Arvostelu: Vaihtokaupat (Trading Places - 1983)

VAIHTOKAUPAT

TRADING PLACES

Ohjaus: John Landis

Pääosissa: Dan Aykroyd, Eddie Murphy, Ralph Bellamy, Don Ameche, Denholm Elliott, Jamie Lee Curtis, Kristin Holby, Paul Gleason ja Robert Curtis-Brown

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 7

Trading Places, eli suomalaisittain Vaihtokaupat on Dan Aykroydin ja Eddie Murphyn tähdittämä komediaelokuva. 1980-luvun alussa käsikirjoittaja Timothy Harrisilla oli tapana pelata tennistä kahden varakkaan ja keskenään kilpailevan veljeksen kanssa. Seuratessaan juonittelevien miesten vedonlyöntejä muiden kustannuksella, Harris tuli siihen tulokseen, että he olivat kamalia ihmisiä ja että heidän kaltaisten ihmisten ympärille voisi rakentaa hyvän elokuvan. Hän esitteli ideansa kirjoittajakaverilleen Herschel Weingrodille, joka innostui ja kaksikko ryhtyi työstämään käsikirjoitusta. Paramount Pictures hankki aluksi työnimeä "Black and White" kantaneen tekstin ja John Landis pestattiin ohjaajaksi, joka tykästyi tekstiin, mutta vaati elokuvan nimen vaihtamista. Aluksi päärooleihin haluttiin Richard Pryor ja Gene Wilder, mutta Pryorin loukkaannuttua vakavasti huumeidenkäytön takia, hänet korvattiin Eddie Murphyllä ja Wilderin tilalle taas valittiin Dan Aykroyd, Landisin ystävä ja aiemman hittileffan The Blues Brothersin (1980) tähti. Kuvaukset käynnistyivät joulukuussa 1982 ja lopulta Vaihtokaupat sai maailmanensi-iltansa 7. kesäkuuta 1983 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättihitti, joka sai parhaan musiikin Oscar-ehdokkuuden, parhaan komediaelokuvan ja miespääosan Golden Globe -ehdokkuudet, sekä voitti parhaan miessivuosan ja naissivuosan BAFTA-palkinnot. Nykyään Vaihtokauppoja pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista komediaelokuvista, vaikka samalla se onkin vuosien varrella herättänyt kritiikkiä muun muassa blackfacen käytöstä yhdessä kohtauksessa. Itse näin Vaihtokaupat ensi kertaa joskus lapsena ja pidin leffasta. Olen tainnut katsoa elokuvan uudelleenkin, mutta viime kerrasta on kulunut jo useita vuosia. Nyt kun huomasin Vaihtokauppojen täyttävän 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Ökyrikkaat bisnesmiehet, Duken veljekset ovat eri mieltä siitä, johtuuko ihmisen käytös luonnosta vai kasvatuksesta. He ottavatkin kohteekseen rehdin ja ansiokkaan työntekijänsä, sekä kadulla asuvan huijarin ja keplottelevat nämä vaihtamaan paikkoja.

Ralph Bellamy ja Don Ameche näyttelevät Duken veljeksiä, Randolphia ja Mortimeria, jotka pyörittävät erittäin menestyksekästä bisnestä erilaisten hyödykkeiden, kuten viljan, kullan ja jopa appelsiinimehun välittäjinä. Randolph ja Mortimer ovat niljakkaita, rahanahneita mulkvisteja ja rasisteja, jotka nostavat itsensä kaikkien muiden yläpuolelle. Välillä he eivät kestä korkean asemansa jakamista ja päättävätkin testata toisiaan erilaisilla vedonlyönneillä. Tällä kertaa veljet päätyvät väittelemään siitä, mikä määrää ihmisen käytöstä; biologia ja geenit, vai kulttuuri ja kasvatus? He päättävätkin testata tätä kahdella eri aseman omaavalla ja eri taustoista tulevalla henkilöllä, Dan Aykroydin näyttelemällä varakkaalla toimitusjohtajalla Louis Winthorpe III:lla ja Eddie Murphyn esittämällä katujen kasvatilla, ihmisiä huijaavalla Billy Ray Valentinella. Louisilta riisutaan rahat ja status, kun taas Billylle annetaan mahdollisuus kokea rikkaan elämää. Bellamy ja Ameche ovat erinomaiset inhottavien bisnesmiesten osissa, mutta elokuvan todelliset tähdet ovat tuohon aikoihin lähinnä Saturday Night Live -ohjelmasta (1975-) tunnetut koomikot Aykroyd ja Murphy, jotka tekisivät isoimmat hittinsä, Ghostbusters - haamujengin (Ghostbusters - 1984) ja Beverly Hills kytän (Beverly Hills Cop - 1984) vuotta myöhemmin. Aykroyd tulkitsee yllättävänkin vahvasti rehtiä ja snobia Louista, jonka elämä pakotetaan syöksykierteeseen. Murphy varastaa show'n hölösuisena Billynä, joka kiskaistaan kadulta limusiinin kyytiin ja löytää itsensä omasta kartanostaan ison mammonamäärän kanssa.

