perjantai 11. kesäkuuta 2021

Arvostelu: Lara Croft: Tomb Raider (2001)

LARA CROFT: TOMB RAIDER



Ohjaus: Simon West
Pääosissa: Angelina Jolie, Iain Glen, Noah Taylor, Daniel Craig, Chris Barrie, Richard Johnson, Julian Rhind-Tutt ja Jon Voight
Genre: toiminta, seikkailu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 12

Lara Croft: Tomb Raider perustuu Tomb Raider -videopelisarjaan, mikä alkoi vuonna 1994 ja mistä tehdään pelejä edelleen. Hyvin pian alkuperäisen pelin ilmestyttyä alkoi elokuvasovituksen teko. Paramount Pictures hankki pelin elokuvaoikeudet, ja videopeleihin perustuvia leffoja, kuten Street Fighter (1994) ja Mortal Kombat 2 - hävitys (Mortal Kombat: Annihilation - 1997) kirjoittaneet Steven E. de Souza ja Brent V. Friedman työstivät käsikirjoitusversioita, mitkä kaikki Paramount kuitenkin hylkäsi. Odotellessaan oikeaa käsikirjoitusta, studio myi oikeudet parillekin eri verofirmalle ja osti ne takaisin pienemmällä summalla, tienaten jo sillä yli 20 miljoonaa dollaria. Lopulta elokuvan teko saatiin rullaamaan, kun yhtiön hyväksymä käsikirjoitus saatiin aikaiseksi. Päärooliin Lara Croftiksi oli ehdolla mm. Jennifer Lopez, Sandra Bullock, Demi Moore, Famke Janssen ja Denise Richards, kunnes Angelina Jolie sai roolin. Kuvaukset alkoivat kesällä 2000 ja lopulta Lara Croft: Tomb Raider sai maailmanensi-iltansa 11. kesäkuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli iso hitti, mutta sai murskaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin monilta pelien faneilta. Itse näin leffan noin kymmenisen vuotta myöhemmin, kun se tuli televisiosta ja suorastaan inhosin sitä, enkä ole katsonut elokuvan jatko-osaa, Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähdettä (Lara Croft: Tomb Raider - The Cradle of Life - 2003). Kuitenkin nyt kun ensimmäinen Lara Croft: Tomb Raider -elokuva täyttää 20 vuotta, päätin antaa leffalle uuden mahdollisuuden.

Haudanryöstäjä Lara Croft päätyy seikkailuun, kun salaperäinen järjestö varastaa hänen edesmenneen isänsä kellon, mikä sisältää avaimen, jolla voi avata käyttöönsä mystisiä voimia, planeettojen linjautuessa 5000 vuoden välein.




Pääroolissa Lara Croftina nähdään Angelina Jolie, joka saattaa ulkonäkönsä puolesta sopia rooliin ja on tarpeeksi uskottava toimintakohtauksissa, mutta joka ei vakuuta näyttelijänä lainkaan. Kyseessä ei ole Jolien surkein roolisuoritus, mutta ei hän kovin kummoinen tässä ole. Draamakohtauksissa hänen taidottomuutensa paistaa vahvasti. Hahmona Lara Croft voisi olla mielenkiintoinen tapaus, mutta eipä elokuva tee kummoista työtä panostaakseen häneen. Elokuvan ilmestyessä naisten tähdittämiä ison luokan toimintaleffoja ei ollut montaa, joten on sinänsä hienoa nähdä nainen pieksemässä pahiksia ja ammuskelemassa kahdella pistoolilla samaan aikaan. On kuitenkin selvää, ettei Lara Croftia tehty idoliksi naisille, vaan pelkäksi silmäkarkiksi mieskatsojille, studioiden luultavasti ajatellessa, ettei naisia kiinnostaisi tämä elokuva, eikä miehiäkään kiinnostaisi, jos Lara Croft ei pukeutui kaiken aikaa näin paljastavasti. Jopa hyytävässä pakkasessa hahmo on pitänyt pukea tiukkaan ihonmyötäiseen asuun ja tropiikissa hahmolla saa olla päällään vain niin paljon vaatteita, ettei leffan ikäraja nouse liian korkeaksi ja kiimaiset teinipojat saadaan teattereihin.
     Vastaansa Lara Croft saa ilkikurisen Manfred Powellin, jota näyttelee mm. Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) nykyään parhaiten tunnettu Iain Glen. Glen yrmyilee tarpeeksi uhkaavan oloisesti Powellina, mutta eipä pahis silti herätä sen kummempia tunteita. Powell on tyypillinen roisto, joka on suurten voimien perässä ja pari kertaa osoittaa häijyytensä tappamalla jonkun kylmäsydämisesti.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Chris Barrie Laran hovimestarina Hillaryna, Noah Taylor teknistä apua tarjoavana Brycena, Daniel "James Bond" Craig kilpailevana haudanryöstäjä Alexina, sekä Angelina Jolien oikea isä, Jon Voight Laran isänä, lordi Richard Croftina. Barrie ja Taylor yrittävät tuoda mukaan huumoria muuten itsensä liiankin vakavasti ottavaan elokuvaan; vain Barrien pari kertaa onnistuessa siinä. Nuori Craig ei harmillisesti vakuuta ylimielisenä haudanryöstäjänä, vaikkakin Alexin tähdätessä aseella, on vaikea nähdä muuta kuin agentti 007. Voight istuu passelisti Laran edesmenneeksi rikkaaksi seikkailijaisäksi, jota nähdään tahattoman koomisten ja myötähäpeällisen ylidramaattisten muistelujen kautta.




