Arvostelu: Nälkäpeli (The Hunger Games - 2012)

NÄLKÄPELI

THE HUNGER GAMES

Ohjaus: Gary Ross
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Stanley Tucci, Amandla Stenberg, Alexander Ludwig, Liam Hemsworth, Donald Sutherland, Wes Bentley, Toby Jones, Willow Shields ja Paula Malcomson
Genre: toiminta, jännitys, scifi
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

The Hunger Games, eli suomalaisittain Nälkäpeli perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Hyvin nopeasti kirjan noustua hitiksi Color Force -yhtiö osti sen elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia Lionsgate-yhtiön kanssa. Itse kirjailija Collinsia pyydettiin auttamaan käsikirjoituksen kanssa ja kun teksti oli saatu kasaan, työryhmä oli palkattu ja näyttelijät roolitettu, kuvaukset alkoivat toukokuussa 2011. Lopulta Nälkäpeli sai ensi-iltansa maaliskuussa 2012 ja se sai positiivisen vastaanoton sekä kirjan faneilta että kriitikoilta. Elokuva oli myös yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä. Itsekin kävin katsomassa leffan heti ensi-iltapäivänä. Muistan, kun filmin ensi-iltaan oli vielä viikkoja, mutta suuri osa koulustani odotti leffaa aivan innolla. Itse en ollut kuullutkaan koko jutusta ja yritinkin saada selville, mistä oli kyse, mutta kirja oli koko ajan lainassa koulun kirjastosta. Kun vihdoin sain sen käsiini, jäin niin koukkuun siihen, että luin koko kirjan kannesta kanteen yhden illan aikana ja hommasimme heti ystävieni kanssa liput leffaan. Elokuva valitettavasti tuotti itselleni pettymyksen, mutta ostin sen silti Blu-rayna ja olen katsonut sen pariin kertaan uudestaan. Viime kerrasta on kuitenkin jo useampi vuosi aikaa, enkä oikein edes tiedä miksi. Siitä lähtien, kun aloin kirjoittamaan arvosteluja Elokuvan taikaa -sivulle, olen halunnut arvostella Nälkäpeli -leffat, mutta jostain syystä en ole saanut sitä aikaiseksi. Vasta kesällä 2018 päätin, että nyt on aika katsoa sarjan osat uudestaan ja arvostella ne. Katsoessani ensimmäistä Nälkäpeliä, en voinut olla pohtimatta, miksen ole katsonut tätä pitkiin aikoihin.

Dystopisessa tulevaisuudessa Yhdysvallat on muuttunut Panemiksi, joka jakautuu rikkaisiin, jotka asuvat loistokkaasti Capitolissa ja köyhiin, jotka asuvat kahdellatoista vyöhykkeellä. Vuosittain joka vyöhykkeeltä valitaan poika ja tyttö kisailemaan rikkaiden kamalassa tositv-ohjelmassa, Nälkäpelissä, jossa heidän täytyy tappaa toisensa. Vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.

Elokuvan päähenkilö on Jennifer Lawrencen näyttelemä nuori Katniss Everdeen, joka valitaan Nälkäpeliin edustamaan vyöhykettä 12. Katniss on aluksi pelokas, mutta alkaa leffan aikana keräämään rohkeuttaan, mikä tekee hänestä koko ajan kiinnostavamman hahmon. Häneen on myös tuotu oivaa kapinahenkeä mukaan, jolloin jo tässä osassa voi aavistella, että hän tulee vaikeuttamaan rikkaiden elämää tulevaisuudessa. Lawrence on nappivalinta päärooliin. Hän on uskottava niin pelätessään kuin hyökätessään jousipyssyn kanssa.
     Katnissin lisäksi vyöhykkeeltä 12 Nälkäpeliin päätyy myös Josh Hutchersonin esittämä Peeta Mellark. Toisin kuin Katniss, Peeta ei ole urhea, mutta häneltä löytyy kyllä omat keinonsa suojella itseään pelissä, mitkä tosin ovat aika naurettavat. Koska hahmo tulee leipuriperheestä ja hän on koristellut kakkuja koko ikänsä, hän kykenee maskeeraamaan itsensä täydellisesti näyttämään puulta tai kalliolta... Siis mitä ihmettä?! Ne pari kertaa, kun kikkaa käytetään, aiheuttavat lähinnä silmien pyörittelyjä, sillä kaiken vakavuuden keskellä tuollainen hölmöily ei sovi mukaan. Yksinään Peeta ei ole mitä kiinnostavin tapaus, mutta hän tuo oivaa vastapainoa Katnissille, minkä lisäksi hänen kauttaan leffaan tietty saadaan pakollista romanssintynkää... Hutcherson ei ole yhtä vakuuttava osassaan kuin Lawrence, mutta toimii silti tarpeeksi hyvin toisena päähenkilönä.

Katnissin ja Peetan lisäksi vain muutama 24:stä Nälkäpeliin päätyneestä "tribuutista" saa hyvin ruutuaikaa. Heitä ovat mm. innokas Cato (kehnosti roolitettu Alexander Ludwig), joka toimii pääkaksikon pahimpana vastuksena pelissä; pieni lapsi Rue (osaansa täydellisesti sopiva Amandla Stenberg), joka saa katsojan sympatiat puolelleen heti kun nähdään, että näinkin nuoria valitaan tappopeliin; tappamisesta nauttiva Clove (Isabelle Fuhrman), joka on aikamoinen veitsenheittäjä; Ruen kanssa samalta vyöhykkeeltä tuleva Thresh (Dayo Okeniyi); sekä hiljainen vaanija "Ketunnaama" (Jacqueline Emerson). Vaikka on ymmärrettävää, etteivät kaikki tribuutit voi saada kunnolla aikaa alle kahden ja puolen tunnin elokuvassa, on tämä silti harmillista ja katsoja voi siten helposti arvata, ketkä tribuuteista kuolevat.
     Muita tribuutteja tärkeämpiä hahmoja ovatkin ne, jotka jäävät pelin ulkopuolelle. Aina yhtä mahtava Woody Harrelson näyttelee alkoholisoitunutta Haymitchia, joka vyöhyke 12:n edellisenä voittajana kouluttaa Katnissia ja Peetaa Nälkäpeliin. Harrelsonin hauskan roolityön ansiosta onkin hyvä ratkaisu, että peli katkaistaan välillä, jotta näytetään hänen reaktioitaan tapahtumiin. Katnissia ja Peetaa auttavat myös todella kummallisesti pukeutuva Effie (rooliin erinomaisesti istuva Elizabeth Banks) ja mukava puvustaja Cinna (laulaja Lenny Kravitz). Cinnan ja Katnissin välille ehditään pikaisesti luoda aidolta tuntuvaa ystävyyttä ja luottamusta, mutta Effie tarjoaa lähinnä nauruja oudolla tyylillään. Hauskoja hetkiä tarjoaa myös Stanley Tuccin fantastisesti esittämä Nälkäpeliä juontava Caesar, sekä hänen vähälle huomiolle jäävä avustajansa Claudius (Toby Jones). Kotipuolella, vyöhyke 12:lla taas peliä seuraavat Katnissin pikkusisko Prim (Willow Shields), heidän äitinsä (Paula Malcomson), sekä Katnissin ystävä Gale (erittäin pökkelösti näyttelevä Liam Hemsworth), joka selkeästi haluaisi olla enemmän kuin pelkkä ystävä.
     Tarinan pahiksia taas ovat Panemia johtava presidentti Snow (Donald Sutherland), sekä Nälkäpeliä ohjaava outopartainen Seneca Crane (Wes Bentley). Kirjan lukeneena tiedän, että Senecan roolia kasvatettiin huomattavasti elokuvaa varten, mikä on hyvä ratkaisu, sillä siten päästään näkemään, mitä pelin taustalla tapahtuu ja miten koko hommaa ohjaillaan. Hahmo ei kuitenkaan ole samalla lailla hyytävän paha kuin presidentti Snow. Sutherland on täydellinen valinta julman diktaattorin rooliin, joka valehdellen esittää kansalleen, että hänen luoma maailmansa olisi paratiisi.

Nälkäpelin maailma onkin yksi sen parhaimmista asioista. Monissa samanlaisissa tarinoissa on yleensä hieman hutiloiden luotu maailma, mutta tässä tarinassa eri paikkojen tarjoamat osaset luovat mielikuvan todentuntuisesta paikasta, mikä saa katsojan imeytymään paremmin sisälle tarinaan. Kyseessä ei todellakaan ole hilpeä maailma, vaikka se onkin hyvin kiehtova. Leffa korostaa upeasti värimaailmalla köyhien oloa ankean harmailla vyöhykkeillä ja tarjoaa tälle hienon vastakohdan värikkäällä Capitolilla, jossa ihmiset pukeutuvat kuin mitkäkin lady gagat korostamaan rikkauttaan ja hyviä oltaviaan. Tämän lisäksi on mestarillista, kuinka Nälkäpeli on saatu tuntumaan todelliselta televisio-ohjelmalta. Jos kilpailijat vain valittaisiin ja heidät vietäisiin suoraan tappoareenalle, ei tämä vielä tarjoaisi tarpeeksi. Ei, Nälkäpeli esitetään kunnon show'na, jota Capitolin väki fanittaa oikein huolella. Tribuuteista tulee julkkiksia, joita haastatellaan ja joiden asemasta monet ovat jopa kateellisia. Capitolilaiset kerääntyvät katsomaan peliä kuin Big Brotheria, jossa seurataan ihmisiä ympäri vuorokauden. He lyövät vetoa suosikkiensa puolesta ja jotkut ovat jopa innokkaita ryhtymään tribuuttien sponsoreiksi. Nälkäpelin maailma on todella sairas. Läpi leffan ei voi muuta kuin ihmetellä, millaiset ihmiset voisivat innostua katsellessaan, kun lapset tappavat muita lapsia?

Mutta millainen itse elokuva sitten on? Erinomaisesti luotu maailma ei takaa vielä hyvää elokuvaa. Voinkin ilokseni todeta, että pidin Nälkäpelistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kirjan lukemisesta oli ehtinyt vierähtää jo niin pitkä aika, etten enää verrannut kahta eri kerrontatapaa toisiinsa, vaan pystyin nauttimaan leffasta enemmän. Vaikka pidän elokuvan alusta, jossa selitetään, miksi tällainen peli on olemassa ja jossa Caesar haastattelee Senecaa pelin perinteistä, itse tarina starttaa hieman liian hitaasti. Hahmojen esittelyt ovat harmillisen laiskasti toteutetut, joten onkin onni, ettei kestä kovin kauaa, kun Katniss ja Peeta jo aloittavat matkansa kohti Nälkäpeliä. Matkan aikana elokuvan maailmaa esitellään lisää, jolloin homma alkaa tosissaan muuttua kiinnostavaksi. Vaikka pääkaksikosta tehdäänkin yhtäkkiä Panemin isoimpia kuuluisuuksia ja heitä viedään näytille ties mihin tilaisuuksiin, leffa muistuttaa silti jatkuvasti tulevasta kamppailusta. Leffa luo pikkuhiljaa oivaa jännitettä, joka sitten purkautuu upeasti, kun itse peli lähtee käyntiin.

Elokuvan tekijät kokivat suuria paineita tehdessään itse peliosiota, sillä Yhdysvalloissa katsotaan hyvin pahasti, jos lapsi kuolee leffassa. Lapsia täytyi kuitenkin kuolla, sillä siitä leffassa on kyse. Tai pikemminkin elokuvassa on kyse Nälkäpelin moraalikysymyksistä. Eihän tällainen peli ole missään tilanteessa hyväksyttävää ja silti tämän maailman johto tarjoaa sellaisen mitä parhaimpana viihteenä. Syvällisemmät pohdinnat, sekä yhteiskuntakritiikki, joka taitaa olla tänä päivänä ajankohtaisempaa kuin vuonna 2012, nostavatkin Nälkäpelin pois pelkästään nuorisolle tehtyjen filmien joukosta ja tarjoavat aikuisillekin mahdollisuuden nauttia teoksesta. Pohdinnat myös tarjoavat tekijöille jonkinlaisen oikeuden tehdä viihdettä lapsien tappamisesta. Tai no, ei filmiä täysin voi viihteeksi kutsua, sillä se käsittelee sairaita teemojaan hyvinkin vakavasti. Peli ei tosin ole alusta loppuun pelkkää verilöylyä, vaan siihen kuuluu myös paljon piileskelyä, sekä ravinnon löytämistä. Ja pitäähän sitä kemiaa luoda Katnissin ja Peetan välille. Hitaista hetkistään huolimatta elokuva pysyy loppuun asti hyvin kiehtovana ja jännittävänä, minkä lisäksi mukana on myös yksi aidosti koskettava kohtaus. Loppuhuipennusta olisi tosin voinut muuttaa hieman, sillä näin se ampuu pienesti yli. Toisaalta Capitolin tyyli ampuu muutenkin pahasti yli, joten kenties se onkin juuri tällaisenaan täydellinen.

Nälkäpelin ohjauksesta vastaa Gary Ross, joka on tehnyt oikein mainiota työtä sovittaessaan kirjan maailmaa elokuvamuotoon ja luodessaan jännitystä. Toimintakohtauksissa Ross ei kuitenkaan ole mitä lahjakkain tekijä, vaan hän on päättänyt hyödyntää paljon heiluvaa kameratyöskentelyä, jolloin taisteluista ei saa kunnolla selvää. Joko tällä on haettu kaoottisuuden tunnetta tai sitten ratkaisuun on päädytty, jotta lasten kuolemat olisivat nopeammin ohi, eikä raakuuksia tarvitsisi näyttää selkeästi. Ross on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Billy Rayn ja kirjailija Collinsin kanssa. Kolmikko on onnistunut hyvin ja pidän kovasti heidän tekemistään lisäyksistä tarinaan. On hyvä, ettei leffa keskity vain Katnissiin kuten kirja, vaan siinä annetaan tilaa myös muille kiinnostaville henkilöille. Toimintakohtausten lisäksi kuvaus on muutenkin hieman turhan heiluvaa. Paikoitellen sillä onnistutaan luomaan paniikin tuntua, mutta suurimmaksi osaksi tyyli lähinnä häiritsee. Leikkauskin on välillä liian nopeatempoista, mutta pääasiassa tarina kulkee sujuvasti eteenpäin, eikä lähes kahden ja puolen tunnin kesto käy pitkäksi. Lavastus-, maskeeraus- ja puvustustiimit ovat tehneet loistotyötä, mutta visuaaliset efektit eivät ole parhaasta päästä. Muistan jo leffateatterissa miettineeni, että digiliekit ovat todella epäaidon näköiset. Äänimaailma on kuitenkin hienosti rakennettu ja pidän etenkin siitä, kun peli alkaa, eikä ääniä oikeastaan kuulu lainkaan. Paria mahtipontista melodiaa lukuunottamatta James Newton Howardin säveltämät musiikit eivät jää mieleen.

Yhteenveto: Nälkäpeli on erittäin mainio elokuva, joka rakentaa maailmansa ja tunnelmansa hienosti. Leffa saa yliampuvan Capitolin ja ankeat vyöhykkeet tuntumaan todellisilta paikoilta, minkä lisäksi itse Nälkäpeli on saatu tuntumaan aidolta tositelevisio-ohjelmalta faniensa, haastattelujensa ja mainostamisensa kanssa. Elokuva tekee erinomaista työtä esitellessään Panemia ja samalla siinä rakennetaan taidokkaasti jännitettä, mikä purkautuu upeasti, kun itse peli vihdoin alkaa ja samantien elokuva aloittaa uudenlaisen jännityksen luomisen. Vaikka toimintakohtaukset ovat hieman sekavasti kuvattuja ja sisältävät kömpelöitä digiefektejä, on Nälkäpeli-osio erittäin kiinnostavaa seurattavaa. Tätä auttaa paljon myös Jennifer Lawrence, joka on erinomainen valinta pääosaan. Katnissista välittää filmin alusta alkaen ja on hienoa kokea tämä matka hänen kanssaan. Muutkin hahmot ovat oivallisia, vaikkeivät kaikki tribuutit saakaan paljoa ruutuaikaa ja vaikka Galea esittävä Liam Hemsworth onkin todella puinen roolissaan. Elokuva toimii erittäin hyvin omana tarinanaan, mutta samalla se myös pohjustaa hienosti jatkoa, jota katsojana jää innolla odottamaan. Jos olet vasta nyt alkanut lukemaan Suzanne Collinsin kirjoja, suosittelen katsomaan myös elokuvan, sillä tulet mitä luultavimmin innostumaan siitäkin. Leffaan lisätyt kohtaukset avaavat paremmin sarjan maailmaa ja henkilöitä. Pääasiassa Nälkäpeliä pidetään vain nuorten elokuvana, mutta mielestäni teoksen syvällisemmät moraalipohdinnat ja yhteiskuntakritiikki tekevät siitä mielenkiintoisen katselukokemuksen myös aikuisille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunger Games, 2012, Lionsgate, Color Force