Etsin sinut (I Will Find You - 2026) - sarja-arvostelu

ETSIN SINUT

I WILL FIND YOU

Luoja: Robert Hull

Näyttelijät: Sam Worthington, Britt Lower, Erin Richards, Logan Browning, Jonathan Tucker, Milo Ventimiglia, Peter Outerbridge, Chi McBride, Hugh Thompson, Madeleine Stowe, Aaron Ashmore, Kate Vernon, Tara Rosling, Darrin Baker, Ashton Cressman, Jasper Rainn Lawrence, Jefferson Brown, Tom Morton ja Clancy Brown

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 35 minuuttia - 47 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 13

I Will Find You, eli suomalaisittain Etsin sinut perustuu Harlan Cobenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2023. Robert Hull kiinnostui Cobenin kirjasta ja teki diilin sen sovittamisesta televisiosarjan muotoon. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Etsin sinut on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itselleni Cobenin alkuperäinen kirja ei ollut tuttu, mutta pidin tammikuussa ilmestyneestä, Cobenin kirjaan myös perustuvasta jännärisarjasta Verenperinnöstä (Run Away - 2026). Kiinnostuin siis, kun Netflix alkoi mainostaa toista saman kirjailijan työn adaptaatiota. Ryhdyinkin katsomaan Etsin sinut -sarjaa heti sen ilmestyttyä.

David Burroughs on joutunut vankilaan poikansa murhasta, mitä mies ei tehnyt. Viisi vuotta myöhemmin Davidin ex-vaimon sisko saapuu vankilaan vierailulle, mukanaan todiste siitä, että Davidin poika onkin yhä elossa. Davidin täytyy keplotella itsensä ulos vankilasta, selvittääkseen totuuden.

Avatar-elokuvista (2009-) tuttu Sam Worthington näyttelee David Burroughsia, joka löysi eräänä yönä pienen Matthew-poikansa julmasti murhattuna sängyssään. Kaikki todisteet viittasivat siihen, että David olisi ollut hirmuteon takana ja niinpä hänet passitettiin syyttömänä miehenä vankilaan. Kun viiden vuoden jälkeen käy ilmi, että Matthew onkin yhä elossa, Davidin täytyy keksiä keino päästä vapauteen ja selvittää asian todellinen laita. Worthington on varsin passeli valinta rooliinsa ja hän tulkitsee hahmonsa monimutkikkaita tuntemuksia hyvin. Viiden vuoden jälkeen David on alkanut hissuksiin hyväksyä kohtaloaan, mutta tieto pojan selviytymisestä tuo häneen uutta puhtia. Hahmo on mainio ja hänen haluaa nähdä todistamassa muut vääriksi ja saamassa poikansa takaisin.

     Sarjassa nähdään myös Erin Richards Davidin ex-vaimona Cherylinä ja Aaron Ashmore tämän uutena miehenä Ronaldina, Britt Lower Cherylin siskona Rachelina ja Milo Ventimiglia hänen ex-poikaystävänään Haydenina, Hugh Thompson Davidin isänä Lennynä, Jonathan Tucker Davidin parhaana ystävänä Adamina ja Peter Outerbridge tämän isänä, vankilaa johtavana Philipinä, sekä Chi McBride FBI-agentti Williamsina ja Logan Browning hänen tyttärenään, myöskin FBI:lle töitä tekevänä agentti Greerinä. Sivunäyttelijät ovat ihan hyviä rooleissaan, joskin kukaan ei tee mitään erityisen isoa vaikutusta.

Etsin sinut sisältää erittäin hyvän pohjaidean potentiaalisesti tehokkaalle trillerille. Syytön mies viruu vankilassa poikansa murhasta, kunnes vihdoin joku saapuu paikalle todisteen kanssa siitä, että poika onkin yhä elossa. Kuka sieppasi Matthew'n? Kuka lavasti Davidin syylliseksi? Kenen lapsen ruumiin David löysi? Miksi tämä kaikki on tapahtunut? Muun muassa nämä kysymykset auttavat sarjaa nappaamaan katsojan saman tien koukkuunsa ja olin erittäin kiinnostunut selvittämään Davidin kanssa totuuden. Sarjan alkupää, missä David keplottelee itsensä ulos vankilasta, on myös onnistuneen jännittävä.

Mutta sitten sarja harmillisesti hieman lässähtää. Alun lupaava meno hiipuu, kun päästään vihdoin ulkomaailmaan ja selvitystyö pääsee oikeasti käyntiin. Jo sarjan puolenvälin tietämillä aloin tuumia, että kahdeksan jakson minisarjan sijaan Etsin sinut olisi todennäköisesti kannattanut tehdä elokuvaksi, koska tarinaa venytellään tarpeettomasti. Jännite ei jaksa kantaa ja valitettavasti paljastukset avausjakson esittämiin kysymyksiin olivat mielestäni toinen toistaan isompia pettymyksiä tai ihan vain epäuskottavia ja hölmöjä ratkaisuja. Sarja käynnistyy vahvasti, mutta heikkeni mielestäni jakso jaksolta. Lopputuloksena on aika keskinkertainen trilleri. Sääli.

Sarjan ohjaajat näyttävät ajoittain osaamistaan, mutta ongelmaksi käy Robert Hullin johtaman käsikirjoitustiimin työ, sekä pohjalla oleva Harlan Cobenin kirja. Sentään teknisesti Etsin sinut on pätevä. Sarja on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivalliset, puvustus kelvollista ja maskeeraukset mainiot. Äänimaailma on toimivasti rakennettu, joskin Danny Bensin ja Saunder Jurriaansin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

I Will Find You, Yhdysvallat, 2026, Final Twist Productions, I Have An Idea Productions, Netflix Worldwide Productions, Take 5 Productions

Silent Hill: Revelation (2012) - elokuva-arvostelu

SILENT HILL: REVELATION

Ohjaus: M. J. Bassett

Näyttelijät: Adelaide Clemens, Kit Harington, Sean Bean, Carrie-Anne Moss, Malcolm McDowell, Martin Donovan, Deborah Kara Unger, Heather Marks, Robert Campanella, Erin Pitt, Radha Mitchell ja Peter Outerbridge

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 18

Samannimiseen videopelisarjaan perustuva kauhuelokuva Silent Hill (2006) oli taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Ohjaaja Christophe Gans ei kuitenkaan muiden kiireidensä takia ehtinyt jatkamaan hommassaan, joten hänet korvattiin M. J. Bassettilla. Roger Avaryn oli tarkoitus jatkaa käsikirjoittajana, mutta kun hänet tuomittiin vankilaan kuolemantuottamuksesta, Bassett päätyi myös kirjoittamaan jatko-osan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2011 ja lopulta Silent Hill: Revelation sai ensi-iltansa lokakuussa 2012. Elokuva kuitenkin menestyi huomattavasti huonommin kuin edeltäjänsä, minkä lisäksi se sai lähes täystyrmäyksen niin kriitikoilta kuin pelisarjan faneilta. Itse en ollut aiemmin nähnyt Silent Hill: Revelationia, ainoastaan ensimmäisen Silent Hillin pari kertaa. Nyt kun on ilmestymässä uusi elokuva pelien pohjalta, Return to Silent Hill (2026), päätin vihdoin katsoa myös Silent Hill: Revelationin.

Sharon Da Silva pääsi pois Silent Hillin kauhujen täyttämästä kaupungista ja on menettänyt muistinsa olostaan siellä. Kun muutamaa vuotta myöhemmin Valtielin ritarikunta sieppaa hänen isänsä, Sharonin täytyy palata Silent Hilliin pelastaakseen tämän.

Ensimmäisessä Silent Hill -filmatisoinnissa nähty Jodelle Ferland ei enää jatka Sharon Da Silvan roolissa, vaan hänet on korvattu Adelaide Clemensillä. Elokuvien välissä Rose-äiti (Radha Mitchell) onnistui keksimään keinon palauttaa Sharonin oikeaan maailmaan, mutta jäi yhä itse vangiksi Silent Hillin kaupunkiin. Sharon menetti muistinsa ajastaan Silent Hillissä ja hän luulee, että hänen unensa paikasta ovat vain tavallisia painajaisia. Varttuessaan hän ja hänen isänsä Christopher (Sean Bean) ovat aktiivisesti muuttaneet paikasta toiseen, jotta Silent Hillin tahot eivät löytäisi tyttöä. He kulkevat tekaistuilla nimillä ja tällä hetkellä he ovat Heather ja Harry Mason. Hahmoista löytyy potentiaalia, mutta kaikki jää täysin pintapuoleiseksi. Clemens ei valitettavasti juuri vakuuta näyttelijänä, kun taas Bean jää elokuvan ainoaksi hyväksi suorittajaksi.

     Elokuvassa nähdään myös Kit Harington Sharonin, tai siis "Heatherin" luokkatoverina Vincentinä, Martin Donovan Sharonia vakoilevana yksityisetsivä Douglasina, Carrie-Anne Moss Valtielin ritarikuntaa johtavana Claudiana, Heather Marks Silent Hilliin eksyneenä Sukina, sekä Malcolm McDowell Silent Hilliin vangittuna Leonardina. Sivunäyttelijöiden työ jää paikoin aika laiskaksi suorittamiseksi ja etenkin yleensä hyvä Moss ei vaikuta edes yrittävän pääpahiksen roolissa. McDowell on käynyt käärimässä helpot rahat vaivaannuttavalla suorituksellaan ja elokuvan ilmestymisen aikoihin Game of Thronesin (2011-2019) myötä kuuluisuuteen ampaissut Harington on aika puupökkelö Vincentinä.

Ensimmäinen Silent Hill -elokuva on heikkouksineenkin yksi parhaista videopelileffoista. Valitettavasti samaa ei todellakaan voi sanoa jatko-osasta, Silent Hill: Revelationista, jota katsoessa tulee kyllä ykkösosan tekijätiimiä ikävä. Leffalla on vielä kelvolliset lähtökohdat, joskin on outoa, että Sharonin paluu isänsä luokse on hoidettu elokuvien välissä. Elokuva on muutenkin täynnä kummallisia ratkaisuja ja sen tarinankerronta tuntuu kulkevan eteenpäin kuin tajunnanvirran tulva, sisältäen enemmänkin yksittäisiä kohtauksia ja skenaarioita toisensa perään, jotka eivät meinaa rakentua koherentiksi kokonaisuudeksi. Harmillisesti tämä nimenomaan pahenee, kun Sharon palaa Silent Hilliin.

Vaikka kestoa on vain puolitoista tuntia ja Sharon kohtaa yhä vain enemmän erilaisia hirviöitä, Silent Hill: Revelation on yllättävänkin pitkäveteinen elokuva. Tähän vaikuttaa mojovasti se, että käsikirjoitus on todella ohut ja laiska, ja leffa on täysin jännityksetön. Ohjaaja-käsikirjoittaja M. J. Bassettin työ on kaikin puolin ponnetonta ja meno sen kuin pahenee loppua kohti. Sharonin kohtaamiset pahan Alessan kanssa (eikö tämä setvitty jo edellisessä elokuvassa?) hoidetaan puolivillaisesti ja lopputaistelu on varsinainen antikliimaksi, vaikka koko pelisarjan ylivoimaisesti pähein mörkö Pyramid Head pääseekin heiluttelemaan miekkaansa. Tästäkin hirviöstä tosin meinataan viedä uskottavuus, kun suuren osan ruutuajastaan Pyramid Head viettää huvipuistossa karusellinpyörittäjänä. Jep jep, eikä tämä todellakaan jää Silent Hill: Revelation ainoaksi tahattoman koomiseksi jutuksi.

Edes teknisesti elokuva ei vakuuta. Se on kelvollisesti kuvattu, mutta hieman kömpelösti leikattu kasaan ja värimäärittely on aika ajoin ruman yliampuva. Lavasteet ovat paikoitellen jopa näyttävät ja maskeerauksin ja asuin toteutetut hirviöt ovat hienot. Tietokonetehosteista näkyy pienehkö budjetti ja leffan 3D-kuvakikkailu on lähinnä ärsyttävää, kun toiminnallisemmissa kohtauksissa jotain tökitään vähän väliä päin näköä. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu, joskin Akira Yamaokan ja Jeff Dannan säveltämät musiikit kierrättävät turhankin paljon samoja melodioita kohtauksesta toiseen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Silent Hill: Revelation, Kanada, Ranska, 2012, Davis-Films, Dynamic Effects Canada, Konami, Silent Hill 2 DCP

Arvostelu: Saw VI (2009)