Valitettavasti mielipiteeni Lara Croft: Tomb Raiderista ei ollut sen kummemmin muuttunut. Ei tämä nyt mikään "maailman huonoin elokuva" ole, millaisena sitä pidin jonkin aikaa, nähtyäni sen ensimmäisen kerran noin kymmenen vuotta sitten, mutta onhan tämä aikamoista roskaa. Välittömästi alun toimintakohellus ja esimerkiksi The Matrixia (1999) epätoivoisesti kopioivat stuntit osoittavat, millaista menoa on luvassa. Elokuva on todella pöljä - paikoitellen suorastaan idioottimainen - ja se riippuu lähinnä katsojasta, näkeekö sen urpouden viihdyttävänä vai ei. Itseäni leffa ei onnistu viihdyttämään lainkaan. Laran uneliaat muistelmat isästään ja yritys rakentaa mysteeriä salahuoneesta löydetyn kellon ympärille ovat suorastaan pitkästyttäviä ja minun oli pakko pitää parikin happihyppelytaukoa, jotta löysin itsestäni energiaa katsoa elokuvan loppuun saakka. Kyseessä on malliesimerkki siitä, kuinka huonosti tarinan voi toteuttaa laittamalla ns. "MacGuffinin" kaiken keskiöön. MacGuffinilla siis tarkoitetaan objektia, jolla on valtava merkitys hahmoille ja jonka perässä hahmot ovat, mutta josta katsoja ei piittaa lainkaan. Ja asiat, joiden perässä hahmot ovat koko elokuvan ajan, edustavat MacGuffineja tylsimmästä päästä.

On kenties jopa ironista, että kun aika on tärkeä asia leffassa (homma lähtee liikkeelle kellosta, hahmot mainitsevat jatkuvasti, kuinka kauan on aikaa planeettojen linjautumiseen ja pahisten haaveilemien mahtivoimien joukkoon kuuluu ajan ohjailu), elokuva ei tarjoa lainkaan tunnetta siitä, että hahmoilla olisi oikeasti kiire. Yhdessä kohtaa Powell nähdään hierottavana, kun linjautumiseen on enää muutamia kymmeniä tunteja aikaa. Jännitettäkään ei löydy, etenkin kun päähahmo on täysin ylivoimainen pahiksia vastaan. On vaikea jännittää sellaisen puolesta, jonka ilme ei lähes värähdäkään taistelussa. Seikkailuhenki loistaa poissaolollaan ja muutenkin tunnelma on todella mitäänsanomattomasti rakennettu.




Toimintakohtauksista löytyy sentään edes jotain tyylikkyyttä, jos ei muuta. Vaikka monet taistelut käyvät totaalisen älyvapaiksi (elokuvan silti esittäessä asiat vakavasti), löytyy seasta suurta ammattitaitoa vaativia stuntteja. Kaikkien hyppyjen, volttien, ammuskelun ja nyrkkimäiskeen seassa suosikkihetkeni on kuitenkin, kun Lara Croft pyöräyttää moottoripyöräänsä ja onnistuu lyömään pahikselta tajun kankaalle takapyörällä. Noin puolessa välissä elokuvaa nähtävä taistelu jonkinsortin kivimörköjä vastaan taas on noloa ja aivotonta sähellystä. Taistelu on oudon irrallinen muusta elokuvasta henkiinheräävien kivimonstereiden vuoksi (jotka voi voittaa naurettavan helposti), mutta sentään se yrittää tuoda mukaan jonkinlaista videopelitunnelmaa, jättäen isoimman mörököllin viimeiseksi vastukseksi. Loppuhuipennuksestakin löytyy omat typeryytensä, jolloin elokuvan vain jo toivoisi päättyvän. Muutamien älyttömien käänteiden kautta elokuva tarjoaa vielä viimeisen muka-coolin pysäytyskuvan, ennen kuin se hoksaa pistää lopputekstit rullaamaan.

Elokuvan on ohjannut Simon West, jonka aiempiin töihin kuuluu ysärin lopun toimintaleffa Con Air - lento vapauteen (Con Air - 1997). Se oli hänen esikoisteoksensa, eikä hän olekaan sen jälkeen tehnyt lähes mitään kovin kummoista. Lara Croft: Tomb Raiderissa West yrittää kikkailla toimintakohtauksilla The Matrixin innoittamana, tuoden mukaan tiettyä pelimäisyyttä, mutta epäonnistuen siinä ja monessa muussakin jutussa. Westin työtä ei lainkaan helpota Patrick Massettin ja John Zinmanin kehno käsikirjoitus kömpelön juonen kera. Sentään lavasteet ovat usein näyttävät (lavastus taitaa olla elokuvan parasta antia) ja kuvauksestakin löytyy hyviä puolia. Mukana on kuitenkin myös sekavaa kameratyöskentelyä ja todella tönkköjä hidastuksia, jotka lähinnä laimentavat tehokkuutta, eivätkä lisää sitä. Leikkaus on paikoitellen erittäin tökkivää, niin kohtausten sisällä kuin kohtauksesta toiseen siirryttäessä. Erikoistehosteet näkivät parhaat päivänsä aikoja sitten ja esimerkiksi aiemmin mainitsemani kivihirviöt ovat nykyään vain huvittavia. Ääniefektit jytisevät menevästi, mutta leffan elektroniset musiikit ovat todella ärsyttävät. Ne kuvastavat täydellisesti 2000-luvun vaihteen elokuvamusiikkikokeiluja, joista ymmärrettiin äkkiä siirtyä poispäin.




Yhteenveto: Lara Croft: Tomb Raider on pitkästyttävä ja ärsyttävän tyhmä seikkailuraina, jonka seikkailu ei koskaan nappaa mukaansa, eikä tarjoa minkäänlaista jännitettä. Nimikkohahmossa ja tarinassa olisi potentiaalia, mutta näyttelijävalinnan ja toteutuksen ollessa näin pielessä, potentiaali valuu täysin hukkaan. Angelina Jolie saattaa näyttää oikealta Lara Croftiksi, mutta näyttelijänä hän ei tee hyvää työtä. Draamakohtauksissa Jolie on suorastaan surkea. Ongelma ei tosin ole vain Joliessa, vaan myös ohjauksessa, jossa dramaattisuus paisuu surkuhupaisan yliampuvaksi ja kiusalliseksi. Kiusallisuutta ja myötähäpeää on muutenkin luvassa mm. pöljien toimintakohtausten, kökköjen takaumien ja tönkön tarinankerronnan vuoksi. Seasta löytyy muutama ihan tyylikäs stuntti, mutta eivät ne millään onnistu pelastamaan kokonaisuutta. Pääasiassa filmi on vain turhauttavaa koheltamista, jonka aikana itse jouduin pitämään parikin taukoa, jotta jaksoin katsoa leffan loppuun. Lara Croft: Tomb Raider ei pääse pakoon huonojen videopelileffojen kirousta. Ei se kaikista surkein tekele ole siinä joukossa, mutta on se elokuvana todella kehno.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Lara Croft: Tomb Raider, 2001, Paramount Pictures, BBC Films, H2L Media Group, Toho-Towa, Tele München Fernseh Produktionsgesellschaft, KFP Produktions GmbH & Co. KG, Eidos Interactive, Marubeni, Lawrence Gordon Productions, Mutual Film Company


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti