Spa Weekend (2026) - elokuva-arvostelu

SPA WEEKEND

Ohjaus: Jon Lucas ja Scott Moore

Näyttelijät: Leslie Mann, Michelle Buteau, Anna Faris, Isla Fisher, Adam Demos, Erika Heynatz, Dominic Ona-Ariki ja Courtney Clarke

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 12

Spa Weekend on uusi komediaelokuva. Jon Lucas ja Scott Moore kirjoittivat leffan ja saivat tuottaja Suzanne Toddin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Spa Weekend on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut erityisen kiinnostunut elokuvasta etukäteen, mutta ajattelin, että kenties se voisi tarjota edes parit kivat naurut ja kävinkin ihan hyvillä mielin katsomassa Spa Weekendin heti elokuvan ensi-iltapäivänä.

Arkeensa kyllästyneet lapsuudenystävät päättävät ottaa kunnon irtioton ja he matkaavat luksuskylpylään viikonlopun viettoon.

Spa Weekend kertoo neljästä naisesta, jotka ovat olleet ystäviä lapsesta asti. On lakitöihinsä uppoutunut yksinhuoltajaäiti Jane (Leslie Mann), vihanhallintaongelmien kanssa kamppaileva Coco (Michelle Buteau), tympeää pomoaan kaiken aikaa nöyristelevä Sophie (Anna Faris) ja sekopäinen, säännöistä vähät välittävä Mel (Isla Fisher). Hahmot ovat sopivan erilaisia toisistaan ja muodostavat veikeän nelikon, joiden kanssa lähtee mielellään rentoutumaan luksuskylpylään. Mann, Buteau ja Faris ovat oivallisia rooleissaan ja he tuntuvat aidoilta, tosielämän ystävyksiltä. Leffan varastaa nimiinsä kuitenkin Fisher, joka irrottelee täysillä Melinä. Hahmo tanssahtelee sillä rajalla, onko hänen totaali estottomuus ärsyttävää, mutta Fisher onnistuu pitämään Melin hupaisana monista persoonallisuusvioista huolimatta.

     Elokuvassa nähdään myös Dominic Ona-Ariki Cocon ex-miehenä Rogerina, Erika Heynatz kylpylän omistavana Shantina, sekä Adam Demos joogaopettaja Kaina, johon kylpylän naiset toki iskevät silmänsä. Sivunäyttelijätkin toimivat rooleissaan, mutta on Spa Weekend silti nimenomaan Mannin, Buteaun, Farisin ja Fisherin show.

Odotukseni Spa Weekendia kohtaan eivät olleet järin korkeat ja vaikka vastassa ei ollutkaan mikään uusi genreklassikko, mielsin elokuvan silti oikein viihdyttäväksi ja hupaisaksi komediaksi, jonka katsoin ainakin kertaalleen täysin sujuvasti. Neljä päähenkilöä ovat tosiaan oivalliset ja toimivan erilaiset toisistaan, jolloin heidän ympärille voi helposti rakentaa erilaisia skenaarioita. Luksuskylpylä antaa hyvät raamit näille skenaarioille ja vaikka kestoa on vain muutaman minuutin päälle puolitoista tuntia, ehtii siihen mahtua jos jonkinlaista sekoilua vuohimeditaatiosta golfkärry-takaa-ajoihin ja miesstrippareista mutasotaan. 

Elokuva naurattaa passelisti pitkin kestoaan ja hupsuttelu pysyy tietyssä irvokkuudessaankin hyvän maun rajoissa niin, ettei meno äidy miksikään rasittavaksi koheltamiseksi. Kaiken keskiössä on kuitenkin nämä neljä naista ja heidän kelpo kehityksensä viikonlopun aikana. Itse kukin pistetään miettimään elämäänsä ja arvomaailmojaan uudestaan. Onko tärkeintä menestys töissä, vai itselle rakkaat ihmiset? Oikeastaan ainoana selvänä kömmähdyksenä pidin ennen loppuhuipennusta nähtävää pakollista riitaa ystävien välillä, joka tuntuu tällaisiin elokuviin laissa säädetyltä käännekohdalta. Pikainen draamailu hidastaa muuten kivaa menoa, mutta onneksi finaali on taas menevää höpsöilyä.

Käsikirjoittajakaksikko Jon Lucas ja Scott Moore ovat myös ohjanneet elokuvan, eikä kyseessä tosiaan ole ensimmäinen uranaisten irrottelusta kertova leffa, jonka he ovat tehneet - kuuluuhan miesten filmografiaan kymmenen vuoden takainen Bad Moms (2016). Lucas ja Moore hoitavat tonttinsa passelisti ja kuvaavat hyvin arjen turhautumista, minkä lisäksi on hienoa, että he uskaltavat tehdä näistä naisista ronskejakin. Spa Weekend on myös ihan hyvin kuvattu. Kylpylän lavasteet ovat mainiot, puvustus on oivallista ja äänityöskentelykin toimii Philip Whiten säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Spa Weekend, Yhdysvallat, 2026, Black Bear, McGregor Casting, Suzanne Todd Productions

Arvostelu: A Bad Moms Christmas (2017)

A BAD MOMS CHRISTMAS (2017)

Ohjaus: Jon Lucas ja Scott Moore
Pääosissa: Mila Kunis, Kristen Bell, Kathryn Hahn, Christine Baranski, Cheryl Hines, Susan Sarandon, Jay Hernandez, Emjay Anthony, Oona Laurence, Peter Gallagher, Justin Hartley, Cade Cooksey, Wanda Sykes ja Christina Applegate
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16

Kesällä 2016 ilmestynyt Bad Moms oli mielestäni kelpo komedia, joka sai minut yllättäen arvostamaan omaa äitiäni enemmän. En silti ajatellut sen olevan yleisesti tarpeeksi iso juttu, jotta sille tehtäisiin jatkoa. Toisin kuitenkin kävi ja joulukuussa 2016 ilmoitettiin, että elokuvalle olisi tulossa jouluteemainen jatko-osa. Kuvaukset alkoivat tämän vuoden huhtikuussa ja yllättäen vain alle puolitoista vuotta edellisen osan ilmestymisen jälkeen A Bad Moms Christmas on saamassa ensi-iltansa. Outoa kyllä, vaikka pidin ensimmäisestä osasta, en odottanut jatko-osaa lainkaan. Yleensä komediafilmien jatko-osat eivät toimi kovin hyvin, eivätkä näkemäni lyhyet pätkät vaikuttaneet hauskoilta, vaan lähinnä Rough Nightin (2017) kaltaiselta ääliömäiseltä hölmöilyltä. Päätin kuitenkin katsoa filmin, jos se vaikka yllättäisi minut edeltäjänsä tavoin. Olin kuitenkin huomattavasti enemmän innoissani Paddington 2:sta (2017), jonka lehdistönäytös oli samana päivänä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Bad Moms!

Amy, Kiki ja Carla valmistautuvat viettämään joulua perheidensä kanssa, kun heidän omat huonot äitinsä saapuvat kyläilemään ja siitäpä vasta riemu alkaa...

