Furious, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

FURIOUS - KAUSI 1

Luoja: Elizabeth Meriwether

Näyttelijät: Emmy Rossum, Lola Petticrew, Scoot McNairy, Quincy Tyler Bernstine, Jake Lacy, Rob Yang, Steve Way, Rob Delaney, Danny McCarthy, Hope Davis, Peter McRobbie, Campbell Scott, Constance Shulman, Elise Kibler, Riley Vinson ja Nicholas Podany

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 18

Furious perustuu löyhästi vuoden 1987 elokuvaan Black Widow. Näyttelijä Emmy Rossum katsoi elokuvan ja innostui siitä niin paljon, että vei siitä syntyneet ideansa Hululle. Hululla pidettiin Rossumin suunnitelmista ja Elizabeth Meriwether palkattiin työstämään sarjaa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2025 ja nyt Furiousin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa Disney+ -palvelun kautta). Itse kiinnostuin sarjasta, kun näin yllä olevan julistekuvan Disney+:aa selatessani ja kun sarjasta oli julkaistu muutamia jaksoja, päätin kurkata, mistä on oikein kyse?

FBI-agentti Alice Black ryhtyy tutkimaan rikkaiden miesten yliannostuksiksi lavastettuja murhia ja päätyy jahtaamaan tappajaa, sekä selvittämään hurjaa salaliittoa.

Emmy Rossum näyttelee Alice Blackia, entistä New Yorkin poliisia, joka on saanut uuden työpaikan FBI:n leivistä. Samalla kun hän yrittää totutella uusiin työkuvioihinsa, hän yrittää toipua traumasta, jonka hänen entinen poliisikollegansa Marshall (Jake Lacy) hänelle aiheutti. Hommaa ei helpota, kun Alice ryhtyy tutkimaan rikkaiden miesten kummallisia kuolemia, jotka on lavastettu yliannostuksiksi. Rossum on roolissaan erittäin vakuuttava, suoriutuen hyvin poliisina ja sitäkin paremmin traumaa kantavana naisena, jolle on kirjoitettu väkevä kehityskaari läpi kauden. Lacy taas osaa tehdä Marshall-hahmostaan heti sopivan lipevän.

     Sarjassa nähdään myös Scoot McNairy Alicen entisenä työparina Dannyna, Quincy Tyler Bernstine Alicen FBI-pomona Norana, sekä Lola Petticrew tiettyjä rikkaita miehiä vainoavana naisena, jonka motiiveja ymmärtää tarinan edetessä yhä vain enemmän, vaikka hänen tekojaan ei hyväksyisikään. Sivunäyttelijät ovat myös huippuvedossa. McNairy tulkitsee hyvin Dannya, joka kokee Alicen hylänneen hänet sen jälkeen, kun oli poliisivoimien ainoa henkilö joka puolusti Alicea, muiden oltua Marshallin puolella. Bernstinestä löytyy auktoriteettia FBI-pomoksi, mutta sarjan väkevimmän roolityön tarjoaa itselleni täysin tuntematon Petticrew, joka osaa olla roolissaan niin hurja, viettelevä, surumielinen, pelottava, että myös sympaattinen. Hänen hahmonsa ja Alice ovat onnistuneesti saman kolikon kääntöpuolet, jolloin katsojana oikein malttamattomana odottaa heidän kohtaamistaan.

Furious osoittautui yhdeksi kuluneen vuoden parhaista uutuussarjoista. Tämä FBI-agentin ja kostoretkellään olevan tappajan kissa-ja-hiiri -leikki nappaa koukkuunsa heti avausjaksossa ja vain paranee kauden kulkiessa kohti tiivistunnelmaista finaaliaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka kauden aloittaisi aamupäivästä ja yöhön mennessä hoksaa katsoneensa kaikki kahdeksan jaksoa yhtä kyytiä. On mielenkiintoista seurata niin Alicen tutkimuksia kuin myös tappajan juonittelun etenemistä, etenkin kun tappaja pääsee listansa seuraavan kohteen luokse. Jännitettä pidetään sopivan korkealla ja tunnelmaa kiristetään tehokkaasti aina tarpeen vaatiessa.

