Arvostelu: Midway (2019)

MIDWAY

Ohjaus: Roland Emmerich
Pääosissa: Ed Skrein, Patrick Wilson, Luke Evans, Woody Harrelson, Dennis Quaid, Mandy Moore, Aaron Eckhart, Keean Johnson, Luke Kleintank, Nick Jonas, Etsushi Toyokawa, Darren Criss, Brennan Brown ja Alexander Ludwig
Genre: sota, draama
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

Midway on Roland Emmerichin ohjaama sotaelokuva, mikä perustuu tositapahtumiin Midwayn taistelusta Yhdysvaltojen ja keisarillisen Japanin välillä vuonna 1942, toisen maailmansodan aikaan. Taistelusta oli jo vuonna 1976 tehty sotaelokuva Midwayn taistelu (Midway), mikä oli yksi ilmestymisvuotensa isoimmista hiteistä. Uuden elokuvan teosta ilmoitettiin vuonna 2017, Emmerichin kiinnostuttua Midwayn tarinasta. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2018 ja nyt Midway saapuu teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin sen trailerin. Innostuin, kun sain tietää, että elokuvan lehdistönäytös järjestetään Finnkinon isossa Isense-salissa ja kävinkin erittäin positiivisin mielin katsomassa Midwayn.

Joulukuussa 1941 keisarillinen Japani hyökkää Yhdysvaltojen laivastotukikohtaan Pearl Harborissa. Tämä aloittaa Yhdysvaltojen ja Japanin välisen sodankäynnin toisen maailmansodan aikaan. Ratkaiseva taistelu on kuitenkin vasta tulossa...

Midway pitää sisällään ison näyttelijäkaartin ja elokuva keskittyy useaankin eri hahmoon. Kaikista isoimmin esiin taitaa kuitenkin nousta Ed Skreinin näyttelemä hurjapäälentäjä Dick Best (kyllä, se on hänen nimensä). En ole aiemmin Skreinistä erityisemmin piitannut, mutta tässä hän sopii yllättävänkin toimivasti rooliinsa. Dick Best lähtee usein sooloilemaan lentäessään ja yrittää taisteluissa vähän liiankin vaarallisia temppuja, aivan kuin ei ottaisi tilanteita tarpeeksi vakavasti, mutta hänestä löytyy kuitenkin kunnioitusta ylempiään kohtaan ja vahvaa vimmaa puolustaa maataan.

Lisäksi elokuvassa nähdään mm. Keean Johnson Dickin tykkimies Murrayna, Mandy Moore Dickin vaimona Anne Bestinä, Patrick Wilson komentajakapteeni Laytonina, Dennis Quaid USS Enterprise -ilmatukialuksen amiraali Halseyna, Luke Evans amiraali McCluskyna, Aaron Eckhart amiraali Doolittlena, Woody Harrelson uutena komentajana Nimitzinä, Nick Jonas lentoapumekaanikko Brunona, Brennan Brown koodinmurtaja Rocherfortina, sekä lisäksi Etsushi Toyokawa Japanin laivaston komentaja Yamamotona. Näyttelijät tekevät kaikki erittäin oivallista työtä; Quaidista, Eckhartista ja Harrelsonista löytyy oikeaa arvokkuutta komentajahahmojen rooliin ja muutenkin äijänäyttelijät istuvat hyvin rooleihinsa taistelussa. Hahmot (tai siis nämä tosielämän henkilöt) itsessään eivät ole erityisen kiinnostavia, mutta jokainen ajaa asiansa viedessään mielenkiintoista tositarinaa eteenpäin.