Mila Kunis nähdään jälleen Amy Mitchellinä, eikä hän vieläkään osoita olevansa kummoinen näyttelijä. Hän sopii päärooliin ihan hyvin, mutta hän ei ole kertaakaan oikeasti hyvä roolissaan. Amy on valitettavasti päähenkilöistä tylsin ja tavallisin, jonka takia hän ei tarjoa nauruja muiden tavoin. Amy kokee suurta stressiä mahtavan joulun toteutuksesta, sillä hänen ei tarvitse pitää vain lapsiaan, Dylania (Emjay Anthony) ja Janea (Oona Laurence) iloisina, vaan hänen täytyy saada tiukka äitinsä tyytyväiseksi. Amy on edellisen osan tapahtumien jälkeen yhdessä leski-isä Jessien kanssa (Jay Hernandez), josta ei löydy muuta vitsiä kuin se, ettei Amyn äiti muista hänen nimeään.
     Amyn ystävät, Kristen Bellin esittämä Kiki ja Kathryn Hahnin näyttelemä Carla ovat edelleen ääripäät toisistaan. Kiki on se kiltti tyttö, joka ei haluaisi tehdä pahoja, kun taas Carla on se tuhma tyttö, joka yrittää houkutella tylsästä perhe-elämästä kärsivät kaverinsa juhlimaan. Kathryn Hahn on toistamiseen rasittava Carlan roolissa. Hän vain älämölöttää läpi elokuvan ja puhuu rivoja, jotta teinikatsojat voivat hihitellä kuin olisivat kuulleet juuri tuhmimman mahdollisimman sanan. Kristen Bell taas on ihan hyvä Kikin roolissa, mutta hänelle ei ole luotu kunnolla muuta juonikuviota leffaan kuin hänen rikkinäinen äiti-tytär -kuvionsa.
     Jos Amy, Carla ja Kiki ovat huonoja äitejä, niin heidän äitinsä vasta kehnoja ovatkin. Siinä missä Amy haluaisi laiskotella, hänen äitinsä Ruth (Christine Baranski) on todella tarkka siitä, että kaikki menee juuri oikein. Amyn tavat eivät tunnu koskaan olevan tarpeeksi Ruthille, jolloin hän on jatkuvasti julma tytärtään kohtaan. Ja jos Carla ja Kiki ovat ääripäät toisistaan, myös heidän äitinsä ovat ääripäät toisistaan. Kikin äiti Sandy (Cheryl Hines) on nimittäin todella läheinen ja riippuvainen tyttärestään, kun taas Carlan äiti Isistä (Susan Sarandon) ei voisi vähempää kiinnostaa tyttärensä elämä ja hän reissaakin vuosia muualla, kunnes häneltä loppuvat rahat, jolloin pitää palata pyytämään tyttäreltä lisää. Yllättävää kyllä, pääkolmikon vanhemmat ovat paljon kiinnostavammat hahmot ja heidän huonoutensa on luotu oivallisemmin kuin se, että Amy, Kiki ja Carla haluavat vain pitää hauskaa. Ruth varastaa jatkuvasti show'n, sillä Baranski on täydellinen valinta rooliinsa.
     Elokuvassa nähdään myös Peter Gallagher Ruthin miehenä eli Amyn isänä, Justin Hartley miesstrippari Ty Swindlenä, Cade Mansfield Cooksey Carlan kummallisena Jaxon-poikana, Wanda Sykes parisuhdeterapeuttina, sekä Christina Applegate pienessä roolissa edellisen osan ilkeänä Gwendolyninä.

Leffan aikana mietin, mitä ihmettä näin ensimmäisessä Bad Momsissa, sillä A Bad Moms Christmas on suoraan sanottuna huono. Ajattelin elokuvan pyöriessä, että minun pitäisi katsoa ensimmäinen osa uudestaan, jotta varmistaisin, oliko se niin kiva kuin muistin, mutta loppupäässä filmiä tulin siihen tulokseen, että minun ei todellakaan kannata pilata hyviä muistojani Bad Momsista ja katsoa sitä toistamiseen. Siitä taas olin jo noin puolen tunnin kohdalla varma, etten halua nähdä A Bad Moms Christmasia uudestaan. Ensinnäkään se ei ole hauska. Siinä on muutama ihan huvittava juttu, mutta ne saavat aikaan lähinnä hymähdyksen. Pääasiassa sitä vain yrittää käsittää, miten tekijöiden mielestä monet elokuvan jutuista edes olisivat hauskoja? Suurimmaksi osaksi vitsit ovat todella surkeita - etenkin Carlan muka-tuhmat puheet, kun hän kiroaa uutta työpaikkaansa ihmisten karvojen poistajana. Muutenkin elokuvan rivoudet jäävät tuhmien puhumiseksi, eikä filmillä ole uskallusta tehdä jotain oikeasti häröä.

Huonot vitsit eivät välttämättä haittaisi niin paljon, jos taustalla kulkeva tarina olisi hyvä. Amyn, Carlan ja Kikin kehnot suhteet heidän omiin äiteihinsä voisi toimia, mutta siihen ei ole jaksettu kunnolla panostaa. Kerronta elokuvassa on paikoitellen todella kömpelöä. Niinkin kömpelöä, että muutamassa kohtaa hahmot alkavat toimia täysin vastoin sitä, millaisina heidät on totuttu näkemään, eikä muutokselle anneta mitään syytä. Se ei ole hahmojen kehittämistä, vaan tönkköä tarinan kertomista. Näiden asioiden lisäksi elokuvaa on jopa ärsyttävää katsoa, sillä vähän väliä siinä on pakko olla hidastettu kohtaus, jossa hahmot sekoilevat musiikin jumputtaessa taustalla. Ja kun ne musiikit ovat kovalla ja niiden väliin on saatu vain parin kohtauksen taukoja, voi päänsärky iskeä helposti. Elokuva on myös liian pitkä, jolloin sen aikana lähinnä tylsistyy - ihan sama kuinka hauskaa ruudulla näkyvillä henkilöillä vaikuttaisi olevan. Ennen leffaa kokemani pelot kävivät toteen. A Bad Moms Christmas on lähestulkoon yhtä huonoa kohellusta kuin Rough Night. Siitä pitävät luultavasti vain teinitytöt, joille bailaaminen on kaikki kaikessa ja jotka haluavat nähdä strippaavia joulupukkeja, ja keski-ikää lähestyvät naiset, jotka voivat jollain tapaa samaistua päähenkilöihin. Muiden kannattaa vain vältellä tätä.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat edellisen osan tavoin Scott Moore ja Jon Lucas, jotka eivät ole tällä kertaa tienneet lähes yhtään, mitä ovat tekemässä. He ovat varmaan olettaneet, että katsojat viihtyisivät leffan parissa, jos siinä tapahtuu jatkuvasti jotain pöhköä. Mutta kun pöhköyden takana ei ole mitään aidompaa tunnetta, ei leffasta jaksa kiinnostua. Hahmojen välinen keskustelu siitä, mikä heissä on pielessä, on lähinnä tyhmentävä. Elokuva on myös todella ennalta-arvattava. A Bad Moms Christmas ei ole edes kuvattu kovin kummoisesti, vaan kuvaaja etsii aina välillä hyvää kulmaa ja heiluu välillä turhankin paljon, aivan kuin kohtauksia ei olisi harjoiteltu lainkaan etukäteen. Leikkausvaiheessa leffaa olisi pitänyt tiivistää hieman. Ruthin järjestämät valtavat joulukoristeet ovat onnistuneet lavastuspuolella. Harmillisesti edes huimat jouluhärpäkkeet eivät saa luotua joulutunnelmaa mukaan.

Yhteenveto: A Bad Moms Christmas saattaa toimia teinitytöille ja keski-ikäisille naisille, mutta monet muut se jättää luultavasti kylmäksi. Elokuva ei valitettavasti ole hauska, vaan vitsit aiheuttavat pääasiassa myötähäpeää, että ne edes päätyivät mukaan. Muutama ihan kelpo juttu on päässyt mukaan, mutta etenkin rivot läpät ovat kehnoja. Taustalla kulkeva tarinakaan ei ole onnistunut ja sen kerronta on kömpelöä. Äitiongelmat voisivat toimia, mutta niitä käsitellään aika heikosti. Leffaa on myös jokseenkin rasittava katsoa, sillä siinä jumputtaa vähän väliä musiikki, samalla kun hahmot tekevät hidastettuna jotain. Leffa on jopa hieman tylsä ja siitä saisi helposti leikattua pätkiä pois. Näyttelijät eivät ole kovin kummoisia. Christine Baranski on parasta leffassa ja hänen tympeä Ruth-hahmonsa varastaa jatkuvasti show'n. Kuten jo sanoin, A Bad Moms Christmas sopii juhliville teinitytöille ja keski-ikää lähestyville naisille, jotka voivat samaistua päähenkilöiden ongelmiin. Muita kehotan jättämään tämän leffan väliin ja toivon todella, ettei sarjaa enää jatketa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
A Bad Moms Christmas, 2017, Huayi Brothers Media, STX Entertainment

