Arvostelu: La La Land (2016)

LA LA LAND

Ohjaus: Damien Chazelle
Pääosissa: Ryan Gosling, Emma Stone, John Legend ja J.K. Simmons
Genre: musikaali, draama
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: S

Kun näin ensimmäisen kerran La La Landin ison mainoksen Kinopalatsissa, mieleeni tuli saman tien Laulavat sadepisarat (Singin' in the Rain - 1952). Mielikuvani vahvistui, kun kuulin, että myös La La Land on musikaali. Singin' in the Rain on mielestäni todella mainio elokuva, joten kiinnostukseni La La Landia kohtaan heräsi. Mielenkiintoni kasvoi kahden päätähden (Emma Stone ja Ryan Gosling) takia. En erityisemmin jaksa katsoa tanssi- ja lauluelokuvia, mutta kuulin, että La La Landissa oltaisiin haettu juurikin samanlaista henkeä, mikä Laulavista sadepisaroista löytyy. Kuulin myös, että elokuvan uskotaan olevan vahvoilla ensi vuoden Oscar-kilpailussa, joten pakkohan se oli päästä näkemään. Yritin virittää aivoni oikeaan tunnelmaan aamupäivällä ennen näytöstä, toivoen, että näkisin kunnon hyvän mielen elokuvan.

Näyttelemisestä haaveileva Mia ja jazzmuusikon urasta unelmoiva Sebastian tapaavat, mikä muuttaa kummankin elämän.

Emma Stone esittää Miaa, kahvilassa työskentelevää haaveilijaa, joka käy kaiken aikaa koe-esiintymisissä, mutta ne eivät tunnu vievän häntä kohti unelmaansa. Mia tuntee olonsa ulkopuoliseksi ystäviensä keskellä, eikä lähde samalla innolla juhlimaan iltaisin. Hän haluaisi myös luoda oman näytelmänsä, muttei usko itseensä kovin paljoa, jotta pystyisi toteuttamaan sen. Emma Stone on mielestäni oikein mainio näyttelijä ja todistaa tässä olevansa jopa erittäin hyvä. Hän näyttää paljon tunteita ilmeillään ja eleillään, sekä äänellään. Stone saa katsojan välittämään Miasta lähes välittömästi. Hauskana yksityiskohtana on, että Mian puhelimen näyttö on rikki, mitä en ole kovin usein nähnyt elokuvissa.
     Ryan Gosling näyttelee Sebastiania, jazzmusiikkia rakastavaa pianistia, joka unelmoi omasta klubista ja muusikon urasta. Sebastianilla ei löydy rahaa kummankaan toteutukseen, mutta häntä ajaa eteenpäin päättäväisyys ja intohimo jazzia kohtaan. Välillä intohimo on jopa aggressiivista. Sebastianista näkee turhautuneisuuden, kun hänen uransa ei tunnu lähtevän liikkeelle. Ryan Gosling todisti viimeistään The Nice Guysissa (2016) olevansa todella hyvä näyttelijä ja jatkaa samalla linjalla tässäkin. Stonen tapaan Goslingin tuo tunnetta mukaan hahmoonsa ilmeiden, kehonsa ja äänensä kautta. Hauskana faktana on, että Stone ja Gosling ovat jo kaksi kertaa aiemmin nähty esiintyvän yhdessä elokuvissa Hölmö hullu rakkaus (Crazy, Stupid, Love. - 2011) ja Gangster Squad (2013). Kaksikon kemia toimii täydellisesti läpi elokuvan. Pääpariksi kaavailtiin aluksi Miles Telleria ja Emma Watsonia, mutta mielestäni Stone ja Gosling toimivat paljon paremmin pääkaksikkona.
     Elokuvassa nähdään myös mm. John Legend Sebastianin ystävänä Keithinä ja J.K. Simmons ravintolan pomona.

La La Land alkaa todella tyylikkäästi toteutetulla musikaalinumerolla, mikä tapahtuu ruuhka-aikaan moottoritiellä. Kun visuaalisesti kaikki on kohdallaan ja kappalekin toimii yllättävän hyvin, elokuva nappaa katsojan heti mukaansa. Aluksi tietenkin hieman naurattaa, että kuinka moni oikeasti alkaisi hoilaamaan iloisesti jumittavassa ruuhkassa? Itse ainakin hakkaisin torvea ja raivoaisin hyödyttömästi edessä oleville autoille. Elokuva on alkaa aivan mahtavasti ja pysyykin sellaisena pitkään. Päähenkilöihin pääsee tutustumaan helposti, ja katsoja alkaa välittämään Miasta ja Sebastianista. Alkupuoli jaksaa riemastuttaa erilaisilla musikaalikohtauksillaan ja jopa tanssikohdat toimivat mielestäni täydellisesti. Riemastumisen lisäksi katsoja kokee hämmästymistä, rentoutumista, sekä hyvää mieltä. Valitettavasti puolen välin kohdalla elokuva alkaa hieman junnata paikoillaan, eikä löydä ihan yhtä toimivaa tunnelmaa, jolloin ihmettelin, katsonko täysin eri elokuvaa kuin aiemmin. Onneksi jumituksenkin aikana elokuvasta löytyy upeita kohtia, joten se ei täysin latista lopputulosta. Päätöstä kohti elokuva myös paranee onneksi paljon. La La Landiin on saatu oivasti 1900-luvun alkupuolen tunnelmaa, vaikka se tapahtuukin nykypäivänä, jolloin siinä on hieman "ajaton" meininki.

Jos minun pitäisi katsoa kahden tunnin video tanssimisesta tai jos elokuva olisi kokonaan laulamista, La La Land ei toimisi minulle. Mutta kun tanssi ja laulu ovat saatu toimimaan hienosti tarinan kanssa, niin lopputuloksena on oikein viihdyttävä - paikoitellen aivan mahtava - elokuva. Ymmärrän kyllä, miksi tämä olisi ennakkosuosikki Oscareissa, mutta itse en miellä tätä vuoden parhaaksi elokuvaksi. Jotkut kohdat olivat mielestäni aivan uskomattoman hienoja ja olisin toivonut, että niitä olisi ollut vielä enemmän, mutta kun elokuva keskittyy pelkästään juoneensa ja siitä unohdetaan hetkeksi kaikki muut elokuvaa tehostavat asiat, siitä tuntuu selkeästi puuttuvan jotain. La La Landissa kuullut kappaleet ovat pääasiassa erittäin mainioita ja minua ärsyttää, ettei elokuvan hienoa soundtrackia löydä vielä mistään. En yhtään ihmettelisi, jos elokuva saisi palkintoja jo pelkästään laulujensa takia. Alun "Another Day of Sun" on kunnon hyvän mielen rallatus, "Someone in the Crowd" on puhtaasti naisten unelmointia rakkauden löytämisestä, "Audition (The Fools Who Dream)" on paikoitellen jopa surullinen ja useaan otteeseen kuultavassa "City of Stars" -kappaleessa Emma Stone ja Ryan Gosling pääsevät laulamaan yhdessä, kuten myös romanttisessa "A Lovely Nightissa". Hieno kuva elokuvan julisteessa on otettu "A Lovely Night" -kohtauksesta ja siinä on selvästi samanlaista henkeä kuin Laulavissa sadepisaroissa välillä. Uskoisin, että elokuva tulee toimimaan erittäin monille, paitsi jos on todella kyyninen henkilö, jolloin La La Landin henki ei välttämättä tartu.

Sebastian kertoo Mialle jazzin olevan yhtyeen tiimityötä, jossa eri soittajat pääsevät hieman jopa huomaamattomasti loistamaan vuorollaan. La La Land on elokuvana Sebastianin kuvaus jazzista, sillä siinä eri asiat ovat eri kohdissa suuremmin esillä. Alkupuolella kameratyöskentelyllä kikkaillaan, kun koko alun musikaalinumero tuntuu olevan yhden kuvan otto. Hienoja kuvia on myös paljon muutenkin. Jossain kohtaa äänitehosteet ovat korostettuina, kun taas joskus muut äänet katoavat ja musiikki soi muuten mykän kuvan päällä. Musikaali- ja tanssikohtaukset ovat erittäin selkeitä esimerkkejä tästä, mutta niitäkin on puolessa välissä vähemmän, jolloin tarinan draamailu nousee selkeämmin esille. Valoilla ja väreillä kikkaillaan todella huikeasti ja useaan otteeseen elokuvassa valo hahmon ympärillä himmenee, jolloin hahmo on korostettuna pimeyden keskellä. Pidän äärimmäisen paljon siitä, kuinka useassa kohtaa on mukana erittäin vähän leikkauksia. Värimaailmana elokuvassa on useaan otteeseen käytetty sinistä. Hauska juttu on, että nyt kun "Mannequin Challenge" on noussut internetilmiöksi, niin elokuvan parissa musikaalikohtauksessa taustan ihmiset pysyvät täysin paikoillaan, kun päähenkilöt tanssahtelevat heidän edessään. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Damien Chazelle, joka on tehnyt aiemmin elokuvan Whiplash (2014), jonka käsikirjoituksesta hän oli Oscar-ehdokkaana. Chazelle on nuori, mutta häneltä löytyy selvästi visiota ja mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä hän tekee seuraavaksi. Teknisesti La La Land on kaikin tavoin aivan mielettömän huikea taidonnäyte.

Yhteenveto: La La Land on erinomainen musikaalidraama, joka toimisi vieläkin paremmin, jos sen puolenvälin synkistelyn ja junnaamisen olisi tiivistänyt lyhyemmäksi. Silti sanon, että kyseessä on loistava elokuva ja tiedän, että se tulee vielä jonain päivänä löytymään hyllystäni. Ryan Gosling ja Emma Stone vetävät erinomaiset roolisuoritukset pääosissa. Katsojat pääsevät heti alusta asti mukaan juttuun ja hahmoista välittää helposti. On hienoa, miten eri asiat korostuvat elokuvassa eri kohdissa selkeämmin, mikä sopii täydellisesti Sebastianin kuvaukseen jazzista. Musikaali- ja tanssinumerot ovat todella hyviä ja koreografiat ovat tarkkaan mietittyjä. Kappaleet ovat mainioita ja viihdyttäviä. Alun pitkä kuva on huikeasti toteutettu ja elokuvasta löytyy paljon muitakin hienoja kuvia. Pidin siitä, että leikkaukset ovat oikeissa kohtauksissa pidetty minimaalisina. Valojen ja värien käyttö on todella tyylikästä. Tekniseltä puoleltaan kyseessä on täydellinen teos. Ohjaaja Damien Chazelle tietää selvästi, mitä tekee ja toivon, että häneltä tulisi uusi elokuva jo lähivuosien aikana. Pitääkin katsoa hänen ohjaamansa ja kirjoittamansa Whiplash uudestaan. La La Land ei ole kaikille, mutta suosittelen katsomaan sen, etenkin jos Laulavat sadepisarat on mielestänne hyvä elokuva.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2016 - Muokattu 12.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.awardsdaily.com
La La Land, 2016, Black Label Media, Gilbert Films, Impostor Pictures, Marc Platt Productions

Arvostelu: Swiss Army Man (2016)

SWISS ARMY MAN (2016)

Ohjaus: Dan Kwan ja Daniel Scheinert
Pääosissa: Paul Dano, Daniel Radcliffe ja Mary Elizabeth Winstead
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 12

Heti kun näin Swiss Army Manin trailerin, tiesin, että minun täytyi nähdä itse elokuva. Ensinnäkin elokuvassa olisi autiosaari, mikä vaikutti mielenkiintoiselta ja toiseksi siinä nähtäisiin Harry Potter -elokuvien (2001-2011) nimikkoroolia näytteleva Daniel Radcliffe ja halusin tietää, miten hän pärjäisi tällaisessa roolissa. Elokuvan idea oli kiinnostava ja koko juttu kuulosti hauskalta, joten halusin todella paljon nähdä elokuvan. Swiss Army Man ei kuitenkaan ilmestynyt kesällä tai syksyllä, kuten useissa maissa, jolloin ajattelin, ettei elokuva saisi ollenkaan teatterilevitystä Suomessa. Koska ajattelin toivon menneen, ei ollut mikään ihme, että päästin oikeasti riemunhuudahduksen, kun huomasin, että Swiss Army Man ilmestyy teattereihin alkuvuodesta 2017 ja että sen lehdistönäytös olisi vuoden ensimmäinen. Kävinkin innostuneena katsomassa elokuvan ja toivoin, että se olisi hyvä, kuten trailerit ja arvostelut antoivat ymmärtää.

Hank Thompson pelastuu autiolta saarelta... vain huomatakseen joutuneensa metsään keskelle ei-mitään. Ainakin hänellä on kaverinaan Manny-niminen ruumis, jota pystyy hyödyntämään hämmästyttävin tavoin.

Hank Thompsonia näyttelee mm. Prisonersista (2013) tuttu Paul Dano, joka on lähtenyt karkuun huonoa elämäänsä, mikä on johtanut hänet siihen, että hän huomaa olevansa autiosaarella yrittämässä itsemurhaa. Hank haaveilee rakkaudesta; juurikin tietystä tytöstä nimeltä Sarah (Mary Elizabeth Winstead). Hän ei kuitenkaan usko, että elämä voisi tarjota hänelle enää mitään. Olen tottunut näkemään Danon hieman säälittävien hahmojen rooleissa, joten oli hienoa nähdä hänet vihdoin pääosassa sellaisena henkilönä, jolla on kunnon kehityskaari. Dano suoriutuukin roolista mainiosti.
     Daniel "Harry Potter" Radcliffe vetää uransa parhaan roolisuorituksen piereskellen läpi elokuvan. Radcliffe näyttelee Manny-ruumista, eli pääasiassa hän vain makaa paikoillaan velttona ja kulkee Hankin kantamana. Jostain mystisestä syystä Manny osaa myös puhua, vaikka aluksi se tuottaakin vaikeuksia. Koska ruumis on täynnä kaasua, Manny päästelee niitä elokuvan aikana useaan otteeseen häpeilemättä. Vaikka rooli vaatiikin lähinnä vain malttia pysyä liikkumatta ja velttona, Radcliffe tekee sen tyylikkäästi ja katsojana alkaa säälittämään hänen tilanteensa. Samalla katsoja kuitenkin näkee, että Manny on onnellinen Hankin seurassa ja etenkin kohtauksissa, joissa Hank yrittää saada Mannyn muistamaan vanhan elämänsä, Radcliffe osaa olla erittäin koskettava. Hyvin hän myös pystyy pitämään yhden ilmeen kasvoillaan hölmöjenkin juttujen aikana, sekä näyttämään todella urpolta halutessaan. Radcliffe todella on hyvä näyttelijä ja mielestäni on hienoa, että hän osoittaa olevansa muutakin kuin koko maailman tuntema velhopoika.

Hank on jo menettänyt kaiken toivon siitä, että pääsisi takaisin ihmisten keskuuteen, kunnes hän löytää Mannyn, joka vaikuttaa aluksi elottomalta, mutta pian Hank huomaa, että Manny toimii kuin ihmisversio monitoimisesta linkkarista. Mannya voi nimittäin käyttää mm. veneenä, vesivarastona, partakoneena, kirveenä ja aseena. Näiden lisäksi Mannyn erektio toimii kuin kompassi, jonka avulla Hank yrittää suunnistaa kotiinsa. Koko homma kuulostaa niin hölmöltä, että se on aivan loistavaa. Ja loistava on myös elokuvakin - ainakin paikoitellen. Swiss Army Man on todella mainio leffa, josta löytyy hienoja kohtauksia, mutta valitettavasti myös vain ihan kivoja osuuksia, kuten loppuratkaisu. Yleinen tunnelma on kuitenkin toteutettu hienosti, ja Hankin ja Mannyn kohtauksia jää seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Ne ovatkin leffan parasta antia ja onneksi lähes koko elokuva on täynnä niitä.

Hank yrittää opettaa Mannylle tärkeitä asioita elämästä, kuten rakastuminen... ja masturboiminen... ja piereskely. Elokuva saa tehtyä kahdesta jälkimmäisestäkin asiasta yllättävän filosofista mietiskelyä. Keskustelukohtaukset ovat hienosti luotuja, kuten myös montaasiosiot, joissa näytetään Hankin ja Mannyn ystävyyden muodostumista. Milloin tanssitaan puu-ukkojen ympäröimänä, hyödynnetään Mannyn outoja taitoja, haaveillaan rakastumisesta tai hyräillään Jurassic Parkin (1993) tunnusmusiikkia. Jotkut jutut ovat ällöjä, mitä elokuvassa esiintyy, mutta yleisesti ottaen Swiss Army Man on kuitenkin kaunis ja koskettava leffa. Katsojana toivoo, että hahmot pääsevät turvallisesti kotiin, mutta samalla toivoisi, että he jäisivät elämään onnellisina metsän keskelle. Ja tietenkään koko elokuvan aikana ei voi olla miettimättä, onko Manny todellinen, vai pelkkää Hankin kuvitelmaa?

Paikoitellen kyseessä on myös todella masentava elokuva. Jotkut aiheet, joita elokuva käsittelee, ovat niin surullisia, että ne voivat masentaa katsojaa. Onneksi monet masentavista jutuista on käsitelty koomisesti, jolloin leffa ei ole hirveän rankka. Kuitenkin kun itsemurhasta tehdään vitsiä, katsojana voi miettiä, onko edes oikein nauraa elokuvalle. Etenkin Hankin yksinäisyys ja Mannyn tilanne ovat tarkkaan mietittynä surullisia, mutta leffa löytää niistä hauskat puolet. Kiroilua elokuvasta löytyy paljon, kuten myös pieruhuumoria. Jos siis pierut naurattavat, niin tämä leffa on juuri sinulle! Ja varsinkin kun piereskelijä on itse Harry Potter, niin voiko valittaa? Ei todellakaan. Pakko kuitenkin myöntää, että parissa kohtaa kahden hahmon puuhastelut alkavat tuntua toistavan hieman itseään, jolloin toivoisi, että tarina kulkisi nopeammin kohti loppuratkaisua.

Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Dan Kwan ja Daniel Scheinert, eli yhdistettynä "Daniels", jotka ovat aiemmin ohjanneet yhdessä lyhytelokuvia. Swiss Army Man on heidän ensimmäinen koko illan elokuvansa. Kaksikko on tehnyt todella hyvää työtä elokuvan parissa ja tämä on selkeästi kaksikon huolella kasvatettu rakkauslapsi. Swiss Army Man on kuvattu hyvin - paikoitellen jopa huikeasti - vaikka heikompiakin, heiluvia kuvia on nähtävissä. Leikkaus on erittäin sujuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat tyylikkäitä ja äänitehosteilla on tuotu hyviä lisäyksiä ... kuten pieruja! Musiikista vastaavat Andy Hull ja Robert McDowell, jotka ovat luoneet todella hyvän musiikin elokuvaan. Leffassa kuullaan useasti Paul Dano ja Daniel Radcliffe laulamassa ja hyräilemässä. Tunnuskappale "Montage" jää helposti soimaan loppupäiväksi päähän.

Yhteenveto: Swiss Army Man on samalla sekä aika masentava että kaunis elokuva. Se on myös todella hyvä ja paikoitellen jopa aivan loistava. Loppu on valitettavasti heikompi, mikä on sääli, sillä muu elokuva on niin mainio. Tarina on erittäin kekseliäs ja ohjaajakäsikirjoittajaduo "Daniels" on tehnyt hienoa työtä elokuvan parissa. Paul Dano on hyvä pääosassa, mutta show'n varastaa jatkuvasti Daniel Radcliffe huikealla roolisuorituksellaan, vaikka hän ei periaatteessa paljoa teekään. Jotkut jutut ovat ällöjä, mutta samalla oudon hienoja. Läpi elokuvan saa nauraa, vaikka leffa myös koskettaakin. Herkimmille elokuva voi tuottaa kyyneleitä valumaan poskea pitkin. Suosittelen lämpimästi katsomaan elokuvan. Se on hieman kummallinen, mutta sen hienous aukeaa varmasti. Ja jos pieruhuumori uppoaa, niin katso, sillä harvoin näkee Harry Potteria piereskelemässä. Jos "Montage" ei jää pyörimään loppupäiväksi päähän, niin taisit nukahtaa heti alkulogojen aikana.

Kirjoittanut: Joonatan, 3.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Swiss Army Man, 2016, Blackbird, Cold Iron Pictures, Tadmor

Arvostelu: Frozen - huurteinen seikkailu (Frozen - 2013)

FROZEN - HUURTEINEN SEIKKAILU

FROZEN

Ohjaus: Chris Buck ja Jennifer Lee
Pääosissa: Kristen Bell, Idina Menzel, Santino Fontana, Jonathan Groff, Josh Gad, Alan Tudyk, Ciarán Hinds ja Chris Williams
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 7

Frozen (eli suomalaisittain hieman tyhmästi nimetty Huurteinen seikkailu) ilmestyi loppuvuodesta 2013 ja räjäytti miljoonien pikkutyttöjen tajunnat... ja heidän vanhempiensa lompakot, sillä lasten täytyi tietysti heti saada päähenkilöiden kuvat kaikissa mahdollisissa oheistuotteissa. Elokuva voitti sekä Golden Globesissa että Oscar-gaalassa vuoden parhaan animaation palkinnon ilmestyessään ja se on yksi parhaiten tienanneista elokuvista koskaan. Itse kävin katsomassa Frozenin alkuvuodesta 2014 ja outoa kyllä, en ollut kuullut siitä erityisemmin mielipiteitä, joten ylistykset eivät päässeet vaikuttamaan kokemukseeni. Niinpä pidin elokuvasta ja omistankin sen nykyään Blu-raylla. Nyt kun Etelä-Suomeen iski kova pakkanen ja lumimyräkkä, Frozen - huurteinen seikkailu tuli mieleeni ja koin tarvetta katsoa elokuvan jälleen kerran.

Juuri Arendel-valtakunnan kuningattareksi kruunattu Elsa joutuu lähtemään maanpakoon, kun hänen noitamaiset jäävoimansa paljastuvat, joita hän on piilotellut vuosia. Elsan sisko Anna lähtee hakemaan häntä takaisin, sillä paetessaan Elsa jäädytti koko Arendelin.

Anna (Kristen Bell) ja Elsa (Idina Menzel) olivat lapsena läheiset, mutta Elsan voimien kasvaessa siskokset etääntyivät toisistaan. Anna ei tiedä siskonsa voimista ja yrittää olla edelleen läheinen, eikä ymmärrä, miksi Elsa ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Elsa kokee itsensä hirviöksi voimiensa takia. Hän pystyy jäädyttämään asioita ja paikkoja, kuten myös rakentamaan lumesta ja jäästä juttuja. Anna taas uskoo, että Elsa ei tarkoita sitä, mitä on aiheittanut ja yrittää saada Elsan palaamaan takaisin elämään jokseenkin normaalia elämää. Sekä Bell että Menzel ovat mainioita rooleissaan.
     Anna iskee silmänsä prinssi Hansiin (Santino Fontana), joka saapui Eteläsaarilta juhlistamaan Elsan kruunajaisia. Prinssi Hans ja Anna rakastuvat, vaikkei Elsa hyväksykään heidän suhdettaan. Kun Anna lähtee pelastamaan siskoaan, prinssi Hans jää Arendeliin ihmisten tueksi. Fontana on toimiva roolissaan.

Pelastusretkellään Anna tapaa jäätä myyvän Kristoffin (Jonathan Groff) ja tämän poroystävä Svenin. Kristoff ei ole kasvanut kuninkaallisten parissa, joten hänellä ei ole samanlaisia käytöstapoja kuin Annalla. Kaksikko ei aluksi tule kovin hyvin juttuun, ollessaan niin erilaisia, mutta he tietysti alkavat lämmetä toisilleen matkan aikana.
     Elokuvan Jar Jar Binks on elävä lumiukko nimeltään Olaf, jonka äänenä kuullaan hieman Jonah Hillin ääntä muistuttava Josh Gad. Olaf on innoissaan kaikesta, esimerkiksi kesästä, vaikkei ymmärrä, että kuumuus sulattaisi hänet. Välillä Olaf on todella ärsyttävä, mutta joskus hahmoa jaksaa katsoa sujuvasti. Ja onhan Olafilla sydän paikallaan. Hahmo on kuitenkin selvästi luotu ilahduttamaan perheen pienimpiä, eivätkä vanhemmat innostu hänestä samalla tavalla.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Alan Tudykin ääninäyttelemä Weseltonin herttua, jota kiinnostaa lähinnä raha ja valta, Chris Williamsin esittämä Samoaja Tamminen, jolla on oma putiikki ja joka tuo hauskuutta elokuvaan, sekä Ciarán Hindsin ääninäyttelemä vanha ja viisas kivipeikko.

Frozen - huurteinen seikkailu perustuu H.C. Andersenin "Lumikuningatar"-satuun (1845), jota Disneylla on tietysti muokkailtu, kun elokuvaa on tehty. Alkupuoli on hieman synkempi, mutta se piristyy siitä hetkeksi. Kovin iloinen elokuva ei ole kyseessä ja Frozen on lähinnä vähän tavallista synkempi seikkailuelokuva koko perheelle. Jännitystä on juuri sopivasti mukana ja huumoriakin tietysti löytyy. Elokuva on myös aidosti koskettava ja innostava. Sen ensimmäinen tunti on erinomainen, mutta sen jälkeen taso laskee pienesti. Kivipeikkokohtaus on selvästi elokuvan heikointa antia. Vanhemmat katsojat voivat arvata suuren paljastuksen lopussa, mutta kun kyseessä on pääasiassa lapsille tehty elokuva, ei ennalta-arvattavuus erityisemmin haittaa. Loppu on oikein mainio, jolloin kokonaisuus toimii hienosti ja leffa viihdyttää useankin katselukerran ajan. Jotkut kohdat ja hahmot ovat selkeästi tehty täysin lapsille, mutta onneksi elokuvassa on juttuja myös vain varttuneempien katsojien ymmärrettäväksi, jolloin koko perhe voi nauttia leffahetkestä. Yksi parhaimmista hetkistä elokuvassa on se, että toisin kuin vanhoissa Disneyn prinsessapätkissä, tässä kritisoidaan sitä, että mennään naimisiin saman tien, kun luulee löytäneensä tosirakkauden.

Useiden Walt Disneyn animaatioiden tapaan Frozen - huurteinen seikkailukin on musikaali ja hyvä sellainen. Elokuvassa on pari heikompaa kappaletta, kuten aloitusbiisi "Frozen Heart" ja kivipeikkojen laulama "Fixer Upper", mutta elokuvasta löytyy pääasiassa toimivia laulukohtauksia. "Do You Want to Build a Snowman?" on tarttuva, mutta samalla myös surullinen tarinan lähtökohtien avausbiisi. "For the First Time in Forever" ja "Love is an Open Door" ovat viihdyttäviä ja hyviä kappaleita. Olafin laulama "In Summer" on yhdellä katselukerralla toimiva ja toisella ärsyttävä - riippuen kuinka paljon Olaf käy hermoille elokuvan aikana. Kuitenkin elokuvan tunnetuin, tarttuvin ja paras kappale on Oscar-palkittu "Let it Go". Vanhemmille varoituksena, että kun kerran lapselle näyttää Frozenin, "Let it Gota" joutuu kuulemaan yhä uudestaan ja uudestaan lapsen hoilaamana. Tähän yhdistettynä se, että kappale soi itselläkin päässä pari seuraavaa päivää, elämä on yhtä "riemua". Pakkohan se on kuitenkin sanoa, että kyseessä on upea biisi.

Animointi elokuvassa on myös erinomaista. Aina hahmoanimaatiosta jättimäisiin maisemakuviin Frozen - huurteinen seikkailu on todella upean näköisesti toteutettu. Elokuva on kivan kirkas ja vaikka värejä ei kovin paljoa olekaan, lumen valkoisuus ja sinertävyys ovat kauniisti tehtyjä. Frozenin ovat ohjanneet Chris Buck ja Jennifer Lee, joista jälkimmäinen käsikirjoitti elokuvan. Buck on ennen tätä ohjannut Disneyn Tarzan-elokuvan (1999) ja toiminut animaattorina muutamassa Disneyn elokuvassa, kun taas Jennifer Lee ei ole tätä ennen ohjannut yhtäkään elokuvaa, mutta oli käsikirjoittanut Disneyn Räyhä-Ralfin (Wreck-it Ralph - 2012). Lee kuullaan elokuvassa Elsan ja Annan äidin äänenä. Äänitehosteet ovat taidokkaasti toteutetut. Kappaleiden lisäksi elokuvan musiikki on muutenkin hyvää ja sen on säveltänyt Christophe Beck.

Walt Disneyn animaatioiden tapaan myös Frozen - huurteinen seikkailu sisältää "easter eggeja", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Esimerkiksi elokuvan alussa voi nähdä Kaksin karkuteillä -elokuvasta (Tangled - 2010) tutut Tähkäpään ja Flynnin, juhlapöydällä olevat suklaat muistuttavat Räyhä-Ralfin "Sokerihuuma" -peliä ja Samoaja Tammisen liikkeen hyllystä voi bongata tavaroiden takaa pilkistävän Mikki Hiiri -nuken, kuten myös linnan kirjahyllystä. Elokuvan lopputeksteihin on piilotettu hauska vitsi ja lopputekstien jälkeen nähdään lyhyt kohtaus. Fanit ovat tehneet johtopäätöksiä elokuvan alkupuolesta ja muista yhdistävistä tekijöistä, että Frozen - huurteinen seikkailu ja Tarzan kuuluisivat samaan maailmaan - jopa niin paljon, että Tarzan olisi Elsan ja Annan kadonnut pikkuveli. Faniteoria on ihan mielenkiintoinen, eikä kummankin elokuvan ohjannut Chris Buck ole sitä lytännyt, joten on sinänsä mahdollista, että tämä olisi totta.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Jostain kumman syystä Blu-raylla on kellertävät tekstitykset kuten Netflixissa. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvateattereissa ennen Frozenia esitetty lyhytelokuva "Get a Horse", poistettuja kohtauksia, musiikkivideo "Let it Go" -kappaleesta muutamalla kielellä esitettynä (ei suomeksi) ja teaser trailer elokuvasta. Mukana on myös "The Making of Frozen", joka nimestään huolimatta ei kerro elokuvan teosta, vaan on pelkkä musikaalinumero ympäri Disneyn studiota. Frozenin tekoa avaa hieman seitsemän minuuttia kestävä "D'Frosted: Disney's Journey from Hans Christian Andersen to Frozen".

Yhteenveto: Frozen - huurteinen seikkailu on loistava animaatioseikkailu. Ääninäytteleminen on erittäin sujuvaa, animointi upeaa, musikaalinumerot tarttuvia ja tarina mukaansatempaava. Kivipeikot ovat selvästi elokuvan heikointa antia ja parissa kohtaa lumiukko Olaf käy hermoille, mutta siinä täytyy ottaa huomioon, että Frozen on pääasiassa lapsille tehty leffa. Jännitystä ja huumoria löytyy, kuten myös koskettavuutta. Suosittelen elokuvaa koko perheen elokuvailtaan ja onhan vanhempien muutenkin pakko näyttää tämä heidän omille pikku prinsessoilleen. Varoitan kuitenkin, että tämän näyttämisen jälkeen kotona ei luultavasti muusta kuule kuin Frozenista. Ja jos elokuvan jälkeen "Let it Go" ei pyöri päässä, et tainnut keskittyä elokuvaan lainkaan. Kyllä se kipale Oscarinsa ansaitsi. Muistakaa, ettei elokuvaa saa pistää pois vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään lyhyt kohtaus. Elokuvalle on huhuttu jatko-osaa, mutta toivon, ettei se toteudu, sillä en koe, että tarina tarvitsisi turhaa jatkoa. Ja miksi - voi miksi elokuvan suomennos on "Huurteinen seikkailu"? Se kuulostaa enemmänkin suomalaisten miesten kaljareissulta, eikä lasten prinsessaleffalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Frozen, 2013, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios

Arvostelu: The Day After Tomorrow (2004)

THE DAY AFTER TOMORROW

Ohjaus: Roland Emmerich
Pääosissa: Dennis Quaid, Jake Gyllenhaal, Emmy Rossum, Arjay Smith, Austin Nichols, Dash Mihok, Jay O. Sanders, Sela Ward ja Ian Holm
Genre: katastrofielokuva, jännitys
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12

Näin The Day After Tomorrow'n ensimmäisen kerran ala-asteen ensimmäisten vuosien aikana serkkupuolieni kanssa ja innostuin elokuvasta todella paljon. Siihen aikaan lähes kaikki tehosteleffat toimivat minulle, eikä tämäkään ollut poikkeus. Elokuva oli hitti ilmestyessään ja se pyörii nykyäänkin televisiossa säännöllisin väliajoin. Olen nähnyt elokuvan useaan otteeseen - jopa kerran yläasteella maantiedon tunnilla, jolloin opettaja kiinnitti kaiken aikaa huomiota tarinan epäkohtiin. Yhdessä kohtaa jopa omistin elokuvan DVD:llä. Nyt kun lumet ja kylmyydet ovat saapuneet taas Suomeen (mitä ei tarvitsisi mielestäni tapahtua enää, sillä joulu meni jo), mieleeni tuli juurikin The Day After Tomorrow ja koin välittömästi tarvetta katsoa elokuvan uudestaan. Sen minä myös tein.

Ilmastonmuutoksen aiheuttaessa hurrikaaneja, hyökyaaltoja ja lumimyrskyjä, ilmastotieteilijä Jack Hall lähtee pelastamaan Sam-poikaansa, joka on jäänyt vangiksi myskyjen keskelle New Yorkiin.

Dennis Quaid näyttelee ilmastotieteilijä Jack Hallia, joka on tehnyt kaavan useita tuhansia vuosia sitten syntyneestä jääkaudesta ja yrittää saada ihmiset tajuamaan, että ilmastonmuutos on alkanut vaikuttamaan Maahan erittäin vakavasti. Mutta koska ihmiset ovat ihmisiä, harvat suostuvat kuuntelemaan häntä ja sitten onkin jo liian myöhäistä. Jack on mielenkiintoinen hahmo ja Quaid on erittäin hyvä roolissaan.

Samia näyttelee Jake Gyllenhaal, joka on myös mainio roolissaan. Sam on todella fiksu ja tietääkin paljon asioita, mikä koituu hyödylliseksi katastrofien iskiessä. Sam on matkannut New Yorkiin tiedekilpailuun ja pärjääkin siellä hyvin. Sam pelkää lentämistä, eikä hän selkeästi pidä esillä olemisesta, mutta tietäessään, miten tilanteesta voi selviytyä, hänen täytyy neuvoa ihmisiä.
     Samin kilpailutiimiin kuuluvat Emmy Rossumin näyttelemä Laura, johon Sam on ihastunut ja Arjay Smithin esittämä Brian, jolla on ihan hauskoja juttuja. Kummatkin ovat fiksuja kuten Sam ja kumpikin pääsee hyödyntämään älykkyyttään edes jollain tapaa. Kolmikon mukana on Austin Nicholsin esittämä J.D., joka kuuluu vastusjoukkueeseen. Näyttelijät suoriutuvat toimivasti rooleistaan.
     Elokuvassa nähdään myös Jason (Dash Mihok) ja Frank (Jay O. Sanders), jotka ovat Jackin työkavereita, sekä Samin äiti Lucy (Sela Ward), joka on lääkäri ja jolle on luotu hieman sivutarinaa. Ian "Bilbo Reppuli" Holm esittää professori Rapsonia, joka on kiinnostunut Jackin kaavoista ja tekee itsekin löytöjä, joilla uudet katastrofit voisi jollain tapaa ennustaa. Yksi parhaista hahmoista on koditon Luther (Glenn Plummer) Buddha-koiransa kanssa, joka tuo elokuvaan hieman huumoria

Jäätikkö alkaa sulamaan, jolloin Pohjois-Atlantin virran lämpötilat menevät sekaisin. Linnut lentävät suurina parvina pakoon ja eläintarhojen eläimet villiintyvät. Intiassa sataa lunta ja Tokiossa tennispallon kokoisia jäärakeita. Los Angelesissa riehuu tornadoja, jotka repivät kaupungista muutakin kuin Hollywood-kyltin. New Yorkiin iskee jättimäinen hyökyaalto ja pohjoiseen pallonpuoliskoon iskee niin paha myrsky, että kaikki jäätyy. Jopa Suomessa tapahtuu tällä kertaa jotain! Leffan alussa katastrofikohdat ovat pienempiä ja ne kasvavat läpi elokuvan. Parhaat osuudet koko elokuvassa ovat selvästi Los Angelesin tornadot ja etenkin New Yorkin hyökyaalto, jonka iskeminen on leffan paras kohtaus. Myös jännitys kasvaa samalla elokuvan aikana, vaikka loppupuoli ei olekaan enää ihan niin jännittävä. Jälleen nähdään, kuinka uhkaavissa tilanteissa ihmisten on vain pakko jäädä tuijottamaan. Jos elokuva tapahtuisi nykypäivänä, ihmisillä olisi varmaan myös puhelimet kädessä ja he kuvaisivat kaiken.

Jotkut ovat kritisoineet, että elokuvasta huokuu liikaa huudahdus "Lopettakaa ilmastonmuutos tai muuten!" mutta omasta mielestäni kyseessä on hyvä leffa. Vaikka tapahtumat eivät voisikaan tuolla lailla tapahtua, niin siinä on silti hieman uskottavuutta ja tietenkin viihdyttävyyttä. Lapsena tämä oli tietysti kunnon "hei vau!" -kokemus ja vaikka sen jälkeen onkin nähnyt paljon vaikuttavampia tehostesekoiluja, toimii tämäkin mainiosti. Siinä on hyvä tunnelma läpi elokuvan ja paikkojen tuhoutumista jaksaisi katsoa elokuvassa enemmänkin. Pidän siitä, että tapahtumat ovat ihmisten ja saastuttamisen syytä, eikä tuho johdu vaikkapa meteoriitista, joka iskee avaruudesta. Hahmojen kohtalot ovat kiinnostavat ja heidän tarinansa hyvä, jolloin laatu nousee hieman lisää. Huonojen hahmojen kanssa leffaa ei voisi pelastaa pelkällä tehostemekastuksella.

Elokuvan on ohjannut Roland Emmerich, joka selvästi tykkää tuholeffojen tekemisestä. Tätä ennen hän on ohjannut esimerkiksi Independence Day - maailmojen sodan (Independence Day - 1996) ja Godzillan (1998), joten hän kyllä osaa tehdä kaupunkien sortumisista ja ihmismassojen kuolemista tyylikästä viihdettä... jollain kierolla tapaa. Hän on myös ollut tuottamassa ja käsikirjoittamassa elokuvaa. Visuaalisesti elokuva on näyttävä, vaikka osa tehosteista näyttää aikansa eläneiltä. New Yorkiin iskevä suuri vesimassa on todella hienon näköinen, mutta esimerkiksi digisudet näyttävät hölmöiltä. Äänitehosteita on hyödynnetty erinomaisesti katastrofikohtauksissa. Elokuva on kuvattu ja leikattu sujuvasti. Musiikista vastaa Harald Kloser, jonka sävellykset toimivat hyvin elokuvassa.

Yhteenveto: The Day After Tomorrow on mainio katastrofileffa, jonka katsoo mielellään useasti uudestaan. Siitä löytyy jännitystä ja hieman huumoriakin, vaikka aika vakavasta pätkästä on kyse. Jännitys luodaan toimivasti pikkuhiljaa. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan. Katastrofikohtaukset ovat parasta elokuvassa - etenkin New Yorkin hyökyaalto. Ohjaaja Roland Emmerich kyllä tietää, miten voi tehdä viihdyttävän tehosteleffan ja vaikka efektit eivät täysin näytäkään enää hyviltä, ne ovat silti toimivat. Suosittelen The Day After Tomorrowia tehosteleffoista pitäville ja niille, jotka jostain syystä nauttivat katastrofielokuvista (kuten minä).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Day After Tomorrow, 2004, Twentieth Century Fox Film Corporation, Centropolis Entertainment, Lions Gate Films, Mark Gordon Productions, Mel's Cite fu Cinema

Arvostelu: The Great Wall (2016)

THE GREAT WALL (2016)

Ohjaus: Zhang Yimou
Pääosissa: Matt Damon, Tian Jing, Pedro Pascal, Willem Dafoe ja Andy Lau
Genre: fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun kuulin The Great Wallista, en ollut erityisemmin kiinnostunut. Matt Damon ei kuulu suosikkinäyttelijöihini, eikä idea taistelusta Kiinan muurilla oikein innostanut. Luin myös, että kyseessä olisi todella huono elokuva, joten odotukseni eivät todellakaan olleet korkealla. Vähäinenkin mielenkiinto katosi, kun näin elokuvan trailerin Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) ensi-illassa. En ollut tietoinen, että kyseessä olisi jokin hirviöpätkä ja koko leffa näytti todella kehnolta. Päätin kuitenkin mennä katsomaan elokuvan, toivoen, ettei kyseessä olisi mitään kauheaa ripulia. Yllättävää kyllä, loppujen lopuksi päänsärky yhdistettynä 3D-kuvaan ei erityisemmin haitannut kokemustani, sillä vaikka elokuva on huono, se on kuitenkin aika viihdyttävää huttua.

Ruudinvarastusreissulla Kiinassa oleva kaksikko joutuu keskelle kiinalaisten ja taotie-hirviöiden välistä pitkään kestänyttä sotaa.

En tiedä, miten Matt Damon on saatu elokuvaan mukaan. Suostuiko hän rahan takia, vai uskoiko hän oikeasti tähän projektiin? Joka tapauksessa hänet nähdään pääroolissa Williamina, joka haluaa löytää paljon puhutun ruutiaseen Kiinasta. Elokuvan aikana hahmo muuttuu ryöstelijästä sankariksi erittäin nopeasti ja hän osaakin hienoja taistelutaitoja, vaikka vaikuttaakin vain tavalliselta tallustajalta. Damon suoriutuu osastaan ihan hyvin ja useaan otteeseen hänen kasvoiltaan näkee, kuinka Damon tietää olevansa mukana todella hölmössä leffassa.
     Pedro Pascal esittää Williamin toveria nimeltä Tovar, joka ei ole yhtä sankarillinen tapaus kuin William. Tovar vähät välittää kiinalaisista ja heidän hirviöongelmastaan, ja hänellä pysyykin vain ruuti mielessä koko elokuvan ajan. Tovarin hahmo ei oikeastaan syvenny ollenkaan, eikä Pascalin suoritus ole kovin erikoinen.
     Tian Jing näyttelee komentaja Linia, joka osaa puhua sujuvaa englantia, toisin kuin suurin osa elokuvan kiinalaisista. Komentaja Lin on aika kova mimmi ja listiikin taotie-hirviöitä noin vain. Williamin ja Linin kemia toimii, ja Jingin suoritus on hyvä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Willem Dafoe Ballardina, jota pidetään vankina, sillä hänkin saapui Kiinaan ruudinvarastusaikeissa, sekä Andy Lau kiinalaisarmeijan strategi Wangina. Vaikea sanoa, miksi Dafoe lähti mukaan, sillä häntä ei tunnu kiinnostavan koko homma yhtään.

Elokuvan alussa selitetään, että tarina perustuu yhteen Kiinan muurin myyttiin. Myytin mukaan Kiinan muuri rakennettiin suojaamaan maailmaa taotie-nimisiltä vihreiltä hirviöiltä, jotka syövät ihmisiä. Tarina kuulostaa aika älyvapaalta ja sitä on myös elokuvakin. The Great Wall ei ota itseään tosissaan, vaan kulkee suoraviivaisesti eteenpäin sillä idealla, että Matt Damon ja joukko kiinalaisia taistelee digihirviöarmeijaa vastaan. Mutta noh, juttu toimii! ...ja ei toimi. Pakkohan se on myöntää, ettei kyseessä ole hyvä elokuva. Useaan otteeseen katsoja voi miettiä elokuvan aikana poistumista teatterista, eikä tästä todellakaan kannata maksaa senttiäkään. Useat eivät luultavasti kykene nauttimaan leffan hölmöydestä, mutta jotkut voivat jopa rakastaa sitä. Omasta mielestäni elokuvan typerät jutut ovat syy, miksi tämän jaksaa katsoa.

The Great Wall on niin kuin hyvää paskaa. Se on huono elokuva, mutta siinä on silti jotain, miksi siitä voi jollain kierolla tavalla jopa nauttia. Vaikea sanoa, kuinka totisina tätä on tehty, mutta totisena sitä ei kannata katsoa. Elokuva kannattaa katsoa aivot nollatilassa, sillä liiallinen ajattelu pilaa nautinnon. Jos elokuvista kaipaa aina laatua, eikä harmitonta viihdettä kykene katsomaan, jätä The Great Wall väliin! Luultavasti vain menetät uskosi ihmiskuntaan ja elokuvataiteeseen tämän jälkeen. Jos taas innostut aivottomasta hömpästä, niin kannattaahan tämä vilkaista. Hyvät naurut siitä välillä saa, vaikkei vitsit ole hauskoja. Mukaan on keksitty yhä vain tyhmempiä ja oudompia asioita, jolloin voi vain hämmästellä tekijöiden luovuutta. Samalla kuitenkin naureskelee, että miten tämä leffa koskaan edes näki päivänvalon? Koko elokuva on lähinnä sitä, että taistellaan mörököllejä vastaan, joten vaikka pitäisi pidemmänkin vessatauon elokuvan pyöriessä yhä, ei tarina mitä luultavimmin ole mennyt mihinkään suuntaan, kun palaat takaisin. Taistelukohtaukset ovat viihdyttäviä ja kun niitä on paljon, niin aika kuluu todella nopeasti. Kuitenkin jos elokuva olisi pidempi, se menettäisi paljon. Mukaan on tungettu jonkinlainen sivujuonikin, jonka olisi voinut poistaa kokonaan, sillä se vain pitkittää leffaa turhaan, eikä sisällä minkäänlaista mättöä.

Taotie-hirviöt ovat oikea kiinalainen myytti. Elokuvan tekijät ovat kuitenkin ottaneet vapauksia leffaa tehdessään. Hirviöt ovat nopeita ja ne kulkevat massiivisena laumana. Niiden silmät sijaitsevat olkapäiden kohdalla, mikä oli ihan hauska keksintö. Hirviöt syövät ihmisiä, mikä tekee niistä heti jollain lailla karmivia. Ja koska se on trendikästä, niin taotieillä on kuningataryksilö, jota ne seuraavat ja tottelevat. Hirviökuningatarhan on todella omaperäinen juttu, eikä sellaista ole aiemmin hyödynnetty missään (Alien, 1979-) elokuvasarjassa (Independence Day: Resurgence, 2016) aiemmin.

Elokuvan on ohjannut Zhang Yimou, joka on tehnyt elokuvia lähinnä Kiinan puolella. Tämä tuntuukin jonkinlaiselta yritykseltä herättää Yhdysvaltojen kiinnostus kiinalaistuotantoa kohtaan. Kiinasta on myös tullut viime vuosien aikana hyvä maa Yhdysvaltojen tuotantoyhtiöille, sillä Kiinassa varsinkin tehostesekoilut tuntuvat menevän kaupaksi. Jännä juttu, että vaikka tarinasta vastaa kolme henkilöä ja käsikirjoituksesta vastaa toiset kolme henkilöä, niin silti lopputuloksena on tällainen hölmöys. Dialogi on paikoitellen aivan hirveän kauheaa ja välillä vain naurettavan kökköä. Elokuva on leikattu ja kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä toimintakohtauksissa kamera heiluukin liikaa. Visuaaliset tehosteet ovat toimivat, mutta heikkojakin efektejä on mukana. Äänitehosteita on käytetty luovasti. Puvustus on hienosti toteutettu. Musiikista vastaa Ramin Djawadi, joka on yhdistänyt kiinalaisia musisointeja länsimaiseen toimintajumputukseen onnistuneesti.

Yhteenveto: The Great Wall on niin surkea, että se on välillä jopa ihan loistava... mutta on se silti heikko. Jotkut jutut ovat nerokkaasti keksittyjä. Tarinassa on mukana turha sivujuoni, jonka olisi voinut poistaa kokonaan. Mättöpätkät ovat viihdyttäviä. Kokonaisuus ei itsessään kuitenkaan oikein vakuuta. Vaikea sanoa, miksi Matt Damon on mukaan lähtenyt. Näyttelijäntyö on ihan kivaa. Dialogi on suurimmaksi osaksi kehnoa. Tehosteet ovat ihan hyvät, mutteivät ihmeelliset. Musiikki on aika luovasti sävelletty. Jos "fiksut" elokuvat ovat juttunne, vältelkää tätä, mutta jos aivoton hömppä kelpaa, niin voihan tämän vilkaista. The Great Walliin ei kuitenkaan kannata käyttää rahaa. Kyllä se joskus vielä televisiosta tulee tai ilmestyy Netflixiin.

Kirjoittanut: Joonatan, 21.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.trailers.tube
The Great Wall, 2016, Legendary East, Atlas Entertainment, China Film Group, Kava Productions, Le Vision Pictures, Legendary Entertainment

Arvostelu: Bleed for This (2016)

BLEED FOR THIS (2016)

Ohjaus: Ben Younger
Pääosissa: Miles Teller, Aaron Eckhart, Ciarán Hinds, Katey Sagal, Amanda Clayton, Daniel Sauli ja Ted Levine
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 12

En ole erityisemmin kiinnostunut nyrkkeilyelokuvista - tai nyrkkeilystä ylipäätään. En tiedä, mikä lajissa on kierointa: se että kaksi henkilöä vapaaehtoisesti haluavat satuttaa toisiaan ja tietävät, että myös heitä itseään tulee sattumaan, vai että monet maksavat rahaa nähdäkseen, kun nämä kaksi mukiloivat toisensa sairaalakuntoon, vai että sillä tehdään tolkuttoman paljon rahaa? Joka tapauksessa kyseisestä urheilulajista on tehty useita elokuvia. Ensimmäisen Rockyn (1976) ja Clint Eastwoodin ohjaaman Million Dollar Babyn (2004) olen ainakin nähnyt, mutta esimerkiksi viime vuosina ilmestyneet Southpaw (2015) ja Creed (2015) jäivät minulta väliin. Kun näin Bleed for Thisin julisteen, en erityisemmin innostunut, mutta kiinnostuin kuitenkin hieman. Ja ehkä juuri sen takia, kun muut nyrkkeilypätkät olivat jääneet väliin, päätin antaa tälle elokuvalle mahdollisuuden.

1980-luvun lopulla auto-onnettomuuteen joutunut nyrkkeilijä Vinny Pazienze pyrkii palaamaan takaisin kehään.

Päärooli Vinny Pazienzea näyttelee Miles Teller, mikä ei välttämättä kerro hyvää elokuvasta. Yllättävää kyllä, Teller suoriutuu osastaan hyvin. Ehkä oikean ohjaajan kanssa Tellerista tulee esille hyvä näyttelijä, kuten Whiplash (2014) jo osoitti. Hänellä on kuitenkin tuttu ylimielisyys mukana, mutta tässä elokuvassa Tellerin tyyli toimii. Vinny on nimittäin aika itseään täynnä oleva egopullistelija, joka tuntuu uskovan olevansa paras. Nyrkkeily on hänelle kaikki kaikessa ja onnettomuuteen joutuminen tuntuu pilaavan hänen elämänsä totaalisesti. Kenties hauskinta koko elokuvassa on, että Vinnyn viikset pysyvät aina samanlaisina, vaikka elokuva kertookin tarinan pidemmältä ajanjaksolta.
     Aaron Eckhart esittää Kevin Rooneyta, ex-nyrkkeilijää, joka alkoi kouluttamaan Vinnya. Rooneylla on ongelmia alkoholin kanssa, mikä tulee esille muutamaan otteeseen elokuvan aikana. Hänestä tuntuu välillä löytyvän syvyyttä, mutta joskus taas hahmo tuntuu aika ontolta. Eckhart on ihan toimiva roolissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Ciarán Hinds ja Katey Sagal Vinnyn vanhempina, Amanda Clayton Vinnyn siskona Doreenina ja Daniel Sauli Doreenin Jon-miehenä. Hindsin esittämä Angelo-isästä saa helposti sellaisen käsityksen, että hän välittää enemmän poikansa urasta kuin pojasta itsestään.

Bleed for This perustuu tositapahtumiin ja muistuttaa siitä tietysti heti elokuvan alussa isoin kirjaimin. Alkupuoli menee vielä ihan sujuvasti, kun hahmot esitellään ja näkee nyrkkeilijät kehässä. Sen jälkeinen koulutusosio alkaa esitellä elokuvan oikeaa tunnelmaa, mikä on aika... noh, laimea. Vaikka Vinnyn ja Kevinin kohtauksia on ihan kiva seurata, ja Teller ja Eckhart toimivat yhdessä, jotain elokuvasta selkeästi puuttuu. Tarina tuntuukin lähtevän käyntiin vasta, kun auto-onnettomuus tapahtuu. Se tulee vasta joskus puolen välin kohdalla, jolloin katsojana on saattanut jopa unohtaa, että sellainen on tiedossa. Aluksi Vinnyn kohtalo tuntuu traagiselta; hän ei kykene enää tekemään sitä ainoaa asiaa, mitä hän rakastaa maailmassa, eli nyrkkeillä. Eivätkä naisetkaan erityisemmin innostu hänestä, kun hänen päätään koristaa kummallinen metallihäkkyrä, joka pitää hänen niskansa jollain lailla kasassa. Tunnelma katoaa, kun elokuvasta katoaa onnettomuuden jälkeen samalla tapahtumat.

Jos elokuvaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se olisi varmaan "puuduttava". Nyrkkeilypätkät ovat toimivia, mutta muuten elokuva vain enemmän tai vähemmän junnaa paikoillaan. Eikä sellaista oikein jaksa katsoa. Ihan hauskana lisänä on, että mukana on aitoja uutiskuvia Vinnyn teoista, mutta eivät ne tietenkään riitä pelastamaan kokonaisuutta. Tekijät eivät selkeästi halunneet tehdä Vinnyn takaisinnoususta eeppistä kuvausta, vaan kaikki tapahtuu ankeasti ja hitaasti, jolloin katsojalle alkaa olla ihan sama, mikä lopputulos on. Ja jos lopputuloksen tietää, niin lähinnä toivoisi, että siihen pääsisi jo. Viihdyttävien osuuksien takia elokuva ei ole huono ja on siinä hyviäkin juttuja, mutta parhaimmillaan Bleed for This on lähinnä vain "ihan kiva". Lopputuloksena on heikko esitys ja kiinnostukseni nyrkkeilyelokuvia kohtaan vain väheni. Voihan se olla, että jonkun mielestä tämä on kova tekele, mutta itselleni se ei vain kolahtanut.

Elokuvan on ohjannut, tuottanut ja käsikirjoittanut Ben Younger, joka on tätä ennen ohjannut lyhytelokuvien lisäksi vain elokuvat Boiler Room (2000) ja Prime (2005). Niitä en ole nähnyt, eikä Bleed for This saa minua kiinnostumaan muista Youngerin töistä, sillä paikoitellen tuntuu, ettei hänellä ole oikein silmää elokuvien tekoon. Kuvaus elokuvassa on paikoitellen ihan kauheaa, eikä staattisia kuvia ole kovin montaa. Kamera ei pelkästään heilu, vaan useat kuvakulmat ja kameran asemoinnit ovat huonon näköisiä. Leikkauskaan ei ole mitä parhaimmasta päästä ja joskus leikkaukset ovat todella tönkköjä. Visuaalisia tehosteita ei erityisemmin ole käytetty, mutta äänitehosteilla on tuotu toimivaa tunnetta nyrkkeilyn iskuihin. Musiikista vastaa Julia Holter, mutta kuten hieman arvata saattaa, elokuvan musiikit eivät jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: Bleed for This on heikko ja puuduttava tekele. Sen nyrkkeilykohtaukset ovat elokuvan parasta antia, mutta harmi vain niitä tulee vain muutama ja ne ovat alussa ja lopussa. Tarina tuntuu lähtevän "käyntiin" vasta onnettomuuden tapahtuessa, mutta siinä kohtaa puuduttavuus vasta alkaakin. Lopputulos ei erityisemmin enää kiinnosta katsojaa. Miles Teller on hyvä pääroolissa ja muut menevät siinä sivussa. Kuvaus ja leikkaus ovat vähän sinne päin toteutettuja, eikä ohjaaja Youngerin visio tunnu oikein pääsevän esille. Jos nyrkkeilypätkät uppoavat, niin voihan Bleed for Thisin vilkaista, mutta leffateatteriin en suosittele menemään tämän takia.

Kirjoittanut: Joonatan, 29.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.blackfilm.com
Bleed for This, 2016, Verdi Productions, Magna Entertainment, Bruce Cohen Productions, Sikelia Productions, Younger Than You

Arvostelu: Inception (2010)

INCEPTION

Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page, Tom Hardy, Cillian Murphy, Ken Watanabe, Dileep Rao, Tom Berenger, Marion Cotillard ja Michael Caine
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun kuulin ensimmäisen kerran, että Inception oli tulossa, en innostunut erityisesti, mikä oli hieman kummallista, sillä se on samalta ohjaajalta kuin lempielokuvani Yön ritari (The Dark Knight - 2008). Trailerit näyttivät kyllä todella hyviltä, mutta minulla ei erityisemmin ollut mitään odotuksia elokuvaa kohtaan. Kävin kuitenkin ensi-illassa katsomassa Inceptionin ja hyvä niin, sillä kyseessä on mielestäni yksi parhaista elokuvista, mitä olen nähnyt! Olen nähnyt Inceptionin useasti myöhemminkin, laskujeni mukaan jo yli kymmenen kertaa, enkä vieläkään kyllästy siihen. Mikä siitä siis tekee mielestäni niin hienon? Yritänpä avata asiaa:

Dom Cobbin ja hänen ryhmänsä täytyy saada istutettua ajatus liikemiehen päähän, jotta tämä lopettaisi perimänsä yhtiön. Istutus tehdään liikemiehen unen sisällä.

Pääosassa Dom Cobbina esiintyy Titanic (1997) -tähti Leonardo DiCaprio, joka vetää yhden parhaista suorituksistaan tässä elokuvassa. DiCapriolla on heikommatkin hetkensä, mutta hän kykenee näyttämään paljon tunteita kasvoillaan ja hän osaa käyttää ääntään dramaattisissa hetkissä. Dom on salaperäinen tapaus, joka ei erityisemmin halua puhua menneisyydestään. Menneisyys kuitenkin vaivaa häntä kaiken aikaa ja aiheuttaa ongelmia jatkuvasti. Domilla on paljon sääntöjä, mutta hän tuntuu rikkovan niitä koko ajan itse.

Domin ryhmään kuuluu viisi henkilöä: Arthur, Ariadne, Eames, Yusuf ja Saito. Joseph Gordon-Levitt esittää Arthuria, Domin ystävää, joka on ollut useilla työkeikoilla Domin apuna. Arthur noudattaa sääntöjä paremmin ja hän tuntuukin olevan enemmän huolissaan keikkojen toteutuksesta kuin Dom. Alkupuolella Arthur tuntuu olevan mukana lähinnä selittääkseen katsojille, mistä elokuvassa on kyse, mutta onneksi hahmon tarkoitus ei ole kokonaan sitä. Gordon-Levitt on mielestäni erittäin oiva näyttelijä ja hän suoriutuu osastaan mainiosti.
     Ariadnena nähdään Ellen Page, joka on lahjakas näyttelijä ja minusta tuntuu, ettei häntä nähtäisi enää elokuvissa kovin usein. Ariadne on nuori opiskelijanainen, joka lähtee mukaan, koska häntä innostaa unien maailma. Ariadnen hommana on suunnitella unien tapahtumapaikat. Hahmo yrittää auttaa Domia tämän ongelmissa.
     Erinomainen Tom Hardy näyttelee Eamesia, joka osaa unissa esittämään muita ihmisiä niin vakuuttavasti, että muuttuu kyseisiksi ihmisiksi. Monet valittavat, ettei Tom Hardyn puheesta saa paljoa selvää, sillä se kuulostaa lähinnä karhealta muminalta. Onhan se tavallaan totta, mutta siinä on silti jotain todella hienoa. Hardy suoriutuu roolistaan toimivasti.
     Dileep Rao esittää Yusufia, jolla on pienin rooli ryhmästä. Yusuf valmistaa rauhoitusaineet, joilla hahmot saadaan pysymään unessa. Lähinnä hahmo nähdään ajamassa pakettiautoa ympäri sateista kaupunkia.
     Inception-ohjaajan aiemmassa elokuvassa Batman Begins (2005) nähty Ken Watanabe nähdään Saitona, joka antaa työkeikan Domille. Saito on erittäin rikas ja vaikutusvaltainen mies. Aluksi hahmosta ei erityisemmin välitä, mutta elokuvan aikana hahmosta tulee pidettävämpi. Watanabe on roolissaan hyvä.
     Watanabe ei ole ainoa elokuvan näyttelijä, joka esiintyi Batman Beginsissa. Cillian Murphy näyttelee Robert Fischeria, eli liikemiestä, jonka uneen Domin ryhmä tunkeutuu. Robert on aluksi aika ilmeetön henkilö, mutta alkaa näyttämään tunteita, mitä pidemmälle tarina kulkee. Murphy on roolissaan ihan hyvä.
     Elokuvassa nähdään myös Pete Postlethwaite Robertin isänä, Tom Berenger Robertin kummisetä Browningina, Marion Cotillard Domin Mal-vaimona, sekä Michael Caine (joka myös esiintyi Batman Beginsissa) Domin isänä.

Dom Cobbin työ on varastaa tärkeitä tietoja ihmisiltä heidän uniensa kautta. Dom ja hänen tiiminsä tunkeutuvat kohteen uneen ja suorittavat siellä ryöstökeikan. Erään epäonnistuneen varastamiskeikan jälkeen Dom Cobbille tarjotaan työksi istutusta. Robert Fischer on perimässä sairaan isänsä energiayhtiön ja kilpailun poistamiseksi Saito haluaa Domin ja hänen ryhmänsä tunkeutuvan Robertin uneen ja saamaan Robert lopettamaan perimänsä yhtiön. Samaan aikaan Dom joutuu kärsimään menneisyytensä haamuista, jotka aiheuttavat ongelmia istutuskeikalle.

Jotkut ovat sanoneet, että vaikka uniin tunkeutuminen on mielenkiintoinen aihe, niin keikka, joka hahmojen täytyy tehdä, ei ole kovin kiinnostava ja sen takia elokuva olisi heikko. Noin kuvailtuna se kuulostaa tietty hieman tylsältä jutulta, mutta unikeikka ei olekaan se, mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Inception kertoo tarinan siitä, miten rikkoutunut mies joutuu elämään vuosia syyllisyyden tunteen kanssa ja kuinka hänen menneisyytensä vainoaa häntä ja kuinka hänen täytyy löytää itsestään se jokin, jotta hän voi vihdoin kohdata pelkonsa ja lopettamaan piinansa. Monissa elokuvissa on mukana sivujuonia, mutta mieleeni ei tule sellaisia leffoja, joissa sivujuoneksi luultu asia onkin elokuvan oikea tarina. Istutuskeikka onkin hämäystä. Törkeän hienoa hämäystä.

Uniin meneminen on erittäin mielenkiintoinen aihe. Varmasti jokainen on jossain kohtaa nähnyt unta, jonka haluaisi nähdä uudestaan tai haluaisi päästä muokkaamaan itselleen aivan täydellisen unen. Siksi onkin kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset ajatukset ihmisellä ovat muuttuneet kokonaiseksi elokuvaksi. Ryöstöleffoja tulee vuosittain useita ja ne ovat yleensä aika samanlaisia, mutta ei Inception. Unimaailmaan meneminen on mietitty nokkelasti ja elokuvassa on käytetty nerokkaita asioita. Paradokseja ja muita hämmentäviä asioita nähdään paljon, kuten myös yksi tyylikkäimmistä taistelukohtauksista, mitä on koskaan tehty. Se mitä hahmot tekevät, on rikollista ja kun tarkkaan miettii, niin se on väärin Robertia kohtaan, mutta silti katsoja haluaa, että päähenkilöt onnistuvat keikassaan. Katsoja haluaa nähdä, kuinka Dom voisi selvittää ongelmansa.

Hahmot eivät mene vain yhteen uneen, vaan keikka toteutetaan jopa kolmessa unessa, jotka tapahtuvat samaan aikaan. Joillekin voi koitua ongelmia seurata samaan aikaan tapahtuvia asioita, mutta kun elokuvan on nähnyt pariin otteeseen, niin juttu aukeaa helposti. Unet tapahtuvat hyvin erilaisissa paikoissa, mikä on paras ratkaisu, sillä liian samanlaiset tapahtumapaikat tekisivät elokuvasta visuaalisesti tylsemmän. Tylsästä leffasta ei kuitenkaan millään lailla ole kyse. Vaikka Inception kestää kaksi ja puoli tuntia, niin se tuntuu paljon lyhyemmältä. Ensimmäinen tunti käytetään hahmojen ja maailman esittelyyn, sekä istutuskeikan suunnitteluun. Loppuaika käytetään pääasiassa unimaailmassa. Läpi elokuvan nähdään pieniä yksityiskohtia, jotka antavat vihjeitä, mitä tuleman pitää. Lähes jokaisella katselukerralla huomaan elokuvasta jotain uutta.

Vaikka olen nähnyt Inceptionin yli kymmenen kertaa, siitä ei löydy ainuttakaan kohtaa, jonka haluaisin ylittää ja siirtyä seuraavaan osioon. Ennen elokuvan puolta väliä alkaa kyllä olla malttamaton, sillä haluaisi jo päästä itse keikkaan, mutta minulla oli samanlainen olo, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran. Elokuva saa minut joka kerta jännittämään, innostumaan, surulliseksi ja ihoni menee joka katselukerralla kananlihalle. Huumoria on hieman mukana, muttei kovin paljoa. Inception pystyy koskettamaan minua syvästi, eikä kovin moni elokuva pysty siihen. Vaikka tiedän, miten elokuva päättyy, niin jännitän aina lopputulosta. Monia loppuratkaisu hämmentää ja siihen on mietitty useita eri teorioita. Minulla on tietty oma teoriani, mutta kumpi ratkaisu ikinä onkin totta, lopetus toimii täydellisesti. Kun kuva menee mustaksi ja lopputekstit alkavat, reaktio tulee aika varmasti olemaan: "Ei se voinut tähän loppua!" Tai: "Haluan katsoa tämän heti uudestaan!" Tai: "Mitä tässä oikein tapahtui?"

Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut lempiohjaajani Christopher Nolan, joka on todellinen visionääri. Nolanin tarinankerrontataidot ovat huikeat ja hänen elokuvistaan huokuu hänen loistelias visionsa ja intohimonsa elokuvantekoa kohtaan. Inception ei ole poikkeus. Nolan työsti projektia kymmenen vuotta ja lopputuloksesta näkee, että tarinaa on hiottu loppuun asti. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Visuaaliset tehosteet ovat erittäin hienot. Useat kohdat, jotka monissa muissa elokuvissa tehtäisiin tietokoneella, ovat tässä oikeasti toteutettuja, mistä on pakko antaa paljon plussaa. Maailmankääntelyt ovat todella näyttäviä. Vaikka uuden Doctor Strangen (2016) jälkeen Inceptionin maailman muokkaaminen ei enää näytä yhtä upealta, niin ilmestyessään useat tehosteet Inceptionissa olivat ennennäkemättömiä. Äänimaailmalla on tuotu taidokkaasti lisäystä tapahtumiin. Elokuvan musiikista vastaa Hans Zimmer ja en voi muuta kuin ylistää hänen työtään! Zimmer on säveltänyt aivan täydellisen musiikin, joka säestää elokuvaa ja tuo tunnelmaan juuri oikean lisäyksen. Useat säveltäjät ovat varastaneet Inceptionissa kuultavat kovat musiikkipauhut, eikä mikään ihme, sillä ne tarjoavat korville nautintoa. Elokuvan soundtrackin parasta antia on ehdottomasti "Dream is Collapsing", jonka kuuntelee yksinään uudestaan ja uudestaan. Elokuvassa kuullaan myös useaan otteeseen Édith Piafin kappale "Non, je ne regrette rien".

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on yhteensä vähän yli neljäkymmentä minuuttia kestävä dokumentti elokuvan teosta, jonka voi katsoa myös itse elokuvan yhteydessä "Extraction Mode" -versiossa, jolloin elokuvan pituudeksi tulee noin kolme tuntia ja kymmenen minuuttia. "Extraction Modessa" jokaisen kohtauksen aikana tai jälkeen tulee pätkä, jossa kerrotaan, kuinka kyseinen osio on tehty.

Yhteenveto: Inception on ihan tolkuttoman mieletön ja suorastaan täydellinen elokuva, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani! Se on nerokas kokonaisuus alusta loppuun, joka saa katsojan haluamaan nähdä elokuvan uudestaan. Se koskettaa syvästi ja etenkin minuun sellainen tekee vaikutuksen. Ohjaaja Christopher Nolan tietää tasan tarkkaan, mitä haluaa tehdä ja on tuonut visionsa upeasti elokuvaksi. Näyttelytyö on todella mainiota ja pääosassa nähtävä Leonardo DiCaprio vetää yhden uransa parhaista suorituksista. Mielestäni on hienoa, miten sivujuoneksi luultu juttu onkin se, mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Pieniä yksityiskohtia on siellä täällä, jotka rikastuttavat elokuvaa. Unien maailma on mielestäni hyvin mietitty ja visuaalisesti elokuva on näyttävä. Hans Zimmerin säveltämät, pauhaavat musiikit ovat täydellistä karkkia korville. Mielestäni on suuri vääryys, ettei elokuva voittanut Oscar-palkintoa musiikeistaan. Suurempi vääryys on, ettei elokuva voittanut parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen palkintoja, joista se oli myös ehdolla. Myös Golden Globeseissa elokuvan olisi kuulunut voittaa kaikkia neljä palkintoa, joista se oli ehdolla. Noh, ainakin Inceptionilla on neljä Oscar-pystiä. Suosittelen kaikkia katsomaan tämän elokuvan. Jotkut eivät ymmärrä, mistä siinä on kyse ja jotkut tarvitsevat toisen katselukerran ymmärtääkseen koko jutun, mutta Inception todella on useiden katselukertojen arvoinen!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Inception, 2010, Warner Bros Pictures, Legendary Entertainment, Syncopy