THE WHITE LOTUS - KAUSI 1
Luoja: Mike White
Pääosissa: Murray Bartlett, Connie Britton, Steve Zahn, Alexandra Daddario, Jake Lacy, Jennifer Coolidge, Sydney Sweeney, Fred Hechinger, Brittany O'Grady, Natasha Rothwell, Kekoa Scott Kekumano, Lukas Gage, Jon Gries, Jolene Purdy ja Molly Shannon
Genre: draama, komedia
Jaksomäärä: 6
Jakson kesto: 52 minuuttia - 1 tunti 3 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 38 minuuttia
Ikäraja: 11
The White Lotus on Mike Whiten luoma satiirinen draamakomediasarja. White sai HBO:n kiinnostumaan ideastaan ja televisiosarjan kuvaukset käynnistyivät tiukkojen koronasääntöjen keskellä lokakuussa 2020. The White Lotus alkoi pyöriä tämän vuoden heinäkuussa HBO:lla ja nyt sarjan avauskauden viimeinenkin jakso on julkaistu. Itse kiinnitin huomiota sarjaan vasta, kun siitä oli jo julkaistu pari jaksoa, nähtyäni sen mainoksen YouTubessa. Sarjan idea vaikutti kiinnostavalta, joten muutamaa päivää ennen päätösjakson julkaisua aloitin The White Lotusin katselun.
Varakas perhe, vastanainut pariskunta ja äitinsä vastikään menettänyt nainen saapuvat paratiisisaarelle viettämään lomaa White Lotus -hotellilla. Luksuslomana alkava matka saa kuitenkin vähitellen synkempiä suuntia.
White Lotus -hotellille saapuviin vieraisiin kuuluvat menestyksekäs Mossbacherin perhe, johon kuuluvat Nicole-äiti (Connie Britton), Mark-isä (Steve Zahn), Quinn-poika (Fred Hechinger) ja Olivia-tytär (Sydney Sweeney), joka on saanut ottaa ystävänsä Paulan (Brittany O'Grady) mukaan, juuri naimisiin mennyt ja häämatkaansa viettävä Pattonin pariskunta, eli Shane (Jake Lacy) ja Rachel (Alexandra Daddario), sekä yksinään matkustava, hieman eriskummallinen ja vastikään menehtyneen äitinsä tuhkia mukanaan kantava Tanya McQuoid (Jennifer Coolidge). Hotellin vierailijakattaus koostuu toinen toistaan kiinnostavammista ja erikoisemmista persoonista, joiden erilaiset puolet ja oikut nousevat jakso jaksolta paremmin pintaan. Kaikki hahmot eivät todellakaan ole pidettäviä, kuten jatkuvasti ongelmia hotellista löytävä Shane tai Mossbachereiden töykeä tytär. Näyttelijävalinnat ovat läpikotaisin erinomaisia. Britton ja Zahn ovat loistokkaat salaisuutta lapsiltaan pitävänä pariskuntana, Daddario tekee yhden uransa parhaista töistä sinisilmäisenä, tuoreena vaimona ja Coolidgen aistikasta olemusta on ilahduttavaa (vaikkakin samalla hieman surumielistä) seurata.
Ja jos hotellin vierailijat paljastuvat vähitellen erikoisiksi tyypeiksi, samaa voi myös sanoa hotellin työntekijöistä, alkaen heti hotellijohtaja Armondista (Murray Bartlett). Häntä auttamassa ovat mm. kylpylää pyörittävä Belinda (Natasha Rothwell), esityksiä pitävä Kai (Kekoa Scott Kekumano), Dillon (Lukas Gage) ja juuri aloittanut harjoittelija Lani (Jolene Purdy). Nämäkin näyttelijät ovat nappivalintoja rooleihinsa - erityisesti Bartlett, joka on täydellinen eksentrisenä hotellijohtajana.
The White Lotus osoittautui itselleni yhdeksi vuoden isoimmista yllättäjistä televisiosarjojen puolella. Olin koukussa avauskohtauksesta lähtien, mikä näyttää heti hotellivierailun päättyvän jonkinlaiseen tragediaan. Siitä hypätään sitten ajassa noin viikko taaksepäin vierailijoiden saapumiseen White Lotus -hotelliin, ja jakso jaksolta, päivä päivältä katsoja kuljetetaan kohti vääjäämätöntä. Jokainen jaksoista kertookin yhden päivän tapahtumat hotellilla, joten sopikin täydellisesti, että katsoin sarjaa jakso-per-päivä -tahdilla, jolloin joka päivä palasin yhä vain innokkaampana katsomaan, että mitäköhän sitä tänään tapahtuu näille hahmoille? Hahmot ovat tosiaan erittäin mielenkiintoisia ja on ihailtavaa, että vain kuuden jaksonsa aikana tuotantokausi onnistuu tasapainottelemaan esimerkillisesti kaikkien hahmojen ja heidän juonikuvioidensa välillä.
Yksi sarjan vahvimmista puolista on, että sitä on aika vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn lajityyppiin. Se on todella tyylikäs sekoitus vähän kaikenlaista draamasta komediaan ja romantiikasta jännittävään mysteerisyyteen. Tällainen tekee sarjasta todella arvaamattoman ja pitää siis sitäkin voimakkaammin mielenkiintoa yllä. Hahmojen väliset draamat ja konfliktit ovat kaikki huolellisesti rakennettuja ja sen lisäksi, että on kiinnostavaa seurata, kuinka niitä viedään kohti huippuunsa, on myös kutkuttavaa, kun hahmojen väliset kuviot alkavat sekoittua toisiinsa. Kun katsoja luulee oivaltavansa, mihin nyt ollaan menossa, sarja kääntääkin suuntaansa ovelasti. Herkullista yhteiskunnallista satiiria on mukana paljon ja näiden rikkaiden vieraiden elämistä tehdään nasevasti monenlaista pilkkaa. Mikään hulvaton komedia ei ole kyseessä, mutta sarja tarjoaa hyvät naurut aina silloin tällöin. Kaikin puolin The White Lotus onnistui riemastuttamaan minua suuresti. Toisaalta olisin mielelläni jäänyt tähän hotelliin seuraamaan vieraiden touhuja pidemmäksikin aikaa, mutta samalla kuusi jaksoa on onnistuneen ytimekäs mitta, johon ei ylimääräistä ja turhaa mahdu.
Sarjan luoja Mike White on niin käsikirjoittanut kuin myös ohjannutkin tuotantokauden kaikki jaksot ja tekee läpikotaisin vahvaa työtä. Hän onnistuu tasapainottelemaan useiden juonikuvioiden kanssa näin pienessä jaksomäärässä, ilman että yksikään osio tarinasta kärsii lainkaan. Whiten rakentama tunnelma on läpikotaisin fantastinen, mitä vain tukee Cristobal Tapia de Veerin hieno musiikki. Tapia de Veer on tehnyt kenties koko vuoden parhaan soundtrackin, suorastaan hypnotisoiden kuuntelijansa heimomaisilla melodioillaan ja rytmeillään. Erikoisten soittimien, luonnonäänten ja intohimoisten kuorojen yhdistelmät ovat samanaikaisesti maagisen lumoavia että myös pahaenteisen ahdistavia. Muutenkin The White Lotusin tekniset ansiot ovat hulppeat. Oivallisten lavasteiden, asujen ja valaistuksen lisäksi sarja on kuvattu upeasti. Kauniin paratiisisaaren aurinkoisia maisemia katsoo kateellisena, kun lojuu Suomessa koronaeristyksessä vailla tietoa, milloin itselle olisi mahdollista lähteä vastaavaan reissuun.
Yhteenveto: The White Lotus on yllättävänkin mahtava satiirinen draamakomediasarja, joka koukuttaa monesta syystä. Avauskauden hahmogalleria koostuu toinen toistaan kiinnostavammista ja erikoisemmista persoonista, joiden ongelmia, draamoja ja muita kuvioita on vangitsevaa seurata, varsinkin kun näyttelijävalinnat ovat läpikotaisin erinomaisia. Vaikka kaudella on vain kuusi jaksoa, se onnistuu käymään monipuolisesti kaikki tarinansa läpi. Tästä käy kiittäminen sarjan luoja-ohjaaja-käsikirjoittaja Mike Whitea, jonka työ on todella vahvaa. Whiten kirjoittelemat kuviot ovat mukaansatempaavia ja hänen luomansa tunnelma todella immersiivinen. Iso osa tunnelmasta syntyy Cristobal Tapia de Veerin säveltämistä, pahaenteisistä mutta silti lumoavan mystisistä musiikeista. Tekninen puolikin on onnistunut upeaa kuvausta myöten. Kaikin puolin The White Lotus on vaikuttavasti kasattu paketti. Sarja tarkoitettiin alun perin minisarjaksi, mutta suosion vuoksi HBO on jo tilannut Whitelta toisen tuotantokauden. Ennakkotietojen mukaan se tulee kertomaan eri hotellivierailijoiden matkasta. Toisaalta homma olisi toiminut täydellisesti ihan vain minisarjana, mutta katson kyllä erittäin mielelläni jatkoa, kun se ilmestyy.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.8.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com
The White Lotus, Yhdysvallat, 2021, Rip Cord Productions, HBO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti