My Adventures with Superman, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

MY ADVENTURES WITH SUPERMAN - KAUSI 3

Luojat: Jake Wyatt, Brendan Clougher ja Josie Campbell

Näyttelijät: Jack Quaid, Alice Lee, Ishmel Sahid, Kiana Madeira, Darrell Brown, Max Mittelman, Chris Parnell, Joel de la Fuente, Debra Wilson, Darren Criss, David Errigo Jr., Jolie Hoang-Rappaport, Andromeda Dunker, Michael Emerson ja Steve Blum

Genre: animaatio, toiminta, scifi, seikkailu, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva animaatiosarja My Adventures with Superman nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä heinäkuussa 2023. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät hommiin ja nyt My Adventures with Supermanin kolmas tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa HBO Maxin kautta). Itse pidin sarjan kahdesta aiemmasta kaudesta ja olenkin positiivisin mielin odotellut jatkoa. Katsoin kolmannen kauden uudet jaksot lähes poikkeuksetta niiden julkaisupäivinä.

Superman ja kumppanit kohtaavat uusia vaaroja ja vihollisia, minkä lisäksi he saavat yllättäviä vierailijoita tulevaisuudesta.

My Adventures with Supermanin tutut hahmot tekevät paluun, lähtien tietty nimikkohahmo Supermanista, eli kryptonilaisesta Kal-Elista, eli reportteri Clark Kentista (äänenä Jack Quaid). Toisen kauden päätteeksi hän sai serkkunsa Kara Zor-Elin, eli Supergirlin (Kiana Madeira) hylkäämään pahan Brainiacin (Michael Emerson) ja auttamaan Supermania ihmiskunnan suojelemisessa erilaisilta uhkilta. Myös Clarkin mielitietty Lois Lane (Alice Lee) ja heidän ystävänsä, Karaan ihastunut Jimmy Olsen (Ishmel Sahid) ovat menossa mukana ja yhdessä nelikko päätyy jälleen jos jonkinlaisiin seikkailuihin. Hahmot ovat edelleen mainioita ja Supergirl nousee tämän kauden mielenkiintoisimmaksi tyypiksi, hänen pohtiessa uudelleen paikkaansa maailmassa. Kara löytää riemua Maan arkisista jutuista, mutta on myös tiukan paikan tullen aina valmis taistelemaan uusien ystäviensä puolesta. Clarkin ja Loisin suhdetta syvennetään onnistuneesti kauden aikana ja Jimmy pääsee taas olemaan poppoon hauska yksilö, päätyen omiin, hieman koomisempiin ongelmiinsa.

     Vastaansa nelikko saa muun muassa ilkeän teknologianero Lex Luthorin (Max Mittelman), häntä avustavan Slade "Deathstroke" Wilsonin (Chris Parnell), sekä heidän Hank Henshaw'sta (myös Mittelman) kehittelemänsä uuden kyborgiaseen, joka voisi mahdollisesti aiheuttaa koko sivilisaation tuhon. Kyborgi-Henshaw onkin onnistuneen vaativa vastus sankareille ja tällä kaudella Lex Luthorkin ajaa paremmin asiansa, tämän tulkinnan jätettyä minut kylmäksi edelliskaudella.

My Adventures with Supermanin kolmas tuotantokausi jatkaa parin aiemman kauden mainiolla linjalla, tarjoten jälleen vauhdikkaita seikkailuja kymmenen vajaan puolituntisen jakson edestä. Erityisesti kauden ensimmäinen puolisko on erittäin hyvä. On kiinnostavaa seurata Karan sopeutumista yhteiskuntaan ja kuinka hän ja Clark harjoittelevat tiimityötä Supergirlinä ja Supermanina. Ei aikaakaan, kun Luthorin luoma uhka nostaa päätään ja kryptonilaisten kyvyt pistetään todelliselle koetukselle. Taistelut ovat räjähtävää ja jännittävää seurattavaa, etenkin kun Henshaw'sta on saatu lähes ylivoimaiselta tuntuva vihollinen. Oma lukunsa on tämän kaiken keskelle tulevaisuudesta tupsahtava hahmo, joka saa Supermanin ja muut pohtimaan tiettyjä asioita elämissään uudella tavalla. 

Kauden toinen puolisko ei ole ihan yhtä vahva ja voi olla, että kuudennen jakson jälkeen katsoja saattaa jopa ihmetellä, miksi kausi jatkuu yhä, kun sen tarinakaari tunnuttiin vievän jo päätökseensä. Toinen puolisko tuntuu hitusen irralliselta ja hassun kepeältä pitkään kypsytellyn jännitysnäytelmän jälkeen, mutta siitäkin löytyy hetkensä. Kryptonilaisten historiaa avataan lisää, saaden Clarkin silmät avautumaan jälleen uudella tavalla ja kyseenalaistamaan perintönsä. Hahmojen faneille kolmas kausi on pienoisine notkahduksineenkin pakkokatseltavaa ja jään positiivisin mielin odottelemaan mahdollista neljättä kautta. Sitä ennen on kuitenkin luvassa lisäosasarja My Adventures with Green Lantern, jonka päähahmo Jessica Cruz (Auli'i Cravalho) käy esittäytymässä tällä kaudella.

Visuaalisestikin My Adventures with Superman pitää kutinsa. Animaatiojälki on mainiota ja kauden yleisilme on miellyttävän värikäs. Hahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat toimintakohtausten aikana sujuvasti, vaikka keskustelukohtauksissa tiettyä jäykkyyttä on myös nähtävissä. Taustat ovat oivallisia ja niistä löytyy sopivasti yksityiskohtia. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Daniel Futcherin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

My Adventures with Superman, Yhdysvallat, Etelä-Korea, 2023-, Warner Bros. Animation, DC Entertainment

The Boys, kausi 5 (2026) - sarja-arvostelu

THE BOYS - KAUSI 5

Luoja: Eric Kripke

Näyttelijät: Karl Urban, Jack Quaid, Antony Starr, Erin Moriarty, Tomer Capone, Laz Alonso, Karen Fukuhara, Chace Crawford, Colby Minifie, Susan Heyward, Valorie Curry, Jensen Ackles, Daveed Diggs, Nathan Mitchell, Cameron Crovetti, Ely Henry, Giancarlo Esposito, Jessie T. Usher, John Noble, Derek Johns, Maitreyi Ramakrishnan, Zach McGowan, Jaz Sinclair, London Thor, Lizze Broadway, Jared Padalecki, Misha Collins, Seth Rogen, Kumail Nanjiani, Will Forte, Christopher Mintz-Plasse, Craig Robinson, Elisabeth Shue, Mason Dye, P. J. Byrne, Paul Reiser, Aya Cash, Andrew Iles, Frances Turner, Jim Beaver, Jeffrey Dean Morgan ja Samuel L. Jackson

