Snakes on a Plane (2006) - elokuva-arvostelu

SNAKES ON A PLANE

Ohjaus: David R. Ellis

Näyttelijät: Samuel L. Jackson, Nathan Phillips, Julianna Margulies, Flex Alexander, Rachel Blanchard, Kenan Thompson, Keith Dallas, David Koechner, Sunny Mabrey, Bruce James, Lin Shaye, Terry Chen, Elsa Pataky, Bobby Cannavale, Tom Butler, Todd Louiso, Kevin McNulty, Samantha McLeod, Taylor Kitsch, Gerard Plunkett ja Byron Lawson

Genre: jännitys, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

"I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking plane!"

Snakes on a Plane on Samuel L. Jacksonin tähdittämä jännityselokuva. Idea elokuvaan syntyi jo vuonna 1992, kun David Dalessandro luki artikkelin käärmeistä, jotka luikertelivat rahtikoneisiin toisessa maailmansodassa. Hän ryhtyi kirjoittamaan elokuvaa nimeltä "Venom", joka kertoi myrkkykäärmeistä lentokoneessa ja alkoi kaupitella ideaansa. Muutaman kymmenen studion torjuttua Dalessandron, New Line Cinema tarttui lopulta projektiin, jolloin työnimeksi tuli Snakes on a Plane. Alun perin ohjaajaksi valittiin hongkongilainen Ronny Yu ja päärooliin hyppäsi Samuel L. Jackson pelkästään elokuvan nimen ja ohjaajan takia, lukematta sivuakaan käsikirjoituksesta. Ohjaaja kuitenkin vaihtui David R. Ellisiin, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät kesällä 2005. Aluksi tuottajat halusivat siistiä elokuvan lapsiystävällisemmäksi, sekä vaihtaa elokuvan nimeksi "Pacific Air Flight 121", mutta Jackson onnistui lopulta taivuttelemaan leffan verisemmäksi, sisältämään kiroilua ja kulkemaan Snakes on a Plane -nimellä, josta oli muodostunut internetissä tuohon aikaan ennennäkemätön ilmiö. Lopulta Snakes on a Plane sai maailmanensi-iltansa 17. elokuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta ailahtelevaa palautetta, eikä se ollut tekijöidensä toivoma hitti. Itse katsoin Snakes on a Planen vasta lähes kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen televisiosta ja pidin näkemääni ihan viihdyttävänä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen ja samalla arvostella sen.

Kun Sean Jones todistaa murhan Havaijilla, FBI-agentti Neville Flynn lähetetään hakemaan mies Los Angelesiin, todistamaan tappajaa, pelättyä rikollispomo Eddie Kimiä vastaan. Eddie päättää kuitenkin sabotoida suunnitelmat vapauttamalla paluulennolle myrkkykäärmeitä.

Nathan Phillips näyttelee Sean Jonesia, surffaajaa ja moottoripyöräilijää, joka tykkää elää vapaasti ja etsiä seikkailuita ympäri maailman. Hänen viimeisin reissunsa on vienyt miehen Havaijille, missä hän sattuu näkemään, kun pelätty rikollispomo Eddie Kim (Byron Lawson) tappaa jonkun. Eddie on onnistunut väistelemään virkavaltaa, mutta Seanin todistajalausunto voi olla keino pistää mies telkien taakse. Niinpä Seania lähetetään suojelemaan FBI-agentti Neville Flynn, jota näyttelee Samuel L. Jackson; mies, jolle ei sovi ryttyillä. Phillips on kelpo valinta nuorukaiseksi, josta tulee avaintekijä rikollispomon mahdollisessa nappaamisessa, mutta leffan todellinen tähti on totta kai Jackson, joka tosiaan tarttui rooliin jo ihan vain leffan nimen takia. Kun Jacksonilta kysyttiin, miksi ihmeessä hän päätti tehdä Snakes on a Planen, mies vain tokaisi, että hän halusi tehdä viihdyttävän leffan, eikä mikään kuulostanut yhtä viihdyttävältä kuin käärmeet lentokoneessa. Jacksonista löytyy täydellistä karismaa rooliin. Hän onnistuu olemaan niin uhkaava kuin aika lupsakkakin.

