Näyttelijät: Hilary Duff, Francia Raisa, Christopher Lowell, Suraj Sharma, Tom Ainsley, Tien Tran, Kim Cattrall, Ashley Reyes, Leighton Meester, Josh Peck, Aby James, Michael Cimino, Meaghan Rath, Paget Brewster, Meghan Trainor, Mark Consuelos, Constance Maria, Clark Gregg, Alexis Denisof ja Neil Patrick Harris
Genre: komedia
Jaksomäärä: 20
Jakson kesto: 22 minuuttia - 27 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia
Ikäraja: 12
Ensisilmäyksellä-komediasarjan (How I Met Your Mother - 2005-2014) itsenäiseksi jatkosarjaksi tehty How I Met Your Father nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin alkuvuodesta 2022, joten jatkoa oli luvassa. Hulu tilasi tekijöiltä kaksi kertaa ensimmäistä kautta pidemmän jatkokauden ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2022. How I Met Your Fatherin toisen tuotantokauden esitys alkoi tammikuussa 2023, mutta katsojaluvut romahtivat, eivätkä kriitikotkaan antaneet erityisen positiivista palautetta, joten sarja päätettiin lopettaa kesken kaiken. Itse päätin katsoa How I Met Your Fatherin, katsottuani Ensisilmäyksellä-sarjan sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, vaikka tiesin jatkosarjan jäävän kesken. En pahemmin välittänyt ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kakkoskauden katselun skeptisenä.
Sophie jättää Jessen, nähtyään hänen suutelevan Meredithiä ja Ian palaa yllättäen kuvioihin. Myös muut kaveruksista kompuroivat rakkauselämiensä kanssa.
How I Met Your Fatherin tutut hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, sillä katsojalukujen romahdettua Hulu päätti lopettaa sarjan teon tähän kakkoskauteen. Sophie (Hilary Duff, kertojana Kim Cattrall) luuli löytäneensä elämänsä rakkauden Jessestä (Christopher Lowell), mutta kun Jessen vanha rakkaus Meredith (Leighton Meester) palasikin paikalle, haluten Jessen takaisin, suhde kariutui heti alkuunsa. Myös Ian (Daniel Augustin) teki paluun Australiasta, menetettyään työnsä ja pistäen Sophien nyt sekaisin tunteidensa kanssa. Sophien kämppis Valentina (Francia Raisa) ja brittimies Charlie (Tom Ainsley) puolestaan erosivat lasten hankkimiseen liittyvien erimielisyyksien takia, eikä Sidin (Suraj Sharma) ja Hannahin (Ashley Reyes) etäsuhdekaan meinaa toimia. Ellen (Tien Tran) sen sijaan löytää uuden ihastuksen naapuristaan Rachelista (Aby James). Valitettavasti vielä sarjan toinenkaan kausi ei saanut minua erityisemmin tykästymään näihin hahmoihin. Mielsin myös näyttelijät tällä kertaa entistä vaivaannuttavimmiksi, monien kuten Ainsleyn ja Tranin yrittäessä aivan liian kovasti olla hauskoja. Duff ajaa yhä asiansa pääroolissa, mutta eipä Sophie ole vieläkään järin kiinnostava päähahmo.
En yhtään ihmettele, että How I Met Your Father kohtasi loppunsa jo näin varhaisessa vaiheessa. Toistan edelleen sitä, että Ensisilmäyksellä-sarjan laiskan rahastuslisäosan sijaan tästä olisi pitänyt rohkeasti tehdä kokonaan oma juttunsa, sillä tällaisenaan sarja jää kiinni tiettyihin kaavoihin, sekä pahasti alkuperäissarjan varjoon. How I Met Your Father jatkaa sillä mitäänsanomattomalla ja keskinkertaisella linjallaan, eikä sarja pääse missään kohtaa oikeasti vauhtiin. Yhdentekevyyttä toki lisää näin jälkikäteen katseltuna voimakkaasti tieto siitä, ettei jatkoa ole luvassa ja esimerkiksi isän identiteetin mysteeri tulee varmaan ikuisesti pysymään mysteerinä. Tekijät ja näyttelijät ovat tässä kuluneina vuosina kertoneet omia visioitaan siitä, mikä sarjan paljastus on, mutta katsojan on todennäköisesti parempi keksiä lopputulos omasta päästään.
Sen lisäksi, että sarjan hahmot ja heidän suhdesotkut eivät tälläkään kertaa pahemmin vakuuta, jättää huumoriosasto taas lähinnä kylmäksi. Huvittuneita hymähdyksiä voi ilmetä kotisohvalla silloin tällöin, mutta itse en muistaakseni nauranut kertaakaan ääneen koko tuotantokauden aikana, toisin kuin Ensisilmäyksellä-sarjaa katsoessani, joka nauratti kunnolla joka jaksossa (paitsi siinä rikollisen surkeassa finaalissa). Kun hahmot eivät kiinnosta, juonikuviot eivät nappaa mukaansa ja komediaosasto ei naurata, on helppo ymmärtää, miksi katsojaluvut laskivat kuin jyrkkää liukumäkeä kauden edetessä.
On omituista, kuinka lattea sarja on, kun ottaa huomioon, että suuren osan jaksoista on ohjannut lähes koko Ensisilmäyksellä-sarjan ohjannut Pamela Fryman. Tässä naisen työ jättää kuitenkin pahasti toivomisen varaa ja sarjan energia tuntuu kiusallisen teennäiseltä. Sentään teknisesti How I Met Your Fatherin toinen kausi ajaa asiansa. Jaksot ovat hyvin kuvattuja ja leikkauskin on pääasiassa sujuvaa. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja äänityöskentelykin toimivaa Lennon Stellan esittämää Hey, Beautiful -tunnuskappaletulkintaa myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
How I Met Your Father, Yhdysvallat, 2022-2023, 20th Television, Bays Thomas Productions, Hulu Originals, The Walk-Up Company
Pääosissa: Ice Cube, Eva Longoria, Iman Benson, Henry Hunter Hall, Clark Gregg, Devon Bostick, Michael O'Neill, Andrea Savage ja Jim Meskimen
Genre: scifi, jännitys
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 16
War of the Worlds, eli suomalaisittain Maailmojen sota perustuu H. G. Wellsin samannimiseen kirjaan vuodelta 1898. Kirjan pohjalta on tehty lukuisia adaptaatioita, tunnetuimpina Orson Wellesin radiokuunnelma The War of the Worlds, joka aiheutti todellista paniikkia vuonna 1938, sekä Steven Spielbergin ohjaama ja Tom Cruisen tähdittämä elokuva Maailmojen sota(War of the Worlds) vuodelta 2005. Tuottaja Timur Bekmambetov oli työstänyt kaksi tietokoneiden ruudulla tapahtuvaa "screenlife"-elokuvaa, kauhuleffa Unfriendedin(2014) ja jännäri Searchingin(2018) ja tuumi, että Maailmojen sota sopisi tähän formaattiin. Vuonna 2020 koronaviruspandemian aikaan hän ehdotti ideaansa Universal Picturesille ja studiolla innostuttiin mahdollisuudesta tehdä elokuva avaruusolioiden hyökkäyksestä halvalla ja koronaeristysten mukaisesti. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden lopulla, mutta vasta nyt elokuva on päätetty julkaista, suoraan Amazon Prime Video -palvelussa. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä, että on tehty uusi Maailmojen sota -leffa ja että sitä vieläpä tähdittää Ice Cube. Avasin eräänä päivänä Prime Videon ja elokuva oli vastassa heti etusivulla. Luulin koko hommaa hetken jonkin sortin vitsiksi tai sketsiksi, mutta hiljalleen ymmärsin, että kyseessä on ihan tosissaan tehty elokuva. Kun aloin nähdä sosiaalisessa mediassa kommentteja, että elokuva on yksi huonoimmista ikinä ja kun leffa sai Rotten Tomatoesissa pyöreät 0%, tiesin, että minun oli pakko katsoa tämä uusi Maailmojen sota. Elokuvaa oli kestänyt vain muutama minuutti, kun aloin jo katua päätöstäni...
Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöllä työskentelevä Will Radford hyödyntää miljardien arvoisia laitteita vakoillakseen lapsiaan... ei kun siis jäljittääkseen kyberterroristia, kun yllättäen ympäri Maapalloa tipahtelee meteoriitteja, jotka paljastuvat avaruuden muukalaisten tuhokoneiksi.
Ice Cube näyttelee Will Radfordia, Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöllä työskentelevää terrorismitutkijaa, jolla on pääsy maan suunnilleen jokaiseen valvontakameraan ja käyttääkin niitä etsiäkseen epäilyttävää toimintaa... ja stalkatakseen lapsiaan, raskaana olevaa Faith-tytärtä (Iman Benson) ja päivät pitkät videopelejä pelaavaa Dave-poikaa (Henry Hunter Hall). Eikä Will vain vakoile heitä, vaan hän tunkeutuu heidän laitteisiinsa, lukee Faithin tekstiviestejä ja sammuttelee Daven konetta, jotta tämä lähtisi joskus ulos. Kaikkea tätä Will tekee samalla, kun Sisäisen turvallisuuden ministeriö vaikuttaisi luottavan siihen, että hän yksinään turvaa koko Jenkkilää - ja vieläpä maltaita maksavilla laitteilla. Will ei siis ole järin tykättävä hahmo, eikä Ice Cube auta asiaa. Mies on sopinut komedioihin ja sivurooleihin, mutta hän ei todellakaan onnistu kannattelemaan vakavasti otettavaa scifielokuvaa. Ice Cubella on tasan tarkkaan yksi ilme, jolla hän toljottaa ruutujaan puolitoista tuntia, samalla kun hän suoltaa repliikkejään huvittavalla ylidramaattisuudella.
Elokuvassa nähdään myös Clark Gregg Willin pomona Briggsinä, Eva Longoria NASA:lla työskentelevänä tohtori Salasina, Andrea Savage FBI-agentti Jeffriesinä, Devon Bostick Faithin Amazon-lähettinä työskentelevänä poikaystävänä Markina, sekä Jim Meskimen Yhdysvaltain presidenttinä. Eipä ole sivunäyttelijöidenkään työssä hurraamista. Willin lapsia esittävät Benson ja Hall vielä yrittävät, mutta Gregg ja Longoria ovat vain käyneet hakemassa helpot rahat, kun korona-aikana ei muutakaan työtä ole ollut tarjolla.