SAW VI

Ohjaus: Kevin Greutert
Pääosissa: Costas Mandylor, Peter Outerbridge, Mark Rolston, Betsy Russell, Tobin Bell, Athena Karkanis, Samantha Lemole, Shauna MacDonald, Devon Bostick ja Shawnee Smith
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli tekijöidenkin odotukset ylittänyt suurhitti, joten sille päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007) ja Saw V (2008) saivat toinen toistaan huonompia arvioita, mutta lähes jokainen menestyi aiempaa paremmin. Kuudennen osan työstäminen lähtikin heti liikkeelle ja pitkään tekijät ajattelivat sen olevan sarjan päätösosa. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2009 ja lopulta Saw VI sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Vaikka elokuva sai positiivisemmat arviot kuin neljä edellistä osaa, menestyi se huomattavasti heikommin kuin aiemmat osat. Elokuva kyllä tuotti budjettinsa kuusinkertaisesti takaisin, mutta se tuotti yli 30 miljoonaa dollaria vähemmän kuin sarjan huonoiten menestynyt osa, eli ensimmäinen Saw. Itse aloin katsomaan sarjaa läpi vuonna 2016, mutta projektini valitettavasti katkesi viidennen osan jälkeen, sillä filmit poistettiin Netflixistä, mistä olin niitä katsonut. Sarjan saadessa ensi vuonna uuden elokuvan nimeltään Spiral: From the Legacy of Saw (Saw: From the Book of Saw - 2021), päätin aloittaa sarjan alusta. Päivä sen jälkeen, kun olin katsonut Saw V:n, katsoin jo Saw VI:n.

Samalla kun etsivä Hoffman yrittää saada poliisit pois hänen jäljiltä, huonoin perustein sairasvakuutuksia antavan yrityksen johtaja William Easton löytää itsensä uudesta pelistä, missä hän joutuu päättämään, kuka elää ja kuka kuolee...

Costas Mandylor tuntuu joka leffan myötä heikentävän tasoaan Jigsaw'n, eli John Kramerin (Tobin Bell) jalanjälkiä seuraavana etsivä Mark Hoffmanina. Mandylor on yhä vain puisempi ja tylsempi, tehden samalla hahmostaankin tylsän. Kuten sanoin edellisen Sawin arvostelussani, Mandylorista ei löydy lainkaan samaa piinaavuuden ja kiehtovuuden yhdistelmää kuin Bellistä. Toisin kuin nerokkaan Kramerin kohdalla, katsoja ei halua nähdä, että uusi ansojen luoja pääsee karkuun ja koko leffan toivoo, että Hoffman joutuu vankilaan - tai vielä parempaa, joutuisi itse ansaan.

Tällä kertaa pelaamaan joutuu kuitenkin William Easton (Peter Outerbridge), ison vakuutusyhtiön pomo, joka on käyttänyt valtaansa vuosia vääriin ja joutuu nyt maksamaan sen vuoksi. Eastonista on saatu yllättävänkin mielenkiintoinen pelaaja ja hänen matkaansa on oikeasti jännittävää seurata, toisin kuin pelaajien kohdalla yleensä. Vaikka Saw V:ssä nähtiin erinomaisia ansoja, olivat hahmot täysin pahvisia, joten Easton on mahtavaa vaihtelua ja Outerbridge tekeekin oivallista työtä läpi leffan.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Mark Rolston uutta murhaajaa jahtaavana agentti Ericksonina, Athena Karkanis sittenkin selvinneenä agentti Perezinä, Betsy Russell Kramerin vaimona Jillinä,  Samantha Lemone toimittaja Pamelana, sekä Shauna MacDonald ja Devon Bostick äitinä ja poikana, jotka liittyvät myös peliin. Jillin hahmoa syvennetään entistä paremmin ja hänen osuutta Jigsaw'n tekoihin avataan enemmän.

Koska tämänkertainen pelaaja on huomattavan paljon kiinnostavampi kuin suurin osa sarjan aiemmista pelaajista, ovat tapahtumatkin kiinnostavampia. Saw VI rakentaakin jännitettä kenties parhaiten sarjan ensimmäisen elokuvan jälkeen. Eastonille lankeavat tehtävät pitävät ahdistavaa tunnelmaa mainiosti yllä ja hän joutuu häijyjenkin päätösten eteen. Tuntuu raikkaalta ja mukavalta yllätykseltä, kun hoksaa katsovansa Sawia, mikä oikeasti saa kiinnostumaan ja jännittämään sen puolesta, miten pelissä käy, eikä elokuva vain luota totaalisesti sisuskaluilla mässäilyyn. Sitäkin leffasta toki löytyy ja goren ystävät saavat mitä tilaavat, mutta itse iloitsin, ettei leffa äidy pahemman luokan kidutuspornoksi.

Valitettavasti elokuva kärsii paljon siitä, ettei mukana ole sitä todellista Jigsaw'ta (vaikka Kramer nähdäänkin jälleen useissa takaumissa). Etsivä Hoffman on niin tylsä tapaus, etteivät häntä koskevat kohtaukset kiinnosta lähes pätkääkään ja katsoja vain toivoisi, että päästäisiin takaisin näkemään, mitä Easton tekee. Ai että, eräs karuselliansa onkin vangitseva kohtaus. Kuten pari aiempaakin filmiä, tässäkin Sawissa tuntuu olevan lopulta hyvin vähän kunnon sisältöä, minkä vuoksi mukaan on taas ahdettu paljon takaumia. Tällä kertaa niillä on välillä hieman enemmän merkitystä tämänkertaisen pelin kanssa, mutta seasta löytyy täytettä. Kun paljastetaan jälleen, mitä aiemmissa osissa sittenkin oli meneillään, katsoja pyörittelee silmiään typerien käänteiden takia. Mutta sitten taas itse pelistä löytyy aidosti yllättävä ja loistokas twisti, mikä saa antamaan tietyt heikkoudet anteeksi. Ei Saw VI kovin kaksinen elokuva ole, mutta on se edes jonkinlainen parannus muutaman aiemman tekeleen jälkeen.

Tällä kertaa elokuvan ohjauksesta vastaa Kevin Greutert, joka toimi leikkaajana sarjan edellisissä osissa. Greutert jatkaa samalla linjalla parin edeltäjänsä kanssa, mutta hyötyy siitä, että Patrick Meltonin ja Marcus Dunstanin työstämä käsikirjoitus on hieman parempi kuin muutamassa edellisessä osassa, vaikka siitä selkeät ongelmat löytyykin. Valitettavasti leikkaukseen paluun tekevät ärsyttävät hyperaktiiviset silppueditoinnit, joilla yristetään tehostaa ansoja ja lopussa takaumia. Muuten leikkaus on kuitenkin tarpeeksi sujuvaa, kuten on myös kuvaus. Valaisutiimi tekee tässä kenties tyylikkäämpää työtä kuin aiemmissa osissa. Lavastajat ja maskeeraajat pistävät jälleen parastaan ällöttävien paikkojen, sekä ansojen aiheuttamien vammojen kanssa. Äänimaailma on toimivasti rakennettu ja taas kerran sarjan tunnusmusiikki toimii erittäin hyvin.

Aiempien Saw-elokuvien tavoin myös Saw VI:sta on olemassa pari minuuttia pidempi versio. Jälleen joitakin raakuuksia näytetään kauemmin, mutta tällä kertaa merkittävin ero on lopputekstien perään lisätty kohtaus, mitä ei löydy teatteriversiosta.

Yhteenveto: Saw VI on yllättäen parempi elokuva kuin sarjan muutama aiempi osa ja siten kaikessa keskinkertaisuudessaankin positiivinen lisäys sarjaan. Kauheaan peliin joutuva William Easton on kerrankin mielenkiintoinen tapaus ja katsojana oikeasti jopa jännittää hänen puolestaan. Ansat ovat kiehtovia kaikessa kieroudessaan ja jokaisen kohdalla jää vangittuna seuraamaan, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka verisyyttä ja raakuuksia löytyy, ei elokuva mässäile niillä yhtä pahasti kuin pari edellistä leffaa. Onkin harmi, että elokuvaa latistaa Mark Hoffmanin osuus ja Costas Mandylorin taidottomuus näyttelijänä, sekä täytteenä toimivat takaumat. Paikoitellen katsoja pyörittelee silmiä uusille muka-nerokkaille paljastuksille, mutta sitten taas leffa onnistuu yllättämään käänteellään lopussa ja saa katsomaan muutamat jutut sormien läpi. Heikkouksineenkin Saw VI edustaa sarjan parempaa päätyä ja se on Saw II:n jälkeen ensimmäinen jatko-osa, minkä katsomista voi jopa suositella. Takaumia on luultavasti niinkin paljon, ettei ylipitkää Saw III:a, unohdettavaa Saw IV:ä tai heikkoa Saw V:ä välttämättä edes tarvitse katsoa, jotta pysyy kärryillä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw VI, 2009, Twisted Pictures, Saw VI Productions, A Bigger Boat