     Elokuvassa nähdään myös Julianna Margulies, Sunny Mabreu, Lin Shaye ja Bruce James lentoemäntinä ja stuerttina, Tom Butler ja David Koechner lennon pilotteina, sekä muun muassa Flex Alexander, Kenan Thompson, Keith Dallas, Rachel Blanchard, Terry Chen, Elsa Pataky, Gerard Plunkett, Samantha McLeod ja Taylor Kitsch lennon muina matkustajina, joihin kuuluu niin tavallisia turisteja pariskunnista perheisiin, sekä suosittua muusikkoa henkivartijoineen ja rikkaita bisnesmiehiä. Näyttelijäkaarti on pääasiassa hyvässä vedossa, tulkiten oivallisesti pakokauhuaan, kun myrkylliset käärmeet pääsevät vapauteen ruumassa ja luikertelevat matkustamoon.

Snakes on a Plane on b-luokan jännäriä parhaimmillaan. Elokuvan ilmestymisen aikoihin siitä oli muodostunut internet-ilmiö (nykyään voisi ehkä puhua enemmän meemistä), ihmisten intoillessa ja pilkatessa sen premissiä. Kuluneet vuodet ja Hollywoodin valtavirtaleffojen tuudittauduttua laiskojen uudelleenfilmatisointien ja vanhojen ideoiden kierrätyksen tulvaan, Snakes on a Plane näyttäytyy näin 20 vuotta myöhemmin jopa todella omaperäisenä ja kekseliäänä jännärinä. Mistään huippuleffasta ei ole kyse ja paikoitellen elokuvaa katsoessa on vaikea sanoa, kuinka vitsimielellä sitä on edes tehty, leffan hyppiessä toisinaan oudosti kauhun ja komedian välillä, minkä lisäksi Eddie Kimiin kiinniottamiseen liittyvä kuvio unohtuu kuin vaivihkaa. Silti kyse on oikein toimivasta viihderainasta, enkä yhtään kyseenalaista, miksi Samuel L. Jackson hyppäsi mukaan niin innokkaasti.

Elokuva käyttää oman aikansa pohjustaakseen Seania, Nevilleä ja Eddietä, ennen kuin se pistää hahmot lennolle Havaijilta Los Angelesiin. Käärmeiden hyökkäyksen alkua kasvatellaan tiivistunnelmaisesti ja kun nämä pääsevät valloilleen, kaaos starttaa tosissaan. Loppuleffa onkin aikamoista jännitysnäytelmää, kun käärmeet aiheuttavat monenlaisia ongelmia pilottien puremisesta virtapiuhojen sekoittamiseen vahingossa. Tunnin ja kolmen vartin mittainen paketti pitää hyvin otteessaan ja oman lisänsä tuo Los Angelesissa toimiva agentti Hank (Bobby Cannavale), joka yrittää löytää vastamyrkyt odottamaan lentokentälle, mikäli lentokone onnistuu jollain ilveellä pääsemään maan kamaralle ehjänä.

Jacksonin harmiksi ohjausvastuu siirtyi lopulta Ronny Yulta David R. Ellisille, mutta hoitaa Elliskin tontin passelisti, vaikkei välillä saisikaan kauhua ja komediaa kulkemaan sulavasti käsi kädessä. Toisaalta leffa tarvitsee huumoripuolensa, sillä onhan Snakes on a Planen konseptissa jotain huvittavaa. David Dalessandron idean pohjalta John Heffernan ja Sebastian Gutierrez tekevät kelpo työtä käsikirjoituksen kanssa ja on hyvä, että Jackson sai pidettyä ikonisen "Olen kyllästynyt näihin vitun käärmeisiin tällä vitun lennolla" -repliikkinsä mukana studion vastustelusta huolimatta. Ja on myös hyvä, että studio suostui lopulta verisempään menoon.

Teknisesti Snakes on a Plane on hieman ailahteleva, eivätkä elokuvan tietokonetehosteet ole vanhentuneet järin tyylikkäästi. Digikäärmeet näyttävät paikoin huvittavan kököiltä, mutta tarpeeksi kaukana luikerrellessaan ne ajavat asiansa. Sekaan tekijät laittoivat muutamia oikeitakin, harmittomia käärmeitä ja parissa kohtaa on hyödynnetty päteviä animatroniikkanukkeja. Kameratyöskentely on oivallista ja leikkauskin sujuvaa. Lentokoneen lavasteet ovat hienot ja maskeeraustiimi on saanut aikaan todella ällöttäviä käärmeenpuremia. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Trevor Rabinin säveltämät musiikit tuovat lisänsä jännitykseen. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Snakes on a Plane, Yhdysvallat, 2006, New Line Cinema, Mutual Film Company, Meradin Zweite Productions, Eyetronics, H2L Media Group

Arvostelu: The Final Destination (2009)

THE FINAL DESTINATION

Ohjaus: David R. Ellis
Pääosissa: Bobby Cambo, Shantel VanSanten, Nick Zano, Haley Webb, Mykelti Williamson, Krista Allen, Andrew Fiscella ja Justin Welborn
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 22 minuuttia
Ikäraja: 18

Jeffrey Reddickin luoma kauhuelokuva Final Destination - viimeinen määränpää (Final Destination - 2000) oli hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Final Destination - viimeinen määränpää 2 (Final Destination 2 - 2003) ei ollut yhtä menestynyt lippuluukuilla, mutta sekin tuotti niin paljon rahaa, että kolmas osa pistettiin heti suunnitteille. Final Destination - viimeinen määränpää 3 (Final Destination 3 - 2006) oli myös hitti, joten neljännen osan suunnittelu alkoi heti. Ensimmäisen ja kolmannen osan ohjaaja James Wong oli kuitenkin lupautunut ohjaamaan Dragonball Evolutionin (2009), joten ohjaajaksi valittiin toisen osan ohjaaja David R. Ellis. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2008 ja lopulta The Final Destinationiksi nimetty, sarjan viimeiseksi osaksi ajateltu elokuva sai ensi-iltansa elokuussa 2009. Leffa oli iso hitti, tienaten noin 80 miljoonaa enemmän kuin sarjan siihen asti menestynein, eli kolmas osa. Elokuva sai kuitenkin murska-arviot kriitikoilta. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt ainuttakaan Final Destination -elokuvaa. Kun huomasin sarjan avausosan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa ja arvostella sen. En pitänyt siitä, mutta päätin silti katsoa sarjan muutkin osat. Katsoin The Final Destinationin lähes heti kolmannen osan jälkeen.

Nick on katsomassa autokilpailua, kun hän saa näyn, missä jättimäinen kolari tappaa kuskit ja katsojat. Nick hätääntyy ja saa osan katsojista turvaan juuri ennen kuin näky toteutuu ja paikalle jäänyt yleisö kuolee onnettomuudessa. Henkiinjääneet eivät kuitenkaan ole turvassa, vaan itse Kuolema vaikuttaisi jahtaavan heitä...

Tämänkertainen päähenkilö, Bobby Campon näyttelemä Nick O'Bannon on jotenkin vielä sarjan aiempia päähahmoja mitäänsanomattomampi tapaus. Nick on aika samanlainen kuin sarjan avausosan Alex (Devon Sawa), muttei sentään onneksi yhtä ärsyttävä. Campo on Sawaa parempi näyttelijä, muttei hänkään kummoinen ole. Nickin kohtalosta välittää suunnilleen yhtä paljon kuin elokuvan muidenkin hahmojen kohtaloista - eli ei tippaakaan.
     Muita autokilpailun onnettomuudesta selvinneitä ovat Nickin tyttöystävä Lori (Shantel VanSanten) ja heidän kaverinsa Hunt (Nick Zano) ja Janet (Haley Webb), tapahtuman vartija George (Mykelti Williamson), yksinhuoltajaäiti Samantha (Krista Allen), mekaanikko Andy (Andrew Fiscella), sekä uusnatsi Carter (Justin Welborn) - ettekä muuten ikinä arvaa, kuka näistä kuolee ensimmäisenä. Hahmot tuntuvat joka leffan myötä käyvän yhdentekevämmiksi katsojalle. Osa näyttelijöistä suoriutuu rooleistaan kelvollisesti, kun taas jotkut ylinäyttelevät pahasti omissa "tähtihetkissään".

Usein elokuvasarjoissa jatko-osat ovat heikompia kuin sarjan ensimmäinen elokuva. Final Destination -sarjassa on se huvittava puoli, että jo ensimmäinen osa oli huono, joten on aikamoinen saavutus, että sarja onnistuu muuttumaan vieläkin huonommaksi joka osan myötä. Jokainen uusi osa on edellisiä huonompi ja jokainen uusi osa saa aiemmat tuntumaan paremmilta elokuvilta. Nähtyäni The Final Destinationin (mikä ei nimestään huolimatta valitettavasti jäänyt sarjan viimeiseksi osaksi) ensimmäinen osa ei tunnukaan enää niin kehnolta. Tämä sarjan neljäs osa on nimittäin aikamoinen rimanalitus. Useasti elokuvan aikana huomasin vain tuijottavani tapahtumia suu auki epäuskoisena, sillä en voinut käsittää, kuinka idioottimainen ja surkea The Final Destination onkaan. Jo alun kilpailuonnettomuus on niin käsittämättömän typerä, etten osannut sanoa, suututtiko vai naurattiko se enemmän. Vielä ensimmäisen kilpa-auton kolari on tyylikkäästi toteutettu, mutta sen jälkeen kohtaus muuttuu todella huonoksi digimössöksi, minkä efektit näyttivät huonoilta luultavasti jo kymmenen vuotta sitten. Tätä vain pahentaa se, että elokuva on tehty 3D:ksi ja tätä kikkaa hyödynnetään yhä vain naurettavimmin keinoin.

Sarjan edellisen osan kanssa yksi isoimmista ongelmistani oli, kuinka vakavasti se käsitteli urpoa konseptiaan. Elokuva tarjosi mitä pöhkömpiä juttuja, mutta se teki sen liian totisesti, jolloin leffa tuntui lähinnä tahattoman koomiselta. The Final Destinationin alkukohtaus vaikuttaa kerrankin siltä, että tekijät ovat vihdoin hoksanneet, kuinka urpo tämä sarja on. Massiivisen autokolarin aikana ehdin miettiä, että ehkä tämä olisi tällä kertaa viihdyttävää roskaa, mutta ei. Elokuva revittelee vielä lopussa hieman pöhköydellään, mutta outoa kyllä, muuten kuolemat ovat yllättävän tylsiä tässä leffassa. Sarjan osat muuttuivat välittömästi todella kaavamaisiksi ja tekijät ovat tainneet huomata sen, sillä tässä nähdään periaatteessa kaikki sama edellisistä osista, mutta vain laiskemmin toteutettuna. Filmi tarjoaa jatkuvaa silmien pyörittelyä ja tylsistymistä. Sentään leffa ymmärtää kestää vain tunnin ja 20 minuuttia. Jo siinä ajassa se onnistuu pitkästyttämään ja ärsyttämään. Aikamoinen pohjanoteeraus jo Final Destinationin mittarilla.

Final Destination - viimeinen määränpää 2:n ohjaaja David R. Ellis tekee paluun sarjan pariin ja tekee vielä huonompaa työtä kuin aiemmin. Ellis ei tunnu edes yrittävän tällä kertaa, vaan hän vain toistaa tylsistyneenä edellisissä osissa nähtyä, mutta kehnommilla tapoilla. Ellis pitää parissa kohtaa hauskaa, kuten alun onnettomuudessa, mutta muuten hän vaikuttaisi tekevän tätä helpon rahan vuoksi. Käsikirjoittaja Eric Bress on vain kopioinut aiempien osien tekstin ja muutellut hieman nimiä ja kuolemistapoja. Mitään erityisen muistettavaa Bress ei saa mukaan, vaan elokuvan tapahtumat katoavat katsojan mielestä aika lailla heti, kun ne ovat tapahtuneet. Sentään The Final Destinationissa on joitain tyylikkäitä kuvia. Leikkauskin on paikoitellen sujuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat kuitenkin naurettavan kökköjä ja niitä vain pahentaa typerä 3D-kikkailu - varsinkin jos leffaa ei katso 3D:nä. Mukaan mahtuu pari oivallista maskeerausta, mutta suurimmaksi osaksi kuolemissa käytetään vain huonoja digiefektejä. Alku- ja lopputekstien animaatiot ovat myötähäpeällisen surkeat. Ääniefektit toimivat kelvollisesti ja säveltäjä Brian Tyler tekee huomattavasti parempaa työtä musiikkien kanssa kuin aiemmat säveltäjät, mutta ei se riitä. Roskaa tämä on, eikä valitettavasti edes viihdyttävää sellaista.

Yhteenveto: The Final Destination on surkea elokuva ja kaamea rimanalitus jo Final Destinationin mittapuulla. Leffa ei onneksi ota itseään yhtä vakavasti kuin kolmas osa, mutta meno käy nyt niin typeräksi urpoiluksi, että oikein ärsyttää. Elokuva toistaa aiempien osien kaavaa, mutta niin laiskasti, että se tuntuu todella väkisin väännetyltä. Hahmot ovat ärsyttäviä, eikä kenestäkään välitä. Harmillisesti heidän kuolemansakaan eivät herätä erityisemmin reaktioita, sillä leffasarjan on yhä vain vaikeampi keksiä viihdyttäviä kuolemistapoja. Tapot muuttuvat vieläpä myötähäpeällisiksi naurettavien 3D-tehosteiden takia. Muutenkin elokuvan efektit ovat surkuhupaisan huonoja. Alussa ja lopussa elokuva vaikuttaisi tajuavan oman idioottimaisuutensa, mutta sen sijaan, että tekijät pitäisivät kunnolla hauskaa ja sama lystikkyys siirtyisi katsojaan, on lopputuloksena kamalaa sontaa ja sarjan ehdoton pohjanoteeraus. Jos pidit aiemmista osista, luultavasti innostut myös The Final Destinationista. Muuten kannattaa säästää itsesi tämän elokuvan aiheuttamalta turhautumiselta ja ärsyyntymiseltä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Final Destination, 2009, New Line Cinema, Practical Pictures, Parallel Zide, FlipZide Pictures

Arvostelu: Final Destination - viimeinen määränpää 2 (Final Destination 2 - 2003)

FINAL DESTINATION - VIIMEINEN MÄÄRÄNPÄÄ 2

FINAL DESTINATION 2

Ohjaus: David R. Ellis
Pääosissa: A. J. Cook, Michael Landes, Ali Larter, David Paetkau, James Kirk, Lynda Boyd, Keegan Connor Tracy, Jonathan Cherry, T. C. Carson, Justina Machado ja Tony Todd
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 16

Jeffrey Reddickin ideaan pohjautunut kauhuelokuva Final Destination - viimeinen määränpää (Final Destination - 2000) oli iso menestys, joten sille päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. New Line Cinema -yhtiö tilasikin Reddickiltä heti sarjaa jatkavan tarinan. Ensimmäisen osan ohjaaja James Wong ei kuitenkaan voinut jatkaa, sillä hän oli lupautunut ohjaamaan scifitoimintaleffan The One (2001). Hänet korvattiin David R. Ellisillä, joka oli aiemmin toiminut elokuvien kakkosyksikön ohjaajana ja kuvaukset alkoivat. Final Destination - viimeinen määränpää 2 sai ensi-iltansa tammikuussa 2003 ja edellisen osan tavoin se oli taloudellinen hitti, mistä kriitikot eivät pitäneet. Itse en ollut nähnyt elokuvaa aiemmin, vaikka olen ollut tietoinen Final Destination -sarjasta jo vuosia. Kun huomasin, että sarjan ensimmäinen osa täyttää tänä vuonna 20 vuotta, päätin katsoa ja arvostella sen. Vaikka pidin sitä kehnona tekeleenä, päätin katsoa loputkin sarjasta.

Tasan vuosi lento 180:n onnettomuuden jälkeen Kimberly Corman saa näyn, missä moni kuolee valtavassa autokolarissa. Kimberly onnistuu estämään muutamien kuoleman, mutta pian alkaa taas näyttämään siltä, ettei kuolemaa ja kohtaloa noin vain häiritäkään...

Tämän leffan päähenkilö ei ole ensimmäisen osan Alex (Devon Sawa) - onneksi, sillä Sawa oli niin surkea roolissa - vaan A. J. Cookin näyttelemä Kimberly, joka Alexin tavoin näkee kauhistuttavan näyn ja sotkee kuoleman suunnitelmat. Kimberly ei ole kovin kummoinen tai kiinnostava hahmo, mutta sentään Cook on paljon parempi roolissaan kuin ylidramaattinen Sawa. Hahmo jätetään lopulta aika etäiseksi, eikä katsojaa kiinnosta hänen kohtalo yhtään enempää kuin muiden.
     Kimberlyn lisäksi muita suuresta auto-onnettomuudesta selvinneitä ovat konstaapeli Burke (Michael Landes), urheilullinen Evan (David Paetkau), nuori poika Tim (James Kirk) ja tämän äiti (Lynda Boyd), täsmällinen bisnesnainen Kat (Keegan Connor Tracy), huumeita käyttävä Rory (Jonathan Cherry), vitsaileva Eugene (T. C. Carson) ja raskaana oleva Isabella (Justina Machado). Katsojaa ei voisi vähempää kiinnostaa kenenkään hahmon kohtalo. Lähinnä katsojana vain haluaa nähdä, millaisilla eri tavoilla kuolema käy napsimassa heidät omakseen. Yksikään näyttelijöistä ei tietenkään tee millään lailla vakuuttavaa suoritusta, mutta suuri osa selviää hommastaan toimivasti. Leffassa on mukana myös pari tuttua henkilöä ensimmäisestä elokuvasta...

Vaikkei ensimmäinen Final Destination - viimeinen määränpää ollut lainkaan pelottava elokuva tai edes jännittävä, vaan enemmänkin tahattoman koominen, oli siinä selvää yritystä rakentaa jännitettä ja olla jonkinsortin kauhuteos. Tällaista yrittämistä ei löydy lainkaan toisesta osasta. Final Destination - viimeinen määränpää 2:n tekijät ovat selvästi tienneet, että ensimmäisessä osassa katsojia kiinnosti lähinnä nähdä monipuolisia kuolemia ja tämä leffa yrittääkin päihittää edellisen osan kuolemat yliampuvuudessaan. Kohtaukset eivät todellakaan ole pelottavia tai jännittäviä, vaan katsojana enemmänkin ulvoo naurusta muutaman todella surkeasti ja hysteerisen hauskasti toteutetun kuoleman aikana. Jotkut kuolinkohtaukset ja etenkin kuolintavat tulevat täysin puskista ja niiden yllättävyys ja kömpelyys saivat minut nauramaan oikein makeasti. Elokuva tiedostaa olevansa typerää hömppää, eikä erityisemmin yritä olla mitään enempää.