Midway pitää sisällään todella näyttäviä taistelukohtauksia. Lentokoneet kiertelevät ilmassa, väistellen merellä seilaavien laivojen ja alusten tykitystä, samalla kun lentokoneet yrittävät pudottaa vastapuolen lentokoneita ja tuhota näiden laivoja. Katsojasta tuntuu siltä kuin olisi itse koneen sisällä, vaihdellen lentäjän ja ampujan välillä, ja paikoitellen tämä luo mainion jännittävää tunnetta. Kuvat, joissa näytetään lentäjän näkökulmaa, tämän syöksyessä hyökkäykseen ja vastustajien hoksatessa koneen ja tykittäessä kohti kameraa, ovat upeita. Sotakohtauksiin on panostettu hienosti ja varsinkin laajat kuvat, joissa näkyy räjähdyksien savusta tummeneva taivas, siellä kiertelevät lentokoneet, sekä meressä lilluvat laivat, joiden tykit ampuvat hullun lailla, imaisevat katsojan tapahtumiin mukaan. Ohjaaja Roland Emmerichillä on aina ollut silmää vahvalle visuaaliselle ilmeelle ja hän tietää, mitä tehdä taistelukohtauksissa.

Paikoitellen kuitenkin tuntuu, ettei Emmerich tiedä, milloin kannattaisi lopettaa. Parissa kohtaa taistot alkavat toistamaan itseään, kun ympäristökään ei oikein vaihdu ja jokainen taistelu kestää todella pitkään. Etenkin suuren loppuhuipennuksen aikana on muutamia pätkiä, mitkä olisi voinut jättää näyttämättä. Ähky alkaa vähitellen iskemään ja vaikkei siihen asti päästä, on katsoja enemmän kuin täynnä poistuessaan teatterista. Lisäksi Emmerichillä on ongelmana se, että hän osaa kyllä tehdä viihdettä, mutta todelliseen sotaan perustuvaan elokuvaan liika viihteellisyys ei välttämättä sovi. Tällä tarkoitan, että hän ei kohtele taisteluita niin kuin ne olisivat oikeasti tapahtuneet. Niistä puuttuu tietty hirvittävyys ja pelko. Kun Midwayta vertaa esimerkiksi pari vuotta sitten ilmestyneeseen Dunkirkiin (2017), ei tämä elokuva pääse lähellekään sen teoksen intensiivistä tunnelmaa. Dunkirkissä pelko ja epätoivo olivat vahvasti läsnä, ja filmi piti tiukasti katsojastaan kiinni, mutta Midway ei onnistu lainkaan tällaisessa. Lisäksi jos vertaa Dunkirkiin, jäävät Midwayn taistelutkin sen leffan jalkoihin. Dunkirkissä lentotaistoissa oli käytetty aitoja koneita ja pienoismalleja, mikä toi mukaan vahvaa todellisen tunnetta. Midwayn taistoista taas välillä huokuu digitaalisuus. Tehosteet eivät paikoitellen vastaa vuoden 2019 yleistä tasoa, vaan ne näyttävät jo muutaman vuoden vanhoilta.

Taisteluiden välissä käytävät draama- ja puhekohtaukset eivät myöskään vakuuta. Emmerich ei todellakaan ole parhaimmillaan, kun näyttelijöistä pitäisi saada irti aitoja ja voimakkaita tunteita, vaan leffa käy parissa kohtaa hieman melodramaattisen puolella. Kuten hieman itseään toistavien taistojen kohdalla, myös draamapuolta olisi voinut tiivistää. Sotaelokuvat ovat yleensä pitkiä kestoltaan - usein selvästi yli kaksituntisia, mutta kun Emmerich haluaa lähinnä viihdyttää, olisi hän voinut tehdä sen hieman napakammin ja lyhyemmässä ajassa. Sentään Emmerich ei lähde liikaa heiluttamaan Yhdysvaltojen lippua ja ylistämään jenkkisotilaiden voimaa, vaan lopussa elokuva on omistettu sekä taiston yhdysvaltalaisille että japanilaisille uhreille.

Vaikka tehosteiden taso heittelee pitkin elokuvaa (esimerkiksi Pearl Harborin taistelun tulipalot eivät näytä lainkaan aidoilta), Midway näyttää kyllä suurimmaksi osaksi hyvältä. Se on erinomaisesti kuvattu, minkä lisäksi ajankuva on hienosti luotu taitavien lavastajien ja puvustajien kautta. Jos tekijät olisivat hyödyntäneet enemmän pienoismalleja ja oikeita koneita taisteluissa digitehosteiden sijaan, filmin visuaalisuus pääsisi vielä paremmin voiton puolelle. Äänimaailma on fantastisesti rakennettu. Tykkien tulitus, lentokoneiden äänet, ilmatukialusta vasten iskevät aallot ja räjähdykset ovat kaikki voimakkaita, mitä vain tukee säveltäjäduo Thomas Wanderin ja Harold Kloserin oivallinen musiikki

Yhteenveto: Midway on mainio sotaelokuva, mikä sisältää useita näyttäviä taistelukohtauksia. Ohjaaja Roland Emmerichillä on tunnetusti silmää upeille visuaalisuuksille ja myös tässä hän tarjoaa paljon tyylikästä menoa. Emmerich ei kuitenkaan aina tiedä, milloin lopettaa ajoissa ja kun sotakohtaukset ovat vieläpä hyvin samanlaisia tyyliltään, voi leffa käydä pitkäveteiseksi. Emmerich myös käsittelee toimintaa viihteen kautta, eikä niinkään tosielämän taistoina. Draamapuoli taas muuttuu välillä hieman yliampuvaksi. Näyttelijät suoriutuvat erittäin hyvin rooleistaan - yllättäen myös Ed Skrein sopii oivallisesti osaansa. Vaikka filmi on visuaalisesti monin tavoin vaikuttava, on mukana tiettyä digitaalisuutta, mikä häiritsee paikoitellen. Elokuvassa on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, joista syntyy kokonaisuutena kelpo sotateos. Ei siitä genrensä klassikkoa tule, mutta onhan se hienoa, että jotkut vaivautuvat yhä tekemään filmatisointeja historiallisista taisteluista. Jos siis sotaelokuvat kiehtovat, kannattaa Midway käydä katsomassa. Lisäksi, jos ette pitäneet Michael Bayn Pearl Harborista (2001), pääsette tässä näkemään kyseisen taistelun uudestaan ja voitte pohtia, kumpi toteutti taiston paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Midway, 2019, Centropolis Entertainment, RuYi Media, Starlight Culture Entertainment Group, Street Entertainment, The Mark Gordon Company

Arvostelu: Alita: Battle Angel (2019)

ALITA: BATTLE ANGEL

Ohjaus: Robert Rodriguez
Pääosissa: Rosa Salazar, Christoph Waltz, Keean Johnson, Mahershala Ali, Jennifer Connelly, Ed Skrein, Jackie Earle Haley ja Jorge Lendeborg Jr.
Genre: toiminta, seikkailu, scifi
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 12

Alita: Battle Angel perustuu Yukito Kishiron luomaan japanilaiseen "Gunnm"-nimiseen mangaan (銃夢 - 1990-1995). Yhdysvalloissa ohjaaja-tuottaja James Cameron kiinnostui mangasta vuonna 2000 ja päätti tehdä siitä elokuvan. Vuonna 2005 projekti pistettiin kuitenkin jäihin, kun Cameron alkoi työstämään scifiseikkailu Avataria (2009). Saatuaan sen valmiiksi, Cameron alkoi jälleen keskittymään "Gunnm"-leffaan, kunnes muuttikin jälleen mieltään ja alkoi työstämään Avatarin jatko-osia. 2015 Cameron luopui kokonaan elokuvan ohjaamisesta ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Robert Rodriguez, jolloin filmin tuotanto lähti vihdoin kunnolla liikkeelle. Näyttelijät saatiin roolitettua ja kuvaukset alkoivat viimein lokakuussa 2016. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä kesällä 2018, mutta sen julkaisua päätettiin viivästyttää ja vasta nyt Alita: Battle Angel on saanut ensi-iltansa... eikä itseäni voisi kovinkaan paljoa kiinnostaa. Menetin kiinnostukseni heti, kun näin leffan ensimmäisen trailerin, mikä näytti aika järkyttävältä. Itse Alita oli naurettavan näköinen ja aavistelin heti filmin floppaavan. Myöhemmät trailerit eivät parantaneet tilannetta, vaan itse asiassa saivat minut pitämään leffasta yhä vain vähemmän ja vähemmän, sillä vuoden viivästyksen vuoksi elokuvan traileria on näytetty noin vuoden ajan lähes joka kerta teattereissa ennen isoa viihdeleffaa. Olen joutunut katsomaan trailerin varmaan parikymmentä kertaa ja jokainen kerta on vähentänyt kiinnostustani entisestään. Ajattelin jopa, että jättäisin filmin kokonaan väliin, kunnes lopulta päätin, että yritän mennä katsomaan leffan mahdollisimman avoimin mielin ja antaisin sille reilun mahdollisuuden. Ajattelin myös, että katselukokemus upeassa IMAX-salissa saisi minut pitämään filmistä enemmän kuin odotin.

Vuonna 2563 tiedemies Ido löytää kaatopaikalta kyborgitytön rikkinäisen kehon ja päättää korjata sen. Kyborgi herää takaisin eloon, muttei muista mitään menneisyydestään. Alitaksi nimetty kyborgityttö päättää saada selville, mistä hän on peräisin ja miksi hänet on alunperin rakennettu.

Ensimmäisen trailerin nähtyäni pidin tosiaan Rosa Salazarin näyttelemää Alitaa naurettavana ja kenties jopa hieman pelottavana. Hahmo on toteutettu motion capture -tekniikalla, eli Salazar on esittänyt hahmon eleet ja ilmeet, mitkä on myöhemmin animoitu digitaaliseksi hahmoksi. Tälle digitaaliselle hahmolle päätettiin sitten luoda isot silmät korostamaan hahmon manga-alkuperää, mikä vain loi todella, siis TODELLA häiritsevän kuvan. Itse elokuvassa hahmon ulkonäkö ei ole onneksi yhtä häiritsevä ja itse ainakin totuin Alitan silmiin yllättävän nopeasti. Yritin myös pitää mielessäni, että kyseessä on kyborgi, eikä oikea ihminen, joten hahmo voikin näyttää keinotekoiselta. Etukäteen pelkäsin, että Alitan ulkonäkö pilaisi koko filmin, mutta se toimikin oikein hyvin. Hahmo itsessään on harmillisesti aika tylsä. Välillä Alita vaikuttaa mielenkiintoiselta, kun hän alkaa vähitellen muistamaan asioita menneisyydestään ja aluksi on hauska seurata, kuinka ihmeissään hän on kaikesta. Mutta heti kun hän alkaa taistelemaan, katoaa hänestä kiinnostavuus. Alita osoittautuu nimittäin täydelliseksi kaikessa. Mikään ei tunnu haasteelta hänelle, sillä hän on kaikkia muita parempi. Alita on myös paikoitellen hieman ärsyttävä, eikä hänen menneisyytensä syventäminen tapahdu kovin kummoisella tavalla. Salazarille täytyy kuitenkin nostaa hattua, sillä hän pistää todella kaikkensa rooliin ja vetää homman niin täysillä kuin vain pystyy.
     Alitan löytävänä ja viimeistelevänä tiedemies Dyson Idona nähdään Christoph Waltz, joka on vuosien varrella osoittanut olevansa erinomainen näyttelijä... kunhan häntä ohjaa Quentin Tarantino. Tarantinon kaveri, Alita: Battle Angelin ohjaaja Robert Rodriguez ei näköjään saa paljoa irti Waltzista. Tai sitten Waltz tajusi, kuinka tylsä hänen roolinsa lopulta onkaan, eikä jaksa erityisemmin edes yrittää. Idolle on luotu ihan mielenkiintoista taustaa, mutta pääasiassa hahmo koostuu siitä, että hän kieltää Alitaa tekemästä jotain tai ei kerro hänelle jotain, kunnes hän lopulta antaa periksi. Ja tätä sitten tapahtuu yhä uudestaan ja uudestaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat nuori kundi Hugo (erittäin puinen Keean Johnson), jonka kanssa Alitalla tietty syntyy säpinää, vaarallista moottoripallopeliä pyörittävä Vector (voi miksi suostuit tähän elokuvaan Mahershala Ali), häntä auttava Chiren (Jennifer Connelly ei edes yritä), palkkionmetsästäjäkyborgi Zapan (kehno Ed Skrein), sekä jättimäinen ja häijy kyborgi Grewishka (hukkaan heitetty Jackie Earle Haley). Hugoon on onnistuttu luomaan hieman lisäsyvyyttä, mutta se ei paljoa auta, kun Johnson on niin tylsä ja pökkelö roolissaan. Skrein tavallaan sopii ilkikurisen Zapanin rooliin, muttei silti ole hyvä osassaan. Alin upeat taidot valuvat täysin viemäriin tässä leffassa ja valitettavasti välillä jopa näkee, että hän itse tajuaa sen. Alle kuukausi sitten ilmestyneen Green Bookin (2018) jälkeen on jopa surullista nähdä hänet tässä filmissä.

Joku voisi sanoa, että olin jo etukäteen lytännyt Alita: Battle Angelin, enkä edes antanut sille mahdollisuutta ja siksi en pitänyt siitä, mutta haluan yhä painottaa, että pyrin katsomaan elokuvan mahdollisimman avoimin mielin. Kun istuin alas tuolilleni IMAX-salissa, olin jopa aidosti kiinnostunut, mitä filmi saattaisi tarjota. Jopa toivoin, että trailerit antoivat väärän kuvan ja itse filmi olisikin mitä viihdyttävin scifitoimintapläjäys. Elokuvan alkupää jopa kiehtoi minua jollain tavalla. Alitan tulevaisuudenkuva on karu, mutta samalla siinä on jotain kaunista. Tapahtumakaupunki Iron Cityä ja sen yllä leijuvaa hienostunutta Zalemia haluaisi heti päästä tutkimaan. Moottoripallopeli tuntuu paikoitellen oudolta lisäykseltä, vaikkakin samalla se sopii täydellisesti mukaan, kun muistaa, että filmi perustuu mangaan. Lisäksi vauhdikas moottoripallopeli jättimäisellä areenalla on todella viihdyttävää ja jännittävää seurattavaa, ja täytyy sanoa, että IMAX ja 3D todella toivat siihen omat lisäyksensä. On mielenkiintoista tutkia tätä maailmaa Alitan kanssa.

Silti en voi muuta kuin todeta, etten pitänyt tästä elokuvasta. Ei Alita: Battle Angel huono ole, mutta on se lopulta todella keskinkertainen ja laimea tekele. Kyseessä on paikoitellen jopa yllättävän tylsä leffa, sillä sen hahmot ovat niin tylsiä. Maailmaa olisi kiehtovaa tutkia, mutta kun filmi keskittyy tylsien hahmojen tylsään draamailuun, mikä on vielä todella kömpelösti toteutettua, aika kävi välillä yllättävänkin pitkäksi. Etenkin elokuvan pakotettu romanssi oli ällöjuustoista. Hahmojen motiivit jäävät myös paikoitellen liian epäselviksi tai laiskoiksi. Moottoripallopeliä lukuunottamatta leffasta ei löydy jännitettä, sillä taisteluissa Alita on jatkuvasti ylivoimainen. Lisäksi elokuvaa vaivaavat isot tarinankerronnalliset ongelmat. Rytmitys on kömpelöä ja läpi leffan oli vaikea sanoa, kauanko tässä on kulunut aikaa. Elokuva ei myöskään osaa käsitellä sen syvällisempää puolta Alitan itsetutkiskelussa. Välillä filmin taso nousi hieman korkeammalle ja ehdin jo ajatella, että nyt tämä voisi vihdoin lähteä oikein kunnolla käyntiin... mutta ei. Elokuva lähtee kunnolla käyntiin vasta lopussa, kun se alkaa pohjustamaan mahdollisia jatko-osia. Aluksi ajattelin, että ehkä se toinen osa voisi olla sitten parempi, mutta filmi onnistui tuhoamaan senkin ajatuksen. Leffan viimeinen vartti on nimittäin todella typerä ja tökerö. Elokuvalla on suuria vaikeuksia päättyä ja sen viimeiset kohtaukset tuntuvat siltä, että ne kuuluisivat vasta jatko-osaan. Etenkin yksi iso ratkaisu lopussa tuntui kuin läpsäisyltä naamalle, mikä jätti lopulta vain pahan mielen.

