Arvostelu: Million Dollar Baby (2004)

MILLION DOLLAR BABY

Ohjaus: Clint Eastwood

Pääosissa: Clint Eastwood, Hilary Swank, Morgan Freeman, Jay Baruchel, Mike Colter, Brian F. O'Byrne, Anthony Mackie, Lucia Rijker, Margo Martindale, Michael Peña, Riki Lindhome, Marcus Chait ja Benito Martinez

Genre: draama, urheilu

Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia

Ikäraja: 12

Million Dollar Baby perustuu nyrkkeilyvalmentaja F.X. Toolen, eli Jerry Boydin tarinoihin, jotka hän julkaisi vuonna 2000 kokoelmassaan Rope Burns: Stories from the Corner. Paul Haggis kynäili tarinaa nyrkkeilijästä jo 1990-luvulla, mutta häneltä kesti useampi vuosi, ennen kuin hän sai kaupattua käsikirjoituksensa. Clint Eastwood hyppäsi projektiin niin näyttelijäksi kuin ohjaajaksi, mutta silti kesti muutama vuosi lisää, ennen kuin Warner Bros. Pictures ja Lakeshore Entertainment tekivät diilin, jossa he yhdistäisivät taloudelliset voimansa rahoittaakseen elokuvan. Päärooliin palkattiin Hilary Swank, joka treenasi hullun lailla rooliaan varten ja sai jopa stafylokokki-infektion harjoitustensa aikana. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2004 ja lopulta Million Dollar Baby sai maailmanensi-iltansa jo puoli vuotta myöhemmin, 5. joulukuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä jättihitti, joka sai muun muassa seitsemän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras miespääosa, sovitettu käsikirjoitus ja leikkaus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, naispääosan ja miessivuosan palkinnot, viisi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras draamaelokuva, miessivuosa ja musiikki), joista se voitti parhaan naispääosan ja ohjauksen palkinnot, minkä lisäksi se sai jopa Grammy-ehdokkuuden parhaasta elokuvamusiikista. Itse katsoin elokuvan ensi kertaa kymmenisen vuotta sitten ja pidin näkemästäni. Kun huomasin Million Dollar Babyn täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Maggie Fitzgerald haaveilee urasta nyrkkeilijänä ja saa lopulta taivuteltua iäkkään ja äksyn Frankie Dunnin valmentamaan häntä. Aluksi Maggieta ylenkatsova Frankie saa pian huomata naisen lahjat kehässä.

Hilary Swank yritti jo 1990-luvulla onneaan urheiluelokuvien parissa, tähdittäessään huonon vastaanoton niin lippuluukuilla kuin kriitikoiden arvosteluissa saanutta Karate Kid saa seuraajan -leffaa (The Next Karate Kid - 1994). Kymmenen vuotta myöhemmin hän pääsi tähdittämään Million Dollar Babya ja tekikin uransa tähän mennessä parhaan ja muistettavimman roolityön, josta Swank voitti täysin ansaitusti lukuisia palkintoja. Swank näyttelee Mary Margaret Fitzgeraldia tai ihan vain Maggieta, joka haaveilee urasta nyrkkeilijänä. Aiempaa kokemusta hänellä ei ole, mutta sitäkin enemmän sisua, sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja halua todistaa kykynsä. Swank on erinomainen roolissaan, antautuessaan täysillä roolinsa vietäväksi.

     Vähintään yhtä merkittävässä osassa on myös lännenelokuvista tuttu Clint Eastwood, joka näyttelee nyrkkeilyvalmentaja Frankie Dunnia. Aluksi Frankie vain pudistelee päätään Maggielle, joka alkaa käydä hänen salillaan, mutta heltyy lopulta antamaan tälle vinkkejä, kun Maggie kerta toisensa perään pyytää tältä valmennusta. Eastwood on myös hyvässä vedossa, tarjotessaan tässä parhaan roolityönsä ainakin viimeiseen 30 vuoteen. Häneltä löytyy karismaa ja kurtistelevien kulmiensa takaa tuijotteleva Eastwood on jo muodostunut ikoniseksi näyksi. Hän tuo kuitenkin lämpimämpää ja herkempää puolta esille tarinan edetessä, syventäen hahmoaan hyvin.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Morgan Freeman entisenä nyrkkeilijänä Scrapsina, joka auttaa Frankieta, nykyään huomattavasti tunnetummat Jay Baruchel, Mike Colter, Anthony Mackie ja Michael Peña muina nyrkkeilijöinä Frankien salilla, Brian F. O'Byrne Frankien kirkon pappina, sekä Margo Martindale Maggien vaikeana äitinä ja Riki Lindhome ja Marcus Chait Maggien tympeinä sisaruksina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat mainiosti rooleistaan, erityisesti Freeman, joka istuu myös elokuvan kertojaääneksi täydellisesti. Baruchel taas on veikeä itsestään liikoja luulevana ja itseään Dangeriksi kutsuvana pyrkyrinuorena.

Ei ole mikään ihme, että Million Dollar Babya on kehuttu vuolaasti sen ilmestymisestä lähtien ja että elokuva nappasi eri gaaloissa useampia palkintoja. Kyseessä on hieno urheiludraama ja nyrkkeilyelokuvien parasta antia sitten genren suurimpien klassikkoedustajien Rockyn (1976) ja Kuin raivon härän (Raging Bull - 1980). Se on todella inspiroiva teos, minkä lisäksi se onnistuu välttelemään urheiluelokuvien kaavamaisuuden perisynnin. Harvoin urheiluelokuvat pääsevät yllättämään loppusuoransa ratkaisuissa niin paljon kuin Million Dollar Baby. Loppuratkaisu on elokuvan ilmestymisestä lähtien kerännyt ristiriitaisia mielipiteitä. Menemättä sen tarkemmin juonipaljastuksiin, sanon vain, että itse pidän filmistä ihan loppuun saakka, vaikka hahmojen teot muuttuvatkin moraalisesti kyseenalaisiksi.

Vielä Maggien nousua nyrkkeilijänä kiinnostavampaa seurattavaa ovat hahmojen väliset suhteet. Frankie ei aluksi näe naisessa mitään potentiaalia, mutta alkaa hiljalleen lämmetä tälle ja kaksikon välille muodostuu hiljalleen luja yhteys. Perheestään etääntynyt Maggie ja perheensä hylkäämä Frankie löytävät toisistaan uudet isä- ja tytärhahmot. Tämän lisäksi Maggien perhedraama on onnistuneesti työstetty, kun taas iäkkäiden ja kaiken nähneiden Frankien ja Scrapsin väliset keskustelut tuovat mukaan hyvää huumoria. Kun hahmot ovat näin vahvoja, katsoja uppoutuu täysin heidän kertomuksensa vietäväksi. Parin tunnin ja vartin kesto kulkee nopeasti ja lopulta tunnepuolikin iskee lujaa.

Sen lisäksi, että Eastwood vakuuttaa kameran edessä, hän tekee saman myös kameran takana. Hänen ohjauksensa on taidokasta ja hän saa näyttelijät pistämään parastaan. Nyrkkeilyotteluista hän tekee tylyjä ja jännittäviä. Eastwood vastaa myös elokuvan musiikeista ja hänen herkät sävellyksensä toivat hänelle jopa Grammy-ehdokkuuden. Paul Haggisin käsikirjoitus on vahva hahmoja ja heidän välisiä dialogeja kuin myös tarinan kuljetusta myöten. Haggis hyödyntää kertojaääntä toimivasti, perustellenkin sen olemassaolon leffan loppupäässä. Million Dollar Baby on teknisiltä ansioiltaakin onnistunut. Se on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja nyrkkeilymatseissa maskeeraajat pistävät parastaan. Ääniefektit tehostavat myös otteluita, nyrkkien iskujen pamahtaessa tuntuvasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Million Dollar Baby, 2004, Warner Bros., Lakeshore Entertainment, Malpaso Productions, Ruddy Productions, Epsilon Motion Pictures, StudioCanal

Arvostelu: This Is the End (2013)

THIS IS THE END

Ohjaus: Seth Rogen ja Evan Goldberg

Pääosissa: Seth Rogen, Jay Baruchel, James Franco, Jonah Hill, Craig Robinson, Danny McBride, Michael Cera, Emma Watson, Rihanna, Mindy Kaling, Christopher Mintz-Plasse, Martin Starr, David Krumholtz, Jason Segel, Kevin Hart, Aziz Ansari, Paul Rudd ja Channing Tatum

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

This Is the End perustuu Jay Baruchelin ja Seth Rogenin tähdittämään lyhytelokuvaan Jay and Seth Versus the Apocalypse vuodelta 2007. Näyttelijäkaksikko ja ohjaaja Evan Goldberg halusivat laajentaa lyhytleffaa täyspitkän elokuvan muotoon. Rogen sai kaikki koomikkokaverinsa yhteen elokuvaa varten ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2012 työnimellä "The Apocalypse". Nimi oli myös hetkellisesti "The End of the World", ennen kuin Simon Pegg pyysi Rogenia vaihtamaan nimen, tehdessään samanaikaisesti omaa komediaansa The World's End (2013). Rogen suostui ja lopulta This Is the End -nimen saanut elokuva sai maailmanensi-iltansa 3. kesäkuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli menestys, mille kriitikotkin antoivat positiivista palautetta. Itse katsoin This Is the Endin vuokralta pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin siitä. Olen kerran katsonut elokuvan uudestaan ja nyt kun huomasin sen täyttävän kymmenen vuotta, päätin katsoa sen taas kerran ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Hollywoodin tunnetut koomikot ovat juhlimassa James Francon uudessa luksusasunnossa, kun yllättäen alkaa maailmanloppu. Näyttelijäkaverusten täytyy yrittää selvitä hengissä tuhon keskellä.

This Is the End pitää sisällään aikamoisen kattauksen 2000-luvun komedialeffojen isoimpia nimiä, jotka kaikki esittävät itseään! Menossa ovat mukana muutamat elokuvat, kuten Pineapple Express - ohutta yläpilveä (Pineapple Express - 2008) yhdessä tehneet Seth Rogen ja James Franco, Craig Robinson, Jay Baruchel, Danny McBride, Jonah Hill, Michael Cera, Christopher Mintz-Plasse, Martin Starr, Kevin Hart, Mindy Kaling, Jason Segel, Aziz Ansari, sekä pikkuroolissa myös Paul Rudd. Francon juhliin ovat päätyneet myös Harry Potter -elokuvien (2001-2011) Hermionena tunnettu Emma Watson ja laulajatähti Rihanna. Pidän suuresta osasta leffan näyttelijäkaartista, joten joka katselukerralla innostun nähdessäni heidät kaikki yhdessä. Varsinkin lyhyt kohtaus Superbad-komedian (2007) pääkolmikon Hillin, Ceran ja Mintz-Plassen välillä on leffasta tykkääville riemastuttavaa seurata. Parasta on, että kaikki esittävät yliampuvia versioita itsestään, näyttäen jokainen kykynsä itseironiseen huumoriin. Näyttelijöiden väliset kemiat osuvat täysillä yhteen ja on hienoa, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen, eikä kukaan yritä selvästi sooloilla ja astella muiden varpaille. Parhaiten esillä koomikoista ovat Rogen, Franco, Robinson, Hill, McBride ja Baruchel, joista jälkimmäinen on selvästi vähiten hauska koko poppoosta. Baruchel ei taida sanoa yhtäkään hauskaa juttua koko leffan aikana, mikä on hieman tarkoituksenakin, hahmojen jatkuvasti todetessa hänelle, että Baruchel vain valittaa kaikesta ja näyttää nuivalta koko ajan. Siinä mielessä näyttelijä suoriutuu hommastaan siis hyvin, mutta jää täysin kollegoidensa jalkoihin komediaosastolla.

Yhä kolmannella katselukerralla This Is the End jaksaa naurattaa makeasti. Sen konsepti on erittäin mainio ja vekkulimainen, itseään näyttelevien koomikoiden yrittäessä selviytyä maailmanlopusta. Voin vain kuvitella, että Rogen on saanut kaverinsa helposti ja innokkaasti mukaan projektiin ja se into välittyy myös kotisohvalle. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka paljon leffan kohtauksista on käsikirjoitettua ja kuinka paljon on improvisaatiota. Nämä koomikot oikein ruokkivat toisiaan jutuillaan ja vitsaillessa nupit väännetään koko ajan isommin kohti kaakkoa. Näyttelijöiden keskinäistä naljailua on lystikästä kuunnella. Vaikka jokainen puhuukin jostakusta leffan aikana törkyä, on selvää, että päivän päätteeksi kaikki ovat silti kavereita, joilla on runsaasti hauskaa yhdessä. Paitsi ehkä ahdistelusyytösten keskellä oleva Franco, joka ei välttämättä tosielämässä enää saisi kutsua koomikoiden juhliin.

Maailmanloppukertomus ja Francon luksustalossa perseily jaksavat ilahduttaa lähes koko keston ajan, mutta muutamissa kohdissa tuntuu siltä, että ohjaajanakin toimiva Rogen ja Evan Goldberg olisivat voineet tiivistää leffaa hieman ja karsia joitain kehnompia juttuja. Välillä vitsit saavat purskahtamaan räjähtävään nauruun (tietyt Jonah Hilliin liittyvät jutut ovat hysteerisen hauskoja), toisinaan taas ne aiheuttavat kiusallista päänpudistelua. Koska huumori on näin seksi- ja huumepainotteista, sisältäen paljon törkyturpaisuutta, on selvää, ettei This Is the End todellakaan sovellu kaikille. Sen lisäksi, että rakenne ontuu paikoitellen ja kaipaisi leikkausta, myös loppuhuipennus jättää toivomisen varaa, vaikka siitäkin löytyy ihan hyvät puolensa.

Seth Rogen ja Evan Goldberg hoitavat tonttinsa niin ohjaajina kuin käsikirjoittajinakin pääasiassa hyvin, pitäen hilpeää henkeä yllä. Kaksikon ideat ovat vekkulimaisia, joskin loppupäässä homma alkaa ampua yli. This Is the End on kuvattukin hyvin ja siinä on oivallisia lavasteita, puvustusta ja maskeerauksia. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää hieman. Elokuvan erikoistehosteet eivät valitettavasti ole kovin kummoiset. Monet ulkokohtaukset ovat selvästi kuvattuja vihreän taustakankaan edessä ja taustat näyttävät kiusallisen epäaidoilta. Tavallaan komediaan sopii, että kaikenlainen tuho näyttää hieman käppäiseltä, mutta kun leffan loppupäässä meno alkaa näyttämään enemään videopeliltä, on sitä vaikea ottaa tosissaan enää komediankaan tasolla. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu ja Henry Jackmanin säveltämät musiikit toimivat hyvin. Leffan päätyttyä katsojan päähän jämähtää kuitenkin soimaan Backstreet Boysin Everybody (Backstreet's Back) -kappale.

Yhteenveto: This Is the End on erittäin mainio komedia vekkulilla konseptilla. On hauskaa seurata, kun nämä koomikot yrittävät selvitä maailmanlopun keskellä. Näyttelijät puhaltavat yhteen hiileen ja ovat kaikki itseironisessa menossa hyvin mukana. Heidän välisiä naljailuja, niin käsikirjoitettuja kuin improvisoituja, on hilpeää kuunnella ja leffan aikana pääseekin naureskelemaan vähän väliä. Joitain huonompiakin juttuja mahtuu sekaan ja elokuva kaipaisi pientä tiivistämistä. Lisäksi yhä vain yliampuvammaksi paisuva loppuhuipennus videopelimäisten tietokonetehosteidensa kera jättää hieman kylmäksi. Suurimmaksi osaksi ajasta This Is the End kuitenkin toimii todella lystikkäästi. Jos pidät näistä 2000-luvun Hollywoodin isoimmista komediastaroista, heidän yhteinen aikaansaannoksensa tuottaa varmasti iloa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

This Is the End, 2013, Columbia Pictures, Point Grey Pictures, Mandate Pictures

Arvostelu: Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon: The Hidden World - 2019)

NÄIN KOULUTAT LOHIKÄÄRMEESI 3

HOW TO TRAIN YOUR DRAGON: THE HIDDEN WORLD

Ohjaus: Dean DeBlois
Pääosissa: Jay Baruchel, America Ferrera, F. Murray Abraham, Cate Blanchett, Craig Ferguson, Jonah Hill, Justin Ripple, Kristen Wiig, Christopher Mintz-Plasse ja Kit Harington
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 7

Cressida Cowellin "Näin koulutat lohikäärmeesi" -kirjasarjaan ("How to Train Your Dragon" - 2003-) löyhästi pohjautuvat elokuvat Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010) ja Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to Train Your Dragon 2 - 2014) olivat kriitikoiden ylistämiä jättihittejä, joten kolmas osa oli tietty tekeillä. Tekijät alkoivat suunnitella kolmatta osaa jo toisen leffan ollessa tuotannossa ja he tähtäsivät alunperin julkaisemaan kolmannen elokuvan kesällä 2016. Tekijät kuitenkin tajusivat julkaisuajankohdan aiheuttavan liian suurta kiirettä, jolloin ensi-iltaa piti siirtää vuodella eteenpäin. Elokuvan tekevällä DreamWorks-yhtiöllä tapahtui kuitenkin paljon sisäisiä muutoksia 2015, jolloin ensi-iltaa siirrettiin jälleen vuodella eteenpäin ja 2016 leffan julkaisu siirrettiin vuoteen 2019. Itse ihastuin aivan täysillä kahteen ensimmäiseen Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvaan ja aloin innolla odottamaan kolmatta osaa. Kuitenkin kun tuotanto vain viivästyi ja ensi-iltaa siirrettiin aina myöhemmäksi, aloin menettämään toivon leffan näkemisestä ja intonikin katosi. Onneksi viime vuonna ensi-ilta todella varmistui tammikuuksi 2019 ja leffasta alkoi ilmestyä julisteita ja trailereita, mitkä nostivat jälleen innostustani. Odotukseni kasvoivat entisestään, kun katsoin edelliset leffat pitkästä aikaa uudestaan ja meninkin todella positiivisin mielin katsomaan Näin koulutat lohikäärmeesi 3:n sen ensi-iltapäivänä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Näin koulutat lohikäärmeesi ja Näin koulutat lohikäärmeesi 2!

Kun Öystilää uhkaa vaarallinen ja häijy lohikäärmemetsästäjä Grimmel Garmea, Hikotuksen täytyy johtaa kansansa ja lohikäärmeensä uuteen turvapaikkaan.

Hikotuksen (Jay Baruchel) kasvua on ollut erittäin kiinnostavaa seurata läpi elokuvasarjan. Hahmo on kasvanut pienestä hintelästä ja pelokkaasta pojasta Öystilän uudeksi päälliköksi isänsä Aimo Mahtimurikan traagisen kuoleman jälkeen. Tämä ei onneksi tarkoita, että hahmo olisi muuttunut tylsäksi ollessaan huipulla uljaana sankarina, vaan hänestä löytyy ensimmäisestä osasta tuttuja piirteitä, kuten voimakasta epävarmuutta, mitä hän yrittää paikata päättäväisyydellä. Hikotus joutuu jälleen tekemään vaikeita päätöksiä ja elokuva onnistuu näyttämään hienosti hänen tunteensa.
     Hikotuksen lohikäärme Hampaaton varastaa jälleen kerran show'n mahtavuutensa ja suloisuutensa kanssa. Enemmänkin leikkisää kissaa tai koiraa muistuttava Hampaaton tarjoaa useat naurut leffan aikana hassuilla tempauksillaan. Samalla lohikäärme osoittaa myös sankarillisuutta tiukan paikan tullen. Hampaattomalle on onnistuttu kirjoittamaan oma juonikuvionsa, eikä hän ole pelkkä hölmöilevä sivuhahmo.
     Muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Astrid (America Ferrera) pyrkii olemaan poikaystävänsä Hikotuksen tukena kaikin tavoin ja yrittää saada Hikotuksen ymmärtämään, ettei tämän tarvitsisi tehdä kaikkea yksin. Raivo-seppä (Craig Ferguson) hauskuuttaa pöhköillä jutuillaan, mutta Hikotuksen äiti Valka (Cate Blanchett) jää harmillisen mitättömään rooliin. Lohikäärmetietäjä Suomusintti (Christopher Mintz-Plasse) ei tällä kertaa erityisemmin naurata, mutta edellisissä osissa hieman ärsyttävästä Karskista (ääninäyttelijä vaihtunut T. J. Milleristä Justin Ruppleen) on saatu aikaiseksi todella hauska tapaus. Sen sijaan hänen kaksossiskonsa Ronski (Kristen Wiig) on hieman rasittava. Limalotjalla (Jonah Hill) on ihan hauskat omat juttunsa, kun hän yrittää olla parempi kuin entinen lohikäärmepyydystäjä Eret (Kit Harington). Valitettavasti Eretille ei ole keksitty tekemistä lähes lainkaan. Voi tietty olla, että tämä on johtunut Haringtonin kiireistä Game of Thrones -sarjan (2011-2019) parissa.
     Tällä kertaa Hikotus ja kumppanit saavat vastaansa Grimmel Garmean (F. Murray Abraham), joka on vannonut tappavansa kaikki Yön raivo -lohikäärmeet. Vaikka hahmosta on yritetty luoda uhkaavaa hänen älykkyytensä ja karmivien lohikäärmekätyreidensä kautta, on Grimmel silti aika tylsä tapaus ja ehdottomasti elokuvan heikoin lenkki. Paikoitellen tuntuu jopa siltä kuin hän olisi vain laimeampi versio sarjan edellisen osan pahiksesta, Drago Veriaurasta.

Näin koulutat lohikäärmeesi 3 ei valitettavasti ole yhtä fantastinen teos kuin sarjan kaksi edellistä osaa, mutta se on silti erittäin mainio päätös lohikäärmetrilogialle. Ja kyseessä siis todella on selkeä päätös sarjalle, joten trilogian fanien kannattaa varautua kyyneliin jo ihan vain sen vuoksi, että joutuu jättämään hyvästit näille hahmoille. Sarjan edellisen osan ilmestymisestä on kulunut jo lähes viisi vuotta, mutta onneksi hyvää kannatti odottaa, sillä tekijät tarjoavat vielä viimeisen kerran kiinnostavan tarinan mainioilla hahmoilla ja vauhdikkaalla seikkailulla höystettynä. Elokuva alkaa ja päättyy jännittäviin (vaikkakin paikoitellen myös hauskoihin) toimintakohtauksiin ja niiden väliin mahtuu useita vaaratilanteita, hassuttelua ja yllättävänkin paljon myös romantiikkaa. Romanttisuudestakin löydetään paljon huumoria ja etenkin lohikäärmeiden soidintanssit ovat hulvatonta katseltavaa. Aikuiskatsojat saattavat jopa löytää niistä enemmän riemua kuin lapset, tietäessään tanssien todellisen syyn.

Kaiken vauhdikkuuden ja pöhköilyn taustalla elokuvan keskiössä on yhä pojan ja lohikäärmeen ystävyys, mitä on ollut valloittavan ihanaa seurata trilogian edetessä. Tässä ystävyys johtaa useisiin koskettaviin hetkiin ja etenkin elokuvan lopussa tajuaa, kuinka paljon katsojana oli oikeasti alkanut välittämään näistä hahmoista. Tarina ystävyydestä viedään ansaitsemaansa päätökseen, vaikka itse leffasta myös ongelmiakin löytyy. Grimmel on tosiaan aika tylsä tapaus, minkä lisäksi hänen jonkinsortin yhteistyökumppanit jäävät niin sivuun, ettei voi muuta kuin miettiä, miksi heidät edes otettiin mukaan koko filmiin. Leffasta löytyy myös hieman pitkäveteisemmät hetkensä, mitkä tuntuvat junnaavan tarinaa paikoillaan, mutta niitä on onneksi vain pari. Elokuva ei myöskään tarjonnut yhtä syvällisiä teemoja ja vau-elämyksiä kuin edelliset osat, ja olisinkin kaivannut loppuryminään jotain kunnon lisäkoukkua. Näistä asioista huolimatta Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on todella hyvä seikkailu koko perheelle ja ihan viimeisissä hetkissään mitä erinomaisin päätös sarjalle.

Elokuvan animaatiojälki on tietty aivan fantastista. Leffa on visuaalisesti todella näyttävä upeiden maisemiensa ja tarkasti tehtyjen yksityiskohtiensa myötä. Laajoihin kuviin on saatu paljon ihailemisen aihetta ja lähikuvissa voi lähestulkoon laskea Hikotuksen partasängen pienet karvat. Värien käyttö on erinomaista läpi leffan ja etenkin muutamassa kohtaa väreillä leikitään huikein tavoin. Äänimaailma elokuvassa on mahtavasti rakennettu ja lohikäärmeiden erilaiset äännähdykset ovat taidokkaasti luotuja. John Powell palaa kolmatta kertaa säveltäjäksi ja hän on taas kerran saanut aikaiseksi mitä oivallisimpia musiikkeja, jotka luovat hyvin lisätunnelmaa kohtauksiin. Ohjauksesta vastaa edellisetkin Näin koulutat lohikäärmeesi -leffat ohjannut Dean DeBlois, jolle sarjan huipentaminen on selvästi ollut tärkeä urakka ja hän tekee erittäin mainiota työtä. DeBlois olisi vain voinut kirjoittaa paremman roiston Grimmelistä.

Yhteenveto: Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on erittäin hyvä päätös seikkailutrilogialle, vaikka siitä ongelmiakin löytyy. Tarinan roisto Grimmel Garmea olisi kaivannut vielä paljon viilausta, minkä lisäksi tarina junnaa parissa kohtaa paikoillaan. Itse jäin myös kaipaamaan isompia vau-elämyksiä, joita edelliset osat tarjosivat ilahduttavan usein. Elokuva kuitenkin tarjoaa paljon vauhdikasta seikkailua, paikoitellen hulvatonta huumoria ja jännittävää toimintaa. Lohikäärmeiden soidintanssit ovat hysteerisen hauskaa seurattavaa ja Hampaaton-lohikäärme osoittaa mahtavuutensa monen monta kertaa elokuvan aikana. Trilogian tarina pojasta ja hänen lohikäärmeestään viedään koskettavasti päätökseensä ja herkimpien kannattaa varautua kyynelvirtaan. Animaatiojälki on tietysti huippuluokkaa. Jos pidit sarjan edellisistä osista, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa myös Näin koulutat lohikäärmeesi 3.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
How to Train Your Dragon: The Hidden World, 2019, DreamWorks Animation, Mad Hatter Entertainment

Arvostelu: Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to Train Your Dragon 2 - 2014)

NÄIN KOULUTAT LOHIKÄÄRMEESI 2

HOW TO TRAIN YOUR DRAGON 2

Ohjaus: Dean DeBlois
Pääosissa: Jay Baruchel, America Ferrera, Gerard Butler, Cate Blanchett, Craig Ferguson, Jonah Hill, Christopher Mintz-Plasse, Kristen Wiig, T. J. Miller, Djimon Hounsou ja Kit Harington
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 7

Cressida Cowellin samannimiseen kirjasarjaan (2003-) löyhästi perustuva animaatioelokuva Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ensimmäisen osan ohjaaja Dean DeBlois alkoi työstämään käsikirjoitusta välittömästi ja kertoi hakeneensa vaikutteita lapsuutensa suosikeistaan, Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaiskusta (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) ja Naapurini Totorosta (となりのトトロ - 1988). Alunperin jatko-osan oli tarkoitus ilmestyä kesällä 2013, mutta sen julkaisu päätettiinkin siirtää vasta seuraavalle vuodelle. Näin koulutat lohikäärmeesi 2 ilmestyikin kesällä 2014 ja se oli edeltäjänsä tavoin suuri hitti. Kriitikot kehuivat tätäkin filmiä ja elokuva voitti useita palkintoja, mm. parhaan animaatioelokuvan Golden Globen. Itse en nähnyt sarjan aloitusosaa teattereissa, mutta kävin innoissani katsomassa tämän jatko-osan. Pidin filmistä erittäin paljon, mutta olen jostain syystä katsonut sen vain kerran uudestaan. Olen pohtinut leffojen uudelleenkatselua jo pitkään, mutta sain sen aikaiseksi vasta, kun ilmoitettiin, että sarja saa vihdoin ja viimein kolmannen osan, Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon: The Hidden World - 2019). Katsoin alkusyksystä 2018 sarjan avausosan ja pidin sitä aivan huikeana teoksena. Pari kuukautta myöhemmin jatkoin sarjaa katsomalla Näin koulutat lohikäärmeesi 2:n ja toivoin pitäväni elokuvasta yhtä paljon kuin aiemminkin - ja pidin siitä jopa enemmän!

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Näin koulutat lohikäärmeesi!

Öystilässä viikingit ja lohikäärmeet ovat eläneet sovussa viiden vuoden ajan. Hikotus etsii Hampaaton-lohikäärmeen kanssa uusia lajeja ja tutkimusretkellään hän törmää vaaralliseen Drago Veriauraan ja tämän lohikäärmearmeijaan, sekä saa selville synkkiä paljastuksia menneisyydestä...

Edellisen ja tämän elokuvan välissä päähenkilö Hikotus (äänenä Jay Baruchel) on kasvanut herkästä mutta uhmakkaasta pojasta itsevarmaksi ja sankarilliseksi mieheksi. Hintelä nuorukainen on muuttunut ulkoisesti paljon, ja Hikotus on kehitellyt itselleen tyylikkään asun ja kekseliään aseen, jolla voi kohdata niin vihamieliset lohikäärmeet kuin ihmisetkin. Hahmon uusi sankarityyli ei kuitenkaan tarkoita, että hahmo olisi muuttunut tylsäksi, sillä Hikotukselta löytyy sama rehti sydän kuin viimeksikin, usko hyvään ja toivo, että konfliktit voi selvittää puhumalla ja erimielisyydet voi avata yhteiseksi ymmärrykseksi. Katsojana lähtee toistamiseen erittäin mielellään mukaan seikkailemaan Hikotuksen kanssa.
     Ja mitäpä Hikotus olisi ilman uskollista toveriaan, lohikäärme Hampaatonta? Edellisen filmin tavoin Hampaaton meinaa varastaa show'n jatkuvasti suloisuudellaan ja pöhköydellään. Hampaattoman ilmeitä ja eleitä käytetään mahtavasti hyödyksi luomaan hulvattomia hetkiä, mutta hänkin osaa muuttua oikeassa tilanteessa urheaksi sankariksi. Lohikäärme ei ole pelkkä suloinen sivuhahmo, vaan Hampaaton on onnistuttu kirjoittamaan mukaan tarinaan kiinnostavalla tavalla.

Muutkin tutut hahmot edellisestä elokuvasta tekevät paluun. Rohkeasta Astridista (America Ferrera) on tullut Hikotuksen tyttöystävä, mutta hän ei suostu jäämään taka-alalle, vaan ottaa isomman sivujuonen omiin käsiinsä. Ronski (Kristen Wiig) joutuu lohikäärmetietäjä Suomusintin (Christopher Mintz-Plasse) ja pöljän Limalotjan (Jonah Hill) huomion kohteeksi, kun taas hänen kaksosveljensä Karski (T. J. Miller) osoittaa typeryytensä. Vaikka nuori viikinkinelikko koostuukin lähinnä urpoista tyypeistä, ovat heidän vitsinsä oikeasti huvittavia ja Ronski nostetaan hauskalla tavalla esiin läpi leffan. Öystilän päällikkö Aimo Mahtimurikka (Gerard Butler) on muuttunut lempeämmäksi alkaessaan pitämään lohikäärmeistä, mutta hänestä löytyy silti lujuutta. Seppä Raivo (Craig Ferguson) tarjoaa pari koomista hetkeä, mutta onnistuu myös valitettavasti rikkomaan tunnelman yhdessä todella tärkeässä hetkessä.
     Uusina hahmoina elokuvassa esitellään lohikäärmeiden kanssa elävä mystinen Valka (Cate Blanchett), julma Drago Veriaura (Djimon Hounsou) ja tämän lohikäärmeitä metsästävä kätyri Eret (Kit Harington). Valkasta on saatu aikaiseksi mielenkiintoinen tapaus ja Eret tarjoaa kelpo huumoria mukaan, mikä on hyvä juttu, kun Drago synkentää elokuvan tunnelman joka kerta ollessaan ruudulla. Edellisessä Näin koulutat lohikäärmeesi -leffassa ei ollut kunnon pahista ollenkaan ja Drago onkin mahtava ensimmäinen ihmisvastus päähenkilöille kaikessa häijyydessään.

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 on erinomainen jatko-osa. On hyvin selvää, mitä ohjaaja Dean DeBlois tarkoitti sanoessaan, että hän haki vaikutteita Imperiumin vastaiskusta, sillä kyseisen elokuvan tavoin Näin koulutat lohikäärmeesi 2 laajentaa upeasti sarjan edellisessä osassa luotua maailmaa, pistää hahmot eri poluille selvittämään uusia asioita itsestään, tarjoaa yllätyksiä jotka mullistavat päähenkilön elämää, sekä vahvasti luodun vastuksen sankareille ja synkentää tunnelmaa vaikka mukana onkin huumoria. Tarina kerrotaan täysillä hahmojen kautta, mikä imaisee katsojan vielä paremmin tapahtumiin mukaan. DeBlois onnistui myös samassa kuin Imperiumin vastaisku, että sarjan fanit kiistelevät yhä siitä, kumpi on parempi: alkuperäinen vai jatko-osa? Omasta mielestäni ensimmäinen Näin koulutat lohikäärmeesi on parempi teos, muttei tämä leffa siitä kauas jää.

Elokuvasta löytyy tiettyjä asioita, mitkä estävät sitä nousemasta edeltäjänsä tasolle. Ensinnäkin mielestäni alkuperäisen elokuvan tarina ja sen teemat erilaisuuden hyväksymisestä, virheidensä myöntämisestä ja anteeksiannosta ovat parempia, mutta pääasiassa tarkoitan tiettyjä juttuja, joita muuttelemalla Näin koulutat lohikäärmeesi 2 olisi entistäkin vahvempi paketti. Edellisen filmin tavoin tämäkin osa alkaa ja loppuu Hikotuksen kertojaäänellä, mutta tällä kertaa se ei vain sovi mukaan. Päälleliimattu selitys on liian venytettyä ja oudon juustoista, mikä ei sovi muuhun elokuvaan. Lisäksi vaikka Drago onkin mahtiroisto, hänen armeijansa jää harmillisen alikäytetyksi - etenkin lopputaistelussa, missä armeija tuntuu vain katoavan kokonaan. Ja vaikka pidänkin siitä, että elokuvan panoksia kasvatetaan ja asioita paisutetaan suuremmiksi, mikä johtaa näyttävän eeppisiin hetkiin, on filmi paikoitellen turhankin massiivinen.

Näistä asioista huolimatta haluan vielä painottaa, että Näin koulutat lohikäärmeesi 2 on aivan fantastinen elokuva. Tekijät ovat pitäneet edellisestä osasta tutun kypsemmän lähestymistavan ja suorastaan rakastan sitä, kun onnistutaan tekemään oikeasti koko perheelle ja kaikenikäisille sopiva animaatioteos. Kypsyys ja synkkyys nostaakin Näin koulutat lohikäärmeesi -sarjan DreamWorks-yhtiön muiden animaatioleffojen yläpuolelle ja lähemmäs Pixar-yhtiön leffojen tasoa. Mukana on oikeasti jännittäviä tilanteita, joten ihan perheen pienimmille filmi on luultavasti liian hurja. Muuten tästä löytää jotain, mistä kaikki voivat nauttia. On perinteisempää seikkailuhenkeä, vauhdikkaita toimintakohtauksia, kiehtova sankari, uhkaava roisto, hauskaa huumoria keventämässä synkkyyttä, hassun suloisia eläinhahmoja, sekä aitoa koskettavuutta. Mukana on muutamakin liikuttava hetki, eikä tarvitse edes olla herkemmästä päästä, että kyynel saattaa tirahtaa poskelle.

Se, missä elokuva ylittää ensimmäisen Näin koulutat lohikäärmeesi -leffan, on animaatiojälki. Kyseessä on aivan mielettömän upealta näyttävä teos, mikä kannattaa katsoa mahdollisimman isolta ruudulta. Tekijät ovat onnistuneet pitämään edellisestä osasta tutun vahvan visuaalisen tyylin mukana ja tarjoavat sen isommalla määrällä pieniä yksityiskohtia. Laajat kuvat haluaisi pistää pauselle, jotta voisi tutkia ja ihailla maisemia enemmänkin. Synkkyydestään huolimatta elokuva on täynnä väriä, mistä pidän todella paljon animaatioissa. Ohjaaja Dean DeBlois luo hienosti tunnelmaa ja saa siten katsojan täysillä mukaansa. DeBlois on myös tehnyt hyvää työtä käsikirjoituspuolella, vaikka olisikin voinut miettiä uudestaan, tarvitseeko Hikotuksen höpöttää leffan alussa ja lopussa kliseisellä tavalla. Ei ole enää millään tavalla yllättävää, että Öystilässä on niitä lohikäärmeitä, joten ei niistä tarvitse puhuakaan sillä lailla. Äänimaailma on erinomaisesti rakennettu. Lohikäärmeiden ääntelyt ovat mahtavia ja säveltäjä John Powell pistää jälleen parastaan musiikkien kanssa.

Yhteenveto: Näin koulutat lohikäärmeesi 2 on fantastinen jatko-osa, mikä laajentaa hienosti sarjan maailmaa, kertoo jälleen kiehtovan tarinan ja tarjoaa paljon tunteita. On upeaa, että tekijät ovat malttaneet säilyttää hahmovetoisen kerrontatavan ja edellisestä osasta tutun kypsyyden, eivätkä tee tästä lapsellisempaa teosta. Kyseessä on yllättävänkin synkkä filmi sen pääpahis Drago Veriauran vuoksi, mutta onneksi mukana on oivaa huumoria piristämässä tunnelmaa. Hampaaton-lohikäärme on aina yhtä mahtava kaikessa suloisuudessaan. Parissa kohtaa leffa tarjoaa myös aidosti liikuttavia hetkiä. Animaatiojälki filmissä on huikea - elokuva on täynnä visuaalisesti häikäiseviä kuvia. Lisäksi elokuvan musiikit ovat erinomaiset ja ohjaaja-käsikirjoittaja Dean DeBlois on tehnyt loistavaa työtä tarinan ja tunnelman parissa. Pientä miinusta filmi saa siitä, että se tuntuu parissa kohtaa hieman liiankin massiiviselta, minkä lisäksi Hikotuksen kertojaääni alussa ja lopussa on jokseenkin korni. Näistä huolimatta kyseessä on aivan mahtava teos ja suosittelen Näin koulutat lohikäärmeesi 2:a kaikille, jotka pitivät edellisestä osasta, sekä fantasiatarinoiden ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
How to Train Your Dragon 2, 2014, DreamWorks Animation, Mad Hatter Entertainment

Arvostelu: Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010)

NÄIN KOULUTAT LOHIKÄÄRMEESI

HOW TO TRAIN YOUR DRAGON

Ohjaus: Dean DeBlois ja Chris Sanders
Pääosissa: Jay Baruchel, Gerard Butler, America Ferrera, Craig Ferguson, Christopher Mintz-Plasse, Jonah Hill, Kristen Wiig, T. J. Miller ja David Tennant
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 12

How to Train Your Dragon, eli suomalaisittain Näin koulutat lohikäärmeesi perustuu Cressida Cowellin samannimiseen kirjasarjaan (2003-). Elokuvan teko lähti liikkeelle, kun DreamWorks-animaatioyhtiön tuottaja Bonnie Arnold oli saanut edellisen filminsä, Yli aidan (Over the Hedge - 2006) valmiiksi ja halusi heti syöksyä uuden projektin kimppuun. Arnold kiinnostui Cowellin kirjoista ja alkoi työstämään niiden pohjalta animaatioelokuvaa. Lopulta Näin koulutat lohikäärmeesi sai ensi-iltansa maaliskuussa 2010 ja se oli valtava menestys. Kriitikot jopa ylistivät elokuvaa ja se oli ehdolla mm. kahdesta Oscar-palkinnosta (paras animaatioelokuva ja paras musiikki). Itse en kuitenkaan nähnyt leffaa, kun se ilmestyi. Katsoin elokuvan vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin siitä todella paljon. Olen vuosien varrella katsonut leffan pariin otteeseen uudestaan, mutta viime kerrasta on jo aikaa. Kun ilmoitettiin, että elokuvasarja saisi vihdoin ja viimein jatkoa elokuvalla Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon: The Hidden World - 2019), tiesin, että olisi jälleen aika katsoa edelliset osat uudestaan ja arvostella ne viimein.

Muiden Öystilässä asuvien viikinkien tapaan myös nuori Hikotus on opetettu vihaamaan lohikäärmeitä. Eräänä päivänä hän vihdoin onnistuu nappaamaan lohikäärmeen, mutta sen sijaan, että hän tappaisi hirviön kuten kunnon viikingin kuuluisi tehdä, kohtaaminen johtaakin lujaan ystävyyteen ja Hikotus oppii, etteivät lohikäärmeet olekaan sellaisia petoja kuin kerrotaan.

Elokuvan päähenkilö Hikotus (äänenä Jay Baruchel) ei ole yhtään niin kuin muut Öystilä-kylän asukkaat. Yleisesti viikingit ovat isokokoisia, vahvoja ja karskeja, mutta Hikotus on arka ja hintelä nuorukainen, joka sepän oppipoikana rakentelee mieluummin kaikenlaisia keksintöjä kuin taistelee lohikäärmeitä vastaan. Hikotus on siinä mielessä hyvin perinteinen fantasiaseikkailun päähenkilö, että hän aloittaa aika lailla pohjalta ja elokuvan aikana hänen täytyy nousta sankariksi ja todistaa itsensä muille. Tätä ei kuitenkaan tehdä kaikkein perinteisimmällä tavalla, mikä luo Hikotukseen oman kiinnostavuutensa. Hahmolla on selvästi enemmän älliä päässä kuin muilla viikingeillä, mistä syystä hän on pidettävämpi tapaus kuin kirvestä heiluttavat toverinsa.
     Hikotuksen isä Aimo Mahtimurikka (Gerard Butler) on Öystilän päällikkö ja kylän suurin viikinki. Aimo vihaa lohikäärmeitä ja on hyvin pettynyt poikaansa, joka ei edes yritä jatkaa isänsä jalanjäljissä. Toisin kuin poikansa, Aimo käyttää siis mieluummin raakaa voimaa, ja päätänsä hän hyödyntää lähinnä kypäränsä pidikkeenä. Kyseessä ei kuitenkaan ole tyhmä hahmo ja vaikka Aimo vaikuttaa usein julmalta, on hänessä pidettävyyttä ja sydämellisyyttä. Hauskinta Aimossa (kuten parissa muussakin leffan hahmossa) on, että vaikka viikingit elivät oikeasti Norjassa ja Tanskassa, rooliin on valittu skottilainen Butler, joka ei edes pyri peittämään vahvaa korostustaan. Olen varma, että tekijät halusivat tarkoituksella tehdä viikingeistään brittejä.
     Muita Öystilän asukkeja ovat mm. kätensä ja jalkansa taistelussa menettänyt seppä Raivo (Craig Ferguson), joka on rakentanut erilaisia hauskoja proteeseja itselleen; nuori Astrid-tyttö (America Ferrera), joka haaveilee olevansa kaikkien aikojen paras lohikäärmeenmetsästäjä; Suomusintti (Christopher Mintz-Plasse), joka tietää kaiken lohikäärmeistä; Limalotja (Jonah Hill), joka kuvittelee itsestään liikoja; sekä hölmöt kaksoset Karski (T. J. Miller) ja Ronski (Kristen Wiig), jotka käyvät hieman ärsyttäviksi välillä.
     Ja tietysti täytyy mainita myös Hikotuksen kohtaama lohikäärme, kaikkien viikinkien pelkäämä ja salamannopea Hampaaton, joka on yksi suosikkilohikäärmeistäni ikinä! Hampaaton osaa olla vaarallinen ja hurja, jos sille päälle sattuu, mutta pääasiassa hän on suloinen ja leikkisä kuin koira. Hampaattomalle on mahtavasti luotu omaa persoonallisuutta, ja hänen ja Hikotuksen ystävyys tuodaan esille fantastisesti.