Silti täytyy sanoa, että vaikka muutamat kuolemat ilahduttivat minua yliampuvuudellaan ja kököllä toteutuksellaan, eivät leffan muut typeryydet saaneet minua hilpeäksi. Päinvastoin. Elokuva menee vielä edellistäkin osaa typerämpiin sfääreihin muka-syvällisen "kuoleman suuren suunnitelman" kanssa. Aina kun kyseinen suunnitelma nostettiin puheenaiheeksi, en voinut muuta kuin kuvitella päässäni kaapuun pukeutuneen luurangon, joka kirjoittelee vihkoon listaa ja kiroaa, kun joku listasta toimii vastoin hänen tahtoaan. Miksi ihmeessä kuoleman olisi pakko hypätä aina jonkun yli, kun tämä saadaan pelastettua, eikä voi yrittää uudestaan? Ottaen huomioon, kuinka kuolema selvästi ohjailee maailmaa saadakseen nämä hahmot tapetuksi, miksi hänen täytyy tehdä se näin monimutkikkaasti? Miksei kuolema vain pudota lentokoneita heidän niskaansa, niin homma olisi sillä selvä? Muutamaa kuolinkohtausta lukuunottamatta Final Destination - viimeinen määränpää 2 sai minut lähinnä pyörittelemään silmiäni, huokailemaan syvään ja tarkistamaan, josko filmi päättyisi pian. Leffalla on kestoa puolitoista tuntia, mutta kun kenenkään kohtalo ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään muukaan kuolemien välissä herätä mielenkiintoa, on elokuva pitkäveteistä katseltavaa. Jo ensimmäinen osa oli huono, mutta tämä toinen osa onnistui olemaan jotenkin vieläkin huonompi.

Uusi ohjaaja David R. Ellis ei tee kaksista työtä tunnelman kanssa, eikä luo minkäänlaista jännitettä. Hän sählää vähän siihen suuntaan, mutta tekeekin siten filmistä lähinnä tahattoman koomisen. Käsikirjoittajakaksikko J. Mackye Gruber ja Eric Bress pääasiassa vain kopioi juttuja ensimmäisestä osasta ja yrittää paisuttaa niistä entistä sekopäisempiä. Leffa ei ole edes kovin hyvin kuvattu tai leikattu. Värimaailmakin on laimeasti toteutettu. Tehosteet ovat paikoitellen videopelimäiset, mutta sentään äänipuoli on tarpeeksi kelvollinen. Säveltäjä Shirley Walker ei kuitenkaan saa mitään mielenkiintoista aikaiseksi musiikkien puolella.

Yhteenveto: Final Destination - viimeinen määränpää 2 on huono muka-kauhusähellys, mikä lähinnä naurattaa kökköydellään. Tarina pääasiassa kopioi ensimmäistä osaa, mutta kuolemista on haluttu tehdä vielä yliampuvampia, mikä vain pahentaa elokuvan tahatonta komiikkaa. Yliampuva vakavuus ja muka-syvällinen pohdinta kuoleman suuresta suunnitelmasta saavat katsojan pyörittelemään silmiä. Hahmot ovat täysin mitäänsanomattomia, eikä heissä kiinnosta mikään muu kuin se, miten he kuolevat? Elokuva onnistuu olemaan yllättävänkin tylsä puolentoista tunnin kestossaan. Jos jossain filmi kuitenkin ylittää ensimmäisen osan, niin siinä, ettei surkeaa Devon Sawaa tarvitse nähdä uudestaan. Jos innostuit ensimmäisestä Final Destination - viimeisestä määränpäästä, niin katso ihmeessä myös tämä toinen osa. Jos se taas oli mielestäsi typerää roskaa, niin riippuen siitä nautitko roskan viihdearvosta vai et, on tämä jatko-osa joko todella viihdyttävä tai aivan kauhea.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Final Destination 2, 2003, New Line Cinema, Zide-Perry Productions