyt Solo: A Star Wars Story (2018). Nyt uusi trilogia viedään päätökseen Star Wars -saagan yhdeksännen episodin, The Rise of Skywalkerin voimin ja pakko myöntää, että olin peloissani elokuvan näkemisestä. Itse pidin erittäin paljon sekä The Force Awakensista että The Last Jedistä ja näiden parin vuoden aikana äänekäs faniviha on latistanut intoani saagaa kohtaan huomattavasti. Jotkut toksiset fanit saivat suuni loksahtamaan usein auki, mm. kiusatessaan näyttelijöitä ulos sosiaalisesta mediasta, leikatessaan leffoista versioita ilman naisia ja vähemmistöjen edustajia, sekä lähettäessään tappouhkauksia niille, jotka pitävät uusista Star Wars -elokuvista. Intoni alkoi kuitenkin kasvamaan leffan ilmestymisen lähestyessä ja sydämeni hakkasikin innon ja jännityksen sekaisesta tunteesta, kun kävin katsomassa Star Wars: The Rise of Skywalkerin sen lehdistönäytöksessä Finnkino Itiksen upeassa IMAX-salissa.

Rey jatkaa jeditaitojen opettelua, kun muu vastarinta kerää joukkojaan viimeiseen taisteluun Ensimmäistä ritarikuntaa vastaan.

Uuden trilogian tutut hahmot tekevät paluun vielä kolmatta kertaa. Daisy Ridley osoittaa jälleen lahjansa Reynä, jedinä, joka joidenkin mielestä osaa liian paljon liian nopeasti. John Boyegan näyttelemä Finn ei enää pakene sotaa, vaan lähtee taistoon urhoollisesti. Oscar Isaacin esittämä Poe Dameron on oppinut kuuntelemaan ohjeita, eikä painele menemään yhtä impulsiivisesti kuin ennen. Vaikka kolmikko ei ole läheskään yhtä legendaarinen kuin alkuperäisen trilogian Luke Skywalker (Mark Hamill), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Han Solo (Harrison Ford), on trion seikkailuja ollut mukavaa seurata, etenkin nyt kun kolmikko on kunnolla vihdoin kasassa - Poe ja Reyhän tapasivat vasta The Last Jedin lopussa. Ridley, Boyega ja Isaac ovat kaikki oivallisia osissaan.

Myös vanhemmat tutut, kuten droidit C-3PO (Anthony Daniels), R2-D2 - unohtamattakaan aivan mahtavaa BB-8:a - karvaturri Chewbacca (suomalainen Joonas Suotamo, jonka haastattelun voit lukea tästä), sekä kenraali Leia (edesmennyt Carrie Fisher, osittain arkistomateriaalista kaiveltuna ja osittain digitaalisesti tehtynä) palaavat. C-3PO saa eniten hauskoja repliikkejä ja on myös hienoa nähdä, kuinka paljon Suotamo pääsee esille Chewiena. Monet fanit luultavasti huojentuvat siitä, ettei Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose ole läheskään yhtä paljon esillä kuin The Last Jedissä. Lisäksi fanit innostuvat siitä, että Billy Dee Williams palaa vihdoin ja viimein Lando Calrissianiksi ja hänessä on edelleen sitä tiettyä tyylikkyyttä tallella. Uusiakin tuttavuuksia tehdään, kuten avaruushevosella ratsastava Jannah (Noamie Ackie) ja taisteleva Zorri (Keri Russell), mutta he ovat aika tylsiä ja nopeasti unohdettavia.
      Adam Driverin näyttelemä pahis Kylo Ren sanoi The Force Awakensissa vievänsä loppuun sen, minkä Darth Vader aloitti. The Last Jedissä hän kukisti johtajansa Snoken ja on nyt noussut Ensimmäisen ritarikunnan uudeksi yksinvaltiaaksi, tehden siis sen, mitä Darth Vader aina uhkasi, eli syrjäytti pomonsa. Ristiriitaisten tunteiden myllerryksen piinaama Kylo Ren saattaa jopa olla suosikkihahmoni tästä trilogiasta ja on jälleen kiehtovaa seurata, mitä hahmo seuraavaksi päättää tehdä. Driver on yhä intensiivinen osassaan.
     Paluun tekee myös eräs hahmo, joka on paljastettu jo mainoksissa ja trailereissa, mutta jos olet kovasti vältellyt niitä, en paljasta kenestä on kyse. Hän on kuitenkin niin isossa roolissa tässä elokuvassa, että haluan puhua hänestä hieman. Lähinnä siitä, että etukäteen en oikein tiennyt, mitä olisin mieltä hahmon paluusta ja nyt nähtyäni leffan täytyy todeta, etten vieläkään oikein tiedä. Tavallaan hän ajoi asiansa, mutta samalla pidin hahmoa aika tylsänä lisäyksenä.

Hahmon käytön lisäksi en oikein tiedä, mitä mieltä olen itse elokuvasta. Lopputekstien alkaessa olin erittäin hämmentynyt, sillä tunteeni olivat niin ristiriitaiset. Joissakin kohdissa pidin Star Wars: The Rise of Skywalkerista todella paljon, kun taas joissakin kohdissa täytyy myöntää, etten erityisemmin pitänyt leffasta. Nykyään näiden isojen franchise-elokuvien kohdalla mielipiteiden tuntuu aina olevan pakko edustaa jompaakumpaa ääripäätä: joko rakastat tai vihaat. Siksi onkin outoa, jos itse putoaakin siihen väliin, eikä kallistu kumpaankaan suuntaan. Minulla on ongelmani The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa, mutta pääasiassa pidän molemmista. The Rise of Skywalkerin kohdalla minulla taitaa olla positiivisia ja negatiivisia mietteitä yhtä paljon.

Isoin ongelmani elokuvan kanssa on sen rytmitys. Elokuvalla on nimittäin aivan kauhea kiire. Se painelee menemään liiankin kovaa vauhtia, eikä se osaa rauhoittua ja keskittyä johonkin tärkeään juttuun kunnolla. Leffa loikkii planeetasta toiseen, kohtauksesta seuraavaan ja isoja tapahtumia vyörytetään katsojan päälle sellaiseen tahtiin, että massiivisen avaruustaistelun alkaessa voi olla jo pieni ähky. Kiirehdinnän vuoksi koin vaikeuksia saada kunnon otetta tarinasta ja myös tunnepuoli jätti minut etäiseksi. Vitseille kyllä naurahtelee (joita ei muuten ole läheskään yhtä paljon kuin The Last Jedissä), mutta koskettaviksi tarkoitetut hetket eivät onnistu iskemään, kun leffa lähtee jo seuraavaan suuntaan. Kiirehdintä tarinassa vaikuttaa myös siihen, että monia reittejä oikaistaan ja hahmot tekevät välillä asioita ihan vain siksi, että heillä on tunne, että niin pitää tehdä. The Force Awakens on mielestäni näistä uusista parhaiten rytmitetty, kun taas The Last Jedi ei tarvinnut kahden ja puolen tunnin kestoa, ja Rogue One lähinnä laahasi ensimmäiset puolitoista tuntia. The Rise of Skywalker kaipaisi ainakin puoli tuntia lisää, jotta se voisi kulkea maltillisemmin.

Yksittäisenä avaruusseikkailuna kyseessä on kelpo teos, mutta oman trilogiansa, sekä yhdeksän elokuvan mittaisen Skywalker-saagan päätöksenä The Rise of Skywalker tuntuu harmillisen antiklimaattiselta. Sen loppuhuipennus aiheutti itselleni pettymyksen, sillä suuren pohjustuksen jälkeen valtavia avaruusalusten armadoja ei edes käytetä mihinkään. Tiettyjen hahmojen kuviot viedään hyvin päätökseensä, mutta yleisesti elokuvalla on suuria vaikeuksia tarjota niin eeppistä ja mahtipontista lopetusta kuin millaisena se selkeästi kuvittelee itseään. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Avengers: Endgamen (2019) eeppisyys oli niin omaa luokkaansa ja sen mahti on vielä niin suuri, että Star Wars: The Rise of Skywalker tyytyy kiltisti jäämään sen varjoon. Välillä leffa onnistuu nostamaan ihon kananlihalle, mutta se tapahtuu lähinnä säveltäjä John Williamsin upeiden musiikkien ansiosta. Williams on tällä kertaa päässyt aika helpolla, sillä lähinnä hän kierrättää sävelmiä aiemmista episodeista.

The Force Awakensissa minua ei erityisemmin haitannut, kuinka vahvasti sen tarina oli otettu alkuperäisestä Tähtien sodasta. Ohjaaja J. J. Abrams osasi mielestäni tyylikkäästi yhdistää nostalgiaa ja jotain uutta pakettiinsa. Mutta vaikka pidin The Force Awakensista, tiedostan kyllä, että Abrams pelasi hyvin turvallisesti. Rian Johnson taas koetteli rajojaan The Last Jedillä, mikä tosiaan jakoi mielipiteitä. Abramsia on tainnut pelottaa kokevansa fanien vihan ja onkin yrittänyt tehdä leffan, mikä miellyttäisi niitä, jotka pitivät The Last Jedistä sekä niitä jotka eivät. Lopputulos voi olla sellainen, mikä ei miellytä oikein ketään. Mielenkiinnolla odotankin, kuinka leffaan reagoidaan tulevien viikkojen aikana. Abramsin ja Chris Terrion työstämä käsikirjoitus on turvallisen lisäksi kömpelö. Voi olla, että käsikirjoitus on ollut maltillisempi ja vasta leikkauksessa rytmitys on muuttunut näin pikaiseksi. Käsikirjoituksessa ongelmani onkin lähinnä dialogi. Star Warsissa on alusta asti ollut kökköä dialogia, mutta The Rise of Skywalkerissa replikointi on välillä hämmentävän töksähtelevää. Itseäni häiritsi etenkin, kuinka hahmojen on koko ajan pakko kertoa, miltä heistä tuntuu. Abrams ääninäyttelee uutta droidia, D-O:ta, joka kirjaimellisesti sanoo lähinnä tunnetiloja. Abramsilla on myös ongelmana, ettei hän osaa viedä asioita loppuun. Yksi hahmoista sanoo yhdessä kohtaa, että hänellä on tärkeää asiaa jollekulle ja vaikka tähän tavallaan palataan läpi leffan, jää asia lopulta kertomatta.

Visuaalisesti The Rise of Skywalker näyttää tietty aivan mielettömän hyvältä. Elokuva on kuvattu upeasti ja siinä käytetään värejä ja valoja vaikuttavasti hyödyksi. Suomenkin teattereihin on asetettu varoituskylttejä, että filmi voi aiheuttaa valoherkille epilepsiakohtauksen, eikä varoitus ole turha, vaan joissakin kohtauksissa välkkyy kyllä aikamoisesti. Lavasteet ovat näyttävät ja asut sekä maskeeraukset taidokkaasti luotuja. On äärimmäisen hienoa nähdä vanhanaikaisin keinoin toteutettuja avaruuden olentoja. Äänimaailma on erinomaisesti rakennettu ja on mahtavaa päästä jälleen kuulemaan valomiekkojen, laserammusten, TIE-hävittäjien sun muiden Star Wars -juttujen ikonisia ääniefektejä.