Genre: toiminta, scifi, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 1 tunti 1 minuuttia - 1 tunti 8 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 33 minuuttia

Ikäraja: 18

Garth Ennisin ja Darick Robertsonin sarjakuviin (2006-2012) perustuva televisiosarja The Boys nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa kesällä 2019. Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää, joskin tekijät ilmoittivat, että seuraava kausi veisi tarinan päätökseen. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja nyt The Boysin viides ja samalla viimeinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itse olen pitänyt todella paljon The Boysista ja olen odottanut innolla sarjan päätöskautta. Katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Billy Butcher, Annie ja Kimiko yrittävät pelastaa Hughien, Frenchien ja Mother's Milkin vankileiriltä ja pysäyttää sitten lopullisesti jumaluutta tavoittelevan Homelanderin.

The Boysin tutut hahmot palaavat vielä mahdollisesti viimeisen kerran, viemään pitkän konfliktinsa päätökseen. Yhdeltä puolelta löytyvät sekopäisen Billy Butcherin (Karl Urban) johtamat Pojat, joihin kuuluvat Hughie (Jack Quaid), Frenchie (Tomer Capone), Mother's Milk (Laz Alonso), sekä supervoimaiset Annie (Erin Moriarty) ja Kimiko (Karen Fukuhara). Vastapuolella taas ovat julma Homelander (Antony Starr), kaloista vähän turhankin paljon tykkäävä Deep (Chace Crawford), uusi Black Noir (Nathan Mitchell), varapresidentti Ashley (Colby Minifie), Sister Sage (Susan Heyward), Firecracker (Valorie Curry), jäistä jälleen herätetty Soldier Boy (Jensen Ackles), sekä uutena hahmona esiteltävä Oh Father (Daveed Diggs), joka yrittää levittää sanomaa Homelanderista Amerikan uutena vapahtajana. Nopea A-Train (Jessie T. Usher) sen sijaan pohtii, kummalle puolelle asettuisi viimeisen taistelun koettaessa. Hahmot ovat edelleen erittäin mainioita erilaisine vahvuuksineen, heikkouksineen ja ennen kaikkea omituisuuksineen ja näyttelijäkaarti suoriutuu loppuun asti vakuuttavasti rooleistaan. Urban uhkuu karismaa Butcherina, jonka kohtausten aikana englantia äidinkielenäänkin puhuvat tuppaavat pistämään tekstitykset päälle, kun taas Antony Starr sementoi Homelanderin aseman yhtenä televisiohistorian parhaista pahiksista. Starr on jälleen hyytävä häikäilemättömänä Homelanderina ja saa katsojan niskavillit pystyyn joka kerta saapuessaan kohtaukseen. On huutava vääryys, jos Starr ei tälläkään kertaa saa edes ehdokkuutta parhaasta miessivuosasta Emmy-gaalassa.

Ja niin seitsemän vuoden jälkeen The Boys on saanut päätöksensä ja kuten lähes poikkeuksetta finaalikausien kanssa käy, myös tämä huipennus jakaa taatusti katsojien mielipiteitä kahtia. Osa tulee pitämään viidettä tuotantokautta tyydyttävänä päätöksenä, kun taas toiset tulevat haukkumaan sen maanrakoon. Kun vuosien saatossa itse kullekin on herännyt omat mielikuvansa siitä, miten sarjan toivoisi loppuvan, ei kaikkia voi mitenkään miellyttää. Itse pidin vitoskautta epätasaisena päätöksenä, mutta kyllä se mielestäni jäi silti plussan puolelle.

Asioita, joista en juuri piitannut finaalikaudella tai jotka mielestäni kaipasivat viilausta, olivat esimerkiksi turhan monen jakson haahuilu V1-aineen perässä, jonka avulla Homelander voisi saavuttaa tavoittelemansa kuolemattomuuden, mutta jolla ei loppujen lopuksi tunnukaan olevaan juuri vaikutusta tapahtumiin, sekä päälleliimattu Supernatural-sarjan (2005-2020) fanien kosiskelu. The Boysin aiemmilla kausilla nämä Supernatural-näyttelijöiden roolitukset tuntuivat luontevilta, mutta tässä Jensen Acklesin, Jared Padaleckin ja Misha Collinsin jälleennäkeminen on hieman kiusallinen kaikessa irrallisuudessaan. Soldier Boy tunnuttiin tuovan takaisin vain tätä hetkeä varten, sillä muuten kausi ei oikein tiedä, mitä tehdä hahmon kanssa. Myös vastikään lopetustuomion saaneen Gen V -lisäosasarjan (2023-2025) hahmoille ei tunnu löytyvän kunnon tarkoitusta, vaikka heidän oman sarjansa kakkoskausi petasikin heistä tärkeitä pelinappuloita taistossa Homelanderia vastaan. Lisäksi vaikka toisaalta pidin sarjan viimeisestä jaksosta, niin on vaivaannuttavan selvää, että kuvauksissa saivat olla paikalla vain ne tärkeimmät näyttelijät, jotta spoilerit loppuratkaisuista eivät varmasti vuotaisi internetiin. Isoja taisteluja kaipaaville voi tulla aikamoisena pettymyksenä, kuinka pienimuotoisesti asiat lopussa ratkotaan.