Vuoden 2025 Maailmojen sotaa ei ollut kestänyt montaa minuuttia, kun kävi jo selväksi, miksi elokuva joutui saman tien naurunalaiseksi. Leffa on kauttaaltaan niin pöyristyttävän huono, ettei sitä katsoessa tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Elokuvaa katsoessa ei osaa myöskään sanoa, onko leffan tarkoitus olla superdramaattinen vai jopa komedia, sillä niin omituisia tyylirikkoja mahtuu kaiken jännittäväksi tarkoitetun patsastelun sekaan. Elokuva tarjoaa lukuisat naurut, mutta ei todellakaan silloin, kun tekijät ovat niin tarkoittaneet. On jo huvittavaa, että Will vaikuttaisi olevan vastuussa Yhdysvaltojen yli 300 miljoonan ihmisen turvallisuuden valvomisesta yksin. Ice Cuben näytteleminen aiheuttaa huvittuneisuutta vähän väliä, kuten myös se, ettei tekijöillä tunnu olevan ymmärrystä, miten oikeastaan mikään toimii.
Elokuva ei kuitenkaan valitettavasti ole niin huono, että se olisi sen takia jo hyvä. Tahattoman hauskojen juttujen lomassa Maailmojen sota on nimittäin tuskastuttavan tylsä ja se tuntuu huomattavasti puolentoista tunnin kestoaan pidemmältä. Paperilla on ihan kiinnostava idea, että tällä kertaa avaruusolioiden hyökkäystä seurataan tietokoneen ruudulta, mutta toteutuksesta puuttuu kaikki se taito, mikä teki vaikkapa Searchingista niin mukaansatempaavan ja jännittävän. Asiaa ei auta se, että aina kun Ice Cube kumartuu lähemmäs kameraa, hänen silmälaseistaan näkyy vihreiden ruutujen heijastukset. Tekijät eivät edes vaivautuneet muuttamaan niitä heijastuksiksi niistä ruuduista, mitkä me näemme läpi leffan!
Elokuvan tarinankuljetus on pahasti kompuroivaa ja siitä puuttuu kaikki jännite. Osan jännitteestä rikkoo jo Ice Cuben koominen esiintyminen ja ulosanti, mutta muutenkin kohtaukset ovat kömpelösti rakennettuja. Leffan iso mysteeri, eli erään suurhakkerin identiteetti tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, sillä käänne on rakennettu liian ilmiselväksi. Käänne tosin tuo kertomukseen myös aukkonsa. Loppua kohti leffa lähtee täysin lapasesta ja huvittuneisuus muuttuu myötähäpeässä kieriskelyksi. Jos dialogi on jo aiemmin ollut vaivaannuttavaa, niin katsojan silmät pyörivät vinhasti, kun Ice Cube huutaa avaruusolennolle "Move, bitch! Get out the way!". Elokuva myös tekisi pistää pois päältä viimeistään siinä kohtaa, kun aiemmin vain koominen Amazonin tuotesijoittelu muuttuukin koko ihmiskunnan pelastavaksi tekijäksi. Tiesittekö yleisö Amazonin uudesta Prime Air -droonikuljetuksesta? Jos ette osaa tehdä tilausta Amazonin kautta, niin ei hätää, elokuva opastaa teitä. Ja palkitaanpa leffassa eräs urhea kansalainen Amazonin lahjakortilla!
Uusi Maailmojen sota on suorastaan luokatonta paskaa, missä menee pieleen kaikki, mikä leffassa voi oikeastaan mennä pieleen. Se hukkaa pienenkin potentiaalinsa naurettavan huonoon toteutukseensa, se tekee paperilla jännittävästä skenaariosta pitkäveteisen, se ei osaa hyödyntää ruudunkaappaustoteutustaan ollenkaan, se unohtelee aiempia juttuja kuten Facebookin tuhoutumisen, eikä se osaa päättää, pitäisikö se ottaa vakavasti vai ei. Kaiken kruunaa kenties elokuvahistorian hävyttömin tuotesijoittelu. Ei ihme, ettei leffaa ole kehdattu julkaista aiemmin, vaikka se on pölyttynyt valmiina jo muutaman vuoden ajan. Tekijät ovat taatusti itsekin tienneet, että tämän ilmestymisen jälkeen ei vuoden muiden kökköyksien tarvitse edes vaivautua seuraavaan Razzie-gaalaan, kun vuoden huonoimpia elokuvia palkitaan. Maailmojen sota 2025 tulee taatusti tyhjentämään palkintopöydän.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Rich Lee, joka on aiemmin tehnyt vain musiikkivideoita muun muassa Eminemille, The Black Eyed Peasille, Michael Bublélle ja Billie Eilishille. Niiden parissa miehen kannattaa pysyä, sillä varsinaisten leffojen tekemisestä Lee ei vaikuta ymmärtävän mitään. Asiaa ei auta Kenneth A. Golden ja Marc Hymanin käsikirjoitus täynnä ärsyttäviä hahmoja, aukkoja ja totaalista ymmärtämättömyyttä siitä, miten oikeastaan mikään toimii. Maailmojen sota ei ole edes visuaalisesti miellyttävää katseltavaa, toisin kuin aiemmat, varsin kekseliäät screenlife-elokuvat. Tekijät eivät ole nähneet edes pientä inhimillistävää vaivaa siinä, että hahmot tekisivät kirjoitusvirheitä viesteissään kiireen ja kaaoksen keskellä. Avaruusolioiden tehosteet ovat huvittavan huonoja ja aika lailla kaikki sotilasotokset ovat vain vanhaa arkistomateriaalia. Äänityöskentelyssä tai Jon Natchezin musiikeissakaan ei ole hurraamista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.8.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
War of the Worlds, 2025, Patrick Aiello Productions, Bazelevs Entertainment, Universal Pictures
Ohjaus: Randall Wallace Pääosissa: Mel Gibson, Madeleine Stowe, Sam Elliott, Greg Kinnear, Chris Klein, Clark Gregg, Jon Hamm, Barry Pepper, Keri Russell, Mark McCracken, Edwin Morrow, Ryan Hurst, Blake Heron, Desmond Harrington, Brian Tee ja Đơn Dương Genre: sota Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia Ikäraja: 16
We Were Soldiers, eli suomalaisittain Olimme sotilaita perustuu Yhdysvaltojen armeijan everstiluutnantti Hal Mooren kirjaan We Were Soldiers Once... and Young vuodelta 1992, joka kertoo Mooren kokemuksista 14. marraskuuta 1965 käydystä la Drangin laakson taistelusta Vietnamin sodassa. Elokuvantekijä Randall Wallace luki kirjan ja innostui sen kääntämisestä elokuvaksi. Wallace tarttui erityisesti Mooren kommenttiin, että kaikissa Hollywood-elokuvissa tapahtuman kuvaus oli väärin ja Wallace päätti vihdoin tehdä kunniaa Mooren kokemille tapahtumille. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2001 ja lopulta Olimme sotilaita sai maailmanensi-iltansa 25. helmikuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva menestyi kelvollisesti, mutta sai hieman ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Itse en ollut ennen nähnyt Olimme sotilaita, mutta olin tiennyt siitä jo pidemmän aikaa. Kun huomasin filmin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa elokuvan juhlavuoden kunniaksi.
Marraskuussa 1965 Yhdysvaltojen everstiluutnantti Hal Moore saa tehtäväkseen viedä kouluttamansa sotilaat Vietnamiin taisteluun, kun paikalliseen amerikkalaiseen tukikohtaan on hyökätty. La Drangin laaksossa 400 amerikkalaissotilasta joutuvat kohtaamaan kymmenkertaisen määrän vietnamilaisia.
Elokuvan pääroolissa amerikkalaissotilaita komentavana ja leffan pohjana toimivan kirjan kirjoittaneena everstiluutnantti Hal Moorena nähdään Mel Gibson, jonka ohjaaja Wallace halusi mukaan, kaksikon tehtyä yhteistyötä Oscar-voittajafilmi Braveheart - taipumattomassa (Braveheart - 1995). Gibson sopii tietty erittäin hyvin osaansa urhoollisena ja auktoriteettisena jenkkisotilaana, kuten häneltä voikin odottaa. Syvyyttä hahmoon tuodaan hänen perheensä kautta (vaimoa näyttelee Madeleine Stowe, joka saa muutaman oman kohtauksensa), jolloin Mooren haluaa selviytyvän taistelusta. Toki se, että elokuva perustuu hänen kirjaansa, paljastaa jo jotain...
Hal Mooren komennuksessa Vietnamiin lähtevät mm. pilotit Snakeshit (Greg Kinnear) ja Too Tall (Mark McCracken), ylivääpeli Plumley (Sam Elliott), sotilaat Geoghegan (American Pie -komedioista, 1999-2020, tuttu Chris Klein), Metsker (myöhemmin Marvelin elokuvauniversumissa, 2008-, agentti Coulsonia näytellyt Clark Gregg), Dillon (myöhemmin Mad Men -sarjasta, 2007-2015, tunnetuksi noussut Jon Hamm), Savage (Ryan Hurst), Bungum (edesmennyt Blake Heron) ja Jimmy (Brian Tee), sekä toimittaja Joe Galloway (Barry Pepper). Osaa sotilaista saadaan syvennettyä edes hieman, joskin tiettyjen hahmojen paljastaessa omaavansa perheen, katsoja voi tehdä jo johtopäätöksiä tulevasta. Näyttelijät hoitavat hommansa pätevästi. Karismaattinen Elliott on tietty mahtava nuorille sotilaille alati kettuilevana ylivääpelinä.
Olimme sotilaita -elokuvasta tuskin muodostuu koskaan mitään sotaelokuvien klassikkoa ja se tulee aina jäämään muiden Vietnamin sodasta kertovien filmien, kuten Ilmestyskirja. Nytin(Apocalypse Now - 1978), Platoon - nuorien sotilaiden (Platoon - 1986) ja Full Metal Jacketin (1987) varjoon, mutta on se silti pätevä ja mainio teos. Kyseessä ei ole niin tiukka ja tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä kuin mitä materiaalista voisi saada aikaiseksi, mutta jo tällaisenaan toteutus toimii. Elokuva rakentaa toimivasti tunnelmaa kohti itse la Dragin laakson taistelua ja ensimmäisellä puoliskollaan se esittelee sujuvasti sotilasporukkaansa. Vaikka hahmoista ei hirveästi irtoa, ovat heidän suhteensa toisiinsa onnistuneesti luodut ja katsoja haluaisi kaikkien pääsevän reissulta elävänä takaisin. Turha toivohan se on.
Itse taistelu on suurimmaksi osaksi todella näyttävästi toteutettu, oli kyse sitten yksittäisistä pienemmistä hetkistä tai järjettömän suurista räjähdyksistä, joissa tehostetiimi on päässyt todella paukuttelemaan. Parasta on seurata pientä, keskelle viidakkoa jumiin jäävää joukkoa, joka yrittää tehdä parhaansa jäädäkseen eloon vihollisten ympäröimänä. Vaikuttavin kohtaus taitaa kuitenkin olla sellainen, jossa ei nähdä taistelua lainkaan. Ensimmäisen taistelupäivän jälkeisenä aamuna sotilaiden vaimoille saavutaan kertomaan suru-uutiset kaatuneista, mikä johtaa liikuttavaan näyttelijätyöhön. Tästä huolimatta leffalla on välillä paha tapa lipsahtaa melodraaman puolelle ja muutamat voimakkaiksi tarkoitetut hetket ovat toteutukseltaan lähinnä imeliä. Suru-uutiskohtauksenkin meinaa pilata väliin leikattu Yhdysvaltojen lippu. Se selvästi korostaa urheiden sotilaiden arvoa, mutta jokin siinä silti silittää vastakarvaan.
Randall Wallace oli tätä ennen ohjannut vain yhden elokuvan, vuoden 1998 Rautanaamion (The Man in the Iron Mask) ja paikoitellen tietyn kokemattomuuden huomaa. Wallace tekee monin tavoin todella hyvää työtä, muttei täysin onnistu herkkyydessä ja hoitaa jenkkihabituksen nolosti. Elokuva on kuvattu tyylikkäästi ja leikattu kasaan oivallisesti. Lavasteet ovat hienot, sotilaiden asut onnistuneet ja raa'at maskeeraukset välillä vakuuttavan kuvottavia. Yhtä selvästi digitaalista helikopterikuvaa lukuun ottamatta erikoistehosteet toimivat edelleen. Sotaelokuvaa tietty vain vahvistaa hyvä äänimaailma ja kaikenlaisten aseiden pauhu ja huuto tekevät osasta kohtauksia intensiivisiä. Nick Glennie-Smithin säveltämät musiikit ovat osittain hyvät, mutta toisaalta ne myös lisäävät sitä melodramaattista henkeä.
Yhteenveto: Olimme sotilaita on hyvä sotaelokuva, joka ei kuitenkaan ihan saavuta potentiaaliaan. Taistelukohtaukset ovat näyttäviä ja ne pitävät onnistuneesti mukanaan, vaikka se todellinen tiivis tunnelma jää uupumaan. Efektitiimi pistää parastaan sotakuvausten aikana ja räjähteitä on käytetty niin, että Michael Baykin olisi ylpeä. Silti isoimman vaikutuksen tekee kohtaus, jossa kuolleiden sotilaiden omaisille saavutaan kertomaan suru-uutisia. Paikoitellen filmi äityy turhan kiusalliseksi amerikkalaispaatokseksi ja toisinaan taas sen draamapuoli tuntuu siirappiselta, mutta silti elokuva toimii mainiosti. Mel Gibson istuu täydellisesti päärooliin ja muutkin näyttelijät suoriutuvat osistaan mallikkaasti. Olimme sotilaita ei jää samalla lailla mieleen kuin monet muut sotaelokuvat, mutta kyllä sen ainakin kertaalleen katsoo täysin sujuvasti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
We Were Soldiers, 2002, Icon Entertainment International, Motion Picture Production GmbH & Co. Erste KG, StudioCanal, Wheelhouse Entertainment
Ohjaus: Anna Boden ja Ryan Fleck Pääosissa: Brie Larson, Samuel L. Jackson, Jude Law, Ben Mendelsohn, Lashana Lynch, Clark Gregg, Djimon Hounsou, Akira Akbar, Gemma Chan, Annette Bening ja Lee Pace Genre: toiminta, scifi, seikkailu Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia Ikäraja: 12
Captain Marvel on Marvelin elokuvauniversumin 21. elokuva. Leffa pohjautuu Marvelin sarjakuvasankari Carol Danversiin, joka teki ensiesiintymisensä "Marvel Super-Heroes" -lehden kolmannessatoista numerossa vuonna 1968. Alunperin hahmo oli pelkkä upseeri, mutta vuonna 1977 hänestä tehtiin sankari nimeltä Ms. Marvel, kunnes vuonna 2012 hän peri Captain Marvelin tittelin. Elokuvan teko lähti liikkeelle jo 2013, kun Marvel alkoi suunnittelemaan naissankarin tähdittämää filmiä. 2016 leffan päätähdeksi ilmoitettiin Roomista(2015) parhaan naispääosan Oscar-palkinnon voittanut Brie Larson ja kuvaukset alkoivat tammikuussa 2018. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo kesällä 2018, mutta lopulta se siirrettiin maaliskuulle 2019. Nyt Captain Marvel on vihdoin saanut ensi-iltansa ja itse olin todella innoissani leffasta. Oli jo aikakin, että Marvelilta ilmestyy elokuva naissupersankarista (vuoden 2005 Elektra-mätäpaisetta ei lasketa mukaan). Innostustani lisäsi se, kun kuulin, että elokuvaa tähdittäisi loistava Larson ja leffan trailerit vaikuttivat todella lupaavilta. Meninkin katsomaan Captain Marvelin heti ensi-iltapäivänä Finnkinon ihanaan IMAX-saliin, missä leffan vaikuttavat hetket pääsivät todella oikeuksiinsa.
Intergalaktinen sota muotoaanmuuttavia skrull-olentoja vastaan vie kree-soturi Versin Maa-planeetalle, missä hän oppii vihdoin totuuden itsestään.
Pääroolissa Captain Marvelina tai kuten häntä elokuvassa kutsutaan, Versinä nähdään tosiaan Brie Larson. Etukäteen Larsonin roolitus herätti ristiriitaisia tunteita monissa, sillä läpi trailereiden hänellä vaikutti olevan yksi ainoa ilme ja vieläpä todella tympääntynyt sellainen. Lisäksi Larsonin esittämät poliittiset näkemykset ja kommentit leffan pressikiertueella ovat aiheuttaneet närää fanien keskuudessa, mutta siihen en ota kantaa arviossa, sillä ne asiat kuuluvat elokuvan ulkopuolelle. Omasta mielestäni Larson on nappivalinta pääosaan ja hän kannattelee supersankariseikkailua erinomaisesti harteillaan. Trailereihin oli selvästi valittu vain hänen vakavat hetkensä, sillä useassa kohtaa elokuvan aikana Larson heittäytyy oikein kunnolla mukaan tapahtumiin ja päästää useammat eri ilmeensä valloilleen. Hahmona Captain Marvel eli Vers on kiehtova. Hän kuuluu maailmankaikkeutta puolustavien kree-sotureiden tiimiin, muttei täysin tunne kuuluvansa joukkoon. Hahmolle kirjoitettua kaarta ja hänen kehittymistään voimiensa kanssa on mielenkiintoista seurata läpi elokuvan. On hauska nähdä, kuinka vielä lopputaistelunkin aikana hahmo löytää itsestään jotain uutta ja ilahtuu lisääntyvistä voimistaan. Muita kree-sotureita Versin lisäksi ovat mm. Jude Law'n näyttelemä komentaja Yon-Rogg, Gemma Chanin esittämä tarkka-ampuja Minn-Erva, sekä Guardians of the Galaxy -leffasta (2014) tuttu Djimon Hounsoun näyttelemä Korath. Porukkaan kuuluu muitakin, mutta he jäävät niin pahasti taustalle, ettei heistä osaa sanoa lähes mitään. Nämäkin kolme hahmoa tuntuvat lähinnä todella yksiulotteisilta. Jude Law on mielestäni erittäin hyvä näyttelijä, mutta tähän rooliin hän ei oikein istunut.
Samuel L. Jackson tekee paluun SHIELD-agentti Nick Furyn rooliin. Elokuva muuten tapahtuu 1990-luvulla, joten pääsemme itse asiassa näkemään nuoren Furyn, jolla ei ole vielä tietoakaan siitä, että maailmassa olisi yliluonnollisia olentoja. Fury ei ole edes menettänyt toista silmäänsä vielä! Tuttuun tapaansa Jackson on aivan mahtava osassaan ja tässä hän pääsee entistäkin paremmin näkyviin, sillä hän on yksi tärkeimmistä hahmoista elokuvassa. Vaikka Fury on esiintynyt jo monissa Marvelin elokuvissa, on hän jäänyt lähinnä taustalle ohjailemaan sankareita. Tällä kertaa hän pääsee oikein kunnolla toimintaan mukaan. Muita hahmoja leffassa ovat skrull-kenraali Talos (Ben Mendelsohn yllättäen pahiksen roolissa... taas), lentäjä Maria Rambeau (Lashana Lynch) ja hänen tyttärensä Monica (Akira Akbar), sekä mystinen tohtori Wendy Lawson (Annette Bening). Useat Marvelin supersankarit luonut Stan Lee tekee tietty cameon elokuvassa, mikä surullista kyllä jää yhdeksi hänen viimeisistään, sillä Lee menehtyi marraskuussa 2018. Elokuvasta löytyy aivan mieletön kunnianosoitus Leen muistoa kohtaan.
Captain Marvel on jälleen kerran hyvä lisäys Marvelin elokuvauniversumiin, muttei kuitenkaan ongelmaton lisäys. Aloitetaan kuitenkin hyvistä puolista, sillä haluan painottaa, että elokuva tosissaan on mainio - paikoitellen jopa erittäin hyvä. Elokuvan alkupäässä nähdään pari todella hauskaa ja viihdyttävää toimintakohtausta, joissa Vers pääsee taistelemaan skrull-joukkoja vastaan. Etenkin avaruusaluksella käytävä taistelu on erinomainen ja siihen on keksitty nokkelia kikkoja. Myös lopputaistelu onnistuu viihdyttämään, vaikkei olekaan enää yhtä koukuttava. Leffasta löytyy muutenkin paljon viihdyttävyyttä, pääasiassa siitä, kun Vers saapuu Maahan, eikä tiedä, kuinka hänen kuuluisi käyttäytyä. Tilanne ei muutu yhtä hauskaksi kuin vaikkapa Thorissa(2011) Thorin saapuessa ensimmäistä kertaa Maahan, mutta elokuva onnistuu herkuttelemaan tällä muutamien kohtauksien ajan. Lisäksi Versin ja Nick Furyn yhteiset hetket ovat aivan loistavia, Larsonin ja Jacksonin kemioiden toimiessa täysillä yhteen. Heidän nokkela sanailunsa nostaa väkisinkin hymyn huulille, minkä tekee myös leffan hauska ysäriretroilu. Ehdottomasti hauskinta koko elokuvassa on kuitenkin oranssi kissa nimeltä Goose. Katti on yllättävänkin isossa osassa ja sille tehtiinkin jopa oma julisteensa. Itse kissafanina olin todella riemuissani siitä, kuinka hyvin Goose pääseekään esille.
Elokuvasta kuitenkin löytyy pari isompaa ongelmaa, mitkä alkoivat häiritä minua yhä vain enemmän leffan päätyttyä. Vaikka Vers on hahmona mahtava ja hänen menneisyytensä avautumista on kiehtovaa seurata, on itse juoni jokseenkin unohdettava ja mitäänsanomaton. Captain Marvel tuntuukin lähinnä siltä, että sen tehtävänä on vain esitellä nimikkohahmonsa, jotta häntä voidaan käyttää tulevissa Marvel-leffoissa. Elokuva sisältää viihdyttävän seikkailun, mutta tietyiltä osa-alueilta se kaipaisi jotain huomattavasti enemmän. Isoin ongelmani Captain Marvelissa on kuitenkin sen ennalta-arvattavuus. Mukana on muutamakin iso juonenkäänne, joiden paljastumisen pitäisi tulla isona yllätyksenä, mutta jos on nähnyt muita Marvel-leffoja - etenkin jos on nähnyt Guardians of the Galaxyn - eivät käänteet erityisemmin yllätä. Yhdenkin käänteen kohdalla lähinnä odotin lähes leffan alusta saakka, milloin paljastus vihdoin tapahtuu. Lisäksi minua häiritsi yksi lyhyt hetki todella paljon, sillä se tuntui aliarvioivan katsojaa suunnattomasti. Kuten juonikuvauksessa mainitsin, skrull-olennot pystyvät muuttamaan muotoaan ja Maassa ne esiintyvät tietty ihmisinä. Tällä voisi helposti luoda tilanteita, jolloin katsoja ja päähahmot eivät tiedä, keihin voi luottaa, mutta yhdessä kohtaa naamioituneen skrullin täytyy jostain syystä paljastaa katsojille henkilöllisyytensä ja rikkoa vähäinenkin jännite. Tämä kohta tuntui pitävän katsojia todella tyhminä, etenkin kun myöhemmin saman skrullin kanssa tulee oivasti kirjoitettu hetki, missä naamioitunut olio vahingossa paljastaa totuuden.
Elokuvan ohjauksesta vastaavat Anna Boden ja Ryan Fleck, jotka ovat aiemmin tehneet yhdessä mm. draamaleffat Sugar (2008) ja It's Kind of a Funny Story (2010). Kaksikko ei valitettavasti onnistu tuomaan mitään erityistä esille ohjaustyössään, eivätkä he todellakaan leikittele avaruusmaisemilla samalla lailla kuin James Gunn Guardians of the Galaxy -leffoissaan (2014-2017) tai Taika Waititi Thor: Ragnarokissa (2017). Pieniksi indietekijöiksi he pitävät kuitenkin isoa studioleffaa toimivasti kasassa. Vielä kun he olisivat hioneet käsikirjoitusta hieman paremmaksi, niin kokonaisuus olisi erittäin mainio. Visuaalisesti Captain Marvel on tietty tyylikäs. Se on hyvin kuvattu, sen puvut ja lavasteet ovat hienot ja efektit näyttävät. Tässä leffassa täytyy etenkin mainita maskeeraajien hieno työ skrull-olentojen kanssa. Ja jos näin oikein, parissa kohtaa hieman erikoisemman näköiset skrullit olivat tehty kauko-ohjattavan maskin kanssa, eikä pelkästään digitaalisesti. Tämä toi oman lisänsä ysärihenkeen. Äänimaailma on tietty erinomaisesti toteutettu, mutta vaikka Pinar Toprakin säveltämät musiikit jumputtavat elokuvan aikana mukavasti taustalla, ei leffasta löydy ainuttakaan muistettavaa sävelmää - jos ei siis laske mukaan elokuvassa hyödynnettyjä valmiita kappaleita.
Yhteenveto:Captain Marvel on viihdyttävä lisäys Marvelin elokuvauniversumiin, mutta tarinallisesti se jää kaipaamaan jotain merkittävämpää. Leffa tuntuu loppujen lopuksi lähinnä esittelyltä Captain Marvelille ja taustatarinana Nick Furyn päätökselle aloittaa Avengers-tiimin kokoaminen. Niissä asioissa leffa onnistuu kyllä todella hyvin. Captain Marvel on kiehtova lisäys sankareiden joukkoon ja Brie Larson on erinomainen roolissa. Samuel L. Jackson pääsee kenties jopa paremmin oikeuksiinsa Nick Furyna kuin koskaan aiemmin. Päähenkilön hitaasti avautuvasta menneisyydestä on kiinnostavaa oppia lisää, minkä lisäksi leffa sisältää alkupäässä pari mitä viihdyttävintä toimintakohtausta. Goose-kissa on ehdottomasti elokuvan hauskinta antia ja kissafanina olin innoissani, kuinka isossa roolissa katti onkaan. Harmillisesti leffan isot käänteet ovat ennalta-arvattavia ja juoni kulkee muutenkin todella turvallisia polkuja. Lopputuloksena on oiva supersankariseikkailu, joka onnistuu paikoitellen olemaan jopa todella hyvä, mutta käsikirjoitus olisi vaatinut vielä hiomista, jotta kokonaisuus yltäisi samalle tasolle. Marvelin faneille Captain Marvel on tietty pakkokatsottavaa, etenkin jos aikoo mennä katsomaan ensi kuussa ilmestyvän Avengers: Endgamen (2019). Toivon, että useat Larsonin sanomisia kritisoivat fanit osaisivat antaa itse elokuvalle mahdollisuuden, sillä leffa ei itsessään ole mitään poliittisen sanoman tuputtamista - paitsi jos lasket tuputtamiseksi sen, että sankari onkin tällä kertaa nainen. Kymmenen vuoden päästä kukaan ei enää edes muista koko etukäteen puhjennutta naurettavaa someraivoa, joten kannattaako meuhkata nytkään? Etenkin kun suuri osa lukemistani kommenteista on vain myötähäpeällisen typerää ja lapsellista huomionhakua...
Lopputekstien aikana nähdään tietty vielä kaksi kohtausta, joista toinen johdattelee mahtavasti Avengers: Endgameen...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Captain Marvel, 2019, Marvel Studios
Ohjaus: Joss Whedon Pääosissa: Robert Downey Jr, Chris Evans, Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, Samuel L. Jackson, Tom Hiddleston, Clark Gregg, Stellan Skarsgård, Cobie Smulders, Gwyneth Paltrow ja Paul Bettany Genre: supersankarielokuva, toiminta Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia Ikäraja: 12
2012 oli vihdoin se vuosi, jolloin The Avengers ilmestyi. Viisi elokuvaa oltiin nähty ennen tätä: Iron Man (2008), The Incredible Hulk (2008), Iron Man 2 (2010),Thor (2011) ja Captain America: The First Avenger (2011), joissa sankarit esiteltiin ja nyt he vihdoin lyöttäytyisivät yhteen, taistellakseen pahaa vastaan. Tämä oli yksi eniten odottamistani elokuvista vuonna 2012. Saattoi olla jopa niin, että ainoa mitä odotin enemmän, oli The Dark Knight Rises (2012). Kävinkin katsomassa elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä ja muistan, että silloin Tennispalatsissa oli pisin jono lippukassoille, mitä olen koskaan nähnyt. Nämä kaikki sankarit ja elokuvat ovat osia Marvel Cinematic Universesta (2008-), josta on nähty jo kolmetoista elokuvaa. Nyt kun sarjan uusin elokuva, Doctor Strange (2016), on saamassa ensi-iltansa, oli hyvä katsoa aiemmat osat uudestaan ja arvostella ne. Viimeisimmän elokuvan, Captain America: Civil Warin (2016), olinkin jo arvostellut huhtikuussa, kun se ilmestyi.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Iron Man, The Incredible Hulk, Iron Man 2, Thor ja Captain America: The First Avenger!
Lokin saapuessa Maahan orjuuttamaan ihmiskunnan Tesseraktin ja chitauriarmeijan avustuksella, täytyy Nick Furyn aloittaman projektin toteutua. Iron Man, Captain America, Thor, Hulk, Black Widow ja Hawkeye kokoontuvat yhteen Avengers-ryhmäksi, pysäyttääkseen Lokin. Isoimmassa roolissa elokuvassa on tietysti Robert Downey Jr:n näyttelemä Tony Stark/Iron Man. Stark on vihdoin löytänyt täydellisen tasapainon vakavuuden ja koomisuuden välille ja elelee hyvää elämää yhdessä tyttöystävänsä Pepper Pottsin (Gwyneth Paltrow) kanssa uudessa Stark-tornissaan. Hän saa kuitenkin huomata, ettei olekaan kovin erityinen sankari, tavatessaan muita ryhmän jäseniä, joilla on paljon voimakkaampia kykyjä ilman mitään rautapukuja. Starkilla on yhä joku pakkomielle AC/DC:tä kohtaan ja tässä elokuvassa kuullaan pätkä heidän kappaleestaan "Shoot to Thrill". Chris Evansin näyttelemän Steve Rogersin/Captain American kuuluisi olla Avengersin johtajahahmo, mutta tässä häntä ei ole hyödynnetty kovin hyvin. Captain America pääsee yhdessä kohtauksessa onneksi jakamaan ohjeita ryhmälle, mutta siihen se jääkin. Evansin suoritus on kyllä jälleen hyvä ja ongelma löytyykin käsikirjoituksesta. Toinen ongelma hahmossa on, että hänen uusi asunsa on aivan naurettava. Se pyrkii olemaan lähellä sarjakuvaversiota, mutta näyttää lähinnä hölmöltä potkupuvulta.
Chris Hemsworth parantaa suoritustaan Thorina. Vaikka hahmo ei ole vieläkään suosikkini päänelikosta, Thor pääsee näyttämään todelliset voimansa, sillä hän pärjää nyrkkitappelussa Hulkia vastaan. Ei myöskään Iron Man ole kovin kummoinen vastus hänelle. Edward Norton tosiaan jostain syystä lähti MCU:sta, jolloin hänelle täytyi löytää korvaaja. Tässä elokuvassa Bruce Bannerina/Hulkina nähdään Mark Ruffalo. Ruffalo ei vielä alussa erityisemmin vakuuta, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän hän osoittaa olevansa oiva valinta rooliinsa. Banner tulee mukaan auttamaan tiimiä paikallistamaan Tesseraktin ja Lokin, ei muuttuakseen vihreäksi jättiläiseksi. Tietysti elokuvassa käy kuitenkin pariin otteeseen niin, että Hulk pääsee valloilleen ja murskaamaan. Avengers-ryhmään kuuluvat myös Scarlett Johanssonin näyttelemä Natasha Romanoff/Black Widow ja Jeremy Rennerin esittämä Clint Barton/Hawkeye, jotka tuntuvat paikoitellen hieman tarpeettomilta. Kummallakin on ihan hienoja kohtia, mutta hahmot jäävät pahasti päänelikon varjoon. Black Widow pääsee kuitenkin vetämään avaruusoliota turpaan ja Hawkeyelta eivät nuolet tunnu loppuvan kesken. Samuel L. Jacksonin näyttelemän Nick Furyn osuus on moninkertaistunut aiempiin elokuviin nähden. Hahmo on keskeisemmässä roolissa ja pääsee pari kertaa jopa toimintaan. Jackson on tuttuun tapaansa erinomainen roolissaan ja sopii hyvin johtajahahmoksi, joka yrittää kasata ryhmän. Elokuvan pahiksena nähdään Thorista tuttu Loki, jota esittää Tom Hiddleston. Thorissa en pitänyt hahmosta lähes ollenkaan, mutta tässä hän on sentään siedettävä. Hiddlestonin roolisuoritus on parantunut, eikä hahmo tunnu enää valittavan kaiken aikaa. Silti pahiksena olisi sinänsä voinut olla joku toinenkin, muuttamatta tapahtumia paljoa. S.H.I.E.L.D. -agentti Phil Coulson (Clark Gregg) nähdään jälleen ja elokuvassa esitellään uusi agentti nimeltä Maria Hill (Cobie Smulders). Myös Thorista tuttu Erik Selvig (Stellan Skarsgård) ja Iron Manin tekoäly Jarvis (Paul Bettany) ovat mukana elokuvassa.
Tämä on hyvin erilainen supersankarielokuva, kuin mitä aiemmin on nähty. Vaikka supersankaritiimi ei sinänsä ole uusi asia ja ensimmäinen X-Men (2000) ilmestyi yli kymmenen vuotta ennen tätä, niin tässä on silti jotain poikkeuksellista. X-Men on nimittäin kaikille tiedossa tiiminä. Kaikki sen hahmot - Wolverine, Kyklooppi, Storm, jne - yhdistetään aina mielessä kyseiseen ryhmään, mutta The Avengersin hahmot ovat lähtökohtaisesti täysin erilaisista maailmoista. Ensimmäistä kertaa katsojat pääsevät näkemään valkokankaalla, kun nämä suuret sankarit lyöttäytyvät yhteen tuhotakseen pahan. Iron Manilla oli kaksi elokuvaa ennen tätä, ja Hulkilla, Thorilla ja Captain Americalla oli jokaisella omat seikkailunsa. Kaikki ne ovat kuitenkin vääjäämättä johtaneet tähän elokuvaan. Jokaisessa on jollain tapaa pohjustettu tulevia tapahtumia ja jo useamman vuoden fanit ovat päässeet innolla odottamaan, että suosikkisankarit (miinus Spider-Man) nähdään samaan aikaan ruudulla. Aiemmissa elokuvissa ei olla nähty hahmoja vielä yhdessä, joten kuvat joissa sankarit ovat asuissaan keskellä taistelua, aiheuttavat helposti kylmiä väreitä. Elokuva alkaa Lokin saapumisella Maahan. Loki varastaa Tesseraktin ja tunkeutuu Hawkeyen ja Erik Selvigin mieliin, tehden näistä itselleen avustajia. Tämän seurauksena Nick Fury aloittaa ryhmän kasaamisen. Elokuvan alkupuoli on lähinnä tuttujen sankareiden lyhyttä uudelleenesittelyä ja tiimin kokoamista. Sankarit päätyvät mukaan hieman eri syistä, eivätkä aluksi tule kunnolla toimeen keskenään. Kuitenkin kun maailma on oikeasti vaarassa, on erimielisyydet unohdettava ja Avengersien aika pelastaa kaikki. Elokuvassa ei ole kovin montaa toimintakohtausta. Alussa on yksi lyhyt, mutta seuraavaa saa odottaa pidemmän hetken. Vaikka muuten kokonaisuus toimii hyvin, minua ärsyttää hieman, että Lokin vangitseminen on tavallaan ryövätty The Dark Knightista (2008), mutta isommassa mittakaavassa toteutettuna. Siinä seuraa elokuvan heikoin osio, joka on vähän liian hidastempoinen. Onneksi sen jälkeen alkaa tapahtua kunnolla. SHIELD:n helicarrier-aluksessa käydään tyylikäs taistelu, mutta siinä sankarit eivät vielä osaa puhaltaa yhteen hiileen. Toimintakohtauksen jälkeen ehditään vetää henkeä vain hieman, ennen kuin lopputaistelu alkaa. Ja jösses, mikä lopputaistelu onkaan kyseessä! Aiemmissa MCU-elokuvissa loppuskabailut ovat olleet lähinnä joko heikkoja tai vain ihan kivoja. The Avengersin lähes puolituntisen lopputaistelun ansiosta aiemmat voi antaa anteeksi. New Yorkissa käytävä megamättö on aivan tolkuttoman hieno, tunnelmastaan aina visuaalisuuteensa asti. Kun vihdoin näkee ryhmän kasassa, taistelemassa chitauriarmeijaa vastaan, ei siinä voi katsojana muuta kuin vain hurrata ja kannustaa sankareitaan.
The Avengers on tällä hetkellä kaikkien aikojen viidenneksi eniten rahaa tahkonnut elokuva ja vielä vuonna 2012 se oli kolmannella sijalla.Mikä siitä tekee niin suositun, että se on tienannut yli puolitoistamiljardia dollaria? Ensimmäinen Iron Man ilmestyi neljä vuotta ennen The Avengersia, joten sarjan katsojat ovat jo ehtineet kerätä innostusta tätä elokuvaa varten. Tätä elokuvaa menivät katsomaan Iron Man -fanit, Captain America -fanit, Thor-fanit, Hulk-fanit, sekä tietysti koko tiimin fanit. Näiden lisäksi myös pelkästään elokuvan päänäyttelijät takaavat, että ihmisiä kiinnostaa. Yleisesti supersankarielokuvista pitäville tämä oli tietysti pakko-nähdä-elokuva. Olen myös varma, että jossain on faneja Black Widowille ja Hawkeyelle. Ja vielä näiden lisäksi on ihmisiä, jotka haluavat vain nähdä hulppeata kesäviihdettä, sekä niitä jotka eivät tiedä yhtään mitään koko jutusta, mutta haluavat nähdä sen, koska siitä puhutaan kaikkialla niin paljon. Kovimmat fanit tietysti kävivät katsomassa The Avengersin elokuvateattereissa pariinkin otteeseen tai useamminkin. Buum! Aivan törkeän toimiva kassamagneetti. Itse olen todella suuri supersankarielokuvien fani ja vaikka esimerkiksi Thor ei kuulu suosikkeihini, niin on se vain pirun hienoa nähdä kaikki nämä hahmot yhdessä, luomassa jotain, mitä ei olla ennen nähty. Ihan sama vaikka juoni olisikin äärimmäisen yksinkertainen.
Elokuvan on ohjannut Joss Whedon, jolla on selkeästi ollut vahva visio siitä, miltä sankareiden yhteisseikkailun kuuluu näyttää ja tuntua. Tämä on selkeästi elokuva Marvel-fanilta Marvel-faneille. The Avengers on todellakin se elokuva, mitä on odotettu pitkään ja se mullisti lajityyppiään hienosti. Elokuva olisi voinut helposti mennä vikaan, mutta se on saatu toimimaan erittäin hyvin. Elokuva on kuvattu erinomaisesti, kuten myös leikattu. Ehkä koko elokuvan paras kuva on lähes minuutin mittainen taistelukuva ympäri New Yorkia, jossa näytetään jokainen sankari toiminnassa. Tietysti se on pääosin tehty tietokoneella, mutta silti se on aivan täydellinen. Tehosteet ovat aivan huikeat ja äänimaailma on kiehtova. Etenkin New Yorkin taistelu on näyttävää silmäkarkkia. Elokuva on myös muokattu kirkkaaksi, jolloin kaikki on selkeämpää, mistä minä pidän todella paljon. Ratkaisu ei toimisi kaikissa elokuvissa, mutta tässä se toimii täydellisesti. Elokuvan musiikista vastaa Alan Silvestri ja varsinkin tunnusmusiikki on hieno ja mahtipontinen.
Elokuvasta löytyy tietysti muutamia "easter eggejä", jotka ovat viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin, asioihin jne. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat bongata Stan Leen cameon, mutta muuten elokuvassa on vain pieniä vihjeitä, mitä tulevissa MCU-elokuvissa voitaisiin nähdä.
Blu-rayn kuvanlaatu on aivan täydellinen! Yksi parhaista, mitä olen koskaan nähnyt. Lisämateriaalit eivät kuitenkaan ole parhaimmasta päästä. Elokuvan teosta kertoo vain kuusiminuuttinen "A Visual Journey", mutta muuten extrat ovat lähinnä vain poistettuja kohtauksia ja mokaotoksia. Onneksi mukana on sentään lyhytelokuva nimeltä "Item 47".
Yhteenveto:The Avengers on aivan loistava elokuva. Ohjaaja Joss Whedon on tiennyt tasan tarkkaan, millainen sankareiden yhteisseikkailun pitää olla. Vaikka siinä on hidastempoisempi jakso, niin kokonaisuus toimii ja lopputaistelu New Yorkissa on törkeän upea. Downey Jr pääsee tietysti loistamaan Iron Manina, mutta Chris Evansin esittämää Captain Americaa ei ole hyödynnetty kovin hyvin. Hahmon puku on myös aivan naurettava. Hemsworthin suoritus Thorina paranee, kuten myös Hiddlestonin suoritus Lokina. Mark Ruffalo on oiva valinta uudeksi Bruce Banneriksi. Suosittelen elokuvaa ehdottomasti kaikille hahmojen ja supersankarielokuvien faneille, sekä toimintarymistelyjen ystäville. Ottaen huomioon, miten paljon rahaa tämä tienasi, todella monet ovat varmasti jo nähneet sen. The Avengers on jalokivi omassa genressään, vaikkei täydellinen olekaan. Blu-rayn kuvanlaatu on aivan mieletön ja pidän siitä, että kuva näyttää kirkkaalta. Kai mainitsin jo, että lopputaistelu New Yorkissa on hieno? Tämä on MCU:n "Vaihe 1:n" lopetuselokuva ja seuraavana on tiedossa kuusiosainen "Vaihe 2", alkaen elokuvalla Iron Man 3 (2013). Älkää ottako levyä vielä pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään kohtaus, joka pohjustaa tulevia elokuvia ja niiden jälkeen nähdään myös lyhyt pätkä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot ja juliste www.imdb.com
The Avengers, 2012, Marvel Studios, Paramount Pictures
Ohjaus: Kenneth Branagh Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Anthony Hopkins, Stellan Skarsgård, Kat Dennings, Clark Gregg, Idris Elba ja Jeremy Renner Genre: supersankarielokuva, seikkailu Kesto: 1 tunti 55 minuuttia Ikäraja: 12
Thor ei ollut kovin tuttu hahmo minulle ennen tämän elokuvan näkemistä. Tiesin tietenkin mytologiasta Thorin, Lokin, Odinin ja Asgårdin, mutta ajattelin, että tämä elokuva olisi hyvin kaukana alkuperäisistä jumaltarinoista. En erityisemmin odottanut elokuvaa, kun se ilmestyi keväällä 2011, sillä odotin paljon enemmän tämän jälkeen ilmestynyttä Captain America: The First Avengeria (2011). Marvel Cinematic Universen (2008-), joka kattaa monien tuttujen Marvel-sankareiden elokuvat, uusin osa Doctor Strange (2016) ilmestyy parin kuukauden päästä, joten sitä ennen täytyi käydä läpi sarjan aiemmat osat.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien elokuvaa Iron Man 2(2010)!
Odin karkottaa Thorin Maahan, tämän käytöksen takia. Maassa Thor tapaa Jane Fosterin ja yrittää löytää keinoa päästä takaisin Asgardiin.
En erityisemmin perusta Chris Hemsworthista näyttelijänä, mutta Thorin roolissa hän toimii... ainakin tarpeeksi hyvin. Paikoitellen hän ei vakuuta yhtään ja lähinnä vain ärsyttää hahmon toimintatavat. Pidän silti elokuvan tarinakaaresta, jossa päähahmolla on jo valmiiksi sankarin voimat, mutta hän joutuu oppimaan kantapään kautta, mitä vaatii olla sankari. Thorin isänä, Odinina, nähdään Anthony "Hannibal Lecter" Hopkins. Hopkins sopii erittäin hyvin vanhan, viisaan jumalan rooliin ja hänestä huokuu arvokkuus. Harmi vain, ettei hän esiinny kovin paljoa elokuvassa. Monien fanityttöjen suosioon nousi Loki-hahmo, jota näyttelee Tom Hiddleston. Itse en ymmärrä hahmon suurta suosiota, sillä tässä hän on lähinnä vain ärsyttävä, valittava kakara, joka vaikuttaa erittäin ylihemmotellulta, ollessaan oikeasti se lapsi, joka ei saanut suurta suosiota. Hiddleston ei vakuuta tässä ollenkaan. Häntä fanitetaan selkeästi vain näyttelijän ulkonäön takia.
Tutkija Jane Fosterina nähdään Natalie Portman, joka on enimmäkseen vain erittäin hämillään koko elokuvan ajan. Vaikka Portman on hyvä näyttelijä ja sopii muuten rooliin, niin uskottavana tutkijana häntä on vaikea nähdä. Hahmo ei onneksi ole "neito hädässä" -tyyppinen ratkaisu. Janen kanssa tutkimukseen osallistuvat Erik Selvig (Stellan Skarsgård) ja Darcy Lewis (Kat Dennings). Skarsgård on tuttuun tapaansa hyvä, mutta Dennings on suurimmaksi osaksi ärsyttävä, yrittäessään olla elokuvan muka-hauska hahmo. Darcy on selkeästi vain Janen ystävä, sillä häntä ei todellakaan voi ottaa tosissaan minkäänlaisena tutkijana. Iron Manissa (2008) ja Iron Man 2:ssa esiintynyt agentti Coulson (Clark Gregg) esiintyy myös tässä. Jo Iron Man 2:n lopussa pohjustettiin Thoria, kun Coulson saapuu New Mexicoon ja näkee Thorin Mjolnir-vasaran ihmisten ympäröimänä. Tässä elokuvassa kyseinen kohtaus tapahtuu ennen puoltaväliä. Elokuvassa esitellään uusi hahmo, nimeltä Clint Barton, jonka fanit kuitenkin tietävät nimellä Hawkeye. Bartonia näyttelee Jeremy Renner. Hahmo ei kuitenkaan esiinny elokuvassa kuin yhdessä kohtauksessa lyhyesti. Mukana ovat myös Thorin tiimiin kuuluvat Fandral (Josh Dallas), Sif (Jaimie Alexander), Hogun (Tabanodu Asano) ja Volstagg (aiemmin Marvel-elokuva Punisher: War Zonessa, 2008, nähty Ray Stevenson), sekä Asgardia vartioiva Heimdall (Idris Elba). Jääjättiläisten johtajaa, kuningas Laufeyta näyttelee Colm Feore.
Elokuvan alussa kuullaan Odinin kertojaääni, tämän selittäessä sekä katsojille, että Thorille ja Lokille näiden ollessa lapsia, kuinka Jotunheimin jääjättiläiset aikoinaan hyökkäsivät Maahan ja kuinka Asgardin joukot pysäyttivät heidät. Vuosia myöhemmin, kun Thoria ollaan kruunaamassa uudeksi kuninkaaksi, ryhmä jääjättejä hyökkää Asgardiin. Tämän seurauksena Thor vie oman joukkonsa - Odinin säännöistä huolimatta - Jotunheimiin, kostaakseen näille, minkä takia Odin vie Thorilta voimat ja Mjolnirin, ja karkottaa tämän Maahan.
Elokuvan alkuosuudessa on fantasiaseikkailun tunnelmaa. Asgardin värikkyys on hyvässä kontrastissa Jotunheimin kylmänsiniseen synkkyyteen. Kun elokuva kulkee eteenpäin, niin värikkyys ei olekaan enää niin toimiva juttu ja suurin osa asioista Asgardissa muuttuu tahattoman koomisiksi. Thorin saapuessa Maahan, elokuva muuttuu jonkin sortin komediaksi, sillä suurimmaksi osaksi elokuva yrittää vain saada katsojaa nauramaan. Kyllä se siinä välillä onnistuukin, esimerkiksi Thorin kävellessä lemmikkikauppaan ostamaan hevosta. Vaikka onkin hauskaa, että Thor käyttäytyy oudosti ihmisten keskuudessa kulttuurierojen takia, niin se tuntuu hieman kummalliselta, kun ottaa huomioon, ettei Thor tee Asgardissa samoja hölmöyksiä kuin Maassa. Elokuva luo uusia tunnelmia ja tuntuu rikkovan niitä läpi tarinansa, eikä kykene olemaan samaan aikaan sekä uskottava fantasiaseikkailu, että mitä ikinä elokuvan muu osuus ikinä onkaan. Se on hieman liian jännittävä ollakseen lastenelokuva, mutta liian lapsellinen sopiakseen vanhemmalle yleisölle. Elokuvan todellinen pahis on erittäin ennalta-arvattava ja onkin hyvä, että hänet paljastetaan jo alkupuolella, ettei tehdä samaa virhettä kuin Iron Manissa. Alkupuoli on lupaava, mutta sen jälkeen elokuva lässähtää, eikä jaksa enää nousta kunnolla jaloilleen ja loppupuolen taistelut ovat aika tylsää ja mitäänsanomatonta katsottavaa. Sitten alkavatkin jo lopputekstit.
Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, jonka pitäisi minun mielestäni pysyä kameran toisella puolella. En ole tähän mennessä nähnyt häneltä ainuttakaan kovin kummoista ohjaustyötä. Thorin lisäksi olen nähnyt hänen ohjaamistaan elokuvista Mary Shelley's Frankensteinin (1994), Jack Ryan: Shadow Recruitin (2014) ja uusimman Cinderellan (2015), eikä yksikään vakuuttanut minua. Elokuva on myös kuvattu aivan hirveästi. Tiedän, että se on tyyli eikä vahinko, mutta olisitte nyt voineet ihan oikeasti pitää sen kameran suorassa! Lähes jokainen kuva on enemmän tai vähemmän vinossa ja se vie omasta katselukokemuksestani paljon pois, etenkin kun tarkoituksella vielä kääntelin päätäni, jotta kuva näyttäisi suoralta. Leikkaus ja äänitehosteet ovat kuitenkin onnistuneita. Elokuvan musiikista vastaa Patrick Doyle, joka on tehnyt oivaa työtä sävellysten kanssa. Mahtipontiset musiikit parantavat omalla tavallaan elokuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat valitettavasti jo nyt kärsineet viiden vuoden aikana. Jääjätit näyttävät todella hölmöiltä ja niiden jättihirviö sekä Tuhoaja näyttävät liian digitaalisesti tehdyiltä.
Elokuvassa on nähtävissä "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Asgardin aarreholvissa on nähtävissä monia asioita, joista fanit riemastuvat, kuten myöhemmin tärkeään rooliin nouseva Ikuisuuden rautahanska. Stan Lee tekee tietysti cameonsa ja jälleen pohjustetaan tulevaa The Avengersia (2012).
Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan teosta kertovat pätkät "From Asgard to Earth", "Our Fearless Leader", "Assembling the Troupe", "Hammer Time", "Creating Laufey", "Music of the Gods" ja "A Conversation". Mukana on myös pätkä "Road to the Avengers", joka yrittää olla jonkinlainen valmisteluvideo The Avengers -elokuvaa varten, sekä lyhytelokuva "The Consultant", poistettuja kohtauksia ja mainoksia.
Yhteenveto:Thor on aika keskinkertainen tekele. Se alkaa toimivasti, mutta kun päästään Maahan, se muuttuu aika kummalliseksi ja katsojan mielenkiinto katoilee helposti. Onneksi siinä saa sentään nauraa useaan otteeseen. Hemsworth on ihan kiva pääosassa, mutta Hiddlestonin näyttelemä Loki on vain ihme valittaja. Hopkins on näyttelijäkaartissa ehdottomasti paras. Kuvaus on aivan hirveää. Millä lailla se on hieno tyyli, että kamera on lähes koko ajan vinossa? Tehosteet eivät ole kovin erikoiset ja etenkin puvustus on paikoitellen tahattoman koomista. Toimintakohtaukset eivät erityisemmin vakuuta ja fantasiatunnelma ei toimi muun elokuvan kanssa kovin hyvin. Kyseessä ei kuitenkaan onneksi ole huono elokuva. Se ei vain ole kovin hyväkään, jolloin se jää siihen väliin roikkumaan. Kyllähän sen aina välillä jaksaa katsoa ihan sujuvasti, vaikka se on mielestäni edelleen MCU:n heikoin elokuva. Älkää ottako levyä pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvelcinematicuniverse.com
Thor, 2011, Marvel Studios, Marvel Entertainment, Paramount Pictures
Ohjaus: Jon Favreau Pääosissa: Robert Downey Jr, Gwyneth Paltrow, Don Cheadle, Scarlett Johansson, Sam Rockwell, Mickey Rourke, Samuel L. Jackson, Clark Gregg, Jon Favreau, Garry Shandling ja Paul Bettany Genre: supersankarielokuva, toiminta Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia Ikäraja: 12 Iron Man 2 oli ensimmäinen Marvel Studiosin elokuva, jonka pääsin katsomaan elokuvateatterissa. Olin tietysti innoissani, sillä pidin aiemmista Marvel Cinematic Universen (2008-) elokuvista paljon, eli Iron Manista (2008) ja The Incredible Hulkista (2008). Vielä vuonna 2010, kun minulle toimi helposti kaikki supersankarielokuvat, pidin Iron Man 2:sta paljon, mutta lähes jokaisen uudelleenkatsomisen jälkeen olen ollut eri mieltä kuin aiemmin. MCU:n uusin tuotos, Doctor Strange (2016), ilmestyy parin kuukauden päästä, joten ennen sitä oli hyvä palata taaksepäin katsomaan koko sarja läpi ja arvostella jokainen elokuva.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Iron Man ja The Incredible Hulk!
Tony Starkia hengissä pitävä laite on alkanut hitaasti myrkyttää hänen vertaan. Ongelmat lisääntyvät, kun Iron Man saa vastaansa uuden vihollisen, Ivan Vankon.
Robert Downey Jr on edelleen loistava Tony Starkina/Iron Manina. Stark on löytänyt taas vanhan hupailutyylinsä, mutta saa sen sopimaan hyvin mukaan vakavampiinkin asioihin. Tällä kertaa Stark ei kuitenkaan ole hauska vain ollakseen näsäviisas idiootti, vaan koska hän yrittää lähinnä esittää asioidensa olevan hyvin. Gwyneth Paltrow ei erityisemmin vakuuta Starkin avustaja Pepper Pottsina, eikä häntä nähdä kovin paljoa elokuvassa. Pepper joutuu jälleen lähinnä seuraamaan sivusta, kun Stark joko tekee hölmöyksiä tai joutuu ongelmiin Iron Manina. Kun Marvel Studios rikkoi sopimusta edellisessä elokuvassa nähdyn Terrence Howardin kanssa, vähentäessään hänen palkastaan monta miljoonaa, Howard käveli pois projektista, jolloin hänet täytyi korvata eri näyttelijällä. Tässä Starkin ystävä everstiluutnantti James Rhodesina nähdään Don Cheadle. Ja olenkin tyytyväinen siihen, että roolissa nähdään Cheadle, sillä hän sopii mielestäni osaan paremmin kuin Howard. Pitkällä tähtäimellä se oli myös hyvä ratkaisu, sillä Cheadle pääsi esittämään hahmoa vielä useasti uudestaan.
Elokuvassa tärkeimpänä uutena hahmona esitellään Natalie Rushman, joka on oikeasti Natasha Romanoff, eli Black Widow, jota näyttelee Scarlett Johansson. Vaikka hahmo on tyylikäs, etenkin lopussa mätkiessään turvamiehiä turpaan, on Johanssonin suoritus erittäin ontto. Hän ei erityisemmin näytä tunteita elokuvan aikana. Toisaalta se voi olla myös tarkoituksena, hahmon ollessa peitetehtävissä oleva agentti. Starkin uutena kilpailijana nähdään asetehtailija Justin Hammer, jota esittää Sam Rockwell. Hammer on äärimmäisen ärsyttävä hahmo ja tiedän, ettei se johdu täysin Rockwellistä, sillä olen nähnyt häneltä hyvänkin suorituksen. Hahmo on vain kirjoitettu todella rasittavaksi, eikä häntä jaksa katsoa. Alkupuolella hän on ihan siedettävä, mutta muuttuu nopeasti yhä vain ärsyttävämmäksi. Ainoa hyvä kohta Hammerilla on, kun hän esittelee Rhodesille huipputeknologisen "Ex-vaimo" -ohjuksensa. Elokuvan pahista, Ivan Vankoa, näyttelee Mickey Rourke. Rourkella on sama juttu kuin Rockwellillä, eli tiedän häneltä löytyvän taitoa, mutta Ivan-hahmo on lähinnä vain aika lattea yritys olla hyvä vastus Iron Manille. Parasta hahmossa on aksentti, sekä vankilassa kuultavat, mainiot repliikit. Uutena hahmona esitellään myös pienessä roolissa oleva senaattori Stern (Garry Shandling), joka ei tunnu pitävän Tony Starkista yhtään. Ensimmäisessa osassa nähdyt agentti Coulson (Clark Gregg) ja SHIELD:n johtaja Nick Fury (Samuel L. Jackson) esiintyvät myös tässä. Tällä kertaa Jackson pääsee olemaan esillä enemmän ja on aika pitkälti vain oma tuttu itsensä. Onneksi hän tekee sen hyvin, jolloin Furyn voi ottaa tosissaan. Starkin avustaja Happy Hogan (ohjaaja Jon Favreau) ja tekoälytietokone Jarvis (Paul Bettany) ovat myös mukana.
Elokuvan alussa kuullaan edellisen osan lopussa kuultu Starkin puhe, jossa hän paljastaa olevansa Iron Man. Ivanin isä, Anton Vanko (Eugene Lazarev), kuolee ja Ivan päättää hyödyntää samaa teknologiaa, jota Tony käyttää Iron Man -puvussaan, kostaakseen Tonylle, miten tämän isä Howard kohteli Antonia aikoinaan. Toisaalla Tony Stark on avannut uudestaan Stark Expon isänsä muistolle. Stark yrittää kaikin puolin näyttää maailmalle, että hän on täysissä voimissaan, eikä kukaan koskaan pärjäisi Iron Manille, mutta todellisuudessa hän tekee kuolemaa. Laite, joka on aiemmin pitänyt Tonyn hengissä, aiheuttaa hänelle hitaasti verenmyrkytyksen. Samalla kun hän yrittää pitää itsensä hengissä, hän joutuu sekä kohtaamaan Ivanin, että yrittää pitää Iron Man -puvun itsellään, jota armeija yrittää saada omaan käyttöönsä. Ei ehkä ollutkaan maailman paras idea paljastaa olevansa supersankari...
Iron Man 2:n alkupuoli on oikein hyvä. Siinä pohjustetaan hahmoja toimivasti ja ei kestä kauaa, kun päästään jo taisteluun, jossa Iron Man kohtaa Ivanin kilpa-autoradalla Monacossa. Siellä Starkilla on erittäin kekseliäs matkaversio asustaan, jonka saa kätevästi muutettua matkalaukun näköiseksi. Valitettavasti elokuvan taso alkaa laskea taistelun jälkeen. Elokuvan toiset puoli tuntia ovat aika hidastempoista katsottavaa ja katsojaa alkaa ärsyttää, kun Hammer ja Ivan hokevat toisilleen sanaa "lintu", yrittäessään päästä yhteisymmärrykseen. Ja vaikka pidän ideasta, että laite joka pitää Starkia hengissä, koituu pian hänen kuolemakseen ja Stark joutuu etsimään selviytymiskeinoa, niin ratkaisu on tehty todella hölmöllä ja lattealla tavalla. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen nähdään tunnin verran aika mitäänsanomatonta kerrontaa, josta tosin löytyy yksi viihdyttävä tappelukohtaus. Onneksi lopputaistelu toimii pääosin, vaikka ihan viimeinen osuus taistelusta onkin aika heikko ja liian nopea.
Useassa kohtaa tuntuu siltä, että studio on pakottanut kirjoittaja Justin Therouxin tekemään käsikirjoituksen mahdollisimman nopeasti, jotta elokuva saataisiin ulos niin pian kuin on mahdollista. Niin se on varmaan ollutkin. Tai sitten ohjaaja Jon Favreaulta on loppunut visio kesken, mitä vaihtoehtoa en kuitenkaan usko. Silti Iron Man 2:ssa on viihdyttäviä osuuksia, jolloin elokuvan jaksaa katsoa uudestaan. Kovin ihmeellistä tuotosta ei kannata kuitenkaan odottaa. Iron Man 2 on kuvattu ja leikattu hyvin. Myös sekä visuaaliset tehosteet, että äänitehosteet toimivat, joten ongelmat eivät löydy teknisistä asioista. Musiikin sävellyksestä vastaa John Debney, mutta valitettavasti elokuvaa varten sävelletty musiikki ei jää erityisemmin mieleen. Elokuvassa kuullaan myös mm. AC/DC:n kappaleet "Shoot to Thrill" ja "Highway to Hell", sekä Queenin kappale "Another One Bites the Dust".
Elokuvassa nähdään tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin, asioihin jne. Jälleen on Captain American kilpi näkyvissä ja tällä kertaa todella selvästi. Tony löytää isänsä tavaroiden joukosta alkuperäisen Captain America -sarjakuvan. The Incredible Hulkissa nähty uutiskuva yliopiston taistelun jälkeen pyörii loppupuolella nopeasti pienellä ruudulla. Stan Lee tekee tietty cameonsa ja elokuvassa viitataan edellistä selkeämmin The Avengers-elokuvaan (2012), sekä myös Thoriin(2011), joka ilmestyi tämän jälkeen.
Blu-rayn kuvanlaatu on oikein mainio. Lisämateriaalit tosin eivät ole mainiota nähneetkään. Niillä voi katsoa elokuvan kolmella eri tavalla; ohjaaja Favreaun kommenttiraidan kanssa, "SHIELD Data Vaultin" tietoiskujen kanssa, sekä siten että samaan aikaan näkyy välillä varhaisia versioita visuaalisista tehosteista. Mitään ei ole elokuvan teosta, eikä edes poistettuja kohtauksia löydy.
Yhteenveto:Iron Man 2 on ihan katsottava pätkä, mutta jää selkeästi ensimmäisen osan jalkoihin. Alku toimii hyvin, mutta sen jälkeinen tunti on enemmän tai vähemmän heikompaa. Onneksi edes lopputaistelu toimii suurimmaksi osaksi. Robert Downey Jr on tietysti loistava roolissaan ja Don Cheadle on hyvä roolitus uudeksi Rhodesiksi. Toimintakohtaukset ovat ihan viihdyttäviä ja loistavaa dialogia löytyy jälleen. Jos piditte ensimmäisestä Iron Manista, niin vilkaiskaa tämäkin, vaikkei se ole yhtä hieno. Fanit ovat tämän mitä luultavimmin jo nähneet. Ensi kerralla, kun katsotte tämän, laskekaa, kuinka monta kertaa sana "lintu" kuullaan. Muistakaa myös, ettei levyä saa ottaa pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.forbes.com
Iron Man 2, 2010, Marvel Studios, Marvel Entertainment, Paramount Pictures, Fairview Entertainment
Ohjaus: Jon Favreau Pääosissa: Robert Downey Jr, Gwyneth Paltrow, Terrence Howard, Jeff Bridges, Shaun Toub, Jon Favreau, Faran Tahir, Clark Gregg ja Paul Bettany Genre: supersankarielokuva, toiminta Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia Ikäraja: 12
En nähnyt Iron Mania elokuvateattereissa, kun se ilmestyi vuonna 2008. Sain sen kuitenkin joululahjaksi samana vuonna ja katsoinkin sen nopeasti pariin otteeseen. Vuosien varrella olen nähnyt sen useasti. Iron Man aloitti Marvel Cinematic Universe -sarjan (2008-), joka sisältää monen muunkin supersankarin elokuvia, sekä muutaman yhteisseikkailun. MCU:n uusin tuotos, Doctor Strange (2016), ilmestyy muutaman kuukauden päästä, joten sitä ennen on hyvä käydä kaikki sarjan aiemmat elokuvat läpi. Pakko myöntää, että minun oli tarkoitus arvostella nämä jo ennen Captain America: Civil Waria (2016), mutta silloin ei aika vain yksinkertaisesti riittänyt kahteentoista elokuvaan.
Paettuaan terroristien kynsistä, asetehtailija-miljonäärinero Tony Stark päättää rakentaa itselleen huipputeknologisen puvun, tuhotaakseen omat aseensa, joita terroristit käyttävät. Pääosassa Tony Starkina/Iron Manina nähdään Robert Downey Jr ja kyseessä on yksi parhaista roolivalinnoista koskaan. Downey Jr on aivan loistava roolissaan ja tästä hänellä lähti ura kertaheitolla nousuun kaikkien huumeongelmiensa jälkeen. Alkupuolella Stark nähdään hieman ärsyttävänä egopullistelijana, mutta mitä pidemmälle elokuva menee, sitä vakavammaksi Stark muuttuu. Downey Jr:n elekieli ja tapa puhua ovat mietitty tarkkaan, jolloin hahmosta saadaan kaikki irti. Starkin avustaja Pepper Pottsia näyttelee Gwyneth Paltrow. Toisin kuin Downey Jr, tässä ei ole kyseessä kovinkaan täydellinen roolitus. Paltrowia kyllä pystyy katsomaan, mutta hänen suorituksensa ei ole kovin kummoinen useassa kohtaa elokuvaa. Starkin ystävää, eversti James Rhodesia, esittää Terrence Howard. Toisin kuin Stark, Rhodes on hyvin totinen hahmo, eikä pidä yhtään Starkin tempauksista läpi elokuvan. Howardin suoritus on oikein hyvä, mutta hahmo jää paikoitellen hieman ontoksi. Starkin yhtiön johdossa olevaa Obadiah Stanea näyttelee Jeff Bridges. Bridges ei tässä erityisemmin vakuuta taidoillaan ja hänen hahmonsa on hyvin ennalta-arvattava. Muutama hauska kohta hänellä kuitenkin on. Terroristien luolassa Stark tapaa Yinsenin (Shaun Toub), joka auttaa häntä pakenemaan. Kahta pääterroristia näyttelevät Faran Tahir ja Sayed Badreya. Elokuvassa nähdään myös elokuvan ohjaaja Jon Favreau Starkin avustaja Happy Hoganina ja Clark Gregg S.H.I.E.L.D:n agentti Coulsonina, sekä Jarvis -tietokoneen äänenä kuullaan Paul Bettany.
Elokuva alkaa kohtauksella, jossa terroristit hyökkäävät armeijasaattueen kimppuun ja kaappaavat Tony Starkin. Tästä siirrytään kolmekymmentäkuusi tuntia ajassa taaksepäin, jotta katsojalle näytettäisiin paremmin lähtökohdat. Stark esitellään itseään täynnä olevana kusipäänerona ja todella lyhyesti saadaan tuotua Starkin ego täydellisesti esille. Hän matkustaa Afganistaniin, esitelläkseen uutta Jericho-ohjusmallia. Palatessaan esittelystä, terroristit hyökkäävät. Stark herää luolasta, kummallinen laite kiinnitettynä rintaansa ja häntä käsketään rakentaa uusi Jericho-ohjus. Sen sijaan Stark rakentaa itselleen rautapuvun, jonka avulla hän karkaa. Kotonaan Stark alkaa rakennella hienompia versioita puvusta, jolloin hänestä lopulta tulee Iron Man. Iron Man on omalla tavallaan nopeatempoinen elokuva. Vaikka siinä on hitaita kohtia, se keskittyy olennaiseen ja kulkee hyvällä temmolla eteenpäin. Siinä on todella hyvä tunnelma läpi lähes koko elokuvan ja toisin kuin monet supersankarielokuvat, tämä osaa keskittyä päähenkilöönsä juuri oikealla tavalla. Tämä on hyvin hahmopainotteinen elokuva, eikä siinä ole kovin montaa toimintakohtausta. Alun pako ja pidempi taistelukohtaus, kun Stark pukee vihdoin tunnetun kultapuna-asunsa päälle, ovat tyylikkäitä ja erittäin viihdyttäviä, mutta lopputaistelu tuntuu huononevan mielestäni joka katselukerralla. Se tuntuu olevan mukana vain, koska tällaiset elokuvat tarvitsevat loppurymistelyn. Ei siinä mitään, kyllä tässä kuuluukin olla lopputaistelu. Tässä se ei vain toimi sellaisenaan. Ensimmäinen puolitoistatuntinen on todella hyvä, mutta viimeiset puoli tuntia, kun todellinen pahis paljastuu - minkä arvaa jo etukäteen - ja hän rakentaa itselleen isomman puvun kuin Starkilla, ei jaksa innostaa enää samalla lailla. On harmi, että loppu on latteampi, sillä yleensä se jää helpoiten mieleen, koska sen on juuri viimeiseksi nähnyt. Onneksi kun tarpeeksi muistelee, niin tietää nähneensä loistavan elokuvan. Huumoria on myös paljon mukana. Olen silti kuitenkin varma, ettei tämä toimisi niin hyvin, jos Tony Starkina/Iron Manina ei nähtäisi Robert Downey Jr:a.
Elokuva toimii loistavasti myös sen takia, että sen ohjaaja Jon Favreau on tiennyt, mitä tekee. Elokuvaa on ollut käsikirjoittamassa neljä henkilöä ja he ovat pääosin tehneet erinomaista työtä. Heikomman lopun kun unohtaa, niin elokuva on täynnä upeaa dialogia, etenkin Tonyn ja Pepperin välillä. Se on nokkelaa, sujuvaa ja siinä puhutaan nopealla tahdilla, jolloin elokuva vaatii parikin katselukertaa, että kaikki hyvät repliikit huomaa kunnolla. Lopputaistelussa heikkoa on myös replikointi, sillä etenkin pahiksen osalta se kuulostaa lähinnä tältä: "Olen paha ja nyt tapan sinut Tony, koska olen paha ja minulla on niin paljon isompi rautapuku, että tapan sinut aivan varmasti! Mainitsinko jo, että olen paha?" Siitä huolimatta käsikirjoitus on toimiva, kuten myös kuvaus ja leikkaus. Leikkauksessa ainoa häiritsevä asia on, että välillä kohtauksesta toiseen siirrytään liu'uttamalla uusi kuva edellisen päälle. Tehosteet ovat tyylikkäitä ja vuoden 2008 elokuvaksi tämä on kestänyt hyvin aikaa. Etenkin digitaalisesti tehty Iron Man -puku näyttää tyylikkäältä, sekä kohtaus jossa Iron Man lentää kahta hävittäjää pakoon. Musiikin sävellyksestä vastaa Ramin Djawadi ja hän on tehnyt oikein hyvää työtä. Elokuvassa kuullaan myös mm. AC/DC:n "Back in Black" ja Black Sabbathin "Iron Man".
Elokuvassa nähdään tietysti niin kutsuttuja "easter eggsejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjakuviin, henkilöihin ja niin edelleen. Iron Manista voi tarkkasilmäisimmät katsojat bongata mm. Captain American kilven, kun Stark yrittää saada Iron Man -pukuaan pois päältä, sekä Stan Leen cameon juhlakohtauksessa. Elokuva myös aloittaa pohjustelun tulevalle The Avengers -elokuvalle (2012), muttei tee sitä yhtä päälleliimaavasti, kuten esimerkiksi Batman v Superman: Dawn of Justice(2016) teki pohjustaessaan tulevaa Justice Leagueta (2017). Ehkä DC Comicsin ja Warner Brosin pitäisi katsoa tämä elokuva ymmärtääkseen, miten hienovaraista pohjustusta tehdään.
Blu-rayn kuvanlaatu on oikein hyvä. Lisämateriaalit eivät ole valitettavasti kovin ihmeelliset. Niissä pääsee näkemään Iron Manin pukuja lähempää "Hall of Armorissa" ja mukana on myös lähes 50 minuuttia kestävä kuusiosainen dokumentti Iron Man -sarjakuvista, nimeltä "The Invincible Iron Man", joka voi tietty olla faneista mielenkiintoinen. Valitettavasti itse elokuvan teosta ei ole Blu-raylla mitään. Onneksi on sentään poistettuja kohtauksia.
Yhteenveto:Iron Man on loistava elokuva, vaikka se heikkenee hieman loppua kohti. Robert Downey Jr on täydellinen valinta Tony Starkiksi/Iron Maniksi. Hahmon kaari elokuvan aikana on erittäin hyvin toteutettu. Dialogi elokuvassa on todella hyvin kirjoitettua, etenkin Tonyn ja Pepperin väliset keskustelut. Lopun pahis on harmillisen hölmö lisä. Visuaalisesti elokuva on tyylikkään näköinen. Iron Man pohjustaa toimivasti The Avengersia, tunkematta sitä liikaa mukaan, jolloin elokuvan oma tarina ei kärsi. Suosittelen tätä kaikille supersankarielokuvien ystäville, mutta ottaen huomioon, että tämä ilmestyi kahdeksan vuotta sitten, niin hahmon fanit ovat aivan varmasti jo nähneet tämän. Jos ette ole nähneet tätä vielä, mutta juttu kiinnostaa, niin katsokaa ihmeessä. Tämä on toimiva aloitus Marvel Cinematic Universelle, etenkin kun silloin ei vielä tiedetty, miten massiiviseksi se muuttuisi vuosien varrella. Älkää ottako levyä pois vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus. Koska arvostelen MCU-elokuvat ilmestymisjärjestyksessä, niin ensi viikon arvostelu ei ole Iron Man 2 (2010), vaan The Incredible Hulk (2008).
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.forbes.com
Iron Man, 2008, Marvel Studios, Marvel Enterprises, Paramount Pictures, Fairview Entertainment, Dark Blades Films, Legion Entertainment