Vaikka muistan pitäneeni tästä elokuvasta todella paljon, en silti muistanut, kuinka mielettömän hyvä Näin koulutat lohikäärmeesi todellisuudessa onkaan. Kyseessähän on aivan huikea teos, eikä mikään ihme, että elokuva sai niin paljon ylistystä ilmestyessään! Mielestäni kyseessä on ylivoimaisesti DreamWorks-yhtiön hienoin elokuva - edes alkuperäinen Shrek (2001) ei pääse lähelle tämän filmin tasoa. Yksi suurimmista syistä sille, miksi elokuva on niin mahtava, on etteivät sen tekijät ole ajatelleet tekevänsä vain koko perheen viihdeseikkailua. Leffa ei itse asiassa edes ole koko perheelle, sillä mukana on niin jännittäviä ja hurjia kohtauksia, että perheen pienimmät saattavat jopa nähdä painajaisia. Kuten jo sanoin, taistot saattavat johtaa raajojen irtoamiseen ja parissa kohtaa lohikäärme haukkaisee ihmisen kokonaisena suuhunsa. Tekijät ovat selkeästi puskeneet pois ajatuksen siitä, että he tekevät animaatiota ja käsittelevät teostaan kuin se olisi näytelty ja oikeissa lokaatioissa kuvattu elokuva. Animaattorit jopa pyysivät yhtä kaikkien aikojen parhaista kuvaajista, Roger Deakinsia neuvomaan heitä, miten he saisivat elokuvan näyttämään mahdollisimman upealta. Enkä tarkoita vain animaatiojälkeä, vaan kuvakulmia, sommittelua ja valaisua, jotta filmi tuntuisi mahdollisimman todelliselta. Ja tämä urakka todella palkitaan: mieletön visuaalisuus sai minut usein unohtamaan, että kyseessä edes on animaatio!

Huikea visuaalisuus ja yllättävä brutaalius eivät kuitenkaan vielä yksinään tee elokuvasta upeaa. Näyttävään maailmaan tarvitaan myös erinomainen kertomus ja se leffasta kyllä löytyy. Filmin tarina ennakkoluuloista ja niiden ylittämisestä on hyvin tärkeä, ja mikä parasta, tämä on saatu piilotettua viikinkien ja lohikäärmeiden väliseen ikiaikaiseen sotaan. Hikotuksen tehtävä onkin yrittää saada muut öystiläiset ymmärtämään, etteivät lohikäärmeet ole pahoja. Filmissä käydään hyvä keskustelu siitä, ettei toisen osapuolen totaalinen tuhoaminen hyödytä mitään, vaan näiden olentojen kanssa voi ystävystyä, jos oikeasti yrittää. Hikotuksen ja Hampaattoman ystävyys on elokuvan kantava voima ja se kerrotaan uskomattoman hyvin. Luvassa on hassuja tilanteita, pysäyttäviä hetkiä, lumoavia kohtia ja hyvää jännitettä, kun filmi kulkee kohti huipennustaan. Elokuvalla on kestoa vain vähän yli puolitoista tuntia, joten se etenee vauhdilla, eikä aikaakaan kun lopputekstit jo pyörivät. Tarina ei kertaakaan käy tylsäksi, vaan se pitää tiukasti mukanaan alusta loppuun. Loppuun on saatu tiivistunnelmaista henkeä ja jopa koskettavuutta, sekä lapsille tärkeitä teemoja oman erehtyväisyyden hyväksymisestä, anteeksiantamisesta ja omien tekojen vastuunottamisesta. Kyseessä on siis aika pitkälti virheetön paketti, minkä lähes ainoa ongelma on, että se loppuu niin nopeasti. Hikotuksen ja Hampaattoman seikkailua kun voisi katsoa vielä paljon kauemminkin.

Vielä on pakko palata kehumaan elokuvan visuaalista ilmettä, sillä Näin koulutat lohikäärmeesi näyttää aivan tajuttoman hyvältä. Toki leffasta välillä näkyy, että aika on alkanut tekemään tepposia ja esimerkiksi hiukset näyttävät paikoitellen luonnottomilta ja jotkut kuvat kaipaisivat vielä viimeiset viilauksensa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, kun kuvien sommittelu, valaisu sun muut ovat näin hienosti toteutetut. Etenkin lentokohtaukset ovat päätähuimaavan näyttäviä ja visuaalisesti jopa todella kauniita. Hahmot ovat tottakai karikatyyrimäiset ja ihan hauskan näköiset, mutta paljon veikeämpiä ovat kaikenlaiset eri lohikäärmeet, mitä tekijät ovat päässeet suunnittelemaan. Visuaalisuuksien lisäksi äänimaailmakin on loistava aina lohikäärmeiden karjaisuista John Powellin säveltämään musiikkiin asti. Ei ole ihme, että Powell sai ehdokkuuden sävellyksistään - niin mahtavia sävelmiä on mukana! Ohjaajakaksikko Chris Sanders ja Dean DeBlois on onnistunut häikäisevän hyvin elokuvansa kanssa - jopa paremmin kuin erittäin mainion esikoistyönsä, Lilo & Stitchin (2002) kanssa. Sanders ja DeBlois käsittelevät leffaansa kuin mitä tahansa vakavasti otettavaa fantasiaseikkailua, kuten Taru sormusten herrasta -trilogiaa (The Lord of the Rings - 2001-2003), mutta osaavat myös tarjota pientä huumoriakin mukaan. Erityisen hauskasta leffasta ei kuitenkaan ole kyse, mikä on toisaalta ihan hyvä. Liiallinen pöhköily veisi pois filmin varttuneemmasta ja kypsemmästä hengestä.

Yhteenveto: Näin koulutat lohikäärmeesi on huikean mahtava fantasiaseikkailu, mikä nousee genrensä parhaimmistoon! On huikeaa, etteivät tekijät ole lähteneet tekemään perinteistä koko perheen animaatiota, vaan käsittelevät teostaan kuin suuren luokan näyteltyä elokuvaa. Leffan animointi on poikkeuksellista kuvasommittelun, -kulmien ja valaisun ansiosta, mikä saa antamaan anteeksi muutamat pienet visuaalisuudet, joita ajan hammas on alkanut nakertamaan. Mestarillisen animoinnin lisäksi elokuvasta löytyy myös kiehtova tarina ja loistavia teemoja. Kerronta on erinomaista ja niin ovat myös tarinan hahmot. Hikotus on erittäin pidettävä päähenkilö ja hänen ystävyytensä Hampaaton-lohikäärmeen kanssa koskettaa syvästi. Hampaaton on ihana tyyppi! Elokuvasta löytyy myös hurjia tilanteita, jotka saattavat olla liian jännittäviä perheen pienimmille, mutta nauraakin saa. Filmin jälkeen ainoa asia, mikä jää harmittamaan, on, että se loppuu niin lyhyeen. Vähän yli puolentoistatunnin kesto ei ole tarpeeksi pitkä aika viettää tässä ihastuttavassa maailmassa. Suosittelenkin kaikkia animaatioiden ja fantasiaseikkailujen ystäviä katsomaan Näin koulutat lohikäärmeesi. Teemojen takia se voi sopia myös niille, jotka eivät lohikäärmesaduille yleensä lämpene. Kyseessä on mielettömän upea teos, enkä malta odottaa tulevaa kolmatta osaa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
How to Train Your Dragon, 2010, DreamWorks Animation, Vertigo Entertainment, Mad Hatter Entertainment