Elokuvassa nähdään myös Denholm Elliott Louisin hovimestarina Colemanina, Kristin Holby Louisin kihlattuna Penelopena, sekä kauhuleffoilla, kuten Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) kuuluisaksi noussut Jamie Lee Curtis prostituoituna Opheliana, joka päättää auttaa Louista saamaan vanhan elämänsä takaisin. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa myös hyvin. Elliott istuu hyvin selän takana silmiään pyörittelevän hovimestarin osaan, Holby on pätevä kultalusikka suussa syntyneenä Penelopena ja Curtis näytti ensi kertaa todelliset lahjansa Ophelian roolissa. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat myös bongata näyttelijä Jim Belushin, Tähtien sota -elokuvissa (Star Wars - 1977-) jedimestari Yodaa esittäneen Frank Ozin, sekä myöhemmin muun muassa Breaking Bad -televisiosarjassa (2008-2013) esiintyneen Giancarlo Espositon yhdestä ensimmäisistä elokuvarooleistaan.

Kuten alussa kerroin, Vaihtokaupat oli ilmestyessään kehuttu komedia ja vaikka sitä nykyään pidetäänkin yhtenä lajityyppinsä parhaimmista, on elokuva ollut myös kovan kritiikin kohde. N-sanan käyttö ja eritoten loppupään junakohtaus hyvin kärkkäiden stereotypioiden ja jopa blackfacen käytön kera saavat kohottelemaan kulmia. Valveutuneemmat uudemmat sukupolvet varmasti verottavat leffaa näistä syistä. Vaikka junakohtaus on ajoittain vaivaannuttavaa katseltavaa (joskin siitä löytyy myös todella hauskat juttunsa), sanoisin muun elokuvan sen ympärillä olevan erittäin hyvä - sanoisinpa jopa että loistava. Muutamien heikommin vanhentuneiden hetkien ja vitsien ympäriltä löytyy paljon todella hauskoja ja ennen kaikkea todella oivaltavia juttuja, joiden ansiosta Vaihtokaupat on ehdottomasti ansainnut asemansa kaikkien aikojen parhaimpien komediaelokuvien joukosta.

Elokuvan tarinassa hyödynnetään nokkelasti ja moderniin maailmaan päivitettynä Mark Twainin klassikkokirjaa Prinssi ja kerjäläispoika (The Prince and the Pauper - 1881), jossa varakas prinssi ja katujen kerjäläinen vaihtavat paikkoja 1500-luvun Lontoossa. Vaihtokaupoissa tämä, noh, vaihtokauppa ei tosin tapahdu vaihdon tekevien omasta aloitteesta, vaan rikkaiden vanhojen valkoisten miesten toimesta. Leffa sisältääkin paljon yhteiskunnallista satiiria ja kommentaaria esimerkiksi yhteiskunta- ja luokkaerottelusta, sekä rikkaiden korruptoituneesta asemasta kapitalistisessa maailmassa. Elokuvan voi katsoa ihan vain hassuna hömppäviihteenä (joka tosin uiskentelee pariin otteeseen yllättävän synkissäkin vesissä Louisin tarinan puolesta), mutta katselukokemus on rikkaampi, kun älyää pohtia filmin sanomaa ja teemoja. Jo näiden avulla elokuva erottuu edukseen puhtaasti pöljien rainojen keskeltä, mitä auttaa myös se, kuinka valloittavan hyviä Aykroyd ja Murphy ovat rooleissaan, kuinka sulavasti ja koukuttavasti tarinan kuljetus etenee ja toki kuinka hauska filmi onkaan kyseessä. Kaikki johtaa onnistuneeseen - joskin pörssijutuista mitään tietämättömille hieman vaikeaselkoiseen - finaaliin.

Elokuvan on ohjannut John Landis, joka oli tuohon aikaan tunnettu The Blues Brothersin lisäksi kauhukomediasta Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London - 1981). Hän oli myös vastikään joutunut vaikeaan asemaan, Hämärän pelottavat varjot -elokuvan (Twilight Zone: The Movie - 1983) kuvauksissa tapahtuneen helikopterionnettomuuden takia, jossa kolme näyttelijää menehtyivät ja Landis sai syytteen kuolemantuottamuksesta, josta hänet kuitenkin vapautettiin oikeuskäsittelyn myötä muutamaa vuotta myöhemmin. Landisin työ Vaihtokaupoissa on herralle tutusti taidokasta ja hän pitää hilpeää pakettia sujuvasti kasassa. Timothy Harrisin ja Herschel Weingrodin käsikirjoitus on likimain erinomainen muutamia vikoja lukuun ottamatta. Esimerkiksi kohtaus, jossa Duken veljekset käyvät läpi ilkikurista suunnitelmaansa vessassa, tuntuu hieman väkinäiseltä ja kömpelöltä tavalta selittää asioita niin katsojille kuin hahmoille. Elokuva on oivallisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat mainiot, samoin asut. Äänimaailma on hyvin työstetty ja Elmer Bernsteinin säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa mukavasti.

Yhteenveto: Vaihtokaupat on parista kyseenalaisesta ja huonosti vanhentuneesta hetkestä ja vitsistä huolimatta loistokomedia. Klassikkosatua Prinssi ja kerjäläispoika hyödyntävä ja modernisoiva tarina nappaa nopeasti mukaansa ja koukuttaa yhä enemmän, mitä pidemmälle kertomus etenee. Veikeä, mutta samalla vihastuttava skenaario vie täysin mennessään ja tarjoaa paljon hauskoja juttuja. Elokuva toimii erittäin hyvin puhtaana hömppäviihteenä, mutta sitäkin paremmin, kun pohtii sen syvällisempiä puolia ja yhteiskunnallista satiiria. Leffa uskaltaa myös uiskennella toisinaan hieman synkemmissäkin vesissä. Dan Aykroyd ja Eddie Murphy ovat huippuvireessä päärooleissa ja muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä osissaan. Suosittelenkin Vaihtokauppoja erittäin lämpimästi - tosin enemmänkin joulun tiimoilla katseltavaksi, sillä vaikka elokuva sai ensi-iltansa kesällä, sijoittuu se talven aikoihin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Trading Places, 1983, Paramount Pictures, Cinema Group Ventures

Arvostelu: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (Indiana Jones and the Last Crusade - 1989)

INDIANA JONES JA VIIMEINEN RISTIRETKI

INDIANA JONES AND THE LAST CRUSADE

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Harrison Ford, Sean Connery, Alison Doody, Julian Glover, Denholm Elliott, John Rhys-Davies, Michael Byrne, Kevork Malikyan ja River Phoenix
Genre: seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

George Lucasin luomaan hahmoon perustuva Steven Spielbergin ohjaama elokuva Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark - 1981) oli suuri kassamagneetti, joten sille ilmestyi tietenkin jatkoa. Tällä kertaa sankarin nimi pistettiin leffan nimeen mukaan, jotta ihmiset yhdistäisivät uuden teoksen aiempaan. Indiana Jones ja tuomion temppeli (Indiana Jones and the Temple of Doom) ilmestyi vuonna 1984 ja vaikkei kyseessä ollut yhtä iso hitti, oli elokuva silti niin suosittu, että suunnitelma Indy-trilogialle pysyi ennallaan. Lucasin ja Spielbergin ideat eivät kuitenkaan täysin täsmänneet, jolloin tarinan luomisessa kesti aikaa. Alunperin juonena oli, että Indy etsisi Nuoruuden lähdettä, mutta tämä muuttui lopulta vanhempaan ideaan Graalin maljasta. Elokuvan käsikirjoittaja vaihtui kaiken aikaa, mutta lopulta oikea kirjoittaja ja tarina löytyivät, ja leffan teko lähti liikkeelle. Indiana Jones ja viimeinen ristiretki ilmestyi kesällä 1989 ja se oli yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä elokuvista. Viimeinen ristiretki oli jostain syystä toinen Indiana Jones -elokuva, jonka näin. Näin sarjan toisen osan, Tuomion temppelin, vasta tämän jälkeen. Olen aina pitänyt Viimeisestä ristiretkestä ja minun on hyvin vaikea päättää, kumpi on mielestäni parempi, Kadonneen aarteen metsästäjät vai Viimeinen ristiretki, sillä kummatkin ovat niin hienoja teoksia. Kun mietin, mitä elokuvia arvostelisin alkuvuodelle 2018, monet Steven Spielbergin teokset kävivät mielessäni, Indiana Jonesit tietty muiden joukossa. Katsoinkin koko trilogian viikon sisään, Viimeisen ristiretken heti seuraavana päivänä Tuomion temppeli jälkeen.

Indiana Jonesin isä on siepattu, jolloin Indyn täytyy lähteä pelastusretkelle. Samalla hän aloittaa mystisen, parantavia vaikutuksia sisältävän Graalin maljan etsinnän, jota hänen isänsä on yrittänyt löytää koko elämänsä.

Harrison Ford on yhä täydellinen valinta Indiana Jonesin rooliin. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä hahmossa ja hän pääseekin osoittamaan sankaruutensa useaan otteeseen, kuten myös taistelukykynsä. Indylle on luotu hieman enemmän hauskoja kohtauksia, mikä toimii todella hyvin. Hahmosta oppii elokuvan aikana paljon lisää, kun näkee Indyn ja hänen isänsä välisen isä-poika-suhteen. Leffan alussa nähdään ensimmäisen kerran nuori Indy, jota esittää Stand by Me - viimeisestä kesästä (Stand by Me - 1986) tuttu River Phoenix. Intro-osiossa nähdään, kuinka Indy on jo lapsesta asti ollut kiinnostunut arkeologiasta, muinaisista esineistä ja toiminnasta. Alussa myös näytetään, kuinka Indy sai hattunsa, käärmekammonsa, ruoskaintoilunsa, sekä arven leukaansa, jonka tarkkaavaisimmat katsojat ovat huomanneet Fordilla. Phoenix suoriutuu Indyn roolista hienosti ja hän on selvästi seurannut tarkkaan Fordin tapaa näytellä hahmoa, sillä hän todella on uskottavasti nuori versio samasta hahmosta!
     Indiana Jonesin isänä, professori Henry Jonesina nähdään alkuperäinen James Bond -näyttelijä Sean Connery, joka on erinomainen ja uskottava roolissaan. Toisin kuin poikansa, tämä Jones ei ole toimintasankari, vaan enemmänkin tutkija. Jo Henryn ensimmäisistä kohtauksista alkaa tajuamaan, miksi Indy on sellainen kuin on. Henry on selvästi viisas, mutta hänestä löytyy myös hieman höperyyttä ja hahmosta on tehty onnistuneesti todella hauska. Indyn ja Henryn yhteisiä kohtauksia on hieno katsoa, sillä niistä välittyvä tunnelma on äärimmäisen upeasti luotu. Ford ja Connery ovat uskottavia hieman erikoisena isä-poika-kaksikkona. Yllättävää kyllä, kun kumpikin on niin hyvä näyttelijä, ei kumpikaan loista toisen yli, vaan he saavat vuorotellen päästä valokeilaan yhteisissä kohtauksissaan.
     Tämän elokuvan naishahmo on Elsa Schneider, jota esittää Alison Doody. Elsa on tutkija ja tuntuu tietävän asioita kuten Indy. Edellisen osan tapaan naishahmolle ja Indiana Jonesille on luotu puskista tuleva romanssintynkä, joka ei tunnu uskottavalta. Onneksi hahmosta löytyy kuitenkin erilaisia puolia, mikä tekee Elsasta kiinnostavan tapauksen. Doody on hyvä roolissaan.
     Graalin maljaa etsimään Indyn lähettää mies nimeltä Walter Donovan (Julian Glover), joka ei-kovin-suureksi-yllätykseksi paljastuukin tarinan roistoksi. Hahmossa on heti jotain hieman epäilyttävää, jolloin katsojana odottaa, milloin "iso paljastus" tapahtuu. Walter on kuitenkin toimiva pahis ja hänestä on myös tehty aika yksinkertainen tapaus, sillä hän haluaa Graalin maljan sen voimien takia. Glover on hyvä tarinan pahiksena.
     Kadonneen aarteen metsästäjistä tutut hahmot Marcus Brody (Denholm Elliott) ja Sallah (John Rhys-Davies) tekevät paluun. On hienoa päästä näkemään jälleen tuttuja naamoja, etenkin kun aiemmin vain lyhyesti nähty Marcus pääsee tekemään paljon enemmän. Sallahia olisi myös voinut olla mielestäni hieman enemmän Kadonneen aarteen metsästäjissä, joten on erittäin mainiota nähdä hahmo uudestaan. Leffassa esitellään myös pari uutta isoa hahmoa: paha natsieversti Vogel (Michael Byrne) ja Kazim (Kevork Malikyan), joka kuuluu Graalin maljaa suojelevaan Ristimiekan veljeskuntaan.

Indiana Jones ja viimeinen ristiretki alkaa tosiaan Indyn nuoruudesta, vuodesta 1912 ja lähes välittömästi katsojat pääsevät näkemään vauhtia, kun roistot jahtaavat Indyä, mistä siirrytään vuoteen 1938, jolloin Indy taistelee yhä samasta esineestä kuin teininä. Ei kestä kauaa, kun Graalin maljan metsästäminen alkaa, mikä käynnistää vauhdikkaimman Indiana Jones -seikkailun tähän mennessä. Viimeinen ristiretki on nimittäin täynnä toimintaa, vaaroja, seikkailua ja takaa-ajoja. Aluksi etsitään vihjeitä Venetsiasta, mistä päästään natsien tukikohtaan Itävallan ja Saksan rajalla. Tästä alkaa kilpajuoksu Graalin maljalle, kun Indiana Jones ja hänen isänsä yrittävät saavuttaa määränpään ennen Donovanin johtamia natseja. Elokuva ei erityisemmin pysähtele, vaan painaa menemään ja samalla tärkeitä tietoja heitellään katsojille, jotta pysyy perillä kaikesta. Lähes puolet elokuvasta käytetään erilaisiin takaa-ajoihin ja toimintakohtauksiin, joka voisi muuten käydä puuduttavaksi, mutta kun kohtaukset ovat erittäin monipuolisesti tehtyjä, niin ei voi muuta kuin ihailla tekijöiden kekseliäisyyttä ja nauttia! Indyä ajetaan nimittäin takaa junan vaunujen katoilla, moottoriveneillä, moottoripyörillä, lentokoneilla, hevosilla ja jopa panssarivaunulla! Mitäköhän seuraavaksi; Indiana Jones avaruusaluksessa?

Toiminta ei kertaakaan käy tylsäksi, sillä sitä on mukana niin monipuolisilla tavoilla, jolloin elokuva tarjoaa katsojille kaiken aikaa jotain uutta. Samalla myös päätyy jännittämään, sillä Indyn ja Henryn on tehtävä kaikkensa selvitäkseen erilaisista vaaratilanteista. Läpi elokuvan tuntuu siltä, että sankarit todella ovat vaarassa, jolloin heitä kannustaa entistäkin enemmän taistelemaan tiensä esteiden läpi. Vaikka leffa kulkee nopealla temmolla eteenpäin, eikä tunnu kovin pitkältä, ei se kuitenkaan koskaan kiirehdi, mikä on erinomainen osoitus loistavasta rytmityksestä. Syvyyttä toimintaleffaan saadaan, kun Indy ja Henry yrittävät kaiken toiminnan keskellä ratkoa heidän rikkinäistä isä-poika-suhdettaan. Ratkominen on tehty mielenkiintoisesti sekä hauskasti, kun kaksikko jää riitelemään vanhoista jutuista, vaikka heitä jahtaakin natsijoukko. Sen lisäksi, että Viimeinen ristiretki on tähän mennessä vauhdikkain Indiana Jones -elokuva, se on myös hauskin. Leffan aikana pääsee nauramaan useasti, eivätkä vitsit ole huonoja. Parhaimmassa tapauksessa jutut ovat aivan mahtavia! Seikkailutunnelma on täysillä läsnä alusta loppuun, eikä leffa suostu päästämään katsojaa otteestaan. Loppuhuipennus on todella hyvin rakennettu ja on upeaa nähdä, kuinka pikkuhiljaa Indy ja Henry alkavat tajuamaan, mitä vuosien aikana meni kummankin osalta pahasti vikaan.

Viimeinen ristiretki muistuttaa selkeästi enemmän Kadonneen aarteen metsästäjiä kuin Tuomion temppeliä. Tässä ei seikkailla Intian viidakoissa, eikä mukana ole samanlaista heimojuttua kuin sarjan toisessa osassa. Natsit ovat jälleen pahiksia ja useassa kohtaa hahmot nähdään aavikkomaisemissa, kuten sarjan aloitusosassa. Leffassa nähdään myös nopeasti ensimmäisestä osasta tuttu yliopisto, jossa Indy toimii opettajana. Näiden asioiden lisäksi pari vanhaa tuttua naamaa ovat tosiaan mukana, sekä yhdessä kohtaa nähdään nopeasti piirros Kadonneen aarteen metsästäjissä esiintyvästä liitonarkista. Tuomion temppeliin ei ole sen sijaan lainkaan viittauksia. Tämä on varmaan ollutkin tarkoitus, sillä Spielberg ei erityisemmin pitänyt kyseisestä elokuvasta. Vaikka Viimeisessä ristiretkessä on välillä paljon samaa kuin Kadonneen aarteen metsästäjissä, on se selvästi oma seikkailunsa. Sarjan tunnelma on saatu nostettua takaisin hienolle tasolle ja elokuva on mielestäni jopa parempi kuin aloitusosa!

Ohjauksesta vastaa tietty Steven Spielberg, joka on tehnyt aivan mahtavaa työtä elokuvan kanssa. Hän on yhdessä Indyn luoneen Lucasin, käsikirjoittaja Jeffrey Boamin ja taidokkaan tekijätiimin kanssa saanut luotua aivan loistavan seikkailutarinan, joka on täynnä erilaisia toimintakohtia ja sydäntä. Viimeinen ristiretki on kuvattu todella hyvin, kuten myös leikattu. Elokuva on saatu leikattua nopeatempoiseksi, mutta silti tarpeeksi hitaaksi, jolloin se ei kiirehdi. Lavasteet ovat tyylikkäitä, etenkin Venetsian viemäreissä ja loppuhuipennuksessa. Puvustus on tietty hienosti toteutettu. Visuaaliset tehosteet ovat tähän mennessä sarjan parhaat, eikä vihreän taustakankaan käyttö ole yhtä selkeää. Äänitehosteet ovat jälleen mainioita. Musiikista vastaa tietenkin legendaarinen John Williams, joka on tehnyt taas erittäin hyvää työtä sävellystensä kanssa. Ja kuten kahden edellisen osan kohdalla, myös tämän jälkeen päähän jää soimaan Indyn tunnuskappale.

Yhteenveto: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki on erinomainen seikkailuleffa, joka nousee omaksi suosikikseni sarjasta! Elokuva on täynnä vauhtia ja se kulkee nopealla tempolla eteenpäin, muttei kuitenkaan kiirehdi. Leffa ei koskaan päästä katsojaa otteestaan ja se sisältää paljon erilaisia toimintaosioita, vaaroja ja taisteluita. Mukana on myös paljon hauskuutta, joka syntyy useasti Indyn ja hänen isänsä yhteisistä hetkistä. Sean Connery on oiva lisäys sarjaan ja hän suoriutuu Indyn isän roolista loistavasti. Katsojana seuraa mielenkiinnolla, kuinka Indy ja Henry yrittävät selvittää rikkinäistä isä-poika-suhdettaan. Tämä tuo lisäsyvyyttä ja sydäntä mukaan elokuvaan. Nuori Indy -aloitus on todella mainio ja sen kautta saa tietää paljon lisää leffan sankarista, minkä lisäksi River Phoenix on todella hyvä valinta rooliin. Mukana on Tuomion temppelin tapaan hieman turhaa romanssia, mutta se ei ole onneksi samalla lailla toteutettu ja Elsan hahmo toimii mainiosti. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä, mistä voi jälleen kiittää ohjaaja Steven Spielbergiä, joka on todella taitava siinä, mitä tekee. Indiana Jones ja viimeinen ristiretki todella on aivan mahtava elokuva, joka yllättää katsojan olemalla yhtä hyvä kuin sarjan aloitusosa. Jos siis pidit Kadonneen aarteen metsästäjistä, niin kannattaa ehdottomasti katsoa myös tämä! Suosittelen muutenkin katsomaan leffan, sekä koko Indiana Jones -trilogian, sillä se tarjoaa todella hyviä seikkai... hetkinen, juuri saamani tiedon mukaan on olemassa neljäskin Indy-elokuva: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull) vuodelta 2008! Nyt kun oikein muistelen, niin kyllähän olen sellaisen tainnut joskus vilkaista, mutta erityisen hyvä se ei ollut... Noh, pitäähän kai sekin kärvistellä läpi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Indiana Jones and the Last Crusade, 1989, Paramount Pictures, Lucasfilm

Arvostelu: Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark - 1981)

KADONNEEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

RAIDERS OF THE LOST ARK

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Harrison Ford, Karen Allen, Paul Freeman, Ronald Lacey, John Rhys-Davies, Wolf Kahler, Denholm Elliott ja Alfred Molina
Genre: seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Raiders of the Lost Ark, eli suomalaisittain Kadonneen aarteen metsästäjät (tunnetaan nykyään myös nimellä "Indiana Jones and the Raiders of the Lost Ark") perustuu Star Warsin (1977-) luoneen George Lucasin ideaan James Bondia muistuttavasta seikkailijahahmosta, joka nähtäisiin useissa eri elokuvissa. Lucas sai Tappajahain (Jaws - 1975) ja Kolmannen asteen yhteyden (Close Encounters of the Third Kind - 1977) ohjanneen Steven Spielbergin kiinnostumaan projektista ja yhdessä he alkoivat kehittelemään suurta seikkailukertomusta. Vaikka tuotannon aloittamisessa oli ongelmansa, juttu lähti hyvin käyntiin ja Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa kesällä 1981 ja oli välitön hitti. Se oli vuoden menestynein elokuva ja voitti mm. neljä Oscar-palkintoa, ollessaan ehdolla kahdeksasta kategoriasta - esimerkiksi paras elokuva, jota se ei tosin voittanut. Leffasta on muodostunut suuri klassikko ja se on monien lempielokuva. Itse näin Kadonneen aarteen metsästäjät jo lapsena. Muistan vielä, että kävimme äitini kanssa vuokraamassa sen, kun päärautatieasemalla oli vielä Filmtown. Pidin elokuvasta kovasti ja olen nähnyt sen useita kertoja uudestaan. Omistin leffan aikoinaan DVD:nä ja vuonna 2015 päivitin sen Blu-raylle. En kuitenkaan katsonut sitä, kunnes vuoden 2017 alussa mietin, mitä elokuvia arvostelisin alkuvuodelle 2018. Monet Steven Spielbergin teokset kävivät mielessäni, Indiana Jones -elokuvat (1981-) muiden joukossa. Katsoinkin Kadonneen aarteen metsästäjät viikko sen jälkeen, kun olin katsonut Tappajahain ja E.T. the Extra-Terrestrialin (1982).

Arkeologi Indiana Jones lähtee etsimään mystistä liitonarkkia Kairosta, jota etsivät myös natsit pahan arkeologi Belloqin avustuksella. Indyn täytyy olla nokkela, saadakseen liitonarkin ennen natseja, sillä sen avulla natsit voisivat muuttua voittamattomiksi.

Tähtien sota: Episodi IV - Uudella toivolla (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) tunnetuksi noussut Harrison "Han Solo" Ford näyttelee Indiana Jonesia ja on täydellinen valinta rooliin. Fordista löytyy juuri oikeaa taitoa esittää uskottavasti professoria, seikkailijaa ja toimintasankaria, ja vieläpä saada ne kaikki tuntumaan samalta hahmolta. Ford saa hahmon oikeasti vaikuttamaan innostuneelta siitä, mitä hän tekee. Indiana Jones on tosiaan professori yliopistossa, jossa hän opettaa arkeologisia asioita nuorille. Tämän lisäksi hän myös matkustaa eri maihin, löytääkseen kadonneita paikkoja ja kallisarvoisia aarteita. Hahmo esitellään heti elokuvan alussa aivan täydellisesti. Hän kulkee viidakossa muutaman muun kanssa, jotka vaikuttavat pelokkailta. Indyä ei taas jännitä, vaan hän kulkee kylmäpäisenä eteenpäin. Jo tästä katsoja saa hyvän käsityksen, että Indiana Jones todella tietää, mitä tekee ja jo ensimmäisissä kohtauksissa hahmo näyttää osaavansa paljon. Hänestä alkaa pitämään jo leffan alussa, jolloin häntä kannustaa onnistumaan liitonarkin löytämisessä. Myöhemmin leffassa Indy osoittaa myös olevansa hyvä taistelija. Kuitenkin jotta hahmo ei tuntuisi täysin voittamattomalta ja pelottomalta, on hänelle luotu yksi selkeä asia, mitä hän ei vain kestä: käärmeet. Ja niitähän on moni viidakko pullollaan.
     Karen Allen esittää Marion Ravenwoodia, Indyn vanhaa rakasta, joka päätyy Indyn mukana etsimään arkkia, sillä täytyyhän sankarilla olla neitokainen, jonka voi pelastaa pulasta. Marion tuntuukin lähinnä siltä, että hänet pitää jatkuvasti auttaa pois jostain pahasta tilanteesta. Nämä tilanteet myös yleensä vaikeuttavat Indiana Jonesin onnistumista tehtävässään, jolloin voi ihmetellä, miksi Indy yhä pitää naikkosta mukanaan. Onneksi Marionista löytyy päättäväisyyttäkin ja hän yrittää usein auttaa Indya. Harmi vain, että juuri nämä auttamiset pistävät hänet pulaan. Allen on erittäin mainio roolissaan, ja Marionin ja Indyn viharakkaussuhde toimii uskottavasti.

Elokuvan yksi pahiksista on tosiaan Paul Freemanin esittämä ranskalainen arkeologi René Belloq, joka on selvästi erilainen tapaus kuin Indiana Jones. Toisin kuin Indy, Belloq ei näe erilaisten aarteiden museoarvoa, vaan haluaa pitää ne itsellään tai myy ne korkeimmalle maksajalle. Nyt hän onkin päätynyt auttamaan natseja liitonarkin löytämisessä. Liitonarkin kohdalla hän haluaa selvittää, voisiko se antaa hänelle yliluonnollisia voimia. Belloq ei ole erityisen uhkaava hahmona, mutta hän selkeästi osaa olla vaarallinen, jos niin haluaa. Freeman on hyvä pahishahmona.
     Muita pahishahmoja ovat natsijohtajat Toht (Ronald Lacey) ja Dietrich (Wolf Kahler). Näistä kahdesta Dietrich ei erityisemmin pääse esille, vaan tuntuu lähinnä yhdeltä armeijan komentajalta muiden joukossa, kun taas Tohtille on luotu hienosti todella häijy olemus, jonka Ronald Lacey saa vangittua onnistuneesti. Heti kun Toht ilmestyy ruudulle, voi päätellä, ettei hänellä ole hyvät mielessään ja tämä osoittautuu todeksi, kun hän on useasti valmis tappamaan Indyn ja Marionin. Toht pukeutuu arvokkaan näköisesti ja hänellä on erinomaisesti keksitty puhetapa.
     Kairossa Indya auttaa Marionin lisäksi myös John Rhys-Daviesin erittäin hyvin näytelty Sallah, joka on lystikäs heppu. Sallahista löytyy paljon avoimuutta ja vitsejä, mutta oikeissa tilanteissa hän osaa myös vakavoitua. Sallah on hyvä hahmo ja on harmi, ettei häntä nähdä enempää.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat tohtori Brody (Denholm Elliott), joka on Indiana Jonesin hyvä ystävä yliopistolla ja saa Indyn lähtemään liitonarkin perään, Satipo (Alfred Molina), joka auttaa Indyä elokuvan alussa ja kapteeni Katanga (George Harris), josta on myös Indylle apua.

Liitonarkki on Raamatun mukaan juutalaisten pyhä arkku, joka sisältää Mooseksen saamat laintaulut, joihin on kirjoitettu Jumalan kymmenen käskyä. Arkin olemassaolosta ei ole todisteita, mutta sen kohtalosta on luotu erilaisia teorioita. Tämän elokuvan mukaan arkki varastettiin Jerusalemista Tanisiin, jonne se on piilotettu ja sen löytämiseen vaaditut asiat on kätketty eri paikkoihin. Arkin löytäminenhän ei tietenkään saa olla liian helppoa, minkä takia Indiana Jonesin täytyy aluksi löytää erilaisia vihjeitä sen kätkemispaikasta. Tämä olisi muuten kuin pala kakkua, jos hänen ei tarvitsisi samaan aikaan katsoa Marionin perään ja piilotella natseilta.

Kadonneen aarteen metsästäjät on seikkailuelokuva parhaimmillaan. Seikkailuhenki on todella vahvasti läsnä alusta loppuun, jolloin elokuva pitää katsojaa otteessaan. Jo leffan aloitus saa mielenkiinnon heräämään, Indiana Jonesin etsiessä aarretta Etelä-Amerikassa. Aloituksesta löytyy jo jännitystä, sillä aarre on kätketty paikkaan täynnä erilaisia ansoja. Jos ei toimi erittäin varovasti, henki lähtee välittömästi. Aloituskohtauksessa nähdään tietysti todella monien tietämä pätkä, jossa Indy juoksee jättimäistä kivipalloa karkuun. Elokuvan aloitus on niin vaikuttavasti toteutettu ja siinä saadaan heti näytettyä, millainen sankari Indy on, että katsojan on pakko tietää, miten loppuelokuva menee. Ei kestäkään kauaa, kun päähenkilömme lähtee etsimään tarvittavaa esinettä liitonarkin löytämiseksi. Elokuva on täynnä vaaratilanteita ja jännitystä, jota luodaan monin eri tavoin, jolloin katsojana ei ehdi kyllästyä ollenkaan. Leffa ei paljoa hidastele, vaan menee hyvällä temmolla eteenpäin, jolloin se tuntuu lyhyemmältä kuin onkaan. Kadonneen aarteen metsästäjät tapahtuu 1930-luvun loppupuolella, mikä on täydellinen päätös, sillä nykypäivään sijoittuvaan teokseen ei saisi samanlaista tunnelmaa. On myös hienoa, että natsien pahuuden näyttämiseen on löydetty uudenlainen tapa, eivätkä natsit ole tässä vain juutalaisia metsästäviä hirviöitä.

Jännitystä luodaan esimerkiksi, kun natsit jahtaavat Indya ja Marionia, joiden täytyy keksiä keino päästä pakoon tai kun liitonarkin löytäminen on erittäin lähellä tai kun yritetään keksiä selviytymiskeinoa hengenvaarallisesta kammiosta. Kohtaukset ovat erinomaisesti rakennettuja ja niissä tapahtuu muutosta vähän väliä, jolloin ne eivät tunnu yksitoikkoisilta. Elokuvassa nähdään myös erittäin jännittävä tappelukohta, jossa vaaratilanteita on luotu eri asioista, mitä seuraa aivan mahtava takaa-ajokohtaus. Toimintaan on luotu upeasti uhkaavuutta, jolloin katsojana jännittää, että miten se Indy voi ikinä selvitä tästä? Onkin loistavaa, miten elokuva saa jatkuvasti herätettyä tunteen, että päähenkilö olisi oikeasti pahassa paikassa, jolloin Indyn pitää pistää jatkuvasti kaikkensa peliin. Jotkut ovat pistäneet merkille, ettei Indiana Jonesin teoilla ole oikeastaan väliä leffan lopputuloksen kanssa, eikä tarina edes tarvitsisi Indyä, jotta tarinan pääkohdat tapahtuisivat. Tavallaan se on totta, mutta ilman häntä ei olisi näitä huimia kohtauksia, jotka pistävät katsojan sydämen takomaan ja koko vartalon paikoilleen, kun katse on naulittuna ruutuun. Leffassa on myös erittäin mainiota huumoria, sekä tietenkin romantiikkaa, joka syntyy Indyn ja Marionin rakastuessa uudestaan. Elokuvasta löytyy kaikkea, mitä seikkailuun kuuluukin.

Kadonneen aarteen metsästäjät on tosiaan ohjannut Steven Spielberg, joka todella taitaa seikkailukertomusten teon. Hän on saanut tunnelman aivan nappiin ja selkeästi tietää, miten katsojat saadaan pidettyä tiukassa otteessa. Käsikirjoituksesta vastaa Lawrence Kasdan, jolle tämä on toinen elokuvakäsikirjoitus, ensimmäisen ollessa Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980). Aika törkeän kovilla teoksilla Kasdan on siis aloittanut jahäntä voikin kiittää hienoista kynäilyistä. Elokuva on kuvattu mainiosti, kuten myös leikattu. Jotkut kuvat ovat hieman liian pimeitä, mutta yleisesti valaisu on onnistuneesti toteutettu. Lavasteet ovat tyylikkäitä, etenkin käärmeitä täynnä oleva Sielujen kaivo. Puvustuksella on saatu hienosti luotua 1930-luvun ajankuvaa, kuten myös monilla muilla asioilla. Indiana Jonesillahan on tietty päässään tuttu lierihattu, päällään nahkatakki ja varustuksenaan ruoska. Visuaaliset tehosteet eivät ole mitä parhaimmat elokuvassa, mutta toimivat tarpeeksi hyvin. Äänitehosteet tuovat hienoa lisäystä. Tarkkaavaisimmat kuuntelijat huomaavat leffasta muutamia Star Wars -elokuvista tuttuja ääniä. Musiikin sävellyksestä vastaa John Williams, joka on tehnyt aivan huikean upeaa työtä. Itse asiassa kuuntelen elokuvan soundtrackia juuri nyt! Etenkin elokuvan tunnuskappale jää pyörimään päähän leffan katsomisen jälkeen... pahimmassa tapauksessa todella pitkäksi aikaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Harmi vain, että yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla ei ole muita lisämateriaaleja kuin kolme eri traileria elokuvalle.

Yhteenveto: Kadonneen aarteen metsästäjät on täydellinen seikkailuelokuva täynnä vauhtia ja vaaroja. Elokuva vangitsee katsojan heti aloituskohtauksessa ja pitää otteessaan loppuun asti. Harrison Ford on paras valinta Indiana Jonesiksi, sillä hänestä löytyy juuri oikeaa olemusta. Vaikka Marion on usein pelkkä neito pulassa -ratkaisu, yrittää hän kuitenkin olla avuksi ja hänestä löytyy myös kovaa asennetta. Muut hahmot ja heidän näyttelijänsä ovat myös hyviä. Leffa on pullollaan jännittäviä kohtauksia ja jännitettä luodaan monin eri tavoin, jolloin elokuva tarjoaa kaiken aikaa jotain uutta. Toimintakohtauksissa on oikeasti vaaran tuntua, jolloin katsojana pelkää Indyn puolesta. Ohjaaja Steven Spielberg todella taitaa tunnelman luomisen ja on tehnyt huikeaa työtä seikkailutarinan kanssa. Visuaaliset tehosteet näyttävät edelleen vakuuttavilta. 1930-luku on saatu hienosti toteutettua. Lavasteet ja puvustukset ovat mainiosti tehtyjä. John Williamsin säveltämä musiikki on loistavaa; etenkin elokuvan tunnuskappale on aivan täydellinen! Suosittelen elokuvaa kaikille seikkailuleffojen faneille. Kun lapsenne ovat noin kymmenen vuoden iässä, kannattaa Kadonneen aarteen metsästäjät näyttää heille, sillä se saa heidät aivan varmasti innostumaan. Kyseessä on seikkailuelokuvien merkkiteos, joka kuuluu nähdä edes kerran elämässä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Raiders of the Lost Ark, 1981, Paramount Pictures, Lucasfilm