Mutta sitten taas pidin paljon tuttujen hahmojen mahtavista dynamiikoista, jälleen varsin sekopäisestä menosta, sekä nyky-Amerikan napakasta satiirista. Luvassa on paljon hauskoja juttuja, joista monet syntyvät nasevasta dialogista tai täysin absurdeista hetkistä. Itse purskahdin nauruun, kun mukaan on jopa saatu parodia siitä Nicole Kidmanin "We come to this place for magic" -elokuvateatterimainoksesta. Huumorin vastapainona on myös tehokasta jännitettä ja panokset ovatkin onnistuneen korkealla läpi kauden. Tunnelmaa vain tiivistetään sillä, että heti kauden avausjaksosta käy selväksi, että kukaan ei ole turvassa. Kahdeksan tunnin mittaista jaksoa vievät taas hyvin mukanaan ja vaikkei The Boys lopukaan sellaiseen napakymppiin, millaisena sarja alkoi, olen silti tyytyväinen tähän viiden kauden pakettiin, joka tuntui käynnistyessään onnistuneen raikkaalta tuulahdukselta hitusen ummehtuneessa supersankarigenressä. Täysin kokonaanhan The Boys ei kuitenkaan lopu, vaan työn alla on parhaillaan Soldier Boysta ja Vought-firman perustamisesta 1950-luvulla kertova Vought Rising -sarja, jonka olisi tarkoitus käynnistyä ensi vuonna.

Teknisesti The Boysin taso pysyy ennallaan. Finaalikausi on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja maskeeraukset ovat taas kerran erittäin raa'at. Tietokonetehosteet eivät kuitenkaan vieläkään huimaa päätä ja olisin odottanut ja toivonut, että viimeistä kautta varten Amazon olisi löysentänyt kukkaronyörejä reippaasti lisää. Äänimaailma sen sijaan on hyvin rakennettu ja Christopher Lennertzin ja Matt Bowenin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla loppuun saakka.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Boys, Yhdysvallat, 2019-2026, Amazon Studios, Original Film, Sony Pictures Television, Point Grey Pictures

Arvostelu: Novocaine (2025)

NOVOCAINE

Ohjaus: Dan Berk ja Robert Olsen

Pääosissa: Jack Quaid, Amber Midthunder, Ray Nicholson, Jacob Batalon, Betty Gabriel, Matt Walsh, Conrad Kemp, Evan Hengst ja Craig Jackson

Genre: komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Novocaine on Jack Quaidin tähdittämä toimintakomedia. Lars Jacobson käsikirjoitti elokuvan ja FilmNation Entertainmentin juuri perustama Infrared-tuotantoyhtiö tarttui projektiin. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt Novocaine saapuu elokuvateattereihin. Itse odotin leffan näkemistä sen vekkulin premissin takia ja kävinkin katsomassa Novocainen positiivisin mielin sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa. 

Nathan Cainella on erikoinen ominaisuus: hän ei tunne lainkaan kipua. Tämä ominaisuus päätyy käyttöön, kun Nathanin ihastuksenkohde siepataan pankkiryöstön yhteydessä ja mies lähtee uskaliaalle yritykselle vapauttaakseen tämän.

Kovaa nousukiitoa Hollywoodissa tekevä Jack Quaid näyttelee Nathan Cainea, joka sairastaa CIPA:a, eli synnynnäistä kipuherkkyyden puutetta. Nathan ei siis tunne minkäänlaista kipua, mistä voisi luulla olevan hyötyä, mutta päinvastoin. Nathan elää elämäänsä todella varovaisesti, peläten, että minä hetkenä hyvänsä hän saattaa suunnilleen leikkaantua kahtia, eikä huomaisi mitään ennen kuin hän on jo menehtynyt verenhukkaan. Miehen suihkussa on merkattu kohta, mitä kuumemmalle hän ei saa säätää veden lämpötilaa, hänen asuntonsa kulmat on vuorattu pehmusteilla ja hän syö kaiken ruokansa nestemäisinä, pelätessään puraisevansa kielensä irti ja tukehtuvansa siihen. Kuitenkin kun pankissa työskentelevän Nathanin kollega ja ihastuksenkohde Sherry (Amber Midthunder) kidnapataan ryöstön tiimellyksessä, Nathanin täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja pelastaa nainen. Quaid on ratkiriemukkaassa vedossa Nathanina. Hän tekee hahmosta välittömästi tykättävän ja sympaattisen hepun, jonka edesottamuksia seuraa mielellään. Midthunder on myös mainio osassaan ja hänen ja Quaidin väliltä löytyy hyvää kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Jack Nicholsonin poika Ray, Conrad Kemp ja Evan Hengst pankkiryöstäjätriona, Jacob Batalon Nathanin kaverina Roscoena, sekä Betty Gabriel ja Matt Walsh ryöstöä tutkivina poliiseina Langstonina ja Duffynä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa pätevästi, joskin Batalonille on jäänyt turhankin tuttu hölösuuvaihde päälle uusista Spider-Man -elokuvista (2017-2021). Ray Nicholson on sopivan katala rosvotrion johtajana, mutta ei hän ainakaan vielä tämän leffan perusteella vakuuta perineen isänsä huimia lahjoja.

Novocaine käynnistyy vielä varsin tyypillisenä romanttisena komediana, joskin päähenkilöltä löytyy todella epätyypillinen ominaisuus. Nathanin ja Sherryn romanssin syttymistä on mukava katsella ja vaikka trailerin olisikin nähnyt, leffan todellisen puolen ehtii liki unohtaa ja sitten sitä melkein jopa yllättyy, kun eräänä päivänä pankkiryöstäjät saapuvat paikalle ja tunnelma muuttuu kuin trilleriksi. Tästä käynnistyykin sitten sellainen toiminnan ja komedian täyttämä ajojahti, että voi pojat! Novocaine on yksi alkuvuoden ilahduttavimmista elokuvatapauksista, joka kannattaa kyllä käydä katsomassa - etenkin joko seurustelukumppanin tai kaveriporukan kanssa. Vajaan parin tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa, sillä tarina nappaa niin hyvin mukaansa ja meno viihdyttää niin mainiosti.

Ripauksella romantiikkaa höystetty toimintakomedia onnistuu jokaisella osa-alueellaan. Pääparin väliltä löytyy tosiaan hyvää kemiaa, leffan aikana pääsee nauramaan useaan otteeseen makeasti ja mikä parasta, toimintaa ei ole siistitty, vaan veri pärskyy, raajoja katkotaan ja Nathan ottaa turpaansa ihan perkuleesti. Iso osa elokuvan komediasta syntyykin toki siitä, kuinka paljon tätä reppanaa retuutetaankaan sinne sun tänne ennen lopputekstejä. Nathania ei välttämättä satu tippaakaan, mutta katsojasta tekee kyllä kipeää kuunnella luiden rusahduksia ja nähdä esimerkiksi kiehuvan kuumien nesteiden roiskumista Nathanin iholle.

Ohjaajaduo Dan Berk ja Robert Olsen rakentavat tunnelmaa todella lystikkäästi, tuoden hyvää jännitettä kaiken vauhdin ja huumorin keskelle. Lars Jacobsonin laatima käsikirjoitus on idealtaan kekseliäs ja käänteiltään oiva, joskin parissa kohtaa muutamia paljastavia repliikkejä olisi voinut hioa sulavammiksi, sillä tällaisenaan ne tuntuvat pitävän katsojaa tyhmänä. Teknisiltä ansioiltaan Novocaine on pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu ja parissa taistelussa kameraa pyöritellään tyylikkäästi iskujen mukana. Lavasteet ovat oivat ja etenkin maskeeraukset ovat onnistuneesti yhä vain rujommat ja ällöttävämmät. Tietokonetehosteita hyödynnetään säästeliäästi mutta sitäkin paremmin, lähinnä niihin Nathanin saamiin vammoihin, joita ei voitu toteuttaa pelkkien maskeerausten ja proteesien avulla. Äänimaailma rymistelee mukavasti, joskin Lorne Balfen ja Andrew Kawczynskin säveltämät musiikit ovat aika yhdentekevää jumputusta. Sen sijaan parit biisivalinnat, kuten heti alussa soiva R.E.M. -yhtyeen Everybody Hurts sopivat mukaan hupaisasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Novocaine, 2025, Infrared, Safehouse Pictures

Arvostelu: Companion (2025)

COMPANION

Ohjaus: Drew Hancock

Pääosissa: Sophie Thatcher, Jack Quaid, Lukas Gage, Megan Suri, Harvey Guillén, Rupert Friend, Marc Menchaca, Jakoubie Young-White ja Matt McCarthy

Genre: trilleri, scifi, komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 16

Companion on ensikertalaisen Drew Hancockin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Hancock kirjoitti elokuvan ja sai myytyä ideansa New Line Cinemalle. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2023 ja nyt Companion on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta, kun sitä ryhdyttiin mainostamaan mahtavan Barbarian-kauhuelokuvan (2022) kautta ja vaikka olinkin hieman pettynyt, kun kyseessä ei ollutkaan kyseisen elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Creggerin uusi teos, kävin silti uteliain mielin katsomassa Companionin sen ennakkonäytöksessä Finnkinon Femman päivänä.

Irisin mukavalta vaikuttanut viikonloppu poikaystävänsä kavereiden kanssa syrjäisellä rantamökillä saa shokeeraavan käänteen, kun Irisille selviää, että hän onkin tekoälyllä varustettu robottikumppani.

Kauhugenren uusi nouseva nimi Sophie Thatcher ja The Boys -sarjasta (2019-) tuttu Jack Quaid nähdään Irisinä ja Joshina, siirappiselta vaikuttavana pariskuntana, joilla on kuitenkin salaisuus, jota Iris ei itsekään tiedä: Iris on Joshin netistä tilaama, ihmiseltä näyttävä ja huipputeknologisella tekoälyllä varustettu robottirakas. Thatcher vakuuttaa jälleen kerran, tulkiten hyvin hahmoaan, jolle muodostuu totaalinen identiteettikriisi, kun järkyttävä tapaus paljastaa totuuden Irisille. Quaidin hahmo sen sijaan muuttuu leffan varrella vaivaannuttavaksi incel-stereotypiaksi, mutta sentään Quaid vetää roolinsa täysillä, lisäten kierroksia leffan edetessä yhä vain hullunkurisemmaksi.

     Elokuvassa nähdään myös Rupert Friend rikkaana rantamökin omistavana Sergeynä ja Megan Suri tämän salarakkaana ja Joshin kaverina Katina, sekä Harvey Guillén ja Lukas Gage heidän ystäväpariskuntanaan Elinä ja Patrickina. Sivunäyttelijätkin ovat mainiot rooleissaan, joskin Friend jää harmillisen alikäytetyksi lipevänä miehenä. What We Do in the Shadows -vampyyrisarjasta (2019-2024) tuttu Guillén ja esimerkiksi viimevuotisesta Smile 2 -kauhurainasta (2024) tuttu Gage ovat mahtavat ystäväpariskuntana, jotka vasten tahtoaan joutuvat aikamoiseen tapahtumavyyhtiin mukaan.

Companionin markkinointi on ollut varsin kummallinen. Ensimmäinen traileri piti kaiken vielä mysteerinä ja antoi ymmärtää, että kyseessä olisi puhdasverinen kauhuelokuva. Koska traileri ei muodostanut juuri minkäänlaista hypeä ympärilleen, ohjaaja-kirjoittaja Hancock joutui turhautuneena myöntymään, että suuri osa ihmisistä eivät nykyään halua katsoa leffaa sokkona ja niinpä toinen traileri paljasti elokuvan idean ja todellisen luonteen. Selvän kauhun sijaan Companion on trilleriä ja mustaa huumoria yhdistelevä scifileffa, joka tuo usein mieleen pitkäksi venähtäneen jakson Black Mirror -sarjasta (2011-). Sekaan on myös ryöstetty kuvastoa suoraan Terminator 2 - Tuomion päivästä (Terminator 2: Judgment Day - 1991).

Elokuvassa käsitellään nykypäivänä jo jonkinlaiseksi ilmiöksi noussutta tekoälykumppania ja sellaisen moraalisia kysymyksiä. Onko misogynististä hankkia itselleen virtuaalinen tyttöystävä, joka on juuri sellainen kuin käyttäjänsä haluaa? Onko tässä deittailun tulevaisuus? Samalla leffa puhuu siitä, kuinka naisten autonomiaa omaan kehoonsa rikotaan. Joshilla on puhelimessaan sovellus, jolla hän voi kontrolloida Irisiä kuten hän haluaa. Elokuvan teemat ovat ajatuksiaherättäviä ja ajankohtaisia, joskin niiden käsittely on kaukana hienovaraisuudesta. Tosin ehkä juuri tällainen rautalangasta vääntäminen on sitä, mitä nykypäivän yleisö kaipaa.

Elokuva ei ollut mielestäni läheskään yhtä fiksu kuin se kuvittelee olevansa, lähtien näistä teemojen hieman aliravituista, mutta silti turhankin alleviivaavista käsittelyistä. Vaikka elokuvasta ei etukäteen tietäisikään mitään, ei katsojan tarvitse olla edes sieltä tarkkaavaisimmasta päästä, jotta totuuden Irisistä hoksaa jo ensimetreillä. Joshin lellittelynimi Irisille on "Piip-puup", Iris kertoo spontaanisti säätiedotuksen kuin mikäkin sovellus, Kat kysyy Irisiltä suoraan, että eikös tämä ole nimenomaan rakennettu Joshin rakastamista varten ja onpa nimi "Iris" toisinpäin "Siri". Vaikka käsikirjoitus onkin paikoitellen hieman ontuva, johtaa se silti passeliin ja parhaimmillaan todella viihdyttävään lopputulokseen. Yllätyksenä tullut komediapuoli on pääasiassa onnistunut ja leffa tarjoaa muutamat makeat naurut. Ja vaikkei tekoälytyttöystäväkuvio pääse yllättämään, on loppuelokuva onneksi hyviä käänteitä täynnä.

Drew Hancockin käsikirjoitus jättää tosiaan hieman toivomisen varaa, mutta sitä hän onneksi korvaa sujuvalla ohjauksellaan. Companion on Hancockin ensimmäinen täyspitkä elokuva, mutta sitä ei hoksaa lopputuloksesta. Hänen rakentamansa ilmapiiri tasapainottelee vakuuttavasti jännityksen ja huumorin välillä. Teknisiltä ansioiltaan Companion on pääasiassa pätevä. Elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivat ja äänimaailmakin oivallisesti rakennettu. Tietokonetehosteista huomaa pienehkön budjetin ja etenkin digitaaliset verenroiskahdukset näyttävät hieman kököiltä, mutta onneksi efektejä hyödynnetään säästeliäästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.1.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Companion, 2025, New Line Cinema, Vertigo Entertainment, BoulderLight Pictures

Arvostelu: Scream (2022)

SCREAM

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Pääosissa: Melissa Barrera, Jenna Ortega, Jack Quaid, Mason Gooding, Jasmin Savoy Brown, Mikey Madison, Sonia Ben Ammar, Dylan Minnette, David Arquette, Courteney Cox, Neve Campbell, Kyle Gallner ja Skeet Ulrich

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Wes Cravenin kauhuelokuva Scream (1996) nousi suureen suosioon ilmestyessään. Elokuvalle tehtiin jatko-osat Scream 2 (1997), Scream 3 (2000) ja Scream 4 (2011) ja viidennestä elokuvasta oli pitkään puhetta, mutta projekti ei millään edennyt, etenkään kun Craven kuoli vuonna 2015. Viidennen leffan sijaan elokuvien pohjalta tehtiinkin televisiosarja Scream, jota esitettiin kolmen kauden verran vuodesta 2015 vuoteen 2019. Kun elokuvasarjan oikeudet omistanut The Weinstein Company suljettiin tuottaja Harvey Weinsteiniä kohtaan nousseiden ahdistelusyytösten takia, oikeudet päätyivät Spyglass Media Groupille, joka ryhtyi työstämään viidettä elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2020 ja nyt ihan vain Scream-nimen saanut leffa ilmestyy myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin uuden Scream-elokuvan olevan tulossa, vaikka samalla pelkäsin, ettei homma enää toimisi, kun Craven ei ole puikoissa. Kuitenkin kun elokuva ilmestyi tammikuussa maailmalla ja sai paljon positiivista palautetta, aloin jopa innostua filmin näkemisestä. Kävinkin katsomassa elokuvan hyvillä mielin muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Ghostface-naamioon pukeutunut murhaaja viimeksi rikkoi Woodsboron rauhan. Kun ryhmä teinejä joutuu uuden murhaajan kohteiksi, Deweyn, Galen ja Sidneyn täytyy palata takaisin nuoruutensa kaupunkiin.

Neve Campbell, Courtney Cox ja David Arquette nähdään jo viidettä kertaa edellisistä elokuvista selviytyneenä kolmikkona, Sidney Prescottina, Gale Weathersina ja Dewey Rileynä. Arquette on yllättävänkin hyvässä vedossa ex-seriffi Deweynä, joka ensimmäisenä päättää ryhtyä auttamaan uusia teinejä. Coxkin vaikuttaisi palanneen oikein mielellään yhä toimittajan hommia tekevän Galen osaan, mutta Campbell ei näytä edes jaksavan esittää, että häntä kiinnostaisi olla leffassa mukana. Samalla tavalla kuin hänen Sidney-hahmonsa pohtii, että eikö Ghostface koskaan jätä häntä rauhaan, Campbell vaikuttaisi tuumivan, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta häntä ei enää pyydetä mukaan näihin filmeihin?

     Onkin siis siinä mielessä hyvä, että pääasiassa elokuva keskittyy uusiin hahmoihin, Woodsborossa asuviin teineihin, jotka joutuvat tällä kertaa jonkun psykopaatin tappolistalle. Mukana ovat siskokset Tara (Jenna Ortega) ja Sam (Melissa Barrera), jälkimmäisen poikaystävä Richie (Jack Quaid), sisarukset Mindy (Jasmin Savoy Brown) ja Chad (Mason Gooding), jälkimmäisen tyttöystävä Liv (Sonia Ben Ammar), Amber (Mikey Madison) ja Wes (Dylan Minnette). Kaikista nuorukaisista ei tietenkään saada paljoa irti ja osa on mukana vain nostamaan elokuvan ruumismäärää, mutta tarinan keskiössä oleva siskosuhde Taran ja Samin välillä on onnistuneesti rakennettu - joskin eräs nyyhkyttelykohtaus ei ole kummoinen Ortegan ja Barreran näyttelijäsuoritusten osalta. Muuten näyttelijät tekevät kelpo duunia, ainakin esittäessään pelokasta tai sattuvaa, kun Ghostfacen veitsi osuu kehoon.

Elokuvan nimeäminen ihan vain Screamiksi sai varmaan jotkut pohtimaan, onko kyse jatko-osasta Cravenin neljälle leffalle, vai jonkinlaisesta elokuvasarjan uudelleenkäynnistyksestä, vai jopa alkuperäisen elokuvan uusintafilmatisoinnista. Kuten itse leffassakin tiedostetaan ja vitsaillaan, elokuva on tavallaan yhdistelmä kaikkea kolmea. Se sijoittuu ajassa kymmenen vuotta Scream 4:n tapahtumien perään, siinä yritetään herättää leffasarja takaisin henkiin ja siinä kierrätetään paljon alkuperäisestä filmistä, toki tiettyjen twistien kera. Sarjan aiempien elokuvien tavoin myös tästä leffasta löytyy paljon itseironista huumoria ja pilkan kohteeksi joutuukin niin internetfoorumeiden toksinen fanikulttuuri kuin kauhun uusi trendi yrittää herättää vanhoja elokuvasarjoja takaisin henkiin yhdistelemällä vanhoja hahmoja uusiin kuvioihin ja nimeämällä raina samoin kuin alkuperäinen teos. Vähän niin kuin vuoden 2018 Halloween. Tosin tämä uusi Scream ei lähde pyyhkimään aiempia jatko-osia aikajanalta.

Mutta noh, millainen on Scream vuosimallia 2022? Se on oikein kelvollinen kauhuelokuva, joka ei tarjoa mitään tajunnanräjäyttävää tai erityistä. Kuitenkin jos sitä verrataan monien muiden kauhuleffasarjojen viidensiin osiin, on se ehdottomasti huippuluokkaa. Ensikohtauksesta lähtien elokuva tarjoaa juuri sitä, mitä Scream-elokuvalta voikin odottaa. On karmivia puhelinsoittoja, verisiä tappoja, Ghostfacea ottamassa turpiinsa jahtaamiltaan teineiltä ja lopuksi tietty dramaattisen mahtipontinen paljastus. Vaikka tutussa ja turvallisessa pitäytymisessä ei sinänsä ole mitään pahaa ja viihdyin kyllä filmin parissa, lopputekstien rullatessa tuumin silti, että jotain jäi uupumaan. Mutta kuten yksi hahmoistakin on käsikirjoitettu sanomaan, tällaisia jatko-osa-henkiinherätys-uudelleenfilmatisointeja on vaikea tehdä niin, että fanit pysyvät tyytyväisinä; ei saa olla pelkkä kopio alkuperäisestä, mutta ei myöskään saisi poiketa tutusta kaavasta.

Tällä kertaa ohjaajan puikoissa pyörivät muutaman vuoden takaisen erittäin mainion kauhukomedia Ready or Notin (2019) tehneet Tyler Gillett ja Matt Bettinelli-Olpin, jotka jatkavat hyvin Cravenin jalanjäljissä, uskaltamatta sen kummemmin poiketa esikuvansa asettamalta polulta. Paikoitellen duo onnistuu erittäin oivaltavasti, esimerkiksi hyödyntäessään nokkelasti kulahtanutta kauhukikkaa, missä avataan ovi peittämään kuvan tausta ja oven sulkeutuessa murhaaja on oven takana. Vai onko sittenkään? James Vanderbiltin ja Guy Busickin käsikirjoitus toimii hyvin Kevin Williamsonin tekstejä mukaillen, mutta tämäkään kaksikko ei paljoa tuo omaa mukaan. Scream on hyvin kuvattu ja ihan toimivasti leikattukin, vaikka vajaan parin tunnin kestossa elokuva on paikoitellen turhan pitkä. Tiiviimmällä rytmityksellä jännite pystyttäisiin pitämään yllä kaiken aikaa. Lavasteet ovat mainiot, Ghostface-naamarin ja -asun näkeminen levitti heti hymyn tämän kauhufanin kasvoille ja tekoverta roiskitaan hyvissä määrin. Äänimaailma painottuu välillä liian paljon äkkisäikäytysten puolelle, eivätkä Brian Tylerin musiikit koskaan nouse esille.

Yhteenveto: Vuoden 2022 Scream on mainio kauhuelokuva ja hyvää jatkumoa Wes Cravenin leffoille. Mitään erityisen ihmeellistä elokuva ei onnistu tarjoamaan, eikä se mullista sarjaa millään lailla, mutta tyypillistä Scream-menoa janoavat katsojat tulevat saamaan juuri sitä, mitä elokuvalta voikin odottaa. Tapot ovat kivan brutaaleja, Ghostfacea on samanaikaisesti ilahduttavaa ja jännittävää katsoa, ja seasta löytyy hilpeän itsetietoista huumoria. Modernit kauhuelokuvat saavat omat kritiikkinsä, vaikka leffa itse syyllistyy väkisinkin olemaan sellainen hieman tarpeeton rahastusjatko-osa, joista se tekee pilkkaa. David Arquette on erittäin hyvässä vedossa Deweynä ja Courteney Coxkin on oiva Galena, mutta Neve Campbell vetää Sidneyn roolin harmillisen laiskasti ja innottomasti. Nuorison esittäjät taas suoriutuvat hyvin osistaan. Jos olet pitänyt aiemmista Scream-elokuvista ja olet kaivannut lisää samaa, sarjan viides osa tarjoaa aivan varmasti toivottua hupia ja kauhua. Faneille leffa on selvästi kelvannut, sillä elokuva on ollut niin iso hitti, että tekijät ovat jo ilmoittaneet jatkoa olevan tulossa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scream, 2022, Paramount Pictures, Lantern Entertainment, Outerbanks Entertainment, Project X Entertainment, Radio Silence Productions, Spyglass Media Group

Arvostelu: Logan Lucky (2017)

LOGAN LUCKY (2017)

Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: Channing Tatum, Adam Driver, Daniel Craig, Farrah Mackenzie, Riley Keough, Katie Holmes, Jack Quaid, Brian Gleeson, David Denman, Seth MacFarlane, Katherine Waterston, Sebastian Stan ja Hilary Swank
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 12

Behind the Candelabran (2013) oli tarkoitus olla ohjaaja Steven Soderberghin viimeinen ohjaustyö leffojen parissa, mutta kun hän sai käsiinsä Logan Luckyn käsikirjoituksen, oli hänen pakko tehdä siitä elokuva. Filmin suunnittelu lähti liikkeelle ja kuvaukset alkoivat kesän lopussa vuonna 2016. Ennen ilmestymistään elokuva herätti huomiota, kun ihmiset huomasivat, ettei sen käsikirjoittaja Rebecca Bluntista löytynyt mitään tietoja internetistä, jolloin monet alkoivat uskoa, että leffan onkin oikeasti kirjoittanut Soderbergh itse. Hänen tyyliinsä nimittäin kuuluu esimerkiksi kuvata ja leikata filminsä salanimillä. Ohjaaja on kuitenkin sanonut Bluntin olevan aito ihminen, mutta epäilykset eivät ole silti hävinneet. Jotkut myös spekuloivat Bluntin olevan oikeasti Soderberghin vaimo Jules Asner tai koomikko John Henson. Logan Lucky sai ensi-iltansa useissa maissa elokuussa 2017 ja monet kriitikot pitivät siitä todella paljon. Nyt se on ilmestymässä myös meille Suomeen. Vaikka en olekaan tutustunut Soderberghin tuotantoon, kiinnostuin leffasta silti heti, kun näin julisteen. Näyttelijälista herätti tietty huomioni, mutta mikä kaikkein eniten pisti silmääni, oli teksti: "introducing Daniel Craig". Mietin, miksi ihmeessä sellainen teksti oli laitettu julisteeseen ja halusin nähdä elokuvan, jos siinä vaikka selitettäisiin vitsi. Meninkin mielenkiinnolla katsomaan Logan Luckyn, etenkin kun olin lukenut positiivisia arvioita siitä. Harmi vain, ettei leffa koskaan selittänyt "esittelyssä Daniel Craig" -vitsiä, mutta onneksi kyseessä on silti mainio filmi.

Jimmy Logan saa potkut kilparadan työmaalta ontumisensa takia, minkä seurauksena hän päättää ryöstää radan rahaholvin. Avukseen hän tarvitsee yksikätisen veljensä Clyden, kauneusalalla toimivan siskonsa Mellien, murtovaras Joe Bangin ja tämän tohelot veljet.

Pääroolissa Jimmy Loganina nähdään Channing Tatum, joka vaikuttaa aluksi vetävän uransa parhaan roolisuorituksen, mutta jonka osuus tuntuu vähenevän ja pienesti laimentuvan, mitä pidemmälle tarina kulkee. Tatum on kuitenkin todella hyvä ja uskottava pääosassa, minkä lisäksi hän muistaa säilyttää ontumisen koko leffan läpi, mikä tuo oman kiinnostavan lisän hahmoon. Läpi leffan voi selvästi nähdä, mitä Jimmy tuntee, kun hänen työnsä viedään pois, minkä lisäksi hänen nuori tyttärensä muuttaa Jimmyn ex-vaimon kanssa monien kilometrien päähän, jolloin hänelle ei tunnu jäävän mitään. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan tunnu tarpeeksi isolta syyltä, jotta katsoja olisi täysillä mukana Jimmyn ryöstösuunnitelmassa, jolloin elokuvan alkupää tuntuu vielä pieneltä hakemiselta, kunnes leffa löytää katsojansa ja nappaa mukaansa.
     Jimmyn Clyde-veljeä esittää Star Wars: The Force Awakensista (2015) tuttu Adam "Kylo Ren" Driver. Clydella on tosiaan vain yksi käsi tallella, sillä hän menetti toisen ollessaan sodassa Lähi-idässä ja puuttuvan tilalla on proteesi. Tätä ei leffan aikana pääse unohtamaan, sillä Clyde muistuttaa siitä tasaisin väliajoin. Hahmo on kiinnostava, sillä hän on aika vaisu ja aina kun hän puhuu, katsojana miettii, mikäköhän häntä vaivaa. Driver onnistuu roolissaan oivallisesti ja osoittaa jälleen, miksi häntä voisi nähdä useamminkin elokuvissa.
     Mellie Loganina nähdään Riley Keough. Mellie jää selvästi veljiensä varjoon, eikä hänelle ole suotu yhtä paljon ruutuaikaa. Se ei kuitenkaan harmita, sillä hänestä ei ole tehty kovin kiinnostavaa hahmoa. Mellie toimii tosiaan kauneusalalla, minkä lisäksi hänet nähdään antamassa neuvoja veljilleen, mutta siihen rooli oikeastaan jääkin. Keough onnistuu toimivasti osassaan, mutta hänen työnsä ei jää mieleen.
     Jimmyn Sadie-tytärtä näyttelee Farrah Mackenzie, joka on oiva valinta osaan. Mackenzielta ei löydy heikkoja hetkiä, vaan hän on hyvä alusta loppuun. Jimmyn ex-vaimoa Bobbie Jota esittää Katie Holmes, jonka rooli on kirjoitettu onnistuneesti. Bobbie Jota pitää hyvin nopeasti ärsyttävänä, koska hän ei tunnu ymmärtävän yhtään isän ja tyttären välistä suhdetta, minkä lisäksi hän tuputtaa tyttärensä päähän inhottavia kauneusihanteita, mikä saa katsojat säälimään Sadieta. Holmeskin on hyvä, mutta katsojana ei silti voi pitää hänestä hahmon takia.
     Murtovaras Joe Bangia näyttelee nykyinen agentti James Bondin esittäjä Daniel Craig, joka on aivan mahtava. Elokuvan aikana huomaa useita kertoja, että Craigilla on ollut hauskaa roolia esittäessään, mikä välittyy hienosti myös yleisöön. Joena hän pääsee ilmeilemään ja eleilemään paljon voimakkaammin kuin 007:n roolissa, vaikka hän onkin myös siinä roolissa loistava. Joe varastaa huolettoman persoonansa ja Craigin karisman avulla show'n aina, kun hän on ruudulla, jolloin Tatumin ja Driverin mainiot roolisuoritukset eivät enää oikein tunnu miltään. Joen hölmöjä veljiä, Samia ja Fishiä esittävät Brian Gleeson ja Jack Quaid, jotka ovat todella hauskoja rooleissaan.
     Elokuvassa nähdään myös pienissä rooleissa Family Guy -sarjan (1999-) luoja ja tähti Seth MacFarlane ylimielisenä bisnesmiehenä; David Denman Bobbie Jon uutena poikaystävänä; viime vuonna Fantastic Beasts and Where to Find Themin (2016) kautta kuuluisuuteen noussut Katherine Waterston tarpeettomana Sylvia-lääkärinä; Marvel Cinematic Universen (2008-) leffoista tuttu Sebastian "Winter Soldier" Stan kilpa-ajaja Dayton Whitena; sekä kahdesti Oscar-palkittu Hilary Swank FBI-agentti Sarah Graysonina, joka on niin pieni rooli, että Swankin taidot menevät täysin hukkaan. Minua jäi ihan oikeasti harmittamaan Swankin puolesta, sillä hänen osuutensa oli todella mitäänsanomaton.

Aiemmin mainitsemani hakemisen jälkeen Logan Lucky saa napattua katsojan mukaansa yllättävän helpoilla ja yksinkertaisilla keinoilla. Leffaan on saatu mukaan todella oivallista henkeä, jonka ansiosta katsojan mielenkiinto pysyy lähes kaiken aikaa tarinassa. Ryöstön motiivit tuntuvat tosiaan oudon laimeilta ja alussa jää kaipaamaan jonkinlaisia lisäsyitä teolle, mutta homma vaikuttaa kuitenkin niin lupaavalta, että on pakko nähdä, miten ryöstö toteutuu. Välillä puhutaan jonkinlaisesta Logan-suvun kirouksesta, jonka takia sisarukset olisivat todella epäonnisia, mikä herättää tietysti ajatuksia siitä, että jokin tulee menemään päin mäntyä jossain kohtaa elokuvaa. Leffan aikana huomaa useita kertoja, että filmillä on sama tekijä kuin Ocean's Elevenillä (2001), sillä esimerkiksi suunnitteluosuudessa on paljon samaa henkeä. Loppupäässä on varsinkin todella selkeää, kuka leffat on ohjannut, mutta se ei kuitenkaan haittaa, sillä tyyli toimii. Katsojaa lähinnä naurattavat puheet "Ocean's 7-Eleven" -ryöstöstä.

Nauraa saa muutenkin useita kertoja. Logan Lucky on nimittäin todella hauska elokuva, jonka aikana saa hekotella ihan ääneenkin. Vitsejä on monenlaisia, mutta ne eivät silti ole perinteistä USA-leffojen hölmöilyä, vaan niissä on ihan ajatustakin, vaikka monet hassutteluista ovatkin todella simppeleitä. Tähän vielä päälle mainiosti rakennettu jännite ryöstön onnistumisesta, niin kyseessä voisi olla todella hyvä elokuva. Valitettavasti Logan Lucky on ihan liian pitkä filmi, eikä kyse ole vain siitä, että muutamaa kohtaa voisi vähän tiivistää, vaan kestoa on jopa parikymmentä minuuttia liikaa, jolloin naurujen välissä ehtii haukotellakin ja vilkaista kelloa. Mukaan on tungettu täysin tarpeettomia asioita, kuten Katherine Waterstonin hahmo Sylvia, jonka voisi ottaa kokonaan pois, eikä tarina muuttuisi lainkaan. Leffasta tulisi jopa parempi, sillä siten se voisi keskittyä paremmin olennaiseen. Heikointa kuitenkin koko teoksessa on sen loppu. Viimeinen vartti olisi pitänyt kirjoittaa kokonaan uusiksi, sillä tällaisena se vain kiertää ympyrää ja latistaa hyvän tunteen, jonka leffa on muuten onnistunut tarjoamaan. Huono lopetus on todella harmillinen asia, sillä kun poistuu leffateatterista, lopetus on tietty tuoreimpana muistissa ja se voi helposti laimentaa kokonaisuutta. Ja niinhän se tekeekin, minkä takia elokuva menettää pisteen ja tuottaa pienen pettymyksen.

Steven Soderbergh tietää tavallaan todella hyvin, mitä tekee, mutta samalla tuntuu vahvasti siltä, että jonkun toisen olisi pitänyt hoitaa jotkut hänen hommistaan. Tunnelman luomisen hän osaa hyvin ja hän taitaa huumorin hienosti. Soderbergh on kuvannut tämänkin leffan salanimellä Peter Andrews ja leikannut sen Mary Ann Bernard -nimen alla. Kuvaajana Soderbergh on kyllä hyvä, minkä lisäksi hän on onnistunut useiden kohtien leikkauksessakin. Kuitenkin kun hänellä on ollut liikaa vaikutusvaltaa, ei ole kukaan tainnut sanoa, että filmi kaipaisi todella voimakasta tiivistämistä. Leikkaamisen olisi pitänyt siis hoitaa joku muu. Ohjaajahan joka tapauksessa seuraisi leikkaamista vierestä. Muuten tekninen toteutus on taidokkaasti tehty. Säveltäjä David Holmesin musiikit eivät tosin jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Logan Lucky on hyvä, mutta ihan liian pitkä elokuva. Kokonaisuutta voisi helposti tiivistää parillakymmenellä minuutilla, jolloin teos tuntuisi tiiviimmältä. Esimerkiksi Katherine Waterstonin hahmon voisi ottaa pois kokonaan. Loppu olisi pitänyt kirjoittaa kokonaan uudestaan, sillä tällaisena se on vain laimea ja alkupäässä motiivit ryöstölle olisi voinut miettiä paremmin, sillä näin ne eivät täysin vakuuta. Leffa on kuitenkin kiehtova ja se onnistuu pitämään katsojaa mukanaan taidokkaasti. Näyttelijät ovat pääasiassa hyviä - etenkin show'n varastava Daniel Craig - ja filmiin on saatu oivallista jännitettä ja todella mainiota huumoria. Ohjaaja/kuvaaja/leikkaaja (ja kenties käsikirjoittaja) Steven Soderbergh tavallaan tietää, mitä tekee, mutta hänellä on ollut liikaa vaikutusvaltaa, jolloin ei ole ollut ketään sanomassa, ettei kokonaisuus täysin toimi toivotulla tavalla. Kelpo leffa Logan Lucky kuitenkin on, vaikka jälkikäteen jää harmittamaan, ettei se saavuta täyttä potentiaaliaan. Suosittelen vilkaisemaan sen, jos pidätte Ocean's Elevenistä, sillä mukana on paikoitellen samaa henkeä. Muutenkin jos huumoripitoiset ryöstöfilmit ovat lähellä sydäntänne, käykää vilkaisemassa Logan Lucky.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Logan Lucky, 2017, Trans-Radial Pictures, Free Association