Arvostelu: Silent Hill (2006)

SILENT HILL

Ohjaus: Christophe Gans

Pääosissa: Radha Mitchell, Sean Bean, Laurie Holden, Jodelle Ferland, Alice Krige, Deborah Kara Unger, Kim Coates, Tanya Allen ja Roberto Campanella

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 16

Silent Hill perustuu Konamin samannimiseen videopelisarjaan, joka käynnistyi vuonna 1999. Kuvatessaan Susien klaani -elokuvaa (Le Pacte des loups - 2001), ohjaaja Christopher Gans kertoi tuottaja Samuel Hadidalle alkuperäisestä Silent Hill -pelistä ja kaksikko oli sitä mieltä, että peli kääntyisi hyvin elokuvan muotoon. Gans lähetti useita kirjeitä Konamille, joissa hän kyseli filmatisointioikeuksien perään, mutta kun niistä ei kuulunut mitään, hän kuvasi yli puolituntisen videon, jossa hän selitti, kuinka paljon hän rakastaa peliä ja lähetti sen Konamille. Yhtiö koki, että Gans oli ensimmäinen oikeuksien kyselijä, joka ymmärsi peliä ja suostuikin ohjaajan pyyntöön. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2005 ja lopulta Silent Hill sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2006. Elokuva oli taloudellinen menestys, joka kuitenkin sai nuivaa palautetta kriitikoilta. Itse en ole koskaan pelannut Silent Hill -pelejä, mutta näin elokuvan muutamaa vuotta sitten ja pidin sitä oikein kelvollisena. Nyt kun pelien pohjalta on tekeillä uusi elokuva, Return to Silent Hill (2025), päätin odotellessa katsoa edelliset adaptaatiot ja samalla arvostella ne.

Rose Da Silva on tyttärensä Sharonin kanssa matkalla kohti Silent Hillin kaupunkia, kun he joutuvat auto-onnettomuuteen. Rose herää tuhkan peittämästä Silent Hillistä, mutta Sharonia ei näy missään. Kun Rose etsii tytärtään, hän joutuu kohtaamaan kaupungin yllä leijailevan painajaisen.

Radha Mitchell näyttelee Rose Da Silvaa, joka ajautuu todelliseen selviytymistaisteluun, kun hän matkaa Silent Hillin kaupunkiin adotiotyttärensä Sharonin (Jodelle Ferland) kanssa, tytön jatkuvasti puhuessa tästä paikasta unissaan. Mitchell suoriutuu roolistaan oivallisesti, näytellen vakuuttavasti äitiä, joka ei aio luovuttaa, ennen kuin löytää kadonneen tyttärensä - vaikka tämä tarkoittaisi, että hänen täytyy taistella läpi kaupungin uumenista pimeän tullen heräävistä hirvittävistä olennoista. Ferland on passeli valinta myös, tytön päästessä esittämään useanlaisia hahmoja, jotka ryhtyvät piinaamaan tytärtään etsivää Rosea.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Sean Bean Rosen miehenä Christopherina, joka lähtee etsimään vaimoaan ja tytärtään näiden kadottua, Laurie Holden moottoripyöräpoliisi Bennettinä, joka ajautuu myös Silent Hilliin, Kim Coates etsivä Guccina, joka auttaa Christopheria etsinnöissä, sekä Alice Krige Silent Hillissä asuvien johtajana Christabellana. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, etenkin Krige, jonka kulttijohtajahahmo on ajoittain jopa karmivampi kuin elokuvan varsinaiset monsterit. Bean jää aika alikäytetyksi aviomieshahmona ja ajoittain hahmo voi jopa tuntua tarpeettomalta. Hahmolle luotiinkin sivujuonikuvio hieman väkinäisesti, kun studiopomot kummastelivat alkuperäistä käsikirjoitusta, joka keskittyi täysin naishahmoihin. Christopherin juonikuvio tuo vastauksia tiettyihin aspekteihin mysteeristä ja sillä on oma paikkansa leffassa, mutta eipä tätä puolta jäisi juuri kaipaamaan, jos se olisi leikattu pois.

Silent Hill -videopelien fanit ovat pääasiassa pitäneet tästä elokuvasovituksesta sen ilmestymisestä lähtien, mutta muu yleisö otti leffan vastaan aika ailahtelevasti - osa sen takia, että pelaamatta peliä, voi katsojalle tuottaa vaikeuksia päästä perille tarinasta ja itse Silent Hillin taustasta ja toiminnasta. Itsekin pidin elokuvaa hieman sekavana ensimmäisellä katselulla, mutta nyt uudelleen katsottuna koin huomattavasti helpommaksi päästä jyvälle kaikesta ja pidinkin Silent Hillistä nyt enemmän. Vaikka en olekaan pelejä pelannut, uskaltaisin silti väittää, että kyseessä on itse asiassa yksi parhaista videopelielokuvista ikinä. Ei sillä, että kilpailu olisi erityisen kovaa, etenkään vuonna 2006, kun Silent Hill sai ensi-iltansa. Samoihin aikoihin ilmestyi sellaisia, öh, elokuvahistorian merkkiteoksia kuin Lara Croft: Tomb Raider (2001), Resident Evil (2002) ja Doom (2005).

Elokuva rakentaa mysteeriään yllättävänkin onnistuneesti, lumoten katsojan hiljalleen pauloihinsa. Palasia aukeaa vähitellen ja paljastukset lisäävät kiehtovuutta. Kun päästään valkoisen tuhkan peittämään Silent Hilliin, leffa lähtee tosissaan liikkeelle. Karmiva aavemainen ilmapiiri puskee ruudusta läpi ja ympäröi katsojan. Kun varoitussireeni alkaa ulvoa ja pimeys laskeutuu, elokuva muuttuu todella jännittäväksi, eikä koskaan voi tiedä, mitä hyytäviä mölliäisiä seuraavaksi hyökkää kimppuun. Kauhuosasto rakentuu mainiosti tunnelman, pääasiassa hyvin luotujen mörköjen, kuvottavan body horrorin ja lopulta synkkien teemojen ympärille. Laiskat ja kovaääniset böö-pelottelut lähes loistavat poissaolollaan. Kauhun keskellä elokuvan aavemaisuudessa on jotain surullista ja samalla myös jotain todella oudon nättiä.

Ranskalaisen Christophe Gansin ohjauksesta näkyy aito palo projektia kohtaan ja rakkaus Silent Hill -peleihin. Hän rakentaa tunnelmaa oivallisesti ja saa näyttelijät irrottelemaan hyvin. Elokuva on myös mainiosti kuvattu ja hyvin valaistu niin, että pimeistäkin kohtauksista saa selvää. Lavasteilla ja tietokonetehosteilla luotu valkoisen tuhkan peittämä Silent Hillin kaupunki saa taatusti pelisarjan fanit innostumaan. Puvustus on oivallista ja ikoninen pyramidipää-jättimörkö on kuin hypännyt peleistä elokuvaan. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu Jeff Dannan ja Akira Yamaokan säveltämiä musiikkeja myöten. Elokuvan pieneksi kompastuskiveksi kuitenkin muodostuvat parhaat päivänsä ajat sitten nähneet digiefektit. Osa hirviöistä näyttää lähinnä koomisilta pikseliukoilta, eikä Silent Hillin muuttuminen päiväsajasta pimeyden tyyssijaksi näytä enää nykypäivänä kovinkaan vaikuttavalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Silent Hill, 2006, TriStar Pictures, Silent Hill DCP Inc., Davis-Films, Konami, Eggplant Picture & Sound, Focus Features, Syon Media