Yhteenveto: Star Wars: The Rise of Skywalker on harmillisen vaisu päätösosa sekä omalle trilogialleen että yhdeksän episodin pituiselle saagalle. Elokuvalla tuntuu olevan aivan järjetön kiire, jolloin siihen voi olla hyvin vaikea hypätä mukaan. Tunnepuoli voi tämän vuoksi jättää kylmäksi. Suurta loppuhuipennusta pohjustetaan leffan alusta asti, mutta se vasta tuottaakin pettymyksen, kun suuria armeijoita ei hyödynnetäkään. Elokuva tuntui itsestäni antiklimaattiselta. Reyn ja Kylo Renin tarinoita on kiehtovaa seurata, mutta muut hahmot eivät tee erityistä vaikutusta, vaikka näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti. Erään hahmon paluu aiheuttaa itsessäni edelleen ristiriitaisia tunteita ja niin tekee leffa muutenkin. Rytmityksen lisäksi myös dialogi on usein kömpelöä. Visuaalisesti filmi on tietty todella upea ja näyttävä, minkä lisäksi John Williamsin musiikit toimivat aina. Mammuttimaisen saagan päättäminen on kuitenkin ollut J. J. Abramsille liian iso pala purtavaksi. Hän hoitaa homman mahdollisimman turvallisin keinoin, yrittäen miellyttää sekä niitä jotka pitivät The Last Jedistä että niitä jotka eivät. Minua kiinnostaakin, millaisia reaktioita Star Wars: The Rise of Skywalker tulee aiheuttamaan. Kun kyseessä on iso franchise-teos, mielipiteet vaihtelevat varmasti ääripäästä toiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019, Lucasfilm, Walt Disney Pictures, Bad Robot

Arvostelu: Star Wars: The Last Jedi (2017)

STAR WARS: THE LAST JEDI

Ohjaus: Rian Johnson
Pääosissa: Daisy Ridley, Mark Hamill, Adam Driver, Oscar Isaac, John Boyega, Carrie Fisher, Andy Serkis, Kelly Marie Tran, Laura Dern, Benicio del Toro, Domhnall Gleeson, Joonas Suotamo, Anthony Daniels, Gwendoline Christie ja Lupita Nyong'o
Genre: scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Star Wars on yksi kaikkien aikojen isoimmista ilmiöistä. Näin ei ollut kuitenkaan vielä alkuperäistä elokuvaa tehdessä. Lähes kaikki - jopa elokuvan tekijät - eivät uskoneet filmin onnistumiseen. Kuitenkin kun Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) sai ensi-iltansa, se nousi heti ilmestymisvuotensa isoimmaksi hitiksi, johon sekä kriitikot että tavalliset katsojat lapsista isovanhempiin rakastuivat. Leffa sai jatkoa seuraavien vuosien aikana elokuvilla Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) ja Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983), joista ensimmäistä kehutaan yhä sarjan parhaaksi. Vasta yli kymmenen vuoden jälkeen leffasarjaa jatkettiin kolmella esiosalla, Tähtien sota: Episodi I - Pimeällä uhkalla (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999), Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksellä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ja STähtien sota: Episodi III - Sithin kostolla (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005), jotka olivat menestyksiä, mutteivät muuten kovin pidettyjä. Kolmikosta viimeisen ilmestyessä elokuvaa mainostettiin koko sarjan viimeisenä, mutta kun Star Warseja tekevä Lucasfilm myytiin Walt Disneylle, ilmoitettiin heti että uusia filmejä oli tulossa. Star Wars: The Force Awakens (2015) jatkoi ensimmäisen trilogian tarinaa, kun taas Rogue One: A Star Wars Story (2016) kertoi tapahtumista juuri ennen alkuperäisen elokuvan alkua. Nyt ilmestyvä Star Wars: The Last Jedi jatkaa The Force Awakensin tarinaa ja koska olen iso fani, ei ole varmaan yllätys, etten odottanut mitään muuta elokuvaa tältä vuodelta yhtä paljon kuin tätä. The Force Awakens kuuluu mielestäni sarjan parhaimmistoon, joten en malttanut odottaa, että sille ilmestyisi jatkoa. Innostuneena odotin uutta elokuvaa yhä vain enemmän ja enemmän, mitä lähemmäs ensi-ilta tuli. Aluksi minua jännitti hieman, olisivatko odotukseni jopa liian korkealla, mutta kun luin ylistävät ennakkoreaktiot, olin todella huojentunut. Silti minua jännitti mennessäni katsomaan elokuvaa sen ensi-iltapäivänä yhdessä tyttöystäväni kanssa.

Ensimmäisen ritarikunnan hyökätessä vastarintaliikkeen kimppuun, Rey yrittää saada Luke Skywalkerin palaamaan taisteluun.

Pääsankari Reyn roolissa nähdään toistamiseen Daisy Ridley, joka osoittaa jälleen kerran olevansa äärimmäisen lupaava uusi näyttelijä. Tässä Rey on hieman kokeneempi, joten hänestä on tietty muokattu isompi sankari kuin aiemmin. Hahmo ei täysin kuitenkaan tiedä, mitä reittiä kulkea, mikä tekee hänestä kiehtovan. Toinen erittäin kiehtova asia hahmossa on tietenkin se, ketkä hänen vanhempansa ovat...

Reyn lisäksi muutkin The Force Awakensissa esitellyt sankarit tekevät paluun. John Boyegan esittämä Finn on kunnolla jättänyt Ensimmäisen ritarikunnan taakseen, minkä lisäksi Oscar Isaacin näyttelemä Poe Dameron pääsee esittelemään lentotaitojaan pariinkin otteeseen. Finnille on luotu oma sivujuoni ja hän pääsee jälleen hauskuuttamaan. Poeltakin löytyy useita hauskoja hetkiä ja hän pääsee suurempaan johtoasemaan vastarinnassa. Isaac ja Boyega ovat yhä erittäin oivallisia, ja viimeistään tässä he ja Ridley todella muodostavat Star Wars -saagan uuden pääkolmikon, vaikkei heillä ole yhteisiä kohtauksia lähes lainkaan. Mukana kulkee tietty ihastuttava BB-8 -droidi, joka on yksi suosikkihahmoistani. Olinkin todella iloinen, että BB-8 on yhä todella paljon mukana ja hahmosta on luotu paikoitellen jopa kunnon äijä!
     Mark Hamill pääsee tällä kertaa tekemään Luke Skywalkerina muutakin kuin seisomaan vaivaantuneena hetken kallionkielekkeellä leffan lopussa. Luken hahmo on muuttunut upeasti vuosien varrella ja minun on pakko sanoa, että Hamill tekee tässä ehkä parhaan roolisuorituksensa jedimestarina. Hän ei ole mikään sankari enää, vaan hänen synkistelystään saa oivan kuvan siitä, miksi hän jätti kaiken taakseen ja erakoitui muinaiseen jeditemppeliin.
     Luken lisäksi alkuperäisestä trilogiasta paluun tekevät hänen siskonsa kenraali Leia (viime vuonna menehtynyt Carrie Fisher, jonka muistolle elokuva on omistettu), wookiee Chewbacca (suomalainen Joonas Suotamo), sekä droidit C-3PO (Anthony Daniels) ja R2-D2 (Jimmy Vee). Hamillin tavoin Fisherkin pääsee paremmin oikeuksiinsa tässä elokuvassa kuin edellisessä osassa. Aluksi teki tietty hieman pahaa nähdä Leia, sillä tämä jäi Fisherin viimeiseksi roolisuoritukseksi, mutta iloksi voin sanoa, että Fisher on todella mainio osassaan. Harmillisesti Chewbaccan osuus jää pieneksi. Häneltä löytyy pari selkeää hetkeä, mutta muuten karvaturri vain roikkuu mukana. Täydellisen BB-8:n takia C-3PO ja R2-D2 eivät enää oikein tunnu miltään. R2-D2:n osuus jää myös pieneksi, ja vaikka C-3PO on jälleen oma pöhkö itsensä, ei hänestä jää muuta mieleen kuin mihin hänen punainen kätensä katosi?
     Uusina vastarintaliikkeen (tai noh, kapinallisten kuten heitä leffassa pääasiassa kutsutaan) hahmoina esitellään Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose ja Laura Dernin esittämä vara-amiraali Holdo. Rose vaikuttaa aluksi mainiolta lisäykseltä, sillä huoltohommissa toimiva hahmo ei ole tyypillinen kapinallissankari. Valitettavasti hahmon taustat luodaan liian hätäisesti, eikä hän tarjoa kovin paljoa muuta elokuvaan kuin herättää ihmisten mielenkiinnon Aasiassa. Vara-amiraali Holdo taas on lähinnä ärsyttävä tapaus, eikä Dern saa katsojaa pitämään hänestä koko elokuvan aikana.

Monet pettyivät The Force Awakensissa, kun uusi siisti pahis Kylo Ren (Adam Driver) paljastuikin hädintuskin aikuiseksi Ben Soloksi, joka ei ollut lainkaan uskottava ilman hienoa naamiotaan. Itse kuitenkin pidin todella paljon ratkaisusta, sillä hänestä tulee hieman mieleen Marvelin sarjakuvahahmo Peter Parker, joka on normaalisti epävarma ja kömpelö, mutta hän saa kerättyä henkistä voimaa pukeutuessaan Spider-Maniksi. Mielestäni oli upeaa, että mahtava paha onkin todellisuudessa epävarma nuorukainen, joka etsii paikkaansa maailmassa. Tässä ajatusta on viety vielä pidemmälle, jolloin hänestä löytyy samaa henkeä kuin Reystä, mutta eri tavalla tutkittuna. Filmissä puhutaan hyvän ja pahan tasapainosta, ja Rey ja Kylo Ren ovat juuri täydelliset esittämään tätä tasapainoa ja miten eri puolilta löytyy samanlaisuuksia. Driver parantaa roolisuoritustaan ja hän on todella väkevä läpi leffan. Hän tuo loistokkaasti esille Kylo Renin kokeman sisäisen kamppailun.
     Muutkin Ensimmäisen ritarikunnan pahikset tekevät paluun, mutta he ovat paljon tylsempiä kuin Kylo Ren. Kenraali Huxille (ylinäyttelevä Domhnall Gleeson) on luotu joitain ihan hauskoja hetkiä, mutta lähinnä hän vain rasittaa. Ylivaltias Snoke (Andy Serkis) nähdään vihdoin muunakin kuin hologrammina, mutta hän tuntuu vain laimealta Keisari-kopiolta. Jotenkin ihmeellisesti kapteeni Phasma (Gwendoline Christie) selvisi The Force Awakensin tapahtumista ja hänet on tuotu takaisin. Sanon kuitenkin suoraan, että on turha odottaa häneltä mitään ihmeellistä. Hänellä on ruutuaikaa ihan yhtä paljon kuin viimeksikin.
     Elokuvassa nähdään myös Benicio del Toro nimettömänä hakkerina, joka on Rosen tavoin tavallaan hyvä lisäys, mutta tavallaan hän ei myöskään toimi erityisen hyvin, sekä Lupita Nyong'o pienessä roolissa oranssina Maz Kanatana, jonka olisi voinut jättää kokonaan pois filmistä.

Star Wars: The Force Awakensia kritisoitiin siitä, että se on liian samanlainen kuin alkuperäinen Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo. Sen takia näiden kahden vuoden ajan internetissä on vain heitetty vitsiä siitä, että Star Wars: The Last Jedi olisi kopio Imperiumin vastaiskusta. Näin ei kuitenkaan ole. Toki niistä kahdesta löytyy samankaltaisuuksia, kuten se, että vanha jedimestari kouluttaa uutta sankaria (mikä ei kuitenkaan mene lainkaan samalla tavalla, miten Yoda opetti aikoinaan Lukea) ja että kapinalliset pakenevat pahiksia avaruudessa (mistä puuttuu kokonaan asteroidikenttä). Trailereissa nähty toimintakohtaus, jossa kiiturit taistelevat jättimäisiä kävelijöitä vastaan muistuttaa kyllä visuaalisesti Imperiumin vastaiskun Hoth-taistosta, mutta siitäkin on tehty oivasti erilainen. Todellisuudessa Star Wars: The Last Jedi on itse asiassa erittäin yllättävä elokuva. Mukana on useita hetkiä, jolloin katsojana luulee tietävänsä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta filmi onnistuukin toimimaan eri tavalla. Kun näin käy tarpeeksi usein, katsojana ei enää yritä arvella tulevia tapahtumia, vaan jää jännityksellä odottamaan, mitä muita yllätyksiä elokuvalla on tarjottavanaan. Ja voi pojat, että mukana on joitain täysin odottamattomia juttuja!

Star Wars: The Last Jedi ei ole mielestäni ihan niin hyvä elokuva kuin The Force Awakens, mutta se on selvästi parempi kuin viime vuoden Rogue One: A Star Wars Story, jonka hahmojen kohtalot eivät voineet vähempää kiinnostaa. Se, miksei tämä pääse The Force Awakensin tasolle, johtuu siitä, ettei tämä ole yhtä viihdyttävä, eikä leffa nosta välitöntä halua katsoa filmiä uudestaan. Muutamien kohtausten aikana mietin kyllä, etten malta odottaa, että näen ne uudelleen, mutta kokonaisuus on harmillisesti liian pitkä. Kyseessä on sarjan pisin osa, minkä kyllä huomaa. Siitä olisi ihan hyvin voinut leikata noin vartin pois, jotta sen rytmitys pysyisi eheämpänä. Pituuden huomaa lähinnä leffan puolessa välissä, johon on tungettu oudon väkinäinen seikkailu kasinolla, joka on tavallaan mielenkiintoinen idea, mutta joka ei sovi elokuvaan yhtään. Se osio ei vain tuntunut samalta filmiltä. Kai sen on tarkoitus tuoda hieman monipuolisuutta aika simppeliin juoneen, mutta siinä se ei onnistu. Elokuva on ihan tarpeeksi monipuolinen muutenkin.

Alussa leffa nappaa tietysti heti mukaansa alkutekstien aikana (mikä on jo yksinään huomattava parannus Rogue Oneen, jonka aloituksesta en pidä yhtään), mikä johtaa yhteen tyylikkäimmistä avaruustaisteluista Star Warsin historiassa. Toimintakohtaukset ovat tietty erittäin viihdyttäviä ja tyylikkäitä, sekä oivallisen erilaisia, jolloin ne eivät käy pitkäveteisiksi. Filmiin on myös saatu onnistuneesti epätoivon tunnetta, sillä vaikuttaa todella siltä, etteivät kapinalliset pääsisi Ensimmäistä ritarikuntaa pakoon. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin seurata Reyn matkaa. Läpi leffan katsojana yrittää pohtia, ketkä hänen vanhempansa voisivat olla, minkä lisäksi on mielenkiintoista nähdä, kun hän alkaa oppimaan asioita Voimasta. Kiehtovinta Reyn matkassa on hänen yhteytensä Kylo Reniin. Ne kohtaukset ovat erinomaisia ja ennen kaikkea tärkeitä, sillä ne osoittavat, mikseivät hahmot ole niin erilaisia toisistaan. Elokuvaan on luotu mahtava jännite, saako Rey käännettyä Kylo Renin hyvien puolelle, vai houkutteleeko pimeä puoli sittenkin Reyn puolelleen...

Jännittäviä hetkiä löytyy muutenkin kuten myös synkkyyttä, jolloin täydelliseksi vastapainoksi on lisätty tottakai paljon huumoria. Leffan aikana saakin nauraa useaan otteeseen. Olen todella iloinen, sillä ennakkoon ristiriitaisia tunteita herättäneet porg-linnut ovatkin todella hauskoja tapauksia, joita katsoisi mielellään lisää. Ne eivät todellakaan ole ärsyttäviä, kuten edellisen trilogian Jar Jar Binks tai Jedin paluun ewok-nallekarhut. Vaikka vitsit toimivatkin, on mukana joitain typerän naurettavia hetkiä, jolloin päässäni pyöri lähinnä Han Solon lausahdus edellisestä osasta: "Ei se Voima noin toimi!" Silti filmin erilaiset tunnelmat ovat taidokkaasti luotuja ja ne on saatu hyvin tasapainoon, mistä elokuvassa puhutaankin paljon. Tasapainon lisäksi toinen erinomainen teema on se, etteivät hyvät ja pahat ole selkeästi juuri tietynlaisia, vaan niistä löytyy erilaisia puolia. Tämä käy esimerkiksi selväksi siitä, että kummatkin osapuolet ostavat sotavarusteita samoilta laittomilta kauppiailta.

Sarjan ohjaus on vaihtunut J. J. Abramsilta Rian Johnsoniin, joka on aiemmin ohjannut esimerkiksi scifileffan Looper (2012). Sen nähneenä huomaakin, miten Johnson on tuonut hieman realismia todella epärealistiseen elokuvasarjaan. Synkkyys ja vakavuus hoituvat häneltä myös hyvin, mutta käsikirjoittajana Johnson olisi voinut hieman tiivistää tarinaa ja keksiä keinon poistaa laahaava kasino-osio pois. Leikkausvaiheessa ainakin joitain hetkiä olisi pitänyt tiivistää. Visuaalisesti kyseessä on tietysti aivan mielettömän upea kokonaisuus. Ensinnäkin leffa on kuvattu todella taidokkaasti, minkä lisäksi tehosteista ei tällä kertaa löydy moitittavaa. Avaruustaistelut ja -maisemat, sekä erilaiset olennot sun muut näyttävät todella hienoilta, ja elokuva myös kuulostaa todella hyvältä äänitehosteista John Williamsin musiikkeihin (mikä on jälleen parannus Rogue Oneen, jonka musiikit kuulostivat lähinnä laimeilta kopioilta Williamsin melodioista). Tuttuja teemoja on tietty mukana, mutta Williams on saanut luotua uusiakin sävellyksiä ja tekee tässä mielestäni parempaa työtä kuin The Force Awakensissa. Harmillisesti kasinolla soiva musiikki tuntuu ihan liikaa kömpelöltä yritykseltä luoda Uuden toivon ikoninen kanttiinakappale uudestaan muka-huomaamattomasti. Sävel on melkein sama, joten olisi voinut edes näyttää, että bändi on myös sama. Puvustus-, maskeeraus- ja lavastustiimit ovat jälleen tehneet erinomaista työtä. Toivonkin todella, että tällä kertaa Star Warsia ei unohdeta teknisen puolen Oscar-palkintoja jaettaessa.

Yhteenveto: Star Wars: The Last Jedi on erittäin hyvä, vaikkakin turhan pitkä jatko-osa saagalle. Kasino-osuuden olisi voinut kirjoittaa jollain tavalla pois elokuvasta, sillä se ei vain sovi mukaan kokonaisuuteen. Muutamia muitakin hetkiä olisi voinut tiivistää, minkä lisäksi mukaan mahtuu pari kömpelömpää ratkaisua. Muuten kyseessä on erittäin mukaansatempaava seikkailu, joka tarjoaa jännitystä, toimintaa ja oivallisen hauskaa huumoria. Etukäteen ärsyttäviksi pelätyt porg-linnut ovatkin erinomainen lisäys. Valitettavasti muuten uudet hahmot jäävät aika laimeiksi, eivätkä pärjää mitenkään edellisessä osassa esitellyille tai alkuperäisille hahmoille. Mark Hamill ja Carrie Fisher loistavat Lukena ja Leiana, minkä lisäksi myös Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac ja Adam Driver tekevät loistotyötä. Reyn ja Kylo Renin hahmoja tuodaan hienosti esille, ja heidän yhteiset hetkensä ovatkin filmin parhaimmistoa. Toimintakohtaukset ovat tietty tyylikkäitä, etenkin alun avaruustaistelu. Visuaalisesti filmi on puhdasta silmäkarkkia ja John Williamsin säveltämät musiikit ovat erinomaiset. Ohjaaja Rian Johnson on tehnyt loistotyötä, mutta silti olen tavallaan iloinen, että Abrams ohjaa trilogian päätösosan. Suosittelen Star Wars: The Last Jediä lämpimästi kaikille Star Wars -faneille. Siinä on mukana paljon tuttua, mutta myös paljon yllätyksiä. Jos aiempia osia ei ole nähnyt, niin ne kannattaa tietty vilkaista ensin. Vaikka Johnson onnistui tässä, ei elokuva saa innostumaan ilmoitetusta Star Wars -trilogiasta, jonka Johnson tulevaisuudessa ohjaa. Tämän trilogian päätösosaa jää kuitenkin todella innokkaasti odottamaan. Valitettavasti tässä välissä ilmestyy tuotantohelvetissä pyörinyt Solo: A Star Wars Story (2018), jota en odota lähes ollenkaan. Star Wars: Episode IX:n (2019) näkemiseen voisin kuitenkin jo laskea päiviä...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuva juliste www.starwars.com
Star Wars: The Last Jedi, 2017, Lucasfilm, Walt Disney Pictures, Ram Bergman Productions

Arvostelu: The Lord of the Rings / Taru sormusten herrasta (1978)

THE LORD OF THE RINGS (1978)

TARU SORMUSTEN HERRASTA

Ohjaus: Ralph Bakshi
Pääosissa: Christopher Guard, William Squire, Michael Scholes, John Hurt, Simon Chandler, Dominic Guard, Anthony Daniels, Michael Graham Cox, David Buck, Norman Bird, Peter Woodthorpe, Fraser Kerr ja Philip Stone
Genre: animaatio, fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 12

J.R.R. Tolkienin kirjoittama "The Lord of the Rings" -kirjatrilogia (1954-1955), eli suomalaisittain "Taru sormusten herrasta" -trilogia on yksi maailman suosituimmista tarinoista. Minulle on lapsena luettu trilogia ainakin kerran läpi ja olen itse lukenut trilogian kertaalleen. Rakastan trilogian tarinaa, mutta en niinkään itse kirjoja. Eniten pidän Peter Jacksonin ohjaamista, täydellisyyttä hipovista elokuvista The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001), The Lord of the Rings: The Two Towers (2002) ja The Lord of the Rings: The Return of the King (2003), jotka perustuvat kirjoihin. Ne olen katsonut useaan otteeseen; yleensä kerran vuodessa. Kuitenkin ennen kuin nämä huikeat Jacksonin elokuvat ilmestyivät, ohjaaja Ralph Bakshi teki kirjatrilogiasta animaatioelokuvan vuonna 1978 nimeltä The Lord of the Rings. Olen ollut jo kauan tietoinen tästä animaatioversiosta, mutten ollut koskaan aiemmin katsonut sitä. Olin kuullut, että siinä tarina jätetään kesken, eikä elokuvalle koskaan tehty jatkoa ja että kyseessä ei olisi kovin hyvä elokuva. Muutenkin hirvitti, että miten puolet trilogiasta olisi saatu tungettua vähän yli kaksituntiseen elokuvaan, kun yksikään Jacksonin elokuvista ei kestä alle kolmea tuntia. Muutamaan otteseen minulla on ollut tilaisuus katsoa The Lord of the Rings, mutta olen silti jättänyt tilaisuudet väliin. Kuitenkin eilisiltana, kun tyttöystäväni kanssa mietin, mitä katsoisimme, päädyimme lopulta katsomaan The Lord of the Ringsin, sillä se löytyi hänen hyllystään, eikä hänkään ollut nähnyt sitä kokonaan. Se luultavasti jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun katson kyseisen version "The Lord of the Ringsista"...

Hobitti Frodo Reppuli lähtee matkalle Keski-Maan halki tuhotakseen pahan Sauronin Valtasormuksen, jonka hän on Bilbo-sedältään saanut. Mukanaan hänellä on kahdeksan eri lajien edustajaa.

Christopher Guard ääninäyttelee Frodo Reppulia, joka on hobitti. Hobitit ovat lyhytkasvuisia heppuja, jotka kävelevät paljain jaloin ja tykkäävät syödä ja juoda. Vaikka tarinan mukaan Frodo on aikuinen, tässä hän vaikuttaa vain karvajalkaiselta lapselta. Hahmoa ei erityisemmin syvennetä elokuvassa, vaikka loppupuolella hän yrittääkin repliikkien avulla selittää Sormuksen aiheuttamasta tuskasta.
     William Squire esittää viisasta Gandalf-velhoa, joka lähettää Frodon matkalleen. Gandalf on parhaiten kirjasta elokuvaan siirretty hahmo ja tuntuukin sellaiselta kuin pitääkin. Gandalf heiluttelee käsiään paljon selittäessään asioita.
     Jostain syystä Frodon uskollisesta Sam-ystävästä on tehty jollain lailla älyllisesti vajaa. Hahmo tuijottelee useasti tyhjin silmin ja suu auki asioita, vaikuttaen todella tyhmältä. Sam on myös hobitti ja häntä ääninäyttelee Michael Scholes. Hahmo vain ilmestyy mukaan yhtäkkiä, eikä häntä pohjusteta ollenkaan.
     Legendaarinen John Hurt esittää Aragorn-nimistä miestä, joka Gandalfin ystävänä auttaa Frodoa tämän matkassa. Aragorn on oikeasti kruununperijä, muttei ole valmis ottamaan kuninkaan roolia vastaan. Tämä asia lähinnä vain mainitaan elokuvassa, eikä siihen erityisemmin syvennytä. Aragorn tuntuu kuitenkin muuten muistuttavan kirjojen soturihahmoa. Jostain syystä Aragornille on päätetty pistää vaatetukseksi minihametta muistuttava vaate, jolloin hänen jalkansa ovat lähes paljaat, korkeavartisista kengistä huolimatta. Kasvonpiirteiltään Aragorn muistuttaa paikoitellen näyttelijä Jackie Chania.
     Samin tavoin myös hobitit Merri ja Pippin yksinkertaisesti vain ilmestyvät mukaan tarinaan ilman selitystä. Hahmoja ei oikein voi erottaa toisistaan, eivätkä he oikeastaan tee mitään elokuvassa. Merrin äänenä kuullaan Simon Chandler ja Pippinia ääninäyttelee Frodon esittäjän pikkuveli Dominic Guard. Sormuksen saattueeseen, johon aiemmin mainitut kuuluvat, kuuluu myös mies nimeltä Boromir (Michael Graham Cox), haltia Legolas (Anthony "C-3PO" Daniels) ja kääpiö Gimli (David Buck). Merrin ja Pippinin tavoin nämä kolme hahmoa tuntuvat enemmän tai vähemmän olevan mukana vain, koska ovat mukana kirjoissa. Boromirilla on hieman tekemistä, mutta Legolas ja Gimli eivät oikeastaan pääse millään lailla esille. Myös Boromirilla on Aragornin tyyliin hieno lanneasuste. Ja hienolla tarkoitan ihan kauheaa. Kauhea on myös Boromirin viikinkikypärä.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Fraser Kerrin ääninäyttelemä paha velho Saruman, Philip Stonen esittämä ihmiskuningas Théoden, André Morellin esittämä haltia Elrond, Norman Birdin ääninäyttelemä hobitti Bilbo Reppuli ja Peter Woodthorpen esittämä Klonkku, joka omisti Sormuksen parin vuosisadan ajan. Klonkku on lempihahmoni "Taru sormusten herrasta" -tarinasta ja siksi minulle tuotti suurta tuskaa katsoa, millainen versio tässä elokuvassa hahmosta esiintyy. Jostain kumman syystä tämä Klonkku puhuu lähes täydellistä, eleganttia englantia, vaikka suhiseva s-kirjain välillä löytyykin mukana. Klonkku on ihan hyvin suunniteltu ulkonäöltään, mutta muuten toteutus ei toimi.

En nyt oikein tiedä, pitäisikö sitä itkeä vai nauraa... tämä elokuva on aivan hirveä pyhäinhäväistys upeasta tarinasta! Aluksi lyhyessä introssa selitetään tarinan lähtökohdat. Paha Sauron rakentaa itselleen Sormuksen, jonka voiman avulla hän alistaa koko Keski-Maan tahtoonsa. Ihmiset ja haltiat lähtevät taistoon ja voittavat Sauronin, saaden Sormuksen itselleen. Kuitenkin vuosien varrella Sormuksen omistaja on vaihtunut pariin otteeseen ja lopulta se on päätynyt Frodolle. Velho Gandalf tajuaa, että kyseessä on juurikin Sauronin Sormus ja lähettää Frodon vaaralliselle matkalle, jonka tarkoituksena on tuhota Sormus. Jos ei ole koskaan lukenut kirjatrilogiaa tai ei ole nähnyt Peter Jacksonin elokuvia, nopea intro ei luultavasti avaa tarinaa tarpeeksi hyvin. Vaikka itse tiedän tarinan lähes ulkoa, minulle tuotti vaikeuksia pysyä perässä, sillä elokuvaa hyppii kaiken aikaa, eikä selitä oikein mitään. Tekijät ovat tehneet elokuvan sillä olettamuksella, että kaikki katsojat ovat lukeneet Tolkienin kirjat.

Elokuvan tahditus on erittäin huonosti rakennettu. Alku jolla katsojat pitäisi saada mukaan, epäonnistuu totaalisesti, eikä selitä lähtökohtia tarpeeksi rauhallisesti, jotta juonesta saisi käsityksen, mutta elokuvassa on useita kohtauksia, jotka vain kestävät ja kestävät ilman mitään syytä. Useita kohtia ja hahmoja on pudotettu pois tarinasta, mutta jotkut jutut ovat mukana liiankin kauan. Tekijät ovat sentään tajunneet pudottaa pois ärsyttävän Tom Bombadilin, joka pilaa kirjoja. Kun Sormuksen saattueen hahmot esitellään nimeltä, heidät näytetään kävelemässä lumisateessa, jolloin hahmojen ulkonäöstä ei saa mitään selvää. Joidenkin mielestä kertomistavalla ei ole väliä, jos tarinan tietää hyväksi. Tämä elokuva on osoitus siitä, että kertomistavalla todella on väliä. "Taru sormusten herrasta" on hieno tarina ja tekijät ovat onnistuneet pilaamaan sen täysin tekemällä aivan hirveän version. Ja tosiaan tarina jää tässä pahasti kesken ja elokuva päättyy noin puoleen väliin trilogian toisesta osasta. Jatkoa ei koskaan tehty, koska tästä elokuvasta ei erityisemmin pidetty. Enkä ihmettele miksei. Ihan oikeasti, vältelkää tätä teosta ja katsokaa Jacksonin elokuvat. Ne kestävät yhteensä alle tai yli kymmenen tuntia, riippuen siitä katsotteko teatteri- vai pidennetyt versiot, mutta ne ovat sen arvoiset.

Ensimmäinen tunti elokuvasta menee yllättävän nopeasti, sillä tarina kulkee nopealla temmolla eteenpäin. Toinen puolisko kuitenkin lähinnä vain puuduttaa ja viiden vartin jälkeen, kun siirrytään trilogian toiseen osaan, katsojana toivoisi jo elokuvan päättyvän. Elokuvassa on kyllä muutama ihan viihdyttävä osio ja paikoitellen elokuvan huonoudelle voi jopa nauraa. Valitettavasti kokonaisuus ei ole kuitenkaan sellainen, että The Lord of the Rings olisi niin huono, että se olisi jo hyvä elokuva. Taistelukohtaukset ovat aika myötähäpeällistä katsottavaa, eivätkä muutamasta örkistä koostuvat armeijat erityisemmin pelota. Tunteet eivät välity katsojalle oikeastaan lainkaan ja jotkut tärkeät kohdat ovat tehty niin päin helvettiä, että tekisi mieli repiä levy soittimesta ja viskata se parvekkeelta mahdollisimman kauas. Jos ei muuta, niin ainakin elokuvan levyä voi käyttää frisbeenä. Kun lopputekstit vihdoin alkavat, niin voi huokaista helpotuksesta ja pistää elokuvan jonnekin ullakon perälle, minne se voi rauhassa mädäntyä.

Jostain syystä hobitit eivät ole kirjojen tapaan samanpituisia kuin lapset, vaan heidän päänsä yltävät suunnilleen aikuisten olkapäiden kohdalle. Yleisestikin lyhyemmiksi mietityt kääpiöt ovat samanpituisia kuin ihmiset ja haltiat. Animointi ei ole kovin kummoista ja vaikka piirrosjälki onkin ihan kivasti tehty, hahmot ovat huonosti suunniteltuja. Taustat ovat paikoitellen onnistuneita. Esimerkiksi haltioiden asuttama Rivendell on visuaalisesti tyylikkään näköinen. Mukana on myös jostain syystä oikeita kuvia ja animaation lisäksi elokuvassa on käytetty oikeita näyttelijöitä, joiden päälle on animoitu. Varsinkin taistelukohtauksista tulee vielä kehnompia, kun joutuu katsomaan piirroshahmojen ja oikeiden näyttelijöiden välistä mätkimistä. Siitä tulee lähinnä mieleen Space Jam (1996), eikä "Taru sormusten herrasta". Oikeiden näyttelijöiden ja kuvien käyttäminen pilaa elokuvaa entisestään. Aluksi se ei ole niin häiritsevää, mutta tekniikan käyttö lisääntyy läpi elokuvan, jolloin se ärsyttää. Elokuvan päävastusörkit ovat kummallisen näköisiä ja niiden päät muistuttavat hieman susia. Pahat mustat ratsastajat, eli sormusaaveet, eli nazgûlit ovat erittäin naurettavia kävellessään oudosti. The Lord of the Ringsissa on käytetty muitakin kikkoja, jotka eivät toimi lainkaan.

Uskoisin, että ohjaaja Ralph Bakshi on yrittänyt kaikkensa ja että hän rakastaa Tolkienin kirjoja, mutta studio on pistänyt hänet tekemään erilaisen elokuvan kuin hän haluaisi. Bakshi nimittäin aikoi tehdä tästä ensimmäisen osan ja ohjata myöhemmin toisen osan, joka olisi käsitellyt loppupuolikkaan tarinasta. Studio kuitenkin uskoi, että jos nimessä lukisi "Osa 1", ihmiset eivät kävisi katsomassa elokuvaa. Sen takia kaikki luulivat näkevänsä koko tarinan elokuvamuodossa. Voin vain kuvitella katsojien pettymyksen, kun tarina katkeaa kuin seinään. Puhumattakaan siitä, että he näkivät juuri aika kohtuuttoman paskan elokuvan rakastamastaan kirjasarjasta. Visuaalinen ilme ei tosiaan ole parhaasta päästä, mutta myös äänimaailma tuottaa pettymyksen. Välillä äänitehosteet ovat ihan hyviä, mutta paikoitellen naurettavan huonoja. Yhdessä kohtaa äänet katoavat kokonaan, jolloin luulin hetken, että televisiosta rikkoutuivat kaiuttimet. Musiikista vastaa Leonard Rosenman ja vaikka osa hänen sävellyksistään ovatkin mahtipontisia, ne eivät huonon elokuvan takia jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: The Lord of the Rings on tyylikäs osoitus siitä, miten jonkin todella hienon voi pilata totaalisesti. Tarina hyppii ja loikkii eteenpäin, eikä elokuvaa tehdessä ole yhtään mietitty, että katsojat eivät ehkä olekaan lukeneet Tolkienin kirjoja. Lyhyt intro ei saa selitettyä lähtökohtia tarpeeksi onnistuneesti ja alku lähtee muutenkin käyntiin liian äkkinäisesti. Välillä elokuva kiirehtii ja välillä taas junnaa paikoillaan. Ensimmäinen puolikas menee jokseenkin kivuttomasti, mutta toisen puolikkaan kohdalla toivoisi jo elokuvan päättyvän. Ääninäyttely ei ole kovin kummoista, kuten ei ole animointikaan. Oikeiden näyttelijöiden ja kuvien hyödyntäminen saa elokuvan näyttämään erittäin halvalta tekeleeltä. Mikään elokuvassa ei oikeastaan vakuuta ja tarina katkeaa kuin seinään. Jatkoa ei koskaan tullut, vaikkakin eri yhtiö teki vuonna 1980 animaatioleffan The Return of the King, jossa tarina saa päätöksen. Jos et ole lukenut Tolkienin kirjoja tai katsonut Peter Jacksonin elokuvatrilogiaa, jätä tämä hirveys väliin, sillä tämä ei luultavasti aukea mitenkään. Lue kirjat ja katso Jacksonin elokuvat, mutta välttele The Lord of the Rings -animaatiota niin hyvin kuin vain on mahdollista. Vain parin viihdyttävän jutun ja loistavaksi tietämäni tarinan takia elokuva saa yhden lisäpisteen.

Kirjoittanut: Joonatan, 22.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.lotr.wikia.com
The Lord of the Rings, 1978, Fantasy Films, Bakshi Productions, Saul Zaentz Film Productions

Arvostelu: Rogue One: A Star Wars Story (2016)

ROGUE ONE: A STAR WARS STORY

Ohjaus: Gareth Edwards
Pääosissa: Felicity Jones, Diego Luna, Alan Tudyk, Donnie Yen, Wen Jiang, Riz Ahmed, Ben Mendelsohn, Mads Mikkelsen, Forest Whitaker, Genevieve O'Reilly, Jimmy Smits, ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Ilta ennen elokuvan Rogue One: A Star Wars Story näkemistä (13.12.2016): En kykene jotenkin edes käsittämään, että näen huomenna uuden osan Star Wars -saagasta! Kun ilmoitettiin, että Episodien VII (Star Wars: The Force Awakens, 2015), VIII (Star Wars: The Last Jedi, 2017) ja IX (Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019) lisäksi Lucasfilm tekisi lisäosia, jotka avaisivat maailmaa vielä enemmän, olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Tietysti minua kiehtoi nähdä lisää, mutta samalla nousi pelko, olisiko kyseessä pelkkää rahastusskeidaa? The Force Awakens oli kuitenkin todella onnistunut lisäys saagaan, joten aloin huojentuneesti uskoa Star Warsin olevan hyvissä käsissä. Silti mitä enemmän ensimmäisestä lisäosaelokuvasta Rogue One: A Star Wars Story sai tietää, sitä enemmän mietitytti, mitä jos juttu ei toimisikaan? Tavallaan on hölmöä, että tekijät kertovat tarinan Kuolemantähden piirustusten varastamisesta, sillä kaikki Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) nähneet tietävät, miten siinä käy. Toivonkin siis, että elokuvasta löytyy paljon muita koukkuja, joiden takia se olisi erinomainen lisäys saagaan. Jotkut kriitikot ovat kehuneet elokuvaa jo, mutta silti minulla on pieni pelko lopputuloksesta. Onhan se tietenkin normaalia jännittää näkevänsä jotain, mitä on odottanut kauan. Jännitystä lisää myös, että elokuvasta kuvattiin suuri osa uudestaan, kun studio ei ollut tyytyväinen ohjaajan teokseen. Noh, huomennahan se selviää. Kaikkein eniten haluan nähdä Darth Vaderin jälleen valkokankaalla ja toivon, että elokuvassa kuultaisiin hahmon tunnusmusiikki, eli "The Imperial March". Hieman myös mietityttää, kuinka elokuva alkaa, sillä tekijöiden mukaan Rogue Onessa ei nähtäisi ollenkaan tuttuja alkutekstejä...

Rogue One -ryhmä ottaa tehtäväkseen varastaa Imperiumin uuden Kuolemantähti-aseen piirustukset.

Pääosassa elokuvassa nähdään Felicity Jones, joka esittää Jyn Ersoa. Jones osaa välillä olla hyvä ja välillä heikompi rooleissaan ja tässä hän vetää ihan hyvän roolisuorituksen. Välillä Jones näyttää olevansa toimiva tähti, mutta välillä hän vaikuttaa aika tunteettomalta, eikä hän kykene useaan otteeseen välittämään tunteitaan kasvoillaan ja eleillään. Jyn Erso ei oikeastaan halua olla sankari ja hänelle tuntuu olevan se ja sama, onko Imperiumi vallassa, kunhan hän itse pysyy hengissä.

Diego Luna näyttelee kapteeni Cassian Andoria, joka vaikuttaa välillä tämän elokuvan Han Sololta, onnistumatta siinä. Cassian seuraa Kapinaliittoa sokeasti, vaikka Liitto antaisi minkä tahansa tehtävän. Luna on roolissaan Jonesin tavoin ihan hyvä ja häneltäkin löytyy heikompia hetkiä.
     Kapteeni Andorin mukana liikkuu droidi K-2SO, jota esittää Alan Tudyk. Droidista on yritetty tehdä elokuvan kevennyshahmo, mutta se ei täysin onnistu siinä. Muutama hauska juttu hahmolta löytyy, mutta ei kovin montaa. Onneksi K-2SO ei kuitenkaan ole Jar Jar Binksin kaltainen lasten naurattamisyritys, vaan hahmo on lähinnä sarkastinen ja välinpitämätön.
     Donnie Yen näyttelee Chirrut Îmwea, sokeaa miestä, joka tuntee Voiman... ja hokee sitä useaan otteeseen elokuvan aikana. Îmwella on aseenaan pitkä keppi, jolla hän hakkaa Imperiumin sotilailta (stormtroopereilta) tajut kankaalle. Yen vetää roolinsa mainiosti ja Îmwe saattaa olla lempihahmoni Rogue One -ryhmästä.
     Îmwen seurassa on Wen Jiangin esittämä Baze Malbus. Bazesta saa välillä käsityksen, että kyseessä olisi kovan luokan sotilas, mutta välillä hahmo vain tuntuu roikkuvan mukana. Jiang yrittää kyllä roolissaan, mutta tarina ei oikein anna irti enempää. Loppupuolella Baze onneksi saa hetken aikaa "loistaa"
     Viimeisenä Rogue One -ryhmässä on Imperiumista kapinalliseksi loikannut lentäjä Bodhi Rook, jota esittää Riz Ahmed. Bodhi tuntuu useaan otteeseen enemmänkin porukan nörtiltä, joka tietää paljon, muttei koskaan osallistu taisteluun, mikä oli harmi, sillä olisin halunnut nähdä kovemman luokan pilotin. Ahmed on Jiangin tapaan ihan hyvä, mutta tarina ei tarjoa hahmosta kovin paljoa.
     Elokuvan pääpahis on Imperiumin johtaja Krennic, jona nähdään Ben Mendelsohn. Heti alussa käy selväksi, että kyseessä ei ole kovin miellyttävä hahmo ja johtaja Krennic onkin aika häijy kaveri. Mielenkiintoisinta hahmossa on, että hän ei tunnu olevan täysin Imperiumin korkeimpien henkilöiden suosiossa ja yrittääkin todistaa itsensä omistamallaan Kuolemantähdellä. Mendelsohn on oivallinen roolissaan.

Elokuvassa nähdään kaksi konkarinäyttelijää, jotka ovat Mads Mikkelsen ja Forest Whitaker. Mikkelsen näyttelee Jynin isää, Galen Ersoa, joka suunnitteli Kuolemantähden ja Whitaker esittää äärikapinallista Saw Gerreraa. Mikkelsen on roolissaan hyvä, mutta Whitaker vetää aika tyhmän suorituksen suruttelevana Sawina. Pettymyksenä näyttelijöiden faneille on, että kumpikin esiintyy elokuvassa todella vähän aikaa.
     Elokuvassa nähdään myös tuttuja hahmoja, kuten Genevieve O'Reillyn esittämä Mon Mothma (joka on saatu näyttämään samalta kuin alkuperäisessä trilogiassa), Jimmy Smitsin näyttelemä Bail Organa (esitti hahmoa myös Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä, Star Wars: Episode II - Attack of the Clones, 2002 ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin kostossa, Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith, 2005), sekä tietokoneanimoitu Grand Moff Tarkin ja James Earl Jonesin ääninäyttelemä Darth Vader. Aivan varmasti suuri osa faneista odottaa eniten näkevänsä Darth Vaderin jälleen valkokankaalla, eivätkä he tule pettymään kohtiin, joissa hahmo esiintyy, mutta niitä on valitettavasti vain muutama. Koska Tarkinia näyttelevä Peter Cushing on menehtynyt, ei hänellä ole näyttelijää elokuvassa, vaan hänet on tosiaan animoitu ja sen kyllä huomaa. Niinkin suuren luokan elokuvaksi kuin Star Wars, on todella outoa, ettei kokonaan tietokoneanimoitu ihmishahmo voi näyttää hyvältä. Noh, on hänet tehty paremmin kuin nuorennettu Jeff Bridges elokuvassa Tron: Legacy (2010), mutta kyseessä on kuitenkin nykivän ja epäluonnollisen näköinen tekele. Mukana on myös muitakin tuttuja hahmoja, mutten paljasta heidän nimiään...

Jo kuukausia sitten ilmoitettiin, ettei Rogue One: A Star Wars Story tule sisältämään tuttuja alkutekstejä. "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..." -teksti vilahtaa kyllä sinisenä ruudulla, mutta sen jälkeen tarina lähtee suoraan liikkeelle. Imperiumi sieppaa Galen Erson, kun Jyn on vasta lapsi. Aikuisena Jyn päätyy Kapinaliiton mukaan, joka on saanut kuulla, että Imperiumi kehittää uutta superasetta. Jyn lähtee kapteeni Andorin ja K-2SO:n kanssa tutkimaan asiaa.

Ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni kuvaamaan elokuvaa, on "pettymys". Star Wars: The Force Awakens on mielestäni erinomainen elokuva ja huikea jatkumo saagalle, joten sen rinnalla tason notkahdus on erittäin selkeä. Kyseessä ei kuitenkaan ole huono elokuva. Kun odottaa todella hyvää elokuvaa, niin pelkkä "hyvä" tuntuu pettymykseltä. Rogue One: A Star Wars Story on juurikin sitä: hyvä elokuva, muttei mitään ihmeellistä. Paikoitellen tarina menee hieman kiirehtivästi eteenpäin, mutta muutamassa kohtaa se kulkee liian hitaasti. Ei silti pelkoa, loistavia kohtia elokuvasta löytyy myös. Ongelmana on, että jos on nähnyt muut Star Warsit, niin tietää kuinka tässä tulee lopulta käymään. Tietenkään ei voi tietää, miten hahmoille käy, sillä heitä ei ole nähnyt missään aiemmin. Siten elokuva voisi kantaa loistavasti, mutta valitettavasti hahmot eivät toimi kovin erikoisesti. Siinä missä alkuperäisen trilogian jälkeen muistaa Luken, Leian, Hanin, Chewbaccan ja muut, ja toisen trilogian jälkeen muistaa Anakinin, Obi-Wanin ja Padmén, ja The Force Awakensin jälkeen muistaa Reyn, Finnin, Poen ja BB-8:n, niin tämän elokuvan jälkeen hahmot eivät vain jää mieleen. Se ei pelkästään johdu siitä, että hahmojen nimet ovat jokseenkin kummalliset ja vaikeat muistaa, vaan lähinnä koska hahmot itsessään eivät ole kovin kummoisia. Pakko silti myöntää, että vaikka tietää, miten lopulta tulee käymään, niin onhan se kiinnostavaa tietää, miten lopputulokseen on päädytty. Elokuvan lopetus saattaa olla elokuvan parasta antia, sillä se on saatu todella upeasti yhdistettyä Episodi IV - Uuden toivon alkuun.

Yksi asia, jota odotin paljon näkeväni elokuvassa, oli taistelukohtaukset. Trailerit vaikuttivat siltä, että Rogue One: A Star Wars Storysta on pyritty luomaan kunnon sotaelokuva, joka olisi silti osa Tähtien sota -saagaa. Itseäni kiehtoi erittäin paljon nähdä sotakohtaukset, etenkin maassa käytävät, mutta valitettavasti ne eivät olekaan niin synkkiä ja eeppisiä kuin toivoin. Elokuvassa nähdään kyllä toimivia taistelukohtauksia, mutta niistä puuttuu se jokin, jota toivoin näkeväni. Se johtuu luultavimmin siitä, että elokuvaa kuvattiin paljon uudestaan, kun yhtiön mielestä kyseessä oli liian synkkä elokuva. Jos ohjaajan visio olisi päässyt täysin oikeuksiinsa, ehkä sotakohtaukset olisivat olleet vaikuttavampia. Avaruudessa käytävä jättitaistelu on kyllä hienosti toteutettu. Jännittäviä osuuksia leffasta löytyy myös, etenkin loppupuolella. Huumoria on hieman mukana, muttei kovin paljoa. Se on tietty ymmärrettävää, sillä en usko monia erityisemmin naurattavan, kun he elävät Imperiumin vallan alla.

Loppujen lopuksi ehdottomasti paras asia elokuvassa on nähdä tuttujen juttujen paluu ruudulle. Jo pelkästään stormtrooperit valkoisissa haarniskoissaan on hieno näky, puhumattakaan Imperiumin aluksista ja Kapinaliiton tutuista hävittäjistä. Niin ja kyllähän se Kuolemantähti siellä pyörii. Uusia asioita on tietenkin mukana. Esimerkiksi johtaja Krennicilla on turvanaan mustapukuisia Death Troopereita, jotka tuntuvat paremmilta sotilailta kuin Imperiumin perussoltut. Uusia planeettoja ja kuita elokuvassa nähdään erittäin paljon. Mukana on mm. hiekkaplaneetta Jedha, kauppa-asema Kafrenen rengas, myrskyinen Eadu ja Imperiumin johtama Scarif. Kapinaliiton päämajana nähdään tuttu Yavin 4.

Elokuvan on ohjannut Gareth Edwards, joka on tätä ennen ohjannut elokuvat Monsters (2010) ja Godzilla (2014). Edwardsilla on selvästi ollut visio rajummasta Tähtien sodasta, mutta jostain syystä se ei ole päässyt läpi ja vaikka mukana on rankempia kohtia, niin kokonaisuus ei ole erityisen rankka. Käsikirjoituksesta vastaavat Chris Weitz ja Tony Gilroy, joista kumpikaan ei ole aiemmin työskennellyt Star Warsin parissa. Gilroy on tunnettu neljän ensimmäisen Medusa-leffan (Bourne - 2002-2012) käsikirjoittajana. Rogue One: A Star Wars Story on ihan hyvin kuvattu elokuva, vaikka kamera heiluukin välillä hieman liikaa. Leikkaus on toimivaa. Jos huonosti animoitua Grand Moff Tarkinia ei laske mukaan, visuaaliset tehosteet ovat erittäin näyttävät ja etenkin avaruustaistelu on todellista silmäkarkkia. Äänitehosteet ovat loistavasti toteutettuja ja paljon tuttuja Tähtien sota -ääniä on käytetty. Legendaarisen John Williamsin sijaan musiikista vastaa Michael Giacchino, joka ei ole ihan onnistunut työssään. Useassa kohtaa musiikit toimivat, mutta välillä Giacchino tuntuu yrittävän liian paljon ollakseen erilainen kuin Williams, yrittäen silti luoda Tähtien sota -musiikkia. Tuttuja sävellyksiä on onneksi myös mukana. Kaikkein hirvein on tunnusmusiikki, joka soi Rogue One -tekstin ilmestyessä ruutuun. Se oli säälittävä yritys olla... noh, oikeastaan yhtään mitään.

Yhteenveto: Rogue One: A Star Wars Story on hyvä elokuva, mutta siihen se jääkin. Mitään ihmeellistä ei ole tarjolla ja upean Star Wars: The Force Awakensin jälkeen elokuva tuntuu pettymykseltä. Parasta antia elokuvassa on tuttujen juttujen näkeminen jälleen ja kuinka loppuratkaisu sitoutuu yhteen Tähtien sota: Episodi IV - Uuteen toivoon. Näyttelijät ovat ihan hyviä, mutta hahmot eivät ole mieleenpainuvia. Animoitu Grand Moff Tarkin on aivan hirveä, mutta Darth Vader on todella siisti - sen vähäisen ajan, mitä hän elokuvassa esiintyy. Toivoisin, että Gareth Edwardsin rankempi visio olisi mennyt läpi, jolloin toimintakohtaukset olisivat enemmän sotahenkisiä, mitä trailerit lupailivat. Tyylikkäitä taisteluita ja jännittävää meininkiä on onneksi silti mukana. Elokuvassa on joitain vitsejä, mutta kovin paljoa ei saa nauraa. Visuaalisesti elokuva on pääasiassa todella näyttävän näköinen. Musiikki on paikoitellen toimivaa ja paikoitellen vähän siihen suuntaan. Elokuvan tunnusmusiikki on hirveä. Jos olet Tähtien sota -fani, niin pakkohan tämä on katsoa. Jos saaga ei ole entuudestaan tuttu, niin jätä väliin ja katso muut saagan osat ensin. Vaikka lopetus onkin mielestäni hieno, niin ilman laajempaa tietämystä se olisi erittäin tönkkö. Suoraan sanottuna elokuva loppuu kuin seinään. Rogue One: A Star Wars Storyssa on heikkoja, ihan kivoja, hyviä ja loistavia juttuja, jolloin keskiarviona lopputulos on hyvä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.com
Rogue One: A Star Wars Story, 2016, Lucasfilm, Walt Disney Studios Motion Pictures, Black Hangar Studios, Allison Shearmur Productions

Arvostelu: Star Wars: The Clone Wars (2008)

STAR WARS: THE CLONE WARS (2008)

Ohjaus: Dave Filoni
Pääosissa: Matt Lanter, James Arnold Taylor, Ashley Eckstein, Christopher Lee, Nika Futterman, Dee Bradley Baker, Tom Kane, Samuel L. Jackson, Catherine Taber, Anthony Daniels, Ian Abercrombie ja Corey Burton
Genre: scifi, animaatio, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Star Wars -saaga (1977-) on yksi maailman suurimmista, tunnetuimmista ja menestyneimmistä elokuvasarjoista. Elokuvien lisäksi maailmaa on laajennettu kirjoilla, leluilla, lounaslaatikoilla, vaatteilla, lakanaseteillä, sarjakuvilla, peleillä, sekä televisiosarjoilla jne. Yksi sarjoista on tietokoneanimoitu Star Wars: The Clone Wars (2008-2014), josta olen itse katsonut kaksi ensimmäistä tuotantokautta kokonaan. Aiheesta oli jo tehty sarja aiemmin, joka kulki samalla nimellä vuosina 2003-2005, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, sen tapahtumilla ei ole vaikutusta uudemman sarjan asioihin. Esittelynä sarjaa varten tehtiin animaatioelokuva, joka myös kulki nimellä Star Wars: The Clone Wars ja joka sai ensi-iltansa elokuussa 2008. En mennyt katsomaan elokuvaa, kun se ilmestyi, vaan näin sen vasta seuraavana vuonna ystäväni luona. Olen katsonut elokuvan useasti sen jälkeen. Nyt kun Star Wars -maailma on saamassa laajennusta elokuvalla Rogue One: A Star Wars Story (2016), halusin valmistautua katsomalla tämän lisäosaelokuvan uudestaan ja arvostella sen.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999), Star Wars: Episode II - Attack of the Clones (2002) ja Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith (2005)!

Anakin Skywalker ja hänen uusi padawaninsa Ahsoka Tano lähetetään pelastamaan Jabba the Huttin poika pahojen separatistien kynsistä.

Anakin Skywalkerin äänenä kuullaan Matt Lanter. Tämän elokuvan Anakin ei ole ihan yhtä synkkä tapaus kuin muissa elokuvissa, vaikka muutamassa kohtaa käykin selväksi, että jokin painaa Anakinia. Hahmo on sotilasjohtaja, josta löytyy enemmän viisautta, mutta josta löytyy silti samanlainen rämäpää kuin elokuvissa nähty Anakin. Lanterin ääni sopii hahmolle hyvin.
     Anakinin mestarin, Obi-Wan Kenobin äänenä kuullaan James Arnold Taylor, joka on hämmästyttävän taidokkaasti saanut itsensä kuulostamaan Ewan McGregorilta, joka näytteli Obi-Wania Episodeissa I, II ja III. Välillä voisi jopa luulla, että äänenä oikeasti kuullaan McGregor. Obi-Wan on vielä selkeämpi johtohahmo kuin Anakin ja Galaktisen Tasavallan joukot seuraavatkin häntä kunnioittaen. Hahmo käyttää enemmän järkeilyä kuin valomiekkaa ja uskoo enemmän sanojen voimaan kuin väkivaltaan.
     Elokuvassa esitellään uutena sankarina Ashley Ecksteinin ääninäyttelemä Ahsoka Tano, josta tulee Anakinin jedioppilas, eli padawan. Hahmolla on auktoriteettiongelma, eikä hän selkeästi pidä muiden ohjeiden kuuntelemisesta, mikä aiheuttaa Ahsokalle usein ongelmia. Hahmo on toimiva lisäys sarjaan ja mielestäni on hienoa, että saagaan on tuotu mukaan jedinaissankari, jolla on iso rooli. Ahsokalla on outo tapa pidellä valomiekkaansa.
     Elokuvan pääpahiksena nähdään kreivi Dooku, jonka äänenä kuullaan Christopher Lee, joka esitti hahmoa näytellyissäkin elokuvissa. Kreivi Dooku ei paljoa tee, vaan toimii lähinnä takapiruna ja laittaa muut hoitamaan pahuuksia. Leffassa esitellään kreivi Dookun salamurhaaja Asajj Ventress, jota ääninäyttelee Nika Futterman. Siinä missä Ahsoka tuo saagaan onnistuneen naissankarin, Asajj tuo saagaan toimivan naispahiksen. Asajjilla on kaksipäinen valomiekka, jonka saa katkaistua kahdeksi erilliseksi miekaksi, mikä tekee hänestä erittäin vaarallisen vastuksen.
     Koska kyseessä on The Clone Wars, niin elokuvassa nähdään tietysti paljon klooneja. Ja koska kloonit ovat identtisiä, niin kaikkien äänenä kuullaan Dee Bradley Baker. Kahtena tärkeimpänä kloonina nähdään kapteeni Rex, joka on yksi lempihahmoistani sarjassa ja komentaja Cody, joka esiintyy myös Episode III - Revenge of the Sithissa. Kloonit ovat olleet mielestäni aina mielenkiintoisia hahmoja, kuten myös todella "siistejä", joten kyllähän heitä kelpaa katsoa taistelemassa. Minusta on hienoa, että kloonien lisäksi myös pahisdroideille on annettu enemmän persoonallisuutta ja ne ovat jopa hieman hauskojakin.
     Elokuvassa nähdään myös jedimestarit Yoda, jonka äänenä kuullaan Tom Kane, joka kuullaan myös kertojana ja amiraali Yularenina, ja Mace Windu, jonka äänenä kuullaan Episodeissa I, II ja III hahmoa näytellyt Samuel L. Jackson. Myös Anakinin vaimo Padmé Amidala (Catherine Taber) esiintyy elokuvassa lyhyesti, kuten myös tuttu kultainen droidi C-3PO (Anthony Daniels) - sekä tietysti R2-D2 - ja todella typerältä näyttävä kansleri Palpatine (Ian Abercrombie). Jabba the Huttin sukulaisena, drag queenia muistuttavana Zirona kuullaan Corey Burton.

Elokuva sijoittuu kloonisotiin, eli se tapahtuu Episodien II - Attack of the Clones ja III - Revenge of the Sith välissä. Kloonisodissa hyvät jedit ja Tasavallan klooniarmeijat taistelevat pahoja separatisteja ja heidän droidejaan vastaan. Star Wars: The Clone Wars on tehty sillä olettamuksella, että katsojat ovat nähneet jo saagan muut elokuvat, jolloin mitään ei tarvitse selittää tässä. Fanit tietysti ymmärtävät kaiken, mutta jos maailma ei ole millään lailla tuttu, niin ei tästä paljoa irtoa. Elokuva on selkeästi pääasiassa suunnattu ala-asteikäisille lapsille, joten vaikka siinä onkin sotateema läpi elokuvan, niin sodasta on tehty "lapsiystävällistä" ja tietynlaista tunnelmaa ei olla otettu mukaan. Tämän takia useimmat aikuiskatsojista eivät mitä luultavimmin tule tästä innostumaan.

Star Wars: The Clone Wars on pääasiassa sitä, että hyvät ja pahat taistelevat. Siinä ei oikeastaan ole muuta, eikä siinä ehdikään olla muuta lyhyen kestonsa takia. Vihreän limanuljaskan, Jabba the Huttin poika siepataan, jolloin Anakin, Obi-Wan ja Ahsoka alkavat tutkia, mistä on kyse. Anakin ja Ahsoka lähtevät kapteeni Rexin johtaman kloonijoukon kanssa Tethille, jonne sieppaajat on jäljitetty, kun Obi-Wan lähtee selvittämään muualta, ketkä ovat oikeasti sieppauksen takana. Näin selitettynä elokuva kuulostaa mielenkiintoiselta ja sitä se onkin, mutta siinä on silti iso ongelma. Star Wars: The Clone Wars tehtiin introksi itse sarjalle ja siltä se myös tuntuu. Siinä on vahva "tällainen tehtiin, mitä piditte?" -tunnelma läpi koko elokuvan. Se ei tunnu oikeasti kokoillanelokuvalta, vaan lähinnä pitkältä jaksolta itse sarjasta. Vaikka toimintakohtauksia onkin hieno seurata, niin ei niitä koko elokuvaa jaksa nähdä ja katsojana toivoisi muutakin mukaan. Loppupuolella nähdään hieman irralliselta tuntuva juoniosuus, joka tuntuu olevan mukana vain pidentääkseen elokuvaa. Elokuvasta vie hieman makua se, kun tietää, ettei oikeastaan kenellekään voi tapahtua mitään, sillä hahmot tulevat esiintymään sarjassa tai elokuvasaagassa myöhemminkin. Tämän takia taistelukohtauksissa ei koskaan tunnu siltä, että hahmot olisivat vaarassa.

Onneksi elokuvasta kuitenkin löytyy hyviä asioita, joten ei se huono ole - ihan kivaksi se silti kuitenkin jää. Star Wars -henki on saatu toimivasti mukaan ja sitä on hieman muokattu, jolloin se ei ole täysin Episodeista varastettu. Alussa lukee tietysti teksti "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...", jonka jälkeen elokuvan keltainen logo liitää avaruuden halki, hieman erilaisen tunnusmusiikin säestämänä. Muutoksena on, että tuttujen, rullaavien alkuselitysten tilalla kertojaääni selittää lyhyesti, mistä tarina lähtee liikkeelle, samalla kun tapahtumia näytetään ruudulla. Tutut äänitehosteet, kuten laseraseiden ampumiset ja valomiekkojen heiluttelut saavat jo yksinään katsojan tietämään, että kyseessä on Star Wars. Mukaan hölmöt siirtymäleikkaukset, joissa uusi kuva liukuu vanhan päälle, sekä visuaalisuudet, niin Star Wars: The Clone Wars sopii sujuvasti mukaan sarjaan. Musiikki on hieman erilaista kuin itse saagassa kuultu, eikä säveltäjänä toimi John Williams, vaan Kevin Kiner. Kiner on luonut jotain uutta ja toimivaa, jossa kuitenkin kuuluu tuttuja osioita.

Star Wars: The Clone Wars on tosiaan animaatio ja pakko sanoa, ettei animointi ole kovin laadukasta. Taistelukohtaukset ovat kyllä tyylikkään näköisiä; sekä maalla että avaruudessa, vaikka räjähdykset näyttävätkin usein hieman päälleliimatuilta. Yksityiskohtia ei erityisemmin ole nähtävissä. Vaikka pidänkin suurimmaksi osaksi siitä, miltä hahmot näyttävät animoituina, niin hahmojen liikkumiset eivät näytä kovin luonnollisilta. Etenkin suiden liikkeet ovat häiritsevän huonosti tehtyjä. Jostain kumman syystä animointi paranee loppua kohti, mutta alkupuolta on välillä aika vaikea katsoa. Luulisi, että niin isolla yhtiöllä kuin Lucasfilm olisi ollut paremmin rahaa ja tekijöitä, jotta elokuva näyttäisi oikeasti hienolta. Ohjauksesta vastaa Dave Filoni, jolle tämä on ensimmäinen elokuvaohjaus. Animaatioiden ohjaaminen ei kuitenkaan ole Filonille uutta, sillä hän ohjasi muutamia jaksoja Avatar: The Last Airbender -sarjasta (2005-2008).

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on lähinnä pätkiä itse televisiosarjan teosta pitkähkön "Behind the Storyn" ja lyhyiden "Webisodien" muodoissa. Mukana on myös trailereita, poistettuja kohtauksia, sekä muistipeli.

Yhteenveto: Star Wars: The Clone Wars on ihan kiva seikkailupätkä Tähtien sota -universumissa, mutta tuntuu liikaa televisiosarjan pidennetyltä jaksolta. Jos tarina kulkisi useamman jakson läpi itse sarjassa, juttu toimisi paremmin. Saagan henki on toimivasti mukana ja sitä on hienosti saatu hieman muunnettua. On todella hienoa, että muutamat alkuperäisnäyttelijät on saatu mukaan elokuvaan ja on pakko antaa lisäpisteet James Arnold Taylorille, joka on saanut äänensä kuulostamaan erittäin paljon Ewan McGregorilta. Ahsoka Tano ja Asajj Ventress ovat hyvät lisäykset sarjaan. Pidän siitä, että droideille on annettu hieman persoonallisuutta. Animointi ei ole kovin laadukasta, mutta onneksi taisteluosuudet ovat ihan tyylikkään näköisiä. Hahmojen animointi on paikoitellen järkyttävän näköistä. Kuitenkin Star Wars: The Clone Wars jaksaa viihdyttää ja etenkin ala-asteikäisille Star Wars -faneille tämä kannattaa näyttää. Muutkin fanit luultavasti katsovat tämän ja juurikin heille suosittelen tätä.

Kirjoittanut: Joonatan, 27.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.wikia.com
Star Wars: The Clone Wars, 2008, Lucasfilm Animation, Lucasfilm

Arvostelu: Star Wars: The Force Awakens (2015)

STAR WARS: THE FORCE AWAKENS

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac, Adam Driver, Harrison Ford, Carrie Fisher, Lupita Nyong'o, Andy Serkis, Domhnall Gleeson, Anthony Daniels, Peter Mayhew, Gwendoline Christie ja Mark Hamill
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Star Wars: The Force Awakens oli viime vuoden odotetuin elokuva. Ei vain omalta osaltani, vaan maailmanlaajuisesti. Vaikka se on tehosteseikkailu, niin se sai myös kriitikot innostumaan, sillä kyseessä on kuitenkin Star Wars. Elokuvaa odotettiin todella ristiriitaisin tuntein. Innostus oli suuri, mutta epäilykset korkealla, sillä edellinen trilogia, Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999), Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002 ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) ei ollut miellyttänyt valtaosaa faneista. Mainokset saivat ihmiset innostumaan elokuvasta ja pakko sanoa, etten ole ikinä nähnyt ja kokenut samanlaista fanitusodotusta mitään muuta kohtaan yhtä paljon kuin The Force Awakensin kohdalla. Sosiaalinen media oli täynnä Tähtien sotaa. Kun innostus on suuri, niin silloin myös odotukset ovat todella korkeat ja pettymyksen mahdollisuuskin nousee huomattavasti. Kyllähän sitä yrittää pitää odotukset matalina, ettei lähtisi teatterista ulos miettien, että katsoisi mieluummin uudestaan Pimeän uhkan. Mainoksissa ei näytetty Luke Skywalkeria ollenkaan, mikä nosti suuren haloon, mutta minua se ei niinkään kiinnostanut, sillä uudet hahmot vaikuttivat mielenkiintoisilta. Kävin ensi-iltana katsomassa saagan seitsemännen osan sydän pamppaillen. Lopputuloshan oli se, että kävin katsomassa The Force Awakensin parin viikon sisällä kolme kertaa elokuvateatterissa.

Luke Skywalker on kadonnut. Imperiumia ihannoiva First Order on noussut orjuuttamaan galaksia. Kenraali Leia lähettää Poe Dameronin Jakku-planeetalle hakemaan karttaa, joka johtaisi Luken luo. Samaan seikkailuun päätyvät myös entinen stormtrooper Finn ja romunkerääjä Rey.

Daisy Ridley on aivan loistava löytö Reyksi. Vaikka Ridleyllä on muutamia samanlaisia piirteitä kuin Keira Knightleylla, niin hän on paljon, paljon parempi näyttelijä. Toivottavasti näen Ridleyn jatkossa vielä useassa elokuvassa, sillä hän vakuutti minut lahjoillaan jo elokuvan alussa. Hänessä on ainesta isommaksikin tähdeksi ja hän vetää roolinsa yhtenä päähenkilöistä aivan nappiin.
     John Boyega oli minulle entuudestaan tuttu kasvo vuoden 2011 scifipätkästä Attack the Block. Kesti kuitenkin hetken, ennen kuin tajusin, että hän oli kyseessä, kun mainokset ilmestyivät. Boyega esittää Finniä, eli entistä stormtrooperia FN-2187. Boyega on todella pidettävä tyyppi ja niin on myös Finn. Hän on onnistuneesti elokuvan vitsailija, joka kuitenkin tilanteen vaatiessa osaa vakavana tarttua aseeseen ja käydä taistoon.

Poe Dameronia näyttelee Oscar Isaac. Isaacin olin tietämättäni nähnyt aika monessa elokuvassa ennen tätä ja luulinkin, että näkisin hänet tässä ensimmäistä kertaa. Isaac vetää toimintasankarin roolin hyvin, vaikka hän jää hieman taka-alalle loppua kohden. Kun Rey muistuttaa Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) jedikokelas-Lukea, niin Poe muistuttaa lentäjä-Lukea.
     Uutena pahiksena on Kylo Ren, jota näyttelee Adam Driver. Jälkeenpäin olen nähnyt Driverin hyvin kummallisissa rooleissa, minkä takia onkin hieman outoa, että hänet on valittu tähän elokuvaan. Kun Kylo Ren ottaa maskinsa pois, hän ei ole enää kovin uhkaava hahmo (mitä hän on naamio päässään), mutta elokuvan mennessä eteenpäin tulee selkeäksi, ettei hahmon kuulukaan olla uhkaava. Ensimmäisessä kohtauksessa, jossa hahmo esiintyy ilman kypäräänsä, niin mieleeni tuli Javier Bardemin Silva-hahmo elokuvasta Skyfall (2012), puhetavan takia. Kylo Renin valomiekka on erilainen ja siinä on pari ns. lisäterää, joita hahmo hyödyntää toimivasti elokuvan loppupuolella. Kylo Ren on Darth Vaderin jälkeen Star Wars -saagan toiseksi paras pahis.
     Harrison Ford palaa Han Solona ja Peter Mayhew palaa hänen uskollisena Chewbaccana. Chewbaccaa esittää myös suomalainen Joonas Suotamo! Ford vetää roolinsa yhtä legendaarisesti kuin ennenkin ja hänen vanhempi Han-hahmonsa muistuttaa hieman Uuden toivon Obi-Wan Kenobia. Chewbacca pääsee hyvin esille tässä elokuvassa.
     Leiaa näyttelevä Carrie Fisher on vanhentunut todella paljon. Syynä on varmaankin heroiini ja muut huumeet, mitä näyttelijä on käyttänyt. Leia ei pääse elokuvassa toimintaan ja tulee mukaan vasta elokuvan puolen välin jälkeen. Fisherin puheesta ei välillä saa tolkkua ja tekee hieman pahaa nähdä, millaiseen kuntoon hän on itsensä saanut.
     Droidit C-3PO ja R2-D2 ovat tietysti mukana, vaikka vain hieman. Anthony Danielsin esittämä C-3PO ei ärsytä, koska hän esiintyy todella vähän elokuvassa. C-3PO:lla on punainen käsi, mitä ei pahemmin selitellä. R2-D2 ei esiinny melkein ollenkaan, eikä kumpaakaan oikeastaan kaipaa, sillä mukana on BB-8.