Elokuvan on ohjannut Robert Rodriguez, mutta filmi tuntuu vahvasti tuottaja James Cameronin ohjaamalta. Rodriguezin panos näkyy lähinnä irtoraajojen määrässä, mutta muuten vaikuttaa siltä kuin hän olisi parhaansa mukaan kopioinut, mitä Cameron teki Avatarissa. Cameron on toiminut myös käsikirjoittajana yhdessä Laeta Kalogridisin kanssa ja vaikka filmi oli todella kauan esituotannossa, on teksti yllättävänkin hätiköiden kynäilty. Etenkin repliikit ovat usein oudonkin kehnoja tai sitten ihan vain kliseisiä. Käsikirjoitus myös hyppii paljon eteenpäin tai sitten leikkauksessa on poistettu paljon kohtauksia. Muuten leikkaus on sujuvaa ja on hienoa, ettei toimintakohtauksia ole silputtu sekavaksi mössöksi. Muutenkin tekninen toteutus on erittäin taidokasta. Alita: Battle Angel on näyttävästi kuvattu, minkä lisäksi valotiimi pääsee leikkimään valaistuksella tyylikkäillä tavoilla. Asut ovat oivallisesti luodut ja lavasteet ovat hienot. Efektit ovat paikoitellen häikäisevänkin upeat ja kuten jo totesin, itseäni ei häirinnyt lainkaan, etteivät kyborgit näyttäneet uskottavilta ihmisiltä - hehän ovatkin robotteja. Äänimaailmaan on panostettu ja Tom Holkenborgin säveltämät musiikit ovat mainiot.

Yhteenveto: Alita: Battle Angel on tekniseltä puoleltaan huikea, mutta elokuvan muut osa-alueet eivät millään saavuta samaa tasoa. Filmi on pääasiassa laimea ja nousee joissain kohtauksissa  korkeintaan keskinkertaiseksi tai ihan meneväksi. Elokuvan maailma on kiehtova ja sitä haluaisi päästä tutkimaan kunnolla, mutta sen sijaan leffa keskittyy paljon tylsempiin asioihin. Itse hahmot ovat lähes kaikki tylsiä ja yksiulotteisia, ja hienojen näyttelijöiden kuten Waltzin ja Alin puolesta käy sääliksi, että he päätyivät tähän mukaan. Rosa Salazar pistää parastaan Alitana, mutta hänen hahmonsa on niin ylivoimainen, ettei hänen puolestaan jaksa jännittää. Tarinankerronta ja rytmitys ovat todella kömpelöitä, eikä ohjaaja Rodriguezin kädenjälkeä näy filmistä lähes lainkaan. Tämä tuntuu pelkältä Cameronin pikaiselta välityöltä Avatar-elokuvien kuvausten välissä. Elokuva tuntuu lähtevän käyntiin vasta loppupäässä ja onnistuu herättämään kiinnostusta jatkoa kohtaan, kunnes se rikkoo pienimmänkin kiehtovuutensa suoraan sanottuna surkealla viimeisellä vartilla. Visuaalisesti Alita: Battle Angel on häikäisevän hieno filmi ja jos aiot mennä katsomaan tämän teattereihin, suosittelen mahdollisimman isoa valkokangasta, mieluiten IMAXia, jossa kuva laajenee isojen toimintakohtausten ajaksi. Jos taas olet epävarma filmistä, kannattaa se suosiolla jättää väliin tai katsoa vasta vuokralta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Alita: Battle Angel, 2019, Twentieth Century Fox, Lightstorm Entertainment, Troublemaker Studios, TSG Entertainment