Kauden todellinen koukku syntyy kuitenkin siitä, miten onnistuneesti Alicea ja tappajaa vertaillaan toisiinsa. Heidän menneisyydestään löytyy samanlaista traumaa, mikä auttaa naisia ymmärtämään toisiaan, vaikka he ovatkin periaatteessa täydet vastakohdat. Sarja on muutenkin väkevä katsaus seksuaalitraumaan ja kuinka musertavasti se voikaan ottaa elämän hallintaansa, tehden jopa arkisesta asiasta, kuten suihkussa käymisestä, ylitsepääsemättömältä tuntuvan koettelemuksen. Traumaa myös esitetään eri tavoin ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka jopa villeillä tavoilla Alice haluaa ottaa seksuaalisuutensa ja oman kehonsa takaisin. Kaikki tämä nostaa Furiousin vastaavanlaisia ja tavanomaisempia sarjoja korkeammalle. Sarjalle työstetään jo jatkoa ja odotan kyllä uteliaana, mitä tekijät keksivät toiselle kaudelle, koska tavallaan Furious voisi toimia yhden kauden mittaisena minisarjana.

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa pätevästi ja saavat näyttelijät irrottelemaan onnistuneesti. Elizabeth Meriwetherin johdolla käsikirjoitustiimi pyörittelee tarinaa kiinnostavasti, sekä luo hyvin kerroksia hahmoihin. Myös teknisesti Furious on mainio. Se on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja maskeeraukset vaikuttavat. Äänimaailma on osaavasti työstetty Ariel Marxin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.9.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Furious, Yhdysvallat, 2026-, 20th Television, Composition 8, Searchlight Television

Arvostelu: The Visit (2015)

THE VISIT

Ohjaus: M. Night Shyamalan

Pääosissa: Olivia DeJonge, Ed Oxebould, Deanna Dunagan, Peter McRobbie, Kathryn Hahn, Celia Keenan-Bolger ja Benjamin Kanes

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 16

The Visit on M. Night Shyamalanin ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva. Kun Shyamalanin edelliset elokuvat The Last Airbender (2010) ja After Earth (2013) osoittautuivat taloudellisiksi epäonnistumisiksi, Shyamalan koki vaikeuksia saada rahoitusta uuteen elokuvaan. Hän pistikin talonsa pantiksi ja päätti tehdä saamallaan viidellä miljoonalla dollarilla mahdollisimman pienimuotoisen leffan. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2014 työnimellä "Sundowning", mutta sitten ongelmaksi muodostui se, ettei Shyamalan saanut kaupattua elokuvaansa studioille. Ensimmäinen leikkausversio muistutti enemmän taideleffaa, jonka studiot totesivat olevan mahdotonta myydä yleisöille. Niinpä Shyamalan ryhtyi leikkaamaan elokuvaa uudestaan. Ensin lopputulos muistutti enemmän komediaa, kunnes Shyamalan muovasi materiaalin kauhuelokuvaksi. Universal Pictures ja Blumhouse Productions innostuivat uudesta versiosta ja nappasivat leffan itselleen. Lopulta The Visit sai maailmanensi-iltansa 30. elokuuta 2015 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai paremman vastaanoton kriitikoilta ja yleisöiltä kuin moni Shyamalanin aiemmista leffoista ja se oli taloudellinen hitti. Minulta The Visit jäi väliin, kun se alun perin ilmestyi, enkä syystä tai toisesta saanut aikaiseksi katsottua elokuvaa vuosien varrella - en, vaikka ostin sen blu-rayna jo varmaan viisi vuotta sitten. Kun huomasin The Visitin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin ja viimein katsoa ja arvostella elokuvan.

Nuoret sisarukset Becca ja Tyler matkustavat viikoksi isovanhempiensa luokse, joita he eivät ole ennen tavanneet. Isovanhempien huushollissa tärkein sääntö on, etteivät lapset poistu huoneestaan puoli kymmenen jälkeen illalla ja hiljalleen lapsille selviää kauhistuttavia asioita isovanhemmistaan.