BB-8 on nimittäin yksi parhaista uutuuksista sarjassa. Pallodroidi saa saagan aiemmat droidit tuntumaan tarpeettomilta ja köykäisiltä. BB-8 on aivan ihana. Sille on saatu luotua persoonallisuus ja eleitä, mistä sen tunnetilat voi aistia. Ja kyseessä on oikea robotti! Tahtoo oman BB-8:n!!
     Lisäyksenä sarjaan on myös Maz Kanata, porkkanan näköinen alien, jota esittää Lupita Nyong'o. Ensimmäisillä katselukerroilla en oikein tiennyt, pidinkö hahmosta, mutta nyt olen tottunut hänen mukanaoloon.
     Pahiksia elokuvassa ovat myös Supreme Leader Snoke, kenraali Hux ja kapteeni Phasma. Snoke on tavallaan Keisari 2.0, sillä hahmo tuntuu todella samanlaiselta. Snokea esittää Andy Serkis, joten tottakai hahmo on toteutettu motion capture -tekniikalla. Domhnall Gleeson esittää Huxia, jossa parasta on hänen pitämänsä puhe, minkä aikana hän muistuttaa nuorta Hitleriä tai vastaavaa. Game of Thrones (2011-2019) -tähti Gwendoline Christie esittää stormtroopereiden johtajaa, kapteeni Phasmaa. Hahmo on tyylikäs, mutta todella alikäytetty. Toivottavasti hänelle löytyy enemmän puuhaa seuraavassa elokuvassa.
     Mark Hamillin esittämä Luke Skywalker esiintyy kyllä elokuvassa, mutten kerro, millainen osa hänellä on tässä leffassa. Mukana on myös kolme vaikeasti tunnistettavaa isoa nimeä. Näistä isoin rooli on Simon Peggillä, jonka hahmo on Jakku-planeetalla elävä Unkar Plutt. Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluussa (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) ewokkia näytellyt Warwick Davis esittää tässä Wollivania. Isoin cameo on kuitenkin James Bond -tähti Daniel Craigillä, joka esittää tässä stormtrooperia kohtauksessa, jossa Rey on vankina.

Monet ovat valittaneet, että elokuva muistuttaa liikaa Uutta toivoa. Toki tässäkin on droidi, jolla on jotain tärkeää sisällään, minkä pahikset haluavat. Ja toki tässä on orpo päähenkilö aavikkoplaneetalla. Tietenkin pahiksella on pelottava musta kypärä. Ja mutta totta kai mukana on iso ase, jolla pahikset voivat tuhota kokonaisia planeettoja. Kun prequel-trilogia ilmestyi, niin valitettiin, että se oli liian erilainen kuin alkuperäiset elokuvat. Nyt kun tämä ilmestyi, niin valitetaan siitä, kuinka tämä on liian samanlainen kuin alkuperäiset elokuvat. Nykypäivänä tuntuu, ettei faneja vain kykene miellyttämään. Minua elokuva miellytti suuresti, eikä minua kiinnosta, onko se liian samanlainen kuin saagan aloittanut elokuva.

The Force Awakens jatkaa tarinaa 30 vuotta siitä, mihin Jedin paluu päättyi. Olisi voinut luulla, että Imperiumin tuhon jälkeen kaikki olisi kivasti galaksissa, mutta olisihan tämä aika tylsä elokuva ilman vaaroja. Siksipä mukana on uusnatsimainen First Order, joka pyrkii samaan kuin Imperiumi. Kapinaliitto on muuttunut Vastarinnaksi ja Leian arvonimi on vaihtunut prinsessasta kenraaliksi. Luke Skywalker on alkanut kouluttaa uusia jedejä ja tietty siinäkin meni jokin pieleen. Hanin ja Leian välit eivät ole kovin lämpimät ja Han on palannut samoihin puuhiin, mitä hän teki ennen esittelyään Uudessa toivossa.

Muistan elokuvateatterissa ensi-illassa, kun kaikessa hiljaisuudessa ruutuun tuli Lucasfilmin logo ja tajusin, että elokuva alkaisi vihdoin. Tuttu sininen "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..." -teksti tulee ruutuun ja jännitys tiivistyy. Ensimmäinen ääni lähtee, kun Star Wars -logo ampaisee avaruuden halki tunnarin säestämänä ja perinteinen alkuselitysteksti lähtee rullaamaan. Ja koko sali taputtaa innostuneena. Star Wars on palannut. Olin siitä asti aivan myyty. Elokuvan alku on todella huikea, vaikkakin yksinkertainen. Alussa esitellään toimivasti lähes kerralla uudet hahmot; Poe, Kylo Ren, Finn ja Rey. Elokuvassa on otettu iso riski, että tiedostetusti Han Solon ja kumppaneiden ilmestymistä katsoja joutuu odottelemaan. Uusi loistava näyttelijäkaarti pitää kuitenkin katsojaa onnistuneesti otteessaan heti alusta lähtien.

Uusien hahmojen lisäksi myös uusia paikkoja on paljon elokuvassa. Alussa oleva Jakku muistuttaa monella tapaa aiempien osien aavikkoplaneetta Tatooinea. Maz Kanata asustaa Takodanalla, jossa on metsikköä ja Kanatan tyylikäs linnoitus. Vastarinnan päämajaplaneetta D'Qar ei näy kovin paljoa, mutta sekin näyttäisi olevan vehreä paikka. Tasavallan uusi pääplaneetta Hosnian Prime vilahtaa elokuvassa, mikä on toimiva pätkä, sillä se lisää tähän elokuvaan yhteen kohtaukseen tunnetta, mikä puuttui Uuden toivon Alderaanista. Viimeisimpänä uutuutena on planeettaan First Orderin rakentama Starkiller Base, jonka tuhovoima on paljon voimakkaampi kuin Death Starin. Se on myös paljon massiivisempi, sillä onhan koolla kai väliä tässäkin asiassa. Uusina olentoina nähdään muun muassa rathtareja, jotka muistuttavat hieman Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstun (Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest - 2006) Krakenia.

Tämä on ehdottomasti saagan hauskin elokuva. Vaikka The Force Awakens on paikoitellen todella synkkä, niin se onnistuu hauskuuttamaan erittäin simppeleillä asioilla läpi elokuvan. Varsinkin Finn ja BB-8 saavat useassa kohtaa nauramaan ääneen. Myös Han Solon ja Chewbaccan keskustelut ovat hauskoja. Elokuva onnistuu olemaan vakava oikeissa kohdissa, mutta koominen kun on tarvetta, eikä vakaviä pätkiä heitetä läskiksi vitseillä.

The Force Awakens on mahtava aloitus uudelle trilogialle, sillä se herättää useita kysymyksiä katsojissa. Ketkä ovat Reyn vanhemmat? Mitä Kylo Renille oikeasti kävi? Mitä kaikkea Finn näki, mikä sai hänet pelkäämään First Orderia niin paljon? Miksi Maz Kanatalla on Luken vanha valomiekka? Miksi C-3PO:lla on punainen käsi? Ja sitten on tietenkin kysymys R2-D2:sta koskien elokuvan loppua, mitä en nyt tosin paljasta. Elokuva jättää katsojan haluamaan lisää ja pitää otteessaan loppuun asti. Se oli hirveä tunne, kun tajusin, että joutuisin odottamaan vielä kaksi vuotta ennen Episode VIII:ä. Noh, onneksi tässä välissä tulee Rogue One: A Star Wars Story (2016), mutta se ei kuitenkaan vastaa kysymyksiin, eikä jatka uusien hahmojen seikkailua.

Kun ilmoitettiin, että J.J. Abrams ohjaa uuden Star Warsin, niin en aluksi pitänyt ideasta, sillä se tarkoitti, että hän ei tekisi kolmatta Star Trekiä. Tiesin kuitenkin, että hän onnistuisi elokuvan kanssa, sillä en ole nähnyt yhtään huonoa elokuvaa häneltä (eipä hän tosin ole tehnyt montaa leffaa ja omistan niistä kaikki). Nyt kun olen nähnyt The Force Awakensin, niin ärsyttää vain, ettei hän ohjaa seuraavaa episodia. Jos hän sitten palaisi tekemään Star Trek 4:sen... jooko? Abramsin tavaramerkkinä tunnettuja linssiheijastuksia ei kovin paljoa elokuvassa nähdä, enimmäkseen alussa, eivätkä ne ole häiritseviä. Abramsin toinen tavaramerkki, eli nimen "Kelvin" käyttö, tulee kohtauksessa, jossa Rey ja BB-8 tapaavat.

Elokuva on kuvattu hienosti. Abramsin tyyliin osa kuvista alkaa sillä, että kamera osoittaa seinää, mistä se panoroi nopeasti hahmoihin. Muutenkin panorointeja on elokuvassa useita ja ne toimivat erittäin hyvin. Tutut siirtymäleikkaukset Star Warsista ovat käytössä tietysti myös tässä ja ne ovat jopa läpeensä toimivia. Elokuva on paikoitellen todella synkkä, mutta usein myös erittäin valoisa. Takodanan vihreä metsä näyttää kivan värikkäältä. Äänimaailma on todella perinteistä Star Warsia. Vanhat tutut ääniefektit ovat yhä käytössä ja tietysti myös Wilhelm-huuto esiintyy elokuvan alkupuolella. Kylo Renin valomiekan ääni on uudenlainen ja todella hyvä. Se on saatu onnistuneesti kuulostamaan hieman siltä, että se saattaisi jopa räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

Tehosteet elokuvassa ovat lähes täydellisiä. Tietokonetehosteet ovat huikeita, kuten myös lavasteet ja pienoismallit. Ainoana ongelmana ovat motion capture -tekniikalla toteutetut Supreme Leader Snoke ja Maz Kanata, jotka erottuvat selkeästi tietokonehahmoina. Massiiviset kuvat, joissa näkyy raunioituneita Imperiumin aluksia hautautuneina hiekkaan jne, ovat karkkia silmille. Vielä pitää antaa plussaa ja hehkuttaa sitä, että BB-8 on oikea robotti. Taistelut ovat näyttäviä, niin maankamaralla kuin avaruudessakin. Minusta on suuri vääryys, ettei tämä voittanut Oscar-palkintoa parhaista tehosteista.

Kuten aiempienkin saagan elokuvien kohdalla, niin myös tämän elokuvan musiikista vastaa John Williams. The Force Awakensin musiikki on todella hienoa ja se on selkeä paluu Star Warsiin. Ainoa miinus on, ettei samanlaisia uutuuksia kuin Pimeän uhkan "Duel of the Fates" tai Sithin koston "Battle of the Heroes" löydy tästä. Parhaat uutuudet elokuvan soundtrackilla (jota muuten kuuntelen juuri nyt) ovat Reyn teema, Kylo Renin teema, Vastarinnan tunnari ja loppukohtauksissa soiva musiikki. Toivottavasti seuraavasta osasta löytyy jo jotain aivan huikeaa uutuutta. Tosin ei minua haittaisi, jos vivahteita kahdesta prequel-trilogian esimerkkikappaleesta löytyisi... Lopputekstien ihan lopussa kuullaan hieman Disney-henkinen versio Star Wars -tunnarista.

Elokuvassa on easter eggsejä, eli viittauksia saagan aiempiin osiin. Esimerkiksi Millenium Falconista löytyy yhä sama robottipallo, jolla Luke treenasi valomiekkataitojaan Uudessa toivossa. Erikoinen pelilauta näkyy myös hetken ja se on toteutettu aivan samanlaiseksi kuin Episodi IV:ssä. Yodan ja Obi-Wanin äänetkin voi kaiketi laskea viittauksiksi. Ne voi kuulla Reyn hallusinaatioiden aikana.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietysti täydellinen. Kaksilevyinen Blu-ray -julkaisu sisältää lisämateriaalina poistettuja kohtauksia ja pätkät "Secrets of The Force Awakens: A Cinematic Journey", "The Story Awakens: The Table Read", "Building BB-8", "Crafting Creatures", "Blueprint of a Battle: The Snow Fight", "The Visual Magic of the Force", "John Williams: The Seventh Symphony" ja "Force for Change".

Yhteenveto: Star Wars: The Force Awakens on mielestäni aivan mahtava elokuva! Se ottaa alkuperäisen trilogian ja prequel-trilogian parhaat puolet, tuo mukaan uutta, ja pistää sen kaiken kasaan yhdeksi paketiksi, joka on erittäin toimiva elokuva. Se jatkaa saagaa tyylillä ja jättää katsojan odottamaan tulevaa suurella mielenkiinnolla. Tämä elokuva sopii alkuperäisen trilogian faneille, prequel-trilogian faneille ja se saa varmasti uudet ihmiset innostumaan Star Warsista. Uudet näyttelijät ovat loistavia ja he toimivat hyvin vanhan legendaarisen näyttelijäporukan kanssa. Visuaalisesti filmi on pelkkää silmäkarkkia ja muutenkin se pitää tiukasti mukanaan. En malta odottaa, että Episodi VIII ilmestyy ja saattaa olla, että katson tämän uudestaan jo ensi viikolla...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.com
Star Wars: The Force Awakens, 2015, Lucasfilm Ltd