Arvostelu: Bad Moms (2016)

BAD MOMS (2016)

Ohjaus: Jon Lucas ja Scott Moore
Pääosissa: Mila Kunis, Kristen Bell, Kathryn Hahn, Christina Applegate, Jay Hernandez, David Walton, Annie Mumolo, Jada Pinkett Smith, Clark Duke ja Wanda Sykes
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiedä olisinko mennyt katsomaan Bad Momsia, jos olisin joutunut maksaa siitä. Olisin sen silti viimeistään Netflixistä katsonut tai vuokrannut jossain kohtaa. Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet samat henkilöt, jotka kirjoittivat The Hangoverin (2009), joka oli hauska, joten toivoin tämänkin olevan. Mennessäni katsomaan Bad Momsia en todellakaan odottanut paljoa. Toivoin kuitenkin viihtyväni - edes paremmin kuin Mike and Dave Need Wedding Datesia (2016) katsoessani.

Amy Mitchell yrittää todella kovasti olla täydellinen äiti ja silti tuntuu kuin hän saisi pelkkää kuraa niskaansa. Jokaisella on murtumispisteensä ja tässä tapauksessa murtumisen jälkeen muututaan täydellisestä mammasta huonoksi mutsiksi.

Mila Kunis ei kuulu suosikkinäyttelijöihini millään tasolla, mutta kyllä häntä tällaisissa elokuvissa jaksaa katsoa. Kunis nähdään pääosassa Amy Mitchellinä ja suoriutuu roolistaan suurimmaksi osaksi hyvin. Hänen lahjansa ovat selkeästi rajalliset ja kohtauksissa, joissa Amy itkee, Kunis vetää joko täysin yli tai sitten ei ole yhtään uskottava. Onneksi hahmo on kuitenkin kirjoitettu hyvin, joten pohja on vahva. Komediaelokuvan päähahmoksi Amylla on todella loppuun asti suunniteltu tausta, mistä pitää antaa plussaa.
    Amyn miestä, Mikea, näyttelee David Walton, ja hahmo lähinnä ärsyttää. Amylla on myös kaksi lasta, Dylan (Emjay Anthony) ja Jane (Oona Laurence). Anthony vakuutti minut Chefissa (2014), mutta tässä hän ei valitettavasti ole kovin hyvä. Jane valittaa paljon, mikä tekee hahmosta ärsyttävän, eikä kumpikaan lapsinäyttelijöistä ole kovin uskottava lapsi tässä. En tiedä, ovatko lapset tyhmiä, vai mikseivät nämä lähes yläasteikäiset muksut osaa tehdä itselleen edes aamupalaa, eli tässä tapauksessa kaataa kulhoon muroja ja maitoa siihen päälle?
    Amyn kanssa huonoiksi mutseiksi ryhtyvät Kristen Bellin näyttelemä Kiki ja Kathryn Hahnin esittämä Carla, joka on tosin valmiiksi aika huono äiti. Carla ei nimittäin suurimmaksi osaksi tunnu välittävän pojastaan. Hahn vetää usein todella yli ja Carla on välillä erittäin ärsyttävä, mutta Bellin suoritus toimii.
     Elokuvan "pahis", eli tässä tapauksessa hahmo, joka aiheuttaa ongelmia päähenkilölle, on Christina Applegaten esittämä vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Gwendolyn. Hahmo yrittää olla kaikkein täydellisin ihminen/äiti koko maailmassa. Monet hahmot pelkäävät häntä, joten hän voi tehdä lähes mitä ikinä huvittaakin. Hahmolla on hieman outoja tavoitteita, esimerkiksi saada lapset käymään koulua joka ikisenä päivänä vuodessa. Muut äidit eivät voi kuin vain kuunnella ja nyökytellä päätään, kuunnellessaan Gwendolynin juttuja. Hahmolla on tietysti kaksi henkilöä tukemassa häntä; Jada Pinkett Smithin näyttelemä Stacy ja Annie Mumolon esittämä Vicky, jotka ovat todella yksiulotteisia hahmoja, eikä etenkään Smithin suoritus ole kovin kummoinen.
     Muita hahmoja ovat mm. leski-isä Jessie (Jay Hernandez), Amyn pomo Dale (Clark Duke) ja parisuhdeterapeutti Karl (loistava Wanda Sykes). Elokuvassa nähdään myös Martha Stewart esittämässä itseään.

Elokuva alkaa Amyn kertojaäänellä, hänen selittäessään elämästään - kuinka hän sai nuorena kaksi lasta ja meni naimisiin, jolloin hänen elämänsä tuntui tavallaan "päättyvän". Kaikki alkoi pyöriä hänen lastensa ympärillä ja kun hänen miehensä osoittautui lopulta olevan saamaton urpo, joutui Amy hoitaa kaiken yksin. Ja yrittää siinä sitten tehdä töitä kahvilassa ja vieläpä huonolla palkalla, vailla kunnioitusta. Amy on koko ajan myöhässä kaikesta ja hänelle tuntuu aina käyvän huonosti, sillä hänen hermonsa pettävät ja hän viettää useat hetket vain itkien parkkapaikalla autossaan. Aviomies ei ymmärrä häntä ja hemmotellut, uusavuttomat lapset kiukkuavat kaikesta, mikä menee vähänkin pieleen. Koirallakin tuntuu olevan jokin ongelma. Viimeinen pisara on, kun hän saa tietää, että Mike on jo kymmenen kuukautta ollut salasuhteessa internetin välityksellä toisen naisen kanssa. Siihen päälle hänet halutaan kakkupoliisiksi vahtimaan, ettei myyjäisissä löydy vääriä tuotteita, jotka tässä tapauksessa kattavat kaiken, millä kakun edes saa aikaiseksi. Muka-niin-täydellinen-vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Gwendolyn saa jokaisella lauseellaan huomautettua, kuinka huono ihminen Amy muka on. Amy ei enää jaksa sitä ja kun hän tapaa baarissa enemmän tai vähemmän samoista ongelmista kärsivät Kikin ja Carlan, on kolmikon aika alkaa elää täysillä.

Ja tässä vaiheessa on pakko vain sanoa, että ymmärrän täysin, miksi Amy haluaa muuttaa elämäänsä. Kuka tahansa tavallinen ihminen haluaisi ampua päänsä irti jossain kohtaa, jos joutuisi elämään tuolla lailla. Tässä on tietysti liioiteltu ja suurenneltu asioita, mutta pohjalla on silti hyvä sanoma. Uskoisin, että monet äidit näkevät itsensä Amyssa. Mies ei tunnu tekevän tarpeeksi perheen tai parisuhteen eteen ja lapset kritisoivat äitiä esimerkiksi siitä, että tämä asettaa säännöt. Tilanne on vielä stressaavampi, jos töissä ei mene hyvin tai jos lapsilla menee koulussa huonosti. Vaikeita asioita kasaantuu kaiken aikaa ja se pitäisi muka kaikki kestää. Elokuvassa vitsaillaankin siitä, että äidin suurimpia fantasioita olisi syödä aamiaista yksin omassa rauhassa. En itse ole bilehile-tyyppi, mutta jos elämäni tuntuisi noin kahlitulta, niin ehdottomasti haluaisin olla niin vapaa kuin vain voi.

Kovin hauska elokuva Bad Moms ei kuitenkaan ole, vaikka nauraakin saa. Minut jopa hieman yllätti se, että päähenkilön tarina oli tuotu paljon vahvemmin esille kuin kaikki muka-hauskat jutut. Elokuva vei hyvin mukanaan, jolloin ei edes haitannut, että nauraminen jäi vähemmälle. Komediaelokuvien kliseitä on tietysti mukana, mutta olisi tästä saanut helposti myös toimivan draamaelokuvan muuttamalla joitain asioita. Komediaelokuvan olemus tulee helposti esille jo musiikista, joka koostuu lähinnä vain tutuista radiohiteistä. Elokuvassa kuullaan mm. Icona Popin "I Love It" ja David Guettan "Hey Mama". Myös villit biletyskohtaukset ja viimeiselle mahdolliselle hetkelle jätetyt ratkaisut ovat tuttuja nuorisokomedioissa. Bad Momsissa myös viitataan monin tuttuihin elokuviin. Elokuvassa yritetään vitsailla alapäähuumorilla, mutta ei se mielestäni kovin hauskaa ole, kun esimerkiksi sanaa "kalu" hoetaan useaan otteeseen minuutin sisällä. Paljon myös kiroillaan, mutta sitä on siistitty suomennoksissa, jotta ikäraja saataisiin pidettyä alempana ja katsojaluvut korkeampina.

Bad Momsin ovat tosiaan ohjanneet elokuvan The Hangover käsikirjoittajat, eli Jon Lucas ja Scott Moore. Tämä on kummallekin vasta toinen pitkä elokuva ohjauspuolelta. He ovat aiemmin ohjanneet yhdessä elokuvan 21 & Over (2013). Mielestäni kaksikko on tehnyt ihan hyvää työtä sekä käsikirjoituksen, että ohjauksen parissa ja pääosin kokonaisuus toimii ja viihdyttää. Siihen on saatu mukaan hyvä sanoma, ettei kaikkien äitien täydy yrittää olla täydellisiä, ollakseen lopulta sellaisia. Elokuva on myös kuvattu todella vakuuttavasti. Sekavasti kuvatun Jason Bournen (2016) jälkeen oli upeaa nähdä jälleen tasaisia kuvia ja tyylikkäitä kamera-ajoja. Hidastuskuvat ovat myös erittäin hienosti toteutettuja ja parhaiten kuvattu osio oli mielestäni kaupassa käynti, kun äitien uusi, vapaampi elämä saa alkunsa. Leikkaus on myös sujuvaa ja äänityöskentely toimii. Ainoa mikä minua häiritsi elokuvakokemuksessani - mikä tosin johtui luultavasti vain elokuvasalista - oli että yhden kaiuttimen äänet tulivat hieman jäljessä, jolloin koko elokuvan ajan kuului pieni kaiku. Toivottavasti tätä ei esiinny muilla, kun elokuva alkaa pyöriä teattereissa.

Yhteenveto: Bad Moms on oikein viihdyttävä elokuva ja siinä on hyvä sanoma. Komediaelokuvien tunnusmerkit ovat usein läsnä, mutta kovin paljoa ei tässä saa nauraa. Se ei kuitenkaan vie katselukokemuksesta nautintoa pois, sillä tarina toimii hyvin. Näyttelijäntyö ei ole täysin vakuuttavaa, mutta ihan tarpeeksi toimivaa. Jos tämä olisi ilmestynyt viisitoista vuotta sitten, Mila Kunisin tilalla olisi varmaankin Jennifer Aniston. Päähenkilölle on luotu tarkka tausta, jolloin Amyn tunteet välittyvät erittäin helposti katsojalle. Ihan loppua olisi voitu lyhentää hieman, mutta muuten kokonaisuus on sujuva. Nuorillehan tämä on selkeästi tehty ja uskoisin, että suuri osa yleisöstä tulee olemaan nuoria naisia ja teinityttöjä, mutta suosittelen tätä myös äideille. Jättäkää lapsenne isän vastuulle muutamaksi tunniksi ja menkää vaikka kaveriporukalla katsomaan tämä. Pakko sanoa, että vaikka en usko olleeni mikään kauhukakara, niin tämä elokuva sai minut arvostamaan vielä enemmän kaikkea, mitä oma äitini on joutunut takiani kestämään. Elokuvan lopputekstien aikana nähdään keskusteluja näyttelijöiden ja heidän äitiensä kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Bad Moms, 2016, Block Entertainment, STX Entertainment