Pitkän roolitusprosessin jälkeen nuoret Olivia DeJonge ja Ed Oxenbould nappasivat roolit Beccana ja Tylerinä, siskona ja veljenä, jotka matkustavat tapaamaan isovanhempiaan ensi kertaa. DeJonge ja Oxenbould ovat nappivalinnat rooleihinsa ja heidän väliltä löytyy onnistunutta sisaruksellista kemiaa, Beccan ja Tylerin jatkuvasti naljaillessa toisilleen. Becca kuvaa dokumenttia vierailustaan, mitä Tyler pitää laimeana ja Tyler taas pyrkii rap-artistiksi, mitä Becca pitää nolona. Sisarusten välit kuitenkin vahvistuvat, kun heille käy selväksi, ettei kaikki ole kohdillaan isovanhempien luona ja kiva kyläily muuttuu varsinaiseksi piinaksi. DeJonge ja Oxenbould tulkitsevat hyvin päivä päivältä kasvavaa epämukavuuden tunnetta, joka äityy loppua kohti totaaliseksi peloksi elossa pysymisen puolesta.

     Beccan ja Tylerin isovanhempina nähdään Deanna Dunagan ja Peter McRobbie, kun taas heidän äitiään näyttelee Kathryn Hahn. Hahnin osuus jää aika pieneksi, mutta hän hoitaa tonttinsa silti mallikkaasti. Isovanhempien esittäjät ovat kuitenkin loistovedossa, etenkin Dunagan, joka osaa esittää niin herttaista mummelia kuin yöaikaan esiin kuoriutuvaa karmivuutta.

Erinomaisen Kuudennen aistin (The Sixth Sense - 1999) jälkeen M. Night Shyamalania pidettiin yhtenä vuosituhannen taitteen isoimmista lupauksista. Vielä Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) ja Signs (2002) toimivat mainiosti, mutta sitten Kylä (The Village - 2004) pysäytti hyvän putken ja seuraavat leffat Lady in the Water (2006), The Happening (2008), The Last Airbender ja After Earth saivat suuren osan ihmisistä menettämään luottonsa ohjaajaan. Ei olekaan ihme, että kun The Visit julkaistiin, monet hehkuivat innosta, että Shyamalan on tehnyt paluun ruotuun. Kyseessä onkin ehdottomasti yksi miehen paremmista töistä, vaikkei se ylläkään vaikkapa Kuudennen aistin ja Unbreakablen loistokkuuteen.

The Visit osoittaa hyvin, että Shyamalanin vahvuudet eivät todellakaan ole isoissa spektaakkeleissa, vaan pienikokoisissa jännitysnäytelmissä. Ohjaaja kasvattelee oivallisesti karmivaa ilmapiiriä, tarjoillen muutamia tehokkaan tiivistunnelmaisia hetkiä, joista etenkin jahti talon alla ryömintätilassa on aidosti hyytävä. Sekaan on onnistuttu ripottelemaan hyvää huumoriakin, tuhoamatta kauhupuolta. Jännite rakentuu hyvin loppua kohti, jolloin luvassa on tietty Shyamalanin elokuville ominainen suurkäänne. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että kyseessä on ehdottomasti yksi Shyamalanin parhaista käänteistä. Elokuvan ainoa varsinainen ongelma on kuitenkin se, että vaikka premissi on muuten mainio, on vaikea uskoa, että yksikään äiti lähettäisi lapsiaan ilman valvontaansa tapaamaan isovanhempiaan, jos äiti on katkaissut välit näihin ennen lasten syntymää.

Elokuva tehtiin siinä kohtaa, kun Hollywood piti found footage -tyyliä kauhun uutena juttuna. Tässä toteutustavassa siis hahmot itse kuvaavat koko elokuvan. Kyse onkin Beccan työstämästä dokumentista ja vaikka loppua kohti on vaikea kuvitella, että paniikissa olevat ja karkuun pyrkivät lapset enää miettisivät tapahtumien taltioimista, found footage -toteutus toimii pääasiassa hyvin. The Visit on myös hyvin lavastettu ja puvustettu. Maskeeraustiimi saa mummosta oivan tärähtäneen näköisen aina yöaikaan ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Visit, 2015, Blinding Edge Pictures, Blumhouse Productions, Neighborhood Film Co.